Kirjalöytöjä hyllystäni Ville-Poju Somerkari toim. Mikko Karjalainen Suomen puolustuskysymys ja puolustusmahdollisuudet Pohjois-Suomessa Fennoskandian kalotin joutuessa sotanäyttämöksi Suomen ollessa ei-sotaakäyvä Maanpuolustuskorkeakoulu 2020 Sivuja 177 ISBN 978-951-25-3159-2
Maanpuolustuskorkeakoulun mainio Suomalaisen sotataidon klas sikot -julkaisusarja on edennyt yhdeksänteen osaansa. Tällä kertaa arkistojen uumenista on kaivettu lukijoiden ulottuville Sotakorkeakoulun yleisesikuntaupseerikurssilla Y17 opiskelleen majuri VillePoju Somerkarin (ent. Sederholm) diplomityö vuodelta 1948. Yleisesikuntaupseerien opinnoissa on kautta aikain korostettu pyrkimystä itsenäiseen ja omaperäiseen ajatteluun, eikä Somerkarikaan ole juuri vanhoihin kaavoihin kangistunut. Tutkimuksessaan hän tarkasteli varsin kriittisesti maamme pohjoisosan puolustamisen hyödyllisyyttä tilanteessa, jossa alueen ”härkäpäisen puolustautumisen” seurauksena syntyi uhka Suomen joutumisesta osaksi suurvaltojen välistä sotaa. Somerkari sai diplomityöstään kiitettävän arvosanan. Opinnäytteen arvostelleen sotalaitosopin opettajan, eversti Lauri Sairamon (ent. Öhman) mukaan Somerkarin diplomityö osoitti kirjoittajan suhtautuneen tehtäväänsä vakavasti ja perusteellisesti. Hän oli ”pyrkinyt käsittelemään kysymystä ainoalla oikealla tavalla, kylmän realistisesti maan koko etua silmällä pitäen”. Opiskelijalle ohjaajan diplomityöstä antama arvostelu ja arvosana ovat aina ratkaisevan tärkeitä. Tässä tapauksessa eversti Sairamon näkemyksillä Suomen puolustuksen peruskysymyksistä lienee ollut laajempaakin kattavuutta. Jo seuraavana vuonna hänet määrättiin Sotakorkeakoulusta Puolustusvoimain pääesikunnan operatiivisen osaston päälliköksi laatimaan ”oikeita” puolustussuunnitelmia. Nykypäivänä Somerkarin johtopäätökset ”kylmästä realismista ja maan ko-
ko edusta” eivät välttämättä herätä lukijassa pelkästään myönteisiä tunteita. Oman aikansa viitekehyksessä niiden taustalla oli kuitenkin vakava huoli Suomen puolustuskyvystä Pariisin rauhansopimuksen ja YYA-sopimuksen puristuksessa. Saattoihan Suomen asema kylmän sodan pelilaudalla Neuvostoliiton lähinaapurina olla ”kuin magneetti, joka vetää puoleensa kummankin riitapuolen toivomukset”. Opinnäytteessä osoitettu avarakatseisuus ja valtavirrasta poikkeava analyyttinen ajattelu eivät myöhemminkään muodostuneet ainakaan esteeksi Somerkarin urakehitykselle. Varusmiehenä Polkupyöräpataljoona 2:sta vuonna 1933 alkanut sotilasura johdatteli hänet lopulta kenraaliluutnantin virkaan ja Pääesikunnan huoltopäällikön tehtävään, josta Somerkari eläköityi vuonna 1972. Ville-Poju Somerkarin diplomityö on jo sinälläänkin tutustumisen arvoinen, mutta erityisen mielenkiintoiseksi uusimman Suomalaisen sotataidon klassikon tekee aiheen varsin huolellinen taustoitus. Ansiokkaan sisältönsä lisäksi teoksen neljä kylkiartikkelia osoittavat jälleen kerran todeksi sen, että tai69
tava tutkija kykenee kirjoittamaan mielenkiintoisella tavalla pohjimmiltaan varsin yksitoikkoisistakin arkistoaineksista. Apulaisprofessori Mikko Karjalainen selvittelee tekstissään Somerkarin sotilasuran alkua ja kehitystä ennen sotia ja sotien aikana. Professori Petteri Jouko puolestaan tarkastelee kirjoituksessaan Suomen asemaa ja puolustuksen lähtökohtia kylmän sodan ensimmäisinä vuosikymmeninä. Sotahistorian tohtoriopiskelija, kapteeni Toni Mononen arvioi, miltä Pohjois-Suomen poliittinen ja sotilaallinen asema saattoi näyttää majuri Somerkarin silmin katsottuna. Sotataidon laitoksen johtaja, eversti Petteri Kajanmaa pohtii Somerkarin tutkimusta 2000-luvulla vallitsevan arktisen alueen sotilasstrategisen ajattelun näkökulmasta. Artikkelinsa lisäksi Kajanmaa on laatinut teokseen myös ytimekkään johdantotekstin. Painetun kirjan lisäksi Somerkarin tutkimukseen, kuten muihinkin tähän mennessä julkaistuihin Suomalaisen sotataidon klassikoihin, pääsee tutustumaan verkossa vaikkapa osoitteessa https://maanpuolustuskorkeakoulu.fi/ suomalaisen-sotataidon-klassikot.
Hannu Liimatta
Kylkirauta 3/2021
