Page 1

KUUSAMON Kansanparannuspäivät Kuusamo Folk Healers’ Gathering 11.-17.7.2016

TIETÄJÄ

IÄNIKUINEN

FOLKLORE 2016 IN THE FRONTIER GREETINGS FROM KARELIA GREETINGS FROM JAPAN GREETINGS FROM ITALIA

FINNISH TRADITIONAL MEDICINE - SUOMALAINEN KANSANLÄÄKINTÄ 2016 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

1


Pakurikääpä on vahva adaptogeeni Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on varsin yleinen lehtipuiden lahottaja koko maassa. Musta, hiilimäinen pakuri ei ole itse kääpä, vaan sienen aiheuttama kasvannainen. Pakurikääpää esiintyy yleisimmin hies- ja rauduskoivuissa. Pakurikääpä on voimakas adaptogeeni, joka sisältää lukuisia terveyttä edistäviä ainesosia, mm. betuliini flanosteroleja, beetaglukaaneita, lanostanoidi tripenoideja, melaniinia ja germaniumia. Pakurikäävästä voidaan mm. keittää teetä tai käyttää sitä alkoholiuutteiden eli tinktuuroiden valmistamiseen. Sillä on pitkä käyttöhistoria perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä sekä venäläisessä kansanparannuksessa. Venäjällä pakuria on käytetty vatsa- ja keuhkosyövän hoitoon. Pakurin ainesosia on pidetty tulehdusta hillitsevinä, ja tutkimuksissa ne ovat tuhonneet influenssa A- ja B-viruksia sekä erilaisia syöpäsoluja. 2

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

7 Kansanparannuspäivien 2016 ohjelma 12 Suomalainen kansanlääkintä 16 Kuppari-Hanna hoitaa vaistonsa varassa 24 Kansanparannus ennen ja nyt 38 Kokemuksia kummasta 40 Voimaa ja virtaa puuhengityksestä 90 Marina Takalo oli runolaulaja ja näkijä 108 Pallo on käsissämme 114 Väkeviä sanoja ja kuvia TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

3


TIETÄJÄ

IÄNIKUINEN

FOLKLORE IN THE FRONTIER 2016 TOIMITUSNEUVOSTO: Päätoimittaja: Anne Murto (anne.murto@ rukapalvelu.fi), Dalva Lamminmäki (dalla@student.uef.fi), Marja-Liisa Honkasalo (marjaliisa.honkasalo@utu.fi), Eija Tarkiainen (eijaitalia@gmail.com), Kaarne Karjalainen (kaarne.karjalainen@ insiberia.net), Kiti Häkkinen (kiti.hakkinen@visitfinland.com), Ulla Ingalsuo-Laaksonen (ulla.ingalsuo@gmail.com), Jonna Lohi (jonna.lohi@gmail.com). KUVAT: Susanna Aarnio, Hanna Aro-Heinilä, Mikko Halvari, Paavo Hamunen, Ulla Ingalsuo-Laaksonen, Jokke Kämäräinen, Tiina Laine, Anne Murto, Pasi Määttälä, Juha Pentikäinen, Jarmo Pitkänen, Harri Tarvainen, Michele Tomaiuoli, Detria Oy, Kiantama Oy. TOIMITUS JA TAITTO: Ulla Ingalsuo-Laaksonen ITALIANKIELISTEN TEKSTIEN KÄÄNNÖKSET: Eija Tarkiainen Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen, oli veistävä venoista, uutta purtta puuhoava nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen. Puita puuttui purren seppä, lautoja venon tekijä. Käypi tietä, astelevi koillisille maailmoille. Meni mäen, menevi toisen, kulki kohta kolmannenki, kirves kultainen olalla, vaskivarsi kirvehessä. ... Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Joko lie tuhoni tullut, hätäpäivä päälle pääsnyt näillä Tuonelan tuvilla, Manalan majantehilla?" Vielä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin lateli nuorisolle nousevalle, kansalle ylenevälle; "Elkätte, imeisen lapset, sinä ilmoisna ikänä tehkö syytä syyttömälle, vikoa viattomalle! Pahoin palkka maksetahan tuolla Tuonelan ko'issa: sija on siellä syyllisillä, vuotehet viallisilla, alus kuumista kivistä, palavoista paateroista, peitto kyistä, käärmehistä, tuonen toukista ku'ottu." SEURAA MEITÄ: #kansanparannuspaivat

4

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


SUSANNA AARNIO

NAISEN SYNTY TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

5


”Annapas ajan kulua,

päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan,

katsotahan, kaivatahan,

uuen Sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi,

uuen kuun kulettajaksi,

uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa.”

KUUSAMON

KANSANPARANNUSPÄIVÄT 11.-17.7.2016 Kansanparantajat kokoontuvat Kuusamossa jo viidennennen kerran Pohjanseidan upeassa ympäristössä. Kuusamon kansanparannuspäivät järjestää Rukapalvelu Oy ja Suomen kansanparantajaseura ry. Päivät pidetään 11. – 17. 7.2016. Osana tapahtumaa järjestetään FinRelax-Akatemia torstaina 14.7. Kuusamotalolla. Kuusamon kansanparannuspäivät on kaikille avoin helposti saavutettava tapahtuma, jossa ovat luonnollisella tavalla vuoropuhelussa perinteinen lääketiede ja kansanparannus. Kokemuksen ytimessä ovat kohtaamiset kansanparantajien ja luonnon kanssa.

6

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kansanparantajien hoidot ja luonnontuntijoiden luennot henkivät kansanperinteestä ja kulttuurista kumpuavaa arvokasta tietoa. Kuusamon Kansanparannuspäiville saapuu eri puolilta Suomea 15 kansanparantajaa, joilta on mahdollista varata hoitoaikoja. Tutkijoiden sekä lääkäreiden esitelmät välittävät osallistujille tietoa terveydestä ja ihmistä parantavista mekanismeista. Päätapahtumapaikka, Pohjanseita, on rakennettu metsäsaamelaisten vanhalle asuinsijalle paikan henkeä ja kulttuuria kunnioittaen. Luontokaupunki Kuusamo toimii tapahtuman näyttämönä niin majoituksen, tilojen kuin palveluidenkin puolesta.

Tarjoamme syväsukellusta hyvinvointiin, luontoon, kansanperinteeseen ja myyttiseen maailmankuvaan. Kalevalaa, mytologiaa, filosofiaa luonnon ymmärtämiseksi.

Tervetuloa!

Heikki Aalto Kansanparantaja

Anne Murto Pohjanseidan emäntä


MA 11.7.2016 PÄIVÄMATKA VIENAN KARJALAAN

Kurkistus rajan taakse Pääjärven ja Suvannon kyliin ja Paanajärven kansallispuiston opastuskeskukseen. Rukalta lähdetään autokuljetuksella Kuusamon raja-asemalle ja sieltä kohti Vienan Karjalaa. Matkan aikana vieraillaan muun muassa Suvannon kylässä ja Sohjanankoskelle.

TI 12. JA KE 13.7.2016 VILLIYRTTIPÄIVÄ | RUOKA

Yrttienkeruu , luento ja kokkaus ammattilaisten kanssa. Päivien vetäjät: yrttikouluttaja, keruutuoteneuvoja/tarkastaja Toini Kumpulainen ja villiruokamestari Jarmo Pitkänen. Yhteistyössä Päivi Koivisto, Kainuun Ammattiopisto.

KE 13.7.2016 KLO 15-21 NAISTEN VOIMASAUNA

Naistenkylä kokoontuu voimasaunaan ja sen teeman ympärillä rumpupiiri työskentelyyn. Nautitaan puista, yrteistä, kaikista luonnon antimista ja iloitaan yhdessä. Voit tuoda mukanasi jonkun sinulle tärkeän voimaesineen ja/ tai sukuusi ja juuriisi liittyvän esineen. Ruokailu on teemaan sopivaa “voimaruokaa” eli kasvisruoka. Annetaan kesän voimien virrata ja iloitaan elämästä ja luonnosta! Perinnesaunotuksen Maaria Alénin matkassa, teeman mukainen opetus kansanperinteen näkökulmasta sekä rumpupiirityöskentelyt Dalva Lamminmäen kanssapäivän

TO 14.7. KLO 10-17 FINRELAX-HYVINVOINTIAKATEMIA KUUSAMOTALOLLA, KAIKILLE AVOIN. TO 14.7. KLO 10-17 KLO 19 ”KOKKO LENSI KOELISESTA” KUUSAMOTALOLLA Runonlaulaja ja tietäjä Marina Takalon näyttelyn avajaiset, kaikille avoin.

LA 16.7.2016 PARANTAVAT YRTIT POHJANSEITA

Suomalaisessa kansanperinteessä yrttejä on käytetty ammoisista ajoista lähtien monenlaisten vaivojen hoitoon. Ihminen on oppinut käyttämään kasvien tehoaineita hyväkseen lääkkeinä, mausteina sekä tuoksu - ja väriaineina. Puhtailla, pohjoisen valossa kasvaneilla yrteillä, on loistava tulevaisuus niin luontaislääketieteen, ravinnon kuin hyvinvoinninkin saralla. Yrttien käyttäminen ei ole salatiedettä vaan ikiaikaista perinnettä jota on harjoitettu kaikkialla maailmassa. Päivän ohjaajana toimii yrttihoitaja Jenni Laitinen.

PE 15. JA LA 16.7.2016 KANSANPARANTAJIEN HOIDOT POHJANSEITA

Kansanparantajien hoitoja ja infoluentoja luonnossa, Pohjanseidan alueelle vapaa pääsy ja osa infoluennoista avoinna kaikille.

PE 15. KLO 14 JA LA 16.7.2016 KLO 10 PUUHENGITYS POHJANSEITA

Kuusamon kansanparannuspäivillä järjestettävässä Puuhengitys© koulussa käymme läpi Metsäkellijän elinvoiman keskukset (13 elinvoiman keskusta), jotka pohjautuvat muinaisten egyptiläisten käyttämään elinvoimankeskusjärjestelmään. Opimme myös kuinka metsäluonto vaikuttaa ihmisen syvätajuntaan.

PE 15. JA LA 16.7.2016 VIHTA JA PERINNESAUNA POHJANSEITA

Suomalainen kansanparannus pohjautuu luonnon parantavaan ja eheyttävään voimaan, johon liittyvät olennaisesti pysähtyminen, hiljaisuus ja kuunteleminen – niin kuin saunaankin. Hoitava vihtominen erilaisilla luonnonkasveilla rentouttaa ja tuottaa fyysistä mielihyvää sekä elvyttää ja tasapainottaa koko elimistöä ja henkistä kuntoa. Maaria Alén on perinnesaunottaja ja ammattivihtoja.

SU 17.7. PYHÄN MERKKEJÄ KIVISSÄ – PÄIVÄRETKI JULMA-ÖLKYN JA HOSSAN KALLIOMAALAUKSILLE.

Tutustumme Julma-Ölkkyyn ja Hossan Värikallioihin, Suomen pohjoisimpiin kalliomaalauksiin ja muinaissuomalaiseen maailmankuvaan.

Ohjelma kokonaisuudessaan osoitteessa www.kuusamonkansanparannus.com TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

7


KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT 11.-17.7.2016

KANSANPARANTAJIEN HOIDOT pe 15. ja la 16.7.2016, Pohjanseita, Metsäkylpylä Hoidon kesto 45 minuuttia, hinta 50 €

HEIKKI AALTO, KUUSAMO/KEMPELE

JANNE NISSI, HÄMEENLINNA

HANNA ARO-HEINILÄ, LIVONSAARI

RUUT MARTENSON-NUMMELA, HELSINKI

Kansanparannuksen mestari, hermoratojen ja -jänteiden hieronta ja korjaus. Heikki kertoo paikan päällä omasta hoidostaan ja tekee näytöshoitoja. Syvärentoutus vaistonvaraisella hierontatekniikalla. Hoitotekniikka valitaan vaivan mukaan asiakkaan kanssa yhdessä. kuppari.fi, kuppari.fi/blogi, hanna.aro-heinila@yhteisokyla.net, 040 590 5379 MAARIA ALÈN, LAHTI

Perinnesaunottaja-kuppari, ammattivihtoja, kansanomainen hieroja ja jäsenkorjaaja. Perinnesaunotus; hoitava vihtominen ja perinteinen kylytys. Kokonaishoitoaika 45 min. (sis. alkuhaastattelu, yrttijuoma, virutus, lämmittely, hoitava vihdonta ja kylytys, vilvoittelut ja valelut). maaria@vellamonperinnehoidot.fi, 040 719 2848

Jäsenkorjaus, hermoratojen ja -jänteiden käsittely. jannenissi.com, nissijanne74@gmail.com, 044 556 2074

Jäsenkorjaus, hermoratojen ja -jänteiden käsittely. ruutuma@gmail.com, 044 549 2282 SINIKKA PULLA, HELSINKI

Jäsenkorjaus, energiahoito. pulla.sinikka@gmail.com, 0400 770 485 PÄIVI SOHLSTEN, KOUVOLA

Jäsenkorjaus, energiahoito. aurinkokivi1@gmail.com, 044 533 8542 RAUNO RINNE, PORI

TEEMU ILOLA, ESPOO

Jäsenkorjaus, energialla katsominen ja hoitaminen. hierojaraunorinne.fi, info@hierojaraunorinne. fi, 040 596 1021

MAURI ILOLA, ESPOO

Kehon tasapainotus, jäsenkorjaus. 040 759 4125

Energiahoito, käsillä parantaminen. teemu.ilola@gmail.com, 045 262 7288

PENTTI SALMELA, HAAPAJÄRVI

Perinteinen kansanomainen käsillä parantaminen. 040 835 1231

ANTERO KOIVUNEN, LAPPAJÄRVI Käsillä parantaminen. 0400 571 374

SEPPO PASANEN, HELSINKI

Perinteinen kaustislainen jäsenkorjaus, tukija liikuntaelinvaivojen erikoisosaaminen. seppopasanen.fi, seppo.pasanen@kolumbus.fi, 0400 894 631 ARTO MONTONEN, MIKKELI

Energiahoito, käsillä parantaminen. artomontonen.com, art.monthan@gmail. com, 040 745 5180 PEKKA BERG, ROVANIEMI

Kuppaus, syvärentoutus vaistonvaraisella hierontatekniikalla. 044 253 8399 JAAKKO RUOTSALAINEN, KIURUVESI Jäsenkorjaus. 050 530 3729

Ilmoittautumiset kansanparantajien hoitoihin www.kuusamonkansanparannus.com tai Ruut Martenson-Nummela, 044 549 2282, ruutuma@gmail.com tai Rukapalvelu Oy, 010 2710 500, safarihouse@rukapalvelu.fi

8

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT 11.-17.7.2016

KANSANPARANTAJIEN HOIDOT pe 15. ja la 16.7.2016, Pohjanseita, Metsäkylpylä Hoidon kesto 45 minuuttia, hinta 50 €

MUUT HOIDOT

MARKKU MÄKINEN, KEMIJÄRVI

Syvähieronta, jonka aikana lihasten kuonat poistuvat, jännitykset laukeavat ja niin lihasten kuin nikamienkin lukot avautuvat. Keho saa samalla syvävenytyksen ja sen energiataso vahvistuu. Lopuksi tehdään energiatasapainotus ja -puhdistus. 040 729 3651 EERO PELTONEN, HÄMEENLINNA

Teemme matkan luonnon keskelle. Antaudumme metsän väreille, tuoksuille ja tunnelmille. Käymme vuoropuhelua metsän kanssa runolaulun ja rituaalien avulla. Saamme vastakaikua ajatuksillemme, tunteillemme ja kysymyksillemme. Annamme luonnon herättää taiteellisen luomisvoimamme, eheyttää elämäämme ja parantaa hyvintointiamme. eeropeltonen.fi, eero@eeropeltonen.fi, 040 585 0358 MIRJA METSÄKELLIJÄ NYLANDER

Elinvoimankeskusten puhdistaminen ja metsäyhteyden syventäminen. mirja.nylander@gmail.com, 040 752 6727

Pentti Salmela & Mauri Ilola

Heikki Aalto & Seppo Pasanen

KAISU MOKKILA, RITVALA

Saunottaja-vihtoja kaisu@hoitolatasapaino.fi, 040 727 8710

Ilmoittautumiset kansanparantajien hoitoihin www.kuusamonkansanparannus.com tai Ruut Martenson-Nummela, 044 549 2282, ruutuma@gmail.com tai Rukapalvelu Oy, 010 2710 500, safarihouse@rukapalvelu.fi

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

9


Visit Finlandin hyvinvointimatkailua edistävä FinRelax-ohjelma järjestää kansainvälisen seminaarin yhteistyössä Kuusamon Kansanparannuspäivien kanssa. Kaksiosainen seminaari järjestetään Kuusamotalossa torstaina 14.7. klo 9-16. Seminaarin aamupäivän osuus on englanninkielinen. Iltapäivän puheenvuoroiksi on kutsuttu sekä kansanparannuksen asiantuntijoita että pohjoisen kasveja hyödyntävien yritysten edustajia. Yrittäjäpaneelissa keskustellaan mm. arktisen luonnon mahdollisuuksista matkailuelinkeinolle.

Suomen ja ItalIan Slow-fIloSofIat kohtaavat kuuSamoSSa FinRelax-ohjelman vuoden 2016 pääseminaarin teemoina ovat luonnon parantava voima, luonnollinen ravinto, suomalainen kulttuuriperintö sekä perinnehoidot hyvinvointia ja matkailua edistävinä palveluina ja kokemuksina. Kestävään kehitykseen perustuva ajatus ”hitaasta ruoasta”, slow foodista, sitoo yhteen näitä neljää teemaa. Seminaarin kansainvälisen osuuden tähtivieraita ovat Pollenzon Gastronomisen yliopiston dekaani Piercarlo Grimaldi sekä Italian johtava hyvinvointitutkija, syöpälääkäri ja filosofi Rossana Becarelli. Grimaldin johtama yliopisto (University of Gastronomic Sciences of Pollenzo) tunnetaan uranuurtajana slow foodin tutkimuksessa ja opetuksessa. Lisäksi aamupäivän seminaarissa esiintyvät professori ja suomalaisen mytologian tutkija Juha Pentikäinen, kulttuurin ja taiteen hyvinvointiyhteyksiin perehtynyt tutkija Marja-Liisa Honkasalo, Metsähallituksen luontopalveluiden aluejohtaja Matti Tapaninen sekä perinteentutkimuksen opiskelija, Dalva Lamminmäki, Itä-Suomen yliopisto. Aamupäivän päätteeksi tieteen ja taiteen saroilla ansioituneet kutsuvieraat jakavat kokemuksiaan luonnosta oman työnsä inspiraation lähteenä.

10 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Villiruoka-lounaan jälkeen iltapäivällä puheenvuoro on hyvinvointituotteita- ja palveluita tarjoavilla yrittäjillä ja asiantuntijoilla.

tervetuloa eSIttäytymään ja verkoStoItumaan kuuSamotalon aulatorIlle Seminaarin jälkeen klo 16-18 yleisöllä on mahdollisuus verkostoitumiseen sekä tutustumiseen Kuusamotalon aulassa esillä olevien yritysten luonnontuotteisiin ja palveluihin. Lisäksi torstaina 14.7.2016 klo 19 avataan Kuusamotalon Kaamosgalleriassa vienankarjalaisen runonlaulajan, tietäjän ja parantajan Marina Takalon runolaulajan näyttely. Finrelax-seminaari on osa koko viikon kestäviä Kuusamon kansanparannuspäiviä ja on suunnattu kaikille hyvinvoinnista, luonnosta ja matkailusta kiinnostuneille. Seminaariin ja Marina Takalon näyttelyyn on vapaa pääsy. Seminaaripäivän jälkeen (klo 16-18) Kuusamotalolla on mahdollisuus tutustua kansanparannushoitoihin. Lisätietoja hoidoista www.kuusamonkansanparannus.com Seminaari järjestetään yhteistyössä Rukapalvelu Oy:n, Suomen kansanparantajaseuran ry:n, Ruka-Kuusamo -alueen yritysten ja Kuusamon kaupungin kanssa. LISÄTIETOJA: Projektipäällikkö Kiti Häkkinen, +358 (0)50 453 4720, kiti.hakkinen@visitfinland.com Majoitus ja ilmoittautuminen: www.kuusamonkansanparannus.com


AUTHENTIC

FinRelax EXPERIENCE

kanSaInvälInen fInrelax-hyvInvoIntISemInaarI kuuSamoSSa 14.7.2016 klo 9-16 KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT 11.-17.7.2016

aluStava SemInaarIohjelma

Tervetuliaissanat Kuusamon kaupungin edustaja Suomi tarjottimella – mitä Suomella tarjota hyvinvointimatkailijoille ohjelmapäällikö Kiti Häkkinen, Visit Finland Potential of Finnish Natural Wellbeing syöpälääkäri ja filosofi Rossana Becarelli, Humanamedicina, Italia The philosophy of SLOW dekaani, Piercarlo Grimaldi, University of Gastronomic Sciences of Pollenzo, Italia Finnish Nature Mythology and Philosophy professori Juha Pentikäinen, Lapin yliopisto, Helsingin Yliopisto Healthy Parks & Healthy People aluejohtaja Matti Tapaninen, Metsähallitus Insights and inspiration from nature & culture -panel Marja-Liisa Honkasalo, Rossana Becarelli, Dalva Lamminmäki Parantavat ja hoitavat yrtit yrittäjä Tenho Pitkänen, Detria Arktisten marjojen terveysvaikutukset projektikoordinaattori Anni Koskela, Arktiset Aromit Kansanparannus Suomessa tänään, ammattina kansanparantaja perinnesaunottaja Maaria Alén ja kuppari Hanna Aro-Heinilä, Suomen Kansanparantajaseura Ry Vuosi metsässä arktisen luonnon antimilla luontomystikko, luonto-opas Markku Mäkinen, Metsänpeitto Elämä on runo ja laulussa voima Marina Takalon elämäntyön ja Kuusamotalon näyttelyn esittely, professori Juha Pentikäinen

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

11


12 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT 11.-17.7.2016

VIhTA JA PERINNESAUNA pe 15. ja la 16.7.2016, Pohjanseita, Metsäkylpylä

LÖYLYN LÄMMIN KOSKETUS Suomalainen kansanparannus pohjautuu luonnon parantavaan ja eheyttävään voimaan, johon liittyvät olennaisesti pysähtyminen, hiljaisuus ja kuunteleminen – niin kuin saunaankin. Vihtominen ja kylytys ovat olennainen osa perinnesaunaa. Hoitava vihtominen erilaisilla luonnonkasveilla rentouttaa ja tuottaa fyysistä mielihyvää sekä elvyttää ja tasapainottaa koko elimistöä ja henkistä kuntoa. Löylyn lämpimässä kosketuksessa hoidetaan kokonaisvaltaisesti mieltä, sielua ja kehoa. Tule kokemaan ikiaikaisen hoitavan vihdonnan paluu maahamme.

Maaria Alén on perinnesaunottaja ja ammattivihtoja. Hän on myös kuppari sekä kansanomaisen hieronnan ja jäsenkorjauksen kisälli.

Hoitava vihdonta ja perinteinen kylytys. Hinta 50 €. Hoitoaika 45 minuuttia (sis. alkuhaastattelu, yrttijuoma, virutus, lämmittely, hoitava vihdonta ja kylytys, vilvoittelut ja valelut).

Tervetuloa ropsuteltavaksi, ripsuteltavaksi, hopsittavaksi, läpsyteltäväksi, huiskittavaksi, haudottavaksi, vihdoteltavaksi, vastottavaksi, kylytettäväksi Pohjanseidalle perinteiseen malliin.

Ilmoittautumiset: Maaria Alén, 040 719 2848, maaria@vellamonperinnehoidot.fi

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

13


PÄÄKIRJOITUS

Kuusamon kesä on kaleidoskooppi

K LUONTO EI TUNNE RAJOJA Itärajan takana Vienan Karjalasta löytyvät Kalevalamme juuret ja siellä myös kansanparannus ja -lääkintä elävät voimallisesti. Runokylät ja Solovetskin taianomainen luostarisaari kutsuvat matkailijoita. Oulanka– Paanajärvi -kansallispuisto tarjoaa mahdollisuuden retkeillä Euroopan vetovoimaisimmassa erämaisessa kansallispuistossa. Liikkuminen luonnossa lisää jo itsessään hyvinvointia.

äsissäsi on Tietäjä iänikuinen -lehden toinen numero. Se esittelee ja kokoaa yhteen teemoja, joita on tarkoitus puida Kansanparannuspäivien yhteydessä. Ne pidetään 11. – 17. heinäkuuta 2016 Kuusamossa. Samalla lehti on ajankohtainen puheenvuoro yhteiskunnalliseen tilanteeseen, mikä vallitsee juuri nyt. Elämme merkillistä aikaa, jota voi syystä luonnehtia useiden suurten muutosten kautta, sekä arvojen, monikulttuurisuuden että terveyden ja hyvinvoinnin alalla. Monet ihmiset eivät voi eivätkä halua elää niin kuin aikaisemmin mutta toisaalta yhä useampi ei osaa sanoa tarkalleen miten, eivätkä sitä näytä tietävän monet päättäjätkään. Tällaisissa tilanteissa arvot puhuttavat ihmisiä enemmän kuin silloin, kun kaikki menee ennakoidusti ja rauhassa. Kun teknologian ja talouden kehitys ei sujukaan kuten sen oli tarkoitus, katseet alkavat kääntyä kriittiseen suuntaan ja moni kysyy oliko kasvuhakuisuudella edes järkiperäistä tarkoitusta. Keskusteluun nousevat kysymykset puhtaista arvoista, luonnon vaalimisesta, toisesta huolehtimisesta ja monia alkaa kiinnostaa perinne ja oma historia. Juuri näihin teemoihin Kansanparannuspäivillä halutaan pureutua. Hyvinvointivaltio on rapautumassa, halusimmepa sitä tai emme. Hämmennyksen ja suoranaisen sekasorron ohella on nähtävillä myös toinen puoli, jonka tilanne haastaa esille. Vaikka terveyden yhteiskunnallinen eriarvoisuus uhkaa syventyä, kansalaisliikkeet ovat saaneet vahvempaa jalansijaa ja ihmiset kokoontuvat uusin ja ehkä toisenlaisin tavoin yhteen itselleen ja toisilleen tärkeiden asioiden ympärille kuin aikaisemmin. On myös syntynyt toimintaa, joka virittää ihmisen omia mahdollisuuksia etsiä luovia kykyjään ja sitä kautta omaa ja toisten hyvinvointia. Viime vuosien aikana on syntynyt esimerkiksi voimakas taiteen ja taidelähtöisyyden hyvinvointivaikutuksia virittävä liike, jossa on mukana taiteilijoita, terveyden ja sosiaalitoimen työntekijöitä ja ihmisiä, jotka tarvitsevat apua tai tukea. Liikkeen tarkoituksena on virittää olemassa olevia luovia kykyjä joita jokaisella ihmisellä on sairaanakin, mutta jonka vaaliminen – tai suoranainen auttaminen esiin - tai on jäänyt sivuun tai sitä ei edes ole osattu ottaa huomioon. Kansainvälinen toiminta saa uusia merkityksiä, kun etsitään mahdollisuuksia muutokseen. Kuusamo on tulevana kesänä kansainvälisempi kuin milloinkaan aikaisemmin. Kesän keskusteluihin tuovat lisänsä italialaiset, japanilaiset ja venäläiset vieraat. Italiassa terveyden humanistisen keskustelulla on pitkät perinteet ja on tärkeää saada kuulla ja soveltaa heidän kokemuksiaan. Japanilaiset ihmettelevät suomalaisia metsiä ja haastavat meitä tekemään samoin. Tarvitaan uusia silmiä näkemään kaukaa silloin kun omat rikkautemme ovat muuttuneet meille itsestäänselvyyksiksi. Vienan Karjala on yhteistä kulttuurista kudosta meidän kanssamme. Tulevana kesänä tätä konkretisoi Maria Takalon, vienankarjalaista syntyperää olevan runoiljan, runonlaulajan ja parantajaa juhlistava tapahtuma. Kuusamon kesä on kaleidoskooppi, jossa monet asiat kohtaavat. Historia, kansanperinne, yhteiskunnalliset arvot, ruoka, parantaminen ja matkailu sekä kansainvälisyys - siinä palaset joita on mahdollisuus liikutella yhdessä mitä moninaisimpiin muodostelmiin. MARJA-LIISA HONKASALO

14 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Mäntykoski Paanajärven kansallispuistossa. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

15


Suomalainen kansanlääkintä

E ANTTI HERNESNIEMI

Lääketetieteen tohtori, Musiikkitieteen maisteri-linjan opiskelija Åbo Akademi, Turku ahernesn@abo.fi Lääketieteen tohtori Antti Hernesniemi on vuodesta 1981 lähtien kerännyt merkittävän aineiston Pohjanmaan väestön kansanlääkintätavoista. Hän on tehnyt pioneerityötä yhdistäessään lääkärin ja kansanparantajan toiminnan. Hernesniemi toimi vuosina 1987 - 1990 Kansanlääkintäkeskuksen (Kaustinen) toiminnanjohtajana. Noina vuosina hän perusti ja toimitti ensimmäistä maamme kansanlääkintälehteä, ”Pohakkaa”.

Voimme puhua suomalaisesta kansanlääkinnästä, ”finnish traditional medicine”, arvokkaana omana kokonaisuutenaan, niin kuin tänään puhutaan kiinalaisesta perinteisestä lääkinnästä. 16 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ri maissa on sekä virallista että ei-virallista lääkintää. On laillistettuja terapeutteja kuten lääkärit, psykologit, sairaanhoitajat, ja laillistamattomia henkilöitä, joista osa toimii paikallisen perinteen pohjalta. Heitä ovat esimerkiksi jäsenkorjaajat, kupparit, kasvilääkitsijät ja maasäteilyn tuntijat. He, kansanparantajat, ”traditional healers”, ovat yleisiä joka puolella maailmaa ja toimivat julkisesti tai salaa virallisen terveydenhoidon rinnalla. Vaikka kodeissa tehdään erilaisia pieniä hoitotoimia ja orientoidutaan sairastuessa tiedon varassa, jotka ovat muista kuin lääketieteellisistä lähteistä tulleita. Sekä vastavalmistuneet että kokeneet lääkärit tuntevat heidän toimintaansa omien havaintojen pohjalta yleensä vähän. Lääketieteellisessä lehdistössä käytetään ei-virallisesta lääkinnästä innokkaasti ”uskomuslääkinnän” nimeä, niin kuin lääketieteellinen hoito perustuisi, tai sen olisi hyvä perustua, tai se voisi perustua, johonkin muuhun kuin potilaan uskomiseen käytettyyn lääkintämenetelmään (Hernesniemi 2002). Suomalaisesta ei-virallisesta lääkinnästä on vain harvalla lääkärillä omaa kokemusta. Itse hankin sitä vuosien tutkimukseni aikana tapaamalla hyvin monenlaisia, eri tavoin kouluttautuneita parantajia. VOIMME PUHUA SUOMALAISESTA KANSANLÄÄKINNÄSTÄ, ”Finnish traditional medicine”, arvokkaana omana kokonaisuutenaan, niin kuin tänään puhutaan kiinalaisesta perinteisestä lääkinnästä. Esimerkiksi jäsenkorjaajissa on ammattitaitoisia ja kekseliäitä, mutta myös melko umpimähkäisesti toimivia henkilöitä. Tämän asiantilan pitäisi johtaa siihen, että joidenkin heistä toimintaansa tutkittaisiin pysyvän tutkijarekrytoinnin avulla. Osan jäsenkorjaajista voisi ottaa mukaan yhdeksi manuaalisten hoitojen kehittäjäryhmäksi. Tutkin jäsenkorjaajaväitökseni jälkeen parin vuoden ajan Helsingin seudun erästä energiaparantajaa. Hän istuu vastaanotolleen tulleiden potilaiden ääressä ja pitää käsiään heitä kohti. Potilailla on monenlaisia oireita, ja he käyvät yleensä samaan aikaan lääkärihoidossa. Saatoin nähdä ja tallentaa filmille potilaiden tilaa hoidon aikana: useille tuli erilaisia liikeoireita, vapinaa, jäsenten nykäyksiä. Monet kipupotilaat saivat apua oireisiinsa. Tämä monipuolisti ja syvensi ammatillista kuvaani ihmisten sairauksien hoitamisesta. Tein vuosina 1980 - 1994 tutkimusta Suomen ja erityisesti Pohjanmaan kansanlääkinnästä. Lehti-ilmoitusten avulla sain runsaasti kirjeitä Pohjanmaan ihmisiltä. Niin pystyin hahmottamaan tutkimukseni kenttää ja jäljittämään kymmeniä kiinnostavilta tuntuvia ihmisiä. Lääketieteen opiskelun aikana en ollut kuullut heistä mitään. ALKUVUOSINA MATKUSTIN SITEN USEIDEN HENKILÖIDEN LUO, joita saatoin pitää itseoppineina parantajina, ensimmäisessä tai joskus kolmannessa, neljännessä polvessa. Haastattelin heitä, äänitin heidän kertomuksiaan, valokuvasin heitä kotioloissaan tutkimus- ja hoitotoiminnassaan. Filmasin heitä kaitafilmille. Rinnan heidän tapaamistensa ajoin autolla kansanlääkintätavoista tietävien ihmisten luo eri puolilla Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaata, sekä suomen- että ruotsinkielisissä kunnissa. Yhteensä tapasin kymmeniä henkilöitä: muun muassa energiaparantajia eli parantavan käden parantajia, hierojia, jäsenkorjaajia, kasvilääkitsijöitä, kuppareita, maasäteilyn tuntijoita, verenpysäyttäjiä.


Niin keräsin laajan äänite-, valokuva- ja filmiaineiston, jota nyt olen arkistoimassa SKS:n äänitearkistoon. Äänitteitä on noin 120 tuntia C-kasetteina, valokuvia noin 500 kpl, ja S-8-kaitafilmejä sekä videofilmejä noin 25 tuntia. Tein myös laajan kyselyn jäsenkorjauskulttuurista Pohjanmaalla 22 kunnassa yli 3000 hengen otokselle. Tutkimuksessani ovat avustaneet myös varta vasten hoitooni tulleet henkilöt, hoitoon, jota annoin lääkärinä yhdessä kansanparantajien kanssa lääkärin ja kansanparantajien hoitoyhteistyöni aikana vv. 1985 - 1990. Suomalaisen kansanlääkinnän tutkimustyöni tuotti useita tieteellisiä ja populaareja artikkeleja, ensimmäisen oppikirjan (Hernesniemi 1995) ja ensimmäisen lääketieteellisen väitöskirjan suomalaisista jäsenkorjaajista (engl. bonesetter; Hernesniemi 1999). Johdollani perustimme keskipohjalaisten kansanparantajien kanssa Kansanlääkintäkeskuksen Kaustisen kuntaan. Sitä johdin vv. 1987 - 1990. Päätoimitin tuolloin myös maan ensimmäistä kansanlääkintälehteä ”Pohakkaa” (1987 - 1989). KUN NYT TUTKIMUKSENI ALOITTAMISESTA on kulunut 35 vuotta ja palautan mieleeni ajanjakson tapahtumia ja työn tuloksia, on sanottava että julkaisut ja projektit osittain onnistuivat, osittain eivät. Perustamani yhteistyökeskus Pohjanmaalla on edelleen olemassa, mutta merkittävää tutkimusta ei siellä juuri tehdä. Yhtään yliopistollista tutkimus- ja opetusvirkaa ei ole perustettu Suomeen kansanlääkinnän tutkijoille. Maamme lääketieteen opiskelijat ovat alasta yhtä tietämättömiä kuin ennenkin. Mistä tällainen asiantila johtuu? Miksi lääketieteellisen tutkimuksen ja opetuksen johtavat henkilöt eivät kiinnostu yksinkertaisista ajatuksista ja menetelmistä ? Mitä potilaan mielessä, päässä tapahtuu silloin kun hän on terapeutin hoidossa, jonka apuun hän täysin luottaa ? Tämän asian tunteminen on lääketieteellisen tiedon ydintä. Millaiseen ei-virallisten parantajien toiminnan tutkimukseen sitä nyt ohjaisin? Tutkituttaisin ensimmäiseksi, mitä henki- eli energiaparantajan ja hänen potilaidensa mielessä, hermostossa ja kehossa tapahtuu hoitojen aikana. Tämän hoitokaksikon vuorovaikutuksen käyttö erinomaisena esimerkkitapauksena lisäisi neurofysiologista tietoa parantumisaktivaatiosta yleensä.

KIRJALLISUUTTA: Hernesniemi, Antti. 1995. Jäsenet paikalleen, paha veri pois. Kansanlääkintä terveydenhoidon kentässä. Yliopistopaino. Helsinki. Hernesniemi, Antti 1999. Presentation of Bonesetter-Patient Collaboration through Positiographical Cinemanalysis. Väitöskirja. 190 s. Oulu: Oulu University Press. Hernesniemi, A. Do healers with healing hands emit thermal radiation to patients? Poster. Abstraktikirja. Lääketiede 2001. Hernesniemi, A. ”Uskomuslääkintä”. Suomen Lääkärilehti. 2002. Sundblom, M. et al. 1990-luku. Tutkimus ”henkiparantajien” (”spiritual healers”) hoidoista. LT Antti Hernesniemi 2015. Lääketieteellisen kansanparannustutkimuksen historia Suomessa väitöskirjojen valossa.

