Varjopuoli

Minulle sattui ihmeellinen asia, mutta ensin kerron, minkälaisessa kodissa asuin lapsena. Vanhempani olivat maanviljelijöitä. Jotkut toki ahersivat öisin. Mutta vanhempani tekivät töitä muina aikoina. Isäni oli juro. Äitini puolestaan oli kovapintainen. Kummatkin pitivät korkeamman säädyn edustajia pelkkinä tyhjänpuhujina. He tosin myönsivät, että on suotavaa käydä kouluja. Joka tapauksessa: he painottivat työn merkitystä. Minullekin he toitottivat, että pitää syödä, jotta minusta kasvaisi vanttera mies. Vaikka ruokaa ei ollut yllin kyllin; oli kyllä puuroa, mutta pullaa oli harvoin. Mikä ei johtunut vain köyhyydestä, vaan myös siitä, ettei vieraita juuri käynyt. Kylällä tosin oli lapsia, mutta tuntui siltä, että he eivät pitäneet minusta. Siksi vietin aikani lähinnä kotona. Joskus ollessani siellä yksin, toivoin, että minulla olisi ollut sisaria, jotka olisivat leikkineet kanssani.

Mutta mikä oli se ihmeellinen asia? Tultuani murrosikään, heräsin joskus öisin. Ja menin ikkunan ääreen, sillä kun on pimeää, kuu loimottaa komean näköisenä (vaikkakin harvemmin kokonaisuudessaan). Yhtenä kesänä tein niin tietäen, että juuri siihen vuodenaikaan pimeys raukeaa jo muutaman tunnin päästä. Mutta kuutakin enemmän minua kiinnosti eräs unissakävelijä. Hänellä oli valkea (ja ohut) yöasu, joka oli varsin koristeellinen. Hänellä oli myös pitkät hiukset, jotenka hän oli nuori nainen. Ja vaikka katselinkin etäältä, näin, että kasvojen rakenne oli ylevä. Tosin hän oli kalvakan riutunut ynnä pitänyt kynnet turhan pitkinä. Yhtä kaikki: hän oli hyvin kaunis, ja ihmettelin: miten hän asui niillä seuduilla? Ja niillä seuduilla liikkui öisin (harmittomia kulkureita mutta myös) rosvoja. Ja joku rosvojoukko olisi voinut uhkailemalla päästä naisen kotiin. Sikäli olin syystäkin huolestunut. En kuitenkaan tohtinut herättää häntä.

Enkä olisi välttämättä pysynyt perässä, sillä kävely oli rivakkaa. Huolimatta siitä huomasin hänellä olleen määrätietoinen katse. Ja käveltyään länteen, hän käveli itään. Hän meni siis ensin kylälle päin ja sitten kohti hautuumaata. Luultavasti hän pyrki palaamaan kotiin unissaankin ja hautuumaan lähellä olikin asutusta. Kuitenkin sekin oli merkillistä, että paluumatkalla hänellä oli usein suupielissä jotain tumman punaista. Kaiketi se oli nenästä vuotanutta verta (ja kun sitä alkaa tulla yhtäkkiä nenästä, se johtunee jostakin sairaudesta). Tuskin hän olisi siinäkään tilassa juonut punaviiniä. Vanhempanikaan eivät juoneet viiniä. He tosin joivat sahtia (mutta kumpikaan ei koskaan ollut suoranaisesti humalassa, isäni oli vain hieman puheliaampi, kun sitä lipitti yhden tai toisen kupillisen).

Haluan täsmentää, että niinä kertoina, jolloin hänellä ei ollut suupielissään sitä väriä, ja aurinko oli lähes noussut, tuo unissakävelijä käveli niin vauhdikkaasti, että hän olisi sen sijaan ratsastanut kernaasti hevosella, mikäli hän olisi ehtinyt sellaisen hankkia. Niinä kertoina, jolloin hänellä taas olikin sitä suupielissään, aurinko oli vasta nousemassa, ja sen lisäksi että kävelytahti oli hienokseltaan hitaampi, hän hymyili perin erikoisella tavalla. Ehkä hän näki juuri silloin jotain miellyttävää unta, mutta sitä on vaikea selittää, miksi hän näytti jokseenkin omahyväiseltä, ellei jopa kylmältä. Toisaalta: saatoin tulkita asian täysin väärin.

SIlti mainitsen, ettei tuo nainen kantanut kaulassaan ristiä, jota tuli pitää kaulassa nukkuessakin. Eikä hän käynyt kirkossa, vaikka muut rahvaat (sekä korkeampaa säätyä olleet) siellä kävivät. Joskin vain pieni osa heistä oli (papistonkin mielestä) hurskaita; suurin osa heistä oli hieman epäsiveellisiä nukuttuaan kumppaninsa kanssa samassa vuoteessa ennen avioliittoa, eikä tuolla naisella niin ikään ollut sormusta. Hänen ihonsa väri kylläkin viittasi menneeseen raskauteen. Sikäli olisin silloin voinut ajatella, että hänellä oli kumppani, jonka kanssa hänellä oli tapana maata (vieläpä erittäin kiihkeästi) mutta olisin aivan turhaan satuttanut itseäni.

Heinäkuun viimeisenä päivänä vanhempani kertoivat tapahtumista, joita olikin pakko ajatella: eksynyt karhu oli sen kesän aikana purrut useaa miestä kaulasta, niin että he lojuivat metsässä kuolleina. Kyläläiset kohtasivat tämän kammottavan näyn ja totesivat asian olleen eittämättä niin. Sillä sen lisäksi, että tiedettiin erään karhun liikkuvan lähistöllä, puremajäljistä voitiin päätellä, että kyseessä oli sama yksilö. Puremajäljet olivat tosin ikään kuin kyyn jäljiltä, mutta se ei olisi edes ylettynyt siihen korkeuteen, jotenka kyläläiset päätyivät oikeaan johtopäätökseen. Silkkaa sattumaa oli myös se, että kun karhu oli mennyt tiehensä, harmikseni en nähnyt tuota naista kertaakaan. En vaikka menin katsomaan niiden asutusten ikkunoista sisään, jotka olivat hautuumaan lähettyvillä. Lähistöllä tosin alkoi liikkua, jostain selittämättömästä syystä, unissa käveleviä miehiä ja (toisten ollessa enemmänkin hoikkia) he olivat hinteliä, mutta minua ei kiinnostanut heitä tarkkailla. Sen sijaan minua kiinnosti tietää syy siihen, miksen nähnyt tuota naista enää ja ajateltuani asiaa tulin siihen tulokseen, että vanhempien vaatimuksesta hän solmi avioliiton ja vaihtoi samalla seutua. Itsekin hankin viljelymaan toiselta seudulta, kun kasvoin mieheksi, mutta toisin kuin voisi ajatella: en ole huolinut ketään toista morsiameksi.

Sillä vuotan ja siihen luotan, että tapaan tuon (sulhasestaan tuskin välittävän) naisen sattumalta niin että hän onkin valveilla. Silloin hän ei tietenkään tiedä kuka olen, mutta huomattuaan kuinka olen ilahtunut, hän tutustuu minuun ja kun vuodet kuluvat, hän tajuaa sen koituneen omaksi hyväkseen, olenhan pystyvänä miehenä oiva puoliso (niin ikään olisin kenelle tahansa naiselle). Tosin voi käydä näin: aloitettuani aamulla raskaat työt, alan päivällä hieman väsyä. Mutta arvosteltuani itseäni näin rajusti, en ole lainkaan ylpeä, toisin kuin kylillä retostelevat nousukkaat.

Veeri