{' '} {' '}
Limited time offer
SAVE % on your upgrade.

Page 1

Kansallisarkiston asiakaslehti 2/2019

sivu 8 Euroopan arkistoasiantuntijat koolla

sivu 12 Time Machine -hanke mullistaisi arkistoalaa

sivu 24 Itsetuhoutuvat aineistot aiheuttavat päänvaivaa


2

AKTI 1/2019

akti

2/2019

Sisältö

Julkaisija Kansallisarkisto

strategiatyö on käynnistynyt, 3 Kansallisarkiston muistuttaa pääkirjoitus.

Osoite Kansallisarkisto PL 258 00171 Helsinki

4

Lyhyet

6

Arkistopäivät kokosi noin 300 alan ammattilaista kesäkuussa Mikkeliin.

Lehden taitto ja paino Niini & Co Oy

8

Kansallisarkisto isännöi Euroopan kansallisarkistojen johdon kokoontumista syyskuussa.

10

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistossa on jo yli kaksi miljoonaa asiakasasiakirjaa.

12

Time Machine -hankeaihio visioi eurooppalaisen kulttuuriperinnön digitoimisesta.

13

Tutkimusta kiinnostavaa asiakirja-aineistoa digitoidaan yliopistojen kanssa.

14

Sibelius-museon arkisto sisältää paljon muutakin kuin kansallissäveltäjän nuotteja.

16

Kansallisarkisto ja Ukrainan arkistolaitos allekirjoittivat yhteistyösopimuksen.

Kotisivu https://www.arkisto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset kirjaamo@arkisto.fi Tilaushinta vuodelle 2020 vuosikerta (2 nroa) 30,00 € (+ALV 24 %) + toimitusmaksu 11,50 € (+ALV 24 %). Tilausviestiin seuraavat tiedot: tilaajan nimi, tilausosoite ja laskutusosoite (jos eri kuin tilausosoite), henkilötunnus (henkilöasiakkaat) tai Y-tunnus (yritysasiakkaat). ISSN 1798-2065 (painettu) ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu) Päätoimittaja viestintäpäällikkö Marie Pelkonen Toimituskunta johtaja István Kecskeméti ylitarkastaja Ville Kontinen ylitarkastaja Vesa-Matti Ovaska kehittämispäällikkö Anne Wilenius Asiantuntijajäsen: kehittämispäällikkö Dmitri Frolov Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi

avataan tietokanta 18 Sotasampo-verkkopalveluun suomalaisista sotavangeista Neuvostoliitossa.

19

Euroopan muistiorganisaatioiden saamelaisaineistoja kootaan digitaaliseen hakupalveluun.

20

Arkistouralla: Johanna Mieto, Päivälehden arkisto

21

Arkistolöytöjä

vuotta täyttävän MLL:n historiateosta 22 Sata työstetään tutkijahuoneen rauhassa.

Kannen kuva Time Machine

24

Kemiallisesti epävakaat arkistomateriaalit ovat vaarassa tuhoutua itsestään.

Pääkirjoituksen kuva Jyrki Vesa

26

Suomea koskevia hallinnollisia asiakirjoja löytyy Tulan alueen valtionarkistosta Venäjältä.


Pääkirjoitus Rohkeasti kohti vuotta 2025 Kansallisarkiston strategiatyö on käynnistynyt. Se alkaa aina toimintaympäristön keskeisten muutostrendien tunnistamisesta. Yhtä tärkeää on arvioida, miten hyvin olemme onnistuneet toteuttamaan asettamiamme tavoitteita nyt päättyvässä strategiassa. Velvollisuutemme on ottaa huomioon myös toimintaamme ja suunnitteluamme määrittävät tekijät. Niitä ovat valtionhallinnon yleiset strategiset tavoitteet, hallitusohjelman linjaukset sekä opetus- ja kulttuuriministeriön tuore strategia. Ministeriön nelivuotiskaudeksi hyväksymä Kansallisarkiston toiminta- ja taloussuunnitelma (TTS) asettaa talouden perusraamit, mutta toisaalta kykymme hankkia ulkopuolista hankerahoitusta ja kilpailtua tutkimusrahoitusta on tullut yhä

tärkeämmäksi. Tutkimus- ja kehitysrahoitus on tuonut uutta osaamista ja mahdollistanut uudistumisen, joka ei olisi ollut mahdollista pelkän jatkuvasti supistuvan perusrahoituksen varassa. Strategian pitää siis olla paitsi realistinen myös rohkea! Meidän on uskallettava uudistua ja tehtävä työtä voimavarojen löytämiseksi uudistusten toteuttamiseen. Kehittämisrahoitus on määräaikaista. Meidän on sen vuoksi suunnitelmallisesti vietävä muutokset osaksi perustoimintaamme. Se edellyttää joustavuutta, tahtoa ja kykyä kehittää osaamistamme ja entistä yhtenäisempää voimavarojen kohdentamista strategiamme mukaisesti. On helppoa nähdä, että digitalisaatio kiihtyy tulevina vuosina. Kysymys digitaalisen tiedon hallinnasta julkishallinnossa ja siihen liittyvä lainsäädännön uudistaminen on ensisijaisen tärkeä asia Kansallisarkiston kannalta. Vuoden 2020 alusta voimaan tulevan tiedonhallintalain todellisia vaikutuksia ei vielä voida arvioida. Tällä hetkellä vain Kansallisarkistolla on seulontapäätösten ja siihen liittyvän ohjaamisen ansiosta kokonaiskuva kaikkien julkishallinnon viranomaisten tuottamasta tiedosta. Tehtävämme on ohjata viranomaisia toimintatapoihin, jotka mahdollistavat julkisen tiedon joustavan ja tehokkaan hyödyntämisen koko yhteiskunnan hyväksi. Suomen haasteet ovat samanlaisia kuin muissa Pohjoismaissa ja EU-alueella. Sen vuoksi on tärkeää tehdä tiivistä kansainvälistä yhteistyötä. Ruotsin ja Norjan arkistolakeja uudistetaan, ja sitä varten tehdyt laajat selvitykset ovat meillekin erittäin hyödyllisiä. Työn voimavarat ovat olleet omiamme paljon suuremmat. Meillä on ollut tilaisuus osallistua valmisteluun ja siitä saatu osaaminen on voitava hyödyntää omassakin valmistelussamme. Kansallisarkisto on asettanut neljä valmistelutyöryhmää, joihin henkilökunta voi ilmoittautua. Niiden työ tapahtuu pääasiassa sähköisillä välineillä ja jatkuu tammikuun loppuun saakka. Kierrän tammikuussa kaikissa toimipaikoissamme keskustelemassa tavoitteistamme ja niiden toteuttamisesta henkilökunnan kanssa. Helmikuu on varattu työryhmien raporttien käsittelylle ja strategian loppuun hiomiselle. Strategian julkistamispäivä on 4.3.2020. TEKSTI: JUSSI NUORTEVA, pääjohtaja, Kansallisarkisto


4

AKTI 2/2019

Tuloksekas vierailu Pietariin

Lyhyet KANSALLISARKISTO

Kansallisarkiston delegaatio vieraili Pietarissa 15.–16.8.2019. Vierailun aikana allekirjoitettiin yhteistyösopimukset Boris Jeltsinin presidentinkirjaston ja Venäjän valtion historiallisen arkiston (RGIA) kanssa. Boris Jeltsinin presidentinkirjasto on perustettu vuonna 2019 ja se säilyttää kirjojen ja asiakirjojen sähköisiä kopioita. Allekirjoitetun sopimuksen ansiosta presidentinkirjasto ja Kansallisarkisto voivat vaihtaa sähköisiä asiakirjoja ja Kansallisarkiston asiakkaat saavat pääsyn kirjaston kokoelmiin. Kansallisarkiston delegaatioon kuuluivat pääjohtaja Jussi Nuorteva, tutkimusjohtaja Päivi Happonen, kehittämispäällikkö Dmitri Frolov sekä tutkija Eemeli Sorri.

Tarkiaisen muistelmat julki

Asiakirjat kiinnostivat korkea-arvoisia japanilaisvieraita.

Japanin kruununprinssipari vieraili Kansallisarkistossa Japanin kruununprinssi Akishino ja kruununprinsessa Kiko vierailivat Kansallisarkistossa 4. heinäkuuta 2019 ja tutustuivat Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden solmimisesta kertoviin alkuperäisiin asiakirjoihin. Tilaisuutta isännöivät Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva ja tutkimusjohtaja Päivi Happonen. Vierailu oli osa tänä vuonna vietettävää Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden satavuotisjuhlavuotta. Japani tunnusti Suomen itsenäisyyden 23. toukokuuta 1919. Kansallisarkiston ja ulkoministeriön arkiston kokoamassa asiakirjanäyttelyssä oli esillä muun muassa Suomen suurlähettilääksi vuonna 1919 lähetetyn professori Gustaf John Ramstedtin laajoja raportteja Japanin oloista ja yhteyksistä Suomeen. Suomen ja Japanin suhteista kertovan näyttelyn lisäksi kruununprinssipari tutustui prinsessa Takamadon lintuvalokuvia esittelevään näyttelyyn ja Suomen valtiollisten ritarikuntien historiasta kertovaan näyttelyyn. Erityisenä kohteena oli presidentti Mauno Koiviston Japaniin vuonna 1986 suuntautuneen valtiovierailun yhteydessä keisari Hirohitolta saama Japanin Korkeimman Krysanteemin ritarikunnan suurristi sekä Japanin keisarihuoneen jäsenten hänelle antamat nimikoidut valokuvat.

Pääjohtaja emeritus, professori Kari Tarkiaisen Sade puhui latinaa – Muisti- ja mielikuvia matkan varrelta -teos ilmestyi lokakuussa Siltalan kustantamana. Teoksessa Tarkiainen kuvaa elämänsä vaiheita 1940- ja 1950-luvun helsinkiläisistä koululais- ja ylioppilasvuosista nykypäivään asti. Kirja on samalla kuvaus kirjoittajansa kolmesta kotimaasta, Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Tarkiainen toimi arkistolaitoksen pääjohtajana vuosina 1996– 2003. Ennen arkistolaitoksen pääjohtajuutta hän teki pitkän arkistouran Ruotsissa. Tarkiainen aloitti Ruotsin Valtionarkiston amanuenssina vuonna 1971 ja yleni aina arkistoneuvokseksi asti. Historiantutkijana Tarkiainen on keskittynyt useisiin teemoihin, ruotsalaisten käsityksiin Venäjästä 1500- ja 1600-luvulla, henkilöhistoriaan ja ruotsinsuomalaisten vaiheisiin.


AKTI 2/2019

Käsinkirjoitetun tekstin tunnistus kiinnosti Kansallisarkisto oli lokakuun alussa mukana perinteiseen tapaan Turun kirjamessuilla. Tällä kertaa messuosastolla esiteltiin käsinkirjoitetun tekstin tunnistusta. Yleisöllä oli osastolla mahdollisuus tutustua tekstintunnistusteknologiaan ja 1800-luvun tuomiokirja-aineistoon kokeilemalla Kansallisarkiston uutta tuomikirjahakuliittymää, jonka avulla voi tehdä kokosanahakuja yli 100 000 koneluettuun kuvaan. Lisäksi osastolla saattoi selailla ja tutkia 1800-luvun tuomiokirjoja sekä kokeilla ScanTent-telttaa, jonka avulla älypuhelin muuttuu nopeaksi ja käteväksi asiakirjaskanneriksi.

Seminaarissa muistettiin totalitarismin uhreja Kansallisarkisto ja valtioneuvoston kanslia järjestivät perjantaina 23.8.2019 seminaarin Molotov-Ribbentrop-sopimuksen ja totalitarismin uhrien muistoksi. Seminaari järjestettiin kaikkien totalitaaristen ja autoritaaristen järjestelmien uhrien eurooppalaisena muistopäivänä Kansallisarkistossa. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat 23.8.1939 Molotov–Ribbentrop-sopimuksen. Sopimuksen salainen lisäpöytäkirja johti maanosassamme kymmenien miljoonien ihmisten pakkosiirtoon, kiduttamiseen ja murhaamiseen totalitaarisissa järjestelmissä. Vaikka toisen maailmansodan päättyessä natsihallinto kukistui, monet eurooppalaiset jäivät vielä vuosikymmeniksi muiden totalitaaristen järjestelmien vallan alle. Seminaarissa puhuivat Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva, Viron historiallisen muistin instituutin tutkimuspäällikkö Toomas Hiio, professori Cordelia Hess Greifswaldin yliopistosta, maisteri Marta Laskowska Varsovan yliopistosta, professori Kimmo Rentola Helsingin yliopistosta ja toimitusjohtaja Gideon Bolotowsky.

