Kylkirauta 3/2024

KYLKIRAUTA kylkirauta.fi

3/2024

Historia ja perinteet

Turvallisuuspolitiikan tietopankki – Säkerhetspolitiska databanken Kadettikunnan Turvallisuuspolitiikan tietopankki on päivitetty. Uudistetussa versiossa on erityisesti huomioitu uudet kriisialueet sekä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys.

7 PÄÄALUETTA

KANSAINVÄLISET ORGANISAATIOT YK EU OSCE NATO

17 MAATA 680 SIVUA 1200 KUVAA JA KAAVIOTA

TURVALLISUUSHAASTEET Kyber ja Hybridi Arktinen alue Avaruus Ilmastonmuutos

Tietopankin tarkoituksena on tukea opetusta kouluissa ja turvallisuuspolitiikan kursseilla, toimia turvallisuuspolitiikan tietohakemistona ja lähdemateriaalina lukiolaisten Turpotietäjä-kilpailussa sekä palvella kaikkia kansalaisia tiedonhankinnassa.

Tietopankista on suomen- ja ruotsinkieliset versiot.

www.turpopankki.fi

PÄÄKIRJOITUS

Historiaa ei tarvitse toistaa

E

spanjalainen filosofi George Santayana kirjoitti vuonna 1905 julkaistussa teoksessaan The Life of Reason lentäväksi lauseeksi muodostuneet sanat: ”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä.” Lauseesta on sittemmin syntynyt monia erilaisia variaatioita, joista yksi on jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin usein toistama: ”Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuuttaan varten.” Ajatusmalli näiden lainausten taustalla on, että historia toistaa itseään tai jos ei aivan toista, niin on siinä aika ajoin nähtävissä samankaltaisuuksia nykyhetkeen. Kukapa ei olisi yhdistänyt mielessään käynnissä olevaa Ukrainan sotaa toisen maailmansodan alkusoittoon tai nähnyt Venäjässä ja sen itsevaltaisessa johtajassa natsi-Saksan. Lohduttavaa tässä ajatusmallissa on, että historiasta voi ottaa oppia ja olla tarvittaessa toistamatta sitä.

Historia ja sen tuntemus on aivan keskeinen osa upseerilta vaadittavaa perusosaamista. Tämä vain tahtoo teknologiahuumassa ja teknokraattien aikakaudella unohtua. Historioitsijat yhdistyvät mielikuvissa liian usein harmaata ohimoilleen saaneisiin vanhempiin kaadereihin, jotka illasta toiseen jaksavat kiertää erilaisissa esitelmätilaisuuksissa ja vängätä historiallisista nyansseista.

Heihin suhtaudutaan toisinaan vähän hihitellen, mutta tosiasia on, että historian ja erityisesti sotahistorian tuntemus auttaa sotilasjohtajaa todennäköisesti tekemään uudessa ja yllättävässä tilanteessa oikeat ratkaisut. Tämä on tutkittu fakta. Historioitsija ja operaatikko eivät ole siis toisiaan poissulkevia rooleja, vaan hyvältä operaatikolta edellytetään aina hyvää historian tuntemusta.

Menestyneet sotilasjohtajat aina Napoleonista entiseen Yhdysvaltain puolustusministeriin kenraali James ”Mad Dog” Mattisiin ovat opiskelleet sotahisto-

riaa. He eivät ole opiskelleet vain tapaushistoriaa vuosilukuineen ja päivämäärineen, vaan ovat pyrkineet löytämään vastausta kysymykseen; miksi? Mikä tai mitkä tekijät johtivat yhden osapuolen voittoon ja toisen häviöön? Vaikka sanotaan, ettei historian jälkianalyyseista ole löydettävissä voiton kaavaa, lisää jokainen historiasta opittu uusi asia osaamispääomaa. Tämä osaamispääoma auttaa tunnistamaan hyvän ja huonon taktiikan sekä löytämään syy-seuraussuhteita, säännönmukaisuuksia ja loogisia lainalaisuuksia. Historiaa lukenut tuntee todennäköiset kehityskulut, tunnistaa helpommin toimintaan liittyvät riskit ja osaa tehdä rationaaliset ratkaisut. Tämä alitajuinen taito itsessään on eräänlainen voittamisen taito, jota jokainen voi helposti harjoittaa.

Kiinteä osa sotilasyhteisöä ovat historiaan läheisesti kytkeytyvät sotilasperinteet. Ne luovat sotilasjoukkoon yhtenäisyyttä sekä kertovat mistä joukko on tulossa ja minne se on menossa. Sotilasperinteet yhdistävät ikäluokat ja sukupolvet tiukasti tosiinsa. Ne velvoittavat ja

1

tuovat syvempää merkitystä sotilaana toimimiselle. Suomeen sotilasperinteitä on kertynyt useista eri maista ja eri yhteyksistä vuosisatojen ajalta. Kylkiraudan lukijoille lienevät tutuimpia kadettiperinteet, joista osalla on juuret Ruotsin vallan aikaisessa Haapaniemen kadettikoulussa, autonomian aikaisessa Haminan kadettikoulussa tai itsenäisen Suomen kadettikoulutuksen eri vaiheissa. Toisinaan perinteiden varjolla on harjoitettu myös pennalismia, mutta pääsääntöisesti perinteet ovat hyvää tarkoittavia. Kuten historiallakin, niin myös perinteillä on merkitystä nykypäivänä, eikä niitä saa hukata yliopistojen yhtenäistämisen, Nato-jäsenyyden, teknologiauskon tai minkään muun syyn nojalla. Perinteet ovat se ainesosa, joka tekee kadettiupseeriudesta vähän enemmän kuin pelkän leipätyön.

Historia ja perinteet Kylkiraudan teemana on samalla sekä helppo että haastava. Historiaa edelleen harrastetaan laajasti ja aiheesta on ollut lehdessä aika ajoin runsauden pulaa. Toisaalta lukijapalautteen perusteella historia-artikkelit ovat lehden luetuimpia. Sotahistoriaa ja erityisesti henkilöhistoriaa käsitteleviä juttuja saa jatkossakin tarjota toimitukselle. Nyt Kylkirautaan valikoituneet teema-artikkelit ovat kattaus henkilöhistoriaa tunnetuista upseereista, hieman tuntemattomampaa tapahtumahistoriaa ja sotahistorian reuna-alueilta olevia kuriositeetteja. Mukana on Sotakorkeakoulun satavuotiasta taivalta ja upseerikoulutuksen uudistusta käsittelevät ajankohtaiset artikkelit. Komentajakapteeni evp Tero Koski avaa lisäksi oven poikkeukselliseen kokoelmaansa, jonka pääosassa ovat kadetit.

Kiitän jälleen kaikkia lehden ahkeria kirjoittajia ja lukijoille toivotan mitä parhaimpia lukuhetkiä.

Päätoimittaja Komentaja Ville Vänskä ville.vanska(at)kylkirauta.fi

Kylkirauta 3/2024

Sisältö 1 3 4 Vyötti miekan vyötärölle kupeellensa Kylkiraudan.

8 12 16 20 24

Teiss’ on taiston tulta, peistä, kylmyyttä myös Kylkirauan.

– Eino Leino Kadettikunta ry on itsenäisen Suomen kadettikouluissa upsee­ rin tutkinnon suorittaneiden up­ seerien ja Maanpuolustuskor­ keakoulussa opiskelevien kadet­ tien maanpuolustusaatteellinen yhteisö.

28 32 37 39

41 42 43 64

KYLKIRAUTA Kadettikunta ry:n jäsenlehti vuodesta 1935, N:o 302, 3/2024 ilmestyy neljä kertaa vuodessa painos 6 300 kappaletta Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus Sabina Krogars, puh. 050 470 7291 sabina.krogars(at)kadettikunta.fi Kadettikunnan toimisto Eino Leinon katu 12 E 64, 00250 Helsinki Tilaushinnat Vuosikerta 40,00 €, irtonro 10,00 € Painopaikka PunaMusta Oy ISSN 0454-7357 Kansi Pasi Väätäinen Kannen kuvat Puolustusvoimat ja wikipedia.org

Kylkirauta 3/2024

Historiaa ei tarvitse toistaa Ville Vänskä Perinteet kuvaavat arvoja ja arvot muokkaavat perinteitä Mika Kalliomaa Upseerikoulutus muutoksen tuulissa Jukka Nurmi Sotakorkeakoulu seurasi aikaansa ja kehittyi Ville Hakala Jääkärikenraalimajuri Verner Gustafsson Lauri Hietaniemi Eversti Valo Nihtilä Petteri Jouko ja Juuso Säämänen Neuvostoliiton heikennetty etuvartio Ohto Manninen Keräilykohteena kadetit Tero Kosken haastattelu Rannikkojoukkojen taistelutavan kehittyminen kesällä 1941 Lari Pietiläinen Lista 1:n vangit Tomi Mertanen Kolumni Tapani Montonen Perinnetietoutta – tiesitkö tätä? Suomalaisista sotilasperinteistä Marko Palokangas Kolumni Heikki Välivehmas Pääsihteerin palsta Heikki Pohja Tapahtumia ja muuta ajankohtaista In memoriam

LEHDEN TOIMITUS Seuraava numero Seuraavaan numeroon tarkoitetun Päätoimittaja tekstimate­riaalin on oltava toimituksella Komentaja Ville Vänskä, (toimitus(at)kylkirauta.fi) ja kuvamate­riaalin ville.vanska(at)kylkirauta.fi kuvatoimittajalla 21.10.2024 mennessä. puh. 050 523 1270 Kuvat tulee toimittaa joko digitaalisessa Artikkeli- ja kirjallisuustoimittaja muodossa tai paperikuvina. Digikuvien tulee Komentaja evp Kari Aapro, olla jpeg-muodossa vähintään 300 dpi:n kari.aapro(at)kylkirauta.fi resoluutiolla. puh. 040 503 1483 Ei internetkuvia, kaavioita, taulukoita Kuvatoimittaja eikä Powerpoint-kuvia. Toimitus muokkaa ja Majuri evp Pasi Väätäinen lyhentää artikkeleita tarvittaessa. pasi.vaatainen(at)kylkirauta.fi Toimitus päättää sisältösuunnittelun yhtey­ dessä, mikä osa materiaalista julkaistaan Kieliasiantuntija paperilehdessä ja mikä osa verkkolehdessä.

FM Elias Salminen elias.salminen(at)kylkirauta.fi Ilmoitusmyynti TJM-Systems Oy, Sari Aarnio Ulkoasu PunaMusta Oy, Sisältö- ja suunnittelu- sari.aarnio(at)tjm-systems.fi puh. 044 566 7194 palvelut, Eira Rantanen Kadettikunnan verkkosivut Verkkotoimittaja www.kadettikunta.fi Everstiluutnantti evp Kari Sainio facebook.com/kadettikunta kari.sainio(at)kylkirauta.f X.com/kadettikunta Kylkiraudan verkkolehti www.kylkirauta.fi

2

NÄKYMIÄ

Perinteet kuvaavat arvoja ja arvot muokkaavat perinteitä

Y

lipäällikkö antoi päiväkäskyllään keväällä 1941 vapaudenristin Kadettikoululle ”uljaaseen kadettilippuun kiinnitettäväksi”.

Päiväkäskyn Mannerheim päätti kehotuksella säilyttää Kadettikoulun kilvessä aina kirkkaana sanat ”Uskollisuus”, ”Miehuus”, ”Kunnia” ja ”Toveruus”.

Arvokas ja tärkeä kadettiupseerien perinne. Arvoihin liitettynä perinne on sanojaan suurempi. Asiayhteydessä tulkittuna miehuus on perinteenä miellettävä sukupuolitulkinnan sijaan rohkeuden ja urheuden symbolina. Päiväkäskyn tekstiä ei voi muuttaa, mutta sen perusteella luotua perinnettä voidaan haluttaessa muuttaa. Kadettilupaus ja sotilasvala ovat saaneet päivitetyt ilmaisunsa aikanaan yhteiskunnan muuttuessa.

Puolustusvoimien ja yhteiskunnan arvot muokkaavat myös perinteitä tai ainakin niiden tulkintaa. Organisaatioissa on perinteitä ja tapoja, joiden hyväksyttävyys muuttuu ajan saatossa. Sana simputus periytynee suomen kieleen Haminan kadettikoulusta, jossa nuorinta kadettikurssia kutsuttiin simpuiksi. Riippumatta siitä, oliko vanhempien ikäluokkien nuorempaan kohdistunut kiusaaminen tapojen opettamista tai perinteitä, toiminnan yhteiskunnallinen hyväksyttävyys on tyystin muuttunut. Nykyisessä yhteiskunnassamme simputus on rikoslain 45 luvun mukaista esimiesaseman väärinkäyttöä ja siten rikos. Tästä huolimatta historiastamme kumpuavia perinteitä ja tapoja luonnollisesti opetetaan ja vaalitaan upseerikoulutusjärjestelmässä ja joukko-osastoissa. Merkityksellisyyttä on siis sillä, miten perinteitä vaalitaan.

Yhteiskunnan ja toimintaympäristön muuttuessa on tärkeää pohtia, miten perinteet näkyvät arjessamme ja mitä asiaa ne viestivät. Veteraanityö on muuttumassa veteraanien perinnetyöksi. Elämme etsikkoaikaa hahmottaessamme, miten veteraanien korvaamaton uhraus ja panos meidän hyvinvointimme eteen voidaan viestiä tuleville sukupolville.

Viestin hahmottamiseen, muokkaamiseen ja välittämiseen tarvitsemme mukaan nuoret, koska heille perinnettä siirretään. Tammenlehvän Perinneliiton ki-

teytyksen mukaan veteraanien perintö on ”kertomus uhrautuvaisuudesta, sitkeydestä, lähimmäisen huomioonottamisesta, velvollisuudentunnosta ja tulevaisuudenuskosta”. Kiteytys on kyllin selkeä arkeen vietäväksi.

Voi käydä myös niin, että ajassamme jokin historiassa tapahtunut ja kansallisen muistin sopukoihin hautautunut asia nousee uudeksi perinteeksi, mikäli se välittää jotain erityisesti tässä ajassa korostuvaa teemaa. Esimerkkinä kansainvälisen toimintamme historia tai sen merkkitapahtumat saattavat syventää mielikuvaa Nato-ajastamme. Ruotsalaisten vapaaehtoisten puolustustoimet itsenäisyytemme takaamiseksi Sallassa tai koko Pohjois-Suomessa voisi olla yksi tällainen uusi nosto.

Perinnetyössä ei myöskään tule pelätä aiempien, aikanaan hyvin perusteltujen, päätösten uudelleenarviointia.

Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Kadettikoulumme. Mannerheimin vapaudenristin luovuttamiseksi antaman päiväkäskyn mukaan koulu ”otti vastaan Haminan kadettikoulun kunniakkaat perinteet vaalien ja kehittäen niitä”. Koulun nimi muutettiin Perustutkinto-osas3

toksi 31 vuotta sitten Maanpuolustuskorkeakoulun perustamisen yhteydessä. Perinteiden vaaliminen jatkui, vaikka ajassa oli merkityksellistä korostaa uuden koulutusjärjestelmän yhteiskunnallista rinnasteisuutta myös koulun nimen kautta. Myöhemmissä hallinnon uudistuksissa nimi voitiin palauttaa, kun yhteiskunnallisen ymmärryksen yliopistollisesta tutkintorakenteesta katsottiin juurtuneen. Tässäkin esimerkissä arvojen ja perinteiden mukautuminen yhteiskunnan muutokseen on vaatinut paljon keskustelua ja näkökulmien särmien hiomista. Historiallisessa tarkastelussa tarina on ehyt ja lopputulos tasapainoinen.

Seuraava vaihe lienee edessä, kun yleisesikuntaupseeritutkinto poistuu ja muuttuu vuoden mittaiseksi täydennyskoulutukseksi. Sen seurauksena kolme vuosikymmentä käytössä ollut jatkotutkinto-osasto nimenä menettää sisällön. Jatkotutkinto-osasto vaalii oppilaiden arjessa ja juhlassa tänä vuonna marraskuussa 100 vuotta täyttävän Sotakorkeakoulun perinteitä. Osaston uusi nimi voisi löytyä ihan läheltä.

Upseerimiekan palauttamiseksi suomalaisen kadettiupseerin symboliksi on toinen hyvä esimerkki uudesta vanhasta perinteestä. Miekan perinnearvo ei ole himmennyt, vaikka säästösyistä yli kolmekymmentä vuotta sitten miekka poistettiin virkapukuavustuksen piiristä. Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema suomalainen upseerimiekka on ollut kaupallisessa myynnissä koko ajan. Upseerimiekka elää edelleen paraateissa ja muissa sotilasjuhlissa häistä hautajaisiin.

Yksityisen pääoman ja tukemisen halun avustamana saattaa käydä niin, että vuoden päästä valmistuva kadetti kalevalaisen runosäkeen mukaisesti ”vyöttää miekan vyötärölle kupeellensa kylkiraudan” valmistautuessaan marssimaan Eduskuntatalolta Presidentinlinnaan.

Perinteet ovat arvoyhteisöille keskeinen työkalu, jolla voidaan pitää toiminta kiinni arvoissa ja sanoittaa tulevaisuutta historiaan kiinnitettynä.

Mika Kalliomaa Kenraalimajuri Kadettikunnan puheenjohtaja

Kylkirauta 3/2024

Kylkirauta 3/2024

4

Kuva: Maanpuolustuskorkeakoulu. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

Upseerikoulutus muutoksen tuulissa TEKSTI: JUKKA NURMI

Nato ja Ukrainan sota muuttavat upseerikoulutusta.

Kilpailu kyvykkäimmästä nuorisosta on samanaikaisesti kovaa. Muutoksessa ovat niin rakenne, sisältö kuin arvotkin.

U

pseerin ammatissa on juuri nyt vetovoimaa. Puolustusvoimat on tänä päivänä yksi arvostetuimmista instituutiosta. Suomalaisten upseerien asema johtajina ja esikuvina on tunnustettu. Kansalaiset luottavat upseereihin. Upseerin uran kantavuudesta ja sen pitkästä kaaresta kertoo myös se, että moni palveluksensa jo päättänyt upseeri toimii sotilasuran jälkeen merkittävissä yhteiskunnallisissa tehtävissä, aina kansanedustajana saakka. Yhtenä vetovoimaan vaikuttavana tekijänä voidaan nostaa esiin suomalainen upseerikoulutusjärjestelmä.

Upseerikoulutusjärjestelmä

Upseerikoulutusta on koko itsenäisyytemme ajan kehitetty vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia. Uudistamistyö on aina tehty maltillisesti suomalaisen upseerikoulutuksen perinteitä kunnioittaen ja ominaispiirteitä vaalien. Viime aikojen suurimmat muutokset Suomen turvallisuusympäristössä ovat luonnollisesti olleet Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Suomen liittyminen Naton jäseneksi.

Erityisesti Nato-jäsenyyden mukanaan tuomat uudet velvoitteet ovat muutos, jonka veroista ei upseerikoulutuksessa ole ollut kymmeniin vuosiin.

Muutoksia tehdään nyt kaikilla tutkintotasoilla. Suurimmat uudistukset koskevat upseerin jatkotutkintoa. Yleisesikuntaupseerikurssi muuttuu vuoden mittaiseksi täydennyskoulutukseksi valmistaen upseereita ylempiin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin. Suomalaisia upseereita palvelee jatkossa merkittävä

määrä eri tason Nato-esikunnissa, mikä edellyttää yleisesikuntaupseerikurssilta entistä suurempaa panostusta kansainväliseen toimintaan ja yhteisoperointiin.

Samalla diplomityö ja pääsykoe jätetään pois. Puolen vuoden mittaisen esiupseerikurssin tulevat käymään jatkossa kaikki upseerit ja kurssin parhaimmisto jatkaa yleisesikuntaupseerikurssille.

Upseerin perustutkinto muodostuu jatkossakin sotatieteiden kandidaatin ja sotatieteiden maisterin tutkinnoista. Sotatieteiden kandidaatin tutkinto suoritetaan kolmessa vuodessa Kadettikoulussa, minkä jälkeen upseeri valmistuu luutnanttina yhteiskunnan palvelukseen.

Viiden vuoden työelämävaiheen jälkeen upseeri palaa Maanpuolustuskorkeakouluun suorittamaan kaksivuotisen maisterin tutkinnon, jonka jälkeen edessä ovat tyypillisesti yksikön päällikön tehtävät kapteenin sotilasarvossa.

Uutta maisterin tutkinnossa on se, että tutkintoa tiivistetään hieman. Maisterit ovat jatkossa takaisin joukko-osastoissaan jo kevään lopulla, valmiina vastaanottamaan kesällä palvelukseen astuvaa saapumiserää. Maisterikurssin aikana laadittava pro gradu -tutkielma on samalla vaativin ja viimeisin upseerin uralla laadittava tutkimustyö, ellei upseeri jatka opintojaan sotatieteiden tohtoriksi. Keskityn tässä artikkelissa upseereiden peruskoulutukseen Kadettikoulussa ja siinä tapahtuviin muutoksiin.

Kurssivahvuudet kasvussa

Kadettikurssien vahvuuksien kasvattaminen on jo alkanut. Elokuun 30. päivänä valmistuneen 108. Kadettikurs5

JUKKA NURMI

sin ja 91. Merikadettikurssin aloitusvahvuus oli 175 kadettia, joista 164 valmistui upseeriksi. Syyskuussa alkaneen 111. Kadettikurssin ja 94. Merikadettikurssin aloitusvahvuus oli 195 kadettia.

Lähes kahdensadan hengen vahvuiset kadettikurssit yhdessä muiden tutkintotasojen kurssien kanssa koettelevat jo Maanpuolustuskorkeakoulun henkilöstö- ja tilaresursseja.

Upseeriuden vetovoima näkyy Kadettikouluun hakeneiden määrässä. 111.

Kadettikurssille ja 94. Merikadettikurssille oli hakijoita yhteensä 720 henkilöä, mikä oli suurin määrä kahdeksaan vuoteen. Rekrytointiin tulee kuitenkin panostaa tulevaisuudessa entistä enemmän,

Kylkirauta 3/2024

ARTIKKELIT Ukrainan opit huomioidaan Opintojen rakenteeseen liittyvät uudistukset koskettavat pääosin maavoimien koulutusohjelmaa. Aselajiopinnoissa opetettavien asioiden määrä on viime vuosina kasvanut jatkuvasti.

Niinpä on noussut esiin tarve aikaistaa jonkin verran aselajikouluvaiheen alkua. Toinen suunnittelupöydällä oleva asia on maavoimien koulutusohjelman toteuttaminen toisen vuoden keväällä. Sen osalta tarkistetaan vastuut ja toteutus Maanpuolustuskorkeakoulun ja Maasotakoulun välillä sekä kehitetään opintojen nousujohteisuutta.

Opetuksen sisältöjä uudistetaan kaikissa koulutusohjelmissa. Merivoimien ja ilmavoimien koulutusohjelmissa suurimmat uudistustarpeet tulevat uusien F-35-hävittäjien ja Pohjanmaa-luokan myötä. Ukrainan sodan kokemukset huomioidaan erityisesti maavoimien koulutusohjelmassa. Uutta teknologiaa, kuten droonien käyttöä, otetaan opetukseen mukaan jo kurssin alkuvaiheessa entistä enemmän. Sotatekniikan opetus korostuu tulevaisuudessa entisestään.

Opetusohjelmaan on jo palautettu muun muassa taisteluhaudan vyörytys ja painotettu linnoittamisen merkitystä.

Kadetit pääsevät jatkossa jälleen kaivamaan poteron itselleen. Myös taistelu rakennetulla alueella tullaan huomioimaan nykyistä laajemmin.

Kadettikoulusta valmistuneet sotatieteiden kandidaatit toimivat yhä useammin perusyksikön varapäällikköinä jo ennen maisterikurssia. Tämän vuok-

Kuva: Pasi Väätäinen.

sillä kilpailemme jatkuvasti yhteiskunnan kyvykkäimmästä nuorisosta. Rekrytointia on viime aikoina laajennettu onnistuneesti erityisesti sosiaalisen median eri alustoille. Rekrytoinnin painopiste on kotiutuvissa upseerikokelaissa ja ryhmänjohtajissa. Kadetit jalkautuvat jatkossa entistä laajemmin joukkoosastoihin ja perusyksiköihin kertomaan upseerin ammatista ja Kadettikoulusta.

Tällä hetkellä noin puolet kurssin aloittavista kadeteista on käynyt reserviupseerikoulun ja puolet aliupseerikoulun.

Uudistuksessa opetuksen nykyiset vahvuudet säilytetään. Eräs keskeisimmistä on se, että maa-, meri- ja ilmavoimien koulutusohjelmien kadetit aloittavat ja päättävät opintonsa yhdessä.

Tämä järjestely on ainutlaatuinen kansainvälisestikin ja tärkeä kurssin yhteishengen kehittymisessä. Toinen vaalittava asia on kadettikurssien välinen yhteistoiminta ja toveruus. Vanhempi kurssi on aina vastuussa nuoremman kurssin ohjaamisesta ja kasvatuksesta kurssin johtajien ja opettajien tukena.

Kadettialijohtajien, perinnehenkilöstön ja Kadettitoverikunnan merkitys osana upseerikasvatusta säilyy.

Osana yhteisiä opintoja laaditaan edelleen kandidaatin tutkielma. Tutkimustyön merkitys on tärkeä, koska se kehittää analyyttistä ajattelua ja kykyä kirjalliseen ilmaisuun sekä itsenäiseen pitkäjänteiseen työskentelyyn. Nämä ovat upseerin uralla arvokkaita taitoja.

Samalla luodaan valmiuksia pro gradu -tutkielmaa varten.

Kylkirauta 3/2024

6

si uuteen opetusohjelmaan tullaan lisäämään perusyksikön hallintoon liittyviä kokonaisuuksia, jotta valmistuvalla luutnantilla olisi nykyistä paremmat valmiudet toimia varapäällikköinä.

Kansainvälisyys lisääntyy

Keskeisin uudistus liittyy kuitenkin kansainvälisyyden lisäämiseen. Kuluvana vuonna kadetit ovat osallistuneet seitsemässä eri maassa tapahtuviin seminaareihin, urheilutapahtumiin ja harjoituksiin. Moniin näistä tapahtumista osallistuttiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tapahtumista suurin oli West Pointin kadettikoulussa Yhdysvalloissa järjestetty Sandhurstsotilastaitokilpailu, jossa oli osallistujia ympäri maailmaa. Suomen joukkue oli koottu kaikilta kolmelta kurssilta ja se näytti kadettivääpelin johdolla kilpailussa ansiokkaasti lippua ja erinomaista yhteishenkeä, vaikka ei aivan kärkisijoja kovassa seurassa saavuttanutkaan.

Tavoitteena on laajentaa ulkomailla tapahtuvaa toimintaa urheilusta ja seminaareista harjoituksiin. Puolustushaaraja aselajikouluille tulee velvoite järjestää kansainvälinen harjoitus kadeteille joko kotimaassa tai ulkomailla kolmantena vuonna. Lisäksi pyritään järjestämään yhteinen simulaattoriharjoitus Pohjoismaiden kadettikoulujen kanssa Suomessa.

Harjoitusten lisäksi englannin kielen käyttöä lisätään nyt usealla eri tavalla. Kadettien ulkomaisten vaihtoopiskelupaikkojen lisäämistä selvitetään ja vastaavasti ulkomaisten kadettien määrää Kadettikoulussa pyritään lisäämään. Yksi keskeisimmistä tavoitteista on saada ulkomaisia vaihto-opettajia Kadettikouluun. Oppimateriaaleista yhä suurempi osa on jatkossa englanniksi ja kadetteja kannustetaan pitämään oppilasharjoituksia englanniksi. Suomalaisen kadetin englannin taito on nykyisin jo melko hyvä, mutta syvempää osaamista tarvitaan.

Suomalaisen sotilaan toimintakyvystä on syytä olla huolissaan. Nuorison henkinen ja fyysinen tila heikkenee jatkuvasti. Kadettikoulussa on aina pyritty liikunnallisen elämäntavan opettamiseen. Nuori upseeri on aina esimerkki asevelvolliselle myös omien liikuntaharrastustensa kautta. Tähän pyritään Kadettikoulussa monin eri tavoin. Liikuntaa otetaan osaksi harjoituksia, liikuntaharrastuksiin ja kilpailuihin kan-

Kuva: Maanpuolustuskorkeakoulu.

ARTIKKELIT

Kadettikoulun onnellinen ja väsynyt Sandhurst-joukkue maalissa.

nustetaan ja eri lajien liikuntapaikkoja ylläpidetään Kadettikoululla monipuolisesti. Sotilaan toimintakykyohjelma otetaan jatkossa kokonaisvaltaisemmin osaksi uutta opetusohjelmaa. Fyysisen toimintakyvyn lisäksi painotetaan myös henkistä toimintakykyä ”Taistelijan keho” ja ”Taistelijan mieli” -ohjelmia mukaillen.

