Page 1

IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival

2013


IHME-teos 2013: Miroslaw Balka, Signals IHME Project 2013: Miroslaw Balka, Signals Kansikuva / Photo on the cover: Veikko Somerpuro

2


IHME-nykytaidefestivaali IHME Contemporary Art Festival 2013


2


SISÄLLYSLUETTELO | TABLE OF CONTENTS Johdanto Rakkaudesta paikkaan, Paula Toppila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 Introduction Acts of Topophilia, Paula Toppila . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17 IHME-teos . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Keskustelu vuoden 2013 IHME-teoksesta Signaalit, Miroslaw Balka ja Juan Vicente Aliaga . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . IHME-teoksen Kommunikaatiopisteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Osallistujat | Participants . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

29 33 55 68

IHME Project . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75 Conversation on IHME Project 2013: Signals, Miroslaw Balka and Juan Vicente Aliaga . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 79 IHME Project Communication Points . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 98 Taiteilija | Artist Miroslaw Balka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 107 IHME-päivät | IHME Days . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . IHME-päivien ohjelma . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . IHME Days Programme . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . IHME-päivien elokuvat | The Films on the IHME Days . . . . . . . . . . . Oikeusjuttu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . The Trial . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

111 112 115 122 128 133

IHME-koulu | IHME School . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Työpajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Meidän IHME . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Opetus- ja virikemateriaali . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Taidekasvatushankkeet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Workshops . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Our IHME . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Teaching Material . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Art Education Projects . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

137 138 139 140 140 142 143 143 144

IHME-editio | IHME Edition . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 151 Työntekijät ja yhteistyökumppanit | Staff and Partners . . . . . . . . . 155 IHME-nykytaidefestivaali . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 158 IHME Contemporary Art Festival . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 159 IHME-teos lyhyesti | IHME Project in Brief . . . . . . . . . . . . . . . . . 160 Julkaisun tekijät | Colophon . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 161

3


4


Rakkaudesta paikkaan

Johdanto

5


”Aluksi oli sillai, että joo ei tästä mitään tuu. Nyt on ihan, että enkö voi vain viittoa kaikkea sanomisiani. En voi. Ilmeisesti. Suihkussa on hyvä harjoitella. Viittomispäivänäkin voi sataa. Toivottavasti kuitenkin ei. Treeneissä on ehkä naurettu enemmän kuin viitottu. Ekojen ulkotreenien jälkeen oli haikea olo: Tää loppuu kohta. Havainto ulkotreeneistä: Punaiset liput ja valkoinen hanki. Puolan lipun värit! Jossain vaiheessa viikonlopusta tuli viitonloppu.”*

*Lainaukset ovat Signaalit-teokseen osallistuneilta

Paikkasidonnaisuudesta kirjoittaneen tutkija ja kuraattori Miwon Kwonin mukaan kaikkea 1900-luvun avantgarde-taidetta – kriittistä, edistyksellistä taidetta – on leimannut halu sijoittaa taide sopimattomiin tai vääriin paikkoihin. Mikä paikka on kussakin kontekstissa sopimaton riippuu sosiaalisista konventioista, ideologioista, uskonnosta ja yhteisistä tavoista. Siksi avantgarden kamppailu on ollut eräänlaista tilan politiikkaa, taiteen uudelleenmäärittelyä ja legitimoimista sijoittamalla taide muihin paikkoihin kuin minne se niin sanotusti kuuluu. 2000-luvulla tilanne on muuttunut eikä avantgardea tekoina, jotka pyrkivät rikkomaan perinteisiä käsityksiä taiteen tekemisen tavoista ja taiteen paikasta, enää ole. Kriittisellä taiteella ei ole Kwonin mukaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä niin tilanteen välttämättömyys kuin mahdottomuuskin ja pyrkiä löytämään uusia tapoja olla paikassa, löytää uusia tapoja kuulua johonkin. Ihmisellä on tarve ottaa oma paikka haltuun, kokea paikka – koti, piha, kaupunginosa, kaupunki, alue – osana omaa identiteettiä ja kulttuurisia arvoja. Yhdysvaltalaisen kriitikko, kuraattori ja aktivisti Lucy Lippardin mukaan kokemus omasta paikasta on maantieteellinen osa psykologista tarvettamme kuulua johonkin, yksi vastalääke vallitsevaan vieraantumisen kokemukseen yhteiskunnassa. Tila tai paikka ei ole neutraali säilytyspaikka tai tyhjiö, jossa sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu vaan ideologinen tuote ja instrumentti itsessään. Kapitalistinen kasvu on vähentänyt paikallisia eroja ja paikkojen erityisyyttä, lisännyt tilojen homogenisoitumista, kulutustavaraluonnetta, abstraktiutta. Vastakkainen kulttuurinen toiminta Lippardin mukaan pyrkii kohti paikallista, arkista kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta.

”On ollut todella mielekästä olla mukana tässä projektissa. On saanut oppia uutta ja samalla on tutustunut paremmin naapuruston ihmisiin.”

6


7

1. Kommunikaatiopiste (Pasilan asukastalo), harjoitukset. Kuva: Veikko Somerpuro


Kuva lippuviittoiluaakkosista muokattuna IHME-editioksi 2013 / Image of the semaphore-flag alphabet modified for IHME Edition 2013. Š Miroslaw Balka Studio

8


Vuoden 2013 IHME-teoksessa yhdistyivät sekä Kwonin että Lippardin kuvailemat ilmiöt kulttuurisessa kentässä. IHME-nykytaidefestivaalille tekemässään ehdotuksessa puolalainen taiteilija Miroslaw Balka antoi teoksensa ajan ja tilan kaupunkilaisille, jotta he voisivat keskustella tärkeistä kysymyksistään. Hänen mielestään yksi nykytaiteilijoiden tehtävistä on tutkia yhteiskuntaa uusin tavoin, esimerkiksi luomalla ajatustenvaihdon foorumi, jossa taiteilijan ja katsojan tai osallistujan asemat ovat lähes samanarvoiset. Demokratia antaa mahdollisuuksia, mutta vielä enemmän velvollisuuksia. Näistä ajatuksista syntyi teos Signaalit, joka kokosi yhteen kahdeksan kaupunginosan ihmisiä Helsingissä oppimaan, toimimaan ja keskustelemaan yksilöinä, yhteisöinä ja kaupunkilaisina. Signaalit sai alkunsa Balkan löytämästä kuvasta, jossa on kansainvälisen lippuviittoilujärjestelmän aakkoset tyylitellyn hahmon esittämänä sarjana (kuva sivu 8). Tilan ja ajan lisäksi Balka halusi antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden ­oppia uusi yhteinen kieli ja käyttää sitä mm. oman tärkeän viestin esittämiseen kau­­punkitilassa. Taiteilijan ehdottama kommunikaatiojärjestelmä, lippuviittoilu,* on vanha merenkulun viestintätaito, joka oli käytössä 1800-luvun lopulta lähtien. Lippuviittoilussa käytetään apuna kahta käsissä pidettävää lippua, jotka olivat merellä puna-keltaisia tai -valkoisia, ja maalla sini-valkoisia. Suomessa käytössä olivat sekä kansainvälinen että suomalainen merkistö. * Lippuviittoilu eli kaksilippujärjestelmä, liputus, tai semaforointi. Lippuviittoilussa viestien IHME-teoksessa päätettiin käyttää kansainvälistä merkis- viittoilu lähetys aloitetaan ”Huomio”-merkillä, jonka toinen töä ja taiteilijan suunnittelemia kokopunaisia lippuja. osapuoli vahvistaa ymmärretyksi. Sanoman lopuksi liputetaan ”Loppu”. Viestin lähetyksessä asento ja selkeys ovat tärkeitä. Vain käsivarret liikkuvat

Suomen merivoimissa opetettiin semaforimerkkejä merikahdeksassa eri asennossa. Lisäksi kuudessa kirjailippu tuodaan vartalon yli samalle puolelle miehille aina 1960-luvulle saakka, mutta sitten uudet tek- messa toisen lipun kanssa. Jokaisen sanan jälkeen odotenologiat ja digitaaliset kommunikointivälineet syrjäyttivät taan vahvistusta ja otetaan alkuasento. Selkeimmerkit tehdään liputtamalla taivasta vasten, ne. Yritimme löytää henkilöitä, jotka osaisivat järjestelmän mät tornista tai mäeltä. Yksi tunnetuimpia lippuviittoilun merkit ja voisivat opettaa ne Signaalit-teokseen osallismerkkejä on kansainvälinen rauhanmerkki. Se syntyi Englannissa vuonna 1958 ydinasevastaisen kampantuville, mutta heitä ei enää löytynyt merivoimienkaan jan tunnusmerkiksi, kun lippumerkit ”N” (Nuclear, piiristä. Balkan tarkoituksena oli esittää viestit semaydinvoima) ja ”D” (Disarmament, aseistariisunta) yhdistettiin ympyrän sisällä. forimerkein kadulla tavoitteena tai-chitä muistuttavat hitaat, meditatiiviset liikkeet. Päätimmekin etsiä lippuviittoiluopettajiksi esiintymisen ammattilaisia tanssin ja näyttelemisen alalta. Opettajilla oli erittäin tärkeä rooli hankkeessa ei ainoastaan siinä, että heidän tuli oppia itse uusi kieli ja opettaa se muille vaan heidän tuli myös huolehtia ryhmäytymisestä, opetuksen räätälöimisestä kullekin ryhmälle sopivaksi sekä sopia yhdessä osallistujien kanssa reiteistä, joilla lippuviittoiluesitykset tulisivat tapahtumaan. Loppujen lopuksi tähtäimessä oli kunkin osallistujan sooloesitys julkisessa tilassa, sillä viestit kulkivat osallistujalta toiselle viestiketjuna päättyen tapahtumapaikalle. ”Lippuviittominen on tuonut uusia ystäviä ja uuden oppiminen kannustaa minua AINA. On ollut tosi innostavaa olla mukana!” ”Tämä tuntuu uskomattoman erilaiselta ja houkuttelevalta yhdistetyltä liikunnalta ja uuden kielen oppimiselta. Osallistun ilman muuta!” Signaalit-teoksen ytimessä oli monitasoinen suora kommunikaatio, yhdessä tekeminen ja keskusteleminen. Yhteisöt määrittelivät itse, mikä on se tärkeä kysymys, josta he halusivat keskustella. He myös tekivät ehdotuksia siitä kenen kanssa he haluaisivat näistä kysymyksistä puhua ja miksi. Signaalit-teoksessa

9


yleisöstä tuli sekä tekijä että yhteistyökumppani. Taiteilija antoi idean, luvan tai kutsun yleisölle käyttää taiteen tilaa. Yleisöstä tuli subjekti, taiteilija, joka on kollektiivi, ”me”. Kysymys kommunikaatiosta nyky-yhteiskunnassa on teoksen ytimessä. Ehdottamalla uuden – verraten hitaan ja keskittymistä vaativan – kielen oppimista ja sen käyttämistä tärkeiden viestin välittämiseen hankkeessa taiteilija kyseenalaistaa nyky-yhteiskunnan vaatimuksen kommunikaation nopeudesta, katkeamattomasta saavutettavuudesta ja jatkuvasta virtuaalisesta läsnäolosta erilaisissa digitaalisissa verkostoissa. Signaalit-teos kannustaa Lippardin peräänkuuluttamaan kommunikaatioon kasvotusten reaalimaailmassa oikeista asioista. Merenkulussa lippuviittoilua käytettiin erityisesti hätäviestien lähettämiseen. Myös Balka viittaa mahdolliseen hätätilanteeseen kysyessään, miten kommunikoimme jos energiakriisistä tulee totta ja sähköiset kommunikaation menetelmät tulevat käyttökelvottomiksi? Kysymys herättää lisää kysymyksiä siitä millainen on arvomaailmamme, mille sosiaalinen elämämme rakentuu, miten kestävää se kaikki on? Kommunikaatio on myös keskeinen toiminnan alue kapitalistisen yhteiskunnan kulutusmarkkinoilla, jossa tuntuu lähes välttämättömältä omistaa aina uusin laite, sovellukset ja design, jotta voisi olla ajan tasalla ja saavutettavissa, yhteydessä muiden toimijoiden kanssa. IHME-päivillä järjestetyssä IHMEen avoin -keskustelussa käsiteltiin energiakriisiä ja ilmastonmuutosta, kuluttamista suhteessa energiankulutukseen sekä yksilön roolia tässä kaikessa. Energiakysymysten ratkaiseminen ja niihin suhtautuminen kuluttajana on monimutkainen vyyhti, johon vaikuttaa lukuisa joukko tekijöitä. Yhtäältä energiaa tulisi säästää ja päästöjä vähentää, ostaa ympäristöystävällisiä tuotteita, vähentää kulutusta ja toisaalta taas poliitikot kehottavat meitä kuluttamaan, jotta työllisyys Suomessa lisääntyisi. Mitä siis pitäisi ajatella saati tehdä, kuluttajana? Tutkija ja maanviljelijä Tuomas Mattilan esimerkki siitä, millainen työllisyysvaikutus on kiinalaisen älypuhelimen ostamisella Suomessa, on valaiseva. Yksi kiinalainen älypuhelin työllistää yhden tunnin kiinalaista maanviljelijää, 8 tuntia afrikkalaista kaivosmiestä, jokusen tunnin kiinalaista elektroniikkatyöntekijää ja 10 min suomalaista kaupanmyyjää. Ei siis ole yhdentekevää, mitä (kommunikaatiovälineitä) kuluttaa, jos haluaa tukea kotimaista työtä. Lippuviittoiluaakkosten ohella toinen tärkeä kuva teoksen syntyvaiheista on Miroslaw Balkan tekemä luonnos (kuva sivu 11), joka esittää hänen ajatustaan teoksen kommunikaatiopisteistä, viestien kulusta kommunikaatiopisteiden sisällä ja kesken. Kommunikaatiopiste tuli olemaan paikka, jonne lippuviittoiluviestit saapuvat ja jossa keskustelu käydään. Signaalit-teokseen saattoi osallistua joko tulemalla mukaan jonkun hankkeeseen osallistuvan kaupunginosan lippuviittoiluharjoituksiin ja viestin esittämiseen kaupunkitilassa, esityksen katsomiseen joko varta vasten paikalle saapumalla tai sattumalta tai keskustelu- tai iltatilaisuuteen osallistumalla. Kaikki osallistuminen oli ilmaista. ”Yhdessä tekeminen ja osallisuus teoksessa tuo piristystä arkeeni ja lisäarvoa tunteisiini aluetta kohtaan. Tekeminen virtaa läpi kaikkeen, tuntuu siltä että vuosi 2013 on täynnä uutta.” Kommunikaatiopisteitä oli kaiken kaikkiaan neljä, jokaisessa kohtasi kaksi yhteisöä. Kunkin tapahtumapaikan läheisyydessä esitettiin kaksi viestiketjua, jotka saapuivat tapahtumapaikan ulkopuolelle. Viestit ja yhteisöjen nimet niiden 10


Signaalit-luonnos / The sketch for Signals. © Miroslaw Balka

11

2. Kommunikaatiopiste (Punavuoriseura, Rööperifest). Kuva: Veikko Somerpuro


3. Kommunikaatiopiste (Malmi-Seura). Kuva: Jaakko Martikainen

takana kirjoitettiin tauluun ja yleisö ohjattiin sisätiloihin kuuntelemaan keskustelua. Tapahtumapaikat sijaitsivat identiteetiltään keskenään varsin erilaisissa kaupunginosissa, niissä joiden yhteisöt halusivat osallistua hankkeeseen: ruuhkaliikenteen valtaamaan Töölöntorin ja Runeberginkadun ympäristössä, inhimillisen mittakaavan ja sympaattisten vanhan kaupunkiarkkitehtuurin Punavuoressa, 2000-luvulla rakennetun, nykyaikaisen ison mittakaavan ympäristössä Arabianrannassa sekä luonnonympäristössä siirtolapuutarhapalstojen ja luontopolkujen Kivinokassa. Ihmiskehon suhde ympäristön arkkitehtuuriin ja mittakaavaan korostuivat lippuviittoiluesityksessä. Esitysten hidas rytmi synnytti kontrastin, vastakkaisen rytmin, liikenteen luomalle kiireelle ja melulle. Signaalit-teoksella on selkeitä yhteyksiä yhdysvaltalaisen taiteilija Suzanne Lacyn määrittelemän, new genre public art -nimisen taidesuuntauksen kanssa. Sen juuret ovat Mary Jane Jacobin kuratoimassa vuonna 1994 Chicagossa toteutuneessa hankkeessa nimeltään Culture in Action. Lacyn mukaan new genre public art pyrkii löytämään yhteisen kriittisen kielen, jonka kautta voidaan keskustella yhteiskunnan arvoista, etiikasta ja vastuusta taiteen avulla. Kyseessä on työskentelytapa, joka perustuu ihmisten välisiin suhteisiin, kollektiiviseen luovuuteen ja yhteistyöhön. Se on yhteisölähtöistä, usein marginaalisista yhteisöistä liikkeelle lähtevää, yhteisöjä sitouttavaa, vuorovaikutteista ja suunnattu toiselle yleisölle kuin se, joka käy taideinstituutioissa. Siinä on kyse luovasta osallistumisprosessista, eikä teoksesta joka on lopulta jokin objekti tai valmis taideteos perinteisessä mielessä. Taiteellinen toiminta tapahtuu kaukana taideinstituutioista. Käänteinen eksklusiivisuus syntyy siitä, että projektiin osallistuville hanke on saavutettavampi kuin normitaideyleisölle. New genre public art ´issa on usein kyse reaktiivisesta toiminnasta johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan, se on yhteiskunnallista aktivismia, joka tähtää muutokseen.

12


4. Kommunikaatiopiste (Kivinokkalaiset ry). Kuva: Veikko Somerpuro

Kuten aina kun ihmisten väliset suhteet ja yhteistoiminta on teoksen taiteellisen toiminnan keskiössä, on vaikeaa ellei mahdotonta kuvata täsmällisesti mitä prosessissa tapahtui, sekä arvioida oliko hanke onnistunut vai ei ja jos niin millä tavoin ja millä parametreillä mitattuna. Tämän teoksen tavoitteena oli luoda paikkoja kommunikaatiolle. Teos kannusti oman paikan haltuunottoon, rohkeuteen osallistua ja luoda uusi suhde omaan paikkaan. On tärkeää, että yhteiskunnassa on paikkoja ja aikoja keskustelulle, jotka ovat arvioinnin ulkopuolella, joiden arvo on niissä itsessään, kullekin osallistujalle omansa. Taiteella on erityinen mahdollisuus tällaisen tilan, ajan ja tilanteen luomiseen. ”Ihmeitä tehdään!” Laajempi ajankohtainen kysymys, joka liittyy yhteisölliseen taiteeseen (socially engaged art) , on kysymys siitä tuleeko taiteen olla hyödyllistä vai saako se olla hyödytöntä. Taiteen julkinen rahoittaminen vaatii taiteen hyödyllisyyden artikuloimista, taiteen olemassaolon perustelua hyötynäkökohdilla. Mutta hyötyä on hankala määritellä, millaisesta ja kenen hyödystä puhutaan? Maalaus voi olla hyödyllinen esimerkiksi sille joka sen myy, tai sille joka sen omistaa statussymbolina, arvostettu julkinen taideteos voi olla hyödyllinen paikalle, jossa se sijaitsee turistinähtävyytenä, tai yhteisöllinen teos voi olla hyödyllinen yhteisölle, joka siihen osallistuu itse kokemuksena tai muutoksena, jonka yhteinen toiminta synnyttää. Esimerkkien erona on se, että yhteisöllisen taiteen hyöty ei yleensä ole taloudellista, rahassa mitattavaa ja ylipäänsä sen hyödyn todentamiseen voi mennä pitkä aika. Taiteen arvoa voi kartoittaa myös kysymällä onko se relevanttia, onko se kiinnostavaa tai onko siihen osallistuminen motivoivaa juuri minulle kuten Creative Timen kuraattori Nato Thompson ehdotti puheenvuorossaan IHME-päivillä.

13


Roihuvuori-seuran lippuviittoiluryhmä / Flag signaling group of Roihuvuori District Association. Kuva / Photo: Jaakko Martikainen

Creative Timen uraauurtavan toiminnan – neljäkymmentä vuotta kunnianhimoisia nykytaidetuotantoja New Yorkin julkisessa tilassa – esittelyn lisäksi Thompson osallistui paneelikeskusteluun aiheesta voiko taide muuttaa maailmaa ja jos niin millaisia toimintatapoja tällainen pyrkimys edellyttää? IHME-päivillä kuulluissa puheenvuoroissa Thompsonin lisäksi kansainväliset taiteilijat, taidepedagogit ja kuraattorit kertoivat kokemuksistaan hankkeissa, joissa lähtökohtana on synnyttää positiivista muutosta. Taiteellinen työ, jota tehdään näissä yhteisöissä on pitkäkestoista, yhteisöjen prosessit voivat kestää vuosia, ne edellyttävät laajoja yhteiskunnallisia ja asiantuntijaverkostoja ja toimijoiden välistä luottamusta, joka ei aina synny ilman konflikteja. Taideprojekteissa ratkaisuja etsitään ennakkoluulottomasti yhdessä, ratkaisuehdotukset voivat olla mahdottomia, mutta niiden avulla voidaan kuvitella muutosta parempaan. Hollantilainen taiteilija Jeanne van Heeswijk ei halua puhua yhteisöllisestä taiteesta suuntauksena vaan ammattina. Hänelle on ollut kolmattakymmentä vuotta selvää, että hänen tehtävänsä taiteilijana on toimia instrumenttina yhteisöille, olla läsnä, keskustella ja kuunnella, oppia toinen toisiltaan mitä todella merkitsee elää yhdessä muiden ihmisten kanssa ja toimia yhdessä. IHME-päivillä pitämänsä puheenvuoron lopuksi hän siteerasi Ultrared-taiteilijayhteisöä seuraavasti: ” Yhteisötaiteessa ei ole kyse ainoastaan siitä, että havaintomme maailmasta tulisi muuttua, vaan siitä, että meidän tulee muuttaa maailmaa, jonka havaitsemme. Itseasiassa, meidän tulee tehdä molemmat, muuttaa niin havaintoamme kuin maailmaammekin. Toinen seuraa toista.” ”Olisi hyvä lippuviittoilla aina kun suuttuu jostakin, ehtisi harkita mitä sanoo, loppuisi turhat riidat.”

14


Kiitokset Kiitän lämpimästi säätiön puolesta taiteilija Miroslaw Balkaa, joka laati kunnianhimoisen teosehdotuksen säätiömme tavoitteiden hengessä. Monet kiitokset hyvästä yhteistyöstä myös taiteilijan assistenttina toimineelle Karolina Kubikille. Erityiskiitokset kaikille lippuviittoiluun perehtyneille, kaupunkitilassa esiintyneille (osallistujalista sivulla 68–72) sekä kumppaniyhteisöillemme, jotka ottivat haasteen vastaan ja sitoutuivat monitasoiseen teokseen puolen vuoden ajaksi. Kiitokset yhdistyksille ja yhteyshenkilöinä toimineille: Kati Pelkonen ja Anna-Kaisa Koski, Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki-kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys; Hilkka Helsti, Herttoniemi-seura; Katriina Rosavaara, Kivinokkalaiset ry., Maria Laurila, Malmi-Seura; Sonja Salomäki, Itä-Pasila iskuun! ja Veikko Väisänen Pasilan asukastalo; Hanna Haavikko, Rööperifest ja Pirjo Salo, Punavuoriseura; Otto-Ville Mikkelä, Roihuvuoriseura ja Laila Rebers-Holländer, Tölö specialiseringsgymnasium. Kiitokset myös keskustelutilaisuuksien juontajana toimineelle Minna Joenniemelle, kaikille puhujavieraillemme ja iltatapahtumien järjestämisessä mukana olleille. Festivaalin 2013 taidekasvatushankkeet toteutettiin jälleen yhteistyössä Aalto-yliopiston taidekasvatuksen maisteriopiskelijoiden ja Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskuksen kanssa, jolla oli tällä kertaa taiteilijakumppanina Otto Karvonen. Uutena yhteistyökumppanina toimi Helsingin Diakoniaopiston opettajia ja oppilaita. Kiitokset teille kaikille hyvästä yhteistyöstä – tästä on hyvä jatkaa. Kiitokset festivaalitoimiston työntekijöille, teidän kansanne oli hyvä tehdä festivaalista totta: kulttuurituottaja Piia Oksanen vastasi IHME-päivien toteutuksesta, Anna Virtanen koordinoi Signaalit-teoksen lippuviittoiluharjoitusten ja keskustelutapahtumien käytännön järjestelyjä, tuotantoassistentti Selina Väliheikki huolehti yleisöpalautteen keruusta ja markkinoinnin materiaalien jakelusta yhdessä assistentti Vappu Tainion kanssa. Markkinoinnin ja PR-toimenpiteiden suunnittelun osalta kiitän yhteistyöstä Johanna Piisiä/Kultasuu Oy:tä sekä pitkäaikaisesta graafisen suunnittelun yhteistyöstä kumppaniamme Kokoro & Moita. Lämpimät kiitokset kaikille yhteistyökumppaneillemme. Paula Toppila Toiminnanjohtaja

IHME-teoksen keskustelut kaupunginosissa ja IHME-päivien puheenvuorot, joihin tekstissä viitataan löytyvät IHMEen omalta youtube-kanavalta osoitteesta www.youtube.com/ihmeproductions

Viitteet ja kirjallisuutta: Lucy R. Lippard, The Lure of the Local: Senses of Place in a Multicentered Society. The New Press, New York, 1997. Ed. Suzanne Lacy, Mapping The Terrain: New Genre Public Art. Bay Press, 1995. Ed. Claire Doherty, From Studio to Situation. Black Dog Publishing, 2004. Miwon Kwon, One Place after Another: Notes on Site Specificity. The MIT Press 2002. Culture in Action. Essays by Mary Jane Jacob, Michael Brenson and Eva M. Olson. Bay Press 1995.

15


16


Acts of Topophilia

Introduction

17


18

1. Communication Point (Tรถlรถ specialiseringsgymnasium). Photo: Veikko Somerpuro


“At first, I was like, this is not gonna work. Now I’d like to signal all the things I want to say. Maybe it’s not possible after all.” “It’s good to practise in the shower. It may rain on the actual event, too. Hopefully not, though.” “At times it has been more about laughing than flag signalling in the rehearsals.” “After the first rehearsals outdoors I felt a bit sad. Soon the project will be over.” “What I noticed in the outdoor rehearsals: red flags and white snow – the colours of the Polish flag!”*

*The quotes are from the participants of the Signals

According to Miwon Kwon, a researcher and curator that has written extensively on site specificity, all of the avant-garde art of the 20th century – critical, progressive art – is hallmarked by a desire to put art in inappropriate or wrong places. The place that is inappropriate in each context depends on social conventions, ideologies, religion and common customs. That is why the avantgarde’s struggle has been a kind of politics of space, a redefinition and legitimation of art by putting art in places other than where it ‘belongs’. In the 2000s, the situation has changed, and nor does the avant-garde exist any longer, in the sense of acts that seek to shatter traditional conceptions of how to make art and of the place of art. Critical art has, according to Kwon, no alternative other than to accept both the inevitability, and also the impossibility, of the situation, and to try to find new forms of being in-place, to find new ways of belonging. People have a need to take control of their own place, to experience the place – the home, the yard, neighbourhood, city, area – as part of their own identity and cultural values. According to Lucy Lippard, an art critic, curator and activist from the US, the experience of our own place is a geographical aspect of our psychological need to belong somewhere, and one antidote to the prevailing sense of alienation in society. A space or a place is not a neutral receptacle or a void where social interaction occurs, but an ideological product and instrument in itself. Capitalist expansion has reduced local differences and the specificity of places, increased the homogenization, consumer-good-likeness and abstractness of spaces. The opposite cultural action, according to Lippard, aims to achieve a local, everyday interaction that takes place face to face. “It has been a pleasure to be involved in this project. I’ve had the chance to learn new things and also to get to know the people in the neighbourhood.”

19


The 2013 IHME Project brought the phenomena described by Kwon and Lippard together in the cultural arena. In his proposal for the IHME Contemporary Art Festival the Polish artist Miroslaw Balka gave the time and space in his work to the citizens of Helsinki, so that they could discuss questions that are important to them. He sees one of the tasks of contemporary artists as being to investigate society in new ways, for example, by creating a forum for exchanges of views, in which the artist and the viewer or the participant have almost equal status. Democracy offers opportunities, but even more responsibilities. These ideas gave rise to Signals, which brought together people from eight city districts in Helsinki to learn, to take action, and to discuss as individuals, communities and citizens. Signals originally started with a picture that Balka had found, in which a stylized figure demonstrates the international flag-signalling semaphore alphabet (image page 8). In addition to space and time, Balka specifically wanted to give citizens an opportunity to learn a new shared language and to use it e.g. to display their own important message in the urban space. The artist’s proposed communication system, semaphore,* is an old communi* Semaphore, i.e. two-flag signalling. Semaphore messages start with the “Attention” sign, which the other cation system that was used at sea from the end of the signaller responds to with “Acknowledge”. At the end 19th century onwards. Semaphore is done with the aid of of the message, the word “End” is signalled. When sending signals, posture and clarity are important. two flags, one in each hand, which at sea were red and Only the arms move, in eight different positions each. yellow or red and white, and on land blue and white. In six letters one flag is brought across the body to be on the same side as the other flag. After each word the Both Finnish and international sets of characters were in signaller waits for acknowledgement and adopts the use. It was decided to use the international characters initial position. The clearest characters are made when signalling against a background of sky, from the top of a in the IHME Project, with all-red flags designed by the tower or hill. One of the best-known semaphore signs is artist. the peace symbol. This was created in the UK in 1958 as the logo of the Campaign for Nuclear Disarmament, with the characters “N” (Nuclear) and “D” (Disarmament) combined inside a circle.

The semaphore characters were taught to sailors in the Finnish navy right up until the 1960s, but they were then replaced by new technologies and digital-communication devices. We tried to find people who knew the characters used in the system, and who could teach them to the participants in Signals, but there were no longer any, even in Navy circles. Balka’s aim was to display the messages in semaphore in the street, the idea being slow, Tai-Chi-like, meditative movements. We decided to look for semaphore teachers among professional performers from the worlds of dance and acting. The teachers played an extremely important role in the project, not just by themselves having to learn the new language and teach it to others, but also by bringing people together as groups, tailoring the teaching to suit each group, and agreeing with the participants on the routes along which the semaphore signalling displays would pass. Ultimately, the goal was a solo performance by each participant in public space, since the messages were passed from one participant to the next along a chain, ending at the relevant site of the event.

