Säätiön asiamieheltä

Apurahamyöntö ei ole vain pistemäinen myöntö tai yksittäinen tapahtuma, vaan se muokkaa maailmaa johonkin suuntaan, kirjoittaa asiamies Arto Mäenmaa.

Vuonna 1942 keskellä jatkosotaa perustivat merenkulkuneuvos Antti Wihuri ja Jenny Wihuri säätiön ”edistämään henkistä ja taloudellista suomalaista viljelyä”. Jakamalla apurahoja ja tukemalla muuten tieteen tekemistä ja kulttuuria laajasti säätiön oli määrä auttaa sodasta kärsinyttä Suomea toipumaan, kasvamaan ja kukoistamaan.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 80 vuotta Jenny ja Antti Wihurin rahaston perustamisesta. Juhlavuodet ovat symbolisia ja rituaalisia tapahtumia, jotka antavat tilaisuuden pysähtyä tärkeiden asioiden äärelle ja reflektoida historiaa ja nykyisyyttä sekä pohtia tulevaisuutta. Tuskin mitkään instituutiot ovat niin ilmeisesti näiden kolmen ajallisen ulottuvuuden leikkauspisteessä kuin säätiöt: Vuonna 1942 määritelty säädekirja valtuuttaa ja ohjaa meitä työskentelemään tässä hetkessä tulevaisuuden eteen. Ylisukupolvisuus on toimintamme ytimessä.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto järjesti keväällä 2022 tavalliseen tapaansa apurahahaun, jossa se vastaanotti reilut 4400 hakemusta. Hakemuksia tuli noin viisisataa vähemmän kuin edellisvuonna. Epäilimme syyksi muun muassa pandemiaväsymystä, siirtymistä muille aloille ja sitä, että hankkeita toteutetaan aiemmin myönnetyillä apurahoilla. Säätiö myönsi ja varasi apurahoihin, muuhun tukeen ja omaan toimintaan historiansa suurimman summan, yhteensä 14,2 miljoonaa euroa. Yli 450 apurahan- ja muun tuen saajan joukko kattoi lähes kaikki tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen toiminnan alat. Lisäksi ylläpidimme biolääketieteellistä tutkimusta tekevää Wihurin tutkimuslaitosta ja kartutimme Rovaniemen taidemuseossa sijaitsevaa Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmaa.

Säätiön kahdeksaan vuosikymmeneen on mahtunut tuhansien intohimoisten ja etevien tutkijoiden, taiteilijoiden ja yhteiskunnallisten toimijoiden tukemista. Kun päätetään tukea tekijää tai hanketta, voidaan tietää vain tiettyyn rajaan saakka, millaisena hanke lopulta toteutuu. Vielä vaikeampaa on jäljittää, millaiset heijastevaikutukset sillä on lopulta yhteiskunnan kehitykseen. Apurahamyöntö ei siis ole vain pistemäinen myöntö tai yksittäinen tapahtuma, vaan se muokkaa maailmaa johonkin suuntaan. Läpimurtoon johtavalla, oikeaan aikaan tehdyllä päätöksellä tukea tieteellistä tutkimusta tai taiteellista työskentelyä on selkeä ja voimakas vaikutus yhteiskuntaan. Mutta niin on myös esimerkiksi nuorille suunnatulla vapaa-ajan toiminnalla tai sillä, että päihteiden kanssa kamppailevalla on paikka, jossa pohtia elämän suuntaa. Yksilön itsensä lisäksi vaikutukset heijastuvat laajasti hänen lähipiiriinsä.

Voimme vain arvailla, millaisia lähtölaukauksia, kiihdytyksiä tai kannustuksia vuonna 2022 myönnetyt apurahat ovat olleet erilaisille hankkeille ja millaisia kehityskulkuja niistä seuraa seuraavien 80 vuoden aikajänteellä.

Lokakuun ensimmäisellä viikolla juhlittiin säätiön 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nykytaiteen museo Kiasmassa avautunutta Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmaa esittelevää Kompassissa pohjoinen -näyttelyä. Avajaiset taiteilijoineen ja kutsuvieraineen olivat pysäytyskuva pitkästä kehityskulusta, jonka lähtölaukaus on ollut 1950-luvulla, kun säätiöllä päätettiin alkaa ostaa kuvataidetta.

Takana on raskaat kolme vuotta, joita ovat värittäneet muun muassa pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Akuutit kriisit ovat kääntäneet katseen tulevaisuudesta visusti tähän hetkeen – esimerkiksi ilmastoon liittyvät eksistentiaaliset pitkän tähtäimen uhkat ovat jääneet uutisvirrassa osittaiseen paitsioon.

Toivon, että meillä kaikilla on taas tilaa ja uskallusta suunnata katse pidemmälle. Innostava esimerkki tästä on viime vuonna apurahaa saanut Lahti Utopias 2023 -festivaali, joka tarjoaa alustan spekulatiivisen dokumentarismin, futurismin ja tulevaisuutta ennakoivien esitysten kaltaisille uusille taiteen suuntauksille. Niin ikään Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolla istutaan tulevana kesänä merimaisemissa ja pohditaan ikuista aihetta: rakkauden vallankumouksellista voimaa. Wihurin rahaston eräs rooli onkin apurahoin tukea sitä, että ihmiset voivat kokoontua ja toimia yhdessä harjoittaakseen sosiaalista ja yhteiskunnallista mielikuvitusta.

Tiedetään, että houkutus tukeutua nostalgiaan eli menneen kaipaamiseen ryöpsähtää helposti kriisien hetkellä. Muun muassa oikeistopopulistinen liikehdintä ammentaa tästä kaihosta. Sen sijaan, että kaivataan menneestä konkreettisia asioita ja tapoja tehdä, haluaisin ajatella, että historialla voi olla hedelmällisempi rooli nykyhetkessä ja tulevaisuuden rakentamisessa. Parhaimmillaan historia voi toimia innoituksena tulevaisuutta pohdittaessa: esimerkiksi suomalaisen jälleenrakennuksen ajan eteenpäin katsovasta vireestä ja yhteisöllisyydestä voisimme ottaa mallia tänäkin päivänä.

Kiitän lämpimästi kaikkia Jenny ja Antti Wihurin rahaston laaja-alaiseen työhön eri rooleissa osallistuneita tuesta suomalaisen tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen toiminnan hyväksi.