Kantti 2/2009 by KSL-opintokeskus

Kansan Sivistystyรถn Liiton lehti 2 / 2009

Sisällysluettelo Uudistuaksemme tarvitsemme kriittistä pedagogiikkaa Pekka Pättiniemi

Kriittinen ja vapaa sivistystyö Anna Kirstinä

Kriittinen pedagogiikka, emansipaatio ja Freire Tuukka Tomperi

Sopeuttamisesta vapauttamiseen – Ulla Linjama-Lehtisen haastattelu Anna Kirstinä

Lukutaito ja talouden aakkoset Janne Hernesniemi

Taiteellinen työskentely antaa voimia jaksamiseen Kalevi Tynkkynen

Tajunnan virtaa Veeran Verstaalla Heli Vuori

Nuori kaarti Berliinissä Janne Hernesniemi

Kouluttajakoulutuksen satoa Tarja Muukkonen

Kantti 2 / 2009 Kansan Sivistystyön Liiton lehti Päätoimittaja: Pekka Pättiniemi Toimitussihteeri: Janne Hernesniemi Ulkoasu: Misa Myllyviita Painopaikka: M&P paino Kansikuva: Hanna-Kaisa Hoppania Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Hämeentie 36, 00530 Helsinki (09) 229 421 janne.hernesniemi@ksl.fi

Kantti 2/2009

Uudistuaksemme tarvitsemme kriittistä pedagogiikkaa Kantin toisessa uudistuneessa numerossa jatkamme KSL:n toiminnan kehittämisen kannalta tärkeiden pedagogisten ja didaktisten ajatusten ja menetelmien esittelyä ja pohtimista. Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry:n osaamisen ytimessä tulisi olla opetuksellinen osaaminen. Tämän osaamisen kautta KSL voi parhaiten tuottaa jäsenjärjestöjensä ja yhteistyökumppaniensa toimintaan heidän toivomaansa lisäarvoa. Kriittinen pedagogiikka vastaa KSL:n jäsenjärjestöjen ja yhteistyökumppanien tarpeeseen saada aikaan heikommassa asemassa olevien tarvitsemia yhteiskunnallisia muutoksia ja myönteisiä siirtymiä politiikassa. Kriittisen pedagogiikan tavoitteena on analysoida kriittisesti nykytilanteen ongelmia, luoda tulevaisuuteen suuntautuvaa toivon perspektiiviä sekä osoittaa vaihtoehtoja vallitseville toiminta- ja ajatustavoille. Kriittinen pedagogiikka esittää kysymyksiä hallitsevien ja marginaalissa olevien suhteesta sekä ottaa huomioon erilaiset ”toiseudet” ja monenlaisuudet, kuten sukupuolen, yhteiskuntaluokan, ihonvärin, uskonnon, etnisyyden ja seksuaalisuuden. Tässä numerossa esitellään Oulussa sijaitsevan nuorille aikuisille suunnatun Veeran Verstaan teatteritoimintaa, KSL:n kouluttajakoulutusta sekä Nuoren ammattiyhdistysväen opintomatkaa Berliiniin. Jyväskylän projektituottaja Kalevi Tynkkynen puolestaan pohtii taiteellisen työskentelyn terapeuttista ulottuvuutta. Varsinaisessa teemaosiossa filosofi Tuukka Tomperi ja Anna Kirstinä käsittelevät kriittisen pedagogiikan merkitystä ja mahdollisuuksia. Osio sisältää myös kouluttaja Ulla Linjama-Lehtisen haastattelun. Pekka Pättiniemi Pääsihteeri Kuva: Misa Myllyviita

Kantti 2/2009

Kriittinen ja vapaa sivistystyö Tämän Kantti-lehden teema on kriittinen pedagogiikka eri vinkkeleistä tarkasteltuna. Koulutuksella on Suomessa perinteisesti neutraalin ja puolueettoman toiminnan maine. Kriittinen pedagogiikka kyseenalaistaa tämän ajatuksen ja tuo esille kiperiä kysymyksiä.

Kriittisen pedagogiikan yhteys vapaaseen sivistystyöhön Yksi keskeinen kysymys, jonka kriittinen pedagogiikka nostaa esiin on: keiden määrittelemää ja millaista yhteiskuntaa kasvatus tukee ja tuottaa? Kriittinen pedagogiikka soveltuu hienosti vapaan sivistystyön, perinteisten kansalaisyhteiskunnan oppilaitosten ajatusmaailmaan sekä kriittisen pedagogiikan että vapaan sivistystyön yhteiskunnallisen näkökulman vuoksi. Sekä vapaalla sivistystyöllä, että kriittisen pedagogiikan mukaisella ajattelulla on sama päämäärä: ihmisten itsemääräytymisen vahvistaminen ja emansipaatio. Kriittinen pedagogiikka tunnustaa tiedon ja kasvatuksen arvolähtöisyyden, kuten vapaa sivistystyökin. Tuukka Tomperi, Tomi Kiilakoski ja Marjo Vuorikoski määrittelevät toimittamassaan kirjassa Kenen kasvatus? (Vastapaino 2005) kriittisen pedagogiikan arvoiksi oikeudenmukaisuuden, vapauden, demokraattisuuden, väkivallattomuuden, moniarvoisuuden ja tasavertaisuuden. Samoja arvoja voidaan löytää myös vapaan sivistystyön historiasta ja nykypäivästä.

Mitä kriittinen pedagogiikka tarkoittaa ohjaajan työssä? Kriittisen pedagogiikan ajatukset nousevat tapetille kasvatus- ja koulutustyössä. Oleellisia asioita ovat opettajan, ohjaajan tai kouluttajan valitsemat tiedolliset asiat sekä opetusmenetelmät. 4

Ohjaajan tulisi aina voida perustella ainakin itselleen, miksi hän käyttää tiettyjä menetelmiä ja kenen totuuksia hän opettaa. Ratkaisujen tulisi olla tietoisia. Opetusmenetelmien merkitystä usein aliarvioidaan. Ne ovat ”harmittomina” ja neutraaleina pidettyjä opettajan työkaluja. Ne ovat kuitenkin aivan keskeisiä kasvatuksen välineitä. Autoritäärinen tapa opettaa tuottaa autoritääristen toimintamallien oppimista. Demokraattinen tapa opettaa edesauttaa demokraattisten mallien oppimista. Luovuuteen opitaan luovuutta tukevilla menetelmillä. Samoin on esimerkiksi yksilökeskeisyyden ja yhteisöllisyyden laita. Kouluttajien on pidettävä jatkuvasti itsensä tietoisina ja tarkkoina sen suhteen, mitä heidän piilo-opetussuunnitelmansa esimerkiksi menetelmien suhteen sisältävät. Sen parempi, mitä vähemmän (itseltään) piilotettuja viestejä opettaja välittää. Sama koskee tietysti ulospuhuttua tietoa, jota opettaja välittää. Kuka sen on määritellyt tiedoksi ja missä olosuhteissa, on kriittisen pedagogiikan vaatima kysymys. Kenen tieto on ”oikeaa” tietoa? Jos ajatellaan ohjaajan ja kouluttajan työtä, oleellinen havainto kriittisen pedagogiikan taustaa vasten on, että ohjaaja käyttää valtaa, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Toivottavaa on tietysti, että ohjaajan valta olisi ajateltua ja tiedostettua. Ohjaajan on tärkeää tuntea itsensä ja tiedostaa, mitä hän viestii opiskelijoille. Tällaisen itsetuntemuksen lisääntymiseen ihminen tarvitsee peiliksi muita ihmisiä. Jotta ohjaaja voi ohjata opiskelijoita emansipaation suuntaan, hänen täytyy luoda tiloja, jotka edistävät tasaarvoa, kunnioittavaa ilmapiiriä, jokaisen äänen kuulluksi tulemista sekä yhteisöllisyyden kokemusta. Kunkin Kantti 2/2009

ohjaajan määriteltäväksi jää, mitä nämä asiat hänelle tarkoittavat ja millä keinoin hän niitä pyrkii edistämään.

