Iloa ja kiitosta! s

Iloa ja kiitosta!

Sain pyynnön kirjoittaa tähän lehteen ja ymmärsin, että aiheeni voisi liittyä isä-Erkki Lemiseen, jonka syntymän 100-vuotisjuhlavuotta parhaillaan vietetään. Niinpä ajattelin pohdiskella ja nostaa pintaan muutamia isääni liittyviä omia ilon ja kiitoksen aiheita.

Ensimmäinen niistä on Kairosmaja. Kahden vuoden kuluttua tulee täyteen puoli vuosisataa Kairoksen historiaa. Sain olla mukana jo vuonna 1974 pidetyissä paikan vihkiäisissä. Sen jälkeen on Kairoskäyntejä kertynyt kosolti. Alkuvaiheissa isän mukana. Sittemmin monissa tapahtumissa, joista ainakin puolentusinaa kertaa avioliittoleirin vetäjinä vaimoni kanssa.

Kyllä minua on ilahduttanut isosti, että tuhannet ihmiset ovat saaneet vuosikymmenten varrella irtautua arjesta, rauhoittua, hoitua, uudistua Kairoksella ja Revontulikappelissa. Sekä Pyhätunturin upean monipuolisissa luonto-oloissa. Ja olihan iskällä osuutensa tämän kaiken toteutumisessa.

Isä oli paljon poissa kotoa. Hyvällä asialla, kertomassa kansalle ilosanomaa Jeesuksesta. Toki ikävänsä ja ongelmansa oli tästä meille kotiin jääneille – sekä hänelle itselleen: ”…minäkin olisin mennyt poikieni kanssa saunaan”.

Kotona ollessaan isä oli monin tavoin hyvä isä. Opetti käden taitoja, rohkaisi, kannusti, luotti. Opetti ajamaan autoa… Ja ennen kaikkea: opetti tuntemaan rakastavan Jumalan, armahtavan taivaan Isän. Tästä kaikesta olen kiitollinen isälleni.

Isä-Erkki Olavi oli ennen kaikkea evankelista, kirjailija ja runoilija. Mutta kyllä hän oli myös kuuntelija ja sielunhoitaja. Oman elämäni vaikeissa vaiheissa sain avautua hänelle, kertoa tuskaani ja huoliani. Isä kuunteli, myötäeli ja rukoili puolestani, kuten yhtä lailla äitinikin. Sain elämääni lohdutusta, uudistumista ja ihmeellisiä johdatuksia, kiitoksen aiheita.

Olen iloinen saadessani olla vahvasti ”iskän linjoilla” hänen ilosanoman julistuksensa ydinasioissa. Hän oli vankkumaton lämpimän, alhaalle laskeutuvan armon ilosanoman kertoja. Hänen oman elämänsä kokemukset johtivat hänet muuttumaan omissa silmissään pyhästä pahaksi, kasvamaan pieneksi. Hän halusi sinnikkäästi korostaa ja muistuttaa, että pelastus on pelkkää lahjaa, armo ei ole yksi mahdollisuus, se on ainoa mahdollisuus. Tämä ajatus on minunkin elämäni avainajatus, johon on hyvä tarrautua.

Näin se alkoi

En ole aivan varma, oliko kevät v. 1971 vai v. 1972, kun tapasin Erkki Lemisen. Se tapahtui Äkäslompolossa Kaulasella, jossa Erkki Leminen veti hiihtoleiriä. Miksi minä, joka pelkäsin korkeita mäkiä, olin lähtenyt yksin matkustamaan junalla kohti Pohjoista reppu selässä ja sukset kainalossa? Se ei liittynyt mitenkään Lapin ”lumoon” eikä Erkki Lemiseen, vaan se liittyi Aura Latvukseen.

Tarina alkoi siitä, kun sain työtovereiltani lastenkodissa lahjaksi kirjan ”Orpojen äiti”, jonka oli Aura Latvuksen päiväkirjojen pohjalta kirjoittanut Erkki Leminen. Luin tuon kirjan kahteen kertaan, jota en kovinkaan monta kertaa tee. Halusin tietää Aura Latvuksesta enemmän, tutustua häneen vielä paremmin.

Saa olla juuri sellainen kuin on.

Tunturin huipulla Siihen tarjoutuikin yllättäen tilaisuus, kun jostakin lehdestä luin hiihtoleiristä, jonka vetäjänä toimi Erkki Leminen. Niinpä sitten huomasin istuvani Kaulasen tuvassa muiden leiriläisten kanssa kuuntelemassa Erkki Lemisen Raamatun opetusta, joka pysäytti ja joka oli jollakin tavalla erilaista, kuin mitä olin aiemmin kuullut. Puhetta armosta, rakkaudesta ja siitä, että kelpaa. Saa olla juuri sellainen kuin on. Ei tarvitse tulla paremmaksi kelvatakseen. Tärkeää on vain se, että siellä ”ryysyjen alla on risti”, Erkin myöhemmin kirjoittamia sanoja lainatakseni.

