Karhu-321

Page 16

16 KARHU

Maanpuolustusnaisten retkipäivä Kokemäellä MNL:n Satakunnan Piiri ry:n toimintaan on usean vuoden ajan kuulunut kesäretki. Retken järjestelyistä ovat vastanneet vuorottain piiriin kuuluvat yhdistykset ja nyt oli Kokemäen Seudun Maanpuolustusnaiset ry vuorossa. Kun korona-määräysten vuoksi kesäkuun alkuun vuodelle 2020 suunniteltu retki peruuntui, päätettiin se suosiolla siirtää seuraavalle vuodelle. Heti alkuvuodesta 2021 asiasta päätettäessä varauduttiin pitkittyneeseen pandemiaan ja ajankohta sovittiin vasta syksyyn, retkipäiväksi päätettiin lauantai 11.9.2021. Kokemäelle suuntautuva retkiohjelma noudatteli alkuperäistä suunnitelmaa, tosin olosuhteista johtuen pienehköin muutoksin. Retkelle ilmoittautumisia tuli määräpäivään mennessä 19. Kaikki piiriin kuuluvat neljä yhdistystä olivat retkellä edustettuina, mukaan sai tulla myös kaverin kanssa, jäsenyys ei siis ollut edellytyksenä. Kokemäkeläiset halusivat tuoda retkellä esiin myös omaa paikallishistoriaansa, minkä vuoksi ensimmäiseksi kohteeksi valittiin Pyhän Henrikin kappeli. Kappeli on rakennettu 1800-luvun puolivälissä suojaamaan piispa Henrikin saarnahuonetta. Kappeli on Turun kaupunginarkkitehti Gylichin suunnittelema uusgoottinen tiilirakennus, jonka vihkiäisiä on vietetty 18.6.1857 runsaslukuisen yleisön läsnäollessa. Saarnahuone liittyy Pyhän Henrikin legendaan ja sen kerrotaan olevan piispa Henrikin saarnapaikka ja viimeinen yöpymispaikka 1150-luvulla ennen kuolemaansa Köyliönjärven jäällä. Kappelin alueella retkeläisiä

opasti Tapani Hulttinen, hän kertoi kappelin ja saarnahuoneen historian lisäksi myös Kokemäen vanhan, Pyhän Marian kirkon tarinaa ja uudempaakin paikallistietoutta. Lounas oli varattu Kokemäen liikekeskuksen alueella olevaan Ravintola Mokkapalaan. Pääruokana nautittiin lohikeittoa ja jälkiruokana mansikkakiisseliä, mitkä kumpikin osiltaan liittyvät myös paikallishistoriaan. Kokemäenjoki oli aikoinaan ennen voimalaitosten rakentamista tunnettu lohijoki ja tokeet jokiuomassa tuottivat vuosittaista satoa useille talollisille piispaa unohtamatta. Mansikkakiisseli taas juontaa raaka-aineensa osalta Sääksjärven ympäristön mansikkaviljelmille. Mansikanviljelyn järven ympäristöön toi 1900-luvun alkuvuosikymmenillä Kulkkilan koulun opettajana toiminut Koskilahti. Aikojen saatossa viljely on Kokemäellä levinnyt järven ympäristöä laajemmallekin. Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Kauvatsan Ahvenusta metsäisissä maisemissa Kyttälän soratietä pitkin. Ahvenuksella matkalaiset tutustuivat Vuohelman toimintaan Petra Juvelan kertoessa yrityksestään, luonnonkosmetiikan valmistamisesta vuohenmaidosta ja myös vanhan talon historiaa. Ahvenukselta oli vain muutaman kivenheiton matka Puurijärven-Isosuon kansallispuiston suurelle lintutornille. Puiston parkkipaikalta johtaa leveä polku Puurijärven rannalla olevalle lintulavalle. Lavalta saattoi tehdä yleissilmäyksen ruovikkoiselle järvelle ja myös havaintoja mahdollisista lintujen liikkeistä. Juhani Oksanen kertoi

Retken ensimmäiseksi kohteeksi valittiin Pyhän opasti Tapani Hulttinen.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.