KLASSINEN JA NYKYMUSIIKKI

Helsingin kaupunginorkesteri & JUKKA-PEKKA SARASTE

A w a k e P e r c u s s i o n & T ö l ö l ä b: AJAMANA, Tanssin talo, Pannuhalli

THE TALLIS SCHOLARS: 50-vuotisjuhlakonsertti

Temppeliaukion kirkko

VÍKINGUR ÓLAFSSON: Johann Sebastian Bach –G o l d b e r g-muunnelmat

Suomen kansallisoopperan orkesteri & HANNU LINTU:

BOULANGER JA MAHLER –Suomen kansallisoopperan orkesteri 60 vuotta

Radion sinfoniaorkesteri, SUSANNA MÄLKKI & VERNERI POHJOLA

Helsingin kaupunginorkesteri & Tuomas Hannikainen

SIBELIUKSEN UUSI KARELIA

Helsingin yliopiston juhlasali

NICHOLAS COLLON & Aurora-orkesteri: KEVÄTUHRI

O/Modernt Chamber Orchestra: COSMIC SPACES

HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI & JUKKA-PEKKA SARASTE

to 17.8.2023 19:00

Musiikkitalo, Konserttisali

Ohjelma: Lotta Wennäkoski:

Flounce (2017)

Einojuhani Rautavaara: A Requiem in Our Time, op. 3 (1953)

I. Hymnus – Festivamente

II. Credo et dubito – Vivace – Grave

III. Dies Irae – Allegro

IV. Lacrymosa – Larghetto tranquillo

Uuno Klami: Kalevala-sarja, op. 23 (1933/1943)

I. Maan synty

II. Kevään oras

III. Terhenniemi

IV. Kehtolaulu Lemminkäiselle

V. Sammon taonta

Lotta Wennäkoski: Flounce

Lotta Wennäkoski (1970) kuuluu siihen säveltäjäsukupolveen tai -tyyppiin, joka kokee tärkeäksi luoda musiikkia, joka on dialogissa yhteiskunnallisten kysymysten kanssa. Hänen mielestään ”musiikki voisi tosiaankin käsitellä jotakin asiaa tai aihetta samaan tapaan kuin vaikkapa jokin romaani käsittelee teemaansa, eri puolilta katsoen, aina uusissa valaistuksissa, ikiomaa kieltään käyttäen.”

Wennäkosken musiikkia on luonnehdittu lyyriseksi mutta myös leikkisäksi, ja hänen teoksiaan esitetään jatkuvasti Suomessa ja ulkomailla. BBC tilasi vuonna 2017

Wennäkoskelta orkesterikappaleen Flounce, joka kantaesitettiin

Sakari Oramon johdolla Lontoon Proms-festivaalin viimeisenä iltana 9.9.2017. Kesällä 2021 valmistui Wennäkosken ensimmäinen kokoillan ooppera, Savonlinnan oopperajuhlien tilaama Regine, joka kertoo Søren Kierkegaardin morsiamen elämäntarinan.

Säveltäjä itse luonnehtii teostaan seuraavasti: ”Joskus otsikko alkaa ohjata tekeillä olevan teoksen musiikillisia ajatuksia. Näin kävi enemmän tai vähemmän keväällä 2017 kirjoitetun lyhyen orkesteriteoksen Flounce kanssa. Minua kiehtoivat englannin sanan ”flounce” erilaiset merkitykset – sekä verbi että substantiivi. Teokselle ovat siten luonteenomaisia sekä reippaat eleet tyyliin non troppo serioso että kepeät, lyyristä tunnelmaa edustavat pitsimäiset ornamentit. Samanlainen kaksinaisuus on läsnä tavassa, jolla pyrin yhdistämään energisen pulssin joskus epätavanomaisiin sointi-ideoihin ja tilan tuntuun orkestraatiossa.”

Einojuhani Rautavaara: A Requiem in Our Time op. 3

Einojuhani Rautavaara (1928–2016) laski läpimurtoteoksensa A Requiem in Our Time opettajansa Aarre Merikannon (1900–1961) ansioksi. Hän oli saanut 1953 Merikannolta esitteen Cincinnatin sävellyskilpailusta ja ohjeeksi ”siitä vaan, osasi tai ei”. Rautavaara on maininnut elämäkerrassaan, ettei hän silloin ”oikeastaan” osannut sitä säveltää. Erityisiä vaikeuksia Rautavaaralle tuotti hänelle outojen vaskipuhaltimien käsittely. Soitinnus ja intrumenttien keskinäinen balansointi kuitenkin onnistuivat säveltäjän omastakin mielestä hyvin, kuin unissakävelijän varmuudella.

Requiem voitti Cincinnatin kilpailun ja painettiin Yhdysvalloissa. Edes teoksen nimen alkuperästä Rautavaaralla ei ollut täyttä varmuutta. Se ei kuitenkaan ole apokalyptinen, mahtipontinen ”Aikamme sielunmessu”, vaan varsin yksityinen teos, joka on omistettu Rautavaaran sodan aikana kuolleen äidin muistolle.

Teoksen avausosa tuo mieleen Rautavaaran opiskeluajan uusklassismin ja Stravinskyn. Credo et dubito – uskon ja epäilen – sisältää lähes saman musiikin kuin Pelimannit -sarjan Jacob Könni Dies Iraen marssimaista aihetta Rautavaara käytti myöhemmin Konsertossa puhaltimille. Herkkää ja haurasta Lacrymosaa hallitsee baritonitorven soolo.

Uuno Klami: Kalevala-sarja op. 23

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Robert Kajanus kehotti Uuno Klamia (1900–1961) 1930-luvun alussa lähestymään Kalevalaa kokonaan uudesta näkökulmasta. Klami oli itsekin todennut suomalaisen musiikin tuottaneen enimmäkseen harmaata ja mielenkiinnotonta musiikkia kansallisia aiheita käsitellessään. Klami onnistui kuvaamaan kansalliseeposta Kalevala-sarjassaan uudella, raikkaalla ja modernilla lähestymistavalla, joka rytmikkyydessään, värikkyydessään ja dissonoivuudessaan poikkesi merkittävästi ajan kansallisromanttisesta valtavirrasta.

Kalevala-sarjan ensimmäinen, neliosainen versio sai kantaesityksensä 1933 ja lopullinen viisiosainen sarja 1943. Helena Tyrväinen on kuvannut teoksen sisältöä seuraavasti: ”Kylmä kosminen näky Maan synty huipentuu alkutyhjyydestä planeetan loistavaksi syntyjuhlaksi, siihen saumattomasti liittyvä Kevään oras on hellä luonnonkuva. Scherzo Terhenniemi vuodelta 1943 väreilee luonnonäänten yltäkylläisyyttä ja aurinkoisen kesäpäivän onnea. Yksikään Klamin osista ei kuvaa Kalevalan henkilöitä; eleettömän surumielinen neljäs osakaan ei ole nimeltään ”Lemminkäisen äiti” vaan Kehtolaulu Lemminkäiselle. Vasta viimeisessä osassa Sammon taonta Klami käyttää suomalaisia runolauluaiheita luoden niistä kansallisen rakennustyön kuvan.”

Teksti: Pekka Miettinen