VISIITTI 1/2019

Page 7

hotellissa

Kokenut kaarti

Kasvun kyljessä

Myös pitkäaikaiset työntekijät pitävät osaltaan huolen siitä, että hotelli säilyttää otteen historiastaan. Työntekijöitä on nyt 22. Heistä moni on ollut mukana vuosikymmeniä, ja onpa joukossa yksi alkuperäinen työntekijäkin. – Työyhteisön kannalta on rikkaus, jos joukossa on pitkää kokemusta. Nuoret tuovat vastapainoksi uusia tuulia. Kaiken ikäisiä tarvitaan, Kirsi Moisander sanoo. Vuoropäällikkö Helvi Savolainen ja hotellipäällikkö Arja Auvinen ovat molemmat olleet talossa 1980-luvun alkupuoliskolta lähtien. He kertovat, että paljon on muuttunut sisustuksessa ja työntekijöiden toimenkuvissa, mutta yksi asia on ennallaan: – Asiakkaiden kanssa oleminen. Se on edelleen mukavaa ja vaihtelevaa työtä, Auvinen sanoo. – Meitä pitkään töissä olleita on paljon. Voi sanoa, että vuosien varrella on hitsauduttu yhteen.

Moisanderit ovat johtaneet hotellia kohta 14 vuotta. Lähes kaksi vuosikymmentä Savossa asuneella pariskunnalla on pitkä kokemus ravintola- ja matkailualalta. Myös perheen kaksi tytärtä ovat olleet välillä auttamassa hotellilla. Seuraava ponnistus on suuren kokoussalin täysremontti alkuvuodesta 2019. Kevään aikana uusitaan hotellihuoneiden sängyt. – Vastaamme kilpailuun uusimalla kokoussalin pinnat, esitystekniikan ja osittain rakenteetkin. Meillä on iso asiakaskunta, joka tulee tänne sillä luotolla, että hommat toimivat, Mika Moisander kertoo. Kuopion isot rakennushankkeet valavat uskoa tulevaisuuteen. – Kun Kallansillat ja Jännevirran silta saatiin valmiiksi, avajaisia ja vihkiäisiä juhlittiin meillä. Nyt suunnitellaan isoa sellutehdasta melkein meidän naapuriin. Se olisi meidän hotellin kannalta hyvä juttu. ✕

Hotelli Iso-Valkeinen on Finlandia Hotelsin vuoden hotelli. Yrittäjät Mika ja Kirsi Moisander ovat johtaneet yritystä 14 vuotta.

’’

Voi sanoa, että vuosien varrella on hitsauduttu yhteen.

Visiitti 7

03-07_VISIITTI_2019_uutiset.indd 7

13.1.2019 15.35


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.