Fiba syksy 2017

FIBA Helsingin yliopisto // arkeologia // Syksy 2017

Sisällysluettelo PÄÄKIRJOITUS

3

NARVA-JOESUU, KAIVAUKSET VIROSSA

4

JULIUS KÄVI JAPANISSA

7

ANTIIKIN KOSKETUS MITÄ OPISKELLA ARKEOLOGIAN LISÄKSI?

10

15

4 10

KESKIAIKAISET KIVIKIRKOT MATKAILUKOHTEINA 20 AINEISTONA SOTIEMME JÄLJET

22

AJANKOHTAISTA

23

FIBA Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijoiden pää-äänenkannattaja Julkaisija: Fibula ry.

95. lehti, 26. vuosikerta. Ilmestyy 2 kertaa vuodessa. Digilehti: issuu.com/fiba-lehti Päätoimittaja: Linda Sairanen Toimittajat: Teemu Väisänen, Julius Eerola, Helena Wahala, Nikolai Paukkonen, Jenna Savolainen, Tia Niemelä Taitto: Linda Sairanen Kansikuva: Tia Niemelä Sähköposti: fibatoimitus@gmail.com Postiosoite: Fibula ry./Fiba; FHKT/Arkeologian oppiaine; PL 59; 00014 HELSINKI Paino: Unigrafia Painos: 50 kpl Tämä julkaisu saa HYYn järjestölehtitukea.

2

Pääkirj

itus

Aasinsiltoja syksyn kauneudesta Linda Sairanen Syksy on kaunista aikaa, ikään kuin vääristynyt muisto kesästä ja kaikista sen riennoista. Mutta ennen kuin muistot unohtuvat pimeään, värittyvät ne unien ja mielikuvituksen surrealistisilla vivahteilla ja loisteella. Yhtäkkiä vihreä onkin keltaista, punaista ja violettia. Taivas on paikoin niin heleä, ettei sen väri ole enää ihmissilmillä määriteltävissä, sade saa Helsingin kadut virtaamaan mustina. Siellä täällä vesilätäköt heijastavat maailmaa omissa mudan ja kullan sävyissään, yöllä kaikki taas kimaltelee hopeisena. Tänä vuonna myös lokakuinen aurinko näyttäytyi yllättäen tulipunaisena, monien ihastukseksi ja ihmetykseksi. Tämä kuitenkin kertoi ilmassa olevista pienhiukkasista, ei lähestyvästä maailmanlopusta, vaikka syksy eräänlainen luonnon kuolema perusluonteeltaan onkin.

Niin, syksyllä asiat silmin nähden muuttuvat. Ja yliopistolla fuksit pitävät huolen siitä, että myös se graduunsa hukkunut n:nen vuoden opiskelija Kaisan pimeimmässä kellarissa havahtuu tähän muutokseen, vaikkei enää silmillään pöydän kulmaa kauemmas näkisi. Fuksien katseella on kaikessa kirkkaudessaan tapana lävistää varomattoman ohikulkijan sielu, miten syvälle se sitten on paennutkin. Hetken kaikki on

kaunista muistojen tulviessa pintaan, sitten todellisuus tipahtaa niskaan kuin unohtunut essee iltaan mennessä palautettavaksi.

Mutta mitä nyt! Myös se niin sanottu oikea todellisuus on erilainen, yliopisto käy läpi suuria muutoksia. Uudet koulutusohjelmat loistavat monen näkökulmasta harhaista surrealismia ja yllättävät niin kuin se erään lokakuisen aamun punertava aurinko. Eihän se nyt voi olla näin? Onko kirjapino kaatunut kenties varomattoman ahertajan niskaan?

No, syksy on myös kuoleman aikaa. Se on onneksi arkeologeilla lähellä sydäntä, oli kyse kivistä tai kalmistoista tai kaikesta siltä väliltä. Toisaalta, kaivauksilta palaavat arkeologit osaavat muuttaa nämä kuolleet asiat taas edelleen muistoiksi ja tuoda siihen uusia sävyjä. Niin kuin syksy. Ne tarinat ja tutkimukset jäävät kuitenkin kyseisten henkilöiden kerrottavaksi ja siitä voitte saada pilkahduksia tämän Fiban sivuilta.

Unohtakaa siis tämä hajanainen alkupakina ja siirtykää siihen huomattavasti elävämpään osaan tätä numeroa.

Se vasta kaunis onkin.

3

Narva-Jõesuu, kaivaukset Viross Teemu Väisänen

Istuin Silja Europan baarissa lueskelemassa edellisvuosien kaivauskertomuksia samalla kostuttaen huuliani ilmaisella drinkillä, jonka ilmeinen tarkoitus oli avata asiakkaiden putki illaksi. Yö lauantain bilebaatilla tuntui luontevalta tavalta palata entiseen kotimaahani. Tällä kertaa matkan teemana ei kuitenkaan ollut nostalgiavisiitti vaan kaksiviikkoiset kaivaukset Narva-Jõesuussa, Itä-Virossa.

