14
AKTI 2/2020
Suomalaisten kohtalot Neuvostoliitossa tutkitaan
Lapset saattamassa äitiään Fanny Gyllingiä 4.5.1921 Tukholman satamassa. Rouva on muuttamassa Neuvosto-Venäjälle, jonne hänen miehensä Edward Gylling on siirtynyt jo edellisenä vuonna.
Kansallisarkisto selvittää Neuvostoliitossa vuosina 1917–64 eläneiden suomalaisten kohtaloita laajalla tutkimushankkeella. Hanke varmistui elokuussa, kun valtioneuvosto myönsi sille yli kahden miljoonan euron rahoituksen. Toimittaja Unto Hämäläinen ehdotti Helsingin Sanomissa 31.8.2019 valtiollista selvitystä Stalinin vainoissa surmatuista suomalaisista. Aloite herätti laajaa yhteiskunnallista keskustelua, jonka yksi huipentuma oli se, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja silloinen pääministeri Antti Rinne ottivat kantaa asiaan. Molemmat pitivät Venäjällä olleiden suomalaisten kohtaloiden tutkimista tärkeänä.
Satoja suomalaisyhteisöjä Kansallisarkisto teki valtioneuvoston kanslian rahoituksella esiselvityksen, joka valmistui tammikuussa 2020. Historiantutkija Aleksi Mainion kirjoittamassa esiselvityksessä todettiin, ettei tehtävä ole aivan yksinkertainen. Ennen lokakuun 1917 bolševikkivallankumousta Venäjän keisarikun-
nassa asui kymmeniätuhansia henkilöitä, jotka luokiteltiin kieleltään, identiteetiltään tai etniseltä taustaltaan suomalaisiksi. Heistä suuri osa oli inkeriläisiä. Venäjällä ei ollut yhtenäisiä väestötietoja, vaan arviot suomalaisten määristä perustuivat Pietarissa sijainneen Suomen Passiviraston rekistereihin, seurakuntien kirkonkirjoihin ja puhtaaseen näppituntumaan. Suomalaisia oli eniten Pietarissa ja muilla Suomen lähialueilla, mutta merkittäviä yhteisöjä eli myös Siperiassa, Bakussa ja Tyynenmeren rannikolla, kuten Vladivostokissa. Alueelliset erot olivat valtavia. Aiheen tutkiminen tulee aloittaa kysymyksestä, ketkä oikeastaan olivat suomalaisia. Asia ei ole yksinkertainen, kun puhutaan Venäjän tapaisesta monietnisestä imperiumista. On
