Heppu 3/2020

Page 16

Partio kasvattaa johtajuuteen Partiossa johtajuus on paljon enemmän kuin yksittäisiä projekteja ja pestejä. Johtamista ja siihen liittyviä taitoja ei opetella vasta aikuisena, vaan jo sudenpentuikäiset saavat partiossa kokemuksia johtamisesta. TEKSTI Aino Hokkanen KUVITUS Lila Puntila

J

o varhaisessa iässä tarjottujen johtamiskokemusten voi nähdä liittyvän erityisesti yhteen partiomenetelmän osaan - nousujohteisuuteen. Nousujohteisuuden tavoitteena on, että partiolainen saa

kasvaessaan ikänsä mukaisia, aina hieman haastavampia johtamistehtäviä ja samalla myös enemmän vastuuta. Siten johtaminen ei ole pelottava, tuntematon mörkö, joka yllättää aikuisuuden kynnyksellä, vaan sen periaatteet tulevat tutuksi jo nuorena. Nousujohteisuuden toteutuessa laumalleen leikin säännöt selittävä sudenpentu voisi 20 vuoden päästä olla valmis johtamaan Finnjamboreen. Erilaisten johtamistehtävien kirjo on laaja ja siksi myös johtamistehtävän käsitettä on vaikea määritellä yksiselitteisesti. Yleistäen voisi kuitenkin sanoa, että kaikki johtamistehtävät sisältävät vastuita ja velvollisuuksia. Partiotoimintaan kuuluvien johtamisharjoitteiden tarkoitus onkin opettaa lapsia ja nuoria ottamaan sekä kantamaan

Vaikka johtamistehtävien laajuus ja vaikeusaste määräytyvät usein ikäkauden mukaisesti, ei tehtäviä voi kokonaan luokitella ikäkausikohtaisesti.

vastuuta. Vastuunkannon opettaminen on vahvasti sidoksissa myös partion tavoitteisiin: Suomen Partiolaisten yhtenä tavoitteena on kasvattaa nuorista yhteiskunnallisesti aktiivisia ja vastuunsa tuntevia kansalaisia. ja osaa johtaessaan hyödyntää vuosien varrella keräämään-

Yksilöllistä johtajuutta

sä kokemusta. Toisaalta partioon juuri liittynyt aikuinen

Vaikka johtamistehtävien laajuus ja vaikeusaste määräy-

voi työelämässä olla johtamisen asiantuntija ja tuoda par-

tyvät usein ikäkauden mukaisesti, ei tehtäviä voi kokonaan

tiojohtamiseen uusia, arvokkaita näkökulmia. Vastaavasti

luokitella ikäkausikohtaisesti. Siinä missä yksi sudenpentu

nuori vaeltaja voi johtaa reilummin kuin kokenut konkari.

hihkuu innosta saadessaan selittää polttopallon säännöt

Mahdollisia stereotypioita voi yrittää rikkoa kääntämällä

muulle laumalle, ei hieman vanhempi seikkailija välttä-

partioarkeen vakiintuneet käytännöt ylösalaisin: mitä jos

mättä vielä uskalla tehdä samaa. Jokainen johtaja on yksilö,

lippukuntaretkellä sudenpennut opettaisivatkin aikuisille

ja johtamiseen liittyvät yksilölliset piirteet voivat tulla esiin

jonkin tärkeän taidon?

jo nuorena. Joskus johtaja ei myöskään itse tunnista omia

16

taitojaan niin hyvin, että osaisi kertoa kyvyistään muil-

Pelisääntöjä ja jatkuvaa oppimista

le. Toista johtajaa kannattaakin haastaa näyttämään oma

Vaikka kaikki ovat erilaisia johtajia, liittyy johtamiseen

osaamisensa.

myös pelisääntöjä. Nämä pelisäännöt tulevat partiossa tu-

Partiossa johtamiseen ja johtajuuteen liittyy myös eri-

tuiksi johtamisharjoitteiden ja -tehtävien kautta. Akelan

laisia oletuksia. Stereotyyppistä ajattelua on esimerkiksi

ohjaamana nokkapentu oppii, että hyvä johtaja ei tee kiu-

se, että olettaa hyvän johtajan olevan kokenut partiolainen.

saa toiselle tai anna johdettavalle tahallaan epämieluista

Tosiasiassa hyvät johtajat ovat kaikki erilaisia. Pitkään toi-

tai liian haastavaa tehtävää. Ensimmäistä tarpojaryhmää

minnassa mukana ollut aikuinen tuntee partion käytännöt

johtava samoaja oppii olevansa esimerkki johdettavilleen


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.