Neljä lääkäreiden tekemää lääketieteellistä väitöskirjaa kansanparannuksesta ELIAS LÖNNROT. Finnarnes magiska medicin. Tutkimus suomalaisten perinteisestä lääkintätaidosta. Suomen Suuriruhtinaskunnan Keisarillinen Yliopisto. Helsinki. 1830-luku. ERKKI PELKONEN. Über volkstümliche Geburtshilfe in Finnland. Tutkimus suomalaisten kansanomaisista synnytystavoista. Helsingin yliopisto. 1930-luku. PERTTI ARKKO. Syövän kansanomaiset hoidot Suomessa. Oulun yliopisto. Kansanterveystiede. 1985. Kyselytutkimus väestön koivuntuhkalipeän käytöstä syövän hoidossa. ANTTI HERNESNIEMI. Presentation of bonesetter-patient collaboration through positiographical cinemanalysis. Oulun yliopisto. Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos. 1999. Tutkimus jäsenkorjaajien hoitomenetelmistä. Esitys elokuvallisesta menetelmästä ja käsitteistä jäsenkorjaushoidon eri liikkeiden tarkkaan kuvaamiseen. Ainestona keskipohjalaiset ja eteläpohjalaiset jäsenkorjaajat. Erityisesti alaveteliläisyntyinen rouva Ina Nygren-Känsälä.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

17


”Meille syntymälahjana annettu terveyden pääoma”

T

Jukka Laitakarin artikkelin (Pohakka 1/88) pohjalta louhinut KAARNE KARJALAINEN

erveyden voimavara on täyttymättä sen takia, että me pääosin yhteiskuntana ja pienessä osin yksilöinä emme halua hyvää terveyttä. Maassa, jossa ihmisenä olemisen perusasiat, tunteet, on perin pohjin torjuttu, sairaudet jylläävät. Kun me hylkäämme tunteet, me samalla hylkäämme itse elämän – ja myös terveyden. Sanalla terveys on monissa kielissä hyvin kokonaisvaltainen, jopa henkis-uskonnollinen merkitys. Englanninkielen HEALTH on sukua sanoille WHOLE, kokonainen ja HOLY, pyhä. Suomen kielessä terve tarkoittaa myös tuoretta – esim. ”terve puu”, luonnollista – esim. ”terve kasvu” ja ehyttä - ”terve kallio”. Täten kun käytämme sanaa terveys, kosketamme syvälle ihmisen, voisi sanoa jopa elämän, perusolemukseen. KOKONAISVALTAISUUTTA KOROSTAVAT MYÖS useat terveyden ideaalimääritelmät. Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee terveyden paitsi sairauden puuttumisena myös ”täydellisenä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilana.” Paitsi, että tällaiset määritelmät voivat olla meille ulkoinen tiennäyttäjä ja tavoite, ne voivat myös kertoa sisäisestä perusolemuksestamme. Brasilialaisen psykoanalyytikon Norberto Keppen hengessä voisi sanoa, että perusolemukseemme kuuluu paitsi hyvyys, totuus ja kauneus myös täydellisen terveyden potentiaali. Se, miten tämä potentiaali ilmenee jokapäiväisessä elämässämme, kertoo meille siitä, minkälaisia valintoja me yksilöinä ja kollektiiveina olemme tehneet. VOIMME TARKASTELLA OLEMASSA OLEVAA TERVEYTTÄ suhteessa ideaaliterveyteen tai terveyden peruspotentiaaliimme jatkumona. Siirtyessämme jatkumon keskeltä kohti sen toista päätä oireet, vaivat ja sairauden aste lisääntyvät. Siirryttäessä kohti jatkumon toista päätä terveys lisääntyy. Olemme positiivisen terveyden alueella, kunnes päädymme täydellisen terveyden tilaan. Miten näihin eri määritelmiin tulisi suhtautua? Joku voi sanoa: senhän jo tiesinkin – täydellinen terveys on vain utopiaa. Joku toinen sanoisi: sepä olikin hauskaa – en olekaan yksin vaivoineni. Jos taas otamme tri Keppen näkökannan, johtopäätös on selvä: me ihmiset emme taida osata valita hyviä asioita elämässämme!

KIRJALLISUUTTA:

* WHO. Evaluation of the strategy for health for all by the year 2000. Copenhagen, WHO 1986. * Keppe, N.R. Liberation of the People. The Pathology of Power. New York, Proton 1986. * Parantainen, J. Suomalaisen sairastamisen semanttinen differentiaali. Mielenterveys 2:11-16 1987. 18 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

MIKÄ ESTÄÄ MEITÄ YKSILÖINÄ JA KANSANA Valitsemasta terveyttä? Lääkäri Jouko Parantainen kuvaa artikkelissaan meitä suomalaisia: ”Meillä myönteiset tunteet olivat heikkoja ja kielteiset voimakkaita, päinvastoin kuin missään muualla. Suomalaiselle viha edusti voimaa, kateus melkein yhtä suurta latausta, ja pelkokin kuului tunteista väkevimpiin. Vain rakkaudella ei ollut energiaa, asteikossa se jäi heikkouden puolelle. Vielä surkeammin sijoittui sympatia, ja mielihyvä assosioi pelkästään voimattomuutta.” Ei ihme, että maassa, jossa ihmisenä olemisen perusasia, tunteet, on näin perin pohjin torjuttu, sairaudet jylläävät! Uskon, että vasta sitten kun tiedostamme korulauseiden ja kauniin ulkokuoren alla piilevät elämää estävät ja torjuvat asenteemme, voimme ryhtyä yksilöinä ja yhteiskuntana tositoimiin terveytemme voimavarojen kasvattamiseksi.


SUSANNA AARNIO

VEDEN VOIMA TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

19


Kuppari-Hanna hoitaa Jokaisen asiakkaan maailmankatsomusta on kunnioitettava, sanoo 10 vuotta yrittäjänä kansanparantajan työtä tehnyt Hanna Aro-Heinilä

20 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

K

aikille meille on mahdollista opetella kohtaamaan selittämättömiä asioita, sanoo Livonsaarella Turun kupeessa yrittäjänä toimiva Kuppari-Hanna eli Hanna Aro-Heinilä. Kymmenen vuotta yrittäjänä toiminut kolmen pojan äiti hoitaa muun muassa kuppaamalla, kalanruototekniikalla, vaistonvaraisella ja sisäelinhieronnalla, syvärentoutuksella sekä käsien, jalkapohjien ja pään alueen käsittelyllä. Hän korostaa kuitenkin sitä, että hoito tapahtuu aina vaistonvaraisesti ja siten, että asiakkaan maailmankatsomusta kunnioitetaan. – Olen kansanparantaja. Hoidan sekä fyysisiä että henkisiä vaivoja. Puoleeni käännytään etenkin vaivoissa, joihin ei ole tarjolla selvää diagnoosia tai toimivia hoitomenetelmiä. Usein työni on meneillään olevan lääketieteellisen hoidon tukemista tai jälkihoitoa raskaiden hoitotoimenpiteiden päätyttyä. – En ole viisas pöllö, joka tietäisi mistä tässä maailmassa on kysymys. Olen matkustaja itsekin. Ei minulla ole suoraa selitystä sille, mistä parantajantaitoni tulevat, hän sanoo. – Olen lakannut antamasta nimiä tekniikoille, joita on monta. Jotkut reagoivat hyvin voimakkaasti jalkapohjien hoitamiseen ja toiset saavat avun syvärentoutuksesta. Osa asiakkaista ei pidä hieronnasta lainkaan, silloin neulat ja painelu toimivat paremmin. Toisinaan ohjaan paranemista juttelemalla, toisinaan taas rupattelen niitä näitä. On monia kehon kohtia, jotka toimivat porttina


vaistonsa varassa ihmiseen. En ole yhden tekniikan parantaja. Mitä kauemmin ja mitä ennakkoluulottomammin tätä työtä tekee, sen tärkeämmäksi tulee hoidon kokonaisvaltaisuus. Myös terve itsekritiikki on tärkeää, sitä voisi alalla toimijat mielestäni harrastaa enemmänkin - muutoin kritiikki tulee kovaäänisenä alan ulkopuolelta, Kuppari-Hanna sanoo. KARJAKON KOULUTUKSEN SAANEESTA nuoresta naisesta tuli kansanparantaja henkilökohtaisten kokemusten kautta. Ensimmäinen sattuma oli kokemus verenseisautuksesta ja sen jälkeen asiat ovat edenneet omalla painollaan. – Maailmassa tapahtuu asioita, joita ei pysty selittämään. Myös näitä kokemuksia on kunnioitettava. Parhaimmat oppinsa Kuppari-Hanna kertoo saaneensa vanhemman polven kansanparantajilta, hiljainen tieto siirtyy seuraavalle polvelle kun malttaa kuunnella. Luontaishoitoa lukuisilla kursseilla opiskellut Aro-Heinilä sanoo, että vaikka opinnot ovat antaneet uusia näkökulmia kansanparantajan työhön, yksikään kurssi ei ole yltänyt

siihen, mitä vanhemmat parantajat ovat pystyneet nuoremmalleen antamaan. – Perinteiset hoitomuodot elävät väkevämmin uudistuessaan jokaisen parantajan käsien kautta. Olen seurannut monen vanhemman polven kansanparantajan työskentelyä ja sittemmin kehittänyt oman käsialani. Katse on kohti uutta. Esimerkiksi kalanruototekniikaksi kutsuttua vanhaa suomalaista akupunktiota ei tehdä enää kalanruodoilla, vaan steriileillä neuloilla. Samoin kuppaussarvet ovat muovisia – vain kirves on edelleen sepän takoma ja äidinmaidossa karaistu. Kaikki kuppausvälineet steriloidaan autoklaavissa. SYMPAATTINEN JA HERSYVÄ NAINEN USKOO, että taito hoitaa ja parantaa tulee vaistonvaraisesta maailmasta, joka on jokaisella erilainen ja aina henkilökohtainen. – En selittele parantumistapahtumia, koska en tiedä mitä on tapahtunut enkä helpolla lähde avaamaan tapahtumia uskonnon tai maailmankatsomuksen kautta. Minulle on tärkeää, että jokainen rakentaa kokemukTIETÄJÄ IÄNIKUINEN

21


sen itse oman elämänfilosofiansa kautta. Haluan pysyä mahdollisimman vapaana ja kunnioittaa samaa myös asiakkaissani. Kuppari-Hanna sanoo elävänsä rajapinnalla näkyvän ja näkymättömän maailman kanssa. – Olen kahden maailman kansalainen. Päivä- ja unitajunnat sekoittuvat arjessani toisiinsa. Koen, että kykyni sivuuttaa omat älylliset rajoitukseni on tosi tärkeä työkalu. Tykkään edelleen lypsää lehmiä kaverin navetassa, mutta viihdyn myös erinomaisen hyvin parantajan roolissani. Ammatti-identiteetti ei ole niin tärkeä. Se on kuitenkin jotain ulkoista. KYMMENEN VUOTTA YRITTÄJÄNÄ on pitkä aika kenelle tahansa ja varsinkin kansanparantajalle. Pienestä ja vähästä alkanut hoitotyö kasvoi nopeasti ja kun asiakkaita alkoi

22 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

tulla, oli yrityksen perustamisen aika. – Nyt otan korvauksen parantamistyöstä, maksan arvonlisäverot ja kerrytän eläkettäni. Olen todella tyytyväinen elämäntilanteeseeni. Livonsaarella pyöreitä vuosia juhlistettiin perheenäidin uusilla työtiloilla. Marraskuussa 2014 avattu Parantola on hirsirakentajana työskentelevän puolison taidonnäyte. Kupattavat saavat nauttia puukiukaan lämmöstä ja turvallisista perinnehoidoista. Hoitotupa on tilava ja sen sydäntä, luonnonkivitakkaa, lämmitetään talvisaikaan päivittäin. – Puolisoni päätti, että ei halua enää edustaa, vaan lukea aamun lehden kalsarit jalassa. Niin minä ja asiakkaani saimme uudet tilat kotipihamme ulkopuolelta. Täällä on hyvä tehdä työtä, perinnehoidot ja nykyaika kulkevat käsi kädessä. Hanna Aro-Heinilä tekee tiivistä yhteistyötä myös virallisen lääketieteen edustajiensa kanssa. Moni lääkäri lähettää asiakkaansa kupattavaksi ja erityisesti Aro-Heinilän arpikudoshoidot ovat herättäneet kiinnostusta virallisen lääketieteen edustajien keskuudessa. – Tykyttävät ja kiristävä arpikudokset paranevat ilman dramatiikkaa ja ylimääräistä mystiikkaa. Hoito tulee jostakin selkärangasta. Minulle riittää, että se toimii. Uskon, että yhteistyöni lääkäreitten kanssa edistää kansanparannuksen asemaa. – Olen aikanaan sen valinnan tehnyt, että teen tätä työtä viranomaisten näkökulmasta katseenkestävästi, tämän aikakauden ehdoilla samalla pysyen uskollisena jollekin näkymättömälle, selittämättömälle ja ajattomalle, Kuppari-Hanna kiteyttää.


Äänet tuntemattomasta

HANNA ARO-HEINILÄ

anhemman miehen rehevä, murteinen ääni kertoo minulle puhelimessa erikoista tarinaa. Hän etsii apua ystävälleen, joka kuulee vieraiden äänten juttelevan hänelle häiritsevästi, etenkin öisin. Mies vakuuttaa minulle, että virallinen terveydenhuolto on hänet terveeksi todennut. Lääkkeistä hänelle oli tullut vain huono olo. En tiedä, millä tavalla tällaiset ilmiöt kuuluisi selittää. Luonani käy monenlaisia ihmisiä. Samoin kuin muutkin, joudun toisinaan kamppailemaan ennakkoluulojeni kanssa, niin kotoisaksi kuin tunnenkin oloni selittämättömillä vesillä. Mietin, onkohan tapaus sittenkään minun hoidettavissa? Onkohan hän niin huonokuntoinen ja hauras mieleltään, että hän kuuluisi toisenlaisten ammattilaisten hoitoon? Lupaan auttaa miestä sillä ehdolla, että hänen itsensä tekee mieli tulla nimenomaan minun luokseni. Lupaan pitää hänestä hyvän huolen ja kuunnella koko tarinan – ja sitten katsoa mitä on tapahtuakseen. Kaikki alkoi siitä, kun hän oli suuren elämänmuutoksen pyörteissä päätynyt erään hengellisen liikkeen parantamiskokoukseen. Liikkeenjohtaja oli laittanut käden hänen päällensä ja hän oli menettänyt tajuntansa. Tapahtuneesta oli kulunut yli 10 vuotta. Mies oli normaalisti työelämässä ja koki muutoin voivansa hyvin, paitsi että kärsi kuulemistaan äänistä, sillä ne koskivat aina jotain ikäviä asioita. Vaati myös paljon tahdonvoimaa olla välittämättä äänistä. Mies kertoi, että Parantolaan sisääntullessa äänet olivat hiljenneet. Lävitseni menivät kylmät väreet. Vakuutin hänelle, että hän saa apua. Siitä, mitä sen jälkeen tapahtui, en osaa kertoa. Osa minusta näki, mistä oli kyse. Osa minusta kurkotti maailmaan, jonne ymmärryksemme ei yllä. Iso mies lähti Parantolasta kyynelehtien ja tietäen, että hänen ei enää tarvinnut kärsiä vieraiden äänien keskustelusta. Olin tavattoman iloinen hänen vapauden tunteestaan. Uskon, että kaikki arvailut siitä, mitä mies kävi läpi 10 vuotta sitten ja nyt, ovat vaillinaisia. Kova tuulenpuuska peltoaukealta päin painautuu hirsiseiniä vasten humisten. Tuvassa vallitsee sanoinkuvaamaton rauha ja turvallisuuden tunne.

Kuppari-Hanna 040-59 05 379 Pohjanpääntie 90b 21180 Livonsaari hanna.aro-heinila (at) yhteisokyla.net

V

”Paranemisen saat aikaan sinä. Vaikka sinulla olisi pitkäaikainen sairaus muista, että kehosi on tehty uusiutumaan. Luovu mielesi asettamista esteistä paranemiselle.”

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

23


Parantavat kädet Heikki Aalto tuntee toisen kivun ja tietää miten siitä päästään

E

nsimmäinen tunne on kutina ja outo olo: onko tässä mitään järkeä? Mutta kun Heikki Aallon hoitavat kädet ”vispaavat” ensin takaraivosta alas kohti ristiselkää ja sitten ylöspäin ohimoiden korkeudelle otsaa, tulee ihmeen lämmin ja levollinen olo. Kun hoito päättyy, voimallista kosketusta jää kaipaamaan. Heikki Aallosta tuli kansanparantaja, kun lääkärit eivät löytäneet syytä miestä lapsuudesta asti kiusanneisiin mystisiin vaivoihin. Omaa kehoa tunnustelemalla ja kipupaikkoja koskettamalla vuosikymmenten polte hävisi. Aalto ymmärsi saaneensa parantavat kädet. Työ linja-autonkuljettajana sai jäädä ja kempeleläisestä tuli ammattimainen kansanparantaja. VUOSIEN SAATOSSA ASIAKKAINA ON OLLUT niin imeväisikäisiä koliikkilapsia, migreenipotilaita, nivel- ja tukielinvammoista kärsiviä aikuisia, synnytys- ja vaihdevuosivaivoja sairastaneita perheenäitejä kuin parantumattomia sairauksiakin poteneita asiakkaita. – Jokainen asiakas on ainutlaatuinen, kahta samanlaista hoidettavaa ei ole. Asiakkaan ja hänen vaivojensa edessä pitää olla nöyrä, kansanparantaja sanoo. Jokainen parantuminen on yhtä suuri ilonaihe. Aalto ei lähde nimeämään tai erottelemaan hoitotekniikoitaan. Kansanparantajan työkaluja ovat hänen omat kätensä, jotka etsiytyvät kivun luo. Hän tietää olevansa tekniikkansa ainoa edustaja ja toivoo, että löytäisi jostakin oppipojan jatkamaan työtään. 1970-luvulla alkanut parantajan työ on nyt loppusuoralla, sillä ”tässä iässä ei enää mahottomia jaksa”, tietää Aalto. – Kautta aikojen kansanparantajat ovat oppineet toisiltaan. Jokaisen kädenjälki on omanlainen, mutta hoidot kehittyvät vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, hän sanoo. HEIKKI AALLON HOITOFILOSOFIAN TAUSTALLA OVAT HERMOJÄNTEET, joiden väärinsijoittuminen selittää parantajan mielestä useimmat vaivoistamme. Syy myös miehen omiin vaivoihin löytyi niistä. – En ole lääkäri enkä osaa asiaa lääketieteellisesti selvittää, mutta näin minä olen sen kivun ja kehon kautta oppinut itseltäni ja muilta. Kun tietää syyn, vaivaan on useimmiten myös hoito. Aalto lähtee tekemään hoitoa koskettamalla, kädet etsivät kunnes löytävät ja niin parantaja voi lähteä korjaamaan hermoratoja ja löytää jänteille oikean tilan. Yleensä kipu jää hoitopöydälle jo ensimmäisellä kerralla. Vanhempi ja vaikeampi vaiva on kuin sipulin kuorimista ja lähtee purkautumaan kerros kerrokselta, jolloin parantaja pääsee lähemmäksi hoidettavan ongelmaa. MISTÄ PARANTAJAN VOIMA TULEE? Aalto myöntää miettineensä asiaa usein itsekin ja päätyneensä siihen, että ”voima annetaan ylhäältä”. Sen kummemmin

24 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

25


sitä ei voi selittää. – Sen vaan tuntee, kun pystyy auttamaan, hän sanoo. Hoitaminen antaa paljon, mutta myös vaatii. Energiahoidoissa takki on asiakkaan lähdettyä tyhjä, mutta voimat palaavat kyllä pian. – Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pidempään voimaantuminen kestää.

”Kautta aikojen kansanparantajat ovat oppineet toisiltaan. Jokaisen kädenjälki on omanlainen, mutta hoidot kehittyvät vuorovaikutuksessa toistemme kanssa.”

26 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

MONEN VANHANPOLVEN PARANTAJAN TAVOIN Heikki Aalto iloitsee kansanparannuksen nosteesta. Alalle on tullut nuoria parantajia ja vanhan kansan viisaudet kiinnostavat yhä useampia. – Kyllähän tässä pohjaa täytyy olla, kun näillä konsteilla on hoidettu ihmisiä vuosisatojen ajan. Ei tämä viisaus mihinkään katoa, hän sanoo. KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVILLÄ Heikki Aalto osallistuu tänä vuonna vain seminaariin, jossa kertoo hoitomuodoistaan ja työstään. Toiveena on, että juttusille sattuisi kansanparannuksesta kiinnostunut ja sille altis hoitaja, jonka voisi vihkiä oman hoitomuodon saloihin. – Sitä olen ihmetellyt, että kun satoja vuosia on hoidettu, ei käyttämäni tekniikka ole muitten tiedossa. Yli 40 vuoden ajan olen tehnyt näitä hoitoja, jotka ovat tuoneet valtavan määrän tuloksia. Kyllä minä toivon, että myös tämä hoito jatkuisi perimätietona seuraaville sukupolville. Siksi olen valmis opettamaan alalla jo olevia tai alalle tulevia hoitavia käsiä.


Vuosisataista hoitoperinnettä Rauno Säkkinen hallitsee perinteet ja anatomian – kalevalainen jäsenkorjaus on yhteistyötä koululääketieteen kanssa

K

alevalainen jäsenkorjaaja Rauno Säkkinen jatkaa vuosisataista hoitoperinnettä. Uteliaisuudesta alalle päätynyt kuusamolaisyrittäjä sanoo, että kalevalainen jäsenkorjaus on yhteistyötä koululääketieteen kanssa. – Hoito käsittää kaikki liikeratoihin vaikuttavat anatomiset osa-alueet lähtien liikkeelle jaloista ja päätyen päähän. Siinä vapautetaan lihakset, sidekudokset, kudosnestekierto, verenkierto ja hermotoiminta luonnolliseen tilaan sekä nivelpinnat kohdalleen. Säkkisen mukaan kalevalainen jäsenkorjaus lähtee siitä, että ihminen on kokonaisuus, jota tulee myös hoitaa kokonaisuutena. Hoidon aluksi pyritään selvittämään kaikki tuki- ja liikuntaelinten poikkeavuudet ja niiden aiheuttajat. Ideana on hoitaa ei vain kipukohtaa, vaan ennen kaikkea ongelman aiheuttajaa: kalevalainen jäsenkorjaus parantaa vaivoja vaikuttaen kipuun ja sen aiheuttamaan haittaan, toimintakykyyn sekä elämän laatuun. – Hoidossa mobilisoidaan niveliä, parannetaan sidekudosten ja lihasten liikkuvuutta venyttämällä niitä asiakkaan omaehtoisia liikeratoja hyödyntäen, hän kertoo. Valoisissa tiloissa Kuusamon keskustassa työskentelevän Säkkisen asiakkaita ovat kaikenikäiset. Opintonäytetyö kertoi kuitenkin tarkempaa tilastotietoa asiakkaista: kaksikolmasosaa on naisia ja keski-ikä 47 vuotta.

Kalevalainen jäsenkorjaus Perustuu vanhoihin kansanparannusperinteisiin, jotka esiintyvät kuvakielellä kirjoitettuna myös Kalevalassa. Yleisin hoitomuoto on jäsenkorjaus, joka on saanut eri muotoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu koko tukirakenteen kineettisen ketjun tasapainottamiseen mobilisaatiokäsittelyn avulla. Kalevalaisessa jäsenkorjaushoidossa tasapainotetaan mobilisaatiokäsittelyn avulla hoitoa tarvitsevan koko tukirakenteen kineettinen ketju aina jalkapohjista kallonrajaan saakka. www.kansanlaakintaseura.fi TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

27


Kansanparannus ennen ja nyt

K

ansanlääkintä edustaa maapallomme vanhinta lääkintäperinnettä. Kautta aikojen ovat erilaiset sairaudet ja kuolema vaatineet asiantuntevan auttajan hoitokeinona. Näistä tarpeista syntyi myös ensimmäisten kansanparantajien, shamaanien, hoitokulttuuri. Shamaani eli suomalaisittain noita toimi yhteisössään eli esihistoriallisen kauden luonnonvaraisessa metsästäjä-keräilijäkulttuurissa välittäjänä luonnon, henkimaailman ja oman yhteisönsä välillä. Muinaisessa maailmankuvassa taudit ja sairaudet nähtiin johtuvan viime kädessä sielun menettämisestä tai anastamisesta. Samanistinen parantaminen on siis pitkälti ollut sielunhoitoa ja sielunpalautusta, joka on kohdistunut johonkin kolmiosaiseksi käsitetyn sielun osista. Maanviljelyskulttuuriin siirtymisen myötä myös taudit alettiin nähdä eri valossa. Ne hahmotettiin yhä enemmän henkien, yliluonnollisten voimien tai toisten ihmisten taikakeinoin aikaansaamiksi. Uskottiin, että vain tietyt tiedot ja taidot omaava henkilö pystyi taudit ja sairaudet voittamaan. Näin siirryttiin tietäjien – shamaanin seuraajien – aikakaudelle parantamisessa. Kansanlääkintä on aina pyrkinyt selittämään irrationaaliset tapahtumat ymmärrettävästi, näin myös shamaani ja tietäjä yhteisössään. Hän kykeni järkevästi ja kansantajuisesti vastaamaan sairaan ihmisen kysymyksiin. Näin tavoitettiin luottamus hoitajan ja hoidettavan välillä ja sosiaaliset suhteet lähiyhteisöön paranivat. Samalla sairaan ihmisen maailmankuva selkeytyi. Shamaani samoin kuin tietäjä oli yhteisönsä merkkihenkilö, jonka katsottiin hallitsevan kaikki elämänkulun tiedot sairauskäsitysten lisäksi. KANSANPARANNUS SAIRAUKSISSA Viime vuosisadan alussa maassamme oli vian parikymmentä lääkäriä. Kunnanlääkäri järjestelmää ei ollut ja piirilääkäreitä oli muutama. Lääkäripula ja pitkät matkat nk. lääkärikaupunkeihin takasivat kansanparannuksen säilymisen. Sairaat ja vammautuneet hoidettiin kansan omin keinoin ja voimin. Parhaat parantajat saivat aikaan nk. ihmeparannuksia, jotka nykyaikainen lääketiede ei ole pystynyt selittämään tai tekemään. Usein tavallinen kansa vierasti koulutettuja lääkäriä, joten kansanparannukseen turvautuminen oli luonnollista ja pakon sanelemaa – ei vaihtoehtoista, kuten tänä päivänä. Kansanlääkintää ja kansanparannusta kuvaavat suuresti samat tekijät eri puolilla maapalloa. Kansanlääkintää harjoittavat asuvat yleensä seudulla, jossa virallisen terveyshuollon palveluita on tai on ollut vähän – tao palveluita ei jostain syystä haluta käyttää. Tänä päivänä kansanlääkintä on levinnyt kaikkiin suuriin taajamiin. Rinnasteisia erikoisaloja ja hoitomenetelmiä voi tavata eri puolilla maapalloa. Esimerkiksi jäsenkorjausta esiintyy merikassa, maya-intiaanien keskuudessa, Englannissa ja Ruotsissa Suomen lisäksi. Tiettyjen sairauksien yleisyys jollakin seudulla näyttää luonnonlakien mukaan herättävän tietyn erikoisalan tai hoitotapojen kehittyneisyyden tällaisella alueella. KANSANPARANTAJA Kansanparantaja on aina joko oppinut taikka saanut tietonsa joltakin vanhemmalta parantajalta ja taitajana tai sitten hän on opetellut taitonsa itse. Tapio Ko-

28 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


SUSANNA AARNIO

KULTANEITO JA ILMARINEN ponen määrittelee kansan parantajan henkilöksi, joka kansan keskuudessa joko perimiensä tai itse oppimiensa keinojen ja usein vaistonvaraisten menetelmien avulla harjoittaa parannustoimintaa. Kansanparantajan taito periytyy yleensä samassa suvussa siten, että vanhempien parantava opetti tietonsa ja taitonsa valitsemalleen seuraajalle. Useimmiten parannustaidon omaava äiti tia isä opetti taitonsa jollekin lapsistaan. Näin parannustaito siirtyi seuraavalle sukupolvelle. Parantajan taidot saatettiin siirtää muullekin, esim. lähisukulaiselle tai muulle parantajan sopivaksi katsomalle henkilölle. Tällöin oppi voitiin ostaa esim. viinaryypyllä tai palkattomalla palvelulla. HALU AUTTAA LÄHIMMÄISTÄ Parantajaksi ei ryhdytty eikä taitoja opetettu ellei parantajaksi aikovan luonteenominaisuuksiin kuulunut halu auttaa lähimmäistää. Se oli kaiken parannuksen opetustoiminnan lähtökohtana. Rehellisten ja asiansa omaavien kansanparantajien rinnalla ja jalanjäljissä on kautta aikojen kulkenut ns. puoskareita ja huijareita, joiden ainoana tarkoituksena on käyttää hyväkseen sairaan ihmisen herkkäuskoisuutta ja sairauden aiheuttamaa hätätilaa. Puoskarien parannustaidot ovat olleet yleensä täysin olemattomia. Kansanparantajien ja puoskarin ero on siinä, että puoskari ei välitä lainkaan potilaastaan ja hänelle on yhdentekevää kuinka potilaalle käy, kunhan hän vain hyötyy potilaastaan taloudellisesti mahdollisimman paljon. Siksi onkin erityisen tärkeä, ettei rehellisesti toimivia ja taitavia kansanparantajia sekoiteta näihin moraaliltaan täysin ala-arvoisiin puoskareihin. Oikealla kansanparantajilla on aina ollut korkea moraali ja erittäin suuri vastuuntunto potilaistaan ja työstään. Parantajan arvostus ei aina riippunut hänen kyvyistään parantajana, vaan hänen muusta asemastaan yhteisössä. Elämäntavoiltaan rehti ja kunnollinen oli arvostetumpi kuin juoppo maankiertäjä. Kuuluisille ja mahtaville parantajille sallittiin pieniä ominaisuuksia ja pahteitakin. Oman kylän parantajia ei arvotettu saTIETÄJÄ IÄNIKUINEN

29


moin kuin kauempaa asuvia toisten pitäjien parantajia, joiden maine on kiirinyt oman pitäjän rajojen ulkopuolelle. Parantajien joukossa oli sekä kiertäviä ammattilaisia, että niitä, jotka tekivät parannustyötä muun työnsä ohella. Heissä oli talollisia, renkejä, kyläseppä, kulkukauppiaita, räätäleitä, suutareita, pyykkäreitä jne. Parantajat eivät ole koskaan pyytäneet mitään suuria palkkioita palveluksistaan. Usein heille riitti, kun saivat talosta yösijan ja ruokaa. Tavallisesti kuitenkin heille annettiin tuntuvampaakin korvausta, kuten rahaa, kangasta, ruokaa jne. Parantajienkin keskuudessa oli ja on edelleenkin erilaisia spesialisteja aivan kuten lääketieteenkin piirissä on tänä päivänä. Oli kuppareita, hierojia, niksauttelijoita eli jäsenkorjaajia, rohdoilla ja yrteillä parantavia verenseisauttajia jne.

PARANTAJAT JAKAUTUVAT Kansanparannuksen tutkija Olavi Räsänen jakaa kansanparantajat seuraaviin ryhmiin; ekstaatikot, verbalistit, herbalistit ja teknikot. Ekstaatikot eli hurmoshenkiset noidat vaipuivat transsiin parannuksen aikana. Verbalistien eli sanalla parantajien parannusvoima oli sanoissa ja loitsuissa. Herbalistit paransivat yrteillä ja rohdoilla ja teknikot käsillään eivätkä käyttäneet lainkaan loitsuja tai taikoja.

KANSANLÄÄKINNÄN HOITOMENETELMÄT Antti Hernesniemi jakaa kansaparannuksen hoitomenetelmät käytetyn hoitolaitteen ja/tai annetun lääkkeen mukaan seuraavasti: 1. Ihon läpitunkevat eli invasiiviset menetelmät 2. Ei-invasiiviset menetelmät Käytetyllä instrumentilla saattoi olla myös henkilöitynyt tehtävä; esineen koettiin suorittaneen parantamistyön parantajan sijasta. Esimerkiksi maya-intiaanien ”fortuna” eli pieni luunkappale, näyttää parantajalle vian sijainnin potilaassa. Toisaalta, instrumentteja ei käytetty läheskään aina kuten verenpysäytyksessä (pysäytys- eli sulkusanat) ja kaukoparannuksessa.

SAUNA PARANNUSPAIKKANA Suomalaisessa kansanperinteessä ja kansanparannuksessa sauna on aina ollut erittäin keskeisellä paikalla. Sauna on ollut suomalaisten kylpy ja kylpylä kautta aikojen. Turhaan saunaa ei ole sanottu köyhän miehen lasaretiksi apteekiksi. Sen lämmössä on rentoutettu lihakset ja virkistetty mieltä. Varsinaiset vesihoidot eivät kuuluneet perinteisiin suomalaisiin hoitomuotoihin, vaan ne ovat pääasiassa tällä vuosisadalla levinneet maahamme muualta Euroopasta. Kun saunaa lämmitettiin parannustarkoituksiin, se lämmitettiin ukkosen kaatamilla puilla, jolloin siitä tuli erittäin tehokas. Myös pihlajapuulla lämmitetystä saunasta tuli erittäin tehokas parannusvoima. Parantavana vihtana käytettiin leppävihtaa eikä tavanomaista koivuvihtaa. Kipeää kohtaa vihdottiin aina ylhäältä alaspäin, jolloin vaiva kulkeutui pois kehosta. Jos vihtominen aloitettiin jaloista, uskottiin, että vaiva painui syvemmälle kehoon. Kipeää kohtaa piti saunassa painella koivun tai lepän lehdillä. Myös kiuaskivellä tai määrätystä kohdasta saunan lattialta otetulla maalla on ollut parantavaa vaikutusta. Kaikenlaisiin kolotuksiin ja särkyihin saunan lämpö teki hyvää. Löylyn vaikutus30 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


ta voitiin vielä lisätä erilaisilla ulkoisilla tai sisäisesti otetuilla rohdoilla kuten viinalla ja tervalla: tällöin mm. vilustumissairaudet, yskä ja kuumekin saivat kyytiä. Jos kuitenkin ruumiissa oli avohaava tai loukkaantunut silmä, niin tällöin ei löylynvihojen pelossa saunaa suositeltu. Parantajan perinteinen parannuspaikka oli sauna. Uskottiinhan siellä myöskin yliluonnollisten voimien sekä henkien asustavan. Sauna oli pyhä ja kunnioitettu paikka, jota koski monet käyttäytymissäännöt. Saunassa ei sopinut pitää kovaa meteliä, ettei saunanhaltija suuttuisi.

SAIRAUKSIEN JA ONNETTOMUUUKSIEN ENNALTAEHKÄISY Sairauksien sekä onnettomuuksien ennaltaehkäisy erilaisin varo- ja suojautumiskeinoin kuului niinikään kansanparantajien parannustoimintaan. Sairauksilta ja onnettomuuksilta voitiin suojautumiskeinoin kuului niinikään rauta- ja teräesineillä. Jos niitä kantoi mukanaan ja säilytti nukkuessaan tyynynsä alla, näillä voitiin erityisesti estää ja ehkäistä painajaisia ja noidannuolta. Myös suojamerkeillä, kuten viiskannalla ja Hannunvaakunalla, oli suojaava merkitys talolle ja sen asukkaille pahoja voimia vastaan. Luonnonhenkien ja haltijoiden lepyttämiseen sekä hyvittämiseen käytettiin uhriaineita usein kultaa, hopeaa, suolaa, jyviä ja jauhoja.

MYÖS MEKAANISIA HOITOTAPOJA Edellä on kerrottu pääasiassa sellaisista parannusmenetelmistä ja -tavoista, joihin liittyy jotain taianomaista, yliluonnollisia käsityksiä tai toimintoja. Kuitenkin kansanparannus pitää sisällään runsaasti erilaisia mekaanisia hoitotapoja kuten hieromista, kuppaamista, verenlaskua, jäsenten sitomista ja jäsenten korjaamista eli paikalleen panoa, jolloin sijoiltaan mennyt jäsen laitettiin takaisin tilaansa. Myös kansanomaisilla rohdoilla, voiteilla sekä lauteilla oli vankka asemansa perinteisessä parannustoiminnassa. Tosin näihinkin parannustapoihin usein liittyy taianomaisia loitsuja ja menoja. Kovin jyrkkää rajaa ei taianomaisten ja luonnollisten parannuskeinojen välille voi vetää.

JÄSENKORJAUS Hierojien lisäksi vanhinta kansanparannusta ja perinnettä edustavat nikamienkäsittelijät niksauttajat eli jäsenkorjaajat, niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Tämä perinne on kansainvälistä ja hyvin vanhaa. Selkärangan käsittelyä eli manipulaatiota harjoitettiin (ja kirjoitettiin) jo Hippokrateen (n. 460 – 377 eKr.) ja Albucasisin aikana. Vanhaa kreikkalaista tai arabialaista lääketiedettä kuvaavista vanhoista lähteistä nähdään, kuinka potilaan selkää venytetään ja nikamia painollaan paikoilleen. Indo-Kiinassa parituhatta vuotta vanhoissa temppeliraunioissa on korkokuvia, joissa kuvataan selkävaivojen hoitoa käsiottein. Myös erilaisia selkätukia on eri puolella maailmaa tehty jo hyvin varhaisina aikoina. Selkä näkyykin olevan ihmisen heikoin kohta kautta aikojen. Jäsenkorjaus on kansanomaista kivun tai muun epämiellyttävän tuntemuksen tai toimintahäiriön hoitoa. Hoito tapahtuu useimmiten käsin. Kalevalan 15. luvussa sanotaan: ”Jos on luu luiskahtanut, siihen luuta luiskahuta. Jos on jäsen järkähtänyt, siihen TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

31


jäsentä järkähytä. Jos on liha liikahtanut, siihen lihaa liikahuta. Jos on suoni suikahtanut, siihen suonta suikahuta”. Selkä- ja niskavaivat ja jäsenten paikaltaanmeno ovat tavallisimpia syitä, miksi jäsenkorjaajan puoleen on käännytetty. Nikamia käsitellessä niksauttaja korjaa käsiottein nikamien ja nivelien asentoja ja toimintavirheitä. Sairauksien syynä niksauttajat uskovat olevan selkänikamien virheasennot ja siitä johtuvat kiputilat. Niksauttaja tunnustelee herkin sormin potilaan kudoksia ja lihaksia etsien niistä kipeän kohdan. Sen jälkeen hän venyttelee, taivuttelee ja kääntää kipeää jäsentä tai kohtaa nähdäkseen liikerajoituksen ja aristavan paikan laajuuden. Lopuksi hän suorittaa varsinaisen niksautuksen eli jäsenkorjauksen, joka on nopea ja napakka nykäisy kivuttomaan suuntaan tai rauhallinen ja hitaampi korjaustapa, kuten Pohjanmaalla tänäkin päivänä käytetty nk. ”Perskynkkä- menetelmä”. Meilläkin usein käytössä ollut ja vieläkin usein käytetty selänhoitokeino on ollut antaa pienten lasten kävellä aikuisten selän päällä, näin saatiinkin ja saadaan useasti apua sekä lievitystä vaivoihin. Käsitellessään nikamia parantava korjaa niiden virheasentoja erityisin käsiottein. Parantaja voi jopa yhdellä käsittelykerralla parantaa sellaisia vaivoja ja kiputiloja, joista parannettava on voinut kärsiä useita kuukausia tai jopa vuosia. Monien sairauksien syyn parantavat uskovat löytyvän selästä, lähinnä selkänikamien virheasennoista, joista, joista aiheutuvat kovatkin kiputilat voivat invalidisoida hyvinkin pahasti.

