K

Suomen puolustusratkaisun rakennuspalikoita

ylkirauta-lehden kesänumerossa tarkasteltiin turvallisuuspolitiikkaa. Asiantuntijakirjoitusten yhteisenä näkökulmana oli toimintaympäristön muutos ja sen vaikutus turvallisuuspoliittiseen ajatteluun ja retoriikkaan eri aikakausina. Turvallisuustoimintaympäristön kehitys vaikuttaa käsityksiin valtiollisista uhkamalleista ja turvallisuuspoliittisiin valintoihin. Samaan uhkamallistoon pohjautuu myös sotilaiden arvio ajantasaisesta sodan kuvasta, joka on tarvittavan puolustusratkaisun perustana. Työnjako on selvä: valtionjohto määrittää reunaehdot, jonka perusteella puolustuksen kehityksen suuntaviivat hahmotellaan. Mutta kuinka poliittisessa prosessissa muodostettavat turvallisuuspoliittiset näkemykset ja ammattisotilaiden arvio sodan kuvasta kohtaavat järjestettäessä puolustusratkaisun rakennuspalikoita? Tämän kysymysasettelun pohjalta haastoimme asiantuntijoita pohtimaan poliittisen ohjauksen ja puolustuskyvyn rakentajien yhteistyötä puolustusratkaisujemme kehittämisessä eilen, tänään ja tulevaisuudessa. Asiantuntijat vastaavat. Tarjolla on vertailua, analyysiä ja kehittämisesityksiäkin, mutta synteesin ja johtopäätökset jätän teille, hyvät lukijat. Historialliset toimintamallit, kuten puolustusrevisiot, selonteot sekä viime hallituskausilta jälleen tutuksi tullut parlamentaaristen komiteoiden käyttö, heijastelevat kukin aikansa valintoja maanpuolustuskysymysten ratkaisemiseksi. Historiaa tutkimalla voimme myös arvioida valittujen toimintamenettelyjen onnistumista, vaikkei puolustusjärjestelmäämme ole onneksi jouduttu oikeasti testaamaan. Joku voisi tehdä sellaisenkin suuripiirteisen johtopäätöksen, että Suomen puolustuksen pidäke on ollut turvallisuusympäristöönsä nähden riittävä tai että alueellamme on vallinnut hyvin rauhallinen vaihe toisen maailmansodan jälkeen. Todellisuus lienee toinen, mikäli menneiden vuosikymmenten puolustusjärjestelmät analysoitaisiin tarkasti tai vaikkapa sotapelattaisiin kunkin ajan uhkapotentiaaliin nähden. Edellisessä lehdessä kuvattu turvallisuustoimintaympäristön muutos ja siihen kytkeytyvä poliittinen liikkumavara, tai pikemminkin sen puute, vaikuttivat olennaisesti puolustusratkaisumme kehittämiseen. Suomen ratkaisu, joka presidentti Koivistoa lainaten on ”selviytyminen”, oli järjestää puolustuksensa yksin, ja se johti tarpeeseen hyödyntää koko maan resursseja täysimääräisesti. Totaalisen puolustuksen myötä kehittynyt kokonaismaanpuolustus ja nykyinen laajan turvallisuuskäsityksen mukainen ja laaja-alaiseen vaikuttamiseen hyvin vastaava kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalli ovat evoluutiota sotienjälkeisen Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Toimintaympäristön muutokset ovat johtaneet poliittisten painotusten vaihteluun, joka on heijastanut enemmän tai vähemmän jännitteitä maanpuolustuskeskusteluun. 1990-luvun lopulta kehitetyn selontekomenettelyjen tavoitteena on ollut saada hallituskausia pitkäjänteisempää linjausta maanpuolustuksen kehittämiselle. Tämän onnistumista pohditaan monessa asiantuntija-artikkelissamme. Vaikka nykyistä ja edellistäkin selontekojen sarjaa on pidetty onnistuneena, erityisesti puolustuspoliittisen selonteon osalta, jossain määrin sektoroitunut selontekotyö tuottaa myös haasteensa. Hallinnonalojen yhteisten turvallisuustarpeiden ratkaisuja, kuten tilannekuvaratkaisuja tai kriisijohtamisen kehittämistä, ei tällä menettelyllä tunnisteta. Selonteot ja strategiset hankkeet ovat edellyttäneet vuosikymmenten myötä yhä suorempaa vuoropuhelua virkamiesvalmistelijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden kesken. Puolustusvoimien tehtävissä lisääntyneet kansainvälisen yhteistoiminnan vaatimukset ovat osaltaan lisänneet rinnakkaisen poliittisen käsittelyn tarvetta. Tämä on myös kasvattanut ymmärrystä Puolustusvoimien resurssien hyödyntämisen mahdollisuuksista ja reunaehdoista. Puolustusvoimien suunnittelurytmi onkin sovitettu hallituskausiin, jolloin kehittämisen seurannan ja yhteiskunnan resurssien tilannekuva muodostuu puolustuksen kehittämisen kannalta varsin yhtenäiseksi. Monessa asiantuntijakirjoituksessa kaivataan lisää vuoropuhelua turvallisuusratkaisuja valmistelevan virkamiehistön ja poliittisten päättäjien kesken. Näin varmasti onkin, sillä turvallisuuteen keskittyvien selontekojen ja strategioiden valmistelua tapahtuu yhdessä hallituskaudessakin varsin vähän. Turvallisuustilanteet voivat kuitenkin muuttua nopeastikin, jolloin ajantasainen ymmärrys turvallisuusuhkista parantaa myös kriisijohtamisen valmiuksia. Kadettikunnan ohella tänä vuonna 100-vuotiaiden kerhoon liittyy vihreiden sisarten oma liitto. Kylkirauta-lehti onnittelee 100-vuotiasta Sotilaskotiliittoa, jonka siipien suojassa sotilaskodit ovat tarjonneet palveluitaan sotilaillemme jo vuodesta 1918 – ”hymyllä ja sydämellä”. Sotilaskotivapaaehtoisten asenne kannustakoon meitä kaikkia suhtautumaan tekemiseemme, vaikka vakavasävyistä turvallisuusasiaa olisikin, ilo pinnassa ja ihmisiä varten. Värikästä syksyä ja mukavia lukuhetkiä lehtemme parissa,

Päätoimittaja Eversti Vesa Valtonen vesa.valtonen(at)kylkirauta.fi