Page 1

Kansallisarkiston asiakaslehti 2/2017

sivu 6 Massadigitoinnin tiekartta työn alla

sivu 12 Kenraalikuvernöörin elämä yksiin kansiin

sivu 16 Kotus kokoaa nettiin miljoonia paikannimiä


2

AKTI 2/2017

akti

2/2017

Sisältö

Julkaisija Kansallisarkisto

3

Osoite Kansallisarkisto PL 258 00171 Helsinki

On täysi syy uskoa, että vuonna 2030 kaikki hallinnon tuottama ja tarvitsema tieto on sähköistä, ennustaa pääkirjoitus.

4

Lyhyet

6

Kansallisarkisto valmistelee tiekarttaa valtionhallinnon paperiarkistojen digitalisoimiseksi.

8

Sähköisessä muodossa olevien aineistojen pitkäaikaiseen säilyttämiseen on olemassa hyviä ratkaisuja.

10

AIPA-hanke tuo digitaaliset työmenetelmät syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten lainkäyttötyöhön.

11

Autonomian ajan henkikirjat digitoidaan kansainvälisessä yhteistyöhankkeessa.

12

Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 19051908 toimineen Nikolai Gerardin elämäkerta julkaistaan syksyllä.

14

Mistä löytää arkistoaineistoja, kun tutkimuskohteena ovat suulliset poliittiset esitykset?

16

Kotus kokoaa verkkoon kolme miljoonaa paikannimeä kattavan Nimiarkiston.

18

Julkishallinnon organisaatioiden asiakirjatiedon tehtäväluokituksessa on monia haasteita.

20

Arkistouralla: Arja Jokiniemi, Kansallisarkisto

21

Arkistolöytöjä

22

Taiteilija Nikolai Roerich maalasi useita tunnettuja teoksiaan asuessaan Viipurissa vuosina 1918–1919.

Lehden taitto Mainostoimisto HINKU Painopaikka Erweko Kotisivu www.arkisto.fi Tilaukset ja osoitteenmuutokset kirjaamo@arkisto.fi Tilaushinnat vuonna 2017: vuosikerta (3 nroa) 36,50 euroa + toimitusmaksu 11,50 euroa + alv 24 %. Tilausviestiin seuraavat tiedot: tilaajan nimi, tilausosoite ja laskutusosoite (jos eri kuin tilausosoite), henkilötunnus (henkilöasiakkaat) tai Y-tunnus (yritysasiakkaat). ISSN 1798-2065 (painettu) ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu) Päätoimittaja tiedottaja Marko Oja Toimituskunta johtaja István Kecskeméti tutkija Ville Kontinen ylitarkastaja Vesa-Matti Ovaska ylitarkastaja Anne Wilenius Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi Kannen kuva Eero Järnefelt: Nikolai Nikolajevitsh Gerard, 1909. Kansallismuseo. Pääkirjoituksen kuva Gary Wornell


AKTI 2/2017

Pääkirjoitus Hallinto digitalisoituu sittenkin Vuonna 2030 Suomen hallinto on keventynyt ja sähköis­ tetty. Hallinto ja kansalaisyhteiskunta on kytketty sulavasti yhteen. Kansalaiset tukevat hyvinvointiyhteiskuntaa ja palvelu­tuotantoa oman havainnointikykynsä ja osallisuu­ tensa avulla. Julkiset palvelut ovat helposti saatavilla ver­ kosta. Kaikki tieto on sähköistetty. Tämä hallituksen tulevaisuusselonteon linjaus muuta­ man vuoden takaa on taas vähän lähempänä toteutu­ mistaan, sillä valtioneuvosto antoi 21.6.2017 periaate­ päätöksen valtionhallinnon ja uusien maakuntien asiakirja-aineistojen digitoinnista ja julkis­hallinnon asiakirja-aineistojen arkistoinnista vain sähköisenä. Kansallis­arkisto ottaa jatkossa julkishallinnon asiakirja-­ aineistoja vastaan ainoastaan sähköisessä muodos­ sa. Viranomaisten hallussa oleva arkistoitava paperi­ muotoinen asiakirja-aineisto digitoidaan vuoteen 2030 mennessä, ja suurin osa papereista hävitetään digitoinnin jälkeen, minkä mahdollistaa tämän vuo­ den alussa voimaantullut arkistolain muutos. Julkis­ hallinnon prosesseja ja sähköistä arkistointia tukeva yhteinen säilytys- ja arkistopalvelu (SAPA) toteutetaan vuoden 2018 aikana. Kansallisarkisto on käynnistänyt Euroopan unionin tuella uusimuotoisen digitointiprosessin suunnittelun ja digitoitavan aineiston määrän selvittämisen. Digitoin­ nin ja infrastruktuurin vaatimat kustannukset on kartoi­ tettava tämän vuoden loppuun mennessä. Digitointi­ valmius rakennetaan kesään 2018 mennessä, jotta massadigitointiprojekti voidaan käynnistää viimeis­ tään vuoden 2019 alussa. Samaan aikaan toteutetaan SAPA-palvelu, joka mahdollistaa syntysähköisen tiedon ja digitoidun tiedon vastaanoton, säilyttämisen ja uu­ delleenkäytön tiedon julkisuusrakenteen mukaisesti eri käyttötarkoituksiin. Digitointi-infrastruktuurin rakentaminen, massadigitointi ja SAPA odottavat vielä lopullisia rahoituspäätöksiä. On täysi syy uskoa, että päätökset saadaan ja että vuonna 2030 kaikki hallinnon tuottama ja tarvitsema tieto on sähköistä.

TEKSTI: PÄIVI HAPPONEN, vastuualuejohtaja, Kansallisarkisto


4

AKTI 2/2017

KANSALLISARKISTO

Lyhyet 200-vuotias Akatemiatalo saa oman juhlanäyttelyn 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Turun Akatemiatalossa järjestetään "Akatemiatalo 200 – Akademihuset 200" -juhlanäyttely. Näyttely on avoinna yleisölle 5.11.2017– 7.1.2018. Turun Akatemiatalo vihittiin käyttöön vuonna 1817, ja rakennus symboloi Suomen kehittymistä nykyaikaiseksi oikeus­ valtioksi. Alun perin Akatemiatalo suunniteltiin edistyksel­ liseksi akateemiseksi keskukseksi Turun Akatemiaa varten. Vuoden 1827 Turun palon jälkeen yliopisto siirrettiin Helsinkiin ja rakennus muutettiin palvelemaan valtion virastoja. Itsenäisyyden aikana Akatemiatalo on toiminut sekä oikeus­ laitoksen, valtionhallinnon, yliopistojen että kirkon eri toimi­

Uusi teos valottaa kunniamerkkien taustoja Historiantutkija Antti Matikkalan uusin teos ”Kunnian ruletti” pereh­tyy vuosien 1941–1944 aikana Suomessa ulkomaalai­ sille myönnettyjen kunniamerkkien taustoihin. Noina vuosina Suomi myönsi korkeimpia kunniamerkkejään yli 300 ulko­ maalaiselle, joiden joukkoon mahtuu niin Japanin keisari Hirohito kuin SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmler. Teos tutkii, minkälaisin perustein ulkomaalaisia pal­ kittiin suomalaisilla kunnia­m erkeillä. Teoksessa myös pohditaan, mitä palkitsemisella haluttiin saavuttaa ja miten kunnia­merkkien saajat suhtautuivat saamiinsa merkkeihin. ”Kunnian ruletti” perustuu muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien arkistoista löytyviin aineistoihin. Matikkalan teos esiteltiin Kansallis­arkistossa 2.6.2017 järjestetyssä julkistamis­tilaisuudessa. Antti Matikkala 2017: Kunnian ruletti – korkeimmat ulkomaa­ laisille 1941-1944 annetut suomalaiset kunniamerkit. Suoma­ laisen Kirjallisuuden Seura. 584 s. ISBN 9789522228475. Hinta: 35 €

joiden tilana. Marraskuussa avautuvan näyttelyn teemoja ovat muun muassa Akatemiatalo rakennuksena, Turun palo, akateeminen maailma, hovioikeuden aika sekä kirkon palve­ luksessa. Kaikkia teemoja lähestytään Akatemiatalon histo­ rian näkökulmasta. Näyttely toteutetaan yhteistyönä Turun hovioikeuden, Kansallis­arkiston, Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun arkki­hiippakunnan tuomiokapitulin, Turun ja Kaarinan seura­ kuntayhtymän, Turun kaupungin (Turun museokeskuksen ja Turun kaupunginkirjaston) sekä Kansallisgallerian kanssa.


AKTI 2/2017

Suurvaltapolitiikan tuntijat imperiumien jalanjäljillä

ZAIBATSU INTERACTIVE

Helsingissä järjestetään marraskuussa kutsuvieraskonfe­ renssi, jossa tarkastellaan politiikan kansainvälisten voima­ tasapainojen muutoksia. "Eagles of the Past and of Today" -konferenssi järjestetään Helsingissä Kansallisarkiston pää­ rakennuksen vanhassa tutkijasalissa 16.11.2017. Konferenssissa käsitellään muun muassa ensimmäisen maailmansodan aikaisten imperiumien hajoamista sekä uusien ja vanhojen imperiumien modernisoitumista sotien välillä. Konferenssissa myös pohditaan, mikä rooli nykyisillä suurvalloilla on tämän päivän politiikassa. Puhujina on niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin alansa asiantuntijoita. Konferenssin järjestävät yhteistyössä Kansallisarkisto, Ulkopoliittinen instituutti, Suomen Tiedeseura, Suomen Historiallinen Seura, Historiska föreningen, Historioitsijat ilman rajoja Suomessa ja Suomen YK-nuoret.

Tavataan Turun Kirjamessuilla! Kansallisarkisto osallistuu tuttuun tapaan Turun Kirja­ messuille, jotka järjestetään 6.–8.10.2017. Osastolla on mukana myös Suomen Sukututkimusseura sekä Mikael Agricola -seura, ja teemana on reformaation merkkivuosi. Messuohjelma julkaistaan 4.9. Lisäksi messujen sisääntuloaulaan on tulossa Kansallis­ arkiston tuottaman Pro Finlandia -julistenäyttelysarjan viimeinen osa. Kirjamessujen jälkeen posterinäyttely siirtyy ensin Turun toimipaikkaan ja marraskuussa Kansallisarkiston päärakennuksen aulaan Helsinkiin.