SAIRAUSKÄSITYKSET Jäsenkorjaajan mielestä nikama tai nivel voi olla pois paikoiltaan, nyrjähtänyt nilkka saattaa olla ”auki” tai voimasuoni on pudonnut paikaltaan. Parantaja tunnustelee herkin sormin asiakkaan kudoksia, lihaksia sekä jänteitä etsien kipeitä kohtia. Sitten hän liikuttelee, venyttelee, taivuttelee ja kääntelee kipeätä jäsentä tai paikkaa nähdäkseen liikerajoituksen ja aristavan paikan laajuuden. Lopuksi hän suorittaa varsinaisen niksautuksen eli jäsenkorjauksen, joka on nopea ja napakka nykäisy kivuttomaan suuntaan tai rauhallinen ja hitaampi korjaustapa kuten Pohjanmaalla tänäkin päivänä paljon käytetty nk. Perskynkkä-menetelmä”. Oikein tehtyinä toimenpiteet ovat täysin tuskattomia. Jäsenkorjauksessa jäsenkorjaaja käsittelee muitakin kudoksia kuin vain kipeä kohtaa. Hän tutkii luustoa, lihaksistoa, jänteitä, niveliä, hermostoa, ihoa ja ihonalaiskudosta kokonaisuudessaan. Usein parantajilla on käytössään pieni huone ja siellä plintin tapainen hoitopöytä. Joillakin on käytössä jonkinlaisia, usein itse kehitettyjä vetolaitteita tai hihnoja. Mitään kovin erikoisia välineitä ja korkea ammattitaito. Käsittelyn aikana asiakas makaa, joskus myös istuu, plintillä tai muulla kovahkolla alustalla, esim. penkillä nilkkaa tai polvea käsiteltäessä. Niskanikamia käsiteltäessä asiakas useimmiten makaa selällään tai istuu tuolilla täysin rentona. Selän nikamia käsiteltäessä ollaan useimmiten makuuasennossa vatsallaan hoitopöydällä. Selän korjausta suoritetaan myös istuallaan. Asiakas on joskus itsekin aktiivisesti mukana hoitotoimenpiteissä. Hän taivuttelee, venyttelee tai kiertää itseään jäsenkorjaajan ohjeiden mukaisesti tämän työstäessä kipeitä kudoksia. Jäsenkorjauksen jälkeen asiakkaan kivut ja säryt ovat usein poissa ja hän on taas työkykyinen. 32 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


KUPPAUS Ihmisen mielestä vereen on aina liittynyt jotain salaperäistä ja alkuvoimaista. Veressä uskottiin piilevän niin ihmisen kuin eläimen elämä ja elinvoima. Varhaiskantaisten heimojen keskuudessa oli aina tapana juoda kaadetun villipedon verta; sen mukana uskottiin saatavan pedon elinvoimaa. Samoin haavoittunut saattoi samassa tarkoituksessa juoda omaakin vertansa ja selviytyä menehtymiseltä, joka olisi häntä muuten kohdannut. Samaan käsitykseen perustui myös vanha tapa kääriä sairas vastateurastetun eläimen nahkaan. Koska elinvoiman uskottiin piilevän veressä, niin uskottiin myös, että heikkous, sairaus ja kaikki taudit asuivat veressä. Niinpä kuppausta ja toista vanhaa verenhoitotapaa –suoneniskentää – käytettiin juuri pahan ja sairaan veren poislaskemiseen. Kuppauksen esiasteena on aina pidetty imemistä. Jos iho vaurioitui, pyrittiin haavasta imemään kaikki lika, moskat ja myrkyt. Nuoleminen vaikutti ja vaikuttaa edelleenkin anestesoivasti ja puhdistavasti. Tämän päivän ihminenkin imee ja nuolee esim. käteen tullutta haavaa vaistonvaraisesti. Myös eläimillä on tapana nuolla ja imeä haavojaan. Kuppaus, kuten suoneniskentäkin, ovat olleet tunnettuna hoitomuotoja jo antiikin aikoina useimpien kansojen keskuudessa. Nämä hoitotavat on tunnettu Suomen lisäksi Kiinassa, Intiassa, antiikin Roomassa ja antiikin Kreikassa, Afrikan maissa, Egyptissä ja muinaisten germaanien keskuudessa sekä Englannissa. Kaivauksissa on löydetty mesopotanialaisen lääkärin Urlagaledinun ja hänen orjansa Edinunugian sinetti n. vuodelta 3300 eKr. Tässä sinetissä on kuvattuna kolme kuppaussarvea ja siinä oleva kirjoitus ilmoittaa lääkärin ja hänen orjansa suorittavan kuppausta ja suoneniskentää. Kaivauksista, lähinnä Kreikasta, on löytynyt myös kuparisia kuppaussarvia. Kuppaussarvet ovatkin vanhempi kuin esim. akupunktioneulat. Keskiajalla Englannissa kuppaus oli lääkärien erikoisala. Lääketieteellisissä kouluissa oli 1700-luvulla ns. kuninkaallisia kuppareita, jotka myös merkitsivät laajasti muistiin kuppaukseen liittyviä asioita. Ruotsi-Suomessa tehtiin 1500-luvulla lääketieteellinen väitöskirja kuppauksesta. Kuppaus ja suoneniskentä erottuvat muista kansanparannuksen hoitomenetelmistä työmenetelmänsä puolesta ja siksi, että näiden parannusmenetelmien harjoittaja oli lähes joka kylässä. Kuppaus ja suoneniskentä perustuvat hyvin pitkälti tekniikkaan ja käsillä parantamiseen. Kuppaus ja suoneniskentä perustuvat käsitykseen, että tauti oli aiheutunut huonosta verestä, joka sitten kuppaamalla tai suonta iskemällä poistettiin ruumiista. Jos taudin uskottiin olevan pintaverestä, kupattiin. Kuppaus perustui klassiseen käsitykseen neljästä perusnesteestä verestä, ilmasta, mustasta ja keltaisesta sapesta. Nämä ihmisessä olevat nesteet saattoivat joutua epätasapainoon, jolloin kehossa ilmeni sairauksia ja vaivoja. (Keskiajan lääketiede perustui antiikin ajan oppiin ruumiin kylmästä, lämpimästä ja kosteasta luonteesta.) AKUPUNKTIO JA KUPPAUS Akupunktiolla ja kuppauksella on todettu olevan yhteisiä piirteitä. Monet aiemmin –ja nykyisin- kuppauksessa käytetyt sarvituskohdat ovat samoja kuin akupunktiossa käytetyt pisteet. Nykyisin akupunktiotiedon yleistyttyä on eri akupunktiopisteitä alettu käyttää yhä yleisimmin sarvituskohtina, koska silloin saadaan usein hyvä ja pitkäaikainen hermopää-ärsytys aikaan. Lähes aina käytetään esim. niskoissa olevaa ns. Isoa piikkiä sekä keuhkoihin, verenkiertoon TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

33


sydämeen jne. vaikuttavia pisteitä sarvituskohtina. Usein tällä hoitomuodolla saadaan aivan kuin sivutuotteina monenlaisia sairauksia sekä vaivoja hoidettu, vaikka alun pitäen näin ei oltu ajateltukaan. Toisaalta erojakin kuppauskohtien ja akupuntiopisteiden välilläkin eroja löytyy.

KUPPAUS TAPAHTUMANA Kuppaus suoritettiin ja suoritetaan edelleenkin yleensä saunassa. Kupattava on yleensä alasti. Kupparillakin on yleensä vain vähän vaatetusta päällä suojavaatetuksen lisäksi. Kupattava lämmittelee ensin saunassa 10-15 min. ja asettuu kuppauspöydälle vatsalleen. Kuppari pesee kupattavan selän huolellisesti desifioivalla aineella. Sitten kuppari ottaa pestyt ja desifioidut kuppaussarvet ja asetta ne kupattavan selkäpuolelle katsomiinsa paikkoihin. Kun verta on imeytynyt riittävästi sarvien alle, kuppari irrottaa sarvet samassa järjestyksessä kuin on ne kiinnittänyt, iskee kuppauskirveellä 6-10 pientä haavaa sarven jättämän ympyrän sisäpuolella olevaan kohoumaan ja asettaa sarven paikoilleen takaisin. Sarvessa olevan tyhjiö imee verta haavoista ja sarvi täyttyy. Tumma, hiilidioksidipitoinen laskimoveri alkaa imeytyä sarveen. Sarven täytyttyä verellä hän tyhjentää sarvet taas laittojärjestyksessä (2-3 kierrosta) kunnes verta ei enää tule. Tämän jälkeen kuppari pesee selän ja kupattava peseytyy itse kunnolla. Verta poistetaan yhteen noin 300-600 ml. Kuppauksen aikana tulisi kupattavalle antaa sokeripitoista juotavaa, jollei mahdollinen verensokerin äkillinen laskeminen aiheuttaisi pyörtymistä tai muuta haittaa. Kuppauksen jälkeen on hyvä, kevyt olo. Hoidon jälkeen on hyvä levätä hetki. Liikkua saa voimien mukaan. Fyysinen rasitus on sallittu voimien mukaan. Kuppauksen jäljet katoavat normaalisti 1-3 viikon aikana. Haavan lyönti ei tunnu kipeältä, korkeintaan hyttysenpistolta. Jos jollakin veri ei tahdo hyytyä eli on K-vitamiinin puutos, niin hänen ei tule itseään kuppauttaa ellei kupparilla ole verenpysäyttäjän taitoa ja lahjaa. RUUT MARTENSSON-NUMMELA

34 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


SUSANNA AARNIO

METSÄNPEITTO TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

35


36 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TEA KARVINEN

” Kyly löylyn lämpimäinen, älä mene kipuloih, mene läpi kuumista kivistä, läpi saunan sammalista, palavista poateroista.”

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

37


Tule löylyhyn, jumala, tekemähän terveyttä, rauhoa rakentamahan!

MAARIA ALÉN

Perinnesaunottaja-kuppari, ammattivihtoja, kansanomaisen hieronnan ja jäsenkorjauksen kisälli. maaria@travellamo.fi puh. 040 719 2848

K

un viiden miljoonan asukkaan maassa lämpiää yli kolme miljoonaa saunaa, voidaan liioittelematta todeta, että me suomalaiset olemme suurta saunakansaa. Olemme saunoneet nykytietämyksen mukaan 10.000 vuotta, aluksi maakuopissa ja hikoiluteltoissa, sittemmin saunomista varten rakennetuissa saunarakennuksissa. Saunominen on siten tuhansia vuosia vanha perinne, jonka arvostusta ja pyhyyttäkin osoittavat saunaan liittyvät erilaiset rituaalit ja laajasti ylöskirjatut käyttäytymissäännöt. Vanha kansa uskoi saunan parantavaan voimaan. Tietäjät paransivat usein tauteja nimenomaan saunassa, käyttäen apunaan loitsuja ja taikuutta. Jopa Elias Lönnrot muisti mainita saunan monipuolisia käyttötapoja kuvatessaan parannus-, taika- ja noitasaunat. Saunominen erilaisine rituaaleineen kuului myös erottamattomana osana siirtymäriitteihimme, jotka liittyivät joko vuodenkiertoon tai ihmisen elämänvaiheisiin. Saunaan kytkeytyivät suoraan myös nykyisinkin tunnetut suomalaisen kansanparannuksen eri muodot: kuppaus, hieronta, jäsenkorjaus ja rohtokasvien käyttö. Löylyssä tapahtuva kylvetys eli hoitava vihtominen oli myös yksi moniulotteisista suomalaisen kansanparannuksen hoitomuodoista.

TERVE LÖYLY, TERVE LÄMMIN, TERVE TERVEHYTTÄJÄLLE!

Vihtomisessa käytetään useita erilaisia vihtoja, joilla ropsutellaan, ripotellaan, ravistetaan, rummutellaan, läiskitään, varistetaan, haudotaan ja painellaan.

38 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Kylvetys eli hoitava vihtominen on yhtä vanhaa perinnettä kuin saunominenkin. Se on myös historiallisesti hyvin dokumentoitua, mutta taitona ja hoitomuotona lähes kadonnut. Kun kylvetys ja vihtominen unohdettiin muualla Euroopassa 1700- ja 1800 –luvuilla, ovat suomalais-ugrilaiset kansat, baltit ja slaavit pitäneet tästä hoitoperinteestä kiinni näihin päiviin saakka. Vaikka vihtominen onkin säilynyt Suomessa 2010-luvulle, maamme vanhasta, rikkaasta kylvetyskulttuurista on jäljellä enää jäänteitä, eikä hoitavan vihtomisen taitajia ole maassamme kuin kourallinen. Erityisesti vihtomisen henkisiä merkityksiä ei maassamme juurikaan enää tiedosteta. Entisaikoina nimittäin tiedettiin, että vihta, joka on ”tulen tuttu ja kiuaskivien koskettelema” auttaa paitsi sairauksien estämisessä, vaikuttaa myös ihmisen tunne-elämän vaivoihin. Vihtomisella on siis paitsi fyysistä mielihyvää tuova ja kehon toimintoja kuntouttava vaikutus, merkitystä myös henkisenä puhdistumisrituaalina. Hoitavassa vihtomisessa luodaan, ja tietoisesti muutetaan, saunassa vallitsevia olosuhteita ja eri elementtien vuorovaikutusta, jotta saavutetaan mielihyvän tunnetta eri tasoilla. Perinteinen hoitava vihtominen sisältää sarjan erilaisia rytmisiä liikkeitä, joilla kuumaa ilmaa ja löylyä ohjataan kylvetettävän päälle. Löylyn ja vihtomisen vaikutuksesta kylvetettävän keho saadaan lämpenemään ja rentoutumaan. Samalla myös mieli rentoutuu. Hoitavaa vihtomista voisi kuvata eräänlaiseksi hieronnan ja fytoterapian eli kasvilääkinnän yhdistelmäksi. Se vaikuttaa niin mekaanisen kosketuksen ja aromaattisen tuoksun, kuin esteettisen elämyksen ja energeettisen vuorovaikutuksen kautta, mutta myös kulttuurin ja myyttien välityksellä. Meille suomalaisille ei tuota


vaikeuksia ymmärtää varsinkaan viimeisintä vaikutuksen kenttää. Erityisesti Kalevala ja Suomen Kansan Vanhat Runot pitävät huolen siitä, että suomalaisten kulttuuris-mytologinen yhteys saunomisen, kylvetyksen ja parantumisen välillä säilyvät mielessämme.

yhdessä oloa. Se liittää meidät uudelleen yhteen esivanhempien ketjuun, palauttaa mielimme sen mistä olemme tulleet ja mihin jälleen palaamme….”.

VIHTA, LAHJA LUONNOLTA PALJON ON LÖYLYSSÄ VÄKEÄ, MEITÄ TERVEHYTTÄMÄSSÄ! Paraneminen lähtee liikkeelle aina hoidettavasta itsestään, mutta kylvetyksessä luodaan olosuhteita, joissa tervehtyminen voi alkaa. Rauhoittava löyly ja kylveys voivat uudistaa ja puhdistaa nykyajan kiireestä ja stressistä kärsiviä ihmisiä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin henkiselläkin tasolla. Fyysisellä tasolla kylvetyksessä paitsi puhdistaudutaan konkreettisesta liasta, myös kuntoutetaan lihaksistoa ja elvytetään kehon toimintoja, kuten aineenvaihduntaa ja verenkiertoa. Psykosomaattisella tasolla kylvetyksellä vaikutetaan tietoisesti hermoston aktivointiin tai rentouttamiseen. Asiansa osaava vihtoja ymmärtää miten hermosto toimii yhteistyössä hormonaalisen ja lymfaattisen järjestelmän kanssa, jolloin sanan ”puhdistautuminen” merkitys laajenee. Maailmalta löytyykin paljon tutkimustietoa kehon ja mielen reaktioista saunaan ja kylvetykseen. Kylvetyksen vaikutuksista henkisellä tasolla ei juurikaan ole nykyaikaista tutkimustietoa. Perinteinen kylvetys on kuitenkin usein myös henkisen puhdistautumisen rituaali. Kylvetys onkin tiedostavaa toimintaa, jolla voidaan puhdistaa myös henkisiä tukoksia ja vahvistaa juuriyhteyttä. Tämä kehon ja hengen yhteys on tunnettua vanhan perimätiedon valossa. Vaikka saunomisesta ja kylvetyksestä on siis tieteellistä tutkimustietoa ja myönteisiä tuloksia, on se vastakkaisessa suhteessa moderniin sivistykseen ja lääketieteeseen. Perinteinen saunominen ja kylvetys nimittäin ehdottavat: ” Palaa takaisin luonnollisen paranemisen piiriin, ota yhteys juuriisi”. Kylvetyksen elvyttäviin vaikutuksin kuuluu myös mahdollisuus saavuttaa kokemuksellinen yhteys vanhoihin tapoihin ja perinnetietoon eri muodoissaan. Asiakkaani ovat sen sanoneet parhaiten:”…saunahetken ja tilan rauha antaa mahdollisuuden päästä yhteyteen jonkun suuremman kanssa. Mieli, keho ja sielu rauhoittuvat, puhdistuvat ja virkistyvät…..” ja: ”…tapa on jättänyt pysyvän kiitollisuuden ja kunnioituksen näitä perinteisiä, kotosuomalaisia hoitomuotoja kohtaan. Tässä hektisessä, aikataulutetussa nykyajassa on lohduttavaa saada kokea se ikiaikainen rauha ja kiireettömyys mikä perinnesaunassa on läsnä. Perinteinen kylpeminen on hoitavaa, sanatonta

Hoitavassa kylvetyksessä käytetään useita erilaisia vihtoja, joiden avulla löylyä liikutellaan, ohjataan ja sovitellaan iholle kuhunkin hoitotilanteeseen sopivalla tavalla. Toki vihtaa käytetään myös mekaaniseen lihasten käsittelyyn. Meillä Suomessa tuiki tuttu koivu on vain yksi, vaikkakin monipuolinen puu, josta voi valmistaa hoitovihdan. Puista valmistettuja vihtoja käytetään tuoreena tai puulajista riippuen niitä voidaan myös kuivattaa. Yrttivihdat käytetään aina tuoreeltaan. Vihdan kautta luodaan suora yhteys luontoon. Vihta tuleekin ymmärtää lahjana luonnolta, joten sitä on kunnioitettava ja säilytettävä hyvin. Erilaisilla hoitovihdoilla voidaan saada aikaan erilaisia vaikutuksia. Vihdoissa käytetyt kasvit muistuttavat kehomme kudoksia sekä mielemme, tunteidemme ja sielumme sopukoita siitä, miten olla terve. Eri kasvilajeissa on erilaisia ainesosia, kuten parkkiaineita, saponiineja, desinfioivia aineita ja aromaattisia öljyjä, joiden kautta voidaan vaikuttaa ihmiseen fysiologisella, psykosomaattisella ja energeettisellä tasolla. Esimerkiksi kasveista erittyvät kemialliset yhdisteet voivat vahvistaa kehon vastustuskykyä eli kasvien avulla voimme ikään kuin muistuttaa kudoksiamme tai vaikka aineenvaihduntaamme oikeasta toimintamallista. Eri kasvilajeilla on myös kulttuuris-mytologisesti ymmärrettäviä vaikutuksia. Esivanhempamme tiesivät, mitkä kasvit suojelivat, rauhoittivat ja puhdistivat, mitkä rentouttivat tai aktivoivat, mitkä olivat naisen, mitkä miehen väkeä vahvistavia, mitkä kasvit yhdistivät aliseen, mitkä yliseen. Me olemme tämän lähes unohtaneet. Kylvetyksen avulla voimme palauttaa keskuuteemme esivanhempiemme vanhaa myyttistä tietoa. Suomalainen kansanperinne ja kansanparannus pohjautuvat luonnon parantavaan ja eheyttävään voimaan, johon liittyy olennaisesti pysähtyminen, hiljaisuus ja kuunteleminen. Aivan kuten saunaankin. Vaikka hoitavan kylvetyksen taito onkin maassamme nykyisin vähäistä, kielessämme kukkii kenties maailman rikkain kielikuvasto eri tyyppisille vihtomistavoille. Suomenniemeläisissä saunoissa vihtoja liidätellään, viuhutellaan, ripsutellaan, ropsutellaan, ravistellaan, varistellaan, läpsytellään, vedellään, hopsitaan, huiskitaan, rummutellaan, läiskitään, isketään, hakataan, piestään, haudotaan ja painellaan. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

39


Kestävä vasta tehdään napakoista koivunoksista Kuusamolainen Olavi Syrjälä oppi vastanteon taidon vienalaiselta isältään 40 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


K

uusamolainen Olavi Syrjälä, jos joku, taitaa vastanteon. Vastanteon pistojärveläiseltä isältään jo lapsuudessaan oppinut Syrjälä tekee vuosittain puolensataa vastaparia, niin perheensä kuin mökkiläistenkin vihdottavaksi. – Vastanteko alkaa juhannukselta, kun koivunlehti on varmasti täysi. Vastoja tehdään heinäkuun ajan aina siihen asti, kun syyspuolella kesää lehden tyveen alkaa kehittyä uusi silmu. Silloin oksasta ei ole enää vastaksi, sillä lehti ei pysy kiinni, Syrjälä kertoo. VASTAMESTARIN VASTANTEKO ALKAA NUOREN rauduskoivun kaadolla. Puun valinnassa on tärkeää, että siinä on ”pikkuisen jämäkämmät oksat”. – Ritakoivua ei kannata kaataa, sillä sen oksista tulee rötkylä vasta, Syrjälä neuvoo. Samalla reissulla vastantekijä etsii juurivesoja, joista punoo sidoksen vastan tyveen. – Sitten vain otetaan kouraan tuntuvia, 35–40-senttisä oksia ja nivotaan niitä yhteen. Tarkkana pitää olla siinä, että kädensijan kohdalta lehden ramplataan tarkasti pois. Isäukko siitä aina muistutti, että yhtään lehteä ei saa jäädä, sillä kun vasta sitten kuivataan, side löystyy, jos sen alla on lehtirakoja. Sopivan kokoisen vastan tuntee kourassa. Kun sitä puristaa, se on Syrjälän mukaan kolmisen senttiä paksu. Siihen menee 20–30 oksaa.

Kuusamolaisen vastanteokokulttuuri on esillä myös vuosittain järjestettävillä kotiseutupäivillä. Olavi Syrjälä (vas.) näyttää tekemisen mallia yhdessä kuusamolaisten miesten kanssa. Syrjälä kertoo vastakulttuurista kansainvälisessä Finrelax-hyvinvointiseminaarissa Kuusamotalolla torstaina 14.7.2016.

KUUSAMOLAISEN VASTAKAUSI EI PÄÄTY SYKSYNTULOON, sillä Syrjälä kuivaa vastoja myös talven varalle. – Vastat kuivataan hyvin ilmavassa heinäladossa riu`un päällä ja varastoidaan pimeään ja kuivaan paikkaan. Siellä ne säilyvät hyvin vaikka vuosien ajan. Olavi Syrjälä kertoo kokeilleensa myös vastojen pakastamista suolan kanssa. Kokeilu ei onnistunut, sillä ”vastat murenivat käsiin”. – Luonnonkosteus on parasta, hän vakuuttaa. Kuivattu vasta otetaan käyttöön hauduttamalla sitä saunassa kuumassa vedessä vartin ajan. – Kun se hauduttaa kerran hyvin, samalla vastalla saunoo 4-5 kertaa, Syrjälä tietää.

Kuusamossa vihdotaan vastalla Suomessa puhutaan saunavihdoista ja -vastoista. Länsi-Suomessa käytetään yleensä vihta-sanaa, kun taas Itä-Suomessa ja Kuusamossa puhutaan vastasta. Visit sauna -sivuston mukaan vihta on viuhkan muotoinen ja sidotaan oikeaoppisesti koivunvitsalla. Vasta on muodoltaan pyöreämpi, ja sen sidontaan käytetään yleisesti koivunvitsan lisäksi pantaa tai muuta lenkkiä, esimerkiksi sisäkumista tehtyä kumilenkkiä. Vihdaksien taittaminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan aina maanomistajan lupa. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

41


42 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Metsän ja puiden voimaa

I

tä-Suomen yliopiston hankkeessa Metsä hyvinvointimatkailun kohteena on kehitetty metsään, biosfäärialueeseen sekä paikalliseen karjalaiseen kulttuuriin perustuvaa hyvinvointimatkailutuotteistoa sekä kotimaiselle että japanilaiselle hyvinvointimatkailumarkkinalle. Hyvinvointituotteen ydinresursseja ovat metsä, järvet, biosfäärialueen puhdas ilma, luonnonantimet sekä niistä jalostetut elintarvikkeet ja muut tuotteet, karjalainen kulttuuri ja kansanparannustietotaito. Tuotteisto koostuu yksittäisistä matkailupalveluista, joista voidaan rakentaa eripituisia paketteja sekä yksittäisille matkailijoille että ryhmille IDEA HANKKEESTA SYNTYI JAPANILAISEN LÄÄKÄRIN FUMIO HIRANON aloitteesta hänen vieraillessaan Pohjois-Karjalassa ensimmäisen kerran vuonna 2009. Fumio Hirano on työssään perehtynyt metsäterapiaan ja metsän terveysvaikutuksiin. Hvyinvointimatkailu ilmenee Japanissa erityisesti perinteisenä kylpyläkulttuurina, ja toinen merkittävä muoto on niin sanottu Shinrin-yoku, jonka suomeksi käännettynä tarkoittaa metsäilmassa kylpemistä tai metsäterapia.

Metsät tuottavat tuottavat asiakkaalle yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hyvää oloa, joka voi olla sekä fyysistä että psyykkistä vireyttä antavaa.

METSÄTERAPIAN POSITIIVISIA terveysvaikutuksia on Japanissa tutkittu laajasti. Fumio Hirano kiinnostui Suomesta, tuhansien järvien ja metsien maasta, ja halusi tutustua tapaan, jolla suomalaiset hyödyntävät metsiä ja järviä terveyden edistämisessä. Suomalaisessa metsässä moni japanilainen testiryhmän jäsen koki olevansa ensimmäistä kertaa elämässään todella huoleton, niin rentoutunut, että koki olevansa jopa hiukan eksyksissä, mutta äärimmäisen onnellinen ja huoleton. Joku kertoi halanneensa puuta, mutta koki, että puu halasikin häntä. Hiljaisuuden äänten kuunteleminen on monelle suurkaupungin asukkaalle todellista luksusta. – HYVINVOINTIMATKAILU EI OLE sairautta parantavaa eikä kuntoa korjaavaa vaan kulloistakin matkailijan terveydentilaa ylläpitävää ja edistävää sekä vireyttä elämään antavaa. Metsät tuottavat tuottavat asiakkaalle yksilöllistä ja kokonaisvaltaista hyvää oloa, joka voi olla sekä fyysistä että psyykkistä vireyttä antavaa, sanoo matkailun liiketoiminnan professori Raija Komppula Itä-Suoen yliopistosta. VANHEMPI TUTKIJA RAINER PELTOLA Luonnonvarakeskus Lukesta puolestaan sanoo, että metsien arvo hyvinvointimatkailussa on myös lähiruokaa ja hyvinvointituotteita luonnonkasveista. – Tutkittua tietoa niukasti, mutta paljon tiedetään. Luonnonkasveissa on vähän energiaa, mutta nokkosessa ja todennäköisesti muissakin voimakasvartisissa kasveissa on myös ravintokuituja. Villiyrttien siemenissä voi sukulaiskasvien perusteella päätellä olettaa olevan hyvä rasvahappokoostumus, Peltola tietää. Luonnonkasveissa on Peltolan mukaan myös runsaasti kivennäis‐ ja hivenaineita, vitamiineja ja niiden kaltaisia yhdisteitä (esimerkiksi karotenoidit) sekä antioksidantteja ja muita bioaktiivisia yhdisteitä. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

43


MARJA-LIISA HONKASALO

Marja-Liisa Honkasalo on lääketieteellisen antropologian tutkija, jonka kiinnostus kohdistuu sairauden saamiin kulttuurisiin merkityksiin kokijan näkökulmasta. Hän on tutkinut oireiden merkityksiä, pitkäaikaista kipua, sydänsairauksia ja itsemurhia. Honkasalo on Turun yliopiston Kulttuurisen terveyden professori. Aiemmin hän on työskennellyt Helsingin yliopistossa opettajana ja tutkijana sekä Linköpingin yliopiston lääketieteellisen antropologian professorina. Lisäksi hän on työskennellyt vierailevana tutkijana Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa ja La Sapienza -yliopistossa Roomassa. Honkasalo on myös Helsingin yliopiston dosentti ja akatemiaprojektin ”Vulnerable lives, illness and embedded agency – a multi-sited ethnography of the limits of free choice” johtaja. Marja-Liisa Honkasalon viimeisimmät teokset ovat ”Reikä sydämessä” (Vastapaino, Tampere 2008), Hannu Salmen kanssa toimitettu ”Terveyttä kulttuurin ehdoilla” (H&K Kustannus, Turku 2012) sekä Miira Tuomisen kanssa toimitettu ”Culture, Suicide, and the Human Condition” (tulossa).

Kumman kokemuksia Marja-Liisa Honkasalon Mieli ja toinen on monitieteinen tutkimusprojekti, joka etsii vastauksia ‘kummiin’ yliluonnollisina pidettyihin kokemuksiin

M

itä ovat kummat tai kumman kokemukset, joita useimmat meistä myöntävät kokeneensa. Mitä tarkoittavat äänet, joita kuulen ja muut eivät tai onko merkitystä sillä, että poisnukkunut läheinen tulee jatkuvasti uniini? Miksi näen asioita, joita muut eivät näe? Professori Marja-Liisa Honkasalo tutkii suomalaisten yliluonnollisia kokemuksia. Hän haluaa poistaa niitä kokevilta mielisairaan leiman. – Meille ovat kirjottaneet monet ihmiset, jotka kertoivat hakeneet apua lääkäristä tai psykologilta, sillä kaipasivat selitystä kokemuksilleen. Terveydenhuollossa heidät oli usein leimattu mieleltään sairaiksi, koska näiden kokemusten ei länsimaisessa lääketieteessä ajatella kuuluvan mielen luonnolliseen toimintaan, Honkasalo sanoo. HONKASALON JOHTAMAN JA SUOMEN AKATEMIAN RAHOITTAMAN monitieteisen Turun yliopiston tutkimushankkeen tarkoituksena on tutkia ihmismielen vuorovaikutusta tuonpuoleiseksi tulkittujen toimijoiden kanssa. Mieli ja toinen -hankkeessa tutkitaan usean tieteenalan lähtökohdista ihmismielen kokemuksia kummista, näkymättömistä ilmiöistä, joiden väitetään olevan harhaa. Samalla tutkitaan näiden ilmiöiden kautta ihmismieltä sekä niitä länsimaisia teorioita, jotka selittävät sitä. Monitieteinen hanke perustuu historiantutkimuksen, folkloristiikan, antropologian sekä psykiatrian yhteistyöhön. Vaikka elinolosuhteet ja tieteellinen tietämys ovat moderneissa yhteiskunnissa kehittyneet, on ihmisillä edelleen kokemuksia ja mielikuvia kummasta. – Kokeellinen psykologia on osoittanut, että ihmismieli pitää luonnostaan toisia mieliä ruumiista erillisinä, toisin sanoen myös kuoleman yli jatkuvina. Mielen toimintaan kuuluu myös ajattelevien olentojen ja suunnitelmallisuuden näkeminen sielläkin, missä niitä ei tosiasiassa ole, Honkasalo sanoo. Toisaalta ihmismielen toimintoihin kuuluvat luovuus ja leikki, sadut ja taide. Miksei siis ei kummakin? MIELI JA TOINEN-HANKKEEN tutkijat etsivät yliluonnollisten kokemusten ja mielikuvien lähdettä ihmismielestä. Vuonna 2013 käynnistyneessä Mieli ja toinen -tutkimushankkeessa kokeellisiin menetelmiin yhdistetään kulttuuristen aineistojen tutkimus. Näkökulma on uusi ja edellyttää Honkasalon mukaan ravistelua. Myös yhdysvaltalainen antropologi Tanya Luhrmann on pohtinut useissa töissään kulttuurien välisiä käsityksiä ihmismielestä. Hänen mukaansa länsimaisen mielen tutkimuksen käytössä olevat teoriat poikkeavat varsin

44 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


paljon ihmiskunnan valtaosan moninaisista käsityksistä. Suurimmat erot kulttuuristen käsitysten välillä koskevat ihmismielen ”sisäpuolen” ja ulkomaailman välistä suhdetta. – Meidän länsimaisten yhteiskuntiemme tieteellisenä pitämiä käsityksiä ihmismielestä luonnehtii tiukka rajanveto mielen sisäisen sekä ruumiin ja ulkopuolisen maailman välille. Ihmismieli määritellään myös yksilölliseksi ja äärimmilleen vietynä käsitys sisältää ajatuksen mielen ja aivojen samuudesta. Mutta voiko tietoisuutta kokonaan palauttaa yksilön aivotoimintaan? Näistä kysymyksistä käydään kiihkeää väittelyä. Mieltä ja tietoisuutta sen osana on laajamittaisimmin tutkittu kausaalista kokeellista mallia käyttämällä. Se on tuottanut paljon tietoa ihmismielestä, mielen “olemusta” kuitenkaan paljastamatta, merkitysten luomiseen liittyvistä prosesseista puhumattakaan. AJATUKSET YKSILÖLLISESTÄ, PÄÄN SISÄLLE rajoittuvasta mielestä sivuuttavat mielen osana sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen puolella katsotaan että vuorovaikutus toteutuu aina kunkin osapuolen mielen ja myös ruumiin kautta. – Tarkka rajanveto mielen, ulkomaailman ja ruumiin välillä tarkoittaa myös mielen läpäisemättömyyttä. Länsimaisten käsitysten mukaan kummien, ulkomaailmassa olevien olioiden ei ajatella pääsevän mielen rajoja muutoin kuin ehkä sairauden tilassa. Äärimmillään näissä malleissa on myös toisinpäin: ajatukset eivät pääse eivätkä lähde mielen sisältä maailmaa muuttamaan. Honkasalon mukaan monissa kulttuureissa mieli käsitetään rajoiltaan huokoiseksi ja siten läpäiseväksi toisille todellisuuksille. Vaikka luonnontieteet kiistävät sellaisen mahdollisuuden, todellista tietoa ihmismielestä voidaan tutkijoiden mukaan saada vain tutkimalla, millaisia mielikuvia ihmisillä todella on – ei toistamalla sitä, millaiset mielikuvat olisivat luonnontieteiden valossa ‘oikein’. TUTKITTUAAN KUMMIA KOKEMUKSIA nyt kaksi vuotta Honkasalo sanoo näin: – Ihmismielen vähemmän tutkituilla reuna-alueilla ovat sellaiset toiminnot kuin uni, leikki ja luovuus. Tällä samalla alueella voi syntyä havaintoja, jotka ovat tutkimiemme kokemusten taustalla. Oletan, että kyky kokea kummaa on ihmiselle luonnollista. Toisilla kyky vain on voimakkaampi. Jotkut käyttävät kykyä hyväkseen, kuten taiteilijat työssään, silloin kuin heidän tehtävänään on luoda romaanihenkilöitä tai näyttämölle hahmoja, joihin yleisö kykenee samastumaan ja jotka jatkavat elämäänsä lukijoiden ja katsojien parissa. Taiteellisessa

työssä pystytään luomaan sellaista mikä ei ole ”oikeasti olemassa”. On myös olemassa tutkimuksia, joiden mukaan ihmiset pystyvät harjoittelemaan ‘kumman’ kokemusta. Näin tapahtuu joidenkin spiritualististen liikkeiden parissa mutta ilmiö on tuttu myös uskonnollisten kokemusten ja harjoitusten piiristä. HONKASALON MIELESTÄ KUMMINA PIDETYT asiat pitäisi huomioida esimerkiksi terveydenhuollossa. Ihmiset arastelevat puhua kokemuksistaan leimaantumisen pelossa. – On tärkeää päästä eroon leimaavasta asenteesta ja tutustua näihin ilmiöihin. Sen sijaan, että esimerkiksi vainajakokemuksestaan puhuva ihminen leimattaisiin heti mielenterveysongelmaiseksi, hänelle voisi kertoa, että psykologisen tutkimuksen mukaan kokemukset poismenneistä saattavat olla yleisiä surevien keskuudessa. On mahdollista, että kummaa kokeva ihminen on mieleltään sairas ja sellainen tilanne on tärkeää selvittää. Yhtä vahingollista on väittää terveeksi ja “vain” luovaksi sellaista ihmistä joka on asiantuntevan hoidon tarpeessa. – Kummat asiat jäävät sivuun ihmismielestä käydyssä tieteellisessä nykykeskustelussa. Onko niin että kummassa kyse ilmiöstä, jonka ymmärtämiseen läntinen kulttuurinen jäsennys ihmismielestä on liian ahdas? Aiheesta käydään parhaillaan keskusteluja ja väittelyitä. On esitetty tärkeitä puheenvuoroja joiden mukaan keskustelu kummista ilmiöistä liittyy myös yhteiskunnalliseen muutokseen. Ihmiset ovat saaneet tarpeekseen maailmankuvasta jota jäsentää tehokkuusajattelu ja pitkälle viety rationaalisuus. Sen ei ole koettu riittävän elämänsisällöksi ja niinpä sen reunoilta tulee esille tarve lumoon ja haltioitumiseen.

Kummat asiat jäävät sivuun ihmismielestä käydyssä tieteellisessä nykykeskustelussa. Onko niin, että kummassa kyse ilmiöstä, jonka ymmärtämiseen läntinen kulttuurinen jäsennys ihmismielestä on liian ahdas?

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

45


Puuhengityksestä virtaavuutta ja voimaa

K

ävele mieluiseen metsääsi, sydän täynnä kiitollisuutta. Kuulostele ja odota aavistustasi, joka kertoo minkä puun kanssa Sinun on tällä kertaa hyvä hengittää. Se voi olla mänty, toisen kerran kuusi tai koivu, joskus tammi tai tervaleppä. Eri puulajeilla on erilainen vaikutus, johtuen muun muassa puiden rakenteesta ja kasvupaikasta.

KÄÄNNÄ SELKÄSI PUULLE ja aseta hartiaseutusi sekä pääsi rauhallisesti puun runkoa vasten. Anna käsiesi roikkua rennosti sivuillasi ja nojaa täydellä painollasi puuhun. Hengitä syvään sisään ja tuuskauta ilma keuhkoistasi voimallisesti ulos. Tee tämä pari kertaa ja sitten aloita tietoinen puuhengitys. Ensimmäisellä hengenvedolla kuvittele vetäväsi henkeä maapallon keskustasta kohti puun juuria, puun juurista jalkoihisi ja siitä edelleen kohti sydänalaasi. Sydämen kohdalla pysäytä sisäänhengitys ja anna olotilasi laajentua. Aloita uloshengitys siten, että kuvittelet hengittäväsi sydämestäsi kohti päälakeasi, päälaeltasi ulos puuhun ja jatka uloshengitystä puun runkoa pitkin kohti latvusta ja latvuksesta ulos taivaankannelle. Pysäytä hengitys, pidä pieni tauko ja aloita sisäänhengitys. Hengitä sisään korkealta taivaankannelta puun latvukseen, puun latvuksesta runkoa alaspäin kohti päälakeasi, päälaelta vedä sisään kohti sydänalaasi. Sydämen seutuvilla pysäytä hengitys ja anna jälleen olotilan laajentua. Pysäytyksen jälkeen aloita uloshengitys. Hengitä sydämestäsi alas kohti jalkojasi, jaloistasi puun kantoon, puun kannosta jatka puun juuriin ja puun juurista hengitä ulos maahan. Pysäytä hengitys ja aloita uudestaan sisäänhengityksellä. Jatka tätä vuorottaista puuhengitystä ensimmäisellä kerralla noin viisi minuuttia. Pikku hiljaa voit halutessasi lisätä hengitysaikaa vaikkapa puoleen tuntiin. PUUHENGITYS MAHDOLLISTAA nopean syvärentoutumisen ja aivot asettuvat alfa-aallonpituuksille. Puuhengittäjä virkistyy ja asettautuu puun biosähkömagneettisille aallonpituuksille.

