Page 43

AJAN KAIKUJA – SOTAHISTORIAN TUTKIMUKSEN AALTOLIIKE TEKSTI: OHTO MANNINEN

Historiantutkimusta ohjaavat tutkijayhteisö ja siihen kuuluvat henkilöt, tieteelliset huiput sekä kansainväliset suuntaukset. Jotkin aiheet vetävät tukijoita puoleensa kiehtovuutensa tai karmeutensa takia. Sodat ovat tätä jälkimmäistä.

H

istorian tutkimuksen aiheet valikoituvat sinne, missä on tutkimatonta tai missä uudet lähdeaineistot mahdollistavat tulkinnan uudelleenarvioinnin. Suomalainen historiantutkimus on 1960-luvulta asti asettanut kyseenalaisiksi monia vakiintuneita historian tulkintoja, joita oli syntynyt 1800-luvulta alkaen luotaessa Suomen autonomiselle valtiolle historiaa ja voimakkaasti 1920- ja 1930-luvuilla, itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Tällöin niin sanottu kansallinen historiankirjoitus terävöitti menneiden vuosisatojen Suomea jälkikäteen. 1960-luvulla yliopistoissa opiskellut ”myytinmurtajien sukupolvi” huomasi aiemmat ylilyönnit ja kyseenalaisti lähes kaiken varhemman tutkimuksen. Paljon hyvää saatiin aikaan, mutta kriitikot omaksuivat usein kritiikittä saamaansa uutta tietoa, ja niin mentiin toiseen äärimmäisyyteen.

Sotien historia tutkimuskohteena Sotien historia on kuulunut suomalaiseen historiankirjoitukseen alusta asti. Yrjö Koskinen kirjoitti Nuijasodasta, Johan Richard Danielson-Kalmari Suomen sodasta, Arvi Korhonen Hakkapeliitoista ja Matti Lauerma 1700-luvun tykistöstä. Helsingin yli-

opistossa professorit Eino Jutikkala ja Aimo Halila panivat alulle Itä-Karjalan miehityshallinnon tutkimisen. Turussa Jussi T. Lappalainen erikoistui hakkapeliittoihin ja kunnostautui sotahistorian tutkimuksen ohjaajana. Poliittisen historian professoreista L. A. Puntila tunsi vastuuta sota-ajan arkistojen keräämisestä, ja hänen aloitteestaan 1970-luvulla perustettiin valtion rahoituksella Suomi toisessa maailmansodassa -projekti eli SUOMA. Poliittisissa suhdanteissa Puntila kuitenkin syrjäytettiin projektin johdosta, ja tilalle tuli Olli Vehviläinen. Valtiovallan tuella on kirjoitettu moniosaisia historiateoksia: Lenin ja Suomi, Punaisen Suomen historia ja – virheellisesti jonkinlaiseksi vastapainoksi epäilty – Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. Maanpuolustuskorkeakoulun ja sen edeltäjien tehtävänä on ollut sotien kokemusten taltiointi ja tutkimus. On julkaistu teoksia talvisodasta ja jatkosodasta. Jatkosodan jälkeen kirjoitettua Suomen sota -sarjaa rajaamassa oli Mannerheimin ohje: ”Pataljoonaa myöten selostettava – Ei ketään saa kiittää eikä ketään moittia – Tosiasiat esitettävä sellaisinaan.” Myöhemmin julkaistiin Tal­ visodan historia ja Jatkosodan historia. Kun jatkosodan uusi historia valmistui, silloinen puolustusvoimain ko41

OHTO MANNINEN

mentaja antoi ohjeen siirtää tutkimuksen pois viime sodista. Sen jälkeen painotettiin kylmää sotaa ja sen ajan sotataidon tutkimista. Huomio kiinnitettiin näkyvästi operaatiotaitoon ja taktiikkaan, sotilaspedagogiikkaan ja johtamiseen. On väitetty, että sotahistorian tutkijat tai tarkemmin määritellysti Puolustusvoimia lähellä olevat tai Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian tutkijat ovat muotoilleet tutkimustuloksensa isänmaallisessa hengessä. Tällaista on saattanut varhemmin esiintyä, joskin on vaikea määritellä sellaista tarkoitukselliseksi, kun voimakas kansallinen innostus aikanaan siivitti ajatuksia. Sensuuria ja itsesensuuriakin on pienessä mitassa ollut. Jatkosodan histo­

Kylkirauta 3/2021


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.