Huumoria vanhoissa kartoissa Associazione Culturale Giovane Europa -yhdistyksen näytte­ ly esittelee Suomea kartoissa aina 1500-luvulta 1900-luvulle saakka. Kansallisarkistossa 21.9.–17.11.2017 olevassa näyt­ telyssä on esillä yli 40 karttaa Collezione Gianni Brandozzi -kokoelmista 1400–1900-luvuilta. Arvokkaan kokoel­ man kartat kertovat humoristisella otteella muun muassa Euroopan eri maiden välisistä jännitteistä ennen ensimmäistä maailman­sotaa. Osa näyttelystä on omistettu Euroopan satiiriselle kartta­ perinteelle 1800-luvun lopun ja ensimmäisen maailman­ sodan syttymisen välisiltä vuosilta, jolloin monet merkittävät tapahtumat pohjustivat myös Suomen tietä kohti itsenäisyyttä. Näyttelyn järjestävät Italian suurlähetystö ja Italian kulttuuri-­ instituutti Helsingissä yhteistyössä Associazione Culturale Giovane Europa -yhdistyksen ja Kansallisarkiston kanssa.

Saamelaiskulttuuriin perustuva pelidemo tekeillä Saamelaisarkisto on aloittanut saamelaiskulttuuriin ja histo­ riaan perustuvan peliprojektin yhdessä jyväskyläläisen peli­ firman Zaibatsun kanssa. Tavoitteena on luoda ensimmäi­ sen saamelaisen kirjailijan Pedar Jalvin hahmon ja runouden ympärille kehitetty oppimispelidemo. Demon on määrä tukea saamen kielen ja kulttuurin oppimista ja kertoa saame­ laiskulttuurista ja historiasta Pedar Jalvin kautta. Peliprojekti tukee Kansallisarkiston ja siihen kuuluvan Saamelaisarkis­ ton tavoitteita arkistopedagogiikan saralla, ja sen on määrä valmistua syksyn 2017 aikana. Pedar Jalvi -pelidemon työryhmässä ovat Saamelaisarkis­ ton edustajien lisäksi Pedar Jalvi -näyttelyn käsikirjoittaja, professori Vuokko Hirvonen Saamelaisesta Korkeakoulusta Norjan Kautokeinosta ja Utsjoen kunnan elinkeinotoimen projektityöntekijä Outi Laiti.

Seminaari suomalaisnaisten kansainvälisestä toiminnasta Suomalaisten naisten kansainvälistä toimintaa ja verkostoja käsitellään 2.10.2017 järjestettävässä seminaarissa Hel­ singissä. Poikkitieteellinen iltapäiväseminaari järjestetään Kansallisarkiston päärakennuksen vanhassa tutkijasalissa. Naisten toimintaa kansainvälisissä järjestöissä ja organisaa­ tioissa on tutkittu hyvin vähän: seminaari tarjoaakin ideoita suomalaisten naisten kansainvälisen vaikuttavuuden tutkimi­ seen. Seminaarin järjestävät Kansallisarkisto, Tasa-arvo­asiain neuvottelukunta ja Suomen YK-liitto, ja siihen voi ilmoittau­ tua 25.9. asti osoitteessa goo.gl/Tjc8sw.

5


6

AKTI 2/2017

Massadigitoinnin tiekartta Kansallisarkisto valmistelee tiekarttaa, joka kertoo, miten ja missä järjestyksessä valtionhallinnon organisaatioiden paperiarkistot muutetaan digitaaliseen muotoon ja säilytetään pelkästään digitaalisina. Tiekartta koskee myös kuntien aineistoja siltä osin, kun on kyse maakunnille siirtyvistä aineistoista. TIEKARTAN POHJANA on valtioneuvoston 21.6.2017 antama periaatepäätös, jonka mukaan Kansallisarkisto ottaa jatkossa arkistoitavia aineistoja vastaan lähtökohtaisesti vain sähköi­ sessä muodossa. Päätöksen mukaan viranomaisten hallussa vielä oleva arkistoitava analoginen asiakirja-aineisto digi­ toidaan vuoteen 2030 mennessä. Periaatepäätös tarkoittaa julkisessa hallinnossa suurta muu­ tosta, joka jatkuu useita vuosia. Käytännön vaikutuksista ensimmäinen on valtionhallinnon paperiasiakirjojen vastaanoton lopettaminen Kansallisarkistossa. Asia­kirjat digi­toidaan ja ne säilytetään jatkossa vain digitaalisessa muodossa Kansallis­arkiston tarjoamassa julkishallinnon yhteisessä arkisto­palvelussa. Monen organisaation aiempi paperi­arkisto muutetaan ns. kertaheitolla digitaaliseksi tieto­ varannoksi.

Ei valikoivaa digitointia Periaatepäätöksen tavoitteena on valtion virastojen ja maa­ kunnille siirtyvien, vielä analogisessa muodossa olevien aineistojen kokonaisvaltainen digitointi, josta käytetään myös ilmaisua massadigitointi. Erona aiemmin toteutettuihin digitointiprojekteihin on, että aineistoja ei valikoida arkistosta digitoitavaksi organisaation oman tarpeen perusteella, vaan digitointi tehdään arkistolle kokonaisuudessaan. Huomattavana erona on, että alkuperäisiä paperikappa­ leita ei säilytetä, vaan pääsääntö on niiden hävittäminen. Aineisto on jatkossa vain digitaalista. Tiekartan piiriin kuuluva digitointi käsittää valtionhallinnon organisaatioiden aineistot sekä ne aineistot, joita maa­kunnat tarvitsevat operatiivisessa toiminnassaan. Kunnallisten organisaatioiden muu aineisto ei sisälly suunniteltuun tie­ karttaan, vaan kuntien tulee toteuttaa aineistojen digi­tointi tarvittaessa itse. Kunnat voivat käyttää Kansallisarkiston syksyn 2017 aikana laatimia digitointiprosessin vaatimuksia esimerkiksi kilpailuttaessaan aineistojensa digitointia. Vaati­ musten mukaisesti digitoitu analoginen aineisto voidaan digitoinnin jälkeen hävittää Kansallisarkiston päätöksellä.


AKTI 2/2017

Tiekartan aineistokartoitus LAAJAMITTAISEN DIGITOINNIN SUUNNITTELU edellyttää tarkkaa tietoa analogisten aineistojen määristä sekä niiden digitointiin vaikuttavista ominaisuuksista. Tie­ kartan pohjaksi Kansallisarkisto selvittää valtionhallinnon organisaatioiden sekä kunnilta maakunnille siirtyvien aineis­ tojen tietoja. Tiedonkeruu toteutetaan kahdessa vaiheessa.

SCANSTOCKPHOTO / KIRILL CHEREZOV

Kyselyn ensimmäinen vaihe toteutettiin kesällä 2017. Siinä selvitettiin karkean tason tietoja organisaatioiden hallussa olevien analogisten aineistojen määristä ja niiden aineisto­ tyypeistä. Valtionhallinnon organisaatioille toimitettiin oma kyselynsä ja maakuntahallinnoille siirtyvien tehtävien osalta toimitettiin oma kyselynsä kunnille, nykyisille maakunta­ liitoille, sairaanhoitopiireille, ELY-keskuksille ja TE-toimistoille. Kyselyn toinen vaihe toteutetaan syksyllä 2017. Toisessa vai­ heessa organisaatioilta pyydetään yksityiskohtaisia tietoja aineistoista jaoteltuna arkistoittain. Kyselyllä kerätään tietoja muun muassa analogisten aineistojen laadusta, kunnosta, ku­ vailun tasosta, käyttörajoituksista sekä muista ilmentymistä. Toisen vaiheen kyselyyn vastaaminen edellyttää organisaa­ tioilta jonkin verran selvitystyötä ja perehtymistä aineis­tojen ominaisuuksiin. TEKSTI: JANI KARELL, ylitarkastaja, Kansallisarkisto

Miten digitointi toteutetaan?

Aikataulutus yhteistyössä

Keskeinen kysymys viranomaisilla on, kuka vastaa digi­ toinnista ja sen kustannuksista? Tavoitteena on, että tie­ karttaan kuuluvat aineistot digitoidaan keskitetysti Kansallis­ arkiston alaisuudessa, jolloin digitointi voidaan tehdä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Siten organisaa­ tioiden ei tarvitse miettiä skannauslaitteisiin investoimista tai palveluiden kilpailuttamista.

Aineistokartoituksen jälkeen käydään läpi digitoinnin priori­ sointeja eli missä järjestyksessä aineistoja on tarkoituksen­ mukaista digitoida ja mitä tekijöitä aikataulutuksessa yli­ päänsä voidaan huomioida. Organisaatioilla voi olla omia tarpeita esimerkiksi tila- tai organisaatiomuutoksista joh­ tuen, tai digitoinnissa voi olla järkevintä edetä jonkin­laisessa aineistokohtaisessa järjestyksessä.

Kansallisarkistossa käynnistyi kesällä Euroopan unionin tuella toteutettava massadigitoinnin suunnitteluprojekti, jossa selvitetään digitoinnissa vaadittavia teknologioita ja resursseja. Projektin tavoitteena on myös tarkentaa massa­ digitoinnin kustannuksia sekä koko digitaalisen säilyttämisen kustannushyötyjä verrattuna nykytilan eli paperiarkistoinnin jatkamiseen. Lisäksi projektissa määritellään uusimuotoinen digitointiprosessi, joka mahdollistaa analogisten aineistojen hävittämisen.

Tiekartan laadinnassa tehdään tiivistä yhteistyötä viran­ omaisten kanssa suunniteltaessa digitoinnin järjestystä ja aikatauluja. Alkuvaiheessa huomio kiinnitetään erityisesti tulevien maakuntien toiminnassaan tarvitsemiin aineis­ toihin. Viranomaiskohtaisten aikataulujen suunnittelu jat­ kuu vuoden 2018 aikana, joten vastauksia kysymykseen ”Milloin aineistomme digitoidaan?” on luvassa vasta ensi vuoden puolella.

