Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirjat

Lapsi on osallinen sekä Lapset seurakuntalaisina Kehittämisasiakirjat työn tukena Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja ”Lapsi on osallinen” (Vake) julkaistiin v.

2008. Sen tavoitteena oli tukea seurakuntien varhaiskasvatuksen kehittämistä ja omien paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien tekemistä. Asiakirjassa keskityttiin kirkon varhaiskasvatuksen kokoontuvan toiminnan kuvaamiseen ja kehittämiseen. V. 2013 julkaistiin Vaken päivitetty ja uudistettu versio ”Lapset seurakuntalaisina”. Siinä tarkasteltiin sen hetken tilannetta sekä kehittämisen kohtia: missä mennään nyt ja mitä kohti työtä on hyvä kehittää seuraavina vuosina. Kokoontuvan työn rinnalle haluttiin tuoda kirkon varhaiskasvatuksen

laajempaa

kokonaisuutta

ja

toimintaympäristöä

sekä

siinä

tapahtuneita muutoksia.

Kirkon varhaiskasvatuksen lähtökohtia Kirkon ja seurakunnan perustehtävä pysyy samana, vaikka sanoitus muuttuu. Kirkon varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea jokaisen lapsen ja hänen perheensä elämää ja kokonaisvaltaista kasvua. Kokonaisvaltaisen kasvun taustalla on kristillinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihminen psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Kaikki ihmisen ulottuvuudet ovat Jumalan luomia. Siksi koko ihminen tulee ottaa huomioon myös kirkon kasvatuksessa.

Tässä kasvussa kirkon ja seurakunnan erityisenä tehtävänä on tukea hengellisyyttä osana ihmisen kokonaisvaltaisuutta. Kirkon kasvatuksen ja kehittämisasiakirjojen näkökulmasta uskonnolla on näin luonnollinen ja luonteva osa lapsen ja perheen elämässä. Lapsella on oikeus saada hengellisyydelleen tukea kaikkialla, missä hän elää ja toimii. Kirkon varhaiskasvatuksessa

lapsi

ja

myös

rakennusaineita uskolleen ja kasvulleen.

hänen

vanhempansa

saavat

tarvitsemiaan

Kirkon varhaiskasvatus on yhteistyötä lapsen perheen kanssa. Koti on lapsen tärkein kasvuympäristö. Seurakunta kulkee perheen rinnalla tukien ja rohkaisten vanhempien vanhemmuuden ja kasvatuksen moninaisissa kysymyksissä. Tämä edellyttää keskinäistä luottamusta, tasavertaisuutta ja kunnioitusta. Kodin ja kirkon varhaiskasvattajien yhteistyö kasvatuksessa vahvistaa lapsen luottavaista suhdetta elämään ja tukee turvallisen Jumala-käsityksen muodostumista. On tärkeää vahvistaa eri tavoin lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja kiintymyssuhdetta. Se on pohjana lapsen perusluottamukselle ja luo pohjan myös lapsen suhteelle Jumalaan.

Lapsella on oikeus lapsuuteen ja sen mukaiseen toimintaan. Kirkon varhaiskasvatuksessa lapsen tavat toimia ja hänen tarpeensa tulee ottaa huomioon toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Siksi kirkon varhaiskasvatuksen työntekijöillä on oltava riittävästi tietoa kehityspsykologiasta ja varhaispedagogiikasta. Samalla aikuinen ottaa vastuun lapsesta ja lapsiryhmästä pitäen huolta toiminnan ja vuorovaikutuksen turvallisuudesta.

Kirkon varhaiskasvatuksen ja sen kehittämisen lähtökohdat nousevat Raamatusta, kirkon lainsäädännöstä

sekä

mm.

Lapsen

oikeuksien

sopimuksesta.

Kirkon

varhaiskasvatuksessa sitoudutaan myös valtakunnalliseen ”Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet” asiakirjan (Vasu) mukaiseen varhaiskasvatusajatteluun.

Lapset seurakuntalaisina –asiakirjan painotuksia kirkon varhaiskasvatuksessa 1. Kokonaisvaltaista kasvua Kirkon varhaiskasvatus on lasta varten ja sillä pyritään lapsen hyvään. Lapsen kasvun tukeminen tapahtuu arkisissa tilanteissa, leikeissä ja erilaisissa toiminnoissa, joissa käytetään kokonaisvaltaisia menetelmiä. Lapsi elää ja aistii elämäänsä kokonaisvaltaisesti, joka solullaan. Hän myös ilmaisee ja elää uskoaan sekä hengellisyyttä monin eri tavoin.

