Kevätmatka Köpikseen

K E V Ä T M A T K A K Ö P I K S E E N

Mistä se johtuu, että ihan sama kuinka huonosti on nukkunut, lennolle jaksaa aina herätä? Bussissa istuessani aurinko vilahtelee puiden oksien lomasta karistaen viimeisetkin unihiekat silmistä. Saavun perille hieman ennen yhdeksää ja löydän ryppään justusiitteja etukäteen sovitulta tapaamispaikalta Helsinki-Vantaan hiljattain remontoidun kakkosterminaalin aulasta. Osa vaikuttaa hieman nuutuneelta vujuviikonlopun jäljiltä, mutta yleinen tunnelma on silti innostunut ja odottavainen. Pian oltaisiin Köpiksessä.

Teksti: Siiri Kulmakorpi Kuvat: Eveliina Korpi

Turbulenssin täyteisestä lennosta huolimatta laskeudumme turvallisesti aurinkoiseen Kööpenhaminaan. Pikaisen hostellivisiitin jälkeen otamme suunnaksi Kööpenhaminan yliopiston, jossa meidän on määrä tutustua oikeustieteen opiskeluun toisessa Pohjoismaassa. Saamme esimerkiksi tietää, että täällä järjestetään suullisia tenttejä kirjallisten tenttien lisäksi. Kursseilla käytetään paljon myös muita erilaisia kuulustelumenetelmiä perinteisten kirjallisten tenttien sijaan. En varmaankaan ole seurueestamme ainoa, jolle herää esityksen aikana lieviä alemmuuskompleksin tunteita. Saamme tutustua myös kauniiseen kampusalueeseen, jossa monien huulilta pääsee ihastuneita huokauksia. Kierroksen lähestyessä loppua olen kuitenkin iloinen, että meillä Justuksessa osataan ottaa myös rennosti, eikä Tammipihakaan hassumpi paikka ole, vaikkei siellä kirsikkapuita kasvakaan.

Kierroksen päätyttyä kiitämme opasta ja hyppäämme metroon, joka vie meidät keskustaan - loppupäivä olisi vapaata. Monet suuntaavat ensimmäisenä syömään ja seuraan mukisematta perässä, sillä vatsanpohja tuntuu ammottavan tyhjyyttään pitkän päivän jälkeen. Ruokapaikka löytyykin pian ja Kööpenhaminan terassikulttuuri tulee testattua heti kättelyssä. Kokemus on täydellinen rasvan ja majoneesin täyteisten ruokien sekä surkuhupaisan puluepisodin jälkeen. Saatuamme vatsat täyteen yritämme sitkeästi kiertää muutamissa kaupoissa, mutta lopulta väsymys vie voiton ja toteamme parhaaksi lähteä kaupan kautta hostellille nukkumaan. Olihan aamulla luvassa aikainen herätys päivän ensimmäiseen kohteeseen. Aamulla herättyämme meille kuitenkin selviää, että kyseinen asianajotoimisto ei sairastapauksen vuoksi pystykään ottamaan meitä vastaan. Hetken tilannetta tuumailtuamme otamme suunnaksi Instagramista bongaamani aamupalapaikan, joka sijaitsee pienen kävelymatkan päässä hostellilta. Kuljemme peräkanaa pitkin kauniita, toistaiseksi vielä hiljaisia katuja ja pysähdymme jokaiselle mahdolliselle kulmalle ihastelemaan ja kuvailemaan hiljalleen heräilevää kaupunkia.

Kohteeseen saavuttuamme moni kävelee siitä ohi, sillä kahvilasta ei ole muita viitteitä kuin muutama pienehkö kyltti sisäänkäynnin pielessä. Sisään astuttuamme vastaan vyöryy kuitenkin äänekäs puheensorina; kahvila on pakkautunut lähes täyteen ihmisiä, mikä kielii paikan olevan myös paikallisten suosiossa. Kymmenen hengen porukkamme saadaan kuin saadaankin mahtumaan, kun osa jää ulos syömään ja loput ohjataan alakerran erikoiseen diskohuoneeseen. Aamupalaa nauttiessamme aurinko nousee talojen ylle ihanasti lämmittäen ja kuhina kadulla sekä sisällä kahvilassa kasvaa. Meillä ei kuitenkaan ole kiire minnekään ja jäämmekin hetkeksi nauttimaan lämmöstä ruoat jo syötyämme.