Osana projektia toteutetaan laaja aineistokartoitus, jolla sel­ vitetään viranomaisten hallussa olevien aineistojen määriä ja ominaisuuksia. Kartoitus muodostaa tiekartan pohjan, jonka perusteella arvioidaan tarkemmin digitoinnin kustan­ nuksia, aikataulua ja järjestystä.

TEKSTI: MIKKO ERÄKASKI, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

7


8

AKTI 2/2017

MARKO OJA

Sähkövaraukseen perustuvat tallennusmediat ovat haasteellisia käyttää, jos niiden esittämiseen tarvittavaa laitetta ei ole saatavilla. Esimerkiksi kela vaatii avokelanauhurin.

Digitaalinen säilyttäminen ei ole rakettitiedettä Digitaalisten aineistojen säilyttäminen mielletään vaikeaksi, kalliiksi, tekniseksi ja abstraktiksi toiminnaksi, joka verhoutuu kryptisten lyhenteiden ja teknisen jargonin taakse. Tähän artikkeliin on koottu koettuja ongelmia ja tarjotaan niihin ratkaisuja.

Digitaalisessa säilyttämisessä on perimmiltään kyse siitä, että tietoa säilytetään sellaisessa muodossa, että sitä voi­ daan hyödyntää myös tulevaisuudessa ja varmistua sen autenttisuudesta. Sovellukset ja järjestelmät katoavat nopeammin kuin niiden avulla tuotettu tieto. Pitkäaikaisessa säilytyksessä tulee ottaa huomioon muutokset, joita tapah­ tuu sekä laitteiden ja tallennusmuotojen että käyttäjien odo­ tuksissa ja kyvyssä tulkita aineistoa.


AKTI 2/2017

Vanhentuneet laitteet? Sähkövaraukseen perustuvat tallennusmediat, kuten vanhat videokasetit, levykkeet ja ääninauhat, ovat haasteellisia käyt­ tää, jos niiden esittämiseen tarvittavaa laitetta ei ole saatavil­ la. Ajan kuluminen aiheuttaa tallennetun median asteittaista häviämistä, minkä takia tallenteet tulisi saada säilytettäväksi digitaaliseen muotoon mahdollisimman nopeasti. Mikäli hallussa on vielä vanhoja korppuja, lerppuja tai muita eksoottisiksi muuttuvia tallennusmedioita, on syytä ottaa yhteyttä toimijoihin, jotka pitävät laitteita yllä ja tarjoavat tie­ dostojen siirtopalveluita. Kansallisarkistolla ei tällaista palve­ lua ole, joten tältä osin aineiston pelastaminen on aineiston luovuttajan vastuulla.

Miten digitaaliseksi? Digitaalisuus tarkoittaa sisällön tallentamista binäärisessä muodossa, jolloin tallennustapa on teknisesti tarkempi ja vältetään sisällön asteittainen katoaminen. Markkinoilla on sekä koti- että ammattikäyttöön tarkoitettuja digitointilaitteita ja yrityksiä, jotka tarjoavat digitointipalveluja. Kotikäyttöön tarkoitetut laitteet eivät välttämättä tuota hyvää laatua ja siksi digitoinnin ostaminen palveluna on laadun kan­ nalta parempi vaihtoehto. Omien valokuvien tai videoiden digitoinnissa tulee huomioida riittävä tarkkuus: valokuvan tulee kestää pienimpienkin yksityiskohtien suurennus. Skannaaminen tulisi tehdä siten, että alkuperäinen kuva säi­ lyy kokonaisuudessaan eikä leikkaannu reunoilta. Suurempi tarkkuus tuo paremman hyödynnettävyyden, mutta myös suuremman tiedostokoon. A4-koolle hyvä tarkkuus on 600ppi ja A3:lle riittää 300ppi. Suosittelemme, ettei käytettäisi ns. häviöllistä pakkausta, koska sen vaikutukset aineiston myöhemmälle käytölle voivat olla arvaamattomat, vaikka se säästäisikin tallennustilaa.

Missä muodossa? Myös jo alkujaan digitaalinen informaatio tulee säilyttämistä varten saattaa säilytyskelpoiseen formaattiin. Toimisto-­ ohjelmien ja erikoisempien sovellusten omat tiedosto­ muodot muuttuvat niin nopeasti, että niiden avaaminen voi olla mahdotonta jo parin vuoden kuluttua. Tiedostomuotojen osalta Kansallisarkistossa tukeudutaan Kansallisen Digitaalisen Kirjaston (www.kdk.fi) formaatti­ määrityksiin, joista löytyy sekä ääni- että kuva-aineistoille omat suositukset. Aineiston tallennusrakenteen ja tiedosto­ formaatin tulee olla riippumaton sekä alkuperäisestä käyttö­ kontekstista että järjestelmästä, ja vastaanottavan tahon tulee kyetä varmistamaan sen käytettävyys pitkälle tulevai­ suuteen. Tekstitiedostojen osalta PDF/A on todettu hyväksi. PDF:stä on useita eri käyttötarkoituksiin soveltuvia versiota. PDF/A on

tarkoitettu pysyvää säilyttämistä varten ja sen tuottaminen on osin tiukempaa kuin tavallisen PDF:n. Jos aineisto on tarkoitus säilyttää pysyvästi, konversion tuottaminen taval­ lisesta PDF:stä arkistokelpoiseen PDF/A-muotoon on kui­ tenkin virhealtista. PDF/A:sta on eri versioita, joilla on pieniä eroavaisuuksia. Tällä hetkellä hyväksyttyjä ovat PDF/A-1 ja PDF/A-2. Näistä on olemassa vielä a- ja b-alamuodot: esimerkiksi PDF/A-2b on tarkoitettu säilyttämään dokumentin visuaalinen ulkoasu.

Miten kuvailla ja järjestää? Luotettava säilyttäminen edellyttää, että aineistojen konteksti, sisältö ja tekninen rakenne on dokumentoitu metatiedoilla ja muilla sisältöä selventävillä dokumenteilla. Säilytykseen siirrettävän aineiston tulee olla järjestetty ja kuvailtu sillä tavoin, että aineiston alkuperäinen käyttötarkoitus, rakenne ja eheys voidaan myöhemmin osoittaa ja käyttää hyödyksi. Aineiston käyttöön liittyvät rajoitteet ja ehdot tulee esittää vastaanottavan tahon pyytämässä rakenteessa. Yksityisaineistojen osalta ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, missä muodossa kuvailu tulisi tuottaa ja säilyttää. Kätevänä kotikonstina on tallentaa digitaaliset aineistot loogisen jäsennyksen mukaiseen hakemistorakenteeseen ja liittää mukaan tarvittavaa dokumentaatiota.

Missä säilyttää? Kotiolosuhteissa säilytettävä digitaalinen aineisto kannattaa monistaa riittävän monelle eri tallennusvälineelle. Tähän tulisi käyttää esimerkiksi laadukkaita USB-levyjä tai -tikkuja, jotka sijoitetaan eri paikkoihin. Maantieteellinen hajauttaminen voi tarkoittaa esimerkiksi yhtä kopiota työpaikalle, yhtä talle­ lokeroon ja yhtä pilvipalveluun. Tämä ratkaisu ei ehkä ole kovin pitkäikäinen, mutta sen avulla voidaan varautua esi­ merkiksi tulipaloon. Pilvipalveluiden hyödyntämisessä tulee huomioida niiden mahdolliset käyttörajoitteet ja ymmärtää, että kyseessä on kaupallinen toimija, joka voi omien käyttö­ ehtojensa mukaisesti tehdä aineistolle jotain. Aineiston luovuttaminen ammattimaisesti hoidetulle arkistolle on luonnollisesti varmin vaihtoehto. Arkistoissa digitaalinen aineisto säilytetään digitaalisen säilyttämisen palveluiden ja järjestelmien avulla, joissa toiminnot on auto­ matisoitu. Edellytyksenä on, että säilytykseen siirrettävät aineistot täyttävät asetetut kriteerit sekä tiedostomuotojen että kuvailun osalta. Kansallisarkisto tarjoaa tähän vastaan­ ottopalvelun ja huolehtii siitä, että aineisto säilyy pitkälle tulevaisuuteen käyttökelpoisena. TEKSTI: MARKUS MERENMIES, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto

9


10

AKTI 2/2017

AIPA digitalisoi lainkäyttötyötä

OIKEUSMINISTERIÖ

AIPA-hanke tuo modernit digitaaliset työmenetelmät syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten lainkäyttöön. Hankkeen tuloksena syyttäjälaitoksessa on siirrytty ratkaisemaan rangaistus­määräysasioita täysin sähköisesti summaarisessa sakkomenettelyssä. AINEISTOPANKKIHANKE AIPA on oikeusministeri­ ön toiminnan kehittämis- ja tietojärjestelmähanke, jossa kehitetään syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomioistuinten (käräjä­oikeudet, hovioikeudet ja Korkein oikeus) lainkäyttö­ työtä moderneilla digitaalisilla työmenetelmillä. Muutosta tukemaan luodaan uusi tietojärjestelmäkokonaisuus, jonka tarkoitus on tehostaa syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomio­ istuinten työtä. AIPA:n myötä syyttäjälaitoksen ja yleisten tuomio­istuinten lainkäyttötyö siirtyy kokonaan sähköiseen asiakirja­ hallintaan sekä sähköiseen arkistointiin. Järjestelmä mah­ dollistaa sekä paperittoman työskentelyn että sähköisen tiedonvaihdon muiden viranomaisten, sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa.

Sakotus sujuu sähköisesti Hankkeessa siirryttiin uuteen vaiheeseen vuoden 2016 lopulla, kun uusi sakkomenettelylaki astui voimaan ja sen mukaisia sakkoasioita alettiin syyttäjälaitoksessa ratkaista AIPA-järjestelmässä. Sakkoasiat tulevat AIPA-järjestelmään vireille automaat­ tisesti esitutkintaviranomaiselta sähköisen rajapinnan välityksellä, ne ratkaistaan kokonaan sähköisesti ja tie­ dot sakoista jaellaan automaattisesti muille viranomaisille esimerkiksi täytäntöönpanoa varten. Asianosaiset saavat ratkaisu­asiakirjan pääasiassa eKirjeen välityksellä. Jotta AIPA-järjestelmä tukisi parhaalla mahdollisella taval­ la lainkäyttötyötä ja sähköisestä tietojenkäsittelystä saatai­ siin irti suurin mahdollinen hyöty, järjestelmä on kehitetty ottaen käyttäjien tarpeet tarkasti huomioon. Muun järjes­ telmän tavoin myös tiedonohjausominaisuudet räätälöitiin tukemaan lainkäyttötyötä.

