RADION SINFONIAORKESTERI, SUSANNA MÄLKKI & VERNERI POHJOLA

to 24.8.2023 19:00 ja pe 25.8. 19:00 Musiikkitalo, Konserttisali

Radion sinfoniaorkesteri

Susanna Mälkki, kapellimestari

Verneri Pohjola, trumpetti

Ohjelma: Kaija Saariaho: HUSH, trumpettikonsertto, kantaesitys (2023)

For my family

I. Make the thin air sing For Verneri

II. Dream of falling For Jean-Baptiste

III. What ails you? For Dimitri Psimaras

IV. Ink the silence For Myriam Kirstetter

Gustav Mahler: Sinfonia nro 9, D-duuri (1912)

I. Andante comodo

II. Im Tempo eines gemächlichen Ländlers. Etwas täppisch und sehr derb

III. Rondo-Burleske: Allegro assai. Sehr trotzig

IV. Adagio. Sehr langsam und noch zurückhaltend

HUSH on Helsingin juhlaviikkojen, Radion sinfoniaorkesterin, Orchestre Phiharmonique de Radio Francen, Los Angeles Philharmonicin ja Asko|Schönbergin tilausteos

KAIJA SAARIAHO: HUSH

HUSH on sävelletty trumpetisti Verneri Pohjolalle, jonka rikas musiikillinen tausta ja kiinnostus laajennettuihin tekniikoihin, kokeiluihin ja improvisaatioon ovat inspiroineet minua. Tätä teosta kirjoittaessani olemme tavanneet säännöllisesti, ja Verneri on valistanut minua trumpetin teknisistä mahdollisuuksista. Jokainen konsertto on tavallaan muotokuva solistista, jolle se on kirjoitettu, ja siten myös tämä konsertto on hänen.

Koska soolotrumpetilla oli tärkeä rooli viulukonsertossani Graal Théâtre (1994) joka oli ensimmäinen konserttoni, halusin palata samaan materiaaliin myös tässä viimeisessä konsertossani. Minua innoitti myös toisenlainen muunnelma: Aleksi Barrièren teksti Not a Knight (”Ei ritari”), joka kirjoitettiin vuonna 2018 puhuttavaksi Graal Théâtren ympärillä ja sisällä eräänlaisena maalattuna marginaalina musiikkiin. HUSHin ja sen neljän osan otsikot ovat peräisin tästä tekstistä, jossa Graalin legendat resonoivat henkilökohtaisena ja kollektiivisena pyrkimyksenä tehdä musiikkia ja ladata hiljaisuus johon se johdattaa.

Ensimmäinen osa, ”Make the thin air sing” (“Panna ilma laulamaan”), on johdanto, joka esittelee suurimman osan materiaalista, mukaan lukien otsikon sanan ”hush”. Se alkaa matalasta As:sta ja etenee ylöspäin korkeampaan rekisteriin.

Toisessa osassa ”Dream of falling” (“Putoamisen uni”) tutkitaan soolotrumpetin glissandoja yksin ja yhdessä orkesterin eri osastojen kanssa piccolohuiluista kontrabassoihin, ja se päättyy matalaan H-growliin, joka on yksi trumpetin matalimmista äänistä. (Tätä työstettäessä Verneri improvisoi ajatuksesta, että ääni putoaa alas kaivon reunoja pitkin).

Kolmas osa, ”What ails you?” (“Mitä sinä sairastat?”), on dramaattinen mutta kylmä sikäli, että pidättäydyin käyttämästä accelerandoja ja rallentandoja, ja rytmi pysyy tiukasti mekaanisena. Tämä raivostuttava rytmi on saanut inspiraationsa kuukausittaisista magneettikuvauksista, joita jouduin sairauteni aikana läpikäymään MK-laitteissa.

Viimeinen osa ”Ink the silence” (“Kyllästä musteella hiljaisuus”) on säestetty trumpettisoolo, joka liikkuu eteenpäin orkesterimaisemassa. Kun liike pysähtyy, ymmärrämme, että se oli maisema, joka liikkui, ei matkustaja, ja kurkistamme illuusioiden julkisivun taakse, hiljaisuuteen, jonka olemme täyttäneet muistoilla.

Olen kiitollinen Nastaran Yazdanin ja Anssi Karttusen avusta musiikin nuotintamisessa, kun sairauteni haittasi motorisia kykyjäni. Monien ihmisten tuki on ollut ratkaisevaa tämän teoksen tekemisessä, ja olen omistanut yksittäisiä osia heille: Verneri Pohjola, aviomieheni Jean-Baptiste Barrière sekä lääkärini Dimitri Psimaras ja Myriam Kirstetter. Koko teos on omistettu perheelleni, jonka jätän taakseni omalla matkallani hiljaisuutta kohti.