Olen luonteeltani aika ujo. En kehdannutkaan mennä juttelemaan Lemisen kanssa ja olisin leirin päätyttyä lähtenyt vähin äänin kotiin, ellei kohtalo, rohkenisinko sanoa Jumala, olisi esimieheni kautta puuttunut asioiden kulkuun. Hän nimittäin soitti – olin antanut hänelle yhteystietoni- ja käski minun palata heti kotiin. Hän oli sopinut työmatkasta Helsinkiin, johon minunkin piti osallistua. Niinpä minun oli mentävä leirin vetäjän puheille. Kerroin, miksi olin tullut ja miksi minun pitäisi päästä pois mahdollisimman pian.

Siitä alkoi ystävyytemme, joka kesti hänen kuolemaansa asti. Viimeinen tapaamisemme säilyy mielessä aina. Se oli tärkeä ja kallisarvoinen hetki. Muistelimme menneitä vuosia ja kuvittelimme, minkälaista on rajan toisella puolella.

Tein yllättävän havainnon: Erkki Leminen tuli uskoon huhtikuussa 1945. Isäni kuoli huhtikuussa 1945. Voisiko sanoa, että hengellinen isäni syntyi, kun biologinen isäni kuoli minun ollessa tuolloin vajaa kolmevuotias, ja että Kaulasella tutustuin hengelliseen isääni. Löysin silloin myös hengellisen kotini, Kansan Raamattuseuran.

Erkki Lemisen haaveena oli löytää Kansan Raamattuseuralle oma leiripaikka. Niinpä kesällä v.1974 saimme viettää Kairosmajan vihkiäisiä Pyhätunturin kupeessa, kun tuosta haaveesta oli tullut totta. Erkki Leminen oli napannut minut kyytiinsä Jyväskylästä, kun matkasimme kohti Pyhätunturia valmistelemaan Kairosmajan vihkiäisjuhlaa. Ja minkä luottamustehtävän sainkaan, kun juhlan aikana sain käyttää Erkin kaitafilmikameraa hänen mennessä pitämään juhlapuhetta!

Tunturien tunnelmaa Erkki Leminen opetti meidät leiriläiset istumaan hiljaa tunturissa ja kuuntelemaan joko itseään tai luontoa ympärillä tai molempia. Olemaan vain. Siitä jäi tapa. Kun sitten vielä vuosienkin päästä yhdessä perheeni kanssa menimme Kairosmajalle ja myöhemmin Tunturipuolukkaan, minulla oli aina kiire päästä Noidan rinteelle istumaan ja olemaan hiljaa.

Kaikki, jotka Erkki Lemisen tunsivat, tiesivät, että hän oli lämmin, ihmiset ympärillään huomioiva, teeskentelemätön, mutkaton ja huumorintajuinen. Hän välitti. Ja siihen liittyy tämäkin muisto: Kun esikoiseni syntyi, lähetin Erkki Lemiselle kortin. Siinä on tumma silhuettikuva auringonkukkapellossa istuvasta lapsesta. Kirjoitin: Saimme olla pienen Asta Marian isänä ja äitinä vain kuusi tuntia.

Ei ollut kulunut montakaan päivää kortin postittamisesta, kun eräänä aamuna ovikello soi. Menin avaamaan. Ovella oli Erkki Leminen. Pari vuotta myöhemmin lähetin taas kortin, johon sain kirjoittaa: Kairosperheeseen syntyi poika! Varmaankin paluupostissa tuli onnittelukortti Kairosmajalta, jonka allekirjoittajina olivat Erkki Leminen ja Niilo Laaksonen.

Tuula Hyytiäinen o.s. Lampinen

Rahastonhoitajan katsaus menneeseen vuoteen 2021.

Haluan kertoa jäsenille muutamia pääkokonaisuuksia Kairoksen Ystävien taloudesta 2021.

Tulot olivat yhteensä 53 008 €. Suurin tuloerä oli jäsenmaksut 27 022 €, lisäksi lahjoitukset Kairosmajan remontti- ja hankintakohteisiin 25 728 €. Varainhankinnan menot olivat yhteensä 43 350 €. Suurin menoerä oli tuki KRS:lle 35 322 €. Tukisumma eriteltynä: Huoltorakennus/rullakkokatos 34 257 €, (ilmavesilämpöpumppu, pumpun asennus, lvi-suunnitelma, lvi-kalusteet- työ talkoilla, keittiökaapistot), piha-alueen työntekijän palkkauskuluja ja mursketta piha-alueelle 1063 €. Tilivuoden 2021 ylijäämä oli 5 185 €. Avustuskohteet 2022 Vuoden 2022 avustuskohde on Rantamaja. Alakerta tehdään uusiksi lattiasta lähtien. Lattiaan asennetaan uudet viemäriputket, lattialämmitysputket ja valetaan lattia sekä tarvittavat kannatuspalkit. Lisäksi tehdään salaojitukset ja tarvittavat suojaukset kivijalkaan. Haluan kiittää Kairoksen Ystäviä todella tärkeästä tuesta Kairosmajan hyväksi. Taivaallinen Isä siunatkoon meidän kaikkien työtä ja antakoon meille sekä kaikille uusillekin ystäville luottamusta Jumalan armohoidosta meitä kohtaan.

Kimmo Virkkala rahastonhoitaja