Arvot muutoksessa?

Miten sitten kadettiupseerin arvoperusta? Onko sitä tarpeen uudistaa? Yhteiset arvot ovat upseeriuden perusta.

Kadettikoulussa arvojen opettaminen kulminoituu Kadettilupauksen ympärille. Kadettilupaus annetaan Kadettikoulun perinnepäivänä 20. maalis-

kuuta ensimmäisen vuoden keväällä, mutta arvojen opettaminen aloitetaan jo kurssin ensimmäisenä viikonloppuna kadettien ryhmäytymisharjoituksessa. Kadettilupauksen perusteeseistä on helppo olla edelleen yhtä mieltä: ”– – minä lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle.” ”Ajatukseni ja tekojeni kannustimet ja tavoitteet olkoot aina ylevät ja jalot.” ”En karta työtä, en taistelua, en kärsimystä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi.”

Kadettilupauksen mukaan sotilaan korkeimmat hyveet ovat uskollisuus, miehuus, kunnia ja toveruus. Näistäkin on helppo olla samaa mieltä. Tasa-arvoisessa Kadettikoulussa keskustelua 7

voi kuitenkin herättää miehuus. Naiskadettien näkökulmasta se voi kuulostaa oudolta. Miehuus voidaan ymmärtää rohkeutena, urhoollisuutena ja velvollisuudentuntona. Miehuus voidaan siis korvata sukupuolineutraalilla sanalla. Kadettilupauksen maltillinen uudistaminen on väistämättä edessä.

Nato-jäsenyys tuo upseerin ammattiin uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia.

Aika näyttää, millaisia vaikutuksia sillä on arvoperustaamme.

Eversti Jukka Nurmi palvelee Kadettikoulun johtajana.

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: www.finna.fi, Helsingin kaupunginmuseo ja U. Västinen. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

Kylkirauta 3/2024

8

ARTIKKELIT

Sotakorkeakoulu seurasi aikaansa ja kehittyi TEKSTI: VILLE HAKALA

Sotakorkeakoulu täyttää kunniakkaat 100 vuotta.

Sotakorkeakoulun historiaan mahtuu paljon muutoksia ja uudistuksia. Suomalainen yleisesikuntaupseerikoulutus on aina pyritty pitämään ajanmukaisena ja korkeatasoisena.

T

arve korkeammasta upseerikoulutuksesta tunnistettiin jo Suomen sotaväen perustamisen alkumetreillä. Sotaväen yleisesikunta teki jo 7. elokuuta 1918 esityksen korkeammasta upseerikoulutuksesta Sota-asiain toimikunnalle. Esitys ei sellaisenaan toteutunut, mutta se antoi kuitenkin alkusysäyksen Sotakorkeakoulun syntymiselle. Koska omaa Sotakorkeakoulua ei tässä vaiheessa vielä saatu perustettua, koulutettiin suomalaisia yleisesikuntaupseereita tuohon aikaan ulkomailla.

Oman sotakorkeakoulun tarve ei kuitenkaan vähentynyt ja yleisesikunta teki 20. tammikuuta 1923 esityksen puolustusministeriölle Sotakorkeakoulun perustamisesta. Välivaiheiden jälkeen valtioneuvosto asetti komitean Sotakorkeakoulun suunnittelua varten. Komitean puheenjohtajaksi määrättiin yleisesikunnan päällikkö, kenraalimajuri Enckell sekä jäseniksi kenraalimajuri Ignatius ja yleisesikuntamajuri Martola. Komitea työskenteli ripeästi ja julkaisi yksityiskohtaisen mietintönsä jo 31. toukokuuta 1923. Komitea esitti, että Suomeen perustetaan pysyvä Sotakorkeakoulu, johon yhdistetään kaikki korkeampi sotilaallinen koulutus eli yleisesikuntaupseerikoulutus, insinööri- ja tykistöinsinööriupseeriston koulutuksen sotatieteellinen osa ja joukko-osastojen komentajiksi tulevien upseereiden täydennyskoulutus.

Komitean esitys ei alkujaan näyttänyt johtavan käytännön toteutukseen.

Sotakorkeakoulun perustaminen sai kuitenkin voimakkaan alkusysäyksen puolustusrevisionin puheenjohtajan tohtori Hornborgin puolustusministerille osoit-

tamasta kirjeestä, jossa painotettiin Sotakorkeakoulun tarvetta korkeamman sotilaskoulutuksen saaneiden upseereiden vajeen korjaamiseksi. Kolme viikkoa myöhemmin hallitus antoi eduskunnalle esityksen määrärahan myöntämisestä Sotakorkeakoulun perustamiseksi ja esityksen laista upseerien opetuslaitoksista. Esitys muuttui kuitenkin eduskuntakäsittelyssä ja lopulta laki hyväksyttiin muodossa, jonka mukaan Sotakorkeakoulu toimii vain väliaikaisesti vuosina 1924–1930. Tasavallan presidentti Ståhlberg vahvisti väliaikaista Sotakorkeakoulua koskevan lain ja antoi asetuksen Sotakorkeakoulusta 3. lokakuuta 2024. Sotakorkeakoulun ensimmäiseksi johtajaksi määrättiin eversti Sihvo, jonka aloitteesta Sotakorkeakoulu sijoitettiin Uudenmaan kasarmiin Liisankatu 1:een.

Väliaikainen sotakorkeakoulu 1924–1930 Marraskuussa 1924 aloittivat ensimmäiset 34 upseeria Sotakorkeakoulun.

Heidät oli valittu poikkeuksellisesti ilman pääsytutkintoa. Sotakorkeakoulu jakaantui yleiseen ja sotateknilliseen osastoon. Yleisessä osastossa opiskelu kesti kaksi vuotta ja sotateknillisessä osastossa neljä vuotta, joista kaksi ensimmäistä opiskeltiin Teknillisessä korkeakoulussa. Valmistavan vaiheen ja joululoman jälkeen alkuvuodesta 1925 varsinaisesti alkoi yleisen osaston ensimmäinen kurssi Y 1.

Kesällä 1925 toimeenpantiin Sotakorkeakouluun pyrkiville ensimmäinen pääsytutkinto, johon osallistui 56 up9

VILLE HAKALA

seeria. Syyslukukauden alkaessa Sotakorkeakouluun hyväksytyt 15 upseeria aloittivat yleisen osaston toisen kurssin. Kurssin vahvuus kasvoi kuitenkin toisella lukukaudella, kun kurssille komennettiin poikkeusmenettelyllä 10 upseeria. Kyseisellä poikkeusmenettelyllä pyrittiin korjaamaan vanhempien upseereiden puutteellinen koulutustaso. Syyslukukauden alussa Sotakorkeakoulussa aloitti toimintansa myös sotateknillisen osaston ensimmäinen kurssi. Marraskuun alussa 1926 Sotakorkeakoulussa aloitti lisäksi toimintansa merisotateknillinen osasto. Väliaikaisen Sotakorkeakoulun toimintavuosien aikana Sotakorkeakoulussa toimeenpantiin kaikkiaan 10 kurssia.

Sotakorkeakoulu vakinaistuu

Väliaikaisen Sotakorkeakoulun aikana koulutettujen noin 120 yleisesikuntaup-

Kylkirauta 3/2024

seerin määrä ei riittänyt kattamaan edes rauhan ajan tarvetta. Niinpä Suomen hallitus jätti eduskunnalle 22. maaliskuuta 1929 esityksen laista upseerien opetuslaitoksista. Eduskunta hyväksyi ja tasavallan presidentti Relander vahvisti lain ja uusi asetus Sotakorkeakoulusta annettiin 3. lokakuuta 1930. Uuden asetuksen mukaan Sotakorkeakouluun oli lisätty myös ilmasota-, merisota-, tykistö- ja insinöörilinjat sekä muut erikoislinjat aikaisempien varsinaisten osastojen lisäksi.

Syksyllä 1930 Sotakorkeakoulussa opiskelivat yleisen osaston kurssit Y 6 ja Y 7 sekä sotateknillisen osaston kurssi STO 3. Syksyllä 1933 Sotakorkeakoulussa alkoi sotateknillisen osaston kurssi STO 4, joka oli poikkeuksellisesti kolmen vuoden mittainen. Lokakuun 11. päivänä 1935 käynnistyi noin kuuden vuoden tauon jälkeen merisotateknillisen osaston toinen kurssi. Kurssien välisen pitkän tauon aikana Merivoimat koulutti yleisesikuntaupseerinsa pääasiassa Ruotsin merisotakorkeakoulussa.

Syksyllä 1937 Sotakorkeakoulu saavutti valmiuden aloittaa ensimmäisen ilmasotaosaston kurssin. Ilmasotaosaston kurssilla pyrittiin korjaamaan niin ikään Ilmavoimissa havaittua pulaa koulutetuista yleisesikuntaupseereista.

Lukuvuoden 1939 alkaessa Sotakorkeakoulussa opiskeli yhteensä 79 upseeria kuudella eri kurssilla. Alkanut lukuvuosi loppui kuitenkin lyhyeen, kun sotaväen päällikön käskystä 8. lokakuuta 1939 Sotakorkeakoulu keskeytti toimintansa toistaiseksi ja oppilaat komennettiin joukko-osastoihin. Sotien aikana Sotakorkeakoulu ei ollut toiminnassa.

Sotakorkeakoulu käynnistyy uudelleen Sotakorkeakoulun toiminta jatkui jälleen 7. tammikuuta 1946. Pitkään keskeytyksissä ollut opetus oli vain lisännyt yleisesikuntaupseereiden ja korkeamman teknillisen koulutuksen saaneiden upseereiden tarvetta, joten Sotakorkeakoulun toiminta piti saada käyntiin ripeästi. Tammikuun alussa 1946 Sotakorkeakoulussa käynnistyi vuoden mittainen yleisen osaston kurssi ja kolmivuotinen sotateknillisen osaston kurssi. Ennen sotia keskeytyneiden kurssien katsottiin ennen sotia annetun koulutuksen ja upseereiden sotakokemuksien perusteella täyttävän yleisesikuntaupseerin koulutuksen vaatimukset. Kursseille jaettiin vaatimattomin

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: Sotamuseo ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

menoin Sotakorkeakoulun diplomit kesällä 1945.

Sotakorkeakoulun kurssien käynnistyttyä alkoi myös seuraavien kurssien koulutuksen suunnittelu. Sotakorkeakoulun silloisen johtajan kenraalimajuri Tapolan ehdotuksesta puolustusvoimain komentaja hyväksyi monien käsittelyvaiheiden jälkeen kokonaisuuden, jonka mukaan Sotakorkeakoulussa alkaisi vuoden 1947 alussa yleisen linjan maa-, meri- ja ilmasotaluokat sekä teknillisen linjan pioneeri- ja viestiteknilliset luokat sekä huoltoluokka.

Puolustusvoimain komentaja kenraali Heiskanen asetti vuonna 1954 toimikunnan tutkimaan Sotakorkeakoulun eri linjojen opiskelun tarkoituksenmukaisuutta ja yleisesikuntaupseereiden tarvetta rauhan ja sodan aikana. Toimikunnan esityksen perusteella puolustusvoimain komentaja hyväksyi järjestelyn, jossa maasotalinja aloitetaan joka vuosi ja meri- ja ilmasotalinja aloitetaan vuorotellen joka neljäs vuosi. Sotateknillisen osaston kahden vuoden kurssit 10

alkaisivat joka toinen vuosi, jonka jälkeen oppilailla on mahdollisuus jatkaa opintojaan yleisellä osastolla toiset kaksi vuotta yleisesikuntaupseerin pätevyyden saavuttamiseksi. Pioneeri- ja viestiteknilliset linjat alkaisivat vuorotellen joka neljäs vuosi. Tällä mallilla pyrittiin korjaamaan suurta maasotalinjan yleisesikuntaupseerien puutetta sekä varmistamaan riittävä teknillinen- ja yleisesikuntaupseerin koulutus teknillisen osaston oppilaille. Uusimuotoiset kurssit alkoivat syksyllä 1956. Syksyllä 1963 maasotalinjan osalta palattiin kuitenkin joka toinen vuosi alkaviin kursseihin.

Sotatekniikan opetuksen järjestelyt olivat olleet ongelmallisia koko Sotakorkeakoulun historian ajan. Toisaalta oli painetta lyhentää kursseja, mutta toisaalta taas pidentää riittävän teknillisen pätevyyden takaamiseksi. Vastaavasti teknillisen linjan käyneiden upseereiden urakehitys yleisen osaston käyneiden upseereiden kanssa tuli olla vertailukelpoisia. Haasteisiin yritettiin löytää ratkaisua syksyllä 1957 asetetun toimi-

ARTIKKELIT

kunnan selvitystyöllä. Koska ratkaisua ei löytynyt, puolustusvoimain komentaja teki keväällä 1964 päätöksen sotateknillisen linjan toiminnan päättymisestä 1966. Lisäksi hän hyväksyi esityksen, jossa maa-, meri- ja ilmasotalinjat jaettaisiin yleiseen ja teknilliseen opintosuuntaan.

Muutoksien vuosikymmenet

Pääesikunta käynnisti 1970-luvun puolivälissä upseerikoulutuksen kehittämistä koskevan selvitystyön, josta käynnistyi parin vuosikymmenen prosessi. Jalkaväen tarkastaja, kenraalimajuri Pajulan johtama koulutustyöryhmä sai tehtäväkseen laatia selvityksen upseerikoulutuksen kehittämistarpeista. Kehitystyön keskeisiä tavoitteita oli upseerikoulutuksen vertailtavuus siviilikoulutukseen ja upseerikoulutus hahmoteltiin vastaamaan siviilikorkeakouluissa ja yliopistoissa annettavia perusja jatkotutkintoja.

Kehittämistyöhön liittyvä ensimmäinen merkittävä muutos Sotakorkeakou-

lun organisaatiossa tapahtui 1985, kun silloisen puolustusvoimain komentajan kenraali Valtasen esityksen mukaisesti Sotatieteen laitos liitettiin osaksi Sotakorkeakoulua. Esityksen perusteena oli eri toimintojen keskittäminen ja tehostaminen.

Kehittämistyötä jatkoivat useat asetetut upseerikoulutustyöryhmät. Puolustusvoimain komentaja hyväksyi 1988 jatkosuunnittelun pohjaksi koulutusjärjestelmän, joka koostui perustutkinnosta, jatkotutkinnosta ja täydennyskoulutuksesta. Lisäksi tohtorikoulutusohjelma sisällytettiin upseerien koulutusjärjestelmään. Upseerien jatkotutkinto muodostui esiupseerin tutkinnosta ja yleisesikuntaupseerin tutkinnosta. Samassa yhteydessä Kadettikoulusta ja Sotakorkeakoulusta päätettiin muodostaa Maanpuolustuskorkeakoulu.

Sotakorkeakoulu sai Pääesikunnalta 1990 käskyn laatia esityksen Maanpuolustuskorkeakoulun organisaatiosta.

Erinäisten suunnittelu- ja esittelyvaiheiden jälkeen päädyttiin ratkaisuun, jos11

sa Sotakorkeakoulu, Taistelukoulu ja Kadettikoulu yhdistettiin Maanpuolustuskorkeakouluksi ja kaikki upseerikoulutusta antavat osat keskitettäisiin samalle paikkakunnalle Santahaminaan.

Maanpuolustuskorkeakoulu sisältäisi ainelaitokset, perustutkinto-osaston, jatkotutkinto-osaston, Sotatieteen laitoksen, sotakirjaston sekä maanpuolustuskurssit. Maanpuolustuskorkeakoulun organisaatio otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1993, jolloin myös varsinaisen Sotakorkeakoulun toiminta loppui. Yleisesikuntaupseereiden koulutus ja ylemmän päällystön kurssien toteutus siirtyi Maanpuolustuskorkeakoulussa jatkotutkintoosaston vastuulle.

Sotakorkeakoulussa koulutettiin sen toiminnan aikana noin 2 000 yleisesikuntaupseeria. Näistä noin 500 upseeria kävi teknisen linjan. Yleisellä linjalla on koulutettu noin 1 300 yleisesikuntaupseeria. Merivoimiin koulutettiin noin 230 ja Ilmavoimiin noin 220 yleisesikuntaupseeria. Puolustushaarojen luvut sisältävät myös teknisen linjan käyneet upseerit.

Sotakorkeakoulun täyttäessä 100 vuotta, on yleisesikuntaupseerikoulutus jälleen muutoksen alla. Tammikuun 1. päivänä 2025 käynnistyy ensimmäinen uusimuotoinen esiupseerikurssi.

Yleisesikuntaupseerin koulutus sisältää uudessa mallissa noin kuuden kuukauden mittaisen esiupseerikurssin, ja yleisesikuntaupseerikurssi itsessään kestää noin vuoden. Yhtenä merkittävimpänä muutoksena mainittakoon diplomityön poistuminen yleisesikuntaupseerikurssin opetusohjelmasta. Diplomityö on ollut mukana opetusohjelmassa ensimmäisestä kurssista alkaen ja kurssin valmistujaisissa priimukselle esitettävä diplomityötä koskeva priimuskysymys on ollut käytössä toisesta kurssista alkaen.

Yleisesikuntaeversti Ville Hakala palvelee johtajana Maanpuolustus­ korkeakoulun jatkotutkinto-osastossa.

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: www.finna.fi, wikipedia.org ja Suomen jääkärit -kirjan kuvitusta. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

Jääkärikenraalimajuri Verner Gustafsson – huollon pääintendentti vuosina 1939–1945 TEKSTI: LAURI HIETANIEMI

Ruotsin vallan aikana useimmiten sodan seuraukset, nälkä ja taudit, aiheuttivat siviileille enemmän tappioita kuin sotilaille syntyi taisteluissa. Suomen sodassa tappioluvut olivat samaa suuruusluokkaa niin siviileillä kuin sotilaillakin. Maailmansodissa tilanne muuttui ja siviilejä menehtyi vähemmän. Yhteiskunnat olivat oppineet ja varautuivat sotiin paremmin.

V

uosien 1939–1945 sodissa puolustusvoimien elintarvike- ja vaatetushuoltoa johti Pääesikunnan pääintendentti eversti Verner Gustafsson. Gustaf Verner Jeremias Gustafsson syntyi 26. kesäkuuta 1890 Vihdissä ja kuoli 1. huhtikuuta 1959 Sammatissa. Jääkärikenraalimajuri Gustafsson on haudattu Sammatin hautausmaalle. Hän liittyi ensimmäisten Saksan jääkärien joukkoon 27. helmikuuta 1915 ja osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Misse-joella. Vapaussotaan hän osallistui Tampereella ja Viipurissa kapteenin arvoisena komppanianpäällikkönä.

Intendenttiosaston päällikkö

Talvisodassa ja välirauhan aikana eversti Verner Gustafsson toimi puolustusministeriön intendenttiosaston päällikkönä. Jatkosodan käynnistyessä hänet käskettiin Päämajaan pääintendentiksi.

Armeija marssii vatsallaan on kuuluisa sanonta huollon merkityksestä. Siihen nähden Verner Gustafssonin henkilötarina on verraten vähän tunnettu sotahistoriassamme. Hän vastasi puolen

miljoonan sotilaan, sotilaita avustaneiden naisten ja yli sadantuhannen venäläisen vangin sekä Itä-Karjalan asukkaan ruokahuollosta. Hän oli kokonaisuudessaan vastuussa armeijamme elintarvikkeiden hankinnasta, laadusta ja terveysvaikutuksista sekä sotilaan päivittäisestä ravintosisällöstä, säilyvyydestä varastoissa, logistiikasta ja jakelusta. Toinen tärkeä osa-alue oli vaatetus eli sotilaan henkilökohtainen varustus lukuun ottamatta aseita ja ammuksia.

Neuvostoliitto yllätti syksyllä 1939 Suomen poliittisen johdon hyökkäämällä suurella sotilaallisella ylivoimalla. Suomen kohtalo oli ratkaistu elokuussa 1939 Saksan ja Neuvostoliiton välisellä Molotov–Ribbentrop-sopimuksella, missä Suomi määrättiin kuuluvaksi Neuvostoliiton etupiiriin. Etupiirien mukaiset toimet alkoivat realisoitua jo syyskuussa 1939 Saksan hyökätessä Puolaan ja Neuvostoliiton aloittaessa keskustelunsa rajakysymyksistä Suomen ja Baltian maiden kanssa. Eristetyn maan kauppapoliittinen tilanne kävi vaikeaksi. Oli selvää, ettei ruokaa enää riitä kaikille siviileille. Ajauduttiin nopeasti säännöstelytalouteen. Sen vetäjäksi Suomen Pan13

LAURI HIETANIEMI

kin pääjohtaja Risto Ryti suositteli tehtävään nimitettäväksi pankkimiehen ja ystävänsä Rainer von Fieandtin.

Rainer von Fieandt nimitettiin uuteen tehtävään kansanhuoltoministeriksi 20. syyskuuta 1939 äärimmäisen hankalana aikana. Kaaoksellisissa olosuhteissa luotiin nopeasti kansanhuoltoministeriö ja jokaiseen kuntaan ulottuva uusi valtakunnallinen organisaatio. Talvisodan aikaisen elintarvikehuollon pelasti kuitenkin lopulta sodan lyhyys, koska sitä kesti ”vain” 105 päivää. Sen aikana ruokaa riitti kohtuullisesti niin sotilaille kuin siviileillekin.

Kylkirauta 3/2024

Kuva: SA-kuva/Puolustusvoimat.

ARTIKKELIT

Jalkaväenkenraali Erfurth seurueineen ja kenraalimajuri Gustafsson seuraavat selostusta.

Puolustusministeriön ja Päämajan alainen sotilaiden elintarvikehuolto oli yhteensovitettava sota-aikana kansanhuoltoministeriön johtaman elintarvikesäännöstelyn kanssa. Tämän tehtävän suorittamisesta löytyy tietoa pääintendentin toimiston asiakirjoista ja esimerkiksi useiden ministereiden muistelmista.

Vaikea tilanne talvella 1941–1942 Maatalousyhteiskuntamme joutui erityisen vaikeaan asemaan useiden syiden vuoksi vuoden 1941 hyökkäysvaiheen jälkeen talvella 1941–1942.

Elintarvikkeiden saanti romahti vaikean Itämeren jäätilanteen, lannoiteja polttoainepulan, rehupulan ja katovuosien takia sekä raskaampien töiden tekijöiden eli asevelvollisten miesten siirryttyä rintamalle. Elintarvikkeiden puute aiheutti tällöin huomattavan suuren väestön nälkäuhan.

Kylkirauta 3/2024

Varovasti voidaan arvioida, että kansanhuolto pelasti vaikeina hetkinä jatkosodan aikana tuhansien suomalaisten hengen, kun viljaakin oli saatavilla vain puolet verrattuna sotaa edeltäneisiin vuosiin. Yhteensä 47 elintarviketta asetettiin kansanhuollossa säännöstelyyn eli jaettujen korttien valvonnan piiriin. Oli ymmärrettävää, että ensisijaisesti oli turvattava sotilaiden toimintakyky. Vuonna 1942 saavutettiin ulkopoliittista menestystä, kun Saksa suostui hiukan yllättäen elintarvikeapuun vastikkeetta. Saksan aseapu sotiemme aikana on Suomessa tunnettu kokonaisuus, jolla on ollut merkittävä vaikutus itsenäisyytemme säilymiseen. Elintarvikeavun kokonaisuuden merkitystä ei ole kovin paljon tutkittu tai korostettu ehkäpä osin Saksan sodanaikaisen huonon poliittisen maineen vuoksi.

Saksan vilja-avun määrä vuonna 1942 oli 228 miljoonaa kiloa. Yhteensä 14

Saksan apu elintarvikehuollossa nousi 30–40 prosenttiin jatkosodan aikana. Tosin tämä vuoden 1942 tuontivilja saapui muun muassa vaikean jäätilanteen vuoksi useita kuukausia myöhässä vasta kesällä. Neuvottelut Ruotsin kanssa eivät johtaneet tähän aikaan toivottuihin tuloksiin, mutta paranivat sodan lopussa.

Vuonna 1942 sotavankeja ja Itä-Karjalan asukkaita kuoli 15 000. Suomen siviilien nälkäkuolemia viime sotiemme aikana ei ole tarkkaan selvitetty. Yleinen kuolleisuus kasvoi kuitenkin sotavuosina 1941–1944 aiheuttaen eräiden arvioiden mukaan tuhansien ihmisten menehtymisen.

Sotiemme 1939–1945 rintamamiesten muonituksesta on Anneli Pranttila kirjoittanut monipuolisen, vuonna 2006 julkaistun väitöskirjan. Sen mukaan marraskuussa 1942 sotilaan päivittäisessä muona-annoksessa oli energiaa yhteensä 3445 kilokaloria sisältäen viljaa 500,

Sodan jälkeen

Suomessa elintarviketilanne oli vaikea jatkosodan alussa ja sotavangeista menehtyi noin 30 prosenttia. Pääintendentti kenraalimajuri Gustafsson joutui vastaamaan vankien ruoka-annosten pienentämisestä, koska niin oli meneteltävä myös sotilaiden kohdalla. Sodan jälkeen hän jatkoi vuoteen

Jatkosodan Päämajan pääintendentti.

1947 saakka pääintendenttinä. Erottuaan puolustusvoimista Gustafsson toimi vakuutusyhtiö Suomen pääedustajana ja lopuksi Mensa Oy:n myyntipäällikkönä vuoteen 1958 saakka. Hän toimi laajasti yritysten ja julkisen sektorin luottamustehtävissä kaupallisen koulutuksensa ja sotilaskokemuksensa vuoksi. Hän suoritti ennen sotia useita opintomatkoja muun muassa Ruotsiin ja Saksaan. Näillä matkoilla Gustafsson perehtyi esimerkiksi univormujen teolliseen tuotantoon.

Kenraalimajuri Gustafsson joutui perättömän ilmiannon vuoksi Valpon kuulusteluun, mutta selviytyi ase-

Kuva: www.finna.fi.

perunaa 800, ravintorasvaa 80, maitoa 200, lihaa 100 ja sokeria 40 grammaa.

Siviilien säännöstelyannos sisälsi energiaa noin 1000 kilokaloria vähemmän.

Sotavangin energiasisältö vuoden 1943 helmikuussa oli 2800 kilokaloria.

Vuonna 1942 kenraalimajuriksi ylennetty Verner Gustafsson seurasi tarkoin koko maan elintarviketilannetta osallistuen valtakunnallisiin päätöksiin aktiivisesti. Vaikein tilanne oli teollisuusalueilla ja kaupungeissa vähävaraisten ihmisten keskuudessa. Maaseutupaikkakunnilla selvittiin paremmin. Ravitsemusliikkeet hyödynsivät mustan pörssin kauppaa, jota kansanhuolto pyrki estämään. Vanhempia ikäluokkia oli kotiutettava alkuvuodesta 1942. Tärkeänä syynä tähän oli elintarvikepula. Palvelukseen jääneet nuoremmat rintamamiehet osallistuivat maataloustöihin valloitetuilla alueilla ja armeijakunnat perustivat jopa kalastusyksiköitä. Kalastus ja metsästys olivat tarpeellisia harrastuksia useimmissa joukko-osastoissa. Kansantalous taisteli huomattavaa inflaatioriskiä vastaan, missä tietysti säännöstelytalous oli keskeinen instrumentti.

Kuva: www.finna.fi.

ARTIKKELIT

kätkentäepäilyistä tuomiotta. Takavarikoidut kenraalin henkilökohtaiset aseet palautettiin.

Kenraalimajuri Gustafssonin vakituinen koti sijaitsi Helsingin Kaivopuistossa. Hänen vaimonsa Greta von Haartman oli kuuluisa oopperalaulaja.

Heidän poikansa Paul Gustafsson teki diplomaattiuran virkamiehenä ulkoministeriössä ja toimi suurlähettiläänä muun muassa Haagissa ja Tukholmassa. Isän palvellessa Mikkelissä muu perhe ja irtaimisto siirrettiin pommitusten vuoksi Sammattiin. Perheen ja suvun kesäpaikka on ollut Sammatin Lammilla aivan Elias Lönnrotin vanhuudenkodin naapurissa. Jo vuonna 1923 silloinen majuri Gustafsson lahjoitti Sammatin lotille Tampereen verkatehtaan lottasarkaa pukujen valmistamista varten. Lahjoituskirjeessä annettiin tarkat ohjeet kankaan käytöstä. Tämä pieni ele lienee ennakoinut jo varhain upseerin tulevaa tehtävää.

Jääkärikenraalimajuri Ver ner Gustafsson hoiti menestyksellisesti hyvin vaativaa ja monipuolista armeijamme huollon vastuukenttää sotiemme aikana antaen erityisen arvokkaan panoksen Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Filosofian tohtori, reservin kapteeni Lauri Hietaniemi

Kenraalimajuri Verner Gustafsson perheineen Helsingin kodissa.