Stalinin uhreista esiselvitys Syksyllä tiedotusvälineissä on keskusteltu laajasti suomalaisten historiasta Josef Stalinin hallitsemassa Neuvostoliitossa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti, että Kansallisarkisto selvittäisi asiaa. Pääministeri Antti Rinne (sd.) totesi, että on tärkeää arvioida selvitystyön tarve ja toteutustapa. Kansallisarkisto on käynnistänyt aiheesta esiselvityksen, josta se raportoi valtioneuvoston kanslialle ja opetus- ja kulttuuriministeriölle alkuvuodesta 2020. Tällä vuosituhannella Kansallisarkisto on toteuttanut useita tutkimus- ja selvityshankkeita, jotka perustuvat laajoihin aineistoihin.

Myös messujen Tieto-lavalla keskusteltiin käsinkirjoitetun tekstin tunnistuksen mahdollisuuksista Kansallisarkiston ylitarkastaja Maria Kallion johdolla. Keskustelemassa olivat professori Anu Lahtinen ja tutkijatohtori Panu Savolainen. Lahtisen ja Savolaisen mukaan käsinkirjoitetun tekstin tunnistus parantaa arkistoaineistojen käytettävyyttä. Tästä hyötyvät heidän mukaansa sekä tutkijat että kansalaiset. Lahtinen ja Savolainen totesivat myös uskovansa, että käsinkirjoitetun tekstin tunnistus lisää vanhojen käsialojen lukutaitoa, kun kynnys aloittaa niiden lukeminen madaltuu.

Vuoden arkistoteko 2019 on Työväen arkiston historiateos Arkistojen päivän toimikunta on valinnut vuoden 2019 arkistoteoksi teoksen Demokratian muisti. Työväen arkisto 110 vuotta. Toimikunnan mukaan Työväen arkiston kahden tutkijan, Marjaliisa Hentilän ja Mikko Kosusen, johdolla tuotettu historiateos on moniulotteinen ja sen ote on sympaattisella tavalla demokraattinen – työväenliikkeen arkiston historia ei sivuuta työn tekijöitä. Myös arkiston kehityksen kannalta merkittävien henkilöiden biografiat istuvat luontevasti teoksen kerrontaan. Arkistojen päivän toimikunta jakoi lisäksi kunniamaininnan usean kirjasto-, arkisto- ja museoalan edustajan muodostamalle KAM-juridiikkaryhmälle aktiivisesta työstä kulttuuriperintöaineistojen oikeudellisen aseman selvittämiseksi. Ryhmän julkaisemat suositukset ovat jo nyt keskeinen ohjenuora noudatettaessa edellä mainituilla aloilla tietosuojaa.

5


6

AKTI 2/2019

Suomen yhdeksännet arkistopäivät Mikkelissä Suomen yhdeksännet arkistopäivät kokosivat noin 300 asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattilaista Mikkeliin 5.–7.6.2019.


AKTI 2/2019

Arkistopäivillä kohdattiin vanhoja tuttuja ja solmiittiin uusia kontakteja.

ARKISTOPÄIVILLÄ VERKOSTOIDUTTIIN ja pohdittiin yhdessä alan ajankohtaisia kysymyksiä. Keskeisiä teemoja olivat julkisen hallinnon tiedonhallinnan muutokset ja digitaalisen toimintaympäristön haasteet.

Tutkimusjohtaja Päivi Happonen toivotti vieraat tervetulleiksi kongressikeskus Mikaelissa järjestettyyn iltatilaisuuteen.

Alustuksissa ja työryhmissä käsiteltiin lainsäädännön kehitystä, digitalisaation edellyttämiä toimenpiteitä sekä profession muutostrendejä. Ajankohtainen teema oli myös asiakirjahallinnon kokonaisturvallisuus. Arkistopäivien keynote-puhujat, tutkijatohtori Ville Kivimäki ja kirjailija Anna Kortelainen, kertoivat työstään ja kokemuksistaan arkistojen tutkijoina ja käyttäjinä. TEKSTI: MARIE PELKONEN, viestintäpäällikkö, Kansallisarkisto KUVAT: MIKKO KANKAINEN

Uudenkarhea keskusarkisto Kalenvankankaalla kiinnosti. Ylitarkastaja Niko Mäkinen esittelee.

Tutkijatohtori Ville Kivimäki Tampereen yliopistosta aiheenaan suuret aineistot, sähköisyys ja sosiaalihistorian paluu.

Arkistopäivien työryhmä: johtaja Juhani Tikkanen, erityisasiantuntija Tytti Voutilainen, viestintäpäällikkö Marie Pelkonen ja yleishallintopäällikkö Kristiina Laine.

7


8

AKTI 2/2019

Euroopan kansallisarkistojen johto kokoontui Helsingissä Mittava joukko Euroopan arkistoalan asiantuntijoita kokoontui Helsinkiin 19.–20. syyskuuta, kun Kansallisarkistossa järjestettiin arkistoalan asiantuntijaryhmä EAG:n kokous ja Euroopan kansallisarkistojen johdon EBNA:n konferenssi. EUROPEAN ARCHIVES GROUP (EAG) on Euroopan komission alainen asiantuntijaryhmä, joka edistää ja koordinoi arkistojen yhteistyötä. Kokouksessa perustettiin työryhmä valmistelemaan yhteistyötä Archiving by design -lähestymistavan soveltamisesta. Se on alkuaan Alankomaissa kehitetty suunnittelumalli, jonka avulla varmistetaan, että arkistoinnin vaatimukset huomioidaan JYRKI VESA mahdollisimman varhain tiedon elinkaaren hallinnassa. EAG-kokouksessa saatiin tieto, että Euroopan komissio on myöntänyt E-ARK3-hankkeelle rahoitusta kahdeksi vuodeksi 1.11.2019 alkaen. E-ARK3 on eurooppalaisten arkistojen tärkein yhteistyöhanke digitaalisen pitkäaikaissäilytyksen kysymyksissä. Se jatkaa vuonna 2014 käynnistettyä E-ARK-työtä, jonka tavoitteena on luoda arkistotoimijoiden käyttöön digitaalista pitkäaikaissäilytystä tukevia tietomäärityksiä ja työkaluja sekä edistää Euroopan digitaalisten sisämarkkinoiden muodostamista 2020-luvulla. E-ARK3-hankkeen konsortio kokoaa yhteen lähes 30 arkistosektorin toimijaa. Yksi niistä on DLM Forum, jonka kautta Kansallisarkisto osallistuu hankkeeseen. Kansallisarkisto on mukana työpaketissa, jossa kehitetään eurooppalaisten arkistojen viitearkkitehtuuria ja tietokanta-aineistojen määrityksiä. Viime aikoina EAG on valmistellut ohjeita tietosuoja-asetuksen tulkintaan arkistosektorilla (Guidance on data protection for archival services). Tietosuojan ja arkistoinnin päämäärien yhteensovittaminen sekä tekijänoikeuslainsäädännön kysymykset ovat juuri nyt keskeinen yhteistyöalue.

European Board of National Archivists (EBNA) -konferenssi kokosi yli 50 Euroopan kansallisarkistojen johdon edustajaa Helsinkiin 20.9.2019.

Tarvitaan aktiivista dialogia Euroopan kansallisarkistojen johdon EBNA:n kokouksessa esiteltiin Kansallisarkiston ajankohtaisia hankkeita ja syvennettiin kuvaa digitalisaatiosta Suomen julkishallinnossa. Li-


AKTI 2/2019

JYRKI VESA

säksi ohjelmassa nostettiin esille pohjoismaisen yhteistyön ulottuvuutta. Kokouksen esityksissä ja puheenvuoroissa korostui vahvasti se, että arkistojen uudistuminen digitalisoituvassa maailmassa edellyttää aktiivista dialogia aineiston käyttäjien, tutkijayhteisön, kansalaisten ja muiden viranomaisten kanssa. Tämä varmistaa, että arkistojen tehtävä pysyvästi säilytettävän kulttuuriperinnön vaalimisessa jatkuu elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.

Bittivirrat palvelemaan Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari loi katsauksen kansalaisten digitaaKansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva sekä Josephus Schram ja listen palveluiden kehittämiseen Suomessa. Maria Olivan-Aviles Euroopan komissiosta. Euroopan komissio vastasi Suomalaisen hallinnon rasitteena on, että 19.9.2019 pidetyn European Archives Group:in kokousjärjestelyistä. erilaisia palveluita on rakennettu yksittäisiin käyttötarkoituksiin. Viskari korosti, että nyt tavoitteena on luoda yhtenäisiä, organisaatiorajat ylittäviä palveluita. Kansalaiselle ei ole tärkeää, mikä lön analyysia tukevia menetelmiä ja työkaluja. Aihe kiinnosorganisaatio palvelun tuottaa, vaan sujuva palvelukokemus ti kuulijoita paljon. arjen erilaissa tilanteissa. Tämä edellyttää palveluihin liittyvien tietovirtojen sujuvuutta. Yksi keskeinen väline tavoitKansallisarkiston István Kecskeméti valotti takautuvan diteen saavuttamiseksi on Suomi.fi-palveluiden kokonaisuus. gitoinnin asiakaslähtöistä yhteistyötä, joka on osoittautunut hedelmälliseksi sekä Kansallisarkistolle että eri käyttäjäyhNorjan kansallisarkiston Bjørn Børresen kertoi terveysarkisteisöille. Vapaaehtoisdigitoijat ja eri käyttäjäryhmät ovat voitosta, joka avattiin Norjan kansallisarkiston yhteyteen kesäneet vaikuttaa digitoitavien aineistojen valintaan. kuussa 2019. Terveysarkiston hankkeessa digitoidaan vuoden 1950 jälkeen kuolleiden henkilöiden potilaskertomukset Kansallisarkiston Maria Kallio esitteli, kuinka READ-hankja vastaavat analogiset asiakirjat hävitetään. Terveysarkistoon keen tulokset käsinkirjoitetun tekstin automaattisesta tunon siirtymässä arviolta 150 hyllykilometriä (hkm) asiakirjoja, nistamisesta integroidaan osaksi Kansallisarkiston digitaajoista digitoinnin jälkeen säilytetään paperilla noin 75 hkm. lisia palveluita. Tavoitteena on käyttöliittymä, jonka avulla pääsee sanahaulla tutkimaan 1800-luvun renovoituja tuoKansallisarkiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) miokirjoja. ja Tilastokeskuksen puheenvuorot valottivat eri viranomaisten roolia rekisteritiedon tutkimuskäytön edistämisessä. Saamelaisarkiston Juha Heinonen esitteli pohjoismaista Kansallisarkisto päättää arkistolain perusteella, mitä julkisyhteistyöprojektia, jossa luodaan yhteinen käyttöliittymä eri hallinnon rekisteritietoja säilytetään pysyvästi. Tilastokespuolilla Eurooppaa säilytettäviin saamelaisaineistoihin. Sakus vastaanottaa 85 säännöllisen tietovirran kautta rekismalla hanke vahvistaa saamelaisten tietoutta omasta kultteritietoja eri viranomaisilta ja jalostaa datasta tilastotietoa, tuuriperinnöstään. joka tarjotaan käyttöön Tilastokeskuksen tietopalveluissa. THL puolestaan ylläpitää eräitä toimialansa rekistereitä, koArkistoilla on todistusvoimaa koaa kansallisia tutkimusaineistoja sekä tuottaa rekisteritiedon pohjalta tutkimusjulkaisuja yhteiskunnallisen päätöksenRuotsin valtionarkistonhoitaja Karin Åström Iko ja tutkiteon tueksi. jatohtori Kati Katajisto Helsingin yliopistosta oli pyydetty kommentoimaan esityksiä. Karin Åström Iko painotti arkistojen roolia todistusvoimaisen ja luotettavan kulttuuriperinAineistoja digitoidaan monin tavoin nön välittäjänä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. HäKansallisarkiston Ville Kajanne kertoi valtionhallinnon noin nen mukaansa arkistojen perustehtävä edistää olennaisella 160 hkm laajuisen aineiston massadigitoinnin suunnittelustavalla demokratian toteuttamista. Historiantutkijana Kati Kata sekä vuoden 2019 aikana toteutetun pilotin havainnoista. tajisto iloitsi uusista tutkimusmahdollisuuksista, kun laajat Kajanne painotti, että massadigitoinnin keskeinen tavoite on käsinkirjoitetut aineistot tulevat käytettäviksi digitaalisten parantaa arkistoaineistojen käytettävyyttä pitkällä aikavälillä. palveluiden avulla. Kyse ei siksi ole pelkästään analogisen aineiston muuntaTEKSTI: VESA-MATTI OVASKA, ylitarkastaja, Kansallisarkisto misesta digitaaliseksi, vaan on myös tärkeää kehittää sisäl-

9


10

AKTI 2/2019

Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto rakentui monen tahon yhteistyönä Vuosia kestänyt eri tahojen yhteistyö kantoi hedelmää, kun sosiaalihuollon asiakastietojen sähköinen säilytys Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistossa käynnistyi vuonna 2018. Tavoitteena on sosiaalihuollossa syntyvien asiakastietojen saatavuus ajantasaisena kaikkialla, missä asiakkaita palvellaan.