Paperiasiakirjat historiaan AIPAssa tapahtuvalle summaariselle sakkomenettelylle haettiin uusi seulontapäätös Kansallisarkistolta. Aiempi sakkomenettelyä koskeva seulontapäätös oli vuodelta 2003. Osana seulontapäätösprosessia järjestettiin loka­ kuussa 2016 AIPA-järjestelmän esittelytilaisuus ja ohjaus­ käynti, jossa Kansallisarkiston asiantuntijat todensivat AIPA-järjestelmän SÄHKE2-mukaisuuden. Helmikuussa 2017 saatiin lopullinen seulontapäätös, jossa AIPA-järjestelmään 1.12.2016 alkaen kertyvät syyttäjän summaaristen sakkoasioiden sähköiset asiakirjatiedot määrättiin Kansallisarkiston seulontastrategian mukaisesti kokonaisuudessaan pysyvään säilytykseen yksinomaan sähköisessä muodossa.

Oikeushallinto digitalisoituu Seuraavaksi AIPA-hankkeessa toteutetaan rikos-, riita- ja hakemus­asioiden käsittely hankkeessa aiemmin rakennetun järjestelmäpohjan päälle. AIPAn lisäksi oikeusministeriön hallinnonalalla on meneil­ lään useita muita sähköisen työtavan ja asian­käsittelyn kehittämis­h ankkeita esimerkiksi hallinto- ja erityis­ tuomioistuinten, Rikosseuraamuslaitoksen ja ulosoton sek­ toreilla. Tavoitteena on oikeushallinnon toimintatapojen ja asiakirjahallinnon kokonaisvaltainen digitalisoiminen tule­ vina vuosina. Muutos on merkittävä niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisessäkin mittakaavassa. TEKSTI: IIVARI HUHTA, asiakirjahallinnon asiantuntija, oikeusministeriö


AKTI 2/2017

Autonomian ajan henkikirjat digitoidaan yhteistyö­ hankkeessa

KANSALLISARKISTO

Kansallisarkisto ja Geneological Society of Utah digitoivat ja indeksoivat Kansallisarkiston henkikirjoja vuosilta 1809–1917. Digitointi käsittää noin 2 200 sidosta. KANSALLISARKISTOSSA jo pitkään käynnissä ollut kump­ panuushanke Geneological Society of Utahin (GSU) kanssa laajeni vuoden 2017 keväällä projektiksi, jossa on tarkoitus digitoida autonomian ajan julkiset, sataa vuotta vanhemmat aiemmin digitoimattomat henkikirjat. Henkikirjat ovat maan väestöstä henkiveroa varten kun­ nittain tehtyjä väestöluetteloita. Ne ovat samalla tärkeä sosiaali- ja väestöhistoriallisten tietojen lähde. Henki­kirjojen taustoista ja tutkimuskäytöstä löytyy tietoa Arkistojen Portista (http://wiki.narc.fi/portti/).

Korkealaatuisia tiedostoja Vuosien 1809–1917 henkikirjoista on jo aiemmin mikro­ kuvattu ja digitoitu filmeiltä ne, joiden vuosiluvut päättyvät lukuihin 0 tai 5. Muut henkikirjat digitoidaan alkuperäisistä asiakirja­ sidoksista. Tällä varmistetaan kuvien tasaisen korkea laatu ja tekstin hyvä luettavuus. Digitointi toteutetaan Kansallis­ arkiston vaatimusmäärittelyn mukaisesti eli 8 bit harmaa­ sävyisenä resoluutiolla 300 ppi, mikä mahdollistaa tiedos­ tojen käytön myös painettavissa julkaisuissa. Julkiset tiedostot ovat nähtävissä ja ne on mahdollista tal­ lentaa omalle tietokoneelleen suoraan Digitaaliarkistosta (http://digi.narc.fi/digi/).

Arvokas lisä digiaineistoihin Skannaustyön toteuttaa Greyscale Ltd -yrityksen nelihen­ kinen tiimi. He ovat pystyttäneet kirjahisseillä varustetut kamerajärjestelmät Kansallisarkiston tiloihin. Projektilla on kunnianhimoinen tavoite saada noin 2 200 sidosta digi­

Digitoitu henkikirja vuodelta 1851: Kuopion läänin Pielisjärven kunnan Vuonislahden kylän tiloja. toitua kahdeksan kuukauden aikana vuoden 2017 loppuun mennessä. Tällaiset kumppanuusyhteistyöprojektit, joissa Kansallisarkisto saa veloituksetta digitoitua aineistoja, ovat varsin hyödyllisiä ja suositeltavia omien resurssien vähetessä. Rinnakkaisessa projektissa aineistosta kerätään joukkois­ tettuna tiettyjä metatietoja, jotka myöhemmin tule­ vat Kansallis­arkiston tietojärjestelmien kautta tutkimus­ käyttöön. Useiden seurakuntien aineistoja löytyy Digitaali­arkistosta vain 1870-luvulle saakka. Sataa vuotta vanhemmat digi­ toidut henkikirjat ja varsinkin aikaväli 1870–1917 ovat merkittävä tietolähde ja lisä digitoituihin väestörekisteri­ aineistoihin.

TEKSTI: ISTVÁN KECSKEMÉTI, johtaja, Kansallisarkisto

11


12

AKTI 2/2017

Suomen unohdettu kenraali­ kuvernööri yksien kansien väliin

Nikolai Gerard työpöytänsä äärellä Helsingissä. Gerard kirjoitti kenraalikuvernööri­ kauttaan koskevia muistelmia useaan otteeseen, ja myös hänen ystävänsä Suomen vuosilta täydensivät muistelmia. HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi syksyllä julkaistaan teos ”Nikolai Gerard – Suomen unohdettu kenraalikuvernööri”. Se avaa Nikolai Gerardin elämää ja hänen virkauraansa valaisevia arkistolähteitä. Kirjassa julkaistaan myös kaksi Gerardin muistelmakäsikirjoitusta.

NIKOLAI GERARD oli Suomen kenraalikuvernööri vuosina 1905–1908. Hänen virkaurastaan Suomessa kertovat eten­ kin senaatin arkisto ja kenraalikuvernöörin kanslian arkisto mutta myös monet yksityisarkistot. Vuonna 2015 Gerardin sukulaisen hallusta löytyi ennen tutkimattomia Gerardin henkilökohtaisia asiakirjoja ja muistiinpanoja. Nämä aineistot innoittivat Kansallisarkiston kokoamaan kenraali­ kuvernööri Gerardin vaiheet yksien kansien väliin. Syksyllä julkaistavan kirjan ensimmäinen osa valottaa Gerardin elämän merkittäviä vaiheita: elämää ja virka­ uraa Venäjällä, aikaa Suomen kenraalikuvernöörinä sekä Venäjän vallankumousta ja paluuta Suomeen. Toisessa osassa teos esittelee Gerardin hallussa säilyneitä aineis­ toja ja tämän kenraalikuvernöörikautta kuvaavia arkisto­ lähteitä, ja kolmas osa sisältää kaksi Gerardin muistelma­ käsikirjoitusta.

Harvinaiset aineistot Saksasta Kansallisarkisto sai keväällä 2015 tietää Nikolai Gerardin Saksassa asuvan sukulaisen Irina von Guerardin hallus­ sa olevista, Suomen historian kannalta kiinnostavista asia­

kirjoista. Gerardin suvussa ei ollut enää venäjän kieltä taita­ via henkilöitä, joten sukulaiset eivät tarkemmin tunteneet venäjänkielisten asiakirjojen sisältöä. Vuonna 2016 Kansallisarkisto sai nämä Nikolai Gerardin harvinaiset alkuperäisaineistot Irina von Guerardilta digitoi­ taviksi. Aineistoihin sisältyy muun muassa Gerardin laaja, käsinkirjoitettu omaelämäkerta, jossa hän käsittelee aikaan­ sa Suomessa. Aineisto sisältää myös Gerardin kirjeenvaih­ toa sekä hänen neuvostopassinsa. Kokonaisuudessa on mukana Venäjän keisari Nikolai II:n allekirjoittama Gerar­ din nimitysasiakirja Suomen kenraalikuvernööriksi. Nämä aineistot ovat avainasemassa, kun tutkitaan kenraalikuver­ nööri Gerardin toimintaa Suomessa.

Näkökulmana Suomi ”Nikolai Gerard – Suomen unohdettu kenraalikuvernööri” -teos kertoo muun muassa Gerardin kenraalikuvernööri­ kauden 1905–1908 tapahtumista Suomessa, kuten eduskunta­uudistuksesta, naisten äänioikeudesta ja Viapo­ rin kapinasta. Lisäksi kirjassa kuvataan Gerardin virkaeroa ja hänen elämänsä myöhempiä vaiheita.


AKTI 2/2017

Nikolai Nikolajevitš Gerard

KANSALLISARKISTO / MARKO OJA

• Syntyi 3.9.1838 Demjankissa • Arvonimeltään todellinen salaneuvos • Oikeustieteellisen tutkinnon suoritettuaan eteni nopeasti monipuolisella virkaurallaan Venäjällä • Virkakausi Suomen kenraali­kuvernöörinä kesti joulukuusta 1905 helmikuuhun 1908 • Ensimmäinen Suomen kenraali­kuvernööri ilman sotilastaustaa • Joutui eroamaan kenraalikuvernöörin virastaan 1908 ennen toisen sortokauden alkamista: eron jälkeen toimi mm. Venäjän valtakunnan­ neuvoston jäsenenä • Venäjän vallankumouksen levottomuuksien aikoihin muutti Demjankista ensin 1917 Kiovaan ja sen jälkeen Petrogradista vuonna 1923 Suomeen, jossa valtio kustansi asumisen Halilan parantolassa • Viimeisteli muistelmansa Halilassa • Kuoli 9.12.1929 Uudellakirkolla

Asiakirjat digitoitiin Kansallisarkistossa ja ne lisätään Digitaaliarkistoon kirjan julkaisun yhteydessä.