15

Kylkirauta 3/2024

Kylkirauta 3/2024

16

Kuvat: Maanpuolustuskorkeakoulu ja wikipedia.org.

ARTIKKELIT

Eversti Valo Nihtilä

– suomalaisen taktiikan kehittäjä TEKSTI: PETTERI JOUKO JA JUUSO SÄÄMÄNEN

Jokainen suomalainen upseeri ja moni Suomen sotahistoriaa harrastava tuntee eversti Valo Nihtilän nimeltä. Raaputettaessa pintaa syvemmältä sotilas ja ihminen Valo Nihtilä on kuitenkin useimmille varsin tuntematon.

H

elmikuussa 2024 ilmestyi sotahistorian apulaisprofessori Mikko Karjalaisen toimittama teos Eversti Valo Nihtilä – Suoma­ laisen taktiikan kehittäjä. Teos koostuu Nihtilän 1930–1950-luvuilla laatimasta kuudesta alkuperäistekstistä ja kolmesta tutkimuksellisesta kylkiartikkelista ja se on luettavissa Doria-julkaisualustalta: https://www.doria.fi/hand­ le/10024/188550 Eversti Valo Nihtilä tuomittiin huhtikuussa 1947 taannehtivasti säädetyn lain perusteella viiden vuoden kuritushuonerangaistukseen asekätkentäjutussa. Ennen pidätystään Puolustusvoimain Pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkönä toiminut Nihtilä oli määrätty kenttäohjesäännön pääkirjoittajaksi. Millaiseksi Valo Nihtilä arvioi tulevan sodan, sekä miten ja millaisin keinoin hänen mukaansa tulevaan sotaan ja taisteluun tuli varautua?

Teoksen kylkiartikkelien kirjoittajista sotahistorian professori Petteri Jouko tiivistää Nihtilän näkemyksiä sodankäynnistä heti jatkosodan jälkeen ja sotilasprofessori Juuso Säämänen pohtii Nihtilän ajatusten käyttökelpoisuutta 2020-luvun suomalaista operaatiotaitoa ja taktiikkaa kehitettäessä.

Totaalista sotaa syvällä alueella

Jatkosodan sotakokemusten kokoaminen aloitettiin Lapin sodan olles-

sa vielä käynnissä. Tarkoituksena oli kokemuksiin nojautuen uusia merkittävä osa puolustusvoimien ohjesäännöstöstä, sillä ohjesääntötyö oli jäänyt pahasti kesken välirauhan aikana. Kirjoitustyö käynnistettiin kenttäohjesäännöistä helmikuussa 1945, kun eversti Valo Nihtilä apunaan sodanaikainen lähin työtoveri, everstiluutnantti Usko Sakari Haahti nimettiin uuden kenttäohjesäännön pääkirjoittajiksi.

Nihtilä järjesti huhtikuussa 1945 kaksipäiväisen neuvottelutilaisuuden, jonka tarkoituksena oli tarkastella sotakokemuksia. Tilaisuuteen osallistui 17 upseeria, joista moni päätyi keskeisille paikoille sodanjälkeisiä puolustusvoimia kehitettäessä. Osallistujista mainittakoon everstit Sakari Simelius ja Adolf Ehrnrooth sekä everstiluutnantti Y. A. Järvinen.

Neuvottelupäivien keskiössä oli suurhyökkäys ja sen torjunta. Nihtilän mukaan päähyökkäyksen suurpiirteinen alue oli kyllä selvitettävissä, mutta hyökkäyksen tarkka paikka ja aika tulevat yllätyksenä. Nihtilä ei puheenvuoroissaan käsitellyt sitä, oliko kesän 1944 suurhyökkäys tiedossa, mutta hänen huomionsa syvyyden hyväksikäytöstä on huomionarvoinen. Se sisälsi tulevina vuosikymmeninä kehitetyn alueellisen taistelun perusperiaatteen.

Vihollista oli kulutettava ennen kuin se on mahdollista pysäyttää.

17

PETTERI JOUKO

JUUSO SÄÄMÄNEN

Kylkirauta 3/2024

Kuva: SA-kuva/Puolustusvoimat.

ARTIKKELIT

Puolustustaistelun toteutus oli kuin toisinto Talin ja Ihantalan ratkaisutaisteluista, sillä se nojautui voimakkaaseen tulenkäyttöön, erityisesti tykistön vastavalmisteluihin. Jalkaväen tulenkäytön painopiste oli panssareita suojaavan jalkaväen tuhoamisessa. Jotta vihollinen oli torjuttavissa tulenkäytöllä, puolustajan oli selvittävä hengissä hyökkääjän tulivaikutuksesta. Näin ollen kaikki yhtymän eri joukot oli saatettava linnoitustöihin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – puhdetöihin ja korsujen koristeluun ei ollut aikaa.

IV Armeijakunnan terävimmät aivot työssä 12. elokuuta 1941. Vasemmalla kenraaliluutnantti Oesch, oikealla eversti Nihtilä. Armeijakunnan hyökkäys Viipurin vapauttamiseksi käynnistyi 21. elokuuta 1941.

Nihtilä totesi neuvostohyökkäyksen Karjalankannaksella olleen lopulta varsin kaavamainen. Sen sijaan Laatokan pohjoispuolella vihollinen oli levittäytynyt tiestön ulkopuolelle, muun muassa pienille metsään raivatuille urille, ja venäläiset olivat oppineet käyttämään panssarivaunujaan peitteisessä maastossa. Tätä ei puolustuksessa ollut osattu huomioida.

Nihtilä painotti puheenvuoroissaan myös ”operatiivista syvyyttä”. Jatkosodan aikana oli ollut operatiivista syvyyttä – hän viittasi todennäköisesti Kannaksen kolmeen puolustuslinjaan. Suurhyökkäystä torjuttaessa pääosa voimista oli sijoitettava taaempiin asemiin eikä etumaaston luovuttamista saanut pelätä.

Niin ikään Nihtilä painotti riittävän taakse sijoitettavien reservien merkitystä.

Totaalinen sota

Nihtilä itse luonnosteli tulevan kenttäohjesäännön johdantoluvun ilmeisesti ennen joutumistaan Valtiollisen poliisin pidättämäksi. Nihtilän mukaan tuleva sota oli totaalinen sota, jossa oli neljä rintamaa. Sotatoimirintaman lisäksi kotiseutua vastaan suunnatut hyökkäykset ja niiden torjunta muodostivat oman rintamansa. Kansalaisten taistelutahtoon kohdistuva henkinen sodankäynti muodosti kolmannen rintaman. Valtion teollinen tuotantokyky muodosti sodankäynnin neljännen ulottuvuuden.

Vaikka toinen maailmansota oli vielä käynnissä, Nihtilä reflektoi ilmeisen voimakkaasti havaintojaan maailmanpa-

Kylkirauta 3/2024

lon luonteesta. Propaganda ja teollisuus pitivät yhä Saksaa pystyssä, vaikka sillä ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa enää sotaa. Sen sijaan atomipommista Nihtilä ei voinut tietää, vaikka se, jos mikä, tuli muuttamaan sodan luonnetta.

Puolustuksessa korostuu syvyys

Nihtilä joutui Valtiollisen poliisin pidättämäksi kesäkuussa 1945, mutta hän jatkoi työskentelyä ohjesäännön parissa vielä kesän. Pian tuli kuitenkin selväksi, että Valpon punakuulustelijoiden ja vankeuden hitaasti väsyttämä Nihtilä ei voinut vankilasta käsin jatkaa kenttäohjesäännön kokoamista. Uudeksi pääkirjoittajaksi nimettiin elokuussa everstiluutnantti Y. A. Järvinen, jonka puolustusta käsittelevän luvun Nihtilä oli hyväksynyt ilman muutoksia.

Järvisen kirjoittamassa puolustusluvussa otettiin käyttöön puolustusvyöhykkeen käsite. Torjunta oli toteutettava vyöhykkeen sisällä, jotta operatiivinen päämäärä saavutettiin. Yhtymän puolustuskaistan leveys oli muodostettava mahdollisimman kapeaksi, jotta puolustukselle oli mahdollista saada syvyyttä.

Keskeisin puolustuslinjoista oli määritettävä pääpuolustuslinjaksi, jonka tuli olla omien joukkojen hallussa taisteluiden päätyttyä. Joukkojen käytössä painottui reservin merkitys, koska etenkin vihollisen painopistesuunnassa taistelu tulisi vellomaan koko puolustusaseman syvyydessä. Oli siis ennakoitavissa, että vihollinen pääsi murtamaan ainakin puolustuksen etummaiset osat.

18

Kenttäohjesääntöä kirjoitettiin vuosikymmen Nihtilän aloittama kenttäohjesääntö julkaistiin lopulta kaksiosaisena vuonna 1954. Kenttäohjesäännön kirjoitustyön, jonka sodan jälkeen väärin kohdeltu Valo Nihtilä – eräs suomalaisen taktiikan kirkkaimmista tähdistä ja isänmaan uskollisimmista palvelijoista – aloitti vuonna 1945, muut päättivät lähes 10 vuotta myöhemmin. Puolustusjärjestelmän kehittäminen edellyttää pitkäjänteisyyttä.

Operaatiotaito ja taktiikka muutoksessa?

Suomalainen sotataito on tällä hetkellä samankaltaisessa tilanteessa kuin Nihtilän kypsytellessä ajatuksiaan lähes sata vuotta sitten. Ovatko hänen ja aikalaistensa ajatukset enää relevantteja ja voidaanko niitä vielä hyödyntää suomalaista operaatiotaitoa ja taktiikkaa kehitettäessä. Onko liittoutuneella Suomella ylipäänsä tarve kansalliselle operaatiotaidolle ja taktiikalle?

Nihtilän elämäntyöksi muotoutui suomalaisiin olosuhteisiin soveltuvan taktiikan kehittäminen, kuten edellä olemme voineet havaita. Hänen ajatuksissaan taistelun ja operaation suunnittelu sekä toimeenpano kulminoituivat maaston ja olosuhteiden hyödyntämiseen, painopisteen muodostamiseen sekä yllätykseen pyrkimiseen. Näiden toisiinsa tiiviisti kytkeytyvien osatekijöiden avulla oli tarkoitus tasoittaa voimasuhteita määrällisesti ylivoimaiseen viholliseen nähden. Peitteisen maaston ja olosuhteiden, kuten pimeyden, hyväksikäyttö edesauttoi yllätyksen toteutumista ja suhteellisen ylivoiman saavuttamista paikallisesti, vaikka määrällisesti alivoimainen puolustaja ei olisi muutoin kyennyt toimimaan aktiivisesti.

Alivoimaisesta ylivoimaiseksi?

Suomen liittymisellä Pohjois-Atlantin liittoon on epäilemättä heijastevaikutuksensa kansalliseen operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Vaikka Puolustusvoimilla on mahdollisuus omaksua määrällisesti ylivoimaisen toimijan sotataidollisia elementtejä, Nihtilän ajatuksilla ja kansallisella sotataidolla on tulevaisuudessa oma tärkeä merkityksensä. Puolustusvoimien onkin liittoutumisesta huolimatta varauduttava tilanteisiin, joissa suomalaisjoukot joutuvat ainakin hetkellisesti taistelemaan alivoimaisina maahan tunkeutuvaa vihollista vastaan.

Teknologian kehittymisestä huolimatta alivoimainen pystyy suomalaisessa maastossa ja olosuhteissa suorittamaan muun muassa suojaamattomien sivustojen kautta tehtäviä saarrostavia hyökkäyksiä. Ne ovat yhä keinoja, joilla vältetään omia tappioita ja saavutetaan suhteellinen ylivoima. Lisäksi voimme olettaa, että sodan ajan kokoonpanoon jää runsaasti valtaosin reserviläisistä muodostettavia joukkoja, joita käytetään vain ja ainoastaan kansallisen puolustuksen tehtäviin.

Analyyttinen ajattelu

Valo Nihtilä oli yksi harvoista 1930-luvun operaatikoista, joka tunnisti Neuvostoliiton sotilaallisen uhan kasvun ja hahmotti siitä aiheutuneet kansallisen taktiikan muutostarpeet. Jos Nihtilän operatiivisen ajattelun kehittyminen ja

Kuva: SA-kuva/Puolustusvoimat.

Omien toimintamahdollisuuksien parantamiseen tähdänneiden taktisten periaatteiden lisäksi Nihtilä painotti aikakauden valtavirrasta poiketen myös varautumista odottamattomaan. Käytännössä se tarkoitti reservin muodostamista, sillä alivoimaisen oli varauduttava niin puolustuksen läpi tunkeutuneen vihollisen lyömiseen kuin oman menestyksen hyödyntämiseen taisteltaessa määrällisesti ylivoimaista puna-armeijaa vastaan.

Nihtilän painottamat, mutta ei pelkästään hänen itsensä määrittämät, yleiset taktiset periaatteet ovat olleet tuttuja suomalaisille reservi- ja aktiiviupseereille vuosikymmeniä ja ne on omaksuttu jokaisessa puolustushaarassa. Onkin todennäköistä, että Nihtilän korostamat keinot hyökkääjän ja puolustajan välisten voimasuhteiden tasoittamiseksi ovat myös tulevaisuudessa relevantti osa suomalaista sotataitoa.

Kuva: SA-kuva/Puolustusvoimat.

ARTIKKELIT

IV Armeijakunnan esikuntapäällikkö suunnitelmiensa äärellä.

kokonaiskuvan muodostuminen oli 20 vuotta kestänyt ajatusprosessi, ei nykyajan informaatiotulvassa kamppaileva ihminen voi juurikaan olla Nihtilää kyvykkäämpi.

Operaatiotaidon ja taktiikan systemaattinen kehittäminen perustuu yhä kokemuksesta kumpuavaan analyyttiseen ajatteluun. Yksi keino kokemuksen kartuttamiseen ja ajattelun kehittämiseen on Nihtilän käyttämä ja aikaansa edellä ollut opetuskeskusteluihin perustunut opetustapa. Opiskelijat joutuivat luennolla istumisen sijaan soveltamaan taktiikan lainalaisuuksia erilaisiin tilanteisiin ja ennen kaikkea perustelemaan omat ratkaisunsa.

Harjaantuminen sodan monimutkaisten tilanteiden hahmottamiseen sekä innovatiivisten ja tavanomaisesta poikkeavien, mutta perusteltujen ratkaisujen tekemiseen on nykypäivänä entistä tärkeämpää. Ainakin osa suomalaisista ammattisotilaista kohtaa uusia operaatiotaidollisia ja taktisia kysymyksiä, kun joukkomme toimivat Nato-jäsenyyden myötä meille uudentyyppisissä olosuhteissa ja joukoilla, joiden kalustoa emme tunne läpikotaisin.

Hallitsemmeko muutosta?

Suomalainen operaatiotaito ja taktiikka muuttuvat todennäköisesti lähivuosien aikana – muutoksen laajuus ei kuitenkaan ole vielä tiedossa. Tällä hetkellä onkin olennaista pohtia, onko muutosta hallittava ja jos on, millä tavoin sitä hallitaan. Yksi keino on tutkimus, jonka avulla voidaan esimerkiksi selvittää, millä tavoin liittoutumisesta aiheutuvia 19

Puolustusvoimille uusia sodankäynnin ulottuvuuksia ja reunaehtoja voitaisiin soveltaa kansallisesti omat erityispiirteemme huomioon ottaen. Ennen käytännön sovellusvaihtoehtojen määrittämistä on kuitenkin luotava selkeä käsitys, kuinka liittolaisemme hahmottavat tällä hetkellä operaatiotaidon ja taktiikan sekä niihin liittyvät lähitulevaisuuden muutostekijät.

Kun kansalliseen operaatiotaitoon ja taktiikkaan vaikuttavat muutostekijät ovat tiedossa, voidaan myös määrittää suomalaisen operaatiotaidon ja taktiikan paradigma. Se puolestaan luo edellytykset käytännön haasteita ratkovan soveltavan tutkimuksen tekemiselle.

Vaikka Valo Nihtilä ja hänen aikalaisensa eivät luultavasti hahmottaneet sotatieteellistä tutkimusta samalla tavoin kuin nykyisin, tilanne on silti hyvin samankaltainen. Tälläkin kertaa suomalaisen operaatiotaidon ja taktiikan kehittäminen teoriapohjasta käytännön sovelluksiksi kestänee noin kaksi vuosikymmentä. 2040-luvulla ehkä tiedämme, kuka mahdollisesti voisi olla kuluvan vuosisadan uusi Valo Nihtilä.

Professori, yleisesikuntaeversti evp Petteri Jouko toimii sotahistorian professorina Maanpuolustuskorkea­ koulun Sotataidon laitoksessa.

Yleisesikuntakomentaja Juuso Säämänen palvelee suomalaisen sotataidon sotilasprofessorina Maan­ puolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksessa.

Kylkirauta 3/2024

Kylkirauta 3/2024

20

Kuvat: Museovirasto ja Pekka Silvast: Hanko ja Porkkala. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

Neuvostoliiton heikennetty etuvartio TEKSTI: OHTO MANNINEN

Vuoden 1944 tilanteessa Stalinin päämääränä oli saattaa Suomen armeija kyvyttömäksi ryhtymään uudelleen sotaan Neuvostoliittoa vastaan.

Puolustusvoimat oli supistettava vuoden 1939 määrävahvuuksiin. Asekätkennän ja niin sanotun liikekannallepanosalaliiton kuohunnan jälkeen presidentti J. K. Paasikivi katsoi aiheelliseksi kieltää jopa liikekannallepanon suunnittelun.

V

älirauhansopimuksen mukaisesti Suomen armeija demobilisoitiin syksyllä 1944. Vaikka sota oli vielä käynnissä Lapissa ja Itämerellä, jouduttiin puolustusvoimat supistamaan rauhan ajan määrävahvuuksiin. Suomalaiset yrittivät vielä saada pitää aseissa viimeisen rauhanvuoden, vuoden 1941, armeijan eli noin 64 000 miestä, mutta liittoutuneiden valvontakomissio vaati supistamista vuoden 1939 vahvuuteen eli 37 000 mieheen marras-joulukuussa 1944. Upseerikoulutuksen antaminen varusmiehille kiellettiin ja aliupseereiksi koulutettavien lukumäärää rajoitettiin 8 prosenttiin ikäluokasta. Tämän lisäksi oli Suomen hallituksen hajotettava Suojeluskuntajärjestö, jonka riveihin armeija oli ollut määrä kotiuttaa. Valvontakomissio piti tällaista ajatusta yrityksenä kiertää välirauhansopimuksen määräystä armeijan vahvuudesta. Suojeluskuntien myötä Suomelta vietiin valmis liikekannallepanojärjestelmä, eikä perustamisvalmiuden organisoimista itse asiassa

uskaltauduttu aloittamaan ennen presidentti Paasikiven maaliskuussa 1948 kaikessa hiljaisuudessa antamaa lupaa.

Porkkala varmisti Suomen

Moskovan välirauhansopimuksessa 1944 Neuvostoliitto onnistui lisäämään poliittista otettaan Suomesta perustamalla sotilastukikohdan Helsingin liepeille Porkkalaan. Porkkalan vuokraamisvaatimus tuli Suomen tietoon vasta Moskovan neuvotteluissa syyskuussa 1944. Neuvostoliiton tavoitteisiin tukikohdan saaminen Helsingin tuntumasta kyllä kuului jo aiemmin. Neuvostoasevoimien tarkoituksena oli suurhyökkäyksellään 1944 saada Suomi selkeästi sodasta irti ja edetä mahdollisimman pitkälle länteen, Hangon suunnalta Suomeen odotettuja saksalaisia joukkoja vastaan.

Se, että juuri Porkkala oli valittu vuokra-alueeksi, on ymmärrettävissä senhetkisestä sotatilanteesta ja toisaalta alueen varhemmasta tuntemuksesta 21

OHTO MANNINEN

käsin. Neuvostoliiton Itämeren laivaston ambitiot laajentaa toiminta-aluetta eivät syyskuussa 1944 olleet kovin suuret, koska alusten määrä ja toimintakyky olivat sodan aikana suuresti pienentyneet ja koska saksalaiset olivat vielä Suomenlahden etelärannikolla Virossa.

Kovin pitkälle länteen siirtyminen olisi ollut huollon kannalta uhanalaista. Porkkalaan päättyi saksalaisten ja suomalaisten sukellusveneverkolla ja miinoituksin Suomenlahden poikki varustama vahva linja, jonka oli ollut määrä estää neuvostolaivaston pääsy Itämerelle. Sen ohipääsy oli siis taattava. Porkkalan alue oli lisäksi venäläisille vanhastaan tuttu, kos-

Kylkirauta 3/2024

ka Mäkiluodon rannikkolinnake oli ollut ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetun Pietari Suuren merilinnoituksen keskusaseman pohjoinen pää.

Porkkalan tukikohdan merkitys neuvostolaivaston operaatioille pieneni pian.

Kesällä 1945 neuvostolaivasto oli pontevasti esittämässä, että tukikohta saataisiin Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen alueelta. Tämä olisi kuitenkin voinut työntää Ruotsin lännen syliin. Neuvostoliitto piti pitkään Tanskalle kuulunutta Bornholmia hallussaan – mahdollisesti ulottaakseen vaikutuspiirinsä Tanskan salmille asti. Tämän jälkeen Neuvostoliitto alkoi rakentaa Itä-Preussin Kaliningradin alueelle meritukikohtaa, johon tukeutui 1946–1956 erillinen, eteläisen Itämeren laivasto. Porkkala oli sitten vain Leningradin puolustuksen osa pohjoisen Itämeren laivaston piirissä.

Sodan jälkeen Porkkalan tukikohdan tehtävinä pysyivät Suomenlahden keskeisen osan turvaaminen ja Suomen pääkaupungin kontrolloiminen. Talvisodan jälkeen Stalin oli sanonut, että Helsinkiä voitiin pitää silmällä kahdesta suunnasta, Viipurista ja Hangon tukikohdasta. Nyt oli ote tiukempi. Porkkalaan sijoitettu tykistö olisi pystynyt ampumaan Helsinkiin. Kaiken kaikkiaan Porkkala siis oli lievempi vastine koko Suomen miehittämiselle.

Porkkala rajoitti suomalaisten itsenäisyyttä ja maan suvereenisuutta, ja herätti suomalaisissa epäluuloja. Vuokraaminen synnytti taas uuden evakkoryhmän. Tukikohdan sijainti oli hankala

Kylkirauta 3/2024

muun muassa sisäisen liikenteen kannalta. Vanhimmat suomalaiset muistavat, että junavaunujen ikkunoihin lisättiin Porkkalan kohdalla ikkunaluukut, jotta rantarataa saatiin käyttää. Tukikohdan tarkoituskin oli tietysti muistuttaa olemassaolostaan.

Itsepäiset suomalaiset

Pidättäytymistä Suomen miehittämisestä syksyllä 1944 ihmeteltiin ilmeisesti Neuvostoliiton johtopiireissä jo tuolloin. Stalin tiesi kokemuksesta, että Suomi on vastustajana kova pala, mutta oikein valvottuna se saattoi olla käsiteltävissä.

Elokuussa 1945 Suomen hallitus joutui alistumaan valvontakomission yhä tiukkenevaan linjaan. Sukellusveneet ja osa rannikkotykistöä olisi luovutettava Neuvostoliitolle. Kaikki linnoituslaitteet olisi tuhottava Neuvostoliiton rajalta ja Porkkalan ympärille olisi luotava 60 kilometrin levyinen demilitarisoitu vyöhyke. Suomen hallituspiireissä Porkkalan pelättiin olevan Neuvostoliiton väylä puuttua Suomen asioihin ja tällainen pykälä olisi varmasti vahvistanut vaikutelmaa. Tosin oli määrä sallia Helsingin, maan pääkaupungin, varuskunnan säilyminen.

Länsivallat olivat Pariisin rauhanneuvotteluissa ajamassa Suomen asevoimille tiukkoja rajoituksia. Saksan entisistä ”satelliiteista” selvästi Neuvostoliiton vaikutusalueeseen kuulunut Pohjolan maa Suomi ei voinut päästä helpommalla kuin Balkanin maat ja Italia.

22

Rauhansopimus vakiinnutti, ainakin julkisuudessa, Suomen puolustusvoimille asetetut rajoitukset. Toisaalta valvontakomission poistuminen heikensi muodollisesti Neuvostoliiton otetta Suomen sisäpolitiikasta. Neuvostoliiton oli Suomen suhteen alettava – taas Molotovin sanoin – pitkän tien linja, Suomen vähittäinen muuttaminen sosialistiseksi. Sotilaallisesti Suomen asema Neuvostoliiton etupiirijärjestelmässä vakiinnutettiin 1948 YYA-sopimuksella, jonka konsultaatiopykäliin vetoamalla Neuvostoliitto sittemmin yritti lisätä yhteistyötä.

Neuvostoliiton näkökulmasta oli tietysti tärkeä kysymys, toimisiko Suomen armeija kuuliaisesti Neuvostoliiton turvaamiseksi ja olisiko sillä tähän riittävät voimavarat. Stalin sanoi YYA-sopimuksen allekirjoituksen jälkeen: ”Nyt kun meistä on tullut liittolaisia, Suomen armeijan on oltava vahva.” Aika ajoin Neuvostoliiton sotilasjohto sittemmin kehotti suomalaisia hankkimaan aseita, nimenomaan Neuvostoliitosta.

Umpeutuva haava

Porkkala oli kiusallisen voimakas. Varuskunnan vahvuus ei paljon jäänyt jälkeen Suomen puolustusvoimien kokonaisvahvuudesta ja Porkkalassa olleet alusyksiköt olivat vahvempia kuin Suomen laivasto. Pitihän Porkkalaa tukikohtanaan myös Suomen laivaston entinen ylpeys panssarilaiva Väinämöinen, nyt Vyborg-nimisenä.

Suomalaisten strategiset analyysit perustuivat 1940-luvun viimeisinä vuosina optimistisesti sellaiseen ajatukseen, että sotatekniikan kehitys oli tehnyt tar-

Kuva: www.finna.fi.

Kuva: agricolaverkko.fi.

ARTIKKELIT

Kuva: Pekka Silvast: Hanko ja Porkkala.

Kuva: Lappeenrannan museot.

ARTIKKELIT

Junien ikkunat suljettiin teräsluukuilla ennen Porkkalan Viimeinen venäläinen juna poistumassa Neuvostoliittoon rajan ylitystä.

27. tammikuuta 1956.

peettomaksi Suomen puolueettomuuden loukkaamisen sotatapauksessa, paitsi mahdollisesti korkealla ilmassa. Suomen ilmatila ei olisi välttämätön hyökkäykseen Murmanskia tai Leningradia vastaan, mutta pommituslento Islannista voisi suuntautua Skandinavian tai Suomen yli Neuvostoliittoon. Ilmatorjunnan vahvistamisen oli määrä vastata tähän uhkaan.

Neuvostoliiton kanssa solmittu YYAsopimus ei välttämättä lisännyt sodanvaaraa. Suomihan halusi olla suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Vieras tukikohta Suomen alueella oli kuitenkin fakta, jonka arvioitiin voivan automaattisesti vetää Suomen suurvaltasotaan.

Porkkalan palautus

Ulkomailta katsoen on Neuvostoliitossa pyritty näkemään ainakin kaksi, kolme tai neljä eri linjaa: valtio, puolue, turvallisuuspalvelu eli KGB ja lisäksi neljäntenä armeija. Neuvostojohtajat, Stalin mukaan lukien, vetosivat usein siihen, mitä sotilaat olivat esittäneet tai vaatineet. Lienee tosin todettava, että sotilaisiin viittaaminen on saattanut ulkopoliittisessa päätöksenteossa olla turvallisuuskysymyksillä perustelua eikä niinkään osoitus asevoimien johdon ulkopoliittisesta vallasta. Armeijan vaatimuksilla ei tiukan paikan tullen ollut ulkopolitiikassa ratkaisevaa merkitystä. Silti Neuvostoliiton valta-asetelmassa armeijan johdon tuki tarvittiin.

Vastaavasti vuoden 1957 vallansiirtoyrityksessä ja vuoden 1964 vallansiirrossa armeijan tuki oli varmistettu voittaneelle puolelle.

Porkkalan palauttamispäätös 1955 oli suomalaisille ja ulkopuolisille suuri yllätys. Stalinin kuoltua neuvostojohtajilla oli mahdollisuus uusiin avauksiin. Uusi linja halusi saada sisäisen talouden kuntoon jatkaakseen kehitystä sosialismiin ja kommunismiin, ja kehityksen edellytyksiä olivat uusi ulkopolitiikka ja modernimpi ja halvempi sotalaitos. Ohjuksia ja ohjusveneitä tarvittaisiin tykistöalusten tilalle, ja kaukopommittajien rinn alle olisi kehitettävä mannertenvälisiä ohjuksia. Tässä yhteydessä Neuvostoliitto supisti asevoimiaan ja itäiseen Eurooppaan perustettiin Varsovan liitto.

