IK%201.2011

1/77/2011

Inkerin kirkko 400 vuotta – juhlavuoden avajaiset

Pyhäkoulusta hyvät eväät elämään

Siperian luterilaisuus 300 vuotta

Herran edessä sukupolvesta sukupolveen

2. Moos. 30:8

Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

INKERIN KIRKKO 1/77/2011

Lehti on perustettu joulukuussa 1991 suomen- ja venäjänkielisenä versiona.

Suomenkielinen Inkerin Kirkko välittää uutisia ja tietoa kirkon nykypäivästä suomea puhuville inkeriläisille sekä suomalaisille seurakunnille, järjestöille ja yksityisille tukijoille.

Tässä numerossa: 2

Jesaja 53:3-5

3

Pääkirjoitus

4

Pyhäkoulusta hyvät eväät elämään

6

Inkerin kirkon uutisia

9

Kuulumisia seurakunnista

14 Piispa Pihkalan puhe juhlavuoden avajaisissa Evankeliumia musiikin ja nukketeatterin välityksellä Uralilla

16 Luterilaisuus 300 vuotta Siperiassa

18 Kirkon aika Leningradin saartorenkaasta Siperiaan 2 Inker in Kirkko

12

Inkerin kirkon 400-juhlavuosi alkoi

20 Bachin kantaatit kehottavat, lohduttavat ja julistavat

21 Elävä sana

Tie pääsiäisen iloon

22 Pushkinin kanttori palkittiin urkukilpailussa

23 Kolumni

Loppiainen Venäjänmaalla

24 Kristuksen jalanjäljissä

Kuva: Kristiina Paananen

Jesaja 53:3-5

Pääkirjoitus Piispa Aarre Kuukauppi Inkerin ev.lut. kirkko Venäjällä

Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä (Ps. 118:24).

T

erveisiä Inkerin kirkosta, joka tänä vuonna täyttää 400 vuotta. Tässä numerossa esillä ovat lapset, nuoret ja vanhukset. He kuvaavat erinomaisella tavalla myös Inkerin kirkon pitkää taivalta. Sukupolvet vaihtuvat, mutta Kristus kulkee kanssamme lupauksensa mukaan tänään ja huomenna.

Kirkollamme on seitsemän rovastikuntaa. Niiden tasapuolinen kehittäminen ja vahvistaminen ovat tulevaisuutemme suuria haasteita. Lähetystyössä päämääränä on vastuun siirtäminen paikalliselle kirkolle. Tämä ei tarkoita yhteistyön loppumista vaan sen muuttumista parhaiten tätä päivää vastaavaksi. Tähän asti on Herra meitä auttanut. Olkoon juhlavuotemme myös yhteisten tavoitteiden ja suunnitelmien päivittämisen vuosi.

Kiitos Jumalalle, joka on lahjoittanut meille voiton ja riemun juhlan; pääsiäisen, joka on kirkkomme suurin päivä – elämämme suurin päivä. Kristus on ylösnoussut. Tätä iloa ja riemua eivät edes kommunistit saaneet Venäjän kansassa tukahdutettua.

Pääsiäisenä kaikkialla kuulee: ”Kristus on ylösnoussut. Totisesti on ylösnoussut.” Tämä on meidän uskomme ydin, joka meidät yhdistää tai erottaa, sillä kaikki eivät usko ylösnousemukseen. Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella (Kol. 3:1).

Meitä pakotetaan ajattelemaan ajallisia, maallisia, lihallisia, sielullisia.

Moninaisia me olemme valmiita puuhailemaan, mutta tärkeitä on yksi ainoa: Jeesuksen Kristuksen tunteminen

ja siinä kasvaminen. Pääsiäisestä pitäisikin tulla meille voimakas tekijä, joka herättää meidät.

Minä herään ja olen sinun tykönäsi. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle. (Psalmi 139: 18, 23-24) Kuolleista ylösnoussut Vapahtaja suuntaa meidän katseemme lihallisista taivaallisiin ja se synnyttää meissä terveen epäilyn: Onko minun tieni Jumalan edessä oikea? Vastaus tähän löytyy Jumalan sanasta, joka ei kysy meiltä kuinka onnistuneita olemme, vaan onko meillä yhteys Isään ja Hänen poikaansa Jeesukseen Kristukseen, jotta ilo tulisi täydelliseksi.

Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan. Tarkkaa sitä ja tee parannus. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa (1. Kor. 5:8).

Herra varjelkoon meitä paatumukselta. Piispana joudun joskus tarttumaan vaikeisiin asioihin. Piispan virka vaatii pysyttäytymistä totuuden sanan puolella.

Pääsiäisjuhla on ilon ja riemun päivä niille, jotka ovat päässeet parannuksen kautta uskomaan Jeesuksen Kristuksen voiman ja vanhurskauden. Kristus on kuollut kaikkien edestä, että ne jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan Hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.

Sille, joka elää Herralle, avautuu pääsiäisestä käsittämätön ilo, jota ei kukaan voi häneltä riistää.

Inker in Kirkko 3

Kesken venäjänkielisen jumalanpalveluksen Pyhän Marian kirkon takaosasta alkaa kuulua vähitellen voimistuvaa kahinaa: pyhäkoululaiset marssivat toppavaatteissaan jonona kirkon etuosan penkkeihin odottamaan. Ehtoollisen alkaessa heidät siunataan alttarilla. Lasten laumaa johtaa Anna Dokutsajeva, joka on itsekin lapsena käynyt Pyhän Marian pyhäkoulua. Nyt Anna, lahjakas nuori taideopiskelija, haluaa välittää Pietarin lapsille sitä samaa hyvää sanomaa ja siitä kumpuavaa turvallisuutta, jota hän itse pyhäkoulusta sai.

A

nna Dokutsajeva päätyi ensimmäisen kerran kirkkoon pikkulapsena, kun hänen inkerinsuomalainen isoäitinsä vei hänet Pyhän Marian seurakunnan pyhäkouluun.

Viihdyttyään sunnuntaisin Raamatun kertomusten ääressä hän osallistui 8vuotiaana seurakunnan järjestämälle 4 Inker in Kirkko

leirille Lounais-Suomessa.

– Muistan leiriltä erään leikin, jossa meidän oli kuljettava silmät peitettyinä läpi temppuradasta. Toisella kädellä pidimme kiinni radan läpi kulkevasta narusta, toisesta piti kiinni pari, joka edusti enkeliä. Silloin ymmärsin, millaista kristityn elämä on.

Vastuulliseen tehtävään Noin neljäntoista vanhana Anna pääsi seurakunnan kuoroon, ja pian hänestä tuli myös pyhäkoulunopettaja.

Hengellisenä opettajana toimiminen oli nuorelle Annalle aluksi hyvin haasteellista, koska hänellä ei ollut tehtävään koulutusta eikä kokemusta.

– Opetusryhmään kuului noin kymmenen 7-11 -vuotiasta poikaa, jotka olivat kasvaneet lastenkodissa. Olin itse vain 15-vuotias tyttö, ja vaikka minulla oli paljon ideoita opettamiseen, eivät pojat välittäneet kuunnella. Mietimme kuumeisesti työparini kanssa, miten selviäisimme voimattomuutemme ja väsymyksemme kanssa, ja kykenisim-

Anna Dokutsajeva avustajineen pitää pyhäkoulua Pyhän Marian seurakunnassa Pietarissa.

me saamaan pojat keskittymään.

Eräänä päivänä Anna keksi kysyä pojilta suoraan, tahtovatko he taivaaseen vai eivät. Pojat vastasivat myöntävästi, ja saliin laskeutui odottava hiljaisuus. Anna ymmärsi, että levottomuus ja oppimishaluttomuus olivat toissijaista poikien taivaskaipuun rinnalla.

Hän ymmärsi, miten suuri vastuu hänellä oli opettajana.

Turvallisuutta pyhäkoulusta Pyhäkoulussa käy nykyään noin 15 lasta joka sunnuntai. Lapset tulevat hyvin erilaisista perheistä. Osa vanhemmista on seurakunnan jäseniä, toiset eivät ole millään tavalla itse mukana seurakunnan toiminnassa.

Isossa kaupungissa lasten kuljettaminen kirkkoon vapaapäivänä on uhraus vanhemmilta. Suurimmalla osalla kuluu matkaan tunti tai jopa puolitoista yhteen suuntaan, joten aamulla on herättävä aikaisin, jotta ehtii klo 11. kirkolle. Anna toteaakin, että on Jumalan ihme ja lahja, että ihmiset tulevat ja tuovat lapsiaan pyhäkouluun. Vanhemmat itse voivat halutessaan osallistua pyhäkoulun aikana kirkossa pidettävään raamattuopetukseen ja sen jälkeen jumalanpalvelukseen.

Anna antaa tunnustusta myös pyhäkoulunopettajille ja avustajille; heidän on jaksettava herätä ja tulla lapsia aikaisemmin yhteiseen suunnittelupalaveriin.

Pyhän Marian pyhäkoulussa käy edelleen lapsia myös lastenkodista.

- Nämä pojat ja tytöt ovat hyvin aktiivisia ja sen takia pyhäkoulutuntien pitää olla vaihtelevia. Tunnit on suunniteltava mielenkiintoisiksi, jotta lapset haluaisivat nousta aamulla varhain ja matkustaa pyhäkouluun, ja jotta he joka kerta oppisivat jotakin uutta ja kiinnostuisivat Raamatusta.

Suuressa kaupungissa seurakunta joutuu kilpailemaan lapsista erilaisten

kerhojen ja harrastusten kanssa. Annan mielestä se toisaalta on hyväksi, koska se patistaa ponnistelemaan omassa työssä.

Annan vetämässä pyhäkoulussa järjestetään suomen kielen opetusta, venäjänkielisiä raamattuopetuksia, kristillistä teatteritoimintaa sekä käsityö- ja askartelupajoja. Yhteisen toiminnan lisäksi lapset välillä jaetaan iän mukaan eri ryhmiin, joilla on omat ohjaajansa.

– Haluan, että lapsilla on ohjaamassani pyhäkoulussa yhtä hyvä olla, kuin minullakin oli aikoinaan. Haluan, että heille jäisi mieleen hyviä asioita rukouksesta ja Jeesuksesta, jotta he myöhemmällä iällä muistaisivat, kenen turviin he voivat aina palata. On hienoa saada pyhäkoulun kautta todella kokea, miten Jumala meitä rakastaa.

Monilahjakas taiteilija Anna opiskelee kolmatta vuotta Shtiglitsin taideteollisessa akatemiassa tekstiilitaidetta. Hänen lahjakkuutensa ei rajoitu ainoastaan tähän, sillä hän on myös laulanut kihlattunsa Stepan Petrovin perustamassa gospelbändissä. Nykyään Anna osallistuu Nuotan venäjänkielisen sisarlehden Vyborin tekemiseen.

Hän piirtää lehteen sarjakuvia ja on kiinnostunut käyttämään lahjojaan muillakin osa-alueilla.

Taide on hänelle elämäntapa, joka on sopusoinnussa uskon ja kristillisen elämäntavan kanssa.

- Kristillisyys ja taide ovat hyvin aktiivisia ulottuvuuksia. Minusta tuntuu, että voin olla hyödyllinen sekä siellä että täällä, ja molemmilla alueilla olen kuitenkin yksi ja sama ihminen. Tunnen itseni luontevaksi molemmissa.

Luulen, että ennemmin tai myöhemmin käy niin, että kristillisyys ja taide sulautuvat omalla kohdallani yhdeksi.

Kuinka sitten sujuu yhteistyö toisen taiteilijan, oman kihlatun kanssa?

Anna tunnustaa, että heillä on Stepanin kanssa joskus tiukkoja keskusteluja yhteisestä kristillisestä työnäystä. Mutta hän on saanut kokea, että kun

erilaiset mielipiteet yhdistetään, niin tuloksena on parempia ideoita.

Anna ja Stepan jakavat paitsi saman uskon Jeesukseen ja musikaalisuuden, myös halun tehdä työtä Pietarin lasten puolesta, jotta mahdollisimman moni voisi löytää Jumalan rakkauden ja turvan suurkaupungin melskeessä. Stepan tekee nuorisotyötä Pyhässä Mariassa ja opettaa myös pyhäkoulussa nykyään Annan kanssa.

Palvellen omassa kodissa Inkerin kirkko ja erityisesti Annan kotiseurakunta Pyhä Maria on hänelle henkilökohtainen palvelupaikka Jumalan valtakunnan työssä. Hän muistuttaa, että jokainen meistä voi palvella Herraa omilla lahjoillaan.

- Saamme olla rohkeasti ja pelkäämättä Kristuksen valona maailmassa.

Meidän ei tulisi pelätä kertoa totuutta, sillä se on tehtävämme maailmassa.

Meidän ei tule pelätä myöskään sitä, ettei meistä pidetä. Maailma ei pitänyt Jeesuksestakaan. Jos olemme Jumalan lapsia, ei maailma pidä meistäkään.

Seurakunta ei ole Annalle ainoastaan työn ja touhuamisen paikka, vaikka hän on aktiivinen ja monessa mukana.