The core of Signals was multi-level direct communication, and doing things and discussing things together. The various communities themselves decided on the important question that they wanted to discuss. They also proposed the people with whom they wanted to discuss these questions, and said why. In Signals each community became both an active player and a partner. The artist gave the idea, the permission or invitation to the community to use the space of art. The community became the subject, an artist who is a collective, a “we”. 20


Harjoitukset Malmilla / Rehearsals at Malmi. Kuva / Photo: Veikko Somerpuro

21

3. Communication Point (Artova). Photo: Veikko Somerpuro


The issue of communication in contemporary society lies at the heart of the work. By proposing the learning of a new – and relatively slow and exacting – language and its use to convey important messages, the artist called into question contemporary society’s demand for speed of communication, for uninterrupted availability, and for constant virtual presence in various digital networks. Signals encouraged the kind of face-to-face communication about actual issues in the real world that Lippard advocates. At sea semaphore was particularly used for sending messages to signal an emergency. Balka, too, refers to a possible emergency situation when he asks how will we communicate if the energy crisis becomes a reality and electronic communication methods become useless? This question prompts further questions about what our value system is like, what our social life is constructed for, and how sustainable all this is. Communication is also a central area of activity on the consumer markets of capitalist society, in which it seems almost essential always to own the latest device, applications and design, so as to be up to the minute and accessible along with all the other players. “I have met new friends in the project. And for me learning something new is ALWAYS inspiring. It has been very exciting to be involved!” The IHME Open discussion held on the IHME Days dealt with the energy crisis and climate change, consuming in relation to energy consumption, and the role of the individual in all of this. Solving energy issues and relating to them as consumers is a complex tangle, which is affected by a multitude of factors. On the one hand, we should be conserving energy and reducing emissions, buying eco-friendly products, and cutting down on consumption, while, on the other hand, politicians are urging us to consume so that employment levels in Finland will rise. What are we supposed to think, never mind to do, as consumers? The researcher and farmer Tuomas Mattila’s example of the effect that buying a Chinese smartphone has on employment in Finland is illuminating. One Chinese smartphone makes one hour’s work for one Chinese farmer, eight hours for an African miner, a couple of hours for a Chinese electronics worker, and ten minutes for a Finnish shop assistant. So it is not insignificant what (communication devices) we consume. Alongside the semaphore alphabet, another important picture of the stages of the creation of the work is captured in a sketch by Miroslaw Balka (image page 11) showing his ideas for the work’s Communication Points, and the flow of messages within and between Communication Points. The Communication Point was to be the place where the semaphore signals arrived and where the conversation took place. People could participate in Signals either by joining in one of the eight city districts’ semaphore practices and in displaying a message in the urban space, by watching the display, either on purpose or by accident, or by participating in a discussion and an evening event. All participation was free. There were four Communication Points in all, with two communities meeting at each one. Near to each venue two chains of messages were displayed, which arrived outside the venue. The messages and the names of the communities

22


behind them were written on a board and the public was invited inside to listen to the discussion. The venues had their own distinctive identities, and were located in quite different parts of the city, where communities wanted to take part in the project: in the environs of Töölöntori Square and Runeberginkatu Street dominated by rush-hour traffic; amid the engaging, old, human-scale, urban architecture of Punavuori; in the modern, large-scale environment built at Arabianranta in the 2000s; and in the natural environment of allotments and nature paths in Kivinokka. The relationship between the human body and the surrounding architecture and scale were accentuated in the semaphore-flag signalling display. The slow rhythm of the displays generated a contrast, a counter-rhythm to the rush and noise of the traffic. “This feels surprisingly different; a combination of physical exercise and learning a new language.” Signals has clear links with US artist Suzanne Lacy’s definition of the art movement called new genre public art. Its roots lie in a project called Culture in Action curated by Mary Jane Jacob carried out in Chicago in 1994. According to Lacy, new genre public art tries to find a common critical language, through which it is possible to discuss society’s values, ethics and responsibilities in terms of art. This is a way of working based on relationships between people, on collective creativity, and on collaboration. It is community-centred, often set in motion from within marginal communities, it binds communities together, it is interactive, and it is aimed at a community other than the one that goes to art institutions. It is a creative participation process, and not a work that is ultimately an object or a finished piece of art in the traditional sense. The artistic activity happens far from the art institutions. A reverse exclusivity arises from the way that, for those who take part in the project, the scheme is more accessible than it is to the standard audience for art. New genre public art is often a reaction to a social injustice, it is social activism aimed at change. As always when human relationships and joint action are the hub of the work’s artistic action, it is hard, if not impossible, to describe exactly what has happened in the process, or to assess whether the whole scheme has succeeded or not, and, if so, in what way and measured by what parameters. The aim of this work was to create places for communication. The work encouraged people to take control of their own place, to have the courage to take part and to create a new relationship with their own place. It is important that there are places and times in society for conversation, places that are non-judgemental, and whose value lies in the situations in themselves, with each participant having their own value. Art has a special capacity for creating this kind of space, time and situation. “Doing things together and participating in the project has brought joy to my everyday life and enhanced my feelings towards the neighbourhood. Participating has affected me a great deal. I feel like the whole of 2013 is filled with new things”

23


A broader topical question, related to socially engaged art, is whether art should be useful or is it allowed to be useless. The public funding of art demands an articulation of the usefulness of art, a justification of the existence of art from a utilitarian viewpoint. But utility is difficult to define, what kind of utility and whose utility are we talking about? A painting can be useful, for example, to the person who sells it, or to the person who owns it as a status symbol, a valued public artwork can be useful to the place in which it is located, as a tourist sight, or a communal work can be useful to the community that takes part in it, as an experience in itself or as the change to which the joint action gives rise. The difference between these examples is that the benefit of communal art is not generally economic, or measurable in cash, and in general it can take a long time to demonstrate the benefit resulting from it. The value of art can also be charted out by asking whether it is relevant, whether it is interesting, or does participating in it motivate me personally, as the curator of Creative Time, Nato Thompson, proposed in his speech on the IHME Days. “Miracles* are made!” , (*ihme means miracle in Finnish) In addition to presenting Creative Time’s ground-breaking activities – fourty years of commissioning public art projects in the city of New York – Thompson participated in a panel discussion on the subject of whether art can change the world and, if so, then what ways of acting do such efforts require? In the talks heard on the IHME Days, in addition to Thompson, international artists, art educators and curators spoke about their experiences in projects in which the aim was to create positive change. The artistic work that is done in these communities is long-term, the communities’ processes can last for years, and they require broad social and expert networks, and trust between the various players, something that does not always arise without conflict. In art projects the solutions are sought together, in an open-ended way, and the proposed solutions may be impossible, but they can help us imagine a change for the better. The Dutch artist Jeanne van Heeswijk does not want to talk about socially engaged art as a movement, but as a profession. It has been clear to her for thirty years that her task as an artist is to act as an instrument for the community, to be present, to discuss and to listen, to learn from each other what it really means to live together with other people and to act together. At the end of the talk she gave on the IHME Days she quoted the Ultra-red artists’ community as follows: “It’s not just changing our perception of our world, it’s changing the world we perceive. In fact, it must do both, change perception and the world. For one follows the other.”

24


2. Communication Point, Astoria Hall. Photo: Kai Widell

“It would be good to use flag signals whenever you’re angry about something, you’d have time to think about what to say, it would stop pointless arguments.”

25


26

4. Communication Point (Herttoniemi District Association). Photo: Jaakko Martikainen


Thank you I would like to extend my warm thanks on behalf of the Foundation to the artist Miroslaw Balka, who devised an ambitious project proposal in the spirit of the Foundation’s goals. Also many thanks for the successful collaboration to the artist’s assistant Karolina Kubik. A special thank you to everyone who learned semaphore signalling, to those who displayed in the city space (participant list on page 68–72), and to our partner communities, who took up the challenge and committed themselves to a multi-level task for half a year. Thanks to the associations and to their contact persons: Kati Pelkonen and Anna-Kaisa Koski, Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki (Artova) Culture and District Association; Hilkka Helsti, Herttoniemi District Association; Katriina Rosavaara, Kivinokka Association; Maria Laurila, Malmi District Association; Sonja Salomäki, Itä-Pasila iskuun! project, and Veikko Väisänen Pasila Community House; Hanna Haavikko, Rööperifest and Pirjo Salo, Punavuori District Association; Otto-Ville Mikkelä, Roihuvuori District Association; and Laila Rebers-Holländer, Tölö specialiseringsgymnasium. Thanks also to the compere of the discussions Minna Joenniemi, to all our guest speakers, and to everyone who helped arranged the evening events. The 2013 Festival’s art-education projects were again run in collaboration with Students on the Master´s degree programme in Art Education at Aalto University and the City of Helsinki Youth Department, who on this occasion had as their partner artist Otto Karvonen. New partners in collaboration were the teachers and pupils of Helsinki Diakonia College. Thank you to all of you for the successful cooperation – it will be good to keep this going. Thank you to the staff of the Festival office, it was good to make the Festival a reality with you: Cultural Producer Piia Oksanen was responsible for the running of the IHME Days, Anna Virtanen coordinated the semaphore practice for Signals and the practical arrangements for the discussion events, production assistant Selina Väliheikki compiled the feedback from the public and handled the distribution of the marketing materials together with assistant Vappu Tainio. As regards the planning of the marketing and PR, I would like to thank Johanna Piisi/Kultasuu Oy for the smooth cooperation, and our partner Kokoro & Moi for the long-term collaboration on graphic design. Hearftfelt thanks to all of our partners in collaboration. Paula Toppila Executive Director The discussions in various city districts for the IHME Project and the talks at the IHME Days referred to here are on IHME’s own YouTube channel at: www.youtube.com/ihmeproductions

References and literature: Lucy R. Lippard, The Lure of the Local: Senses of Place in a Multicentered Society. The New Press, New York, 1997. Ed. Suzanne Lacy, Mapping the Terrain: New Genre Public Art. Bay Press, 1995. From Studio to Situation, ed. Claire Doherty. Black Dog Publishing, 2004. Miwon Kwon, One Place after Another: Notes on Site Specificity. The MIT Press 2002. Culture in Action. Essays by Mary Jane Jacob, Michael Brenson and Eva M. Olson. Bay Press 1995.

27


28


IHME-teos

29


Miroslaw Balka halusi antaa teoksen tilan ja ajan kaupunkilaisille. Vuoden 2013 IHME-teos Signaalit toteutettiin yhdessä kaupunkilaisten kanssa 4. – 7. huhtikuuta Helsingissä järjestettävinä Kommunikaatiopisteinä, tapahtumina, joiden ytimessä olivat kumppaniyhteisöjen tärkeät kysymykset. Taiteilija Miroslaw Balka ja IHME-nykytaidefestivaali kutsuivat syyskuussa 2012 asukkaita Helsingin eri kaupunginosista kertomaan mikä on heidän alueensa ajankohtainen tärkeä kysymys. Avoimen haun pohjalta mukaan tuli kahdeksan yhteisöä, jotka kohtasivat teoksen Kommunikaatiopisteissä. Pasilan asukastalo ja Tölö specialiseringsgymnasium muodostivat yhdessä Kommunikaatiopisteen. Toisessa Kommunikaatiopisteessä kohtasivat Punavuoriseura, Rööperifest ja Roihuvuori-seura. Malmi-Seura ry ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys (Artova) muodostivat yhdessä kolmannen Kommunikaatiopisteen. Neljännen pisteen perustivat Kivinokkalaiset ry ja Herttoniemi-seura. Jokaisen yhteisön tärkeä viesti esitettiin ensin visuaalisena signaalina – lippuviittomina – kaupunkitilassa, minkä jälkeen aiheista järjestettiin keskustelutilaisuus. Tilaisuudet juonsi kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi. Tapahtumapäivän päätteeksi yhteisöt järjestivät iltaohjelmaa. Signaalit-teoksen tarkoituksena oli luoda kaupunkilaisille mahdollisuus tulla kuulluksi omien alueidensa tärkeistä aiheista. Taiteilijan mukaan demokraattinen yhteiskunta antaa vapautta, mutta edellyttää meiltä myös vastuuta. Nykytaiteilijan tehtävä on luoda mahdollisuuksia mielipiteiden vaihtoon ja tutkia yhteiskuntaa uusista näkökulmista. Kysymykset taiteen yhteiskunnallisuudesta ja taideteoksen mahdollisuudesta synnyttää muutosta olivat oleellinen osa teosta. Taiteilijan valitsema kommunikaatiojärjestelmä, lippuviittomat, on alunperin kehitetty 1800-luvulla merenkulun käyttöön. Lipuilla lähetetyt viestit olivat tärkeitä viestejä, avunpyyntöjä tai hätäkutsuja. Balka halusi ottaa lippuviittomat uudestaan käyttöön yhteisöjen omiin tarpeisiin ja herättää keskustelua siitä miten energiakriisistä selviäisi aikana, jolloin viestintä on täysin riippuvaista sähköstä ja uudesta teknologiasta.

30


Kivinokkalaisten viesti kuului ”Suojele minua, suojele minua” Kivinokka Association members’ message was “Protect me, Protect me” Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro 31


Juan Vicente Aliaga ja Miroslaw Balka. Kuva: Kai Widell

32


Keskustelu vuoden 2013 IHME-teoksesta Signaalit Vuoden 2013 IHME-teoksen tekijä, taiteilija Miroslaw Balka ja tutkija ja kuraattori Juan Vicente Aliaga keskustelivat Balkan taiteesta, sen keskeisistä teemoista ja Signaalit-teoksesta IHME-päivillä lauantaina 13. huhtikuuta 2013.

Juan Vicente Aliaga (JVA): Hyvää iltapäivää kaikille. Tervetuloa ja kiitos, että olette tulleet paikalle. Päivä on hyvin sateinen ja sumuinen, joten arvostamme, että olette täällä. Ennen kuin aloitamme keskustelun Miroslaw Balkan tuotannosta ja erityisesti Signaaleista – hänen viimeisimmästä projektistaan, joka toteutettiin Helsingissä viime viikolla – toivomme, että yleisö osallistuu keskusteluun, esittää eriäviä mielipiteitä ja kaikenlaisia tulkintoja siitä, mitä viime viikolla tapahtui. Aivan ensimmäiseksi haluaisin kiittää lämpimästi Paula Toppilaa ja Tuula Arkiota ja muuta IHME-nykytaidefestivaalin väkeä. Olen iloinen ja tyytyväinen saadessani olla täällä. Joten kiitos siitä, että halusitte minut tänne. Kiitos myös Miroslawille siitä, että hän ehdotti minua mukaan tähän Helsingin tapahtumaan. Johdantona aiheeseen olemme juuri katselleet kaksikymmenminuuttisen videon Miroslawin Tate Modernissa 2009 esillä olleesta teoksesta How It Is. Olette siis nähneet joitakin töitä, ette kuitenkaan kovin monia, joten ajattelin, että olisi hyödyllistä käydä läpi joitakin olennaisia näkökulmia Miroslawin teoksiin aivan alusta lähtien. Tämä teos, Remembrance of the First Holy Communion (kuva, sivu 34), on vuodelta 1985. Se on Miroslawin Varsovan taideakatemiassa tekemä diplomityö. Ihmeellistä kyllä, hän ei toteuttanut sitä akatemian tiloissa, vaan Varsovan laitakaupungilla, paikassa nimeltä Žukov. On myös kiinnostavaa tietää, että tämän teoksen, taidetapahtuman ytimen, liepeillä tapahtui muutakin. Näette siinä ihmishahmon, pojan, joka seisoo jonkinlaisella jalustalla, ja näette myös pöydän. Pöytään on upotettu vanha valokuva. Ehkä teihin myös tekee vaikutuksen sydämen paikalle kiinnitetyn kangaspalan voimakas väri. Toinen kiinnostava seikka on, että pojan vasemmalla olkapäällä näkyy silvottujen sormien jälkiä. Miroslaw pyysi akatemian professoreita ja muita vieraita tulemaan Varsovasta Žukoviin. Saavuttuaan bussilla Žukoviin he joutuivat yllättäen hylättyyn taloon, jossa teosta esitettiin. Siellä he tapasivat paikallisia poikia, jotka antoivat vierailijoille kyniä. Pojat kehottivat vieraita tökkäämään kynänsä punaiseen kankaaseen, joka tietenkin viittaa sydämeen. Tavallaan heitä pyydettiin ilmentämään väkivaltaista tekoa. Samanaikaisesti Miroslaw ajeli ympäriinsä lasten polkupyörällä kasvot valkaistuina ja käsineet kädessä. Tässähän on kysymys ehtoollisesta, joten esitit ehtoollisvierasta, eikö niin? Kiinnostavaa tässä on se, että Miroslawin taiteessa on alusta alkaen kyse yleisön huomioon ottamisesta. Hän tietenkin tekee veistokset, mutta yleisö on paikalla. Yleisö puuttuu asiaan jotenkin, muokkaa teosta ja osallistuu siihen.

33


Miroslaw Balka, Remembrance of The First Holy Communion, 1985, coll. Museum of Art, Lodz photo © Muzeum Sztuki, Lodz. Miroslaw Balka (MB): Kiinnostava ele minun kannaltani oli tulla ulos akatemiasta ja muuttaa vieraiden rooleja. Esimerkiksi kuvataideakatemian professorit muuttuivat ihmisiksi vailla virkanimiä, vailla hierarkiaa. Tällainen tilassa tapahtuva ele vapauttaa taiteen vastaanottamiseen. Se oli siis hyvin olennainen teos, joka opetti minulle, että taideteoksen luomisessa eivät gallerian tai museon puitteet ole tarpeen. Silti monet teokseni tapahtuvat tällaisissa tiloissa, mutta vuonna 1985 kyseessä oli ensimmäinen kohtaaminen tilanteen synnyttämän todellisuuden kanssa. JVA: Tärkeätä on mielestäni myös muistaa, että Puolan poliittinen tilanne tuohon aikaan – siis vuonna 1985 – oli hyvin arkaluonteinen. Vallalla oli kommunistihallinnon säätämä sotatilalaki. Kenties se oli keino torjua Solidaarisuus-ammattiliiton kiihkeää painostusta ja tilanne oli siis aika hauras ja epävakaa. Samanaikaisesti teos viittaa uskontoon, katoliseen kirkkoon, jonka merkitys Puolassa on ollut suuri ja on edelleen. Tämä on ilman muuta otettava huomioon. Tässä on toinen teos, After-Easter Show. Tuolloin, 1985–86, Miroslaw harrasti niin sanottuja ”aktiivisia avajaisia” joidenkin Neue Beremennostin taiteilijoiden kanssa. Niihin ihmisiä innostettiin kovasti osallistumaan. Tämä teos When you Wet the Bed (1987) (kuva, sivu 81) koostuu kolmesta osasta. Siinä on vuode, siinä on T:n muotoinen risti ja siinä on jonkinlainen rukousjakkara, josta voi myös käyttää nimitystä prie-dieu. Ja korokkeen keskellä on aukko. Teos ei siis ole toimiva sikäli, että siinä ei ole vettä eikä minkäänlaista nestettä. Selittäisitkö, miksi se ei ole toimintakunnossa?

34


MB: Itse asiassa tässä näyttelyssä se ei toiminut, myöhemmin kyllä. JVA: Vuoteesta valuu vettä. Oikeastaan se viittaa vuoteesta noruvaan virtsaan, jota sitten ryöpsähtää aukkoon. Myös T:n muotoisen ristin keskeltä valuu nestettä. Olet joskus maininnut, että tämä T:n mallinen risti panee ajattelemaan Jumalan katsetta. Ajatuksena on edistää kahden erilaisen nesteen sekoittumista, joista toinen tulee vuoteesta – voimme myös puhua siitä, kuinka vuoteensa kastelleille lapsille kävi ja kuinka vanhemmat siihen suhtautuvat, toisinaan lapsia rangaistaan, joten siihen kätkeytyy eräänlaista väkivaltaa – mutta kenties rististä valuva nestemäinen aine viittaa kyyneliin… MB: Teoksen nimi tulee James Joycen kirjasta Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta, minulle hyvin tärkeästä teoksesta, jonka luin kahdenkymmenen ikäisenä. Luulen, että se on edelleen hyvin ajankohtainen. Suosittelen kirjaa aina oppilailleni ehdottomasti lukemisen arvoisena. Entäpä sitten tämä kahden valuvan nesteen sekoittuminen, hyvin henkilökohtaisen ja hyvin heikon. Siinä ikään kuin kohtaa kaksi heikkouden tilaa, itkeminen ja vuoteen kastelu. Toinen niistä on horisontaalinen, joten se tulee eri asennosta. Haavoittuvampi makuuasento kohtaa vertikaalisen asennon, joka itse asiassa edustaa valtaa. Se joka seisoo on vahvempi kuin se, joka lojuu jalkojen juuressa. Tässäkin eleessä on kyse siitä, että Jumala on ikään kuin vertikaalinen, mutta kuitenkin Jumala, joka itkee. Teokseni ovat usein niin monitasoisia, että niitä on aika vaikea selittää muutamin sanoin. JVA: Muistan kuinka tavatessamme ensimmäisen kerran, se oli kai vuoden 1995 lopussa tai vuoden 1996 alussa, eräs asia jonka mainitsit minulle oli, että lapsena sankareitasi olivat pyhimykset. Kenties poptähtiä tai muita lasten ihailemia sankareita ei ollut saatavilla. Minkä vuoksi pyhimykset olivat sankareitasi? Miksi heidän elämänsä kiinnosti sinua? MB: Itse asiassa tuohon aikaan Puolassa ei ollut tarjolla kovin monenlaisia kuvia. Sarjakuvalehdet eivät olleet kovin suosittuja, vain muutamat. Kirjat eivät olleet kovin runsaasti kuvitettuja. Niinpä olin tavallaan paljon enemmän tekemisissä katolisen ikonografian kanssa. Siihen aikaan oli hyvin tavallista, että pappien kaapujen taskut pullottivat pieniä pyhimysten painokuvia, joita he jakelivat lapsille. Vietin paljon aikaa kirkossa, joka sunnuntai piti kirkossa käydä. Lisäksi olivat vielä uskontotunnit. Pyhimyskertomukset olivat minulle paljon läheisempiä kuin muut kertomukset. JVA: Mutta tässä Angel of Saint Adalbert -teoksessa (1988) (kuva, sivu 36) kuvaat Adalbertia, joka käsittääkseni oli piispa. Kuvaat hänet erittäin tylysti ja raa’asti: häneltä puuttuu pää, hänen kätensä ja jalkansa on hakattu irti ja lattialla näyttää olevan kasa tuhkaa. MB: Ei, ei. Siinä on kasa männynneulasia.

35


Miroslaw Balka, The Angel of Saint Adalbert, 1988, coll. Hirshhorn Museum, Washington DC photo © Miroslaw Balka

JVA: Ovatko ne männynneulasia? Julman hetken olet valinnut, hyvin järkyttävän ja väkivaltaisen kuvan pyhimyksestä. MB: Jos käyt Madridissa suosikkimuseossani Pradossa ja katselet pyhimyskertomuksia, ne perustuvat aina brutaaliin ilmaisuun, eli siinä syy. Esimerkiksi Pyhä Adalbert oli Puolan suojeluspyhimys. Puola sai kristinuskon vuonna 966, ja hänestä tuli myöhemmin Puolan suojeluspyhimys. Pyhän Adalbertin tarina oli sellainen, että hän halusi viedä kristinuskon Itä-Preussiin, ja tuohon aikaan kristinuskon vieminen jonnekin tarkoitti vanhan uskonnon alttareiden hävittämistä. Niinpä hänet tapettiin, hakattiin kappaleiksi, mikä oli siihen aikaan tyypillinen tapa kohdella vihollisten ruumiita. Sitten Puolan kuningas osti ruumiin ja maksoi siitä ruumiin painon verran kullassa. Minusta tällainen kauppa oli kuvanveiston kannalta aika kiinnostava. Niinpä keskityin Pyhän Adalbertin hahmoon, mistä tuli aivan toinen veistos, ei tämä meidän näyttämämme, koska tämähän on… no, se on Pyhän Adalbertin enkeli. JVA: Siksikö sillä ei ole sukupuolta? MB: Se on luultavasti ainoa lähes naispuolinen figuuri, jonka olen tehnyt. Mutta tämän enkelin kohdalla halusin sekoittaa nämä kaksi sukupuolta, en vain sanoa, että tämä on mies tai tämä on nainen, vaan ainoastaan luoda… Enkelin hahmoa ei silti ole kuvattu kovin tarkasti. Se jää katsojien mielikuvituksen varaan. Mutta vuonna 1988 tässä teoksessa oli olennaista materiaalien, kuten männynneulasten käyttäminen, kasa männynneulasia. Tämä liittyy erääseen merkittävään asiaan, jota esiintyy puolalaisissa kodeissa, nimittäin joulupuuhun. Ensinhän sitä palvotaan, puu on värejä täynnä. Se on runsaasti koristeltu.

36


Mutta annahan olla, kun joulu on ohi, koristeet riisutaan ja puu heitetään pois. Puu siis kaadetaan vain, jotta sitä voitaisiin juhlia muutaman päivän ajan. Toisin sanoen minä kiinnitin tässä huomioni hukkaan heitettyyn materiaaliin. Itse asiassa aloin jo 80-luvun lopulla keräillä joulupuusta varisseita männynneulasia. Omat joulupuuni pysyivät kotonani aina maaliskuun alkuun asti, jolloin lähes kaikki neulaset olivat varisseet. Sitten pistän männynneulaset talteen ja taidetta tehdessäni olen pannut merkille, että poisheitettävien tuotteiden säilyttämisessä on se hyvä puoli, että niitä voi käyttää taideteoksissa. Sillä tavalla niillä alkaa uusi elämä ja kun ne päätyvät kokoelmiin, ne voivat elää paljon minua kauemmin, kun ne ovat laitosten konservaattorien hyvässä huomassa. Joten se oli eräänlainen leikki, jossa oli tarkoitus suojella materiaalia, joka tavallisesti heitetään pois, kun sen arvoa ei tiedosteta. Uskon siis, että materiaaleissakin on elämää. JVA: Tässä on teos nimeltä Moulting vuodelta 1988 (kuva, sivu 38). Se viittaa luonnollisesti eläimen nahanluontiin tai karvanlähtöön. Jotkin eläimethän vaihtavat ulkomuotoaan. Tässä näkyy paljon männynneulasia, jotka peittävät teoksen pintaa. Aikamoinen kasa männynneulasia, vai mitä? Ja oikealla näemme typistetyn kehon, miehen kehon. Pää ja käsivarret puuttuvat ja näemme joitakin mustia täpliä, jotka panevat ajattelemaan stigmoja. Ehkä mielessäsi oli jotain muuta? MB: Oikeastaan ne ovat reikiä. Tämä teos on MoMAssa New Yorkissa. Ajattelen, että tämäkin liittyy joulupuuhun, koska voi kuvitella kehon, joka on pudottamassa neulasensa. Ja neulaset voi yhdistää karvoitukseen ja männynneulasiin. Siinä on myös kyse… Että voi aiheuttaa kärsimystä, voi satuttaa itsensä. Ruumiillinen kipu taiteessa on itse asiassa aina kiinnostanut minua. JVA: Tähän menneessä olemme saaneet nähdä aika rajun ja traagisen vision ihmisruumiista. Teoksesi eivät koskaan ihannoi kehoa. Ja tässä kuvassa esimerkiksi on joitakin nimeämättömiä piirustuksia aikaväliltä 1986–1991 (kuva, sivu 85). Ne jäivät liekkien armoille ateljeessasi Otwockissa vuonna 1993 sattuneessa tulipalossa. Minkä vuoksi päätit säilyttää nämä palaneet ja puoliksi palaneet piirustukset? MB: Se oli luonnollinen prosessi ateljeessani riehuneen tulipalon jäljiltä. Mitä tekisin piirustuksille? Heittäisinkö ne pois? Nehän selviytyivät tulipalosta. Itse asiassa kiinnitin huomioni piirustuksiin tämän selviytymistapahtuman takia. Olen piirtänyt koko ikäni, lapsesta saakka. Tekniikka on aina ollut minulle läheinen. Mutta tulipalon takia huomasin näiden piirustusten haurauden ja tärkeyden, kun olin ensin pelastanut ne tulelta. Mieleni muuttui, koska ne olivat juuri välttyneet täydelliseltä tuholta. Silloin aloin esittää näyttelyissä näitä puoliksi palaneita piirustuksia. Syynä oli niiden kokema kuoleman hetki. JVA: 90-luvun alusta lähtien teoksesi muuttuivat aika paljon. MB: Sanoisin, että 80-luvun lopusta lähtien.

37


Miroslaw Balka, Moulting, 1988, coll. MoMA, New York photo ©Gladstone Gallery, New York

JVA: 80-luvun lopusta ja 90-luvun alusta lähtien. Teoksesi nimittäin muuttuivat vähemmän esittäviksi. Käytit tässä nähtävän terrazzon kaltaisia materiaaleja, esimerkiksi teoksessa 190 x 60 x 11, 190 x 60 x 11 vuodelta 1992 (kuva, sivu 86). Keho on edelleen mukana, mutta hyvin epäsuorasti ja paljon hienovaraisemmin. Myös tässä Soap Corridor -teoksessa vuodelta 1994. Käytävässä näkyvä aine, saippua, liittyy läheiseen kontaktiin ihmisruumiin kanssa, tässä on siis jälleen viittaus kehoon. Niinhän oli, että aloit tehdä videoita aivan 90-luvun lopussa? Kuvasit ensimmäisen videosi 1999. En halua painottaa kovin paljon holokaustiin liittyviä töitä, koska tiedän, että Balkan tuotannossa on niin monia puolia, ja toisinaan hänen taiteensa on rajattu pelkästään sen holokaustia käsittelevään puoleen. Se on tietysti tärkeä, mutta ei ainoa näkökulma. MB: Tämän teoksen nimi on AAA+ RauchenSignales (2007) (kuva, sivu 41). Tein tämän videon Rijekassa Kroatiassa. Ensin kyselin ihmisiltä, mikä heidän mielestään on kaikkein suosituin kehtolaulu. Ja he valitsivat sellaisen, jonka nimi on Aaa kotki dwa. Sitten pyysin, että vanhan kuorma-auton kuljettaja painelisi kaasupoljinta sävelmän tahtiin ja yrittäisi soittaa kehtolaulua. Mustaa savua 38


tuprahti esiin, ja sitten kuvasin savua. Savu liittyi tähän tuutulauluun ja savumerkkeihin. Ennen vanhaan savumerkit olivat myös eräs tapa pitää yhteyttä. Tämä oli hyvä nähdä ensin, ennen kuin katsomme dokumentin Signaaleista. Keskustelu jatkuu Signaaleista tehdyn videodokumentin esityksen jälkeen (nähtävissä myös osoitteessa www.youtube.com/ihmeproductions). JVA: Palatkaamme keskusteluun. Minusta olisi erittäin tärkeää, että yleisö ottaisi osaa tähän keskustelun toiseen osaan. Haluaisin tietää enemmän siitä, mitkä olivat ne kahdeksan tärkeää kysymystä, joista keskusteltiin Signaalien tapahtumissa viime viikolla. Tiedän, että yhtenä aiheena oli rahan merkitys. Oli myös paikallisia kysymyksiä, jotka ovat aina merkityksellisiä, mehän olemme paitsi maailman, myös jonkin paikan asukkaita, koska ympäristö on meitä lähellä. Asumme tietyssä paikassa, emme asu maailmassa. Siitä huolimatta, että voimme pitää yhteyttä koko muuhun maailmaan, me asumme vain yhdessä paikassa; asumme Helsingissä tai jossain sen kaupunginosassa. On olennaista tietää, mitkä ovat tärkeimpiä ongelmia: on asunto-ongelmia, kaikenlaisia ongelmia, kuten vuokrien korotukset, koulutuspaikkojen puute ja niin edelleen. Olen melko varma, että nämä aiheet otettiin esille. Luulen kuitenkin, että ennen kuin avaamme keskustelun yleisölle, olisi varmaan hyvä muistuttaa eräästä asiasta, joka Miroslawilla oli mielessään aivan alussa. Tämän lippuviittoilujärjestelmän käyttö. Mitä tapahtuisi, jos tulisi energiakriisi, ja meidän tuntemamme maailma romahtaisi? Ilman sähköä emme voi kommunikoida, vaikka meillä on valtava määrä laitteita, joihin olemme nykyään niin tottuneita. Mitä tapahtuisi? Tämä tulevaisuudennäkymä on aika todennäköinen. Se voisi tapahtua. Olemme kuulleet sähkökatkoksista. Siitä kuuluisasta New Yorkin katkoksesta, mutta myös muualla sattuneista. Myös täällä Helsingissä; taisin kuulla, että täällä Suomen pääkaupungissa oli sähkökatkos joillakin alueilla1. Tämän kysymyksenhän halusit alun perin esittää, eikö totta? MB: Niin kyllä, koko teoksessahan oli kysymys prosessista. Yrityksestä tuoda ihmiset lähemmäksi toisiaan. Joten tämä talouskriisi tai energiakriisi oli pelkkä tekosyy yritykselle nimetä asioita, jotka ovat meille tärkeitä. Mutta tärkeää projektissa oli myös ihmisten läsnäolo. Itse asiassa monella tasolla, monella tärkeällä tasolla. Yksi niistä oli aivan varmasti vaihe, kun ihmiset olivat läsnä kaduilla, kun he loivat eräänlaisia eläviä veistoksia tai esittivät eräänlaisia taiji-hahmoja. Päätös ryhtyä siihen oli hyvin rohkea, koska tavallisesti näinä päivinä meille esiintyvät ihmiset, yleensä suurissa kaupungeissa, ainoastaan silloin, kun he ovat jossain roolissa. En tiedä, miten niitä nimitetään, jotka ansaitsevat rahaa esittämällä paikallaan seisovaa, liikkumatonta hahmoa. Miksi heitä kutsutaan? JVA: Miimikoiksi? 1 Helsingissä oli kaksi sähkökatkosta Miroslaw Balkan ja IHME-nykytaidefestivaalin yhteistyön aikana. Sattumalta ne molemmat tapahtuivat samoina päivinä kuin teoksen lehdistökonferenssit: 27.9.2012 ja 5.4.2013.

39


MB: Juuri niin. Joten se oli rohkea teko, koska oikeastaan miimikot ovat ainoita, jotka esittävät jotain kaduilla. Katunäyttelijät. Tämä kaduilla näytteleminen oli myös eleenä näinä aikoina aika merkittävä, sen osoittaminen, että meillä on muutakin kuin sormet, jotka hiplaavat puhelimen tai kämmentietokoneen näyttöä, että eleet voivat olla huomattavasti laajempia ja käsittää koko kehon. Nykyään on yhä harvemmin tilanteita, joissa voimme näyttää kehoamme julkisesti. Onhan se mahdollista vaikkapa kuntosalilla. Kyllä toki. Mutta silloin ollaan pienessä piirissä, ja usein siinä liikutaan peilin edessä, tai suuren ikkunan ääressä, ja ihmiset näkevät, mutta ollaan silti kuin akvaariossa. Tämä taas oli ikään kuin tilanne kasvokkain. Todellisia läsnä olevia ihmiskehoja näyttämässä jotakin jonkinlaisilla aakkosilla, jotka he hallitsivat. Tämä oli siis projektin yksi olennainen osa. Olennainen osa projektia oli myös paikka nimeltä Kommunikaatiopiste. Sinnehän oli lähetetty informaatiota kaupungin eri puolilta. Kun oli selvinnyt, mistä informaatiosta oli kyse, siitä keskusteltiin. Se oli hyvin olennainen osa tätä projektia – tietysti erilainen eri Kommunikaatiopisteissä. Viestiä ei välitetty pelkästään huvin vuoksi, tai jotta voitaisiin sanoa ”hei” tai ”nähdään”, vaan koska viestin sisältö oli heille tärkeä. Mutta kuten lyhytfilmistä näimme, näissä tapahtumissa tärkeänä elementtinä oli leikki ja hauskanpito ja viihtyminen. Aineksia oli siis paljon. Ensiksi, aivan aluksi, oli viittomien harjoittelu. Koko prosessi: opetus, sitten oppiminen, sitten esittäminen, perusteellinen keskustelu, sitten viihde. Joten minun näkökulmastani siinä oli tavallaan koko paketti. Ja olin hyvin iloinen siitä, että saatoin käyttää sanokaamme vaikka taiteellista vapauttani. Sanon näin, koska minua pyydettiin tekemään jotakin, ja olisin voinut tehdä suuren veistoksen tai ihan mitä tahansa, mutta päätin aktivoida ihmisiä, luoda eleitä, joilla voi olla merkitystä. JVA: Näin nämä ihmiset esittämässä näitä lippuviittomia Helsingin kaduilla, mutta juuri kukaan ohikulkijoista ei reagoinut. He olivat aika ilmeettömiä eivätkä näyttäneet tunteitaan. Vaikea sanoa. Kenties vaikutelma on väärä ja valheellinen, minähän olen etelämaalainen. Ehkä olen väärässä mutta oletan, että kotimaassani ihmiset hämmästyisivät nähdessään jonkun heiluttelevan kadulla punaisia lippuja. He ehkä lähestyisivät ja kysyisivät: Mitä oikein teette? Ja minkä vuoksi? Mihin tällä esityksellä pyritään? Joku yleisön joukosta? On totta, että en itse ollut täällä viime viikolla. Yleisöpuheenvuoro: Luulenpa, että selitys on se, että jos suomalainen näkee kadulla jotain, mitä hän ei ymmärrä, niin se vain jätetään huomiotta. Ikävä kyllä. En nähnyt lippuja kaduilla. Enkä ymmärtäisi niiden sanomaa, vaikka olisin nähnyt. Minulle tämä on kaiketi viestinnän vastakohta. JVA: Tarkoitat siis, että tämä projekti toimii itse asiassa viestintää vastaan. Joten sinusta tuntui, että se epäonnistui jotenkin? Yleisöpuheenvuoro: Näin ainoastaan tämän filmin. Mutta kyllä, siltä minusta tuntui. Onnistuiko se sinun mielestäsi? Et ollut täällä, mutta eikö tähän projektiin oltu hiukan pettyneitä? Minusta tuntui, että niillä Kommunikaatiopisteillä oli aika vähän ihmisiä. Siltä ainakin elokuvassa näyttää. Odotitko useampien osallistuvan?