Neuvostoliitto oli jo toukokuussa 1955 esittänyt YK:ssa vieraalla maalla olevien tukikohtien poistamista. Yhteisesti päätettyä Itävallan vapauttamista miehitysjoukoista Neuvostoliitto jatkoi tyhjentämällä Kiinan rannikon Port Arthurin ja Porkkalan.

Porkkala-päätös konkretisoitui kesällä 1955, kun Suomessa valmistauduttiin presidentinvaaliin. Päätös onkin yhdistetty Suomen sodanjälkeisen ulkopolitiikan johtajien – Paasikiven ja Kekkosen – tukemiseen. Ratkaisun äkillisyydestä todistaa se, että neuvostohallituksen päättäessä asevoimiensa supistamisesta 12. elokuuta 1955 Porkkalan 23

varuskuntaa ei vielä luettu mukaan. On myös tiedossa, että Porkkala palautettiin Suomelle vastoin puolustusministerin marsalkka Žukovin ja ulkoministeri Molotovin mielipiteitä. Tukikohdan päällikkö, jo Hangon tukikohdan aikainen veteraani, kenraali Kabanov erosi palveluksesta saatuaan yllätyksekseen kuulla palauttamispäätöksestä.

Poliittiseen ratkaisuun liittyi pääsihteeri Nikita Hruštšovin vahva käsitys siitä, että suomalaisia ei kannattaisi painostaa suoraviivaisin toimin. Sisäisessä valtataistelussa hän puolustautui Molotovia vastaan muistuttamalla talvisodasta: ”Muistakaa Suomen sotaa. Se kävi meille kalliiksi ja seurauksena oli pitkään leivän puute.” Hruštšovia tukenut Anastas Mikojan viittasi myös jatkosotaan puhuessaan Suomen ystävyyden merkityksestä: ”Tämän tiedämme sodasta suomalaisten ja saksalaisten kanssa.

Suomen kansa tietää kuinka soditaan, mutta meidän tehtävämme on saada aikaan, ettei sodittaisi.”

Porkkalan tukikohdalla oli alkujaan ollut sotilaallista merkitystä ja myös merkitystä sille, että Neuvostoliitto saattoi olla varma Suomen pysymisestä ruodussa. Mutta voidaan todeta, että Porkkala oli myös estämässä molemminpuolisen luottamuksen syntyä. Siksi Stalinin jälkeinen Neuvostoliitto sopivana ajankohtana luopui tästä tukikohdasta.

Professori emeritus Ohto Manninen

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: Tero Koski. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

Kylkirauta 3/2024

24

ARTIKKELIT

Keräilykohteena kadetit TEKSTI: VILLE VÄNSKÄ On tutkittua, että keräilijät ovat onnellisia. Keräily on intohimoa ja kiinnostusta keräilykohteeseen. Keräilykohde voi olla melkein mitä tahansa. Yksi kerää antiikkisia vessanpönttöjä ja toinen hieman perinteisemmin postimerkkejä. Kylkirauta-lehti pääsi tutustumaan yksityiskokoelmaan, jonka päähenkilöitä ovat kadetit.

K

omentajakapteeni evp Tero Koski (81.k) on kerännyt kadettiaihetta jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Kadettiaiheen keräily on ylläpitänyt luontevasti vuosituhannen vaihteessa siviilisektorille siirtyneen rannikkotykistöupseerin siteitä kadettiupseeriuteen ja -perinteisiin. Samalla se on ikään kuin pitänyt mielen viritettynä samalle aaltopituudelle vielä virassa olevien kadettitoverien kanssa.

Lähtösysäyksen keräilylle antoi huutokaupasta puolittain vahingossa huudettu Haminan kadettikoulun toverimerkki. Sen jälkeen kokoelma on kasvanut kuin varkain ja siihen kuuluu merkkien lisäksi monenlaista kadettiaiheista dokumenttia ja tavaraa. Koski on hankkinut esineistöä pääkaupunkiseudun antiikkiliikkeistä, kirpputoreilta ja huutokaupoista sekä saanut merkittävän osan lahjoituksina. Kosken maine intohimoisena kadettiaiheen keräilijänä on laajalle levinnyt keräilijäpiireissä. Toisinaan joku tuttu antikvaristi soittaa Koskelle ja tarjoaa kiinnostaviksi arvelemiaan tuotteita, ennen kuin ne päätyvät yleisempään myyntiin.

Pelkän esineistön keräämisen lisäksi keräilijää ovat alkaneet kiinnostaa henkilöt esineiden takana ja heidän tarinansa. Kadettitoverimerkin takana oleva numero tai valokuvan taakse kirjoitettu nimi on johtanut tutkimusretkille kirjastoihin, nimekkäisiin kartanoihin tai jopa hautausmaille. Kotikulmilta voi löytää edelleen vanhoista Munkkiniemen ka-

dettikoulussa otetuista valokuvista tuttuja paikkoja.

Merkkejä ja tunnuksia

Kadetteihin ja upseerikoulutukseen tiukasti rajatussa keräilykohteessa luonnollinen osa-alue ovat kadettien ulkoiset merkit ja tunnukset. Virallisten merkkien lisäksi kadetit ovat teettäneet paljon epävirallisia toverimerkkejä.

Kadettikunnan ensimmäinen tunnusmerkki oli ranneketju, jonka suunnitteli luutnantti Waris (ent. Warén, kurssi 1).

Ketjun aiheena on kadetin juhlapuvun olkapoletti. Kosken kokoelmassa vanhin kadettiranneke on kurssin 6 teettämä ranneke vuodelta 1925.

Upseerin virkatutkinnon merkki oli sekin alkujaan kadettiupseereiden itselleen teettämä toverimerkki. Ensimmäisestä nykyistä upseerin tutkinnon merkkiä muistuttavasta kadettitoverimerkistä Koski kertoo: ”Lähes 15 vuotta olin metsästänyt merkin alkuperäistä versiota, kunnes muutama vuosi sitten tärppäsi huutokaupassa. Merkki tuli käyttöön ranneketjun jälkeen ja oli käytössä vuosina 1928–1935. Merkin suunnitteli luutnantti Wichmann kurssilta 2. Sen suunnittelun pohjana oli käytetty Suomen Kadettiklubin eli Haminan kadettikoulun käyneiden toverimerkkiä. Vuonna 1935 kuitenkin todettiin, että kadettitoverimerkissä kärki alaspäin olevat miekat symboloivat heraldisesti antautumista, joten miekat piti kääntää kärjet ylöspäin.”

Paperit ja asiakirjat

Virallisia historiikkeja elävämmin kadettien arki iloineen ja murheineen välittyy näiden päiväkirjoista, kirjeistä ja muista epävirallisista muistiinpanoista.

Kosken kokoelman kymmenien virallisten kutsujen, ohjelmien ja kirjeiden joukosta löytyy uniikkeja dokumentteja myös Kadettikunnan syntyhistoriasta. ”Olin onnekas ja sain kokoelmiini Kadettikurssin 1 kadetti numero 10:n everstiluutnantti Kaarlo Breitholtzin (1899–1951) jäämistöä. Siinä oli mukana hänen puheensa ensimmäisen kadettikurssin edustajana vuoden 1931 kadettioppilaskunnan illanvietossa. Puhees-

Tero Koski

25

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: Tero Koski.

Kuvat: xxxxxxx

ARTIKKELIT

saan hän elävästi kertoo, kuinka Itsenäisen Suomen Kadettikoulun isä kenraali Ignatius vahvisti heille kunniamarssiksi Ateenalaisten laulun ja miten he marssivat Arkadiankadulla ensimmäistä kertaa kenraalinsa ohi sekä sen, kuinka Ignatius korosti kunniamarssin sanomaa kurssin 1 valmistujaispäivänä. Breitholtz kirjoitti myöhemmin useita artikkeleja Atee­ nalaisten laulun taustasta, sanomasta ja merkityksestä nykypäivänä ja ehdotti tämän perusteella jopa Kadettikunnan lehden nimikilpailussa vuonna 1935 lehden nimeksi Dexippos. Dexippos kokosi ateenalaiset nuoret taisteluun gootteja vastaan. Breitholtz perusteli esitystään: Kantamalla nimeä Dexippos Kadettikun­ nan lehti viittaa nimellään uljaan kun­ niamarssimme syntytaruun ja ottamal­ la samalla tehtäväkseen isä Dexippoon tavoin koota, johtaa ja innoittaa Atee­ nalaisten laulun hengessä noussutta ja nousevaa valiojoukkoaan. Tällaisen alkuperäislähteen valaisemana Ateenalais­ ten laulu on itsellekin enemmän kuin pelkkä laulu.”

Kadettilupauksesta on olemassa myös paljon erilaisia variaatioita. Ensimmäiset itsenäisen Suomen kadettilupaukset olivat saaneet vaikutteita Akateemisesta Karjala-Seurasta. Valassa luvattiin vapauttaa Karjala ja uhottiin kuo-

Kylkirauta 3/2024

lemaa Kalevan heimon pirstojille. Vanha kadettilupaus päättyi sanoihin ”Niinkuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen”.

Kiehtovat valokuvat

Kosken kadettikokoelman ehkä kiinnostavin osa on laaja valokuvakokoelma, joka kattaa reilusti yli sata vuotta kadettikoulutuksen historiaa. Kuten kirjeet ja päiväkirjat yksityiset valokuvat valaisevat kadettien arkea ja juhlaa silottelematta. Harjoitusten lomassa otetuissa kuvissa näkyy vuosikymmenestä riippumatta pilke silmäkulmassa upseerin ammattiin valmistautuvia nuoria.

Kosken valokuvakokoelman helmiä ovat valokuvakansiot toiselta sekä neljänneltä kadettikurssilta. Kamerat eivät olleet tuolloin kovin yleisiä ja valokuvia Arkadian kadettikoulusta on vähän.

Kansion kuvissa kadetit keikailevat juhlapuvuissaan. Kuvia on myös kesän harjoituksista Pääskylahdessa ja Perkjärvellä. Niistä henkii kesän lämpö ja paarmojen surina.

Kurssin 2 valokuva-albumin on koonnut kadetti numero 74, majuri Osmo Selinheimo (1899–1955). Albumissa mielenkiintoinen yksityiskohta on mus26

tekynällä kirjoitettu kuvateksti kadettien rennon ryhmäkuvan alla: ”Haminan vanhojen kadettien vierailun jälkeen 28.2.1920”. Päivämäärä on merkittävä, koska tuolloin Haminan entiset kadetit tulivat tervehtimään ensimmäistä ja toista kadettikurssia, ja toivat tiedon suunnittelemastaan kunnialahjasta eli Kadettikoulun lipusta. Vihdoin 15. toukokuuta 1922 Katajanokan upseerikasinolla oli lipun naulaus. Ensimmäisen naulan löi vanhin entinen Haminan kadetti, 84-vuotias Wilhelm von Kraemer. ”Sattumalta olin jo 90-luvulla ostanut antiikkiliikkeestä hänen pienikokoisen matka-arkkunsa, jossa säilytän keräilyaarteitani”, Koski kertoo.

Samassa albumissa on myös juhlava kuva kadettialipäällystöstä univormuineen vuosipäivänä 28. tammikuuta 1921. Päivää aiemmin ensimmäisen vuosikurssin valmistuneet kadetit olivat pitäneet Kadettikunnan perustamiskokouksen. Kun tällaisia aikalaiskuvia katsoo kuvateksteineen, pääsee itsekin melkein noihin tuntoihin ja aistii vasta kaksivuotiaan Kadettikoulun ja Haminan kadettien kannustaman vahvan toverihengen.

Kurssin 4 albumi on niin ikään Arkadian kadettikoulusta ja näyttää kadettien arkea, lukemista, harjoituksia ja juhlia.

Sen omisti kadetti numero 232 luutnantti

ARTIKKELIT

Arvo Ikola (1897–1926). Ikola valmistui rannikkotykistöön mutta pian valmistumisen jälkeen hän siirtyi ilmavoimiin. Hänen kohtalokseen tuli lentokoneen maahansyöksy Santahaminassa 7. huhtikuuta 1926. ”Aina toisinaan Santahaminassa käydessä tuotakin ikävää kohtaloa miettii”, Koski pohtii ääneen.

Kadeteista on kirjoitettu hyllymetreittäin Kadettiaiheisista kirjoista useimmat muistavat ensimmäiseksi klassikon asemaan nousseen Leo Franckin En­ simmäinen kadettikurssi. Joku muistaa ehkä K. A. Järventauksen kirjan Kadetti 117. Todellisuudessa Kadettikoulusta, kadeteista, kadettiupseereista ja kadettikursseista on kirjoitettu useampikin hyllymetri. Tarkkaa teosten lukumäärää on mahdoton arvioida. Ensin pitäisi määrittää kuuluuko esimerkiksi Kadettikoulun käyneen upseerin elämäkerta kadettikirjallisuuteen? Rajanveto on myös vaikeaa sellaisten fiktiivisten ja romantillisten teosten kanssa kuin Kadettisulhanen ja Seikkaileva kadetti.

Vanhimmat suomalaista kadettikoulutusta käsittelevät kirjat ovat Venäjän vallan ajalta. Tuolloin kirjoitettiin ensimmäiset historiikit Haapaniemen kadettikoulusta ja Haminan kadettikoulu

nautti suurta arvonantoa autonomisessa Suomessa. Tuolloin ilmestyi muun muassa merkittäväksi taiteilijaksi nousseen Haminan kadetin Hugo Backmanssonin näyttävä teos Teckningar ur kadett-lifvet.

Backmanssonin taidokkaat akvarellit Haminan kadeteista siivitettynä kadettien arkea kuvaavilla teksteillä ovat huikeita. Teos on ehdottomasti yksi hienoimmista koskaan julkaistuista kirjoista. Ei ihme, että siitä saa nykyään maksaa useamman sata euroa, mikäli sellaisen edes onnistuu löytämään.

Mielenkiintoista on myös huomata miten usein kadetit, ylentämistilaisuudet, valat ja kadettien arki ovat päässeet lehtiin kansikuvia myöten. Erityisesti Suomen Kuvalehti julkaisi 1920–1950-luvuilla useita artikkeleja kadettien kuulumisista. Tästä voi päätellä, että yhteiskunnallinen arvostus oli jo tuolloin erittäin korkealla.

Yksi harvinaisuus Kosken kokoelmassa on entisen Haminan kadetin, silloisen Yleisradion toimittajan ja oopperalaulaja Alexis af Enehjelmin tekemä puolen tunnin mittainen radio-ohjelma Munkkiniemen kadettikoulusta 30. tammikuuta 1935. Radioinnin sisältö on litteroitu parikymmensivuiseksi vihkoksi. Toimittaja haastattelee eloisasti kadetteja, kadettivääpeliä, opettajaa ja koulun johtajaa.

27

Vain taivas on rajana

Kaksi ja puoli vuosisataa upseerikoulutusta niin Ruotsin, Venäjän kuin itsenäisen Suomen tarpeisiin tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet kartuttaa kadettiaiheista kokoelmaa. Keräilijänä Tero Koski on hyvin tietoinen, ettei kokoelmasta koskaan voi tulla täydellistä.

Lisäksi monet esineet, kuten maalaukset tai valokuvat, ovat uniikkeja. Silti motivaatio jatkaa kokoelman kartuttamista on hyvä. Aktiivisessa etsinnässä ovat erityisesti vanhat kadettirannekkeet, Kadettipatsas ja vanhat valokuvat.

Helsinkiläiskotia täyttävät keräilyesineet koettelevat ymmärrettävästi muiden perheenjäsenten kärsivällisyyttä, mutta intohimostaan Koski ei ole hevin luopumassa. Keräilyvietin sammuttamisen lisäksi, hän tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä kadettiperinteen taltioimiseksi. Ehkä arvokas kokoelma pääsee vielä joskus julkisesti näytteille.

Haastattelun teki Kylkiraudan pää­ toimittaja Ville Vänskä. Artikkeliin haastatellun komentajakapteeni evp Tero Kosken yhteystiedot löytyvät tarvittaessa toimitukselta.

Kylkirauta 3/2024

Kylkirauta 3/2024

28

Kuvat: SA-kuva/Puolustusvoimat. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

Rannikkojoukkojen taistelutavan kehittyminen kesällä 1941 TEKSTI: LARI PIETILÄINEN

Talvisodan kokemukset olivat osoittaneet, että rannikkotykistö olisi tulevaan sotaan nähden liian yksipuolinen ja luonteeltaan liian passiivinen.

Sotakokemukset sekä arvio tulevan sodan luonteesta huomioitiin välirauhan aikana joukkojen uudelleenorganisoinnissa, koulutuksessa ja materiaalisessa kehittämisessä. Kesän 1941 aikana Merivoimiin muodostettiin jalkaväen tapaan taistelevia rannikkoiskujoukkoja saarten valtaamiseksi ja miehittämiseksi. Rannikkojoukot koulutettiin ja varustettiin hyökkäystoimintaan soveltuviksi. Muutos oli valtava.

T

alvisodassa rannikkotykistön tehtävänä oli torjua mereltä suuntautuvat hyökkäykset. Tehtävä täytettiin, mutta talvikuukausien aikana toteutetut partiotehtävät ja taistelut jäälakeuksilla jalkaväen tapaan osoittivat, että käytössä olleet kokoonpanot, koulutus tai varusteet eivät vastanneet tehtäviin parhaalla mahdollisella tavalla. ”Talvisodan ehkä tärkein opetus rannikkojoukkojen kohdalla oli se, että niiden tuli tarvittaessa muuttua liikkuviksi taisteluosastoiksi, kyetä joko yksin tai yhdessä kenttäjoukkojen kanssa käymään hyökkäys- tai puolustustaisteluja erityisesti saaristossa sekä pystyä nopeasti siirtämään raskastakin tykistöään uusiin asemiin.” (Eversti Reponen, Tyyntä ja myrskyä – Taistelutarinoita ranni­ kolta, 1953.)

Taistelutapa uudistuu

Jo talvisodan aikana joukkoja ja koulutusta yritettiin uudistaa sotakokemusten perusteella, mutta muun muassa re-

surssien puutteen vuoksi todellisia tuloksia ei saatu aikaiseksi. Välirauhan aikana talvisodan opit pyrittiin kuitenkin saamaan käyttöön mahdollisimman nopeasti. Merivoimien koulutuksessa luotiin painopiste rannikkotykistöjoukkojen kouluttamiseen. Tärkeimmiksi koulutusaiheiksi määriteltiin joukkojen siirrot ja avoimet saaristotaistelut kenttäarmeijan tapaan. Koulutusta toteutettiin rannikkotykistön ja jalkaväen sekä eri aselajien yhteistoimintaharjoituksina maa-meririntamalla.

Kesäkuun lopussa 1941 Merivoimissa otettiin iso askel uudenlaisten joukkojen kehittämisessä. Tavoitteena oli kehittää vaativiin rannikko- ja saaristotaisteluihin soveltuvia joukkoja, jotka olisivat hyökkäystoimintaan sopivia. Merivoimien komentaja teki henkilökohtaisen aloitteen Päämajalle, jossa pyydettiin lupaa muuttaa torjuntakomppanioiden kokoonpanoa paremmin saarten, satamien ja alusten valtaamiseen sopiviksi.

Näiden iskujoukkojen raskasta ka29

LARI PIETILÄINEN

lustoa kevennettiin hyökkäystoimintaan soveltuviksi. Joukkojen liike mahdollistettiin ottovenekalustolla. Iskuosastomainen varustus ja koulutus sekä hyökkäyksen mukana kulkeva liikkuva tulituki olivat mullistavia uudistuksia. Rannikkoiskuosastojen käyttöperiaatteena oli liittää niiden toiminta kenttäarmeijan etenemiseen ja yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Liikkuvaan ja kokonaisvaltaiseen hyökkäyssotaan tarkoitettujen joukkojen myötä voitiin ensi kerran puhua rannikkojoukoista ja nimitys vakiintuikin käyttöön välirauhan aikana.

Rannikkoiskukomppaniat

Rannikkojoukot perustettiin kesäkuun puolivälissä rannikkoprikaatikokoon-

Kylkirauta 3/2024

panoon. Kokoonpanot vaihtelivat alueittain. Merivoimien komentajalla oli alaisuudessaan seitsemän rannikkoprikaatia, jotka olivat ryhmitysalueillaan ja määrävahvuisia 22. kesäkuuta 1941 mennessä.

30. kesäkuuta 1941 Merivoimien esikunta antoi joukko-osastoille käskyn rannikkoiskukomppanioiden muodostamisesta ja kouluttamisesta. Saarten valtaamiseen tähtäävä koulutus tuli aloittaa välittömästi. Miehistövalintoihin tuli kiinnittää erityistä huomiota. Valittujen miesten tuli olla hyvässä fyysisessä kunnossa ja heidän tuli olla rohkeita ja kylmäpäisiä sekä tottuneita liikkumaan saaristossa ja merellä. Johtajavalintojen onnistuminen olisi kriittistä.

Rannikkoiskukomppanian vahvuudeksi määrättiin 97 taistelijaa. Kokoonpanoon kuului päällikön ja varapäällikön lisäksi tulenjohto-tiedusteluryhmä, huoltoryhmä sekä kaksi iskujoukkuetta, joissa kummassakin neljä iskuryhmää. Joukkueiden ja ryhmien johtajat sekä varajohtajat varustettiin konepistooleilla. Ryhmän miehistön aseistuksena olivat pikakivääri, konepistooli sekä neljä kivääriä.

Rannikkoiskukomppanioiden koulutustavoitteet olivat vaativat. Tavoitteiksi asetettiin täydellinen taito käyttää iskujoukon aseita, täydellinen tottumus venekuljetuksiin, varustettujen saarten valtaus sekä satamien ja laivojen valtaus. Tärkeimmät koulutusaiheet olivat taisteluharjoitusammunnat, käsikranaattien, polttopullojen ja kasapanosten käyttöharjoitukset, venekuljetusharjoitukset sekä saarten ja satamien valtausharjoitukset.

Komppanioista Rannikkoiskuosastoiksi Kokoonpanoja tarkennettiin heinäkuun 1941 alussa. Rannikkoiskukomppanian vahvuuteen lisättiin kaksi moottoriveneryhmää. Tämän myötä komppanian vahvuus nousi 108 taistelijaan. Samalla rannikkoiskukomppaniat ja heinäkuun alussa rannikkoprikaateissa muodostetut kranaatinheitinjoukkueet liitettiin yhteen rannikkoiskuosastoksi. Iskuosastoihin oli lisäksi liitettävä viesti-, rannikkopioneeri- ja toimitusjoukkueet. Iskuosastot alistettiin rannikkoprikaateissa erikseen määrättyjen linnakkeistojen alaisuuteen. ”2. Rannikkoprikaatin rannikkoiskujoukot koulutetaan Virolahden niemellä, alistettuna II linnakkeiston komentajalle.

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: SA-kuva/Puolustusvoimat. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

Etulinjan taistelijoita itäisellä Suomenlahdella ja Teikarsaaren valtaajia.

Tätä varten siirretään myöskin III linnakkeiston joukkue (2+4+39) Virolahdelle ja liitetään siellä aikaisemmin olleisiin yksiköihin. Rannikkoiskujoukot on pyrittävä vapauttamaan rintamatehtävistä koulutusta varten. Pyrkimyksenä on muodostaa Prikaatin iskujoukoista kaksi rannikkoiskukomppaniaa ja yksi krh-joukkue.” (2.Rannikkoprikaatin komentajan käsky 12. heinäkuuta 1941.)

Rannikkoiskujoukkojen koulutuksessa erityisen tärkeänä pidettiin joukkueen, ryhmän ja puoliryhmän kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen toimintaan tehtävän suorittamiseksi. Saarten valtausharjoitukset tuli rakentaa niin todenmukaisiksi kuin mahdollista. Joukot valmisteltiin etulinjan olosuhteisiin. Oman toiminnan salaamiseen ja veneiden naamiointiin kiinnitettiin huomioita. Kaiken koulutuksen tuli tähdätä siihen, että taistelijat oppivat toimimaan jatkuvan vihollisuhkan alla.

30

Iskukomppaniat koulutettiin liikkumaan saaristossa määrätyssä ryhmityksessä ehdottoman varmasti. Suunnan säilyttäminen, eteneminen kartan, merikortin ja kompassin avulla sekä joukkojen välisen yhteyden säilyttäminen etenemisen ajan olivat keskeisiä koulutusaiheita saaristokoulutuksessa. Vaatimuksena oli, että joukot tottuvat toimimaan veneillä hankalissakin olosuhteissa kaikkina vuorokaudenaikoina.

Saariston olosuhteet oli tunnettava ja sen suomat mahdollisuudet vihollisella ja omalle toiminnalle oli ymmärrettävä. Oman toiminnan paljastumisen estäminen edellytti taitavaa ja äänetöntä liikettä niin saarissa kuin saariston selillä. Salmet ja aukeat selät oli huomioitava toiminnassa. Joukot tuli varustaa hyvillä tähystysvälineillä vihollisen toiminnan paljastamiseksi.

Saarten valtaukseen tähtäävän harjoittelun tavoitteena oli kouluttaa taiste-

ARTIKKELIT näkuun ajan. Koulutuksellisesti tämä oli erittäin tärkeää ja valmisti joukkoa tuleviin hyökkäysvaiheen vaativiin tehtäviin.

Koulutuksesta tositoimiin

lun eri vaiheiden edellyttämät ryhmitysja etenemismuodot sekä toiminnan ohjaamiseen tähtäävien lyhyiden käskyjen sisältö ja ehdottoman oikeat toimenpiteet. Joukoille tuli opettaa saaren valtauksen jälkeinen puolustukseen ryhmittyminen. Kaikessa toiminnassa korostettiin aktiivisuutta. Isommassa kokonaisuudessa harjoittelun keskeisiä päämääriä oli oppia yhteistoiminta tykistön ja laivaston kanssa maihinnousussa. Rannikkoiskujoukkojen toiminta, tehtävät ja toiminta-alue edellyttivät joukoilta hyökkäyshenkisyyttä ja kuria. Näitä hyveitä oli harjoituksissa ylläpidettävä ja iskostettava ne joukkoihin.

Monipuolinen ja aktiivinen taistelutapa Merivoimat perusti ja koulutti lyhyessä ajassa täysin uudenlaiset joukot – rannikkoiskukomppaniat. Kalusto ja koulutus suunniteltiin hyökkäystoimintaan soveltuviksi ja komppaniat varustettiin

pääosin ottovenekalustolla. Iskukomppaniat harjoittelivat ahkerasti, nousujohteisesti ja monipuolisesti. Harjoitusaiheet alkoivat taistelijan perustaidoista päättyen joukkueen ja komppanian hyökkäykseen sekä tukikohtien valtaamiseen. Toimintaa veneiden kanssa ja saariston tuntemusta korostettiin koulutuksessa.

Iskukomppanioista muodostettiin rannikkopataljoonia. Pataljooniin liitettiin epäsuoran tulen yksiköitä, ensin krhjoukkue ja sitten kenttätykistöpatteri tai pattereita. Näin organisoitiin taisteluosastoja. Taisteluosastoille mahdollistettiin liikkuva johtaminen ja toiminnan tukeminen. Yhteistoimintaa laivaston kanssa korostettiin. Laivaston ja ilmavoimien suoja joukkojen venekuljetuksille ymmärrettiin elintärkeäksi.

Merkille pantavaa oli, että koulutuksensa ohella esimerkiksi Hangon ja itäisen Suomenlahden alueella rannikkojoukot taistelivat vihollisen kanssa koko hei31

Rannikkojoukkojen taistelutapaa kehitettiin määrätietoisesti kesällä 1941.

Uudistus oli kokonaisvaltainen ja ulottui taktiikkaan, joukkojen käyttöperiaatteisiin, organisaatioon, kalustoon ja koulutukseen. Kaikki nämä osatekijät oli yhdistetty toimintaan nopeassa aikataulussa. Tämä on todennettavissa muun muassa tarkastelemalla esimerkiksi Osasto Vuorelan elokuun puolivälissä toteutetun koulutusviikon pääteemoja. Koulutuksen painopisteenä olivat maihinnousun harjoittelu, saaren valtaaminen, pimeätoiminta ja pimeäammunnat sekä veneiden lastaaminen ja muodostelma-ajo. Tämän koulutusviikon jälkeen elokuun 22. päivänä Osasto Vuorela nimettiin Rannikkopataljoona 2:ksi. Se liitettiin samana päivänä perustettuun Taisteluosasto Miettiseen, joka koostui kyseisestä rannikkopataljoonasta ja kenttätykistöpatteristosta. Taisteluosasto Miettinen aloitti seuraavana päivänä hyökkäyksen puhdistaen Virolahden rannikkoa ja edeten kohti Viipurinlahtea. Rannikkojoukot suojasivat hyökkäävän kenttäarmeijan merellistä sivustaa.