Muistelmat raottavat historiaa Valtaosa Gerardin henkilökohtaisesta arkistosta tuhoutui Venäjän vallankumouksen jälkeen, kun bolševikit polttivat hänen Demjankissa sijainneen kartanonsa vuonna 1919. Siirtyessään 1920-luvulla asumaan Suomeen Gerard toi kuitenkin mukanaan tuhosta säilyneitä aineistoja, jotka loivat pohjan hänen muistelmakäsikirjoituksilleen. Gerard kirjoitti yli sadan sivun laajuiset muistelmat ajastaan Suomen kenraalikuvernöörinä, mutta ne jäivät aikoinaan julkaisematta. Tulevassa teoksessa julkaistavat muistelmat antavatkin arvokasta tietoa Gerardin kenraalikuvernööri­ kauden aikaisista tapahtumista Suomessa – toki subjek­ tiivisesta näkökulmasta.

Digitoituna kaikkien käyttöön Nikolai Gerardin kolmivuotinen kenraalikuvernööriaika oli lyhykäisyydestään huolimatta Suomen kehitykselle hyvin merkittävä. Gerardin aikana Suomessa toteutettiin kansain­ välisestikin radikaali eduskuntauudistus vuosien 1906– 1907 aikana, jolloin myös otettiin käyttöön yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Kenraalikuvernööri suhtautui myön­ teisesti Suomen autonomiaan ja puolusti sitä. Nikolai Gerard saavutti lyhyessä ajassa suomalaisten suo­ sion. Niin poliittinen eliitti kuin kansakin arvostivat kenraali­ kuvernöörin toimintaa, ja Gerard puolestaan piti Suomesta ja koki sympatiaa maata kohtaan. Suomessa toteutetut liberaalit uudistukset ja erityisesti Viaporin kapina herätti­ vät kuitenkin huolta Pietarissa, ja epäluottamus heijastui myös Gerardiin, minkä vuoksi hänen virkakautensa Suomessa jäi lyhyeksi.

Nikolai Gerardin pojantytär Irina von Guerard on antanut luvan Kansallisarkistolle Gerardin aineiston julkaisemi­ seen myöhemmin ilman käyttörajoituksia. Kirjan julkaisun jälkeen koko digitoitu aineisto avautuukin kaikkien nähtä­ ville ja käytettäväksi Kansallisarkiston Digitaaliarkistoon. Gerardin kenraalikuvernöörikauteen liittyviä aineistoja esi­ tellään Kansallisarkistossa joulukuussa 2017 avautuvassa neljännessä Pro Finlandia -näyttelyssä, joka keskittyy Suomen itsenäistymiskehitykseen sekä suhteisiin Venäjän, Puolan ja Baltian maihin. Pitkään unohduksissa olleen kenraali­kuvernöörin näkökulma Suomen historiaan pää­ seekin Suomen juhlavuonna vihdoin esille. Rantanen Arja, Sendhardt Olga, Happonen Päivi ja Nuorteva Jussi (toim.) 2017: Nikolai Gerard – Suomen unohdettu kenraalikuvernööri. Kansallisarkisto. Noin 344 s. ISBN: 978-951-37-7266-6. Hinta: 35 € TEKSTI: JENNI FABRITIUS, harjoittelija, Kansallisarkisto

13


14

AKTI 2/2017

Piirisihteeri V. Boman pitää paikallisia opastuskursseja Karttulassa vuonna 1908. Kuva teoksesta ”Kymmenen vuotta Suomen Työväenpuo­ lueen muistoja ja ennätyksiä 1899–1909”.

Arkisto­aineistot puhe-esitysten tulkinnassa Historiantutkimus perustuu vahvasti kirjallisiin aineistoihin. Minkälaisten arkistoaineistojen kautta voi päästä suullisten poliittisten esitysten muotojen, sisältöjen ja tehtävien jäljille? Anna Rajavuori joutui miettimään suhdetta aineistoihin erityisen huolellisesti tehdessään väitös­tutkimusta varhaisen työväenliikkeen agitaatiosta. SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE järjesti 1900-­luvun ensi vuosikymmeninä ympäri maata tuhansia puhetilai­ suuksia, joiden tarkoituksena oli levittää sosialismin aatet­ ta, saada työväki järjestäytymään ja toimimaan työväenjär­ jestöissä sekä äänestämään SDP:tä eduskuntavaaleissa. Vuosisadan alun poliittista puhetta on tutkittu suhteel­ lisen vähän, osittain sen vuoksi, että ääniteaineistoja ei ole ja puhe­käsikirjoituksiakin on säilynyt hyvin rajallisesti. Sen vuoksi agitaation retorinen analyysi tuntui tutkimusta suunnitellessani mahdottomalta lähestymistavalta. Näkö­

kulmakseni muodostui tarkastella agitaatiota ja agitaatio­ tilaisuuksia esitysteoreettisesta näkökulmasta kulttuuri­ sena tapahtumana, jonka kautta historiaa ja kulttuuria sekä poliittista ja sosiaalista todellisuutta katsotaan.

Metodologinen ongelma Tutkimukseni läpi kulkeva metodologinen ongelma liittyi siihen, miten arkistoidusta aineistosta voidaan tulkita esiin­ tymistä eli kehollista vuorovaikutusta. Agitaatiokuvaukset ovat tyypillisesti fragmentaarisia ja niitä on löydettävissä monenlaisissa aineistolajeissa. Lähdeaineistoni koostui lopulta sanomalehtiaineistoista, muistitiedosta ja asiakirjaaineistoista sekä kaunokirjallisista teksteistä. Asiakirja-aineiston käyttöä rajoittivat paitsi vajavaisuudet pöytäkirjanpidossa ja niiden säilymisessä arkistoissa myös se, että työväenyhdistystoiminta ei ollut 1900-luvun alun maaseudulla niin vakiintunutta, että toimintaa olisi ylipää­ tään dokumentoitu. Niin sanottua herätysagitaatiota ei tallennettu eikä raportoitu siinä mielessä, että itse tapahtu­ mista olisi voinut tehdä pitkälle meneviä päätelmiä.


AKTI 2/2017

Agitaatiokuvaukset sanomalehdissä Kansalliskirjaston digitoitu sanomalehtiarkisto oli korvaa­ maton sekä aineistona että työkaluna. Mahdollisuus sana­ hakuihin ja sen avulla laajan aineistomäärän läpikäymiseen antoi aluksi käsityksen siitä, mitä ja miten agitaatiosta kirjoitettiin eri puolueiden lehdissä. Sirpaleinen aineisto vaati kuitenkin tiukkaa ajallista ja maantieteellistä rajausta. Sanomalehtiarkistoa selail­ lessani törmäsin vuosina 1906–1909 jyväskyläläisessä Sorretun Voima -lehdessä julkaistuihin viiden piiriagitaatto­ rin matkakertomuksiin, joissa puhujat kuvasivat työtänsä ja tapahtumia matkoillaan. Tämän aineiston vuoksi tutkimuk­ seni kohteeksi valikoitui SDP:n piiriorganisaation järjestämä suullinen agitaatiotoiminta Vaasan läänin itäisen vaalipiirin alueella ennen ja jälkeen ensimmäisten eduskuntavaalien. Erityisen kiinnostavia matkakertomukset olivat sen vuoksi, että niissä suullisen ja kirjallisen raja hämärtyi: niissä agi­ taattorit ikään kuin jatkoivat agitaatiopuhettaan kirjallisessa muodossa. Kertomukset olivat lehden lukijoille suunnattua agitaatiota, eivät vain kuvauksia siitä.

Ilmoitus Maria Raunion puhetilaisuudesta Sorretun Voimassa 22.2.1907.

Hajanainen muistitieto

Esitysarkeologiaa

Agitaattorien kirjoitukset toivat esiin heidän näkö­ kulmansa tapahtumiin, mutta entä kuulijoiden näkökulma? Agitaatiota koskevaa muistitietoa löysin lopulta neljästä eri arkistosta.

Aineistoa hallitakseni luin fragmentaarisia lähteitä ennen kaikkea suhteessa esitysteorian kannalta olennaisiin kysy­ myksiin, jotka liittyvät esimerkiksi identiteettiin, sosiaalisiin rooleihin ja yksilöiden toimintamahdollisuuksiin. Aineisto­ tyypin ja sen kirjallisen tyylilajin tiedostamisen tärkeys tuli ilmi esimerkiksi agitaation tunneilmaisua tulkitessa. Kauno­ kirjallisissa teksteissä korostuivat suuret tunteet, viha ja rakkaus, kun taas arkipäiväisemmässä ilmaisussa tunneil­ maisu oli hillitympää.

Työväenmuistitietotoimikunnan keräämä muistitieto­ aineisto Työväen arkistossa on melko hyvin asiasanoitettu, joten pystyin hakemaan paikkakunnan ja aikarajauksen lisäksi myös asiasanoilla agitaatio, agitaattori ja työväen­ puhuja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kansan­ runousarkiston aineistoista käytin vuonna 1939 kerät­ tyä Uudet elämänmuodot -keräystä. Kansallisarkistossa säily­tettävien Historiallisten seurojen muistitietotoimikun­ nan kokoelman pitäjäkeräysten jäljille päädyin lukemal­ la paikallis­historioita. Eri arkistonmuodostajien tuottama muistitieto oli arvokasta erityisesti siksi, että muistelijoi­ den erilaiset poliittiset näkökulmat olivat näin paremmin edustettuna. Ainoa ei-kirjallinen aineistoni oli Tampereella Kansan­ perinteen arkistossa säilytettävä haastatteluaineisto. Tampereelle lähdin SKS:n tutkijan Risto Blomsterin vin­ kistä: hän arveli, että kansanmusiikkiin erikoistuneen ar­ kiston koko­elmissa voisi olla myös poliittisiin esityksiin liit­ tyviä aineistoja. Arkistosta löytyikin agitaatiota käsittelevä haastattelu­aineisto, jonka Taina Huuhtanen oli tehnyt Virroilla vuonna 1967. Vaikka moni haastateltava ei muistanut agitaatiosta juuri mitään, oli kiinnostavaa kuulla, miten agi­ taatiosta puhuttiin. Puhutun kautta tuli ilmi erityisesti se, miten agitaatioon suhtauduttiin ja miten se nähtiin osana 1900-luvun alun poliittista kulttuuria.