40


Miroslaw Balka, AAA + RauchSignales, 2007 © the Artist and Galleria Raffaella Cortese, Milan

MB: Minusta tämä tekeminen sinänsä oli menestys, ei ihmisten lukumäärä, sillä en usko, että menestystä voi mitata lukumäärinä. Toki nykyään niin tehdään, mutta tämä tapahtuma asettui tällaista ajattelutapaa vastaan. Pääasia oli ihmisten aktivoiminen, ja mukaan tultiin vapaaehtoisesti. Ihmisiä ei painostettu, eikä esityksiin käytetty kouluja, jotta olisi saatu määrällisesti näyttävämpi esitys. Ennätyksiä ei tavoiteltu. Oli vain ihmisiä, jotka halusivat osallistua. Ja kun he päättivät osallistua, hyvä niin. Sana menestys ei varsinaisesti kuulu sanavarastooni. Kartan sellaista. Ihmiset voivat oppia erehdyksistä ja puutteista, eivät menestyksestä. En ole pettynyt tähän, koska näin ihmisten tulevan mukaan toimintaan, ja he tekivät sen vapaaehtoisesti. Tuula Arkio, Taidesäätiö Pro Arten hallituksen puheenjohtaja: Haluaisin kertoa esimerkin ihmisten erilaisista reaktioista kaduilla. Nimittäin viime kesänä Miroslaw säntäsi eräänä aamuna hotellistaan toimistoomme ja sanoi: ”Nyt tiedän, mitä teemme.” Ja sitten hän pyysi meitä – Paulaa, Karoliinaa ja minua – tulemaan Eerikinkadun ja Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun kulmauksiin ja vain pitelemään käsissämme valkoisia papereita lippujen sijasta. Meidän piti viittilöidä toisillemme, jotta Miroslaw näkisi, miten se toimii. Ja toden totta, Yrjönkadun ja Kalevankadun kulmassa muuan iäkäs rouva tuli Karoliinan luo ja kysyi: ”Mitä te oikein haluatte sanoa?” Joten me olemme erilaisia. On suomalaisia, jotka tosiaan kysyvät ja ihmettelevät, mitä oikein tapahtuu. Yleisöpuheenvuoro (Eleanor Nairne, koordinaattori, Artangel Collection): Olen miettinyt Miroslawin männynneulasia ja sitä, mitä sanoit museon konservaattoreista ja elinkaariajatuksesta. Sinä tietenkin myös opetit joukolle ihmisiä kielen, jota heillä ei ole ollut syytä käyttää pitkään aikaan, jos ollenkaan. Ihmettelin sitten, että liekö sekin vain tekosyy, juuri niin kuin talouskriisikin oli tekosyy saattaa ihmiset yhteen. Viittoilun opettaminen ihmisille on tekosyy antaa heille mahdollisuus puhua toistensa kanssa, kokoontua yhteen ja olla yhteydessä toisiinsa. Tuli mieleen, että voisitko sanoa jotakin siitä, kuinka paljon ajattelet näiden teosten myöhempää elämää, näitä ajatuksia, mitkä niistä jatkavat elämäänsä.

41


MB: Se mitä tapahtui oli lähempänä performanssi-ilmaisua. Sen arviointi, mitä sille tapahtuu jälkeenpäin, liittyy esimerkiksi performanssitaidetta koskeviin kysymyksiin. Miten sitä voi säilyttää? Jos siitä tulee pelkkää dokumentointia, mitä siis tässä tapauksessa voisi tehdä? Ehkä se vain tapahtui. Mutta juuri näin usein ajattelen taiteestani, johon usein liittyy hämäryyttä, hajuja tai ääniä. On tilanteita, joissa taiteeni kokija on todistajan asemassa. Voi olla silminnäkijä tai olla olematta. Esimerkiksi se, joka on ollut Tatessa, on kokenut jotakin How It Is –teoksessa. Mutta ne, jotka eivät ole olleet siellä, näkevät sen vain valokuvissa tai filmeissä, eikä heillä ole hajuakaan siitä, mistä projektissa oli kysymys. Esimerkiksi nämä kaduilla esitetyt eleet, sekin oli tilanne, jonka jotkut ihmiset voivat nähdä, josta jotkut olivat tietoisia. Suurin osa ihmisistä ei tiennyt mistä oli kysymys, mutta jollain tavoin, halusivat tai eivät, heistä tuli tapahtuneen silminnäkijöitä. Ja sitten heitä oli silminnäkijöinä Kommunikaatiopisteillä. Niin että minun kannaltani tärkeää tässä teosten säilyttämisessä on se, että teos kosketti joitakin ihmisiä. He näkivät sen ja he kokivat sen. He ovat olleet tilanteessa mukana. Dokumentointi voi olla monentasoista. Se voisi itse asiassa olla johdonmukaisempaa, mutta tällaisten teosten kohdalla silminnäkijyys on kaikki kaikessa eikä se, onko projektin dokumentointi hyvää vai huonoa. Tässä meillä on yksi silminnäkijä. Heti projektin esityksen jälkeen sain sähköpostia täällä Helsingin kuvataideakatemiassa opiskelevalta puolalaiselta taideopiskelijalta, joka kertoi nähneensä jonkinlaista toimintaa kadulla eikä tiennyt, mitä se oli. Ehkä haluaisit kertoa jotain kokemuksestasi? Yleisöpuheenvuoro (taideopiskelija): No, silminnäkijänä se oli minulle tietenkin merkityksellistä ja kiinnostavaa. Olin vain kävelemässä kadulla ja näin ihmisten tekevän jotain kummallista kameralla, ja mietin että se on ehkä elokuva, ja joku on filmaamassa, mutta sitten se toistui kadulla monta kertaa. Myöhemmin juttelin kahvilassa erään taiteilijan kanssa, ja kuulin, että sinut oli kutsuttu IHME-taiteilijaksi. Minä henkilökohtaisesti arvostin tätä, koska siinä ei ole kyse taideteoksen dokumentoinnista tai teoksen sijoittelusta galleriatilaan, vaan itse tekemisestä ja siitä, että ihmisille annetaan mahdollisuus tehdä jotakin toisten hyväksi. Se oli minusta tärkeätä, eikä oikeastaan muuta tarvitakaan. JVA: Tässä projektissa on ymmärtääkseni kyse siitä, että ihmiset voivat kohdata toisensa, luodaan tilanteita, joissa heidän on jaettava muiden kanssa huolenaiheensa, poliittiset ja yhteiskunnalliset näkökantansa, tunne-elämyksensä. Ruumiillisuus on mukana, ja eristyneisyyden kieltäminen. Halutaan korostaa yhteydenpidon tärkeyttä. Kaikki tällainen on ollut mukana Miroslawin teoksissa ihan alusta lähtien. Voisi olla kiinnostavaa kysyä, yrittikö Miroslaw heikentää taiteilijan tekijyyden osuutta kannustamalla ihmisiä osallistumaan toimintaan, jossa kaikki tehdään yhdessä. Ehkä tämä olikin mielessäsi eräänlaisena taka-ajatuksena. Koska

42


Eeva Kuuluvainen. Kuva: Kai Widell. taidemaailmahan perustuu edelleen hyvin paljon nerouden ideaan. Se on yhä olemassa, ei se ole mihinkään hävinnyt. Ilmiöinä Andy Warhol, Salvador Dali tai Damien Hirst vaikuttavat kyllä edelleen taidemaailmassa. Siinä on tällaisten Helsingin tapahtuman kaltaisten, täydellisen erilaisten projektien suuri merkitys. On todella kysymys esteiden kumoamisesta tekijä-taiteilijan ja vain passiivisena vastaanottavan yleisön väliltä. Paula Toppila, Taidesäätiö Pro Arten toiminnanjohtaja (PT): Luulenpa, että on joitakin kysymyksiä, jotka pitäisi ottaa esille. Ensiksikin, kun Miroslaw ehdotti tätä teosta meille, päätimme julkistaa avoimen haun kaikille helsinkiläisille yhteisöille, ja hakemuksia tuli, ja me hyväksyimme ne kaikki. Lopulta kahdeksan yhteisöä halusi osallistua festivaaliin ja tehdä kanssamme yhteistyötä tämän teoksen toteuttamiseksi. Lisäksi yhteisöjen tuli jo hakuvaiheessa esitellä tärkein kysymyksensä. Joten me aloimme myös valmistella keskustelujen organisoimista ja sitä, kuinka viestit muokattaisiin lippuviittomiksi ja niin edelleen. Olemme siis työskennelleet yhdessä kuusi kuukautta, ja tässä vaiheessa haluaisin todella kiittää teitä, koska näen monen teistä olevan paikalla. Yhteistyö teidän kaikkien kanssa on sujunut erittäin hyvin. Ja sitten toinen asia, ensimmäinen yleisökysymys on itse asiassa hyvin tärkeä, joka siis koskee tämän teoksen yleisöä, koska me keskustelimme tästä asiasta Miroslawin kanssa: Millaisia odotuksia on yleisön suhteen? Muistan hyvin, että sinulle oli alusta alkaen selvää, että tärkein yleisö ovat osallistujat itse. Koska me todella loimme heille foorumin, jossa he

43


voivat keskustella tärkeimmistä kysymyksistään, mutta tämän foorumin avaaminen myös muille on ilman muuta tärkeää, niin että he voivat osallistua ja olla jakamassa näitä tärkeimpiä kysymyksiä. Yleisöpuheenvuoro: Tämä on ehkä vähän henkilökohtaisempi kysymys sinulle, Miroslaw. Millainen tunne sinulla on päällimmäisenä? Oliko teos mielestäsi pessimistinen vai optimistinen? Yritän sanoa siitä jotain. Näiden lippujen käyttäminen, kuten olet jo kertonut, sehän on menetelmä, jonka avulla kommunikoidaan, kun mikään muu ei ole mahdollista. Ja jollain tavoin, videota katseltuani, se oli aika melankolinen, ellei peräti surullinen. Aivan kuin olisi hyväksytty vääjäämätön katastrofi, valmistauduttu siihen. Joten kun se tulee, voimme kommunikoida tällä tavoin. Totta kai kysymykset ja ajatukset, joita he viestivät, olivat optimistisia ja tulevaisuuteen liittyviä, mutta itse esitys oli aika… Täytyy myöntää, että sait minut mietteliääksi. Mitä itse sanot tästä? MB: No, ainahan puhutaan kriisistä, että se on tulossa, mutta ajatellaan, ettei se oikeasti koskaan osu meidän kohdallemme. Toivon, ettei näitä lippuja tarvitse tulevaisuudessa käyttää vakavan kriisin takia. Silloin voimme käyttää niitä pikemminkin yhteydenpitoon, joka auttaa meitä pysymään terveillä linjoilla. Ja voimme suhtautua tähän enemmän liikuntana. Ja lähetetyt viestithän ovat aika optimistisia. Mutta koskaan ei voi tietää. Vaikea sanoa, onko teos optimistinen vai pessimistinen. En tosiaan tiedä vastausta, enkä myöskään tiedä, olivatko Kommunikaatiopisteillä kehitellyt kysymykset optimistisia vai pessimistisiä. Ehkä voin lukea tästä, koska tämä oli Kommunikaatiopisteiden idea. Aiheet olivat: ”Pengarnas pris” (Rahan merkitys)2, ”Pasila – Ytimessä vai takapihalla?”3, ”Monikerroksinen ihmisten Punavuori”4, ”Arvostakaa esikaupunkejakin”5, ”Miten osallistaa omaehtoiseen toimintaan?”6, ”Malmin syli rata ja puistot”7, ”Suojele minua, suojele minua”8, ”Me teemme sen itse”9. Niin, en tiedä sisältyykö lukemaani enemmän optimismia kuin pessimismiä. Useimmat näistä vies2 Tämä on Tölö specialiseringsgymnasiumin lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivulla 77. Täydellisenä kysymys kuuluu: Mikä on rahan merkitys? 3 Tämä on Pasilan asukastalon lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivuilla 56–57. Täydellisenä kysymys kuuluu: Miten valmistautua Pasilan alueen tuleviin muutoksiin: pilvenpiirtäjät Keski-Pasilaan ja moottoritie Pasilan läpi? Miten torjua Pasilan eri osien eriarvoistumista? 4 Tämä on Rööperifestin ja Punavuoriseuran edustajien lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivuilla 60–61. Heitä huolestutti Punavuoren kiinteistöjen kallistuminen, joka uhkaa alueen säilyttämistä elinvoimaisena ja monikerroksisena. 5 Tämä on Roihuvuori-seuran lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivulla 59. Täydellisenä kysymys kuuluu: Itä-Helsingin ja esikaupunkien epätasa-arvo suhteessa kantakaupunkiin. Lähiöistä lopetetaan palveluita ja niitä keskitetään keskustaan. Kaakkoisella alueella on vain kaksi lukiota. Kulosaaren sillan itäpuolella on vain yksi museo, toisella puolella 70. Miksi näin? 6 Tämä on artovalaisten lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivuilla 64–65. Täydellisenä kysymys kuuluu: Kuinka vahvistaa ja lisätä asukkaiden omaehtoista ja itseohjautuvaa toimintaa alueella sekä miten osallistuttaa eri ikäja intressiryhmiä tähän toimintaan? 7 Tämä on Malmi-Seuran lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivulla 63. Heidän tärkeä kysymyksensä koski Malmin identiteettiä: Malmi suunniteltiin puutarhakaupungiksi. Miten kehittää kaupunginosan puistoalueista aktiivisia ajanviettopaikkoja? Mitä on tämän päivän hyvä malmilaisuus? 8 Tämä on Kivinokkalaiset ry:n lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivulla 31. Heidän tärkeä kysymyksensä koski Kivinokan kehittämistä virkistysalueena. 9 Tämä on Herttoniemi-seuran lippuviittoiltu viesti. Viesti kuvina sivulla 67. Tärkeässä kysymyksessään he halusivat visioida, millainen on herttoniemeläisen kaupunkiaktivismin tulevaisuus.

44


teistä olivat tavallaan paikalliseen asumiseen liittyviä huolia. Ne olivat huolien signaaleja. On oikeastaan vahinko, ettei meillä ole täällä kanssamme henkilöä, joka voisi vähän kommentoida, filosofian tai muulta alalta, henkilöä, joka olisi minua viisaampi. Annoin idean tähän tekemiseen, mutta oikeastaan kaipaisin vähän lisää reaktioita tai kommentteja henkilöltä, joka osaisi tehdä jonkinlaisen tiivistelmän. Ei niinkään taiteelliselta kannalta, koska minulle olennaista oli tämän projektin alku. Jousen teko, nuolten hankkiminen, mutta sitten voinkin mielestäni jättää maalitaulut ja niiden ominaisuudet ja ammunnan tulokset jonkun muun analysoitaviksi. JVA: Onko Signaalien päätyttyä tietoa jatkosta? Ihmiset, jotka kokoontuivat yhteen viikkojen ajan, jotka osallistuivat viime viikon tapahtumiin – olen varma, että näistä kontakteista on syntynyt jotakin. Ehkä nämä ihmiset tunsivat toisensa etukäteen, tai ehkä nämä ihmiset ovat jo ennestään suhteellisen aktiivisia, koska he lähtivät vapaaehtoisesti mukaan näihin ryhmiin. Minua kiinnostaisi kovasti tietää, onko tätä projektia mahdollista jatkaa tai kehittää, koska olen varma, että ryhmien kokoontumisissa esiin nostetut kysymykset olivat hyvin ajankohtaisia. Katoavatko ne nyt? Kolmessa tai neljässä viikossa ei todellakaan voi hoitaa kuntoon näin monia ongelmia, joten ongelmat pysyvät edelleen, niin kuin muunkin maailman ongelmat. Mitä siis tapahtuu? Haluan suunnata kysymyksen erityisesti ryhmissä mukana olleille ihmisille. Jatkavatko he kokoontumisiaan? Vai syntyykö tämän pohjalta jotain muuta? Katriina Rosavaara, Signaalien osanottaja: Olen Kivinokasta ja halusin osallistua tähän taideteokseen, koska meidän mielestämme tämä voisi olla uusi tapa kertoa yhteisömme ongelmista, niin että koko kaupunki kuuntelisi meitä, tai ainakin näkisi liput, vaikkei sanomaa ymmärtäisikään. Kivinokka on vanhaa kesämökkialuetta ja tällä hetkellä on olemassa suunnitelmia rakentaa sinne asuntoja, koska se on aika lähellä kaupunkia ja sinne pääsee helposti metrolla. Meidän yhteisöämme kiinnostaa ennemminkin paikan säilyttäminen entisellään, niin että helsinkiläiset voisivat edelleen oleskella siellä vapaa-aikanaan. Niin että ajattelimme, että tämä voisi olla jotain, joka auttaisi meitä eteenpäin. Meillä on ollut paljon erilaisia keskusteluja tästä asiasta poliitikkojen ja muiden ihmisten kanssa, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin mekin, mutta halusimme tehdä sen tällä kertaa eri tavalla. Emme halunneet keskustella siitä pitäisikö tehdä niin tai näin, rakentaa tai olla rakentamatta, halusimme keskustella tulevaisuudesta. Millaisen Kivinokan ihmiset haluaisivat. Joten meille tämä on ollut hyvin positiivinen lähestymistapa ja meille kyse oli pikemminkin toivosta ja miellyttävistä asioista, asioista, joita me halusimme. Ja minusta viime viikonlopun keskustelu Kulosaaren kartanossa oli tosi hyödyllinen ja tärkeä, koska se todella toi kaikki nämä osapuolet yhteen.10 Paikalla oli myös joku kaupunkisuunnittelulautakunnasta ja hän pohti aika lailla samoja asioita kuin mekin. Siellä oli 10 Kulosaaren kartanossa Kivinokkalaiset ry:n tärkeästä kysymyksestä keskustelivat Kaupunkilaisten oma pelto -konseptin kehittäjä ja Herttoniemen ruokapiirin perustaja Olli Repo, suunnittelija Olli Sirén, yhteiskunnallinen yrittäjä Pauliina Seppälä, Helsingin kaupungin kulttuuritoimen suunnittelija Ari Tolvanen ja projektipäällikkö Eeva-Liisa Broman.

45


myös alueen eri yhteisöjen edustajia, ja kaikilla oli oikeastaan mielessään sama ajatus: Miksei anneta Kivinokan olla sellainen kuin se on, ja kenties voisimme tehdä siitä vieläkin paremman? Niin että olimme hyvin tyytyväisiä saadessamme osallistua tähän projektiin, ja olen sitä mieltä, että nämä signaalit, näin toivomme, vaikuttavat asioihin, ainakin hiukan. Kiitos. MB: Kiitos sinulle. Hyvä, että kutsuit tätä projektiksi etkä teokseksi. Siitä määritelmästä pidän enemmän, se on ”projekti” ja ”prosessi”, ei Miroslaw Balkan taideteos. Tämä projektimääritelmä on siis minulle läheisempi ja minä olin vain yksi elementti tässä, ja te ette ole minun taideteokseni. Jonni Roos, IHME-päivien juontaja (JR): Viestiseinällä näkyy nyt ensimmäinen yleisön lähettämä viesti.11 Se on aika kriittinen: ”Keskiluokkaisia ihmisiä keskiluokkaisine ongelmineen.” Olettaisin kuitenkin, että ideana oli toimia kommunikaatiofoorumina eikä määrätä, millaisista kysymyksistä siinä on sopivaa keskustella. Eikö ollutkin niin että halusit tarjota yhteydenpitovälineen etkä kertoa ihmisille, millaisia viestejä heidän tulisi lähettää? MB: Kyllä, pitää paikkansa. JVA: Oletan, ettet millään tavoin pyrkinyt kertomaan ihmisille, mitä heidän on ajateltava ja miten heidän tulee organisoitua, millaisia projekteja heidän tulee suosia ja millainen lopputulos heidän on saatava aikaan. Lähtökohtana oli ikään kuin tyhjä pöytä ja toiminnan siivittäjänä pelkästään ihmisten käytännön teot ja toiminta. Se on siis hyvin avoin teos. En usko, että olisit edellyttänyt ihmisten käyttäytyvän tietyllä tavalla tai korostavan joitakin teemoja muiden teemojen kustannuksella. Tarkoitus oli pikemminkin kannustaa ja antaa mahdollisuus aikaansaada jotakin luovaa. PT: Nyt on tullut hyvin tärkeä kommentti [viestiseinälle] suomeksi, joka ottaa esille toisenlaisen näkökulman projektiin. Siinä sanotaan, että tapahtuma loi yhteyden eri kaupunginosien välille, koska jokaisessa Kommunikaatiopisteessä oli mukana kaksi helsinkiläisyhteisöä, jotka ennen tätä projektia eivät välttämättä tienneet kovin paljon toisistaan tai toistensa toiminnoista. Projekti yllytti yhteisiin kokemuksiin monella tasolla. Ihmiset opettelivat lippuviittomat yhdessä, hehän aloittivat jo tammikuussa ja tapasivat lähes joka viikko. Ja tämä toisten yhteisöjen tapaaminen ja kokemusten jakaminen, mahdollisuudet jatkaa yhteistyötä tulevaisuudessa, kaikki tämä on hyvin tärkeä osa tätä projektia. Esimerkkinä tästä ovat vaikkapa Roihuvuoren ja Punavuoren yhteisöt, jotka ovat hyvin erilaisista kaupunginosista. Punavuori on keskustan eteläosaa ja Roihuvuori taas itäinen lähiö. Olisin iloinen, jos joku yhteisöjen edustaja haluaisi kertoa lisää heidän kokemuksistaan. Eeva Kuuluvainen, Signaalien osanottaja: Niin, minulla olisi lyhyt kysymys viittomien temposta. Suuret kiitokset tästä mahdollisuudesta saada osallistua lippuviittoiluun. Saimme ohjeesi viittoilla hyvin hitaasti, ikään kuin hengityksen tahtiin. Ja pidimme siitä kovasti. Kuinka tärkeä omasta mielestäsi viittoilun tempo oli? MB: Itse asiassa olen kannattanut aina tätä taiji-käytäntöä. Hyvin hitaat eleet 11 IHME-päivien yleisöllä oli mahdollisuus lähettää viestejä digitaaliselle viestitaululle tekstiviestillä tai Twitter-viestinä.

46


47

3. Kommunikaatiopiste (Malmi-Seura), harjoitukset. Kuva: Veikko Somerpuro


antavat eniten. Silloin todella esiinnytään. Myös kertynyt lisäaika voidaan käyttää hyväksi. On enemmän aikaa olla kiirehtimättä ja lähettämättä nopeita tekstiviestejä ja lähettää sen sijaan hyvin hidas sanoma. Mutta eräät toiset ryhmät oikaisivat minua väittämällä, että vauhti oli liian hidas, että viesti tulisi lähettää nopeammin. Joten minun täytyi tietenkin suostua siihen tempoon ja nopeudessa olikin sitten yksilöllistä vaihtelua. Eri ryhmillä – minulla oli ilo katsella suurinta osaa niistä – on kullakin oma vauhtinsa, mikä on hyvä sekin. Mutta minun suosikkini, jos saan sanoa, on aina mahdollisimman hidas tempo. Olen tyytyväinen kaikkiin teidän eleisiinne. Tärkeämpää on se, miltä eleenne tuntuivat teistä itsestänne, koska tässä projektissa halusin todella vähentää taiteellista puolta. Minun ei ehkä olisi pitänyt lainkaan mainita taiteilijan odotuksiani hidastamisesta. JR: Täällä on kaksi uutta viestiä. ”Taide, joka saa ihmiset osallistumaan, luo demokraattista kulttuuria, joka ei ole pelkkää kulutusta.” Ja sitten toinen: ”Opin uuden kielen. Opin tuntemaan uusia ihmisiä. Arabianrannassa ihmiset tulivat kysymään, mistä oikein oli kysymys. Mielestäni Signaalit on enemmän optimistinen kuin pessimistinen. Kommunikaatio on mahdollista myös ilman sanoja.” MB: Tämän päivän taiteen ytimessä olemme me, ihmiset yleensä. Ihmiset eivät ole ikinä olleet toisiaan niin lähellä kuin tänään, meitä kohdanneen talouskriisin oloissa. Joten luulenpa, että taiteen kentässä meidän pitäisi kehitellä uudenlainen määritelmä vaihdosta, taiteen vaihdannasta. Mielestäni katsoja, silminnäkijä, tulisi ottaa suuremmassa määrin huomioon, ja kuten sinä Juan totesit, tämä aika ei ole yhtä egoistinen kuin menneen ajan suurten taiteilijoiden egoistiset eleet. Nyt on mahdollista jakaa asioita horisontaalisemmin, ja Signaaleissa oli pikemminkin kyse horisontaalisesta mukanaolosta. Sillä ei ole mitään tekemistä maailman hierarkian ja vertikaalisuuden kanssa. Signaalit oli myös eräänlainen ele sen osoittamiseksi, miten tärkeitä päätöksiä ei tehdä keskustasta lähiöihin päin, vaan että päätöksiä voidaan lähettää myös toiseen suuntaan. Tässä projektissa yritin huomattavasti karsia taiteilijan roolia. Ja luulen, että ajan mittaan pystyn karsimaan myös taiteilijan egoani. Viimeiset lähes kymmenen vuotta olen esimerkiksi opettanut taideakatemiassa, ensin Poznanissa ja nyt Varsovassa. Minun ei tarvitse tehdä sitä rahasta, koska palkat ovat hyvin alhaisia, vaan otan sen kansalaisvelvollisuutena. Akatemiassa keskustelemme opiskelijoiden kanssa muutoksesta, kuinka reagoida tähän aikaan, kuinka hävittää nämä taiteeseen aina liittyvät egoismin linnakkeet. JR: On tullut uusi yleisöviesti. ”Erikoista tässä tapahtumassa oli se, että se oli kaikille ilmainen. Tämä on tuloista riippumatonta tasa-arvoa.” Yleisöpuheenvuoro: Hei. Haluaisin aluksi onnitella festivaalia ja Miroslawia tästä projektista ja mahdollisuudesta keskustella kaikista näistä kysymyksistä. Haluaisin esittää kaksi kommenttia. Ensimmäinen koskee kummallisuutta tai sen puuttumista. Sinähän [Aliaga] kommentoit, että kaduilla liikkuvat ihmiset eivät reagoi näihin lippujen heiluttelijoihin. Mieleeni tuli, että isoissa kaupungeissa, vaikkapa Madridissa tai Barcelonassa tai Lissabonissa, on nykyään paljon näitä eläviä patsaita, jotka esittävät egyptiläisiä hahmoja tai mitä vain, eivätkä ihmiset juuri reagoi. Tämä taitaa olla tyypillinen ongelma nykyään, koska jos kuvittelemme esimerkiksi joitakin, vaikka työntekijöitä, mittailemassa maaston pinnanmuodostusta, niin ihmiset vain kävelevät ohi eivätkä kiinnitä 48


asiaan mitään huomiota. Tämä on siis suurten kaupunkien ongelma nykyään. Ihmiset menevät menojaan, eivätkä yleensä välitä toisistaan. Toinen kommentti liittyy kommunikointiin. Täällä nostettiinkin esille kaksi asiaa. Yhteydenpidon haavoittuvuus, jos tulee sähkökatkos. Mutta tavallaan projektissa korostuu se, että ihminen, ja tässä haluan nähdä asian positiivisen puolen, on valtavan luova ja hänellä on aina ollut kyky kommunikoida, jopa ennen kirjoitustaitoa, esihistoriallisena aikana. Nykyisin tietysti olemme kovin sokeita kommunikaation suhteen. Me elämme kommunikaation maailmassa. Saamme lähes joka hetki informaatiota mainostauluista, tekstiviesteistä, kaikkialta. Meidän täytyisi kehittää suodatin sille, mikä on tärkeää. Ja minulle tämä projekti onkin iso suodatin. Voisimme kutsua tulosta yhteisöllisen taiteen projektiksi. En tiedä, montako ihmistä oli mukana, mutta mukanaolo tässä projektissa oli osanottajille varmasti hyvin tärkeää. Mutta ensimmäinen kysymykseni liittyy projektiin osallistuneisiin. Keskustelitteko te Miroslawin taiteen kielestä? Ja sitten Miroslawille. Koen taiteesi liittyvän oikeastaan alusta alkaen, siitä lähtien kun aloit luoda omaa taiteellista kieltäsi, eniten juuriisi, arkiesineisiin, maasi historiaan, kun siinä nykyään on eniten kiinnekohtia johonkin, jota voimme nimittää julkiseksi taiteeksi. Anna-Kaisa Koski, Signaalien osanottaja: Hei, minäkin olen yksi niistä lippuihmisistä. Minusta meidän prosessimme Arabianrannassa oli sellainen, että emme oikeastaan puhuneet taiteesta ollenkaan. Puhuimme lipuista ja harjoittelun aikana se oli enimmäkseen kehollinen kokemus, ja mehän opettelimme uuden kielen. Ja tietysti meillä oli kysymys, jonka esitimme, mutta olimme joukko ihmisiä, jotka eivät oikeastaan aiemmin tunteneet toisiaan, joten meille se oli ihan yhtä hyvin sosiaalinen tapahtuma. Kysymys tuli yhdistykseltämme Artova ry:ltä. Itse en ole ennen ollut tekemisissä Artovan kanssa, mutta olen asunut alueella jo joitakin vuosia, joten tämä ikään kuin avasi minulle portin päästä jotenkin enemmän sisälle asuinalueeseeni. No, tavallaan tulin mukaan projektiin, koska se oli taidetta, mutta meille se ei tosiaankaan ollut pääasia.12 MB: En pane pahakseni, vaikka ette taiteestani keskustelleetkaan. Ehkä niin on hyvä. Ja se mitä sanoit kommunikaatiosuodattimesta vaikuttaa kiinnostavalta. Ehkä tämä teos oli eräänlainen tilaisuus koettaa rakentaa suodatin läsnäolollemme maailmassa, jossa on liian monenlaisia yhteydenpitotapoja, jotka yleensä, useimmat niistä, eivät ole meille tärkeitä eivätkä liity elämäämme millään tavoin, mutta silti niitä tyrkytetään meille. Ja meistä alkaa tuntua, että tämähän on tärkeää. Kuinka vain, mutta välttämätöntä se ei ole. Huomasin, että tämä projekti liittyy jossain mielessä aikaisempiin töihini. Tietysti se ensimmäinen filmi taiteestani, jonka näimme, käsitteli liian paljon tätä holokaustipuolta. Ehkä se sai liikaa painoa, historiallista painoarvoa. Holokaustin painavuus on niin suuri, ettei sille mikään vedä vertoja. Mutta kuten sanoin, ihmisten läsnäolo eri muodoissaan on minulle aina olennaista. Joten tässä projektissa signaaleja välittävien ihmisten läsnäolo oli hyvin olennaista ja se että ihmiset 12 IHME-nykytaidefestivaalin verkkosivuilla on esittelyteksti taiteilijasta, hänen aiemmista teoksistaan ja taiteellisesta lähestymistavastaan sekä linkki taiteilijan omille verkkosivuille. Osana taidekasvatusohjelmaa IHME tuottaa lisäksi oppimateriaalia taidekasvattajille ja kaikille, joita kiinnostaa syventää tietämystään vuosittaisen IHME-projektin sisällöistä. Aineiston on koonnut taidepedagogi Kaija Kaitavuori, ja se on ollut saatavilla verkkosivustolla tammikuusta 2013.

49


50

Kuva / Photo: Veikko Somerpuro


Kuva / Photo: Kai Widell

joutuivat tapaamaan toisiaan, oli olennaista. Sekin että heillä oli katsekontakti oli olennaista, ja jokaisella osallistujalla on tietysti oma taustansa. He eivät ole vain anonyymejä. He eivät olleet pelkkiä lippuja piteleviä automaatteja. Vaan todellisia henkilöitä, joilla oli signaalien lisäksi kannettavanaan omat ongelmansa. Joten tässäkin panin merkille jonkinlaisen yhteyden muuhun tuotantooni. JR: Keskustelun alussa esitimme yleisölle kysymyksen. Se oli kysely: Voiko taiteella oikeasti vaikuttaa yhteiskuntaan? Tulos on nyt nähtävissä näyttötaululla. 90 prosenttia yleisöstä on vastannut: ”Kyllä.” Me siis tänään täällä näytämme uskovan, että taiteella voi vaikuttaa yhteiskuntaan ja ehkä sekin on osa tätä teosta. MB: Haluaisin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kiittää kaikkia tähän signaalien lähetysprojektiin osallistuneita. Suuret kiitokset. Ja kiitos IHME, että kutsuitte minut tähän projektiin. Annan sille suuren arvon.