- Tämä kirkko ja seurakunta on minun Kotini. Se on minun taistelukenttäni, linnoitukseni ja myös ylpeyteni, luettelee Anna ja kuvaa hauskasti: Seurakunta on minulle kuin iso hyvä piirakka, jonka haluan jakaa kaikkien kesken!

Teksti ja kuvat: Kristiina Paananen, Lähde: Vybor 3/10, Mikael Elmolhoda.

Inker in Kirkko 5

Inkerin kirkon uutisia

“Kahvila kelton kukkulat”

N

uortenleirille ja rippikoululaisten tapaamiseen osallistui 92 nuorta Inkerin kirkon eri seurakunnista 3.-7. tammikuuta Keltossa.

Mielenkiintoiset ja tarpeelliset raamattutunnit, omat rukoushetket ja yhteiset iltarukoukset, iltaohjelmat jotka auttoivat osallistujia ryhmäytymään, idea valmistaa ohjelma menun muotoon, osallistujien määrä, mahtavat ihmiset isosjoukossa - kaikki tämä sai aikaan sen, että leirillä oli loistava ilmapiiri. Jumala puhui, näytti, opetti ja antoi tällä leirillä ennennäkemättömällä tavalla - mikä valtava siunaus!

Salim Idrizov Kazanista oli kiitollinen kaikesta saamastaan: - Minulle Jumala antoi vielä hieman tietoa, sillä emme me tule tällaisille leireille vain tapaamaan toisiamme, vaan myös saamaan tietoa - ja tietenkin myös uusia ystäviä!

Pidin paljon pienryhmistä, raamattutunneista ja hyvästä päiväohjelmasta. Harrastepiiritkin olivat kivoja.

Rukoilin, että nuorten sydämet avautuisivat Jeesukselle. Jälleen kerran sain varmuuden siitä, että Hän kuulee rukoukset ja vastaa todella nopeasti. Nuoret muuttuivat aivan silmissä. Heidän suhtautuminen toisiinsa oli hämmästyttävää; he lahjoittivat toisilleen niin paljon rakkautta ja huomiota, etten koskaan ole yhtä vahvasti kokenut, että olemme yksi perhe ja

6 Inker in Kirkko

meillä on yksi Isä.

Sydämeni iloitsi huomatessani, miten vapaa-ajalla nuoret kokoontuivat pikku ryhmiin lukemaan Sanaa, rukoilemaan ja juttelemaan. Mahtavaa oli myös tarkkailla, miten nuoret avautuivat pienryhmissä; eivät pelänneet sanoa ääneen ajatuksiaan, jopa väittelivät keskenään. Jumala puhuu myös ihmisten kautta. Minulle Hän puhuu hyvin usein juuri varhaisnuorten ja nuorten kautta. Kiitos Hänen, saan joka kerta oppia nuorilta paljon.

- Tämä leiri antoi uusia ystäviä ja minulla oli hauskaa. Iloitsin siitä, että olimme koko ajan Herran kanssa ja annoimme Hänelle paljon aikaamme. Pidin näytelmistä ja eri seurakuntien esityksistä, harrastepiireistä ja leikeistä.

Toivon, että pääsen uudestaan leirille kesällä - tulisipa se jo pian!, toivoi kazanilainen Polina Tsherkesova.

Keltossa asuvalle Antonina Matvijtshukille leiri oli tärkeä: - Tämä leiri vahvisti suuresti uskoani. Leirin päättyessä huomasin sillä olleen paljon yhteistä rippileirini kanssa, joka muutti suuresti henkilökohtaista suhdettani Kristukseen.

Pelkästään aidosti uskovien ihmisten seura antaa paljon. Jatkuva Sanan lukeminen, rukousryhmät, Pyhän Hengen läsnäolo - ne eivät jätä kylmäksi pientä sydäntäni. Mieleeni jäi vahvasti “Lohikäärmeet” -leikki, joka sekä vahvisti hengellisesti että hauskuutti. Myös lapsi- ja nuorisotyönosaston työntekijöiden pitämät raamattutunnit olivat

puhuttelevia. Olen sitä mieltä, että tulin tälle leirille Jumalan tahdosta. Kysymykset, joita raamattutunneilla käsiteltiin, koskettivat sydäntäni moneen otteeseen. Oli paljon sellaista, mikä paljasti ja ohjasi oikeaan. Olen kiitollinen Hänelle näistä ihmeellisistä hetkistä.

Kiitän Jumalaa jokaisesta, joka pääsi tulemaan leirille ja siitä, että nuoret päästävät Jeesuksen Kristuksen sydämeensä ja sallivat Hänen tehdä työtään. Olen kiitollinen myös hengellisestä ravinnosta ja uusista, äärettömän arvokkaista ystävistä. Minulle kaikkein tärkein lahja on olla Hänen rakkaudessaan.

Teksti: Sima Tshernysheva – nuorisotyöntekijä, Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyön toimikunta, Suomennos: Anu Saari

Venäjän parlamentista vieraita Inkerin kirkossa

I

nkerin kirkko sai harvinaisen vieraan joulun alla, kun Venäjän parlamentin liittoneuvoston puheenjohtaja ja Oikeudenmukainen Venäjä -puolueen puheenjohtaja Sergej Mironov vieraili 22.12.2010 Pietarissa, Pyhän Mikaelin kirkossa järjestetyssä tapaamisessa.

Mironovin otti vastaan Inkerin kirkon piispan Aarre Kuukaupin johdolla joukko kirkon työntekijöitä ja seurakuntalaisia. Pääsihteeri Aleksandr Prilutskij kertoi lyhyesti kirkon nykytilasta. Sergej Mironov puolestaan kertoi lainsäädäntövallan omaavan liittokokouksen valtuuksista ja toiminnasta.

Mironov vastasi läsnäolijoiden kysymyksiin, jotka koskettelivat kirkon ja valtion suhteiden ajankohtaisia aiheita. Tällaisia olivat mm. valtion hallussa olevan kirkollisen omaisuuden palauttaminen ja sisäpoliittisen nykytilanteen kehittyminen Venäjällä.

Teksti: Aleksandr Kudrjavtsev, Suomennos: Anu Saari

Inkerin kirkon uutisia

Barentsin alueen kirkkojen neuvosto kokoontui Pietarissa

Y

hteistyön kehittäminen ja yhteyden vahvistaminen Inkerin kirkon kanssa olivat tärkeällä sijalla Pietarissa 7.-8. helmikuuta pidetyssä Barentsin kirkkojen neuvoston hallituksen kokouksessa, sanoo kokouksen puheenjohtaja, Luulajan hiippakunnan kansliapäällikkö Åke Nordlund. Suomen luterilaisella kirkolla ja Inkerin kirkolla on vanhat, vahvat yhteydet, mutta Norjan ja Ruotsin luterilaisilla kirkoilla sen sijaan ei vanhoja yhteyksiä juuri ole.

Inkerin kirkosta Barentsin kirkkojen neuvostoon kuuluvat Karjalan rovastikunnasta erityisesti Muurmanskin ja Petroskoin alueet. Yhteistyössä ovat lisäksi ortodoksisen kirkon Oulun hiippakunta Suomesta sekä Muurmanskin, Petroskoin ja Arkangelin hiippakunnat Venäjältä. Inkerin kirkko on kuulunut vuonna 1996 perustettuun neuvostoon vuodesta 1999.

Kokous pidettiin Inkerin kirkkoon kuuluvan Pyhän Mikaelin kirkon tiloissa Pietarissa Vasilin saarella. Kokoukseen osallistuneet eri hiippakuntien edustajat tutustuivat lisäksi Länsi-Inkerissä sijaitsevaan Skuoritsan kirkkoon ja sen ylläpitämään vanhuksille tarkoitettuun Maria-kotiin.

Barentsin kirkkojen neuvosto pyrkii luomaan yhteistyötä paikallisella ta-

Kirkkohallituksen päätöksiä 10.12.2010: solla. Niinpä se on järjestänyt mm. lastenleirejä kesäisin. Tänä vuonna lastenleiri järjestetään Ruotsin Munkivikenissä ja nuorille järjestetään leiri Kostamuksessa. Leirien tarkoituksena on järjestää lapsille ja nuorille mahdollisuus kohdata toisiaan, oppia toisiltaan ja esim. keskustella yhteisestä uskosta ja rukoilla yhdessä myös ortodoksien kanssa, koska uskomme pohja on joka tapauksessa sama.

- Samalla voimme tukea toisiamme kirkkoina, sillä päämäärämme on sama, julistaa evankeliumia, toteaa kokousta järjestänyt Oulun hiippakuntadekaani Niilo Pesonen.

Leiritoiminnan lisäksi yhteyttä pidetään yllä kuorovierailuin ja osallistumalla toisten kirkkojen järjestämiin suuriin juhliin. Barentsin meren alueen ympäristökysymykset, diakoniatyö, alkuperäiskansojen asema sekä koulutus ja tutkimus ovat myös ensisijaisia yhteistyössä, jossa periaatteina ovat toisten kunnioitus, ystävyys, avoimuus, vastavuoroisuus ja rakkaus. Neuvosto osallistuu mm. saamelaisten kirkkopäivien järjestämiseen.

Teksti ja kuva: Tuulikki Vilhunen

Puheenjohtaja Åke Nordlund lahjoitti piispa Aarre Kuukaupille Skaramissalet – keskiaikaisen messukirjan tutkimuksen ja näköispainoksen Ruotsin kirkon alkuajoilta.

- Pastori Viktor Vorontsovin valtuuksia Tuutarin kirkkoherrana jatketaan kahdella vuodella.

- Hyväksyttiin Viktor Grinevitsin pyyntö siirtyä kirkkoherran tehtävistä Petroskoin Pyhän Hengen seurakunnan pastoriksi.

- Jatketaan Olav Pantsun tehtävää Inkerin kirkon vikaarina vuoden 2011 loppuun.

- Suomen Lähetysseuran työntekijä Ilkka Repo kutsutaan työhön Inkerin kirkkoon ajalle 01.01.-31.12.2011.

4.2.2011: - Veronika Shutova nimitettiin lapsi- ja nuorisotyön toimikunnan johtajaksi 4.2.2011 alkaen.

- Sima Tshernyshova palkataan lapsi- ja nuorisotyön toimikunnan kouluttajaksi kolmeksi kuukaudeksi 4.2.2011 alkaen.

- V. Shadrinin valtuuksia Minusinskin seurakunnan kirkkoherrana jatketaan kahdella vuodella 4.2.2011 alkaen.

- A. Mitjakovin valtuuksia marilaisen ”Sorta” –seurakunnan kirkkoherrana jatketaan kahdella vuodella.

- Myönnetään Lilja Stepanovalle ero diakoniajohtajan tehtävistä hänen jäädessä eläkkeelle.

- Valittiin Tanja Paas toimittamaan vuoden 2011 venäjänkieliset Inkerin Kirkko -lehdet.

- Marata Fazlullinin vihitään diakoniksi Gurez-Pudkan Pyhän Pietarin udmurti-seurakuntaan.

- Pentti ja Terhi Smeds kutsutaan jatkamaan nuorisotyötä kahdeksi vuodeksi Petroskoin Pyhän Hengen seurakuntaan.

- Kirkkohallituksen kokouspäivät vuonna 2011 ovat 1.4., 27.5., 9.9., 30.9. ja 2.12.

Inker in Kirkko 7

Inkerin kirkon uutisia

Hyvässä hengessä ystävyysseurakuntatyön merkeissä Suomussalmella

Inkerin kirkolla toimisto Suomessa

S

I

uomussalmen seurakunnan Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa pidettiin 10. tammikuuta Kostamuksen ja Mujejärven alueen ystävyysseurakuntien kokous. Kokouksessa oli runsas osanotto Kajaanin ja Iin rovastikuntien alueelta. Isäntänä toimi lääninrovasti Risto Kormilainen.

Piispa Aarre Kuukauppi ja rovastikuntakoordinaattori Jukka Paananen kertoivat Inkerin kirkon nykytilanteesta ja tänä vuonna alkaneesta 400-juhlavuodesta. Esille tuli mm. tärkeys saada kaikkiin seurakuntiin kansalliset työntekijät, koska Venäjän uskontolainsäädäntö ja seurakuntien valvonta ovat tiukentuneet. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kulttuuriviisumilla ei voi enää tehdä seurakuntatyötä. Rahaliikenteessä pyritään siihen, että tuki Suomesta kulkee Inkerin kirkon Suomessa olevan tilin kautta. Näin kirkko on tietoinen avustuksista ja pystyy valvomaan niiden

oikeaa käyttöä.

Kostamus-Mujejärven alueen seurakuntien tilanteesta kertoivat pastorit Ari Huotari ja Andrei Savolainen. Inkerin kirkko on lähettänyt viime syksynä Andrei Savolaisen perheineen työhön Kostamus-Mujejärven seudulle. Kokouksessa sovittiin ystävyysseurakuntien osallistumisesta Savolaisen palkkaukseen.

