LapsiArkki - Osallistujan opas

Page 42

Kahdeksannella kerralla askelsimme tikapuita pitkin unelmaamme kohti. Pilkkomalla suurelta tuntuvat tavoitteet pienemmiksi palasiksi, välitavoitteiksi, jaksamme paremmin edetä kohti päämäärää. Pienempien onnistumisten tuoma ilo antaa meille voimaa ja uskoa ponnistella unelmia kohti. Ilman unelmia ja haaveita meillä ei ole mitä kohti pyrkiä. Joidenkin kohdalla Mielenpuu-matkalle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet varsin hyvin, osalla matka jatkuu omaehtoisesti Mielenpuun viitoittamalla tiellä. Osalle vertaistuki on ollut pääjuttu kaikissa näissä tapaamisissa ja asioiden jakaminen on tehnyt näkyväksi sen, että et olekaan yksin näiden asioiden kanssa. Lähes aina löytyy joku, joka on kokenut saman tai ainakin lähes saman ja silloin se toinen voi ymmärtää paremmin miltä minusta tuntuu tai on tuntunut. Asioiden pohtiminen, sanoittaminen ja ääneen sanominen on toivottavasti tuonut teille uusia ajatuksia ja olette saaneet hetken hengähdystauon arjen kiireen keskellä. Toivottavasti tämä Mielenpuu-matka on ollut teille antoisa. TEEMATYÖSKENTELY: Keskustellaan juuri kuullusta tekstistä. Mitä ajatuksia ja tunteita teksti herätti? Tavoitteiden ja odotusten kertaus Palauta mieleesi alkuperäiset tavoitteet ja odotukset Mielenpuu-matkalle. Keskustellaan miten tavoitteet ja odotukset ovat toteutuneet. Ominaisuuslistat Olet kirjoittanut koko Mielenpuu-matkan ajan listaa omista hyvistä puolista. Kerro vuorollasi muutama hyvä ominaisuus itsestäsi. Itsetunnon kohotus Saat ohjaajalta kortin/kuvan. Kirjoita kortin taakse oma nimesi siihen varattuun kohtaan. Tämän jälkeen kortit laitetaan kiertämään siten että jokainen kirjoittaa jokaiselle ryhmän jäsenelle terveisiä/kiitoksia/jotain hyviä asioita, joista toisessa pitää. Lopuksi kortit luetaan ääneen. Palautetta Anna palautetta itsellesi/ohjaajille/muille ryhmäläisille? Mitä ajatuksia herätti se, että ryhmän järjestäjänä oli seurakunta? Ryhmän jatkuvuus Keskustellaan ryhmän jatkuvuudesta: Miten aiotaan pitää yhteyttä? Miten yhteydenpito käytännössä toimisi? LOPETUS: Kiitos ja kumarrus kaikille. Mielenpuu-matka on saatu onnistuneesti päätökseen. 41

LapsiArkki_Mielenpuu_taitto_testi.indd 41

15.11.2018 11.44


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.