Rannikkojoukkojen taistelutavan kehittämisen huipentumana voidaan pitää elokuun lopussa toteutettua maihinnousuoperaatiota Viipurinlahdella, jossa Taisteluosasto Miettinen valtasi Teikarsaaren. Hyökkäys toteutettiin noin 500 taistelijan vahvuisella osastolla, raskaan ja kevyen tykistön tukemana ja yhteistoiminnassa laivaston kanssa. Taistelut käytiin pääasiassa pimeällä. Teikarsaaren valtaus mahdollisti Viipurinlahden ylityksen ja Viipuriin johtavan meritien varmistamisen. Ylitettyään Viipurinlahden rannikkojoukot osallistuivat Koiviston valtaukseen – Hangon taisteluita ja Laatokan rannikkopuolustuksen perustamista unohtamatta.

Komentaja Lari Pietiläinen palvelee Merivoimien esikunnassa operatiivi­ sessa osastossa.

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: SA-kuva/Puolustusvoimat ja sokoshotels.fi. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

32

ARTIKKELIT

Lista 1:n vangit TEKSTI: TOMI MERTANEN

Suomen ja Neuvostoliiton välinen välirauhansopimus allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1944 Moskovassa.

Rauhansopimuksen 13. artiklassa Suomi sitoutui vangitsemaan, rankaisemaan ja tarvittaessa luovuttamaan Neuvostoliittoon sotarikollisiksi todetut henkilöt.

L

iittoutuneiden valvontakomission (LVK) saavuttua Suomeen syyskuun 1944 lopulla määräsi komissiota johtanut kenraalieversti Andrei Ždanov rauhanehdot toimeenpantaviksi saman tien. Määräyksen seurauksena Riihimäelle perustettiin Sotavankileirien tutkimuskeskus, jonka piti sekä selvittää mahdolliset rauhansopimuksen 13. artiklan rikkomukset että etsiä ja vangita mahdolliset sotarikolliset. Vaikka sotarikollisten kiinniottamisen piti tapahtua nopeasti, muodostui asiasta vuosia kestänyt prosessi, joka hiersi suomalaisten ja valvontakomission välejä.

Ždanovin lista numero 1

Neuvostoliitto lähti sotarikollistulkinnassaan vuoden 1943 Moskovan ulkoministerikokouksessa tehdystä päätöksestä, jonka mukaan jokainen henkilö, joka oli kohdellut sotavankeja epäinhimillisesti tai muutoin syyllistynyt sodankäynnin lakeja rikkovaan toimintaan, oli sotarikollinen. Sotarikolliskäsite rajoittui siten lähinnä sotilashenkilöihin. Samaisessa ministerikokouksessa tehdyn sopimuksen mu-

kaan sotarikolliset oli tuomittava siinä maassa, jonka alueella rikollisuudet olivat tapahtuneet. Tulkinta lisäsi painetta Suomessa, sillä se mahdollisti sotarikollisten luovuttamisen Neuvostoliittoon. Suomi oli jo rauhanneuvotteluissa syyskuussa 1944 yrittänyt saada mahdolliset sotarikolliset tuomittaviksi Suomen lakien mukaisesti Suomessa, mutta tähän Neuvostoliiton ja Ison-Britannian neuvottelijat eivät suostuneet.

Kun välirauhansopimuksesta oli kulunut kuukausi, eivätkä suomalaiset tuntuneet pääsevän asiassa alkuun, pisti valvontakomissio tutkimuksiin vauhtia. Lokakuussa LVK toimitti Suomen hallitukselle listan 61 henkilöstä, joita alustavasti syytettiin sotarikoksista ja vaadittiin Neuvostoliiton vaatimuksesta vangittaviksi tutkimuksia varten.

Syytetyt oli luovutettava Neuvostoliittoon ja tuomittava sikäläisessä tuomioistuimessa. Täysin varmana luovuttamista Neuvostoliittoon ei kuitenkaan pidetty, sillä listan luovuttamisen yhteydessä Ždanov totesi LVK:n päättävän myöhemmin mitä se aikoi sotarikollisille tehdä.

33

TOMI MERTANEN

Ždanovin listalle joutuneiden miesten syyllisyys vaihteli sotavankien pahoinpitelyistä jopa väitettyihin teloituksiin. Rikoksia todettiin tehdyn ”erityisen paljon” Itä-Karjalassa miehityskauden siirtoleireillä, vaikka leireillä sotavuosina vierailleet puolueettomat tarkkailijat kertoivat siirtoleirien kohentaneen selvästi köyhimpien asukkaiden asemaa ja kohtelun olleen tasapuolista ja inhimillistä. Tällä ei kuitenkaan ollut merkitystä venäläisille, sillä leirien johtajia ja muita niillä työskennelleitä sotilaita vastaan löytyi runsaasti silminnäkijähavaintoja ja todistajia. Todistajanlau-

Kylkirauta 3/2024

Kuvat: www.fi.m.wikipedia.org ja www.timenote.info. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

ARTIKKELIT

suntoja suomalaisten tekemistä rikoksista kertyi vuoden 1946 loppuun mennessä yli 4 000.

Etsintä ja vangitseminen

Sotarikollisten etsinnälle ja vangitsemiselle annettiin aikaa kolme päivää.

Suomen hallitus oli asiasta tyrmistynyt, sillä epäilyttävää oli, josko kaikkia nimiä edes saataisiin tunnistettua kolmessa päivässä. Hallitus kuitenkin katsoi, ettei maalla yleisen edun nimissä ollut muuta mahdollisuutta kuin panna pidätykset täytäntöön. Tehtävä annettiin Päämajalle ja sisäasiainministeriölle.

Vaikka suomalaiset ryhtyivät toimiin välittömästi, listalla olleiden 61 nimen henkilöiminen tuotti ongelmia. Osa ni-

Kylkirauta 3/2024

mistä oli kirjoitettu venäjäksi tai ne oli translitteroitu huonosti. Lisäksi annetut identifiointitiedot olivat epätarkkoja, minkä vuoksi ainakin 15 henkilöllisyyttä jäi lopullisesti selvittämättä. Tunnistamisvaikeuksien vuoksi pidätettiin myös vääriä henkilöitä, eikä valvontakomissio vapauttanut heitä ennen kuin oikeat henkilöt oli löydetty.

Tunnistettujen henkilöiden pidätyksistä suurin osa tehtiin heti 21.–22. lokakuuta 1944, ja osa varsin erikoisissa olosuhteissa. Esimerkiksi kenraalimajuri Aaro Pajari sai marsalkka Mannerheimilta pidätyksen yhteydessä 2. luokan Mannerheim-ristin. Määräpäivään mennessä pidätyksiä oli tehty reilut 30. Suuri osa pidätettävistä oli 34

kantahenkilökuntaa, joten heidän pidättämisensä onnistui helposti joukko-osastosta tai kotoa. Kotiutettujen pidätykset hoiti vähitellen kommunistiseksi muuttuva Valtiollinen poliisi. Pidätettyjen väliaikaiseksi sijoituspaikaksi määrättiin Riihimäen keskusvankila.

Kaikkia pidätyksiä ei kuitenkaan voitu tehdä, sillä osa listalla olleista henkilöistä oli poistunut maasta. Lisäksi yksi listalle joutunut teki itsemurhan ja yksi oli kuollut rintamalla. Listan sisältämät puutteet toimivat osaltaan suomalaisviranomaisille tekosyynä toimenpiteiden viipymiseen, sillä halua aktiivisiin toimiin ei ollut.

Vuoden 1944 loppuun mennessä pidätettiin kaikkiaan reilut 40 miestä. Val-

ARTIKKELIT

vontakomissiolta pyydettiinkin tarkempia tietoja vielä vapaalla olleista henkilöistä. Lisätietoja ei saatu, mutta sen sijaan LVK ilmoitti olevansa tyytymätön hallituksen toimiin ja vaati tehokkaampia ponnisteluja syyllisten löytämiseksi. Hallitus antoikin Ruotsiin paenneista etsintäkuulutuksen.

Vankeusaika

Kun vangit oli siirretty Riihimäelle loka-marraskuussa, alettiin heidän mahdollista syyllisyyttään tutkia. Tutkimuksia varten asetettiin erillinen sotavankileirien tutkimuskeskus kenraaliluutnantti J. W. Hägglundin johdolla.

Sen alaisuudessa toimi Riihimäellä neljä kenttäoikeutta. Virastoa valvoi oikeuskanslerin viraston erityinen valvojakunta. Hägglundin komission tehtävänä oli oma-aloitteisesti paljastaa myös sellaiset sotarikokset, joita LVK ei ollut huomannut. Riihimäellä käsiteltiin siten myös muiden suomalaisten sotarikollisten asioita, ei vain Ždanovin listan miesten syytteitä.

Tutkinnan päätyttyä marraskuussa 1944 vankeuden jatkamiselle ei nähty Suomen lain mukaan perusteita, mutta koska LVK ei ollut ottanut mitään kantaa suomalaisten tutkimuksiin, antoi J. K. Paasikiven hallitus joulukuussa asetuksen, joka mahdollisti miesten vankeusajan jatkamisen.

Talven 1945 aikana listan miesten kohtalo oli epäselvä, sillä valvontakomissio ei ryhtynyt asiassa mihinkään toimiin. Suomalaisten tiedusteluun vastattiin komission luvanneen päättää heidän kohtalostaan myöhemmin. Pelkona yhä oli, että oikeudenkäynnit siirrettäisiin Neuvostoliittoon.

Kun asia viipyi, päättivät suomalaiset itse ratkaista tilanteen, ja oikeudenkäynnit aloitettiin alkukeväästä 1945. Kenttäoikeus vapautti kokonaan syytteistä muutaman miehen. Tämä ei kuitenkaan sopinut LVK:lle, vaan se ilmoitti kirjeitse oikeusministeri Urho Kekkoselle, että syytettyjen oikeudenkäynnit oli lopetettava välittömästi. Helmi-maaliskuussa LVK vapautti niin sanotut neloset, jotka olivat olleet syyttöminä vangittuina. Heillä oli ollut sama nimi kuin neljällä syytetyllä. Vaikka pattitilanne oli listan miesten osalta kohtuuton, eivät viranomaiset uskaltaneet heitä vapauttaa. Maaliskuun 1945 lopulla eduskunta jatkoi listan miesten vangitsemisase-

tusta. Valvontakomissio ei suomalaisten ja vankien itsensä pyynnöistä huolimatta kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, joten vankeus jatkui.

Maaliskuun 22. päivänä 1945 Suomen hallitus antoi selvityksensä toimenpiteistä, joihin se oli ryhtynyt sotarikollisten asiassa yleensä. Selvitys käsitteli yleensä sotarikoksista syytettyjä, joita punainen Valpo oli 13. artiklan nojalla pidättänyt jo satoja. Selvityksen mukaan eriasteisia rangaistuksia oli annettu 90 henkilölle, vapautettuja oli noin 80 ja noin 500:n osalta tutkimukset olivat vielä kesken. Lukuihin eivät sisältyneet Ždanovin listan vangit.

Muutos listan miesten elämään saatiin elokuussa 1945, kun heidät valtioneuvoston päätöksellä siirrettiin Miehikkälään piikkilangalla ympäröityihin parakkeihin. Olosuhteet olivat kehnot, mutta juuri mitään ei miesten auttamiseksi voitu tehdä. Helpotuksena saatiin kuitenkin tieto, ettei vankeja enää siirrettäisi Neuvostoliittoon.

Odottavan aika kävi pitkäksi, sillä valvontakomission edustajat saapuivat vasta marraskuussa 1946 Miehikkälään kuulustelemaan vangittuja. Kuulustelut olivat ylimalkaisia, mutta niitä pidettiin kuitenkin merkkinä siitä, että asialle oltiin viimein saamassa ratkaisu.

Miesten kohtalo alkoi selvitä vasta helmikuussa 1947, kun Suomen ja Neuvostoliiton välinen varsinainen rauhansopimus allekirjoitettiin. Rauhansopimuksen 9. artiklan kohta 1a edellytti sotarikollisten pidättämistä ja luovuttamista tuomittaviksi. Samalla sovittiin, että mahdolliset erimielisyydet alistetaan Neuvostoliiton ja Ison-Britannian Helsingissä olevien diplomaattisten edustustojen päälliköille.

Helmikuun 1947 lopulla vyyhti alkoikin aueta. Tuolloin valvontakomissio ilmoitti vapauttavansa 17 miestä, 16 asetettiin syytteeseen ja kuuden asiaa tutkittiin edelleen. Miehikkälään jääneiden asioiden hoito siirtyi Sotavankien tutkimuskeskukselle.

Tuomiot

Uusissa vaiheissa selvisi vihdoin se, miksi asioiden hoito oli kestänyt niin kauan. Syyteaineistoa oli alettu kerätä Itä-Karjalassa vasta kesällä 1946, eli 1 vuosi ja 8 kuukautta miesten pidätysten jälkeen. Ylimalkainen aineisto ei mitä ilmeisimmin olisi riittänyt tuomi35

oihin normaaleissa oikeudenkäynneissä, mutta asiasta olikin tullut jo ulkopoliittinen kysymys, eikä sitä siksi voitu enää ratkaista pelkästään rikosoikeudellisin perustein.

Koska rauhansopimus oli jo solmittu ja LVK oli poistumassa maasta, vaatikin se nyt Suomen hallitusta ratkaisemaan listan miesten kohtalon. Suomen hallituksella ei ollut mahdollisuutta jättää syyllisiksi todettuja listan miehiä syyttämättä, sillä se olisi aiheuttanut valvontakomissiolle arvovaltatappion.

Oikeudenkäynnit alkoivat lopulta kesäkuussa 1947. Tuolloin istunnossa käsitellyt kaikki neljä syytettyä saivat vapausrangaistuksen, joka katsottiin jo sovitetuksi. Oikeudenistuntoja jatkettiin syksyyn asti, ja lähestulkoon kaikki tuomitut vapautettiin heti tuomion julistamisen jälkeen. Viimeinen oikeudenkäynti pidettiin joulukuussa 1947.

Lisäksi kaksi miestä vapautettiin ilman oikeudenkäyntiä, sillä heidän katsottiin olleen syyttään vangittuina.

Kaikkiaan vuoden 1944 lokakuusta vuoden 1947 joulukuuhun saakka oli pidätettynä 45 miestä, joista ilman syytteitä vapautettiin 30, vapausrangaistuksen sai 14 ja sakkoja yksi. Kaikille maksettiin korvaus ylipitkästä vankeusajasta. Vuoden 1948 alussa tuomiotaan istui vielä yksi mies, mutta hänkin pääsi vapaaksi alkuvuodesta.

Listan miesten kohtalosta muodostui sekava prosessi, sillä venäläiset eivät kyenneet lopulta kunnolla perustelemaan esittämiään syytöksiä. Todisteiden keruu ei tuottanut venäläisten kannalta haluttua lopputulosta, ja vaikka syytökset olivat monin osin vääriä ja liioiteltuja, ei valvontakomissio voinut vuonna 1947 menettää kasvojaan vapauttamalla vangit syytteistä.

Jotakin hyötyä sekavasta prosessista lopulta oli, sillä valvontakomission ensimmäiseksi suunnittelema lista jäi lopulta myös viimeiseksi. Tästä syystä miehistä puhuttiin ”Lista 1:n miehinä”.

Perusteita uusille sotarikollislistoille ei löydetty edes Neuvostoliitossa.

Tutkija, filosofian tohtori Tomi Mertanen

Kylkirauta 3/2024

MONIKÄYTTÖINEN KOTIMAINEN VALTRA

Mastsystem.com

Kylkirauta 3/2024

36

TURVALLISUUSPOLITIIKKAA

Kohti marraskuun vaaleja

K

ansainvälisestä turvallisuudesta kiinnostuneet saivat lomailla melko rauhassa päättyneenä kesänä. Eurovaalit sujuivat suhteellisen yllätyksettömästi, eikä Naton 75-vuotista taivalta juhlistanut huippukokous Washingtonissa tarjonnut uutiskynnystä ylittäviä ulostuloja. Läntisten kumppanien yhtenäisyys, kasvava panostus puolustukseen ja Ukrainan tukeminen vaikuttavat olevan jaettuja ja jatkuvia trendejä Euroopassa ja transatlanttisissa suhteissa. Valitettavasti myös käynnissä olevat lähialueen konfliktit ovat kehittyneet yllätyksettömästi. Ukraina jatkaa puolustustaisteluaan asteittain myönnettävien tukipakettien voimin ja Israel jatkaa Hamasin kukistamiseen tähtääviä sotatoimia Gazan alueella – tuottaen samalla valtavan määrän siviiliuhreja. Israelin nokittelu Hizbollahin ja Iranin kanssa on vaarassa laajentaa konfliktia alueella.

Ehkäpä mielenkiintoisimmat uutiset ovat kantautuneet Atlantin toiselta puolen. Yhdysvaltojen rooli Euroopan puolustuksessa on keskeinen, huolimatta asteittaisesta puolustusajattelun uudelleenheräämisestä Euroopassa. Naton uudet puolustussuunnitelmat, ydinasepelote ja sotilaallinen massa nojaavat Yhdysvaltojen joukkoihin ja suorituskykyihin.

Suomi on tuoreena Naton jäsenmaana ja Venäjän naapurina alueellisen puolustussuunnittelun keskiössä. Washingtonin huippukokouksen julkilausumassa tuotiin esille Nato-joukkojen asettaminen Suomeen. Puheissa on ollut myös Naton komentopaikan perustaminen Suomen alueelle. Suomi on lisäksi hiljattain parantanut yhdysvaltalaisjoukkojen edellytyksiä toimia valtion alueella kahdenvälisellä puolustusyhteistyösopimuksella (DCA). Puolustusmateriaaliyhteistyön

keskiössä on toki F-35-hävittäjien tuotanto ja toimitukset lähivuosien aikana.

Muun muassa edellä mainituista syistä Euroopassa ja Suomessa ollaan erittäin kiinnostuneita Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Presidentillä on maassa monia eurooppalaisia parlamentaarisia järjestelmiä kattavampi toimeenpanovalta – erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vuoden 2016 Trump-yllätyksestä on tietyllä tapaa opittu. Varautuminen Yhdysvaltojen sitoutumisen muutoksiin Euroopassa onkin järkevää, oli presidenttinä sitten kuka tahansa.

Presidentti Bidenin ainoaksi kaudeksi jäävä mennyt nelivuotinen on palauttanut uskon Yhdysvaltojen sitoutumiseen niin Euroopan, kuin muidenkin liittolaisvelvoitteiden hoitamiseen.

Kritiikkiäkin Biden saa erityisesti hitaasta ja reagoivasta lähestymistavasta Ukrainan tukemiseen ja ehkä turhankin sallivasta lähestymistavasta Israelin koviin otteisiin Gazassa. Liittolaiset Euroopassa ja Tyynellämerellä ovat kuitenkin voineet luottaa yhteistyön pysy-

37

vyyteen Bidenin sovittelevan hallinnon kanssa. Presidentti Biden päätti jättäytyä ulos syksyn vaaleista ja demokraattiehdokkaaksi nousi elokuun puoluekokouksessa varapresidentti Kamala Harris.

Hän tarjoaa tuoreen, uuden sukupolven vaihtoehdon presidenttikisaan. Kampanjan alkuvaiheessa Harris on kyennyt herättämään demokraattien joukossa innostusta, joka on näkynyt muun muassa ennätyksellisessä varainkeruussa – demokraattien joukossa on positiivista kuhinaa, jota Bidenin ehdokkuus ei kyennyt herättämään.

Republikaaniehdokkaan ja entisen presidentti Trumpin salamurhayritys ja ristiriitaisen varapresidenttiehdokkaan J. D. Vancen nimittäminen kuuluivat myös heinäkuun kärkiuutisiin. Selviytyminen ampumisesta ei ainakaan vielä realisoitunut merkittävään kannatusnousuun mittauksissa.

Vancen repivät mielipiteet ja persoona voivat vieraannuttaa tiettyjä äänestäjäryhmiä Trumpista.

Nähtäväksi jää, miten vaaleissa käy.

Kisasta tullee tiukka. Euroopan on joka tapauksessa kehitettävä edelleen omaa suvereniteettiaan puolustuksen suhteen.

Rahaa puolustukseen käytetään Euroopassa moninkertaisesti verrattuna Venäjään. Kyse on siitä, mitä tällä rahalla saa.

Kaksi kolmasosaa Nato-maista täyttää tänä vuonna 2 prosentin velvoitteen, mutta laskentaperusteet vaihtelevat. Puolustusmenoihin voidaan laskea esimerkiksi eläkekuluja. Päällekkäisyydet hankinnoissa, ylikasvaneet henkilöstökulut ja puolustusteollisuuden herättäminen ovat korjattavia seikkoja, jotta puolustuksen hyötysuhdetta saadaan parannettua.

Tapani Montonen

Kylkirauta 3/2024

Varmaa toimintaa kaluston koko elinjaksolle.

Millog on Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani, joka ylläpitää maa- ja merivoimien kalustoja sekä ilmavoimien valvontajärjestelmiä niin normaali- kuin poikkeusoloissa.

MILLOG.FI

� YOUTUBE LINKEDIN-IN

Kylkirauta 3/2024

38

HISTORIAKATSAUS

Perinnetietoutta – tiesitkö tätä?

Suomalaisista sotilasperinteistä

S

otilasjoukon identiteetti muodostuu monista tekijöistä, joista yhden on todettu olevan yhteenkuuluvuutta syventävät perinteet. Perinteet – erityisesti sotilasperinteet – ovat ikivanhoja. Perinne tai perinnäistapa eli traditio on syntynyt vuosien ja vuosisatojen kuluessa niistä tavoista ja arvoista, jotka ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Eri maissa sotilaat ovat yleisesti omaksuneet kansainvälisesti yhtenäisiä tapoja, sotilasperinteitä. Sotilasjoukon nimeä ja sotajoukon tärkeintä symbolia lippua voitaneen pitää joukon historian ohella keskeisimpinä perinteiden osatekijöinä. Näiden lisäksi muita perinteitä ovat sotilaspuku eli univormu, sotilaalliset käyttäytymisnormit, kunniamarssit ja vuosipäivät. Sotilaallisesti muodostettu ja johdettu joukko, etenkin itsenäinen joukko-osasto sekä sitä vastaava esikunta tai laitos, on omaksunut itselleen erilaisia tapoja korostaa menneisyyttään. Näistä tavoista ovat ajan kuluessa muodostuneet sotilasjoukolle perinteet, joita uskollisesti vaalitaan.

Sotilasperinteitä on kahdenlaisia, vahvistettuja ja vahvistamattomia. Vahvistetut sotilasperinteet ovat syntyneet joukoille varta vasten luoduista tunnuksista, marsseista ja nimistä. Vahvistamattomat perinteet ovat yhtä arvokkaita, mutta syntyneet usein spontaanisti ilman virallista suunnittelutyötä. Kaikilla perinteillä on sotilasjoukossa oma tärkeä tehtävänsä.

Sotilaselämässä yhteisiksi koettujen tapojen ja perinteiden arvo on korostunut. Niillä on vaalittu yhteisiä arvoja joukon sisäisen yhteishengen vahvistamiseksi. Toisaalta ne ovat etenkin vaikeina aikoina auttaneet sotilaita löytämään yksilöitä yhdistäviä konkreettisia elämänarvoja. Sellaisia ovat olleet kotiseuturakkaus, maakunnalliset tavat tai henkilökohtaiset harrastukset, taidot ja ominaisuudet.

Suomalaisilla sotilasperinteillä tarkoitetaan kaikkia niitä sukupolvelta toiselle siirtyviä tapoja, muistoja ja arvoja, jotka korostavat kansallista yhteenkuuluvuutta kertomalla menneiden polvien saavutuksista ja uhrauksista, työstä ja taistelusta maan puolesta. Vaalimalla sotilasperinteitä pyritään ylläpitämään ja vahvistamaan uskoa tulevaisuuteen itsenäisenä kansakuntana ja vaikuttamaan maanpuolustustahtoa kohottavasti suomalaisten keskuudessa.

Tarkasteltaessa suomalaisten sotilasperinteiden muodostumiseen vaikuttaneita tekijöitä, on huomioitava kansallisen sotaväen historian jakautuminen kolmeen toisistaan selvästi erillään olevaan aikakauteen; Ruotsin vallan ajan, autonomian ja itsenäisyyden aikakausiin. Näistä jokaisella on epäilemättä ollut omat erityispiirteet ja vaikutteet perinteiden kehittymiselle. Sotaväki oli näiden aikakausien välillä jopa täysin lakkautettunakin kahteen otteeseen, ensin neljän ja sitten kolmentoista vuoden ajan.

39

Johtavana periaatteena suomalaisten sotilasperinteiden luomisessa ja niiden kehittämisessä koko itsenäisyyden aikana ovat olleet asevoimissa palvelevien yhteenkuuluvuuden tunteen kasvattaminen sekä palvelusmotivaation ylläpito ja kehittäminen. Alueellisten sekä maakunnallisten tunnusten ja nimien käytöllä on taasen pyritty luomaan yhteydet paikkakunnan ja rekrytointialueen väestöön – laajemmin katsottuna koko Suomen yhteiskuntaan ja kansaan.

Puolustusvoimien toimintaan liittyvät merkittävät historialliset tapahtumat ja perinteet on tarkoitettu siirrettäviksi edelleen tuleville sukupolville. Sotilasperinteiden arvopohjan säilyttäminen on asevelvollisuusjärjestelmän kautta kaikkien suomalaisten yhteinen asia. Kaikkia suomalaisia sotilaita yhdistävän ”sotalipun” alle ovat sopineet joukko-osastoliput ja tunnukset, puolustushaarojen ja aselajien moninaiset tavat sekä tietty määrä tervettä itsetuntoa, jopa uhoa.

Yleinen asevelvollisuus on ollut ja on tulevaisuudessakin Suomen puolustuksen suuri voimavara. Perinteiden merkitys maanpuolustuksen päämäärien saattamisessa kansan pariin on yhä merkittävä. Liekö monikaan asia luonut niin lujia siteitä eri ikäluokkien välille kuin ovat tehneet asepalveluksessa omaksutut tavat ja perinteet.

Marko Palokangas

Kylkirauta 3/2024

SINCE 1921

Tutustu meihin ja tuotteisiimme: www.sako.global

TURVA AMME DIGITA ALISEN TULE VAISUUDEN Ä ly kkäät jo hta mis- ja ko ulutu sjä rje s telmät | A sia ntuntija palvelut Ky b e r tur vallis u u d e n ratkais ut | A naly tiikka -, AI - ja data ratkais ut Avio niika n M RO - ja elin kaa ripalvelut Ilmailuratkais ut , -tu ot te et ja -palvelut Mie hit tä mätö n ilmailu

i n s t a .f i /d e f e n c e

Kylkirauta 3/2024

40

KOLUMNI

Miten leivotaan sodan ajan jalkaväkipataljoonien komentajat?

K

etään tai mitään vähättelemättä voitaneen väittää, että maavoimien sodan ajan jalkaväkipataljoonien komentajilla on operaatioiden ja taistelujen voittamisessa keskeinen rooli, onhan pataljoona alin sodan ajan organisaatiotaso, jossa yhteensovitetaan kaikkien aselajien ja jopa puolustushaarojen suorituskykyjen käyttöä.

Pataljoonatasolla suunnitellaan pääsääntöisesti välittömästi toimeenpantavia operaatiota. Toiminta on komentajakeskeistä, vaikka pataljoonan komentajalla onkin apunaan esikunta aselajiedustajineen. Komentajalta vaaditaan kykyä hahmottaa vallitseva tilanne, arvioida sen vaihtoehtoista kehittymistä sekä ymmärtää miten kauan tilanteen edellyttämät toiminnot vievät aikaa ja miten ne synkronoidaan. Kun päätöksen mukaista suunnitelmaa aletaan toteuttaa, toimeenpano- ja järjestelykyky on ratkaisevan tärkeä komentajan ominaisuus.

Pataljoonan komentajan on johdettava toimintaa edestä ja hänen tulee olla näkyvissä ja tarkkailtavana joukkojensa keskuudessa osoittamassa esimerkkiä, pelottomuutta, rauhallisuutta ja itsensä voittamista. Komentaja on ensiarvoisen tärkeässä asemassa, kun joukot pitää saada ”mukaan”. Hänessä pitää ilmentyä toimeenpanokyvyn ja ihmisten johtamisen taito.