VALTAKUNNALLISESTI KESKITETYN asiakirjojen hallinnan kehittäminen alkoi vuonna 2005, kun sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti Sosiaalialan kehittämishankkeen. Tiedonhallintaa kehitettiin aluksi osana sitä, ja vuosina 2008– 2011 Sosiaalialan tietoteknologiahankkeessa (Tikesos). Työllä tähdättiin valtakunnallisesti yhdenmukaiseen kokonaisuuteen, jossa huolehditaan sosiaalihuollon asiakastietojen koko elinkaaresta tietoturvallisella tavalla. Hankkeen jälkeen kehittämistä ovat jatkaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kansaneläkelaitos (Kela).

Tavoite oli kunnianhimoinen, sillä asiakastietojen hallinnassa on lukuisia huomioitavia näkökulmia. Asiakastietojen tulee palvella erityisesti asiakasta hänen tuentarpeissaan. Yhtä tärkeää on, että sosiaalialan ammattilaiset saavat työtehtävissään tarvitsemansa asiakastiedot käyttöönsä virheettöminä, ajantasaisina ja yhteisen tietomallin mukaisina.

Yksityisyydensuojasta ei tingitä Yksityisyydensuojasta huolehtiminen on lähtökohta, josta ei voi tinkiä. Suurten tietomassojen hallinta edellyttää lisäksi tietosisältöjen ja tietorakenteiden tarkkaa suunnittelua, etenkin kun tavoitteena on hyödyntää vuosien mittaan kertynyttä tietoa asiakastyössä ja palvelujen laadun parantamisessa. Lisäksi tietojen avulla kehitetään koko toimialaa muun muassa uudistamalla sen tilasto- ja rekisteritoimintaa. Syyskuun 2019 loppuun mennessä valtakunnalliseen tietovarantoon oli tallennettu jo yli kaksi miljoonaa asiakasasiakirjaa. Tällä hetkellä arkistoa käyttää noin 30 julkista tai yksityis-

PIXABAY


AKTI 2/2019

Sosiaalihuollossa metatietoja hyödynnetään muun muassa tietojen ryhmittelyssä Omakannassa sekä hakuehtoina.

Kela toteuttaa valtakunnalliset Kanta-palvelut, joihin Sosiaalihuollon asiakastiedon arkistokin kuuluu. Kela on vastannut sosiaalihuollon asiakastietojen metatietomallin kokonaisuudesta ja siitä, että se vastaa SÄHKE2-määräyksen asettamiin vaatimuksiin.

tä organisaatiota, ja käyttöönottoihin on ilmoittautunut noin 70 organisaatiota. Käyttöönotot jatkuvat ympäri vuoden, ja niiden lopullisen aikataulun asettaa uudistuva laki sosiaalija terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä sähköisesti.

Luokittelut yhtenäisiksi

SÄHKE2 antaa metatietomallin Kansallisarkiston SÄHKE2-määräys antaa edellytykset eri tietojärjestelmiin sisältyvien asiakirjallisten tietojen pysyvälle säilyttämiselle yksinomaan sähköisessä muodossa. SÄHKE2-määräyksen liitteenä on metatietomalli, joka sisältää asiakirjallisten tietojen elinkaaren hallinnassa tarvittavat metatiedot. Asiakirjojen metatietojen määrittely on vaatinut vuosien laajaa yhteistyötä. Metatiedoilla on monia tehtäviä. Ammattilainen pystyy niiden avulla kohdistamaan suureen tietomassaan tarkkoja hakuja löytääkseen tarvitsemansa tiedot. Metatietojen avulla asiakastiedot myös jäsennetään asiakkaalle itselleen Omakanta-käyttöliittymässä. Tiedot jäsennetään niin, että asiakas ymmärtää, mitkä asiakirjat liittyvät hänen hakemiinsa ja saamiinsa sosiaalipalveluihin sosiaalihuollon eri palvelutehtävissä. Lisäksi metatiedoilla vastataan moniin asianhallinnan, asiakkuudenhallinnan, asiakastietojen käytönhallinnan ja tietojärjestelmien teknisen toteutuksen vaatimuksiin.

Rakentavaa viranomaisyhteistyötä Metatietomäärittelyt on tehty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kansaneläkelaitoksen yhteistyönä. THL:n vastuulla on asiakastietojen sisältöjen ja tietorakenteiden määrittely. Työn tuloksena on syntynyt sosiaalihuollon asiakastietomalli, joka on julkaistu osoitteessa sosmeta.fi. Lisäksi THL vastaa niistä metatiedoista, jotka liittyvät sosiaalihuollon toimintaympäristöön. Asiakasasiakirjat liitetään metatiedoilla sosiaalihuollon palvelutehtäviin, sosiaalipalveluihin, palveluprosesseihin ja sosiaalihuollossa käsiteltäviin asioihin. Lisäksi tarvitaan tietoja asiakirjan laatijasta sekä palveluorganisaatiosta ja yksiköstä, jossa asiakirja on syntynyt.

Kelan, THL:n ja Kansallisarkiston välisenä viranomaisyhteistyönä on sovitettu yhteen toimialan sisäisistä lähtökohdista nousevat tarpeet ja pysyvästi säilytettävien tietoaineistojen hallinnan vaatimukset. Työ on vaatinut toimintakontekstin kuvaamisessa käytettävien käsitteiden sovittamista SÄHKE2metatietomalliin ja toisaalta SÄHKE2-mallissa vaadittavien tietojen tulkintaa sosiaalialan kontekstissa. Tämä on edellyttänyt lukuisia neuvotteluja ja vilkasta viestinvaihtoa. Vuosia jatkunut yhteistyö on ollut rakentavaa ja hedelmällistä.

Kanta-palvelujen rakentamisessa on tehty yhteistyötä myös sosiaalihuollon palvelutehtäviä koskevan luokittelun ja kuntien yleisen tehtäväluokituksen yhdenmukaistamiseksi. Näiden molempien tehtävänä on liittää asiakirjalliset tiedot siihen julkisen hallinnon tehtävään, jossa ne ovat syntyneet. Molemmissa asetetaan tietojen käsittelijöille vaatimuksia, jolloin helposti käy niin, että toimijat elävät ristikkäisten vaatimusten paineen alla. Vaikka lähestymiskulma on erilainen, nämä kaksi luokittelua yhtenäistettiin sosiaalihuollon asiakastyössä käsiteltävissä tiedoissa Kansallisarkiston ja THL:n yhteistyönä. Kansallisarkiston päätöksen mukaisesti Sosiaalihuollon asiakastiedon arkisto on ainut pysyvästi säilytettävien sosiaalihuollon asiakastietojen sähköisen arkistoinnin palvelu. Kantaan tallennettavat asiakastiedot myös säilytetään pysyvästi Kansallisarkiston päätöksellä. Yhteistyö asiakastietojen hallinnan, kontekstinkuvailun ja metatietomallin kehittämisessä valmisteli osittain myös pohjaa laille sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista, joka tuli voimaan vuonna 2015. THL oli sosiaali- ja terveysministeriön kumppanina lain valmistelussa, ja tuloksena oli säädös, joka ohjaa jämäkästi asiakastietojen laatimista, käsittelyä ja hallintaa sosiaalialalla. TEKSTI: MAARIT RÖTSÄ, kehittämispäällikkö ja ANTERO LEHMUSKOSKI, erikoissuunnittelija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lokakuussa 2019 Kantaarkistoon on tallennettu • 120 000 sosiaalihuollon asiakkaan tietoja • 300 000 sosiaalihuollon asiaa • yli 2 miljoona asiakirjaa

11


12

AKTI 2/2019

Time Machine haluaa Euroopan kulttuuriperinnön verkkoon Yli 300 organisaation Time Machine -hankeaihion tavoitteena on viedä Euroopan kulttuuriperintö verkkoon. Jättihankkeelle haetaan rahoitusta EU:lta.

KUVITTELE EUROOPPA, jossa valtaosa kulttuuriperinnöstä – eli arkistojen, kirjastojen, museoiden ja gallerioiden aineistoista – olisi verkossa vapaasti saatavilla. Lisää kuvaan tekoälytuote, jonka avulla löytäisit aineistojen paljoudesta itseäsi kiinnostavat asiakirjat, kuvat ja esineet. Lisäksi voisit ladata datasta itsellesi tarpeelliset osat omaa jatkokäyttöäsi varten.

Data synteettiseen DNA:han

Tätä visiota maalaa Time Machine, hankeaihio, joka on yhtenä finalistina kilpailemassa EU:n uuden ja nousevan teknologian enintään miljardin euron rahoituspotista. Alkuaan rahoituksesta kilpailevia hankkeita oli mukana 30, nyt niitä on jäljellä kuusi. Kun komissio viime vuoden lopulla pisteytti finalistit, sijoittui Time Machine niiden joukossa ensimmäiseksi.

Vaikutus olisi radikaali, sillä esimerkiksi Kansallisarkiston Digitaaliarkiston koko nykyinen sisältö voitaisiin tiivistää yhden teelusikallisen kokoiseen tilavuuteen. Säilytysmuodon myös ajatellaan olevan vanhentumaton sillä riippumatta siitä, miten teknologia kehittyy, myös tulevaisuuden ihmiskunnan uskotaan pystyvän lukemaan DNA:ta.

Lisäksi Time Machine pyrkii kehittämään pitkäaikaisratkaisun digitoinnilla ja muun muassa tekstintunnistuksella tuotettavan menneisyyden big datan säilyttämiseen. Esillä on ollut datan koodaaminen synteettiseen DNA:han.

Ensi vuoden jälkipuolella komissio käy läpi finalistien lopulliset hankehakemukset ja päättää jättirahoituksen jakamistavasta. Mikäli Time Machine on rahoituksen saajien joukossa, noin kymmenen vuoden pituiseksi kaavailtu projekti alkaisi vuonna 2021.

Time Machine pyrkii myös luomaan ratkaisuja ja palveluita, joilla kansalaiset, tutkijat ja muut käyttäjäryhmät voivat päästä digitaalisen kulttuuriperintömme ääreen ja hyödyntämään yhteistä dataa aivan uusilla tavoilla. Tavoitteena on ensiluokkainen tekoälytuote, jonka avulla kulttuuriperintöaineistoihin sisältyviä tietoja voidaan löytää ja yhdistellä alussa kuvatulla tavalla.

Luvassa nopea digitointiratkaisu

Keskeinen yhteistyöverkosto

Alussa esitetty tulevaisuusvisio on syy siihen, miksi Time Machine on niin kiinnostava: toteutuessaan projekti lupaa ratkaisuja alamme suurimpiin kysymyksiin. Lisäksi valmis Time Machine muuttaisi kulttuuriperintöalan ohella muuta yhteiskuntaa.

Teknologisen murroksen lisäksi kiinnostava osa hankeaihiota on myös Time Machine -organisaatio (TMO), joka pyrkii tieteen, teknologian ja kulttuuriperinnön johtavaksi verkostoksi Euroopassa. Sen on määrä jatkaa, vaikkei itse projekti lopulta toteutuisikaan.

Time Machine aikoo kehittää arkistoaineistojen osalta huomattavan nopean vanhojen aineistojen digitointiratkaisun, jolla vielä analogiset kulttuuriperintöaineistot voidaan saattaa laajassa mitassa sähköiseen muotoon. Tämän tavoitteen toteutuminen olisi suurta, sillä meidän ikäpolvellemme luontevasti sopiva digitointitehtävä uhkaa nykyteknologialla paisua ylisukupolviseksi urakaksi.