Kriittisyys asenteena Kriittinen asenne on syvälle menevää pohdintaa. Se tarkoittaa kaiken inhimillisen pitämistä huomion arvoisena ja mahdollisena tarkastelun kohteena. Varsin tavanomainen käsitys kriittisyydestä yleisenä negatiivisuutena ei siis tässä yhteydessä pidä paikkaansa. Päinvastoin – kiinnostus inhimillisiin ilmiöihin ja niiden tutkiminen vaativat avointa, uteliasta mieltä ja halua ymmärtää, ei sulkea pois. Samalla tavoin vapaus, joka liittyy kriittisen pedagogiikan ajatuksiin opis-

Kantti 2/2009

kelun tavoitteena, tarkoittaa omien vapautta estävien mekanismien tunnistamista ja valintojen tekemistä niistä vapaana. Valinnoistaan on kannettava vastuu. Vapaus ei siis tarkoita rajattomuutta tai sitä, että voi tehdä mitä vain. Kriittinen näkökulma tarkoittaa opiskelussa asioiden tutkiskelua ja ihmettelemistä perin pohjin. Uusien näkökulmien täytyy olla perusteltuja. KSL:n kursseilla kannustetaan tekemään tätä maailman ihmettelyä yhdessä toisten kanssa ryhmissä dialogia käyden. Tavoitteena on myös yhteisöllinen kasvu, mikä ei ole vain yksilöiden asia. Anna Kirstinä, Koulutustuottaja

Kriittinen pedagogiikka, emansipaatio ja Freire Otsikon kolme termiä ovat useimmille suomalaisille outoja – varmasti myös useimmille opettajille, kouluttajille tai muuten kasvatuksen parissa työskenteleville. Väittäisin, että niiden sisältö on silti tuttu tai vähintäänkin tunnistettava, kunhan termejä hiukan avataan. Otsikon asiat liittyvät nimittäin toisiinsa tavalla, josta moni opettaja tunnistaa omat aatoksensa, vaikkei olisikaan näillä sanoilla niitä koskaan kuvannut. Tarkoitan sellaista opetusta elävöittävää henkeä, jossa tavoitteeksi asetetaan ihmisten yhteiskunnallisen ymmärryksen ja toimintavalmiuksien kehittäminen. Oppijoiden näkökulmasta opiskelu on tällöin aktiivista yhteiskunnallista osallistumista, jossa opitaan samaan aikaan ymmärtämään paremmin sekä omaa itseä että meihin vaikuttavaa poliittista ja sosiaalista todellisuutta. Tämän hengen mukainen opettaja on ennen kaikkea yhteiskunnallisen ajattelun herättäjä.

Paulo Freiren perintö Brasilialainen kasvatusajattelija Paulo Freire (1921–1997) on yksi kriittisen pedagogiikan isähahmoista – monien mielestä tärkein – ja samalla myös aikuiskasvatuksen klassikko. Hänen ajattelunsa ja toimintansa keskittyi alunperin työhön köyhien brasilialaisten maatyöläisten parissa heidän lukutaito-opetuksensa suunnittelussa ja toteuttamisessa. Freiren tunnetuin teos, Sorrettujen pedagogiikka (1968, suom. 2005), on saanut lähtökohtansa tuosta aikuiskasvatuksellisesta työstä ja se kokoaa yhteen varhaiset ajatukset, joita Freire oli kehitellyt vapauttavasta kasvatuksesta ja kriittistä yhteiskunnallista ajattelua kannustavasta opetuksesta. Lukutaito oli tuolloin – ja on yhä – yh6

teiskunnallisen osallistumisen ensimmäinen askel, sillä ilman sitä ihminen ei kykene toimimaan täysivaltaisena kansalaisena. Tuolloisessa Brasiliassa todistus lukutaidosta oli myös ehtona äänioikeudelle, joten sen poliittinen merkitys oli konkreettinen ja välitön. Vaikka etäisyys tuosta yhteiskunnasta nykyiseen suomalaiseen elämään on mittava, lukutaidon tärkeys pätee yhä edelleen ja siksi puhutaan esimerkiksi kriittisen medialukutaidon yhä korostuvasta tarpeesta. Ihminen, joka ei osaa nähdä, miten sanoilla voidaan pettää, miten media ja mainonta johdattelevat yleisöä, miten poliitikot kiertävät kysymyksiä tai miten tilastoilla valehdellaan, on vedätettävissä ja hyväksikäytettävissä. Näin hän on kyvytön tunnistamaan omaa etuaan saati toimimaan sitä puolustaen. Freiren mukaan opetuksen on toimittava vastavoimana ihmistä vedättävälle ja hyväksikäyttävälle vallalle. Opettajan tärkein tehtävä on auttaa oppijoita avaamaan silmänsä yhteiskunnan epäkohdille, tunnistamaan oma alistettu asemansa ja löytämään oppimisen kautta keinoja oman asemansa parantamiseen.

Kriittisen pedagogiikan filosofia Kriittinen pedagogiikka ei ole varsinaisesti mikään tietty opetuksen menetelmä. Se on paljon laajemmin kasvatusfilosofinen ja yhteiskunnallinen näkemys siitä, millaista kasvatuksen ja koulutuksen pitäisi olla, jotta se toimisi ihmisiä vapauttavasti eikä heitä alistavasti. Kriittisenä pedagogina voi itseään pitää kuka tahansa opettaja, joka haluaa allekirjoittaa Freiren ja muiden edelläkävijöiden ajatukset opetuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tällaisessa opetuksessa voi soveltaa hyvin Kantti 2/2009

monenlaisia menetelmiä. Niitä yhdistää yleensä ainakin kolme piirrettä: kyseenalaistavuus, aktivoivuus ja dialogisuus.

Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus.

On haasteellista sekä opettajalle että oppijoille, että opetuksen tulisi toteuttaa yhteiskunnallisesti valistavaa tehtävää. Jotta tällainen ihanne olisi mahdollinen, on torjuttava oletus siitä, että opettaja tietää asiat jo ennalta ja hänen tehtävänsä on tarjoilla ne kurssilaisilleen helposti pureksittavassa muodossa. Tällaista koulutuksen muotoa Freire kutsui ”tallettavaksi kasvatukseksi”, joka vain siirtää tietoja kirjoista ja opettajalta oppijoiden päähän kuin pankkitalletuksina. Tätä vastoin on useimmiten hyväksi, että opettaja ja oppijat yhdessä havaitsevat asioiden olevan vaikeita ja pakottavan perusteelliseen pureskeluun. Tällöin maailma kohdataan avoimina kysymyksinä ja ongelmina, eikä jonakin jo tiedettynä ja tunnettuna. Juuri tätä tarkoittaa problematisointi: opetus aktivoi oppijat yhdessä kysymään ja kyseenalaistamaan maailmaa sen sijaan, että hyväksytään muualta annetut valmiit tulkinnat asioista – tulivatpa ne poliitikkojen puheista, iltapäivälehtien lööpeistä, mainostelevisiosta tai Internetistä.

Kantti 2/2009

Dialogisuus Dialogisuus tarkoittaa puolestaan opettajan ja opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen ja vastavuoroisuuden omaksumista opetuskäytännön perustaksi. Dialogista opettamista korostetaan nykyään tavallisesti kaikkialla, eikä se suinkaan ole kriittisen pedagogiikan yksinoikeus. Koska puhe siitä on näin yleistä, on hyvä kuitenkin myös miettiä, mitä sen ei ole tarkoitus olla. Dialogisuus ei tarkoita, että kaikki opetus olisi opettajan ja opiskelijoiden jatkuvaa yhteistä keskustelua, jossa jokaisen pitää koska tahansa päästä sanomaan ajatuksensa ääneen. Opettajajohtoinen luento voi aivan hyvin olla osa dialogista opetusta, kunhan opetustoiminta kokonaisuudessaan tarjoaa kaikille osallistumisen ja omaäänisyyden tilan. Opetuksella pitää myös olla mielekkäitä rakenteita, eikä jäsentymätön mielipiteiden heittely useinkaan edistä edes maailman kyseenalaistamista. Toisten kuunteleminen ja toisten ajatusten arvostaminen – jopa silloin kun on niiden kanssa eri mieltä – on keskeinen osa dialogisuuden toteutumista. Dialogi on parhaimmillaan kuin yhdessä harjoitettua tutkimusta, jossa aiemmin oivallettu mielessä pitäen edetään vähä vähältä kohti uusia ja osuvampia tulkintoja. Dialogisuudessa onkin olennaista yhteistoiminnallisuus, sillä monta toisiaan kuuntelematonta puheenvuoroa samaan aikaan ääneen huudettuina on kakofoniaa eikä dialogia. Opettajan tehtävänä on edistää ja tukea dialogia: heittää syventäviä kysymyksiä yhteisen pureskelun kohteeksi, auttaa eteenpäin umpikujista sekä huolehtia siitä, että kaikilla on mahdollisuus tulla kuulluiksi. Opettajan ei tällöin ole myöskään pakko aina miellyttää oppijoita – joskus on tarpeen asettaa epämiellyttäviä kysymyksiä, jos niiden käsittely avaa silmiä. Opettaja voi kunnioittaa oppijoita myös siten, ettei päästä heitä liian helpolla.

