Ursus 1/2020 by Jyväskylän Metsänkävijät

1 / 2020

Partiolippukunta Jyväskylän Metsänkävijöiden tiedotuslehti

ursus

Toimituksen terveiset

Ursus 1/2020 - Sisältö Lippukunnanjohtajan terveiset Kokkisodan parhaat reseptit Talvileiri vaihtui virtuaalikisoiksi Sudenpennun näkökulmasta Minecraft-partiota Vaeltaminen aloittelijoille Teatterimatka Haltille Kesäleiri 2018 Kysy Erkiltä Ananaskuvakisan satoa Tulevat tapahtumat Kesäbingo

2 3 7 9 10 11 17 19 21 24 25 26

Toimitus Toimittajat Justus Leppäaho, Marko Yrjänä, Ida Tiittanen, Mikael Lyhty, Henri Nummela, Roberto Camp, Sanna Vähäaho, Helmi Jyrkkänen, Manuel Lyhty

Kuvat Tero Maaniemi (ellei toisin mainita), Niina Latva-Karjanmaa (kuvitukset), Mikael Lyhty, Aatos Leppäaho (takakannen piirros), Annimaria Valli, Helmi Jyrkkänen, Sanna Vähäaho, sekä etäpartiolaiset

Taitto Helmi Jyrkkänen Julkaisija Jyväskylän Metsänkävijät ry www.jyme.org www.facebook.com/JyvaskylanMetsankavijat www.instagram.com/jyvaskylanmetsankavijat/

27.5.2020 1

Hei hyvä lukija! Pitkästä aikaa käsissämme, tai tällä kertaa näytöillämme, on uusi lippukunnan oma Ursus. Suuri kiitos kaikille kirjoittajille, piirtäjille ja valokuvaajille! Kiitos reseptien tekijöille, Minecraftin pelaajille, ananaskuvien ottajille, ja jokaiselle etäpartiotoimintaan osallistuneelle ja Ursuksen tekoa tukeneelle. Ursus on lippukuntamme yhteinen tuotos, johon tallettuu paljon hauskoja muistoja ja tarinoita. Se myös tekee toimintaamme näkyväksi ei-vielä-partiolaisille. Odotamme innolla että syksyn numeroon päästään tallettamaan kertomuksia Koloilloista ja retkistä ja muista yhteisistä jutuista! Tähän numeroon on kuitenkin koottu juttuja etäpartiokeväältä, joka on sekin sujunut lippukunnassamme tosi hienosti. Lisämausteena on muutama aiemmin julkaisematon juttu parin vuoden takaa kesän retkiä ja vaelluksia inspiroimaan. Hauskoja lukuhetkiä! Helmi

Lippukunnanjohtajan terveiset

Etäpartiota ja kesän odotusta Hyvää koronakevättä! Koronapandemia iski yllättäen ja katkaisi kaiken toiminnan ja saa korvat jo tursuamaan jokaisessa mediassa toistuvista koronauutisista. Kuitenkin tämä poikkeuksellinen tilanne on ollut partion kannalta hieno tilaisuus kokeilla uusilla tavoilla toimintaa. Porukalla on kivasti kisailtu eri tavoin, bingoiltu ja oltu yhdessä erilaisten videopuheluiden äärellä huivit kaulassa. Poikkeustila on antanut johtokolmikolle ja lippukunnan hallitukselle paljon tehtävää mielekkään ja monipuolisen etäpartioinnin kehittämiseen, mutta toisaalta keväälle on saatu aikaa muun muassa Kolon, Kämpän ja Ursuksen miettimiseen muiden harrastuksien ja menojen peruuntuessa. Edellisen kerran Ursus ilmestyi keväällä 2018, jonka jälkeen Kolon putkiremontti aiheutti säätöä partiotoiminnan toteuttamiseen, ja esimerkiksi lippukuntalehti jätettiin taka-alalle panostaessa toimintaan. Uusitulle Kololle päästiin syksyllä 2019 jatkamaan normaalia JyMemäistä menoa, vaikka toki osa tavaroista hakee vielä paikkaansa. Toivottavasti saadaan kesällä hyvät talkoot isolla porukalla ja Kolo vieläkin upeammaksi sekä tietenkin muuta kivaa partiotoimintaa, kuten oma leiri ja vaellus. Nähdään kesän tapahtumissa ja syksyllä! terveisin:

Justus kevään tuore lippukunnanjohtaja

Kokkisodan parhaat reseptit Kuvat: Manuel, Olli, Sanna, Linda, Onni

Jaettu 1. sija: Manuelin kesäkurpitsasuklaakakku 5 dl raastettua kesäkurpitsaa 2 kananmunaa 4 dl sokeria 6 dl täysjyvävehnäjauhoja 1 tl suolaa 1 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 2 dl sulatettua voita 1 dl tummaa kaakaojauhetta Kuorrutukseen: suklaata ja strösseleitä 1. Vaahdota munat ja sokeri. 2. Sekoita kuivat aineet keskenään. 3. Raasta kesäkurpitsa. 4. Lisää voi (2 dl = 200g) 5. Sekoita ainekset keskenään taikinaksi. 6. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

7. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. 8. Kuorruta esim. sulatetulla suklaalla ja strösseleillä.