Kaija Saariaho, maaliskuu 2023

KAIJA SAARIAHO 1952–2023

GUSTAV MAHLER:

Sinfonia nro 9, D-duuri

Böömiläinen itävaltalaisten keskuudessa, itävaltalainen saksalaisten keskuudessa ja juutalainen koko maailman silmissä; juureton alkuperä aiheuttivat sen, että Gustav Mahler (1860–1911) kärsi aikuisiällään neurooseista, jatkuvasta epävarmuudesta sekä vieraantuneisuuden tunteista. Hänen lapsuuttaan ympäröivät sairaus ja kuolema. Seitsemän hänen sisaruksistaan oli kuollut lapsuusiässä, ja hänen oma nelivuotias tyttärensä Maria kuoli tulirokkoon 1907. Mahler kirjoitti viimeisen kokonaan valmistuneen teoksensa, yhdeksännen sinfoniansa (1908–1909) tietoisena siitä, että sydänvikaisena myös hän itse saattaa kuolla hyvin pian. Säveltäjä ei ennättänyt kuulla sinfoniaansa ennen poimenoaan. Teos kuvaa tekijänsä tuntemuksia - oman kuoleman vääjäämättä lähestyessä - toivon ja epätoivon, järjestyksen ja kaaoksen sekä ilon ja ahdistuksen välillä.

Yhdeksännen sinfonian ajatusmaailma ei jäänyt epäselväksi aikalaisille, vaikka Mahler jätti tässäkin tapauksessa ohjelmaselostuksen tekemättä. Alban Berg kirjoitti teoksesta: ”Koko ensimmäisestä osasta on aistittavissa kuolema. Se tulee esiin aina uudelleen.”

Avausosaa on pyritty analyyseissä huonolla menestyksellä tunkemaan perinteisiin kaavoihin, kuten sonaatti- tai rondomuotoon. Hedelmällisintä olisikin hyväksyä tilanne, jossa musiikin todetaan muodostuvan kahdesta peruskarakterista tai tunnetilasta. Ensiosassa on sekä lempeää, harmonista ja ylevän kaunista musiikkia että monimutkaista, dissonanttista ja ratkaisemat- toman jännitteistä musiikkia. Ensimmäisen voidaan ajatella edustavan toivoa, iloa, rauhaa ja kuoleman hyväksymistä, kun taas jälkimmäisen ilmaisee tuskaa, epäilystä, hämmennystä ja pelkoa. Musiikillisesti edellinen edustaa 1800-luvun lopun romanttista tyyliä, jälkimmäinen 1900-luvun alun käytännössä atonaalista tyyliä.

Toisessa osassa Mahler palaa reaalimaailmaan eli hänelle kovin tuttuihin wieniläisiin tansseihin, valssiin ja ländleriin. Kyseessä on kuitenkin synkkä parodia; esitysohjeena on Etwas täppish und sehr derb, kömpelösti ja karkeasti. Perinteisen Wienin loisto ja lämpö ovat kadonneet, vain varjo on jäljellä; elämän tanssi on ohi.

Rondo-Burleski kuulostaa kaoottiselta, mutta taustalla on kuitenkin fuuga, musiikin muodoista ankarin. Kyseessä lienee Mahlerin viimeinen vastaus hänen polyfonisia kykyjään koskeneisiin epäilyihin. Ahdistus ja hämmennys jatkuvat tässäkin osassa, joskin lyhyt väliepisodi tuo hetkeksi helpotusta piinaan.

Neljännen osan musiikista puuttuu ilo, eikä päätös ole voittoisa. Avauksen koraali kylläkin viittaisi komeaan päätökseen, mutta kyseinen episodi haipuu pois ja jatko soitetaan ohne Ausdruck, vailla ilmaisua. Osan päätös on hiljainen, epäsentimentaalinen, niukka ja hillitty. Musiikki viipyilee ja jatkuu, aivan kuin se ei kestäisi eroa maailmasta.

Vuonna 1909 Mahler seisoi kahden musiikillisen aikakauden välisellä rajalla. Hän itse oli yksi romantiikan huipentajista, mutta arvosti myös uuden Wienin koulukunnan ja Schönbergin saavutuksia. Tonaalisuus ja atonaalisuus, jättiläiskokoonpano ja kamariyhtye, valtavat kestot ja kompakti rakenne sekä homofonia ja polyfonia olivat vastinpareja musiikissa ensimmäisen maailmansodan alla; edelliset edustivat menneisyyttä ja jälkimmäiset tulevaisuutta.

Teksti: Pekka Miettinen