Olin saanut kutsun kaivauksille arkeologian harrastajayhdistys Ango ry:ltä, jonka jäsenet olivat osallistuneet Narva-Jõesuun kaivauksiin jo useamman vuoden ajan. Tälläkin kertaa kaivauksille suuntasi yhteensä 12 suomalaista arkeologian harrastajaa sekä kolme opiskelijaa Oulun yliopistosta. Vaikka Ango oli minulle jokseenkin uusi tuttavuus ja kaikki muut osallistujat näyttivät tuntevan toisensa entuudestaan, minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ja 4

otettiin heti osaksi ryhmää.

Kaivauskohteemme sijaitsi kävelymatkan päässä Narva-Jõesuun kylpyläkaupungista aivan Viron itärajan tuntumassa. Alueella on sijainnut nuorakeraaminen asuinpaikka, josta on jäänyt jäljelle hyvin paksu kulttuurikerros. Aikaisempina vuosina kohteelta oli löydetty muun muassa miltei ehjä astia, jonkinlaisen rakenteen jäännös sekä hauta.

Tänä vuonna tavoitteena oli jatkaa ennestään kaivettujen alueiden reunamia ja paljastaa jo löydetyn rakenteen kulma. Kaivauksia johtivat edellisvuosien tapaan professori Aivar Kriiska Tarton yliopistosta sekä Kerkko Nordqvist Oulun yliopistosta.

Kaivauspäivät kuluivat vauhdilla töitä tehden, mutta niiden jälkeen oli myös hyvin aikaa istua iltaa hotellin ravintolassa vaihtaen kokemuksia menneiltä kaivauksilta. Keskustelukumppaneillani oli vuosikymmenten

ossa

Kuva / Pekka Rantanen

kokemus arkeologisista kenttätöistä ja kuuntelinkin suurella mielenkiinnolla heidän kertomuksiaan kaivauksista ajalta, jolloin minua ei vielä ollutkaan. Oman kansainvälisen lisänsä keskusteluihin toivat kaivauksiin osallistuneet virolaiset, venäläiset ja valkovenäläiset arkeologian opiskelijat sekä valmistuneet arkeologit, jotka mieluusti jakoivat kokemuksia omista maistaan.

Kahden viikon aikana ilmat suosivat kaivauksiamme ja vain yhtenä päivänä jouduimme jättämään työt suosiolla väliin hellittämättömän kaatosateen johdosta. Sekin työ tuli tosin tehtyä lauantain ylimääräisenä kaivauspäivänä. Kaivaukset lopulta saavuttivat tavoitteensa, kun toisella viikolla kaivausalueen kulmasta paljastui hiiltynyt puurakenne, jonka tulkitsimme tavoittelemamme rakenteen kulmaksi. Avaamamme kaivausalueet olivat myös muuten hyvin löytörikkaita ja kahden viikon aikana

talteen otettiin yhteensä 3000 löytöpussillista vaihtelevan kokoisia keramiikan paloja, iskettyä kiviaineistoa ja palanutta luuta.

Kaivaukset saanevat jatkoa myös ensi vuonna, sillä suurimman avaamamme kaivausalueen kulttuurikerros jatkui jopa yli kahden metrin syvyyteen ja keskityimme viimeiset päivät lähinnä sen viimeistelyyn.

Niinpä pari pienempää löytörikasta aluetta jätettiin suosiolla odottamaan myöhempiä kaivauksia. Kaivauksilta jatkoin matkaani vielä Viron uuteen kansallismuseoon Tartossa. Siellä Narva-Jõesuun kaivauksille on omistettu oma näyttöpääte, jolla yhtä kaivausalueista voi tutkia taso tasolta ja tutustua mielenkiintoisimpiin löytöihin ja kaivausprosessiin tarkemmin.

Lähdin kaivauksilta taas entistä kokeneempana ja hieman viisastuneempana, mutta ennen kaikkea sain mukaani paljon 5

lämpimiä muistoja sekä uusia tuttavuuksia.

Olen aina viihtynyt Suomenlahden eteläpuolella ja kenties palaankin sinne vielä samoissa merkeissä uudemman kerran.

Kaivaukset olivat ennen kaikkea myös loistava tapa tutustua arkeologian harrastustoimintaan ja siihen merkittävään panokseen, jonka alan harrastajat ovat

6

pyynteettömästi tarjonneet tutkimustyölle jo useiden vuosikymmenten ajan. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia opiskelijoita tutustumaan myös alan yhteisöarkeologiseen puoleen, jotta meillä on myös tulevaisuudessa sujuvaa yhteistyötä harrastajayhdistysten kanssa!

Yasuda Auditorium Tokion yliopiston Hongoun kampuksella Lähde: Wikimedia Commons

人類史のすべてが黄 金の幽霊蜥蜴の物で ある。 (J J ) ulius kävi apanissa

Julius Eerola

7

Viime vuonna arkeologian laitoksella tuli vietettyä harvinaisen vähän aikaa, sillä opintotieni vei Japaniin Tokioon saakka, jossa vietin 7 kuukautta vaihdossa Tokion yliopistossa.