Jaettu 1. sija: Ollin pizza Taikina (1,5 pellillistä tai yksi iso ja yksi pieni pizza): 500g vehnäjauhoja (mielellään 00jauhoa) 3,5 dl kylmää vettä 3g tuorehiivaa tai 1 g kuivahiivaa (n ⅓ tl) 10g hienoa merisuolaa 10g oliiviöljyä (reilu ruokalusikallinen) Täyte Koskenlaskija maustamaton ruoka&dippi -kastiketta Kirsikkatomaatteja Kinkkua Ilmakuivattua kinkkua Paljon juustoraastetta

1. Ota tilkka vettä erikseen ja sekoita siihen merisuola. 2. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin ja lisää loppu vesi. Jos käytät tuorehiivaa, liuota se aluksi veteen ja vasta sen jälkeen jauhoihin. Vaivaa käsin tai koneella, hiljaisella nopeudella noin 10 minuuttia. 3. Lisää suolavesi ja jatka vaivaamista kunnes vesi on imeytynyt jauhoihin. 4. Lisää oliiviöljy ja jatka vaivaamista kunnes öljy on imeytynyt taikinaan. 5. Vaivaa lopuksi taikinaa maksiminopeudella kunnes taikina on joustavaa ja sileää eikä tartu käsiin. Jos vaivaat käsin, ota taikina pois kulhosta ja vaivaa pöydällä reippain ottein. 6. Peitä taikina kostealla keittiöpyyhkeellä tai sulje se ilmatiiviiseen astiaan ja anna kohota huoneenlämmössä ainakin 4 tuntia (voi hyvin kohota pidempäänkin). Muotoile taikinasta eri kokoisia palloja sen perusteella millaista ja minkäkokoista pizzaa teet. Älä vaivaa enää. Anna kohota kostean liinan alla vielä 2 tuntia (tai pidempään) ennen kuin alat käsitellä taikinaa.

2. sija: Urhon banaanimaustekakku 2 dl sokeria 100g voita 2 kananmunaa 4 kypsää banaania 1 tl vaniljasokeria Ripaus suolaa 1 tl kanelia 1 tl soodaa 0,5 tl neilikkaa 4,5 dl vehnäjauhoja 1 dl piimää 1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. 2. Lisää munat vähän kerrallaan vatkaten. 3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Laita uuni tässä vaiheessa lämpiämään 180 asteeseen. 4. Muussaa banaanit huolellisesti, ja kaada ne voi-sokerikananmunavaahdon sekaan. Sekoita. 5. Lisää taikinaan vuorotellen piimää ja jauhoseosta, sekoita. 6. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Paista 1 tunti.

3. sija: Uunon alkupala ruissipseistä Valkosipulimajoneesia Tilliä Ruissipsejä Tonnikalaa Ota ruissipsi, laita sen päälle vähän tonnikalaa. Pursota päälle valkosipulimajoneesia (tai makusi mukaan vaikka tavallista majoneesia tai sinappia). Koristele tillillä. Helppo, nopee ja todella hyvä!

Yleisön suosikki: Onnin pääsiäiskakku 125g leivontamargariinia 125g tummaa leivontasuklaata (55 %) 2 kananmunaa 2 ½ dl sokeria 1 ½ dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 rkl kaakaojauhetta 1 dl mantelirouhetta Päälle 1 tlk (2 dl) vispikermaa 1rs (200 g) appelsiinituorejuustoa (esim.Valio) ½ dl tomusokeria Suklaamunia

1. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (halkaisija 24 cm). 2. Rouhi suklaa karkeaksi. Nosta kasari liedeltä, lisää suklaarouhe rasvan joukkoon. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. 3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe. Sekoita rasva-suklaaseos munavaahtoon. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan ja sekoita joukkoon mantelirouhe. Levitä taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Kakun on tarkoitus jäädä sisältä taikinamaiseksi ja painua litteäksi. Anna kakun jäähtyä vuoassa, ennen kuin siirrät sen tasapohjaiselle vadille. 4. Jäähdytä kakku kylmäksi. Vatkaa kylmä kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Levitä seos kylmälle kakulle. Koristele suklaamunilla.