Suullisen esityksen kirjallisia jälkiä tutkittaessa on kyseen­ alaistettava tiukka jako suulliseen ja kirjalliseen. Tätä puoltaa myös se, että 1900-luvun alun media- ja puhe­ kulttuurissa jako ei ollut alun alkaenkaan jyrkkä. Suulliskirjallinen kulttuuri tuotti erilaisia puhe-esityksiä ja tutkijan aineistonhallintaa auttaa suullis-kirjallisen kulttuurin näke­ minen kokonaisuutena vastakkainasettelun sijaan. TEKSTI: ANNA RAJAVUORI, VTT, Helsingin yliopisto

Anna Rajavuoren väitöskirja ”Esityksen politiikka. Sosialistinen agitaatio keski­s uomalaisella m a a s e u d u l l a 19 0 6 – 19 0 8 ” t a r k a s t e t ­ tiin 2.6.2017 Helsingin yliopistossa. Vasta­ väittä­jänä toimi professori Kari Teräs Tampe­ reen yliopistosta ja kustoksena professori Pauli Kettunen Helsingin yliopistosta. Väitös­kirja on luettavissa sähköisenä versiona osoitteessa http://hdl.handle.net/10138/184737

15


16

AKTI 2/2017

Nimilipusta tallennetaan tieto­ kantaan nimen hakuasu, paikan laji, viittaus keruu­karttaan (lipussa olevat merkinnät ja digitoidun kartan ID), keruu­pitäjä, kerääjä ja keruuvuosi. Lopuksi määritellään ETRS-TM35FINkoordinaatit.

Digitaalinen Nimiarkisto avautuu vuoden lopussa Kotimaisten kielten keskus (Kotus) avaa vuoden lopussa verkossa Nimiarkiston, johon kootaan noin kolme miljoonaa suomalaista paikannimeä. Digitalisointi tuo paikannimi­ kokoelmat kaikkien vapaaseen käyttöön. SUOMALAINEN PAIKANNIMISTÖ on ollut hyvin esillä pai­ netuissa kartoissa ja jo pitkään avoimesti myös verkossa Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-sovelluksessa. Maan­ mittauslaitoksen Paikannimirekisterissä on suomen-, ruot­ sin- ja saamenkielisiä nimiä yhteensä noin 800 000. Pian Suomen paikannimet ja niihin liittyvät tiedot tulevat tätäkin kattavammin verkkoon, kun Kotuksen johdolla ava­ taan arkistojen nimikokoelmia digitaalisina verkossa. Tämän vuoden lopussa avautuu Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä sähköinen Nimiarkisto, kansallinen nimitietovaranto, joka on luonnollisesti saanut nimen kaikilla kotimaisilla kielillä. Nimi on ruotsiksi Namnarkivet, pohjoissaameksi Nam­maarkiiva, inarinsaameksi Nommâarkkâdâh ja koltansaameksi Nõmmarkiiv. Aluksi palvelu sisältää suomenkieliset paikannimet Kotuksen kokoelmista. Myöhemmin mukaan saadaan myös Suomen ruotsin- ja saamenkieliset paikannimet yhteistyössä Svenska

litteratursällskapetin ja saamelaisyhteisöjen kanssa. Ajan myötä sähköisen Nimiarkiston kautta tulee käyttöön myös muita kuin paikannimikokoelmia, esimerkiksi vanhoista asia­ kirjoista poimittua nimistöä.

Kolme miljoonaa paikannimeä Paikannimiä Suomesta on kerätty sadan vuoden aikana noin kolme miljoonaa. Paikannimikokoelmat ovat pääosin kieli­ tieteellisen koulutuksen saaneiden tutkijoiden ja opiskelijoi­ den kentältä tallentamaa suullista perimätietoa, joten nimen lisäksi on tallennettu niihin liittyvää tietoa. Tähän asti tiedot ovat olleet paperisten nimilippujen ja keruu­ karttojen muodossa käytettävissä arkistojen tiloissa, mutta avautuvat digitalisoinnin myötä nyt paikkatietoaineisto­ na kaikkien ulottuville. Tietokantamuotoinen aineisto tulee käyttöön CC-lisensoituna avoimena datana ja siihen pääsee käsiksi sekä selainkäyttöliittymän että rajapintojen kautta.


AKTI 2/2017

Kuvatiedostojen käyttö on pääosin luvanvaraista, koska nimi­ lippujen vapaamuotoinen osuus saattaa sisältää henkilö­ tietoja. Käyttöliittymät ja rajapintapalvelut toteutetaan yhteistyössä Kielipankin ja Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen AVAA-palvelun kanssa.

Digitalisoinnin vaiheet Kotus aloitti paikannimikokoelmiensa digitalisoimisen vuonna 2014. Päärahoitus on saatu opetus- ja kulttuuriministeriöltä, ja jonkin verran rahoitusta on tullut myös kunnilta, yhdistyk­ siltä ja säätiöiltä. Digitalisoinnin vaatima työ ostetaan etu­ päässä kilpailutetuilta palveluntarjoajilta. Liikkeelle lähdettiin paperimuotoisten aineiston – nimilippujen ja keruukarttojen – skannaamisella kuvamuotoon. Keruu­ kartat georeferoitiin eli kiinnitettiin koordinaatistoon. Suurin työ on nimilippujen keskeisen tietosisällön siirtämisessä tieto­kantamuotoon, semminkin kun suurin osa sisällöstä on vaihtelevilla käsialoilla käsin kirjoitettua. Loppuvaiheessa tietokantamuotoiseen tietoon lisätään nimettyjen paikkojen pistekoordinaattisijainnit lipuista tal­ lennetun tiedon ja georeferoitujen keruukarttojen avulla. Työ­vaiheita on esitelty videoissa, jotka löytyvät hankkeen verkko­sivuilta osoitteesta www.kotus.fi/nadigi.

Koko kansan aineisto Sähköinen toimintaympäristö tarjoaa tärkeitä mahdolli­ suuksia tietojen rikastamiseen ja täydentämiseen. Kansa­ laiset voivat tuottaa tietoa siitä, ovatko arkistoon tallennetut

Nimet ovat kulttuuriperintöämme Erisnimillä yksilöidään ihmisiä, paikkoja ja monia muita elollisia ja elottomia kohteita. Nimet eivät sellaisinaan riitä nyky-yhteiskunnassa, vaan niiden rinnalle tarvitaan muita id-järjestelmiä kuten henkilötunnuksia ja osoiteja postinumeroita. Tämä ei kuitenkaan vähennä nimien merkitystä, sillä nimet ovat paljon muutakin kuin yksilöi­ viä ”tunnisteita”. Ihmistenvälisessä vuorovaikutuksessa nimet ovat luontevin erottelun keino. Nimet muodostavat nimijärjestelmiä, ja kieliyhteisön jäsenillä on nimeämiseen liittyvää tietoa ja kokemusta. Tämän kautta nimet synnyttävät mielikuvia ja päätel­ miä ja ovat merkityksellisiä käyttäjilleen. Nimi voi olla läpi­näkyvä, merkitykseltään ja nimeämisen motiiveil­

nimet vielä käytössä, onko nimi korvautunut uudella, onko nimettyä paikkaa enää olemassa tai mitä kokonaan uutta nimistöä on syntynyt. Samoin voidaan täydentää paikkoihin ja nimiin liittyvää tausta­tietoa sekä muuntaa kuvamuotoisista lipuista tieto­ kantamuotoon nimiin liittyvää tietoa. Näin turvataan se, että meillä on myös tulevina vuosikymmeninä Suomesta tarkat ja ajantasaiset paikannimitiedot.

Jatkoprojekteja odottamassa Paikannimiaineistosta on tarkoitus jalostaa kansallinen viite­ tietokanta. Tämä edellyttää sitä, että aineisto varustetaan paikka- ja paikannimitunnisteilla. Alkuperäisessä aineistossa voi olla samasta nimestä useita tietoja, ja toisaalta yhdellä paikalla voi olla monta nimeä. Tämän vuoksi tietojen välisten viittausten luominen ja tunnisteiden käyttöönotto vaatii paljon työtä. Lisäksi koko aineisto linkitetään Maanmittauslaitoksen Paikannimi­ rekisteriin. Perinteisen paikannimistön rinnalle palveluun voidaan jat­ kossa tallentaa myös urbaanien ja kaavoitettujen alueiden nimistöä. Muutaman kaupungin kanssa onkin jo sovittu, että voimme sisällyttää palveluun heidän paikannimitietonsa, jotka sisältävät nimien lisäksi myös taustatietoa nimistä. TEKSTI: TONI SUUTARI, projektipäällikkö, erityisasiantuntija, Kotimaisten kielten keskus

taan helposti tulkittavissa, kuten vaikka Haapaniemi tai Lampisaari. Yhtä hyvin paikannimi voi olla läpinäky­ mätön ja alkuperältään tuntematon. Vanhastaan on tunnettu myös tarinat, jotka liittyvät oman kotiympäristön paikkoihin ja niiden nimiin. Osa tarinoista perustuu historiallisiin tositapahtumiin ja osa on syntynyt selittämään arvoituksellisia nimiä. Tarinat ja paikannimet ovat osa aineetonta kulttuuriperintöämme. Nimiä häviää ja syntyy jatkuvasti, kun yhteiskunta ja ympäristöt muuttuvat. Kokonaisuus kuitenkin pysyy, jos uudistuminen tukeutuu olemassa olevaan. Jotta perintö säilyy, sen tulee elää ja siirtyä sukupolvelta toiselle. Tämän vuoksi esimerkiksi kaavanimistön suunnitte­ lun hyvänä lähtökohtana on alueen vanha perinteinen paikannimistö.

17


18

AKTI 2/2017

PXHERE.COM

Julkishallinnon organisaatioiden tehtäväluokitukset Organisaation tehtävät ovat nykyisin vallitseva lähestymistapa asiakirjatiedon organisointiin. Tehtäväluokitusten ylläpidossa ja käytössä on kuitenkin monia haasteita. Saara Packalénin väitöskirjatutkimus kuvaa ja analysoi tehtäväluokituksia ja niiden käyttöä suomalaisissa julkishallinnon organisaatioissa.