51


52

Miroslaw Balka. Kuva / Photo: Veikko Somerpuro


3. Kommunikaatiopiste, iltaohjelmaa 足Ala-Malmin puistossa, Hermanni Turkki / 3. Communication Point. Evening 足programme in Ala-Malmi Park. Hermanni Turkki performs. Kuva / Photo: Sauli Rouhinen

1. Kommunikaatiopiste, iltaohjelmaa Pasilan veturitalleilla. / 1. Communication Point. Evening proramme in Pasila Engine Sheds. Kuva / Photo: Kirmo Kivel辰

3. Kommunikaatiopiste, Puisto足 Pellet esiintyy / 3. Communication Point, PuistoPellet performs. Kuva / Photo: Markku Sotamaa 53


54

2. Kommunikaatiopiste (Punavuoriseura, RÜÜperifest), harjoitukset. Kuva: Veikko Somerpuro


IHME-teoksen Kommunikaatiopisteet 1. KOMMUNIKAATIOPISTE ”IHMEen katalysaattorimainen voima siivittäköön meitä kohden parempaa Pasilaa!” – Pasilan asukastalo Torstai 4. huhtikuuta 2013 Juhlasali, Tölö specialiseringsgymnasium, Sandelsinkatu 3, Töölö

Pasilan viesti saapui Töölöön reittiä Ooppera – Runeberginkatu – Töölöntori ja Töölön viesti reittiä Töölönlahti – Pohjoinen Hesperiankatu – Töölönkatu – Töölöntori. Miroslaw Balkan Signaalit-teoksen ensimmäisessä Kommunikaatiopisteessä keskusteltiin Pasilan asukastalon ja Tölö specialiseringsgymnasiumin ensimmäisen luokan oppilaiden tärkeistä kysymyksistä. Tölö specialiseringsgymnasiumin ensimmäisen luokan tärkeä kysymys: Pengarnas betydelse? Rahan merkitys? Tästä aiheesta keskustelivat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen ja filosofi Thomas Wallgren. Keskustelu käytiin ruotsiksi. YouTube Pasilan asukastalon kysymys kuului miten valmistautua Pasilan alueen tuleviin muutoksiin: pilvenpiirtäjät Keski-Pasilaan ja moottoritie Pasilan läpi? Miten torjua Pasilan eri osien eriarvoistumista? Aiheesta keskustelivat Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) Pasila-projektin projektipäällikkö Timo ­Lepistö, KSV:n liikennesuunnitteluosaston insinööri Harri Verkamo ja pasilalaiset kaupunkiviljelijät Kirmo Kivelä ja Päivi Raivio.  YouTube Keskustelun jälkeen järjestettiin iltaohjelmaa Pasilan Veturitalleilla. Illan aikana esiintyivät DJ Gele, DJt Fredrick Timebees ja Böölen Paniikkinappula, hiphop-tanssiryhmä DA-juniors, Kallion karavaani feat. Pasila Duo, Juho Sinnemäki sekä VJ Suvi Suvereeni.

Töölö on kahden kaupunginosan muodostama alue Helsingin kantakaupungissa. Töölö käsittää suurimman osan luoteisesta kantakaupungista. Se jakaantuu Helsingin ydinkeskustaa lähellä olevaan Etu-Töölöön ja kauempana sijaitsevaan Taka-Töölöön, joita erottaa Eteläisen ja Pohjoisen Hesperiankadun välinen puistovyöhyke. Koko Töölön alueella on asukkaita lähes 28 000. Suurin osa Töölön kivitaloista on rakennettu 1910-30-luvuilla. Töölö oli aikansa suurin ja tärkein kaupunkirakentamiskohde Suomessa. Uusi kaupunginosa oli alusta asti leimallisesti keskiluokan asuinalue. Lähde: Wikipedia Pasilan nykyisellä alueella sijaitsi Fredriksberg-niminen tila, jonka pitäaikaisen vuokraajan Carl Pasilan mukaan alueelle perustettu rautatieasema, sittemmin

55

alue, sai suomenkielisen nimensä. Pasilan esikaupunki nimenä virallistettiin 1927. Pasila jaetaan neljään alueeseen: Keski-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Pasilaan. Pasilan kautta kulkeva päärata valmistui 1862. Vuosaaren sataman valmistuttua tavaraliikenne on siirtynyt pois Keski-Pasilasta ja vanha ratapiha on siirtynyt muuhun käyttöö. Alueelle on suunniteltu rakennettavaksi tornitaloja niin asuin- kuin toimistokäyttöön. Itä-Pasilaa luonnehtii tiiviisti rakennettu betonilähiö sekä useat virastotalot. Länsi-Pasilassa 1895-1905 rakennettu, lähinnä työläisten asuttama Puu-Pasila sai väistyä 1970-1980-luvuilla uusien asuinkerrostalojen tieltä. Vanhasta rakennuskannasta on edelleen jäljellä muutama puutalo sekä VR:n tiilikasarmi vuodelta 1899. Lähde: Wikipedia


Pasilan asukastalon tärkeä kysymys lippuviittoiltuna kuului: ”Pasila – ytimessä vai takapihalla?” Pasila Community House’s important question in semaphore was: “Pasila – the heart or the backyard?” Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro 56


57


2. KOMMUNIKAATIOPISTE

”Jee, on mahtava olla mukana ja välittää tätä kautta Punavuoren lämpöä kaikille!” – Rööperifest Perjantai 5. huhtikuuta 2013 Astoria-sali, Iso-Roobertinkatu 14, Punavuori

Punavuoren viesti saapui Astoria-saliin reittiä Viiskulma – Fredan tori – Astoria-sali ja Roihuvuoren viesti reittiä Katajanokka – Kauppatorin vanha kauppahalli – Pohjoinen Makasiinikatu – Kasarmitori – Pieni Roobertinkatu – Iso Roobertinkatu – Astoria -sali. Signaalit-teoksen toisessa Kommunikaatiopisteessä keskusteltiin Roihuvuori-seuran ja Rööperifestin ja Punavuoriseuran tärkeistä kysymyksistä. Roihuvuori-seura halusi keskustella esikaupunkien palveluiden epätasa-arvosta suhteessa kantakaupunkiin. Lähiöistä lopetetaan palveluita ja niitä keskitetään keskustaan. Kaakkoisella alueella on vain kaksi lukiota. Kulosaaren sillan itäpuolella on vain yksi museo, toisella puolella 70. Miksi näin? Rööperifestin ja Punavuoriseuran edustajia huolestutti Punavuoren kiinteistöjen kallistuminen, joka on uhka alueen säilyttämiselle elinvoimaisena ja monikerroksisena. Näistä aiheista keskustelivat Voima Kustannuksen toimitusjohtaja Tuomas Rantanen, historiantutkija Jani Marjanen ja kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (kok.) Lasse Männistö sekä toimittaja Marja Hautakangas.  YouTube Keskustelun jälkeen oli mahdollista osallistua iltaohjelmaan Itä-Helsingin Musiikkiopistossa Roihuvuoressa. Esityksistä vastasivat Räppimummo Eila, Roihuvuoren kyläorkesteri, Osteri-orkesteri ja Itä-Helsingin musiikkiopiston kokoonpano.

Punavuori, stadin slangiksi Rööperi on kaupunginosa Helsingissä. Asukkaita Punavuoressa on yli 8 400 (2010) ja yli 20 000 asukkaalla neliökilometrillä se on Helsingin tiheimmin asuttu kaupunginosa. Nykyisten Sepän- ja Punavuorenkatujen välillä olleita rantakallioita nimitettiin 1600-luvun asiakirjoissa nimellä Rödberget niiden punertavan värin vuoksi. Kuitenkin vasta vuonna 1959 Helsingin viidennen kaupunginosan nimeksi vahvistettiin virallisesti Punavuori–Rödbergen. Alueen itäosa on vanhaa kerrostaloaluetta, länsiosa eli ”Rööperi” oli 1800-luvun lopulla työväen asuttamaa omaleimaista puutaloaluetta, mutta nykyisin puutalojen tilalle on rakennettu kerrostaloja. Lähde: Wikipedia

58

Roihuvuori on Helsingin 43. kaupunginosaan eli Herttoniemeen kuuluva osa-alue. Entinen Itä Herttoniemi muutetiin Roihuvuori-nimiseksi 1958. Alueen keskeiset osat rakennettiin vuosina 1955–1965 ja sitä on täydennysrakennettu 1980–1990-lukujen vaihteessa. Vuonna 1999 Roihuvuoren alue laajeni, kun siihen liitettiin Poronlahden rannalla oleva asuinalue. Roihuvuori on tunnettu japanilaistyylisestä puutarhastaan sekä sen läheisyydessä sijaitsevasta kirsikkapuistosta, jossa vietetään keväisin puiden kukkiessa japanilaista hanamia. Roihuvuoren maamerkkeihin kuuluu edelleen käytössä oleva 1976-77 rakennettu vesitorni. Roihuvuoressa sijaitsee Itä-Helsingin musiikkiopisto. Lähde: Wikipedia


”Arvostakaa esikaupunkejakin” oli Roihuvuori-seuran lippuviittoilema viesti. “Appreciate for suburbs, too” was Roihuvuori District Association’s semaphored message. Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

59


Punavuorelaisten viesti tiivistyi muotoon: ”Monikerroksinen ihmisten Punavuori” Punavuori District Association’s message was encapsulated into: “Multi-layered Punavuori of the people” Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro 60


61


3. KOMMUNIKAATIOPISTE ”IHME-teos on jännittävä ja innostava nykytaideprojekti, joten ainutlaatuiseen tilaisuuteen oli helppo tarttua! Näkemysten ja kokemusten vaihto yhteistyön puitteissa on palkitsevaa, samoin uusi tapa toimia yhdessä muiden kaupunginosien kanssa. Lopputuloksena saamme alueellemme näkyvyyttä, mutta parhaassa tapauksessa myös käytännön työkaluja tärkeän kysymyksemme jatkoa ajatellen.” – Artovalaiset ”Ensimmäiset viittomaharjoitukset takana – viittominen on hauskaa! Asiat alkavat hahmottua, uusien on helpompi lähteä mukaan konkretian kasvaessa. Malmi on sen verran mainio, että kyllä tästä kannattaa viittoa Malmin ulkopuolellakin!” – Malmi-Seuralaiset Lauantai 6. huhtikuuta 2013 Pieni auditorio, Arcada, Jan-Magnus Janssonin aukio 1, Arabianranta Malmin viesti saapui Arcadaan reittiä Hämeentie – Kauppakeskus Arabia – Toukolankatu – Arcada ja Artovan viesti reittiä ranta – rantapolku – Toukolankuja – Arcada. Kolmannessa Kommunikaatiopisteessä keskusteltiin Malmi-Seuran ja Artovan (Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys) tärkeistä kysymyksistä. Malmi-Seura halusi käsitellä Malmin identiteettiä. Malmissa on ainekset ja historiallista taustaakin puutarhakaupungiksi. Miten kehittää kaupunginosan puistoalueista aktiivisia ajanviettopaikkoja? Mitä on tämän päivän hyvä malmilaisuus? Artovalaiset kysyivät kuinka vahvistaa ja lisätä asukkaiden omaehtoista ja itseohjautuvaa toimintaa alueella sekä miten osallistuttaa eri ikä- ja intressiryhmiä tähän toimintaan? Näistä kysymyksistä olivat keskustelemassa Malmi-Seurasta ympäristöneuvos Sauli Rouhinen ja Artovasta hankepäällikkö Janne Kareinen. Molempien kysymysten sparraajana ja uusien toimintamallien visionäärinä toimi tutkija Aleksi Neuvonen (Demos Helsinki).  YouTube Iltaohjelma järjestettiin Ala-Malmin puistossa, jossa esiintyivät Veera Railio & PuistoPellet, Ihmisäänet-kuoro ja Hermanni Turkki. Yleisöllä oli mahdollisuus osallistua Ale Riviellon ohjaamaan stencil-työpajaan ja Taito-käsityökoulu Helskyn työpajaan. Malmitalossa esitettiin lyhytelokuvia: AFF 2012 -voittajat Paula Korvan ohjaama Hypermarket Nation, Mia Halmeen Ikuisesti Sinun ja Malmi-elokuva. Tapahtumassa olivat mukana myös mm. Malmitalon ravintola Lämpiö, Malmin kirjasto ja Malmitalo.

Malmi liitettiin osaksi Helsinkiä vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa. Malmin kaupunginosan läpi halkaisee pääjunarata, joka jakaa alueen Ylä-Malmiin ja Ala-Malmiin. Malmintori toimii alueen keskuksena. Juna-asema on merkittävä liikenteen solmukohta. Malmille 1930-luvulla perustettu lentoasema toimi Helsingin päälentoasemana aina vuoteen 1952 asti. Malmilla sijaitsevat kulttuurikeskus Malmitalo ja 1894 käyttööm vihitty Malmin hautausmaa. 1900-luvun alun suunnitelmat puutarhakaupunginosasta näkyvät edelleen vanhassa rakennuskannassa ja alueen puistoissa. Lähde: Wikipedia, www.kaupunginosat. fi/malmi

62

Arabianranta on Toukolan kaupunginosaan kuuluva

uusi asuntoalue Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Arabianranta levittäytyy pitkin Vanhankaupunginlahden rantaa Kyläsaaresta Vantaanjoen suulle asti. Alueen oppilaitoksia ovat mm. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu ja Pop & Jazz Konservatorio. Arabianrannan asuntoalueen rakentaminen aloitettiin vuonna 2000. Se on mitoitettu tulevaisuudessa 7 000 asukkaalle, 8 000 työpaikalle ja 6 000 opiskelijalle. Alue on kaupungin tärkeimpiä asuntorakentamiskohteita lähivuosina. Arabianrannan rakentamisessa noudatetaan ns. prosenttitaiteen periaatetta, joka määrää, että tietty prosenttimäärä rakennuskustannuksista on käytettävä taidehankintoihin ja erilaisiin ympäristötaideteoksiin. Lähde: Wikipedia.


Malmi-Seura viestitti lippusignaalein ”Malmin syli rata ja puistot” Malmi District Association used flags to signal “Malmi’s heart, the railway and the parks” Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro 63


”Miten osallistaa omaehtoiseen toimintaan?” oli artovalaisten lippuviittomin esittämä tärkeä kysymys. “How to get people take the initiative?” was Artova members’ important flag message. Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro 64


65


4. KOMMUNIKAATIOPISTE

”Ihmettä odotetaan!” – Herttoniemi-seura ”Kivinokka on stadilaisten satavuotinen kesäparatiisi, jonka tulevaisuudesta päätetään nyt. Osallistumalla IHME-teokseen pyrimme alueen suojelun ohella keksimään uusia ideoita Kivinokan kehittämiseen kaupunkilaisten yhteisenä virkistysalueena.”- Kivinokkalaiset ry Sunnuntai 7. huhtikuuta 2013 Kulosaaren kartano, Kipparlahdensilmukka 5

Kivinokkalaisten viesti saapui Kulosaaren kartanolle reittiä uimaranta – kasvimaa – parkkipaikka – Kulosaaren kartano ja herttoniemeläisten viesti reittiä Kipparlahden silmukka – kartanolle johtava tie – Kulosaaren kartano. Neljännessä ja viimeisessä Kommunikaatiopisteessä keskusteltiin Kivinokkalaiset ry:n ja Herttoniemi-seuran tärkeistä kysymyksistä. Kivinokkalaiset ry:n tärkeä kysymys liittyi Kivinokan kehittämiseen virkistysalueena. Keskusteluun osallistuivat kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (vihr.) Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu (vas.) Silvia Modig, arkkitehti Marja Sopanen, Helsingin kaupungin rakennusviraston suunnittelija Birgitta Rossing ja arkkitehti Tuomas Toivonen. Herttoniemi-seura halusi visioida sitä millainen on herttoniemeläisen kaupunkiaktivismin tulevaisuus. Keskusteluun osallistuivat Kaupunkilaisten oma pelto –konseptin kehittäjä ja Herttoniemen ruokapiirin perustaja Olli Repo, suunnittelija Olli Sirén, tutkija, yhteiskunnallinen yrittäjä Pauliina Seppälä, Helsingin kaupungin kulttuuritoimen suunnittelija Ari Tolvanen, projektipäällikkö Eeva-Liisa Broman.  YouTube Keskustelujen aikana lapsille (4v-100v) järjestettiin Arkkitehtuurikoulu Arkin karkkitehtuuripaja. Kivinokka on luonto- ja vapaa-ajanviettoalue Helsingin Herttoniemessä. Se on palvellut helsinkiläisten ulkoilualueena viime vuosisadan alkupuolelta lähtien ja on merkitty seudullisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Kivinokan maisemat tarjoavat virkistysalueen, jossa lomittuvat metsäluonto, kartanopuisto ja työväen kesämaja- ja puutarhakulttuuri. Tällä hetkellä Kivinokan tulevaisuus on avoin. Alue on merkitty Helsingin kaavoitusprosessissa selvitysalueeksi. Lähde: Wikipedia. Herttoniemen kaupunginosaan kuuluvat virallisesti Länsi-Herttoniemi, Herttoniemenranta, Roihuvuori sekä näiden välissä oleva Herttoniemen yritys-

66

alue. Herttoniemen asutuksen historia yltää kauas menneeseen: metroaseman lähellä on yksi Helsingin säilyneistä pronssikautisista haudoista. Alueen historiaan kuuluvat kartanot sekä 1900-luvun alun huvila-asutus. Tämän päivän Herttoniemeä leimaa 1950-luvun lähiörakentaminen. Puutarhakaupungin idean mukaisesti tiet ja rakennukset seurailevat luonnonmuotoja. Herttoniemenrannan kaavoitus ja rakennustyöt aloitettiin 1989. Siellä asuntorakentamista ovat ohjanneet talojen sijoittaminen kaupunkimaisesti kortteleittain. Herttoniemessä on vuonna 1934 perustettu siirtolapuutarha, johon kuuluu 182 mökkiä pihoineen. Lähteet: Herttoniemi.fi, wikipedia


Herttoniemeläiset viestittivät lipuin ”Me teemme sen itse” Herttoniemi District Association members flagged “We do it ourselves” Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

67


Osallistujat / Participants Miroslaw Balkan IHME-teos Signaalit toteutettiin yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Mukaan valitut kaupunkiyhteisöt kokosivat ryhmät, joiden jäsenet harjoittelivat ensin puolen vuoden ajan merenkulun tarpeisiin kehitetyn kaksilippujärjestelmän. He esittivät viestinsä julkisessa tilassa osana Kommunikaatiopisteiden ohjelmaa. IHME-ohjaajina toimivat ammattiesiintyjät Mikko Niemistö, Riikka Niemistö, Anna-Kaisa Niinikoski ja Minna Puolanto.

Signals, artist Miroslaw Balka’s IHME Project was carried out with the participation of Helsinki residents. The selected communities each got together a group, which then spent six months learning the semaphore alphabet. The various groups displayed their message in public space as part of the Communication Points’ programme. The IHME Instructors were professional performers Mikko Niemistö, Riikka Niemistö, Anna-Kaisa Niinikoski and Minna Puolanto.

Yhteisöt / Communities Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys (Artova), ­Herttoniemi-seura, Kivinokkalaiset ry, Malmi-Seura, Pasilan asukastalo, Punavuoriseura, Roihuvuori-seura, Rööperifest, Tölö specialiseringsgymnasium.

68


Artova: Jenni KivistÜ Anna-Kaisa Koski Liisa Lankinen Ranjit Menon Anne Suvanto Selina Väliheikki

69

Herttoniemi-seura: Leena Anttonen Varja Arola Hilkka Helsti Eeva Kuuluvainen Henrik Nyholm Jukka Saaresto

Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro


Kivinokkalaiset ry: Ritva H채m채l채inen Katri Kananen Marjut Kuopus Heikki Ollikainen Katariina Pyysalo

70

Katriina Rosavaara Anja Salesto Pauliina Shilongo Leena Sorsa

Malmi-Seura: Hanna Johansson Timo Karppinen Marja-Terttu Kivirinta Maria Laurila Sauli Rouhinen Seija Rouhinen


Pasilan asukastalo: Hanna Kerman Paula Ranta Helena Ruohola Sonja Salomäki Kukka-Maaria Vuorikoski

71

Punavuoriseura, Rööperifest: Hanna Haavikko Marjaana Sorakunnas Nika Junker Kaija Pönni-Susiluoto Katarina Lamminheimo Hanna Urjankangas Juhani Lehmus Marianne Välkki Laura Maatraiva

Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro


Roihuvuori-seura: Elina Aydemir Merja Haakana Riikka Halonen Anne Karttunen Jaana Lahti Senja Lappalainen Ari Lehto

72

Kaisa Mikkelä Matilda Mikkelä Otto-Ville Mikkelä Vilppu Rantanen Kimmo Rautiainen Vesa Soikkeli Marjo Vesarto

Tölö specialiseringsgymnasium: Karin Aimonen Fredrika Lindeberg Caroline Elgert Jonatan Lehtinen Ninni Hägglund Emil Lyytikkä Li Krook Julia Sederholm Thelma Köhler Edith Sipiläinen

Oliver Warelius Aurea Tanttu Ida Tevajärvi Ellenore Wentjärvi Liselott Österman

Kuvat: Veikko Somerpuro


73

3. Kommunikaatiopiste (Artova). Kuva / Photo: Veikko Somerpuro


74


IHME Project

75


The IHME Project artist 2013 Miroslaw Balka wished to give the space and time of his art work to the important questions of the city communities, as well as open up the questions to public discussion. IHME Project 2013 Signals was an art project carried out together with Helsinki residents realized as four Communication Points in four Helsinki districts, events with the important issues of each community at their core in April 4th – 7th. Miroslaw Balka and IHME Contemporary Art Festival sent an open invitation in September, inviting Helsinki residents to tell what is the most important question of their district. Eight communities were chosen through an open call to participate in the project. Tölö specialiseringsgymnasium and Pasila Community House shared their questions in the first Communication Point. The second one one was conceived with Rööperifest and Roihuvuori District Association. Malmi District Association and Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki Culture and District Association co-operated in the third Communication Point. The fourth one gathered together residents from Kivinokka Association and Herttoniemi District Association. The key issues of the districts were first performed as visual signals – semaphore flag signals – in urban space affter which an open discussions were organised. These discussions were chaired by culture journalist Minna Joenniemi. Each day ended in an event organized by the participating communities. The aim of Signals was to create a possibility for city residents to be heard in issues important to their districts. Miroslaw Balka believes that a democratic society gives us freedom but also requires responsibilities. The task of a contemporary artist is to create opportunities for exchanging opinions and reflecting on society from a different perspective. Signals also studies the social dimension of art, the potential of an artwork to produce change. The visual communication system chosen by the artist was a semaphore flag signaling system which was used by seafarers in the 19th century. The flagged signals were important messages, requests for help or emergency calls. The artist wanted to suggest to newly deploy the semaphore signals to serve the special needs of communities. In the background also lay a desire to awaken discussion on how today´s society could survive in, for example, an energy crisis when our communication relies fully on electricity and new technologies.

76


Tölö specialiseringsgymnasiumin viesti kiteytyi lippuviittomin muotoon “Pengarnas pris?“ Tölö specialiseringsgymnasium’s message was summed up in semaphore flag signals as: “The price of money?” Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro

77


Juan Vicente Aliaga and Miroslaw Balka. Photo: Kai Widell

78


Conversation on IHME Project 2013 Signals The artist of the IHME Project 2013 Signals Miroslaw Balka and researcher and curator Juan Vicente Aliaga discussed Balka’s art, its central themes, and ­Signals at the IHME Days on Saturday, 13 April 2013.

Juan Vicente Aliaga (JVA): Good afternoon everyone. Welcome, and thank you very much for coming. It is a very rainy and foggy day, so we appreciate that you are here. Before we start this conversation about Miroslaw Balka’s work, and especially about Signals – his latest project that took place in Helsinki last week – we hope that the audience is going to participate, to disagree, to present all kinds of proposals about what happened last week. Before we do that, I would like to wholeheartedly thank Paula Toppila and Tuula Arkio, and the rest of the team at IHME Contemporary Art Festival. I am very happy to be here, this is a real pleasure. So, thank you very much for having me here. Thank you also to Miroslaw for proposing that I join him in this Helsinki experience. As an introduction we have just watched a twenty-minute-video called How It Is, about Miroslaw’s work at the Tate Modern in 2009. So, you have seen some works, but not many, so I thought it would make sense to try to go through some of the main aspects of Miroslaw’s artworks from the very beginning. This piece, Remembrance of the First Holy Communion, is from 1985 (image, page 34). It is a diploma work that Miroslaw presented at the Academy of Fine Arts in Warsaw. Curiously enough, he chose not to show it on the premises of the Academy itself, but on the outskirts of Warsaw, in a place called Žukov. It’s also interesting to know that, apart from this piece, which, of course, is the core of this artistic experience, there were some other things going on around it. You can see ­there’s a figure, a boy, who is standing on a sort of plinth, and you also see ­there’s a table. Embedded in the table there’s an old photograph. And also maybe you might be struck by the colourful intensity of this piece of cloth, which is really placed where the heart should be. Another interesting thing is that some reminders of mutilated fingers can be seen on top of the boy’s left shoulder. Miroslaw asked the Academy’s professors and some of the guests to come all the way from Warsaw to Žukov. They took a bus and, when they reached Žukov, they bumped into this abandoned house, where the piece was presented. There they were met by some local boys, who handed these visitors some pens. They were inviting the visitors to stick the pens into this red cloth, which is, of course, a reference to the heart. In a way, they were invited to perform an act of violence. At the same time, Miroslaw was cycling on a children’s bicycle. His face was whitened and he was wearing gloves. Well, this is a Communion, so you were acting as a communicant, weren’t you? This is interesting, because, from the very beginning, Miroslaw’s work is very much about the public’s perception. Of course, he is a maker of sculptures, but the public is there. The public has to intervene somehow, to modify, to take part in the artwork.

79


Miroslaw Balka (MB): What was interesting for me was the gesture of getting out of the Academy, and changing the roles of the visitors. The visitors, like the professors at the academy of fine art, were changed into normal persons without titles, without a hierarchy. This kind of gesture in the space frees the reception of the art. So it was a very basic work, which taught me that you don’t need the framework of the gallery or museum to create the work of art. However, many of my works take place in this kind of space, but in 1985 this was the first meeting with the reality of the situation. JVA: I think it’s also interesting to remember that Poland at the time – this is 1985 – was in a very delicate political situation. There was martial law, put in place by the communist regime. Maybe this was a way of counteracting the intense pressure from the trade union Solidarnos´c´ (Solidarity), and so the situation was quite unstable and quite fragile. At the same time, there is in this work a reference to religion, to the Catholic Church, which has been very important in Poland, and still is. That’s something to be taken into account. This is another piece, After-Easter Show. During that time, 1985–86, Miroslaw was involved in making what are called “active openings”, with some of the artists of the Neue Beremennost. In these activities people were very much invited to participate. This piece When you Wet the Bed (1987) (image, page 81) is comprised of three elements. There’s a bed, there’s a T-shaped cross, and there’s a sort of kneeling stool, or maybe we can call it a prie-dieu. And there’s an opening in the middle of the platform. Now, the work is not active in the sense that there’s no water, there’s no liquid. Could you explain why it’s not active? MB: Actually it was not active in this exhibition, but later on it was active. JVA: In the bed there’s water coming. Actually, it’s a reference to urine, coming out of the bed. And that gush falls into the opening. At the very cusp of the T-shaped cross there is also some liquid coming down. You have mentioned in the past that this T-shaped cross makes one think of the Eye of Providence. The idea is to facilitate the mixing of two different liquids, one coming from the bed – we can also talk about what happened to children when they wet the bed, and how adults react against it, sometimes they get punished, so there’s a sort of violence implied in that – but maybe the liquid element from the cross is a reference to tears... MB: This sentence comes from James Joyce’s book Portrait of the Artist as a Young Man, a very important book for me, which I read when I was twenty. Still very topical, I think. I always recommend this book to my students, as something that they should read. But this mixture of two streams, the stream of the very private and the very weak. It’s like the meeting of two weak situations, like crying and wetting the bed. But one is horizontal, so it comes from a different position. The lying position is the weaker position, and meets with this vertical position, which is rather representing power. When you stand, you are stronger than somebody who lies at your feet. So it’s also about this gesture, that God is rather vertical, kind of, but a God who is crying. Many of my works have so many layers that to explain them in a few words is not so easy. 80


Miroslaw Balka, When you wet the bed, 1987, coll. Museum of Contemporary Art, Oslo photo © Iza Izdebska

JVA: I remember when we first met, I think it was the end of 1995 or the beginning of 1996, one of the things you mentioned to me was that, when you were a child, saints were your heroes. Maybe you didn’t have access to pop stars or any of the other kinds of heroes that children like. Why were saints your heroes? Why were you interested in the life of saints? MB: Actually, at that time in Poland, there were not so many illustrations around. Comic books were not very popular, only a few. Books were not so well-illustrated. So, in some ways, I was much more involved in Catholic iconography. It was very popular at that time for priests always to carry in the pockets of their cassocks a lot of these small printed images of the different saints, and they gave them to you. I spent a lot of time in church, every Sunday I had to go to church. Plus religion classes. I was much closer to the stories of the saints than to other stories. JVA: But here, in Angel of Saint Adalbert (1988) (image, page 36), you represent Adalbert; I think he was a bishop. You represent him in a very crude and brutal way: he is headless, his hands and feet have been cut off, and we can see there’s a heap of ash on the floor. MB: No, no. That is a heap of pine needles. JVA: Those are pine needles? You have chosen a brutal moment, a very disturbing and violent image of the saint. MB: If you go in Madrid to my favourite museum, the Prado. If you see the stories of the saints, they are always based on brutal gestures, so that’s why. For example, Saint Adalbert was the patron saint of Poland. Once he became patron saint of Poland, Poland got Christianity, in 966. The story of Saint Adal81


bert was that he wanted to bring Christianity to East Prussia, and the way of bringing Christianity at that time was to destroy the altars of the old religion. So they killed him, cut him into pieces, which was, at that time, a typical way of treating the bodies of enemies. And the Polish king bought the body, paying the same amount of gold as the body’s weight. So, for me, it was also quite interesting from the perspective of sculpture, this kind of deal. So that’s why I put my interest into the figure of Saint Adalbert, for example, which was another sculpture, not the one we showed, because this is… this is the Angel of the Saint Adalbert. JVA: That’s why it is sexless? MB: Probably it’s the only almost feminine figure that I made. But, in the case of the angel, I wanted to mix these two sexualities, not just to say that this is a man or this is a woman, but just to create… The figure of the angel is still not described very well. It depends on the imagination of others. But what was important in this work, in 1988, was the use of the materials, like pine needles, a pile of pine needles. This is related to the important fact, which takes place in Polish houses, the presence of the Christmas tree. Because, first is the situation of the adoration, it’s full of colours. It has a lot of decoration. But, when Christmas is over, people take off the decorations and throw the tree away. And, for this reason, just to celebrate it for a couple of days, they cut it down. So this, for me, is like paying attention to the wasted material. Actually, from the end of the 80’s, I started to collect the pine needles that fall from the Christmas tree. My Christmas trees stayed in my home until the beginning of March, when the needles had almost completely fallen off. Then, I take care of these pine needles, and I notice from my artistic practice that the good thing about taking care of products that are thrown away is to use them in a work of art. Because, in this way, they start a new life and, once they become parts of collections, they have a chance to live much longer than me, because they are in the good care of the conservators of the institutions. So, it was kind of a game of protecting the things that we usually throw away without being conscious of the dignity of the materials. So I believe that there’s some life in materials as well. JVA: Here we have a piece titled Moulting, from 1988 (image, page 38). Of course, it’s a reference to the shedding of the skin, an animal’s skin. Some animals change their body. Also, we can see a lot of pine needles here, covering the surface of this work. That’s a heap of pine needles, isn’t it? And, on the right-hand side, we see an incomplete body, a male body. There’s no head, no arms, and we can see some black spots that make me think of stigmata. Maybe you had something different in mind? MB: Actually they are holes. This is the work which is at MoMA in New York. And I think this is also related to the Christmas tree, because you can imagine the body, which is losing its needles. And the needles can be related to the hair and the pine needles. It’s also about… You can give pain, you can hurt yourself. The body in pain has always interested me in art, actually.

