historiakatsaus
Puolustusvoimien varusmieskoulutuksen ensiaskeleet Teksti: Heikki Pohja
S
uomi oli jäänyt ilman kansallista sotaväkeä, kun viimeinen autonomian ajan joukko-osasto lakkautettiin vuonna 1905. Itsenäistyvään maahan oli tarve saada koulutettua sotaväkeä. Jääkäriliike oli yksi keino havaitun puutteen korjaamiseksi. Toinen koulutuspolku oli suojeluskunnissa annettu koulutus. Kolmas toimintalinja oli syyskuussa 1917 Porvoon lähelle perustettu Järjestyslipusto, joka muuttui poliisiluonteisesta lipustosta sotilasopetuslaitokseksi, kun se siirtyi vapaus sodan aikana Lappajärvelle.
Sotilasopetuslaitoksia perustetaan Varsin nopeasti huomattiin, ettei sotaväessä ollut riittävästi upseeristoa. Puutetta poistettiin järjestämällä Helsingin ylioppilassuojeluskunnan jäsenille sotilasohjaajakurssi Vimpelissä. Kurssi oli kestoltaan runsaat kaksi viikkoa, ja siltä valmistuneiden 200 miehen on todettu käyneen Suomen ensimmäinen upseerikurssi. Olennaisimpana hyötynä kurssista oli se, että suojeluskunnat saivat kurssilaisista osaavia sotilasohjaajia. Vöyrin sotakoulu aloitti toimintansa 26. tammikuuta 1918. Jo parin päivän päästä kurssin oppilaat osallistuivat vapaussodan taisteluihin, ja kurssi keskeytettiin vapaussodan johdosta useammankin kerran. Varsinainen koulutusaika kesti kuusi viikkoa, ja sen suoritti runsaat 1 200 miestä. Yhdessä palvelukseen jääneiden jääkärialiupseerien kanssa Vöyrin kurssit kouluttivat itsenäisen Suomen armeijan alipäällys-
Vapaussodan päätyttyä rauhan ajan armeijan tehtävänä oli yhtenäistää asevoimien koulutus. Koulutuksella luotiin sotakelpoinen joukko, johon kuuluvilla oli taistelutahto, joka altistui kuriin ja joka täytti tehtävänsä. tön runko-osan. Vöyrin kurssien ansiosta Puolustusvoimien alipäällystöstä muodostui yhtenäisesti koulutettu. Helmikuun 5. päivänä Mannerheim määräsi everstiluutnantti Nenosen perustamaan tykistökoulun Pietarsaareen. Tykistökoulun tehtävä erosi niin Vimpelin kuin Vöyrinkin kurssien tavoitteista sikäli, että sen tehtävänä oli tuottaa valkoiselle armeijalle tykistöyksikköjä aluksi tykeittäin ja lopulta patteristoittain. Helmikuussa 2018 perustettiin myös Päämajan Sotavänrikkikoulu. Koulu seurasi vapaussodan aikana Päämajan siirtoja, joten Seinäjoella alkanut kurssi päättyi huhtikuun lopussa Mikkelissä. Tykistökoulu oli ainoa sotilasopetuslaitos, joka jäi vapaussodan jälkeen toimimaan, ja se siirtyi siinä vaiheessa Lappeenrantaan. Miehistön koulutus jäi ennen vapaussotaa ja sen aikana kaikkein puutteellisimmaksi, vaikka sotilas ohjaajakurssien päämääränä oli kouluttaa miehistön kouluttajia. Miehistön koulutuksen epäyhtenäisyyttä lisäsi se, ettei kaikkiin suojeluskuntiin riittänyt osaavia kouluttajia. Koulutustilanne parani sitä mukaa, kun Saksasta kotiutui jääkäreitä ja sotilasohjaajakursseja valmistui. Mannerheimin hajauttaessa jääkärit valkoisen armeijan eri yksiköihin mahdollistettiin asevelvollisuuslain 47
perusteella palvelukseen määrätyille jääkäripataljoonille ja värvätyille joukoille vähintään kahden viikon koulutus ennen taisteluita. Joukkojen pikakoulutukseen sisältyi sulkeisjärjestystä, ase- ja ampumakoulutusta, ketjuun menoa, syöksymistä ja rynnäköintiä. Koulutuksen painopiste oli hyökkäyksessä, jolla sota katsottiin voitettavan.
Koulutus vapaussodan jälkeen Vapaussodan päätyttyä Suomessa oli sekalaisen koulutuksen saanut armeija. Rauhan ajan kokoonpanoon siirtyvän armeijan tehtäväksi tuli poistaa koulutuksessa ilmenneet puutteet ja yhtenäistää asevoimien koulutus. Ensimmäiseksi tehtäväksi miellettiin rauhan ajan Puolustusvoimien järjestelyt. Organisaation oli palveltava paitsi valtakunnan puolustamista myös niiden varusmiesten kouluttamista, jotka helmikuussa 1918 oli määrätty kolmeksi vuodeksi palvelukseen. Joukkoja kotiutettaessa vuosina 1892–1896 syntyneet määrättiin jäämään palvelukseen, joten varusmieskoulutukseen osallistuvilla oli jo sotakokemustakin. Koulutus perustui aluksi pääosin jääkäreiden Saksasta hankkimaan kokemukseen, sotakokemuksiin, Suomen
Kylkirauta 3/2020