TUTKIMUS KOHDISTUI asiakirjahallinnan ammattilaisten näkemyksiin tehtäväluokituksista ja tehtäväluokituksissa käytettyyn terminologiaan. Tutkimusaineisto koostui kolmes­ sa suomalaisessa julkishallinnon organisaatiossa työskente­ levien asiakirjahallinnan ammattilaisten (22 henkilöä) haas­ tatteluista sekä näissä organisaatioissa käytössä olleista tehtäväluokituksista. Tutkimus tuo uutta tietoa suomalaisten julkishallinnon organisaatioiden tehtäväluokituksista sekä lisää ymmärrystä

Fyysisiä esineitä voi­ daan luokitella monin eri konkreettisin perustein. Abstraktimpien asioiden kohdalla luokittelu on erilaista.

niiden käytöstä ja käytön haasteista. Tutkimus keskittyy tehtävä­luokituksiin suomalaisessa julkishallinnon asiakirja­ hallintaympäristössä. Laajempana viitekehyksenä toimii aihe­piirin kansainvälinen tutkimus ja kirjallisuus.

Monta tapaa ymmärtää Asiakirjahallinnan ammattilaisten ymmärrys tehtävä­ luokituksesta oli sidoksissa heidän työnkuvaansa, ja tehtävä­luokituksen sijaan puhuttiinkin usein AMSista tai asia­r yhmityksestä. Vastaavasti tehtäväluokituksen nähtiin myös palvelevan eri tarkoituksia. Vaihtoehtoisia luokitus­ menetelmiä ei useinkaan tunnistettu. Asiakirjatiedon liittämistä tehtäväluokituksen avulla sen synty­kontekstiin pidettiin tärkeänä. Tutkimustulokset viit­ taavat myös siihen, että osin tehtäväluokituksia käytettiin organisaatioissa annetun ohjeistuksen ja vallitsevan käytän­ nön vuoksi.


AKTI 2/2017

MARKUS MUUKKA

toivat etenemään haastavissa tilanteissa, eikä niitä pidetty ylitsepääsemättöminä. Tutkimustulokset osoittavat, että tehtäväluokituksilla on asiakirja­hallinnan ammattilaisten lisäksi muita käyttäjiä organisaatioissa. Jokainen työssään asiakirjoja käsittelevä henkilö voidaan nähdä ainakin jossain määrin myös tehtävä­ luokituksen käyttäjänä. Asiakirjahallinnan ammattilaiset pitivät itseään kuitenkin tehtäväluokituksen pääasiallisi­ na käyttäjinä, ja tehtäväluokitusta ensisijaisesti omana työ­ välineenään. Asiakirjahallinnan ammattilaisten odotukset muita käyttäjiä kohtaan vaihtelivat. Osin kaikkien työntekijöiden toivottiin perehtyvän tehtäväluokitukseen, toisaalta heidän ei koettu tarvitsevan siitä tietoa.

Monitulkintainen terminologia Tutkimuksen perusteella suomalaisissa julkishallinnon organi­saatioissa käytettävien tehtäväluokitusten terminologia on vaihtelevaa, monitulkintaista ja abstraktia. Tutkituissa otsi­ koinneissa tehtävä ilmaistiin usein substantivoidulla verbillä (esimerkiksi työllistyminen), joka voidaan helposti ymmärtää myös laajasti tiettyä aihetta kuvaavaksi ilmaisuksi. Käytetty terminologia vaihteli eri organisaatioiden luoki­ tusten välillä, mutta myös yksittäisen luokituksen sisällä. Yksikään analysoiduista luokituksista ei noudattanut otsikoin­neissa tiettyä logiikkaa läpi koko luokituksen.

Tehtäväpohjaisuus vallitsee Tehtäväpohjaisuus on nykyisin vallitseva lähestymistapa asiakirjatiedon hallintaan. Asiakirjatiedon liittäminen sen synty­kontekstiin nähdään välttämättömänä sen myöhem­ män ymmärtämisen ja löytämisen kannalta. Kokonaisuutena tarkasteltuna tehtäväluokituksia pidetään loogisina. Käytännön sovelluksina enumeratiiviset, hierarkkiseen rakenteeseen perustuvat tehtäväluokitukset aiheuttavat kui­ tenkin moninaisia haasteita niiden käyttäjille. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu samansuuntaisia ongelmia. Saara Packalén väitteli elokuussa Tampereen yliopistossa julkishallinnon organisaatioiden tehtäväluokitusten käytöstä.

TEKSTI: SAARA PACKALÉN, YTM (väitellyt)

Käytössä monia haasteita Asiakirjahallinnan ammattilaiset kohtaavat tehtävä­ luokituksen ylläpidossa ja käytössä useita erilaisia haasteita, kuten tasapainoilu tehtäväluokituksen muuttumattomuuden ja alempien tehtävätasojen nopeatahtisen päivittämis­ tarpeen välillä. Haasteellisten tilanteiden ratkaisemisessa käytettiin omaa harkintaa, tehtiin yhteistyötä kollegojen kanssa sekä etsit­ tiin tietoa organisaatiokohtaisista ohjeistuksista. Kokemus tehtäväluokituksen käytöstä ja sen sisällön tunteminen aut­

Saara Packalénin väitöstutkimus ”Functional Classification Systems in Finnish Public-Sector Organisations” tarkastettiin 18.8.2017 Tampe­ reen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi profes­ sori Julie McLeod, Northumbria Universitystä Isosta-Britanniasta ja kustoksena yliopistotut­ kija, dosentti Pekka Henttonen Tampereen yli­ opistosta.

19


20

AKTI 2/2017

Arkistouralla Arkistouralla-palstalla äänessä ovat arkistoalan ammattilaiset, jotka kertovat työstään ja urastaan. Tässä numerossa Aktin kysymyksiin vastaa Kansallisarkiston konservaattori Arja Jokiniemi, jonka työura silloisessa Valtionarkistossa alkoi yli 41 vuotta sitten ja päättyy syyskuussa hyvin ansaitulle eläkkeelle. Konservoinnin pariin Jokiniemeä on alusta asti vetänyt aineiston ainutlaatuisuus.

ISTVÁN KECSKEMÉTI

Konservointi vei kokonaan MILLOIN PÄÄTIT RYHTYÄ KONSERVAATTORIKSI? Tulin Valtionarkistoon ylioppilaana vuonna 1976 ja ajatus oli, että vain piipahdan siellä miettiessäni, mille alalle suuntau­ tuisin. Toisin kuitenkin kävi. Aluksi olin kaksi viikkoa keskuksessa. Tämän jälkeen siir­ ryin kuvaamoon, jossa tehtiin reproja, mikrofilmejä ja valo­ kuvattiin. Sitten olikin mahdollisuus siirtyä lyhyeksi aikaa silloiseen sitomoon, nykyiseen konservointiin. Olin tämän jälkeen kirjastossa, mutta sitten vuonna 1979 saatuani viran siirryin kokonaan konservointiin. Aluksi tein avustavia töitä, joista opin erittäin paljon ja monipuolisesti kaikkea.

set työhöni liittyvät kurssit ovat antaneet tietoa ja lisäarvoa työhöni. Vuosien 2000–2004 välisenä aikana suoritin kirjan­ sitojakisällin ja kirjansitojamestarin erikoisammattitutkinnot. Suuri onni työurani aikana on ollut saada työskennellä tai­ tavien kirjansitojien opissa. Kansallisarkistossa olen saanut hyvän ja vankan käytännön pohjan konservointiin ja kirjan­ sidontaan. ONKO AIKA MUUTTANUT TYÖTEHTÄVIÄ? Aika on muuttanut työtehtäviäni melkoisesti. Työnkuva on muuttunut monimuotoisemmaksi. Nykyisin teemme muun muassa kuntokartoituksia, makasiinien olosuhdemittauksia, paperin home- ja kuituanalyysejä ja valmistelemme aineistoa digitointiin; digitalisaatio näkyykin työssäni päivittäin. Asia­ kastilaukset vievät suuren osan ajastamme kuten myös arkiston vuosittaiset näyttelyjen valmistelut. MIKÄ KONSERVOINNISSA VIEHÄTTÄÄ?

Vuonna 1983 kirjansitojan nimike vaihdettiin konservaat­ toriksi. Siihen aikaan Kansallisarkistossa oli kuusi konser­ vaattoria. Konservaattorin ja kirjansitojan ammatti kiinnosti valtavasti ja ahmin ammattitietoutta erilaisista lähteistä. Konservoinnin koulutus alkoi Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskuksessa vuonna 1982. Samoihin aikoihin sain Pohjoismaisen virkamiesvaihdon stipendin ja lähdinkin Tanskan Kansallisarkistoon Kööpenhaminaan. Opis­ kelin siellä muun muassa pergamenttien ja sinettien kon­ servointia, paperin erilaisia paikkausmenetelmiä sekä kirjan­ sidontaa, jossa opettajanani oli taitava mestarikirjansitoja. 1980-luvulla olin myös Helsingin kaupungin konservointi­ laitoksella paperikonservaattorin virassa. Myös useat erilai­

Konservoinnissa viehättää erityisen kiinnostava työ ja aineis­ ton ainutlaatuisuus. Käsintehdyt kirjat, upeat kartat ja pii­ rustukset, arvoaineistot – niitä ei monikaan pääse koskaan näkemään, mutta itse olen voinut ihailla niitä lähes päivittäin. MITEN KONSERVAATTORI VAIHTAA VAPAALLE? Luonto kaikessa ihanuudessaan, puutarhan hoito, matkustelu ja hyvästä elämästä nauttiminen ovat minulle tärkeitä asioita. Nyt eläkkeellä minulle jääkin niistä kokopäiväinen homma.


AKTI 2/2017

Arkistolöytöjä

ILMARI LAITIN ARKISTO

Palstalla esitellään arkistojen kätköistä löytyneitä kuriositeetteja.