82


JVA: Up to now, we have seen a vision of the body, which is quite intense and tragic. There’s never a glorification of the body in your work. And here, for instance, there’s an image of some untitled drawings from 1986 to 1991 (image, page 85), which went up in flames during a fire in 1993, in your studio in Otwock. Why did you decide to keep the remains of these burnt or half-burnt drawings? MB: It was natural process after an accidental fire, which took place in my studio. What shall I do with these drawings? Throw them away? They survived. Actually, that event of surviving directed my attention to the drawings. I have made drawings all my life, starting as a child. This technique was always close to me. But, because of the fire, I noticed this fragility and the importance of these drawings when I took them out of the fire. And I took another turn, because they had just escaped from this kind of total extermination. This was also the moment when I started to show these partly burnt drawings. It was this moment of death which came to them. JVA: From the very beginning of the 90’s, your artwork changed quite a lot. MB: From the very end of the 80’s, I would say. JVA: The end of the 80’s and the beginning of the 90’s. Because your work became more non-representational. You used materials like the ones we can see here, terrazzo, for instance in 190 x 60 x 11, 190 x 60 x 11, 1992 (image, page 86). The body is still present here, but in a very indirect and much more subtle way. Also here in Soap Corridor, 1994. This is a corridor showing an element that is very much in close contact with the human body – soap – so there’s another allusion to the body. You started working with video at the very end of the 90’s, isn’t it? You made your first video in 1999. I don’t want to concentrate too much on the works related to the Holocaust, because I know there are so many aspects in Balka’s production, and sometimes his work has been reduced just to the Holocaust side of it. Which is important, of course, but it’s not the only one. MB: This is the work, which is called Rauchen Signale (2007). This video I made in Croatia, in Rijeka. First, I made the test among the people: What is the most popular lullaby? And they chose one, which is Aaa kotki dwa. Then, I asked the driver of an old truck to push the gas pedal to the melody and to try to play this lullaby. Then, the dark smoke was going up, and then I shot the smoke. The smoke, which was related to this lullaby and to smoke signals. Smoke signals, in the past, were one way of communication, as well. So maybe, before we watch the documentary of Signals, it was good to look at this. The conversation continues after a showing of the documentary video about Signals (also available at: www.youtube.com/ihmeproductions) JVA: Let’s resume the conversation. I think it is very important that the audience takes part in this second half of the session.

83


I would like to know more about what were the eight important questions being discussed in these Signals events last week. I know one subject was the importance of money. Also, some local issues, which are always relevant, because we are citizens of the world, but we are also local citizens, since our surroundings are close to us. We live in a specific place, we do not live in the world. Although, we can communicate with the rest of the world, but we live in a place; we live in Helsinki or in a district of Helsinki. It is very important to know what are the main problems: there are housing problems, all kinds of problems, increases in rent, the lack of schools, etc etc. I am pretty sure those subjects were raised. But I think, before we open up this discussion to the rest of the audience, I think it would be interesting not to forget one of the things that was in Miroslaw’s mind at the very beginning. Using this semaphore-flags signalling system. What would happen if there was an energy crisis, and the world as we know it collapses? There is no electricity, and we cannot communicate, despite all this amount of devices that we are so used to now. What would happen? This is a scenario that is quite likely. It could happen. We have heard about blackouts. The famous one in New York, but also some others in other places. Also here in Helsinki, I think I heard there was a blackout in some areas of the Finnish capital.1 So that was the question you wanted to ask initially, isn’t it? MB: Yes, I mean the whole project was about the process. Trying to get people closer to each other. So this economic crisis or energy crisis was just a pretext to try to name the things that are important for us. But, what was important in this project was also the presence of the human. Actually, different levels, different important levels. One of them, for sure, was the time when the people were present on the streets, when they created kinds of living sculptures, or played kinds of Tai Chi figures in the space. So it was a very brave decision, because usually we, in the present, these days, are only represented by people, usually in big towns, when they play the role of something. I don’t know what the name is in English, the ones who earn money and play a figure who stands and doesn’t move. What do you call it? JVA: Mimes? MB: Yes, so it was brave, because actually the mimes are the only ones who perform something on the streets. Street actors. So this acting on the street was also, in our days, quite an important gesture, to show that we don’t only have our fingers that touch the screens of our phones or the screens of our tablets, but also that the gesture can be much wider, and the gesture can represent the body. Today, there are fewer and fewer situations in which we can show our body in the public situation. Of course, we can show our bodies at the fitness club. Yes. But this is a small circle, and very often you do it in front 1 In Helsinki there were two black-outs during the collaboration between Miroslaw Balka and the IHME Contemporary Art Festival. Incidentially, they both happened on the day of the press conferences about the project: September 27, 2012, and April 5, 2013.

84


Miroslaw Balka, And skull, 1985-1993 , Rabbit and radiator, 1985-1993 © the Artist and Dvir Gallery, Tel Aviv photo © Miroslaw Balka

of the mirror, or you do it in front of a big window, and people see you, but you are in a kind of aquarium. But this was a situation like one-to-one. The presence of the real human bodies showing something, using a kind of alphabet that is understood by them. So, this was an important part of the project. An important part of the project was also the place called a Communication Point. This was the point to which the information had been sent from different parts of the town. Then, once it was made clear what information it is, then it was discussed. A very important part of this – different at different communication points, of course. The message was not carried just for fun, or to say ‘hello’, ‘goodbye’, but to say something that is important to them. But another important part, as we could see in the short film, was the element of fun and play, and the enjoyment in these events. So, there were different elements. First, the very beginning was this practising the alphabets. The whole process: the education, then learning, then presenting, discussing on a higher level, and then enjoying. So, I think, in some way, from my point of view, it was a whole package. And I was quite pleased that I could use my, let’s say, artistic possibilities. I call it this because I was asked to do something, and I could have made a huge sculpture, or whatever, but I decided to activate the people, to make gestures that can mean something.

85


Miroslaw Balka, 190 x 60 x 11, 190 x 60 x 11, 1992, coll. MOCA, Los Angeles photo © Miroslaw Balka

JVA: I saw these people performing this flag alphabet on the streets of Helsinki, but most of the people who passed by didn’t quite react. They were a bit deadpan, they were motionless. I don’t know. Maybe it’s a wrong and false impression, because I come from a southern country. And I presume, maybe I am wrong, that people in my country would be surprised to see someone using red flags on the street. Maybe they would approach them and ask: What are you doing? What is this for? What is the purpose of this performance? Someone from the audience? Of course, I wasn’t here myself last week. Audience: I just think the explanation is that if a Finn sees something he or she doesn’t understand in the street, we’ll just ignore it. Sorry. I didn’t see the flags in the street. If I did, I wouldn’t understand what they said. It’s for me maybe the opposite of communication. JVA: So you say this project is really against communication. You felt it was a failure somehow? Audience: I only saw this film. But yes, that was my feeling. Did you think it succeeded? You weren’t here, but was there not any disappointment about this project? I felt that there were quite few people at these communication points. It looks like that on the film. Did you expect more people to participate? MB: I think the success was doing this, not the number of people, because I don’t think that we measure success by numbers. In our days, yes, people do, but this action was against this way of thinking. It was about activating people, and it was about volunteering. It was not about pushing the people or using the schools for performing, so that we could have a better visual presentation in terms of numbers. This was not about setting records. It was about people who wanted to do it. And I think, once they decided to participate, it’s fine. Success, this is not a word that I have in my vocabulary, actually. This is something that I avoid. So people can gain knowledge from mistakes, imperfection, not from success. I was not disappointed with this, as I could see the people being active, and they did it voluntarily. 86


Tuula Arkio, Chair of the Board of Pro Arte Foundation Finland: I would like to tell an example about the different reactions from the people on the streets. Because, last summer, Miroslaw came one morning rushing from the hotel to the office and said: “Now I know what we are going to do.” And then he asked – Paula, Karolina and I – we were asked to go to the corners of Eerikinkatu and Lönnrotinkatu, and Mannerheimintie, and just hold white papers instead of the flags in our hands. And we had to wave to each other, so that Miroslaw would see if it works. Actually, an older lady at the corner of Yrjönkatu and Kalevankatu came up to Karolina and asked: “What are you trying to say?” So we are different. There are Finns who really ask the question and wonder what’s happening. Audience (Eleanor Nairne, Artangel Collection Coordinator): I’ve been thinking about the pine needles of Miroslaw, and what you were saying about the conservator in a museum, and the idea of a lifespan. And, of course, you taught a number of people a language that they may not have had cause to use for a long time, if at all. But, I wondered whether that, too, of course, is a pretext, just like the economic crisis was a pretext to bring people together. Teaching people semaphore is a pretext, to give them an opportunity to be able to talk to one another, and to meet and commune. I just wondered if you could say something about how much you think about the afterlife of these works, about those ideas, of what will live on afterwards. MB: What happened was rather closer to the gesture of performance. The definition of what to do with this afterwards is like, for example, the question regarding performance art. How to preserve it? If it will be only documentation, what shall we do with this? Or it just took place. But this is what I often say about my art, which is very often related to darkness, or to smell or sound. There is a situation when the person who experiences it is in the position of a witness. You can be a witness or not. It’s like the one who’s been at the Tate experienced something, in the project How It Is. But the ones who haven’t been there, they only see it in the photos, the films, and they don’t have any idea what the project was about. For example, making these gestures on the street, it was also a situation when some people could see it, some people knew. Most of the people didn’t know what this is, but in some way, willy nilly, they became a witness to what happened. And then they were a witness at the communication points. So, for me, this is important, in this preservation of works, that some of the people were touched by this. They saw it, experienced it. They’ve been in the situation. Documentation can be better or worse. It could be more logical, actually, but, in the case of works like this, everything is about being a witness, and not about if it’s good or bad documentation of the project. Here we have one witness. Just after the presentation of the project, I got an email from a Polish art student here in the Academy in Helsinki, saying that she saw some activities on the street, and didn’t know what is this. Maybe you would like to say something about your experience? Audience (Art Student): Well, as a witness, it was, of course, important for me and interesting. First, I was just walking and I saw people doing something strange with the camera, and I thought maybe it’s like a film somebody is shooting, but then it was repeated on the street many times. Then, I was talking with an

87


artist in a café, and I heard that you are invited as an artist to IHME. I personally appreciated it, because it is not about documentation of the artwork or about putting a piece in a gallery space, but about the act itself, and about giving a possibility to the people to do something for the people. I think that was important and nothing else is really needed. JVA: This project, as far as I understood it, is about getting together, about creating situations in which people have to share their concerns, political and social viewpoints, emotional experiences. The body is there, and it’s about negating isolation. It’s about strengthening the importance of communicating things. That’s really something that has been very much present from the very beginning in Miroslaw’s works. We might be interested in asking whether Miroslaw tried to dilute the status of the artist’s authorship by encouraging people to participate in an activity in which everything is shared. Maybe this is something that was also in the back of your mind somehow. Because sometimes the artworld is still very much based on the idea of the genius. This is something which still exists, it hasn’t disappeared. The syndrome of Andy Warhol, of Salvador Dalí, of Damien Hirst, is still certainly in the artworld. That’s the importance of a project such as this one in Helsinki, which is completely different. It´s really about erasing the barrier between the artist, the creator, and the audience, the people who are just listening and being passive. Paula Toppila, Executive Director of Pro Arte Foundation Finland (PT): I think that there are some issues, that should be brought up. To begin with, when Miroslaw proposed this work to us, we decided that we would announce an open call to any communities in Helsinki to apply, and we got applications and we accepted all of them. And there were eight communities in the end that participated, and who were willing to collaborate with us in the festival in order to realize this project. And also, at the moment of applying, communities would already, at that point, present their most important question. Also, so that we started to elaborate how to organize the discussion, and also how to form the messages in semaphore alphabets, and so on. So, we have been working together for six months, and I would really like to thank you at this point, because I see many of you here. And it has been very good collaborating with all of you. And another point, the first question from the audience is actually very important, about the audience for this work, because we discussed this matter with Miroslaw: What is the expectation about the audience? And I remember very clearly that it was clear to you that, from the beginning, the most important audience is the participants. Because we were really creating a platform for them to discuss their most important questions, but, of course, it was very important to open this platform also to other people to participate and share these most important questions.

88


Katriina Rosavaara. Photo: Kai Widell

Audience: This is maybe a bit more of a personal question to you Miroslaw. What is the main feeling for you? Was this work pessimistic or optimistic to you? Let me say something about it. Because the act of using these flags, as you have already told us, that it’s a method of communicating when nothing else is possible. And somehow, looking at the video, it was quite melancholy, if not sad. It was like accepting the inevitable catastrophe, preparing for it. So, when it comes, we can use these to communicate. Of course, the questions they communicated, and thoughts, were optimistic and related to the future, but the act itself is quite… You got me thinking, I have to admit. What do you say about this? MB: Well, we always talk about a crisis, that it will come, but we think it will never come to us one day. I hope that there will be no necessity to use these flags in the future, because of a serious crisis. And then we can use it rather for the communication that will help us to be healthy. And we can treat it rather as an exercise. And the messages that we will send will be rather optimistic. But we never know. It’s hard to say if it’s optimistic or pessimistic. Really, I don’t know the answer, but I don’t know if the problems created at the Communication Points, if they were optimistic or pessimistic also. Maybe I will read, because this was the point of the Communications Points. The subjects were:

89


3. Communication point (Malmi-Seura). Kuvat / Photos: Jaakko Martikainen

90


“The price of money”2, “Pasila – the heart or the backyard” 3, “Multilayered Punavuori of the people”4, “Appreciate for suburbs, too”5, “How to get people to take the initiative?”6, “Malmi’s heart – the railway and the parks”7, “Protect me, protect me”8, “We do it ourselves”9. So, I don’t know if there is more optimism in what I read, or is it more pessimism. Most of these signals were kinds of worries about living in the local context. So they were signals of the worries. Actually, it’s a pity that we don’t have somebody with us who could make this comment, somebody from the field of philosophy or some other, somebody wiser than me. I gave the idea of doing something, but, actually, I am missing a little bit the reactions or comments of somebody who could make a kind of resumé. Not from the artistic point of view, because what was important for me was the start of this project. To make the bow, to give the arrows, but then I think the targets and the shape of the targets, and the result of this shooting, could be analysed by somebody else. JVA: Once the Signals project is over, is there going to be a kind of continuity? The people who got together for weeks, who participated in the events last week – I am sure something has been born from that contact. Maybe these people knew each other beforehand, or maybe these people are already quite active, because they volunteered to participate in these groups. I am very interested to know if there is a possibility to continue this project, or an evolution of this project, because I am sure some of the questions that were raised during the meetings of the groups are burning ones. Are they going to disappear? In three or four weeks, we cannot really sort out so many problems, so these problems are going to be here, as problems remain in other parts of the world. So what is going to happen? This is a question I am asking particularly to the people who participated in the groups. Are they going to keep meeting? Or is there going to be anything else coming out from that? Katriina Rosavaara, participant in Signals: I am from the Kivinokka area, and I wanted to take part in this piece of art because we felt that this could be a new way to tell about the problems of our community, so that the whole city would hear us, or at least see the flags, if not understanding what we were saying. Kivinokka is an old summer-cottage area, and, at the moment, there are some plans to 2 This was Tölö specialiseringsgymnasium’s message in flag signals. The message in photos on page 77. The full question is as follows: What is the meaning of money? 3 This was Pasila Community House’s message in flag signals. The message in photos on pages 56–57. The full question is as follows: How to prepare for the forthcoming changes to the Pasila area: skyscrapers in Keski­Pasila and a motorway through Pasila? How to prevent status differences between different parts of Pasila? 4 This was representatives of Rööperifest and Punavuori District Association’s message in flag signals. The message in photos on pages 60–61. They were concerned about the rising prices of property in Punavuori, which threatens the area’s vibrancy and diversity. 5T  his was The Roihuvuori District Association’s message in flag signals. The message in photos on page 59. The full question is as follows: The inequality of the services in East Helsinki and the suburbs compared to the centre of the city. Suburban services are being shut down and concentrated in the city centre. The South East area only has two upper secondary schools. There is only one museum East of Kulosaari Bridge, and 70 on the other side. Why? 6 This was Artova residents’ message in flag signals. The message in photos on pages 64–65. The full question is as follows: How to strengthen and increase independent and autonomous activities by residents in the area, and how to get different age and interest groups to commit to participation in these activities? 7 This was Malmi District Association’s message in flag signals. The message in photos on page 63. Their important question was about Malmi’s identity: Malmi was planned as a garden city. How can the district’s park areas be developed into active leisure areas? What does it mean to be a good Malmi resident today? 8 This was The Kivinokka Association’s message in flag signals. The message in photos on page 31. Their important question was about the development of Kivinokka as a recreation area. 9 This was Herttoniemi District Association’s message in flag signals. The message in photos on page 67. In their important question they wanted to know what the vision of future urban activism by residents of Herttoniemi looks like.

91


build housing in the area, because it’s kind of near the city and easy to access with the subway. Our community is more keen to keep the place the way it is, so that inhabitants of Helsinki would still be able to hang around there during their free time. So, we thought that this could be something that is kind of helpful for our process. We’ve been having a lot of different kinds of discussions about this with politicians and other people who think the same way as we do, but, this time, we wanted to do it differently. We wanted not to discuss if we should do this or that, build or not, we wanted to talk about the future. How people would want Kivinokka to be. So, for us, this was a very positive approach and, for us, it was more about hope and nice things, and things that we wanted to have. And I think that this discussion at Kulosaari Mansion last weekend was really useful and important, because actually it brought all these parts together.10 There was also someone from the town-planning committee, or how do you call it in English, and she was really thinking quite the same things as we do. And there were also people from communities around the area and, actually, we all shared the same idea: Why not keep Kivinokka this way, and maybe make it even better? So we were very happy to take part in this project, and I think these signals kind of, we hope, make a difference, at least on a small scale. Thank you. MB: Thank you. It’s good that you called it a project, that you didn’t call it a work. I’m closer to this definition of this thing we made, a “project” and a “process”, not a work of art of Miroslaw Balka. So, this is closer to me, this definition of the project, and I was just one of the elements of this, and you are not my work of art. Jonni Roos, the host of the IHME Days (JR): The first message from our audience can be now seen on the message board.11 There is one critical one: “Middle-class people with middle-class problems.” But, I suppose, the idea here was to have a platform for communication, not to say what kind of issues are appropriate for discussion on this platform. Wasn’t it so that you wanted to provide a means of communication, not to tell people what kind of messages they should be sending? MB: Yes. It is as you said it. JVA: Well, I suppose you weren’t trying at all to say to people what they have to think and how they have to get organized, what kind of projects they have to encourage, and what kind of thing they have to do. It is just about setting out, like an open field, to be completely stimulated by the people’s activities and actions. So it’s a very open work. I don’t think you were trying to oblige people to behave in a particular way, or to emphasize some subjects and to get rid of others. It was more about encouraging and giving an opportunity to prompt something, something which is creative.

10 A  t Kulosaari Mansion the important question of the Kivinokka Association was discussed by: the developer of the concept of the Urban Co-operative Farm and founder of Herttoniemi Food Co-operative, Olli Repo; Creative N2 Olli Sirén; social entrepreneur Pauliina Seppälä; City of Helsinki Cultural Office planner Ari Tolvanen; and Project Manager Eeva-Liisa Broman. 11 D  uring the discussion the audience of the IHME Days could send messages on a digital message board via SMS or Twitter.

92


PT: There is a very important note in Finnish [on the message board] which brings up another aspect of the project. It says that the event created a connection between different parts of the city, because at each communication point there were two communities from the city that would not necessarily know very much about each other, or each other’s activities, before this project. The project encouraged collective experiences on many levels. People were learning these semaphore signals together, and they started already in January, and met almost every week. And, also, this meeting other collectives and sharing experiences, sharing the possibilities to collaborate in the future, it’s also a very important part of this project. And here, for example, are the communities of Roihuvuori and Punavuori, which are in very different parts of the city. Punavuori in the south of the centre, and Roihuvuori being an eastern suburb. I would be very happy if some of the participants in the communities would like to share more of their own experiences. Eeva Kuuluvainen, participant in Signals: Yes, I have a short question about the tempo of the signalling. Thank you very much for the possibility that I could participate with the flags. We got your instructions that make it very slow, and like as slow as you are breathing. And loved it very much. So how important did you think that the tempo of the signalling was? For you? MB: Actually, I was always on the side of this Tai Chi practice. Very slow-motion gestures give us more. And then we are really performing. We are also using this extra time. We have more time not to run, not to send fast text messages, but just to send a very slow message. But I was corrected by some other groups, that this is too slow, that the message should be sent faster. So, of course, I had to agree with this tempo, and the speed was very individual, actually. Different groups – I had the pleasure to watch most of them – they have their own speed, which is also good. But my favourite, if I could say, is always as slow as possible. I am happy with any gesture you made. How you are feeling your gestures, that’s more important, because in this project I really wanted to reduce this artistic side. My artistic expectation of this slow motion, maybe they shouldn’t be mentioned. JR: There are two new messages. “The art that makes people participate creates democratic culture that is not just mere consumption.” And the other one: “I learned a new language. I learned to know new people. In Arabianranta people came to ask me what is it all about. I think Signals is more optimistic than pessimistic. Communication is possible also in other means than words.” MB: Art today, it’s about we. Never were people so close to each other as they are now, confronted by this economic crisis, which has happened to us. So, I think in the field of art we should build a little bit different definition of exchange, of art exchange. I think the viewer, the witness, should be more

93


noticed, and as you said Juan, these times are not as egoistic as these kinds of egoistic gestures of the great artists from the past. There is a possibility to share things in a more horizontal way, and the Signals were more about horizontal presence. It has nothing to do with the hierarchy and the verticality of the world. It was also a kind of gesture of showing that important decisions are not made from the centre to the suburbs, but the decisions can also be sent in the other direction. In this project I tried to reduce very much this position of the artist. And I think, with time, I’m reducing my artistic ego. For example, I’m teaching, for the last almost ten years, at the academy of fine arts, first in Poznan, now in Warsaw. I don’t have to do it for money, because they are very low salaries, but I treat it as a civic duty. In the academy with the students we discuss how to change, how to react to our times, how to melt these castles of the egoism which always follow art. JR: There’s a new message from the audience.* “What was special about this event that it was free for everybody. It’s equality regardless of your income.” Audience: Hello. I would start by congratulating the festival and Miroslaw for this project and allowing us to be discussing all these matters. I would like to make two comments. The first about being strange or not being strange. When you [Aliaga] commented that the people in the street dont’t react to these people who are dealing with the flags. I realized that, nowadays, in the big cities, whether it be in Madrid or Barcelona or Lisbon, there are many of those mimes and they are performing Egyptian figures or whatever, and people don’t react so much. I think this is a typical question nowadays, because, if we imagine that there is somebody, some workers measuring with rulers the topography of the terrain, the people go by and don’t care about it. As this is a problem of the big cities nowadays. People go away and they don’t care about human beings in general. The second comment is related to communication. Two things were also put here on the table. The fragility of communication if there’s a blackout. But, somehow, the project highlights that the human being, and I’m looking for the positive way, is very creative and has always the ability to communicate, even before writing, if we go back to pre-history. Nowadays, of course, we are so blind to the communication. We live in the world of communication. We are, almost every second, receiving information from billboards, from SMS, from whatever. What we should develop is the filter for what is important. And, for me, this project is also a big filter. We can call it like a social-art project that evolved. I don’t know how many people were involved, but, for sure, to be involved in this project was very important to the participants. But, the first question is for the people involved in the project. Did you discuss the language of art of Miroslaw? And for Miroslaw, actually, I see your artistic life, from the beginning, when you started creating your artist speech, as more related to your roots, to ordinary objects, to the history of your country, and, nowadays, as more related to what we can call public art.

94

*At the IHME Days audience could send messages or tweet to a digital message board.


Anna-Kaisa Koski, participant in Signals: Hello, I am one of the flag people as well. I think our process in Arabianranta was that we really didn’t talk about art at all. We talked about flags, and it was mainly a bodily experience during the practice, and we were learning a new language. And, of course, we had this question that we were presenting, but we were a group of people who didn’t really know each other before, so for us it was more a social event as well. The question came from our organization, Artova. I really didn’t have anything to do with Artova before, but I have been living in the area for a few years already, so it kind of gave me a gateway to somehow be more part of my neighbourhood. And, I kind of got involved with the project because it was art, but that really wasn’t the main focus for us.12 MB: I don’t mind that you didn’t discuss my art. Maybe it’s good. And what you said about this filter of communication, I think it’s interesting. Because maybe this work was a kind of occasion to try to build a filter for our presence in the world, which has too many communications, which are usually, most of them, not important for us and have nothing to do with our lives, however we are fed with them. And we have a feeling that this is important. However, it’s not necessary. I found this project to be in relation with my earlier work, in some way. Of course, this first film, which we saw about my art, was too much about this holocaust side. Maybe it put too much weight, historical weight. The weight of the holocaust is so heavy, that there’s no other way that can be measured against this weight. But, as I said, the presence of people in different ways is always important for me. So, in this project, the presence of people performing the signals was very important, and the fact that the people had to see each other was important. The fact that they got this eye contact was also important, and each of the participants has their own history. They are not just anonymous people. They were not just automats carrying the flags. Real persons, who were carrying, besides the signals, also their problems. So, also in this, I found a relation with my work, in some way. JR: At the beginning of this conversation, we presented a question to the audience. It was an inquiry: Can you really have an impact with art in society? The result can now be seen on the message board. 90% of the audience has answered: “Yes”. So we here today seem to believe that you can have an impact on society with art, and maybe it’s also part of this work. MB: I would like to take this opportunity to thank very much all the people who participated in this project of sending the signals. Thank you so much. And thank you, IHME, for inviting me for this project. I really appreciate it.

12 I HME Contemporary Art Festival has an introductory text on the artist, his earlier work and approach as an artist on its website, and a link to the artist´s own website. In addition, as part of the educational programme IHME produces learning material for visual-art educators, and anyone interested in deepening their understanding of the annual IHME Project´s contents. This material has been put together by art educator Kaija Kaitavuori, and it has also been available on the site since January 2013.

95


4. Communication Point (Kivinokka Association).

1. Communication Point (Tรถlรถ specialiseringsgymnasium school).

96


2. Communication Point (Roihuvuori District Association). Photo: Jaakko Martikainen

2. Communication Point (Punavuori District Association, RÜÜperifest).

97

Kuvat / Photos: Veikko Somerpuro


IHME Project Communication Points 1. COMMUNICATION POINT “Let the catalyst like force of IHME take us towards better Pasila district!” – Pasila Community House Thursday 4 April 2013 Juhlasali (Assembly Hall), Tölö specialiseringsgymnasium school, Sandelsinkatu 3, Töölö Pasila´s message arrived the following route Opera – Runeberginkatu – Töölöntori and Töölö´s message arrived along the route Töölönlahti – Pohjoinen Hesperiankatu – Töölönkatu – Töölöntori. At the first Communication Point the discussion was about issues important to Pasila Community House and for first-year students at Tölö specialiseringsgymnasium school. The important question for the first-year-students at Tölö specialiseringsgymnasium school was: What is the meaning of money? This topic was discussed in Swedish by the General Director of the Finnish Government Institute for Economic Research (VATT), Juhana Vartiainen and the philosopher Thomas Wallgren. The discussion was held in Swedish. YouTube The important question for Pasila Community House was how to prepare for the forthcoming changes to the Pasila area: skyscrapers in Keski-Pasila and a motorway through Pasila? How to prevent status differences between different parts of Pasila? The topic was discussed by the Head of the Pasila project at the City of Helsinki’s City Planning Department (KSV) Timo Lepistö, engineer at the KSV’s Transportation and Traffic Planning Division Harri Verkamo, and Pasila-resident urban farmers Kirmo Kivelä and Päivi Raivio.  YouTube After the discussion programme at Pasila Engine Sheds: DJ Gele, DJs Fredrick Timebees and Böölen Paniikkinappula, hiphop-dance group DA-juniors, Kallion karavaani, feat. Pasila Duo, Juho Sinnemäki and VJ Suvi Suvereeni. The photos of Tölö specialiseringsgymnasium can be found on page 77 and those of Pasila Community House on pages 56–57. Töölö is the collective name for two Helsinki city districts close to the city centre. Töölö covers most of the north-western inner-city area. It is divided into EtuTöölö, which is close to the city centre, and Taka-Töölö, which is further away, the two being divided by the strip of park running between South and North Hesperiankatu Street. Töölö as a whole has almost 28,000 residents. Most of Töölö’s stone buildings were built in the 1910-30s. In its day, Töölö was the biggest and most important urban construction project in Finland. Right from the start, the new city district was typically a middle-class residential area. Source: Wikipedia Pasila’s current area was once the land of a farm known as Fredriksberg, whose long-term tenant, Carl Pasila, gave his name to the railway station and then

98

to the whole district. The name of Pasila suburb was made official in 1927. Pasila was divided into four areas, Central, Eastern, Western and Northern Pasila. The main line running through Pasila was completed in 1862. Since the completion of Vuosaari Harbour, freight traffic no longer comes to Central Pasila, and the old shunting yard is now used for other purposes. Tower blocks for both residential and office use are planned to be built in the district. Eastern Pasila is characterized by a densely built concrete suburb and several Government buildings. In the 1970s and 80s, Wooden Pasila, built in Western Pasila in 1895–1905 and largely populated by working people, had to make way for new residential blocks. There are still a few wooden houses left from the old building stock, as well as the red-brick VR railway barracks from 1899. Source: Wikipedia


2. COMMUNICATION POINT “Yeah, it’s great to be involved and to use that to pass on the warmth of Punavuori to everyone!” – Rööperifest Friday 5 April 2013 Astoria-Sali (Astoria Hall), Iso-Roobertinkatu 14, Punavuori Punavuori´s message arrived the following route Viiskulma – Fredan tori – Astoria-sali and Roihuvuori´s message along the route Katajanokka – Kauppatori´s Old Market Hall – Pohjoinen Makasiinikatu – Kasarmitori – Pieni Roobertinkatu – Iso Roobertinkatu – Astoria -sali. At the second Communication Point the discussion was about issues important to Roihuvuori District Association and Rööperifest and the Punavuori District Association. The Roihuvuori District Association wanted to discuss the inequality of the services in East Helsinki and the suburbs compared to the centre of the city. Suburban services are being shut down and concentrated in the city centre. The South East area only has two upper secondary schools. There is only one museum East of Kulosaari Bridge, and 70 on the other side. Why? Representatives of Rööperifest and Punavuori District Association were concerned about the rising prices of property in Punavuori, which threatens the area’s vibrancy and diversity. These topics were discussed by the managing director of Voima Kustannus Tuomas Rantanen, Researcher in History Jani Marjanen, Member of Parliament, city councillor (National Coalition Party) Lasse Männistö and Journalist Marja Hautakangas.  YouTube After the discussion the audience had a chance to participate in event at the East Helsinki Music Institute. Performances were by East Helsinki Music Institute combo, Osteri-orkesteri (The Oyster Orchestra), Räppimummo Eila (Rap-granny Eila) and Roihuvuoren kyläorkesteri (Roihuvuori Village Orchestra). The photos of Roihuvuori District Association’s message can be found on page 59 and those of Rööperifest and Punavuori District Association on pages 60–61.

Punavuori is known in Helsinki slang as Rööperi. The Punavuori district has more than 8400 residents (2010), this being equivalent to more than 20,000 inhabitants per square kilometre, making it the most densely populated district in Helsinki. In 17th-century documents the shoreside rocks between what are now Sepänkatu Street and Punavuorenkatu Street were called by the Swedish name Rödberget (red hill) due to their colour. But it was not until 1959 that the name of Helsinki’s fifth district was officially confirmed as Punavuori–Rödbergen. The eastern part of the area is an old neighbourhood of multi-story blocks of flats. In the second half of the 19th century, the western part, or “Rööperi”, was a characteristically wooden-house area inhabited by working people. Nowadays, there are blocks of flats where the wooden houses used to be. Source: Wikipedia

99

Roihuvuori is Helsinki’s 43rd district and a sub-district belonging to Herttoniemi. The former East Herttoniemi had its name changed to Roihuvuori in 1958. The central parts of the area were built in 1955–1965, with infill buildings added at the turn of the 1980s and 90s. In 1999, the Roihuvuori area expanded when a residential area was added on the shores of Poronlahti Bay. Roihuvuori is known for its Japanese-style gardens and the nearby cherry-tree parks, where the Japanese hanami festival is celebrated when the trees come into blossom in the spring. Roihuvuori landmarks include the watertower, which was built in 1976-77 and is still in use. Roihuvuori is the home of the East Helsinki Music Institute. Source: Wikipedia


3. COMMUNICATION POINT “The IHME Project is an exciting and stimulating contemporary art venture, so it was easy to grasp this unique opportunity! The exchange of views and experiences during the collaboration has been rewarding, as is the new way of working together with other city districts. The end result is that we get greater visibility for our area, but in the best case also practical tools for the future of our important question.” – Artova residents “First rehearsals with semaphore flags are behind – it is great fun! The project is getting a shape and more people find it easier to come along. Malmi is such an excellent place that one should fly the flag for it outside its own district!” – Malmi District Association members Saturday 6 April 2013 Small Auditorium, Arcada, Jan-Magnus Janssonin aukio 1, Arabianranta Malmi´s message arrived the following route Hämeentie – Shopping mall Arabia – Toukolankatu – Arcada and Artova´s message along the route shore – pathway along the shore – Toukolankuja – Arcada. At the third Communication Point the discussion was about issues that are important to Malmi District Association and Artova (Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki Culture and District Association). Malmi District Association’s important question was about Malmi’s identity. Malmi was planned as a garden city. How can the district´s park areas be developed into active leisure areas? What does it mean to be a good Malmi resident today? The important question for Artova residents was how to strengthen and increase independent and autonomous activities by residents in the area, and how to get different age and interest groups to commit to participation in these activities? These topics were discussed by Environment Counsellor Sauli Rouhinen from Malmi District Association and Project Manager Janne Kareinen of Artova. Their sparring partner on both questions, and a visionary for new operating models, is Researcher Aleksi Neuvonen, Demos Helsinki.  YouTube The discussion was followed by an evening programme in Ala-Malmi Park, in Malmi with performances by Veera Railio & PuistoPellet and Ihmisäänet Choir and Hermanni Turkki. Audience had a chance to participate in a stencil workshop directed by Ale Riviello and another workshop by Taito-käsityökoulu Helsky (Taito Handicraft School Helsky). There was a film screening in Malmitalo: A film on Malmi and AFF 2012 winners Hypermarket Nation by Paula Korva and Forever Yours by Mia Halme. The evening event is produced in collaboration with restaurant Lämpiö in Malmitalo, Malmi Library and Malmitalo. The photos of Malmi District Association’s message can be found on page 63 and those of Artova on pages 64–65. Malmi was incorporated into Helsinki in the major annexation of 1946. The main railway line runs through the Malmi district, dividing it into Ylä-Malmi and Ala-Malmi. Malmintori Square is effectively the centre of the area. The railway station is an important transport hub. The aerodrome set up in Malmi in the 1930s was Helsinki’s main airport right up until 1952. Also in Malmi are the Malmitalo Cultural Centre, and Malmi Cemetery inaugurated in 1894. Plans for a garden city in the beginning of the 20th century can be seen even now in old housing and the parks. Source: Wikipedia, www.kaupunginosat.fi/malmi Arabianranta is a new residential area in the Toukola district on the eastern edge of Helsinki inner city. Arabianranta

100

extends along the shores of Vanhankaupunginlahti Bay from Kyläsaari Island to the mouth of the Vantaanjoki River. The area is home to several educational institutions, including Aalto University School of Arts, Design and Architecture and the Pop & Jazz Conservatory. Construction of the Arabianranta residential area was begun in 2000. Its dimensions have been set so that in the future it will have room for 7000 residents, 8000 workplaces and 6000 students. The area will be one of the city’s most important focuses of residential construction in the coming years. Construction at Arabianranta will follow the percent-for-art principle, which stipulates that a set percentage of building costs are to be used for art acquisitions and for various environment artworks. Source: Wikipedia.