Kaikessa tässä on tähtäimenä osallistujien yhteinen emansipaatio eli yhteiskunnallinen vapautuminen. Kyseenalaistaminen, aktivointi ja dialogisuus edesauttavat vapautumista alaikäisyydestä, ajattelemattomuudesta, toisten vallan alta. Emansipaatio on ihmisen omien yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan valmiuksien voimistumista.

Emansipaation horisontti Onko kriittisellä pedagogiikalla sitten saavutettavissa sitä, mitä luvataan, olipa opetus kuinka problematisoivaa, aktivoivaa ja dialogista tahansa? Voiko mikään taata, että maailmaa ylipäätään voidaan enää muuttaa parempaan suuntaan? Jospa yhteiskunnallinen valta, talouden rakenteet, rahan mahti ja poliittinen peli ovat jo niin kiteytyneitä, että yhteiskunnalliseen osallistumiseen kannustava opetus luo vain turhia odotuksia ja pettäviä toiveita omista vaikutusmahdollisuuksista? Pessimisti uskoisi sosiologi Max Weberin jo 1900-luvun alussa esittämää väitettä, jonka mukaan kapitalismi lepää mekaanisella pohjalla ja ”meno jatkuu ehkä siihen saakka kunnes viimeinenkin sentneri fossiilisia polttoaineita on poltettu”. Omasta puolestani vastaan käyttämällä kahta lentäväksi lauseeksi muuttunutta runollista lainausta. Ensimmäinen kuuluu: ”Katukivien alla on hiekkaranta”. Näin julistivat Pariisin ja muiden yliopistokaupunkien kevään -68 opiskelijakapinoitsijat. Ja toisen sanaili italialainen ajattelija, runoilija ja kommunisti Pier Paolo Pasolini: ”Minusta näyttää, että keskellä tätä rauhaa on meneillään verilöyly, ja että auringon hajun takana on tulipalojen haju.” Ensimmäinen sanonta ehdottaa, että yhteiskunnan lokeroidun rakenteen alla on avoimempi keskinäisen solidaarisuuden ja vapauden maailma, jossa ihmiset voivat kohdata toisensa kumppaneina tasavertaisessa dialogissa, eikä ketään 8

syrjitä taustansa, köyhyytensä, ihonvärinsä, sukupuolensa, ikänsä tai minkään muunkaan ominaisuutensa vuoksi. Toinen sanonta puolestaan muistuttaa, että näennäisesti sivistyneen talouselämän ja järjestäytyneen yhteiskunnan kulissien takana on käynnissä jatkuva rakenteellinen väkivalta, eriarvoistaminen, hyväksikäyttö ja sorto – asioita, jotka pitävät kulissejamme pystyssä. Sanonnat näyttävät johtavan keskinäiseen ristiriitaan: toinen lupaa pintakuorten alla vapautusta, toinen näkee kulissien takana verilöylyn. Mutta minusta molempien sanoma voi asettua osaksi samaa kertomusta, johon samalla kriittinen pedagogiikka, Freiren ajattelu ja emansipaatio tiivistyvät.

Idealisti, kyynikko ja realisti Meidän on ensin päästävä suomuista silmillämme, autettava toisiamme näkemään maailma kaikessa kulissien takaisessa raadollisuudessa, jossa todellakin elämme. Ilman tätä kriittisen tietoisuuden havahtumista ja illuusioKantti 2/2009

tonta kuvaa yhteiskunnasta elämme ikuisesti fantasioissa jo toteutuneesta ”tasa-arvoisuudesta”, ”vapaudesta” ja ”hyvinvoinnista”. Eikä mikään edistys ole tällöin mahdollinen. Naiivi idealisti, joka kuvittelee maailman valmiiksi, uskoo juhlapuheiden korulauseet ja aplodeeraa poliittisten vallanpitäjien kuvauksille hyvistä aikaansaannoksistaan, on hyödyllinen idiootti, joka varmistaa maailman kurjuuden jatkumisen. Sen sijaan maailman kaunistelematon kuvaus herättää ymmärryksen siitä, että on vielä kovin pitkä matka niihin ihanteisiin, joita valistus, sosialismi tai humanismi ovat aiempien vuosisatojen kuluessa nostattaneet. Kriittinen realisti avaa mahdollisuuden maailman parantamiseen. Realistin ei kuitenkaan pidä harhautua kyynisyyteen, sillä sen jälkeen hänestä ei ole idioottia enempää apua maailman muuttamisessa. Ajattelevan ihmisen suurin haaste juuri tänään onkin kyynisyyden välttäminen tarkkanäköisyyden säilyttäen. Erityisen polttava haaste on nuorten ihmisten kohdalla: miten heidän kanssaan yhdessä keskustelua käyden voidaan luoda sekä kuvaa maailman puutteista että toivoa paremman tulevaisuuden mahdollisuudesta? Ehkäpä juuri muistamalla tuota katukivien alaista hiekkarantaa? Vaikka yhteiskunnan ja talousjärjestelmän rakenne näyttäisi kuinka kivettyneeltä, se on silti ihmisten tekoa. Ihmisten teoilla se myös uudistuu. Kiinteinkin yhteiskunnallinen rakenne on joskus ollut vain ajatus, pinttynyt rutiini on aikanaan ollut vasta ensikokeilu. Ja niin ne myös muutetaan: tulee uusi ajatus, joka muuttuu tiedoksi ja ymmärrykseksi, ymmärrys tahdoksi, tahto toiminnaksi, toiminta yhteistyöksi, yhteistyö uudeksi ja paremmaksi käytännöksi. Kriittinen pedagogiikka on parhaimmillaan tuollaista yhteistä ja tietoista käytäntöä, jossa opettajat ja oppijat emansipoituvat, vapautuvat tietämättömyydestään ja passiivisuudestaan. Uudet käytännöt ovat Kantti 2/2009

aina mahdollisia – ainakin niin kauan kuin ihmisillä on kykyä ajatella itse. Siksi kriittinen opettaja on ennen kaikkea yhteiskunnallisen ajattelun herättäjä. Tuukka Tomperi

Tuukka Tomperi on tamperelainen filosofi, toimittaja ja tutkija. Tomperi on perehtynyt muun muassa kasvatusfilosofiaan, yhteiskunnalliseen kasvatukseen ja kriittiseen pedagogiikkaan. Hän on myös toimittanut Paolo Freiren pääteoksen Sorrettujen pedagogiikan (2005) suomenkielisen painoksen.

Kirjallisuutta Aittola, Tapio (toim.). 1999. Kasvatussosiologian teoreetikoita. Gaudeamus: Helsinki. Aittola, Tapio, Eskola, Jari & Suoranta, Juha (toim.). 2007. Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampub & Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos. Verkossa osoitteessa: <http://tampub. uta.fi/tulos.php?tiedot=201> Freire, Paulo. 2005. Sorrettujen pedagogiikka. Suom. Joel Kuortti. Toimittanut ja johdanto Tuukka Tomperi. Vastapaino: Tampere. Kiilakoski, Tomi, Tomperi, Tuukka & Vuorikoski, Marjo (toim.). 2005. Kenen kasvatus. Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Vastapaino: Tampere. Suoranta, Juha. 2005. Radikaali kasvatus. Kohti kasvatuksen poliittista sosiologiaa. Gaudeamus: Helsinki.

