IT Invalidiliitto 4/2018

Page 37

Metallimieskoneistaja on luonnollisesti kiinnostunut myös siitä, miten proteesi on valmistettu.

Vasta siinä vaiheessa, kun Janne yritti nousta ylös, totuus valkeni. – Auton ja moottoripyörän väliin puristunut jalka ei ottanut yhtään alle. Samalla iski kauhea kipu. Silloin tiesin, että nyt tuli ajohommiin pitempi katko. Liikennemerkkiin päätyneen ilmalennon seurauksena myös Jannen yläleuka murtui. – Yläkitalaki irtosi kulmahampaasta toiseen ja tämän myötä hampaat roikkuivat pelkän nahan varassa. Tilanne tuntui todella epätodelliselta, Janne muistelee hiljaisena.

Tauoton leikkauskierre Janne sai jo onnettomuuspaikalla ensiluokkaista hoitoa, jonka jälkeen hänet vietiin ambulanssilla suoraan Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. – Kaikki toimi todella mallikkaasti. Ambulanssi tuli nopeasti ja pelastushelikopteri kiidätti paikalle myös anestesialääkärin, joka valvoi vointiani koko ajomatkan ajan. Hoito oli alusta loppuun saakka parasta A-luokkaa, Janne kiittelee. Sairaalajakso kesti kokonaisuudessaan lähes kolme kuukautta.

– Jalka oli polven alapuolelta niin pahoin murskana, että sitä yritettiin kaikin keinoin saada kasaan. Leikkauksia kertyi yksinomaan jo sairaalajakson aikana 13, mutta puristumalla hajonneesta jalasta ei tullut enää toimivaa. Lääkärit tekivät Jannen mukaan kuitenkin kaikkensa, jotta jalka saataisiin pelastettua. – Esimerkiksi murskaantunut kantapää rakennettiin uudestaan omasta selkälihaksestani. Jalasta tuli kuitenkin luonnottoman iso. Sitä yritettiin korjata kuudella eri pienennysleikkauksella, mutta tuloksetta. Kantapäästä ei saatu koskaan normaalia. Vasemman jalan vaurio oli Jannen mukaan myös muuten hyvin laaja. – Samalla kun kantapää oli tunnoton, niin varpaat alkoivat käpristyä. Verenkierron palauttaminen ei yrityksistä huolimatta onnistunut.

Prätkäkaupat sairaalassa Vakavasta onnettomuudesta selviäminen vei myös Jannen kohdalla oman aikansa. – Kotijoukot ovat minun pelastusrenkaani. Paula-vaimoni on amma-

tiltaan sairaanhoitaja, joten hänen ansiostaan esimerkiksi osa sairaalajakson jälkeisistä hoitotoimenpiteistä, kuten haavanhoito, onnistui kotioloissa. Myös kuntoutumisen osalta läheiset ovat olleet Jannen tärkein tuki. – Onnettomuuden jälkeiset kuukaudet olin todella huonossa kunnossa. Yksinomaan lihaskunto meni niin alas, että jouduin tekemään tosissani töitä, että pääsin edes sängynlaidalle istumaan. Päätin kuitenkin nousta ja nousin. Askel kerrallaan opettelin kävelemään ja kyynärsauvoihin tukeutuen nousin heti seuraavana kesänä takaisin moottoripyörän satulaan. Harrikkahenkisyys on Jannen kohdalla sen verran lujassa, ettei mies edes harkinnut lopettavansa harrastusta. – Onnettomuudesta ei jäänyt minkäänlaista pelkoa. Olin vielä sairaalassa, kun ostin itselleni uuden moottoripyörän. Päätin, että täältä tullaan vielä. Ehkä hieman viiveellä, mutta tullaan kuitenkin, Janne paljastaa naureskellen.

”Helpottava ratkaisu” Vaikka vuoden 2015 kesällä Janne ajeli jo moottoripyörällä ja yritti muutenkin palata takaisin arjen askareisiin, niin jalka ei näyttänyt kuitenkaan parantumisen merkkejä. – Jalka ei kestänyt astumista. Kun sitä käytti vähänkin, se kipeytyi. Lisäksi lukuisia kertoja operoitu iho rikkoontui helposti ja seurauksena oli ärhäkkä tulehdus. Siinä vaiheessa, kun takana oli 19. jalkaleikkaus ja ”kaupanpäälle” tullut bakteeritulehdus ruusu, päätin, että nyt saa riittää.

JANNE HAKI ANOPILTAAN JOUTILAAKSI JÄÄNEEN KUNTOPYÖRÄN.

www.invalidiliittonyt.fi

34-38_IT_4-2018_Chopper.indd 37

37

30/05/2018 15.28


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.