4. COMMUNICATION POINT

“We are waiting for ihme (transl. miracle)!” – Herttoniemi District Association “Kivinokka has been a Helsinki-ites’ summer paradise for a hundred years, and its future is being decided now. In participating in the IHME Project, we were trying, apart from protecting the area, to come up with new ideas for developing Kivinokka as a shared recreation area for city residents.”- Kivinokkalaiset ry Sunday 7 April 2013 Kulosaari Manor, Kipparlahden Silmukka 5 The message of Kivinokkalaiset arrived along the route beach – vegetable garden – parking lot – Kulosaari manor and the message of Herttoniemi Association´s message along the route Kipparlahden silmukka – driveway to the manor – Kulosaari manor. At the fourth and last Communication Point the discussion was about issues important to the Kivinokka Association and Herttoniemi District Association. The Kivinokka Association´s important question was about the development of Kivinokka as a recreation area. Participating in the discussion will be MP, city councillor (Green) Outi Alanko-Kahiluoto, MP, city councillor (Left Alliance) Silvia Modig, architect Marja Sopanen, City of Helsinki Public Works Department planner Birgitta Rossing, and architect Tuomas Toivonen. The Herttoniemi District Association wanted to know what the vision of future urban activism by residents of Herttoniemi looks like? Participating in the discussion were the developer of the concept of the Urban Co-operative Farm and founder of Herttoniemi Food Co-operative Olli Repo, Creative N2 Olli Sirén, social entrepreneur Pauliina Seppälä, City of Helsinki Cultural Office planner Ari Tolvanen and Project Manager Eeva-Liisa Broman.  YouTube During the discussion a canditecture workshop, for children (aged 4–100), was run by Arkki, School of Architecture for Children and Youth. The photos of Kivinokka Association’s message can be found on page 31 and those of Herttoniemi District Association on page 67.

Kivinokka is a nature and leisure area in Helsinki’s Herttoniemi. It has been an outdoor recreation area since the first half of the last century, and is designated as a regionally important cultural-historical environment. The landscapes of Kivinokka form a recreation area where forest nature, a manor park and workers’ summer cottage and garden culture meet and overlap. Kivinokka’s future is currently undecided. The area is listed in Helsinki’s town-planning process as an area under study. Source: Wikipedia. Herttoniemi suburb officially includes West Herttoniemi, Herttoniemenranta, Roihuvuori and, between them, the Herttoniemi industrial area. The history of

101

the settlement of Herttoniemi goes far back into the past: close to the metro station is one of Helsinki’s well-preserved bronze-age graves. The area has a history of manor houses and, at the start of the 20th century, villa neighbourhoods. The Herttoniemi of today is typified by 1950s suburb construction. In keeping with the garden-city ideal, the roads and buildings follow natural contours. Town planning and construction work for the waterside Herttoniemenranta area began in 1989. Dwelling construction has been guided by the idea of arranging the buildings in urban fashion in city blocks. Herttoniemi has an allotment area established in 1934 with 182 huts and gardens. Sources: Herttoniemi.fi, Wikipedia


102

4. Communication Point (Herttoniemi District Association). Photo: Jaakko Martikainen


2. Communication Point (Pasila Community House). Photo: Jaakko Martikainen

103

3. Communication Point (Artova). Photo: Veikko Somerpuro


Sauli Rouhinen

gg Minna Joenniemi, Päivi Raivio, Kirmo Kivelä, Harri Verkamo, Timo Lepistö g Marja Hautakangas, Tuomas Rantanen, Lasse Männistö, Jani Marjanen

Olli Repo, Olli Sirén, Pauliina Seppälä, Ari Tolvanen, Eeva-Liisa Broman 104


Tuomas Toivonen

Outi Alanko-Kahiluoto, Merja Sopanen, Silvia Modig

105

Janne Kareinen

Aleksi Neuvonen

Juhana Vartiainen

Thomas Wallgren


106


Taiteilija Artist

107


Miroslaw Balka. Kuva / Photo: Kai Widell

Miroslaw Balka Puolalainen taiteilija Miroslaw Balka on syntynyt 1958 Varsovassa, missä hän asuu edelleen. Hän on valmistunut Varsovan Taideakatemiasta vuonna 1985. Balkan tuotanto käsittää veistoksia, piirustuksia, kokeellisia videoita ja julkisia taideteoksia. Hänen teoksensa käsittelevät usein inhimillisen olemassaolon haavoittuvuutta, muistia ja historiaa 1900-luvun totalitaarisissa hallinnoissa. Tuhoutumisen ja pelastumisen teemojen rinnalla pääteemoja on ollut ihmisen mahdollisuus muutokseen. Balka tuli 1980-luvulla tunnetuksi ihmistä esittävistä metaforisista veistoksistaan, jotka käsittelivät henkilökohtaisten muistojen, kehon, tilan ja teoksen välistä suhdetta. 1990-luvulla hän siirtyi geometrisiin veistoksiin, joiden materiaaleja olivat kovat, kuluneet teolliset materiaalit. Näihin hän yhdisti pehmeämpiä

108


orgaanisia materiaaleja kuten pölyä, suolaa, tuhkaa, huopaa tai vaahtomuovia. Teosten nimissä ja mittasuhteissa toistuivat taiteilijat oman kehon mitat. Useat viimeaikaiset teokset ovat olleet tilallisia installaatioita, joissa taiteilijan kehon sijaan katsojan keho täydentää teoksen. Esimerkkinä Balkan vuonna 2009 toteuttama laajamittainen installaatio How It Is, Tate Modernin Unilever-sarjan teos, joka esitettiin museon Turbiinihallissa. Vuosina 1985-2011 Balkalla on ollut useita satoja yksityisnäyttelyitä. Näiden joukossa on lukuisia laajoja retrospektiivisiä näyttelyitä. Balka on esiintynyt Suomessa seuraavissa näyttelyissä: Borealis V, Porin taidemuseossa (1991) ja 1995 ARS 95, Nykytaiteen Museossa, Helsingissä. Hänen teoksiaan kuuluu Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmaan. Balka on toteuttanut useita julkisia taideteoksia, mm. Estonia-laivan onnettomuuden uhrien muistomerkin Tukholmassa (1997).

The Polish artist Miroslaw Balka was born in 1958 in Warsaw, where he still lives. He graduated from Warsaw´s Academy of Fine Arts in 1985, and currently runs the Academy´s Spatial Activities Studio in the Department of New Media & Stage Design. Balka´s art consists of sculptures, drawings, experimental videos and public artworks. His works frequently deal with the vulnerability of human existence, and with memory and history in 20th-century totalitarian regimes. Alongside themes of destruction and salvation, is humanity´s capacity for transformation/change. Balka made a name for himself in the 1980s with his metaphorical sculptures of human beings, sculptures that deal with the relationship between personal memories, the body, the space and the work. In the 1990s, he switched to geometric sculptures made of hard, worn-out industrial materials. He combined these with softer, organic materials, such as dust, salt, ash and felt, and foam plastic. The dimensions of Balka´s own body are a recurrent feature in the titles of his works and in their proportions. Several of Balka´s recent works have been spatial installations, in which, instead of the artist´s own body, it is the viewer´s body that completes the work. One example is the large-scale installation How It Is, which he made in 2009 for the Tate Modern´s Unilever series, and which was shown in the Turbine Hall. Between 1985 and 2011, Balka held several hundred solo exhibitions, including numerous sizeable retrospectives. He has exhibited in two exhibitions in Finland: Borealis V, Pori Art Museum (1991) and ARS 95, Museum of Contemporary Art, Helsinki (1995). His works are in the collection of the Museum of Contemporary Art Kiasma. Balka has made numerous public works since 1993, including a memorial to the victims of the Estonia ferry disaster in Stockholm (1997).

109


110


IHME-p채iv채t IHME Days

111


IHME-päivien ohjelma 11.–14.4.2013 Kino Engel (11.4.) ja Vanha ylioppilastalo, Helsinki

TORSTAI 11.4. Elokuva: Jeremy Deller, ohjaus Mike Figgis. The Battle of Orgreave (2002) Artangel Collectionin koordinaattori Eleanor Nairne esitteli teoksen ennen näytöstä.

PERJANTAI 12.4. IHME-koulu: Meidän IHME Avoin tilaisuus kaikille taidekasvatuksesta, yleisötyöstä ja nykytaiteesta kiinnostuneille. Tilaisuuden vetäjä taidepedagogi Kaija Kaitavuori. IHME-koulun yhteistyöhankkeet: IHME merkkipaja: taiteilija Otto Karvonen, yhteistyössä Nuorisoasiainkeskuksen kanssa IHME-kouluprojekti: Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen muuntokoulutusohjelman opiskelijoiden hankkeet Forssan keskuskoulun ja Helsingin Saksalaisen koulun 7.-luokkalaisten sekä Helsingin Diakoniaopiston opiskelijoiden kanssa. Kuvataiteilija Alexandra Lockett (Brimingham, UK): Project Pigeon -hanke, ­aiheeseen liittyvä työpaja osallistujille

Työpaja: Syli Ohjaus ja suunnittelu: koreografi Hanna Brotherus. Musiikki: harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi (harmonikka), Johannes Brotherus (viulu). IHME-päivien avaus: Tuula Arkio, Taidesäätiö Pro Arten hallituksen pj. Elokuva: Gianfranco Mantegna. Joseph Beuys: Dialogue with Audience (1980) Debatti. Mustekala 10 Vuotta: Muuttunut taidemaailma. Tulevaisuuden toimintamalleista, instituutioista ja kulttuurista kansalaisyhteiskunnassa keskustelivat dosentti Irmeli Hautamäki (pj.), Nykytaiteen museo Kiasman amanuenssi Kati Kivinen ja nuorisotoimen johtaja Tommi Laitio. Oikeusjuttu: Taide ja politiikka. Tuomarina ja oikeuden puheenjohtajana Tuomas Nevanlinna. Syyttäjänä kuvataiteilija Silja Rantanen ja syytettynä kuvataiteilija Teemu Mäki. Syyttäjän todistajana suomentaja ja juristi Katri Kaarniala ja puolustuksen todistajana tanssija, koreografi Sanna Kekäläinen. Työpaja: Kehystämätön Helsinki, Kiasman Kultujen vetämä kierros ja keskustelu.

112


Debatti. Mustekala 10 Vuotta: Taiteen yleisöt. Yleisöjen kohtaamisesta keskustelivat MUU ry:n toiminnanjohtaja Timo Soppela ja lavastaja, tutkija Maiju Loukola sekä museopedagogiikkaa ja kuratointia tutkiva Anni Venäläinen (pj.). Kiperiä kysymyksiä ja huomioita keskustelijoille esittivät Kiasman Kultut Wisam Elfadl ja Hannes Teräsvuori. Elokuva: Francis Alÿs. The Nightwatch (2004), Guards (yhteistyössä Rafael Ortegan kanssa) (2004) Artangel Collectionin koordinaattori Eleanor Nairne esitteli teokset ennen näytöstä.

LAUANTAI 13.4. Työpaja: Syli Jatkoa perjantaina alkaneelle työpajalle. Elokuva ja brunssi: Peter Watkins. Edvard Munch (1973) Festivaalin toiminnanjohtaja Paula Toppila esitteli elokuvan ennen näytöstä. Elokuva: The Unilever Series: Miroslaw Balka (2009) Taiteilijan ääni: Taiteilija Miroslaw Balka ja kuraattori, tutkija Juan Vicente Aliaga keskustelivat IHME-teoksesta Signaalit.  Youtube Debatti. Mustekala 10 Vuotta: Kritiikin nykyhetki. Kritiikin suhteesta nykytaiteeseen ja ajankohtaisiin ilmiöihin keskustelivat estetiikan dosentti Martta Heikkilä (pj), galleristi Ilona Anhava ja kuvataiteilija Heta Kuchka.  YouTube Taide julkisessa tilassa: Creative Time, NYC. Yli neljänkymmenen vuoden ajan hankkeita luotsanneesta organisaatiosta kertoi pääkuraattori Nato Thompson  YouTube IHMEen avoin: Miroslaw Balka halusi teoksellaan herättää keskustelua siitä, miten kommunikoisimme energiakriisin aikana kun kaikki välineemme ovat riippuvaisia sähköstä. Energiakriisistä keskustelivat tietokirjailija Jussi Laitinen, kirjailija Risto Isomäki ja tutkija Tuomas Mattila.  YouTube IHME-klubi: Felix Zenger & Samuli Kosminen Mopo Phantom Ohjelman suunnittelu: muusikko Tommy Lindgren

113


SUNNUNTAI 14.4. Työpaja: Syli Jatkoa perjantain ja lauantain pajalle. Elokuva: Goro Miyazaki. Kukkulan tyttö, sataman poika (2011) Suomen merimuseon museolehtori FM Johanna Aartomaa esitteli elokuvassa käytettyjä merkkilippuja ennen näytöstä. Työpaja: Kokeile lippuviittoilua! Syli-työpajan esitys 

Youtube

Kuvia ja puhetta: Taide muuttaa maailmaa? Miroslaw Balkan Signaalit -teokseen osallistuvien kaupunkilaisten esittämiin lippuviittoiluviesteihin kätkeytyi asukkaille tärkeitä kysymyksiä, joista monet ilmaisivat huolta tulevaisuudesta ja halua olla mukana suunnittelemassa sitä. Taide tarjoaa tilan ja ajan, jossa voi kuvitella miltä muutos voisi näyttää, mutta synnyttääkö taide myös todellista muutosta? IHME-päivillä kokoontui kiinnostava joukko kansainvälisiä ja kotimaisia kuraattoreita sekä taiteilijoita keskustelemaan siitä voiko taide muuttaa maailmaa ja millaisia toimintamalleja tämä edellyttäisi. Jeanne van Heeswijk, kuvataiteilija (Rotterdam, Alankomaat)  Pablo Helguera, taiteilija, taidepedagogi (New York, Yhdysvallat)  Arja Elovirta, museonjohtaja, FL (Keravan taidemuseo) Eyal Danon, johtaja (Israeli Center for Digital Art)  Nato Thompson, kuraattori (Creative Time, New York, Yhdysvallat)  Thomas Wallgren (filosofi, Helsinki) 

YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube

Paneelikeskustelu, moderaattorina tutkija, kuraattori, FT Annamari Vänskä IHME-maraton: Heta Kuchka  Terike Haapoja  Minna Heikinaho  Alma Heikkilä ja Antti Majava  Erkki Pirtola  Minna L. Henriksson  Riikka Kuoppala Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen  Tero Puha  Jani Leinonen 

YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube

IHME-päivät juonsi kulttuuritoimittaja Jonni Roos. Gaudeamus vastasi IHME-kirjakaupasta Vanhalla ylioppilastalolla IHME-­ päivien ajan. Katso ja kuuntele IHME-päivien taltiointeja festivaalin omalla YouTube-kanavalla: www.youtube.com/ihmeproductions 114


IHME Days Programme 11 – 14 April 2013 Kino Engel (April 11th), Old Student House, Helsinki

THURSDAY 11 April Film: Jeremy Deller, Director Mike Figgis, The Battle of Orgreave (2002) Artangel Collection Coordinator Eleanor Nairne introduced the film before the screening.

FRIDAY 12 April IHME School: Our IHME Event for art educators, teachers and for those interested in art education. Hosted by Museum Educator Kaija Kaitavuori. Introduction of the Art Educational Projects: IHME Sign Workshop: artist Otto Karvonen, in collaboration with Youth Department / City of Helsinki IHME School Projects by students on the Master´s degree programme in Art Education at Aalto University with Forssa Keskuskoulu Primary School, Die Deutsche Schule Helsinki, and Helsinki Diakonia College. Artist Alexandra Lockett (Birmingham UK) presented her Project Pigeon, an art educational project and held a workshop for the participants of the event. Workshop: Being Held Directed by choreographer Hanna Brotherus. Music: accordionist Maria Kalaniemi and Johannes Brotherus (violin). IHME Days opening: Tuula Arkio, Chair of the board of Pro Arte Foundation Finland Film: Gianfranco Mantegna, Joseph Beuys: Dialogue with Audience (1980) Debate. 10th Anniversary of Mustekala: The Changed Artworld. Future operating models for art and the role of art in society were discussed by Docent Irmeli Hautamäki (chair), Curator (Museum of Contemporary Art Kiasma) Kati Kivinen, and Director of Youth Affairs Tommi Laitio. The Trial: Art and Politics. Judge philosopher Tuomas Nevanlinna, artist Silja Rantanen for the prosecution; and artist Teemu Mäki the counsel for the defence. The prosecution witness translator and lawyer Katri Kaarniala, and the witness for the defence dancer and choreographer Sanna Kekäläinen. Workshop: Unframed Helsinki. A Tour by Kiasma’s Kultu Group.

115


Debate. 10th Anniversary of Mustekala: The Publics. Encountering various publics was discussed by Artists´ Association MUU´s Managing Director Timo Soppela, Set Designer and Researcher Maiju Loukola, and Researcher in Museum Education and Curating Anni Venäläinen (chair). During the discussion, Wisam Elfadl ja Hannes Teräsvuori from Kiasma´s Kultu Group presented thorny questions and stimulating observations. Films: Francis Alÿs, The Nightwatch (2004) and Guards (in collaboration with Rafael Ortega) (2004). Artangel Collection Coordinator Eleanor Nairne introduced the works before the screening.

SATURDAY 13 April Workshop: Being Held Continuation for the workshop started on Friday. Film and brunch: Peter Watkins, Edvard Munch (1973) Director of the festival Paula Toppila presented the film before the screening. Film: The Unilever Series: Miroslaw Balka (2009) Artist´s Voice: Miroslaw Balka and curator Juan Vicente Aliaga discussed the IHME Project Signals.  YouTube. Debate. 10th Anniversary of Mustekala: The Current Moment of Art Criticism. The relationship between art criticism and contemporary art in the reality of the current moment was discussed by Docent in Aesthetics Martta Heikkilä (chair), Gallerist Ilona Anhava and Visual Artist Heta Kuchka.  YouTube Art in Public Space: Creative Time, NYC. Chief Curator Nato Thompson presented the organization that has been piloting projects for more than forty years.  YouTube IHME Open: By adopting the two-flag, maritime semaphore signaling system in his work Signals Miroslaw Balka wanted to consider the energy crisis and its effects on our lives. For example, how will we communicate if there is an energy crisis, since all our communication media now rely on digital systems? Energy crisis was discussed at IHME Open by environmental writer Jussi Laitinen, author Risto Isomäki and environmental scientist Tuomas Mattila.  YouTube IHME Club: Felix Zenger & Samuli Kosminen Mopo Phantom The Club was organised by musician Tommy Lindgren

116


SUNDAY 14 April Workshop: Being Held Continuation of the workshop of Friday and Saturday. Film: Goro Miyazaki, From Up On Poppy Hill. Before screening Johanna Aartomaa from The Maritime Museum of Finland introduced the signal-flag system used in the film. Workshop: Try Semaphore! Workshop Performance: Being Held. 

YouTube

Images and Talk: Can Art Change the World? The citizen´s participating in Miroslaw Balka´s artwork Signals performed visual signs that unfold into important messages indicating worry about the future developments of their neighborhood, will to understand and be part of the processes planning the future and to do it together. Art offers a space and time where to imagine how the change might look like, but does art processes generate real change? A group of Finnish and foreign experts in the field of socially engaged art projects gathered at IHME Days to discuss can art change world and what this would require. Jeanne van Heeswijk, Visual Artist (Rotterdam, The Netherlands)  Pablo Helguera, Artist, Art Educator (New York)  Arja Elovirta, Director, PhL (Kerava Art Museum) Eyal Danon, Director (Israeli Centre for Digital Art)  Nato Thompson, Chief Curator (Creative Time, New York)  Thomas Wallgren, Philosopher (Helsinki) 

YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube

Panel Discussion, hosted by Annamari Vänskä, Researcher, Curator, PhD. IHME Marathon: Heta Kuchka  Terike Haapoja  Minna Heikinaho  Alma Heikkilä ja Antti Majava  Erkki Pirtola  Minna L. Henriksson  Riikka Kuoppala Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen  Tero Puha  Jani Leinonen 

YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube YouTube

IHME Days were hosted by Culture Journalist Jonni Roos. IHME Days Bookstore at Old Student House was organised by Gaudeamus. You can see documentation of the IHME Days on the festival’s YouTube Channel: www.youtube.com/ihmeproductions 117


Eyal Danon

Pablo Helguera

118

Arja Elovirta

Jeanne van Heeswijk

Kuvat / Photos: Kai Widell


Risto Isom채ki

Tuomas Mattila Jussi Laitinen

Thomas Wallgren

119

Nato Thompson

Kuvat / Photos: Kai Widell


Minna Heikinaho

Jani Leinonen

Tero Puha

MInna L. Henriksson

Tellervo Kalleinen, Oliver Kochta-Kalleinen

Antti Majava, Alma Heikkil채 120

Kuvat / Photos: Kai Widell


Erkki Pirtola

Heta Kuchka

Terike Haapoja

121


IHME-päivien elokuvat / The Films on the IHME Days Gianfranco Mantegna, Joseph Beuys: Dialogue with Audience, 1980. Courtesy Electronic Arts Intermix (EAI), New York.

Jeremy Deller, The Battle of Orgreave, 2001. Directed by Mike Figgis. Co-Commissioned by Artangel and Channel 4. Photograph by Martin Jenkinson. Jeremy Deller, ohjaaja / director Mike Figgis: The Battle of Orgreave 2002, 62 min. Elokuvan ovat tuottaneet Artangel ja Channel 4. / Commissioned by Artangel and Channel 4. ENG

Gianfranco Mantegna: Joseph Beuys. Dialogue with Audience. 1980, 50:19 min, ENG. Electronic Art Intermix (EAI). Ensiesitys Suomessa. / Finnish premiere.

Talvella 1984–85 Margaret Thatcherin hallitsemassa Isossa-Britanniassa oli suuri kaivoslakko. Yksi lakkolaisten ja poliisien suurimmista ja väkivaltaisimmista yhteenotoista tapahtui pellolla lähellä Orgreavea Etelä-Yorkshiressa. Jeremy Dellerin suunnittelema ja Mike Figgisin ohjaama elokuva on osittainen rekonstruktio tuon historiallisen päivän tapahtumista. Yli 800 esiintyjän joukossa on useita, entisiä kaivosmiehiä ja poliiseja, jotka olivat olleet mukana Orgreaven tapahtumissa 17 vuotta aikaisemmin. Jeremy Deller (s. 1966 asuu ja työskentelee Lontoossa) on kuvataiteilija, joka käsittelee taiteessaan oman aikamme poliittista ja sosiaalista historiaa. Deller sai arvostetun Turner-palkinnon vuonna 2004. Mike Figgis (s. 1948 Carlisle, työskentelee Lontoossa) on kansainvälisesti palkittu elokuvaohjaaja, kirjailija ja säveltäjä. Artangel Collectionin koordinaattori Eleanor Nairne esitteli elokuvan ennen näytöstä.

Joseph Beuysin (s.1921 Krefeld, Saksa, k. 1986) taide sai muotonsa performansseina, installaatioina, veistoksina, piirustuksina ja luentoina. Hän toimi sekä opettajana että kuraattorina ja oli keskeinen hahmo performanssi- ja käsitetaiteen tunnetuksi tekemisessä. Beuys on vaikuttanut häntä seuranneisiin taiteilijapolviin monin tavoin. Taiteen tuominen kaikille elämänalueille oli Beuysille tärkeä johtoajatus. Hän uskoi taiteen yhteiskunnalliseen merkitykseen. Jokaisen yksilön luovuus oli keskeistä Beuysin ajattelussa. Hänen lanseeraamansa käsite ”sosiaalinen veistos” tarkoitti yhteiskunnan ja sen jäsenten yhdessä muodostamaa teosta, johon jokainen yksilö toisi oman luovan panoksensa. Yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiivinen taiteilija oli mm. mukana perustamassa Saksan vihreää puoluetta vuonna 1979. Gianfranco Mantegnan ohjaamassa dokumenttissa Beuys käy keskustelua yleisön kanssa oman taiteensa keskeisistä teemoista New Yorkin Cooper Unionissa (college) vuonna 1980.

Britain under Margaret Thatcher experienced a large-scale miner´s strike in the winter of 1984-85. One of the biggest and most violent clashes between strikers and police took place on the fields near Orgreave in South Yorkshire. Conceived by Jeremy Deller and directed by Mike Figgis, The Battle of Orgreave (2001) is a partial reconstruction of the events of that historic day. Over 800 people participated in this re-enactment, of which many – former miners and policemen – had taken part in the original events 17 years earlier. Jeremy Deller (b. 1966, lives and works in London) is a visual artist who deals with the political and social history of our time. Deller received the prestigious Turner Prize in 2004. Mike Figgis (b. 1948 Carlisle, UK, works in London) is an international-award-winning film director, writer and composer. Artangel Collection Coordinator Eleanor Nairne introduced the film before the screening.

122

Joseph Beuys´ (b. 1921 Krefeld, Germany, d. 1986) art took the form of performances, installations, sculptures, drawings and lectures. Beuys has in many different ways influenced the generations of artists that followed him. He was both a teacher and a curator, and played a key role in introducing performance and conceptual art. Bringing art into all areas of life was an important guiding principle for Beuys. He believed in the civic and social importance of art. The creativity of each individual was a key idea in Beuys´ thinking. The concept of the “social sculpture” that he launched referred to a work constructed jointly by society and its members, with each individual making their own creative contribution. As a socially and politically active artist, Beuys was a founding member of the German Green Party in 1979. The documentary directed by Mantegna shows Beuys discussing the main themes of his art with the audience at New York´s Cooper Union (college) in 1980.


Teosten ensiesitys Suomessa / Finnish premiere.

Guards ja The Nightwatch kuuluvat Francis Alÿsin (s. 1959) teoskokonaisuuteen Seven Walks, joka kommentoi eri tavoin Lontoon arkisia rituaaleja ja tapoja. IHME-nykytaidefestivaalilla oli ilo esittää nämä kaksi teosta festivaalin elokuvaohjelmistossa. Guards seuraa 64 kuninkaallisen vartioston jäsenen kulkua kaupungin kaduilla, tämän liikkeen rytmiä. Yksittäiset sotilaat kohtaavat toisensa ja vähitellen muodostavat yhdessä tiukasti sommitellun neliön. Nightwatchissa nähdään valvontakameroiden tallentama kettu, joka kuljeskelee öisessä National Portrait Galleryssa. Belgialainen Francis Alÿs on asunut vuodesta 1986 Mexico Cityssa. Alÿs käsittelee teoksissaan – videoissa, performansseissa, maalauksissa, piirustuksissa tai valokuvissa – poliittisia ja yhteiskunnallisia aiheita. Häntä kiinnostavat kansalliset rajat, paikallisuus ja globaali. Teoksissa rinnastuvat usein yksilö ja yhteisö; poliittiset rakenteet sekä yhteisesti jaetut kulttuuriset ilmiöt ja mytologiat. Monet teoksista perustuvat taiteilijan omaan läsnäoloon, performanssiin, julkisessa tilassa. Alÿsin teoksissa kävely muodostaa usein kertomuksen tai prosessin, jonka avulla hän tarkastelee ympäristöä ja yhteiskuntaa, sen tilaa ja rakenteita. Kävely on teoksen tapahtumisen tila, jossa yhdistyvät tietoinen ajattelu ja ennalta arvaamattomat tapahtumat. 123

Francis Alÿs, Guards, 2004. Copyright the artist. Courtesy of The Artangel Collection.

Francis Alÿs, The Nightwatch, 2004. Copyright the artist. Courtesy of The Artangel Collection. Francis Alÿs: The Nightwatch 2004, 17:21min. Teoksen on tilannut ja sen on tuottanut Artangel. Tuotantoa ovat tukeneet Moose Foundation for the Arts ja Mary Moone. / Commissioned and produced by Artangel with the support of Moose Foundation for the Arts and Mary Moone. Francis Alÿs: Guards 2004, 28 min. Yhteistyössä Rafael Ortegan kanssa. Teoksen on tilannut ja sen on tuottanut Artangel. Tuotantoa on tukenut Outset Contemporary Art Fund. / Made in collaboration with Rafael Ortega. Commissioned and produced by Artangel with the support of Outset Contemporary Art Fund.

Artangel Collectionin koordinaattori Eleanor Nairne esitteli teokset ennen näytöstä. Guards and The Nightwatch are part of Francis Alÿs´ (b.1959) Seven Walks, which show walks in London commenting on the city´s everyday rituals and habits. The IHME Contemporary Art Festival had the pleasure of including them in its film programme. In Guards we see 64 Coldstream Guards as they move through the Square Mile of the City of London. When individual soldiers meet, they then march together, gradually forming a perfect square. The Nightwatch shows surveillance-camera footage of a fox exploring the halls of the National Portrait Gallery at night. The Belgian artist Francis Alÿs has lived in Mexico City since 1986. He uses a wide variety of media, from video and performance to painting, drawing and photography. In his works Alÿs explores political and social themes. He is interested in national borders, localism and globalism. He often juxtaposes the individual with collective cultural representations and mythologies. The act of walking is a process through which Alÿs explores the social and political situation of a particular place. It is a space for the artwork to happen in, combining a deliberate thought process and a series of unpredictable events. Alÿs´ works were introduced before the screening by Artangel Collection Coordinator Eleanor Nairne.


Courtesy of Project X Distribution Limited, Toronto.

Courtesy of Project X Distribution Limited, Toronto. Peter Watkins: Edvard Munch 1973, 2:52 h, englanninkielinen tekstitys. Ensiesitys Suomessa. / Finnish premiere. ENG. Peter Watkins (s. 1935 Norbitron, Surrey) on tullut tunnetuksi fiktiota ja dokumenttia yhdistelevistä yhteiskunnallisista elokuvistaan. Watkinsin elokuva Edvard Munch keskittyy taiteilijan uran varhaisiin vuosiin 1800-luvun lopun Kristianiassa, nykyisessä Oslossa. Watkins yhdistää taiteilijauran kuvaukseen ajan poliittisen ja yhteiskunnallisen tilanteen sekä yksityiselämän tapahtumat. Elokuvassa kuvataan nuoren taiteilijan ja rouva Heibergin suhdetta, joka osoittautui lamaannuttavaksi, läpi Munchin elämän vaikuttaneeksi kokemukseksi. Elokuvassa kuvataan myös yleisön ja kriitikkojen säälimättömän ankaraa kritiikkiä Munchin teoksia kohtaan. Lopulta taiteilija muuttaa Berliiniin, keskelle koko Eurooppaa vaikuttaneita kulttuurielämän mullistuksia. Elokuvassa Watkins työskenteli pelkästään amatöörinäyttelijöiden kanssa. Mediakriittinen Watkins on elokuvissaan halunnut purkaa median vakiintuneita rakenteita mm. korvaamalla ammattinäyttelijät harrastelijoilla. Peter Watkinsin elokuvat käsittelevät usein kriittisesti mediaa ja kommentoivat television ja elokuvien vakiintuneita käytäntöjä. Elokuvissaan hän on käyttänyt uutislähetysten keinoja kuten haastatteluja, kertojan ja nopeiden toimintakuvien lomittamista toisiinsa. Median hierarkia, jossa katsojalla on passiivinen rooli, on erityisesti ollut ohjaajan arvostelun kohteena. Hierarkioiden purkamiseen liittyy myös tiivis yhteistyö näyttelijöiden kanssa: Watkinsille yhteistyö on oleellista roolihahmojen muotoutumisessa ja improvisaatio kuuluu usein osana elokuvan tekoprosessiin. Watkins toimi uransa alussa mm. mainosten ja televisioelokuvien apulaistuottajana. 1960-luvulla hän toimi BBC:n dokumenttiohjelmien toimittajana ja ohjaajana. Festivaalin toiminnanjohtaja Paula Toppila esitteli elokuvan ennen näytöstä.