Ystävyysseurakuntien terveiset toivat Kajaanin seurakunnan talouspäällikkö Toivo Sistonen ja Kuhmon kirkkoherra Timo Suutari. Yhteistyösopimuksen pohjalta Kostamus-Mujejärven alueen seurakuntatyötä tukevat Oulun tuomiorovastikunta sekä Kajaanin ja Iin rovastikunnat.

Sekä Inkerin kirkon että suomalaisten ystävyysseurakuntien edustajat pitivät yhteistyön jatkumista ja kehittämistä tärkeänä.

Teksti: Jukka Paananen

Tervetuloa mielenkiintoiselle matkalle itään!

Время Церкви – Kirkon aika TV-ohjelma Venäjän ja Baltian luterilaisuudesta.

Mukana myös Inkerin kirkon seurakuntia, työntekijöitä ja seurakuntalaisia.

Joka toinen torstai klo 20:10 TV7-kanavalla.

Ohjelman verkkosivut ja aikaisemmin esitetyt jaksot osoitteessa: www.evlut.net

8 Inker in Kirkko

nkerin kirkko on perustanut Suomeen palvelupisteen, joka toimii rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistyksen puheenjohtaja on piispa Aarre Kuukauppi. Toimisto sijaitsee tällä hetkellä Lappeenrannassa.

Toimiston tarkoitus on jakaa Inkerin kirkkoon liittyvää informaatiota ja siten palvella erityisesti suomalaisia ystävyysseurakuntia ja järjestöjä. Toimistosta voi kysyä esimerkiksi Inkerin kirkon seurakuntien yhteystietoja, mikä vähentää painetta kirkon keskuskansliassa Pietarissa, jossa suomalaisten työntekijöiden määrä on vähentynyt viime vuosina. Lappeenrannan toimistossa hoidetaan myös Inkerin Kirkko –lehden tilauksiin liittyviä asioita.

Yhdistys tukee paluumuuttajien ja Inkerin kirkon Suomessa asuvien jäsenten sekä ystävien hengellistä toimintaa yhteistyössä suomalaisten seurakuntien, lähetysjärjestöjen ja herätysliikkeiden kanssa.

Yhdistys helpottaa merkittävästi kirkon rahaliikenteen kulkemista Suomen ja Venäjän välillä virallisten kanavien kautta.

Työntekijöiden palkkaamiseksi toimistoon yhdistys tekee yhteistyötä lähetysjärjestöjen kanssa. Tällä hetkellä toimistossa työskentelee yksi osa-aikainen työntekijä.

Toimiston yhteystiedot: toimisto@inkerinkirkko.fi puh. 045 3540440

Inkerin kirkon tuoreimmat uutiset www.inkerinkirkko.fi www.elci.ru

Kuulumisia seurakunnista

Aleksei Krongolmista Petroskoin uusi kirkkoherra

P

etroskoin seurakunta valitsi 30. tammikuuta kirkkoherrakseen pastori Aleksei Krongolmin.

Krongolm tunnetaan hyvin Petroskoin seurakunnassa. Hän on kasvanut seurakunnan nuorten joukossa, saanut koulutuksen Kelton Teologisessa Instituutissa ja viimeiset vuodet työskennellyt Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyön toimikunnan koordinaattorina Karjalan rovastikunnassa. Petroskoin seurakunnan kirkkoherran tehtäviä hän on hoitanut viime syksystä lähtien.

Teksti: Oksana Dyba, Suomennos ja kuva: Kristiina Paananen

Vihkimyksiä Karjalassa

S

unnuntaina 30. tammikuuta Petroskoin vanhassa kirkossa vihittiin jumalanpalveluksen yhteydessä työntekijöitä Karjalan rovastikuntaan: Anton Rudoi diakoniksi Tsalnaan ja Vadim Lysenko pastoriksi Kontupohjaan.

Vihkimyksen toimittivat piispa Aarre Kuukauppi, pastori Aleksei Krongolm, Tsalnan kirkkoherra Ivan Pakkari ja pastori Pentti Smeds.

Teksti ja kuva: Oksana Dyba, Suomennos: KP

Kontupohjan seurakunta avasi kirkon ovet turisteille

M

oskovalaiset viettävät yhä useammin talvilomansa Karjalassa. Luonnonläheinen loma raikkaassa ilmassa valkean lumen keskellä viehättää. Tätä mieltä olivat lähes kaikki Kontupohjan seurakunnassa joululoman aikana vierailleet moskovalaiset ja pietarilaiset turistit.

Keskustelut, joita pastori Vadim Lysenko käy turistien kanssa, herättävät suurta mielenkiintoa uskonasioita kohtaan ja osoittavat, että suurimmalla osalla heistä ei ole selkeää käsitystä kristinuskosta, varsinkaan sen eri tunnustuksista.

Keskustelun lomassa Lysenko esittää hengellisen laulun kitaran säestyksellä. Turistit pyrkivät ikuistamaan kamerallaan epätavallisen näyn papin-

kaapuisesta kitaransoittajasta.

Perinteen mukaisesti suurin osa keskustelukumppaneista nimittää itseään ortodokseiksi, mutta samalla heidän mielestään ei ole tarpeellista käydä kirkossa jumalanpalveluksissa, lukea Raamattua tai rukoilla. Jotkut tunnustavat luottavansa horoskooppeihin, amuletteihin yms.

Kun Kontupohjan luterilainen seurakunta oli avaamassa oviaan turisteille, niin aluksi epäiltiin, kannattaako sitä tehdä. Kokemus on osoittanut, että tämä on Jumalalle otollista hyvää työtä.

Tammikuun alkuviikolla kirkossa kävi lähes 500 ihmistä eri puolilta maata, pääasiassa Moskovasta. Suurin osa heistä sanoi, että käynti luterilaisessa kirkossa, vieraanvaraisuus ja keskustelu papin kanssa ovat parhaimpia lomamuistoja Karjalasta.

Teksti: Oksana Dyba Suomennos: Anitta Lepomaa

Petroskoin kirkko sai kalusteensa

K

irkonkello, kirkkotaulu, ulkoovet sekä suuri määrä keittiöön tulevia kalusteita on viimein perillä Petroskoin kirkossa.

Petroskoin rakennustoimikunnan saamien lahjatavaroiden vienti perille oli mutkikas prosessi. Tullivapauden ja vientiluvan anomiseen Moskovasta kului kaikkinensa aikaa puolitoista vuotta, mutta tavarat ovat nyt oikeassa osoitteessa.

Työmme ja varojen keräys jatkuu edelleen. Petroskoin kirkon rakentaminen on edennyt lähes aikataulun mukaan, rahoitustilanteesta riippuen. Tällä hetkellä kirkkotyömaa on rauhoitettu sydäntalven ajaksi, mutta työt jatkuvat keväällä.

Teksti: Matti Harju - Petroskoin kirkon keräyspäällikkö

Inker in Kirkko 9

Kuulumisia seurakunnista

Huippu-urkurit maailmalta Pyhän Marian kirkon urkuparvella

Avioliittoseminaari Rzevissä

T

määnsä tyytyväinen – erityisesti siihen, miten rakennus sopii malliltaan ja väriltään ympäristöönsä, kylän eri puolilta sitä katsottaessa.

Rakentajien luvalla Läskelän kylän seurakuntalaiset ovat jo alkaneet pitää hengellisiä tilaisuuksia kirkon tulevassa sakastissa, koska muita tiloja seurakunnalla ei ole käytettävissä kokoontumisiinsa. Kirkko vihitään virallisesti käyttöön 19.6.2011.

yhän Luukkaan seurakunnassa Rzevissä pidettiin 4.-5. tammikuuta seminaari avioliiton hoitamisesta. Seminaari oli suunnattu Moskovan rovastikunnan seurakuntien perheille ja opetuksesta vastasivat lähetystyöntekijät Hannu ja Elina Heikkilä. Seminaariin osallistui aviopareja Velikie Lukista, Moskovasta, Länsi-Dvinistä ja Rzevin seurakunnasta.

Paikalla oli myös entisiä seurakuntalaisia, jotka ovat muuttaneet muihin kaupunkeihin, mutta eivät iloksemme ole unohtaneet seurakuntaamme.

Seminaari alkoi hartaudella, jonka piti Rzevin seurakunnan kirkkoherra Valeri Antipov. Sen jälkeen tutustuttiin toinen toisiinsa Elina Heikkilän johdolla. Hannu Heikkilä puhui avioliiton perustasta sekä naisen ja miehen eroista. Lääninrovasti Sergei Shanin piti raamattutunnin siitä, miten perhe voi olla hyödyksi hengellisessä työssä sekä korosti tietoisen naimattomuuden tärkeyttä ja itsensä pyhittämistä Jumalalle. Pastori Valeri Antipov puhui vaimonsa Natalijan kanssa viidestä rakkauden kielestä.

Ensimmäisen päivän virallinen osuus päättyi iltajumalanpalvelukseen, jossa vietettiin ehtoollista. Illallisen jälkeen Antipovit vetivät tietokilpailun ”sinä ja minä”.

Toisesta päivästä jäi mieleen erityisesti vakavat keskustelut anteeksiantamuksesta. Aviopareilla oli myös mahdollisuus rauhalliseen kahdenkeskiseen aikaan ja heille annettiin tehtäväksi valita puolisossaan kolme hyvää ominaisuutta ja kertoa ne hänelle.

Olemme kiitollisia Heikkilöille ja Sergei Shaninille seminaarin järjestämisestä. Erityiskiitokset myös Erja Kataiselle tulkkina toimimisesta sekä pienestä konsertista, jonka hän järjesti yhdessä kanttori E. Barabanovin kanssa. Konsertista tuli hieno päätös seminaarillemme.

Teksti ja kuva: Oleg Menaker – Harlun seurakunnan kirkkoherra, Suomennos: Kristiina Paananen

Teksti: Natalija Antipova Suomennos: Miina Viitanen

äydelliset urut! Tämä on ihme, että täällä on tällaiset urut, totesi professori Hans Fagius. Pyhän Marian kirkon urut vihittiin käyttöön joulukuussa, mutta jo nyt siellä on ollut kaksi kertaa maailmankuulujen professoreiden ja urkutaiteilijoiden pitämä mestarikurssi.

Pietarissa on traditio, jonka mukaan merkittäville taiteilijoille annetaan tilat ja urut ilmaiseksi käyttöön ja vastavuoroisesti he pitävät mestarikurssin. Pyhän Marian kirkon urkuri Marina Väisä on myös Pietarin konservatorion urkuosaston opettaja.

- Kun tunnetut, näille uruille sopivaa barokki- tai varhaisromantiikan musiikkia soittavat, taiteilijat käyvät konserttimatkoilla Pietarissa, he voivat halutessaan antaa mestarikurssin.

Marina Väisä kertoo, että Pyhän Marian urkujen ääreen on nyt kovasti tulijoita. Asiaan vaikuttaa myönteisesti myös yhteistyö konservatorion opettajan ja maailmalla konsertoivan urkurin Daniel Zaretskyn kanssa ja hänen Pyhän Marian urkuja kohtaan osoittama arvostus.

Tammikuussa mestarikurssin järjesti saksalainen professori Ludger Lehmann. Helmikuussa ruotsalainen Hans Fagius, joka toimii Kööpenhaminan kuninkaallisen musiikkiakatemian professorina, antoi mestarikurssin parillekymmenelle Pietarin konservatorion ja Pietarin yliopiston urkujensoiton opiskelijalle ja opettajalle.

Mestarikurssit ovat nyt jo osoituksena siitä, mihin mittavassa urkuprojektissa uskottiin. Samalla kun ne rikastuttavat seurakunnan elämää ja pietarilaista musiikkielämää, ne tekevät Pyhän Marian kirkkoa tunnetuksi ja tuovat sille uusia ystäviä ulkomaita myöten.

Teksti ja kuva: Tuulikki Vilhunen

Läskelän kirkon rakentaminen etenee aikataulussa

L

äskelän kylässä, Harlun seurakunnan kirkkotyömaalla pidettiin rakentamiseen liittyvä kokous 18. helmikuuta. Paikalla olivat kirkkoherra Oleg Menaker, diakoni Juhani Nevalainen, rakennuskonsultti Aarne Poutanen, pääinsinööri A. Nesmijanov sekä arkkitehti Arkadij Ivanov.

Kokouksessa keskusteltiin joistakin rakentamisen yksityiskohdista, kuten ulko-ovista, portaista, veden kytkemisestä ja kirkonkellon tilaamisesta. Työryhmä pohti myös keittiökalusteiden, kirkonpenkkien ja urkujen tilaamista.

Arkkitehti näki rakennuksen ensimmäistä kertaa luonnossa ja oli näke10 Inker in Kirkko

P

Esittelemme

Uusi Testamentti burjatiaksi

seurakuntien vapaaehtoisia

U

lan-Udessa julkistettiin 12. marraskuuta burjatiankielinen Uusi Testamentti, joka on Moskovan Raamatunkäännösinstituutin kääntämä ja painattama.