Talvileiri vaihtui virtuaalikisoiksi Teksti: Ida Tiittanen, kuvat: Linda Viitanen, Lauri, Aatos Leppäaho Muistan kun istuin ennen uuttavuotta äitini kanssa kahvipöydässä kun hän kysyi minulta, "odotatko jotain tältä keväältä?" Vihdoin kysymys johon osasin vastata. Talvileiriä. Oltiin Timin kanssa vietetty paljon aikaa suunnitellessa lippukunnan talvileiriä, Märkää Särkeä. Ja voitte vaan kuvitella, kuinka raskain mielin oltiin tekemässä päätöstä, että leiri jouduttaisiin perumaan tämän maailmantilanteen takia. Eniten minua jäi harmittamaan, ettei päästy järjestämään minikisoja, jotka oli tarkoitus olla lauantaipäivän ohjelmana. Oltiin lippukunnan hallituksen kanssa linjattu, että halutaan panostaa kisaamiseen. Noh, leiri ja sen mukana kisat jäi talvelta pitämättä. Onneksi meidän lippukunta alkoi nopeasti suunnitella ja järjestää etäpartiota. Siinä sitten syntyi idea virtuaalisista partiotaitokisoista.

Tiesin heti, että tähän haluan laittaa paukkuja ja osaamistani kehiin. Oma taipaleeni lippukunnassa alkaa olla siinä pisteessä, että tämä saattaisi olla viimeisiä isompia projekteja, joissa olisin aktiivisesti mukana, joten halusin järjestää jotain eeppistä, jotain sellaista josta koko lippukunta saisi nauttia. Työharjoittelujeni kautta oppimisalusta Seppo.io oli minulle entuudestaan tuttu, joten se valikoitui nopeasti kisojen alustaksi, ja yhdessä muun johtokolmikon ja ryhmänjohtajien kanssa saatiin kasaan kaikille ikäkausille sopivia tehtäviä, unohtamatta meidän lippukunnan aikuisia.

Kisat kestivät kaksi viikkoa, ja osallistujia oli melkein kaikista ryhmistä. Tehtäviä tehtiin mukavalla otteella, rennosti mutta samalla JyMemäisellä totisuudella. Olikin ilo seurata, kuinka varsinkin sudenpennut ja seikkailijat tarttuivat toimeen esimerkiksi ensiaputaitotehtävien parissa. Tehtävien joukossa oli taitoa vaativia haasteita, mutta myös mukavan rentoja tehtäviä, kuten vaikka luonnonäänien kuuntelua. Kisoissa päästiin sytyttelemään nuotioita, tunnistamaan kaloja, askartelemaan lohikäärmeitä, rikkomaan morsetuskoodeja ja vaikkapa minivaeltamaan.

Tehtävä: pidä partiohuivia viikon jokaisena päivänä. Toteuttaja: Lauri.

Suuri kiitos kaikille kisoihin osallistuneille, niin kisaajille kuin tehtävien tekijöillekin! Hyvää alkavaa kesää ihan kaikille Jymeläisille, huudetaan yhdessä ALIVIIVOOta kun nähdään!

Kisoissa pärjäsivät erityisesti: Sudenpennuista Lauri ja Yasin Seikkailijoista Manuel ja Aatos Ja aikuisista Sanna ja Justus!

Tehtävä: tee meemi joka kuvastaa JyMeä. Toteuttaja: Aatos.

Sudenpennun näkökulmasta Teksti ja kuvat: Mikael Lyhty Kotipartio ei ole ihan yhtä kivaa kuin tavallinen partio. Tavallisessa partiossa on kivaa muun muassa piin leikintä ja se, että saa syödä marjakiisseliä vähintään kerran vuodessa. Kotipartiossa kivaa on bingon tekeminen ja se että kotipartiossa ei täydy pukea ja riisua niin paljon. Kotipartiossa kävimme myös retkellä Haukkaniemessä. Haukkaniemen lenkillä halusin mennä reitin sellaiseen suuntaan, johon edes isi ei ollut sitä koskaan mennyt. Eväät minä söin puunrunkoon nojaten. Pellolla oli todella aurinkoista. Äiti meni sinne etuajassa saadakseen nauttia auringon valosta ja lämmöstä.

