Aiemmin mainittu murros on vasta meneillään: kaikkia modernin sodankäynnin lainalaisuuksia ja todellisuuksia ei vielä ole sisäistetty, tai ne on sisäistetty, mutta ei haluta, että Suomi puolustautuu modernin taistelukentän uhkien ja mahdollisuuksien mukaisesti, tai ainakaan mahdollisuutta ei haluta myöntää, vaikka suorituskyky olisikin. Todellisuudessa Suomen puolustusvoimat – kuten esimerkiksi Ruotsin tai Norjankin – valmistautuu tarvittaessa iskemään kohteita vastaan, jotka ovat rajojemme ulkopuolella.

Valmiutta parannettu

pidetty poliittisesti ”vähemmän vakavina” kuin fyysisiä iskuja. Kiinalainen valtiollinen toimija toteutti vuonna 2020 tietoverkkohyökkäyksen Suomen eduskuntaa vastaan, mutta virallinen reaktio ei juuri nuhteluja vakavampi ollut. Voi vain kuvitella, mikä reaktio olisi ollut, jos bittien tilalla olisi käytetty risteilyohjusta. Tällainen tietoverkko- tai kyberiskujen ja fyysisten iskujen ”ero” näkyy myös kansanedustajien näkemyksissä. Noin kahdeksan kymmenestä kyselyyn vastanneesta tuki ajatusta tietoverkkoiskuista – osana laajempaa puolustustaistelua – vastustajan maaperälle, mutta fyysisten iskujen tuki oli vähäisempää. Kun kansanedustajilta kysyttiin fyysisten iskujen toteuttamisesta rajojen ulkopuolelle hyökkääjän maaperälle, sitä tuki 57 prosenttia vastanneista, 24 prosenttia ei ollut varma ja 20 prosenttia ei pitänyt ajatusta hyväksyttävänä.

Kolmas suuri maanpuolustukseen liittyvä muutos on ollut valmiuden ja nopean toimintakyvyn lisääminen, jolla vastataan muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen ja Venäjän osoittamaan suorituskykyyn. Suomi on viimeisten viiden vuoden aikana osoittanut, että se on kyennyt kehittämään ratkaisun, jolla etenkin Maavoimien torjuntataistelun muutamien tuntien sisällä aloittavien harjoitettujen joukkojen määrää on lisätty käytännössä nollasta moneen sataan. Reserviläisten hyödyntämisessä – joka mainitaan jokaisessa juhlapuheessa – ei kuitenkaan ole vielä päästy pitkälle. Muutospaineista huolimatta poliittiset päättäjät katsovat, kuten suuri osa kansasta, että Suomen puolustusjärjestelmän pitää tulevaisuudessakin perustua nykyisenkaltaiseen miehiä koskevaan yleiseen asevelvollisuuteen. Vuoden 2019 kyselyssä tätä mieltä oli 86 prosenttia vastanneista kansanedustajista, ja molempia sukupuolia koskevaa asevelvollisuutta tuki 10 prosenttia. Vain 4 prosenttia vastanneista halusi nähdä vapaaehtoisen asepalveluksen. Vuoden 2020 kyselyyn vastausvaihtoehtoja muutettiin vastaamaan entistä paremmin yhteiskunnallisessa keskustelussa ilmeneviä vaihtoehtoja. Kaikista vastanneista kansanedustajista 73 prosenttia halusi nähdä nykyisenkaltaisen järjestelmän mutta siten, että kutsunnat järjestettäisiin kaikille ja siviilipalvelusta uudistettaisiin. Vaikka viimevuonna asetettu asevelvollisuuden tulevaisuutta selvittävä parlamentaarinen komitea ei ole tuloksiaan vielä julkaissut, ennakkotiedot viittaavat tämän suuntaiseen kehitykseen. On huomionarvoista, että 25–49vuotiaiden vastanneiden kansanedusta25

jien joukosta 34 prosenttia tuki yleistä kansalaispalvelusta, joka olisi pakollinen sekä miehille että naisille ja joka kuitenkin valinnoilla varmistaisi, että Puolustusvoimat saa tarpeeksi henkilöstöä koulutettaviksi reserviin.

Reservin koulutukseen panostettava Kyselyiden tulosten valossa poliittisten päättäjien keskuudessa on havaittavissa kehittyvä ymmärrys sodan kuvan muutoksesta ja siitä, mitä Suomen puolustamisen perusratkaisut vaativat. Tulevissa kyselyissä on syytä tiedustella mielipiteitä yhdestä maanpuolustuksen toteuttamisen kannalta keskeisimmästä asiasta: reserviläisten hyödyntämisestä. Puolustusvoimien juhlapuheissa mainitaan, miten tärkeä koulutettu reservi on. Myös sodan kuvan muutoksesta ja nopeasti puhkeavista kriiseistä puhutaan. Samaan aikaan reserviläisiä ei ole koulutettu sille tasolle ja niin usein kuin sodan kuvan muutos vaatisi. Edellä kuvatusta puutteesta ovat vastuussa Puolustusvoimat ja poliittiset päättäjät. Jää nähtäväksi korjataanko puutetta seuraavan vuosikymmenen aikana, sillä sodassa tästä puutteesta reserviläiset maksavat hinnan. Onkin tutkittava poliittisten päättäjien näkemyksiä asiasta, minkä perusteella aktiivinen reserviläinen voi tehdä johtopäätöksiä siitä, miten maanpuolustusta kannattaa edistää. Valtiotieteiden maisteri Charly Sa­ lonius-Pasternak on Ulkopoliittisen ins­ tituutin johtava tutkija ja yliluutnant­ ti (res).

Kylkirauta 3/2021