Inter Vivos 4/2013

Page 49

Savi on materiaalina ikiaikainen ja sen työstötaito on joskus ollut lähes elinehto. Vielä tänä päivänä siitä muovailtuja mestariteoksia löytyy sekä kylpyhuoneista että keittiöistä. Saven työstäminen etenee hitaasti vaihe vaiheelta, materiaalin ehdoilla. Savi tuntuu sormien välissä primitiivisen lumoavalta. Ainakin jutun kirjoittajan mielestä. Se palauttaa mieleen lapsuuden sadepäivät ja saven metsästyksen. Tässä numerossa Tetti Kunnas kertoo meille harrastuksestaan. Hän on koukussa keramiikkaan. Tetti osallistui ensimmäiselle keramiikkakurssilleen jo ala-asteella. Se, että konkreettisesti pääsi todistamaan oman työnsä jälkeä, innoitti Tettiä jatkamaan harrastuksen parissa. Myöhemmin tämä innostus kehittyi intohimoksi. Tetin käsittelyssä ruskeasta, punaisesta ja valkoisesta savesta syntyy ruukkuja, kuppeja, hedelmävateja, lautasia ja muita käyttöesineitä. Myös joulukuusilyhdyt, noita-akat, kanat, kukot ja muut koriste-esineet saavat Espoon Gräsassa pintaansa eriväriset lasitteet. Uudet ideat kumpuavat Tetin mukaan meitä ympäröivästä todellisuudesta. Esimerkiksi sisustuslehdet ja TV-ohjelmat tarjoavat virikkeitä uuden luomiseen. Toisinaan myös lähipiiristä joku innostuu tilaamaan Tetiltä juuri tietynlaisen työn. Kysymykseen omasta suosikistaan taiteilijamme ei pysty heti vastaamaan. Yhteentoista vuoteen on mahtunut niitä niin paljon! Hetken mietittyään Tetti nostaa jalustalle kuitenkin pyöreän pallokulhon, jonka kannella on pieni talo. Se toimii sekä käyttö- että koriste-esineenä. Saven työstäminen on hidasta ja monivaiheista. Oma aikansa kuluu halutun muodon saavuttamiseen. Tämän jälkeen työ vielä kuivatetaan, mahdollisesti myös hiotaan ja lopulta poltetaan kahteen kertaan. Tetti kertoo, että yhden työn valmiiksi saattaminen vie häneltä vähintään kolme viikkoa. Näin ollen muotoilija tarvitsee evääkseen aimo annoksen kärsivällisyyttä. Tetti haaveilee suuren piparkakkutalon tekemisestä jouluksi. Tarkoituksena olisi myös suunnitella ja toteuttaa kokonainen käyttöastiasto. Rakutyöt Tetti mainitsee kysyttäessä erityisistä haasteista. Raku on vanha japanilainen keramiikan valmistusmenetelmä. Rakusavi on erityistä suurirakeista savea. Siitä muovaillut työt kuumennetaan nopeasti polttouunissa ja tulikuumat luomukset nostetaan sahanpuruja sisältäviin tynnyreihin savustumaan ja pelkistymään. Erityinen polttomenetelmä saa aikaan sen, että lasituksen pintaan syntyy paljon pieniä halkeamia sekä kuparisia ja turkooseja värisävyjä. Ominaista rakuesineissä on lasitteen pinnan hauska säröily. ”Rakutöissä ei voi ikinä tietää, millainen lopputulos tulee olemaan eikä koskaan voi saada aikaan toista samanlaista esinettä, sillä jokainen polttokerta on ainutlaatuinen. Rakupoltossa myös riski siitä, että työ halkeaa saumakohdista, on tavallista suurempi. Tämä lisää jännitystä!” kertoo Tetti intoa puhkuen. Ennen opintokiireiden alkua Tetti kävi viikoittain savipajalla, mutta nyt tahti on hidastunut. Nykyään hän suuntaa vanhaan tukikohtaansa vain silloin, kun mielessä on valmiiksi idea uudesta työstä. Savi on todella monikäyttöinen materiaali, mutta elää omaa elämäänsä. Savimöykky elää muovaajansa kädessä ja lopputulos voi poiketa täysin suunnitellusta. Tämä on osa lajin viehätystä. Saveen voi lisäksi upottaa huolensa ja murheensa. Tetti kertookin, että harrastus on oiva keino unohtaa opintostressi ja kaikki kiire hetkeksi. Savikimpaleen möyhentäminen kuljettaa ajatukset toisinaan antiikin aikoihin asti. Tärkeintä onkin luomisen ilo. Tetin näppäryys ei tyhjenny ainoastaan savitöihin. Hän tekee myös hopeakoruja, mutta se onkin jo oma tarinansa.

49


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.