Uuden Testamentin käännöstyö horiburjatian murteeseen perustuvalle nykyburjatian kirjakielelle aloitettiin 20 vuotta sitten. Käännöksen lähtötekstinä on käytetty Yhtyneiden Raamattuseurojen kreikankielisen tekstin neljättä painosta (Nestle-Aland, 27. painos). Samalla otettiin huomioon venäläisen raamatunkäännöksen tekstitraditio.

Valmistunut työ on suuren tiedeyhteisön yhteisen ponnistelun tulos: kääntäjinä fil.tri. Sergei Budajev (aiemmin Burjatian valtionyliopiston alkeisopetustiedekunnan burjatian filologian laitoksen professori, Journalistiliiton jäsen ja ansioitunut tieteentekijä) ja fil.lis. Darima Raitsanova (runoilija); sekä filologisena tarkastajana fil.lis.

Rintshin Dylykova (Burjatian valtionyliopiston Kasvatustieteellisen instituutin filologian ja opetusmetodiikan tiedekunnan dosentti), käännöstestaajana fil.lis. Viktoria Raitsanova, teologisina tarkastajina K.L. Bogoljubov, I.V. Marenitsh, S.A. Sytshov, S.N. Sytshov, B. Long (USA), ja tohtori M. De Lang (Hollanti), sekä konsulttina tohtori F. Pike (Iso-Britannia).

Julkaisu on läpikäynyt tieteellisen arvostelun ja saanut Venäjän tiedeakatemian kielitieteellisen instituutin hyväksynnän sekä Ulan-Uden ja Burjatian piispa Savvatin siunauksen.

Nyt yksi kaikkein luetuimmista kirjoista on myös burjaattien saatavilla, mikä on suuri ilo tälle kansalle. Meille, maailman himoihin eksyneille lampaille, Totuuden sana on elämää antava ja ehtymätön lähde. Ulan-Uden Inkerin kirkkoon kuuluvassa Kristuksen armon seurakunnassa kirkkoherramme Vladimir Nikiforov pitää burjatiankielisiä jumalanpalveluksia, joissa tätä kirjaa käytetään.

Teksti: Larisa Potjomkina, Suomennos: Anitta Lepomaa

Tatjana Tatarinova Pietarin Pyhän Marian seurakunta Missä tehtävässä palvelet?

- Olen mukana pyhäkoulutyössä, sillä meillä on pyhäkoulussa nyt aika paljon lapsia. Lisäksi olen kantanut vastuuta Pyhän Marian seurakunnan tiedotuslehdestä.

Kuinka kauan olet ollut tässä tehtävässä?

- Olen tullut mukaan seurakuntaan vuonna 1994. Sen jälkeen olen ollut mukana erilaisissa tehtävissä ja asioissa. Tiedotuslehdestä olen vastannut vuoden verran.

Miten päädyit tehtävään?

- Joskus joku sanoi, että tehtävät kirkossa voivat olla näkyviä ja näkymättömiä. Ei aina tarvitse olla jotain tiettyä näkyvää tehtävää, vaan tarvitaan ymmärtäväisiä ja auttavaisia ihmisiä. Pidän siitä, että voin auttaa seurakunnan työntekijöitä siellä, missä milloinkin tarvitaan ja osallistua projekteihin, joissa ihmiset näkevät vaivaa yhdessä; eivät itseään varten vaan sen eteen, että toiset voisivat kuulla evankeliumin.

Onko sydämelläsi jotain, mitä haluaisit sanoa lukijoille?

- Rakastakaa seurakuntianne ja kaikkia seurakuntalaisianne! Huolehtikaa kirkostanne, kuten perheestänne! Näin löydätte sen, missä on itse kunkin oma paikka. Muistakaa, että sielumme on kuolematon. Jokainen meistä tekee Jumalalle tilin omasta elämästään (Room. 14:12).

Suomennos: Erja Katainen, Kuva: Kristiina Paananen

Inker in Kirkko 11

Kirkon 400-juhlavuosi alkoi 16.1.2011 arvokkaasti. Kutsuvieraina oli pietarilaisia ja venäläisiä eri kirkkojen ja hallinnon edustajia. Arvovaltaisen tervehdyksen juhlajumalanpalveluksen jälkeen toivat Moskovan duuman puhemiehen edustaja Aleksander Shipkov, varakuvernööri, Pietarin kuvernöörinhallinnon ulkosuhdekomitean puheenjohtaja Alexander Prokhorenko ja Leningradin alueen kuvernöörin edustaja Vjatseslav Sanin. He kaikki toivat tervehdyspuheessaan esille sen, miten kaikki kristilliset yhteisöt samoin kuin muutkin uskonnolliset yhteisöt ja koko Venäjän kansa ovat kokeneet vaikeita aikoja neuvostovallan aikana. Duuman edustaja Shipkov kertoi myös, että nyt vuoden vaihteessa on tehty päätös siitä, että lakia, jonka mukaan kirkkojen omaisuus palautetaan, aletaan nyt toteuttaa.

1.

4.

2.

3.

1. Suomen ystävänä tunnetun A. Prokorenkon onnittelut olivat sydämelliset.

2. Duuman edustaja Shipkov viihtyi piispan seurassa.

3. Juhlavuoden avauspäivänä konsertoivat lmezzosopraano Elena Eremejeva ja dipl. urkuri Marina Väisä.

4. Pastori Mihail Savikin lauloi psalmin komeasti urkuparvelta.

5. Myös Pyhän Marian seurakunnan pyhäkoululaiset onnittelivat.

6. Vjatseslav Sanin toi Leningradin alueen kuvernöörin tervehdyksen ja lahjan.

6.

5.

12 Inker in Kirkko

400-juhlavuosi jatkui piispa Aarre Kuukaupin vastaanotolla 22.1.2011 onsuli Kristiina Häikiö Pietarin pääkonsulaatista tiivisti hauskasti piispa Aarre Kuukaupin 15-vuotisen piispanuran ja 400-juhlavuoden vastaanoton tervehdyspuheet toteamalla, että me kaikki ikään kuin kilpailemme ystävyydestä Inkerin kirkon kanssa. Niin lukuisa oli Suomen kirkon sekä virallisen tahon että herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen edustus ja onnittelijoiden määrä lauantaina Kelton kirkossa. Piispa Aarre Kuukauppi saikin joka taholta kiitosta yhteistyötaidoistaan eri tahojen kanssa ja kokosi harvinaisella tavalla yhteen kirkon eri vaikuttajat samaan tilaisuuteen.

Inkerin kirkon eri työtekijäryhmät, Kelton ja Pyhän Marian seurakunnista, eri rovastikunnista ja Teologisesta Ins tituutista halusivat onnitella piispaa.

Nuorten ryhmä Veronika Shutovan johdolla kiitti piispaa siitä, että hän on nuorille hengellinen isä, jossa yhdistyy sekä vahva opetus että pehmeä sydän.

Monet kansalliset työntekijät eri puolilta Venäjää kiittivät piispaa hänen esimerkistään elää kristittynä että kristillisen perheen mallista. Pastori Ivan Laptev totesi, ettei aina tarvitse lukea kirjoja, vaan voi katsoa miten tämä ihminen elää ja palvelee. Messiaanisten juutalaisten edustaja kiitteli myös piispaa hänen antamastaan tuesta.

Kaukaisin vieras oli Missouri Synodin Euraasian työn johtaja Brent Smith. Hän maalasi puheessaan eteemme paratiisimaisen kuvan nyt vietetystä päivästä, jonka hän toivoi muis-

tettavan sellaisena päivänä, jolloin synti ei vielä ollut tullut maailmaan.

Onnittelijoina oli myös ensimmäisenä Siperiaan lähetetty rovasti Yrjö Niemi, joka etsi inkeriläisiä eri puolilta Siperiaa, Istanbulin luterilaisen kirkon pastori Ville Typpö toiveenaan saada rakentaa kirkkoa vanhoilla kristillisen kirkon raunioilla Inkerin kirkon tapaan, ystävyysseurakuntien ja talkoolaisten edustajia. Inkerin kirkko ei jätä kylmäksi ketään. Kirkolliskokouksen edustajana lääkintä-kenraalimajuri Timo Sahi vakuutti, että suomalaisten seurakuntien tuki ja ajatus on edelleen Inkerin kirkon kanssa. Ja yhtenä merkkinä siitä kirkkohallitus on päättänyt, että vuoden 2011 aikana kannetaan kolehti Inkerin kirkolle kaikissa Suomen seurakunnissa.

Teksti ja kuvat: Tuulikki Vilhunen

Ylin kuva: Seuroissa Kelton kirkossa puhui mm. lääkintä-kenraalimajuri Timo Sahi.

Inker in Kirkko 13

Emerituspiispa Juha Pihkalan tervehdyspuhe 400-juhlavuoden avajaisissa Tämän kirkon historia, niin kuin monen muunkin kirkon historia ja koko kristikunnan historia on vahva osoitus siitä Vapahtajan sanan totuudesta: Minä perustan kirkkoni kalliolle ja tuonelan portit eivät sitä voita.

Kirkon tehtävä ei ole olla riemujuhlia viettävä kirkko vaan kirkon tehtävä on kantaa ristiä läpi tämän ajan kohti Jumalan päämäärää.

Se ei tarkoita sitä, etteikö saa joskus viettää juhlaa niin kuin tänään. Se on myöskin Jumalan lahja.

Erityisesti tällaisena aikana tämä kirkkorakennus on symboli, vertauskuva, tästä Kristuksen Sanan voimasta. Tämä on kärsinyt kuoleman ja noussut ylös. Myös se on osoitus Jumalan armon ja rakkauden voimasta.

Tämä sunnuntai on Suomen kirkossa nimikkeellä ”Kristus näyttää jumalallisen valonsa”. Täällä nimikkeenä on ”Jeesus kotien Herra”. Tänään on saarnattu myös Kaanaan häiden ihmeestä, joka hämmästytti, ja jonka monet kokivat suureksi ihmeeksi. Se on yksi ulottuvuus Kristuksen läsnäolosta sekä kodissa että tässä maailmassa. Joskus tapahtuu suuria näyttäviä ihmeitä sekä historiassa että pienessä yhteisössä.

Toinen teksti kertoo siitä kun Jeesus kohtaa yksityisen ihmisen Samariassa. Siinä ei ole mitään spektaakkelia tai suurta ja näkyvää. Mutta yhden ihmisen sisimmän salaisuus paljastuu ja hän löytää Kristuksen armon.

Kolmas teksti puhuu siitä miten Jeesus Nasaretin synagogassa julistaa oman ohjelmansa, joka on toimia yhteiskunnassa rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja köyhien puolesta.

Ajattelen, että nämä kaikki kolme tämän sunnuntain tekstiä ovat olleet Inkerin kirkon ohjelmia. Kirkko on voinut monissa tilanteissa todistaa laajalle ihmisjoukolle Jumalan ihmeistä. Mutta ratkaisevan tärkeää on se, että se kohtaa yksityisen ihmisen ja vastaa hänen sydämensä huutoon. Siitä avautuu yhteiskunnallinen ja profeetallinen tehtävä, jossa otetaan kaikki ihmiset Jumalan rakkauden syliin.

Jatkakaa Kristuksen voimassa ja me Suomessa suurella kunnioituksella, rakkaudella ja esirukouksin kuljemme rinnallanne.

14 Inker in Kirkko

Uralilla marilaisten keskuudessa Birskin seurakunnassa lähes kaikki seurakuntalaiset ovat suomensukuisia marilaisia.

Marilaiset ovat perinteisesti olleet laulava kansa. Musiikki on otettu keinoksi myös välittää evankeliumia marikylien pääosin kastamattomille asukkaille, jotka ovat luonnonuskontojen kannattajia.

50 000 asukkaan Birsk on keskellä Bashkirian tasavallan mariasutusta Uralilla. Kaupunki sijaitsee suuren Belaja-joen varressa 100 km tasavallan pääkaupungista Ufasta pohjoiseen. Anu ja Juha Väliahon työn myötä sinne perustettiin seurakunta kahdeksan vuotta sitten. Seurakunta toimii kahdessa kaupungissa, Birskissä ja Neftekamskissa, sekä Mishkinon maakuntakeskuksessa ja 11 marikylässä.

Juha Väliaho on Uralin lääninrovasti ja Birskin kirkkoherrana on toiminut marilainen Slava Abdullin toukokuusta 2010 lähtien.

Suositut kyläkonsertit Vuosien varrella Birskin seurakuntaan on hakeutunut joukko tunnettuja marilai-

sia estradimuusikoita, jotka ovat parikymmentä vuotta esiintyneet marikylien kulttuuritalojen konserteissa. Heistä tunnetuimpia ovat Konstantin Zainetdinov, Vasili Mihailov sekä Irina Fairushina. He ovat muodostaneet seurakuntaan Sorta-yhtyeen, joka pitää marilaisia konsertteja kylien kulttuuritaloilla. Marilaiset, jotka tuntevat heidät entuudestaan, tulevat ilomielin kuuntelemaan konsertteja.