Vanhan sanonnan mukaan ennen kaikki oli paremmin ja helpompaa. Tämä pitää paikkansa, kun muistellaan, miten jalkaväen kapteenikurssilla aikanaan saatiin perusteita rauhan ajan perusyksikön päällikön ja sodan ajan pataljoonan komentajan saappaisiin kasvamiseksi. Jälkimmäinen oli haastavampaa, vaikka ei tarvinnut juuri muuta erityistä osata kuin keksiä tunnussana kuluvalle ja tulevalle päivälle sekä päättää kertasinkojen jakamisesta yksiköiden kesken. Taistelemaan valmistauduttiin lähinnä päiväsaikaan. Taajuushallinnasta, elektronisen sodankäynnin osaalueista, algoritmeista tai taistelunjohtojärjestelmästä ei tarvinnut huolehtia. Ilmasta maahan -kyky nähtiin televisios-

ta Persianlahden sotaa seurattaessa. Tilannekuva järjestyi muovikelmulle piirretyillä tussimerkinnöillä.

Kapteenikurssin jälkeen sodan ajan pataljoonan komentajan tehtäviin sijoitettiin pontevimmat, ja he pääsivät harjoittelemaan tehtäväänsä varusmies- ja kertausharjoituksissa. Jälkeenpäin arvioituna sodan ajan komentajan tehtävään harjaantumiseen ei koskaan kyetty osoittamaan tehtävän vaativuuteen nähden riittävästi aikaa.

Tänä päivänä kadettikurssilta valmistuneet jalkaväkiupseerit toimivat rauhan ajan kouluttaja- ja esimiestehtävissä sekä harjaantuvat sodan ajan komppanian päällikön tehtävässä noin viisi vuotta. Sodan ajan pataljoonan komentajan tehtäviin perehdytään kaksivuotisella maisterikurssilla, jolta valmistuminen luo edellytykset tulla sijoitetuksi vaativaan pataljoonan komentajan tehtävään.

Järjestelmä on perusratkaisultaan sama kuin vuosikymmenet sitten, mutta tuleville komentajille asetettava vaatimustaso on aivan toista luokkaa. Onneksi koulutusaika on tuplaantunut.

Suorituskykyjen kirjo, teknologian mukanaan tuomat uudet osaamisvaatimukset ja monessa suhteessa muuttunut 41

sodan kuva edellyttävät laaja-alaista ymmärrystä sekä valtavan määrän osaamista. Liittoutuminen tuo pataljoonan komentajalle uusia elementtejä, jotka on osattava ottaa huomioon suunnittelussa ja toimeenpanossa. Pataljoonan komentajille on lisäksi syntynyt uusi vaatimus – kielitaito.

Ihmisten ja joukkojen johtamiseen liittyvät vaatimukset ovat säilyneet, joskin nekin muuttuvat ajassa.

Maisteriopinnoista valmistuvat upseerimme ovat pääsääntöisesti hieman päälle kolmikymppisiä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pataljoonan komentajat ovat erään selvityksen mukaan noin 10 vuotta vanhempia. Talvisodan alkaessa pataljoonan komentajien keski-ikä oli 40,5 vuotta. Ikä ei ole määräävä tekijä tehtävien menestykselliselle hoitamiselle.

Uskallan väittää, että harjoittelulla hankittu kokemus on.

Puolustusjärjestelmä tarvitsee kykenevät ja riittävän kokemuksen hankkineet sodan ajan pataljoonan komentajat, jotka kykenevät hahmottamaan kulloisenkin tilanteen edellyttämät toimenpiteet ja toimeenpanemaan ne johtamalla alaisiaan läheltä.

Jotta edettäisiin haluttuun suuntaan, olisi paikallaan määritellä (myös tieteellisesti) potentiaalisesti menestyksellisen sodan ajan pataljoonan komentajan profiili ja vaatimukset. Sodan ajan pataljoonan komentajan sijoitusaika tulisi venyttää mahdollisimman pitkäksi.

Tarkkaan valituille sijoitetuille komentajille tulisi rakentaa monivuotinen harjaantumisohjelma, joka sisältää kansallisia ja monikansallisia harjoituksia niin simulaattoreissa kuin joukkojen kanssa.

Opetuksen tueksi lienee saatavilla liittolaismaista henkilöitä, joilla on omakohtaista kokemusta pataljoonan komentajan tehtävistä operaatioissa.

Ehkä samalla voisi pohtia, mitä tehtävää rauhan ajan jalkaväkipataljoonien komentajat ja pataljoonaupseerit valmistautuvat hoitamaan poikkeusoloissa.

Heikki Välivehmas

Kylkirauta 3/2024

PÄÄSIHTEERIN PALSTA

Läntiset yhteydet

K

adettikunnan ja Suomen Sotatieteellisen Seuran ajankohtainen turvallisuuspoliittinen seminaari Läntiset yhteydet järjestettiin 4. syyskuuta 2024 Tieteiden talossa Helsingissä. Seminaarin aloituspuheenvuorot pitivät liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne sekä puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Mikko Heiskanen.

Seminaari toteutettiin kahtena keskustelufoorumina, joihin osallistui maamme eturivin turvallisuuspolitiikan ja maanpuolustuksen asiantuntijoita. Prikaatikenraali evp Heikki Välivehmas toimi seminaarin moderaattorina. Ensimmäisen keskustelun teemana oli Pohjola toimintaympäristönä, ja keskustelun asiantuntijoina olivat professori Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta, prikaatikenraali Markku Viitasaari puolustusministeriöstä ja johtava neuvonantaja Sauli Hievanen Miltton Groupista.

Toisen keskustelun aiheena oli Suomen läntiset yhteydet ja niiden kehitysnäkymät sekä huoltovarmuus. Asiantuntijoina keskustelussa olivat johtaja Johanna Ikävalko Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta, toimitusjohtaja Janne Känkänen Huoltovarmuuskeskuksesta, kenraalimajuri Jari Mikkonen Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta ja toimitusjohtaja Matti-Mikael Koskinen ESL Shipping Oy:stä.

Nuoret keskiössä

Kadettikunnan vuoden 2024 yhtenä tavoitteena on nuorten aktivoiminen turvallisuuspoliittiseen ja maanpuolustuskeskusteluun. Teemaa on toteutettu yhdistyksen nuorille jäsenille järjestetyllä viestintäseminaarilla 6.–7. syyskuuta sekä nuorten maanpuolustustapahtumalla Maanpuolustuskorkeakoulussa 3. lokakuuta.

Nuorille kadettiupseereille järjestetty seminaari toteutettiin Helsingissä ja Tallinnassa. Tavoitteena oli kannustaa ja opastaa nuoria yhteiskunnallisessa keskustelussa sotilaalliseen maanpuolustukseen, maanpuolustushenkeen ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa. Seminaari aloitettiin asiantuntija-alustuksilla, joiden perusteella käynnistettiin esitettyjen teemojen ja aiheiden ideointi. Seminaarin toisena päivänä toteutet-

Kylkirauta 3/2024

tiin pienryhmissä viestintään liittyviä harjoitteita. Matkan aikana vierailtiin myös Suomen Tallinnan suurlähetystössä sekä kuultiin osastopäällikkö, everstiluutnantti Uku Aroldin alustus Viron puolustusvoimista ja sen viestinnästä.

Nuorten maanpuolustustapahtuman kohderyhmänä oli noin 20-vuotias nuoriso ja tavoitteena kannustaa nuoria yhteiskunnallisessa keskustelussa sotilaalliseen maanpuolustukseen, maanpuolustushenkeen ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa sekä tuoda esiin nuoria kiinnostavia sisältöteemoja.

Nuorten maanpuolustustapahtuma järjestettiin yhteistoiminnassa Kadettitoverikunta ry:n kanssa. Seminaaria oli mahdollista seurata suoratoistona, ja siten osallistua keskusteluun seminaarissa käytössä olleen kysymysseinän kautta. Seminaarissa käsiteltiin useita maanpuolustukseen liittyviä teemoja. Kukin teema aloitettiin lyhyellä asiantuntijaalustuksella. Tämän jälkeen käytiin viidessä pöydässä keskustelu asiasta. Pöydässä käydyn keskustelun jälkeen nostettiin kiinnostavia kysymyksiä salissa käsiteltäväksi.

Syyskokous

Kadettikunnan syyskokous järjestetään 26. lokakuuta Maanpuolustuskurssien Maneesissa Helsingissä sekä verkkoyhteydellä. Kokouspäivä aloitetaan klo 10.00 ajankohtaisesitelmällä. Alustuksen jälkeen klo 12.00 alkaa syyskokous, jossa päätetään muun muassa Kadettikunnan vuoden 2025 hallituksesta, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.

Syyskokouskutsu on julkaistu toisaalla tässä lehdessä.

Kurssit vaihtuivat Kadettikoulussa Tasavallan presidentti Alexander Stubb ylensi 30. elokuuta 108. Kadettikurssin ja 91. Merikadettikurssin kadetit luutnanteiksi ja nimesi heidät Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen virkoihin.

Presidentti totesi nimittämis- ja ylentämistilaisuuden puheessaan, että valmistuvat upseerit aloittavat palveluksensa tilanteessa, jolloin eletään maailmanpolitiikassa historiallista murrosta. Puolustusvoimien ylipäällikkö totesi, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan herätti 42

HEIKKI POHJA Suomen kansakuntana siihen, että meidän on varmistettava maamme turvallisuus parhain mahdollisin tavoin myös uudessa toimintaympäristössä. Hän korosti, että Nato-jäsenyys on tänä päivänä keskeinen osa puolustusratkaisuamme ja integraatiomme Naton rakenteisiin etenee.

Stubb totesi, että sotatieteiden kandidaatit valmistuvat palvelemaan maamme Puolustusvoimia ja Rajavartiolaitosta aikana, jolloin upseerien urat kansainvälistyvät. Hän kannusti luutnantteja jatkuvaan oppimiseen ja maailmanpolitiikan seuraamiseen. Utelias elämänasenne ja halu kehittyä vie eteenpäin urilla, jotka tulevat varmasti olemaan Nato-jäsenyytemme myötä erilaisia verrattuina edellisten sukupolvien upseereihin.

Kadettikunta toivottaa valmistuneille sotatieteiden kandidaateille menestystä Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen tehtävissä.

Kadettikunta toivottaa lämpimästi syyskuussa opintonsa aloittaneet 111.

Kadettikurssin ja 94. Merikadettikurssin kadetit tervetulleiksi Kadettikuntaan.

Constantem Decorat Honor – Kunnia kestävän palkka Heikki Pohja kadetti 7265

Kuvat: Mikko Salo.

TOIMINTA

XXVI Kaaderigolf Turussa

K

adettikunnan lämminhenkinen XXVI Kaaderigolf pelattiin 14. elokuuta 2024 Turussa Aura Golfissa hienoissa maisemissa ja kauniissa säässä. Tänä vuonna Turun kadettipiiri oli vastuussa kilpailun järjestämisestä. Suuri kiitos kilpailun pääjärjestelijänä ja johtajana toimineelle everstiluutnantti evp Matti Poutaselle sekä muulle kadettipiirin valmistelutiimille. Lämmin kiitos myös tapahtumaa tukeneille tahoille.

Kilpailu järjestettiin yhteislähtönä ja tapahtumapäivä aloitettiin kilpailupu-

huttelulla. Kilpailunjohtaja lausui tervetulosanat ja ohjeet kilpailusta. Aloituspuhuttelun yhteydessä kuultiin myös Aura Golfin toiminnanjohtaja Sami Peren tervehdys ja ohjeet kilpailulle. Palkintojen jaon yhteydessä Kadettikunnan pääsihteeri toi tapahtumaan Kadettikunnan tervehdyksen ja kiitti tapahtuman järjestäjiä.

Kilpailuun osallistui jäseniä 27 kadettikurssilta ja 10 kadettipiiristä. Pelaajia oli kaiken kaikkiaan 81. Ikähaitari oli 22-vuotiaasta kadetista 83-vuotiaaseen ikikaaderiin. Sotilasarvot kilpailussa ulottuivat kadetista amiraaliin 43

ja kenraaliin. Kadettikunnan yhtenä toimintaperiaatteena on kadettikurssien välisen yhteisöllisyyden ja yhteishengen lujittaminen. Lämminhenkiset tapaamiset eri-ikäisten kadettiupseerien kesken olivat golftapahtuman ohella tilaisuuden kohokohtia tukien hyvin Kadettikunnan toiminnan päämäärää.

Oltiin vuosien jälkeen tutussa seurassa ja vaihdettiin kuulumisia jopa vuosikymmenten takaa. Vanhin kadettikurssin pelaaja oli 48. Kadettikurssilta ja nuorimmat 109. Kadettikurssilta.

Kilpailumuotona oli pistebogey.

Kylkirauta 3/2024

TOIMINTA Erikoiskilpailuina olivat paras scratch, pisin draivi ja lähimmäksi lippua. Kaaderigolfin voittaja oli kapteeni Henri Filatoff (98.k) tuloksella 38 pistebogeya. Hänen nimensä kaiverretaan Ripen pyttyyn. Naisten sarjan paras pelaaja oli Anu Tammikivi tuloksella 33 pb.

Ilmavoimien ikikaaderi Mauri Maunulan

(26.k) luovuttama Golf-ikikaaderin kiertopalkinto vanhimmalle osallistujalle luovutettiin seuraavaksi vuodeksi everstiluutnantti evp Ilkka Tiihoselle 48.

Kadettikurssilta.

Kadettikurssien välisen mestaruuden voitti jälleen 58. Kadettikurssi, joka sai jo kuudennen kiinnityksen kier-

topalkintoon. Tulokseen laskettiin kolmen parhaan pisteet. Kadettipiirien paremmuus ratkaistiin myös piirin kolmen parhaan pelaajan kesken. Sen kilpailun voittaja oli Turun kadettipiiri.

Heikki Pohja

XXVI Kaaderigolfin tulokset Naiset 1. Anu Tammikivi 2. Tuula Ulander 3. Heli Kakkola

Veteraanit 1. Ilkka Ulander 2. Kyösti Halonen 3. Matti Poutanen

Kutsuvieraat 1. Harri Kainulainen 2. Juhani Kaskeala 3. Reija Kaskeala

Ikikaaderit 1. Rauno Vihriälä 2. Finn-Göran Wennström 3. Markku Simovaara

Yleinen ja seniorit 1. Henri Filatoff 2. Timo Ståhlhammar 3. Topi Mäenranta

Kadettikurssit 1. 58.k 2. 63.k 3. 65.k 4. 70.k 5. 55.k

Kadettipiirit 1. Turku 2. Helsinki 3. Kanta-Häme 4. Pohjois-Satakunta 5. Kadettitoverikunta Parhaan scratch-tuloksen pelasi majuri evp Hannu Vienola (63.k).

Pisin draivi -kilpailun voitti yliluutnantti Rasmus Lehtinen (85.mek).

Lähimmäksi lippua -kilpailun voitti kommodori evp Markku Halonen (53.mek).

Kilpailun tulokset ovat luettavissa Aura Golfin verkkosivuilla: www.auragolf.fi/.

Nuorten upseerien viestintäseminaari 6.–7.9.2024

Nuorille kadettiupseereille ja kadeteille järjestetty seminaari toteutettiin Helsingissä ja Tallinnassa. Seminaarin aikana vierailtiin Suomen Tallinnan-suurlähetystössä.

Kylkirauta 3/2024

44

JÄSENILLE

Kadettikunta ry:n syyskokous Kadettikunta ry:n syyskokous järjestetään Helsingissä Maanpuolustuskurssien Maneesissa (Maneesikatu 6, Helsinki) lauantaina 26. lokakuuta 2024 kello 12.00 alkaen. Kokoustapahtumaan on mahdollista osallistua myös verkkoyhteydellä.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 6 §:ssä mainitut asiat. Vuoden 2024 syyskokouksessa käsitellään myös Maanpuolustusrahaston ja Leo Wetterstrandin rahaston säännöt sekä muutokset kadettipiirien kuntaluetteloon.

Lisäksi käsitellään jäsenten Kadettikunnan hallitukselle kirjallisesti sääntöjen mukaisesti ennen kokousta lähettämät kokousaloitteet. Äänioikeutettuja kokouksessa ovat kaikki Kadettikunnan jäsenet. Äänestäminen nimetylle jäsenelle annetulla valtakirjalla on sallittu.

KOKOUSPÄIVÄN OHJELMA 9.30–10.00 Saapuminen tilaisuuteen 10.00–11.15 Ajankohtaisalustus: kenraalimajuri Rami Saari 11.15–11.55 Kahvitarjoilu 12.00– Sääntömääräinen vuosikokous Kokouksen jälkeen kadettipiirien puheenjohtajille ja sihteereille tai heidän edustajilleen lounas- ja koulutustilaisuus, joka päättyy klo 17.00 mennessä.

Ilmoittautumiset osallistumisesta eri tilaisuuksiin pyydetään tekemään viimeistään 17. lokakuuta 2024 Lyyti-tapahtumahallintajärjestelmässä: https://www.lyyti.in/KK_syyskokous2024.

Tervetuloa päättämään yhteisistä Kadettikunnan asioista!

Kadettikunnan hallitus

Kadettikunnan toimisto tiedottaa Merkkipäiväluettelo 2025 Vuoden 2025 merkkipäiväluettelo julkaistaan Kadettikunnan verkkosivuilla www.kadettikunta.fi/jasenistolle.

Luettelossa julkaistaan Kadettikunnan jäsenistä ne, jotka vuonna 2025 täyttävät 100, 95, 90, 85, 80, 75, 70, 60 tai 50 vuotta.

Niitä, jotka eivät halua syntymäpäivätietojaan julkaistavan, pyydetään siitä ilmoittamaan Kadettikunnan toimistoon 26.11.2024 mennessä. Sähköposti: sabina.krogars(at)kadettikunta.fi, puhelin 050 470 7291 tai postitse: Kadettikunta ry, Eino Leinonkatu 12 E 64, 00250 Helsinki.

Kadettikunnan vyö tilattavissa

K

adettikunta on valmistanut Kadettikunnan tunnuksella varustetun nahkavyön. Vyön pituus on 120 cm, ja se on helposti lyhennettävissä. Käytännöllinen ja tyylikäs lahja kadettiupseerille.

Hinta on 45 euroa + postituskulut.

Tilaukset Sabina Krogarsille: sabina.krogars(at)kadettikunta.fi tai puh. 050 470 7291.

45

Kylkirauta 3/2024

JÄSENILLE

Kadettikunnan joulukortti

N

yt on aika tilata Kadettikunnan joulukortteja. Kaksiosainen joulukortti kuorineen maksaa 2,50 euroa/kappale.

Kortin oikeaan yläkulmaan on painettu Kadettikunnan merkki ja takakannessa on teksti Kadettikunta ry. Sinivalkoisen kortin Sininen hetki teksti on ”Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta”.

Sininen hetki on raikas talvinen kortti, jonka koko on 15,5 x 15,5 cm.

Tilaukset Sabina Krogarsille: sabina.krogars(at)kadettikunta.fi tai Kadettikunta ry puh. 050 470 7291.

T

Kadettikunnan villasukat

ilaa itsellesi tai lahjaksi perinteiset harmaat villasukat. Sukat on valmistettu Helsingin Villasukkatehtaassa 1950-luvun neulontakoneita käyttäen.

Sukkien materiaali on 70 % puhdasta lampaanvillaa ja 30 % kestävyyttä lisäävää polyamidia. Sukkia on kahta kokoa: 38–41 ja 42–45.

Villasukkien ympärillä on vyöte, johon on painettu Kadettikunnan merkki. Lisäksi toisen sukan yläreunaan on ommeltu kangasmerkki, jossa Kadettikunnan merkki.

Hinta sukkaparille on 29 euroa + postitus 5 euroa.

Tilaukset Sabina Krogarsille: sabina.krogars(at)kadetti­kunta.fi tai puh. 050 470 7291.

Kadettiupseerin isännänviiri

K

adettiupseerin isännänviiri on tilattavissa Kadet­tikunnan toimistosta. Viirin hinta on 50 euroa (4-metrinen viiri, joka sopiii 7–9 metrin pituiseen lipputankoon) tai 100 euroa (5,5-metrinen viiri) + postimaksu.

Tilaukset Sabina Krogarsille: sabina.krogars(at)kadettikunta.fi tai puhelin 050 470 7291.

Kylkirauta 3/2024

46

KIRJA-ARVIO

Eduard Dietl – Lapin kenraali Dietl – Lapin kenraali jatkosodan aikana Kalevi Mikkonen Väyläkirjat 2023 Sivuja 350 ISBN 978-952-396-089-3

K

oulupoikina kohta 40 vuotta sitten Rovaniemellä sulan maan aikana pelasimme palloa ja talvisin hakkasimme kiekkoa neljänneshehtaarin sorakentällä, joka kansan suussa kulkee nykyäänkin Rommelin kentän nimellä. Sitä emme tienneet, että tämän urheilupyhätön rakentajien kentälle antama juhlallinen nimi oli Feldmarschall-Rommel-Kampfbahn.

Jatkosodan aikana kentän laitamille saattoi kerääntyä tuhatpäinen yleisö tämän kirjan päähenkilön kenraalieversti Eduard Dietlin (1890–1944) istuessa katsomossa. Tietokirjailija Kalevi Mikkonen teki elämäntyönsä historian opettajana Rommelin kentän viereisessä koulussa ja on nyttemmin tutkinut Rovaniemen sotien ajan historiaa ja erityisesti saksalaisten toimintaa sotavuosina.

Tekijä on keskittynyt Dietlin henkilöön ja toimintaan sotavuosina Lapissa.

Aiemmin tutkimatonta sarkaa on Dietlin todellinen kansallissosialistinen vakaumus sekä hänen poliittinen toimintansa.

Useimmille lukijoille kirjan suuri kehyskertomus on tuttu, joten se auttaa lukijaa arvioimaan tekijän johtopäätöksiä ja tulkintoja kohteestaan. Edellä mainitut menevät kohdilleen. Kirjoittaja ei ole langennut monen helmasyntiin ihastumalla kohteeseensa. Kirja on ollut suurenmoinen urakka, mutta lopputulos hakee vertaistaan. Rovaniemellä Dietl muistetaan aseveljenä, joka nautti suomalaisten sotilaiden ja siviilien arvostusta. Omissa joukoissaan häntä palvottiin suorastaan kuin rokkitähteä, jonka valokuvat ja nimikirjoitukset olivat kysyttyä tavaraa.

Hän oli hyvin perehtynyt Suomen historiaan ja tulenpalavissa puheissaan jopa mainitsi Suomen toisena kotimaanaan.

Dietl ei ole sopinut käsitykseen ”pahasta natsista”, mutta kyllä hän tosissaan oli kansallissosialisminsa kanssa, mutta ei missään tapauksessa yrittänyt

käännyttää suomalaisia. Hän liittyi puolueeseen alhaisella jäsennumerolla ja oli Hitlerin luottomiehiä jo ennen sotia.

Teoksessa on referoitu runsaasti Dietlin sotavuosina pitämiä puheita ja antamia käskyjä. Puheissaan hän ei säästellyt – moiseen hehkutukseen ei olisi pystynyt ilman aitoa uskoa asiaan. Hitler käytti Dietliä ainakin kerran puhujakiertueella Saksassa. Viidessä kaupungissa pidetyt puheet vetivät kenraalieverstiä kuulemaan sellaiset väenpaljoudet, että puhujalla oli vaikeuksia selviytyä hurmioituneen väen kynsistä.

Dietlin suhde Hitleriin oli ainutlaatuinen. Puheidensa mukaan hän jopa pystyi jollakin trikillä omalla puhelimellaan esikunnastaan Rovaniemen keskuskansakoululta soittamaan suoraan Hitlerin yksityispuhelimeen! Dietlin käydessä Saksassa – mitä tapahtui verraten usein lentomatkan ollessa Rovaniemeltä vain reilut viisi tuntia – Hitleriltä liikeni Dietlille aina tuntikausia aikaa, eikä silloin välttämättä käsitelty edes työasioita. Ja kun käsiteltiin, Dietl uskalsi takuulla sanoa Johtajalle, miten asiat olivat. Dietlin ylennyksen sotamarsalkaksi esti vain se, ettei Hitler halunnut Mannerheimille kilpailijaa Suomeen. Lapissa puhuttiin pitkään, ettei Dietl olisi eläessään anta47

nut käskyä poltetun maan taktiikasta.

Operaatio Birken suunnittelu aloitettiin kuitenkin jo paljon aiemmin Dietlin vähemmän innostuneella johdolla. Birken suunnitelmissa varauduttiin monenlaisiin vaihtoehtoisiin tilannekehityksiin; Dietlin pelkona oli armeijansa jääminen mottiin ja kuoliaaksi paleltuminen Lapin tuntureille.

Kalevi Mikkonen tiivistää, että ”Puolan sotaretkeä ja Narvikin taistelua lukuun ottamatta Dietlin ansiolistalla ei ole kovin merkittäviä sotilaallisia voittoja. Vaikka hänen ansionsa maanläheisenä ja hyvänä ihmisten johtajana tunnustetaan laajalti, monet arvioitsijat eivät pidä [Dietliä] erityisen taitavana operatiivisen johtajana. Hänellä ei ollut yleisesikuntakoulutusta divisioonaa isomman joukon johtamiseen. Dietliä ei ole pidetty kovin hyvänä strategisena tai taktillisena johtajana tai puolustustaistelun erikoisosaajana. Dietl oli poliittisesti paitsi fanaattinen myös erittäin naiivi suhteessaan Hitleriin.”

Monesti alan teoksissa lukija tukehtuu nopeasti joukkojen ja johtajien nimien tulvaan sekä monenlaisiin toisarvoisiin detaljeihin. Dietlissä nämä vältetään.

Pari kertaa luulin löytäneeni teoksesta kirjoitusvirheen, mutta jouduin toteamaan virhesilmäni vaativan käynnin optikolla – asiavirheitä on myös turha hakea. Jos joku sellaisen kirjasta löytää, olen kiinnostunut kuulemaan. Tutkimuksellisesti Kalevi Mikkonen on pitänyt riman korkealla. Arkistot on koluttu Saksaa ja Yhdysvaltoja myöten. Lähteinä käytettyjä sanomalehtiä on listattu täyden sivullisen verran.

Jussi Ylimartimo

Kylkirauta 3/2024

KIRJA-ARVIO

Kasvatusta fasismin hengessä Z-sukupolvi – Venäjän fasistiset nuoriso- ja lapsisotilaat Ian Garner Käännös Kyösti Karvonen Docendo 2024 ISBN 978-952-382-767-7

I

an Garner on kanadalainen historioitsija, joka on profiloitunut Venäjän kulttuurin ja sotapropagandan tutkijaksi. Hänen kirjansa Z Ge­ neration – Into the Heart of Russia’s Fascist Youth ilmestyi alun perin keväällä 2023 ja suomenkielinen käännös vuotta myöhemmin.

Venäjä on käynyt sotaa Ukrainassa yli kymmenen vuotta, ja Vladimir Putinin valtakausi on kestänyt kohta neljännesvuosisadan. Garner kuvaa haastattelemiensa ja seuraamiensa ihmisten kautta fasistisen sukupolven synnyn naapurissamme. Palvottu maskuliininen johtaja, kaikenlaisen sananvapauden ja riippumattomien elimien lakkauttaminen sekä aina tarvittaessa uudelleenkirjoitettu historia tilanteeseen sopivine myytteineen ja uskomuksineen palvelevat Kremlin tarpeita jatkuvan sodankäynnin oikeutuksessa.

Vihollisia on joka puolella: ukrainalaiset, homot, liberaalit, ei-venäläiset – lännen saastuttamaa ja epäilyttävää, ne toiset. Digitaalisen esiripun taakse on hyvä suojautua lännen moraaliselta turmeltuneisuudelta ja sotilaallisilta uhkilta, meidän Venäjällemme. Aito venäläinen on terve, isänmaallinen, valkoihoinen ja militaristinen.

Nuorimpia venäläisiä kasvatetaan kultissa, jossa juhlitaan menneitä sotia sekä nykyistä ja ikuista sotaa Venäjän ja sen toisen välillä. Sosiaalisen median alustat ruokkivat harhaluuloja toimivasta valtiosta, ja natsien piinaamasta Ukrainasta, jota harhainen länsi tukee.

Enimmäkseen Tiktokin avulla nuorisoarmeija (junarmija) militarisoi lapsuuden ja nuoruuden niin kouluissa kuin vapaaajallakin. Venäläinen ”Nuorisotilas”-sovellus auttaa pitämään yhteyttä muihin

Kylkirauta 3/2024

nuorisoarmeijalaisiin ja tarjoaa ahkeran käytön vastineeksi palkintoja alueelliselta divisioonalta.

Z-sukupolvi on tietokirjan muotoon kirjoitettu, viitteistetty teos. Garner on haastatellut paljon ihmisiä – venäläisiä ja ei-venäläisiä – joista osan hän on tuntenut jo pidempään, ehkä omilta opiskeluajoiltaan Pietarista? Kiinnostavia ovatkin huomiot näiden tuttujen ihmisten käytöksen muutoksista Ukrainan sodan myötä. Nuorten vihan kuvaaminen on myös silmiä avaavaa. Kirjan lopetus paketoi tämän vihan kylmäävällä tavalla.