Minecraft-partiota Teksti: Henri Nummela Lippukunnan etsiessä uusia tapoja järjestää etäpartiotoimintaa, avautui mahdollisuus etäpartiointiin Minecraftissa. Lippukunta Reippaat Pojat olivat aloittaneet omien kokousten pitämisen Minecraftissa ja tarjosivat palvelinta muiden kiinnostuneiden lippukuntien käyttöön.

seuraavana vuorossa sauna, keittokatos iltanuotiopaikka.

olisivat sekä

JyMe aloitti ensimmäisen Minecraft-kokoontumisen johtajiston voimalla, jolloin suunniteltiin paikka Kämpälle sekä aloitettiin rakennustyöt. Ensimmäisellä kerralla Kämppä saatiin rakennettua, joten

Minecraft-Kämpällä on kokoonnuttu yhteisesti muutaman kerran keskiviikkoisin. Yhteisillä kerroilla ollaan rakennettu, seikkailtu ja vaihdettu kuulumisia. Tämän lisäksi on mahdollista vierailla Minecraft-Kämpällä omatoimisesti.

Seuraavien kertojen aikana johtajisto rakensi puuttuvat rakennelmat. Eräkämpän ja sen ympäristön valmistuttua oli aika avata Kämppä muiden Jymeläisten käyttöön.

a ik u is ill

Vaeltaminen aloittelijoille Teksti: Roberto Camp, käännös: Sanna Vähäaho, kuvat: Annimaria Valli

Tämä ei ole opas. Otsikosta huolimatta tämän artikkelin päätarkoitus on kertoa lyhyesti ensimmäisestä varsinaisesta vaelluskokemuksestani, siitä, miten se sujui, mistä pidin ja mistä en, mitä opin ja ennen kaikkea selvittää, nautinko vaeltamisesta riittävästi tehdäkseni sen uudestaan… vai en. .. Ensimmäiseksi kuitenkin hiukan taustaa. Kasvoin Meksikossa, Coahuilan osavaltion pääkaupungissa Saltillossa, jota me meksikolaiset pidämme pienenä kaupunkina, mutta suomalaiset suurena (yli 800 000 asukasta). Kotikaupunkini sijaitsee Sierra Madre Orientalin ja Zapalinamén vuoristoalueiden välissä. Vaikka aluetta pidetään pääasiassa puoliaavikkona, läheltä löytyy myös vuoristoalueita rehevine metsineen. Lyhyesti sanottuna minulta ei puuttunut luontopolkuja lapsena, mutta vaeltamista ei Meksikossa juuri harrastettu. Joka tapauksessa pääsin käymään näissä paikoissa mutta vain retkeilyn – en vaeltamisen – merkeissä. Lisäksi isäni, isoisäni ja setäni rakastivat kalastamista, joten en kasvanut aivan onnettomaksi selviytymisja retkeilytaidoissa.

No, ensimmäisen kunnon vaelluskokemukseni sain puolisen vuotta sitten, viime elokuussa. Vaimoni aivopesi minut vuosi sitten lähtemään hänen ja koiramme (Setin) kanssa HettaPallas-reitille Lappiin. Heittäessään idean ensimmäisen kerran hän sanoi reittiä helpoksi, ehkä yhdeksi Suomen helpoimmista, ja kertoi reitin olevan ”vain” reilut 50 kilometriä pitkä. En missään tapauksessa pelkää kävelemistä, kävelenhän joka päivä noin kymmenen kilometriä mennessäni töihin ja takaisin ja ulkoiluttaessani koiraa. Mutta ajatus 50 kilometrin kävelemisestä 20 kilon rinkka selässä oli… hieman pelottava, erityisesti siksi, että selkäni tulee helposti kipeäksi. Joka tapauksessa suostuin. Joten pikakelauksella elokuuhun, ja olemme lähdössä Lappiin bussijuna-yhteydellä. Koska vaimoni päätti kulkea reitin päinvastaiseen suuntaan, saavuimme Muonioon maanantai-iltana, vietimme yön huoltoaseman motellissa ja suuntasimme seuraavana aamuna Pallakselle. Päästyämme sinne meidän oli tarkoitus syödä hotellilla, mutta koska keittiö ei ollut auki, söimme vain eväsleipiä ja lähdimme sitten vaeltamaan.

Ensimmäinen tunturi oli hieman pelottava, ja ottaen huomioon, että se oli koko matkan korkein, se ei ollut erityisen mukava aloitus – kiivetä nyt yli 400 metrin korkeuteen ylipainavan rinkan kanssa – mutta se piti kuitenkin tehdä. Noin puolivälissä nousua jalkani lakkasivat toimimasta kunnolla; tuntui kuin olisin tehnyt 100 kyykkyä, eivätkä jalkani halunneet totella. Olin melko huolissani, sillä olimme vasta alussa. Niinpä pyysin taukoa, otin rinkan selästäni, ja kun oloni koheni, jatkoin taas. Vähän ajan kuluttua tuntui taas samalta, joten pidin toisen tauon ja tajusin, että otettuani rinkan pois selästä jalkani tuntuivat taas tavallisilta. Päättelin, että ongelma ei ollut huono kuntoni, vaan ilmeisesti vyö yhdistettynä rinkan vyötäröremmiin esti verenkierron jalkoihin. Otin siis vyön pois ja jätin vain rinkan remmin. Tämä korjasi ongelman, ja pystyimme jatkamaan matkaa.