TMO-jäseniä on Euroopassa jo yli 300 ja Suomessakin kymmenkunta. Toivommekin yhä uusien alamme ja sitä lähellä olevien organisaatioiden miettivän liittymistä mukaan verkostoon. Vahvalla ryhmällä saamme mahdollisesta projektista sekä Suomelle että Euroopalle parhaan mahdollisen tuloksen. TEKSTI: TOMI AHORANTA, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto


AKTI 2/2019

Digitointiyhteistyö helpottaa yliopistojen tutkimusta ISTVÁN KECSKEMÉTI

Kansallisarkisto on kehittänyt viime vuosina uusia toimintatapoja takautuvaan digitointiin. Yksi niistä laajeni alkuvuodesta 2018, kun Kansallisarkisto aloitti kumppanuusyhteistyön Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa. KANSALLISARKISTON JA yliopistojen välisen kumppanuuden ajatuksena on, että viraston ulkopuolisen voimavaran avulla digitoidaan takautuvasti Kansallisarkiston säilyttämää asiakirja-aineistoa, joka kiinnostaa tutkimusta. Näin yliopistojen tutkimusprojektit saavat aineistot käyttöönsä suoraan digitaalisina. Yhteistyössä hyödynnetään Kansallisarkiston ja yliopistojen vahvuuksia. Kansallisarkisto tarjoaa tilan ja arvioi digitointiin tarvittavan työmäärän, suunnittelee aineistojen valmistelun ja digitoinnin teknisen toteutuksen, perehdyttää yliopistojen tutkimusavustajat digitointityöhön ja valvoo työn laatua. Yliopistot valitsevat digitoitavaksi niitä kiinnostavia aineistoja sekä hoitavat tutkimusavustajien rekrytoinnin omien opiskelijoidensa joukosta ja työnantajavelvoitteet.

Tutkijat arvostavat yhteistyötä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen apulaisprofessori Matti Sarvimäki ja tohtorikoulutettava Maarit Olkkola sekä Helsingin yliopiston sosiaalihistorian apulaisprofessori Sakari Saaritsa pitävät kumppanuutta arvokkaana. Sarvimäen mukaan Suomi on poikkeuksellisen kiinnostava ”yhteiskuntatieteellinen laboratorio” vaiheikkaan historiansa ja vahvan datainfrastruktuurinsa ansiosta. ”Meillä on pitkä kokemus 1900-luvun jälkipuoliskoa koskevien suurten yksilötason aineistojen analysoinnista ja sen pohjalta on syntynyt paljon merkittävää tutkimusta. Yhteistyö Kansallisarkiston kanssa mahdollistaa samankaltaisen, aikaisempia periodeja tarkastelevan tutkimuksen tekemisen”, hän toteaa. Olkkola pitää hyvänä, että kumppanuuden avulla tutkijat saavat aiempaa helpommin aineistoja tutkittaviksi. Hänen mukaansa tutkijoilla on harvoin aineistojen dokumentoinnin osaamista, joten on tehokkaampaa, että metadatan tuottavat arkistoalan ammattilaiset. ”On ollut huojentavaa jättää digitoinnin tekninen toteutus ammattilaisten käsiin”, hän sanoo.

Aalto-yliopiston assistentti Satu Koskinen digitoimassa kumppanuusprojektin aineistoja. Valmis työnjako kumppanien välillä mahdollistaa Saaritsan mukaan sen, ettei jokaisen projektin kohdalla tarvitse erikseen miettiä, kuinka aineistot digitoidaan. ”Historiantutkijat voivat keskittyä omaan lähdeosaamiseensa eikä heidän tarvitse hankkia kameroita ja selvittää kuvaamiseen ja tiedostojen hallintaan liittyviä ratkaisuja”, hän korostaa. Hän toteaa myös, että Kansallisarkiston tekemä digitoinnin laadunvarmistus hyödyttää tutkimusrahoituksen hankkimisessa. Myös neuvottelut yritysten kanssa kuvien edelleenkäsittelystä analyysikelpoiseksi dataksi helpottuvat. ”Tästä on talous- ja sosiaalihistoriassa tuoretta kokemusta”, Saaritsa kertoo.

Aineistot kaikkien käyttöön Kumppanuusyhteistyössä digitoidut aineistot julkaistaan Kansallisarkiston verkkopalveluiden kautta arkiston asiakkaille. Saaritsa summaa tutkijoidenkin hyötyvän aineistojen julkaisemisesta Kansallisarkiston verkkopalveluissa, kun tutkijoiden ei enää tarvitse erikseen pohtia, kuinka digitoitu aineisto saataisiin kaikkien saataville. Kansallisarkiston johtaja István Kecskeméti toteaa, että Kansallisarkiston laadukasta digitointitoimintaa laajennetaan ja kehitetään yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on digitoida keskeisimmät ja käytetyimmät sekä tutkimuksessa tarvittavat asiakirjakokonaisuudet. Kunnianhimoisen tavoitteen toteuttamiseksi Kansallisarkisto tarvitsee kumppaneiden apua ja yhteistyöprojekteja myös tulevaisuudessa. TEKSTI: JUHO-MAURI MALKA, tiedottaja, Kansallisarkisto

13


14

AKTI 2/2019

Sibelius-museon arkisto vaalii musiikillista kansallisperintöä Sivu "Stenbomin nuottikirjasta", 1800-luvun alku, Nauvo.

Sibelius-museon arkisto on yksi Suomen suurimmista musiikkiarkistoista. Arkistoon kätkeytyy noin 1 500 hyllymetriä musiikillista kansallisperintöä – paljon muutakin kuin Jean Sibeliuksen aineistoa. Turun tuomiokirkon kupeessa idyllisen Piispankadun varrella sijaitsee brutalismia edustava betonirakennus, joka erottuu selvästi ympäristöstään: Sibelius-museo (www.sibeliusmuseum.fi). Sen nykyisen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Woldemar Baeckman (1911–1994) musiikkimuseolle, joka aiemmin sijaitsi viereisellä tontilla vanhassa puutalossa. Uusi tilavampi ja paloturvallisempi museorakennus otettiin käyttöön vuonna 1968. Museon nimi johtaa helposti harhaan – varsin yleinen oletus on, että museo arkistoineen keskittyy tallentamaan pelkästään Jean Sibeliukseen liittyvää aineistoa. Sibelius-aineisto muodostaa musiikkiarkistosta kuitenkin vain muutaman prosentin. Musiikkiarkistoinnin suomalaista historiaa ei ole varsinaisesti tutkittu. Aiheesta on kuitenkin olemassa Janne Mäkelän laatima kattava katsaus Musiikkiarkistot Suomessa (2015), jonka mukaan Sibelius-museon arkisto on yksi Suomen kuudesta ”varsinaisesta musiikkiarkistosta”.

Musiikkikulttuuri talteen! Suomenruotsalainen musiikintutkija Otto Andersson (1879– 1969) totesi jo vuonna 1907, että Helsinkiin pitäisi perustaa

musiikkikirjasto ja -museo, joihin tallennettaisiin suomalaista musiikkihistoriaa. Anderssonia huolestutti, että musiikillinen kulttuuriperintömme kenties muuten vaipuu täysin unohduksiin. Suunnitelmat pääkaupungissa eivät edenneet, mutta kun Andersson valittiin Åbo Akademin musiikkitieteen ja kansanrunouden oppiaineen professoriksi vuonna 1926, hän alkoi toteuttaa pitkäaikaista unelmaansa. ”Åbo Akademin musiikkihistorialliset kokoelmat”, kuten Anderssonin keräämiä kokoelmia pitkään kutsuttiin, sijaitsivat vuosikymmenten aikana useammassa eri osoitteessa Turun yliopiston alueella. Vähitellen kokoelmiin hankittiin paitsi soittimia ja oppiaineen tarvitsemaa musiikkikirjallisuutta myös nuotteja, musiikkiaiheisia valokuvia, lehtileikkeitä ja konserttiohjelmia. Useat yksityishenkilöt lahjoittivat aineistoa, samoin muutamat musiikkikustantajat. Anderssonin mielenkiinto ja henkilökohtainen ystävyyssuhde Jean Sibeliuksen kanssa johtivat siihen, että Andersson pyysi säveltäjältä lupaa saada käyttää hänen nimeään museon nimessä. Sibelius suostui tähän ja niin kokoelmista alettiin vuonna 1949 käyttää nimitystä Sibelius-museo.

Kirjavat kokoelmat Sibelius-museon arkiston kokoelmat ovat aineistomielessä varsin kirjavat. Kokoelmista löytyy paperimateriaalin (painetut nuotit, nuottikäsikirjoitukset, valokuvat, lehtileikkeet, kirjeet, konserttiohjelmat ja -julisteet) lisäksi äänitteitä 1900-luvun alun vahalieriörullista cd-levyihin sekä esimerkiksi laulujuhlamerkkejä.


AKTI 2/2019

Tunnetuin – ja tutkituin – osa arkistoa on Sibelius-kokoelma, johon kuuluu Sibeliuksen noin 50 nuottikäsikirjoituksen lisäksi runsaasti muuta säveltäjään liittyvää materiaalia. Muista erityiskokoelmista voidaan mainita maamme vanhimman edelleen toimivan yhdistyksen, vuonna 1790 perustetun Turun Soitannollisen Seuran, kokoelma, johon kuuluu nuottiarkiston lisäksi seuran asiakirja-aineisto. Kokoelmat ovat paisuneet reilun 90 vuoden aikana sekä määrällisesti että tyylillisesti – arkistoon on aina talletettu aineistoa musiikin tyylilajeista riippumatta. Vuosikymmenten kuluessa arkistotilat ovat alkaneet käydä ahtaiksi. Vuonna 2017 toteutettiin seulontaprojekti, jossa ulkomaisten painettujen nuottien kokoelma käytiin läpi kokonaan ja esimerkiksi kaksoiskappaleet poistettiin kokoelmista. Samalla otettiin käyttöön uusi nuottien luokittelujärjestelmä aiempien rinnakkaisten ja sekalaisten systeemien sijaan. Kartunnan suhteen on myös tehty muutoksia; aiemmin systemaattisesti talletettua lehtileikeaineistoa ei enää kerätä eikä arkisto enää ota vastaan puhtaasti ulkomaista materiaalia. Keruun painopiste on vähitellen siirtynyt entistä enemmän kotimaisen ja paikallisen musiikkielämän suuntaan.

Digitointi vasta alkamassa Toiminnan alkuaikoina aineistoja luetteloitiin ajan tavan mukaan kortistoihin, joita kertyi runsaasti. 1990-luvulta eteenpäin aineistotietoja alettiin luetteloida yhä enenevässä määrin myös tietokantoihin. Kokoelmista on kuitenkin tietokannoissa vasta murto-osa. Hakuportaali Finnasta löytyy tällä hetkellä noin 52 500 Sibelius-museon arkiston tietuetta, mutta tämä on vain pienen

pieni osuus kaikesta materiaalista. Myös aineiston digitointi on toistaiseksi ollut vähäistä ja digitaalista materiaalia on kertynyt lähinnä asiakastyön sivutuotteena. Arkiston asiakaskunta koostuu paitsi kotimaisista tutkijoista, muusikoista ja sukututkijoista myös asiakkaista eri puolilta maailmaa. Vuosittain arkistoon lahjoitetaan muutamia hyllymetrejä arkistomateriaalia, esimerkiksi sävellyskäsikirjoituksia ja henkilöhistoriallisia aineistoja. Vakituisia työntekijöitä arkistossa on kaksi.

Aineistot kaikkien saataville Vuoden 2019 alussa Sibelius-museo siirtyi yliopiston alaisuudesta osaksi Åbo Akademin säätiön uutta museokokonaisuutta, johon kuuluvat myös museot Ett Hem ja Casa Haartman. Säätiön museoiden strategiseen ohjelmaan on kirjattu muun muassa panostaminen digitointiin ja aineistojen avaaminen kaikille. Säätiön museoissa otetaan lähiaikoina käyttöön Kookos-kokoelmahallintajärjestelmä (MuseumPlus RIA), ja myös Sibelius-museon arkiston aineisto luetteloidaan jatkossa sen avulla. Parhaillaan on valmistumassa museon digitointisuunnitelma vuosille 2020–2021, joka tähtää muun muassa museon soitinkokoelman, varhaisimpien äänitteiden sekä vanhimman valokuva-aineiston systemaattiseen digitointiin. Näin syntyvä aineisto siirretään luonnollisesti myös Finnaan kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. TEKSTI: SANNA LINJAMA-MANNERMAA, amanuenssi, Sibelius-museo KUVAT: SIBELIUS-MUSEO

Osa Sibelius-museon arkiston levykokoelmasta.

15


16

AKTI 2/2019

Tuore yhteistyösopimus avaa Ukrainan arkistot suomalaisille Suomen historiaa koskevien asiakirjojen etsintä- ja digitointihanke entisen Neuvostoliiton maiden arkistoissa on jatkunut entistä laajempana. Tuorein yhteistyösopimus allekirjoitettiin Kansallisarkiston ja Ukrainan arkistolaitoksen välillä syyskuussa 2019.