Siksi kaikki lapsen kanssa tehtävä toiminta tukee myös hänen hengellisyyttään Lapsi oppii tuntemaan asioita itsestään, toisista ihmisistä, lähiympäristöstään ja Jumalasta leikkien, liikkuen, tutkien, taiteen kautta kokien ja itseään ilmaisten. Leikin tarpeellisuutta lapsen ja kasvun ja kehityksen kannalta ei voi liikaa korostaa myöskään kirkon varhaiskasvatuksessa. Leikin maailma avaa lapselle erityisellä tavalla myös toisen todellisuuden. Leikkiminen on lapselle luontainen tapa oppia ja jäsentää asioita, myös uskonnollisia asioita ja ilmiöitä.

2. Lapsi seurakuntalaisena Kirkon varhaiskasvatuksessa kannustamme ja tuemme lasta ja hänen perhettään elämään uskoaan todeksi sekä kotona että seurakunnan yhteydessä ja jumalanpalveluksissa.

Kasteen kautta lapsesta tulee seurakunnan jäsen. Hänellä on oikeus kristilliseen kasvatukseen sekä osallisuuteen seurakunnan toiminnasta ja elämästä. Lapsella on myös oikeus tulla kuulluksi ja otetuksi huomioon kirkossa – sekä toiminnassa että päätöksenteossa.

Tämä lapsen oikeuksien näkökulma nousee sekä kirkon omasta traditiosta että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Jeesuksen opetukset korostavat lapsen arvoa ja merkitystä. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa jokaista aikuista myös kirkossa ja seurakunnassa ottamaan huomioon lapsen edun ja kuulemaan lapsen mielipidettä. Kirkon varhaiskasvatuksessa tämä tarkoittaa lapsen arvostamista ja täyttä mukanaoloa seurakunnassa.

Lapset

ja

heidän

mielipiteensä

tulee

ottaa

todesta

toiminnan

suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kirkon varhaiskasvatusta on kehitettävä yhä edelleen niin, että lapset ja heidän perheensä voivat osallistua siihen itselleen luontevalla ja ikäkaudelleen sopivalla tavalla. Samalla on mietittävä, miten otamme huomioon ne lapset ja perheet, jotka ovat mukana seurakunnan toiminnassa, mutta jotka eivät ole kirkon jäseniä.

Lasten kuulemisen menetelmät ja lapsen näkökulman huomioonottaminen ovat tänä päivänä olennainen osa varhaiskasvattajan ammattiosaamista. Lapsen oikeuksien vahvistamiseksi useisiin seurakuntiin on valittu myös lapsiasiahenkilöitä. Lapsiasiahenkilö voi olla työntekijä tai luottamushenkilö, jonka tehtävä on seurata ja vaikuttaa siihen, miten lapsen etu ja tarpeet tulevat huomioiduksi päätöksenteossa seurakunnassa. Työvälineenä käytetään ns. lapsivaikutusten arviointia, jossa seurataan kaiken päätöksenteon vaikutuksia lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin. Vaikutusten arviointi ja niiden ennakointi on tapa tarkastella lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin liittyviä asioita kirkossa ja seurakunnassa.

3. Perheiden kanssa Kirkon varhaiskasvatuksessa halutaan vastata lasten ja perheiden erilaisiin tarpeisiin.

Perheen rinnalla kulkeminen kutsuu työntekijän vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen perheen kanssa. Perheet osallistuvat seurakunnan toimintaan aina lastensa ehdoilla ja omasta arkitodellisuudestaan käsin. Perheissä on usein myös eri-ikäisiä lapsia, joiden

tarpeet voivat olla hyvinkin erilaisia. Siksi perheen mielipidettä on kysyttävä ja se on otettava huomioon, kun mietitään toiminnan kokonaisuutta.

Koko perheen todellisuus on läsnä myös silloin, kun kohdataan yksi perheenjäsen.

Perhelähtöinen työote kuuluu

näin jokaiselle kirkon työntekijälle, ei ainoastaan

kasvatuksen henkilöstölle. Perhelähtöinen kohtaaminen vahvistaa osallisuutta ja luo yhteyden perheen ja seurakunnan välille. Seurakunnasta tulee lapselle ja perheelle tärkeä paikka, johon halutaan kuulua ja jonka sanoma kantaa elämän kaikissa vaiheissa.

Työtä kehitettäessä on tärkeää pohtia toimivia yhteydenpidon muotoja ja uudenlaista tapaa tehdä työtä yhdessä perheiden kanssa. Pelkkä yksipuolinen viestintä ei riitä, vaan on pyrittävä vuorovaikutukseen ja keskusteluun perheen kanssa. Perhelähtöisyyden kehittäminen edellyttää usein myös yhteistyön vahvistamista seurakunnan sisällä eri työntekijöiden kesken. On myös pohdittava toiminnan rakenteita ja niiden vaikutusta perheiden jatkuvaan ja hyvään kohtaamiseen.