Konsertit saivat alkunsa kaksi vuotta sitten, jolloin Bashkiriassa oli Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoittelijana kanteleensoitonopettaja Mari Toivola. Marilaisten yksi kansallissoitin on kannel, mutta Bashkirian 116 000 marilaisen parissa ei ole yhtään kanteleensoittajaa. Siksi oli kiitollista aloittaa konserttitoiminta suomalais-ugrilaisella pohjalla.

Puolet konsertin esityksistä on marilaisia kansanlauluja ja kansanmusiikkia, toinen puoli on esittäjien omia marinkielisiä hengellisiä lauluja. Pelkästään hengellisiä konsertteja ei kulttuuritaloilla anneta pitää. Konserttien päätyttyä jaamme halukkaille marinkielisiä Raamatun kertomuksia -kirjoja.

Musiikkiprojektiin työntekijä Viime vuonna Birskin seurakunnassa alkoi musiikkiprojekti, jonka ve-

täjäksi seurakunta palkkasi 24vuotiaan Anna Mishinan. Anna valmistui kesäkuussa Tsheboksaryn yliopistosta laulunopettajaksi. Hän on erinomainen laulaja ja toimii seurakunnan kanttorina.

Hänen vastuullaan ovat nyt myös konsertti- ja nukketeatteritoiminta, nuorten musiikkileirit ja marinkielisen virsikirjan uudistaminen.

Anna on kotoisin Permin alueen yhdestä marikylästä, Birskistä 400 km pohjoiseen. Elokuussa kävimme pitämässä kolme konserttia ja jumalanpalveluksen myös Annan kotiseudulla, jossa ensimmäinen – viisihenkinen – perhe tuli kasteelle.

Annaan tutustuimme jo ollessamme työssä Joshkar-Olan seurakunnassa. Hän tuli seurakuntaan vuonna 2004 nuorena musiikkilyseolaisena. Hänestä tuli heti aktiivinen toimija, joka myös Tsheboksaryn kaupungissa opiskellessaan avusti paikallista luterilaista seurakuntaa.

Musiikkileirejä lapsille Heinä-elokuussa järjestimme marikylissä neljä lasten musiikkileiriä. Sovimme kylän kulttuuritalon johtajan kanssa kolmipäiväisestä leiristä kulttuuritalolla. Leirille kutsuttiin kaikkia 7-15 -vuotiaita, jotka haluavat harrastaa musiikkia. Ohjelmaan kuuluivat kuoroharjoitukset, kitaran, nokkahuilun, marilaisten rumpujen ja helistimien sekä sähköpianon soiton harjoittelu ryhmittäin ja hartaushetket. Leiri päättyi konserttiin, jonne lapset kutsuivat vanhempansa kuuntelemaan.

Leirin aikana Anna harjoitutti lastenkuorolla marilaisia kansanlauluja, lastenlauluja sekä marinkielisiä hengellisiä lastenlauluja. Lapset ihastuivat Annaan, joka osoittautui parhaan tason pedagogiksi. Juha opetti kitaransoittoa, Konstantin Zainetdinov nokkahuilunsoittoa, Vasili Mihailov sähköpianolla ja ksylofonilla säestämistä sekä Anna marilaisen rummun soittoa.

Kolmessa päivässä tapahtui käytännön ihme: lapset, jotka eivät olleet harrastaneet musiikkia, lauloivat konsertissa toistakymmentä uutta laulua sähköpianon, helistimien, ksylofonin sekä rumpujen säestyksellä ja vielä tanssivat

yhden marilaisen kansantanhun. Konsertin lopuksi jaoimme kaikille halukkaille marinkielisen Raamatun kertomuksia – kirjan.

Nukketeatteria Keväällä marilainen Ilinbaevin perhe käynnisti seurakunnassa nukketeatterin. Tshebykovan kylässä asuva perheenäiti Natasha on tehnyt nukkeja, joilla hän on poikansa ja tyttärensä kanssa esittänyt kertomuksia Jeesuksen elämästä ja Jeesuksen vertauksia.

Kulttuuritaloja varten ohjelmistossa on marilainen satu.

Liitimme nukketeatterin musiikkiprojektiin. Tshebykovan kulttuuritalon konsertissa nukketeatteriesitys oli osana ohjelmaa, ja yleisö otti asian erittäin hyvin vastaan. Ensiksi oli marilainen Nauris-satu, jota seurasi Tuhlaajapoika-vertaus. Evankeliumin sanoma välittyi sekä konsertin laulujen että nukketeatterin välityksellä kylässä, josta löytyy vain muutama kastettu.

Tänä vuonna tammikuun alussa järjestimme kulttuuritalolla joulukonsertin, jossa oli myös nukketeatteriesitys.

Jouluevankeliumin kuuli noin viisisataa salissa istunutta ihmistä.

Marilaista virsikirjaa uudistetaan Vuonna 2004 julkaistiin marilaisen virsikirjan Jumolan tshapmuro ensimmäinen painos. Sen kokosi marilainen

Musiikkileiri tarjosi lapsille mahdollisuuden sekä musisoida että kuulla evankeliumia.

kirjailija, Shuarsolan seurakunnan diakoni Gennadi Aleksejev, joka teki siihen myös runoja ja runokäännöksiä.

Tässä virsikirjassa on 98 marinkielistä hengellistä laulua.

Vuoden 2009 joulun alla löysimme Bashkirian marilaisten seurakuntalaistemme joukosta runoilijan, joka on nyt auttanut uusien hengellisten laulujen kääntämisessä. Historianopettaja ja marilaisen sanomalehden toimittaja Slava Kamiljanov Irsaevon kylästä käänsi aluksi viisi joululaulua marinkielelle – aikaisemmin marilaisessa virsikirjassamme oli vain viisi joululaulua – ja heti saimme kaksinkertaisen määrän joululauluja laulettavaksi.

Viime kevään ja kesän aikana Slavan kääntämien uusien hengellisten laulujen määrä kasvoi 25:een. Uusia lauluja ovat mm. Kosketa minua Henki, Sibeliuksen Soi kunniaksi Luojan ja tuttu virsi Valkeus kirkas päällä synkän maan. Syksyllä Slava aloitti omien hengellisten runojen kirjoittamisen sopiviin marilaisiin kansansävelmiin. Tänä vuonna tarkoituksemme on musiikkiprojektin puitteissa korjata aikaisemman painoksen laulujen virheet ja lisätä huomattavasti marilaisen virsikirjan laulujen määrää sekä julkaista uusi marinkielinen rukouskirja.

Teksti: Juha Väliaho, Kuvat: Anu Väliaho

Inker in Kirkko 15

Luterilaisuutta 300 vuotta Siperiassa

Inkerin kirkon juhliessa 400vuotista taivaltaan, vietetään merkkivuotta myös Siperiassa: Kolmesataa vuotta sitten - vuonna 1711 - perustettiin Tobolskiin Siperian ensimmäinen luterilainen seurakunta.

V

enäjän Pietari I ja Ruotsin Kaarle XII kävivät 1600- ja 1700-lukujen taitteessa taistelua Pohjois-Euroopan herruudesta.

Ruotsille tuhoisan Suuren Pohjan sodan aikana Venäjän armeija valloitti Baltian, Inkerin ja Suomen. Valloittamiltaan alueilta Pietari kuljetti ihmisiä Venäjän sisäosiin.

Ruotsin suurvalta romahti Pultavan taistelussa 1709. Pultavassa Ruotsin pääarmeija antautui, mukana toista tuhatta upseeria. Heidän joukossaan oli ruotsalaisia, suomalaisia, virolaisia, inkeriläisiä ja saksalaisia. Vaarallisimmiksi katsotut upseerit siirrettiin 1711 Siperiaan, Tobolskiin.

16 Inker in Kirkko

Vangit perustavat seurakuntia Vankien tehtävänä oli rakentaa kaupunkeja ja linnoituksia. Usein sotavangeilla oli mukanaan perheet. Naisia ja lapsia siirrettiin Siperiaan myös valloitetuilta alueilta Baltiasta ja Suomesta Pietari antoi antautuneille sotilaille luvan säilyttää luterilainen uskonsa ja soi heille varsin laajan itsehallinnon.

Vankeja seurannut sotilaspapisto piti huolen kirkollisesta elämästä. Pian vankien asuttamille alueille alkoi syntyä seurakuntia. Siperian ensimmäinen luterilainen seurakunta perustettiin Tobolskiin 1711. Seurakuntien hallinnosta vastasi Tobolskin konsistori.

Luterilaiset seurakunnat levisivät kun vankeja lähetettiin uusille seuduille. Vankien lisäksi seurakuntiin kuului useita paikallisia siviilejä. Myös venäläisessä upseeristossa oli monia luterilaisia.

Lähes jokaiselle paikkakunnalle, johon oli keskittynyt suurempi vanki-

ryhmä, rakennettiin kirkko tai rukoushuone. Tobolskiin, silloiseen Siperian pääkaupunkiin, sotilaat perustivat myös sairaalan ja Siperian ensimmäisen koulun. Kouluun lähetettiin lapsia Siperian eri linnakkeista ja jopa Moskovasta, jossa tunnustettiin opetuksen hyvä taso.

Elettiin herätyksen vuosia. Varsinkin Moskovaan ja sen ympäristöön oli luterilaisten parissa syntynyt herätystä, jota ruokkivat Saksasta tulleet pietistiset pastorit. Vankeudessa herätyksen tulet alkoivat palaa korkeinta upseeristoa myöten ja herätys levisi luterilaisiin seurakuntiin.

Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721 karoliinit saivat palata kotimaihinsa. Osa lähti, mutta vielä suurempi osa jäi - toiset vapaaehtoisesti, mutta useimmat jonkin muodollisen syyn pakottamina. Herätyksen hengellinen siunaus kulkeutui vanhoihin kotimaihin Suomeen ja Ruotsiin, joissa se tunnetaan ns. kartanopietisminä. Sipe-

Kuva vasemmalla: Ryzhkovan kirkko 1800-1900 -lukujen vaihteessa.

Kuva oikealla: Om-siirtolan Helsinginkylän koulu 1900-luvun alussa. Kuva J.G. Granö

riassa luterilaiset seurakunnat jatkoivat hiljaista elämäänsä varsinkin uusien kaivoskaupunkien kupeessa.

Siperian luterilainen kirkko Vankiseurakuntien jälkeen Siperian luterilaisten kirkollisesta elämästä vastasi Venäjän luterilainen kirkko.

Tobolskin konsistorin jälkeen seurakuntia johdettiin Pietarista käsin, kunnes 1800-luvun lopulla myös Moskova sai konsistorin. Siperia jaettiin kuuteen kirkkopiiriin, joilla kullakin oli oma pappinsa, ns. divisioonasaarnaaja. Papisto tuli usein Baltiasta, välillä myös Suomesta. Kirkon virkakieli oli saksa, mutta pastorit ja opettajat palvelivat seurakuntia myös latviaksi, viroksi ja suomeksi.

Suomen senaatti teki 1826 päätöksen lähettää rikollisia Siperiaan. Lakiin sisältyi velvoite lähettää pappi ja opettaja huolehtimaan sielunhoidosta.

Ensimmäinen Siperian suomalaisten karkotettujen ja siirtolaisten pappi oli Herman Roshier, joka asettui Verhne Sujetukin suomalaiskylään Jenisein kuvernementissä 1864. Roshier toimi kaksikymmentä vuotta Jenisein kuvernementin ja myöhemmin koko Itä-Siperian pastorina. Hänen jälkeensä Suomen valtion palkkaamat pastorit siirtyivät Omskiin.

Vuosien 1863-1921 aikana valtio ja työtä tukemaan ryhtyneet järjestöt lähettivät Siperiaan yli kaksikymmentä pastoria, katekeettaa ja diakonissaa, jotka palvelivat viittä siirtolaseurakuntaa: Ryzhkovaa, Bugenea, Bojarkaa, Om-siirtolaa ja Verhne Sujetukia.

1800-luvun lopussa maaorjuuden lakkauttaminen ja varsinkin Siperian radan valmistuminen lisäsi muuttoliikettä Siperiaan. Siperiassa oli runsaasti vapaata maata ja valtio edisti muuttoliikettä välillä erilaisin helpotuksin.

Muuttoliikkeen seurauksena Siperian kaupunkeihin ja maaseudulle syntyi useita uusia luterilaisia seurakuntia.

Voimiensa mukaan ja Venäjän luterilaisen kirkon avustamana seurakunnat ra-

kensivat itselleen koulut, pienet rukoushuoneet tai kirkot.

Luterilainen kirkko oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa arvostettu osa venäläistä yhteiskuntaa. Varsinkin vuoden 1908 uskonnonvapauslain jälkeen luterilaiseen kirkkoon liittyi kymmeniä tuhansia uusia jäseniä. Siperiassa oli herätyksiä ja vähän tutkittu aihe on juutalaisten parissa syntynyt herätys, jolloin kokonaisia synagogia liittyi luterilaiseen kirkkoon.