Sopeuttamisesta vapauttamiseen - Ulla Linjama-Lehtisen haastattelu Kuka olet? Nimeni on Ulla Linjama-Lehtinen. Minulla on sosiaalityöntekijän koulutus. Mielenterveyskuntoutujien kursseja olen vetänyt vuodesta 1992 lähtien. Olen lisäksi opiskellut sosiaalipedagogista hevostoimintaa koulutusohjelmassa, joka oli järjestetty yhteistyössä Turun ja Kuopion yliopistojen sekä Ypäjän Hevosopiston kanssa.

Minkälaista koulutusta järjestät KSL:ssa? Suunnittelen ja vastaan KSL:n ammatillisen lisäkoulutuksen kursseista ”Pollesta potkua työelämään” ja ”Käsillä tekemisestä voimia”. Toimin myös kouluttajana näillä kursseilla. Kurssit tukevat ja kehittävät työelämävalmiuksia ja ne on suunnattu mielenterveyskuntoutujille.

Minkälaisia ovat pedagogiset periaatteesi tai linjasi, joiden mukaan koulutat? Kursseillani ”sosiaalista” opetellaan eri tavoin. Pedagogiset periaatteeni ovat yhteisöllisyys, dialogisuus, toiminnallisuus, elämyksellisyys, itsereflektoivuus ja tavoitteellisuus. Kaikki perustuu vertaistukeen ja jakamiseen – fiksujen täyspäisten aikuisten itsereflektointiin. Keskeistä on se, että tutkitaan yhdessä todellisuutta. Ihmiset määrittelevät todellisuutta ja maailmaa itse, minä en tee sitä ohjaajana heidän puolestaan. Dialogisuuteen sisältyy ajatus siitä, ettei meidän ulkopuolellamme ole objektiivista totuutta, joka meidän pitäisi selvittää. Maailma on paljon monitahoisempi. 10

Tämän Kantti-lehden yksi teema on ihmisten emansipoituminen koulutuksen avulla. Mitä emansipoituminen tarkoittaa kursseillasi? Minulle emansipaatio on sitä että ei sopeuteta, vaan vapautetaan. Opiskelijat pois-oppivat kohteena, objektina olemisen ja oppivat sen sijaan olemaan subjekteja. Ihmiset saavat vapaasti kritisoida vaikkapa saamaansa hoitoa mielenterveyssektorilla. Tämä ei ole mielenterveyskuntoutuksen maailmassa ollenkaan itsestäänselvyys ja usein ihmiset kokevatkin syyllisyyttä omista kriittisistä ajatuksista. Tärkeää on päästä pois potilaan roolista ja määritellä identiteettinsä jonkin muun näkökulman kautta. Emansipaatio on myös sitä, että näkee itsensä suhteessa yhteiskuntaan. Se on vapautumista osallisuuteen – syrjäytyminen tapahtuu aina yksin. Kun tapaa toisia vaikkapa kurssilla, on mahdollisuus määritellä todellisuutta uudelleen dialogissa. Ongelmat eivät myöskään ole vain yksilöiden ongelmia. Samalla logiikalla ei voida vahvistaa vain yksilöitä, vaikka tämä on hyvin yleinen ajattelutapa nykyisin. Kaikki on yhteistä tässä maailmassa. Vapautuminen on mielenterveyskuntoutujalle myös sitä, että oivaltaa hyvän elämän mahdollisuudet sairauden kanssa. Ei se olekaan kuolemantuomio tai maailmanloppu! Täytyy voida olla kriittinen myös siinä suhteessa, että tarkastelee, mikä on minun hulluuttani ja mikä on yhteiskunnan hulluutta. Kantti 2/2009

Postmodernissa maailmassa on monta mahdollista tapaa olla olemassa. Jotta tällaisessa maailmassa pärjää, on oltava subjekti ja tunnistettava itsensä sekä tarpeensa. Kukaan ei niitä voi antaa ylhäältä, eikä tietää toisen puolesta. Tärkeä tavoite emansipaation suhteen on, että kukin määrittelee sen, millaisten arvojen mukaan haluaa elää. Dialogissa ei kilpailla, eikä vertailla. Kaikki riittävät sellaisina kuin ovat. Erilaisuutta kunnioitetaan ja tuetaan aidosti.

Millä tavoin ihmisiä voidaan emansipoida? Mikä edistää ja mikä estää emansipoitumista? Käytännössä kursseilla emansipaation edistäminen vaatii ohjaajalta ohjaajuutta. Ohjeistan kurssilaisia joka kurssilla seuraavilla ajatuksilla: ei ole eriarvoisia tunteita / ihmisiä, kaikille annetaan saman verran aikaa, rajoja kunnioitetaan, toisten ilmaisua ei tukahdute-

Kantti 2/2009

ta, eikä ristiriitoja lakaista maton alle, joskaan niitä ei välttämättä yritetä aina ratkaista. Toisin sanoen koulutuksen rakenteet pyrin luomaan tasa-arvoisiksi. Kurssien alussa todetaan myös sosiaalipedagogiikan ”säännöt”. Niihin kuuluu muun muassa se, että kurssilaiset eivät hoida toisiaan, eivätkä he saa hoitoa ohjaajalta. Toiminta on opinnollista ja ihmisten tavoitteena on löytää itse omat voimansa ja vahvuutensa. Vapaus sisältää rajoja ja vastuuta. Rajat tarkoittavat sitä, että kukin kantaa vastuun omista tunteistaan ja puhuu vain itsestään (minä-muodossa, ei esimerkiksi me-muodossa). Tähän liittyy myös se, ettei tarjota omia neuvoja ja ratkaisuja toisille, eikä puhuta selän takana. Myös kaikessa dialogisessa puheessa on muistettava kunnioitus: mikä vain puhe, esimerkiksi toisten loukkaaminen, ei ole sallittua. Puheen on liityttävä asiaan, jota ollaan käsittelemässä. Rajat tarkoitta-

vat myös työskentelyaikatauluja ja sitä, että kurssilaiset sitoutuvat olemaan paikalla. Vapaus voi toteutua vain rajoissa, muutoin syntyy vapauden sijaan kaaos. Mielenterveyskuntoutujien kohdalla emansipaation tarve tulee esille selkeästi perinteisessä terapia-ajattelussa. Siinä joku tekee (terapeutti) ja toinen on tekemisen kohteena (potilas). On olemassa vahvat rakenteet, jotka ylläpitävät itseään. Ammattilaisten asema on vahva ja se perustellaan asiantuntijuudella. Tällainen asetelma sisältää paljon valtaa. Lähtökohtainen ajatus on se, että resurssit ovat työntekijäpuolella, samoin viisaus. Kursseillani uutta monille opiskelijoille onkin, että kaikki perustuu jakamiseen. Ohjaaja ei ole guru – en ikinä halua olla sellainen! – hänen tehtävänsä on opettaa kurssilaisille ajattelutapa. Ratkaisukeskeisyys on tärkeää. Vaikka ihminen joutuisi uudelleen vaikkapa sairaalaan potilaaksi jossain elämän vaiheessa, hän voi sielläkin olla emansipoitunut kansalainen ja ihminen, kun tiedostaminen on kertaalleen tapahtunut.