Tämä oli ensimmäinen vaellusoppituntini: 1) Oikeat housut ja vyö ovat tärkeitä, samoin kireys, 2) Rinkan säätäminen kunnolla ja kuorman painon jakaminen on tiedettä, jonka pitäisi edellyttää jotakin tutkintoa. 13

Muuten tuo päivä sujui ongelmitta. Reitti ei ollut yleisesti ottaen vaikea, mutta polulla olevat kivet tekivät kävelemisestä ärsyttävää ja jossain määrin vaarallista nilkoille. Noin kymmenen kilometrin jälkeen saavuimme ensimmäiseen määränpäähämme: Rihmakuruun. Ollakseni rehellinen tunsin itseni musertuneeksi. En ollut missään tapauksessa kuolemaisillani, mutta vaelluksen rasitus, vaikkakin lyhyt, oli enemmän kuin olin odottanut. Söimme päivällisen Rihmakurun kodalla, lepäsimme ja teimme ensimmäisen muutoksen suunnitelmiin. Vaimoni sanoi haluavansa muuttaa suunnitelmia ja suunnata seuraavalle etapille, joka ei ollut kaukana.

Tämä tasoittaisi vaelluksen välimatkoja. Olin epäileväinen, mutta päätin myöntyä, sillä aloittelijana minulla ei ollut juuri mielipidettä asiasta. Niinpä täydensimme vesivarastot, pakkasimme ja kuljimme matkan, joka ei ollut pitkä – vain kolmisen kilometriä. Saavuimme Nammalakuruun noin tunnin ennen auringonlaskua tehtyämme 13 kilometrin vaelluksen ensimmäisenä päivänä. Tunsin itseni onnelliseksi mutta väsyneeksi.

Seuraavana päivänä heräsimme 8-9 aikaan. Söimme aamiaista, pakkasimme, täytimme vesipullot ja aloitimme vaeltamisen. Tämä osuus oli vähän edellisen päivän vaellusta parempi; nousua ja

laskua oli paljon, mutta reitti oli paremmassa kunnossa, eivätkä nousut ja laskut olleet liian jyrkkiä. Tässä vaiheessa, vaikka selkääni särki koko ajan, aloin kehittyä rinkan säätämisessä ja olin sekä taitavampi sen säätämisessä että tottuneempi painon kantamiseen. Päivän suunnitelma oli kävellä Suaskuruun, toiselle kodalle. Muistan meidän ylittäneen 2-3 kukkulaa, ja kota oli viimeisen juurella. Tässä kohtaa Seti oli yhtä väsynyt ja tympääntynyt kuin minä, joten se, kuten vauva, joka väsyneenä itkee ja menee sekaisin, veti meitä alas jyrkkää, kivistä ja juurakkoista rinnettä. Elämäni pisimmän ja ärsyttävimmän syöksylaskun jälkeen saavuimme soiseen Suaskuruun.

Vaimoni vihasi paikkaa alusta lähtien, ja ennen kuin olimme edes saaneet laskettua rinkat maahan, hän yritti taivuttaa minut kävelemään Hannukuruun (mikä oli seuraavan päivän etappi noin viiden kilometrin päässä). Niinpä söimme, nukuimme päiväunet, ja suostuin vastahakoisesti jatkamaan matkaa. Olin väsynyt, mutta minulle oli luvattu, että Hannukuru olisi vaeltajien paratiisi, ja siellä olisi sauna odottamassa. Tämä antoi motivaatiota, ja onneksi noiden viimeisten kilometrien reitti ei ollut liian hankala. Saavuttuamme perille pystytimme teltan, söimme päivällistä ja saunoimme. Olimme kulkeneet 14 kilometriä toisena päivänä, ja olin ylpeä itsestäni, mutta hyvin väsynyt, ja joka paikkaan koski. Koska olimme muuttaneet alkuperäistä suunnitelmaa ja kulkeneet reitin puoliväliin kahdessa päivässä kolmen sijaan, päätimme pitää seuraavana päivänä lepopäivän.

Kolmantena päivänä en tehnyt muuta kuin nukuin ja luin kirjaani. Otin hyödyn irti hiljaisuudesta ja paikasta, jossa olin. Lepäsin.