46 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Puuhengityksestä ja puuhengityksen kirjoittajasta, Mirja Metsäkellijä Nylanderista PUUHENGITYS ERI MUOTOINEEN on tärkeä osa Mirjan kehittämää metsäkellintää. Metsäkellintä puolestaan on metsien hyvänolon ja terveysvaikutuksen tietoista hyödyntämistä oman elinvoiman ylläpitämisessä. Mirja on metsuri sekä maatalous- ja metsätieteiden maisteri, keräilytuoteneuvoja ja tekee tutkimustyötä metsien hyvänolonvaikutuksista. METSÄKELLINNÄN JUURET ovat suomalaisen tietäjälaitoksen viisauksissa, kansanperinteen tietämyksessä, hyvänolontieteessä, energiapsykologiassa, energialääketieteessä, biosähkömagnetismissa, metsätieteissä, metafysiikassa sekä kirkon mystikkojen rukousperinnössä. Mirja Metsäkellijä Nylander

KUUSAMON POHJANSEIDALLA Mirja järjestää kellinäärejä metsäkellinnän ja puuhengitysten hyödyntämisestä oman hyvänolon ja terveyden ylläpitämisessä.

mirja.nylander@gmail.com 045 322 0969, facebook: Metsäkellijät

Markku Mäkinen on Metsänhenki

P

artaisen ja viehättävällä tavalla menninkäisen oloisen Markku Mäkisen matkassa voi jo ennalta uskoa kokevansa luonnon parantavan vaikutuksen ja saavansa kosolti positiivista energiaa. - Hoitoni on 3-4 tuntia kestävä hieronta. Sen aikana lihasten kuonat poistuvat, jännitykset laukeavat ja niin lihasten kuin nikamienkin lukot avautuvat. Keho saa samalla syvävenytyksen ja sen energiataso vahvistuu. Lopuksi teen lyhyen energiatasapainotuksen ja -puhdistuksen, kertoo Markku Mäkinen hoidoistaan. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

47


Tämä on metsäterapiaa Suomessa metsät ja järvet, valo ja hiljaisuus ovat ainutlaatuista, sanoo pohjoisesta jälleen lumoutunut Fumio Hirano-Takemura Tämä on metsäterapiaa, sanoo japanilainen lääkäri Fumio Hirano-Takemura ja levittää kätensä haltioituneena. Koillismaan metsät ja järvet, valo ja hiljaisuus tekivät vaikutuksen Kuusamossa Kansanparannuspäivillä 2015 vierailleeseen metsäterapian kehittäjään. - Tässä maisemassa ihmisen on hyvä olla, hän totesi kerta toisensa jälkeen.

M

etsäterapian kehittäjä, japanilainen lääkäri Fumio Hirano-Takemura osallistui Kuusamon Kansanparannuspäiville heinäkuussa ja viihtyi Kuusamossa liki viikon. Metsät, järvet, puhdas luonto ja hiljaisuus tekivät vaikutuksen japanilaiseen tiedemieheen. Metsässä kävelyn terveysvaikutuksia on tutkittu Japanissa jo pitkään. Tutkimuksien perusteella on todettu, että metsissä kävelyllä on useita erilaisia terveysvaikutuksia. – Metsäkävelyitä tarjotaan lääkärin ohjauksella ihmisille, jotka haluavat parantaa hyvinvointiaan ja terveyttään, sympaattinen Hirano-Takemura kertoo. Japanissa on muutamia erityisiä metsiä, joilla on sertifioitu metsäterapia -status eli niillä on kliinisesti todettuja terveysvaikutuksia. Sertifikaatin Japanissa myöntää Forest Theraphy Executive Commitee. – Metsässä kävelyn on todettu rentouttavan, vähentävän stressiä ja stressiin liittyviä sairauksia, alentavan verenpainetta sekä vahvistavan immuniteettia.

48 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Yhä useammat japanilaiset ovat ottaneet metsässä kävelemisen osaksi arkista hyvinvointiaan. Japanissa ollaan metsäterapian tuotteistamisessa pisimmällä. Toimintaa koordinoi ja markkinoi International Society of Nature and Forest Medicine. Japanissa on kahdeksan erilaista metsäterapiaa tarjoavaa keskusta, joista kolmella on yhteys lääkäripalveluihin. Yksi vanhemmista terapiapaikoista on Akazawan metsä Naganon alueella. Se sai sertifikaatin vuonna 2006 ja paikkaa pidetään metsäterapian ja ”metsäkylpyjen” syntypaikkana. – Lääkärintarkastuksia metsäterapiakeskuksen yhteydessä hoitaa Kiso Hospital yhteistyössä Naganon prefektuurin kanssa.

METSÄKYLVYT TEKEVÄT HYVÄÄ KAIKILLE AISTEILLE Kun koet tarvitsevasi rauhaa kiireiseltä elämältäsi, kannattaa seurata japanilaisten esimerkkiä shinrin-yoku, eli ”metsäkylpemisestä”. Metsäkylpeminen tarkoittaa käytännössä sitä, että ihminen kylpee metsän ilmapiirissä kaikilla aisteillaan ja kuljeskelee hitaasti, rauhallisesti ja tietoisesti metsässä parin tunnin ajan. Tutkimusten mukaan tämä tekee ihmeitä terveydelle. Metsän terveysvaikutukset ovat viime vuosina nousseet keskustelun aiheiksi myös muualla maailmassa ja Suomessa. Myös tutkijat ja terveyspalveluiden tuottajat ovat alkaneet selvittää ja hyödyntää metsien ja luonnon merkityksiä ihmisten hyvinvoinnille. Metlan tutkimusohjelma Metsästä hyvinvointia summaa metsien merkitystä ihmisen hyvinvoinnille muun muassa tutkimalla miten kaupunkien viheralueet elvyttävät työpäivän jälkeen ja miten luontoympäristöllä on ihmisseuraa suurempi merkitys emotionaalisen hyvinvointiin. Tutkimus on viimeaikoina painottunut kaupunkiviheralueisiin, osittain siksi, että ihmisten ulkoilusta suurin osa suuntautuu kodin läheisyyteen ja valtaosa väestöstä elää kaupunkimaisilla alueilla.

www.shinrin-yoku.org/research.html

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

49


Oman myytin matkassa

M EERO PELTONEN

Kirjoittaja on muutosvalmentaja, joka ohjaa organisaatioita ja yksilöitä koko potentiaalinsa käyttämiseen. Hän on myös runonlaulaja ja parantaja, joka auttaa ihmisiä haltioitumaan, löytämään terveytensä lähteet sekä merkityksen elämälleen. Oman myytin matkassa –luento Pohjanseidalla 15.7.2016. Yhdistän ikiaikaisen parannustiedon nykypäivän terveystietoon ja asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Tavoitteena on löytää asenne, oivallus ja luonteen lujuus, joiden avulla tasapaino ja terveyden tila saadaan palautettua asiakkaan elämään. sähköposti eerope@gmail.com kotisivut eeropeltonen.fi

iten tieto voimavaroistamme ja ainutlaatuisista kyvyistämme näkyy lapsuuden unissa ja muistoissa? Miten niissä välittyvät tilanteet, vastavoimat ja vertauskuvat vaikuttavat nykyhetkessä ja viitoittavat myyttistä matkaamme? Tätä elämäntehtävämme ja lapsuuden uniemme välistä yhteyttä valotan luennossani Kuusamon kansanparannusparannuspäivillä. AJATUS SIITÄ, ETTÄ ELÄMÄNTEHTÄVÄMME on aihiona itsessämme jo syntymän hetkellä on ikivanha. Psykoanalyytikko C. G. Jung havaitsi, että myös varhaislapsuuden unet tukivat tätä ajatusta. Hän huomasi, että lapsuuden unien vertauskuvat antavat viitteitä siitä millaisia vastakohtaisuuksia, voimia ja tilanteita tulemme myöhemmässä elämässämme kohtaamaan. Omassa lapsuuden unessani suuri spiraalimainen pyörre ajaa minua takaa autiolla taivaalla. Näin unen toistuvasti noin viiden vuoden iässä ja heräsin siitä joka kerta kauhuissani, lamaantuneena ja hiestä märkänä. Vastaavat painajaiset ovat tyypillisiä etenkin sosiaali- tai terveydenhuoltoalalla työskentelevillä. Kansanparannuspäivien hoitopäivän aikana tarjoan kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua vielä paremmin omaan myyttiinsä. Eheyttävän keskustelun aluksi pyydän asiakasta kertomaan lapsuuden unensa. Kertomuksen pohjalta autan häntä ymmärtämään unen käyttämät vertauskuvat ja ottamaan käyttöön unen sisältämät voimavarat. Pohdimme myös yhdessä miten unen pohjalta voi rakentaa vankan sillan asiakkaan tulevaisuuteen. TYÖNI HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEKSI pohjautuu vanhaan suomalaiseen parannustraditioon, jungilaiseen psykologiaan sekä monipuoliseen kokemukseeni moderneista hoitotavoista. Vanha kansa ajatteli, että taudit tarttuivat ihmiseen vaikkapa metsästä tai kateelliselta ihmiseltä. Vaiva suisti ihmisen tasapainosta. Parantajan tehtävänä oli nostaa hoidettavan luontoa – vahvistaa hänen tahdonvoimaansa. Yhteisvoimin kutsumaton vieras ajettiin pois hoidettavan kehosta. Joskus potilas koki, että oli toiminut väärin ja saanut vaivan palkakseen. Tällöin pyydettiin anteeksi vaivan aiheuttajalta. Yhdistän parhaani mukaan tämän ikiaikaisen parannustiedon nykypäivän terveystietoon ja asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Tavoitteena on löytää oikea asenne, oivallus ja luonteen lujuus, joiden avulla tasapaino ja terveyden tila saadaan palautettua asiakkaan elämään. TIENI ORGANISAATIOIDEN JA YKSILÖIDEN VALMENTAJAKSI alkoi vuonna 1991. Tuolloin myin stereoni ja LP-levykokoelmani sekä lähdin kuudeksi viikoksi Zürichiin itsetuntemus- ja viestintätaitoja opiskelemaan. Käyn edelleen vuosittain eri puolilla maailmaa koulutuksissa ja konferensseissa; muun muassa Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Sveitsissä. Matkoillani päivitän tietotaitoni etenkin kansainvälisten konfliktien ratkaisussa, työnohjauksessa sekä oman persoonan käytössä työelämässä. Valmentajan urani alkuvaiheessa aloin uppoutua yhä syvemmin suomalais-ugrilaiseen, balttilaiseen ja skandinaaviseen kansanperinteeseen.

50 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Tietoa kertyi runsaasti ja niin perustin ystäväni kanssa elämyspalvelun, joka toteutti perinteeseen pohjaavia palveluja liike-elämän ja oppilaitosten käyttöön. Vuosina 2010 – 2012 toimin Päivölän Opistossa maamme ainoan kansanperinteen linjan kehittäjänä ja johtajana. Opinnoissa kävimme läpi suomalaisen tradition koko kirjon yli 50 opettajan ohjauksessa. Tutuksi tulivat muun muassa kansanrunous, etymologia, mytologia, arkeologia, kansanlääkintä, erätaidot ja käsityöperinne. AMMATILLISEN OSAAMISENI TÄYDENTÄÄ laaja opinto- ja työkokemukseni musiikin, draaman ja teatterin parissa. Laulan kaikenlaista musiikkia. Erikoisalueitani ovat runonlaulu, kurkkulaulu ja kaikenlainen kansanmusiikki. Olen tehnyt musiikkiteatteria ja ohjannut tarinateatteria. Myös elokuvaus ja lehtityö on tullut tutuksi opintojen myötä. Luova taustani näkyy persoonallisessa ja innostavassa valmennustavassani. Käytänkin tarinankerrontaa, huumoria ja nopeaa assosiointikykyäni työni elävöittämiseen. Sopivalla hetkellä saatan myös laulun luikauttaa. KOULUTUS- JA VALMENNUSTYÖSSÄNI LUON ASIAKKAILLENI edellytykset ottaa koko potentiaalinsa käyttöön. Autan ryhmiä ja yksilöitä muuntamaan nuo resurssit menestystä rakentaviksi ja tavoitteet toteuttaviksi teoiksi. Tiimivalmennuksissa mahdollistan uusien tuotteiden, palvelujen ja visioiden rakentamisen. Koulutan myös määrätietoiseen esiintymiseen ja innostavan työilmapiirin luomiseen. Yksilöille tarjoan työelämään, elämäntarinaan, esiintymiseen sekä hyvinvointiin liittyvää valmennusta ja ohjausta. Työni perustuu kokemukseen siitä, että ryhmän tai yksilön sisältä nousseet visiot on myös mahdollista toteuttaa. Tarjoan työkaluja ja valan uskoa näiden päämäärien saavuttamiseen.

Yhdistän ikiaikaisen parannustiedon nykypäivän terveystietoon ja asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Tavoitteena on löytää asenne, oivallus ja luonteen lujuus, joiden avulla tasapaino ja terveyden tila saadaan palautettua asiakkaan elämään.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

51


KUUSAMO Pohjolan luontopääkaupunki

www.kuusamo.fi 52 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

53


54 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


LUONTO HOITAA HELLIMMIN Luonto hoitaa hellimmin, tietävät taitajat. Pohjoisen puhtaus ja kesäöiden ihmeellinen valo tekevät täällä kasvaneesta aivan erityistä. Yrtit, marjat, pihka, porot, kalat ja sienet ovat erityisiä myös siksi, että ne ovat lähellä tuotettuja. Nyt näitä pohjoisen rikkauksia arvostetaan myös maailmalla.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

55


56 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Luonnon oma Obelix Nokkonen on ylivoimainen verrattuna mihin tahansa, tietää yrttien maailman tunteva Jenni Laitinen

Y

rteissä on valtava voima, sanoo yrittihoitaja Jenni Laitinen. Luonnon oma Obelix on nokkonen, jonka ravintoaineet vetävät vertoja mille tahansa. Yrttien keruu ja käyttö on helppoa: liikkeelle kannattaa lähteä muutamasta yrtistä ja kartoittaa lajituntemustaan hiljalleen. Frantsilassa fytoterapiaa opiskeleva luonnonvaratuottaja Jenni Laitinen nimeää nopeasti suosikkinsa pohjoisen yrittien joukosta: nokkonen on ravintoarvoiltaan ylivoimainen ja voimakastuoksuinen siankärsämö viehättää historiansa ja monikäyttöisyytensä vuoksi. – Parasta yrteissä on se, että ne ovat aivan jokaisen saatavilla. Käyttäminen on helppoa, kun lähtee liikkeelle pienestä. Yrttien käyttö ravintona, lääkkeinä ja hyvänolon tuotteina ei ole salatiedettä, vaan jokaisen opittavissa, Laitinen kannustaa. Hän uskoo, että yrttien käytöstä tulee vielä jokamiehentaitoa kuten sienestäminen ja marjastaminen Suomessa jo ovat. – Ihmiset ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Yrteillä saadaan aikaan ihmeitä. YRTTIEN KERUUN JA KÄYTÖN PERUSPILARI on tietysti niiden tunnistaminen. Ei kannata kahmia kerralla kaikkea mitä metsästä löytyy, vaan keskittyä kesässä 2-3 kasviin. Tärkeää on myös kiinnittää huomio keruupaikkaan: ei käytössä olevan navetan takaa eikä teitten varsilta. Pohjoisessa yrittejä kasvaa lukumääräisesti etelää vähemmän, mutta laatu korvaa tässäkin asiassa määrän. – Pohjoisen yrtit ovat puhtaita, sitkeitä ja erityisen ravinnerikkaita. Ne selättävät puolustuskyvyllään kovat talvet ja voimaantuvat kesän pitkässä valoisassa ajassa.

HYVÄ YRTTI ALOITTELIJALLA ON JENNI LAITISEN mukaanhelpostitunnistettavanokkonen. Rehevinä kasvustoina leviävä nokkonen otetaan talteen mahdollisimman nuorena. Nokkosta voi käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti ryöppäämällä tai kuivattamalla. – Nokkosessa on piitä 60-kertaisesti verrattuna lehtisalattiin, kalsiumia 3-kertaisesti verrattuna maitoon, rautaa 7-kertaisesti pinaattiin verrattuna ja c-vitamiinia enemmän kuin appelsiinissa. Se on valtava vitamiinipommi, joka kaiken lisäksi kasvaa ihan lähellä. Nokkosesta saa maukkaan keiton, erinomaisen maun ohukaisiin tai hyvän lisän muihin ruokiin. Ulkoisesti sitä voi käyttää esimerkiksi jalkakylvyissä tai hiustenhuuhtelussa lisäämään pintaverenkiertoa. JENNI LAITISEN OMA SUOSIKKI on tänä kesänä siankärsämö, yrttilääkinnän tuhattaituri, joka taipuu muiden yrittien tavoin moneksi. – Lehdet kerätään talteen ennen kukintaa. Minä jauhan niitä viherjauheeksi, jota lisään jugurttiin, aamupuuroon ja sämpylöihin. Kukintavaiheessa siankärsämö otetaan talteen ja kuivataan. Talvella sen tuoksut tuovat mieleen kesän kylpy- tai tai jalkakylpyveteen siroteltuina. Siankärsämöllä on lääkkenomainen tuoksu ja sen on todettu tutkitusti auttavan esimerkiksi ihovaivoihin. Antibiottimainen yrtti puhdistaa kehoa ja hoitaa kipuja.

PARANTAVAT YRTIT la 16.7.2016, Pohjanseita 9 - 10 luento: yrttien keruu ja käyttö 10 - 12.30 villiyrttiretki 12.30 - 13.30 lounas Kasvisravintola Karpalo 14 – 16 yrttityöpaja. Tehdään yrteistä hoitotuotteita ja hoito. Osallistumismaksu yrttipäivään: 85 €/ hlö. Sisältää luennon, ruokailun, luentomateriaalin ja opastuksen. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

57


Päivi Koivisto (vas.), Rauno Säkkinenja Tuija Määttä-Naumanen esittelevät ylpeinä Kuusamossa kehitettyjä uusia tuotteita: luonnonvarakoulutuksessa on tuotettu muun muassa yrttijalkakylpyjä sekä pakurikääpäja viherjauheita.

Pohjoisen luonnontuotteissa on mittavat mahdollisuudet

Kuusamolaiset luonnontuoteosaajat esittäytyvät ja myyvät tuotteitaan Finrelax-hyvinvointiseminaarissa Kuusamotalolla torstaina 15.7.2016.

Luonnontuotteissa on mittavat mahdollisuudet Koillismaalla ja vain oma mielikuvitus rajaa, miten niitä voi jalostaa, sanovat Rauno Säkkinen ja Tuija Määttä-Naumanen. He ovat kouluttautuneet kotipaikkakunnallaan luonnonvaratuottajiksi: tavoitteena on päästä markkinoille itse kehitetyillä tuotteilla ja saada niistä lisätuloa yritystoimintaan. Kuusamossa luonnonvaratuottajakoulutus nivoutuu sujuvasti yhteen käynnissä olevan EU-rahoitteisen villiruoka-hankkeen kanssa.

Kuusamossa kehitetään villiruokamarkkinoita ja koulutetaan luonnonvara-alalle uusia osaajia

Rauno Säkkisen ja Tuija Määttä-Naumasen esittelypöydällä on kuivattua lipstikkaa, jalkakylpyjä, kasvisliemijauhetta, viherjauhetta sekä muun muassa mesi- ja virkistysteetä. Rukalla marraskuun puolivälissä kokoontuneet valtakunnallisten luonnontuotepäivien parisensataa osanottajaa kiertävät pöytiä ja innostuvat. 58 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


– Juuri tällaisia tuotteita tarvitaan, kommentoivat alan tuotekehittäjät, opettajat ja yrittäjät. Kuusamossa kehitetään luonnonvara-alaa nyt monella rintamalla. Kainuun ammattiopiston Kuusamon toimipaikan järjestämässä luonnonvaratuottajakoulutuksessa tehdään koko ajan tiivistä yhteistyötä paikkakunnan yrittäjien sekä Elintarvikkeista ja luonnosta elinvoimaa Koillismaalle -hankkeen kanssa. Tavoitteena on myös lisätä alueen työpaikkoja matkailun, elintarviketuotannon ja -jalostuksen sekä kaupan toimialoilla. Pyrkimyksenä on luoda puitteita laajemmalle elintarviketuotannolle ja vaikuttamaan alueen ruokamatkailun vetovoimaisuuteen. Luontoon kehitettävät matkailutuotteet sekä luonnosta saatavien tuotteiden hyödyntäminen lisäävät matkailun kysyntää.

Lisää arvoa omalle työlle Rauno Säkkinen ja Tuija Määttä-Naumanen ovat kouluttautuneet luonnonvaratuottajiksi kahden vuoden ajan. He saivat todistuksen joulukuun puolivälissä 2015 yhdentoista muun luonnonvaratuottajan tavoin. Vuoden 2016 alussa Kuusamossa alkoi uusi, saman sisältöinen koulutus. Kalevalaisena jäsenkorjaajana työskentelevä Säkkinen sanoo halunneensa perehtyä tarkemmin siihen, miten luonnosta saatavaa voisi hyödyntää omassa työssä. – Ja voihan sitä. Esimerkiksi tämä yrttijalkakylpy tukee työtäni erinomaisesti, hän sanoo. Koulutus on Säkkisen mukaan avannut ovia myös muitten luonnontuotteiden hyödyntämiseen ja syventänyt osaamista luonnontuotteiden hoitokäytössä.

Kaikki tarvittava omilta pelloilta Tuija Määttä-Naumanen lähti mukaan koulutukseen, kun tuli tarve ”tehdä jotakin uutta”. Maatalon emännällä oli yhtäkkiä aikaa, kun navetta tyhjennettiin eläimistä. – Talomme ympärillä on peltoja vaikka kuinka ja siellä kasvaa vaikka mitä, hän hymyilee. Opiskelu luonnonvaratuottajaksi on tarkoittanut Määttä-Naumaselle paitsi teoriaopintoja ja työssäoppimista muun muassa paikallisessa kasvisravintolassa, myös rauhallisia kottikärryretkiä kotimaisemissa. – Minun ei tarvitse lähteä kotoani mihinkään löytääkseni puhtaita, villejä yrttejä ja kasveja, joista jalostaa uusia tuotteita. Koulutukseen on sisältynyt myös esimerkiksi luonnontuotekasvien viljelyä, luontopalveluissa toimimista ja roppakaupalla tietoa elintarvikelainsäädännöstä. Määttä-Naumanen uskoo, että koulutuksen aikana kehitetyille tuotteille on kysyntää.

Villiruokahanke tarvitsee toimijoita Luonnonvaratuottajia opettava keittiömestari Päivi Koivisto iloitsee ryhmästään ja sen ennakkoluulottomasta asenteesta luonnontuotteita kohtaan. – Vilpitön innostus ja kiinnostus ovat saaneet aikaan lukuisia, jo markkinoille TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

59


päätyneitä tuotteita. Opettajana olen oppinut oppilailtani koko ajan ja olemme eläneet tutkintoa yhdessä. Luonnonvaratuottajakoulutus Kuusamossa tukeutuu myös Kainuun Ammattiopiston Seppälän koulutilan tarjontaan. Yhteistyötä opetusjärjestelyissä tehdään puolin ja toisin. Seppälän koulutilalla on järjestetty ja kehitetty luonnonvaraalankoulutusta jo pitkään, ja tämän yhteistyön myötä myös Kuusamoon on saatu toimivia ratkaisuja opintojen toteuttamiseen. – Meillä Koillismaalla mahdollisuudet ovat poikkeuksellisen mittavat. Täällä on puhdas luonto ja yötön yö, Koivisto sanoo.

Puhdas luonto ja yötön yö Päivi Koivisto korostaa, että Kuusamossa ollaan luonnonvaratuotteiden ja villiruoan kehittämisessä vasta pitkän tien alussa. Mahdollisuudet ovat kuitenkin mittavat. – Todennäköisesti on, että villiruokaa kehitetään jatkossakin pienimuotoisesti. Tarvitaan kuitenkin ennakkoluulottomia ideoita ja niiden viemistä loppuun saakka. Suunnitteilla olevan elintarviketalo voisi toimia luonnonvaratuottajien ajatushautomona.

Kaksi luonnonvara-alan koulutusta Kuusamoon Kainuun ammattiopiston Kuusamon toimipaikassa alkoi vuoden 2016 alussa kaksi suuntautumisvaihtoehtoa luonnonvara-alan aikuiskoulutuksena, jotka molemmat tähtäävät Luonto- ja ympäristöalan perustutkintoon. Koulutus toteutetaan lähi- ja etäopiskeluna, myös työssä oppien. Toisen kerran toteutettavan luonnonvaratuottajakoulutuksen lisäksi Kuusamossa on nyt mahdollisuus kouluttautua myös luonto-ohjaajaksi. Tutkinnon suorittamisaika määrittyy henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan. Keskimääräinen opiskeluaika on kaksi vuotta. – Luonnonvara-ala kasvaa jatkuvasti ja mahdollistaa monenlaisia työllistyssekä yritystoimintavaihtoehtoja. Uskon, että meillä Koillismaalla on suuret mahdollisuudet kehittää uudenlaista yritystoimintaa luonnosta kumpuavan hyvinvoinnin ympärille, sanoo KAO:n Kuusamon toimipaikan koulutusjohtaja Anne Koski-Heikkinen. Luonnonvaratuottajan koulutus antaa monipuolisen kuvan luonnon raakaaineiden keräämisestä ja hyödyntämisestä muun muassa elintarvikkeina, hyvinvointituotteina, koristeina ja palveluina. Luonto-ohjaajan tutkinnon suorittanut kykenee puolestaan ohjaamaan ryhmiä maastossa ja opastamaan luontokohteissa. Hän tuntee luonnonantimet ja omaa hyvät tiedot luonnosta, luonnonilmiöistä sekä alueensa mahdollisuuksista luontomatkailua ja -palveluita silmälläpitäen. Koulutus on mahdollisuus suorittaa myös oppisopimuksella. www.kao.fi 60 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


SUSANNA AARNIO

SAMPO - ELÄMÄN SPIRAALI TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

61


Koillismaa on villiruoan koti

K Kuusamo Lapland Wild Food on tae ruoan paikallisesta alkuperästä, puhtaista raaka-aineista ja perinteisen mutkattomasta valmistustavasta.

oillismaa on villiruoan koti, sanoo ruokahanketta Kuusamon Naturpoliksesta luotsaava Elisa Kangasaho. Kaksivuotinen Luonnollisesti läheltä -hanke saatiin onnistuneesti päätökseen ja työtä jatketaan nyt uudella Elintarvikkeista ja luonnosta elinvoimaa Koillismaalle -hankkeella. Aikaa on kolme vuotta ja tavoitteena kirkastaa villiruoan mainetta ja nostaa sen arvoa. Uusi hanke jatkaa siitä mihin edellinen päättyi: toimijat on nyt saatettu yhteen ja Kuusamo Lapland Wild Food -tuotemerkki markkinoille. Projektipäällikkö Elisa Kangasahon tavoitteena on saada mukaan noin 40 yritystä, kun edellisessä hankkeessa heitä oli parisenkymmentä. Työtä tehdään 400.000 eurolla, joista yritysten osuus on 60.000 ja alueen kuntien niin ikään 60.000 euroa. Loput ovat EU-rahaa. – Uutta hanketta tarvitaan siksi, että edellisessä ehdittiin vain raapaista pintaa. Nyt vahvistamme toimijoiden yhteistyötä kaupan, matkailun ja elintarvikesektorin välillä. Wild Foodia tehdään vieläkin tunnetummaksi ja työhön kuuluu myös kansainvälinen ulottuvuus, Kangasaho kiteyttää. Listalla on myös alueelta toistaiseksi puuttuvan, organisoituneen luonnonvaratuotannon ja jalostuksen kehittäminen. WILD FOOD ELI VILLIRUOKA TARKOITTAA riistaa, marjoja, yrttejä, sieniä ja kalaa puhtaasta luonnosta ja kirkkaista vesistä. Määritettä ei Kangasahon mukaan haluta Koillismaalla määritellä liian tarkkaan, vaan jokainen saa miettiä sen mielessään. – Luomusta ei kuitenkaan ole kysymys, sillä sen rajat ovat meille liian tiukat, hän sanoo. Villiruoka on monelle kuusamolaiselle itsestäänselvyys, mutta muualta tulevat

62 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


näkevät sen toisin. Kangasaho sanoo haltioituvansa yhä vieläkin joka kerta, joka saa laittaa ruokaa tuoreista kaloista ja laadukkaasta poronfileestä tai nauttia aamupalakseen Pitkäsen jugurttia ja iltaherkuiksi kuusamolaista juustoa. – En osaa nimetä suosikkiani, sillä kaikki täällä tuotettu on niin tavattoman herkullista, hän sanoo. VILLIRUOKA ON MYÖS VALTAVA MATKAILUVALTTI, projektipäällikkö tietää. Ruokatuote matkailun vetovoimatekijänä on vasta alkuvaiheessa erityisesti kansainvälisellä sektorilla ja Koillismaalla jos missä sen eteen kannattaa tehdä työtä. – Kaikenlaiset hyvinvointituotteet sekä erityisesti luonnossa tuotettavat tai villistä luonnosta saatavat elintarvikkeet ovat kasvava trendi. Me haluamme kouluttaa näitä tekijöitä ja luoda niiden ympärille uudenlaista infrastruktuuria. TIRISTETYT KITKAN VIISAAT

Noin 100 g Kitkan viisaita / ruokailija – mielellään neulamuikkua, ruisjauhoja leivittämiseen, valkopippuria, mustapippuria myllystä, yksi valkosipulin kynsi ja tuoreyrttejä (esimerkiksi timjamia) maun mukaan sekä hienoa merisuolaa. Perkaa muikut. Kierittele ne ruisjauhoissa, paahda voin ja öljyn sekoituksessa, mausta ja lisää lopuksi valkosipuli sekä tuoreyrtit.

VILLIKALAA POT AU FEU

Sesongin tuorekalavalikoima: särkeä, haukea, säynävää, siikaa, ahventa yms. fileoituna, sipulia kuutioituna, liemijuureksia valinnan mukaan, tuoreyrttejä, esimerkiksi korianteria, valkosipulia ja liha/vasikkalientä. Kuullota sipuli ja mahdolliset liemijuurekset. Lisää maukas, mieto lihaliemi ja kypsennä, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää sesongin kalat haarukkapaloina ja kiehauta. Viimeistele tuoreyrteillä ennen tarjoilua.

Ohjeet: Jarmo Pitkänen www.tundra.fi TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

63


Pihka parantaa DETRIA OY

on rovaniemeläinen yritys, joka valmistaa ja markkinoi luonnonkosmetiikkaa. Sen perusti Tenho Pitkänen vuonna 1996. Kosmetiikan lisäksi Detriassa on kehitetty erilaisia hyvinvointi- ja hygieniatuotteita. Yrityksen liikevaihto on noin 1,9 miljoonaa euroa. Detria on portugalinkielinen naisen nimi ja tarkoittaa kirkastua. Yhtiön tuotteet perustuvat Lapin luonnosta kerättäviin yrtteihin, joiden toimituksista vastaa viisi paikallista osuuskuntaa. Detrian tuotteista kolme on valittu Vuoden hoitotuotteeksi.

64 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Tenho Pitkänen sai pihkaoppinsa Timosen Topilta Vienan Karjalan Suvannosta

E

lettiin vuotta 2008 ja oltiin moottorikelkkaretkellä Vienan Karjalassa. Teehetki Suvannon kylässä Mari ja Topi Timosen luona muutti rovaniemeläisen Tenho Pitkäsen elämän. Hän innostui pihkasta ja sen keruusta. Nyt pihka on yksi keskeisimmistä Detria Oy:n raaka-aineista. – Topin ja Marin tarinat sivusivat heidän elämäänsä Neuvostoliiton ajalta ja sen jälkeen. Topi kertoi elättäneensä perheensä Neuvostoliiton aikana Louhen Pihkakomppanian työnjohtajana. Pihkankeruu tapahtui kesällä ja talvella pihkatynnyrit ajettiin Louhen rautatieasemalle, josta ne sitten kuormattiin junaan toimitettavaksi Tihvinään jalostettavaksi. Pihkasta valmistettiin lääkkeiden raakaaineita, maaliteollisuudelle tärpättiä ja monia muita kemianteollisuuden tarvitsemia aineksia, kertoo Pitkänen menestystarinan alkua. Topin tarina jäi kalvamaan miehen mieltä ja niin hän palasi seuraavana kesänä Suvantoon. Topi kertoi yrittäjälle kaiken minkä tiesi, opetti pihkankeruun ja sen käsittelyn. Kartanlukijaksi pihkankäytön perinteisiin saloihin löytyi myös venäläislääkäri, neurologi Ljudmila Rumjantseva. – Kokosin kaiken tiedon mitä oli ja mielenkiintoni heräsi. Vertailin kuusen- ja männynpihkoja toisiinsa. Suomessa perinteinen pihkankeruu tapahtui keräämällä kuusen vaurioituneesta rungosta siihen kovettuneita pihkaklönttejä. Venäjällä ja


monissa maissa käytettiin kuusenpihkaa. Kotona Rovaniemellä alkoi selvitys, tutkimus- ja testaustyö, joka lopulta johti pihkan tuotteistamiseen. Pihkaseerumilla on monenlaisia ihovaikutuksia, se hoitaa tulehduksia, pieniä palovammoja ja esimerkiksi hyttysenpuremia. Koirille se on erinomainen suoja mäkäräisiä vastaan. SAMANKALTAINEN TARINA LÖYTYY MYÖS PAKURIKÄÄVÄN takaa. Innostus ja tarve kansanlääkintään lähtee useimmiten omista tarpeista, niin Tenho Pitkäselläkin. 27-vuotiaana psoriasikseen sairastunut mies etsi apua lääkäreiltä, mutta hoidot eivät tehonneet. Apu löytyi tälläkin kertaa Vienasta ja kansanlääkinnästä. – Eteeni tuotiin pakurikääpä ja sanottiin, että se on ihmeainetta. Silmittelin ja ihmettelin asiaa, ja seuraavaksi minut esiteltiin paikalliselle syöpälääkärille, joka kertoi pakuria käytettävän Venäjällä raskaiden syöpähoitojen tukena ja niistä toipumiseen. Hänen mukaansa pakurikääpä aktivoi puolustusmekanismeja ja sen ansiosta pystytään kohentamaan huonossa kunnossa olevien ihmisten vastustuskykyä. Seuraavaksi Tenho Pitkäselle esiteltiin ihotautilääkäri, joka kertoi niin ikään pakurikäävän parantavista vaikutuksista. – Hän kertoi sitä käytettävän heillä psorin ja atooppisen ihon sekä myös ikääntyvän ihon hoidossa. Hän kertoi pakurikäävän sisältävän hurjan määrän antioksidantteja, jotka hoitavat iholla ilmenevää lievää tulehdusta. Samalla se aktivoi solujen uusiutumista ja estää niiden rapistumista. Pitkänen kokeili ja löysi avun: ihon hilseily on loppunut ja kutina kadonnut. Itse psoriasis ei tietenkään ole hävinnyt mihinkään, mutta sen oireet ovat ratkaisevasti helpottuneet. – OLEN HAKENUT UUSIA TUOTEIDEOITA KALEVALAISESTA kansanparannusperinteestä. Pyrin aina matkoillani tapaamaan kansanparantajia ja etsimään kirjallisuutta kalevalaisesta kansanparannusperinteestä. Olen liikkunut vanhaa tietoa keräämässä juuri sillä alueella, mistä Kalevala on aikoinaan koottu. Meiltä Suomessa tämä tieto on jo kadonnut. Kuten pihka, myös pakurikääpä päätyi Detrian tuotteeksi. Muun muassa yrityksen arbutiinituotesarjaa on terästetty pakurikääpäuutteella. Tenho Pitkänen on aina uutuustuotteiden kehitystyön yhteydessä testannut niiden tehoa testiryhmissä. Niin tapahtui nytkin, mutta tällä kerralla testiryhmä oli harvinaisen pieni: Tenho Pitkänen itse.