Mihku Ilmar čoarvebaste, Ilmari Laitin sarvilusikka KANSALLISARKISTON SAAMELAISARKISTOSSA alkoi vuoden 2017 alussa AIDA-hanke, jossa Inariin muodoste­ taan saamelaisen käsityön ja muotoilun arkistokokonaisuus. Se sisältää sekä yksityisten käsityöläisten että saamenkäsi­ työalan yhdistysten arkistoja. Hankkeen myötä Saamelaisarkistoon on saatu saamenkä­ sityön lehtorin Ilmari Laitin (s. 1943) arkisto, joka sisältää erittäin monipuolista aineistoa kuten Laitin tekemiä logo­ luonnoksia saamelaisorganisaatioille ja kyselytutkimusai­ neistoa saamenkäsityöläisille vuodelta 1975. Arkistossa on myös useita hänen piirtämiään luonnoskuvia saamelaisista lusikoista. Yksi lusikkapiirroksista herkistää sympaattisuudellaan. Se on tarkka piirros lusikasta, jonka Laiti on valmistanut omaan kotiinsa sokerilusikaksi tuomaan kauneutta ja iloa arkeen. Lusikka on ollut saamelaiskulttuurissa yleisesti käytetty mutta henkilökohtainen esine, jota on kannettu mukana esimerkiksi kaulassa nyörissä. Perinteisesti lusikka on valmistettu poron sarvesta, ja hopeisia lusikoita on ollut niillä, joilla on ollut siihen varaa. Varakkaassa kyläpaikassa on voitu tarjota terve­ tuliaisryyppy yhteisestä viinakousasta. Tapa on saattanut olla olemassa tartuntatautien ehkäisemiseksi. 1600-luvulla alkoi tiettävästi ensimmäinen hopeaseppä leimata Lapin hopeaa ja saamelaiset alkoivat teettää lusi­ koitaan siitä. Malli tehtiin sarvesta kielimuurin ylittämiseksi, ja markkinapaikoilla sepillä teetettiin oman maun mukaisia lusikoita. Sarvi- ja hopealusikka risteytyivät tämän johdosta ja saamelainen lusikka alkoi kehittyä yhä koristeellisemmaksi ja omaperäisemmäksi. Hopealusikkaan siirtyi sarvimaista koristelua, kuten reiät. Myös sarvi materiaalina on vaikuttanut hopealusikan muo­ toon. Sarvi vaatii kestääkseen leveän varren ja pesäkin on pienempi kuin renessanssiajan lusikoissa. Toisaalta taitavat saamelaiset alkoivat tehdä sarvilusikoihin myöhäiskeskiajan

hopealusikoille tyypillisiä kierrevarsia. Lusikoissa olevien renkaiden aiheuttaman kilinän uskottiin karkottavan pahoja henkiä. Saamelaisella hopealusikalla oli käyttöarvon lisäksi huomat­ tava rooli maksuvälineenä; sanotaan saamelaisille olleen tär­ keää, että lusikoiden paino sopeutettiin vallitseviin paino­ yksiköihin. Hopealusikka oli arvokas sarvilusikan ollessa lähes arvoton. Saamelainen hopea- ja sarvilusikka on palannut käyttöön vii­ meisten 50 vuoden aikana, joskin eri tarkoituksessa. Sarvi­ lusikalla voi tarjota hienoa sokeria tai mitata kahvia. Hopea­ lusikka on nykyään suosittu lahja. Tänä päivänä sarvista lusikkaa arvostetaan enemmän kuin hopeista ja sen hinta on kaksinkertainen hopealusikkaan verrattuna. TEKSTI: INKA KANGASNIEMI, suunnittelija, Saamelaisarkisto

21


22

AKTI 2/2017

Nikolai Roerich: ”Syksy. Viipuri”, 1919.

Nikolai Roerich Viipurissa Venäläissyntyinen taiteilija, runoilija ja kosmopoliitti Nikolai Roerich (1874–1947) asui perheineen Viipurissa vuosina 1918– 1919. Roerichin perheen Viipurin elämän jakso on tutkijoille melkein tuntematon, vaikka taiteilija maalasi siellä useita tunnettuja teoksiaan. NIKOLAI ROERICH kävi Viipurissa vuosina 1903–1904 matkojensa yhteydessä. Hänen kiinnostuksensa kohteena olivat vanhat kaupungit, joiden kautta hän avasi Venäjää itselleen. Pietarissa syntynyt Roerich vietti Venäjällä merkittävän osan elämästään. Vallankumouksen jälkeen hänen matkareittinsä olivat aika kirjavia, ja 1920-luvulla hän muutti asumaan Yhdysvaltoihin ja asui myöhemmin myös Intiassa. Taiteilija Akseli Gallen-Kallela myötävaikutti siihen, että hanka­limpien vuosien aikana perhe jäi asumaan Viipuriin. Eri lähteet antavat ristiriitaisia tietoja Roerichin oleskelusta kau­ pungissa. Hänen lähettämänsä kirjeet Viipurista kuitenkin vahvistavat perheen asumisen siellä. Lokakuusta 1918 toukokuuhun 1919 he asuivat vuokra­ huoneistossa Juteininkadulla (entinen Ladounkatu, nykyi­ nen Turgenevinkatu 8) talossa, jonka epävirallinen nimi oli Pöllötalo. Perhe ei vaihtanut kertaakaan asuinpaikkaansa Viipurissa.

A. RODNENKOV

Talo, jossa Roerichit asuivat Viipurissa.

Monissa lähteissä mainitaan, että Roerichien Viipurin-talon seinälle oli tarkoitus asettaa muistolaatta vuonna 2015, ja sitä varten kerättiin allekirjoituksia. Tätä ei kuitenkaan ole toteutettu.

Painted in Viborg Nikolai Roerichin Viipuri-vaihe oli erikoinen nimenomaan hä­ nen luomiensa maalausten ansiosta. Erääseen 1920-­luvulla Yhdysvalloissa julkaistuun Roerichin kuvaluetteloon sisältyy taustatiedot jokaisesta teoksesta. Muutamaan kuvailuun sisältyy merkintä ”Painted in Viborg”. Roerichin ensimmäinen Pohjoismaissa pidetty näyttely avautui marraskuussa 1918 Tukholmassa, ja se oli menestyksellinen. Pietarin Roerichin tutkimussäätiön presidentin Andrei Sobolevin mukaan Nikolai Roerich maalasi Viipurissa muun muassa seuraavat tunnetut maalaukset: "Taivaan veljekset”, ”Maan kuumuus”, ”Kirkonkellon kutsu. Vanha Pihkova” sekä ”Syksy. Viipuri”. Luettelossa on tietoja myös maalausten nykyisistä omistajista.


AKTI 2/2017

Svjatoslav Roerich: "Viipurin kengänkiillottaja. Esplanad", 1918.

Maalari maalasi maisemat Vuonna 1919 maalattu ”Syksy. Viipuri” -futuuritaulu on aika pieni kooltaan 63,5 x 23,5 cm. Se kuuluu Moskovan kansain­ välisen Roerich-keskuksen kokoelmiin. Maalaus tunnetaan myös nimellä ”Karjalaismaisema”. Amerikkalaisen siirto­ näyttelyn kuvaluettelon mukaan maalaus on päivätty 1918, New Yorkin Nicholas Roerich -museon kuvaluettelon mukaan se on vuodelta 1919. Pushkinin valtiollisen taidemuseon keräilijä Aleksandr Rammin yksityiskokoelmaan kuuluu Roerichin realisti­ nen maalaus ”Viipurin linna”. Sen koko on 43,5 x 51,7 cm. Teoksen päiväys ei ole tiedossa, luultavasti se on vuosilta 1918–1919. Maalauksessa näkyy kalliosaarella oleva Viipurin linna valkeine torneineen ja muureineen vaalealla taivaalla. Linnan itä­siiven nelisärmäinen torni rakennettiin 1400-luvulla. Tornin alla istu­ van ihmisen päälle kumartui vanhus sauvoineen – viisauden ja hurskaan elämän symboli. Eturivin kallion juurilla oleva puuryhmä vihreineen latvoineen on samanlainen kun muuri­ en vieressä. Taidemaalaus on tahallisen primitiivinen, mutta Viipurin linna sekä Nikolai Roerichin käsialan tyyli ovat hyvin tunnistettavissa.

Myös Itämeri aiheena Roerichin tuotannon tutkijat löysivät ”Valkoinen daami” -maalauksesta (1919) yhteydet Viipuriin. Moskovan valtiollisen idän museon Roerichien perinnön tutkimusosaston mukaan kyse on maalauksesta nimeltä ”Åbo Slott”. Roerichin

Nikolai Roerich: "Viipurin linna". Luultavasti vuosilta 1918–1919. tekemässä piirustuksessa vuodelta 1919 on omatekoinen merkintä "Åbo Slott”. Itämeren aihe on esillä Roerichin maalauksissa vuodesta 1910 alkaen. Hän kävi usein Riiassa ja Tallinnassa, ja vietti kesää Haapsalussa. Hän maalasi Turun linnan lisäten kuvaan Haapsalun piispanlinnan tarusta tutun Valkoisen Daamin.

Poikakin piirsi Viipuria Roerichin perheen taiteellisessa perinnössä on erikseen mainittava Nikolain pojan, tulevan taiteilijan Svjatoslav Roerichin (1904–1993) humorististen piirustusten kokoel­ ma, ns. ”Viipurin vihko”, joka oli luotu maaliskuussa ja mar­ raskuussa 1918. Se on tavallinen koululaisten käytössä ole­ va vihko, jonka sisällä on ruutusivut. Svjatoslav oli tuolloin 14–15-vuotias ja piirsi muun muassa suomalaisen poliisimiehen Viipurissa, suomalaisen ratsu­ miehen ja tavallisen sotilaan, Uudenmaan husaarin sekä suomalaisen kaunottaren. Nikolai Roerichin edellä mainitut maalaukset eivät ole ainoat Viipuri-aiheiset. Ehtymättömän ahkeruutensa ansiosta taitei­ lija loi myös monia muita maalauksia, jotka koskevat jollakin tavalla Viipuria: mutta tätä kohdetta ei ole tutkittu ollenkaan, ja monille tutkijoille se on täysin tuntematon. TEKSTI: ANASTASIA MARTYNOVA, taidetutkija, A.S. Puškinille nimetty Leningradin valtionyliopisto KÄÄNNÖS: ANNA VARTIALA, tutkija, Kansallisarkisto

23


Profile for Kansallisarkisto

Akti 2/2017  

Kansallisarkiston asiakaslehti 2/2017

Akti 2/2017  

Kansallisarkiston asiakaslehti 2/2017

Advertisement