124

Peter Watkins (b. 1935 Norbiton, Surrey) is celebrated as a pioneer of docudrama that combines fictional and documentary elements. His multi-faceted film Edvard Munch is more than just a bio-pic about the iconic Norwegian Expressionist painter. Initially focusing on Munch’s formative years in late-19th-century Kristiania (now Oslo), Watkins uses his unique filmmaking style to create a vivid picture of the emotional, political and social upheavals that were to have a lasting effect on Munch’s art. The young artist has an affair with Mrs Heiberg, a devastating experience that will haunt him for the rest of his life. The film also shows his work being viciously attacked by critics and public alike. He is forced to leave his home country for Berlin, where, along with the notorious Swedish playwright August Strindberg, he becomes part of the cultural storm that is to sweep Europe. Watkins made the film with an entirely amateur cast. He takes a critical view of the media, and has frequently deconstructed the conventions of television and film, for example, by replacing professionals with people who have no previous experience of acting. Peter Watkins’ films are often also critical of the media. His criticism is aimed at the passive, hierarchical, spectacle-based relationship with the viewer. In order to deconstruct conventions and hierarchies he adopts a collaborative approach to filmmaking, which also means that the actors have to improvise, giving them the freedom to create their own characters. At the beginning of his television and film career, Watkins worked as an assistant producer of short TV films and commercials. Then, in the early 1960s, he was an assistant editor and director of documentaries at the BBC. Paula Toppila, Executive Director of the festival presented the film before the screening.


Footage Courtesy of Tate Media © Tate The Unilever Series: Miroslaw Balka 2009, 19:54 min. Footage courtesy of Tate © Tate, London. ENG. Ensiesitys Suomessa. / Finnish premiere. Taten tuottama dokumenttielokuva taustoittaa Miroslaw Balkan suhdetta taiteeseen ja sen tekemiseen. Dokumentissa vuoden 2013 IHME-taiteilija kertoo lapsuudenkodistaan ja taustastaan. Puolassa asuvalle taiteilijalle pienet yksityiskohdat vanhassa rakennuksessa ja sen ympäristössä ovat edelleen merkityksellisiä. Suhde materiaaleihin ja tapa työstää niitä juontavat juurensa lapsuuden maisemiin ja kokemuksiin. Dokumentissa seurataan taiteilijan junamatkaa Treblinkan kaupunkiin, jonne vietiin toisen maailmansodan aikana juutalaisia Balkan kotikaupungista Otwockista. Hän kertoo halustaan käydä entisessä keskitysleirissä, ei niinkään taiteellisista, vaan ihmisyyteen liittyvistä syistä. Miroslaw Balka kutsuttiin toteuttamaan installaatio Tate Modernin Turbiinihalliin vuonna 2009. Tässä teoksessa taiteilija halusi luoda katsojalle kokemuksen, joka olisi yhtä aikaa henkilökohtainen ja kollektiivinen. Musta tila, täydellinen pimeys muistuttaa niin mustaa aukkoa, ketunkoloa tai kellarin sisäänkäyntiä, kuten taiteilija itse monien muiden asioiden ohella ehdottaa. Tai juutalaisten tietä kuolemaleirille Treblinkaan. Dokumenttielokuva on tehty Turbiinihalliin tehdyn How it is -teoksen yhteydessä.

125

This documentary film produced by Tate explores the background to Miroslaw Balka´s relationship with art and art making. In it the IHME Artist for 2013 talks about his childhood home and personal history. For Balka, who lives in Poland, minute details of the old building and its surroundings are still significant. His relationship with his materials and his way of working on them spring from his roots in the landscapes and experiences of his childhood. The film also accompanies Balka on a train journey to the village of Treblinka, to which Jews were taken from Balka´s home town of Otwock during the second world war. He talks about his desire to visit the former concentration camp, not so much for artistic reasons, but out of shared humanity. In 2009, Miroslaw Balka was invited to create an installation in the Turbine Hall at Tate Modern, London. He wanted this work to give viewers an experience that would be both personal and collective. As Balka himself has said, alongside many other things, a black space – complete darkness – can be reminiscent of a black hole, a fox´s lair, or the entrance to a cellar. Or of the Jews´ journey to the death camp at Treblinka.


Goro Miyazakin ohjaamassa, Studio Ghiblin tuottamassa elokuvassa teinityttö Umi vetää kotitalonsa lipputankoon päivittäin merenkulussa käytetyt merkkiliput tervehtiäkseen merellä kadonnutta isäänsä. Koulussa rohkea ja toimelias Umi nousee ystävineen pelastusoperaation eturintamaan, kun sataman lukiolaisten kerhotilaa uhkaa purku. Kapina kiinteistökeinottelijoita vastaan alkaa. Elokuva on lämminhenkinen kuvaus yhteisöllisyydestä ja uskosta demokratiaan. Tarina sijoittuu vuoden 1963 Yokohamaan, aikakauteen täynnä uuden odotusta ja toivoa. Elokuva esittelee Balkan teoksessa henkiin herätetyn kaksoislippujärjestelmän rinnalle toisen merenkulun merkkilippujärjestelmän. Suomen merimuseon museolehtori FM Johanna Aartomaa esitteli elokuvassa käytettyjä merkkilippuja ennen näytöstä. From Up On Poppy Hill is a film directed by Goro Miyazaki and produced by Studio Ghibli. In it a teenage girl, Umi, raises maritime signal flags on the flagpole of her home every day to salute her father, who was lost at sea. At school the brave Umi and her friends form the front ranks of the rescue operation when their harbour high school´s clubhouse is threatened with demolition: their rebellion against the property speculators begins. The film is a warm-hearted depiction of the power of community and of faith in democracy. It is set in Yokohama in 1963, at a time filled with expectation and hope for change. Alongside the two-flag semaphore system revived in Balka´s IHME project, the film shows another signal-flag system used at sea. Before the screening Curator of Education, MA Johanna Aartomaa from The Maritime Museum of Finland introduced the signal-flag system used in the film.

126

Paula Korva, Hypermarket Nation

Kuva: Cinema Mondo. Goro Miyazaki: Kukkulan tyttö, sataman poika / From Up On Poppy Hill 2012, 1:31h. Elokuva esitettiin suomeksi puhuttuna. / dubbed in Finnish.

Paula Korva: Hypermarket Nation 2011, 26 min Ingvar ja Stig Palmén pyörittävät pientä ruokakauppaa Vantaalla. Kauppa on pysynyt pystyssä jo kuusi vuosikymmentä, mutta nyt valtavat hypermarketit uhkaavat viedä asiakkaat. Elokuva tutkii, miten jokapäiväiset ruokaostokset muokkaavat kaupunkejamme. Paula Korva on Helsingissä asuva elokuvaohjaaja ja toimittaja. Hänen Aalto-yliopiston elokuvataiteen oppilastyönään tekemän elokuva Hypermarket Nation voitti Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen sarjan 2012. Samana keväänä Kansallisteatterissa sai ensi-iltansa Kansanhiihto 2012 -näytelmä, jonka Korva kirjoitti yhdessä Mika Myllyahon ja Taina Westin kanssa sekä ohjasi näytelmän videot. Elokuva esitettiin osana IHME-teoksen 3. Kommunikaatiopisteen iltaohjelmaa, Malmitalossa 6.4.2013. The brothers Ingvar and Stig Palmén run a small grocery store in the suburbs of Helsinki. The store has kept going for six decades, but now faces fierce competition from huge hypermarkets. How can they survive when people are willing to drive ever greater distances to get cheap groceries? Paula Korva is a film director and journalist living in Helsinki. Her Hypermarket Nation was made as part of her studies at the Aalto University Department of Film, Television and Scenography. The film won the main prize in the under-30-minutes category in the National Competition at Tampere Film Festival in 2012. The play Kansanhiihto 2012 premiered at the Finnish National Theatre in spring 2012, and was written by Korva in co-operation with Mika Myllyaho and Taina West. The film was screened as part of the IHME Project in the evening programme for the 3rd Communication Point at Malmitalo on Saturday, April 6, 2013.


Mia Halme, Ikuisesti sinun.

Mia Halme: Ikuisesti sinun / Forever Yours 2011, 77 min Ikuisesti sinun kertoo huostaanotettujen lasten, heidän biologisten vanhempiensa ja sijaisvanhempiensa kautta rakkaudesta ja kiintymyksestä. Elokuvassa kuvataan lapsen ja biologisen vanhemman välistä vahvaa, näkymätöntä sidettä. Vanhemmat ikävöivät lapsiaan, vaikka eivät pystyisikään heistä huolehtimaan. Lapset rakastavat vanhempiaan ehdoitta ja kaipaavat näiden tukea ja hyväksyntää. Sijaisvanhemmat yrittävät hoitaa yksinäisyyttä ja paikata läheisyyden puutetta oman jaksamisensa äärirajoilla. Elokuva kattaa koko sijaishuollon kaaren seuraamalla kolmea eri tarinaa. Pieni lapsi tuodaan vastaanottokotiin, nuori tyttö elää teini-ikäisen arkea sijaisperheessä ja pitää yhteyttä vankilassa olevaan isäänsä. Viisi vuotta sijaisperheessä asuneille sisaruksille valmistellaan muuttoa takaisin biologisen äidin luo. Mia Halme on dokumenttielokuvaohjaaja, jonka elokuvissaan katsoo sekä yhteiskunnallisten että inhimillisten kulissien taakse nähdäkseen myös rakenteiden ja arjen koomisen puolen. Mia Halme on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta ohjaajaksi vuonna 2003. Elokuva esitettiin osana IHME-teoksen 3. Kommunikaatiopisteen iltaohjelmaa, Malmitalossa 6.4.2013. Ikuisesti sinun ja Hypermarket Nation ovat AFF (Artova Film Festival) 2012 voittajia.

127

Forever Yours is a film about children who have been taken into custody. Through the children, their biological parents and foster parents, the film depicts love in everyday life. It explores the invisible bond between a child and a biological parent. Even when a child is taken into custody, the yearning for closeness to the biological parents and the need for their approval never seem to disappear. This longing is a form of loneliness that the foster parents struggle to overcome. The film describes the entire foster care process: a child being brought into a shelter home, a teenager’s everyday life in a foster family, and siblings preparing to return to their biological mother after five years in a foster family. In her documentary films, Mia Halme looks behind the façade of society and of human lives in order to see the comical aspects of social structures and everyday life. Halme graduated in 2003 from the Director’s course at the University of Art and Design Helsinki, Department of Motion Picture, Television and Production Design. The film was screened as part of the IHME Project in the evening programme for the 3rd Communication Point at Malmitalo on Saturday, April 6, 2013. Forever Yours and Hypermarket Nation are AFF (Artova Film Festival) 2012 winners.


Oikeusjuttu Neljättä kertaa järjestettävässä Oikeusjutussa käsiteltiin tänä vuonna taiteen poliittisuutta. Vaikka nykytaide harvemmin tähtää perinteisten kauneusarvojen luomiseen, taiteen kenttä tuntuu yhä jakautuvan esteetikkoihin ja poliitikkoihin. Onko taiteen suuntauksilla myös oma politiikkansa? Onko politiikka lisä taiteen päällä vai onko kaikki taide tavalla tai toisella poliittista? Mikä on muodon ja sisällön suhde? Näitä kysymyksiä olivat pohtimassa kaksi kuvataiteilijaa: Silja Rantanen syyttäjänä ja Teemu Mäki puolustusasianajajana. Syyttäjän todistajana toimi suomentaja ja juristi Katri Kaarniala ja puolustuksen todistajana tanssija, koreografi Sanna Kekäläinen. Tuomarina ja oikeuden puheenjohtajana toimi Tuomas Nevanlinna.

LYHENNELMÄ SYYTTÄJÄN ALKUPUHEENVUOROSTA / SILJA RANTANEN: Kimmokkeena kanteelle on ollut Teemu Mäen esiintyminen poliittisen taiteen puolestapuhujana ja muodon vastustajana. Mäki ei kiellä muodon olemassaoloa, mutta asettaa toisaalta muotojen sommittelun ja toisaalta taiteen poliittisuuden toistensa vastakohdiksi. Mäki luokittelee poliittista taidetta sen tehokkuuden, pääasiassa poliittisen viestin oivaltavuuden mukaan. Ryhmäkanteessa vastaajina ovat kaikki ne henkilöt, jotka käyttävät termiä poliittinen taide ikään kuin se olisi yhtenäinen, muodon sommittelulle vastakkainen käsite ja taiteen lajityyppi sekä kaikki ne henkilöt ja yhteisöt, jotka tilaavat poliittista taidetta ja olettavat, että taiteilijat peittävät heidän puolestaan tilauksen poliittisuuden. Heitä edustaa täällä Teemu Mäki. Syyte 1. Vastaaja on kutsunut taideteoksia poliittisiksi ikään kuin niiden muodot eivät viittaisi muihin merkityksiin ja niin kuin poliittisuus olisi niiden lajiominaisuus eikä eräs tulkintatapa. Syyte 2. Vastaaja on tarkastellut ja tilannut poliittisia teoksia kieltäen niiden poliittisuuden. Suoritukseksi vaadin yksipuolisten tulkintojen korjausta ja sen seikan tunnustamista, että taideteokset, jotka sisältävät poliittisuutta, sisältävät muutakin. Vastaajien tulee tunnustaa muodon osuus taideteoksissa ja kertoa rehellisesti tilausten poliittiset syyt.

LYHENNELMÄ PUOLUSTUKSEN PUHEEVUOROSTA / TEEMU MÄKI: Olen syytön ja edustamani tahot pääosin myös syyttömiä. Vastaukseni ensimmäiseen syytteeseen: taide on likaista, jokainen taideteos on kannanotto joidenkin maailmankatsomusten ja ihmiskäsitysten puolesta. Yksikään taideteos ei ole poliittisesti neutraali, eikä ns. puhdasta taidetta tai silkkaa esteettistä mielihyvää ole olemassa. Yhteiskunnallisen ja ns. esteettisen taiteen ero on mielestäni siinä, että yhteiskunnallinen taide tietää olevansa yhteiskunnallista, kun taas esteettinen taide on sitä huomaamattaan. Ilman muotoa ei ole taidetta ja taiteen maailmankatsomuksellinen sisältö ruumiillistuu teoksen muodossa.

128


Yritän tarkastella taideteosta, sen muotoa aivan yhtä seikkaperäisesti kuin syytöksen esittäjäkin. Tämä koskee myös teoksen muodon niitä ominaisuuksia, joita joskus erehdytään pitämään vain puhtaan esteettisinä. Joissakin teoksissani on ilmeinen ja helposti sanallistettavissa oleva poliittinen viesti ja taso. Toisissa ei. Joissakin teoksissa on laajoja asiatekstiosuuksia. Toisissa ei sanoja ole ollenkaan. Kuitenkin ne mielestäni ovat kaikki yhtä suuressa määrin yhteiskunnallisia. Toisesta syytteestä en ota vastuuta. Lähden siitä, että kaikki taide ilmaisee ja olennoi jotain vakaumusta. Miten voisin teeskennellä, ettei kyse olisi politiikasta?

YHTEENVETO JA TUOMIO / TUOMAS NEVANLINNA: Aloitan yhteenvedon Silja Rantasen toisesta syytöksestä, jossa hän puhui poliittisesta taiteesta, joka ei myönnä omaa poliittisuuttaan. Tässä kohdassa kantaja ja vastaaja oikeastaan olivat aika lailla samalla kannalla. Suurin osa maailman taiteesta on siinä mielessä ideologista taidetta, että vaikka se ei ole propagandataidetta eikä se ole julistavaa taidetta, vaikka sitä olisi millään ilmeisellä tasolla valjastettu mihinkään poliittiseen tarkoitukseen, se kuitenkin on poliittista, jos ei muuten niin sitä kautta, että se piilottaa oman poliittisen funktioyhteytensä. Suurin osa taiteesta on ollut eliitin, edustavan julkisuuden itsensä esillepanoa tai jollain muulla tavalla nämä teokset ovat liittyneet hovin tai valtion elämään. Tässä merkityksessä liki kaikki taide on tuomiolla historiallisesti ajatellen. Modernilla ajalla on ollut paljon taidetta, joka on sekä tietoisesti julistanut että julistautunut poliittiseksi, asettunut poliittisten liikkeiden yhteyteen ja palvelukseen. Ehkä ensimmäiseksi mieleeni tulee kansallisromantiikka. Se oli avantgarde-liike alunperin kahdessakin mielessä. Kyse oli nimenomaan ylioppilaiden, vapaiden taiteilijoiden ja tutkijoiden hankkeesta ja lisäksi siinä oli avantgarden tavoite siitä, että taide ei ole, tai sen ei pitäisi olla, minkäänlaista lohduketta, joka on eristetty elämästä, pelkkää kauneutta, vaan taiteella on oltava yhteys totuuteen ja yhteisön muodostumiseen. Taiteen on tässä mielessä oltava suurta ja suuri taide ei voi olla olematta poliittista. Peter Burger kirjoittaa avantgarden teoriaa käsittelevässä kirjassaan dadaisteista, futuristeista ja surrealisteista ensimmäisinä avantgardisteina ja luonnehtii heidän tavoitteitaan nimenomaan taiteen ja elämän yhdistämiseksi; taide ei ole lohduttavaa mimesistä tai omassa autonomisessa kehässään fiktioiden tuottamista, tai jos taide sitä onkin, meidän pitää repiä taide tästä leikkikehästä ulos. Taiteen pitää olla kumouksellista ja luovaa, universaalia, demokraattista, maailmaa uusiksi muokkaavaa toimintaa, mikä on vielä radikaalimpi ajatus kuin kansallisromantiikan ajatus yhteisen myytin luomisesta, ajatus siitä, että yhteisen taiteen avulla kansa näkee oman totuutensa taiteen peilissä ja luo oman identiteettinsä ja sitä kautta valtiolle kulttuurisen pohjan. Mutta kansallisromantiikka ja avantgarde ja eliitin vanha edustavan julkisuuden, representatiivisen julkisuuden taide ei välttämättä ehkä ole se, mikä meille tulee mieleen, kun kuulemme sanaparin poliittinen taide. Siitä kaiketi meille

129


Tuomari / Judge Tuomas Nevanlinna. Kuva / Photo: Kai Widell

130


tulee mieleen ensimmäisenä nykytaiteen progressiiviset ilmiöt, kantaaottava taide. Se, mitä 60-luvulla vielä kutsuttiin osallistuvaksi taiteeksi. Voitaisiin ajatella, että kaikkein ilmeisimmin kantaaottava poliittinen taide noudattaa eniten vanhan klassisen antiikin taiteen mallin ajattelutapaa, eli sitä retorista mallia, jossa taiteen muoto ja sisältö erotetaan jyrkästi toisistaan ja taiteen tehtävänä on mahdollisimman hyvin tuoda aistimellisesti, näkyviin jokin korkea sisältö; teoksen onnistuneisuutta voidaan arvioida suhteessa ikään kuin etukäteen tiedettyyn sisältöön. Esimerkiksi jokin Raamatun aihe on tässä kuvattu paremmin kuin jossakin toisessa teoksessa, koska myös sommittelun ja muotokeinojen osalta vallitsivat yhteisesti jaetut säännöt. Nykyistä poliittista taidettakin usein lähestytään hyvin voimakkaan muodon ja sisällön erottelun turvin. Siinä on voimassa vanhan klassisen taiteen retorinen malli, eli on olemassa jokin poliittinen sanoma, jota taide jollain tavalla propagoi tai ruumiillistaa. Tästähän ei tänään ollut kysymys; ei syyttäjän syytöksessä, eikä myöskään Teemu Mäki allekirjoittanut tätä näkemystä poliittisesta taiteesta, vaan kyse molemmilla oli, hieman eri tavoilla, siitä, että muoto ja sisältö kytkeytyvät toisiinsa erottamattomasti. Teemu Mäki nimesi kaiken taiteen poliittiseksi erona vain se onko taide tietoisesti poliittista vai ei. Jaotteluun tietoinen – ei-tietoinen poliittinen taide rinnalle voisi tuoda erottelun, jonka Roland Barthes tekee studiumin ja punctumin välillä. Studium on tapa lukea kuvaa kulttuurisesti näkemällä siinä erilaisia muotoja ja merkityksiä. Studium on se, jossa Silja Rantanen on suuri mestari. Voisi ajatella, että sellainen poliittinen taide, joka jää studiumin tasolle on juuri sellaista, joka kantaa poliittista sisältöä vain tällaisten ilmeisten poliittisten sanomien merkityksessä. Mielestäni tällainen poliittinen taide on viime kädessä kitchiä, joka voi kääntyä omia poliittisia tarkoituksiaan vastaan. Mutta punctum, piikki lihassa, se yksityiskohta, joka tunkee kuvasta esiin, se häiritsevä detalji, joka tuntuu varastavan kaiken huomion ja jota ei voida palauttaa studiumin intertekstuaaliseen ja kivasti risteilevään alluusioverkostoon, vaan se joka häiritsee meitä. Voisi ajatella, että tässä taiteen poliittisuus jotenkin aina piilee. 1900-luvun avantgardessa ei poliittisuutta ajateltu sisällön tasolla, vaan siinä lähdettiin siitä, mikä on taiteen tai taiteellisen toiminnan olemisen tapa yhteiskunnassa, ja mikä on taiteen ja muun yhteiskunnan suhde. Tätä eroa taiteessa pitää jollain tavalla myös yrittää provosoida; kyse ei voi olla pelkästään teoksista, jotka ovat omassa taideinstituution eristetyssä maailmassaan juhlinnan ja esteettisen arvostuksen kohteena, oli niissä poliittisia sisältöjä tai ei. Vaan kyse on koko taiteen funktioyhteyden kyseenalaistamisesta. Yhteenvetona ja loppulauseena sanoisin, että mielestäni Silja Rantanen oli syytöksissään oikeassa, myös ensimmäisessä syytöksessään sinänsä oikeassa, mutta olen epävarma siitä koskevatko nämä syytökset tyhjentävästi Teemu Mäen tuotantoa ja ajatuksia. Joten julistan syyttäjän syytökset oikeiksi ja oikein todetuiksi, mutta vapautan Teemu Mäen.

131


Jonni Roos, Tuomas Nevanlinna, Sanna Kek채l채inen, Teemu M채ki, Katri Kaarniala. Kuva / Photo: Kai Widell

132


The Trial The subject of this year’s Trial, the fourth, was the political in art. Although contemporary art rarely aims to create traditional aesthetic values, the artworld still seems to be divided into “aesthetes” and “politicians”. Do art movements also have their own politics? Is politics an extra on top of the art, or is all art political in one way or another? How are form and content related? Addressing these questions were two visual artists: Silja Rantanen for the prosecution; and Teemu Mäki the counsel for the defence. The prosecution witness was translator and lawyer Katri Kaarniala, and the witness for the defence dancer and choreographer Sanna Kekäläinen. The judge and chairman of The Trial was Tuomas Nevanlinna

SUMMARY OF THE OPENING SPEECH FOR THE PROSECUTION / SILJA RANTANEN: What prompted the charges presented here is Teemu Mäki’s emergence as an advocate of political art and opponent of form. Mäki does not deny the existence of form, but sets up the composition of forms and the political nature of art as opposites. Mäki categorizes political art according to its effectiveness, primarily the insightfulness of its political message. The defendants in this group trial are everyone who uses the term political art as if it were a single, uniform concept, the opposite of the composition of form and an art genre in its own right, along with all those people and communities who commission political art, while assuming that the artists will conceal the political nature of the commission. They are represented here by Teemu Mäki. Charge No. 1. The defendant has called artworks political, as though their forms contained no references to other meanings, and as though being political were a characteristic of the species, and not just one mode of interpretation. Charge No. 2. The defendant has viewed and commissioned political works, while denying their political nature. I call upon the defendants to correct their one-sided interpretations, and to admit that artworks that have a political content also have other content, too. The defendants should confess to the role played by form in artworks, and publicly and honestly admit to the political reasons for commissions.

SUMMARY OF THE SPEECH FOR THE DEFENCE / TEEMU MÄKI: I am innocent and those that I represent are also mostly innocent, too. My response to the first charge: art is dirty, every artwork is a statement on behalf of some worldviews and conceptions of humanity. There is not a single artwork that is politically neutral, nor is there such a thing as so-called ‘pure art’ or unalloyed aesthetic enjoyment. I see the difference between social and so-called aesthetic art as being that social art knows that it is social, while aesthetic art is social without being aware of it. Without form there is no art, and the worldview inherent in any art is embodied in the form of the work. I try to inspect an artwork, its form, just as thoroughly as the prosecutor does. This also applies to 133


those aspects of a work’s form that are sometimes mistakenly considered to be purely aesthetic. Some of my works have a clear and easily verbalized political message and level. Others do not. Some works contain long documental components. Others contain no words at all. Nevertheless, to me they are all equally social. As to the second charge, I accept no responsibility here. I start from the assumption that all art manifests and epitomizes some sort of conviction. How could I pretend that this is not a matter of politics?

SUMMING UP AND VERDICT / TUOMAS NEVANLINNA: I will begin the summing up with Silja Rantanen’s second charge, in which she spoke about political art that does not admit its own political nature. On this point the prosecution and defence were actually pretty much in agreement. Most of the world’s art is ideological art in the sense that, even if it is not propaganda art or declarative art, even if it is not in some obvious level harnessed to a political purpose, it is still political, if in no other way, then through the way that it hides its own political functional connection. Most art has been a way for the elite to put itself forward in a positive light, or the works have been connected in some other way to the life of the royal court or the state. In this sense, if we are thinking historically, virtually all art is guilty. The modern age has seen a lot of art that has both consciously proclaimed political views and proclaimed itself to be political, and aligned itself with and placed itself in the service of political movements. Perhaps the first thing that comes to mind here is Finnish National Romanticism. This was originally an avant-garde movement in two senses of the word. It was specifically a project carried out by students, free artists and researchers, while also having the avant-garde goal that art is not, or should not be, a means of consolation that is cut off from the rest of life – pure beauty – but rather art has to have a connection with the truth and with the formation of a community. In this sense, art has to be great and great art cannot exist without being political. In Peter Burger’s book on the theory of the avant-garde he describes the dadaists, futurists and surrealists as the first avant-gardists, and says that their goals were specifically to unite art and life; art is not some consoling mimesis or the production of fictions in your own autonomous orbit, or if art really is like that, then we have to wrench it out of this playpen. Art should be a revolutionary and creative, universal, democratic activity that reshapes the world, this being an even more radical idea than National Romanticism’s notion of creating a shared myth – the idea that a shared art will help the nation to see its own truth in the mirror of art and to create its own identity, and through that to create the cultural foundations for a nation state. But National Romanticism and the avant-garde, and the elite’s old, self-promoting, self-publicizing art, are perhaps not necessarily what comes to our minds

134


when we hear the words ‘political art’. What probably first occurs to us are the progressive phenomena in contemporary art, ‘committed’ art. What, already in the 1960s, was called participatory art. We might think that it is the most blatantly committed art that adheres most closely to the ways of thinking of the model for the old art of Classical Antiquity, i.e. the rhetorical model in which the form and content of art are radically distinct from each other, and art’s task is to bring some elevated content into view, in a sensory manner, as well as it possibly can; the success of the work can be assessed in relation to an, as it were, preconceived content. For example, a theme from The Bible may be depicted better here than in some other work, since there were also common, shared rules regarding composition and formal means. Contemporary political art, too, is often approached via a very strict separation of form and content. This is done under the imperatives of a rhetorical model from old, Classical art, i.e. there is a political message that the art in some way propagates or embodies. This is not what has been at issue today; neither in the prosecution’s charge, nor has Teemu Mäki put his name to this view of political art. Rather, with both, the issue has, in slightly different ways, been about whether form and content are inextricably linked. Teemu Mäki called all art political, the only difference being whether art is consciously political or not. One difference that can be mentioned, alongside the division into conscious/ un-conscious political art, could be the distinction that Roland Barthes makes between the studium and the punctum. The studium is a way of reading an image culturally, by seeing different forms and meanings in it. The studium is where Silja Rantanen is a great master. We might think that the political art that remains on the level of the studium is specifically the kind that carries political content only in the sense of these blatantly political messages. To my mind, this kind of political art is, ultimately, kitsch, and can work against its own political purposes. But the punctum, the thorn in the flesh, the detail that stands out of the image, the disquieting detail, which seems to steal all the attention, and which cannot link the studium back to some intertextual, nicely intersecting network of allusions, is the thing that disturbs us. We might think that it is always here that the political nature of art somehow lies concealed. With the 20th-century avant-garde politicality was not thought of on the level of content, rather it derived from the art’s or artistic activity’s mode of being in society, and from the relationship between art and the rest of society. An attempt should somehow be made to provoke this difference in art; it cannot be solely a matter of works that exist in their own isolated world of the art institution as objects of celebration and aesthetic appreciation, whether they have political content or not. Rather, the issue is one of calling into question the whole functional connection of art. In summary and in conclusion, I would say that I think Silja Rantanen was correct in her charges, including being correct in her first charge as such, but I am uncertain as to whether these charges apply exhaustively to Teemu Mäki’s production and ideas. Hence, I declare the prosecution’s charges correct and proven, but I declare Teemu Mäki free to go.

135


136


IHME-koulu IHME School

137


IHME-koulu käsittää festivaalin pitkäkestoiset taidekasvatushankkeet, virike- ja opetusmateriaalin verkossa sekä IHME-päivien aikana toteutuvat työpajat.

Työpajat IHME-päivillä järjestettiin kolme työpajaa. Hanna Brotheruksen liikkeeseen perustuva Syli, Kiasman Kultujen tuottama ja vetämä Kehystämätön Helsinki ja Kokeile lippuviittoilua! -non stop paja.

Syli Pajan suunniteli ja sen ohjasi koreografi Hanna Brotherus. Liikkeeseen perustuvassa työpajassa osallistujat tutkivat yhtä merkittävintä lähelläolon muotoa, syliä, fyysisesti ja sanattomasti leikkien. Mitä tarkoittaa sylimuisto, sylintarve? Työpajassa oli mahdollisuus kysyä, voisiko myös aikuisena sylissä oleminen edesauttaa hyvinvointia? Voiko sylin tarjoaminen olla ehdotus syrjäytymisen vastaiseen työhön? Hanna Brotherus (s. 1968) on käsitellyt useissa teoksissaan yhteiskunnallisten ilmiöiden heijastumista yksilön kokemusmaailmaan. Brotherus on työskennellyt ammattitanssijoiden ja -näyttelijöiden lisäksi muun muassa vanhusten, liikuntavammaisten lasten, kuntoutuvien narkomaanien, asunnottomien naisten ja turvapaikanhakijoiden kanssa. Musiikista työpajassa ja esityksessä vastasivat harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi (harmonikka) sekä Johannes Brotherus (viulu). Työpaja valmisteli työskentelystään esityksen, joka oli osa IHME-päivien ohjelmaa sunnuntaina 14.4. 

YouTube

Kehystämätön Helsinki – kannanottoja katukuvassa ja Kiasmassa Kiasman kulttuuritulkkien, Kultujen, suunnittelemalla ja toteuttamalla Kehystämätön Helsinki -kierroksella vierailtiin ensin Kiasmassa Dan Perjovschin näyttelyssä. Perjovschi tunnetaan piirustusinstallaatioistaan, joiden aiheena ovat niin taidemaailman kuin päivän politiikan tapahtumat. Hän piirtää tussilla tai liidulla suoraan näyttelytilan seiniin, lattiaan tai ikkunoihin. Kierroksen osallistava osuus käsitti Kiasman pihalla rakennusseinään pingotettuun muovikalvoon tehdyt ”graffitit” aiheesta Helsinki. Kierros päättyi Vanhalle, jossa osallistujat kokoontuivat keskustelemaan Perjovschin näyttelystä ja osallistavassa osuudessa syntyneistä ajatuksista.

138


Kehystämätön Helsinki / Unframed Helsinki. Kuva / Photo: Venla Helenius

Kokeile lippuviittoilua! Koko perheen non stop -työpaja IHME-teoksessa kaupunginosien asukkaat viittoilivat kaksilippujärjestelmällä omaa aluettaan koskevan tärkeän kysymyksen. Miroslaw Balkan teoksessa käytetty kansainvälinen lippujärjestelmä on alunperin kehitetty merenkulkuun 1800-luvulla. Lipuilla voitiin viestiä hädästä tai kutsua apua. IHME-päivien yleisöllä oli mahdollisuus tutustua lippuviittoiluun kokeilemalla sitä ohjaajan opastamana. Työpajaa veti Anna-Kaisa Niinikoski, joka ohjasi IHME-teokseen osallistuvia ryhmiä Malmilla ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki -alueella.

Meidän IHME Meidän IHME -infotilaisuudessa esittäytyivät festivaalin yhteistyökumppaneiden kanssa toteutetut taidekasvatusprojektit ja niiden tekijät. Aalto-yliopiston taidekasvatuksen maisteriopiskelijat toteuttivat IHME-kouluprojektissa Balkan teoksen teemoihin liittyvät hankkeet Forssan keskuskoulun ja Helsingin Saksalaisen koulun 7.-luokkalaisten sekä Helsingin Diakoniaopiston oppilaiden kanssa. Kuvataiteilija Otto Karvonen toteutti kolmessa helsinkiläisessä Nuorisotalossa avoimen IHME merkkipajan, jossa niinikään käsiteltiin Signaalit-teoksesta tuttuja teemoja visuaalista kommunikaatiota ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Tilaisuuden jälkimmäisessä osiossa taiteilija Alexandra Lockett esitteli Birminghamissa järjestämäänsä Project Pigeon -hanketta, jossa keskeisessä osassa ovat kyyhkyt ja viestintä niiden avulla. Projektissa saatetaan yhteen taustoiltaan erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä ja kannustetaan yhteisöjen välistä vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Lockett järjesti tilaisuuteen osallistuville työpajan.