PITKÄSEN MUKAAN ON MYÖS LUKUISIA MUITA esimerkkejä vaivoista, joihin koululääketiede ei ole löytänyt ratkaisua, mutta joita voidaan hoitaa perinteisillä kansanparannuksen menetelmillä. – Yli 20 vuotta alalla olleena olen alkanut ymmärtää, mikä arvo näissä vanhoissa hoitomuodoissa on. Minusta ne eivät ole varsinaisia vaihtoehtohoitoja, sillä niitä on ikitestattu tuhansien vuosien ajan. Yrittäjänä Pitkänen sanoo iloitsevansa vanhan paluusta. Suomessa kansanlääkintä polkeutui jalkoihin 1950-luvulla, kun antibiootit otettiin käyttöön ja yrttien lääkinnällinen merkitys unohtui. Nyt niiden arvo on löydetty uudestaan. Myös lääkäreiden asenne on Pitkäsen mukaan muuttunut: 1960–70-luvuilla lääkäreiksi kouluttautuneet suhtautuivat epäilleen kansanlääkintään, mutta nuoremmat myöntävät sen mahdollisuudet. – Kiitos kuuluu kyllä kuluttajillekin, jotka ovat kävelleet arvovaltaisen instituution

PIHKA

Pihka on eteeristen öljyjen ja hartsien seos, jota havupuut erittävät pihkasolujen välissä oleviin pihkaonteloihin ja -tiehyisiin. Puun haavoihin valuva pihka suojaa sitä bakteereilta sekä tuhohyönteisiltä ja -sieniltä. Männyn ja kuusen pihka on väriltään kellertävää. Tavallista havupuiden pihkaa ei pidä sekoittaa meripihkaan, joka on fossiilista pihkaa. Aikaisemmilla vuosisadoilla pihkaa pureksittiin purukumin lailla. Kuusen pihkaa on käytetty ihotautien lääkinnässä. Kuusenpihkavoide on saanut Lääkelaitokselta myyntiluvan. Ensimmäinen suomalainen maininta pihkasta lääkkenä on Benedictus Olain lääkärikirjassa vuodelta 1578. Siinä sitä suositeltiin säärihaavoihin. Sitä on perinteisesti käytetty palovammoihin, paiseisiin ja ihottumiin. Lääkäri Arno Sipponen on tehnyt pihkasta väitöskirjan. Hän tutustui pihkahoitoon Kolarissa, jossa sillä parannettiin vanhuksen painehaava, vaikka oli jo määrätty amputointi. Pohjois-Suomessa pihkahoito on aktiivisessa käytössä.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

65


PIHKASALVA

Suomessa perinteinen pihkankeruu on tapahtunut keräämällä kuusen vaurioituneesta rungosta siihen kovettuneita pihkaklönttejä. Seuraavaksi pihka keitettiin ja pinnalle kohonneet roskat poistettiin. Kuumaan pihkaan sekoitettiin läskiä, kuuta (poron rasvaa) tai suolatonta voita. Näin saatiin pihkasalvaa, jolla hoidettiin haavoja ja ruhjeita.

yli ja osoittaneet, että esimerkiksi yrteillä on käyttöä ja niitä käytetään lääkinnässä. Vaikeimmat vuodet ovat takana. Viranomaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin ja rahoitusalakin ymmärtää, että tässä on todellinen bisneksen paikka. Tenho Pitkänen alleviivaa kansanlääkinnän ja koululääketieteen vuoropuhelua ja rinnakkaiseloa. – Yrtit ovat hellävaraisia, hyviä hoitomuotoja, mutta eivät sulje pois lääketiedettä. Olen ajatellut niin, että yrttejä tarvitaan ennen kaikkea terveyden ylläpitämiseksi ja jos sairaus sitten iskee, silloin kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Pakurikääpä, superyrtti, ihmeaine

R

akkaalla lapsella on monta nimeä. Itse kohtasin tämän superaineen ensimmäisen kerran Venäjällä vuonna 2008. Minulle kerrottiin tämän olevan vanha, kauan käytetty aine venäläisessä parannusperinteessä. Sillä on siellä edelleen vahva asema nykyaikaisen lääketieteen rinnalla. Haastattelemani syöpälääkäri kertoi heidän käyttävän pakuria raskaista syöpähoidoista toipumiseen. Ihotautilääkäri puolestaan kertoi pakuria käytettävän sekä sisäisesti että ulkoisesti psoriasiksen ja atooppisen ihon.

TENHO PITKÄNEN

66 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Terveyttä metsän marjoista

T

utkimusten mukaan pohjoisilla leveysasteilla kasvavat luonnonmarjat sisältävät erityisen runsaasti terveydelle edullisia ainesosia, kuten vitamiineja, flavonoideja, hivenaineita ja antioksidantteja. Marjat koostuvat pääasiassa vedestä, jota niissä on 80 – 90 prosenttia tuorepainosta. Kuiva-aineista suurin osa on hiilihydraatteja sekä orgaanisia happoja. Proteiinia ja rasvaa marjoissa on vain vähän. Koska marjoissa on vain vähän rasvaa ja runsaasti vettä, saadaan niistä vain niukasti energiaa. Pääosa marjojen energiasta tulee luontaisista sokereista. MARJOJEN TERVEYSVAIKUTUKSIA TUTKITAAN VILKKAASTI, ja alinomaa ilmestyy uusia, marjojen käytön lisäämistä puoltavia tutkimustuloksia. Toistaiseksi EU:ssa ei ole hyväksytty marjoille terveysväitteitä, mutta monille marjojen sisältämille vitamiineille ja hivenaineille hyväksyttyjä terveysväitteitä on lukuisia. Marjojen käyttöä puoltavat lukuiset eri tekijät yhdessä, kuten alhainen energiasisältö, vähäinen natriumin määrä, ravintokuitupitoisuus, vitamiinit, hivenaineet ja fenoliset yhdisteet. Jokaisella marjalla onkin oma ”terveysprofiilinsa”, jonka takia eri marjoja kannattaa nauttia monipuolisesti. IMEYTYMÄTTÖMIÄ HIILIHYDRAATTEJA kutsutaan ravintokuiduksi. Vaikka elimistö ei pysty hajottamaan sitä imeytyvään muotoon, on kuidulla monia tärkeitä tehtäviä ihmisen ruoansulatuskanavassa. Liukenematon kuitu ylläpitää suoliston toimintaa, edistää hyödyllisten bakteerien kasvua suolistossa ja auttaa painonhallinnassa. Liukeneva kuitu hidastaa veren sokeritason nousua aterian jälkeen ja lisää kolesterolin poistumista elimistöstä. Marjoissa on sekä liukenematonta että liukenevaa kuitua, pektiiniä. Marjat ovatkin kauran ja kasvisten ohella tärkeitä liukenevan kuidun lähteitä ruokavaliossa. Pektiinipitoisuus on suurin vähän raaoissa ja juuri kypsyneissä marjoissa. Suositeltava saanti ravintokuidulle on 25–35 g/vrk. Tuoreiden marjojen ravintokuitupitoisuus on n. 3–6 g/100 g. LUONNONMARJOISSA ja viljellyissä marjoissa on runsaasti vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita, enemmän kuin useimmissa tuontihedelmissä. Marjat ovatkin tärkeä vitamiinien ja hivenaineiden lähde ruokavaliossamme.

TEIJA RUOKAMO

Myynti- ja markkinointipäällikkö Kiantama Oy teija.ruokamo@kiantama.fi

KIANTAMA OY

Kiantaman tuotanto painottuu suomalaisesta metsästä käsin poimittuihin marjoihin ja niistä jalostettuihin tuotteisiin, jotka ovat arvostettuja raaka-aineita sekä kotimaiselle että kansainväliselle elintarvike- ja luontaistuoteteollisuudelle. Nykyään tuotannosta yli puolet koostuu jatkojalosteista; kuivatuista marjoista, marjajauheista, pyreistä, tiivisteistä, marjan siemenistä ja marjan kuiduista. Asiakaskunta on laajentunut perinteisistä elintarviketeollisuudesta kosmetiikka-, luontais- ja lääketeollisuuteen. Omalla toiminnallaan Kiantama on ollut marjatoimialalla suunnannäyttäjä ja uranuurtaja. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

67


Kutsumuksena luonto ja sen antimet Luonto saa ihmisessä ihmeitä aikaan, kuten myös tässä tapauksessa on käynyt. – Kun sille polulle lähtee, niin sieltä ei ole paluuta, sanovat Päivi ja Pekka Riipinen.

P

äivi ja Pekka Riipisen ensimmäinen tuote oli kuusenkerkkähyytelö, joka sai alkunsa jo kymmeniä vuosia sitten. Pariskunnan yhteys luontoon näkyy selvästi heidän elämäntyössään. Metsästys- ja kalastusharrastukset johtivatkin pidemmälle kuin he osasivat kuvitellakaan. Päivin hyvää enteilevän unen myötä Riipisen riistakahvila sai alkunsa Rukalla vuonna 1992, jolloin pienen kelomökin valikoimiin kuuluivat muun muassa lakkavohvelit kermavaahdolla.

Kun luonto kutsuu kulkijaa sen voimaa on mahdotonta vastustaa Se vie pienen kulkijan mukanaan Ottaa vähän, antaa paljon.

ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ TARINA SAI JO PIAN UUDEN SIVUN käännettäväksi. Kahvilaan asteli herrasmies, nimeltään Riipinen - hänkin. Sitten sitä jo tutkisteltiin käsien uurteita ja selviteltiin sukuhaaroja. Samaan hengenvetoon hän oli jo vaatimassa itse isäntä Riipiseltä ruokaa kovaan nälkäänsä. Sitähän ei ollut tuolloin vielä tarjolla. – Sinullahan on tuossa pakkanen täynnä myyntitavaraa, joten alahan pyöräyttää jotain syömistä, vaati Riipinen. Nälkäisen asiakkaan edessä Pekka päätti valmistaa evästä, ja hetkessä loihti kuin loihtikin juhla-aterian poron fileestä takkatulen ääressä. Siitä se ravintolan tarina sitten alkoi. PÄIVIN MIELESTÄ FILE KAIPASI vielä metsäisen lisukkeen perinteisen puolukkasurvoksen rinnalle. Näin kuusenkerkkähyytelö sai alkunsa. Lapset kyytiin ja eikun kerkkiä keräämään! Pekka paisteli poronfileitä ja Päivi keitteli kerkistä hyytelöä minkä kerkesi. Hyytelön suosio kasvoi niin, että he pakkasivat asiakkaille mukaan kaiken, mikä jäi yli ruoka-annoksista. Asiakkaat olisivat halunneet viedä kerkän lisäksi valmiiksi tehdyt ruoatkin mukanansa, joten ajatuksia ja ideoita alkoi tulvahtelemaan molemmille enemmän kuin ehti ajatellakaan. PEKKA MIETTI, MITEN HE SAISIVAT RUOAN SÄILYMÄÄN niin, että asiakkaat voisivat nauttia niistä myöhemmin kotonakin. Siispä keittiössä keitetyn kuusenkerkän lisäksi siirryttiin valmistuttamaan yhteistyökumppaneiden kanssa muitakin elintarvikkeita luonnon puhtaista marja-, liha- ja kalatuotteista. Tuotteiden valmistuttaminen ravintolan ohella jatkui ja se kehittyy vielä tänäkin päivänä. Kerkästä alkanut kysyntä on kasvanut lähes sadan tuotteen valikoimaksi. NUOREMPI SUKUPOLVI ON PIENESTÄ PITÄEN SEURANNUT vanhempien luonnonläheistä liiketoimintaa hyvin läheltä ja ideat eivät lopu kesken heiltäkään. Nyt eletään vuotta 2016 ja veljekset Markus ja Mikael Riipinen ovat olleet

68 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


vetovastuussa vuodesta 2009. Nykyisten omien marja-, liha- ja kalajalostamojen lisäksi toimintaan kuuluvat myös Riipisen Riista- ja matkamuistomyymälät. Ja tämä soppa sai alkunsa unesta vuokrata pieni oma ravintola Rukalta, jossa Päivi kuusenkerkkiä keitteli ja Pekka fileitä paisteli.

KATARIINA RIIPINEN TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

69


Ruusunjuuri versoo Kemijoen varrella

R

uusunjuuri versoo Autin kylässä Kemijoen varrella. Lapin Luonnonyrttien yrittäjäpariskunnan Pentti ja Mervi Määtän reilun parin hehtaarin peltoala on Suomen ja luultavasti myös Pohjoismaiden suurin ruusujuuriviljelmä. Tänä kesänä pelloilla kasvaa 70.000 ruusunjuurikukkaa, joiden ympärillä pörrää 60.000 mehiläistä. Määtät kehittelevät muiden ruusunjuurituotteidensa rinnalle myös ruusunjuurihunajaa. Tuotantolaitokset sijaitsevat kuuden kilometrin päässä pelloilta. Kasteluvesi saadaan Kemijoesta. RUUSUNJUURESSA PIENI ON SUURTA. Jos kasvi kasvaa liian reheväksi, sen tehoaineiden pitoisuudet jäävät laimeiksi. Myös pakkanen on välttämätön edellytys ruusujuuren kasvuun lähdölle. Niinpä pienen pienet siemenet kylvetään maaliskuussa ja jätetään lumen alle. Kevään tullen ne ponnistavat pintaan ja ovat parin vuoden vanhoina valmiita siirrettäviksi peltoon. – Kylmyys, kuivuus, kuumuus – mitä enemmän kasvi kärsii, sitä enemmän siihen kehittyy hyödyllisiä aineita, Määttä kertoo. VILJELIJÄN RUUSUJUURI PALKITSEE VASTA KUUDENTENA VUONNA. Silloin voidaan korjata ensimmäinen sato: kasvi nostetaan maasta ja sen juuret otetaan talteen. Monen vuoden odotus on varmaankin suurimpia syitä siihen, että ruusujuuren viljelijöitä ei ole enempää. Toinen syy on käsittelyn työläys. Juuri on pestävä huolellisesti, ja se ei suju kuin

70 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

71


Lapin Villiyrtit esittäytyvät ja myyvät tuotteitaan Finrelax-hyvinvointiseminaarissa Kuusamotalolla torstaina 15.7.2016.

porkkanan pesu. Mutkaiset, muhkuraiset ja erikokoiset juuret vaativat tarkan käsittelyn. Pesun jälkeen juuri silputaan ja kuivataan. Kuivattu aine lähetetään lääketehtaalle, jossa ne jauhetaan ja valmistetaan tableteiksi. Näitä tabletteja myydään Golden Root -nimellä. RUUSUJUURI TUNNETAAN SUOMESSA ”Pohjolan ginsenginä”. Se lisää fyysistä ja psyykkistä kestävyyttä, nostaa yleiskuntoa ja mielialaa sekä torjuu tunneperäistä stressiä. Ruusujuuri suojaa myös sydäntä ja maksaa, estää korkean paikan kammoa ja lievittää masennusta, kipuja sekä päänsärkyä. – Vaikuttavat aineet ruusujuuressa on haihtuvia öljyjä, joista on löydetty 86 eri aineosaa. Tärkeimpiä ovat geranioli ja myös muita kuten rosiridiini sekä salidrosidi, jotka vaikuttavat elimistöön tasapainottavasti. Kasviantioksidanttina suojaa myös

72 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


soluja ja torjuu syöpä- solujen muodostumista. MÄÄTÄN MUKAAN LAPISSA KASVANEISSA luonnonkasveissa, myös ruusujuuressa, on tutkimuksissa todettu vaikuttavien aineiden pitoisuuksien olevan korkeimpia. Pohjanruusujuuri kasvaa luontaisesti tunturialueiden kosteikoissa Enontekiön korkeudelta aina pitkin Norjan rannikkoa ja Grönlannissa saakka. Viikingit ja eskimot ovat vuosisatojen aikana käyttäneet ruusujuurta voima- ja virkistymisrohtona – kukkavarrenlehtiä on käytetty salaattina tasapainottamaan vatsan toimintaa. Ruusujuurta on käytetty myös lemmenjuomien raaka-aineena. SUOMESSA RUUSUJUUREN KÄYTTÖÄ on tutkittu 1930- luvulta alkaen. Vuonna 2003 ruusujuuri valittiin Suomessa vuoden rohdoskasviksi.

FAKTAT

Kokemuksia ruusujuuresta Monet ruusujuuriuutetta nauttineet ovat kokeneet saavansa apua ruusujuuresta seuraaviin ongelmiin: väsymykseen stressiin uniongelmiin keskittymiskyvyn puutteeseen kevätväsymykseen kaamosmasennukseen kehon ja mielen ylirasitukseen. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

73


Hyvinvointia mahlasta ja havupuujuomasta Mahla Fores esittäytyy ja myy tuotteitaan Finrelax-hyvinvointiseminaarissa Kuusamotalolla torstaina 15.7.2016.

74 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

K

oivunmahla on ikiaikainen hyvinvointijuoma. Sen arvon ovat tunteneet lukuisat sukupolvet ennen meitä: valkoisiin koivunrunkoihin poratut reiät kertovat mahlan kerääjistä. Nyt mahlaa hyödynnetään myös kaupallisesti. Mahla Forest on vuonna 2014 perustettu luontaistuotteiden tuottamiseen erikoistunut yritys. Yritys sijaitsee Pieksämäellä, Etelä-¬Savon helmessä puhtaiden metsien keskellä sekä kirkkaiden vesistöjen äärellä. – Sijaintimme takaa yhden yrityksemme pääasiallisen arvon toteutumisen: ekologisuuden, luontoystävällisyyden, kertoo Juha Tarkiainen Mahla Forestista. Yrityksen lippulaivoja ovat koivunmahla sekä havupuujuoma. – Pyrimme ajatukseen, että saisimme luonnosta tarvitsemiamme aineita, joita kehomme osaa hyödyntää parhaiten. Antioksidanttinen havupuujuoma ja runsaasti hiven- ja kivennäisaineita sisältävä koivunmahla tukevat meitä tässä asiassa. Jalostuksessa käytämme raakaaineita aina puhtaasta Suomen luonnosta.


Koivu tuottaa keväisin mahlaa keskimäärin viisi litraa vuorokaudessa. Ulkonäöltään ja tuoksultaan vedenkalainen koivunmahla sisältää muun muassa ksylitolia, proteiineja, aminohappoja, vitamiineja ja mineraaleja. YRITYKSEN KOIVUNMAHLA ON LUONNONMUKAISESTI tuotettu hiven- ja kivennäisaineita sisältävä hyvinvointiin ja nautiskeluun tarkoitettu raikas terveysjuoma. – Auringonvalon ja lämmön lisääntyessä keväällä nostaa koivu ylös juuriinsa varastoituneen elämännesteen tarjoten sitä meille. Koivunmahla valmistuu pitkän kaamosajan jälkeen ja tarjoaa vastakohdan emäksisestä mahlasta. Tarkiaisen mukaan mahla vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin monin tavoin, muun muassa kiihdyttämällä aineenvaihduntaan, puhdistamalla elimistöä, tehostamalla munuaisten ja maksan toimintaa sekä hoitamalla ihoa. – Kuitenkaan koivunmahlan terveydellisiä perusteita ei ole tutkittu, hän muistuttaa. Mahla Forest ei käytä mahlan jalostuksessa kuumakäsittelyä, joten kaikki hivenja kivennäisaineet ovat tallella. YRITYKSEN TOINEN KIITETTY TUOTE ON HAVUPUUJUOMA. Se sisältää antioksidantteja sekä hiven- ja kivennäisaineita. – Juoman vaikutusmekanismina sanotaan olevan antioksidantit, jotka nostavat vastustuskykyämme auttaen soluja puolustautumaan vierailta bakteereilta sekä virushyökkäyksiltä. Jotta havupuujuoman teho olisi parhain, on siihen yhdistetty metsiemme kolmea suurinta vaikuttajaa mäntyä, kuusta ja katajaa. – Katajan vaikutuskohteista ovat muun muassa vatsa- ja suolisto-oireet, lymfaattinen järjestelmä, ulkoinen, perifeerinen pintaverenkierto, hengenahdistus sekä ruokahalun balanssi ja siihen vaikuttaminen. Mänty sen sijaan tuo vaikuttavuutta reumatismiin, kihtiin, hermosärkyyn, ilmavaivoihin, keuhkojen toimintaan ja ihottumaan. Kuusen puolestaan on kautta aikojen tiedetty auttavan lihaskipuihin, keuhkoputkentulehdukseen, yskään ja nuhaan. Myöskään havupuujuoman terveysvaikutuksille ei toistaiseksi ole tieteellistä perustelua. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

75


Suomalainen ryhmä tutustumassa Torinon alueen slow food -ruokakulttuuriin. Torinossa järjestetään syyskuussa kansainvälinen Terra Madre-ruokakulttuuritapahtuma, jossa Suomi on mukana näyttävästi.

Suomalaisen ruokakulttuurin arvo on puhtaudessa ja erikoistuotteissa Jarmo Pitkäsen simppukeitto hyvä esimerkki onnistuneesta ruokamatkailutuotteesta

S

uomalaisen ruokakulttuurin kansainvälinen arvo kasvaa puhtaudesta ja erikoistuotteista, sanoo Food from Finland -kasvuohjelman johtaja Esa Wrang. Suomalaista ruokakulttuuria ja elintarvikealan osaamista viedään maailmalle hänen johdollaan. Esimerkiksi syyskuussa Wrang johdattaa toistakymmentä yrittäjää Italian Terra Madre -ruokakulttuuritapahtumaan. Terra Madreen odotetaan puolta miljoonaa kävijää. Kuusamosta mukana on muun muassa Studioravintola Tundran Jarmo Pitkänen. – Terra Madre kuvaa hyvin tapaamme toimia. Esittäydymme aina yhdessä

76 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


ja korostamme erikoistuotteitamme. Mukana on myös Visit Finlandin ruokamatkailuyrityksiä, Wrang kertoo. Italiassa esillä on muun muassa kotimaisia marjoja, koivunmahlaa sekä allergiavapaita suklaita. – Suomi ei ole iso eikä tunnettu ruokamaa Ranskan tai Italian tavoin emme pyrikään sellaiseksi. Meidän tavoitteemme on tehdä suomalaisesta elintarviketeollisuudesta erikoistuotteiden osaaja. Panostamme erityisesti suomalaisiin erikois- ja lisäarvotuotteisiin, sekä yritysten yhteistyön toteuttamiseen kansainvälisillä markkinoilla. WRANGIN MUKAAN MAAILMALLA ARVOSTETAAN puhtaudestaan tunnettuja, turvallisia suomalaisia elintarvikkeita. Usein ne ovat myös terveysvaikutteisia ja funktionaalisia. – Puhtaus ja turvallisuus ovat asioita, jotka eivät ole maailmalla itsestäänselvyyksiä. Kansainvälisesti kiinnostavia elintarvikealan tuotteita ovat Wrangin mukaan esimerkiksi suomalaiset marjat ja marjatuotteet, viljoista ohra ja kaura, erikoisalkoholituotteet sekä kaikki gluteenittomat ja laktoosittomat ruokavalmisteet. – Panostamme näiden tuoteryhmien vientiin merkittäviä toimenpiteitä, hän sanoo. FINPRO TUKEE TOIMILLAAN SEKÄ SUURIA, jo jalansijan maailmalta löytäneitä yrityksiä, että ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria alan toimijoita. – Yrityksillä ei välttämättä ole osaamista eikä voimavaroja lähteä vientimarkkinoilla. Jokainen ymmärtää, että kotimaan markkinoille valmistettu ja brändätty tuote ei sellaisenaan pärjää maailmalla. Teemme liiaksi tuotekehitystä vain kotimaan markkinoita ajatellen, hän sanoo. Ruokaviennin haasteiksi ohjelmajohtaja listaa myös Suomen tuntemattomuuden ja viennin byrokratian varsinkin EU:n ulkopuolisiin maihin. – Tuotteidemme markkinointi alkaa Suomen tunnetuksi tekemisestä. Ensin pitää markkinoida suomalaista osaamista ja puhtautta ja vasta sen jälkeen siihen kuuluvia tuotteita. Food from Finland -kasvuohjelmaan osallistuu jo nyt yli 100 suomalaista elintarvike- ja juomasektorin vientiyritystä. P MAAILMAN RUOKATRENDEISTÄ SLOW- JA WILD FOODIT sopivat Suomelle erinomaisesti, Esa Wrang sanoo. – Yhä enemmän kiinnitetään huomiota siihen, mitä syödään. Me suomalaiset olemme hitaita reagoimaan kansainvälisiin ruokatrendeihin, mutta viimeistään nyt myös meidän pitäisi oppia arvostamaan omien, ainutlaatuisten raaka-aineidemme puhtautta. Esimerkiksi Wild Food -ideologiaa on toteutettu Suomessa vuosisatojen ajan. SAMAT TEEMAT PÄTEVÄT TOISINPÄIN eli ruokamatkailussa Suomeen. Myös siinä korostuvat puhtaus ja elämyksellisyys. – Tundran Jarmo Pitkäsen simppukeitto on hyvä esimerkki onnistuneesta ruokamatkailutuotteesta. Ruokamatkailijat janoavat kotimaisia ja uusia raakaaineita sekä tietysti lähiruokaa. Ketjuravintoloiden tapa toimia ei palvele tätä matkailijaryhmää, Wrang sanoo.

Italian gastronomisen yliopiston dekaani Percarlo Grimaldi ja Food from Finland -kasvuohjelman johtaja Esa Wrang. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

77


Tsemppiä elämään Luonto hoitaa nuoren mielenterveyttä

L

apsuudesta lähtien olen ollut hyvin herkkä ihminen ja erityisesti nuorempana sain helposti ahdistus- ja paniikkikohtauksia. Usein minun oli vaikea olla esimerkiksi koulussa, sillä en yksinkertaisesti kestänyt istua pulpetissa pitkiä aikoja. Tuntui kuin luokan seinät olisivat kaatuneet päälleni ja sydämeni pompannut ulos kurkustani. KOULUTÖIHIN KESKITTYMINEN OLI VAIKEAA, niin kotona kuin koulussa, ja vieraiden ihmisten joukossa oleminen pelotti. Koulut kotikunnalla Kuusamossa sujuivat jotenkuten, mutta muutto Ouluun omaan asuntoon opiskeluja varten tuntui väliin lähes ylitsepääsemättömän vaikealta lukuvaikeuksien sekä uni- ja syömishäiriöiden pahetessa. Vaikeuksista huolimatta olen onnistunut valmistumaan Oulun yliopistosta kulttuuriantropologian linjalta kuuden vuoden opiskelun jälkeen. Tässä viimeisessä itsenäistymisprojektissa 78 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

suurena tukena on ollut Tsemppi. Tsemppi on Oulun diakonissalaitoksen järjestämä nuorille suunnattu avopalvelu, jossa kuntoutetaan masennuksesta, ahdistuksesta, eristymisestä, stressihäiriöistä, skitsofreniasta tai muista neuropsykiatrisista häiriöistä kärsiviä 14–30–vuotiaita nuoria. Tässä kokonaisvaltaisessa kuntoutuksessa arvioidaan nuoren koko elämää, aina perheestä ja ystävistä liikkumiseen ja ruokavalioon. Nuoren mielenterveys ei ole vain yhden tekijän varassa, vaan siihen vaikuttavat eri elämänalueet nuoren omien yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi. YKSILÖKÄYNTIEN JA RYHMÄILTOJEN (jotka tavallisesti kuluivat pokerin parissa) lisäksi Tsempissä harjoitetaan myös luontomatkailua, joka voi kestää muutamasta tunnista pariin päivään. Lyhyet matkat ovat olleet esimerkiksi nuotiolla istumista Koitelan koskilla tai lumikenkäkävelyä Syötteen kansallispuistossa. Viikonloppureissut on suunnattu syrjäisille mökeille, tavallisesti Syötteelle, mutta kerran omana aikanani myös kauniin ”Kainuun meren” eli Oulujärven rantaan Vaalaan. Etenkin minulle nämä retket ovat olleet kuntoutuksen kohokohta ja joka syksy ryhmän aloittaessa taas toimintansa ensimmäinen kysymys onkin ollut, milloin ja mihin lähdetään taas retkelle.


TSEMPISSÄ ON HAVAITTU LUONNON hyödyntäminen mielenterveyskuntoutuksessa. Luonto voi sekä rauhoittaa että olla aktiivisen ja sosiaalisen toiminnan ympäristö. Nuotiolla, mökin patiolla tai laiturilla istuminen saa nopeasti keskustelun heräämään vieraammassakin porukassa. Ryhmän hiljaisimmatkin jäsenet, jos eivät keskusteluun uskalla osallistuakaan, seuraavat kuitenkin sananvaihtoa tarkasti ja mielenkiinnolla. Vaikka TV sekä omat älypuhelimet ja kannettavat pelilaitteet ovat mökeillä käytettävissä, jätetään ne lähes huomaamatta myöhäisillan toiminnoiksi, aikaan jolloin jokainen haluaa lopulta vetäytyä hetkeksi omaan rauhaansa ennen yöunia. Päiväsaikaan ja varhaisillasta kiivaat keskustelut ja väittelyt ovat selvästi kuultavissa. MYÖS OMAT RETKET OVAT MÖKEILLÄ MAHDOLLISIA. Kunhan ohjaajalle muistaa ilmoittaa, voi lähteä muutaman tunnin kävelylle omien ajatustensa pariin. Solidaarisuuteen vetäytyminen on muutenkin helppoa, sillä kukaan ei painosta osallistumaan ryhmätoimintaan. Oma aika voikin olla kallisarvoista. Retkillä erossa kotona odottavista ongelmista nuori voi hetkeksi irtautua omasta elämästään ja itsestään ja tarkastella näitä asioita objektiivisesta näkökulmasta. Metsien ja vesistöjen äänet tukkivat korvat muulta maailmalta ja nuori havaitsee pian olevansa maailmassa, jossa läsnä on vain hän itse sekä luonnonvoimat, jotka eivät arvostele tai tuomitse ihmisten tavoin. Keskustelemalla oman itsensä kanssa nuori voi tiedostaa omat heikkoutensa ja vahvuutensa, joista voi myöhemmin keskustella lisää ohjaajan kanssa. Vaikka muille avautuminen ja ryhmässä toimiminen ovatkin tärkeitä, yhtä tärkeää on myös omien voimavarojen löytäminen ja oman itsensä hyväksyminen.

LUONNON MERKITYKSESTÄ MIELENTERVEYDELLE on puhuttu ja sitä on myös tutkittu, mutta jostain syystä luontoaktiviteetteja ei ole edelleenkään kunnolla hyödynnetty tai niitä järjestävät toimijat eivät ole selvästi esillä. Edes yliopistoni koulutusohjaaja tai psykiatri eivät olleet kuulleet Tsempistä. Tämän vuoksi olen itse pyrkinyt tiedottamaan itseäni nuoremmille sukulaisille ja ystäville niistä menetelmistä ja toimijoista, jotka ovat auttaneet itseäni kamppaillessani ahdistukseni kanssa. Luonnon vaikutuksesta mielenterveyteen ja stressinhallintaan voisi mielestäni tuoda esille jo yleisemmin, esimerkiksi kouluissa, jolloin lapset ja etenkin nuoret voivat jo itse alkaa pohtimaan, kuinka he voisivat hyödyntää luontoa oman hyvinvointinsa ylläpitämisessä. Yleisellä tiedottamisella voidaan ennaltaehkäistä monia lapsuus- ja nuoruusiällä alkavia ongelmia, jotka estävät ihmistä toimimasta yhteiskunnassa aikuisiällä. TIINA LAINE

LUE LISÄÄ Tsempin kuntoutusohjaajan Ville Haanelan blogi ”Masentunut nuori nuotiolla”: http://blogi.luonnonvoimaa.fi/2014/12/10/masentunutnuori-nuotiolla/ Tsempin lyhyt esittely: http://www.odl.fi/terveys-ja-kuntoutus/lasten-januorten-palvelut/tsemppi/

ITSELLENI LUONTO JA ETENKIN METSÄ on aina ollut läheinen. Yliherkkänä ihmisenä kaupunkien hajut, äänet sekä ihmispaljous ovat välistä ylikuormittaneet aistejani siinä määrin, ettei edes omista ajatuksista ole saanut selvää ja oma minuus on tuntunut katoavan kaupungin kakofoniaan. Tsempin retkillä oli mahdollista irtautua kaupungin kaaoksesta silloin, kun rahat tai aika eivät riittäneet kotikunnalle matkustamiseen. Luonnon tärkeyden oman ahdistukseni hoidossa olen tiedostanut vasta aikuisiällä. Taaksepäin katsoessa mieleen palaa ala-aste Sänkikankaalla, jossa koulua ympäröineessä metsässä tuli vietettyä lähes jokainen välitunti rauhoittumassa ja voimia keräämässä. Yläasteella ja lukiossa välitunneilla ei enää ehtinytkään metsäretkille ja koulunkäynti vaikeutui. Omalla kohdallani metsäympäristön puutteella ja ahdistuksen lisääntymisellä on nähtävissä selvä yhteys. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

79


Kasvien käyttö

Kuusamossa

TIINA LAINE

Kirjoittaja on kuusamolainen antropologi.

Kuusamon historiapiirin osanottajat kertoivat lääke- ja rohtokasvien käytöstä Kuusamossa Tiina Laineelle. Vasemmalta Taimi Pitkänen, Meimi Mäntyniemi, Jouko Pätynen, Tiina Laine, Aino Manninen, Maija Törmänen ja edessä oikealla piirin vetäjä Helena Palosaari.

Erilaisia kasveja aina varvuista puihin on käytetty kautta aikojen rakennus- ja käsityömateriaaleina sekä ravintona ja lääkkeinä niin ihmisille kuin eläimille. Moniin kasveihin on myös liitetty erilaisia uskomuksia, tavallisesti niiden käyttötarkoitukseen viittaavaa. Myös kasvien kansanomaiset nimet, kuten riidenmarja tai rautalehti kertovat niiden käyttötarkoituksista. Olen kerännyt Kuusamon alueella periytynyttä kasvitietoutta paitsi kirjallisuudesta, myös osallistumalla Kuusamossa toimivan Historiapiirin kokouksiin. Järviruoko Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) on monivuotinen heinä, joka kasvaa järvien ja meren rannoilla, ojissa ja rantaniityillä sekä soiden reunalla koko Suomessa, mutta on harvinaisempi Pohjois-Lapissa. Järviruokoa on käytetty Kuusamon alueella käsitöissä, mutta myös ihmisten ja karjan ruoan korvikkeena. Ravintopitoisuutensa vuoksi järviruoko soveltuu hyvin kriisiaikojen hätäravinnoksi ja Turkka Aaltosen mukaan Suomen järviruokokasvustot muodostavat huomattavan ravintoreservin. Tästä huolimatta järviruokoa on tapana hävittää rikkakasvina. Järviruo’on juurakot on ollut tapana puhdistaa ja kuivata, minkä jälkeen ne on jauhettu ja käytetty puuroihin, velleihin sekä leivontaan muiden jauhojen jatkeena. Mikäli kasvin varteen puhkaisee reiän, tihkuu siitä kirkasta nestettä, joka hyytyy kumimaiseksi massaksi. Tämä massa voidaan paahtaa ruskeaksi ja makeaksi jauheeksi, joka kelpaa sokerin korvikkeeksi.

Kataja Kataja (Juniperus communis) on sypressikasveihin (Cupressaceae) kuuluva ikivihreä havupuu, joka tiheän neulaskasvustonsa ansiosta soveltui hyvin nuohousluudaksi. Katajan havut ja marjat sisältävät muun muassa eteerisiä öljyjä, inverttisokeria, 80 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


virtsaneritystä lisääviä flavonoidi glykosideja, parkkiaineita, hartseja sekä C-vitamiineja. Kuusamossa katajanoksista keitettiin kipua ja kouristuksia lievittävää hautomavettä, jolla hoidettiin rokkotautien aiheuttamia ihottumia sekä reumaa. Katajansavu on antiseptista ja sitä käytetään edelleen kalan ja lihan savustukseen. Kekrin aikana Kuusamossa oli tapana polttaa katajanoksia sisällä taloissa pahojen henkien häätämiseksi. Katajan tuoksun on ajateltu pahojen henkien lisäksi karkottavan myös noitia ja peikkoja, minkä vuoksi erityisesti juoma-astiat oli tapana tehdä katajasta. Koska katajanmarjat sisältävät hartsia, ei niitä tavallisesti syödä sellaisenaan, vaan mausteina erilaisissa riista- ja kalaruoissa. Katajanmarjoja on käytetty myös yskänlääkkeenä, mutta ei ole selvää ovatko lääkkeenä olleet itse marjat vai äkämäsääsken (Oligotrophus juniperinus) katajan silmuihin aiheuttamat äkämät eli ”yskänmarjat”. Kataja on lievästi myrkyllinen kasvi ja etenkin marjojen sisältämät öljyt voivat aiheuttaa ihon punoitusta ja jopa rakkuloita. Pieninä määrinä marjat edistävät ruokahalua, mutta suurina annoksina tuloksena on kipu, oksentaminen ja ripuli. Suuret katajanmarjamäärät voivat myös aiheuttaa aineenvaihduntahäiriöitä ja vaurioittaa munuaisia. Munuaisvaivoista kärsivien tai raskaana olevien ihmisten tulisi välttää katajanmarjojen syöntiä.

Koirankieli Koirankieli eli rohtokoirankieli (Cynoglossum officinale) on Keski-Euroopasta kotoisin oleva kasvi, joka on levinnyt Suomeen istutusten myötä, mutta nykyään se on harvinaistunut ja esiintyy lähinnä Lounais-Suomessa vanhojen rakennusten lähellä. Kuusamon alueella kasvia on käytetty lääkekasvina muun muassa haavojen hoitoon. Koirankielen sanotaan löyhkäävän rotankololle. Se sisältää konsolidiinia, joka on vahvaa narkoottista hermomyrkkyä. Kasvin on todettu voivan lamaannuttaa eläinten hengityksen, tappaa pieniä hiiriä jo 20 minuutin altistuksen jälkeen ja rottia viikon altistuksen jälkeen. Joillain alueilla koirankieltä on kasvatettu talojen seinustoilla tuholaisten torjumiseksi. Nykyään koirankieltä ei suositella nauttimaan sisäisesti.

