
1 minute read
Office Supportin työ on vaihtelevaa ja välillä vauhdikastakin
from Ex Nunc 2/2022
by Justus ry
Toisen vuoden oikeustieteiden opiskelija Heidi Mentula on työskennellyt meillä Roschierilla Office Supportina koko lukukauden opiskeluidensa ohella. Heidi kertoo pystyneensä yhdistämään onnistuneesti työt Helsingissä ja opiskelut Turussa.
Miksi halusit Roschierille? Halusin Roschierille, koska halusin päästä itse kokemaan, millaista on työskennellä näin suuressa ja menestyneessä asianajotoimistossa. Roschierilla on monipuolisesti eri praktiikoita, ja olin kuullut lisäksi trainee -ohjelmasta pelkkää hyvää!
Advertisement
Mitkä ovat Office Supportin keskeisimmät työtehtävät? Työtehtäväni koostuvat juristien ja muun toimistohenkilökunnan auttamisesta erinäisissä tehtävissä. Tehtävät voivat olla esimerkiksi asiakirjojen valmistelua ja toimittamista virastoihin ja asiakkaille, todisteiden tulostamista ja kokoamista mappeihin istuntoja varten, tiedonhakua, toimiston tapahtumien järjestämistä, käännöstehtäviä tai alan uutisten seuraamista ja raporttien laatimista.
Miltä näyttää tavallinen työpäivä? Jokainen työpäivä on erilainen, mutta yleensä työpäivään sisältyy paljon asiakirjojen tulostamista, toimistolla juoksevien asioiden hoitamista sekä jokin keikka esimerkiksi asiakkaalle tai virastoon. Teemme tehtäviä aina tiimin kanssa yhdessä ja vaihtelemme siten keskenämme meille saapuvia tehtäviä. Entäpä epätavallisempi työpäivä? Jännittävimmät työpäivät ovat niitä, kun jossakin tiimissä on meneillään jokin iso ja tärkeä projekti, johon pääsemme osaltamme avuksi! Hauskimmat työpäivät ovat olleet esimerkiksi niitä, kun olemme järjestäneet toimistolle tapahtumia kuten excuja tai illanviettoja.
Miten opintojen ja työn yhdistäminen onnistuu, kun opiskelee muualla kuin Helsingissä? Helsingissä sijaitsevan työn ja Turussa opiskelun saa mielestäni sovitettua yhteen hyvin. Arki vaatii tosin aikatauluttamista, ja täytyy olla valmis kulkemaan kaupunkien väliä useamman kerran viikossa. Mutta toisaalta työt rytmittävät arkea kivasti, ja olen esimerkiksi kokenut opiskelemisen olevan paljon tehokkaampaa, kun aika on rajallista.
Mitä olet oppinut työssäsi Roschierilla? Työtehtävät ovat niin vaihtelevia, että työssä oppii koko ajan jotain uutta. Tiimityöskentely ja omaaloitteisuus tulevat tässä työssä tutuksi. Lisäksi olen oppinut suuren asianajotoimiston arjesta ja eri praktiikoista – hahmotan liikejuridiikkaa paljon paremmin kuin ennen täällä aloittamista! Heidi Mentula
Aloittanut opinnot Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 2020. Työskennellyt Office Supportina Roschierilla elokuusta 2021

Be the best you
We are looking for people with the distinct Roschier mindset. People with talent. People with dedication. People with a continuous drive to learn more and develop. We take pride in recognizing talent and giving them a platform for reaching their full potential.
At Roschier, you will have opportunities to work to the best of your ability and develop your talents to the full.
Apply today — and start at the top.