KANSALLISARKISTON DELEGAATIO vieraili syyskuussa Kiovassa ja neuvotteli Ukrainan arkistolaitoksen pääjohtajan Tetjana Baranovan kanssa. Virallisella vierailulla Kansallisarkistoa edustivat pääjohtaja Jussi Nuorteva, tutkimusjohtaja Päivi Happonen ja tämän artikkelin kirjoittaja, kehittämispäällikkö Dmitri Frolov. Yhteistyösopimus Kansallisarkiston ja Ukrainan arkistolaitoksen välillä allekirjoitettiin 12. syyskuuta presidenttien Sauli Niinistö ja Volodymyr Zelenskyi läsnä ollessa. Ukrainan osapuoli saa mahdollisuuden tutustua Kansallisarkiston asiakirjoihin, jotka kertovat Suomen ja Ukrainan suhteista 1920-luvulla ja sotilaallisiin asiakirjoihin, jotka Suomen armeija sai sotasaaliina talvisodassa. Esimerkkejä jälkimmäisistä ovat Neuvostoliiton 44. jalkaväkidivisioonan asiakirjat, mukaan lukien vangiksi joutuneiden ukrainalaisten vankikortit. Suomi taas voi jatkaa maittemme taloussuhteita ja suomalaisten opiskelua Kiovan, Harkovan ja muiden Ukrainan kaupunkien yliopistoissa 1960–1990-luvuilla koskevien asiakirjojen etsintää. Kansallisarkisto toivoo yhteistyön Ukrainan arkistojen kanssa olevan pitkäaikaista ja hedelmällistä.

Sopimus seitsemän maan kanssa Kansallisarkisto on tähän mennessä solminut yhtensä 52 sopimusta seitsemän eri maan arkisto-organisaatioiden kanssa. Ukrainan lisäksi yhteistyötä tehdään Azerbaidžanin, Armenian, Georgian, Kazakstanin, Valko-Venäjän ja Venäjän kanssa. Syyskuussa allekirjoitettu sopimus ei ole ensimmäinen Kansallisarkiston ja Ukrainan välillä. Huhtikuussa 2019 Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtajan Ivan Bakanovin ja

arkiston johtajan Andriy Kogutin tapaamisen yhteydessä pääjohtaja Jussi Nuorteva antoi ukrainalaisille tiedot talvija jatkosodassa vankileireillä kuolleista ukrainalaisista sotavangeista. Näissä luetteloissa on yli 1 600 nimeä. Ensimmäistä kertaa luovutettiin tietoja Karjalan internointileireillä kuolleista siviileistä. Toivon mukaan tiedot auttavat heidän kohtaloidensa selvittämisessä. Monia heistä pidetään edelleenkin kadonneina.

Neuvottelut venyivät pitkiksi Kansallisarkisto ja Ukrainan valtiollinen arkistolaitos aloittivat neuvottelut yhteistyösopimuksen solmimisesta vuonna 2012. Vuoden 2014 tapahtumat ja Ukrainan arkistolaitoksen johdon vaihdos kuitenkin hidastivat prosessia. Tammikuussa 2018 keskustelut saivat jatkoa, ja samana vuonna artikkelin kirjoittaja vieraili kaksi kertaa Ukrainassa. Tehtävänä oli kartoittaa Kansallisarkistoa ja Suomen yliopistoja kiinnostavia asiakirjoja sekä käydä neuvotteluja sopimuksesta. Kirjoittaja kävi Kiovassa viidessä arkistossa ja vieraili myös Lvivissä (artikkeli Lvivin valtiollisen historiallisen arkiston asiakirjoista Aktissa 1/2019). Lisäksi Kansallisarkisto sai ensi kertaa mahdollisuuden tutustua Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n arkiston asiakirjakokoelmaan. Päätehtävänä oli löytää asiakirjoja, jotka koskivat SS-divisioona Wikingin suomalaisia vapaaehtoisia ja heidän mahdollista osallistumistaan siviiliväestön, juutalaisten ja sotavankien tuhoamiseen. Arkistoissa on suuri määrä asiakirjoja, jotka koskevat SSdivisioona Wikingin taisteluita, juutalaisvainoja sekä sotavankien ja siviilien teloituksia. Kirjoittaja ei kuitenkaan löytänyt yhtään asiakirjaa, joka olisi suoraan tai välillisesti osoittanut suomalaisvapaaehtoisten osallistuneen näihin tapahtumiin.


AKTI 2/2019

DMITRI FROLOV

Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva ja Ukrainan arkistolaitoksen pääjohtaja Tetjana Baranova sopivat maiden välisestä arkistoyhteistyöstä presidenttien Sauli Niinistö ja Volodymyr Zelenskyi läsnä ollessa.

Matkojen tuloksena syntyi luettelo Wiking-divisioonaa ja siviiliväestöön kohdistuneita julmuuksia koskevista arkistoyksiköistä sekä luettelo näitä arkistoyksiköitä säilyttävistä Ukrainan aluearkistoista. Viimeksi mainittu on julkaistu Aktissa 1/2019.

Etsintätyö arkistoissa jatkuu Kansallisarkisto jatkaa SS-divisioona Wikingin vapaaehtoisten siviileihin ja sotavankeihin mahdollisesti kohdistamia rikoksia koskevien asiakirjojen etsintöjä Ukrainan alueella. SBU:n arkistossa on Nürnbergin oikeudenkäyntien valmisteluihin liittyviä asiakirjoja. Nürnbergin oikeudenkäynneissä on yhtäläisyyksiä Lvivin pogromeista selvinneiden kertomuksiin. Kansallisarkistoa kiinnostaa myös SBU:n arkistot, joissa on suuri määrä Neuvostoliiton vuosien 1937–1939 vainoja koskevaa aineistoa. SBU:n arkistotietojen mukaan vuosina 1937–1938 teloitettiin 68 087 ihmistä. Kansallisuuteen perustuvat puhdistukset ja oppositionvastainen taistelu koskettivat tuolloin myös Ukrainan alueella asuneita suomalaisia. Pelkästään vuoden 1938 syys- ja lokakuussa teloitettiin 24 985 ja tuomittiin erimittaisiin vankeusrangaistuksiin 5 045 ihmistä. Heistä 36 oli suomalaisia, joista 29 teloitettiin ja seitsemän lähetettiin Gulag-leireille.

Keitä suomalaiset tuomitut olivat? Enimmäkseen kyseessä ovat Suomen suuriruhtinaskunnassa syntyneet ihmiset ja heidän jälkeläisensä, jotka eivät palanneet kotimaahan vuoden 1917 jälkeen. Toiseen aaltoon kuuluvat punasuomalaiset, jotka pakenivat Neuvostoliittoon sisällissodan jälkeen. Kolmas aalto koostuu taloudellisista syistä vuosina 1929– 1931 tulleista. SBU:n arkistossa on heidän kuulustelupöytäkirjansa ja yleiset tietonsa. Aihe vaatii vielä paljon kovaa työtä, jotta NKVD:n tuomitsemia suomalaisia koskevat asiakirjat löytyvät.

Lisää valoa vainojen vuosiin Valtava aineistomäärä sijaitsee vähintään kahden eri maan, Ukrainan ja Kazakstanin, arkistoissa. Kun kirjoittaja teki kartoitustyötä Kazakstanin Karagandan alueen valtionarkistossa vuonna 2010, löytyi eräitä asiakirjoja, jotka koskivat Ukrainan neuvostotasavallassa tuomittuja ja Karagandan leirillä rangaistustaan suorittaneita suomalaisia. Nyt, kun Kansallisarkistolla on yhteistyösopimukset Ukrainan ja Kazakstanin arkistojen kanssa, tavoitteena on kerätä hyvä kokoelma asiakirjoja, jotka kertovat suomalaisiin kohdistuneesta vainosta Neuvostoliiton terrorin vuosina. TEKSTI: DMITRI FROLOV, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

17


18

AKTI 2/2019

Talvi- ja jatkosodan suomalaisvankien tietokanta avautuu

sotasampo.fi

Sotasampo-verkkopalvelua on täydennetty uudella tietokannalla ja sovelluksella, joka kokoaa yhteen tietoja suomalaisista sotavangeista Neuvostoliitossa. Sovellus julkaistaan talvisodan 80-vuotismuiston kunniaksi Kansallisarkistossa 29.11.2019.

Kuulustelujen kaksoisvalotus

Sotasammon yhtenä visiona on luoda datalinkitysten kautta henkilöistä elämäkertoja. Nyt avautuvan tietokannan ytimessä ovat noin 4 400 sotavangin yksityiskohtaiset tiedot.

”Miehet ovat useimmiten pidättyneet puhumasta siellä, vaikka on painostettu väkivaltaisestikin. Kaikkien kuulustelujen prosessia ei ole saatu esille, mutta tunnelmat ja ilmapiiri käyvät ilmi,” Nikkilä kertoo.

”Jokaiselle sotavangille on tehty automaattisesti kotisivu, joka kokoaa kaikki häneen liittyvät tiedonmuruset. Tämä tarjoillaan Sotasammossa uutena sovellusnäkymänä, joka on käytännössä hakuliittymä sotavankiaineistoon ja mahdollisuus sen selailuun ja tutkimiseen ”, professori Eero Hyvönen Aallosta ja Helsingin yliopiston HELDIG-keskuksesta kertoo. ”Tarjolla on dataa ja työkaluja, joilla voi esimerkiksi laskea tilastoja sotavangeista – vaikkapa kuinka monta lasta sotavangeiksi jääneillä alikersanteilla oli. Paketissa on työkaluja datan analysointiin, visualisointiin ja työstämiseen”, Hyvönen jatkaa.

GDPR:llä vaikutuksia Sotavankitietokannassa on hyödynnetty uutta arkistomateriaalia Venäjältä. Kansallisarkiston kanssa on käsitelty aineiston julkaisumahdollisuudet ja erityisesti tietosuoja-asiat, sillä projektin aikana tuli voimaan EU:n tietosuoja-asetus GDPR. ”Varsinaisesti tietokantaprojekti toteutettiin vuosina 2016– 2017 Kansallisarkiston kanssa. Sen valmistumisen jälkeen on saatu tarkistettua esimerkiksi palanneiden sotilaiden kuolinaikoja – asia, jolla on merkitystä yksittäisen henkilön tietojen julkaisemisen kannalta”, Sotavainajien Muiston Vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Suominen kertoo. ”Väestörekisterikeskus ei aina auta, ulkomaille muuttaneista on vaikea saada tietoa. Ruotsista tietoja vielä saa, mutta Venäjälle jääneiden henkilöiden tietojen hankkiminen on sattumanvaraista”, projektitutkija Reijo Nikkilä toteaa. ”Kyseessä on laaja kokonaisuus ja linkitykset mahdollistavat tutkijoille uusia lähtökohtia ja linjoja,” Pertti Suominen toteaa ja jatkaa, että sota-aika on osa kansallista identiteettiä ja suomalaisuutta.

Sotavankitietokannasta löytyvät suomeksi käännettyinä 1 458 jatkosodassa vangiksi jääneen miehen kuulustelukaavakkeet sekä talvisodan sotavankikortit. Nyt on ensi kertaa mahdollista verrata sotavankien Neuvostoliitossa tehtyjä kuulusteluja ja Suomeen palanneiden kuulusteluja.

Suomeen sotavankeudesta palanneet olivat paluun jälkeen kolmen viikon karanteenileirillä. Kaikista tehtiin henkilökortti, jossa kerrottiin perusasiat vankeudesta. Miehiä palasi useassa erässä vuosien 1944–46 välillä. Osa kuulusteluista tehtiin sotilaspiireissä ja sairaaloissa, ja tarkastuskuulusteluja jatkettiin jopa 50-luvulle asti. ”Projektissa digitoimme myös neuvostoliittolaisen rintamalehden Sotilaan Äänen, joka oli Tiltu-radion lisäksi ainoa sotavankien nimien ja kirjeiden julkaisija, vaikkakin propagandistinen. Nämä lehdet olivat usein ainoa tapa saada tietää sukulaisen sotavankeudesta. Lehti ilmestyi useita kertoja viikossa, lähes kaikkien nimet ovat olleet siellä muodossa tai toisessa,” Reijo Nikkilä toteaa.