Minusta oleellista ei ole se, mitä ihmiset ovat yksilöinä, vaan tapa, jolla ollaan yhdessä. Mitä hyödyttää olla vaikkapa yksin piilossa maailman paras laulaja? On mentävät muiden pariin ja jaettava itsestään. Tärkeää on minusta myös, ettei ole vain jotakin vastaan, vaan myös jonkun puolesta. Vaihtoehdon täytyy olla jokin nykyisten vaihtoehtojen ulkopuolella oleva. Se ei ole hyväksyttävä vaihtoehto, että sorretut tulevat myös itse sortajiksi. Maailmassa mittayksikön pitäisi olla muu kuin raha. Esimerkiksi luovuus ja jakaminen olisivat minusta hyviä onnistumisen mittoja. Haastattelu: Anna Kirstinä, Koulutustuottaja

Olet opiskellut Paulo Freiren kirjoituksia. Millä tavoin sovellat Freiren oppeja käytännössä kouluttajana? Miksi olet valinnut juuri Freiren ajatuksia ohjenuoraksesi? Freiren teksteissä ajatus ”Älä vie kalaa, vaan opeta kalastamaan” sekä vapautuksen vaatimukset kolahtivat. Freiren ajatuksissa tärkeää on se, että autetaan ihmisiä heidän omissa pyrkimyksissään. Tämä pitää sisällään asiantuntijavallan vastustamisen. Vallankäyttö ja kohteistaminen eivät toimi omien kokemusteni mukaan mielenterveyskuntoutujien hyväksi. Syrjäyttämismekanismit tulivat itselleni selvästi näkyviksi sosiaalityöntekijän työssä, enkä niitä voinut enää hyväksyä. Freire vahvisti ja jäsensi ajatuksiani valtaa pitävistä ja status quosta. 12

Kantti 2/2009

Lukutaito ja talouden aakkoset Lukutaito on edellytys yhteiskunnalliselle toiminnalle ja vaikuttamiselle. Kansainvälisin mittarein mitattuna suomalaisten lukutaito on korkealla tasolla. Lukutaidon tasossa on tietenkin eroja, mutta ilmainen ja pakollinen peruskoulu on taannut sen, ettei kukaan jää täysin pimentoon. Kirjallisen lukutaidon lisäksi on olemassa muunlaisia lukutaidon muotoja. Lukutaidon merkitystä onkin laajennettu. Esimerkiksi mediakasvatuksen puolella on korostettu kriittisen medialukutaidon tärkeyttä. Sanat ja kuvat eivät yksioikoisesti heijasta todellisuutta, vaan tuottavat ja jäsentävät sitä. Sanavalinnat ja muotoilut, kuvakulmat ja rajaukset sisältävät piilotettuja ideologisia merkityksiä ja rakenteita – sellaisiakin, joista tekijä ei ole itsekään tietoinen. Erilaiset kulttuurituotteet (elokuvat, raportit, mainokset jne.) osallistuvat näin prosessiin, jossa vallitsevaa yhteiskunnallista järjestystä tuotetaan uudelleen. Merkitykset, joita kulttuurituotteet kantavat, eivät ole kuitenkaan kivettyneitä. Kulttuurisia tekstejä voidaan lukea monin eri tavoin. Niitä voidaan lukea myös vastahankaan. Eräät kulutusyhteiskunnan kriitikot ovat tuottaneet omia vastamainoksia, joissa alkuperäisen mainoksen hallitseva sanoma on käännetty ylösalaisin. Ilmeisten merkitysten kääntäminen nurin perin ei silti vielä tarkoita sitä, että olisi päästy käsiksi ideologisiin kerrostumiin tai syvärakenteisiin. Ammattislangi ja erityissanastot ovat tarpeellisia, mutta ne myös sulkevat ”kielitaidottomat” ryhmän ulkopuolelle. Tämä muodostuu ongelmaksi silloin, kun valtaa käyttävä asiantuntija on kyvytön tai haluton kääntämään erityissanastoa arkikielelle. Pankki- ja hallintoasioiden hoitaminen edellyttää tietyn erityissanaston suppeaa taiKantti 2/2009

tamista. Asiakas ei välttämättä osaa lukea sopimustekstejä tai lainaehtoja, eikä virkailija välttämättä omatoimisesti tuo esille sopimuksen kaikkia riskejä. Monissa tilanteissa asiakas ja virkailija saattavat puhua eri ”kieltä”. Kun asiakas ajattelee taattua vanhuudenturvaa, saattaa virkailija ehdottaa hänelle sijoittamista eläkerahastoon. Nykyinen talouskriisi on nostanut talousuutiset tapetille. Uutisointi on ollut pitkälti teknisiin yksityiskohtiin takertuvaa tai sitten liian yleistä. Harva talousjournalisti on jaksanut selittää juurta jaksain, miten rahoitusmarkkinat toimivat tai mitä johdannaiset, likviditeetti ja solvenssi tarkoittavat. Harva toimittaja itsekään ymmärtää käsitteiden sisältöä sen enempää kuin monet asioista päättävät poliitikotkaan. Taloudellista sanastoa taitamattomat jäävät puolestaan kokonaan keskustelun ulkopuolelle – mikä palveleekin taloudellisen eliitin intressejä. Vapaa sivistystyö voisi tarjota yhden väylän taloudellisen ja poliittisen lukutaidon kehittämiselle. Esimerkiksi erilaiset vertaisoppimisen muodot – opintokerhot, lukupiirit ja kollektiiviset verkkoprojektit – voisivat tarjota välineitä taloudellisen sanaston ja teorioiden popularisoinnille. Jo suppeakin tietämys kansantaloustieteen perusteista voi antaa tarpeellisia työkaluja niille, jotka pyrkivät vallitsevan järjestyksen muuttamiseen. Argumentit, joilla hallitsevaa talouspolitiikkaa puolustellaan, rakentuvat tiettyjen taloustieteellisten teorioiden oletusten varaan. Nämä teoriat eivät ainoastaan selitä nykyisen talouden toimintaa, vaan myös uusintavat sitä. Näitä oletuksia on kyettävä kritisoimaan. Janne Hernesniemi Tiedottaja

Taiteellinen työskentely antaa voimia jaksamiseen Yhä kaupallisemmaksi ja uusliberalistisemmaksi muuttunut yhteiskuntamme edellyttää ihmiseltä melkoisia voimavaroja, että hän jaksaisi kestää tässä hullunmyllyssä menettämättä järkeään, vaikka tietyt perusasiat olisivatkin kunnossa. Monien perheiden vapaa-ajan harrastukseksi muodostunut vaeltelu ja ostaminen kauppakeskuksissa ja ostosparatiiseissa ei useinkaan tuo lohtua elämään. Sisäinen tyhjyys ei poistu hankkimalla lisää tavaroita ja mammonaa. Vaikka rahaa ja omaisuutta olisi kuinka paljon, sitä ei saa mukaan kun täältä on kerran lähdettävä johonkin toiseen ulottuvuuteen. Onneksi on olemassa myös ilmaisia tai lähes ilmaisia tapoja parantaa elämän laatua, saada aitoja ja syvällisiä elämyksiä ja kehittää itseään, voimaantua. Taide ja sen harrastaminen kaikissa muodoissaan on sellaista. Voimaantumisen ja voimaannuttamisen ymmärrän ennen kaikkea sellaisten asioiden tekemisenä ja harrastamisena, jotka antavat onnistumisen kokemuksia, yhteisöllisyyttä ja oppimista, tarjoavat mahdollisuuden yhdessäololle samasta asiasta kiinnostuneiden kesken sekä tuottavat pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia ihmisen mielialaan ja psyykeen, esimerkiksi itsetunnon kohenemisen muodossa. Kaikki taiteen harrastaminen voimaannuttaa ja antaa uutta energiaa, mutta käytän tässä esimerkkinä kuvataiteita, käsityö- ja taidetyöskentelyä sekä teatterialan koulutusta, joista KSL:lla on myös kokemuksia Jyväskylässä. Taiteellinen työskentely antaa opiskelijalle mahdollisuuksia sanattomien kokemusten, mielikuvien ja muistojen ilmaisuun ja käsittelyyn. Ne siirtyvät mukaan kuviin ikään kuin vaistomaises14

ti, ihmisen oman elämän historian kautta. Taiteellinen työskentely on samalla myös kokemuksellista, toimintakeskeistä, tekemällä oppimista ja oivaltamista. Se antaa mahdollisuuden arjen rutiineista irrottautumiseen, olipa kysymyksessä sitten palkkatyöstä, työttömän arjesta tai perheen äidin roolista irrottautumisesta. Samalla on mahdollisuus pysähtyä opiskelun ajaksi, tutkiskella ja kuunnella itseään tai olla yhteydessä muihin ihmisiin ja nähdä tai tuntea Kuva: Marko Tiusanen