Koiranputki Sarjakukkaisiin (Apiaceae) kuuluva koiranputki (Anthriscus sylvestris) on sukua sellaisille maustekasveille kuin maustekirveli, korianteri, tilli, persilja, kumina ja fenkoli. Näistä kuminaa (Carum carvi) on myös Kuusamossa käytetty perinteisesti leipien maustamiseen. Koiranputkea on Kuusamossa käytetty etenkin lasten lisäravintona. Källmannin mukaan 500 g–1 kg koiranputken juuria sisältää 70–80 % vettä sekä 15 % hiilihydraatteja. Ravintopitoisimpia kasvit ovat kasvaessaan hyvämultaisilla mailla. Ennen kukintaa koiranputken lehdet ovat erittäin ravinto- ja C-vitamiinipitoisia sisältäen hiilihydraatteja (35,3 mg/100 g tuorepainosta) ja valkuaisaineita (240,8 mg). Lehdet ja juuret ovat voimakasmakuisia, mitä voidaan miedontaa keittämällä ja ryöppäämällä. Kuusamossa lapsilla on kuitenkin ollut tapana syödä koiranputkia tuoreeltaan. Koiranputken sukulainen karhunputki (Angelica sylvestris) on myös ravintopitoinen, mutta Kuusamossa lapset ovat käyttäneet tätä ”ihmisputkea” lähinnä pillien tekoon. Koiranputkea, kuten muitakin sarjakukkaisia on varottava sekoittamasta heimon myrkyllisiin kasveihin. Näistä erityisesti myrkkykeiso (Cicuta virosa) on tappava jo pieninä annoksina. Sarjakukkaisia ei tule poimia ilman tarkkaa lajintuntemusta. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

81


Koivut Koivujen sukuun (Betula) kuuluu yli 40 lajia, joista Suomessa esiintyvät rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (Betula pubencens), tämän alalaji tunturikoivu (Betula pubencens subsp. czerepanovii) sekä vaivaiskoivu (Betula nana). Koivut ovat yksiä Suomen yleisimmistä ja helposti tunnistettavimmista puulajeista ja niillä on ollut kautta aikojen monia eri käyttötarkoituksia. Erityisesti koivu sopii polttopuuksi, sillä se palaa pitkään ja tasaisesti. Koivuntuohi taas on hyvä sytyke ja Kuusamossa sitä on käytetty haavojen sidetarpeina sekä ajosten eli paiseiden hauduttamisessa. Kuusamossa koivua on käytetty sekä lisäravintona että lääkkeenä. Joillakin perheillä oli tapana kerätä koivunmahlaa, joka sisältää runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten mangaania, sekä jonkin verran C-vitamiinia. Kivennäisaineista johtuen mahlasta valmistettu siirappi maistuu hieman suolaiselle. Koivunmahlan sokeripitoisuus vaihtelee 1–1,5 % ja pelkästään sakkoroosia sisältävään metsävaahteran mahlaan verrattuna koivunmahlassa on eniten glukoosia ja fruktoosia. Nykyään koivunmahlasta valmistetaan ksylitolia eli koivusokeria. Kuusamossa koivunmahlavedellä parannettiin vatsavaivoja ja sitä käytettiin myös juhlajuomissa. Joskus koivunmahlaa on voitu kevään aikana saada niin paljon, että kesähäiden aikaan pariskunnan onnittelumalja on ollut pelkkää mahlaa. Koivun lehdet ovat C-, B2- ja B3-vitamiinipitoisia, mutta niistä löytyy myös hiilihydraatteja (152,4 mg/100 g kuivapainosta) sekä valkuaisaineita (149,5 mg). Hiirenkorvat, eli keväisten koivujen vielä nupuilla olevat lehdet, ovat olleet Kuusamossa erityisesti lasten lisäravintoa. Näiden lisäksi koivunlehdet sisältävät muun muassa flavonoideja, eteerisiä öljyjä, saponiineja, pyrokatekiiniparkkiaineita, triterpeenialkoholeja sekä mineraaleja. Lehtien puhdistavien ja ravitsevien ominaisuuksien vuoksi koivunoksista on perinteisesti tehty saunavihtoja ja etenkin Kuusamossa rauduskoivusta tehdyillä vastoilla hoidettiin saunassa kipeitä ja kolottavia paikkoja. Liian nuorilla vastoilla kylpemisen on kuitenkin Kuusamossa ajateltu aiheuttavan syyhyä. Koivu on ollut tärkeä osa keskikesän juhlan eli juhannuksen viettoa. Kuusamossakin juhannuksen aikana erityisesti talojen porraspielet koristeltiin ”juhannuskoivuilla” ja joissain talouksissa koivuilla voitiin koristella myös huoneet. Koivun valkoiset kukat ja oksat olivat myös ruokapöytien koristeena. Mikäli pihlaja tai tuomi ehti kukkia juhannukseen mennessä, korvasivat nämä voimakastuoksuiset kasvit koivun ruokapöydässä. Ovenpielet sen sijaan on aina koristeltu koivunoksilla. Kansanlääkinnässä koivuntuhka on tunnettu jo kautta aikojen syöpälääkkeenä ja Kuusamossakin koivuntuhkajuomat ovat olleet käytössä. Koivuntuhka on emäksistä ja rauhoittaa vatsaa, minkä vuoksi se on sopinut myös aamujuomaksi sekä vatsavaivojen parantamiseen. Kuusamossa syöpälääkkeeksi tarkoitetun koivun oli kasvettava hyvin ”hyöteisessä” maassa ja se tuli ottaa ylikuun aikana. Koivu puhdistettiin, jottei siihen jäänyt parkkia ja poltettiin entisistä tuhkista puhtaaksi pestyssä uunissa. Näin saatu tuhka sekoitettiin veteen ja sitä nautittiin päivittäin.

Kortteet Kortekasveja (Equisetaceace) kasvaa yleisesti koko Suomessa soilla, kosteissa metsissä, ojissa ja vesistöjen reunoilla. Suomessa esiintyviä kortelajeja ovat peltokorte (Equisetum arvense), lehtokorte (Equisetum pratense), kangaskorte (Equisetum hyemale), metsäkorte (Equisetum sylvaticum), suokorte (Equisetum palustre) sekä järvikorte (Equisetum fluviatile). Koko Suomessa, myös Kuusamossa, kortteita on käytetty eläinten lisäravintona. Peltokortteen juurisilmut ovat tärkkelyspitoisia ja kelpaavat myös ihmisten syötäväksi. Järvikortteen versot ovat valkuaisainepitoisuutensa vuoksi erittäin hyvää karjanrehua ja pula-aikoina niitä on 82 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


käytetty hätäravintona myös ihmisille. Suokorte on myrkyllinen kasvi jota eläimet tavallisesti karttavat, mutta jota voi vahingossa joutua muun rehun joukkoon. Kasvi sisältää B-vitamiinia tuhoavaa tiaminaasientsyymiä sekä palustriinia. Myrkytys voi ilmaantua joko heti syömisen jälkeen tai vasta viikkojen päästä, minkä vuoksi myrkytyksen alkuperää voi olla vaikea määrittää. Lehmille suokorte aiheuttaa maidontuotannon alenemista ja hevosille painon alenemista sekä lihasten hallitsemattomuutta. Vakava myrkytys voi johtaa tajuttomuuteen ja kuolemaan. Ihmisillä myrkytykset ovat kuitenkin harvinaisia.

Maarianheinä Maarianheinä (Hierochloë hirta) on heinäkasvi (Poaceae), joka kasvaa kuivahkoilla niityillä, rannoilla, metsänreunoilla ja pientareilla yleisesti koko Suomessa. Kasvi sisältää kumariinia, joka antaa sille kolapähkinän kaltaisen tuoksun. Maarianheinää on Kuusamossa kerätty ja punottu palmikoiksi, joita erityisesti miehet ovat käyttäneet lippalakkien alla hikinauhoina. Vaatearkuissa ja -kaapeissa palmikoita on käytetty koiden ehkäisyyn. Samaan tarkoitukseen on myös käytetty hajuheinää (Cinna latifolia). Pitkiä aikoja hengitettynä maarianheinä voi aiheuttaa päänsärkyä. Hajuheinä taas on rauhoitettu laji ja sitä kasvaa nykyään lähinnä Järvi-Suomessa.

Mustikka Mustikka (Vaccinium myrtillus) on koko Suomessa yleinen ikivihreä varpukasvi, jota esiintyy tuoreissa ja kuivissa kangasmetsissä, korpimetsissä, rämeillä sekä tunturikankailla. Laji on yksi Suomen pidetyimpiä ja taloudellisesti tärkeimpiä metsämarjoja. Mustikanmarjat ovat erittäin ravintopitoisia ja myös Kuusamossa niitä on kerätty lähinnä ravinnoksi. Marjat sisältävät muun muassa A-, B- ja C-vitamiineja, karteenia sekä hiilihydraatteja (532,0 mg/100 g kuivapainosta). Ravinnon lisäksi mustikkasoppia ja -mehuja on Kuusamossa käytetty erityisesti ripulin ja muiden mahatautien hoitamiseen. Myös kuivattuja mustikoita on ennen vanhaan käytetty vatsavaivoihin. Mustikan lehdet ovat marjojen tapaan syötäviä, mutta niiden pitkäaikaista käyttöä tulee välttää lehtien sisältämän kverketiinin takia, joka voi aiheuttaa painon alenemista, anemiaa sekä mahdolliseen kuolemaan johtavaa keltatautia.

Mänty Metsämänty (Pinus sylvestris), joka tunnetaan myös nimillä honka ja petäjä, on Suomen yleisin puulaji, joka kasvaa karuilla ja kuivilla paikoilla, minkä ansiosta se on levinnyt kauemmas pohjoiseen kuin kuusi. Kuusamossa männystä saatiin parhaimmat uuniluudat, joilla putsattiin uuni erityisesti ennen leipomusten paistamista. Samoin emännät ovat tienneet männyn antavan koivun tapaan leipomusten paistamiseen sopivan tasaisen lämmön. Kaikkialla Suomessa mäntyä on käytetty sekä eläinten että ihmisten hätäravintona pula-aikana. Männyn jälsija nilakerros eli pettu sisältää energiaa 1/3 ruisjauhojen sisältämästä määrästä ja erityisesti keväällä siinä on paljon C-vitamiinia. Haitalliset aineet, kuten terpentiini, haihdutetaan paistamalla, minkä jälkeen pettu on jauhettu ja lisätty jauhojen jatkeeksi. Kuusamossa erään pettuleivän reseptiin kuuluivat jauhot, männyn pettu, ohran olkia ja erityisesti 1. maailmansodan aikana sahalta saatua haapajauhoa. Oljet oli tapana jauhaa myllyllä ja pettu survoa huhmareessa. Myös rieskan leipomisessa on Kuusamossa voitu käyttää pettua, mutta tällöin leipä oli paistettava pannulla ja pellillä, sillä se oli uuniin liian haprasta. Pettuleipien valmistamisessa leivän juuri otettiin aina oikeista jauhoista muun ollessa ”törkyä”. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

83


Nokkonen Nokkonen(Urticadioica)onkaikkialleSuomeenlevittäytynytnokkoskasvi(Urticaceae), joka viihtyy varjoisissa paikoissa sekä asutuksen lähellä että lehtokorvissa. Nokkosta voidaan käyttää ravintona, mutta Kuusamossa sitä on käytetty lähinnä hauteissa reuman hoitoon. Kasvi sisältää C-, B-, D- ja E-vitamiineja, hiilihydraatteja, valkuais- ja kivennäisaineita sekä karoteenia ja rautaa seitsenkertaisesti pinaattiin verrattuna. Poltinkarvat puolestaan sisältävät histamiinia, asetylkoliinia, 5-hydrotryptamiinia sekä muurahaishapon suoloja. Nokkosen keräämistä liian rehevästä maasta, kuten lantakasoista tai kompostista, tulee välttää, sillä kasvi kerää itseensä nitraattia. Poltinkarvojen sisältämien aineiden vuoksi nokkosen ihokosketus aiheuttaa lievää myrkytystä, josta seuraa kirvelyä, ihon punoitusta ja joskus myös valkoisten kohoumien nousemista iholle. Oireet häviävät tavallisesti parin tunnin sisällä, mutta voivat joissain tapauksissa kestää muutamia päivä. Poltinkarvojen myrkky häviää, kun kasvi keitetään tai kuivataan.

Näsiä Näsiä eli riidenmarja (Daphne mezereum) on matala pensaskasvi, joka kasvaa lehdoissa, lehto- ja lettokorvissa, metsänreunoissa sekä rantapensaikoissa suurimmassa osassa Suomea lukuun ottamatta Pohjois-Lappia. Ahvenanmaalla kasvi on rauhoitettu. Näsiän kutsumanimi riidenmarja tulee sen käytöstä riisitaudin hoitamisessa. Kuusamossa näsiänmarjoja kerättiin ja kuivattiin, jonka jälkeen ne rikottiin jauheeksi ja sekoitettiin veteen. Tällä ”riisivedellä” voideltiin riisitaudista kärsiviä lapsia. Näsiänmarjoja käytettiin myös karjan hoidossa ja joskus erittäin harvoin sisäisesti ihmisten hoidossa. Tällöin marja oli nieltävä nopeasti, jotta se ei ehtinyt polttaa suuta. Näsiä on erittäin myrkyllinen kasvi. Se sisältää metseriiniä, joka aiheuttaa nieltynä polttavaa tunnetta suussa ja nielussa, limakalvojen ärsyyntymistä, nielemisvaikeuksia ja käheyttä, vatsakipuja, veristä oksentelua ja ripulia sekä hikoilua, kalpeutta ja pulssin nopeutumista. Lapsille kasvi aiheuttaa lisäksi kouristuksia ja pyörryttävää oloa. Myrkytyksestä toipuminen voi viedä viikkoja tai kuukausia, minkä aikana potilas on vaarassa kuolla sydänkohtaukseen tai hengityshalvaukseen. Jo kahden marjan syöminen aiheuttaa myrkytyksen ja 10–12 marjan syöminen johtaa kuolemaan. Pahan makunsa ansiosta tappavaa annostusta ei tule kuitenkaan syötyä vahingossa. Jo näsiän oksien katkominen paljain käsin on riskialtista.

Piharatamo Piharatamo eli rautalehti (Plantago major) on monivuotinen ruoho, joka kasvaa yleisesti koko Suomessa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Kasvin eri alalajit ovat toisilla alueilla harvinaisempia. Nimen rautalehti ratamo on saanut uskomuksesta, jonka mukaan sen lehdet parantavat erityisesti raudan aiheuttamia haavoja. Ympäri Suomea ratamonlehteä on käytetty haavojen ja erilaisten ihovaivojen yleisrohtona. Kuusamossa haavaan ensin syljettiin, minkä jälkeen lehti asetettiin sen päälle nopeuttamaan paranemista. Joskus lehtiä on voitu ensin lämmittää kiehuvalla vedellä.

Pirunkeltaputki Pirunkeltaputki (Ferula assa-foetida) on sarjakukkaisiin (Apiaceae) kuuluva monivuotinen kasvi, jonka rungosta ja juuresta saadaan voimakastuoksuista maitomaista pihkaa, joka kuivuu hajupihkaksi. Kansanomaisesti hajupihkaa on kutsuttu pirunpihkaksi tai pirunpaskatipoiksi. Tuoreen hajupihkan haju on erittäin epämiellyttävä ja Kuusamossa sillä siveltiin heinäsuovien aitaukset porojen poissa 84 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


pitämiseksi sekä lehmälaitumen ympärillä olleet puita petojen häätämiseksi. Joskus hajupihkaa voitiin sivellä suoraan karjaan, jolloin se karkotti petojen lisäksi myös syöpäläiset. Kulkutautien aikana eräällä kuusamolaisella miehellä oli tapana polttaa hajupihkaa piipussa tartunnan ehkäisemiseksi.

Päivänkakkara Kamomillan heimolainen päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), joka tunnetaan Kuusamossa myös nimellä saunakukka, on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta harvinaisempi Oulu–Kajaani -linjan pohjoispuolella. Se kasvaa pelloilla, nurmilla, teiden varsilla, metsänreunoissa sekä niityillä ja kedoilla. Päivänkakkara on tuttu ”rakastaa, ei rakasta” -ennustuksista, jota etenkin tytöt ovat harrastaneet jo sukupolvien ajan. Kuusamossa päivänkakkara oli myös yksi lasten hätäravinnoista ja niistä oli joskus tapana syödä ennustuksen päätteeksi jäljelle jäänyt kukan keltainen mykerö.

Suolaheinät Niittysuolaheinä (Rumex acetosa) ja ahosuolaheinä (Rumex acetosella) ovat hierakoihin (Rumex) kuuluvia kasveja, jotka kasvavat yleisesti koko Suomessa niityillä, pelloilla, pihoilla, tienvarsilla sekä rannoilla. Eräs niittysuolaheinän alalajike kasvaa myös tunturikoivikossa. Kuusamossa suolaheinien lehtiä on käytetty lisäravintona, erityisesti lapsilla, jotka söivät lehtiä sellaisenaan. Lehdet sisältävät C-vitamiinia, joka torjuu muun muassa keripukkia. Raparperin tavoin suolaheinät sisältävät oksaalihappoa, joka sitoutuu veren kalsiumiin. Suurina määrinä nautittuna kehoon voi muodostua kalsiumoksalaattikiteitä, jotka aiheuttavat munuaisvaurioita sekä sydämen ja keskushermoston toiminnan häiriöitä. Kohtuukäytössä vaara on kuitenkin pieni ja myrkkyä voidaan poistaa lehtien ryöppäyksellä. Myrkytystä voidaan myös neutralisoida nauttimalla syönnin yhteydessä kalsiumia sisältävää maitoa tai juustoa.

Muita mainintoja kasvien käytöstä Kuusamossa: Isonäkinsammalta (Fontinalis antipyretica), jota kansanomaisesti kutsutaan nimellä takku tai vesitakku, laitettiin hirsitalon alahirsien väliin sammalen sijasta, jolloin uusien talojen haittoina olleet luteet pysyivät poissa. Jäkäliä (Lichenes) kerättiin ruoaksi poroille, mutta niitä laitettiin myös ikkunanlasien väliin imemään kosteutta. Perunan (Solanum tuberosum) raastetta käytettiin auringon polttaman ihon, rakkuloiden ja palohaavojen hoitoon. Perunaa ei tullut myöskään kekrinä laittaa lihakeittoon, ettei syöjiin tullut paiseita. Raparperin (Rheum rhabarbarum) lehtiä käytettiin turvotusten hoitoon. Raparperikylvyillä hoidettiin myös nivel- ja ihovaivoja. Rätvänä (Potentilla erecta) tunnetaan Kuusamossa myös nimillä voiheinä, voiruoho ja voikukka. Sitä kerättiin ravinnoksi lehmille. Saniaisista (Pteridophytina) muistetaan sanottaneen ”Älkää ottako kuoleenkouria”. Monet saniaiset ovat myrkyllisiä, mutta niitä käytettiin ja käytetään edelleen hautojen koristeluun. Sipulista (Allium cepa) tehdyllä sipulimaidolla hoidettiin yskää, kurkkukipua ja muuta pahaa oloa. Tuhkeloita (Lycoperdon) eli savusieniä, joita myös ukontuhnioiksi kutsuttiin, tuli pölyttää haavaan jotta veri lakkasi vuotamasta. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

85


Etelän, pohjoisen ja idän kohtaamispaikka

Y ANNE JÄKÄLÄNIEMI

Kirjoittaja on kuusamolainen kasvitieteen tohtori, dosentti.

Oulankajoella kasvavat uhanalaiset kasvit, tataarikohokki ja kalvaskallioinen toimivat mallikasveina Harvardin yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitetään joen toiminnan vaikutusta kasvien selviämiseen.

ksi Suomen lajirikkaimmista alueista sijoittuu Kuusamon pohjoisosaan. Siellä kohtaavat pohjoiset, eteläiset ja itäiset lajit. Vaihtelevat pinnanmuodot, kostea ilmasto, suuret vuosittaiset ja vuorokautiset lämpötilaerot ja korkeuserot mahdollistavat monenlaisia olosuhteita, joissa viihtyy harvinaisia lajeja. Korkeilla paahdeseinämillä ja –rinteillä kasvaa lämpöä vaativaa lajistoa kun taas viileyttä vaativat lajit ovat keskittyneet varjoisille seinämille. Kuusamon suuret joet, erityisesti Oulankajoki, ovat kautta historiansa olleet lajiston leviämiskäytäviä länteen. Leviäminen ei ole pysähtynyt, vaikka se lyhyen ihmisiän aikana tuntuu siltä. Muutaman kilometrin päässä rajasta odottaa mm. siperianasteri (Aster sibiricus) sopivaa hetkeä tullakseen Suomeen. Erikoinen lajiyhdistelmä on tyypillistä niin eläimille kuin kasveille ja hyönteisistä ja sienistä löytyy vieläkin koko Suomelle uusia lajeja. Näin kävi viime kesänä, jolloin Oulankajoen varresta löydettiin uusi pikkuperhonen pussikoiden ryhmästä. KUUSAMON LAJIRIKKAUS HOUKUTTELEE MYÖS TUTKIJOITA, joille löytyy tukikohta Oulangan tutkimusasemalta. Aseman sijainti puiston keskellä ja lajiharvinaisuuksien vieressä luo erinomaiset mahdollisuudet lajiston tutkimiselle. Monet harvinaiset lajit ja samalla Kuusamo alueena ovat saaneet paljon kansainvälistä kuuluisuutta etenkin tieteellisissä lehdissä. Oulankajoella kasvavat uhanalaiset kasvit, tataarikohokki (Silene tatarica) ja kalvaskallioinen (Erigeron acris subsp. decoloratus), toimivat mallikasveina Harvardin yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitetään joen toiminnan vaikutusta kasvien selviämiseen. Tataarikohokin elinvoimaisimmat kasvustot sijoittuvat Oulangalle. Kalvaskallioista ei nykytiedon mukaan kasva muualla maailmassa kuin Oulangan ja Paanajärven laaksoissa. Molemmat lajit ovat jokilaakson vaeltajia, jotka tarvitsevat muusta kasvillisuudesta vapaata hiekka- ja sora-alustaa. Tulvavaikutuksen heiketessä niitty- ja metsäkasvillisuus vyöryvät päälle ja kasvustot tukahtuvat. Kevättulvat ja sen mukana kulkevat puut ja jäät repivät kasvillisuutta ja kasaavat hiekkaa rannoille luoden uutta tilaa näille kasveille. Vuosien saatossa kasvien täytyy seurata tulvan muokkaamaa ympäristöään. Harvardin yliopiston tutkimusryhmä toimii yhteistyössä Oulun yliopiston tutkijoiden kanssa ja on kiinnostunut myös toisesta Suomessa lähes yksinomaan Kuusamossa kasvavasta lajista, tummaneidonvaipasta (Epipactis atrorubens). Tummaneidonvaippa kuuluu kämmeköihin ja sille ovat tyypillisiä vuodet, jolloin se ei tuota lainkaan vihreää versoa. Maanalaiset vuotensa se selviää yhteiselolla sienijuurensa kanssa. Tutkimusryhmä pyrkii selvittämään, miksi maanalaisia vuosia esiintyy eli mitä hyötyä tai haittaa kasville niistä on. Tätä varten kasviyksilöiden lisääntymistä ja elossa säilyvyyttä seurataan vuodesta toiseen. Tällä hetkellä seurantavuosissa on menossa 12. vuosi. Pitkän ajan tiedoista voidaan matemaattisilla malleilla laskea miten kasvustot tulevat säilymään tulevaisuudessa sekä miten elinikäinen lisääntymismenestys vaihtelee niillä yksilöillä, jotka pitävät maanalaisia vaiheita ja joilla niitä ei ole. OULANGALLA TEHTÄVÄT TUTKIMUKSET TUOVAT LISÄTIETOA harvinaisten lajien käyttäytymisestä ja antavat suojelubiologista tietoa. Tietoa tarvitaan silloin, kun laji harvinaistuu liikaa ja tarvitaan keinoja sen elvyttämiseksi. Aina on parempi säilyttää laji sen alkuperäisellä paikalla, johon se on aikoinaan myös sopeutunut. Lajistotutkimukset Oulankajoen laaksossa auttavat myös lajiston leviämisen tutkimista. Jokilaakso on yksi harvoja tutkimusalueita, joka on vielä luonnontilainen. Suurin osa maailman joista, joissa hiekkarantoja on luontaisesti muodostunut, on ihmisen toimesta muutettu toisenlaisiksi ympäristöiksi.

86 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

87


88 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

89


Kuusamo on aina ollut kulttuurien kohtaamispaikka LUE LISÄÄ

Seppo Ervasti: Kuusamon historia

90 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

V

aikka Kuusamon esihistoriaa on tutkittu vähän, niin tiedetään, että tänne on saapunut asukkaita todennäköisesti idästä varsin pian mannerjäätikön sulamisen jälkeen, noin 7000 ekr. Kuusamonjärven Samostenperästä on löydetty erittäin rikas esihistoriallinen asuinpaikka, missä on todennäköisesti asuttu Suomusjärven kulttuurin aikakaudelta saamelaiseen rautakauteen saakka eli noin vuosina 6000 eaa.-1600 jaa. Mannerjäätikön sulamisen jälkeen Oulankajoki ja Paanajärvi ovat olleet eräänlainen Vienanmeren lahti. Kuusamon ylänkö on niitä paikkoja, jotka ensimmäisinä kohosivat sulaneen mannerjäätikön jälkeensä jättämien vesimassojen yläpuolelle. Oulankajokilinja on siten ollut varsin todennäköinen valtaväylä, jota myöten asutus on tänne idästä siirtynyt. Kuusamon ylängöltä saa alkunsa monta vesireittiä, joista osa laskee Pohjanlahteen, osa taas Vienanmereen. Vesireitit yhdistivät seutuja toisiinsa kuten Vienan Karjalan. Kuusamoa ovat asuttaneet saamelaiset ja täällä on sijainnut kaksi saamelaiskylää Kitka- ja Maanselkä. Nämä olivat Kemin Lapin eteläisemmät lapinkylät. Täällä asuvat saamelaiset olivat metsäsaamelaisia. Lapinkylät maksoivat veroa sekä Ruotsille että Venäjälle. Verottajia siis kulki idästä ja lännestä, niin kulki myös kauppamiehiä. Kuusamo on aina ollut kulttuurien kohtaamispaikka.


Uudisasutus levisi Kuusamoon 1600-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Uudisasukkaita houkuttivat Kuusamoon sen runsaat kala- ja riistasaaliit sekä mahdollisuus kaskiviljelyyn. Omalta osaltaan uudisasutuksen lisääntymiseen 1600-luvun lopulla vaikutti kuningas Kaarle XI:n julistukset lapinmaiden asuttamiseksi, joissa luvattiin uudisasukkaille verohelpotuksia sekä muita etuisuuksia. Kaukaisten selkosten asuttaminen helpotti myös asuttujen seutujen liikaväestöongelmaa, mutta samalla laaja ja harvaanasuttu alue houkutteli sotilaskarkureita ja muutakin epäsosiaalista ainesta. Väestön pääelinkeinoina olivat poronhoito, kalastus ja metsästys. Kuusamon luonto on hyvin vaihteleva tuntureineen, laaksoineen, syvine rotkoineen ja kirkkaine vesistöineen. Tärkein syy, jonka vuoksi ihmiset asettuivat asumaan rannoille, oli nimenomaan kalastus. Kuusamon sijainti tärkeiden kauppapaikkojen Vienanlahden ja Pohjanlahden kauppakaupunkien välimaastossa vireytti kuusamolaista elinkeinoelämää.

KUUSAMON TIETÄJÄ PARANSI KUNINKAAN Kuusamon seurakunta on perustettu vuonna 1675. Ensimmäinen kirkkoherra oli nimeltään Gabrien Tuderus. Kohta seurakunnan perustamisen jälkeen ruvettiin puuhaamaan tänne kirkkoa. Vaatimaton saarnatupa saatiin aikaan jo 1600-luvun lopulla Torankijärven rannalle. Paikka ei ollut liikenteellisesti sopiva, ja niin ryhdyttiin rakentamaan ensimmäistä varsinaista kirkkoa Kuusamojärven rannalle. Kirkko valmistui vuonna 1694. Muutamia vuosia valmistumisen jälkeen Ruotsi-Suomen silloinen kuningas Kaarle XI lahjoitti arvokkaan kellon. Kello painoi 525 kiloa ja sen metalliseoksessa oli runsaasti hopeaa, joten se oli jo aineellisesti arvokas. On usein ihmetelty, miten kuningas on voinut muistaa näin arvokkaalla lahjalla näin syrjäistä seurakuntaa. Perimätietona kulkee tarina, että kuningas olisi sairastanut jotakin tuntematonta tautia, jota Tukholman lääkärit eivät olisi pystyneet parantamaan. Silloin tuli avuksi kuusamolainen ”poppamies”, joka paransi hänet. Tästä kiitollisena hän lahjoitti arvokkaan kellon.

PYHÄT PAIKAT KUUSAMOSSA Kuusamon Lehtoniemen hautalöytö | Kitkan noita Kuusamon Lehtoniemstä löytyi vuonna 1970 hauta. Hautatapa ja hautalöydöt noitarummun vasara sekä pronssiset arparenkaat - viitaavat lappalaisen noidan eli shamaanin hautaan. Haudasta löydetyn, vuonna 1573 lyödyn kahden äyrin Juhana III:n aikainen hoperahan avulla hauta voidaan ajoittaa aikaisintaan 1500-luvun lopulle. Reunassa olevan reiän perusteella rahaa on käytetty riipuksena, mihin viittaa myös sen löytyminen kaulan läheisyydestä. Vainaja oli selällään pohjois-eteläsuunnassa jalat pohjoiseen. Haudasta löytyivät myös muun muassa tinainen lintuhahmo, hopeasolki, veisti ja noitarummun vasara. Todennäköisesti hautaan on kuulunut myös rumpu, johon pronssirenkaat viittaavat. Miehen pituudeksi on arvioitu 158-168 cm laskettuna vasemman TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

91


reisiluun pituudesta. Hyvistä hampaista ja nivelistä päätellen mies oli kuolessaan melko nuori.

LEHTONIEMEN HAUDAN SIJAINTI YKSINÄISESSÄ SAARESSA, erillään muista kalmistoista tukee ajatusta, että se on kuulunut shamaanille. Lehtoniemen hautalöytö todistaa, että myyttinen maailmakuva eli saamelaisten keskuudessa pitkään, vaikka Lapin papit tekivät parhaansa sen poiskitkemiseksi. Se on myös osoitus eteläisestä saamelaisasutuksesta, josta kertovat myös useat saamelaista alkuperää olevat paikannimet. Peuransarvisella vasaralla lyötiin noitarumpua eli kannusta, jonka pinnalla arparenkaat liikkuivat kertoen shamaanille vastauksia esitetteyihin kysymyksiin. Noitarummun vasaroita on löydetty Suomesta viisi kappaletta.

PYHÄVAARAN SEITA Kautta Kemin Lapin on Ukonvaaroja ja Ukonjärviä, jotka ovat vanhoja uhripaikkoja. Kuusamo ei tässä tee poikkeusta. Vuonna 1944 luovutetulle alueelle jäi Ukonvaara, josta on löydetty kuuluisa hopea-aarre. Ukonvaaran läheisyydessä on myös Ukonlampi. Ukonvaaralla on epäilemättä ollut seita: pyhäkivi, jolle on uhrattu villipeuroja, poroja, turkiseläimiä, kaloja ja rahoja. Toinen Seita on ollut Rukajärven Pyhävaaralla. Jakob Fellmannin kertoman mukaan sen laella on vielä vuonna 1830 ollut valtava kivi, kuution muotoinen ja noin 6 kyynärää kanttiinsa. Tämä kivi on seissyt neljän pienemmän kiven päällä noin ½ kyynärän korkeudessa. Sen vieressä on ollut 3 kyynärä pitkä ja 1 ½ kyynärää syvä sileäksi liipattu jättiläispata. Eräs vääpeli Planting (todennäköisesti Henrik Johan Planting) oli noin vuonna 1830 työntänyt useiden apulaisten kera kiven alas vaaralta, jolloin se oli mennyt kappaleiksi ja pudonnut alla olevaan järveen. Kyseessä oleva kivi on ollut seita ja vieressä ollut kattila uhripaikka. Näin suuri seita ja uhripaikka on epäilemättä ollut kokonaisen kylän (siitan) seita ja uhripaikka.

KEMIN LAPIN SAAMELAISRUMPU

Rummussa näkyy kolmiosainen maailma: Ylinen on Jumalten ja valoisien henkien maailma, Keskinen maallisen maailman henkinen puoli ja Alinen esi-isien, voimaeläinten ja tuonelan jumalien maailma 92 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

SEIDALLE UHRATTIIN JA ANOTTIIN PYYNTIONNEA ja sille uhrattiin kiitosuhreja. Saamelaisten jumalia täältä Kemin Lapin alueelta tunnetaan ainakin ”Ukko” ”Akka”ja ”Djemes” eli Tiermes. Kuusamon menetetyllä alueella Tavajärvellä oli Ukonvaara, Ukonlampia on usemapia, samoin Akanlampia. Käylässä Liikaseen mentäessä on Tiermasjärvi, joka aivan selvästi liittyy Tiermas-jumalaan. Muita mahdollisia palvontapaikkoja Kuusamossa ovat olleet Rukatunturin Pirunkirkko sekä Julma Ölkyllä Ylä-Ölkyn vastaavanlainen onkalo.

SOIKION MUOTOINEN SAAMELAISRUMPU Kemin Lapin saamelaisrumpu oli soikion muotoinen ja valmistettu kuusipuusta, itse rumpu poron tai peuran nahasta. Rummun maailma on kolmikerroksinen, ylisen kannella taivaan jumalat, keskuksessa Peäivve eli aurinko, maailmaa kannattavan patsaan keskellä, allaan kuoleman piiri.


Keskimmäinen osa kuvasi maanpäällistä elämää ihmisineen, eläimineen ja kaikkine maanpäällisine askareineen, ja kolmantena on alaosaan kuvattu manala maahisinineen ja vainajineen. Rumpu oli nimeltään kannus ja siihen kuului erikoinen poronsarvesta valmistettu T:n muotoinen vasara, jolla rumpua lyötiin. Näitä Kemin lapin rumpuja on säilynyt vain kaksi, joista toista säilytetään Saksassa Leipzigin kaupunginmuseossa ja toista Tukholman Riksmuseumissa.

KALEVALA | AKSELI GALLEN-KALLELA Kuusamosta on ikiaikainen yhteys Vienan runokyliin. Nykyinen kansainvälinen raja-asema Kuusamosta Venäjälle Vienaan avaa ovet Kalevalan kansalliseepoksen syntysijoille sekä Paanajärvelle, jossa Akseli Gallen-Kallela maalasi kuuluisimmat työnsä Mäntykoski, Palokärki ja Paanajärven Paimenpoika. Nämä maisemat Paanajärven Kansallispuistossa ovat helposti saavutettavissa ja Kivakkatunturilla ja Nuorusella voi yhä kokea Seita-kivet ja todellisen erämaan. Kesällä 1892 Gallen-Kallela matkusti perheineen Pohjois-Suomeen, Kuusamon Paanajärvelle. Paimenpoika-teoksen mallina käytettiin kylän 16-vuotiasta Antti Paanaa. ”Tunnelma on kesäöisen salaperäinen ja romanttinen. Ja romanttinen tulee nuoren miehen maalauksestakin - kaikessa realismissaan. Se kuvaa erämaan karua elämää, jylhän kaunista, mutta ankaraa luontoa, jossa ihmisen on lakkaamatta taisteltava hallan ja petojen kanssa.” Teoksen maisema on Kuusamon Paanajärveltä pohjoisesta Suomesta nykyisen Venäjän puolelta. Palokärki oli taiteilijalle yksinäisyyden ja vapauden symboli. Hänen omien sanojensa mukaan palokärjen punainen täplä oli kuin ”yksilön elämän huuto korven hiljaisuudessa”. Japanilaisvaikutteiden ohella maalauksessa ja varsinkin sen alkuperäisversiona pidettävässä guassissa huomio kiinnittyy syntetistisiin elementteihin, joita alkoi tästä lähtien ilmetä Gallen-Kallelan tuotannossa. Gallen-Kallelalla oli toistuva tarve hakeutua turmeltumattomaan luontoon puhdistautumaan kaikesta kuonasta sekä saamaan taiteellista innoitusta ja ennen muuta vapauden tunnetta.

Rummun maailma on kolmikerroksinen, ylisen kannella taivaan jumalat, keskuksessa Peäivve eli aurinko, maailmaa kannattavan patsaan keskellä, allaan kuoleman piiri. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

93


Kuusamon matkailun alkujuuret ovat kaukana

O SEPPO ERVASTI

Kirjoittaja on kuusamolainen kotiseutuneuvos.

nko niin, että Kuusamon matkailu on syntynyt viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana? Ei alkuunkaan: Kuusamon matkailun alkujuuret ovat todella kaukana. Kuusamossa on kulkenut vieraita, sekä kotimaisia että ulkomaisia, lähes vuosituhannen ajan. Saamelaisten asuessa täällä kulki niin karjalaisia, norjalaisia kuin ruotsalaisiakin, kuka verottamassa, kuka pelkästään kauppaa käymässä, kuka vain läpikulkumatkalla. Käsitys Kuusamosta syrjäisenä erämaapitäjänä, joka vuosisadat oli tottunut elämään vain omillaan ja jonka koskemattoman ja eksoottisen erämaaluonnon vasta karelianistisen innostuksen saaneet taiteilijat, Akseli Gallen-Kallela etunenässä, huomasivat ja tekivät tunnetuksi, on vähintäänkin yksipuolinen, ellei peräti väärä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa ulkopuolelta tulevien erilaisten matkailijoiden kulkeminen Kuusamossa oli pikemminkin sääntö kuin harvinaislaatuinen poikkeus. Jo kauan ennen taiteilijoita Kuusamon löysivät kauppamiehet ja jopa tiedemiehetkin. Pudasjärven piirilääkärit Palmroos ja Fogelholm kirjoittivat Kuusamosta jo 1860-luvulla, että kuusamolaiset olivat tottuneet seurustelemaan muualta tulleiden kanssa, osasivat käsitellä näitä ja ottivat mieluummin rahan kaupankännistä ja palvelusta kuin vaivalloisesta maanviljelystä. Niinpä heidän näkemyksensä mukaan Kuusamossa oli maatalous pikemminkin rempallaan, mutta elintaso siitä huolimatta korkeammalla kuin naapuripitäjissä, mikä johtui ennakkoluulottomasta kauppamiesmentaliteetista. Tämän väitteen vahvistavat norjalaistutkijat Friis ja Daa, jotka niin ikään tutkimusmatkoillaan kulkivat täällä 1800-luvun puolivälissä.

ERIKOISENVILKASTA VUOSISADAN ALUSSA

Aivan erikoisen vilkasta matkailijoiden kulku oli Kuusamossa vuosisadan vaihteessa. Silloin Kuusamossa kulki kolmen ulkomaalaisen sahayhtiön toimihenkilöitä, vienankarjalaisia, oululaisia ja ruotsalaisia kauppiaita sekä lisäksi sitten sekä kotimaisia että ulkomaisia tiedemiehiä ja taiteilijoita. On epäämätöntä, että Kuusamon matkailun historian ensimmäinen todellinen nousukausi sattuukin juuri tälle ajalle. Kun aikaisemmat matkailijat olivat käyneet enimmäkseen vain Kuusamon kirkolla ja markkinoilla, herrasväki oli yöpynyt pappilassa ja rahvas kestikievarissa, niin nyt matkailijat löysivät Kuusamon luonnon ja tavallisen kuusamolaisen kansan. Kuusamosta oli hyvää vauhtia muodostumassa itään suuntautuvan matkailun sillanpääasema, kun kaikki sitten päättyi sotaan ja rajan sulkemiseen. Mutta kuitenkaan ei kaikki aivan päättynyt. Niinpä Paanajärven matkailu, joka oli lupaavasti alkanut edellisen vuosisadan lopulla, koki vain pienen keskeytyksen ja jatkui sitten entistäkin ehompana. Paanajärven vanhimpia matkailutaloja olivat Rajala ja Mäntyniemi. Molemmista oli kuljettu aikoinaan niin pororaidoilla kuin hevosillakin Vienan Karjalassa kauppamatkoilla, ja molemmissa taloissa yöpyivät ennen sotia niin vienalaiset laukkuryssät kuin muutkin matkalaiset. Juuri Paanajärven Rajalassa olivat yöpyneet niin Akseli Gallen-Kallela kuin 94 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

95


Louis Sparrekin. Molemmat talot olivat matkailijan kannalta varsin sopivalla paikalla: Mäntyniemi sijaitsi lähellä vanhaa rajaa, Paanajärven alapäässä, kun taasen Rajala sijaitsi aika tarkalleen Paanajärven keskikohdalla järven pohjoisrannalla. Sen lähettyvillä sijaitsivat Paanajärven huomattavimmat nähtävyydet Ruskeakallio ja Mäntykoski. Kun maantie Paanajärvelle valmistui 1925, turismi lisääntyi selvästi ja siitä alkoi muodostua yksi paanajärveläisten huomattava sivuelinkeino. Tosin samalla Paanajärven yläpään eli länsiosan osuus matkailuelinkeinon tarjonnassa selvästi korostui. Tuon ajan turistit viipyivät useinkin paikalla päivä- jopa viikkotolkulla. He olivat täyshoitovieraita, jotka päivisin tekivät ympäristön nähtävyyksille milloin patikka- milloin veneretkiä. Valtaosa turisteista tuli Paanajärvelle autolla. 1930-luvun alussa Kuusamon osuuskauppa alkoi harjoittaa niin kutsuttua sekajunaliikennettä. Tämä kulkuneuvo oli kuorma-auton ja linja-auton yhdistelmä eli pienoisbussi, jossa oli pieni lava. Tämä sekajuna liikennöi vuoropäivin kirkolta Vuotungin kautta Paanajärvelle ja sieltä Sovakylän kautta Liikaseen, mistä tultiin Käylän kautta kirkonkylään, ja joka toinen päivä reitti ajettiin toisin päin. Tätä reittiä mainostettiin silloin kuusamolaisena ”Karhunkierroksena”.