Neuvostoaika Venäjän vallankumoukset vuonna 1917 ja sitä seuraava kansalaissota olivat tuhoisaa aikaa seurakunnille. Rintamalinja kulki useita kertoja Siperian yli, vallassa olijat vaihtuivat tiuhaan ja kaupunkien valtauksiin liittyi usein ryöstelyä ja anarkistista teloittamista.

Sodan jälkeen kirkkojen, koulujen, kirjastojen ja sairasmajojen kansallistaminen vei seurakunnilta mahdollisuuden toimia normaalisti. Seurakuntien työntekijöitä terrorisoitiin ja monet heistä pakenivat. Myös suomalaiset työntekijät ja vapaat siirtolaiset papin johdolla pakenivat kotimaihinsa. Seurakunnat joutuivat eroon kirkon johdosta ja seurakuntien Suomessa ja Baltiassa olevista tukijoista.

Vaino jatkui koko neuvostoajan.

Koulujen kansallistamisen jälkeen kirjastot tuhottiin. Vieraskieliset kirjat poltettiin kyselemättä niiden sisältöä.

Myöhemmin ihmisten luonnollinen elinympäristö ja kyläyhteisöt tuhottiin pakottamalla talonpojat kolhooseihin.

Uskonnollinen toiminta tukahdutettiin vangitsemalla vastuuta kantaneet maallikot.

Samaan aikaan Siperian asukasmäärä kuitenkin kasvoi voimakkaasti, kun Neuvostoliitto alkoi täyttää sitä kansanvihollisilla. Muiden kansojen mukana Siperiaan kuljetettiin paljon suomalaisia, virolaisia ja inkeriläisiä. Ylivoimaisesti suurin luterilaisten ryhmä oli kuitenkin sodan aikana tuodut ns.

Volgan saksalaiset, joita laskettiin asuvan alueella Neuvostoliiton lopussa noin kaksi miljoonaa.

Stalinin kuoltua saksalaiset rekisteröivät ensimmäiset luterilaiset yhteisönsä jo 1950-luvulla. Pietististä perinnettä kantavat seurakunnat elpyivät

nopeasti. Yhteisön kohtaloksi koitui kuitenkin ulkoapäin ahdistettujen kristittyjen sisäänpäin kääntyneisyys. Saksan kielestä tuli pyhä kieli, jota uusi sukupolvi ei enää välttämättä osannut.

Luterilainen kirkko menetti jäseniään.

Vain kylissä, missä vähemmistökielet olivat vielä eläviä, saattoivat uskovat kokoontua vielä enemmän tai vähemmän julkisesti.

Uuden ajan haasteet Uusi aika oli vähemmistökansallisuuksien identiteetille rakennetulle luterilaiselle kirkolle kohtalokas. Satoja tuhansia ellei miljoonia luterilaistaustaisia ihmisiä muutti takaisin esi-isiensä kotimaahan tai vain ulkomaille.

Usein seurakuntien aktiivisimmat jäsenet lähtivät ensin. Saksan valtio ja kulttuurijärjestöt pyrkivät hillitsemään räjähdysmäistä muuttoliikettä tukien kulttuuriseuroja ja mm. rakentaen kirkon Omskiin. Tämä vain kiihdytti muuttoa.

Tällä hetkellä luterilaisten muuttoliike on hiljentynyt tai lähes pysähtynyt.

Inkerin kirkko yhdessä saksalaistaustaisen sisarkirkkonsa kanssa rakentaa pikkuhiljaa uudelleen luterilaista kirkkoa. Uralilta Vladivostokiin ulottuva seurakuntien verkosto on saanut joitakin vanhoja kirkkoja takaisin ja uusia kirkkoja, seurakuntakoteja ja rukoushuoneita on rakennettu.

Haasteita seurakunnilla riittää pitkien etäisyyksien, rakennuskysymysten sekä työntekijöiden rekrytoimisen ja koulutuksen kanssa. Jotain on myös opittu: Luterilaista kirkkoa ei enää rakenneta kansallisuuden pohjalle. Kirkko on muuttunut monikansalliseksi ja monikulttuuriseksi kirkoksi, jossa lauletaan, luetaan ja rukoillaan useilla eri kielillä.

Teksti: Juha Saari – Siperian lääninrovasti/ KP

Inker in Kirkko 17

Leningradin saartorenkaasta Siperiaan matkannut Elviira Kortelainen:

Pikkutytöstä lähtien kirkossa käyneen Elviira Kortelaisen kirkkotie katkesi nuorena tyttönä kotikirkon sulkemiseen ja sodan alkamiseen. Leningradin piirityksestä juna vei Elviiran perheineen Siperiaan. Elämä on ollut rankkaa, mutta usko on auttanut jaksamaan. Ja Siperiasta Elviira löysi uuden kirkkopolun, josta hän iloitsee.

E

lviira Kortelainen syntyi vuonna 1927 Mistolan kylässä, Leningradin kupeessa. Neuvosen perheeseen kuuluivat vanhemmat – Paavo ja Liisa – mummo sekä neljä veljeä, joista yksi kuoli pienenä.

Koti sijaitsi keskellä inkeriläistä asutusta ja Elviira kävi suomalaista koulua alkuvuodet.

Mummon hyvät opetukset Kristillisestä kasvatuksesta huolehti perheessä isän äiti, Anna-mummo.

Hän luki kotona suurta Bibliaa ja opetti lapset rukoilemaan: ennen ruokailua rukoiltiin Isä meidän -rukous ja iltarukous oli tapana rukoilla sängyn eteen polvistuneena.

Jumalanpalveluksissa perhe kävi Haapakankaan kirkossa.

Elviira muistaa yhä, kuinka juhlallista kirkossa oli etenkin jouluisin.

- Mummo sanoi, jot tulloo kovat ajat - usko sie Jumalaan ja rukkoile.

Eräänä yönä 1938 isä pidätettiin 18 Inker in Kirkko

ja vietiin kotoa. Perheelle ei kerrottu, mitä isälle sen jälkeen tapahtui. Vasta vuonna 1993 Elviira löysi Pietarissa KGB:n arkistoista dokumentin, jonka mukaan isä oli tuomittu ”Neuvostoliiton vastaisesta agitaatiosta” ja ammuttu kaksi viikkoa pidätyksen jälkeen.

Syytös oli Paavo Neuvosen – niin kuin monen muunkin – kohdalla täysin perusteeton.

Saartorenkaan sisällä Sodan alettua saksalaiset piirittivät Leningradin ja pian saartorenkaan sisällä alkoi painajainen: nälkä, kylmyys ja taudit koettelivat niin kaupunkia kuin maaseutuakin. Elviira oli lähetetty Leningradiin kouluun ja piirityksen alettua hän jäi aluksi kaupunkiin. Siellä hän näki päivittäin, kuinka nälästä heikkona olevia ihmisiä tuupertui ja kuoli kadulle. Myös Mistolan kylä jäi saartorenkaan sisäpuolelle ja nälkään kuoli paljon kyläläisiä. Elviiran perhe selvisi syömällä lehmille tarkoitettuja rehukakkuja.

Kevättalvella 1942 kylät evakuoitiin muutamassa päivässä. Vuorokaudessa asukkaiden oli oltava valmiina lähtöön tärkeimpien tavaroidensa kanssa. Elviiran äiti osasi ennakoida tulevaa: hän pakkasi mukaan Singerin ompelukoneen ja kankaita. Ompelemalla saisi hankittua ruokaa perheelle.

Kotoa Mistolasta mukaan lähtivät myös iso Raamattu, Katekismus ja perheen valokuvat, jotka ovat säilyneet näihin päiviin saakka.

Elämän tietä Siperian junaan Evakuoitavat kuljetettiin junalla Laatokan rannalle, saartorenkaassa

olevaan ainoaan aukkopaikkaan. Talvella järven yli kulki jäätie - Elämän tie - jota pitkin kuljetettiin sekä tarvikkeita että ihmisiä. Matka oli vaarallinen, sillä Laatokkaa pommitettiin eikä sulia kohtia voinut pimeässä nähdä. Autoja ihmisineen vajosi välillä jäihin. Näin kävi myös sille autolle, johon Elviiran perhe yritti ensin päästä.

Vapaa auto löytyi ja Elviira laitettiin eteen istumaan pikkuveli sylissään.

Auton ovi oli auki; jos matkalla tulisi ongelmia, oli kuski antanut ohjeeksi heittää veli ensin ulos ja hypätä itse perässä.

Elämän tien jälkeen vuorossa oli kuukauden kestänyt junamatka Siperiaan. Heikoimmassa kunnossa olevat sairastuivat ja kuolivat matkalla. Hautajaisiin ei ollut mahdollisuutta – ruumiit oli heitettävä liikkuvasta junasta ulos.

Elämää Siperiassa Siperiassa Elviiran perhe joutui metsätöihin kauaksi asutuksesta. Olot olivat ankarat ja työ oli rankkaa. Aliravitut ihmiset sairastuivat helposti. Elviira oli vain 18-vuotias, kun hän oli haudannut sekä pikkuveljensä että äitinsä Siperian jäiseen maahan.

Perheestä oli jäljellä enää Elviira kahden veljensä kanssa. Kolmistaan he karkasivat takaisin kotiseudulle. Isoveli Pavel lähti Viroon, mutta Elviira ja Reino passitettiin jonkin ajan kuluttua takaisin Siperiaan, tällä kertaa Omskin läänissä olevaan sovhoosiin.

Sovhoosin kautta Elviira sai itselleen ammatin, kun hänet lähetettiin kirjanpitokurssille. Hän teki elämäntyönsä kirjanpitäjänä eri paikoissa. Omskissa Elviira myös perusti perheen, johon

Kirkon aika

kuuluivat mies ja poika sekä myöhemmin lapsenlapsia.

Luterilainen seurakunta löytyy Tullessaan Omskiin Elviira alkoi kysellä, missä voisi käydä jumalanpalveluksissa. Hänet neuvottiin omakotitaloon, jossa kristityt kokoontuivat.

Vielä tänä päivänäkään hän tosin ei tiedä, mikä seurakunta se oli ja kuka jumalanpalveluksia piti.

Myöhemmin Elviira löysi saksalaisen luterilaisen seurakunnan, jonka uuden kirkon vihkiäisjuhlissakin hän oli mukana. Samoissa tiloissa alkoi omia jumalanpalveluksiaan pitää suomalainen kulttuuriseura.

- Siitä lähtien olen käynyt taas Inkerin kirkon seurakunnassa. Nyt meillä on oma seurakuntakoti, iloitsee Elviira ja jatkaa: - Seurakunta on vahvistanut henkeäni, sieluani ja sydäntäni.

Elämästään Elviira toteaa, että kuorma on ollut raskas, mutta luterilainen usko on kantanut ja Jumala on auttanut. Joka ilta Elviira rukoilee ja kiittää Jumalaa hyvästä päivästä. Elämänhalu on vielä tallella, sillä rukouksessa hän pyytää, että saisi avata silmänsä vielä uuteen aamuun. Nuorille hänellä on yksi ohje: - Käykää kirkossa, elkää istuko kotona! Mie haluaisin, jot kaikki miun perhekkii muistais Jumalan.

Teksti: Kristiina Paananen, Lähde: Vie Sanoman idän työn erikoisnumero 1/2011, Anu Saari, Kuvat: Anu Saari ja Elviiran albumi

Kuva yllä: Äidin vanha Singerin ompelukone on Elviiralla yhä ahkerassa käytössä.

Kuva vasemmalla sivulla: Elviira vanhempiensa ja kahden veljensä, Pavelin ja Reinon, kanssa 1920-30 -lukujen taitteessa, kun elämä vielä oli rauhallista.

Leningradin piirityksen alkamisesta 70 vuotta Toisen maailmansodan yksi traagisimpia tapahtumia oli Leningradin piiritys, joka alkoi syyskuussa 1941 ja päättyi tammikuussa 1944. Kaupunki oli saarrettu siten, että ainoastaan Laatokan lounaisosa oli venäläisten hallussa. Nälkä, kylmä, taudit ja pommitukset koettelivat kaupunkia lähes 900 päivää. Surmansa saaneiden määristä on esitetty erilaisia lukuja; ainakin 641 000 ehkä jopa yli 800 000 siviiliä ja sotilasta kuoli piirityksessä. Hautausluetteloiden mukaan nälkään kuolleita olisi ollut peräti 1,2 miljoonaa.

läheltä paikasta, jossa ”Murrettu rengas” –muistomerkki on.

Rannalla pidetään muistohetki, jonka jälkeen alkaa kymmenen kilometrin taival juosten tai kävellen. Tapahtumaan osallistuu kaikenikäisiä sylilapsista vanhuksiin. Aikaisempina vuosina mukaan on saatu joku piirityksessä itse ollut muistelemaan kokemuksiaan.

Tänä keväänä tapahtuma järjestetään lauantaina 26. maaliskuuta.

Elämän tie

Leningradin piirityksen purkamisen muistojuhlaa vietetään vuosittain 27. tammikuuta. Piirityksessä menehtyneiden muistoksi lasketaan seppeleet sekä Piskarevin hautausmaalla että muualla Pietarissa, jonne on haudattu kaupungin asukkaita ja puolustajia toisen maailmansodan aikana. Piskarevin muistohautausmaalla lepää noin puoli miljoonaa saartorenkaan uhria.