Kuva Maiju Lassilan kirjoittamasta ja Antti Latun ohjaamasta näytelmästä Iivana. Kantti 2/2009

Kuva: Hilkka Vänni

Kuva Kolin taide ja kulttuurikesän aikana esitetystä Antti Latun kirjoittamasta ja ohjaamasta näytelmästä Se Kettu Repolainen! kuinka he kokevat saman asian. Tärkeätä on myös, että tuollaisina hetkinä saa etäisyyttä arjen pakoista ja rutiineista. Yhteisöllisyys on mielestäni taiteen oppimisessa ja voimaantumisessa myös tärkeällä sijalla. Taiteellinen ilmaisu ja kokemuksien jakaminen ryhmässä muiden kanssa ohittaa tavanomaiset roolit ja identiteetit ja antaa sijaa inhimillisen yhteyden kokemiselle. Kokemukseni mukaan taiteen opiskelijat muodostavat tietynlaisen yhteisön, joka ei pääty koulutusten päättyessä. Se on tuonut näiden ihmisten väliseen vuorovaikutukseen syvyyttä ja luovan toiminnan uutta energiaa. Viime kesänä KSL tuotti Kolin taideja kulttuurikesään kaksi teatteriesitystä, joiden rakentaminen oli samalla teatteri-ilmaisun opiskelua, yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä. Se edellytti paitsi teatterialan ammattilaisia, myös Kantti 2/2009

paljon harrastajia ja muuta talkooväkeä, joka teki innolla lähes yötä päivää töitä. Kuulemani ja näkemäni perusteella uskallan väittää, että kokemukset esitysten valmistelusta, lavasteita ja kaikkia yksityiskohtia myöten aina yleisövessojen rakentamiseen saakka, ovat olleet myönteisiä. Monet ovat kertoneet lähtevänsä toistekin vastaavaan urakkaan, koska sen henkinen ja kokemuksellinen anti on ollut niin merkittävä heidän oman elämänsä kannalta. Tulkitsen asian niin, että mukana olleet ihmiset ovat saaneet uutta itseluottamusta, onnistumisen kokemuksia ja kokeneet aitoa yhteisöllisyyttä yhteisen taideharrastuksen kanssa työskennellessään. Voinemme puhua teatterialan oppijoiden voimaantumisesta prosessin aikana. Kalevi Tynkkynen Projektituottaja

Tajunnan virtaa Veeran Verstaalla Mitä devicing teatteri on? Devicing teatterin työtapaa sovellettiin Oulussa taidepaja Veeran verstaan toiminnassa syksyllä 2008 ja keväällä 2009. Työtapana devicing tarkoittaa luovaa, osallistavaa ja keksivää teatteria. Menetelmä sijoittuu yhteistoiminnallisen teatterin ja draamatyöskentelyn välimaastoon ja soveltaa näiden työtapoja. Devicing teatteri on ryhmälähtöinen esityksen rakentamisen työtapa ja pedagoginen draaman ohjausmenetelmä. Devicing teatteri syntyi Englannissa 1980-luvulla. Tuolloin pienet kokeelliset teatteriryhmät alkoivat yhdistellä esityksiinsä erilaisia visuaalisen, ääni- ja mediataiteen muotoja. Suomeen Devicing teatteri tuli 2000-luvun alussa Turun ja Helsingin korkeakoulujen teatterikoulutuksiin. Devicing teatteria tehdään ryhmässä ja kirjoitetaan prosessimaisesti. Esitys työstetään ilman ennalta laadittua käsikirjoitusta ja se syntyy ryhmän toiminnan kautta. Työtavassa halutaan korostaa moniäänisyyttä ja erilaisia näkökulmia. Ryhmässä ohjaaja aktivoi koko ryhmän osallistumaan ja tekemään esityksen sisällön, sen merkityksen ja rakenteen. Lähtökohtana voivat olla erilaiset kysymykset, ajatukset ja väitteet. Esityksessä puretaan yhteisön tai ryhmän ongelmia yhteisöstä tai ryhmästä käsin. Teatterin tekoprosessiin kuuluvat kokeellisuus ja poikkitaiteellisuus: liikkeet, eleet, äänet, kuvat, esittämisen eri variaatiot ja rikotut esitysrakenteet. Devicing työtapa soveltuu ryhmien käyttöön, yhteisöllisen ja kollektiivisen keskustelun ja käsittelyn välineeksi. Devicing teatteria tekevät sekä harrastelijat 16

että ammattilaiset, koululaiset, opiskelijat, erilaiset työpajat ja opintoryhmät. Devicing työtapaa käytetään sekä itsetutkisteluun että yhteisön tutkiskeluun. Menetelmässä painotetaan kehollisuutta, kerrontaa ja asioiden jakamista toisille. Devicing menetelmä vahvistaa yhteisöllisyyttä, toiselta oppimista. Työtavan avulla esimerkiksi nuoret saavat vertaistukea elämänvaiheeseensa, keinoja selviytyä erilaisissa tilanteissa sekä tavan purkaa stressiä.

Kokemuksia Veeran Verstaan devicing työpajoilta Devicing työpajajaksoja toteutettiin Veeran Verstaalla yhteensä neljän viikon ajan. Taidepajan neljäätoista nuorta naista ja neljää nuorta miestä ohjasi Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulusta valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaaja Aino Eskelinen. Devicing työtapaa on sovellettu Verstaan toiminnassa osana ESR vetoista Nuorten harjoitteluyritys luovaan yhteisöyrittäjyyteen -projektia vuosina 2008-2011. Devicing työskentelyssä lähdettiin liikkeelle prosessoimalla nuorten itselleen kokemia tärkeitä asioita, ongelmia ja voimakkaita tunnetiloja. Aino haastoi Veeran verstaan nuoret erilaisten harjoitusten avulla kokeilemaan uutta ja käsittelemään heille itselleen tärkeitä asioita. Devicing työpajalla aktivoitiin aisteja ja käsiteltiin henkilökohtaisia asioita. Ainon valmistelemien harjoitusten avulla nuoret kirjoittivat omista uskomuksistaan, toiveistaan ja haaveistaan. Nuorten arkipäivän tapahtumat käännettiin sanoiksi, liikkeeksi, tanssiksi, kohtauksiksi ja tarinoiksi.

Kantti 2/2009

Veeran verstaan pajalaista Henna Apaalaa kosketti erityisesti kaksi harjoitusta. Ensimmäisessä harjoituksessa kokeiltiin miltä maailma tuntuu, kun yksi aisti on poissa käytöstä. Tehtävänä oli kulkea kaupungilla, kun ei kuule eikä näe. Harjoitus avasi Hennan näkemään oman ympäristönsä eri tavalla ja arvostamaan omia aistejaan. Toinen, mielikuvin toteutetun äiti-tytär -roolinvaihtoharjoituksen avulla Henna käsitteli hänen ja äitinsä välistä suhdetta. Henna näytteli sekä äitinsä että oman rooliinsa. Hän prosessoi henkilökohtaista tilannettaan kahdesta eri näkökulmasta. Henna koki, että harjoitus auttoi häntä selkeyttämään tuntemuksiaan. Jokaisella Veeran Verstaan nuorella oli kokemuksia siitä, kuinka vaikeaa ja nöyryyttävää saattaa olla asiointi viranomaisten kanssa. Kokemuksien jakamisen jälkeen yksi tällainen tilanne siirrettiin näyttämölle, toiminnaksi ja improvisaatioksi. Esityksessä nuori nainen saapuu Kansaneläkelaitoksen virkailijan luo kysymään neuvoa taloudellisesti vaikeassa tilanteessa. Virkailija lukee vain papereitaan, kertaa säännöt eikä tunnista nuoren naisen ahdinkoa. Lopulta nuori asiakas hermostuu ja poistuu turhautuneena. Nuoren ja Kelan virkailijan välistä esitystä harjoiteltiin, näkökulmia vaihdeltiin, esityksen sisältöä säädettiin ja syvennettiin vain pari kertaa. Esityksestä tuli spontaani ja se kumpusi hetkellisestä kokemuksesta. Devicing työtapa sai nuoret hyppäämään nyt-hetkeen ja tuomaan esitykseen oman persoonansa. Esitysprosessi auttoi nuoria käsittelemään uudelleen vaikeaa tilannetta, kuuntelemaan ja ilmaisemaan itseään ja tarpeitaan.

