TEKSTI Markku Leminen
Iloa ja kiitosta! Sain pyynnön kirjoittaa tähän lehteen ja ymmärsin, että aiheeni voisi liittyä isä-Erkki Lemiseen, jonka syntymän 100-vuotisjuhlavuotta parhaillaan vietetään. Niinpä ajattelin pohdiskella ja nostaa pintaan muutamia isääni liittyviä omia ilon ja kiitoksen aiheita. Ensimmäinen niistä on Kairosmaja. Kahden vuoden kuluttua tulee täyteen puoli vuosisataa Kairoksen historiaa. Sain olla mukana jo vuonna 1974 pidetyissä paikan vihkiäisissä. Sen jälkeen on Kairoskäyntejä kertynyt kosolti. Alkuvaiheissa isän mukana. Sittemmin monissa tapahtumissa, joista ainakin puolentusinaa kertaa avioliittoleirin vetäjinä vaimoni kanssa. Kyllä minua on ilahduttanut isosti, että tuhannet ihmiset ovat saaneet vuosikymmenten varrella irtautua arjesta, rauhoittua, hoitua, uudistua Kairoksella ja Revontulikappelissa. Sekä Pyhätunturin upean monipuolisissa luonto-oloissa. Ja olihan iskällä osuutensa tämän kaiken toteutumisessa. Isä oli paljon poissa kotoa. Hyvällä asialla, kertomassa kansalle ilosanomaa Jeesuksesta. Toki ikävänsä ja ongelmansa oli tästä meille kotiin jääneille – sekä hänelle itselleen: ”…minäkin olisin mennyt poikieni kanssa saunaan”. Kotona ollessaan isä oli monin tavoin hyvä isä. Opetti käden taitoja, rohkaisi, kannusti, luotti. Opetti ajamaan autoa… Ja ennen kaikkea: opetti tuntemaan rakastavan Jumalan, armahtavan taivaan Isän. Tästä kaikesta olen kiitollinen isälleni. Isä-Erkki Olavi oli ennen kaikkea evankelista, kirjailija ja runoilija. Mutta kyllä hän oli myös kuuntelija ja sielunhoitaja. Oman elämäni vaikeissa vaiheissa sain avautua hänelle, kertoa tuskaani ja huoliani. Isä kuunteli, myötäeli ja rukoili puolestani, kuten yhtä lailla äitinikin. Sain elämääni lohdutusta, uudistumista ja ihmeellisiä johdatuksia, kiitoksen aiheita. Olen iloinen saadessani olla vahvasti ”iskän linjoilla” hänen ilosanoman julistuksensa ydinasioissa. Hän oli vankkumaton lämpimän, alhaalle laskeutuvan armon ilosanoman kertoja. Hänen oman elämänsä kokemukset johtivat hänet muuttumaan omissa silmissään pyhästä pahaksi, kasvamaan pieneksi. Hän halusi sinnikkäästi korostaa ja muistuttaa, että pelastus on pelkkää lahjaa, armo ei ole yksi mahdollisuus, se on ainoa mahdollisuus. Tämä ajatus on minunkin elämäni avainajatus, johon on hyvä tarrautua.
Markku Leminen
8
