OPISKELUA VIATTOMUUDEN AIKAAN, VANHASSA MAAILMASSA TEKSTI KIMMO NUOTIO
Aloitin opinnot tiedekunnassa syyskuussa 1981. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen jäi samoihin aikoihin sairauslomalle ja erosi pian tämän jälkeen virastaan. Helsingin Sanomien toimittajien kirjoittama Tamminiemen pesänjakajat paljasti salaisuudet Kekkosen ajan lopun suhmuroinneista. Oli vaikea mieltää, mitä tulisi Kekkosen jälkeen. 1970-luvulla politiikka oli tuotu kouluihinkin. Pikkuvanhat 14-vuotiaat esittivät kuka porvaria, kuka sosialistia. Kun tulimme yliopistolle, oli helpotus, että politiikka ei ollut enää muodikasta. Ainejärjestö Pykälän rooli varmaankin oli paljon pienempi kuin nykyään, joskin tähän mielikuvaan saattoi vaikuttaa se, että olin kotoisin Helsingistä enkä tuntenut niin suurta tarvetta verkottua osakunnissa tai ainejärjestössä. Nykyisenkaltaisia vuosijuhliakaan ei vielä järjestetty. Pykälästä käytiin ostamassa luentomonisteita ja sen sellaisia. Domuksella luettiin, ja Porthani-
16
INTER VIVOS 2/2021
assa ja keskustan muissa tiloissa käytiin luennoilla. Jokaisella oli opintokirja, johon haettiin merkinnät. Opetuksen taso oli vaihteleva. Oli tosi hyviä luennoitsijoita, mutta myös sellaisia, jotka eivät panostaneet opetukseen juuri lainkaan. Nuo ääripäät ovat jääneet parhaiten mieleen. Aineopinnot oli rakennettu tenteistä muodostuvaksi kokonaisuudeksi, ja opetus tuki tenttiin valmistautumista. Korvaavat luennot olivat suosittuja, koska niillä sai yleensä korvattua yhden kysymyksen tentissä. Joissakin oppiaineissa annettiin niin hyviä pisteitä luentojen perusteella, että tentin suorittaminen ilman niitä oli käytännössä tehty mahdottomaksi. Koska siihen aikaan ei ollut tehokkaita kanavia opiskelijoiden keskinäiseen tiedonvälitykseen, käytännössä moni törmäsi yllätyksiin. Itsenäistä kirjoittamista tutkinnossa oli tosi vähän. Muistan elävästi esineoikeuden kurssin,