Neljäntenä päivänä kävelimme noin kymmenen kilometriä pieneen Tappuri-nimiseen kylään pääreitin ulkopuolella. Tämä oli luultavasti kaikista helpoin päivä. Reitti oli pääasiassa tasainen pienine kukkuloineen, jotka eivät olleet liian kivisiä, ja matka oli edellisiä päiviä lyhyempi. Tässä vaiheessa meistä oli tullut varsin tehokkaita pakkaamisessa, purkamisessa, ruoanlaitossa ja tiskaamisessa. Nuo asiat ovat luultavasti vaelluksen tylsintä puuhaa, mutta niissä on meditatiivinen puolensa. Kun niihin tottuu, niistä tulee varsin nautittavia. Erityisesti aloin rakastaa trangialla kokkaamista.

Viidentenä viimeiseen kerolle.

päivänä

tulimme yöpaikkaan, Pyhä-

Kävelimme noin kymmenen kilometriä. Tuo päivä ei ollut liian hankala, sillä reitti ei ollut liian kivinen, ja tie oli hyvässä kunnossa. Vaikeus oli nousuissa ja laskuissa. Kuten vaelluksen alussa, tämä viimeinen osuus vaati nousua Pyhäkerolle, minkä muistan toiseksi korkeimpana tunturina koko vaelluksella. Kulku ei ollut kuitenkaan liian vaikeaa, koska tässä vaiheessa meillä oli tuntuvasti vähemmän painoa rinkoissa, ja olin tottunut kärsimykseen. Kiipeäminen oli hidasta, mutta näkymä ylhäältä oli sen arvoinen.

Kuudes päivä toi meidät lyhyen vaelluksen ja venetaksimatkan kautta Hetalle. Vaellus oli tullut päätökseensä. Joten vaeltaminen… se on mahtavaa. Se oli paljon tuskallisempaa ja rankempaa kuin luulin, mutta toisaalta palkitsevaa

on tunne saavuttamisesta, vaelluksen meditatiivisuus. Pienet hetket, jolloin laitoin ruokaa kannettavalla keittiöllä, rinkan jatkuva säätäminen, hyvien kenkien arvostaminen, sen oppiminen, mitä todella on tärkeä kantaa mukana ja mikä on turhaa. Elämän perusasioiden arvostaminen ja sen tajuaminen, miten tuhlaavaista tavallinen elämämme on ja miten meidän täytyy pitää maailmastamme parempaa huolta. Nämä ovat joitakin niistä läksyistä, jotka opin vaelluksella. Uskon, että vaellan uudestaan. Vaikka kaupunkilaispojan herkkyyteni ei sallikaan sitä kovin usein, vaeltaminen on varmasti jotakin sellaista, minkä haluan olevan osa elämääni, vaikka vain vuosittaisena muistutuksena siitä, että elämä ei ole niin

monimutkaista kuin mitä siitä teemme.

Teatterimatka Haltille Teksti ja kuva: Helmi Jyrkkänen Kovin usein Lapin vaelluksilla ei muilta polunkävijöiltä kysellä, “oletteko tekin teatteriin menossa”. Vuoden 2018 Haltin reissullamme tämä oli kuitenkin vakiokysymys, sillä Operaatio Paulaharjun tunturiteatteri oli pystytetty Haltin juurelle. Mekin lähdimme katsomaan, millainen spektaakkeli Juha Hurmeen vetämä, viidettä kertaa Samuli Paulaharjun tekstejä tuntureissa esittävä teatteri oikein on. Kilpisjärveltä Haltille kulkee hyvin merkitty Kalottireitti (n. 55 km). Koko matkan kulkeminen samaa polkua edestakaisin ei kuitenkaan houkuttanut meitä, joten menimme Kilpisjärveltä taksilla Norjan puolelle Didnujoelle ja lähdimme matkaan sieltä. Seurailimme jokea itään merkkaamatonta polkua pitkin, ja kolmantena päivänä yhytimme Kalottireitin Pihtsuskönkään eteläpuolella.

Reittivalinta osoittautui hyväksi, ja erityisesti Urtasjoen varsi sekä mahtava kallioseinä Urtaspahta olivat vaikuttavia maisemia, jotka muuten olisivat jääneet näkemättä. Myös epävirallinen autiotupa Urtashotelli on mielenkiintoinen kulttuurikokemus. Kolmannen päivän iltana pääsimme sitten teatteriin. Lavasteet eivät olisi voineet olla komeammat Suomen katolla, ja itse esitys oli mieleenpainuva. Heti ei uskoisi, että esimerkiksi Paulaharju ja ABBA sopisivat yhteen, mutta niin ne vain sopivat. Ihailtavaa oli myös se, kuinka hyvin teatterilaiset olivat omaksuneet Paulaharjun omalaatuista sanastoa. Paluumatkan parhaita paloja olivat ainakin upea Meekonlaakso, joka yllättää vehreydellään muuten melko karujen seutujen keskellä. Sen reunalla kohoaa myös komea Saivaara, jonka huipulla on UKK:n muistolaatta.