Taustoitus kestää melkein kolme neljäsosaa kirjasta ja puolivälissä tulee hengästynyt olo jatkuvasta uusien nimien ja tapahtumien tulvasta. Alaluvut ovat osin sekavia ja poukkoilevia, mutta esimerkkien avulla kokonaisuutta pystyy hahmottamaan kronologisesti. Nuorisoarmeijan käsittelyyn päästään vasta kirjan loppupuolella.

Garnerin paatos läpimädästä Venäjästä paistaa läpi koko teoksen, mikä osin heikentää sen uskottavuutta. Kirja oli48

si napakampi ja informatiivisempi, jos kirjoittajan mielipiteet ja analyysi olisi kokonaisuudessaan säästetty loppuosaan ja lukija saisi tehdä ensin omat johtopäätöksensä.

Parasta kirjassa on nuorisoarmeija-ilmiön ja laajemminkin koko Venäjän tilan johdonmukainen käsittely nykyfasismina, joka ei kirjan lukemisen perusteella juurikaan eroa Hitlerjugendin arvoista. Jatkuva sotiminen ja sodan ihannointi kuuluvat olennaisesti fasismiin. Garnerin johtopäätöksissä esille tuomat ratkaisuehdotukset venäläisen fasismin taltuttamiseksi ovat melko konkreettisia ja sinänsä yksinkertaisia. Ne haastavat yhtä lailla venäläisen illuusion voimakkaasta valtiosta kuin lännen kompastelun yksilökeskeiseen ajatteluun. Samalla Garner pääsee lopullisesti eroon länsimaisen ylivertaisuuden korostamisesta, joskin haastateltaviensa äänellä.

Teos on ehkä ensisijaisesti kirjoitettu nyky-Venäjän kuvauksena heille, jotka eivät ole eläneet Venäjän naapurimaassa, maan tilannetta säännöllisesti seuraten. Toisaalta suomalainenkin, vaikkapa Tiktokista uutisia ammentava ihminen, saa kirjasta uutta ajateltavaa.

Putinjugendin vihaista voimaa ei tule missään nimessä aliarvioida.

Lauri Kohva

KIRJA-ARVIO

Diplomaatin ristiretket Minä, aseet ja maailma – Diplomaattiset muistelmat Pasi Patokallio Docendo 2023 Sivuja 379 ISBN 978-952-382-680-9

P

asi Patokallion diplomaattiset muistelmat on sisällöllisesti ja tarinankerronnallisesti värikäs läpileikkaus Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja sen kehittymiseen 1970-luvulta tähän päivään. Patokallio on tehnyt urallaan mielenkiintoisen yli 40 vuotta kestäneen diplomaattisen ristiretken, joka on ulottunut lähes joka kolkkaan maailmassa. Suurlähettiläs Patokallio on edustanut Suomea monissa kansainvälisissä asevalvontaneuvotteluissa viime vuosikymmeninä. Hän on palvellut pitkällä urallaan Suomen edustustoissa Washingtonissa, Tokiossa, Genevessä ja New Yorkissa, ja toiminut Suomen suurlähettiläänä Israelissa, Kanadassa ja Australiassa.

Patokallion muistelmat on moniulotteinen teos, jossa kuljetetaan kaiken aikaa mukana tarinanomaisesti toisiinsa tiiviisti kytkeytyviä näkökulmia, jotka koostuvat Patokalliosta ihmisenä ja perheenisänä elämän eri vaiheissa, viranhoitoon ja byrokratiaan liittyvistä henkilösuhteista ja henkilökuvauksista, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjasta ja sen ilmentymisestä osana kansainvälistä politiikkaa sekä asevalvonnan maailmasta ja siihen liittyvistä sopimusneuvotteluista.

Oman uran kerronnan osalta Patokallio välttää muistelmissaan hyvin sortumisen liialliseen omakehuun ja kykenee tuomaan esille työuran tähtihetkien lisäksi omia tuntemuksiaan niin hyvässä kuin pahassa, unohtamatta uran varrella sattuneita pettymyksiä ja erimielisyyksiä.

Patokallio tarkastelee analyyttisella otteella Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntalinjoja ja sen sisällön välittymistä, tulkitsemista ja Suomen asemoitumista maailmalla osana kansainvälistä politiikkaa. Diplomaattina maailmalla liikkuessaan hän keskittyi edistämään maamme intressejä valtioneuvoston ja tasavallan presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintalin-

jan ja tavoitteiden mukaisesti. Toisaalta viestinviejänä hän oli kansainvälisessä politiikassa ja sen areenoilla aitiopaikalla nähdäkseen ja kokeakseen, miten poliittiset viestimme ja linjauksemme tulkitaan ja ymmärretään maailmalla.

Kirjasta käy hyvin esille se mihin on itsekin kansainvälisissä tehtävissä liikkuessaan törmännyt, että pienen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset ja ideologiset päämäärät saattavat joskus näyttäytyä muiden maiden silmissä kovin erilaisessa valossa kuin mitä itse uskomme tapahtuvan. Tästä ehkä osuvimpana esimerkkinä muistelmissa on kuvaus Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suomettumisesta, eli Neuvostoliiton poliittisten päämäärien myötäkarvaisuudesta ja kritiikittömyydestä naapuriamme kohtaan osana ulkopolitiikan hoitoa, ja siitä, miten Suomi nähtiin ulkomailla Neuvostoliiton kainalovaltiona.

Suomettumisen osalta Patokallio tekee muistelmissaan mielenkiintoisen havainnon ja tulkinnan Paasikiven–Kekkosen linjasta: ”Realisti Paasikivelle Neuvostoliitto oli eksistentiaalinen uhka, jolta Suomen itsenäisyyttä ja länsimaista demokratiaa täytyi pakkoraossa suojella myönnytyksin. Kekkoselle Neuvostoliitto edusti tulevaisuutta. Menestyäkseen Suomen piti sopeutua Neuvostoliiton tahtoon jo ennalta, tarvittaessa maan 49

itsenäisyydestä ja demokratiasta tinkimällä. Vaikka Suomen asema Neuvostoliiton paineessa oli Paasikiven kaudella paljon ahtaampi kuin Kekkosen aikana, kukaan ei puhunut suomettumisesta. Termi on Kekkosen ajan tuotetta.

Kekkosen linja seurasi Paasikiven linjaa vain ajallisesti, ei lähtökohdiltaan.”

Kirjassa seurataan asevalvonnan maailmaa ja sitä, kuinka Suomen etuja sekä turvallisuutta yritettiin edistää neuvotteluissa. Neuvotteluiden osalta käy selväksi kuinka kompleksisten kysymysten äärellä ollaan ja kuinka vaikeaa on edistää asevalvontaa ja rajoituksia sekä sitouttaa valtioita sopimuksiin.

Asialistalla ovat niin ydinsulku, kemialliset aseet, ydinaseettomat vyöhykkeet, ympäristösodankäynti kuin strateginen vientivalvonta ja Itämeren kaasuputki.

Henkilösuhteiden osalta kuvataan laajasti tehtävän hoitoon liittyvää sosiaalista verkostoa. Esille nostetaan oppi-isiä, jotka ovat toimineet esikuvana ja kasvattajana diplomaatin uralla, sekä vahvoja ja heikkoja esimiehiä, luottopakkeja, pelureita, byrokraatteja ja poliitikkoja. Henkilöitä, joilla on ollut parhaimmillaan suoraselkäisyyttä, uskallusta ja linjakkuutta tehtävän hoidossa, tai jotka pahimmillaan ovat olleet henkilökohtaisia ambitioita ajavia tai vastuuta pakoilevia tai joiden toiminta on ollut jopa ristiriidassa Suomen virallisen ulkopoliittisen linjan kanssa. Kirjassa tuodaan avoimesti esille Tarja Halosen kanssa tapahtuneet yhteenotot asevientiluvista ja kohutuista jalkaväkimiinoista sekä erimielisyyksistä, kun Patokallio kampanjoi Suomea YK:n turvallisuusneuvostoon ulkoministeri Alexander Stubbin erityisedustajana.

Kokonaisuutena muistelmat on värikkäästi kuvattu mielenkiintoinen, viihdyttävä ja sopivissa määrin huumorilla sävytetty teos, joka taustoittaa tapahtumia, esittelee henkilökuvia ja luo omaa näkökulmaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja kansainvälisen politiikan kehitykseen viime vuosikymmeninä.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille diplomatiasta, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä kansainvälisen politiikan lähihistoriasta kiinnostuneille.

Kari Aapro

Kylkirauta 3/2024

KIRJA-ARVIO

Päivitetty pioneeriaselajin historia Pioneeriaselajin historia 1993–2023 Mikko Elo Pioneeriaselajin Liitto ry 2024 Sivuja 636 ISBN 978-952-65393-0-0

P

itkän palvelusuran aselajin tehtävissä tehnyt filosofian maisteri, majuri evp Mikko Elo on ansioitunut myös pioneeriaselajin ja Puolustusvoimien historian tutkijana yhteensä peräti kahdeksan julkaistun teoksen verran. Nyt häneltä on ilmestynyt Pioneeriaselajin Liiton kustantama teos Pioneeriaselajin historia 1993–2023.

Pioneeriaselajin historian tuorein tutkimus on 636-sivuisena järkäle, aivan kuten edeltäjänsä, Eero-Eetu Saarisen kirjoittama Pioneeriaselajin historia 1918–1968 (1975) ja Elja Purasen kirjoittama Pioneeriaselajin historia 1969– 1993 (1995).

Elon teos on vaatinut valtavan työmäärän, koska tutkimuksen aikaperiodi sisältää merkittäviä muutostekijöitä, murroskausiakin ja valtavan määrän yksityiskohtia. Hän on kuitenkin onnistunut tehtävässä kiitettävällä tavalla, kuvaten Puolustusvoimien kehittämiseen vaikuttaneet kansainväliset ja kansalliset puitteet, asettaen pioneeriaselajissa tapahtuneet muutokset tähän yleiseen ja puolustusvoimalliseen kehykseen sekä ennen kaikkea rakentaen johdonmukaisen ymmärrettävästi etenevän tarinan aselajin kehityskaaresta kolmen vuosikymmenen kuluessa. Tai oikeastaan ei pitäisi puhua kehityskaaresta, vaan kehityskäyrästä. Kaarihan tapaa laskea kohti loppua. Maavoimien komentajan tervehdyssanoissa heijastuu tyytyväisyys pioneeriaselajin kyvykkyyksiin, joiden toimivuus saa perustelunsa Ukrainan sodan kokemuksista. Mikko Elon tutkimus osoittaa tutkimuksellisesti perustellen sen tien, mitä pioneeriaselaji on edennyt tämän päivän iskukykyynsä.

Lukijan kannattaa teokseen syventyessään ja työn määrää arvioidessaan tehdä vertailua vastaaviin puolustusvoimallisiin historiateoksiin, joita on viime vuosina julkaistu ilahduttava määrä. Näissä teoksissa on kirjoittajia tavallisesti noin 20–30, aikaperiodi vaihtelee muutamasta kymmenestä vuodesta sataan ja si-

Kylkirauta 3/2024

vumäärä asettuu tavallisesti 400–550:n paikkeille. Elo on tehnyt työn yksin, tutkinut perusteellisesti yhden aselajin kehityksen kolmen vuosikymmenen ajalta ja tuloksena on yli 600-sivuinen lähdeviitteistetty, helppolukuista ja elävää tekstiä sisältävä, rakenteeltaan pääosin helposti lähestyttävä ja kiinnostavasti kuvitettu teos.

Kritiikin kohteitakin löytyy, mutta vähän. Varsin korkeaa sivumäärää olisi voinut alentaa rajaamalla sellaisia teemoja käsittelyn ulkopuolelle, jotka eivät aselajin kehittämisen ja toiminnan keskiössä olleet. Sellaisiksi voi katsoa esimerkiksi laatujohtamisen, naisten vapaaehtoisen asepalveluksen ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön. Kaikki toki tärkeitä vaiheita tai muutosaskelia Puolustusvoimissa, mutta niiden paikka olisi ennemminkin puolustusvoimallinen historiateos vuosia 1990–2023 koskien.

Teos sisältää toisaalta runsaasti sellaisia yleisiä muutosvaihekuvauksia, joita en muualta ole päässyt lukemaan.

Tekijä on rakentanut hieman erikoisella tavalla osan sisällysluettelosta ja alalukurakenteesta. Viidessä kakkostason alaluvussa, esimerkiksi osio I:n alaluvussa 1.1., on vain yksi kolmostason alaluku 1.1.1. Ratkaisu on teknisesti epälooginen eikä tekstiä luettaessakaan sille löydy perusteita. Tavallinen lukija ei tätä edes huomaa, mutta sotakoulujen pedantti opinnäytetyötarkastaja suorastaan häiriintyy.

50

Kirjan sisällysluettelo on poikkeuksellisen pitkä, seitsemän sivua, mutta niinpä on teoksenkin sivumäärä mittava. Luettelon ansiosta lukija toki pystyy tarkasti poimimaan itseään kiinnostavat teemat ja aikaperiodit, ilman että ensin heittäytyy koko 600-sivuiseen luku-urakkaan.

Kuuman mediakesän 2024 loppumetreillä päästiin selailemaan erilaisia kannanottoja ja ehdotuksia jalkaväkimiinoihin liittyen. Elo kuvaa tarkan faktisesti, millaisen poliittisen prosessin tuloksena Suomi niistä joutui luopumaan. Kerronta jalkaväkimiinojen suorituskykyjen korvaamisen rahoituksesta on kiintoisa, etenkin maininta kenraali Hägglundin ja ulkoministeri Tuomiojan välisestä ”nokittelusta”. Tekstikappaleen kiinnostavimmat osuudet ovat ilman lähdeviitettä. Mistä Elo on tietonsa kaksikon välien korjailusta saanut? Puolustusvoimain entisen komentajan, kolme sotaa kokeneen pioneeriupseerin, kenraali Lauri Sutelan siteeraus jalkaväkimiinoista mahdollisesta luopumisesta kannattaa lukea ajatuksella.

Tämä teos imaisee pioneerin mennessään, oli kyse ammattisotilaasta tai reserviläisestä. Teoksen yleiset osuudet kelpaavat tarkaksi haku- ja lähdeteokseksi Puolustusvoimien viime vuosikymmenien kehityshistoriaa tutkiville ilman että täytyy käynnistää raskas tutkimuslupaprosessi, joka voi kestää liian pitkään ja tuottaa lopulta kielteisen päätöksen.

Kirja sisältää niin paljon itseäni kiinnostavia, uutta tietoa antavia kuvauksia, ettei niiden esittely tässä ole perusteltua.

Jokainen ammattisotilaspioneeri ja tutkimusperiodin aikana palvellut pioneerireserviläinen löytänee riittävästi juuri itselleen tärkeitä tapahtumia luettavaksi. Kirjan erinomainen henkilöhakemisto auttaa bongaamaan tuttuja esimiehiä, palvelustovereita, alaisia, opettajia ja oppi-isiä. Nimiluetteloa selatessa nousevat mieleen monet lämpimät muistot, mutta yhtä lailla tulee tarve vetää kantapäät yhteen ja paljastaa pää kunnioituksesta pioneeriaselajin kehittäjiä kohtaan.

Janne Mäkitalo

KIRJA-ARVIO

Kirjalöytöjä hyllystäni – Tuhkimotarina Kadettisulhanen Väinö Pelkonen Paletti Oy 1949 Sivuja 160

L

yyli on 17-vuotias köyhän vanginvartijan tytär. Hänen kotinsa on äärimmäisen köyhä, mutta Lyylin isä uskoo sivistyksen mahtiin ja kannustaa tyttäriään opiskelemaan.

Lyyli istuu illat kotona pänttäämässä täyttääkseen isänsä odotukset ja ollakseen edessä siintävissä ylioppilaskirjoituksissa laudaturin tyttö.

Lyylin paras kaveri on Alli. Alli on sikamaisen rikkaasta tehtailijasuvusta ja kevytkenkäinen miestennielijä, joka viettelee muilta tytöiltä näiden poikaystävät vain hylätäkseen heidät hetken heilastelun jälkeen. Alli myös muistaa joka käänteessä muistuttaa tyttöjen huomattavasta yhteiskunnallisesta luokkaerosta. Kiltin tytön ja huikentelevaisen vampin ystävyys on jo lähtökohtaisesti epäuskottava, mutta aivan kuin aikakauden Suomi-filmeistä, joissa suuret tunteet ja yliampuvuus paikkaavat käsikirjoituksen löperyyttä.

Varsinainen tuhkimotarina alkaa, kun Alli tuo Lyylille terveiset salaperäiseltä kadetilta. Tasavallassa, jossa ei ole kuninkaallisia, toiseksi paras vaihtoehto prinssille on ilmeisesti kadetti. Nenä koulukirjoissa kiinni aikaansa viettävä Lyyli ei ensin tahdo oikein innostua tästä salaperäisestä kadetista, mutta suostuu kuitenkin Allin seuraksi yläluokkaisiin kotihippoihin. Kadetti on tumma ja komea Kaarlo, joka on salaperäinen, sivistynyt ja henkevä. Lyyli on ensimmäisen tanssin jälkeen aivan lääpällään. Taianomainen ilta jää kuitenkin lyhyeksi sotilaslähetin rynnätessä juhlapaikalle. Isänmaa velvollisuuksineen kutsuu kadetti Kaarloa ja tämä joutuu kuukausiksi jonnekin rajaseuduille. Lyylin syksy on piloilla.

Lukeminen ei maistu ja hän on levoton.

Naisoletetuille tyypilliseen tapaan Lyyli jauhaa väsymättömästi kadetti Kaarlon kanssa tanssin pyörteissä käymäänsä keskustelua ja pyrkii ylianalysoimaan tilannetta. Lyyli päätyy analyysissään loppupäätelmään, että kadetti Kaarlo ”on murheellinen ja yksinäinen”, ja että Lyylin on saatava Kaarlo rakkaudellaan jälleen iloiseksi ja onnelliseksi. Pa-

rin tulevaisuudessa siintävät keskustan kivitalohuoneisto, huvila merenrannalla, purjevene ja kolme lasta.

Tumma kadetti Kaarlo on teillä tietämättömillä, kunnes Alli tuo Lyylille tiedon, että kadetit osallistuvat presidentin uudenvuodenvastaanotolle. Alli rikkaan pääjohtajan tyttärenä on luonnollisesti kutsuttu juhliin, mutta köyhän perheen tytön täytyy juhliin päästäkseen turvautua kepulikonstiin. Alli neuvoo Lyyliä esiintymään ministeri Virransuun maailmalle muuttaneena tyttärenä päästäkseen livahtamaan Presidentinlinnan vahtimestareiden ohi. Juoni onnistuukin, mutta juhlissa osoittautuu, että Lyyli on mennyt Allin taitavasti virittämään ansaan. Alli on myös ihastunut komeaan kadetti Kaarloon ja uhkaa aiheuttaa skandaalin paljastamalla Lyylin valepersoonan kesken juhlien, ellei Kaarlo suostu saattamaan Allia juhlista.

Kaiken lisäksi ministeri Virransuu hoksaa ”kadonneen tyttärensä” ja leikittelee tämän kanssa. Silkkaa Suomi-Filmifarssia, jossa tarinan hahmojen käytöksen loogisuus ja dialogi ovat toissijaisia.

Ministeri Virransuu osoittautuu kuitenkin hyväsydämiseksi herrasmieheksi, joka ymmärtää nuoren rakkauden päälle. Hän saattelee Lyylin juhlista pois luvaten kaiken vielä päättyvän hyvin. Tarina päättyy ministeri Virransuun kotiin 51

uudenvuodenpäivän aamiaiselle. Aamiaiselle ehtii myös kadetti Kaarlo, joka vasta nyt osoittautuu varakkaan ministeri Virransuun pojaksi. Kaarlo oli saatellut Allin kotiinsa, mutta kertonut vihaavansa tätä femme fatalea ja rakastuneensa palavasti Lyyliin. Kadetti Kaarlo ja köyhä abiturientti Lyyli kihlautuvat saman tien ministerin myhäillessä tyytyväisenä.

Vielä ennen näyttämön verhojen laskeutumista Alli soittaa ministeri Virransuun kotiin ja pyytää Lyyliltä anteeksi kyymäistä käytöstään. Tytöt ovat jälleen parhaita kavereita. Ei kovin uskottavaa, mutta tämä lienee pakollinen onnellinen loppu pula-ajan tuhkimotarinalle.

Teinityttöjen romantiikannälkää tyydyttämään kirjoitettu teos ei ole oikein kestänyt ajan hammasta. Luokkaerot ja luokkatietoisuus korostuvat tekstissä. Hahmot ovat naiiveja ja tarina monista epäuskottavista juonenkäänteistään huolimatta melko ennalta-arvattava.

Epäilen suostuisiko yksikään kustantamo enää edes harkitsemaan Kadettisul­ hasen julkaisemista.

Ville Vänskä

Kylkirauta 3/2024

AlAjärven Apteekki Keskuskatu 14, 62900 Alajärvi, puh. 06 557 2249 www.alajarvenapteekki.fi

Forest strömberg oy Ab

Kylkirauta 3/2024

52

lAppFjärds potAtis Ab – lApväärtin perunA oy Sunnantillintie 26, 64320 Dagsmark www.lp-peruna.fi

rAumAmetAls oy

Koskenkylän saha, puh. 0400 714 095

PL 225, 26101 Rauma, puh. 0500 785 304 raumametals.fi

eurAjoen kuntA

turtolAn kAivin oy

Kalliotie 5, 27100 Eurajoki www.eurajoki.fi

Polunmäenkatu 11, 33720 Tampere www.turtolankaivin.fi

AJANKOHTAISTA

Kaatuneita kadettiupseereita muistettiin Riihimäellä

K

anta-Hämeen kadettipiirin riihimäkeläiset jäsenet kunnioittivat sodissamme kaatuneita riihimäkeläisiä kadettiupseereita sytyttämällä kolmelle kaatuneelle muistokynttilät Riihimäen sankarihautausmaalle kaatuneitten muistopäivänä 19. toukokuuta 2024. Kaikki kolme nuorta upseeria kaatuivat 80 vuotta sitten kesän 1944 raskaissa torjuntataisteluissa.

Kaatuneista kapteeni Ilpo Tuominen (24.k) palveli Lentorykmentti 4:ssä ja

katosi taistelulennolla Karjalankannaksella 11. kesäkuuta 1944. Luutnantti Taisto Mattila (26.k) palveli Lentorykmentti 3:ssa ja kaatui seuraavana päivänä 12. kesäkuuta 1944 Kivennavalla. Kapteeni Pauli Similä (26.k) palveli tykistöpatterin päällikkönä Panssaridivisioonassa ja kaatui Vuosalmella 14. heinäkuuta 1944. Kaikki upseerit olivat Riihimäen yhteislyseon kasvatteja. Jokaiselle heistä sytytettiin muistokynttilä Riihimäen sankarihautausmaalla olevalle muisto-

53

paadelle heidän nimiensä kohdalle. Paateen on kaiverrettu yhteensä yli 200 kaatuneen nimet. Raskas uhri pieneltä runsaan 10 000 asukkaan paikkakunnalta.

Seppo Uro Kadetti 5091

Kylkirauta 3/2024

AJANKOHTAISTA

53. Kadettikurssi – valmistumisesta 55 vuotta

K

urssimme maa- ja ilmavoimien kadetteja nimitettiin 29. maaliskuuta 1969 upseereiksi 115 nuorta miestä. Jäljellä meitä on 62. Keski-ikämme alkaa olla 80 vuotta.

Vietimme 55-vuotisjuhlaamme elokuun lopulla helteisessä Helsingissä. Aloitimme iltapäivän tutustumalla Upseeriliiton toimintaan ja tiloihin Katajanokalla. Isäntinä olivat liiton puheenjohtaja Ville Viita ja neuvottelupäällikkö Kari Nousiainen. Suomen tuore Nato-jäsenyys on tuonut ja tuo upseeriston edunvalvontaan paljon uusia haasteita. Ulkomaanpalvelus tulee merkittäväksi osaksi upseerin urapolkua. Puolison ja lasten asema tulevat olemaan erittäin kes-

Kylkirauta 3/2024

keisiä upseerin urasuunnittelussa. Kuulijat esittivät tiukkoja kysymyksiä. Neuvojakin jaoimme.

Kurssikokouksessa teimme alustavan suunnitelman muutaman seuraavan vuoden tapaamiskohteista.

Juhlaillallinen Katajanokan Kasinolla käynnistyi everstiluutnantti Matti Orlamon johtaman Kaaderilaulajien vahvistetun oktetin mahtavalla lauluesityksellä. Viimeisenä laulettu Jääkärien marssi nosti juhlatunnelman kattoon.

Juhlaesitelmän piti kadettiveljemme Pekka Kouri. Aiheena oli Katajanokan Kasinon mielenkiintoinen historia. Valtionhoitaja Mannerheim luovutti rakennuksen silloiselle upseeriliitolle vuonna

54

1919. Allekirjoitettu paperi on tallella. Asia kyseenalaistettiin välillä, mutta ”valtionhoitaja” Lipponen (pääministeri siis) hoiti asian jälleen kuntoon.

Samalla Upseeriliitto osti nykyisen toimistorakennuksensa itselleen. Saimme paljon lisää tietoa mainiosti esitettynä.

Illan keskustelut olivat tiukasti kiinni nykyhetkessä. Totesimme halumme pysyä kartalla tästä eteenkin päin.

Maailman tapahtumien seuraaminen pitää virkeänä. Hieno päivä, josta kiitos Upseeriliitolle ja esiintyjille.

Matti Krannila Kadetti 5306

AJANKOHTAISTA

58. Kadettikurssi Maanpuolustuskorkeakoululla 19. huhtikuuta 2024

MANNERHEIM-SÄÄTIÖ MANNERHEIM-SÄÄTIÖ

Mannerheim-säätiö myöntää stipendejä opintoihin, jotka kartuttavat Suomen etua edistävää kokemusta ja osaamista. Stipendejä jaetaan etupäässä upseerien ulkomaan jatko-opintoja varten. Säätiö huomiMannerheim-säätiö myöntää stipendejätoimintatavoitteet. opintoihin, jotka kartuttavat Suomen etua edistävää kokemusta ja oi stipendipäätöksissään Puolustusvoimien osaamista. Stipendejä jaetaan etupäässä upseerien ulkomaan jatko-opintoja varten. Säätiö huomioi stipendipäätöksissään Puolustusvoimien toimintatavoitteet.

Vapaamuotoiset stipendihakemukset toimitetaan viimeistään 31.10.2024 alla olevaan osoitteeseen postitse tai sähköpostitse.

Stipendien myöntämisestä ilmoitetaan saajille 2024 loppuun Vapaamuotoiset stipendihakemukset toimitetaan viimeistään 31.10.2024 alla mennessä. olevaan osoitteeseen postitse tai sähköpostitse. Stipendien myöntämisestä ilmoitetaan saajille 2024 loppuun mennessä.

Mannerheim-stiftelsen sr.

Mannerheim-stiftelsen Mannerheim-säätiö sr. sr.

Mannerheim-säätiö sr.

Klaus Ilmonen

Klaus Ilmonen Mannerheim-säätiön toimitusjohtaja Mannerheim-säätiön toimitusjohtaja

Mannerheim-säätiö sr.,sr., c/o c/o Asianajotoimisto HannesHannes SnellmanSnellman Oy, PL 333, 00131, H:ki 00131, H:ki Mannerheim-säätiö Asianajotoimisto Oy, PL 333, (mannerheimstiftelsen@hannessnellman.com) (mannerheimstiftelsen@hannessnellman.com)

55

Kylkirauta 3/2024

AJANKOHTAISTA

Raja-aidan tarkastus.

Kunnianosoitus Kuhlmeyn muistomerkillä.

Seppo Kohtala, Kai Wahlgren ja Kai Vainio Kuhlmeyn muistomerkillä.

Kylmän sodan veteraanit Kaakonkulmalla

K

adettikurssi 61 ja Merikadettikurssi 45 eli Kylmän sodan veteraanit ry kokoontui vuositapaamiseensa 27–28. toukokuuta 2024 Lappeenrantaan ja Imatralle. Kurssiveljet nousivat yhteiskuljetukseen Hämeenlinnasta, Lahdesta ja Kouvolasta päämääränään Kaakkois-Suomen rajan ja uuden raja-aidan tarkastaminen.

Kouvolassa kyytiin nousi Jukka Pennasen junailemana myös Karjalan prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Mikko Saarelainen (80.k), joka kertoi asiantuntevasti prikaatin toiminnasta vastuualueellaan. Mikko jätettiin bussista ennen Lappeenrantaa, josta poimittiin kyytiin vastikään reserviin siirtynyt kenraali Timo Kivinen (66.k).