Työ jatkuu, resursseja kysytään ”Sotasampo on varsin suosittu palvelu – vuodesta 2015 sillä on ollut jo 400 000 käyttäjää”, Hyvönen kehaisee. Sotasampoon on tähän mennessä saatu 400 korjausta palautekanavan kautta. Ne kerätään talteen odottamaan toteutusresursseja ja tarkistusta. Sotavankimateriaalia olisi vielä saatavilla Venäjältä. Esimerkiksi puolustusministeriön arkistossa on heistä 5 000 sivua aineistoa. ”Tietokannasta tulee Kansallisarkiston omaisuutta, kun se on luovutettu. Data on avoimesti luettavissa verkossa ja käytettävissä avoimena linkitettynä datana tutkimuksissa ja sovelluksissa Linked Data Finland -julkaisualustalla”, Eero Hyvönen toteaa. TEKSTI: MARIE PELKONEN, viestintäpäällikkö, Kansallisarkisto


AKTI 2/2019

Digitaalisille saamelaisaineistoille hakupalvelu Kuluvan vuoden alussa Saamelaisarkistossa alkoi Interreg-hanke, joka ensimmäistä kertaa selvittää Euroopan muistiorganisaatioissa sijaitsevan, saamelaisiin liittyvän arkistoaineiston määrää. Digitoidut aineistot kootaan hakupalveluun. DIGITAL ACCESS to Sámi Heritage Archives -hankkeessa kehitetään digitaalinen palvelu, joka helpottaa pääsyä saamelaisaineistoihin koko Euroopassa. Palvelun avulla voi etsiä saamelaisiin, saamelaiskulttuuriin ja -kieliin sekä saamelaisalueeseen liittyvää digitaalista aineistoa arkistojen, museoiden ja muiden instituutioiden kokoelmista. Hankkeessa kartoitetaan muun muassa valokuvia, dioja, negatiiveja, museoiden diaarioita, piirroksia, maalauksia, päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa. Hanke toteutetaan useiden eri toimijoiden yhteistyönä. Suomen ja Norjan saamelaisarkistot kartoittavat aineistoa Pohjoismaista ja Euroopasta. Oulun ja Uumajan yliopistot vastaavat hakupalvelun teknologian ja käyttöliittymän kehittämisestä. Hanketta johtaa Lapin yliopisto Rovaniemellä. Hankkeessa työskentelee myös juristi, jonka vastuulla ovat alkuperäiskansan kulttuuriperinnön hyödyntämiseen ja julkaisuun liittyvät eettiset kysymykset.

Aineistoja on viety kauaskin Viimeisten 15 vuoden aikana vastaavanlaisia selvityksiä on tehty saamelaisten esineellisestä kulttuuriperinnöstä. Tällaista provenienssitutkimusta, jossa selvitetään kokoelmiin liittyviä tietoja kuten kokoelmien alkuperää ja keräilyhistoriaa, tehdään nyt runsaasti Euroopassa. Se vastaa alkuperäiskansojen ja vanhojen alusmaiden tarpeisiin selvittää kokoelmien sijaintia ja mahdollisesti jopa niiden palautuksia. Osana tutkimusta pidetään kokoelmien digitointia ja saattamista internetiin.

ja virkamiesten lisäksi tutkijoita, löytöretkeilijöitä sekä satunnaisia matkailijoita. He keräsivät Saamenmaalta pääasiassa esineistöä, mutta kirjoittivat myös runsaasti muistiinpanoja saamelaisesta elämäntavasta ja maailmankuvasta. Tutkijoiden mukana kulki myös taiteilijoita ikuistamassa paikallista elämää, jota myöhemmin tallennettiin valokuvaamalla.

Tämä vuosi kartoitettu kokoelmia Suomen ja Norjan Saamelaisarkistot ovat kuluneen vuoden aikana selvittäneet saamelaisaineistojen sijaintia. Hankkeessa on otettu yhteyttä kymmeniin muistiorganisaatioihin Pohjoismaissa ja Euroopassa. Kyselylomakkeella on tiedusteltu, onko kokoelmat digitoitu ja olisiko niitä mahdollista sisällyttää projektissa kehitettävään hakupalveluun. Hankkeen tavoitteena on löytää ensisijaisesti digitaalisessa muodossa olevat aineistot, mutta saamelaisarkistojen kannalta on tärkeää selvittää myös analogisten arkistoaineistojen sijaintia. Tästä on hyötyä arkistoille ja kaikille aineistoista kiinnostuneille. Saamiemme vastausten perusteella saamelaisiin liittyvää arkistoaineistoa on etenkin Pohjoismaissa, kun taas Euroopan museoissa on erityisesti valokuvia ja museoaineistoja. Ensi vuonna hankkeessa keskitytään pääasiassa IT-sovelluksen kehittämiseen.

Askel kohti palauttamista Vaikka tämä hanke ei pyri siirtämään arkistoaineistoa fyysisesti paikasta toiseen, voidaan sitä pitää merkittävänä askelena kulttuuriperinnön palauttamisessa saamelaisille. Arkistoaineistojen saavutettavuus on tärkeää kulttuurin elävöittämiselle; sen puitteissa saamelaisyhteisöille palautuu paljon sellaista tietoa, joka historiallisista syistä johtuen ei ole siirtynyt luontevasti sukupolvelta toiselle. Hanketta rahoittavat Interreg Nord, Norjan Arkivverket, Region Västerbotten ja Lapin Liitto. TEKSTI: EEVA-KRISTIINA HARLIN, suunnittelija, Saamelaisarkisto

Saamelaista kulttuuriperintöä on Pohjoismaisten muistiorganisaatioiden lisäksi runsaasti Euroopassa, jopa Yhdysvalloissa ja Japanissa. Tämä johtuu keräilyhistoriasta, joka Saamenmaalla alkoi jo 1600-luvulla. Pohjoisella alueella kulki pappien

Hanke verkossa: https://digisamiarchives.com/

19


20

AKTI 2/2019

Arkistouralla Palstalla esitellään arkistoalan ammattilaisten arkea. Tässä numerossa työstään kertoo Johanna Mieto, joka aloitti elokuussa kokoelmavastaavana Helsingin Sanomain Säätiön ylläpitämässä Päivälehden arkistossa. Sanoman lehtien lisäksi sieltä löytyy muun muassa toimitusten ja kirjapainojen arkistoja sekä yli sata henkilöarkistoa. Päivälehden arkisto kerää myös itse kulttuuriperintöä järjestämällä Sanoman pitkäaikaisten työntekijöiden haastatteluja.

KYÖSTI LAMMINPÄÄ

Oma ala löytyi lounaalla MITEN SINUSTA TULI ARKISTOALAN AMMATTILAINEN? Ajauduin alalle osittain sattumalta. Valmistuin Turun yliopistosta vuonna 2009 pääaineena Suomen historia ja sivuaineina muun muassa museologia ja kulttuurihistoria, ja tavoitteena museoalan työt. Pääsin pian valmistumisen jälkeen määräaikaiseksi museolehtoriksi Helsingin kaupunginmuseoon, mutta tämän jälkeen museotöitä ei tuntunut oikein löytyvän. Yksi opiskeluaikana vietetty kesä Turun maakuntaarkistossa sekä sopivasti ajoittunut lounaskeskustelu kaupungintalon ruokalassa kaupunginkanslian erikoissuunnittelija Sari Starrin kanssa avasivat minulle ovet kaupungin arkistoihin. Työskentelinkin lähes kymmenen vuoden ajan Helsingin kaupungin arkistoissa; ensin määräaikaisessa tehtävässä satamassa, sitten ensimmäisessä vakituisessa tehtävässäni taloushallintopalvelussa ja viimeksi kaupunginarkistossa, jossa työskentelin enimmäkseen asiakirjahallinnon tehtävissä. Runsaan kolmen kaupunginarkistossa vietetyn vuoden jälkeen siirryin nykyiseen tehtävääni. Alan täydentävän koulutuksen olen hankkinut työn ohella. Tein ensin asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon Kansallisarkistossa. Viime toukokuussa sain valmiiksi YAMK- tutkinnon Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sähköisestä asioinnista ja arkistoinnista. MIKÄ VETI TÖIHIN PÄIVÄLEHDEN ARKISTOON? Monipuoliset tehtävät, upeat kokoelmat ja kiinnostava työnantaja houkuttelivat. Minua viehätti myös mahdollisuus yh-

distää arkisto- ja museotyötä, sillä näen päätearkistojen ja museoiden päämäärät suurelta osin samankaltaisina. KUINKA KULUU TYYPILLINEN TYÖPÄIVÄ? En voi sanoa, että mikään työpäiväni olisi vielä ollut tyypillinen. Jokainen päivä on ollut toistaiseksi omanlaisensa ja se on hauskaa! Työssäni pääsen mukavasti yhdistämään sähköisten ja analogisten kokoelmien hallintaan ja käyttöön liittyviä tehtäviä. Pidän myös kovasti arkiston asiakkaiden ja tutkijoiden sekä eri yhteistyötahojen tapaamisesta. MITÄ POHDITAAN KOLLEGOJEN KANSSA? Minulla on mukavat kollegat, joiden kanssa pohdimme kaikenlaisia kysymyksiä työpisteen sermien ylitse. Tällä hetkellä pohdimme esimerkiksi sitä, miten saisimme digitaalisia aineistojamme entistä helpommin tutkijoiden ja muiden asiakkaiden käytettäviksi. Mietimme myös, miten juhlistaisimme ensi keväänä 30 vuotta täyttävää Päivälehden arkistoa. Voin luvata, että jotain säpinää on tiedossa! MITEN LATAAT AKKUSI? Minulla on kaksi pientä poikaa ja vapaa-aika kuluukin paljolti perheen kesken. Aivan täysin irti työstä en ole vapaa-ajallakaan, sillä toimin Arkistoyhdistyksen hallituksessa. Teimme yhdistyksen kanssa juuri hienon opintomatkan Alankomaihin.


AKTI 2/2019

Arkistolöytöjä Palstalla esitellään arkistojen kätköistä löytyneitä kuriositeetteja. KANSALLISARKISTO

Musta-Pekka ja Silkki-Liisa PANKKIRYÖSTÖJÄ JA autovarkauksia tehtaillut Matti Vilho Olavi Markkanen oli aikanaan Suomen tunnetuimpia rikollisia. Erityisesti hänet muistetaan lisänimestään Volvo-Markkanen, jonka hän sai valittuaan hämäräpuuhissaan pakoautokseen tavallisesti juuri Volvon. Matti Markkanen ei kuitenkaan ole ensimmäinen, joka on puuhillaan ansainnut itselleen lisänimen. Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa säilytettävästä Helsingin poliisilaitoksen rikososaston teknillisen toimiston arkistosta löytyy kaksi sidosta lavean tien kulkijoiden pilkkatai liikanimistä. Liikanimiä kerättiin ainakin 1920-luvun alussa ja tarkoitus oli, että poliisi osaisi yhdistää niillä esiintyvät alamaailman ammattilaiset oikeisiin nimiinsä. Liikanimiä on tuhansittain. Joissain tapauksissa mielikuvitus joutuu todella koetukselle, kun miettii, mitä onneton yhteiskunnan vihollinen on tehnyt ansaitakseen moisen nimen. Arskat, Fransut, Hanskit, Jallut, Kilut ja vastaavat ovat luetteloissa yliedustettuina. Joukosta löytyy myös yllin kyllin liikanimiä, jotka suorastaan kutkuttavat nauruhermoja. Joissain tapauksissa liikanimi kuvaa hyvinkin osuvasti poliisin vanhojen tuttujen harjoittamaa rikollisuudenalaa. Osa pahiksista oli alansa moniosaajia. Hyvin kuvaavia ovat esimerkiksi parittamista harjoittaneiden Idan ja Sofian lisänimet Susi-Ida ja Silkki-Liisa. Kauan ei tarvitse miettiä, miksi prostituutiota harjoittanut Amanda oli saanut lisänimekseen Sauna-Manda tai Helena nimekseen Pensas-Lena. Alamaailman edustajien nimet olivat toisinaan hyvin ilkeitä. Edellisten tapaan maailman vanhinta ammattia harjoittanut Ida oli esimerkiksi jostain syystä saanut liikanimekseen Kauhistus. Vaan eivät miehet olleet Pekkaa pahempia – vai pitäisikö sanoa Mustaa-Pekkaa, minkä nimen oli saanut varkauteen syyllistynyt Pjotr. Hänen liikanimensä on mahdollisesti viitannut ulkonäköön tai vaatetukseen. Murtovarkauteen syyllistynyt Yrjö alias Munapää on kenties ollut kalju. Pattikor-

Helsingin poliisin vanhoja tuttuja viime vuosisadan alkupuolelta.

va-Heikillä, oikealta nimeltään Johan Henrik, lienee ollut pattikorvat. Toiset liikanimet kuvaavat ammatteja. Tappeluun syyllistynyt Pormestari-Johan tai varkauteen syyllistynyt ProkuraattoriPetter tuskin ovat liikanimistään huolimatta toimineet näissä ammateissa. Osa nimistä viittaa selvästi koti- tai syntymäpaikkaan, kuten Turun Siiri (varastetun tavaran kätkeminen) tai Kotkan pastori (murtovaras). Täydellisesti mielikuvituksen varaan jää arvailla, miksi William (varkaus) sai nimen Partamaalari, aulavaras Rafael nimen Sherlock Holmes tai murtomies Lauri nimen Pieru Laukku. TEKSTI: VILLE KONTINEN (alias Krunikan Etsijä alias VirkavirheVille alias Akti Vili), ylitarkastaja, Kansallisarkisto

21


22

AKTI 2/2019

MLL:n satavuotinen taival on tuottanut runsaan aineiston JUHO-MAURI MALKA/KANSALLISARKISTO

Eeva Kotioja työstää MLL:n historiateosta tukijahuoneen rauhassa.