Kuva: Linnea Kejonen

Joulun alla 2008 nuorten perheenjäsenille ja ystäville tarkoitettu Tajunnan virtaa -musikaali esitettiin Verstaan omissa tiloissa. Huhtikuussa 2009 Veeran Verstaan juhlaviikoille Oulun Kulttuuritalo Valveelle valmistui Viisi tunnetilaa -performanssi. Nuoren ja Kelan virkailijan välinen keskustelu nähtiin yhtenä tunteena esityksessä. Heli Vuori Projektityöntekijä

Kirjallisuutta: Koskenniemi, Pieta. 2007. Osallistava teatteri: devising ja muita merkillisyyk siä. Opintokeskus Kansalaisfoorumi: Vantaa.

Nuoret prosessoivat ja tuottivat kaksi esitystä devicing työpajojen avulla. Kantti 2/2009

Nuori kaarti Berliinissä Puolitoista vuotta kestänyt nuorille ammattiyhdistysaktiiveille suunnattu Nuori ay-vaikuttaja koulutus huipentui kesäkuussa kolmen päivän mittaiseen Berliinin opintomatkaan. Kurssilaiset tutustuivat matkan aikana vasemmistopuolue die Linkeen, paikalliseen palvelualojen ammattiliitto Verdiin sekä Rosa Luxemburg säätiöön. Matkan puitteissa tavattiin myös vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen edustajia. Matka käynnistyi torstaina 11. kesäkuuta lentomatkailun merkeissä. Kurssilaisten työkiireistä johtuen ryhmämme oli supistunut yhdeksään henkeen, mikä luonnollisestikin vain helpotti matkanjärjestäjien urakkaa. Kohtuuhintainen majoittuminen Berliinin keskustaan mahdollisti vaivattoman liikkumisen paikasta toiseen. Matkan ohjelma oli tiivis. Kolmen vuorokauden mittaiseen visiittiin mahtui lukuisia virallisia sekä epävirallisia vierailuja ja tapaamisia.

Heti ensimmäisenä iltana tutustuimme paikallisessa tavernassa vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen edustajiin. Paikalla oli Linksjugend Solidin sekä Jungdemokratinne/Jung Linke-järjestöjen merkittäviä edustajia. Keskustelut poukkoilivat aina eurovaaleista vasemmiston antifasistiseen liikehdintään. Tavernan ilmapiiri oli omiaan lisäämään kansainvälisen solidaarisuuden tunnetta. Perjantaiaamuna suuntasimme kohti Saksan parlamenttitaloa, Bundestagia. Vierailun yhteydessä vasemmistopuolue die Linkeä edustava Fabio de Masi esitteli niin parlamenttirakennusta kuin puolueensa nykytilannetta. Vierailu päättyi kiinnostavaan keskusteluun Saksan ja Euroopan vasemmiston tilasta. Kansanedustaja Alexander Ulrichin avustajana de Masi analysoi Linken vaalimenestystä. Vaikka Linke saikin europarlamenttiin kaksi lisäpaikkaa, koki se vähäisen nousunsa silti tappi-

Kantti 2/2009

oksi. Vasemmiston Euroopan laajuinen tila ei sekään ole tällä hetkellä paras mahdollinen. De Masin mukaan eurooppalainen vasemmisto ei ole kyennyt talouskriisistä huolimatta mobilisoimaan potentiaalisia kannattajiaan. Berliinin katukuvassa Linken mainokset olivat edelleen näkyvillä, vaatien muun muassa Euroopan laajuista minimipalkkaa, saksalaisten joukkojen vetämistä pois Afganistanista sekä keinottelulla rikastuneita pankkiireja tilille kriisistä.

säätiön kansainvälisestä tutkimus- ja koulutustoiminnasta sekä säätiön kansainvälisistä toimistoista, joita säätiöllä onkin yhteensä 25 ympäri maailmaa.

Iltapäivällä vierailimme palvelualojen ammattiliitto Verdin toimistolla, jossa ay-sihteeri Nina Egloff kertoi meneillään olevista kampanjoista ja työtaistelutaktiikoista. Egloff itse on perehtynyt erityisesti suurten vähittäiskauppaketjujen piirissä käytyihin työtaisteluihin. Varsinaisten boikottien sijaan Verdi on pyrkinyt vaikuttamaan kuluttajien käyttäytymiseen erityisillä tiedotusiskuillaan, jotta nämä painostaisivat kauppaketjujen omistavia tahoja parantamaan työntekijöidensä oloja. Linken lailla myös Verdillä oli meneillään aktiivinen kampanjointi minimipalkan puolesta.

Matka päätti keväällä 2008 käynnistyneen Nuori-ay-vaikuttaja kurssin, joka pilottivaiheessa tuli tunnetuksi Nuori kaarti nimellä. KSL järjesti pilottikurssin yhteistyössä Vasemmistonuorten ja SAK:n nuorisovaliokunnan vasemmistoryhmän kanssa. Koulutukseen osallistui nuoria ammattiyhdistys- ja järjestötoimijoita ympäri maata.

Lauantaina matkan virallinen ohjelma päättyi vierailuun Rosa Luxemburg säätiöön. Säätiön toimisto sijaitsee itäisen Berliinin puolella Neue Deutschland-lehden betonista veistetyissä tiloissa. Säätiö järjestää poliittista koulutusta, harjoittaa tutkimusta, julkaisee poliittis-teoreettista materiaalia sekä rahoittaa lukuisia tutkimusprojekteja. Säätiötä voidaan siis pitää jonkinlaisena paikallisena KSL:n ja Vasemmistofoorumin risteytymänä. Säätiön suhteet die Linkeen ovat läheiset. Toiminnan puitteet ja laajuus ovat tietenkin omaa luokkaansa – jo säätiön Berliinin toimisto työllistää yksin sata työntekijää. Paikan päällä suomea taitava Itä-Euroopan projektikoordinaattori Tiina Fahrni esitelmöi kurssilaisille säätiön historiasta ja toiminnasta. Ulkomaanosaston johtaja Helmuth Markov kertoi puolestaan Kantti 2/2009

Opintomatka sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Kurssilaiset saivat henkilökohtaista tuntumaa saksan parlamentaariseen ja ulkoparlamentaariseen vasemmistoon sekä ay-kenttään. Myös mielenkiintoisia kontakteja luotiin, keskusteluista puhumattakaan.

Nuori ay-vaikuttaja koulutuksen avulla on pyritty, tiedon tarjoamisen lisäksi, kehittämään nuorten ay-aktiivien yleisiä valmiuksia toimia ay-toiminnan moninaisella kentällä. Ammattiyhdistysliikkeen kannalta ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden pohdinta on ollut olennainen osa kurssia. Opinnot ovat koostuneet lähitapaamisista, ryhmätöistä, asiantuntijaluennoista ja verkko-opiskelusta. Koulutuksen jatko on toistaiseksi avoinna mutta myönteiset kokemukset ovat osoittaneet, että koulutuksella on potentiaalia. Tämän kaltaiselle koulutukselle on edelleen tarvetta. Jatkon kannalta olennaista onkin koulutuksen kehittäminen oppijoiden kokemusten ja palautteen pohjalta. Janne Hernesniemi Tiedottaja