Matkan järjestäjä, kurssimme kadettivääpeli Kari Rekola, oli kutsunut Timon mukaan entisenä esimiehenä ja palvelustoverina. Häneltä oli pyydetty näkemyksiä muutaman viime vuoden tilanteen kehittymisestä komentajan näkövinkkelistä sekä reserviaikansa suunnitelmista. Matkan edetessä hän hieman valottikin tapahtumain kulkua vuodesta 2021 sekä kertoi ryhtyneensä muun muassa metsänsä jo vuosia odottaneisiin hoitotoimenpiteisiin ja innostuneensa uudesta sukututkimusharrastuksesta päättäen kuitenkin, että arkea täyt-

Kylkirauta 3/2024

tää edelleen jatkuvat kutsut osallistua ja esiintyä eri tilaisuuksissa.

Imatran Vuoksenniskan kahvila-ravintola Wanhassa Virvelissä nautittiin lounas. Antti Väisäsen toimiessa paikallisoppaana matka jatkui Immolan lentokentälle, jossa Antti selvitti Lento-osasto Kuhlmeyn toimintaa siellä 80 vuotta sitten kesällä 1944. Lopuksi komentaja ja 31 kurssiveljeämme järjestyivät kunnianosoitukseen Kuhlmeyn muistomerkille ja lentäjämme Kai Vainio, Seppo Kohtala ja Kai Wahlgren laskivat kukkatervehdyksemme.

Tutustuimme tämän jälkeen uudistettuun Rajamuseoon, josta siirryimme Kaakkois-Suomen rajavartioston komentajan eversti Mika Rytkösen (77.k) vieraaksi rajavartioston esikuntaan. Kahvin jälkeen kuulimme komentajan mielenkiintoisen ja todelliseen tilannekuvaan perustuvan selonteon vastuualueeltaan, jonka jälkeen siirryttiin Pelkolan rajaasemalle tarkastamaan joukon toimintaa, kalustoa ja raja-aitaa sekä siihen liittyviä yksityiskohtia. Tämän jälkeen ymmärsimme hyvin sen, miksi uusi raja-aita maksaa noin miljoona euroa per kilometri. – Suurkiitokset Mikalle henkilökuntineen erinomaisesta iltapäivästä esittelyineen samoin kuin rajayhdysupseerillemme Antille järjestelyistä Imatralla!

56

Rajalta ajoimme Rakuunamäelle Lappeenrantaan ja majoituimme Hotelli Rakuunaan, jossa aiemmat vierashuoneet oli stailattu viihtyisiksi hotellihuoneiksi – ollen muutoinkin suositeltava. Ohjelmaltaan tiivis maanantaipäivä päätettiin illallisristeilyyn Saimaalla ja sen jälkeiseen saunaan hotellissa.

Tiistai aloitettiin Maasotakoulun vieraana aiheena henkilökunnan koulutusuudistus 2025. Everstiluutnantti Mikko-Petteri Monola (76.k) kertoi elävästi niin koulun monipuolisesta toiminnasta kuin yhtä monipolvisesta koulutusuudistuksesta, jossa varsinkin aliupseerikoulutus eri vaiheineen hämmästytti kuulijoita. Tämän jälkeen auditoriossa pidettiin vastaperustetun yhdistyksemme ensimmäinen vuosikokous, jossa muun muassa päätettiin kokoontua ensi keväänä Säkylässä kansainvälisen koulutuksen ja Laivue 2020:n merkeissä. Leijona Cateringin runsaan ja maittavan lounaan jälkeen aloitimme paluumarssin sulatellen sekä lounasta että saamiamme tietoiskuja.

Tapio Niitynperä Kadetti 6082

AJANKOHTAISTA

Constantem Decorat Honor 108. Kadettikurssilta ja 91. Merikadettikurssilta 30. elokuuta 2024 valmistuneet luutnantit Elias AADE. Aleksi Veikko Villiam AHOJOKI. Teemu Henrik ENSTRÖM Ville Markus Valtteri FELDT Niklas Juho Alvari HAARA Miika Erkki Johannes HEIKKINEN Anton Aleksanteri Eemeli HODJU Miska Teemu Tapani HUKKANEN Matti Mikael KATAINEN Onni Eetu Eemeli KINNARI Miika Juhani KOPONEN Elias Henrikki LAAJALAHTI Per Christian LANDEN Tommi Niko LINGWOOD Valter Reinhold MÄRTENSON Matilda Minttu Marja ORPANA Akseli Topi Ilmari RAITANEN Niilo-Elias RAJANIEMI Daniel Joakim Rafael SMEDSLUND Aleksi Teemu Valtteri TOIVONEN Roni Petteri TUOMINEN Arttu Aleksi ALATALO Tuomas Mikko Ilmari ALHONIEMI Oskari Erkki Mikael ANTILA Emil Tuomas ESTLANDER Iivari Simeon GRANAT Topi Vilho Ilmari HAAPASAARI Teemu Santeri HAAVISTO Lauri Oskari Daniel HAKALA Emil Anssi Aleksanteri HAKANEN Kustaa Viljam HAKONEN Eemeli Onni Ilmari HANHIMÄKI Riina Marjatta HASSINEN Antti Pentti Einari HEINONEN Lennä Vihtori HONKASALO Janne Mikael HUJAKKA Olli Timo Tapio HUOVINEN Juho Tapio HYRY Onni Ilmari INNALA Risto Aarre INNALA Jere Pekka JAAKKOLA Olli Artturi JOKELA Jukka Jussi Matias JOLKKONEN Mikko Valtteri JUOLA Oskari Jouko JUSSILA Oskari Benjamin JUUTINEN Aleksanteri Johannes KAIPAINEN Arttu Feodor KAIVOLAINEN Cemal KALKAN Otto Valtteri KALLAMA Matias Juhani KALLIONPÄÄ Max Jasper KALLIOSALO Eetu Kalle Matias KANANEN

Ville Reino Juhani KARIRINNE Antti Joonas Juhani KARJALAINEN Toni Jussi Julius KAUPPINEN Vertti Ensio KENTTÄLÄ Lauri Ilmari KERAVUO Riku Juhani KETOLA Henri Asseri KINNUNEN Werneri Otto Olavi KIVIPATO Jenna Noora Sofia KNAAPILA Onni Aukusti KORHONEN Joona Matti Mikael KOTALUOTO Salla Elisa KUITTINEN Konsta Kasperi Johannes KUJALA Atte Aaro Juhani KUKKULA Roope Eemeli KULPPI Eemil Kalle Kasper KUPARINEN Kare Johannes KÄIS Eelis Johan Aukusti KÄRKKÄINEN Annariina Aurora KÖSSÖ Otto Martti Juhani LAAKKONEN Kaapo Nooa Joonatan LAINE Konsta Juhani LAPPALAINEN Aarne Ilmari LEHTINEN Eemil Matias LEHTINEN Nina Maria LINDQVIST Teemu Alexander LINDSTRÖM Nico Mikko LITMANEN Santeri LIUKKONEN Eino Eemeli LOUHIMIES Lauri Antti Juhani LUOJUKOSKI Toni Markus Benjamin LYYTIKÄINEN Lassi Veli-llmari LÖFMAN Jere Olavi LÖNNBERG Minni-Maija MANNINEN Tuomas Miikka Johannes MATTILA Verneri Anton Mikael MATTILA Samppa Eemeli MERILÄINEN Miska Juhani MESIMÄKI Aleksi Andre Olavi MICHEL Aleksi Juhani Elias MIKKOLA Elias Oskar Joonatan MINKKINEN Juho Mikael MYLLÄRI Eemeli Leo Valtteri MÄKELÄ Akseli Aleksanteri MÄKINEN Oskari Mikael MÄKISALO Matias Henrik MÄÄTTÄNEN Eetu Petteri NIEMINEN Veeti Väinö Sakari NISKA Kuura Uljas NISKAKANGAS Veikka Juhani NISKANEN Kalle Heikki Johannes NUMMELA Joel Adiel NYKÄNEN Eetu Asseri NYRHINEN

108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 91.mek 91.mek 91.mek 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 91.mek 108.k 108.k 108.k

57

108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 91.mek 91.mek 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k

Kylkirauta 3/2024

AJANKOHTAISTA Ella Eveliina OINONEN Aapo Miika Elmeri OKSMAN Mika Elias OKKONEN Lauri Wäinö Johannes OLKKONEN Arthur Tuomas OLLONBERG Otto Aleksi PAAVOLA Aleksi Asser PAKOLA Rosa Victoria PALMROOS Niklas Juhani PAUKKUNEN Petriina Annika PENTTINEN Harri Petteri PIIRAINEN Samuli Kristian PIISPANEN Veeti Santeri Mikael PIPPOLA Setti Matias Esanpoika PIRKOLA Kevin Mikael PITKÄNEN Atte Ilari PUUMALAINEN Mikko Timo Johannes PÄÄKKÖNEN Aatu Elias PÖLLÄNEN Olli Veikka RAITIS Nea Emilia Henrietta RANTANEN Kalle Markus Jalmari RUOKAMO Urho Juhani RUOKOSKI Severi Jeremias SAARI Jasse Ismo Ensio SALMIA Rasmus Daniel SALOMÄKI Juho Lennart SANTAMALA Marianna Fredrika SAULAMAA Esa Matti Sakarias SAVOLAINEN Patrik Kristian SIEKKINEN

108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 91.mek 91.mek 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k

Harald Olof Edvard SIIKKI Markus Henri Petteri SIMONEN Lauri Tapani SUOMELA Niklas Santeri SUOMINEN Patrick Henrikki SWEENEY Tommi Matti Aleksi SÄÄKSI Aurora Sademarja TAGUCHI Jouni Kalevi TAKALO Ivar Olavi TAPANI Torsti Eemeli TOIVONEN Ronja Linnea TOLVANEN Tino Artturi TUOMINEN Juho Valtteri TURUNEN Tino Kristian TURUNEN Mikko Sakari TÖLLINEN Luukas Vilhelm VAINIONPÄÄ Dani Samuel VAKKILAINEN Ville Matias VIIK Juho Petteri VILO Hannu Aleksi Willehard VITIKAINEN Pekka Matias VUORINEN Joona Ville Mikael VÄNTTINEN Jerry Juhani WAHLSTRÖM Lenni Anton Jonatan YLI-KIIKKA Esa Petteri YLIPORTIMO Daitaro YOSHINARI Juho Mikael ÄIKIÄ Kerkko Ahti Sakari ÄIKÄS

Kadettikunta ja Kylkirauta onnittelevat ylennettyjä!

Kylkirauta 3/2024

58

108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 91.mek 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k 108.k

59

Kylkirauta 3/2024

Kuva: Emmi Syrjäniemi/ Tasavallan presidentin kanslia.

Ku Tasavalla va: Emmi Syrjänie n preside m ntin kansl i/ ia.

Kuva: Lisa Hentunen/ Tasavallan presidentin kanslia.

Kuva: Lisa Hentunen/ Tasavallan presidentin kanslia.

i/ i Syrjäniem Kuva: Emmentin kanslia. id pres Tasavallan

Tasavalla Kuva: Lisa Hentun n preside e ntin kansl n/ ia.

Kuva: Lisa Hentunen/ Tasavallan presidentin kanslia.

AJANKOHTAISTA

Constantem Decorat Honor Sotatieteiden maisterikurssilta 12 ja Sotatieteiden maisterikurssin ohjaajalinjalta 17 valmistuneet ja ylennetyt upseerit 1. syyskuuta 2024.

Kapteeniksi Albert Mikko Kalle AALTONEN Petteri Villehard BLOMQVIST Ville Petteri EKMAN Kristian Klaus Johannes ERESMAA Ville Oskari ERKKILÄ Marius Kasimir FOUDILA Panu Eemeli HAKULINEN Eetu Samuel HAPPONEN Eemu Viljami HEIKKILÄ Lassi Oskari HEIKKINEN Matti Sakari HIETALA Urho Tuomas HINTIKKA Akseli Johannes HIRVONEN Samu Rasmus HUHTA Tuomas Jarinpoika HYYTI Samuli Seemi Petteri HÄMÄLÄINEN Juha Tapio IKONEN Jesse Juhani IKÄVALKO Juho Martti Santeri JOKIMIES Antti Artturi JUVONEN Ville Sakari KANKAANPÄÄ Tuukka Samuel KASKI Niko Markus Antero KAURANEN Ville Petteri KOIVIKKO Janne Ensio KOIVUNEN Aleksi Matti Antero KOLEHMAINEN Mikko Sakari KURIKKA Samu Tapio KÄRHÄ Joonas Otto Kalevi KÄRKI Lauri Matti LAINE Valtteri Simo Uolevi LAINE Henrik Gunnar LAUKKANEN Roope Olavi LEHTO Arttu Miikka Severi LEPISTÖ Joona Christian LINDQVIST Tommi Oskari LINTULA Simo Olavi LYYRA Jussi Petteri MOUHU Jere Eemeli Valdemar MÄKELÄ Mikko Wilhelm MÄKELÄINEN Saku Lauri Juhani MÄKINEN Mikael Johannes NENONEN Arto Petri Aleksi NEVALAINEN Tuukka Ilari NEVALAINEN Vili Mikael NISKANEN Jenni-Mari NUMMELA Tuukka Tapio NURKKA Mikko Pietari OINAS Eetu Kalevi Veijonpoika OJANEN Tommi Oskari OKSANEN Aapo Elmeri OLLONQVIST Jesse Joonas Oskari PAALANEN

Kylkirauta 3/2024

101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 99.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 100.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 100.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k

Ville Jaakko PENTINMÄKI Aleksi Paavo Benjamin PESONEN Pauli Matti Oskar PIIRAINEN Ville Paavo Johannes PIKKARAINEN Antti Olavi PIRINEN Max Gerhardt PRATSCH Pyry Lauri Eevertti PULKKINEN Jyri-Oskari Amadeus PÄTÄRI Henri Aleksi RAUHALA Antti Simeon RAVELIN Nico Petteri RISSANEN Axel Johannes RÄNNÄLI Erkki Tuomas SAARIKOSKI Jesse Joonas SALLINEN Teemu Juhani SALMI Mikko Johannes SARHIMAA Olli Sakari SEPPONEN Pekka Olavi SIIKALUOMA Veijo Tapani SIIKANEN Miika Kristian Nikolai SILTAMÄKI Miro Santeri Sebastian SIVEN Erno Antero SNELLMAN Tuomas Sakari SUNI Santtu Ville Oskari TAJAKKA Venla lida-Maria TAPPER Joona Eerikki TIMPERI Joonas Jyrkinpoika TIIRA Antti Tapani TIIROLA Tuukka Akseli TIMONEN Jaakko Juhani TORPPA Arttu Oskari TUORlLA Roope Sakari TUOVILA Niko Matti Antero TURPEINEN Jesse Mikael TYNI Jori Ensio TYNI Miika Matias VALJAKKA Ville Keijonpoika VAPAAOKSA Melkker VESANEN Tuomas Juhani VITTANIEMI Heikki Samuel VUORINEN Vili Antero VÄHÄSAARI Joel Jacob WILLNER Toni Matias HUHTA Santtu Juhani HUUKI Ville-Valtteri KORPELA Niko Aleksi LAUKKANEN Valtteri Johannes LEHTI Jari Anttoni Jeremias LUSA Ville Anton Olavi LUUKKONEN Topi MAJANIEMI Arttu Johannes MAJURI Ville Joonas MATTILA Sami Matias MÄKKELI 60

101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 100.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 92.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 97.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k 101.k

AJANKOHTAISTA

101.k 101.k 101.k 101.k 101.k

Kapteeniluutnantiksi Benjamin Alexander HARIMA Joona Mikael HARTONEN Olli-Petteri HEISKANEN Tino Walter HELVAMO Tomi Tapio HONKANEN Jani Jesse Johannes JOKINEN Nicolas Eemil KALVI Henrik Antti Ilmari LINNA

101.k 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek

Riku Lauri Juhani LINNERVUO Anna-Kaisa Karoliina LUKKARI Joel Roope Jalmari PACKALÉN Samuli Henri PALDAN Ville Arttu Juhani PARMA Teemu Veli Henrikki PELTTARI Nicolas Valter RISTOJA Janne Johannes RUUSKANEN Heli Satu Marja SALO Petra Katja Karoliina SAURÉN Jaakko Viljo TAIVALMAA Jaakko Jeremia VILANDER

84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek 84.mek

Yliluutnantiksi Niko Markus KIVELÄ

84.mek

Kuvat: Maanpuolustuskorkeakoulu.

Eemi Otto Sakari NIEMELÄ Jussi Juhana POLLARI Heikki Olavi RANTANEN Mika Petri Olavi YLIPAAVALNIEMI Juho Lauri Oskari YLIPEKKALA

Kadettikunta ja Kylkirauta onnittelevat ylennettyjä!

61

Kylkirauta 3/2024

JÄSENILLE

Hautakivitunnus kadettiupseerin haudalle

S

uomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiö on valmistuttanut hautakivitunnuksen kiinnitettäväksi kadettiupseerin hautakiveen. Reliefinomaisesti toteutettu merkki on 60 mm korkea, 45 mm leveä ja sen kokonaisvahvuus on noin 7 mm. Tunnus kiinnitetään hautakiveen piilokiinnityksenä kahden mukana olevan tapin avulla.

Hautakivitunnuksen hinta on 64 euroa + postimaksu 6 euroa. Kiinnitys hautakiveen maksaa merkin myyjä­yrityksessä

Helsingissä 15 euroa. Merkin kiinnityksessä voi olla yritys- ja paikkakuntakohtaisia eroja.

Hautakivitunnuksen voi tilata Hautaustoimisto Autio Oy:stä, osoite Runeberginkatu 42, 00260 Helsinki, puhelin 09 448 346, fax 09 449 841 ja sähköposti info(at)hautaustoimistoautio.fi. Tunnuksia myydään vain kadettiupseerin hautakiveen kiinnitettäväksi. Hautaustoimisto tarkistaa osto-oikeuden tarvittaessa Kadettikunnasta.

Kadettikunnan merkki kuolinilmoituksiin Helsingin Sanomat on Kadettikunnan esityksestä ottanut Kadettikunnan jäsenmerkin (upseerin tutkinnon merkki) niiden merkkien joukkoon, joita on mahdollisuus liittää kuolinilmoitukseen.

Merkin käyttö edellyttää upseerin tutkinnon suorittamista.

Merkin saa Helsingin Sanomien toimituksesta ja se on ladattavissa Kadettikunnan verkkosivuilla kohdassa jäsenistölle.

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille antaa Kadettikunta ry:n jäsenille oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden sekä riita-asioiden alalta. oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden alalta sekä avustaa Ensimmäinen puhelinneuvonta on maksuton. perintöoikeuteen liittyvässä verosuunnittelussa. Maksutonta puhelinneuvontaa voi saada enimmillään tunnin ajan.

Puh. 02 251 1004 toimisto@asianajotoimistolindell.fi

Puhelin 02 251 1004, www.asianajotoimistolindell.fi Olli-Pekka Lindell, asianajaja, varatuomari Elisa Nordling, asianajaja,www.asianajotoimistolindell.fi varatuomari, sposti: elisa.nordling@asianajotoimistolindell.fi

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunnan perustaman Suomen Marsalkka Mannerheimin Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunta ry:n Kadettisäätiön ja asianajotoimiston väliseen sopimukseen. ja Asianajotoimisto Lindell Oy:n sopimukseen.

Testamenttilahjoitus

Kadettikunnan maanpuolustusaatteellista työtä tai Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön sosiaalista tukitoimintaa voi tukea testamenttilahjoituksilla.

Yleishyödyllisen yhteisön, kuten Kadettikunnan, ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta perintöveroa. Asianajotoimisto Lindell Oy avustaa testamenttilahjoituksen laatimisessa.

Kylkirauta 3/2024

62

IN MEMORIAM

– Ilmavoimien Ikikaaderi Mauri Maunula 1921–2024

K

apteeni Mauri Maunula siirtyi ajasta iäisyyteen 103 vuoden ikäisenä 14. syyskuuta 2024.

Hän oli syntynyt Helsingissä 2. kesäkuuta 1921, ja kirjoittanut ylioppilaaksi Helsingin Koelyseosta vuonna 1940.

Mauri Maunula oli pitkän ilmailu-uran tehnyt viimeinen Pilvenveikko ja liikennelentäjä.

Mauri Maunula syntyi isänmaalliseen ja uskonnolliseen perheeseen. Lapsuutensa hän vietti Töölössä, ja liikunnalliset aktiviteetit täyttivät Maunulan nuoruuden päivät. Hän liittyi myös suojeluskunnan poikaosastoon ja myöhemmin Helsingin Tykistösuojeluskuntaan.

Koulunkäynti keskeytyi vuoden 1939 loka-marraskuun vaihteessa YH-tilanteen vuoksi, ja sen jälkeen Mauri Maunula kykeni olemaan suojeluskunnassa kokopäiväisesti. Ylioppilaaksi Maunula pääsi keväällä 1940. Silloin ei pidetty ylioppilaskirjoituksia, vaan valkolakit jaettiin edellisen luokan päästötodistusten perusteella. Nuorison maanpuolustustahto oli silloin korkealla. Valkolakin sai seitsemän nuorta, joista viisi oli ylioppilaskuvassa sotilaspuvussa.

Talvisodan päivät olivat Mauri Maunulalle mieleenpainuvia. Marraskuun 30. päivänä 1939 hän seisoi vartiossa Yrjönkadulla Helsingin Suojeluskuntapiirin esikunnan portilla. Oli aamupäivä, ja hän näki läntisellä taivaalla viiden lentokoneen lentävän kohti pohjoista.

Hetken kuluttua lännestä kuului voimakasta pommien räjähtelyä. Hän arvasi, että sota oli syttynyt.

Maaliskuun 13. päivänä 1940 Maunula sai ilokseen virkakirjeen Ilmasotakoulusta Kauhavalta, ja hänet oli hyväksytty psykofysiologiseen tarkastukseen. Hän aloitti lentokoulutuksen Kauhavalla huhtikuussa 1940. Heinäkuun lopulla kurssilta valmistuneet siirrettiin täydennyslentolaivueisiin Parolaan ja Poriin. Maunula määrättiin Parolaan, mistä hän oli kovin tyytyväinen. Parolassa alkoi lentäminen harjoitushävittäjillä Gloster Gauntlet, Bristol Bulldog ja Gloster Gamecock eli ”Kukko”.

Keväällä 1941 Mauri Maunula kävi jalkaväen Reserviupseerikurssin 51:n Niinisalossa. Kurssin jälkeen hän palasi takaisin lentotehtäviin Parolaan. Syksyllä 1941 hän siirtyi Täydennyslentolaivue 35:n mukana Vesivehmaalle, missä alkoi lentopalvelus Pyryllä ja Fokkerilla. Joulukuun 27. päivänä 1941 Mauri Maunula sai Suomen Lentomerkin ohjaajalle nro 828. Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema merkki sai ansaitsemaansa huomiota, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli kutsunut tämän Pilvenveikon itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnaan vuonna 2018.

Mauri Maunula aloitti opinnot Kadettikoulussa 26. Kadettikurssilla 1. heinäkuuta 1942. Kadettikoulun aikana Maunula ylennettiin luutnantiksi 29. joulukuuta 1942. Kadettikurssi päättyi 4. kesäkuuta 1943. Kadettikoulun jälkeen hän palveli Hävittäjälentolaivue 28:ssa. Kalustona oli Morane Saulnier -hävittäjät. Mauri Maunula palveli tiedustelu- ja hävittäjälentäjänä jatkosodassa ja Lapin sodassa. Sotatoimialueella hän lensi yhteensä 69 lentoa.

Sodan päätyttyä Maunula siirtyi joulukuussa 1944 Ilmavoimien esikuntaan Munkkiniemeen. Hänet ylennettiin kap63

teeniksi 11. syyskuuta 1947. Lentomäärät olivat silloin vähäisiä, ja hän päätti hakea Aero Oy:n lentoperämieskurssille. Maunulan palvelus Puolustusvoimissa päättyi vuonna 1948, ja hän aloitti lentoperämieskurssilla 2. tammikuuta 1948.

Mauri Maunula lensi perämiehenä DC-3:lla, ja keväällä 1951 oli vuorossa kapteenikoulutus. Myöhemmin hän toimi kaikissa konetyypeissä, DC-3, Convair, Caravelle ja DC-8, kouluttajana ja tarkastuslentäjänä.

Maunulan liikelentäjäajan mieleenpainuvin lento oli Suomen marsalkka Mannerheimin arkun nouto Genevestä.

Hän toimi silloin koneen perämiehenä. Hän muisteli sen olleen ainoa lento urallaan, jolla koko miehistö lensi kunniamerkit rinnassa. Maunulan muistiin piirtyi myös tasavallan presidentti Urho Kekkosen kuljettamiset koneen kapteenina, muun muassa kolmella virallisella valtiovierailulla.

Mauri Maunula vihittiin Heljä Rankalan kanssa avioliittoon kesäkuussa 1948. Heidän yhteinen taipaleensa kesti vajaat 63 vuotta. Lapsia maailmaan siunaantui kolme, kaksi poikaa ja tyttö.

Maunulan vapaa-aika täyttyi monipuolisista harrastuksista. Vaimon kanssa yhteisiksi harrastuksiksi tulivat bridge ja golf. Bridgeä hän pelasi säännöllisesti aina viime vuosiin asti. Korttipelitaustansa hän kertoi juontuneen rintama-aikaan, kun laivueen komentaja määräsi nuoren vänrikin skruuviporukkaan.

Golf oli lähellä hänen sydäntään lähes puolet elämänajasta. Majuri Risto H. Luukkasen järjestämiin Kaaderigolftapahtumiin hän osallistui alusta asti.

Vuonna 2021 Maunula lahjoitti kilpailuun Golf-ikikaaderin kiertopalkinnon.

Perhe vietti aikaa myös kesämökillään Sulkavalla. Hän osallistui myös Sulkavan Suursoutuihin ja kiersi Partalansaaren kaikkiaan 15 kertaa pienveneessä, viimeisen kerran 80-vuotiaana.

Constantem Decorat Honor Heikki Pohja

Kylkirauta 3/2024

IN MEMORIAM

Kylkirauta 3/2024

Alanen Pertti Johannes Kapteeni s. 9.10.1952 k. 15.5.2024 Kad.nro 6027 61. Kurssi

Tomperi Kyösti Juho Edvard Eversti s. 26.10.1947 k. 18.6.2024 Kad.nro 5576 55. Kurssi

Kinnari Yrjö Juhani Eversti s. 5.4.1936 k. 18.8.2024 Kad.nro 3812 44. Kurssi

Nummenranta Heikki Olavi Majuri s. 22.9.1942 k. 6.6.2024 Kad.nro 5340 53. Kurssi

Lehtovirta Eino Reino Juhani Everstiluutnantti s. 25.6.1939 k. 18.6.2024 Kad.nro 4741 50. Kurssi

Isosomppi Sakari Ensio Everstiluutnantti s. 3.11.1944 k. 22.8.2024 Kad.nro 5142 52. Kurssi

Lahti Torsti Kalervo Eversti s. 10.3.1932 k. 13.6.2024 Kad.nro 578me 26. Merikadettikurssi

Mauno Erkki Esko Juhani Majuri s. 7.4.1942 k. 20.6.2024 Kad.nro 4985 51. Kurssi

Mälkki Jouko Tapio Everstiluutnantti s. 26.7.1946 k. 1.9.2024 Kad.nro 5339 53. Kurssi

Nykyri Jukka Armas Majuri s. 28.12.1949 k. 4.7.2024 Kad.nro 5693 57. Kurssi

Purola Heikki Juhani Eversti s. 5.6.1940 k. 26.6.2024 Kad.nro 4800 50. Kurssi

Ahlström Matti Juhani Majuri s. 28.10.1939 k. 11.9.2024 Kad.nro 4427 49. Kurssi

Olanterä Martti Ilmari Eversti s. 13.5.1936 k. 3.7.2024 Kad.nro 3762 43. Kurssi

Leppänen Kari Heikki Juhani Majuri s. 26.10.1935 k. 28.6.2024 Kad.nro 3822 44. Kurssi

Maunula Mauri Jaakko Kapteeni s. 2.6.1921 k. 14.9.2024 Kad.nro 2524 26. Kurssi

Ovaskainen Sulo Ilmari Majuri s. 21.7.1941 k. 29.6.2024 Kad.nro 4558 49. Kurssi

Kunnari Heimo Kalervo Everstiluutnantti s. 19.8.1936 k. 8.7.2024 Kad.nro 3820 44. Kurssi

Talari Erkki Tapani Komentajakapteeni s. 20.11.1936 k. 17.9.2024 Kad.nro 677me 33. Merikadettikurssi

Toivonen Arto-Pekka Majuri s. 20.4.1939 k. 12.7.2024 Kad.nro 4407 48. Kurssi

Leskinen Arvi Ensio Everstiluutnantti s. 15.10.1940 k. 7.8.2024 Kad.nro 4532 49. Kurssi

64