VALMENNUSKURSSIT – BEHIND THE SCENES teksti Johanna Heinonen
V
iime vuoden phukseista 86% oli käynyt Pykälän valmennuskurssin. Konsepti on monelle pykälistille tuttu tavalla tai toisella: kurssipäälliköt istuvat Pykälän tuolivaraston toimistossa koko kevään, opiskelijat tarkastavat tehtäviä, tuutoroivat hakijoita, toimivat opetusassistentteina ja opettajina. Kiire ja hulina on kova läpi kevään. Kursseja ei kuitenkaan kukaan taio tyhjästä, vaan taustalla on kuukausien ahkerointi ja intensiivinen työnteko, joka alkaa jo edellisten pääsykoetulosten julkistamisen jälkeen. Kurssiorganisaatiokin on monelle tuttu; avustavina kurssipäälliköinä toimivat vuonna 2015 Otto Pulkkinen, Emmi Airaksinen sekä Medina Selmani ja vastaavana kurssipäällikkönä Joonas Metsämäki. Mitä tapahtuu kulissien takana? Mistä Pykälän valmennuskurssit on tehty? IV päätti kurkistaa pintaa syvemmälle ja haastatteli valmennuskurssien vastaavaa kurssipäällikköä Metsämäkeä. Kurssien alkaminen kolkuttelee ovella ja pääsykoeaiheiden julkaisuun on enää vuorokausi. Millainen fiilis on tällä hetkellä kursseista? ”Päällimmäinen fiilis on hyvä. Kurssien järjestämisessä on ollut uusia haasteita muihin vuosiin verrattuna.
Valmennuskurssien elinkaari
Vastaavan kurssipäällikön valinta heinäkuu 2014
34
INTER VIVOS 2/2015
Avustavien kurssipäälliköiden valinta elo-syyskuu 2014
Tänä vuonna pääsykoetta uudistettiin tehtävien määrän ja koeajan osalta. Myös lukuaika lyheni parilla viikolla, minkä lisäksi pääsykoekirjojen aiheet julkaistaan vain päivää ennen myynnin alkamista. Tämä kaikki on kuitenkin huomioitu kurssien sisällössä; välikokeet muistuttavat uutta pääsykoetta ja opetustunteja on hieman vähemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kaikkeen on siis varauduttu.” Eroavatko vuoden 2015 valmennuskurssit jollain muullakin tavalla viime vuodesta? ”Tämän vuoden kurssitarjonnassa on useitakin uutuuksia. Tammikuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa ”johdantokurssi”, jolla hakijoille opetettiin vastaustekniikan lisäksi perusasioita keskeisimmistä oikeudenaloista. Tehokursseja on aikaisemman kolmen sijasta neljä, mikä vaikutti osaltaan muiden kurssien kysyntään. Tänä vuonna on myös mahdollisuus ostaa videokokonaisuus, jota jo pienissä määrin testattiin viime keväänä. Videokokonaisuus sisältää 24 opetustuntia ja siinä käsitellään sekä keskeisiä että haastavia asioita valintakoekirjoista. Myös henkilökunnassa on tapahtunut pientä muutosta, kun kevään ajaksi palkattiin erikseen kurssiassis-
Kurssipäälliköiden intensiivinen suunnitteluviikonloppu: päätetään yksityiskohdat, markkinointisuunnitelmat ja tuotekokonaisuudet syyskuu 2014
Kurssien myynti alkaa marras-joulukuu 2014 Useita abi-infoja pykälistien avustuksella pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa syksystä alkukevääseen
Kurssien laskutus alkaa tammikuu 2015