Henkilökohtaisesti myös elämäni ensimmäisen sopulin näkeminen Kuonjarjoella oli matkan kohokohtia. Polut Haltilla ovat jokseenkin kivikkoisia, mutta jos se ei säikäytä niin Suomen korkeimpien huippujen tarjoilemat maisemat ovat kyllä vaivan arvoisia. Suosittelen!

Mikä Operaatio Paulaharju? Oululainen puuseppä, kuurojenkoulun opettaja, tutkija-kirjailija Samuli Paulaharju (1875–1944) oli pohjoisen luonnon ja ihmisluonnon tutkija ja tulkitsija. Juha Hurmeen luotsaama Operaatio Paulaharju halusi nostaa esiin tämän perinteenkeräämisen suurmiehen ja toteutti vuosina 2014–2019 esityssarjan, joka perustui Paulaharjun novellikokoelmaan Tunturien yöpuolta. Esitysten näyttämönä toimivat Lapin erämaat.

Kesäleiri 2018 - Tolkuton Tomaatti teksti: Manuel Lyhty, kuvat: Sanna "Kukkis" Vähäaho

Nuori toimittaja, sudenpentu Manuel Lyhty osallistui Tolkuton Tomaatti -kesäleirille, ja kirjoitti kokemastaan leiriraportin. Mitä leirillä oikein tapahtui?

Viimeisenä päivänä oli vielä nakkeja eli tehtäviä. Sen jälkeen tehtiin aikuisille tolkuttomat olympialaiset, joissa oli esim. kaarnaveneen rakennus ja sen uitto rataa pitkin.

Kun sudenpennut tulivat leirille, seikkailijat olivat jo siellä. Ensimmäisenä päivänä sudenpennut pystyttivät puolijoukkueteltan. Sen jälkeen ihmiset jaettiin neljään ryhmään. Illalla oli rastirata, jonka rasteista sai aineksia iltapalaan. Oli LEGOpiste, koodauspiste, lassoamispiste ja pullontäyttöpiste epämääräisillä välineillä. Jokainen sudenpentu ja seikkailija meni ryhmittäin kaikille pisteille.

Entä mitä mahtaa olla luvassa kesäleirillä 2020?

Seuraavana päivänä oli biojätteen viemistä ja vessapaperin vaihtoa, veden hakemista, tiskausta ja vapaata ryhmittäin. LIMASOTA alkoi, ja sen jälkeen kaikki oli limassa. Heti limasodan jälkeen mentiin saunaan. Saunassa osa sanoi, ettei olisi pitänyt osallistua limasotaan, ja osa, että tämä oli leirin kohokohta.

Kysy Erkiltä Tällä kertaa Erkkiä tenttaavat Sähkörauskut. Saat selville millaisella vauhdilla maailman naiset liikkuvat, minkä ikäisenä partiolaisten pituusennätys rikottiin ja mitä tapahtuu liian terävälle puukolle. Erkin ystävän, Timpan, vastauksessa kurkistetaan myös esihistorialliseen aikaan. Hei Erkki! Kuka on maailman nopein nainen? Mielenkiintoinen kysymys! Maailman nopeimpana naisjuoksijana pidetään yhdysvaltalaista Florence Griffith Joyneria, joka vuonna 1988 juoksi 9,5 metriä sekunnissa. Melkoinen matka! Maailman nopeimman naisen titteliä hallitsee kuitenkin samoin yhdysvaltalainen Jessica Combs, joka vuonna 2013 eteni peräti 213 metriä yhdessä ainoassa sekunnissa. Hänen ennätyksensä tapahtui tosin erityisen kilpa-auton kyydissä.

Molemmat nopeudet kuitenkin kalpenevat, kun niitä verrataan ruotsalais-yhdysvaltalaiseen Jessica Meiriin. Hän syöksyi viime syyskuussa vähintään 8 000 metrin sekuntivauhdilla kohti avaruutta, matkallaan kansainväliselle avaruusasemalle. Eikä tässä kaikki! Me kaikki liikumme lähes 30 000 metriä sekunnissa, maapallon matkatessa auringon ympäri. Tätä ei vain huomaa, sillä nopeus ei muutu, emmekä me liiku suhteessa maapalloon. Niinpä maailman nopein nainen saattaa löytyä jokaisen omasta kodista! ---Erkki

Hei Erkki! Kuka on maailman pisin partiolainen? Mielenkiintoinen kysymys! Niin mielenkiintoinen, että taitavat sudenpennut lukeneen ahkerasti ennätyskirjoja koulujen mentyä kiinni. Maailman pisin ihminen, Robert Wadlow, oli nimittäin myös partiolainen. Liittyessään partioon 13-vuotiaana Robert oli jo 2,24 metriä pitkä ja näin ollen siis maailman pisin partiolainen.