Tänä vuonna Piskarevin muistotilaisuudessa oli edustajia kaikista perinteisistä tunnustuksellisista kirkoista.

Inkerin kirkkoa ja saksalaistaustaista luterilaista kirkkoa (ELKRAS) edustivat yhdessä piispa Aarre Kuukauppi ja arkkipiispa August Kruse.

Kaupungin ainoa liikenne- ja huoltoreitti kulki Laatokan lounaisrannalla olevan aukon kautta, ns. Elämän tietä pitkin. Sulan aikana lautat kuljettivat tarvikkeita ja ihmisiä, talvella autot ajoivat jäätietä pitkin. Laatokan rannalta Leningradiin pääsi junalla. Kaikkiaan lähes 1,4 miljoonaa ihmistä evakuoitiin Elämän tien kautta Venäjän muihin osiin.

Nykyään Elämän tien kohdalla Laatokan rannalla on useita muistomerkkejä, joista tunnetuin on 1960-luvulla pystytetty ”Murrettu rengas”. Osinovetsissä on vuonna 1972 avattu museo.

Kelton seurakunta järjestää joka vuosi maaliskuun viimeisenä viikonloppuna ”Elämän tien juoksu” –tapahtuman, jolla kunnioitetaan piirityksessä mukana olleiden muistoa ja kokemuksia. Tapahtuma alkaa Kokkeron kylän

Muistotilaisuus Piskarevin hautausmaalla

Teksti: KP, Kuva: Petri Pietiläinen

Kuva: ”Murrettu rengas” -muistomerkki kohoaa Elämän tien alkupäässä Laatokan rannalla.

Inker in Kirkko 19

Bach on säveltänyt koraalikantaatin Lutherin sanoittamaan virteen 96: Kuoleman kahleet murtanut on Kristus voitollansa, elämän portin aukaissut haudasta noustessansa.

Siis nyt kaikki riemuitkaa, Herraa kunnioittakaa.

Hän voiton sai. Halleluja, halleluja!

Siis tänä riemujuhlana nyt kaikki iloitkaamme.

Kun Jeesus nousi haudasta, elämän mekin saamme.

Aina keskellämme on valo armon auringon.

Pois väistyi yö. Halleluja, halleluja!

Oi Kristus, leipä makea, nyt tule leiväksemme.

Pois perkaa hapantaikina, pois saasta sydäntemme.

Anna meille itsesi aina sielun ruuaksi, niin elämme. Halleluja, halleluja!

L

ähetystyö on vuorovaikutusta ja molemminpuolista oppimista.

Noin kymmenen vuoden työrupeamani Inkerin kirkossa on opettanut minulle paljon. Tärkeimmät oppitunnit olen käynyt läpi koskien Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta, mutta myös elämän jakaminen toisen kulttuurin ja kasvattien kanssa ja yhteistyö paikallisten työtoverien kanssa on rikastuttanut monin tavoin elämääni.

Nyt Suomeen lähdön kynnyksellä haluaisin jakaa kanssanne erään alueen, jonka suhteen palaan Suomeen paljon rikastuneena. Viimeiset kolme vuotta olen työskennellyt Nizhni Novgorodin seurakunnassa. Tutustuessani aikanaan seurakunnan kirkkoherraan, Jaroslav Boitshenkoon, kuulin hänen tarinansa siitä, miten Jumala veti häntä luokseen ja johdatti luterilaiseen kirkkoon. Näiden eri ihmisten kertomien tarinoiden äärellä saa aina hämmästellä sitä, miten yksilöllisesti Jumala kohtaa jokaista meistä. Konservatoriossa musiikkitiedettä opiskelleen Jaroslavin sydäntä Jumala kosketti musiikin kautta ja ennen kaikkea Johann Sebastian Bachin teosten kautta. Ei Bachia turhaan ole kutsuttu viidenneksi evankelistaksi.

Jaroslavin rakkaus Bachin musiikkiin ja sen syvällinen tuntemus on voi20 Inker in Kirkko

mavara, jota hän on voinut hyödyntää myös papin työssään. Viimeisen vuoden aikana seurakuntamme raamattupiirissä on kuunneltu Bachin kantaatteja. Kantaatit liittyvät kiinteästi luterilaiseen kirkkovuoteen ja sen eri sunnuntaiden teemoihin.

Suuren osan kantaateistaan Bach sävelsi Leipzigissä 1720-luvulla. Kantaatteja esitettiin silloin tavallisissa sunnuntaijumalanpalveluksissa ja seurakuntien palveluksessa oli useita ammattimuusikkoja. Kantaattien tekstejä kirjoittivat useat eri runoilijat. Bach käytti kantaateissaan myös raamatuntekstejä ja monia meidän aikanammekin tunnettuja virsiä, joiden sävelkulun voi löytää koraalien pohjavireenä.

Vaikka Bach on kiistatta säveltäjänä mestari ja käyttää soitinten ja sävelten maailmaa taitavasti kuvailemaan milloin riemullista ylistystä, milloin sielun epätoivoa, kantaattien avautuminen vaati ainakin minun kohdallani sukeltamista sisään myös tekstien maailmaan. Ortodoksipappi Pjotr Meshserinov on tehnyt arvokkaan työn kääntämällä Bachin kantaatit venäjänkielelle. Niinpä kuunnellessamme raamattupiirissämme kantaatteja olemme ensin tutustuneet niiden teksteihin.

Tekstien syvällinen hengellisyys

kosketti minua. Vaikka 1700-luvun kielikuvien rohkea käyttö saattaa aika ajoin ihmetyttää nykykuulijaa, ennen kaikkea koskettaa se kokosydämisyys, jolla kuvataan sielun kurottautumista Jumalan puoleen. Kantaattien tekstit kehottavat, lohduttavat ja julistavat.

Musiikin kielellä ilmaistuna sanoma tulee lähelle ja tunkee parhaimmillaan sielun syvyyksiin.

Edellisen sunnuntain kantaatin kuunneltuamme raamattupiirimme jatkuu kyseisen sunnuntain tekstien kertaamisella. Bachin sävelet ovat virittäneet mielemme aiheeseen ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa Sanan tutkiskelua.

Bachin kantaattien maailma avautui minulle, luterilaisen maan kasvatille, täällä Venäjällä. Olen kiitollinen Jaroslaville siitä, että hän on antanut minulle ja monille seurakuntalaisille avaimia Bachin musiikin ymmärtämiseen ja avannut näin uusia ikkunoita siihen rikkaaseen maailmaan, jonka kaiken luovuuden lahjoittaja, Luojamme, on meille suonut.

Teksti: Miina Viitanen – lähetystyöntekijä, Nizhni Novgorod, Kuva: Kristiina Paananen Kuva: Kanttori Anna Fjodorova työskentelee Nizhni Novgorodin seurakunnassa.

Elävä sana

Pääsiäistä edeltävää paastoa kutsutaan suureksi paastoksi.

Syy siihen ei juonnu halustamme suurennella perinteitämme, vaan nöyryydestä, joka Salomonin sananlaskujen mukaan edeltää kunniaa. Nöyryys ei ole ominaista jokaiselle, vaan ainoastaan ihmiselle, joka on saanut rauhan sieluunsa. Kuinka sitten sielunrauhan saa? Pelastaja puhuu rauhasta, jonka hän opetuslapsilleen antaa, ja asettaa sen samalla vastakkain maailman antaman rauhan kanssa (Joh. 14:27).

M

eitä ympäröivä maailma tarjoaa hyvin paljon. Nykyajan teknologinen kehitys ja mielettömästi ohi kiitävä aika hoputtavat meitä kaiken aikaa. Jos olemme ruksanneet tietokoneellamme “automaattinen ohjelmien päivitys”, huomaamme, että juuri kun olemme tottuneet johonkin ohjelmaan, meille ilmoitetaan uuden version saatavuudesta ja nykyisen vanhenemisesta. Emme huomaa uudessa versiossa kovinkaan paljon eroa entiseen, mutta kaiken varalta päivitämme ohjelman.

Kun olemme kaiken aikaa pakotettuja uudistamaan ja edistämään, meille ei jää aikaa pysähtyä. Pysähtyä, kuten Herra pysähtyi – nauttimaan luomastaan. Tarvitsemme vain silmänräpäyksen tunteaksemme rauhan ja levollisen olotilan, joka juontaa juurensa itse luomakunnasta. Nimenomaan luomakunnasta, sillä luotuaan taivaan ja maan kuudessa päivässä Herra Jumala seitsemäntenä päivänä lepäsi kaikista teoistaan.

Maailmanhistoriassa oli aika, jolloin luomakunnassa oli täysi harmonia.

Ihminen ei tuolloin vielä tiennyt synnistä, eikä synti läpäissyt Herran luomistyötä. Suuri paasto itsessään kutsuu meitä kiinnittämään huomiota siihen tilaan, missä ihminen oli vielä ilman syntiä. Siksi suuren paaston hurskaat käytännöt pyrkivät lähentämään ihmistä siihen olotilaan, joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta, tai joka odottaa Kristuksen lunastamia. Tämä on mahdollista vain nöyrälle ihmiselle, joka on tietoinen voimattomuudestaan ja siitä, että tarvitsee välttämättä Häntä, joka voi viedä paratiisin asuinsijoille. “Minun Isäni kodissa on monta huonetta”, sanoo Kristus, ja jatkaa: “Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Kristus näyttää ainoan tien Taivaan Isän luo: Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa.

Uudessa Testamentissa luemme toistuvasti kuolemasta ja ylösnousemuksesta, jotka ovat pelastuksen kaksi olennaista tekijää. Ennen ylösnousemista on kuoltava. Tämä tapahtuu kasteessa, jossa kasteveteen upotetaan vanha Aatamimme. Tämä eläväksi tekevä vesi antaa meissä ylösnousta Jumalan uuden luomuksen. Alkukirkossa suuren paaston aika oli perinteisesti kristityn elämän suurimpaan tapahtumaan, pyhään kasteeseen, valmistautumisen aikaa. Jo kastetuille se on siunattua aikaa muistella niitä lupauksia, joita Kristukseen uskovaksi tullut tai vanhemmat ja kummit antoivat Jumalan edessä.

Kaikenlainen valmistautuminen vaatii luonnollisesti tiettyjä ponnistuksia, niin ruumiillisia kuin hengellisiäkin. Jollekin on vaikea pidättäytyä ylensyömisestä ja alkoholista, toiselle on vakava koettelemus hallita kiukkua ja kiroilua. Emme useinkaan puhu ruumiillisesta paastosta, vaan korostamme paaston hengellisen ymmärtämisen merkitystä. Luultavasti on kuitenkin ensin opittava paastoamaan ruumiillisesti ennen kuin voi puhua hengellisestä paastoamisesta. Alussa Jumala loi kehon, ja vasta sitten puhalsi siihen elämän henkäyksen. Kristuksen kiusaukset erämaassa suuntautuivat Hänen paaston näännyttämään lihaansa. Vain yksi niistä ei liittynyt Hänen ruumiiseensa - kiusaus valtaan.

Kun ihminen pyrkii johonkin päämäärään, on tärkeää, että suunta on oikea eikä ponnistelu käy yli voimien.

Muutoin uupumus ja voimattomuus valtaavat hänet liian aikaisin, eikä hän saavuta tavoitettaan, mistä seuraa pettymys. Suuren paaston perimmäinen tarkoitushan on ilo Kristuksen ylösnousemuksesta. Valmistautuessanne tähän tapahtumaan, nöyryydessä ja hiljaisuudessa, seuratkaa Kristusta, jäljitelkää Hänen tekojaan ja pysykää Hänen opetuksessaan, jotta ilonne olisi täydellinen.

Teksti: Fjedor Tulynin – Kelton Teologisen Instituutin rehtori, Suomennos: Anu Saari, Kuva: Kolppanan kirkosta, Kristiina Paananen

Inker in Kirkko 21

Pushkinin kanttori palkittiin urkukilpailussa

INKERIN KIRKKO 1/77/2011

M

oskovan valtiollisen konservatorion Akateemisessa musiikkiopistossa pidettiin tammikuun lopulla valtakunnallinen “Nuori urkuri” -urkukilpailu. Pushkinin seurakunnan kanttori Irina Vavilova sijoittui kilpailussa kolmanneksi.

Irina haaveili urkujen soittamisesta kauan. Hän pääsi vuonna 2008 opiskelemaan musiikin teoriaa Musorgskin musiikkiopistoon Pietariin, jolloin urut oli mahdollista ottaa valinnaisaineeksi. Palkintosijaan yltäminen kilpailussa tuli sekä hänelle itselleen että hänen opettajalleen yllätyksenä, koska hän on soittanut urkuja vasta niin vähän aikaa.

Kilpailun myötä Irina ymmärsi, että uruista tulee hänen pääsuuntauksensa.