Hetken istuskelun jälkeen lähdemme mahat täynnä pannukakkuja kiertelemään kauppoja ennen päivän ensimmäistä kohdetta. Aamupalan aikana kadut ovat heränneet eloon ja pääkatu vilisee ihmisiä. On pääsiäisviikko, joten useat paikalliset lomailevat töistä ja kouluista. Siten kaupunki on iloksemme erityisen vilkas aamusta iltaan koko vierailumme ajan. Aikamme kauppakadulla pyörittyämme lähdemme suunnistamaan kohti Suomen suurlähetystöä. Paikka on yllättävän pieni ja vaikka näemmekin ainoastaan katutason, meille kerrotaan, että suurlähetystö muuttaa pian vakituisiin, isompiin tiloihin. Kokoushuoneeseen ahtauduttuamme saamme kuulla suurlähetystössä työskentelevien mielenkiintoisesta työnkuvasta ja toisinaan melko eriskummallisistakin työtehtävistä ja kyselyistä, joita heille tulee. Työ vaikuttaa pääasiassa melko leppoisalta, mutta valtiovierailuiden ja muiden vastaavien Suomen edustusvisiittien aikaan työstä tulee hetkellisesti tavallista hektisempää, sillä suurlähetystön vastuulla on valtavasti erilaisia asioita vierailuita järjestettäessä. Puhumme paljon myös paikallisesta työkulttuurista sekä yleisemmin suomalaisten ja tanskalaisten käytäntöjen eroavaisuuksista. Lisäksi saamme kuulla työharjoittelumahdollisuuksista suurlähetystöissä ja vierailun jälkeen monet leikittelevätkin ajatuksella työharjoittelusta Kööpenhaminassa. Ajatus on kieltämättä houkutteleva, sillä jo tässä vaiheessa reissua kaupunki on tehnyt meihin vaikutuksen.

Suurlähetystön jälkeen on hyvä hetki pikaiselle välipalalle ja otammekin suunnaksi Nyhavnin satama-alueen, joka on ihan suurlähetystön vieressä. Satama-aluetta täplittää kymmenet värikkäät rakennukset ja ilmassa tuoksuu meri. Turistien suosima kohde on pullollaan vieretysten sijoitettuja ulkoterasseja, ja vaihtoehtojen paljouden takia päädymme hajaantumaan kukin minnekin. Käytännössä kaikkia satama-alueen ruokapaikkoja tuntuu kuitenkin yhdistävän sijainnin oikeuttama (tai ainakin aiheuttama) ylihinnoittelu sekä hatara asiakaspalvelu. Päädymme tilaamaan pari pienempää annosta jaettavaksi ja pakotan itseni tyhjentämään kahdeksan euron kokislasini, kun meillä tuleekin jo kiire seuraavaan vierailukohteeseen: Kööpenhaminan hovioikeuteen.

Hovioikeuden pihalla meitä odottaa tyttö, joka opiskelee oikeustiedettä Kööpenhaminan yliopistossa ja työskentelee hovioikeudessa harjoittelijana. Hän esittelee rakennusta hyvällä englannillaan mielenkiintoisesti ja asiantuntevasti. Itseltäni menee kuitenkin monet tarinat ohi korvien, sillä unohdun toistuvasti omiin maailmoihini ihaillessani toinen toistaan kauniimpia huoneita, joissa vanha arkkitehtuuri ja uudempi tyyli vuorottelevat. Hovioikeudessa pidetään perinteistä kiinni ja esimerkiksi oikeudenkäynneissä tuomioistuimessa työskentelevät pukeutuvat eri värisiin kaapuihin, jotka kertovat kantajansa roolin käsittelyssä. Tuomarit myös istuvat U-kirjaimen muotoisessa kaaressa ikäjärjestyksessä siten, että vanhimmat ovat keskellä. Peruukeista on sentään luovuttu, vaikka meille kerrotaankin niiden aikoinaan olleen niin merkittävä asia, että ratkaisuteksteihin kirjattiin erillinen maininta, mikäli joltakin käsittelyyn osallistuneelta tuomarilta sellainen puuttui. Vierailun jälkeen matkustamme metrolla hostellille pitääksemme pienen lepotauon, sillä illalle on tiedossa vielä yhteisillallinen koko porukalla. Meille on varattu pöytä tunnelmallisesta pizzeriasta lyhyen kävelymatkan päästä hostellilta. Saavuttuamme paikalle meidät johdatetaan täyden ravintolan läpi sisäpihalle, josta kiipeämme portaat ylös saliin.