Mannerheimin lastensuojeluliitto juhlii sataa toimintavuottaan syksyllä 2020. Liiton historiateosta laativa Eeva Kotioja on iloinen Kansallisarkiston tutkijahuoneesta, joka mahdollistaa tiiviin uppoutumisen laajaan lähdeaineistoon. MISSÄ TAHANSA tutkimushankkeessa tutkijan ensimmäinen tehtävä on kartoittaa saatavilla oleva lähdeaineisto. MLL:n tapauksessa aineiston niukkuus ei ole ongelmana. Juhlavuonna ilmestyvän historiateoksen laaja lähdeaineisto on käytössä Kansallisarkiston Helsingin toimipaikassa. Keskusjärjestön tuottama kokoelma ylittää 140 hyllymetriä, minkä lisäksi järjestön 13 piirin ja yli 500 paikallisyhdistyksen arkistokokoelmia on tallennettu lähes kaikkiin Kansallisarkiston toimipaikkoihin. Eikä tässä kaikki – vuoden 1990 jälkeen keskusjärjestössä tuotettu aineisto on arkistoituna liiton omissa tiloissa. Järjestön pitkän historian työstämisessä taloudellisinta on käynnistää tutkimustyö painetuista lähteistä ja oheiskirjallisuudesta, ja siirtyä sitten yksityiskohtaisempaan lähdeaineistoon. Näin saa yleiskatsauksen liiton historian suuriin linjoihin ja sykähdyttäviin muutoksiin, joiden pohjalta voi tarkentaa katsettaan organisaation murroskohtiin.

Kurkistus keskusjärjestön arkeen MLL:n historian tutkiminen käynnistyi tammikuussa 2018, kun kävin läpi liiton kaikki siihen saakka ilmestyneet 96 vuosikertomusta. Ne loivat perustuksen työlleni ja antoivat laajan yleiskuvan liiton toiminnasta, tavoitteista ja painotuksista eri vuosina ja vuosikymmeninä. Tutkimukseni keskeisin lähdeaineisto oli kuitenkin MLL:n työvaliokunnan pöytäkirjat. Toimielin, johon aikanaan on kuulunut sellaisia henkilöitä kuin Sophie Mannerheim, Arvo Ylppö, Helvi Sipilä ja E.N. Setälä, kokousti kuukausittain ja käsitteli liiton arkitodellisuuteen, toimintalinjoihin ja rahoitukseen liittyviä kysymyksiä. Työvaliokunta muutti 1950-luvulla nimensä keskushallitukseksi ja 1990-luvun sääntöuudistuksessa liittohallitukseksi. Työvaliokunnan huolellisesti pidetyt pöytäkirjat toimivat avaimenreikänä MLL:n keskusjärjestön toimintaan kaikilta kan-


AKTI 2/2019

teilta, vaikka yksittäisten jäsenten mielipiteitä pöytäkirjoihin on harvemmin kirjattu. Yhteiskunnan byrokratisoituminen näkyi arkistomateriaalin koostumuksessa, sillä 1960-luvulle tultaessa pöytäkirjat liitteineen paisuivat valtaviksi niteiksi. Yhtä kokousta kohden saattoi olla satoja sivuja liiteaineistoa. Järjestömaailman kyky tuottaa paperia näkyi siis kirkkaasti ja MLL itsekin järjesti paikallisosastoilleen vuonna 1967 kyselyn, jossa se kysyi kentän kantaa sisäisen viestinnän vallanneeseen ”paperisotaan”. Aineiston paisuminen oli haaste, sillä se vaikeutti oleellisen tiedon löytämistä massan seasta.

Ruohonjuuritaso aukeaa kirjeissä Näiden kahden keskeisen kokonaisuuden ohella liiton arkisto on tarjonnut aarreaitan kirjeitä, raportteja ja ajankuvaa. Liiton alkuvuosina moni kansalainen kurotti kirjeitse liiton kansliaan apua pyytäen, milloin omalle perheelleen, milloin yhteisönsä orpolapsille. Kirjeaineisto paljastaa MLL:n arjen haasteet: vuonna 1927 Joensuun osaston leikkiohjaaja osoittautui epäluotettavaksi, mikä löi leimansa kaikkeen paikallistoimintaan Pohjois-Karjalassa. Karkkilassa liiton toimijat olivat alkuvuosina haluttomia käyttämään Gustaf Mannerheimin nimeä – poliittisesti helpompaa olisi toimia Högforsin lastensuojeluliittona, ei kenraali Mannerheimin vastaavana. Runsas, joskin puutteellisesti arkistoitu kirjekokoelma koostui talvisotaa edeltäneinä vuosikymmeninä noin 20 000 kirjeestä vuosittain. Se toi näkyville liiton ruohonjuuritason toimijat, jotka antoivat aikaansa ja resurssejaan työhön lasten hyväksi. Aineisto pitää sisällään myös sadoittain hakemuksia Lastenlinnan lastenhoitajakursseille ja kymmenittäin raportteja terveyssisarten ja kodinhoitajien työstä eri puolilla Suomea.

Linjaukset eivät aina toteutuneet Luetteloimattoman ja epäjärjestyksessä olleen kirjeaineiston läpikäynti oli työlästä, mutta antoisaa. Sen kautta saattoi tutkia, miten liiton työvaliokunnan linjaukset ja avaukset jäsentyivät itse työhön. Eivät aina hyvin: huolellisesti suunniteltujen äitiyskurssien järjestäminen ei onnistunut Laatokan Karjalan pikkukylissä lainkaan, sillä perheiden äidit ja isät työskentelivät pelloilla ja metsissä varhaisaamusta pimeään iltaan. ”Eivät he ehdi äitikursseja kuunnella”, kirjoitti turhautunut terveyssisar kanslialle. Sotavuosina liiton toiminta muuttui institutionaalisemmaksi, se jakautui toimikuntiin ja liittyi vahvemmin Suomen Punaiseen Ristiin, eikä kentän kanssa käyty kirjeenvaihto ollut enää samanlaista kuin aiemmin. Toimikuntien ja liiton muiden toimintojen jälkeensä jättämä arkistoaineisto on tarjonnut hedelmällisen lähtökohdan liiton sodanjälkeisen toiminnan tutkimukselle.

KANSALLISARKISTO

MLL:n toimistoon toukokuussa 1922 lähetetyssä avunpyyntökirjeessä nuori poika pyytää päästä lastensuojeluliiton toiminnan piiriin.

Tutkijahuone helpotti työtä MLL:n arkistoaineisto on luvanvaraista ja pian tutkimustyöni käynnistyttyä kävi ilmeiseksi, että ilman omaa tutkijahuonetta arkistotyöskentely olisi kohtuuttoman hankalaa. Tutkijahuone mahdollisti kymmenien koteloiden ja pöytäkirjaniteiden säilyttämisen käden ulottuvilla jatkuvasti, eikä jokaista pikkuseikkaa varten tarvinnut tilata koteloa seuraavaksi päiväksi odottamaan. Kullanarvoiset vuosikertomukset nimineen ja numeroineen oli tärkeää pitää jatkuvasti hyllyssä faktojen tarkastamista varten, samoin erityisen tapahtumarikkaiden vuosien kokouspöytäkirjat. Työskentely tutkijahuoneessa on helppoa ja käytännöllistä, ja oma työtila arkistossa on kaksivuotisessa tutkimushankkeessa korvaamaton apuväline. Ilman tutkijahuonetta työni olisi ollut hitaampaa ja hankalampaa, ja sen lopputulos latteampi kuin mitä se nyt on. Monipuolisen arkistoaineiston täysipainoinen hyödyntäminen on ollut mahdollista omassa rauhallisessa tutkijahuoneessa, joskin sijainti vanhan tutkijasalin kyljessä tarkoitti sitä, että päädyin toisinaan seminaarivieraiden valokuviin. Kävipä eräs seminaarijärjestäjä kerran kysymässä, josko voisin mitenkään jatkaa työtäni valot sammutettuina. TEKSTI: FT EEVA KOTIOJA, historiantutkija, MLL ry

23


24

AKTI 2/2019

Selluloosa-asetaattipohjainen kartta, joka on muuttunut niin hauraaksi, että pienikin koskettaminen murentaa sen.

Itsetuhoutuvat aineistot kadottavat kulttuuriperintöä Arkistoissa ja kirjastoissa eri puolilla maailmaa säilytetään paperille ja muille materiaaleille tallennettua kulttuuriperintöä, joka on vaarassa tuhoutua tavanomaista nopeammin kemiallisen epävakautensa takia. Näitä aineistoja kutsutaan itsetuhoutuviksi. ORGAANISET MATERIAALIT, kuten paperi, hajoavat väistämättä, mutta yleensä hajoamisprosessi on hidas. Hyvät säilytysolosuhteet, arkistokelpoiset suojamateriaalit sekä aineistojen huolellinen ja vähäinen käyttö pidentävät asiakirja-aineistojen elinikää.

vuoden jälkeen tapahtuvaa hajoamista on tutkittu ja dokumentoitu paljon. Filmipohja alkaa haista etikalle, aaltoilee ja vähitellen kutistuu, jolloin filmin emulsiokalvo rypistyy ja kuva on käyttökelvoton. Hajoamisen jatkuminen murentaa filmipohjan kokonaan. Myös huonolaatuinen hiokepaperi kuuluu pohjamateriaaliltaan epävakaisiin aineistoihin. Kaikki paperityypit happamoituvat, mutta hiokepitoiset paperit muita nopeammin. Vaikka papereiden luokittelu vaatii erityistä osaamista, hiokepitoi-

Poikkeuksen muodostavat itsetuhoutuvat aineistot, jotka kemiallisen epävakautensa takia hajoavat tai kadottavat informaatiota tavanomaista nopeammin. Ulkoiset tekijät voivat kiihdyttää tai hidastaa prosessia, mutta ne eivät ole hajoamisen pääsyy. Itsetuhoutuvien aineistojen säilyttäminen on haastavaa materiaalien nopean sisäisen vaurioitumisen johdosta. Sisäisen vaurioitumisen edistymistä on vaikeaa hidastaa, saati pysäyttää.

Pohjamateriaali tuhoutuu Itsetuhoutuvat aineistot voidaan luokitella kahteen laajempaan ryhmään pohjamateriaalien ja merkintäaineiden epävakauden perusteella. Epävakaita pohjamateriaaleja ovat muun muassa nitraatti- ja selluloosa-asetaattifilmit, joita edustavat esimerkiksi valokuva- ja röntgenfilmiaineistot sekä mikrofilmit aina 1970-luvun alkuun. Varsinkin selluloosa-asetaatin nopeaa, noin 50–60

Varsinais-Suomen parantolan röntgenfilmi vuodelta 1956.


AKTI 2/2019

set nopeasti happamoituvat paperit on luokiteltu itsetuhoutuviksi aineistoiksi.

tavan vaaleaksi. Myös monet muut musteet ja kirjoituskoneella tuotetut asiakirjatekstit haalistuvat.

Merkintäaine haihtuu

Erityisesti rakennuspiirustuksissa on käytetty monenlaisia kopiointimenetelmiä, joista osassa on itsetuhoutuva pohjamateriaali tai kopiointimenetelmä. Sinikopiot ovat esimerkki hyvin vakaasta kopiointimenetelmästä, jonka kuva-aihe ja pohjapaperi säilyvät vuosisatoja. Erilaiset muovipohjaiset diazokopiot ovat esimerkkejä huonoiten säilyvistä piirustuskopiomenetelmistä.