SOTA KATKAISI MATKAILUN NOUSUN

Sodat katkaisivat Kuusamon matkailun kukkeimman kehityksen. Mikäli tänne vuoden 1941 kesäkuussa saapuneita saksalaisia ei pidetä matkailijoina, keskeytys muodostui tosi pitkäksi, sillä vasta vuodelta 1951 löytyvät seuraavat Kuusamon matkailua koskevat asiakirjatiedot. Silloin nimittäin perustettiin Kuusamon kunnan matkailulautakunta. Todennäköisesti varsinaista matkailua ei tuona aikana todellakaan ole ollut. Näin pitkää katkosta ei ole kovinkaan vaikea ymmärtää. Sotien jälkeen tapahtuneen Lapin sodan seurauksena Kuusamo hävitettiin noin 70-prosenttisesti ja Kuusamon kirkonkylä käytännöllisesti katsoen kokonaan, mukaan luettuna kansanopisto ja Kuusamon muut majapaikat. Jotensakin tehokkaaseen jälleenrakentamiseen päästiin vasta vuonna 1946, sillä rakennusmateriaaleista oli hirvittävä puute. Ensiksi rakennettiin sivukylien asunnot ja talousrakennukset. Sen jälkeen ryhdyttiin rakentamaan ihan uudelleen täysin hävitettyä kirkonkylää. Tästä järjestyksestä johtui, ettei kirkolla ollut heti sotien jälkeen edes mitään majoitusmahdollisuuksiakaan. Paikalliset asukkaatkin asuivat tänne tultuaan toista vuotta venäläisten jälkeensä jättämissä korsuissa Vasta vuonna 1952 alkoi Kuusamon kirkonkylä olla jälleenrakennettu, joskin vieläkin varsin rujon ja ankean näköisenä. Talot olivat enimmäkseen yksi-, korkeintaan kaksikerroksisia maalaamattomalla hirsipinnalla olevia tyylittömiä rakennuksia. Matkailun lama ei ollut ainoastaan taloudellista vaan myös henkistä laatua. Kuusamon matkailun helmi, Paanajärvi, oli menetetty, joten Kuusamossa uskottiin yleisesti, että parhaat matkailun vuodet olivat paikkakunnalla auttamattomasti takanapäin. Tähän tappiomielialaan vaikutti sekin, että myös pohjoisen talvimatkailu oli kokenut kovan iskun, kun naapuripitäjä Salla oli menettänyt talvimatkailukeskuksensa Sallatunturin. Kuusamossa oli kuitenkin joukko innokkaita luontoihmisiä, jotka talvella 96 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


kävivät hiihtelemässä Rukalla ja kesällä kulkivat vanhoilla Oulanka- ja Kitkajokien nähtävyyksillä. He uskoivat voimakkaasti Kuusamon matkailun uuteen nousuun.

HARRASTUKSESTA TÄRKEIMMÄKSI ELINKEINOKSI

Ilmeisesti sotaa edeltäneet matkailun perinteet vaikuttivat siihen, että Kuusamon kunta perusti matkailulautakunnan vuonna 1951. Ensimmäinen matkailulautakunta koetti rakentaa Kuusamon matkailua entiselle pohjalle. Se koetti luoda kunnassa eräänlaista tukikohtaverkostoa sivukylille kansanopisto keskuksena. Niinpä vuonna 1952 valittiin eri puolilta Kuusamoa matkailuoppaita, joiden tuli toimia omilla kotikylillään oppaina sinne saapuville turisteille. Sotia edeltänyttä Ylä-Oulangan reittiä ja Kitkajoen koskenlaskua ryhdyttiin uudelleen saattamaan kuntoon. Hankittiin Kitkan Turkkilasta kaksi venettä jo heti vuonna 1951. Sen jälkeen alkoi majojen kunnostus. Kiutakönkään maja saatiin kuntoon kesäksi 1953 ja Taivalkönkään kunnostus aloitettiin. Nuorten kuusamolaisten, niin sanottujen pellistien keskuudessa heräsi samanaikaisesti ajatus ”uudesta karhunkierroksesta”, joka yhdistäisi vanhan Ylä-Oulangan matkailureitin, Kitkajoen mahtavan Jyrävän könkään, jonne Käylän Iikka oli aikoinaan matkailijoita laskenut, ja Rukan. Jo 1950-alusta kesällä Oulanka- ja Kitkajokien varsilla sekä talvella Rukavaaralla retkeilleen joukon keskuudessa syntyi ajatus Rukasta uutena talvimatkailukeskuksena. Pellistijoukon kaavailut alkoivat saada realistista pohjaa, kun myös Kuusamon silloinen matkailulautakunta innostui ideasta. Kun Kuusamoon oli saapunut maanmittausinsinööriksi mies nimeltä Kalevi Routala, alkoi tapahtua. Helsinkiläispoika Routala osasi nähdä Kuusamon luonnonnähtävyydet ulkopuolisin silmin ihmeellisinä ja ainutlaatuisina. Niinpä hänestä tuli Kuusamon matkailun yksi päävauhdittaja. Routalalla oli vanhaa pujottelukokemusta ja hän tunsi Suomen Hiihtoliiton pujottelupuolen johtohenkilöitä. Niinpä hän innostui kovasti ajatuksesta, että Rukasta ei tulisi ainoastaan matkailun vaan myös talviurheilun keskus. Kevättalvella ja kesällä 1954 alkoi tapahtua sekä Karhunkierroksella että Rukan rinteillä. Ensiksi mainittua alettiin merkitä ja kunnostaa sekä viimeksi mainitun rinteitä raivata. Alun perin hiihtokeskusta suunniteltiin Rukan nk. Keskikukkulalle, mutta talvella 1954 Paavo Parviainen ja Eino Kuosmanen löysivät nk. kakkosrinteen ja alkoivat markkinoida sitä, mikä sitten saavuttikin yleistä kannatusta. Rukan kehittämisessä olikin sen jälkeen oikein hurmos päällä. Siellä kulki parinkymmenen ihmisen joukko talkoissa joka ainoa viikonloppu. Sakari Ervasti pani linja-autonsa liikkeelle ja kuskasi talkooväkeä ehtimiseen pelkällä bensiinimaksulla. Näin raivattiin Rukan ensimmäinen pujottelurinne. Sen jälkeinen aika on Kuusamon ja suomalaisen matkailun historiaa. www.kirjastovirma.fi/kuusamo/matkailu/historiikki

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

97


98 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Aktiviteettejä ainutlaatuisen upeassa luonnossa Kuusamossa Ruka Kuusamo Matkailun toimitusjohtaja Mats Lindfors tietää, mikä Kuusamossa ja Rukalla kiehtoo matkaijoita

K

uusamon ja Rukan matkailun perustana ovat edelleen monipuoliset aktiviteetit ainutlaatuisen upeassa luonnossa, tietää Ruka Kuusamo Matkailun toimitusjohtaja Mats Lindfors. Hän luotsaa alueen matkailuyrittäjien yhteistä markkinointiyhdistystä ja tietää, että tärkeimmästä vetovoimatekijästä, luonnosta, on huolehdittava hyvin. – Kuusamossa luonnon monimuotoisuus on jotakin aivan erityistä. Täällä kohtaavat erämaiset metsät, tunturimaisemat ja valtakunnan komeimmat joet. Koskematon luonto on käsite, josta matkailuyrittäjät puhuvat. Lindforsin mukaan koskemattomuus on käsite, joka avautuu erilailla kansainvälisille vieraille kuin meille suomalaisille. – Muualta tulleille maisema on koskematon, vaikka sitä halkoo mökkitie, jonka vierellä on valopylväs. Kuusamon rikkautta on se, että meiltä löytyy myös oikeasti koskemattomia, neitseellisiä luontokohteita, hän sanoo. KUUSAMOSSA JA RUKALLA VIERAILEE vuosittain toista miljoonaa matkailijaa. Valtaosa heistä tulee laskettelemaan, mutta yhä useampi etsii lomaltaan myös muita luonnossa koettavia elämyksiä. Lumikenkäretki revontulitaivaan alla, vauhdikas koskenlasku yöttömässä yössä tai lämpimän savusaunan vieressä odottava avanto houkuttelevat erityisesti kansainvälisiä vieraita. – Heitä puhuttelee yksinkertainen hiljaisuus, puhdas luonto ja tasokkaat palvelut. Koillismaalta löytyvät metsät, vesistöt ja avaruus ovat meidän rikkauttamme, Lindfors sanoo. KASVUA MATKAILUUN HAETAAN KuusamosKuusamon matkailu etsii sa ja Rukalla kansainvälisistä vieraista. kasvua kansainvälisistä Venäläisten ja keskieurooppalaisten sekä asiakkaista – katseet brittien lisäksi alueelle houkutellaan nyt on käännetty Aasiaan. tulijoita erityisesti Aasiasta. Koillismaalla on lukuisia elementtejä, joiden tiedetään kiinnostavan muun muassa japanilaisia, kiinalaisia ja korealaisia matkailijoita. Markkinointityötä ei tehdä yksin, vaan myös yhdessä koko pohjoisen matkailualueen kanssa. Suomi ja sen myötä Ruka Kuusamon Matkailu ovat mukana markkinointiyhteistyössä Ruotsin Lapin ja Pohjois-Norjan kanssa. Tavoitteena on parantaa alueen markkinointiosaamista, koota yhteen erilaisia, mutta toisaalta samankaltaisia kohteita ja viime kädessä kasvattaa turismia. – Yritysvetoisella hankkeella pyritään kehittämään Pohjois-Skandinaviasta yhtenäinen matkailukohde. Perinteisesti pohjoisimmat alueet kaikissa kolmessa maassa ovat toimineet erikseen houkutellessaan matkailijoita. Yhdessä toimien pystymme saamaan suuremman osuuden markkinoilta, kuin kilpailemalla keskenämme alueellisesti, toimitusjohtaja Lindfors sanoo.

Mats Lindfors luotsaa Ruka-Kuusamo Matkailua

Ruka-Kuusamo Matkailu ry:ssä on noin 140 jäsenyritystä, jotka edustavat yli 90 prosenttia alueen matkailutulosta. Yhdistys perustettiin vuonna 2002 jatkamaan alueella yli 20 vuotta tehtyä yhteismarkkinointia. Työtä luotsaa toimitusjohtaja Mats Lindfors. Yhdistyksen tärkein tehtävä on alueen yhteismarkkinoinnin organisointi kotimaassa ja ulkomailla. Yhdistyksen tarkoituksena on myös kehittää Ruka-Kuusamon matkailualueella toimivien yritysten toimintaympäristöä, lisätä alueen kansainvälistä ja kansallista vetovoimaisuutta ja tunnettavuutta sekä kasvattaa matkailusta saatavaa tuloa ja työllisyyttä. Yhdistys on osaltaan toteuttamassa yrittäjien laatimaa visiota 2017: Ruka-Kuusamo - kansainvälinen, maan suosituin ympärivuotinen matkailualue.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

99


Kuusamon seutu yksi Suomen hyvinvointimatkailun kärkialueista Suomalaisen hyvinvointimatkailun vision mukaan Suomi on vuonna 2025 maailman paras luonnollisen hyvinvoinnin lähde

KITI HÄKKINEN

työskentelee projektipäällikkönä Visit Finlandin Finrelax-hyvinvointimatkailuhankkeessa.

H

yvinvointimatkailusta haetaan suomalaiselle matkailulle uutta kasvua. Hyvinvointimatkailu on maailmanlaajuisesti eniten kasvava matkailun muoto ja tehtyjen matkojen määrä on globaalisti kasvanut yli 10 prosentin vuosivauhdilla.

LUONNOSTA AMMENNETULLA HYVINVOINNILLA ON KYSYNTÄÄ – Suomella on hyvät edellytykset nousta hyvinvointimatkailun pohjoiseksi kärkimaaksi, kun keskitymme omiin vahvuuksiimme, jotka erottavat meidät muista maista. Visit Finlandin FinRelax-kasvuohjelma on uusi tapa tuotteistaa ulkomaisille matkailijoille meille itsestäänselviä asioita, kuten puhdasta koskematonta luontoa ja siellä liikkumista, pohjoisen villiä ruokaa: marjastusta, sienestystä, kalastusta sekä saunaperinnettä ja erilaisia siihen yhdistettäviä hoitoja, kertoo ohjelman projektipäällikkö Kiti Häkkinen.

WINRELAX-KILPAILUN VOITTAJAT EDUSTAVAT SUOMEN HYVINVOINTIMATKAILUTARJONTAA MAAILMALLA Syksyllä 2015 järjestettyyn Winrelax-tuotekehityskilpailuun osallistui yli 100 suomalaisyritystä. Hakemuksista palkittiin tähtituotestatuksella 25 tuotetta, jotka lanseerataan ulkomaisille matkailijoille Berliinin ITB -messuilla maaliskuussa 2016. Tähtituotteissa yhdistyvät luontoelämykset, paikallinen ruokaperinne, saunakulttuuri ja hyvinvointihoidot. Yritykset edustavat maantieteellisesti Lappia, Järvi-Suomea, saaristoa ja pääkaupunkiseutua. Lisäksi kilpailussa annettiin 10 kunniamainintaa.

KUUSAMO NÄKYVÄSTI ESILLÄ FINRELAX-OHJELMASSA Kilpailumenestys nosti Kuusamon seudun Suomen yhdeksi hyvinvointimatkailun kärkialueeksi kolmella palkitulla tuotteella: • Chalet Ruka Peak, Rukatunturi, Kuusamo, luonnollista ylellisyyttä tunturin laella (Natural Luxury) • Rukapalvelu Oy, Kuusamo, Kuusamon kansainväliset kansanparannuspäivät 11.-17.7. 2016: Kalevalaa, mytologiaa, filosofiaa luonnon ymmärtämiseksi. Yhteistyössä Suomen Kansanparantajaseuran kanssa. 100 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


• SaunaTour Kuusamo Lapland, Kuusamo, autenttisia suomalaisia saunaelämyksiä ja perinteisiä saunahoitoja Sauna from Finlandin sertifioimissa erämaasaunoissa, saunaemännän tai –isännän opastuksella.

HYVINVOINTIMATKAILIJAT OVAT USEIN KOKENEITA MATKAILIJOITA Suomalaisen luonnon ja elämäntyylin inspiroimat matkailutuotteet ja tuotekokonaisuudet kootaan Visit Finlandin koordinoiman yhteisen Finrelax-brändin alle. Ohjelman pääkohderyhmänä ovat alkuvaiheessa saksalaiset, japanilaiset ja venäläiset matkailijat. Muita ohjelman aikana seurattavia markkinoita ovat Ruotsi, Ranska, Iso-Britannia ja Kiina. Markkinointitoimenpiteitä kohdennetaan kysynnän mukaan ja teemaa markkinoidaan keskeisenä sisältönä kaikilla Visit Finlandin kohdemarkkinoilla. – Pyrimme luomaan kokonaan uudenlaista hyvinvointimatkailua törmäyttämällä yhteen kansainvälisille markkinoille valmiita majoitus- ja matkailupalveluita, elämyspalveluita, suomalaisia ruokatuottajia, uutta teknologiaa ja tuoteinnovaatioita. Ohjelma luo puitteet ja verkoston eri elinkeinojen raja-aitojen ylittämiseksi, Häkkinen sanoo. Hyvinvointimatkailijat ovat usein kokeneita matkailijoita, jotka ovat jo ehtineet matkustaa useammissa kohteissa. Hyvinvointimatkailijoiden joukossa korostuvat yli 55-vuotiaat. Heidän joukossaan on sekä yksin matkustavia että perheensä kanssa matkustavia. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

101


102 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

103


104 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Vienan Karjala – ­­Vienan runon ja Karjala rajan maa

runon ja rajan maa

TIE VIE VIENAAN Rajan takana Vienan Karjalassa kansanparannus on voimissaan: se on ihmisten arkea uskomuksineen ja hoitomuotoineen. Suomalaiset kansanparantajat vierailivat kalevalaisten kollegojensa luona. Solovetskin luostarisaarella ja Santeri Lesosen luona Venehjärvellä löytää maailman, jota ei enää uskoisi todeksi. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

105


Marina Takalo, runolaulaja ja näkijä Kylyn löylyn lämpimäinen – Marina Takalon savusaunassa 1960 JUHA PENTIKAINEN

Juha Pentikäinen on Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksen emeritusprofessori. Hän toimi Helsingin yliopiston uskontotieteen professorina 1972–2008 ja virkaa tekevänä professorina 1970–1972. Hän on myös toiminut Turun yliopistossa folkloristiikan ja uskontotieteen dosenttina vuosina 1968–1998. Pentikäinen on tullut tunnetuksi etenkin kansanuskon, kansanperinteen ja mytologian tutkijana.

T

ämän kirjoittaja sain ensituntuman löylyn parantavaan voimaan elokuun 10. päivän iltana 1960. Pohjois- Pohjalaisen Osakunnan kotiseuturetken aikana patikoimme, veljeni Samuli Pentikäinen ja minä, Kuusamon Heikkilänkylästä Kirpistönjärven rantametsän läpi päämääränä Kenttäniemi, jossa tiesimme Marina Takalon Olli-miehensä kanssa asustavan. Matkalla kaaduin hankalakulkuisella kinttupolulla satuttaen peukaloni niin, että siitä valui verta. Kun saavuimme perille, savusauna oli lämpiämässä. Marina Takalo havaitsi vamman, vei minut saunaan ruveten ”herehtimaan”. Hän sylki vihaisesti haavan, iski vuoroin tulta, rautaa, puukkoa, puunoksaa, kiveä kipakasti, kiersi saunaa, ja kiuasta kolmesti myötä- sekä vastapäivään heittäen välillä kauhalla vettä kiukaan lämpeneville kiville. Samalla hän luki haavaan sylkien nopeasti ja vihaisesti ”harehtien”, ensin kylyn sitten raudan, kiven ja puun vihat. Nämä varausloitsut siksi, etten osannut hänen asiaa kysyessään varmuudella vastata, mistä haava oli aiheutunut. Veren tulo joka tapauksessa tyrehtyi. Jokaisen luvun alussa oli rukousloitsu, löylyn hengen tervehtiminen.

”KOKKO LENTI KOELISESTA” Kuusamotalon Kaamosgalleriaan avataan 14.7.2016 näyttely ”Kokko lenti koelisesta” – Marina Takalon mieron tie. Se avaa runolaulaja, tietäjä ja itkijä Marina Takalon elämän vaiherikasta ja raskasta pakolaisen polkua alkaen Vienan Karjalasta ja päättyen Kuusamon Kenttäniemeen ja sieltä Kemiin. Itsekin kansanparantajana toimineen Takalon elämästä piirtyy esiin Suuri Kertomus, yhden ihmisen, hänen sukupolvensa ja Karjalan kansan muisti. Näyttely avaa samalla Takalon tarinaa vasta elämänsä ehtoopuolella arvostusta saaneena vienalaisen kulttuurin ja perinteen edustajana. 106 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Marina Takalo seisoo savusaunan ovella ja toivottaa ”ristikansa kylyh” Kirpistönjärven rantamaisemassa.

MARINA TAKALO (1890-1970) OLI VIENANKARJALAINEN RUNONLAULAJA, luku- ja kirjoitustaidoton itkijä, sadun- ja tarinankertoja, vuodesta 1922 pakolainen, jolle mikään inhimillinen, Karjalan ja Pohjois-Suomen perinteeseen kuuluva ei ollut vierasta. Suvussaan hänelle kuului parantajan rooli. Hän tunsi yli sadan sairauden etiologian, lääkkeet ja sanat. Parantamisessa hänen mielestään tuli selvittää ensin, mistä vamma oli tullut. ”Jumalan taudit” olivat ikään kuin ihmisen kohtalo, parantumattomia, ” Heittymiä”, tartunnaisia ja muita vammoja Marina Takalo paransi tavallisesti ” kylyssä” niin kuin minuakin.


Yli 50 vuotta työtä Marina Takalo -tutkimuksen parissa

P

rofessori Juha Pentikäinen on luonnehtinut viiden vuosikymmenen pituista työrupeamaansa Marina Takalo -tutkimuksen parissa kolmivaiheiseksi prosessiksi. Prosessin ensimmäinen vaihe alkoi kesällä 1960 nuoren opiskelijapojan tavatessa Kuusamossa runolaulajana esiintyneen, pohjoisvienalaista alkuperää olleen Marina Takalon. Tämä tapaaminen johti pitkäaikaiseen yhteistyöhön, jonka tuloksena ilmestyi yksitoista vuotta myöhemmin jo klassikoksi muodostunut kirja, Marina Takalon uskonto. Uskontoantropologinen tutkimus. Koska tämä Pentikäisen jo ylioppilasaikanaan aloittama tutkimus ei kuitenkaan kelvannut väitöskirjan aiheeksi 1960-luvulla, Marina Takalon uskonto -kirja jäi väitelleen tutkijan kypsyysnäytteeksi. PROSESSIN SEURAAVA VAIHE OLI KIRJAN vuonna 1978 ilmestynyt englanninkielinen versio, Oral Repertoire and World

View: An Anthropological Study of Marina Takalo’s Life History, josta otettiin myös uusintapainos vuonna 1987. KOLMAS JA TOISTAISEKSI VIIMEINEN MERKKIPAALU on vuonna 2012 ilmestynyt 490-sivuinen uudelleen työstetty teos Marina Takalo: Runonlaulaja ja näkijä -kirja. Tuntien kirjoittajan dynaamisuuden tutkijana kirjaa uskaltaa tuskin luonnehtia Marina Takalo -tutkimuksen tilinpäätökseksi, sillä aiheelle on todennäköisesti tulossa jatkoa muodossa tai toisessa. Kirjaa voi kuitenkin pitää eräänlaisena välitilinpäätöksenä, sillä tutkija summaa siinä pitkää tutkimusprosessiaan ja yhteistyötään Takalon ja tämän perheenjäsenten kanssa. Sitä voi pitää myös eräänlaisena juhlakirjana, tulihan vuonna 2010 kuluneeksi 130 vuotta Takalon syntymästä, 40 vuotta hänen kuolemastaan ja viisi vuosikymmentä Takalon ja Pentikäisen ensitapaamisesta. MARJA-LIISA KEINÄNEN TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

107


Marina Takalon jäljillä Vienan Kiestingin kylässä Otteita Juha Pentikäisen matkakertomuksesta Pääjärvellä, Paanajärvellä ja Kiestingissä elokuussa 2015 11.8.2015 ”Marina Takalon tytär Stapanie Kemovan jäi rajan taakse, kun raja sulkeutui. Kiestingissä asuvat hänen tyttärentyttärensä Nina ja tyttärenpoikansa Kola sekä Ninan tytär Marina ja Marinan poika Sasa. Kiestingin kujat oli suurten muistojen retki menneisiin aikoihin. Nina ja Kola odottivat meitä. Liikuttava hetki, kun he syleilivät minua. Nina oli ollut leski kahdeksan vuotta, maantiedon opettaja on eläkkeellä ja asuu yksin. Kolan vaimo on vakavasti sairas. Siinä he Nina ja Kola muistelevat sukunsa vahvoja naisia. Nyt Nina ja Kola saavat Stepanien kuvan. Se asetetaan seinälle Ninan talossa, Kola aterioi kanssamme. Muistelemme. Kola lähtee ajelemaan omaan kotiinsa, ottaa kukat ja muut tuliaiset sairaan vaimonsa luo. Ninan kanssa ajelemme Stepanien taloon Tuoppajärven rantaan. Lasse asuu siellä, on nyt poissa……. Kävelemme Metsäkatua minkä varrella Nina asuu. Hän näyttää asuntoa. - Täällä muamo jeähtyi (kuoli). Marina Peävin, Ninan tytär asuu nyt perheineen talossa. Sasa-poika, 6-vuotias seuraa tarkkana jutusteluamme.”

Takalon suvun tarina yksiin kansiin 1920-luvun pakolaistulva Vienasta oli valtaisa, kaikkiaan 11.000 ihmistä tuli paremman elämän t0ivossa länteen. Eräs heistä oli runonlaulaja Marina Takalo, jonka esittämän perinneaineiston tallentamisesta ja tutkimisesta muodostui FT, uskontotieteen professori Juha Pentikäisen elämäntyö. Viiden sukupolveen tarina on kirjoitettu kansiin. Marina Takalo - runonlaulaja ja näkijä on Juha Pentikäisen teos vuodelta 2010. Pentikäisen tytär FT, uskontotieteilijä Katja Hyry jatkoi Takalo-tutkimusta laventaen sen koskemaan Vienan-Karjalan pakolaisten tänne jättämiä jälkiä laajemminkin. Millainen on Marina Takalon kertomus? Mitä tapahtuu, kun ihmisestä tulee instituutio ja osa kulttuuriperintöä? Teemaa lähestytään kahden tutkijan, lähiomaisten ja jälkipolvien näkökulmasta. Marina Takalo ja tyttärensä Stepanie Kemova esiintyvät myös Juha Pentikäisen dokumentissa, joka on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ääniarkistoon. 108 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

109


Vienan Karjalan tietäjistä

T

SANTERI LESONEN

Vienan Karjalan tuntija ja puolestapuhuja Santeri Lesonen on myös kansanparantaja, joka on tallettanut merkittävän määrän vienalaista perinnetietoa. Hän asuu kotikylällään Venehjärvellä ja kestitsee mielellään vieraita. Tietäjyys kulki Vienan Karjalassa muutaman harvan tunnetun suvun varassa. Näitä olivat esimerkiksi Omenaiset, Lesoset ja Maliset.

110 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ietäjät Vienan karjalassa olivat enemmän kuin parantajia. Tietäjää tarvittiin arkipäivän ongelmissa ja myöskin juhlissa. Karjalaisissa häissä tietäjä - patvaska oli miltei morsiamen ja sulhasen vieressä päähahmona ja hoiti koko seremonian, joka kesti monta päivää. Hoiteli häämenot sujuvasti, karkotteli pahat henget viikatteen, paistinpannun ja kirveen ja sirpin avulla, kädessään visapahkainen noidan sauva, jonka kahvassa liehui liito-oravan nahkoja ja erivärisiä nauhoja, ampui laukauksia pyssystä ja saatteli hääkulkuetta kylän kautta, ettei kukaan silmää nuorta paria ja sukulaisia. Oli alusta alkaen kosioiden päämiehenä ja seurasi, että sulhasen ja morsiamen taloissa isäntäväki toimi perinteisen rituaalin mukaisesti. Se ei tiennyt kenellekään hyvää jos patvaska suuttui. Pelko oli suuri. Keväisin, silloin kun karja päästettiin laitumelle talven jälkeen, taas oli töitä tietäjälle. Oli pidettävä huoli että metsän petojen hampaat ja kynnet eivät käy karjaan, eikä metsäläinen eksytä lehmiä. Loitsut, esineet ja luonne tietäjän olivat silloin valloillaan. Uuden talon, saunan, navetan rakentaNukuin koko yön peloissani minen tiesi tietäjälle töitä. Paikan valinVenehjärvellä ajatellen, että ta, etteivät vesisuonet tuo sairauksia, tietäjä muuttaa minut pajulla etsittiin, samoin kaivon paikka sammakoksi tai varikseksi harkittiin, ensimmäisen kulmakiven alle ja lennättää savupiipusta pantiin esineitä, ensimmäisen hirsikierulos. (I.K. Inha 1894). roksen väliin, oravan tai käärmeen nahka joka piti torakat ja loiset ulkopuolella jo niin kurkihirteen saakka, joka koristeltiin leikkauksilla pitäen pahat henget pois pihamaalta. Syntymisestä kuolemaan saakka tietäjät, itkuvirsien- ja runonlaulajat puapotolivat lääkäreinä, psykiatreina ihmisellä, seurasivat, että perintönä edellisiltä polvilta saatuja elämäntapoja noudatetaan, ettei katkeisi napanuora, jolla me olemme sidottu esi-isistä äiti-luontoon. Väinämöisen ”jälkeläisiä”- tietäjiä oli alueella, josta on kerätty runot suurta eeposta varten, näitä Kalevalan urhoja on asunut kotikylässäni Venehjärvellä, Lotvajärvellä, josta sukuni mummon kautta ovat runonlaulaja Perttusten sukua, Pirttilahdessa ja Vuonnisessaja pitäjän keskikylässä Vuokkiniemessä, Uhtualla ja Tsenassa, Tollonjoelta.


Valokuvaaja ja tarinankertoja I.K. Inha tallensi vanhaa Venehjärveä kirjaansa Kalevalan laulumailla. Kirjasta löyty myös Santeri Lesosen kotitalon kuva vuodelta 1894.

KOE KALEVALAN LAULUMAAT VENEHJÄRVELTÄ KÄSIN Luonto, alkuperäisyys, järvi, kylä ja koskemattomat metsät ja hiljaisuus luovat kokonaisuuden joka halutaan kokea, toteaa Santeri Lesonen Venehjärven vetovoimasta. Kylä on Vienan Karjalan kauneimpia. Tarjoamme hiljentymistä, saunan, ruokailun ja majoituksen lisäksi Vienan runokyliin tutustumista. Matkalla tutustutaan Vuokkiniemeen ja Santeri ja Niina Lesosen kotikylään Venehjärveen, jossa yövytään. Vuonnisen ja Kalevalan kautta palataan takaisin Kuusamoon.

Matkan kesto 4 päivää. Hinta 680 e, viisumi 86 e, minimiryhmänkoko 6 henkilöä. Ilmoittautumiset: Rukapalvelu Oy, puh. 010 2710 500, safarihouse@rukapalvelu.fi Lisätiedot: Anne Murto, puh. 040 77 00 259, anne.murto@rukapalvelu.fi. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

111


Matkalla Kalevassa. Neuvonpidossa Kuittijärven rannalla vasemmalta Markku Juola, Santeri Lesonen. Pentti Salmela, Seppo Pasanen, Antero Koivunen ja Heikki Aalto.

Esi-isiltä perittyä tietotaitoa Suomalaiset ja karjalaiset kansanparantajat pohtivat Kalevalassa ihmisen suhdetta elinympäristöönsä

L

uonto on paras lääkäri, totesivat Vienan Karjalassa Kalevalassa vierailleet Suomen Kansanparantajaseuran jäsenet. Kaksipäiväisellä vierailulla Kalevalassa korostettiin ihmisen suhdetta luontoon ja ympäröivään yhteisöön. – Ihminen on ymmärrettävä psyko-fyysiseksi kokonaisuudeksi. Vienassa tämä ymmärrys elää arkipäiväisenä ja voimallisesti. Suomessakin se tekee uutta tuloaan, iloitsee kansanparantajaseuran Pentti Salmela.

Luonto ei tarvitse meitä, mutta me tarvitsemme sitä Suomen Kansanparantajaseuran jäsenten mukaan ihmiset ja yhteiskunta voivat pahoin, koska ovat kadottaneet kyvyn kuunnella itseään ja ympäristöään. Luonto ei tarvitse meitä, mutta me tarvitsemme luontoa, todettiin tapaamisessa. Kansanparannus on ikiaikaista, suvusta sukuun ja sielusta sieluun siirtyvää tietoa ja taitoa, joka on ollut läsnä aina. Parantajia niin Karjalassa kuin Suo112 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


messakin yhdistää näkemys siitä, että elämä on laaja ja lavea, paljon enemmän kuin mitä me näemme. – Kansanparannus pohjautuu syvään sisäiseen tietoon ja taitoon. Oli hienoa nähdä, kuinka tätä taitoa arvostetaan Vienan Karjalassa ihan arkipäiväisenä asiana, sanoo oulunsalolainen kansanparantaja Markku Juola.

Kansanparantajat ovat näkijöitä Juolan mukaan kansanparantajat ovat näkijöitä, jotka tulkitsevat hädässä olevia näyttäjiä. Hän jakaa saman elämänfilosofian kuin Vienassa kansanparantajia isännöinyt, tunnettu venehjärveläinen parantaja Santeri Lesosen. – Aikamme on täynnä näyttäjiä. Lapset, nuoret ja perheet oireilevat ympäristönsä pahaa oloa. Yhteiskunnan ja meidän yksittäisten näkijöiden tehtävänä on lukea heitä ja auttaa. Yhteisöllisyys perheiden, sukujen ja naapuruston kesken on voimavara, joka pitäisi ymmärtää ottaa jälleen käyttöön. Lähimmäisen kuunteleminen on taito ja tämä taito on meillä jokaisella.

”Nouse luontoni lovesta, syntyni syvästä maasta, havun alta haltiani, kiven alta kiivauteni, nouse maan alta makoamasta, päivän päälle päästämästä, Nouse koskesta kuohuvasta, pimeästä Pohjolasta, tarkasta Tapiolasta....” (SKVR, Suomen kansan vanhat runot, Luonnon nostatus)

Luonnonmukaista terveydenhoitoa Kansanparannus eli kansanlääkintä on esi-isiltä perittyä tietotaitoa. Suomessa hoitomenetelmistä tunnetaan parhaiten jäsenkorjaus, kuppaus, erilaiset hieronnat ja kylvyt, kivun hallinta, kasveilla parantaminen, energiahoidot ja käsillä parantaminen. Vienassa kansanparannukseen liittyvät voimallisesti myös loitsut, joista useimmat pohjautuvat kansalliseepokseemme Kalevalaan. – Kansanparannus on luonnonmukaista terveydenhoitoa parhaimmillaan. Hoitoja on ajansaatossa muuteltu vastaamaan kulloisenkin aikakauden vaatimustasoa, mutta perustiedon pohja on sama kuin mitä se on ollut kansan omissa hoitotavoissa kautta vuosisatojen, sanoo Suomen Kansanparantajaseuran puheenjohtaja Pentti Salmela. Suomen Kansanparantajaseuran jäsenet ovat henkilöitä, jotka käyttävät työssään perinteisen kansanparannuksen hoitomuotoja. Seuran tehtävänä on huolehtia perinteisten, kansan omintakeisten ja historiallisten kansanparannustapojen säilymisestä ja opettamisesta maassamme sekä harjoittaa niitä nykyaikaisten hoitomuotojen rinnalla. Seura on perustettu vuonna 1996 ja siinä on tällä hetkellä 100 jäsentä.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

113


114 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


VIENAN KARJALA Luontoa, historiaa ja kulttuuria 4 pv, Solovetski, Kalevala ja Paanajärvi Vienan Karjalan kylien myyttisessä tunnelmassa tutustumme historiaan ja kulttuuriin. Ainutlaatuinen vierailukohde on myös Vienanmerellä sijaitseva Solovetskin luostarisaari, jonka monivaiheiseen historiaan tutustumme matkan aikana. Vienan Karjalan kylissä vieraanvaraiset mummut ja papat puhuvat kaunista karjalaa kertoen elämästä ja karjalaisesta elämäntavasta. Kuljemme Zacharias Topeliuksen, Andreas Sjögrenin, Jaakko Fellmanin ja Elias Lönnrotin jalanjälkiä. He kävivät jo 1800-luvulla tallentamassa runoutta, loitsuja ja kertomuksia. Tutkijoiden perässä Vienaan saapuivat taiteilijat, säveltäjät sekä valokuvaaja I.K. Inha 1894. Ja nyt me olemme tämän päivän tutkimusmatkailijoita Kalevalan laulumailla. Tervetuloa kokemaan sadunhohtoinen Vienan Karjala! Rajanylitys tapahtuu kansainvälisen Kuusamo-Suoperän raja-aseman kautta. Hintaan sisältyy kuljetukset, oppaat, majoitukset 2 hh huoneissa, ruokailut. Matkan hinta 850 €/hlö + ryhmäviisumi 86 €. Tiedot tulee toimittaa Rukapalveluun kolme viikkoa ennen matkaa: safarihouse@rukapalvelu.fi tai Rukapalvelu Oy, Rukankyläntie 13, 93825 Rukatunturi.

Kokoa oma ryhmä ja lähde mukaan! Lisätietoja www.rukapalvelu.fi tai Anne Murto puh. 010 2710 500, 040 77 00 259. anne.murto@rukapalvelu.fi

1. päivä klo 8.00 Lähtö Kuusamosta. Ylitämme Kuusamo-Suoperän raja-aseman. Rajamuodollisuuksien jälkeen matka jatkuu rajan läheisyydessä olevaan Suvannon kylään. Matka jatkuu Pääjärven kylän kautta kohti Kalevalaa (Uhtua). Röhönrannassa pysähdymme nauttimaan retkilounaan ja uimaan. Kalevalassa tutustumme kulttuurikohteisiin, käymme Lönnrotin laulupuulla ja Likopäässä. Matkaamme Paanajärven kulttuurihistorialliseen kylään. Kylä sijaitsee Kemijoen varrella, ylitämme joen lossilla. Paanajärvi on maailman sadan uhanalaisimman kulttuurikohteen listalla. 2. päivä. Aamiaisen jälkeen tutustutaan Paanajärven kylään, nautitaan rauhallisesta elämänmenosta ja käydään jututtamassa kylän asukkaita. Iiltapäivällä lähdetään kohti Vienan Kemiä. Yöttömän yön laivamatka kohti Solovetskin luostarisaarta alkaa klo 21 ja kestää kolme tuntia. Hyvällä onnella mahdollisuus nähdä valkoisia valaita. Majoittuminen hotellissa. 3. päivä. Aamiaisen jälkeen tutustuminen Solovetskin luostarisaareen. Opastettu luostari- ja museokierros. Laivamatka Vienan Kemiin, kaupunkikierros ja majoittuminen. 4. päivä. Aamiaisen jälkeen matkaamme Louhen kylään, jossa tutustumme kylän torielämään ja kauppoihin. Bussimatka kulkee Mäntykylän – Kiestingin - Sohjanakosken kautta Pääjärvelle Lounaan jälkeen on mahdollisuus matkamuisto-ostoksiin Pääjärven torilla ja kaupoissa. Kuusamoon saavumme noin klo 20. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

115


Kalevalan

lääkintätietous

K ARNO FORSIUS

(s. 1929) on lahtelainen lääketieteen ja kirurgian tohtori. Hän on myös tunnettu lääketieteen historioitsija.

