Puhtaalta pöydältä pohjoiseen

Ideoidessaan Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmanäyttelyä Kiasman kuraattoritiimi sai vapauden alkaa seurata sitä, mikä kutsuu. Kokoelman pohjoinen kotipaikka alkoi kiinnostaa kolmikkoa jo varhaisessa vaiheessa.

Nykytaiteen museo Kiasman kuraattoreille Saara Hacklinille, Kati Kiviselle ja Satu Oksaselle kokoelmanäyttelyiden toteuttaminen on tuttua puuhaa. Kun heidän työpöydälleen loppuvuodesta 2019 tuli pyyntö suunnitella Kiasmaan Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmanäyttely, oli tilanne kuitenkin uusi.

”Oli jännittävää alkaa tehdä näyttelyä kokoelmasta, jota ei tunne”, muistelee Kati Kivinen, joka on sittemmin siirtynyt Kiasman kokoelmaintendentin toimesta Helsingin taidemuseo HAMin näyttelypäälliköksi.

Kiasman kokoelmatiimin jäseninä Hacklin, Kivinen ja Oksanen tuntevat laajasti Kiasman oman kokoelman teoksia ja sen temaattisia juonteita. Wihurin rahaston kokoelman tapauksessa edessä oli puhtaampi pöytä ja vapaus alkaa seurata sitä, mikä kutsuu.

Pandemian keskellä kuraattorit alkoivat kahlata yli 3 500 teosta sisältävää kokoelmatietokantaa läpi verkossa. Pian kävi ilmi, että kokoelmasta löytyy paljon heille tuttuja taiteilijoita ja samoista pääkaupunkiseudun näyttelyistä hankittuja teoksia.

”Pohdimme, onko kiinnostavaa näyttää samanlaisuutta vai etsiä erilaisuutta”, Saara Hacklin kertoo.

Kolmikosta alkoi tuntua jo varhaisessa vaiheessa siltä, että kokoelman pohjoinen kotipaikka tarjoaisi mahdollisen kulman lähestyä näyttelyn suunnittelua.

Vaikka Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa ei ole varsinaista pohjoista painotusta, löytyy laajasta kokoelmasta runsaasti teoksia taiteilijoilta, joilla on yhteyksiä pohjoiseen. Pohjoisen pääteeman rinnalla kulkevat identiteettiin, yhteisöön ja luontoon liittyvät kysymykset alkoivat pikkuhiljaa nousta pintaan teosvalintojen myötä.

Hacklin lisää, että Rovaniemen taidemuseon henkilökunta oli prosessissa tärkeä tuki: he auttoivat kokoelman hahmottamisessa ja jakoivat tietoa pohjoisen tekijöistä.

Dialogia taiteilijoiden ja tilan kanssa

Saara Hacklin, Kati Kivinen ja Satu Oksanen ovat toimineet toistakymmentä vuotta suomalaisen nykytaiteen kentällä erilaisissa tehtävissä. Kuraattorina toimiminen on heille muun muassa taiteen välittämistä yleisölle näyttelyiden rakentamisen, tekstien kirjoittamisen tai julkaisujen tuottamisen kautta.

”Kyse on kehyksen ja kontekstin luomisesta ja siitä, että sanoo katso: tämä voisi olla kiinnostavaa nyt”, Hacklin sanoo.

Olennaista on dialogi taiteilijoiden kanssa. Kokoelmanäyttelyiden kohdalla dialogi syntyy jälkeenpäin taiteilijan kanssa.

Kiasmassa kuraattorien on myös opittava lukemaan tilaa ja sen mahdollisuuksia.

Yhdysvaltalaisarkkitehti Steven Hollin suunnittelema Kiasma on arkkitehtuuriltaan erityinen: epäsäännöllisistä muodoista luonteensa saava rakennus on suunniteltu valoa ajatellen.

Tälläkin kertaa tilat alkoivat ohjata teosvalintoja varhaisessa vaiheessa. Kuraattoreille oli esimerkiksi selvää, että rakennuksen toisessa kerroksessa Mannerheimintien puolella sijaitsevaan korkeaan, Studio K -nimiseen tilaan tulisi Pauliina Turakka Purhosen teos Kevät (2017). Kolmannen kerroksen ”maitolasihuoneeseen” tuntui luontevalta tuoda veistostaidetta – nyt tilassa on esillä Radoslaw Grytan valtava lyijyllä päällystetyistä puista koostuva Omenapuutarha (2004).

Henkilökohtaisesta jaettuun prosessiin

Etenkin laajojen kokoelmanäyttelyiden tapauksessa Kiasmassa on tapana muodostaa kuratointitiimejä. Yhdessä tekeminen ei ole ensisijaisesti työekonominen kysymys, vaan työskentelytapa vaikuttaa merkittävästi näyttelyn sisältöön. Kun ajattelee yhdessä, joutuu haastamaan omia näkemyksiään ja toiveitaan.

Oksasen mukaan kuraattorit kävivät keskinäisiä neuvotteluja etenkin prosessin loppuvaiheessa siitä, mitä teoksia näyttelyyn lopulta päätyy.

Itselle tärkeä teos saattoi jäädä pois näyttelystä esimerkiksi siksi, ettei sille löytynyt lopullisesta ripustuksesta paikkaa tai siksi, ettei kollegoille kolahtanut sama teos.

”Vieroksunnatkin ovat aika intuitiivisia ja niitä voi olla vaikea selittää”, Kivinen sanoo.

Jotkin näyttelyn teokset ovat kuraattoreille erityisiä henkilökohtaisella tasolla. Esimerkiksi Merja Aletta Ranttila ja hänen teoksiinsa liittyvät kiihkeät keskustelut olivat tuttuja Saara Hacklinin nuoruuden Torniosta. Kati Kiviseen Marja Helanderin varhaiset valokuvateokset tekivät vaikutuksen jo 2000-luvun alussa ja oli mielekästä saattaa ne näyttelyssä yhteen Helanderin uudemman videoteoksen kanssa.

Näyttely palaa kotiin

Kiasman jälkeen Kompassissa pohjoinen nähdään Rovaniemen taidemuseossa.

Rovaniemen taidemuseon henkilökunta on työskennellyt Kiasman kuraattoreilta saadun teosluettelon kanssa ja tekee itse ripustuksen taidemuseon tiloihin. He tuntevat parhaiten museonsa tilalliset erityispiirteet ja sen, miten ihmiset liikkuvat tilassa.

On selvää, ettei Kiasmaan rakennettua kokonaisuutta voi täysin toisintaa, mutta se ei ole tarkoituskaan, Oksanen huomauttaa. Temaattisten juonteiden on silti tärkeää säilyä näkyvissä.

Hacklin, Kivinen ja Oksanen odottavat jännityksellä, miten pohjoisen yleisö ottaa vastaan etelässä rakennetun kokonaisuuden.

”Olemmeko onnistuneet kaivamaan kokoelmasta jotakin sellaista, mikä näyttää siellä erilaiselta tai yllättävältä”, Oksanen pohtii.

Kompassissa pohjoinen -näyttely oli esillä Kiasmassa 6.10.2022–2.4.2023 ja nähdään Rovaniemen taidemuseossa 12.5.–12.11.2023.