Kouluttajakoulutuksen satoa Kansan Sivistystyön Liitto järjesti viime kevään aikana kaksi kouluttajakoulutusta, joiden tarkoituksena oli kouluttaa tulevia vertaiskouluttajia KSL:n jäsenjärjestöjen ja yhteistyökumppaneiden koulutustarpeisiin. Koulutuksen avulla pyrittiin jalostamaan kouluttajien pedagogisia kykyjä ja tarjoamaan perusaineksia käytännön ohjaustyöhön. Koulutuksessa käsiteltiin muun muassa ohjaajan roolia ja vastuuta, opintojen suunnittelun merkitystä, ryhmädynamiikkaa sekä ryhmänohjausta. Myös aikuiskoulutus ja aikuisten oppimista tutkiva andragogiikka näyttelivät keskeistä sijaa koulutuksessa. Koulutukseen sisältyi runsaasti erilaisten opetusmenetelmien käytännönläheistä soveltamista. Tällä tavoin pyrittiin tarjoamaan malleja erilaisten ohjausmenetelmien käytöstä ja niihin osallistumisesta. Hyvin tärkeänä me kouluttajat näimme myös sen, että vapaan sivistystyön näkökulma tuli selkeästi esille, ja miten vapaa sivistystyö eroaa formaalista koulutuksesta myös pedagogisesti. Erityisesti ohjaajakoulutuksessa vuo-

rovaikutuksellisen vertaisoppimisen merkitys korostuu. Vaikka myös tiedollinen sivistys on arvokasta, on kouluttajalle tiedon siirtämisen sijaan tärkeämpää luoda valmiuksia oppimiselle. Ensimmäisen koulutusryhmän lähitapaamiset järjestettiin keväällä. Toisen koulutusryhmän kohdalla lähijaksot jakaantuivat keväälle ja syksylle. Jälkimmäisen ryhmän osallistujat kokivat koulutuksen venymisen hankalana ratkaisuna. Kesälle annetut etätehtävät stressasivat osallistujia. Ensimmäisestä koulutusryhmästä valmistui kolmetoista ja toisesta kaksitoista opiskelijaa. Koulutukset olivat samanrakenteiset ja pääosin myös samansisältöiset. Lähijaksot olivat melko intensiivisiä. Tähän vaikutti koulutuksen lyhyt kesto ja runsas sisältö. Koulutus koostui kolmesta kahden päivän mittaisesta lähijaksosta ja niiden välisistä etäjaksoista, joiden aikana opiskeltiin verkossa. Kumpaakin koulutusta edelsivät ennakkotehtävät. Koulutuksen jälkeen suoritettavat arvioinnit muo-

Kantti 2/2009

dostivat koulutuksen viimeisen vaiheen. Arvioinnissa osallistujia pyydettiin antamaan palautetta koulutuksen onnistumisesta sekä omasta panoksesta. Osallistujia pyydettiin myös analysoimaan omaa kouluttajaprofiiliaan. Jokaisella lähijaksolla oli oma teemansa. Ensimmäisellä jaksolla käsiteltiin oppimista, toisella ohjaamista ja kolmannella ryhmädynamiikkaa. Teemoja käsiteltiin sekä teoreettisesta näkökulmasta että käytännön harjoitusten avulla. Teorian avulla työstettiin yhteisiä käsitteitä ja käsityksiä. Käytännön ohjaustilanteita puolestaan simuloitiin esimerkkitilanteiden avulla. Etätehtävien avulla pyrittiin syventämään lähijaksoilla välillä ajan niukkuudesta johtuen ripeästi käsiteltyjä asioita. Tehtävien ja lähijaksojen sisällöllisestä yhteensopivuudesta tuli jonkin verran kritiikkiä. Tehtävien sopivuus tuleekin tarkistaa ennen seuraavaa koulutusta. Muuten etätehtäviä ei tuntunut olevan liikaa ja niiden tekeminen (joskus aika-

pulasta huolimatta) koettiin niin meidän kouluttajien kuin osallistujienkin puolelta hyvin mielekkäiksi. Etätehtävien merkeissä asiat pysyivät jollain tasolla mielessä ja niitä tuli pohdittua lähipäivien välilläkin. Etätehtävien läpikäyntiin ei lähijaksoilla jäänyt juurikaan aikaa. Tähän ongelmaan tullaankin kiinnittämään huomiota suunniteltaessa tulevien ohjaajakoulutuksien aikataulua. Kaiken kaikkiaan, varsinkin nyt ajallisesti kauempaa katsoen, koulutukset olivat onnistuneita rakenteidensa ja sisältöjensä osalta. Pientä viilaamista aina on ja sitä tullaan tekemään. Se, mikä näytti nousseen kahdessa kolmasosassa palautteissa esille, oli, että käytännön ohjausharjoituksia tarvittaisiin lisää. Se on varmasti totta, koska ohjaamistakaan ei opi kuin tekemällä sitä. Tähän yhtenä ratkaisuna on, että lähijaksojen määrä nostetaan neljään. Se ei liene kynnyskysymys seuraavaan koulutukseen osallistumiselle. Toivotaan ainakin niin. Tarja Muukkonen Kehityspäällikkö

Vasemmistolainen Think Tank www.vasemmistofoorumi.fi Kantti 2/2009

Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Kansan Sivistystyön Liitto on vapaan sivistystyön järjestö, joka haluaa vastata yksilöiden ja yhteisöjen omiin toiveisiin sekä luoda sivistyksen katselukulmaa. KSL järjestää jäsentensä tarpeisiin yhteiskunnallista sivistystyötä erilaisina seminaari- , kurssi- sekä opintokerhotoimintoina. Liitto ylläpitää KSL-opintokeskusta, joka on järjestöjen sivistystyön valtakunnallinen aikuisoppilaitos. Se järjestää opintoja itse sekä yhteistyössä kansalais- ja kulttuurijärjestöjen kanssa. Opintokeskuksen kanssa yhteistyössä olevat järjestöt saavat opintokerho- ja kurssitoimintaansa ohjausta sekä toteuttamiseen tukea. Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry  Hämeentie 36  00530 Helsinki puh. (09) 229 421 KSL Lähiradio Liitolla on myös oma lähiradio, jonka ohjelmia voi kuunnella pääkaupunkiseudulla taajuudella 100,3 MHz. Ohjelmat ovat kuultavissa myös radion nettisivuilta. KSL Lähiradio tarjoaa erilaisille ryhmille ja yhteisöille matalan kynnyksen omien radio-ohjelmien tuottamiseen. Ohjelmistossa on paljon maahanmuuttajille, ikääntyneille ja naisille suunnattuja radio-ohjelmia. KSL järjestää myös radiotyön koulutusta. KSL-radio Hämeentie 36 00530 Helsinki puh. (09) 229 421 Radion nettisivut: http://mtserver.ksl.fi/webbi/radio/

Kantti 2/2009

ALUETOIMISTOT

PALVELUTOIMISTOT

Jyväskylän KSL Väinönkatu 28 B 40100 Jyväskylä

Kemin KSL Kauppakatu 12 A, 3. krs 94100 Kemi

Kalevi Tynkkynen projektituottaja puh.(014) 614 608 gsm 050 5900 718 faksi (014) 614 602

Hannu Alakontiola opintosihteeri puh. (016) 255 642 gsm 0400 695 905 faksi (016) 221 903

Oulun KSL Veteraanikatu 9 C 90100 OULU

Lahden KSL Hämeenkatu 15 15110 Lahti

Eeva Kejonen koulutustuottaja puh. (08) 378 645 gsm 050 5900 711 faksi (08) 336 771 Heli Vuori projektityöntekijä gsm 050 444 4453

Sinikka Tolvanen kurssisihteeri puh.(03) 589 7521

Mirjami Tölli pajaohjaaja/etsivä työ gsm 050 5900 712 Tampereen KSL Näsilinnankatu 22 A 1 33210 Tampere Taija Ilomäki palvelusihteeri puh. (03) 222 3579 gsm (040) 531 0045 faksi (03) 222 3738

Leila Rapp puh.(03) 589 7523 gsm 040 5224 921 faksi (03) 589 9505 Turun KSL Hakakatu 12 20540 Turku Pekka Heikkilä koulutussuunnittelija puh. (02) 237 9170 gsm 0400 826 747 faksi (02) 237 9190 Helsingin Yhteiskunnallinen opisto Hämeentie 36 00530 Helsinki Ari Myllyviita rehtori puh. 050 5949 788

Sähköposti: etunimi.sukunimi@ksl.fi

Kantti 2/2009