Salissa on meidän lisäksemme vain muutama asiakas ja olen mielissäni omasta rauhasta, sillä muualla ravintolassa vallinnut hälinä ei kantaudu ihan niin voimakkaana meidän pöytäämme. Monella on jo kova nälkä ja juomat tilattuamme jäämme odottamaan innolla alkuruokaa. Sen saapumiseen menee kummallisen kauan, mutta olemme ymmärtäväisiä, sillä ravintola on täynnä muitakin asiakkaita. Ruokailun edetessä ravintolan kömmähdykset kuitenkin seuraavat toisiaan ja illalle tekemämme suunnitelmat saavat siirtyä seuraavaan päivään ravintolavisiitin venyessä tunnista toiseen. Lopulta olemmekin ravintolassa lähes neljä tuntia aina sen sulkemiseen saakka, emmekä enää jaksa edes turhautua tapahtuneesta; joku väsyneestä joukkiostamme löytää kaukosäätimen seinällä olevaan televisioon ja viihdytämme itseämme tanskankielisillä lastenohjelmilla laskuja odotellessamme. Kotimatkalla empatisoimme ylityöllistettyä tarjoilijaamme, joka varmasti yritti parhaansa, ja jatkamme ravintolassa aloittamamme väsyneen läpän heittämistä. Huomenna olisi uusi päivä. Reippaat kämppikseni lähtevät valloittamaan kauppakatuja heti aamutuimaan kauppojen auetessa, mutta lepoa arvostavana unikekona katson itse parhaaksi jäädä vielä nukkumaan ja liityn heidän seuraansa vasta lounasaikaan. Onnistun löytämään itselleni uudet kengät ja kannustamaan nimeltä mainitsemattomia seuralaisiani törsäämään niin paljon rahaa, että saan kuulla heidän potemastaan shoppailumorkkiksesta koko loppupäivän. Illalla meidän on määrä tavata lisää paikallisia oikisopiskelijoita baarissa, mutta luistamme tapaamisesta sanottujen seuralaisteni kanssa ja suuntaammekin sen sijaan Tivoliin. Ratkaisu osoittautuu oivalliseksi, sillä pääsiäisen ansiosta Tivolissa on paljon nähtävää ja tehtävää siitä huolimatta, että ostimme pelkän sisäänpääsylipun ilman laitemahdollisuutta. Kerkeämme ihailemaan huvipuiston kukkaloistoa päivänvalossa ja illan alkaessa hämärtää käymme syömässä kuuluisat tanskalaiset smörrebrödit, joista olin jankuttanut koko reissun ajan kaikkien kyllästymiseen asti.

Illalla rohkaistumme ostamaan laiteliput Himmelskibet-nimiseen laitteeseen. Korkealla pyöriessämme tunnemme ensimmäisten sadepisaroiden tipahtelevan taivaalta ja nauramme ajankohdalle, sillä lähes koko reissun ajan oli säätiedotuksissa luvattu sadetta, mutta sen sijaan olikin paistanut aurinko ja sade saapui vasta viimeisen illan viimeisillä hetkillä. Tivolilta ei ole pitkä matka hostellille, joten pääsemme nopeasti suojaan ennen kastumista. Hetken päästä myös muut saapuvat baarista ja saamme kuulla kaiken heidän uusista paikallisista tuttavuuksistaan. Hiljalleen vastaukset harvenevat kämppisteni simahdellessa yksi toisensa jälkeen ja lopulta alan itsekin nukkumaan.

Kotimatka sujuu reissullemme tyypilliseen tapaan mutkattomasti ja ennen kuin huomaankaan olemme jo perillä Helsingissä. Suomessa sataa tietenkin klassiseen tapaan veden- ja lumensekaista loskatavaraa, mutta se ei tunnu ollenkaan niin ikävältä Köpiksessä viettämiemme aurinkoisten päivien jälkeen. Kiitämme kaikki vuorollamme Camillaa, joka järjesti meille unohtumattoman matkan ennen kuin erkanemme kukin omille teille. Kevätmatkan jälkeen minua hymyilyttää usean viikkon ajan aina, kun mieleeni juolahtaa jokin hauska reissulla tapahtunut kommellus tai jonkun möläyttämä letkautus. Tällä energialla jaksaa helposti syysmatkaan asti, jonne tiedän jo varmuudella haluavani mukaan.

Sen pituinen se.

. Siiri Kulmakorpi virittäytymässä köpisen tunnelmaan ihailemalla ihania värikkäitä katuja.