139


Tilaisuus oli suunnattu opettajille, kuvataidekurssien ohjaajille, taidekasvattajille sekä kaikille nykytaiteesta ja taidekasvatuksesta kiinnostuneille. Tilaisuuden veti taidepedagogi Kaija Kaitavuori.

Opetus- ja virikemateriaali Tueksi ja innoitukseksi nykytaidekasvatukseen taidepedagogi Kaija Kaitavuori laati Miroslaw Balkan IHME-teoksesta ja sen teemoista opetus- ja virikemateriaalin. Materiaalia voivat käyttää omissa ryhmissään opettajat ja ohjaajat, mutta se sopii myös jokaisen katsojan ja kokijan oman pohdinnan tueksi. Mukana on ehdotuksia keskustelun aiheiksi. Materiaali, myös aiempien vuosien virikemateriaalit, ovat luettavissa ja ladattavissa maksutta festivaalin nettisivulla: http://www.ihmefestival.fi

Taidekasvatushankkeet IHME merkkipaja Kuvataiteilija Otto Karvosen suunnitteleman pajan ideana oli luoda liikennemerkkejä, jotka sisältäisivät mm. erilaisia mielipiteitä, kommentteja, ehdotuksia, vitsejä ja visioita virallisten – kieltoja ja ohjeita antavien – merkkien rinnalle. Liikennemerkit valmistettiin käyttäen oikeita liikennemerkkipohjia IHME merkkipajoissa, nuorisotaloilla järjestettävissä avoimissa työpajoissa Malmilla, Roihuvuoressa ja Herttoniemenrannassa sekä Reaktorissa. Merkit sijoitettiin yhdessä mietittyihin julkisiin paikkoihin, tarjoamaan yllätyksiä ja oivalluksia satunnaisille ohikulkijoille. Paja oli festivaalin yhteistyöhanke Helsingin nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Otto Karvonen (s. 1975) tunnetaan mm. pienimuotoisista, humoristisista ja ironisista interventioista, jotka hämmentävät ja sekoittavat käsitystämme arkitodellisuudesta. Hän on työssään erikoistunut julkiseen tilaan sijoittuviin tilapäisiin veistoksiin, installaatioihin ja performansseihin. Karvosen teokset ovat tilannesidonnaisia; ne syntyvät tiiviissä vuorovaikutussuhteessa ympäristöönsä ja usein ne kommentoivat ajankohtaisia poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia ja uskonnollisia aiheita.

140


IHME-kouluprojekti Aalto-yliopiston taidekasvatuksen kahdeksan muunto-opiskelijaa toteuttivat IHME-kouluprojektit kolmessa oppilaitoksessa: Seiskat -hanke Forssan keskuskoulun ja Helsingin Saksalaisen koulun 7.-luokkalaisten kanssa sekä oma hanke Helsingin Diakoniaopiston nuorten valmentavan ja kuntouttavan koulutuksen erityisopetusluokka Veso-ryhmän kanssa. Projektin alussa koulujen oppilaat perehtyivät vuoden 2013 IHME-teoksen taiteilijaan Miroslaw Balkaan ja tulevaan teokseen Signaalit. Balkan teoksen innoittamien yhteisten keskustelujen pohjalta luotiin oppilaiden omiin ideoihin perustuvaa taidetoimintaa. Visuaalinen kommunikaatio, yhteiskunnallisuus ja vaikuttaminen olivat Signaalit-teoksessa vahvasti läsnä ja näitä teemoja käsiteltiin nuorten näkökulmasta myös kouluprojekteissa. Seiskojen projektiin kuului joulukorttipaja, lyhyet mykkäelokuvat ja sarjakuvat itse ottamista valokuvista. Oppilaat lähettivät toisilleen korttien lisäksi viestejä ja tapasivat toisensa IHME-päivillä. Diakoniaopiston opiskelijat aloittivat tutustumisen projektiin vetäjiin korttipajan myötä. Varsinainen työskentely sisälsi kuvallisia viestejä ja kylttejä, omalle kampusalueelle. Kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoista mukana projektissa ovat Ria Häkkinen, Minna Jatkola, Teijo Karhu, Henna Koponen, Nina Laaksonen, Riikka Laitinen, Leena Peltola ja Virpi Taipale. Vastuuopettajana toimi Marja Rastas. Forssan keskuskoulusta mukana oli kuvataideopettaja Sonja Hämäläinen ja Helsingin Saksalaisesta koulusta kuvataideopettaja Klaus Hoffmeister. Diakoniaopistolta hankkeessa oli mukana kouluttaja Aija Tuukkala. Saksalaisen koulun Seiskojen lyhyfilmit katsottavissa IHMEen YouTube-kanavalla.

141


The IHME School runs long-term art-education projects, posts ideas and teaching material on the Festival’s website, and offers workshops during the IHME Days.

Workshops Three workshops were held during the IHME Days: Hanna Brotherus’ Being Held, based on movement; Unframed Helsinki, with Kiasma’s Kultu Group; and Try Semaphore!, a non-stop workshop.

Being Held Being Held was run by choreographer Hanna Brotherus. In this workshop based on movement the participants engaged in physical, wordless play, in order to investigate one of the most significant forms of presence – being held. What do the memory of being held as a child and the need to be held mean? At the workshop people had a chance to ask themselves and others whether being held as an adult can create a greater sense of wellbeing in the present moment, too. Could offering to hold someone be a way of counteracting social exclusion? Hanna Brotherus (b. 1968) has made several works exploring the way social phenomena are mirrored in the individual’s experience world. Brotherus has worked not only with professional dancers and actors, but also, for instance, with the elderly children with limited mobility, recovering drug addicts, homeless women, and asylum seekers. Music was played live by Maria Kalaniemi on accordion and Johannes Brotherus on violin. Participants made a presentation about their workshop. This performance was part of the IHME Days’ programme on Sunday, April 14.  YouTube

Unframed Helsinki – making statements in the streets and at Kiasma The Unframed Helsinki tour was planned and organized by Kiasma’s cultural interpreters also known as name Kultu Group. The tour’s first stop was Kiasma to see Dan Perjovschi’s exhibition. Perjovschi is known for his drawing installations commenting on topical events in the artworld and in politics. He draws directly onto the walls, floor or windows with ink or chalk. The participatory part of the tour included making “graffiti” on a temporary plastic wall in the patio beside Kiasma. The theme was “Helsinki”. The tour ended at the Old Student House, where participants gathered to discuss Perjovschi’s exhibition, and the thoughts and ideas that occurred to them while making the graffiti.

142


Try Semaphore! A non-stop workshop for the whole family In the 2013 IHME Project, residents of various Helsinki city districts used the two-flag semaphore signalling system to communicate an important issue affecting their own area. The international flag system used in Miroslaw Balka’s Project was originally developed in the 19th century for signalling at sea, so that the semaphore signaller could send an S.O.S or call for help. On the IHME Days, the audience had a chance to learn semaphore by trying it out under the guidance of an instructor. The workshop was led by Anna-Kaisa Niinikoski, who taught participants in the IHME Project in Malmi and Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki.

Our IHME The Our IHME event provided a forum for presenting the art-education projects carried out for the 2013 Festival. Students on the Master’s degree programme in Art Education at Aalto University carried out IHME School art-education projects based on the themes of the IHME Project, Signals, by Miroslaw Balka. The projects involved collaboration with 7th graders from Forssa Keskuskoulu Primary School and Die Deutsche Schule Helsinki, and with students from Helsinki Diakonia College. Artist Otto Karvonen designed the visual concept and ran IHME Sign Workshops in Helsinki’s youth centres, in collaboration with the City of Helsinki’s Youth Department. The IHME Sign Workshop also addressed the major themes of Signals: visual communication and social interaction. In the second part of the event, artist Alexandra Lockett presented her ­ Project Pigeon, an art-and-education project based in Birmingham. In this project pigeons are used as a vehicle for making art and developing creativity. The project brings together people from different backgrounds, and encourage community cohesion. Lockett ran a workshop for participants present at Our IHME. Our IHME was aimed at teachers, art educators and everyone interested in contemporary art and art education. It was hosted by Museum Educator Kaija Kaitavuori.

Teaching Material To support and inspire art-education projects Kaija Kaitavuori has written teaching material that introduces Miroslaw Balka’s IHME Project and explores its themes. The material can be used by art educators and group leaders in their own courses and lectures, including when the project is over. It is designed to be of interest to everyone, and to inspire individual thoughts about and experiences of contemporary art. Several suggested topics for discussion are included. The material is only available in Finnish. PDFs of the 2013 Project and those of previous years can be read and downloaded for free on the Festival website: http://www.ihmefestival.fi.

143


Art-Education Projects IHME Sign Workshop The idea of the IHME Sign Workshop, planned and led by artist Otto Karvonen, was to create traffic signs that would contain a variety of opinions, comments, suggestions, jokes and visions, instead of the prohibitions and instructions of official signs. The IHME Signs were made from authentic traffic-sign materials in open workshops held at Helsinki City youth centres in Malmi, Roihuvuori and Herttoniemenranta. These signs were set up in jointly decided locations to give chance to passers-by surprises and insights. The workshop was made in collaboration with the City of Helsinki Youth Department. Otto Karvonen (b. 1975) has gained a reputation for small-scale, humorous, ironic interventions that mix together and confuse our perceptions of everyday reality. He specializes in temporary installations, performances and sculptures in public spaces. His works can be said to be situation-specific: they are developed in close interaction with their surroundings, taking into account their spatial and temporal dimensions, and often comment on urgent political, economic, social and religious topics.

IHME School Project Students on the Master’s degree programme in Art Education at Aalto University carried out art-education projects in collaboration with three schools: a project with 7th graders from Forssa Keskuskoulu Primary School and Die Deutsche Schule Helsinki; and one with students from the Helsinki Diakonia College’s Veso Group of young people with learning difficulties. At the start of the project, students at the various schools investigated the artist behind the 2013 IHME Project, Miroslaw Balka, and his work Signals. Art activities were then devised based on the students’ own ideas arising from discussions of Balka’s work. Visual communication, social interaction and making a difference are prominently present in Signals, and these themes were also dealt with from a young person’s viewpoint in the school projects. The 7th graders’ project involved a Christmas Card Workshop, short silent films, and cartoons made from the pupils’ own photographs. In addition, pupils sent cards to each other and met at the IHME Days. The students from the Diakonia College started by getting to know the project and the project leaders in a card workshop. The actual project involved making messages, signs, for their own campus area.

144


IHME merkkejä Vanhan Ylioppilastalon edessä / IHME signs in front of the Old Student House. Kuva / Photo: Kai Widell

The students on the Master’s degree programme in Art Education at Aalto University who were involved in the project are: Ria Häkkinen, Minna Jatkola, Teijo Karhu, Henna Koponen, Nina Laaksonen, Riikka Laitinen, Leena Peltola and Virpi Taipale. The teacher-in-charge was Marja Rastas. Art teachers Sonja Hämäläinen from Forssa Keskuskoulu Primary School and Klaus Hoffmeister from Die Deutsche Schule Helsinki participated in the project. Aija Tuukkala from the Diakonia College also participated. The short films can be seen on the IHME YouTube Channel: http://www.youtube.com/ ihmeproductions

145


Otto Karvonen. Kuva / Photo: Veikko Somerpuro

146

Kuvat / Photos: Otto Karvonen


IHME-kouluprojekti Saksalaisessa koulussa / IHME School Project in Die Deutche Schule in Helsinki. Kuva / Photo: Veikko Somerpuro

IHME-kouluprojekti Forssan keskus足 koulussa / IHME School Project in Forssa keskuskoulu School. Kuva / Photo: Hanna Koponen

IHME-kouluprojekti Helsingin Diakonia足 opistossa / IHME School Project in 足Helsinki Diakonia College. Kuva / Photo: Veikko Somerpuro

147


Kaija Kaitavuori.

Meid채n IHME Vanhalla Ylioppilastalolla / Our IHME at the Old Student House Kuvat / Photos: Kai Widell

148


Hanna Brotherus.

Syli-tyรถpaja / Being Held Workshop

149

Kuvat / Photos: Kai Widell


150


IHME-editio IHME Edition

151


Metro-lehti, etu- ja takakannet / Metro newspaper, front and back cover 27.9.2012

Metro-lehti, etu- ja takakannet / Metro newspaper, front and back cover 23.3.2013 152


IHME-editio 2013 Miroslaw Balka ideoi IHME-edition, joka toteutui kahtena ilmoituksena Metro-lehden kansissa. Ensimmäinen editio ilmestyi syyskuun 27. päivä 2012, jolloin teos julkistettiin. Toinen editio julkaistiin maaliskuun 21. päivä 2013. IHME-editiot ovat olleet toistettavia tai monistettavia taideteoksia tai julkaisuja. IHME-editiot taideteoksena ovat pyrkineet luomaan ennakkoluulottoman ja yllättävän kohtaamisen nykytaiteen ja yleisön välille. Miroslaw Balkan editio 2013 oli sarjan viimeinen julkaisu.

IHME Edition 2013 Apart from the 2013 IHME Project, Miroslaw Balka also devised the IHME Edition, which took the form of two adverts published in Helsinki’s Metro newspaper. The first appeared on September 27, 2012, the day the IHME Project was announced. The second advert was published on March 21, 2013. The IHME Edition has been either a publication or a repeatable or reproducible artwork. The aim of the IHME Edition as an artwork was to create a surprising, open-ended encounter between contemporary art and the public. IHME Edition 2013 by Miroslaw Balka is the last publication in this series.

153


154


Työntekijät ja yhteistyökumppanit Staff and Partners

155


HENKILÖKUNTA / STAFF Toiminnanjohtaja / Executive Director Paula Toppila Kulttuurituottaja / Producer Piia Oksanen Assistentti / Assistant Vappu Tainio IHME-teos 2013 koordinaattori / Coordinator of IHME Project 2013 Anna Virtanen Tuotantoassistentti / Production Assistant Selina Väliheikki Asiakaspalvelu IHME-päivillä / IHME Days Customer Service: Elsa Hessle Anna Virtanen Asiakaspalautteen keruu / Customer Feedback: Vappu Tainio Selina Väliheikki

IHME KIITTÄÄ / IHME WISHES TO THANK: Kommunikaatiopisteiden juontaja / Host at the Communication Points Minna Joenniemi IHME-ohjaajat / IHME Instructors: Mikko Niemistö, Riikka Niemistö, Anna-Kaisa Niinikoski ja Minna Puolanto. Kiitokset / IHME wishes to thank Hanna Brotherus. Tölö specialieringsgymnasiumin rehtori / Principal Marina Sjöholm Willemoës, opettaja / Teacher Laila Rebers-Holländer Arcada: Maria von Bonsdorff-Hermunen, Congress and Event Manager Tulkit / Interpreters: Erja Tenhonen-Lightfoot, Kristian Johansson, Roni Adnan Sayyed. Virike- ja opetusmateriaali / Teaching Material: Kaija Kaitavuori Aalto- yliopiston kuvataidekasvatuksen muuntokoulutusohjelman opiskelijat / Students on the Master´s degree programme in 156

Art Education at Aalto University: Ria Häkkinen, Minna Jatkola, Teijo Karhu, Henna Koponen, Nina Laaksonen, Riikka Laitinen, Leena Peltola ja Virpi Taipale sekä vastuuopettaja/ teacher-in-charge Marja Rastas. Forssan keskuskoulun kuvataideopettaja / Art teacher from Forssa Keskuskoulu Primary school Sonja Hämäläinen, Helsingin Saksalaisen koulun kuvataideopettaja / Art teacher from Die Deutsche Schule Helsinki Klaus Hoffmeister, Helsingin Diakoniaopiston / Diakonia College Aija Tuukkala ja Marjut Nordberg. IHME merkkipaja / IHME Sign Workshop: taiteilija / Artist Otto Karvonen, Nuorisoasiainkeskus / Youth department Ulla Laurio, Maikki Lukka, Jonna Kalliomäki, Minna Kaljunen, Hans Kontkanen, Janne Saarinen. Malmin nuorisotalo, Herttoniemenrannan nuorisotalo, Roihuvuoren nuorisotalo ja Reaktori 2013. IHME-päivien juontaja / Host of the IHME Days: Jonni Roos

Syli-työpaja / Being Held Workshop: Hanna Brotherus, Maria Kalaniemi, Johanne Brotherus. Klubin suunnittelija / Club Organiser: Tommy Lindgren Kiasman Kultut / Kiasma’s Kultu Group: Venla Helenius, Linda Kartano, Karkki Havaste, Meri Marttila, tuottaja /Producer Maria Rantamaula Festivaalin dokumentointi / Documentation of the festival: Veikko Somerpuro, Kai Widell, Jaakko Martikainen, Tuomas Laitinen, Anssi Pulkkinen, Jyri Pirinen, Ville Katajala, Hans Barck, Jonatan Sundström. PR-konsultointi / PR Consulting: Johanna Piisi, Kultasuu Asiakasraati / Customer Panel: Marketta Eräsaari, Timo Jokitalo, Taava Koskinen, Helena Liljeberg, Anu Miettinen, Marja Miettinen, Maisa Moijanen, Mikko Mäki, Leena Reinilä, Tomas de Rita, Riitta Skytt, Sanna Uuttu, Marko Vuorinen


YHTEISTYÖSSÄ / IN CO-OPERATION WITH Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistys (Artova), Herttoniemi-seura, Kivinokkalaiset ry, ­Malmi-Seura, Pasilan asukastalo, Punavuoriseura, Roihuvuori-seura, Rööperifest, Tölö specialiseringsgymnasium, ­Aalto-yliopiston Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus, Mustekala, ­Kiasman kulttuuritulkit Kultut.

YHTEISTYÖKUMPPANIT / PARTNERS: HKL Arcada HYY Yhtymä Pro AV Saarikko Tölö specialiseringsgymnasium Visuaalisen taiteen keskus Frame

Asukastalo Betania Helen Hertsikan Pumppu Itä-Helsingin musiikkiopisto / Roihuvuori Kääntöpaikka

Vanha ylioppilastalo / Old Student House: Elina Kesäniemi, Teemu Konttinen, Kaisa Oksa, Jouni Sailio

Iltaohjelma Kommunikaatiopisteissä / Evening programme organised at the Communication points:

Sokos Hotel Torni: Riikka Liikamaa, Markus Siitonen

Pasila, Töölö: Sonja Salomäki, Kirmo Kivelä; järjestysmiehet / Security Staff Veikko Väisänen, Matti Nyberg; työpajan vetäjät / Workshop Leaders Venla Martikainen, Heidi Jokinen; Kääntöpöytä, DJ Fredrick Timebees, DJ Böölen Paniikkinappula, VJ Suvi Suvereeni, Pasilan nuorisotalon DA-juniors tanssiryhmä / DA-juniors dance group, DJ Gele, Trubaduuri / Troubadour Juho Sinnemäki, Kallion Karavaani

Taustatyö, lähteet / Backround research: Arto Sivonen, Töölö-liike, Erkki Perälä, Kallio-liike, Satu Sandström, Pro Eira -liike, Veijo Lehto, Henni Oksman, Otto-Ville Mikkelä ja Tuomas Rantanen, Roihuvuori-seura. Helsingin kaupungin tapahtumayksikkö / Helsinki City Tourist & Convention Bureau and Events Division: Saila Maschere, Petra Rovila. Helsingin kaupungin lehdistöpalvelut / Communications Services, City of Helsinki: Nina Rintala Hallinto / Administration: Säätiön asiamies / Foundation Administrator Lauri Paloheimo, Tuula Liiman

157

Herttoniemi, Kivinokka: Herttoniemen ruokaosuuskunta / Herttoniemi Food Co-Operation Kira Varesvuo, Olli Repo, Joonas Pekkanen, Kirsi Riipinen, Timo Räikkönen; järjestysmiehet / Security Staff Jaakko Muilu, Juuso Tapio, Lea Ulmanen Malmi, Artova: Opastus linja-autossa / Guide Aarne Laurila; Puistopellet Veera Railio, Sirpa Taivainen-Ilmola, Aristide de Souza;

Malmitalo Pasilan asukastalo Roihuvuoren nuorisotalo Sokos Hotel Torni Stara Taperoll

Hermanni Turkki; Veera Railio ja Ihmisäänet-kuoro; Ale Riviello, Taito-käsityökoulu Helsky, Pekka Salomaa, Malmitalo, Risto Räty, Malmitalon ravintola Lämpiö & Merja Kulta. Kati Pelkonen, Anna-Kaisa Koski, Jenni Kivistö, Ale Riviello, Ranjit Menon, Noora Lindroos, Iris Lehtinen, Janne Kareinen, Anne Suvanto Roihuvuori, Punavuori: Eila Nevanranta, Susanna Huhta, Jarmo Välikangas, Osteri-orkesteri, Annakaisa Partanen, Henni Oksman, Kimmo Godtfredsen, Tuomas Rantanen, Steinerpäiväkoti Mansikkalan vanhemmat / Parents at the Mansikkala Steiner Kindergarten, Sanna Jacksen, Kimmo Hannus, Petra Hannus, Anna-Liisa Mikkelä, Juho Martikainen, Antero Aunesluoma, Johanna Aydemir, Aurora Borin, Vesa Tervaoja, Jari Peltola, Kari Härkönen, Soile Isoaho, Eila Nevaranta, Sanna Tervala, Sirpa Rouvinen, Pekka Keränen, Ulla Tarvainen, Reza Jafari, Veijo Lehto, Jan Marjanen, Kristiina Roos


IHME-nykytaidefestivaali

Taidesäätiö Pro Arte haluaa edistää taidetta demokraattisessa yhteiskunnassa, tärkeänä osana ihmisten elämää ja arkea. Säätiön tarkoituksena on edistää kuvataiteen asemaa ja näkyvyyttä sekä kehittää sen yleisösuhdetta ja saavutettavuutta. Säätiön toiminta on kansainvälistä ja suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille. Säätiö tuottaa vuosittaisen IHME-nykytaidefestivaalin, johon sisältyy valitun taiteilijan teos julkisessa tilassa, keskustelua ja taidekasvatushankkeita teokseen liittyen. Kaikkiin festivaalin ohjelmiin osallistuminen on ilmaista.

Vuoden taideteos Taidesäätiö Pro Arte kutsuu vuosittain yhden kansainvälisen taiteilijan tai taiteilijaryhmän toteuttamaan IHME-teoksen julkiseen tilaan. Teoksen toteutustapa, muoto ja sijainti määritellään yhdessä valitun taiteilijan kanssa. Teosta suunnitellessaan taiteilija tutustuu paikalliseen yhteisöön, paikkaan tai tilanteeseen, johon IHME-teos toteutetaan. Taideteos avaa uusia näkökulmia ympäristöönsä, koskettaa yleisön kollektiivista muistia ja herättää keskustelua ajankohtaisista aiheista.

IHME-päivät Vuosittain järjestettävät IHME-päivät on suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille. Niiden tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ja kiinnostusta kuvataiteeseen. Päivillä on luentoja, elokuvia ja työpajoja sekä keskustelua IHME-teoksen teemoista yhdessä taiteilijan kanssa.

Editio IHME-editiot ovat olleet toistettavia tai monistettavia taideteoksia tai julkaisuja. IHME-editio taideteoksena pyrki luomaan ennakkoluulottoman ja yllättävän kohtaamisen nykytaiteen ja yleisön välille. Miroslaw Balkan editio 2013 oli sarjan viimeinen julkaisu.

Julkaisut Julkaisut dokumentoivat vuosittaisen festivaalin tapahtumat digitaalisena verkkojulkaisuna. Julkaisu on vapaasti ladattavissa osoitteessa www.issuu.com. Siihen sisältyy 158

mm. IHME-päivillä käyty keskustelu IHME-teoksen tekijän kanssa ja runsaasti kuvia festivaalitapahtumista.

Osallistu Festivaali tarjoaa yleisölle osallistumismahdolisuuksia. IHME tekee yhteistyötä oppilaitosten ja yliopistojen kanssa ja tuottaa ohjelmakokonaisuuksia erilaisille kohderyhmille avatakseen nykytaiteen sisältöjä. Taidekasvatusohjelman puitteissa voit tutustua IHME-teoksesta kertovaan virike- ja opetusmateriaaliin, jonka avulla voi syventyä teoksen teemoihin. Materiaali on suunnattu kaikille IHME-nykytaidefestivaalista kiinnostuneille sekä tarjoaa vinkkejä myös siihen, miten nykytaidetta voidaan oppilaiden kanssa lähestyä. Festivaalilla on oma asiakasraati, keskustelufoorumi, jossa raatilaiset voivat antaa palautetta ja testata uusia ideoita.

Hallitus ja työryhmä Taidesäätiö Pro Arten halliuksen jäseniä ovat Tuula Arkio, Leevi Haapala, Hanna Johansson, asianajaja, varatuomari Marja Ramm-Schmidt ja Timo Valjakka. Säätiön asiamiehenä toimii Lauri Paloheimo. Taidesäätiö Pro Arten toiminnan sisällöstä vastaa asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat museonjohtaja emerita Tuula Arkio (puheenjohtaja), säätiön toiminnanjohtaja Paula Toppila, taiteentutkija FT Hanna Johansson, kuraattori ja nykytaiteen tutkija FT Leevi Haapala sekä kriitikko, kuraattori Timo Valjakka.


IHME Contemporary Art Festival

Pro Arte Art Foundation Finland seeks to promote art as a resource for democratic society, and as an important part of human life and everyday existence. The Foundation´s aim is to enhance the status and visibility of visual art, to improve the relationship between visual art and the public, and to make it more accessible. The Foundation´s work is international in scope and directed at anyone interested in culture. The Foundation produces the annual IHME Contemporary Art Festival, consisting of a commissioned work of art in a public space, as well as lectures, discussions, and art-education projects. All the festival events have free admission. The Finnish word IHME means ‘miracle’ or ‘wonder’. However, in daily use it appears in a variety of phrases, meaning something strange, weird, something that awakens curiosity.

Public Art Commission Each year, Pro Arte Foundation Finland invites an internationally recognized visual artist or group of artists to make a temporary work of art, the IHME Project, in public space. The way the IHME Project is to be carried out, along with its form and location, are jointly determined by the Foundation and the selected artist. The artist creating the work will get to know the local community, the site and the situation in which the IHME Project is to take place. The aim is for the artwork to give the public opportunities for discovering new ways of looking at their immediate environment, to touch the public´s collective memory, and to prompt discussion of topical subjects.

IHME Days The annual IHME Days are aimed at anyone interested in culture. The purpose is to increase understanding and interest in the visual arts. The Days include lectures, films, workshops, as well as discussions of the IHME Project themes together with the artist.

Editions The IHME Edition has been either a publication or a repeatable or reproducible artwork. The aim of the IHME Edition as an artwork was to create a surprising, open-ended encounter between contemporary art and the public. Edition 2013 by Miroslaw Balka was the last to be published in this series.

Publications Publications document the events of the annual festival as a digital online publicati159

on. You can download the free publication at www.issuu.com. The publication includes a discussion held at IHME Days together with the artist and plenty of photos of the festival events.

Participate The festival offers possibilities to the audience to participate. IHME collaborates with schools and universities, and produces programs for different target groups to open up the content of contemporary art. Within the framework of the program, one can explore the educational material of the IHME Project. The material takes users deeper into the Project’s themes. It is aimed at everyone interested in the IHME Contemporary Art Festival. The material also provides teachers with ideas about how to approach contemporary art with their students. The festival has customer panel, a group of people who can give feedback and test new ideas.

Board and Expert Team The board members of Pro Arte Foundation are Tuula Arkio (chair), Leevi Haapala, Hanna Johansson, Master of Laws with court training Marja Ramm-Schmidt (vicechair) and Timo Valjakka. Administrator of the foundation is Lauri Paloheimo. The responsibility for the artistic content of Pro Arte Foundation Finland´s activities lies with the expert team comprising Museum Director Emerita Tuula Arkio (chair), the Foundation’s Executive Director Paula Toppila, researcher in art history Ph.D. Hanna Johansson, curator and researcher of contemporary art, Ph.D. Leevi Haapala and critic and curator Timo Valjakka.


IHME-teos lyhyesti Miroslaw Balka: Signaalit (2013) 4. – 7.4.2013 1. Kommunikaatiopiste: Pasilan asukastalo ja Tölö specialiseringsgymnasium 2. Kommunikaatiopiste: Punavuoriseura, Rööperifest ja Roihuvuori-seura 3. Kommunikaatiopiste: Malmi-Seura ry ja Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki kulttuuri- ja kaupungin­osayhdistys Artova 4. Kommunikaatiopiste: Kivinokkalaiset ry ja Herttoniemi-seura Taiteilija Miroslaw Balka halusi antaa tilausteoksensa ajan ja paikan kaupunkilaisille ja heidän tärkeille kysymyksilleen. Signaalit-teokseen osallistui kahdeksan yhteisöä ja se toteutui neljänä Kommunikaatiopisteenä, tapahtumana, joiden ytimessä olivat yhteisöjen kysymykset. Kukin tapahtumapäivä alkoi viestin esityksellä katutilassa lippuviittomin, minkä jälkeen viesti kirjoitettiin tauluun ja keskustelu asukkaiden, poliitikkojen, virkamiesten ja asiantuntijoiden kanssa aiheesta alkoi. Tapahtuman päätteeksi yhteisöt järjestivät iltaohjelmaa. Teos toteutui 4.–7. huhtikuuta. Yhteisöt: Tölö specialiseringsgymnasium, Pasilan asukastalo, Roihuvuori-seura, Rööperifest, Punavuoriseura, Malmi-Seura, Artova, Kivinokkalaiset ry ja Herttoniemi-seura. Osallistujamäärä yhteensä: 784 henkilöä

IHME Project in brief Miroslaw Balka: Signals (2013) 4. – 7.4.2013 1. Communication Point: Pasila Community House and Tölö specialiseringsgymnasium 2. Communication Point: Punavuori District Assciation, Rööperifest and Roihuvuori District ­Association 3. Communication Point: Malmi District Association and Arabianranta-Toukola-Vanhakaupunki Culture and District Association Artova 4. Communication Point: Kivinokka Association and Herttoniemi District Association The artist Miroslaw Balka wanted to give the time and space in his commissioned artwork to the residents of Helsinki, and to their most important questions. Eight communities participated in Signals, and it was carried out in the form of four Communication Points, in events with the communities’ questions at their core. Each event started with the important questions signalled in urban space using semaphore-flag signals, after which an open discussion of the topics began. Residents, politicians and experts participated equally in the discussions. Each day ended with an evening programme organized by the local communities. The Project took place on April 4–7. Communities: Tölö specialiseringsgymnasium, Pasila Community House, Roihuvuori District Association, Punavuori District Association, Rööperifest, Roihuvuori District Association, Malmi District Association, Artova, Kivinokka Association, and Herttoniemi District Association. Total 784 participants 160


Julkaisun tekijät / Colophon

Toimittajat / Editors: Piia Oksanen, Paula Toppila Käännökset / Translations: Mike Garner, Kari Vähäpassi Litterointi / Transcription: Piia Oksanen Valokuvat / Photographs: Veikko Somerpuro, Jaakko Martikainen, Kai Widell Graafinen suunnittelu / Graphic Design: Timo Jaakola IHME-logot / IHME logos: Kokoro & Moi

© Miroslaw Balka, Tekijät / Authors, Taidesäätiö Pro Arte Foundation Finland

ISSN-L 1799-8239 ISSN 1799-8239

161


Taidesäätiö Pro Arte haluaa edistää taidetta demokraattisessa yhteiskunnassa, tärkeänä osana ihmisten elämää ja arkea. Säätiön tarkoituksena on edistää kuvataiteen asemaa ja näkyvyyttä sekä kehittää sen yleisösuhdetta ja saavutettavuutta. Säätiön toiminta on kansainvälistä ja suunnattu kaikille kulttuurista kiinnostuneille. Säätiö tuottaa vuosittaisen IHME-nykytaidefestivaalin, johon sisältyy valitun taiteilijan teos julkisessa tilassa, keskustelua, elokuvia ja työpajoja teokseen liittyen. Tämä julkaisu dokumentoi IHME-nykytaidefestivaalin 2013. Mukana mm. Miroslaw Balkan Signaalit-teoksen dokumentointi sekä taiteilijan IHME-päivillä käymä keskustelu kuraattori Juan Vicente Aliagan kanssa. Pro Arte Art Foundation Finland seeks to promote art as a resource for democratic society, and as an important part of human life and everyday existence. The Foundation´s aim is to enhance the status and visibility of visual art, to improve the relationship between visual art and the public, and to make it more accessible. The Foundation´s work is international in scope and directed at anyone interested in culture. The Foundation produces the annual IHME Contemporary Art Festival, consisting of a commissioned work of art in a public space, as well as lectures, discussions, films and workshops. This publication documents the IHME Contemporary Art Festival 2013. Documentation of Signals the IHME Project by Miroslaw Balka and the conversation he had with curator Juan Vicente Aliaga at the IHME Days. IHME-nykytaidefestivaali / IHME Contemporary Art Festival Taidesäätiö Pro Arte / Pro Arte Foundation Finland Kalevankatu 4, 2. krs / 2nd floor 00100 Helsinki www.ihmefestival.fi info@ihmefestival.fi Tämä kirja on digitaalisen julkaisun erikoispainos, erä 300 kpl. Digitaalinen julkaisu ladattavissa kotisivuiltamme: www.ihmefestival.fi This book is a special edition of a digital publication, print run 300 copies. The digital publication can be downloaded at: www.ihmefestival.fi

162

Profile for IHME Contemporary Art Festival

IHME 2013: Mirosław Bałka – Signals  

This publication documents the IHME Contemporary Art Festival 2013.

IHME 2013: Mirosław Bałka – Signals  

This publication documents the IHME Contemporary Art Festival 2013.

Advertisement