nena Voihan!
© Satu Varjonen, Mari Luoma ja Minerva Kustannus Oy, 2021
www.minervakustannus.fi
Teksti: Satu Varjonen
Kuvitus: Mari Luoma
Kansi: Mari Luoma ja Taittopalvelu Yliveto Oy
Graafinen ulkoasu ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy
ISBN 978-952-375-346-4
Painettu EU:ssa, Livonia Print, 2021
Synkeän metsän sylissä seisoi tornimainen talo. Vähän
vinossa, himpun verran homeessa ja mustana kuin variksen varvas.
Talossa asusti köyryselkäinen noitavanhus Myrtti. Hän oli vanha, viisas ja vain aavistuksen homeinen. Noidan seurana talossa temmelsi noitatyttö Telma. Tyttö oli veikeä ja niin vilkas, ettei home pysynyt mitenkään hänessä kiinni.
Myrtillä ja Telmalla oli yhdessä mukavaa. He kulkivat luonnossa, hoitivat eläimiä ja harjoittelivat loitsuja ja taikoja. Vanhuksella oli lapselle paljon opetettavaa.
Mitä vanhemmaksi Telma kasvoi, sitä enemmän hän halusi tietää. Myrtti-mummi opetti hänelle parhaansa mukaan kaiken mitä osasi. Esimerkiksi kuinka
hämähäkin kulmakarvoista, punarinnan ensimmäisistä untuvista ja tunturipöllön rähmästä syntyi känkkäränkän karkotusjuomaa.
Ja kuinka piti puhaltaa kesäyönä täysikuulla lammen
pintaan suu täynnä mustikoita, jotta näki seuraavan talven sään. Ellei sitten kompastunut, sillä silloin näki vain lammen mutaisen pohjan.
Toimelias Telma osasi parantaa jäniksen katkenneen käpälän ja loitsia hiustensa tilalle höyhenet.
Mutta Telma halusi tietää ja oppia muitakin asioita.
Miksi kaupungin ihmiset kuljettivat eläimiä narujen
päässä? Olivatko hänen korvansa tosiaan suunniteltu
vain hatun kannattimiksi niin kuin isoäiti aina väitti?
Ja miksi ihmeessä kaupungissa asuvat lapset juoksivat päivästä toiseen pallon perässä metsän laidalla?
Vaikka isoäiti oli nähnyt yli sata kesää ja talvea, hänellä ei ollut vastausta kaikkiin kysymyksiin. Ikänsä metsässä asustanut noita tunsi vain ympäröivän luonnon ja siellä asuvien eläinten salat.
Eräänä kirpakkana syysaamuna, kun Telma taas
kyseli kyselemistään, isoäiti teki päätöksen. Tyttö oli
vietävä kouluun. Siellä opettaja saisi vuorostaan vastailla