TEKSTI Irma Obele-Luomaa KUVAT Auli Narkilahti, Mikko Luokkakallio
Kairosmajalla sinetöitiin rakkaus Toukokuun lopulla 1988 olin työssäni tullut tilanteeseen, jossa menin esimieheltäni pyytämään stressilomaa pariksi viikoksi. Kun astuin huoneeseen, hän sanoi: ”Ennen kuin esität asiasi, minulla on sinulle ehdotus: Menisitkö Kairosmajan vastaanottoon pariksi viikoksi? Siellä pitäisi selvittää tiettyjä asioita.” Kun kerroin oman asiani, hän vastasi: ”Tässä taitaa olla johdatus. Kyllä Jumala sinua jotenkin siellä hoitaa.” Niin pakkasin laukkuni, otin 12-vuotiaan poikani Samin mukaan ja lähdimme matkaan.
patikoisimme tuntureilla. Ensimmäisenä vapaailtana läksimme Kultakerolle päin. Olin kuitenkin vielä niin stressaantunut, että riitelin poikani kanssa siitä, minkä polun valitsemme. Sami oli päivisin hakeutunut Alamajalle, missä Raimo oli töissä. Seuraavana iltana Sami kysyi: “Voisiko Raimo tulla kanssamme Noitatunturille?” Viisas poikani laski, ettei äiti kehtaisi riidellä, jos mukana olisi kolmas.
Ensimmäiset päivät Kairosmajalla olivat hiljaisia. Kari-isäntä oli irtisanoutunut kevättalvella ja palasi takaisin saman vuoden syksyllä. Joinakin päivinä talossa olimme vain me sekä siellä rakennushommissa työskennellyt Raimo Luomaa. KRS:n kiinteistöasioiden tuolloinen vastaava oli lausahtanut profeetallisesti lähtiessäni: ”Kato vähän sen Luomaan perään.”
Jossakin vaiheessa Kairoksella alkoi lintuleiri, jossa oli mukana Samin ikäisiä nuoria. Vähitellen poika liittyi joukkoon mukaan. Raimo ja minä jatkoimme tunturiretkiä iltaisin. Eräänä iltana kävelimme Luostolta Huttulomalle ja havaitsimme, miten kevyttä oli kulkea kesäyössä tuota matkaa. Myöhemmin ollessamme leirien vetäjinä, teimme kesäisin ikimuistoisia yövaelluksia leiriläisten kanssa.
Minulla oli päivät täynnä työtä. Olimme sopineet Samin kanssa, että iltaisin
Hiljaisella viikolla pari vuotta ensi tapaamisesta olin jälleen hiihtoleirin
12