Merkintäaineista 1800-luvun lopulle asti käytetty rautagallusmuste on yksi merkittävimmistä vaurioitumisen aiheuttajista. Musteen ja paperin koostumuksesta riippuen muste väistämättä syövyttää alla olevan paperin ja informaatiota katoaa. Myös teollinen rautagallusmuste, kuten Aquila-muste, kuuluu itsetuhoutuvien musteiden joukkoon. Suomessa sitä suositeltiin asiakirja-aineistojen laatimiseen ja käytettiin 1960-luvun lopulle saakka esimerkiksi valtionhallinnon asiakirjoissa. Useissa tapauksissa muste on haalistunut huomat-

Moniongelmaiset AV-aineistot Audiovisuaaliset eli AV-aineistot ovat moniongelmaisia itsetuhoutuvia aineistoja. Epävakaan nauhamateriaalin lisäksi äänen muodostukseen vaikuttava magneettisuus on epävakaa. AV-aineistojen keskeinen ongelma on laiteriippuvuus: jos sopivaa nauhuria tai toistolaitetta ei ole, analogista aineistoa ei voida esittää.

Digitointi usein ainoa apu Kansallisarkiston konservointitoiminta keskittyy kulttuurihistoriallisesti arvokkaimpien aineistojen konservointiin ja säilyvyyden varmistamiseen. Itsetuhoutuvien eli oman materiaalisten ominaisuuksiensa perusteella suhteellisen nopeasti lukukelvottomiksi vaurioituvien aineistojen tunnistamista ja digitointia edistetään. Osaan näistä aineistoista etsitään konservointiratkaisuja eurooppalaisella yhteistyöllä. Useimmiten digitointi on ainoa vaihtoehto saada informaatio säilymään. AV-aineistojen digitointi edellyttää laajaa laitekantaa ja erityisosaamista. Ruotsin ajan renovoitu tuomiokirja. Rautagallusmuste syövyttää paperin puhki, jolloin informaatiota katoaa.

TEKSTI JA KUVAT: ISTVÁN KECSKEMÉTI, johtaja, Kansallisarkisto

Asiantuntijat pohtivat ratkaisuja Itsetuhoutuvien aineistojen määrittely ja tunnistus sekä säilyttämisen ja konservoinnin suunnittelu oli pääaiheena, kun Euroopan kansallisarkistojen konservoinnin johto (EHC) tapasi Helsingissä toukokuussa 2019. Kansallisarkiston vieraina olleet konservoinnin johtajat keskustelivat itsetuhoutuvista aineistoista ja ratkaisuvaihtoehdoista omien kokemustensa pohjalta. Kansallisarkiston konservaattoreiden tekemään aineistoselvitykseen pohjautuen István Kecskeméti esitteli itsetuhoutuvien aineistojen materiaaliryhmien luokittelua, josta kaikki EHC-ryhmän jäsenet olivat yksimielisiä. Ryhmän jäsenten esitykset Helsingissä kattoivat ongelmallisten aineistojen materiaaliryhmät laajalti ja sisälsivät joitakin ratkaisuja.

Esimerkiksi Slovakian edustaja Alena Maková nosti esille selluloosa-asetaattipohjaisten tallennemikrofilmien huonot säilyvyysominaisuudet, ja Puolan Anna Cjajka esitteli rautagallusmusteista tehtyä tutkimusta. Viron kansallisarkiston Ruth Tiidor esitteli Virossa järjestettyä haasteellisesti tunnistettavien rakennuspiirustuskopiomenetelmien tunnistustyöpajaa. Hollannin ja Tanskan kansallisarkistoilla on erityisiä ongelmia trooppisissa maissa säilytettyjen aineistojen osalta. Yleisimmin esitettyjä ratkaisuja ovat digitointi ja viileämmät säilytysolosuhteet säännöllisten kuntokartoitusten ohella.

25


26

AKTI 2/2019

Julistuksia, keräyksiä ja yhteistyötä: Suomi Tulan alueen valtionarkiston asiakirjoissa Moskovan eteläpuolella sijaitsevan Tulan alueen valtionarkistossa (GATO) säilytetään Suomea koskevia hallinnollisia asiakirjoja, joista vanhimmat ovat 1800-luvun alusta. Arkistosta löytyy tietoja muun muassa rahankeräyksistä, joilla on koottu avustuksia tulipalojen tuhoamien suomalaiskaupunkien asukkaille.

TULAN ALUEEN valtionarkistossa säilytettävät Suomea koskevat asiakirjat eivät muodosta yhtenäistä kokonaisuutta, sillä 1800-luvulla Tulan kuvernementilla ei ollut Suomeen kovin tiiviitä siteitä. Tästä huolimatta voidaan puhua tietyistä asiakirjaryhmistä, joissa Suomen ja Venäjän suhteet eri tavoilla näkyvät.

Suomi osana Venäjän keisarikuntaa Ensimmäisen ryhmän muodostavat lainsäädännölliset asiakirjat, jotka koskevat Suomen suuriruhtinaskunnan asemaa Venäjän keisarikunnan yhteydessä, kuten Aleksanteri I:n julistukset ja asetukset. Ryhmän asiakirjat ovat 1800-luvun ensimmäiseltä kolmannekselta ja niitä säilytetään kuvernementtien hallintoelinten fondeissa, erityisesti fondeissa 90 (Tulan kuvernöörin kanslia) ja 51 (Tulan kuvernementin hallinto). Näistä asiakirjoista merkittävin on Euroopan valtioille 16.3.1808 annettu julistus, jossa perustellaan Venäjän sodanjulistusta Ruotsille. Sen jatkeena toimi 20.3.1808 annettu manifesti koskien Ruotsille kuuluvan Suomen liittämistä Venäjään ja uskollisuudenvalan vannottamista maan asukkailla. Samaan ryhmään kuuluvat myös asetukset Viipurin kuvernementin nimeämisestä Suomen kuvernementiksi 31.12.1802, leivän tuonnin sallimisesta Suomeen viljakadon takia 23.7.1812 ja ”suhteista Suomen ruhtinaskuntaan” 11.8.1819. Viimeksi mainittu asiakirja määrittelee kuvernementtien paikallishallinnon ja Suomen yhteistoiminnan säännöt. Suomen kanssa saatiin olla tekemisissä ainoastaan ministerien ja erityisosastojen johtajien kautta. Asiakirjassa puhutaan erikseen mahdollisuudesta, että Suomen rajalla sijaitsevat kuvernementit olisivat suoraan yhteydessä Suomen hallintoon. Erittäin mielenkiintoinen on sisäasiainministeriön kiertokirje 30.4.1831. Se koskee veroja maksavien säätyjen oikeutta palkata ”suomenmaalainen asukas” asevelvollisuuden vält-

tämiseksi. Asevelvollisuuden suorittamisesta oli mahdollista sopia ensin meklarin kanssa ja myöhemmin ainoastaan Suomen passivirastossa.

Keräyksiä palojen uhreille Seuraava asiakirjaryhmä kertoo lahjoitusten keräämisestä tulipaloista kärsineille Suomen suuriruhtinaskunnan asukkaille. Nämä asiakirjat ovat erillisissä arkistoyksiköissä, jotka koskevat lahjoitusten keräämistä. Arkistosta on löydetty ainakin neljä lahjoituskeräystä, ja asiakirjat ovat fondissa 90 (Tulan kuvernöörin kanslia). Lokakuussa 1827 sisäasiainministeriön poliisidepartementista saapui Tulan siviilikuvernöörille kiertokirje, jossa mainittiin elokuun 23. ja 24. päivän välisenä yönä Turun ”ankarasti palaneen liki perustuksineen.” Asiakirjassa määrättiin perustamaan vapaaehtoinen keräys ”kaupungin asukkaiden auttamiseksi, kutsuen kaikki säädyt osallistumaan tähän ihmisrakkaaseen toimeen”. Kiertokirjettä levitettiin ympäri kuvernementtia ja kuvernöörin kansliaan alkoi saapua raportteja rahankeruusta. Esimerkiksi Tulan porvarisyhdistys lahjoitti valtion assignaatteina 40 ruplaa ja hopeana 25 ruplaa 40 kopeekkaa. Bogoroditskin kaupungin päämies raportoi 2.3.1823 yhteensä 124 ruplan ja viiden kopeekan keruusta. Muistakin piirikunnista saapui vastaavanlaisia raportteja. Hämeenlinnan palo 2.9.1831 poltti suurimman osan kaupungin rakennuksista 12 tunnissa tuhkaksi ja ”yli 1 200 henkeä jäi ilman suojaa ja monet heistä ovat köyhyyteen joutuneet”. Palosta kärsineiden avuksi määrättiin korkealla tasolla avattavaksi vapaaehtoiskeräys. Kiertokirje lähetettiin kuvernementin paikallishallinnolle ja säätyjen itsehallintoelimille rahankeruun järjestämiseksi. Tuloksena esimerkiksi Tulan kauppiasseura päätti 19.7.1833 lahjoittaa 50 ruplaa.


AKTI 2/2019

PIETARIN VENÄLÄISEN TAITEEN MUSEO

Tulan alueen valtionarkistossa on asiakirjoja mm. rahankeräyksistä, joita järjestettiin 1800-luvulla suomalaiskaupungeissa riehuneiden tulipalojen uhrien auttamiseksi. Nikolai Dmitrjev-Orgenburgskin maalaus ”Tulipalo kylässä” kuuluu Pietarin Venäläisen taiteen museon kokoelmiin. 3.9.1835 ”tapahtui Suomen suuriruhtinaskunnan Vaasan kuvernementin merenrantakaupunki Pietarsaaressa tulipalo, joka voimakkaan tuulen avustuksella muutti muutaman tunnin kuluessa suuren osan kaupungista tuhkaksi…” Tieto lähetettiin piirien aateliston ja kaupunkien johtajille kiertokirjeenä, jossa heitä ohjeistettiin aloittamaan lahjoitusten keruu. Tapahtuman osalta on säilynyt Odojevin kaupungin poliisin vihko 12.12.1835 koskien lahjoituksia tulipalosta kärsineen Pietarsaaren asukkaiden auttamiseksi. Listalla on enimmäkseen paikallisia virkamiehiä, kauppiaita ja porvareita. Yhteensä kerättiin 98 ruplaa ja 93 kopeekkaa. Vuonna 1847 järjestettiin samalla tavalla keräys Uudenkaupungin asukkaiden hyväksi. Lahjoitetut summat olivat enimmäkseen hyvin pieniä. Joissain piireissä paikallishallinto vastasi, ettei lahjoittajia ollut löytynyt laisinkaan.

Talvisodasta yhteistyöhön Seuraava asiakirjaryhmä koskee talvisotaa. Tähän kuuluvat muun muassa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen

NKP:n aluekomiteoiden raportit, jotka kertovat väestön ja yritysten työkollektiivien suhtautumisesta Neuvostoliiton ja Suomen rauhansopimukseen. Esimerkiksi Stalinogorskissa (nyk. Novomoskovsk) työläiset ja kolhoosilaiset ”tervehtivät riemuiten neuvostohallituksen viisasta päätöstä solmia rauha Suomen hallituksen kanssa, ottivat tehtäväkseen edistää ennestään sosialistista kilpailua ja varmistaa stahanovilaisella työllä valtion suunnitelman ylittäminen sekä vahvistaa puolustustyötä yrityksissä”. Neuvostoaikaisissa asiakirjoissa näkyy myös 1950-luvun lopulla tapahtunut suomalaisten ja neuvostoliittolaisten yritysten yhteistyö. Tulan talousalueen kansantalouden neuvoston asiakirjat vuosilta 1957–1965 on sijoitettu Tulan alueen valtiolliseen arkistoon. Yritysten yhteistyö tapahtui Neuvostoliiton ja Suomen tieteellisen ja teknisen yhteistyön komission avulla. Sen raameissa neuvostoliittolaiset asiantuntijat kävivät esimerkiksi Oulussa, Porvoossa, Kotkassa ja Raumalla. TEKSTI: JURI SMIRNOV, osastonjohtaja, Tulan alueen valtionarkisto KÄÄNNÖS: EEMELI SORRI, tutkija, Kansallisarkisto

27


Vastaa Kansallisarkiston asiakaslehden lukijakyselyyn verkossa. Arvomme yhteystietojensa jättäneiden kesken kirjapalkintoja. www.arkisto.fi/akti-lukijakysely

Profile for Kansallisarkisto

AKTI 2/2019  

Kansallisarkiston asiakaslehti Akti 2/2019. Lehden sisällössä huomioidaan koko arkistotoimen kenttä ja palvellaan paitsi alan ammattilaisia,...

AKTI 2/2019  

Kansallisarkiston asiakaslehti Akti 2/2019. Lehden sisällössä huomioidaan koko arkistotoimen kenttä ja palvellaan paitsi alan ammattilaisia,...

Advertisement