Urut saivat Irinan tulemaan ensi kertaa Pushkinin kirkkoon, joka on lähellä hänen kotiaan. Irina tuli tutustumaan paikalliseen urkuriin, Aleksandr Florinskiin, ja pyysi päästä hänen oppilaakseen. Myöhemmin hän sai tuurata urkuria, kunnes syksyllä 2009 tämä tarjosi Irinalle omaa paikkaansa seurakunnassa.

Aluksi kävin jumalanpalveluksissa vain ”viran vuoksi”, mutta jonkin ajan kuluttua tajusin, että haluan seurakunnan jäseneksi. Nyt käyn rippikoulua.

Seurakunnan urkurina Irina ei halua rajoittua pelkkään säestämiseen.

- Valitsen kauniin alkusoiton jokaiseen virteen. Mietin myös jumalanpalveluksen päätösmusiikkia. Minä vastaan virsien valinnasta ja yritän tehdä sen ajatuksella. On tärkeää, että virret eivät ole vain kauniita, vaan ne myös sopivat jumalanpalveluksen teemaan.

Odotamme kärsimättöminä uutta virsikirjaa ja toivomme, että se valmistuisi nopeasti.

Onnittelemme Irinaa ja toivotamme hänelle lisää taiteellista menestystä ja Jumalan siunausta!

Teksti: Darja Shkurljateva, Suomennos: Miina Viitanen, Kuva: Anna Kalinkina

Tilaa Inkerin kirkko -lehti!

Tule mielenkiintoiselle matkalle Inkerin kirkon tapahtumiin Pietarista Siperiaan, Viron rajalta Muurmanskiin, Pohjois-Ossetiaan, Saratoviin, Baskiriaan ja moniin muihin paikkoihin.

Lehden vuosikerta (4 numeroa) maksaa vuoden 2011 alusta kestotilauksena 19 e Suomeen ja Venäjälle, muihin maihin 25 e. Tilaamalla tuet Inkerin kirkon työtä.

Postita tämä kuponki osoitteella: Inkerin Kirkko -lehti, Ristikankaankatu 7, 53600 Lappeenranta. Lasku lähetetään myöhemmin.

Tilauksen saaja:______________________________________________________ Lähiosoite:__________________________________________________________ Postitoimipaikka:_____________________________________________________ Suomenkielinen Inkerin kirkko

Venäjänkielinen Tserkov Ingrii (hinta Suomeen 25 e)

Tilauksen maksaja:___________________________________________________ Lähiosoite:__________________________________________________________ Postitoimipaikka:_____________________________________________________ Haluan laskun sähköpostiosoitteeseeni:__________________________________

22 Inker in Kirkko

www.inkerinkirkko.fi www.elci.ru Julkaisija Inkerin ev.lut. kirkko Venäjällä Päätoimittaja: Aarre Kuukauppi Vastaava toimittaja: Kristiina Paananen kristiina.paananen@gmail.com Toimittaja: Tuulikki Vilhunen tuulikki.vilhunen@felm.org Taitto: Laura Ainali, Anne-Mari Tornberg Kirjapaino: Saarijärven Offset Painosmäärä: 2200 Rek.numero: 77-9428 Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Ilmestymispäivät vuonna 2011: 18.3., 14.6., 4.10., 14.12.

Lehteen tuleva aineisto lähetettävä toimittajille 6 viikkoa ennen ilmestymistä.

Toimituksen osoite Bolshaja Konjushennaja 8 191186 St. Petersburg lehti.toimitus@inkerinkirkko.fi Toimituksen postiosoite Inkerin Kirkko -lehti, PL 189 53101 Lappeenranta Tilaushinnat Suomeen ja Venäjälle: Kestotilaus 19 e, vuositilaus 20 e.

Tilaus muihin maihin 25 e.

Venäjänkielisen lehden voi tilata erikseen. Hinnat Venäjän ulkopuolelle 25 e. Tilauksessa mainittava: Venäjänkielinen Inkerin Kirkko.

Tilaukset ja osoitteenmuutokset Inkerin Kirkko -lehti Ristikankaankatu 7 53600 Lappeenranta lehti.osoitteet@inkerinkirkko.fi puh. 045 3540440 Etukansi Kuva Pyhän Marian pyhäkoulusta.

Kristiina Paananen

Välähdyksiä Venäjältä Kolumni Venäjästä ja venäläisyydestä

Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen. (Matt. 3:13)

V

enäjän ortodoksikirkossa loppiainen kuuluu kahdentoista tärkeimmän juhlan joukkoon, ja sen viettoon liittyy monia mielenkiintoisia traditioita. Tavallisesti valmistautuminen juhlaan alkaa loppiaisaattona.

Tuona päivänä kirkko määrää tiukan paaston. Illalla ihmiset kokoontuvat vesperiin, jota kutsutaan joko Herran kasteen juhlaksi tai Jumalan ilmestymisen juhlaksi. Keskelle kirkkoa on laitettu suuri kasteallas, joka on täynnä vettä. Tietyssä kohtaa jumalanpalvelusta valkoiseen, juhlavaan jumalanpalvelusvaatteeseen pukeutunut pappi astelee altaan luo. Altaaseen upotetaan kolme kertaa risti ja samalla lausutaan rukoukset. Tuona iltana kirkon seinien sisäpuolella oleva vesi pyhitetään.

Varsinaiset juhlallisuudet tapahtuvat seuraavana päivänä. Aamulla, pakkasesta huolimatta, kirkolta lähtee liikkeelle ristisaatto. Laulun saattamana ihmiset kulkevat lähimmän veden ääreen. Sitä peittävään jäähän on jo valmiiksi hakattu ristin muotoinen avanto, jota kutsutaan Jordaniksi. Joskus jäästä tehdään lukupöytä, jolle laitetaan jumalanpalveluskirjat ja risti. Täälläkin vesi pyhitetään erityisellä vedenpyhitysrukouksella. Veteen upotetaan risti.

Näin ihmiset muistavat ne hämmästyttävät tapahtumat lähes kaksituhatta vuotta sitten: Jordanin vesissä seisoi Herra, ja taivaasta kuului Isän ääni “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt” ja Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle.

Veden pyhittämisen jälkeen voi nähdä, kuinka monet ihmiset, välittämättä läpitunkevasta kylmyydestä, riisuvat yltään vaatteet ja heittäytyvät Jordaniin, ts. avantoon. Tähän on monia syitä, vaikka minun tietääkseni ortodoksikirkko ei hyväksy tällaista kastautumista. Jotkut menevät jäiseen veteen etsien parantumista sairauksistaan. Metropoliitta Benjaminin (Fedchenkov) mukaan toiset taas pyrkivät avantoon puhdistautuakseen loppiaisen ajan ennustamisesta. Varsinkin maaseudulla monet antautuvat tähän aikaan ennustamaan ja tekemään taikoja. V.A. Zhukovskin kuuluisat säkeet tunnetaan meillä hyvin: Loppiaisaattona kerran tytöt ennustivat portin yli kengän jalastaan viskasivat.

Ortodoksikirkko on kuitenkin jo vuosia taistellut loppiaisaaton pakanallisia ennustamisperinteitä vastaan.

Loppiaisena ihmiset haluavat viedä pyhitettyä vettä kotiin. Sitä kutsutaan kreikkalaiseen tapaan Suureksi Hagiasmaksi, tai Suureksi Aarteeksi. Pyhää vettä sisältävää pulloa säilytetään erityisesti, yleensä ikonien läheisyydessä.

Kaikki kodissa pyritään pirskottamaan tuolla vedellä. Pyhää vettä pidetään hyvin säilyvänä ja sen sanotaan sisältävän tervehdyttäviä ominaisuuksia. Esimerkiksi Pietarin läheisyydessä asunut pyhä Serafim Byritskij neuvoi sairastapauksessa juomaan pyhää vettä tietyin väliajoin.

On hyvin tärkeää huomioida, että loppiaisena ei vain kirkosta kotiin kannettua vettä pidetä pyhänä. Jumalanpalveluksen aikana kuullaan sanat: “pyhittyköön kaikkien vesien olemus”. Tämä tarkoittaa, että kaikkea

vettä, jopa sitä joka valuu hanasta, voidaan tuona päivänä kutsua pyhäksi.

Ihmisille, jotka ovat kasvaneet luterilaisessa perinteessä, tällainen loppiaiseen liittyvä riittien rikkaus voi tuntua oudolta. Meidän liturginen traditiomme on huomattavasti yksinkertaisempi kuin se, minkä kohtaamme ortodoksikirkossa. Väistämättä nousee kysymys: Miksi tämä kaikki tehdään?

Onko syytä kiinnittää noin paljon huomiota veden pyhittämiseen ja jokien ja järvien siunaamiseen?

Minun nähdäkseni kaikissa näissä monimutkaisissa menoissa ja riiteissä on tärkeä sisältö. Niiden kautta ihmiset uudelleen ja uudelleen muistuttavat itselleen ja koko maailmalle, että Kristuksen uhrin kautta ihmisen lisäksi myös luonto, koko luomakunta kääntyy, muuttuu, sanan täydessä merkityksessä - pyhittyy. Tämän ilmaisi erinomaisesti metropoliitta Antonij Surozhskij eräässä saarnassaan: “Loppiaisena näemme tulevan aikakauden alun; Jumalan voiton; iankaikkisen elämän ja kunnian alun niin ihmisen kuin koko luonnonkin, kun Jumalasta tulee kaikki kaikessa.”

Teksti: Mihail Ivanov, Pyhän Marian seurakunnan pastori, Suomennos: Anu Saari

Inker in Kirkko 23

Kun hädin tuskin on lentokentältä käännytty kohti Jerusalemia, käy selväksi, että olemme Pyhien kirjoitusten maassa. Oikealla on Lydda - nykyinen Lod - edessä oikealla Samarian vuoret ja suoraan edessä ennen Juudean vuoristoon nousemista evankeliumien Emmaus. Ja kaukana ylhäällä, Pyhän maan sydämessä on kultainen Jerusalem.

Hepreaksi ei voi mennä Jerusalemiin, vaan sinne noustaan. Raamatun syntyaikoihin israelilaisilla oli Jumalan käsky tehdä pyhiinvaellus Jerusalemiin kolmena suurena juhlana. Psalmit 119-133 ovat pyhiinvaeltajien matkalauluja, joita laulettiin Pyhään kaupunkiin noustessa. Näitä psalmeja Jeesus lauloi opetuslastensa kanssa, kun he kulkivat kohti viimeistä pääsiäistä. Sen vuoksi nämä matkalaulut toimivat päivittäisten rukoushetkiemme pohjana.

Nousun ja jyrkkien mutkien jälkeen avautuu “Suuren kuninkaan kaupunki”. Silloin psalmin 125 sanat Vuoret ympäröivät Jerusalemia, ja Herra ympäröitsee kansaansa, nyt ja iankaikkisesti tulevat silminnähtäviksi.

Raamatun sanat tulevat eläviksi kukkuloissa ja kivissä.

Kun seuraa muinaisten pyhiinvaeltajien reittiä Öljymäen huipulta alas Kidronin laaksoon, ymmärtää mitä psalminkirjoittaja tunsi sanoessaan: Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu (Ps. 121:1). Alhaalta Kidronista hän näki temppelin ja Öljyvuoren huipun, josta Messias olisi tuleva.

Ihmisiä täynnä oleva Via Dolorosa vie keskelle Jeesuksen ristintietä - samanlaiset kapeat kadut, sama

ihmistungos.

Yksi matkamme vaikuttavimmista hetkistä oli mahdollisuus viettää sunnuntaina ehtoollismessua Jerusalemissa. Valitettavasti emme tuona päivänä onnistuneet pääsemään yhteenkään luterilaisista kirkoista. Katoliset tarjosivat käyttöömme kappelin, joka sijaitsi lähellä Pyhän haudan kirkkoa Via Dolorosan varrella. Jumalanpalveluksen iloon liittyi myös kiitollisuus Jumalalle siitä, että tänä päivänä yhä enemmän murtuvat ne erimielisyydet, jotka ovat erottaneet kirkkojamme monien vuosien ajan.

Matkan tärkeintä antia oli Raamatun kertomusten syvempi ymmärtäminen. Vuoret, laaksot ja kivet Israelissa tekevät Kirjoitukset eläviksi ja antavat matkalaiselle paljon enemmän kuin käsintehdyt pyhien paikkojen kirkot. Matkan jälkeen Raamatun kirjat ovat todellisia ja voi ymmärtää uudella tavalla vertauksia, joita Raamatun kirjoittajat ovat käyttäneet. Kristus ihmisenä tulee läheisemmäksi - olemmehan kulkeneet Hänen jalanjäljissään.

Luterilaisen pyhiinvaelluksen ydin on matkantekoa Raamatun kanssa.

Teksti: Aleksandr Litvinov, Mihail Ivanov, Suomennos: Erja Katainen, Kuva: Maria Skipper 15 hengen ryhmä Inkerin kirkosta teki matkan Israeliin marraskuussa 2010. Matkanjohtajana toimi pastori Aleksandr Litvinov. Kirjoitus on julkaistu Pyhän Marian seurakunnan lehdessä nro 9.