116 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

alevalan uudistetun ja laajennetun laitoksen saavuttaessa 150 vuoden iän vuonna 1999 oli aihetta tarkastella kansalliseepostamme myös lääkintätietouden kannalta. Kiinnostavaksi asian tekee se, että teoksen on koonnut ja kirjoittanut Elias Lönnrot, joka oli koulutukseltaan lääkäri. Kalevala on siinäkin suhteessa poikkeuksellinen kansalliseepos, että sen kuvauksen kohteena eivät ole pelkästään sotaiset sankariteot, vaan suureksi osaksi Kalevan kansan pyrkimykset kohden parempaa tulevaisuutta omassa elämänpiirissään. Vaikka Kalevala perustuukin suomensukuisten kansanheimojen keskuudessa syntyneeseen ja tallentuneeseen kertomaperinteeseen, on teosta kuitenkin pidettävä Lönnrotin omana runoteoksena. Tiedämme Lönnrotin olleen kiinnostunut suomalaisten kansanomaisesta lääkintätietoudesta jo runonkeräystoimintansa alkuvaiheista saakka. Näin hänellä oli oivallinen rnahdollisuus ottaa Kalevalaan myös tätä aihepiiriä koskevia kansanrunouden aineksia. Kalevala on kuitenkin ensisijaisesti kirjallinen ja taiteellinen luomus, johon tautien uhka ja esiintyminen liittyvät vain sikäli kuin


se on teoksen sisällön kannalta aiheellista. Siitä huolimatta Kalevala antaa meille mahdollisuuden tarkastella ainakin kansanomaisen lääkintätietouden peruspiirteitä. Kalevalaiseksi katsottava kansanrunous on syntynyt ja kerätty aikana, jolloin kristillinen kulttuuri oli vaikuttanut suomalaisten kansanheimojen elämään ja käsityksiin jo puolen vuosituhannen ajan. Kansan uskomukset elivät perimätiedon välittäminä sitkeästi vuosisadasta toiseen. Syyn ja seurauksen jokapäiväisten esimerkkien perusteella ihmisellä on taipumus etsiä selitystä myös niille ilmiöille, joissa syy ei olekaan selvästi havaittavissa. Tällöin ihminen ajatusmalliensa perusteella valitsee ilmiöille sellaisen selityksen, jonka hän voi uskoa paikkansa pitäväksi. Vain koeteltu tieto saattoi vähitellen horjuttaa lujaksi kiteytynyttä perinnettä. Ennen 1800-luvun puolivälia sisäisten sairauksien eli tautien olemus oli yleisesti ottaen tuntematon kansan keskuudessa, ja lääketieteenkin piirissä nykyaikaiset, tieteellisesti perustellut käsitykset olivat silloin vasta muovautumassa. Kun kansan piirissä pohdittiin tautien olemusta, tarjoutui itsestään selvästi kaksi käsitystä: ihmisessä oli jotakin liikaa tai hänestä puuttui jotakin. Jos hänessä oli jotakin liikaa, uskottiin sen olevan tauti sinänsä oireineen tai paholainen ilkeine temppuineen. Tauteja pidettiinkin yleisesti olioina, jotka eri syistä pääsivät tunkeutumaan ihmisen sisikuntaan kohtalokkaine seurauksineen, ellei parannusta ollut löydettävissä. Toisaalta paholaisuuden ja toisaalta kaikkivoipaisen Jumalan välillä vallinneeseen kaksijakoisuuteen liittyen myös taudit jaettiin panentatauteihin ja Jumalan tauteihin. Panentataudeilla eli poikenluomilla tai rikkeillä, jotka eivät olleet Jumalan säätämiä ja lähettämiä, ymmärrettiin tauteja, jotka joku pahansuopa ihminen, paholainen tai pahanilkinen haltia oli ihmiseen taikakeinojensa avulla pannut tai lähettänyt. Jotta tällaisia tauteja olisi voinut ihmiseen panna, piti niitä tietenkin olla olemassa. Eri kansoilla on ollut, kulttuurin ja perinteiden eroavaisuuksista huolimatta, hyvinkin samantapaisia käsityksiä tautien alkuperästä

The traditional medical art in Kalevala

T

he first edition of the Finnish national epic, Kalevala, was published in 1834 and the new, added edition 1849. The author of this work was Elias Lönnrot, a physician. Kalevala is not only a martial heroic tale, for a great part of the epic describes the life of people in peaceful action. The magic verse element of Kalevala is relatively abundant. A great part of it represents the ancient traditional medical art. According to it internal illnesses were particular beings, which could be divided in two categories, the illnesses send by God and the illnesses inflicted by evil spirits. The latter ones could be raised by the devil, vicious men or goblins. The cure of the illnesses took place by means of practising magic. The magic verses included generally several sections as the words of origin of the illness, words of precaution, words of supplication (prayer), words of conjuration (exorcism) and possibly words of cure. The magic verse element of Kalevala contains much insight into the traditional medical art of ancient Finnish folk tribes. The abundance of this subject in Kalevala without doubt results from the circumstance, that its author Elias Lönnrot was an expert as well in folklore as in medicine. TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

117


Ontrei-duon taival alkoi kohtaamisesta Vuokkiniemen kylän kohdalla

KUUSAMO

Äänimatkoja muinaisuuden pohjoiseen

O

ntrei-duo syntyi kesällä 2010 linja-autossa Venäjällä matkalla Haikolan kylään. Timo Väänänen oli saanut juuri uuden Novgorodin lyyra-kanteleen. Matkalla oli mukana myös Rauno Nieminen jouhikkonsa kanssa. Enteellistä lienee, että musiikillinen ensikohtaaminen tapahtui Vuokkiniemen kylän kohdalla. Tästä kylästä oli kotoisin legendaarinen laulaja-kanteleensoittaja Andrei Sevastjanov Malikin, suomalaiselta nimeltään Ontrei Malinen, jonka rakentama vaskikantele oli ”löytynyt” hiljattain museosta. Duo otti nimekseen Ontrei. Ikiaikaiset lyyrasoittimet ovat vieneet duon tutkimusmatkoille Suomesta ja Karjalasta aina Puolaan ja Länsi-Siperiaan. Vaikka taiteilijat tunnetaan myös soitinten tutkijoina, musiikkiin heittäydytään suin päin improvisoimalla. – Maanpovesta kaivetuille soittimille ei ole säilynyt nuotinnoksia, mutta muinaistarinoiden kuvaukset kultakielisistä lyyrista ovat kuljettaneet äänimatkoille muinaisuuden pohjoiseen, kaksikko kertoo.

www.hietalahdenapteekki.fi

118 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ONTREI-DUO SOITTAA MUINAISAIKAISIA NÄPPÄILTÄVIÄ ja jousella soitettavia lyyrasoittimia, joiden historia ulottuu tuhansien vuosien taa. Tällaisia ovat Puolasta peräisin oleva viisikielinen lyyra gęśle, novgorodilaiset lyyrakanteleet ja leukakantele, virolaiset ja karjalaiset jouhikanteleet sekä länsi-siperialainen lyyra, pyngyr. Suomen ja Karjalan alueelta käytössä on mm. vienankarjalaisen Ontrei Malisen vaskikanteleet. Soittimet ovat kopioita alkuperäisistä museoista tai arkeologisista kaivauksista löydetyistä soittimista. Kielisoittimien lisäksi käytössä on myös tietäjän rumpu, eli kannus, erilaiset kellot, suuharppu ja pitkähuilu.


Kansainvälisesti arvostettuja muusikkoja Timo Väänänen (s. 1970) soittaa kantele-, lyyra- ja sitrasoittimia, ikiaikaisista perinteisiin jamoderneihin sähkökanteleisiin asti. Hän soittaa sekä perinteistä, että uutta musiikkia. Timon soololevy Sounds from Solitude julkaistiin 2015. Vuonna 2009 hän kantaesitti tämän Gillian Stevensin kantelekonserton Mikkelin orkesterin solistina. Timolla on paljon julkaisuja – 5 soololevyä, 22 muuta levyä, 3 kirjaa, 4 pitkää radio-ohjelmaa, 1 radiosarja, 2 lyhytelokuvasarjaa. Väänänen on konsertoinut yli kahdessakymmenessä maassa Euroopassa, USA:ssa ja Aasiassa jatoiminut kantele-solistina Disney elokuvassa, Narnian tarinat: Velho ja leijona vuonna 2005. Hän esiintyy yksin, mutta myös orkestereissa Suunta (Timo Väänänen & Anna-Kaisa Liedes & Kristiina Ilmonen); Mitrej (Timo Väänänen & Päivi Järvinen) ja on osa-aikainen opettaja Sibelius-Akatemiassa ja Kanteleen kielin -projektiryhmän johtaja. Rauno Nieminen (s. 1955) on suomalainen multi-instrumentalisti, soitinrakentajamestari ja tutkija. Hän soittaa kannelta, jouhikkoa, lyömä- ja puhallinsoittimia. Nieminen on keskeinen henkilö unohdettujen kansansoitinten uudelleentulossa. Hänalkoi rakentaa, soittaa, opettaa ja tutkia suomalaisia kansansoittimia 1970-luvulla. Hän on soittanut soolokonsertteja ja esiintynyt kahdessakymmenessä maassa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. Nieminen on soittanut noin 30 orkesterissa kanssa ja ollut mukana 24 äänilevyn julkaisussa. Niemisen tutkimuksien tuloksena on syntynyt useita kirjoja kansansoittimista ja musiikista ja se johti myös musiikin tohtorin tutkintoon Sibelius-Akatemiassa vuonna 2008.

Duo Ontrei esiintyy Kuusamossa kansanparannuspäivillä ja FinRelax-Akatemiassa 14.-16.7.

ontrei.maanite.fi TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

119


120 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

121


Italia ja Suomi vuoropuhelussa Mitä tapahtuu, kun joukko italaisia ja suomalaisia toimijoita tieteiden, kulttuurin, taiteen ja talouden kentiltä lähtee yhteisille retkille suomalaiseen, vienankarjalaiseen maisemaan ja italialaiseen maisemaan? Ainakin uusia yhteyksiä, havahtumisia ja ennen kaikkea uskoa siihen, että taiteilija Michelangelo Pistoleton Kolmas paratiisi on mahdollista saavuttaa. Ryhmä etsii yhtymäkohtia perinteisten kulttuurien sekä teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden välillä. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, joilla kyetään edistämään taloudellista, sosiaalista, kulttuurista ja yksilön henkilökohtaista kasvua yhteisen eurooppalaisen historiamme pohjalta.

122 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

123


Apulia - Suomen arktisuus Kolmen päivän yhteinen polku kohti Kolmatta Paratiisia Nardo 11.-13.9 2015

K

uinka laskeutua takaisin maahan, kun on liidellyt kolme päivää olemisen syvyydessä, perinteiden ja innovaatiivisten tutkimusten, äänien ja rytmien, taiteen ja sanan lomassa? Ihastuneina ja lumoutuneina Salenton alueen kauneudesta ja Nardon kaupungin anteliaasta vieraanvaraisuudesta, olemme vielä kylläisiä Italian ja Suomen välisestä vuoropuhelusta ikivanhoista hoitomuodoista, katseet suuntautuneina tulevaisuuden lääketieteeseen. Horisonttiimme piirtyy Michelangelo Pistoleton maailmalle kiirinyt viesti Kolmannen Paratiisin symbolin avulla. Siirryttyämme Ensimmäisestä Luonnon Paratiisista Toiseen Kulttuurin ja Teknologian Paratiisiin, meillä on nyt mahdollisuus luoda Kolmas Paratiisi, jossa Ihminen löytää uudelleen yhteyden Maapalloomme ja Luontoon. KIPERÄN POLKUMME PUNAINEN LANKA olivat arktisen alueen traditiot ja perimätiedot, suunnannäyttäjänämme professori Juha Pentikäinen. Antropologit, botaanikot, lääkärit ja taiteilijat herättivät eloon ikiaikaisia riittejä rinnastaen niitä moderneihin käytäntöihin suhteessa parantamiseen ja parantumiseen. Tutustuimme kasveihin, jotka siivittävät matkoja tietoisuuden eri tasoilla ja kuulimme soittoja, jotka ovat vuosisatojen aikana antaneet rytmin kansan parannuksessa. Tämän päivän tietäjät, tietoisuuden muuttajat ja havahduttajat, kertoivat kuinka taide voi edesauttaa kokonaisvaltaista yhteisön muutosta. Polun inspiroija maailmankuulu taiteilija Michelangelo Pistoletto, kanssakulkijanaan kirjailija ja näyttelijä Alessandro Bergonzoni, päättivät tilaisuuden Nardon pääaukion parvekkeilla dialogillaan auringon laskiessa. Meret, jotka yhdistävät eivätkä erota: maamme rajat kuten sisäiset kynnyksemme liittymäpintoina, yksilön jokapäiväiset valinnat ihmiskunnan kasvun ja planeetan säilymisen kulmakivinä, sinetöivät näin päiviemme teemat.

124 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


YHTEINEN POLKUMME ALKOI 12.12.2012, päivänä, jolloin julistettiin Rebirth Day, planeetan jälleensyntyminen vastauksena odotettuun maailmanloppuun - moneen vanhaan kulttuuriin kuulunut uskomus. Tämä päivä antoi alun monelle eri maailmankolkissa järjestetyille hankkeille ympäri maailmaa, kuten S.U.S.A., 100.000 käden kattava ihmisketju Torinosta Susaan, symbolisoimassa vuoriston ja kaupungin – luonnon ja teknologian – yhteyttä. Polkumme johti Suomeen, joka hoivaa povessaan ikiaikaisia arvokkaita traditioita, vielä tänään elinvoimaisia ja hedelmällisiä puhtaassa luonnossaan, kirkkaassa vesistössään ja ihmisen muistissa. Kohdatessaan toisensa Michelangelo Pistoleton ansiosta nämä kaksi näennäisesti erilaista maata - Suomi ja Italia – tunnistivat toisensa syvästi vertaisinaan. Näin aloimme kulkea visiotamme kohti, jossa käsi kädessä Apulian kärjestä arktiseen Suomeen yhdessä näemme toteutuvan sovun luonnon, taiteen ja teknologian välillä.

Tämän päivän tietäjät, tietoisuuden muuttajat ja havahduttajat, kertoivat kuinka taide voi edesauttaa kokonaisvaltaista yhteisön muutosta.

JOKAINEN ASKEL, JONKA KULJEMME tähän suuntaan, sisältää lupauksen väkevästä symbolisesta eleestä, joka ei jätä tilaa epäröimiselle ja epävarmuudelle. Polkumme päämäärä on sovittaa terveys, taide ja yhteisö suuren globaalisen poliittisen projektin keskelle, joka osaa pitää huolta yksilöstä ja yhteisöstä täysin integroituna luontoon ja luontoomme. Tämän vuoksi tarvitsemme sen syvän tiedon, jota ikiaikaiset traditiot hyvin tunsivat ja sen mukaan toimivat: se seitinohut, värisevä ja rytminen elämään kuuluva elementti, joka luo Ihmisen ja Universumin sykkeen. EIJA TARKIAINEN

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

125


ROBERTO MASTROIANNI

Kirjoittaja on italialainen filosofi, semiologi ja taidekuraattori.

Pallo on käsissämme

E

urooppa käy parhaillaan läpi syvää kulttuuri-identiteetti- ja sosiaalipolitiittista kriisiä. Ratkaisematon talouskriisi on syttynyt entistä voimakkaampana samoin kuin usein piilossa kyteneet teknologisen kehityksen, kulutuksen ja kulttuuristen juuriemme ja luonnon yhteyden menetyksen tuomat ristiriidat. Tekniikka on tuottanut illuusion vallastamme hallita luontoa (ja luontoamme) ja toisaalta urbanisaatio ja elämäntyylien globalisaatio kuvitelman, että ne voisivat tarjota ratkaisun yksilön, yhteiskunnan ja poliitiikan ongelmiin. Viimein kehkeytyi kriisi. Tällä hetkellä se on muodoltaan taloudellinen, mutta sitä edelsi monimuotoinen huonovointisuus ja onnellisuuden tunteen puuttuminen, joka pukeutui eri asuihin: psykosomaattiset sairaudet, masennus sekä kollektiivisesti että yksilökohtaisesti koettu tyytymättömyys, viha, kauna ja katkeruus.

TÄMÄ JATKUVASTI PAISUVA ONNETTOMUUDEN OLOTILA, joka on lymynnyt tuhannen kulutukseen liittyvän kasvun alla, näyttää koko ajan selvemmin, kuinka myöhäisen nykyajan ihmiskunnan olemassaolon edellytyksenä on uudistettu katse luontoon ja sen logiikkaan. Tämä ei tarkoita yksinomaan humaanisen eläimen luonnonläheisyyden tarpeen huomioonottamista, vaan myös ymmärrystä siitä, että raskas kaupungistuminen vaatii meitä ottamaan takaisin haltuumme elämän mielekkyyden 126 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


luonnosta ja luonnossa asuvasta syvästä viisaudesta. On kysymys siis henkisestä tarpeesta. IHMINEN ON TODELLAKIN HENKINEN ELÄIN, jota symbolit ravitsevat. Hän kykenee antamaan muodon itselleen ja maailmalle yhdistäen teknologian, luonnon ja eri ilmaisutavat. Se onkin hänen tehtävänsä tässä tuhon ja luomisvoiman epävarmassa tasapainossa. Vain pitämällä tasapainossa tämän kaksijakoisen suhteen omaan itseensä ja maailmaan, toisin sanoen suhteet luontoon ja kulttuuriin, ihminen voi säilyttää tasapainonsa ja toimia kannattavasti sekä taloudellisesta että sosiaalisesta näkökulmasta ja samalla säilyä sisäisesti ja henkisesti rikkaana kaikkea olemassaolevaa rikastuttaen. On helppo nähdä huomattavaa epätasapainoa näiden humaanien polariteettien suhteessa. Joko suosimme teknologian kehitystä tai taidetta ja kulttuuria. Hyvin harvoin tavoitteena on näiden ominaisuuksien tasapaino. Yleinen ja laaja kriisitilanne näyttää sen, että vain yhdistämällä teknologisen kehityksen kulttuurisen ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen malliin yhteisöt voivat alkaa jälleen kasvaa ja vahvistua. TÄSTÄ NÄKÖKULMASTA ITALIA JA SUOMI NÄYTTÄYTYVÄT toisiaan täydentävinä kansakuntina. Molemmilla on vahva suhde kulttuuriin, teknologiaan ja luontoon. Toinen panostaa vahvemmin historiaansa ja kulttuuriin (Italia) ja toinen korostaa teknologista ja sosiaalista “herruutta” luontoa kohtaan. Nämä kaksi maata voivat kuitenkin oppia paljon toisiltaan ja samalla näyttää Euroopalle perinteiden ja innovaation yhteyden avaimena uudenlaiseen kehitykseen. Oikeudenmukaisempaan ja onnellisempaan yhteiskuntaan päästään suuntautumalla tietoisesti luontoon ja omaan syvään luontoomme. Näin meillä on keinoja pyrkiessämme kohden tasapainoa. SUOMELLA ON KESKEINEN ROOLI MAANOSAMME tulevaisuuden ja maailmanlaajuisen inhimillisen kulttuurin kehityksessä. Suomalaiset ovat historiallisesti joutuneet rakentamaan vahvan suhteen vihamielisen luonnon kanssa, todistaen sen, että sitä voi isännöidä harmonisella ja kunnioittavalla tavalla. Juuri tämä ehtymätön perinteiden sisältämä tiedonlähde (mytologia, runonlaulajat, Kalevala) ja teknologinen pitkä kokemus yhteiselosta luonnon kanssaon johtanut Suomen kiistattomaksi markkinajohtajaksi monilla teollisuuden ja talouden sekä yhteiskunnallisella ja poliittisella alalla. Voisiko juuri Suomi ottaa vastaan haasteen johtopaikasta, kun mietitään ihmiskunnan yhteistä tietä takaisin luontoon ja henkisyyteen? Italia ikivanhoine perinteineen, kulttuurin ja taiteen saavutuksineen ja kaupungistumisen kokemuksineen voisi olla Suomen kumppani tässä haasteeseessa. EDESSÄMME VÄLKKYY KAKSI VAIHTOEHTOA. Haluammeko todella hyväksyä elämän, joka irrottaa meidät vähitellen täysin juuriltamme ja luonnosta(mme) ja pakottaa meidät elämään tukahdettuina kulutusyhteiskunnan arvoissa ja elämäntyylissä? Rohkenisimmeko löytää uusia polkuja, jotka tuovat yhteen perinteet ja innovaation ja tarjoavat meille mahdollisuuden löytää uudelleen sosiaalisesti ja henkisesti rikkaat ja ympäristömme kannalta kestävät elämäntavat? Pallo on käsissämme! TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

127


Sielu tarvitsee toista sielua parantuakseen LEONARDO MELOSSI

Melossi työskentelee neurologian erikoislääkärinä Italiassa.

128 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

L

eonardo Melossi, joka on luonut pitkän uran Piemontessa eri sairaaloiden neurologian ylilääkärinä, kertoo koomassa olevien potilaiden hoidosta aivan samalla intohimolla ja empatialla kuin yksityisen elämänsä kokemuksista ja tuntemuksista. Ne ovatkin hänelle aivan samaa. Samasta palosta syttyneenä hän näyttää minulle omia, lääkärikollegojensa ja potilaidensa tauluja. Ars Medica, kreikan kielen alkuperäinen termi lääketieteestä, tarkoittaa ”parantamisen taidetta”. Taide ei elä ainoastaan Leonardon työssä vaan kaikissa hänen suhteissaan: itseensä, ystäväpiiriinsä ja ympäristöönsä. Koko elämä on luova oppimisprosessi, jonka mahdollistaa aito kanssakäyminen ja kosketus toiseen. Tähän näkemykseen hän sijoittaa myös sairaudet ja parantumisen. Leonardo kertoo minulle, kuinka hän toi erään Torinon suuren sairaalan pihalle myrskyn taivuttaman rautaisen laivojen hinauspalkin, jossa hän näki, kuinka luonnon voima sai aikaan yllättävän taideteoksen, vaikka se ei enää vastannutkaan alkuperäistä hyötykäyttöä. Veistos on vieläkin Torinossa Maurizianon sairaalan pihalla muistuttamassa kaikkia siitä, että luonnolla ja luonnollamme on oma projektinsa, joka haluaa näyttäytyä ja tulla todeksi elämässämme ja se, mikä saattaa näyttää ongelmalta ja poisheitettävältä, voikin sisältää odottamattoman lahjan ja tilaisuuden muutokseen. ”Sielu tarvitsee toista sielua parantuakseen. Tietoisuus tarvitsee toista kasvaakseen. Meidän on joka hetki kohdattava toinen; toinen itsessämme ja muissa. Minä en mene koskaan ”katsomaan” potilastani, vaan kuuntelemaan ja tuntemaan.” ”Potilaalla on pyjama ja lääkärillä valkoinen takki, mutta niiden univormujen sisällä olemme samanvertaisia ihmisiä, eri tiedoilla ja taidoilla varustettuina. Parantuminen tarvitsee tilan, jossa ihminen tuntee ja kuuntelee toisen ihmisen kanssa ja kautta. Usein potilas ei tunnista itsessään parantumisen mahdollisuutta, joka kertoo vaikeudesta ilmaista itseään aidosti ja vapaasti. Kun hän kokee olevansa kuultu, ymmärretty ja hyväksytty ja saatettu turvassa kuuntelemaan omia pimeitäkin kolkkiaan, saattaa se vapauttaa tukahtunutta elämän energiaa ja sytyttää uuden motivaation jatkaa. ” Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja niin olisi oltava hoidonkin. ”Hoito” ei tarkoita reseptin kirjoittamasta oireeseen, vaan on otettava ihmisen kärsimys ja tarina omille harteilleen, yhdessä potilaan kanssa. On kysymys oikeista eettisistä arvoista ja myötäelämisen ensisijaisuudesta. Taiteen eri muodot tarjoavat helpon polun avaamaan uusia ulottuvuuksia itsessään ja tuntemuksissaan, ja samalla se tuo keveyttä kestämään ei ainoastaan kivun, vaan myös sairauteen liittyvän byrokratian ja mukanaan tuovat konkreettiset ongelmat. Toisaalta myös aito vuorovaikutus, yhteisen polun raivaaminen terveyteen, tunnesiteen luominen, kaikki tämä on jo itsessään taidetta, jolla on parantava vaikutus niin potilaaseen kuin hoitohenkilöstöön.


Italiassa koettua ja kuultua ALBERTO FRAGASSO Antropologi ”Ihmisen kokonaisvaltainen potentiaali ja lääketieteen uudet avoimet suunnat ovat alkaneet ottaa omakseen syvää tietoa vanhoista kulttuureista yhdistääkseen ne tieteen uusimpiin saavutuksiin. Antropologina ja vanhojen terapeuttimuotojen käyttäjänä olen saanut mahdollisuuden tuoda rytmin, laulun ja rummun värähtelyn voiman Torinon sairaaloihin sekä potilaiden, että lääkärien ja sairaanhoitajien voimanlähteeksi. Shamanismissa säilynyt muisto rytmin ja laulun vaikutuksesta mieleen, ja ennen kaikkea tunteisiin, voi saattaa yksilön tilaan, jolloin pysähtyy kuuntelemaan ja kuulemaan itseään ja yhteyttään kaikkeuteen. Löytöretki itseen, yhteys luontoon ja omaan luontoonsa, tietoisuuden kasvu ja sitä kautta kokonaisvaltainen eheytyminen, luovat perustan parantumiselle, joka on jatkuva prosessi oman äänensä löytämisen tiellä.”

CHIARA ARMILLIS Psykologi ja taideterapeutti ”Onko se mitä näytämme itsestämme oikea minä, vai olemmeko unohtaneet aidot unelmamme ja yksilöllisen polkumme pakottaen itsemme seuraamaan sääntöjä ja yleisesti hyväksyttyjä käyttäytymismuotoja? Työssämme sekä lasten että aikuisten kanssa, pyrkimyksemme on ylittää vanhat diagnoosi- ja hoitotavat, läpäisten syvälle kuvakielen ulottuvuuksiin. Kuvien moniulotteinen maailma on paikka, jossa vuorovaikutus, kanssakäyminen ka kosketus itseensä ja toiseuteen on helpompaa. Se on paikka, jossa ihmisen syvän luonnon eli sielun äänet, symbolit, eleet, sanat, tuntemukset voivat ilmetä taiteen kautta. Kyky tunnistaa ja tuoda kuviksi ja sanoiksi sisällämme sykkivät vietit ja alkukantaiset luonnonvoimat, ovat olleet kulttuurimme kulmakivinä ja koko ihmiskunnan kattavien tuntemusten liittymäkohtana. Antaen jälleen luovasti TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

129


arvon ”alkukantaiselle mielellemme” voimme löytää juuristamme pyhyyden merkityksen: sielua ravitsevan eliksiirin. Sisäisestä luonnostamme nousevat ikiaikaiset arkkityyppiset kuvat tihkuvat elämän energiaa. Koska taide on lähellä tunteita ja tarpeita, on sillä usein tietoa voimakkaampi muokkaava vaikutus ihmisiin. Tätä tasoa leimaa aina tietynlainen kokonaisvaltaisuus, läpinäkymättömyys ja ”mystisyys”. Luomisen prosessi muuttuu tilaksi, jossa dialogi yksilön potentiaalin, lahjakkuuksien, tunteiden kanssa voi herättää henkiin yksilön ilmaisukyvyn perustuen jokaisen ainutlaatuisuuteen, tunteiden ja järjen (unohtamatta henkisyyttä) tasapainoon. ”

EUGENIO IMBRIANI Antropologi

Kristinuskon ja rationalismin määräämät ahtaat puitteet, joihin käsitys ja kokemus ihmisen kokonaisvaltaisuudesta eivät mahdu, ovat vaikuttaneet suuresti myös lääketieteeseen. Materia (keho) ja henki (psyyke) nähtiin toisistaan erillisinä elementteinä kuten niitä johtavat periaatteet. Käsite sielusta siirtyi täysin uskontojen huomaan. Onkin tärkeää ja mielenkiintoista huomata kuinka kuitenkin ihmisen potentiaalin eri vivahteet ennemmin tai myöhemmin aktivoituvat uudelleen ja haluavat paikkansa. Kokemusten jakaminen vahvistaa myös sen vapauden tunteen ja uteliaisuuden, joka uskaltaa ja tahtoo kyseenalaistaa auktoriteettien sanelut, olkoon kyse tieteestä, politiikasta tai muusta elämän alasta.

EKATERINA MOTTA Sosiologi ja taideterapeutti

”LAITAN TULEN ROIHUKSI OVEN PIELEEN”. Vierellä palava ja odottava liekki antaa kohtaamiselle neitseellisen tilan, jossa kuunnella sitä, mikä jo sisällä on ja joka vain odottaa valon lähestyvän, jotta voisi olla nähty ja nimetty. Valot lähellä, lähellä sitä joka sisällä sykkii mutta jota on vaikea kohdata? Niin sisällä, niin yksilöllinen ja yksityinen mutta silti universaali. Sisällä itsessämme mutta ei aina yksin, ”avata jokainen olemassaolon kolo itsessään”. Tilassa, jossa on vapaus olla ilman suuntaa, hyötyä ja päämäärää. Kokea yhtenä ne ”kolot”, jotka saivat meidät tuntemaan kirotun ulkona kaikesta, myös itsestämme. Intiimi tuskan ja kuoleman kokemus tuotuna yhteiseen, jaettuun, vapaaseen tilaan, kirvoittaa elämänenergian ja luovuuden. Jos katsomme oireita ei niinkään sairautena, vaan merkkeinä kasvun ja kehityksen mahdollisuudesta, voimme ymmärtää kuinka tietyt ”rajoilla” tapahtuvat prosessit sisältävät tilaisuuden evoluutiolle. ”KOLOSTA KOLOON AVOIMENA” Tahto soljua yksinäisen tulvan sisältä yhteiselle rannalle. Pathos tarkoittaa sekä kärsimystä (patire) että intohimoa (passione) tuntea taas itsensä eläväksi juuri niissä kohdissa, joissa jo sykki kuoleman rytmi. Loittoneminen ja eristäytyneisyys, irrallisuuden tunne itsestään ja muista olisi fysiologinen hetki kasvuprosessissa. Eksyksissä oleminen, tunteiden hallitsemattomuus, etäisyys eheydestä ja harmoniasta itsessään ja ympärillä olevasta ovat kohtia, jotka olisi hyvä elää, ymmärtää ja ottaa vastaan ihmisen kasvun prosessin luonnollisina osina. Sillä pathos ei ole ainoastaan kärsimystä, vaan myös ovi uuden syntymiselle; synnytyskanavaan työntävät poltot toisivat uusia elämän poltetta ja luovuutta herättäviä kanavia ja ulottuvuuksia kätilön herkkyyden ja avoimuuden kautta. 130 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Mikä on Kolmas Paratiisi?

T

aiteilija Maestro Michelangelo Pistoleton ”Kolmas Paratiisi” on ensimmäisen ja toisen paratiisin yhtyminen. Ensimmäisessä paratiisissa ihmiskunta oli täysin integroitu luontoonsa ja luontoon. Toinen on keinotekoinen, ihmisen kehittämä paratiisi, joka koostuu keinotekoisista tarpeista ja tuotteista, mukavuuksista ja nautinnoista. Ihmiskunta on luonut todellisen keinotekoisen maailman, joka aiheuttaa sen myönteisien vaikutusten rinnalla peruuttamattomia maailmaa tuhoavia prosesseja. Vaara tästä luonnollisen ja keinotekoisen paratiisin järkyttävästä yhteentörmäyksestä on kaikkien tiedossa. Ajatuksessa Kolmannesta Paratiisista on suunnata tiede, teknologia, taide, kulttuuri ja politiikka takaisin luonnon arvoihin ja sitoutua palaamaan yhteisiin periaatteisiin ja eettisyyteen. Kolmas Paratiisi on kulku innovatiiviselle planeetan sivilisaation tasolle, joka on ehdoton edellytys ihmiskunnan selviytymisen varmistamiseen. Kolmas Paratiisi on uusi myytti, joka johdattaa jokaista ottamaan henkilökohtaisen vastuun tässä kohtalokkaassa käännekohdassa.

Slow Food mukana hyvinvointiseminaarissa Kuusamotalolla 14.7.16 Italialaiset Julia Giulia (vas.) , Davide Porporato ja Rossana Becarelli (oik.) ovat mukana hyvinvointiseminaarissa Kuusamotalolla torstaina 14. heinäkuuta. Becarellin lisäksi tapahtuman tähtivieras on alakuvassa poseerava Piercarlo Grimaldi. Vasemmalla Anne Murto ja Grimaldin toisella puolella Eija Tarkiainen ja Terhi Hook (oik.)

”Tulen heti kun on aika tulen tuulen lailla Laitan tulen roihuksi oven pielen Kaikki valot päälle sydämeni kammioihin Avaan jokaisen koloni ovet sinun tulla Sillä minä olen valmis Oletko sinä sinä sinä valmiina vastaamaan? (Katja Lemberg Nardossa 2015)

Oletko sinä valmis vastaamaan? Ja minä Aikasi tulla tuulesta Tunnen sinut. Tunnen kuinka kammioistasi Minä sytyn uuden oven aukeamiselle Missä minä Hengitän aseettomalla rohkeudella viimeistä kysymystäsi. Pelkään, Olevani vielä kaukana, Jotta saapuisimme yhdessä. Valmis vastaamaan? Voisin kyllä. Mutta asettuminen juuri tähän kaikkeen tuo minut luoksesi, Asettumisesta Alkaisin. En ainoastaan minä. Et ainoastaan sinä. Mitä sitten Jo valmista, Joka ei olisi vain kertomus? (. ..è,Ka)

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

131


132 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Väkeviä sanoja ja kuvia

Metallimusiikki ja suomalainen symboliikka

M

inun Suomeni on kansainvälinen ja moniulotteinen, täynnä omintakeista kulttuuria jota muokkaa maisemat; luonnon ja mielen. Musiikki jo Sibeliuksesta lähtien on käyttänyt kansallisidentiteettimme elementtejä hyväkseen. Jylhät maisemat, vuodenaikojen vaihtelut, myyttiset Kalevalan hahmot, maailmakuvassamme ilmenevät uskomukset voimineen, ovat ruokkineet luovaa mieltä. Suomalaisten rakkaus metallimusiikkiin on tunnettu asia kansainvälisesti ja olemme nauttineet kunniaa saattaessamme maailmalle sellaisia nimiä kuten Nightwish ja Amorphis. Musiikki yhdistää ihmisiä ja erilaisia kulttuureja. Oman kokemukseni kautta olen saanut todistaa musiikin vetovoimasta kuinka se tuo ihmisiä ympäri maailman katsomaan maata, josta kumpuaa voimakkaat lyriikat ja pauhaava ääni. Toimiessani kansainvälisten oppilaiden kanssa yliopistolla, usein Kalevala ja mytologiamme on heille tuttu metallimusiikin kautta. Jotkut ovat saapuneet Suomeen erityisesti mielenkiinnosta kyseiseen musiikkilajiin. Suomalainen metallimusiikki ammentaa Kalevalasta ja pohjoisesta mytologiasta. Yhtyeiden nimet kuten Korpiklaani ja Turisas viestivät menneestä maailmasta. Suomalainen ja kalevalainen symbolismi näkyy myös levyjen kansitaiteessa ja musiikkivideoissa. Eri yhtyeiden kansitaiteessa nähtyjä symboleja ovat muun muassa joutsen, tuonenvirta, rummut, perinteiset tuohiset käsityöt, alkumuna, Ukon vasara ja Hannun vaakuna. Näen metallimusiikin yhtenä tapana siirtää ja säilyttää perinteitä, vaalia kulttuurista syvää tietoa. Ulkomaalaisille metallimusiikki ja sen käyttämät ainekset tarjoavat syväsukellusta suomalaiseen kuvastoon. Perinteisiin kuuluu niiden jatkuva muokkaantuminen ja uusien kerroksien syntyminen ajan myötä. Maailma muuttuu mutta ei kaikki sen mukana. Ihmisillä on edelleen tarve sankareihin, voitokkaisiin tarinan loppuihin sekä taianomaisiin voimiin. Kansanparannusta on myös vanhan tiedon palauttaminen, oman juuritiedon löytäminen vaikka sitten metallimusiikin kautta. Tutkija Hannu Tolvanen toteaa artikkelissaan, että metallimusiikki on tehnyt sen mitä eivät hyvää tarkoittavat akateemikot ole pystyneet saavuttamaan, se on tuonut Kalevalan takaisin suomalaisten nuorten jokapäiväiseen elämään.

DALVA LAMMINMÄKI

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston perinteentutkimuksen opiskelija ja Kansanparannuspäivien työryhmän jäsen. Lamminmäki tekee tutkimusta kansanparannuksesta ja työskentelee kansainvälisten folkmetallin ystävien kanssa jakaen intohimonsa aiheeseen.

Lähteitä ja lisää aiheesta: Kalevalasta populaarikulttuuriin. Kalevalan kulttuurihistoria, SKS 2008. Hannu Tolvanen, “ The Quiet Past and the Loud Present: the Kalevala and Heavy Metal ”, Volume ! 2/2006 (5:2)

BRAZILIAN, CURRENTLY STUDENT OF FOREST ENGINEERING in University of São Paulo (Brazil). Crazy about metal and learning more about finnish mythology after exchange studies and exploring Finland for 6 months autumn semester 2015. - It is possible to see the old songs and histories in most of the lyrics, to feel the power of the songs that take you to the ancient times. These songs use the old symbols and traditions to build the band’s tribute of Finnish traditions and characters, bringing the old whispers to the new world, says Manoel Almeida.

KUVAT (c) Manoel Almeida TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

133


KUUSAMON KANSANPARANNUSPÄIVÄT KUUSAMO FOLK HEALERS’ GATHERING 11.-17.7.2016

Ilmoittautuminen ohjelmiin sekä majoitusvaraukset Original Sokos Hotel Kuusamosta. Sign up for the programs and book a room at Original Sokos Hotel Kuusamo. +358 8 8593 300 sales.kuusamo@sokoshotels.fi

134 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN


Pidetään Kuusamo yhdessä luontokaupunkina! www.prokuusamo.

TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

ILMOITUS

Kuva: Hannu Hautala

135


NATURE WELLBEING NATURE CULTURE

Nouse luontoni lovesta Nouse luontoni lovesta, syntyni syvästä maasta, ha’on alta haltijani kiven alta kiivauteni. Nouse maasta makoamasta, Päivän päälle päästämästä. Nouse koskesta kuohuvasta, pimeästä Pohjolasta tarkasta Tapiolasta.

Rukapalvelu Rukankyläntie 13 93825 RUKATUNTURI puh. +358 10 2710 500 safarihouse(a)rukapalvelu.fi www.kuusamonkansanparannus.com

136 TIETÄJÄ IÄNIKUINEN

Tietaja ianikuinen 2016  

Kuusamon Kansanparannuspäivien 2016 julkaisu

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you