Puolustusvalmiuden kehittämistä Mietinnössään vuonna 1949 komitea jätti ylipäällikön ja komentajan aseman ennalleen. Keskeisin ylimmän johdon toimintaa koskenut esitys oli erityisen puolustusneuvoston perustaminen koordinoimaan hallinnonalojen puolustusvalmisteluja. Samansuuntaisen esityksen komitea teki puolustustalouden järjestämisestä. Muuten komitea laati arvioita tekijöistä, jotka vaikuttivat sotilaspoliittiseen asemaan ja maanpuolustuksen toimintamahdollisuuksiin. Siinä komitean näkemykset muodostivat jatkossa vertailupohjan, jota myöhemmät arvioijat hyödynsivät ajantasaistaessaan johtopäätöksiä turvallisuusympäristön ajankohtaisesta kehityksestä. Puolustusvoimien kehittämistä koskevat linjaukset noudattelivat Pääesikunnassa komiteatyön loppuvaiheissa valmisteilla olleita suunnitelmia, joiden tuloksina olivat ensimmäinen sodanjälkeinen puolustussuunnitelma ja Puolustusvoimien uudelleenorganisointi vuonna 1952. Puolustusrevision mietintöasiakirjoja ja Puolustusvoimien organisointia seurannut kokonaispuolustuksellinen kehittäminen jatkui useita vuosia varsin sattumanvaraisesti, usein asiaan innostuneiden henkilöiden aktiivisuuden varassa. Pääesikunnan toimikunnan revisiolle tekemät selvitykset ja esitykset antoivat kuitenkin operatiiviselle osastolle sekä sotatalousasiantuntijoille lähtökohtia seurata eri alojen kehitystä ja pohtia sotilassuunnittelun tarvitsemia liittymäpintoja yhteiskunnan muuhun toimintaan.
Kylkirauta 3/2021
Kuvat Puolustusvoimat. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen
kaikkien alojen ylimmän johdon alistamisen parlamentarismin mukaisesti eduskunnalle ja vastuussa olevalle hallitukselle, ensi sijassa pääministerille ja puolustusministerille. Sotilaat taas painottivat sota-ajan myönteisiä kokemuksia ja sodan ajan ylipäällikön – rauhan ajan puolustusvoimain komentajan puolustusministeriä moniulotteisempaa vastuuta. Samaan aikaan Puolustusvoimien johto alkoi kuitenkin tuoda voimistuvasti esiin siviilihallinnon- ja -toimialojen vastuuta puolustusvalmisteluista. Odotettiin sekä vahvempaa tukea Puolustusvoimien toiminnalle että riippumattomuutta sotilaallista sektoria tukemattomista yhteiskunnan toiminnoista.
Operatiivisessa osastossa laadittiin ja koottiin muilta osastoilta muistioita ja niiden runkoja kullekin hallinnon- ja toimialalle tähdellisistä maanpuolustusasioista ja -tehtävistä. Kehitystä hidasti muiden muassa ulkopoliittinen varovaisuus, jonka vuoksi suunnittelijoilta oli kielletty yhteydenpito siviiliviranomaisiin. Kielto kohdistui voimakkaimmin liikekannallepanon ja operatiivisen toiminnan suunnitteluun, jota ryhdyttiinkin tekemään salaisina, esikuntakohtaisina toimintavalmiuden harjoitustöinä. Kielto vaikutti jossakin määrin ainakin puolustusneuvostovalmistelun alkuun vuoteen 1956 asti. Tuolloin presidentti Kekkonenkin edellytti puolustussuunnitelmien kuntoonpanoa Unkarin ja Suezin kriisien sekä Lapin strategisen merkityksen kasvun vuoksi. 34
Maanpuolustuksen siviilialat heräsivät Puolustusvoimain komentaja kääntyi kirjeitse vuosina 1950 ja 1951 tasavallan presidentin puoleen saadakseen muut valtionhallinnon alat täyttämään totaalisen eli kokonaismaanpuolustuksen suunnittelu- ja valmistelutehtävänsä. Kehitys oli hidasta, kunnes joulukuussa 1955 tuli valtioneuvoston piirissä varsin yllättäen esille taloudel lisen puolustuksen järjestäminen suunnittelukuntamuotoisena. Puolustusministeri Emil Skog ehdotti asiaa presidentti Paasikivelle, joka olikin myötämielinen ajatukselle. Taloudellisen sektorin organisointia oli jo kaavailtu ainakin Pääesikunnassa ja puolustusministeriössä. Skog esittikin samassa yhteydessä alkuvuodesta eläkkeelle jäänyttä ja totaalisen puolus-