Toimintaympäristön näkökulmia kehittämisasiakirjassa Kirkon

varhaiskasvatuksen

keskiössä

on

lapsi

ja

hänen

perheensä.

Kirkon

varhaiskasvatuksessa ei enää voida keskittyä pelkästään yksittäisiin lapsi- ja perhetyön toimintamuotoihin, vaan kokonaisuutta tulee tarkastella laajemmin. Kirkon tilastot kuvaavat vain osaa kirkon varhaiskasvatuksen todellisuudesta. Kokoontuvan toiminnan rinnalla kirkon varhaiskasvatus toteutuu myös verkossa ja sosiaalisessa mediassa sekä verkostoyhteistyössä muiden lasten ja perheiden hyväksi toimivien tahojen kanssa seurakunnassa ja paikkakunnalla.

Kirkon varhaiskasvatuksessa on aina pyritty joustavuuteen ajankohtaisten haasteiden edessä. Resursseja on voitu siirtää sinne, missä niitä tarvitaan. On myös luotu uudenlaisia toimintamalleja yhteistyössä toisten toimijoiden kanssa. Tämän päivän yhteiskunnassa tätä kykyä tarvitaan yhä enemmän.

Monin paikoin seurakunnan ja kunnan välille on rakennettu kiinteitä yhteistyömalleja, joita kehitetään jatkuvasti. Koulutusyhteistyön ja materiaaliavun lisäksi dialoginen työote (aik. mentorointi) on vakiintunut toimivaksi käytännöksi seurakunnan ja yhteiskunnan varhaiskasvatuksen välillä. Dialoginen työote toteutuu yhteistyönä sekä hallinnossa että varhaiskasvatuksen arjessa. Tavoitteena on tukea yhteiskunnan varhaiskasvatuksen

omaa henkilökuntaa toteuttamaan katsomuskasvatusta varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (Vasu) mukaisesti.

Yhteistyö eri toimijoiden välillä varmistaa perheiden näkökulman arvostamisen sekä lasten ja perheiden paremman palvelemisen. Seurakunnan varhaiskasvatus on yksi vaihtoehto silloin, kun lapsi ei osallistu kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Seurakunnassa on tarjolla lapsille ja perheille monipuolista toimintaa sekä erilaisia mahdollisuuksia tavata muita lapsiperheitä. Seurakunnat ovat kuntien lisäksi suurin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tuottaja. Toimintansa kautta seurakunta voi omalta osaltaan ehkäistä lasten ja perheiden syrjäytymistä.

Hallituksen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE), perhekeskustoiminta sekä muut uudenlaiset toimintamallit tarjoavat monia yhteistyömahdollisuuksia kunnan, seurakunnan ja alueen muiden toimijoiden välille.

Verkostoissa toimiminen edellyttää yhteistä suunnittelua ja koordinointia eri toimijoiden välillä. Se vaatii selkeyttä kunkin toimijan oman roolin ja paikan löytämisessä sekä toimivaa vuorovaikutusta eri osapuolten välillä. Seurakunnan työntekijät voivat olla yhteistyössä myös aloitteen tekijöitä. Seurakunnan tuottamien varhaiskasvatuspalvelujen rakenteita kehitetään paikallislähtöisesti palvelemaan perheiden tarpeita. Toiminnan sisältöjä kehitetään kirkon arvopohjan mukaisesti.

Sosiaalinen media ja verkko on tullut jäädäkseen myös kirkon toimintaan. Kirkon yhteinen verkkotyö on osa jokaisen kasvatuksen ammattilaisen työtä. Työ verkossa vaatii muun toiminnan lailla panostusta, suunnittelua ja kehittämistä. Työ verkossa, perheiden ja lasten parissa, on osa varhaiskasvatuksen työntekijöiden perustyötä ja siihen tulee varata myös työaikaa. Seurakuntien kotisivut vaativat osaavaa päivittämistä ja myös muuta sosiaalista mediaa on pystyttävä hyödyntämään lasten ja perheiden parissa tehtävässä työssä. On tärkeää miettiä, miten voidaan olla mukana siinä verkkotoiminnassa, jossa lapset ja perheet muutenkin ovat.

Kirkon varhaiskasvatuksen kenttä on moninainen ja laaja. Yksittäisten toimintamuotojen lisäksi sen kehittämistä tulee tarkastella kaikista em. näkökulmista ja toimintaympäristöistä käsin.

Samalla

on

mietittävä,

miten

sisällölliset

painotukset

näkyvät

eri

toimintaympäristöissä ja toiminnan kokonaisuudessa: miten teemme ja kehitämme työtä niin, että kokonaisvaltainen kasvu, lapsen osallisuus seurakunnassa ja vuorovaikutus sekä yhteistyö perheen kanssa toteutuvat jokaisella alueella.