Hän jatkoi kasvamista koko elämänsä ajan ja ohitti 21vuotiaana edellisen pituuden maailmanennätyksen. Elämä muita pidempänä ei kuitenkaan ollut aina helppoa. Robert joutui myös kiusatuksia pituutensa vuoksi - toivottavasti ei kuitenkaan koskaan partiossa. ---Erkki

Hei Erkki! Miten partiopuukkoa huolletaan ja miten sen saa teräväksi? Mielenkiintoinen kysymys! Puukon teroittaminen on taito, joka vaatii paljon harjoittelua ja kokemusta, ennen kuin se sujuu hyvin tai edes onnistuu. Tiesitkö esimerkiksi, että liian terävä terä taipuu mutkalle kuin frisbee? Mikroskooppisen pienessä mittakaavassa, tietysti Puukko on kuitenkin terävänä toimivin ja turvallisin, joten teroittamista kannattaa harjoitella. Puukonteroituspajaa kannattaa toivoa vaikkapa lippukunnan kesäleirille.

Partiopuukon huoltaminen sen sijaan on yksinkertaista. Käytä puukkoa vain oikein, vuolemiseen, älä esimerkiksi hakkaamiseen. Puhdista puukko aina likaisen käytön jälkeen ja säilytä sitä kuivassa. Myös puukon tupen on syytä olla kuiva. Puhtaan puukon pintaan voit retken jälkeen levittää hieman työkaluöljyä suojaamaan sitä ruosteelta. ---Erkki

Hei Erkki! Kuka oli 100-luvulla presidentti? Ei kukaan. Presidentit on keksitty vasta 1700-luvulla, Suomen valtio 1800-luvulla ja Suomen presidentit 1900-luvulla. 100-luvulla nykyisen Suomen alueella asui pienempiä, eri kieliä puhuneita ihmisryhmiä, joilla oli omat kulttuurinsa, elämäntapansa ja johtajansa. Emme tiedä, millä sanoilla he kutsuivat johtajiaan, koska he eivät osanneet kirjoittaa, emmekä siis pääse lukemaan heidän kirjoittamiaan kertomuksia. Siksi tuota aikaa kutsutaan esihistoriaksi. Johtajien nimityksiä on kuitenkin varmasti ollut paljon erilaisia, koska jotkut noiden ihmisryhmien puhumista kielistä olivat sukua nykyisille suomelle ja virolle, jotkut saamelaiskielille, jotkut ruotsille ja jotkut latvialle ja liettualle. ---Timppa, Erkin ystävä

Hei Erkki! Tiedätkö, mitä maamerkkiä ei käytetty sudenpentujen syksyn maamerkkiradalla? Tätä ei tiedä Erkkikään. Sudenpentujen kannattaakin kirjoittaa lauman toiminnasta omaan päiväkirjaan tai Ursukseen, etteivät tällaiset seikkailut vaivu esihistorialliseen hämärään. ---Erkki

Ananaskuvakisan satoa Kuvat: Lauri, Ilari, Linda, Joose, Justus, Sanna

Tulevat tapahtumat Kesävaellus 2020 JyMen oma kesävaellus, ensimmäinen tapahtuma etäpartiokevään jälkeen, järjestetään 10.-14.6. Vaellus suuntautuu Suurijärven retkeilyreitistöön, pohjoisen Keski-Suomen ja Pohjanmaan raja-alueelle. Alue on mukavan hiljaista ja erämaista.

Näillä näkymin voimme järjestää oman kesäleirin Sallaajärven Kämpällä 30.7.-5.8.

Vaellus sopii myös ensimmäistä kertaa vaellusta harjoittelevalle, mutta tarjoaa varmasti elämyksiä myös kokeneemmalle kulkijalle. Mukaan ovat tervetulleita kaikki

Seikkailijoiden ja sitä vanhempien on tarkoitus aloittaa leiri haikilla Kololta Kämpälle 30.7-1.8, ja sudenpennut voivat osallistua leirille 3.-5.8. Tarkempia tietoja ja leirikirje lähetetään sähköpostitse lähempänä leiriajankohtaa!

Vaelluksen ilmoittautuminen on auki toukokuun loppuun saakka Kuksassa.

Lisätietoja: Justus, 044 211 0949

seikkailijoiksi siirtyvät ja heitä vanhemmat partiolaiset.

Lisätietoja: Anni, 050 324 9914 Marsu, 045 890 1789

Kesäleiri 2020

Suurjohtajisto Kesän suurjohtajisto järjestetään Kämpällä 14.-16.8. Lisätietoja myös suurjohtajistosta lähetetään sähköpostitse kesän aikana!