Page 67

Euroopan kentillä Erkki Liikanen Komissaari Siltala 2021 Sivuja 383 ISBN 978-952234-815-9

Erkki Liikasen yhteiskunnallinen ura alkoi 22-vuotiaana kansanedustajana vuonna 1972 ja päättyi Suomen Pankin pääjohtajana vuonna 2018. Hänen monipuoliseen uraansa mahtui lähes viisitoista vuotta Euroopassa: ensin vuosina 1990–1994 suurlähettiläänä ja Suomen edustajana Euroopan unionissa, Jacques Santerin komission budjetti- ja hallintokomissaarina vuosina 1995– 1999 ja Romano Prodin komission yrityspolitiikka- ja teollisuuskomissaarina vuosina 1999–2004. Euroopan komissio on unionin toimeenpaneva toimielin, jonka tehtävänä on tehdä lainsäädäntöesityksiä ja valvoa lainsäädännön soveltamista unionin jäsenvaltioissa sekä vastata unionin toimintapolitiikkojen ja talousarvion täytäntöönpanosta. Komissio on poliittisesti itsenäinen, ja se puolustaa unionin yleistä etua. Komissio ehdottaa toiminnan suuntia ja panee täytäntöön toimia, joista Euroopan neuvosto ja parlamentti ovat tehneet päätöksiä. Komissio on poliittisesti vastuussa Euroopan parlamentille. Näissä suhteissa komission ja komissaarien tehtävät ovat varsin yhtenevät kansallisten hallitusten ja ministerien tehtävien kanssa. Liikasen ensimmäisten komissaarivuosien aikana Santerin komissio työskenteli unionin laajentumiskehityksen perusteiden parissa, ja kesällä 1997 komissio hyväksyi vuoteen 2006 ulottuvan unionin strategisen suunnitelman, joka kulki nimellä Agenda 2000. Agendan tavoitteena oli yksiselitteisesti laajempi ja vahvempi unioni, ja se sisälsi esimerkiksi maatalouspolitiikan, alue- ja rakennepolitiikan sekä budjetin uudistuksen perusteet. Näistä kaikista olivat omat heijastevaikutuksensa Suomeenkin. Ilman kylmän sodan päättymistä ja Neuvostoliiton hajoamista kehitys ei olisi ollut Euroopan mitassa mahdollista.

Hallintokomissaarina Liikasen vastuulle tuli iso savotta komission hallintorutiinien uudistamisessa ja kehittämisessä: komissiosta haluttiin tehdä tietotekniikan mallikäyttäjä. Liikanen kuvailee tietotekniikan käyttöönottoa muun muassa näin: ”Henkilökunnalla oli tietokoneet, mutta sähköpostia ei käytetty. Ei riitä pelkkä tietotekniikka, pitää uudistaa myös prosessit. Läpimurto tuli myöhemmin samana vuonna. Postinjakelusta vastanneet vahtimestarit menivät lakkoon, joka pysäytti sisäisen postin. Sähköposti otti tilan muutamassa päivässä, eikä entiseen paperimaailmaan enää koskaan palattu.” Santerin komissio joutui eroamaan maaliskuussa 1999 sitä kohtaan esitettyjen väärinkäytösepäilyjen takia. Teoksessaan Liikanen pyrkii seikkaperäisesti avaamaan tapahtumainkehitystä, mutta hämäriksi eron kaikki taustat näyttävät jäävän. Samoihin aikoihin meneillään oli kovia vääntöjä yhteisvaluutta eurosta ja budjettisopu rakoili. Santerin komission suurtyö Agenda 2000 saatiin onneksi valmiiksi, ja Suomi aloitti ensimmäisen unionin puheenjohtajuuskauten-

65

sa heinäkuussa 1999. Uudeksi komission puheenjohtajaksi valittiin Romano Prodi, ja Liikanen jatkoi Suomen komissaarina. Liikasen toisella komissaarikaudella isoja teemoja olivat jo silloin kestävä kehitys, digitalisaatio ja globalisaatio sekä tuottavuuden parantaminen. Hieman paradoksaalisesti 2000-luvun alussa käynnistynyt ja yhä jatkuva digiloikka sysäsi aluksi metsäteollisuuden globaalisti syöksyyn, mutta se myös pakotti koko toimialan uudistumaan hyvin tuloksin, kuten nyttemmin on nähty. Samalla Liikanen kuitenkin muistuttaa ekonomisti Paul Collierin ajatuksesta, jossa ”globalisaatio ja teknologinen edistys voivat olla hyviä asioita, mutta hyvätkään asiat tulevat harvoin ilmaiseksi”. Komissaarin työ näyttäytyy epäinhimillisenä urakointina, jossa käsiteltävät asiat vaihtuvat sekuntiluokassa ja tulokset näkyvät vuosien perästä, jos sittenkään. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että rauhallinen savolainen osasi olla tyytyväinen, kun hommat etenivät edes vähäsen. Suomen ensimmäisen komissaarin Erkki Liikasen näkökulma Euroopan unioniin on Jacques Delorsin ”kilpailu kannustaa, yhteistyö vahvistaa, solidaarisuus yhdistää” hengessä toiveikas. Kuitenkin koko Euroopan laajuisella pelikentällä lukemattomien kantoisuudeltaan milloin isojen, milloin pienempien hankkeiden maaliin vienti on monesti mahdoton tehtävä. Kysyihän jo aikoinaan Henry Kissinger, kenelle voi soittaa, kun pitää soittaa Euroopan unionille?

Jussi Ylimartimo

Kylkirauta 3/2021


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.