Tokion yliopisto on Japanissa maan parhaana tunnettu yliopisto, johon pääseminen opiskelemaan on monelle japanilaiselle erittäin suuri saavutus ja takuu erittäin hyvään asemaan pääsemisestä kovilla Japanin työmarkkinoilla, vaikka itse arvosanat eivät olisikaan ollenkaan hyviä. Meitä vaihto-opiskelijoitakin kehotettiin olemaan lyhyestä opiskelustammekin siellä ylpeitä ja käyttäytymään sen mukaisesti.

Harmikseni koko Japanissa on kuitenkin käytössä nyt tännekin rantautuneen yhteisen kulttuurintutkimuksen opintojen tapainen käytäntö, jossa arkeologian opinnot alkavat kunnolla vasta maisterivaiheessa. Silloin vasta kandidaattiopiskelijana opintoni suuntautuivatkin siis enemmän yleisen kulttuurintutkimuksen puolelle, jonka myötä pääsin tutustumaan vallan erilaisiin aiheisiin kuin Suomessa, kuten osakalaisen Japanin etnologian museon suomalaisiakin esineitä sisältäneeseen kokoelmaan sekä japanilaisten salarymanien kulttuurihistoriaan, jonka kurssia veti koko maailman ainoa alan asiantuntija.

Arkeologia ei siltikään jäänyt kokonaan taka-alalle, sillä vapaa-aikanani tutustuin esimerkiksi erilaisten kävelyretkien merkeissä useisiin mielenkiintoisiin kohteisiin, kuten Kofun-kauden avaimenreiän muotoisiin valtaviin hautarakennelmiin. Tämän lisäksi huomasin, että esihistorian ja arkeologian tuntemus on varsin heikkoa Japanissa, ja samaa sanoi myös eräs Helsingin yliopistossakin opiskellut Tokion yliopiston 8

työntekijä. Muutama japanilainen kanssaopiskelijani ei edes tiennyt mitä koko sana arkeologia tarkoittaa. Japaniksi sana kōkogaku 考古学 , kirjaimellisesti vanhan pohtimisen oppi.

Japanin esihistorian lisäksi myös Korean esihistoria ja historia tulivat vaihtoaikanani huomattavasti tutummaksi tehdessäni myös pienen pyrähdyksen Japaninmeren toisella puolella.

Noihin 7 kuukauteen mahtui kuitenkin erittäin paljon kaikenlaista tekemistä, joista kaikkea en millään voi näin lyhyessä kirjoitelmassa kuitenkaan käydä lävitse. Kuitenkin kuten perinteisessä japanilaisen kansankylpylän kylvyssä rentoutuessani iltaisin ajattelinkin, olin erittäin tyytyväinen päätökseeni lähteä tuonne Euraasian toiselle laidalle, vaikka joskus välillä asuntoni normaaliin japanilaiseen tyyliin erittäin huonoa eristystä kirosinkin. Vaihto sujui siis oikein hyvin ja aika kului erittäin nopeasti opiskelun, kylpemisen ja vuorilla kiipeämisen lomassa. Joku päivä pitää vielä tuohon ihmemaahan palata ihan arkeologian merkeissä;Arkeologista tutkittavaa Japanissa riittää ajan loppuun asti.

Tälle sivulle voit visioida omat vaihtohaaveesi.

Maailma on sinun.

9

Antiikin kosketus Helena Wahala

Kuvat Messinasta / Nikolai Paukkonen

Vietin viisi viikkoa Kreikassa Suomen Ateenaninstituutin Antiikin Kreikan johdantokurssilla.

Omalla kurssillani oli kahdeksan opiskelijaa eri yliopistoista ympäri Suomen pääaineinaan arkeologia, taidehistoria, filosofia, historia ja klassillinen filologia. Olipa mukana myös yksi arkkitehtiopiskelijakin.

Osan ajasta vietimme Ateenassa luentoja kuunnellen ja noin parisen viikkoa minibussilla

10

kierrellen eri puolilla Kreikkaa mm.

Peloponnesoksen ja Attican sekä Pohjois-Kreikan alueilla.

Voin lämpimästi suositella kokemusta. Kurssille haku on keväisin ja lisätietoa saa myös Fibulan postituslistan kautta.

Seuraavassa kerron lähemmin muutamasta luennosta ja kiertokäynnistä.

Antiikintutkimuksen nykytila

Teatteripäivä

Kaj Sandbergin luennon aiheena oli antiikin tutkimuksen kohteet, lähteet ja metodit. Luento oli tiivis paketti, joka rikasti käsitystäni antiikin ajan maailmasta sekä voimisti omaa kriittistä asennetta tutkimuksentekoa kohtaan. Helsingin yliopiston arkeologian opiskelijana en ole törmännyt tähän kiehtovaan pohdintaan antiikin Kreikan ja Rooman toisiinsa kietoutuneesta suhteesta. Sandberg korosti myös kreikkalaisen maailman ja kulttuurin kirjavuutta. Aivan uutta minulle oli uusien kielten ja kulttuurien liittäminen kreikkalaiseen maailmaan (mm. puunilaisuus, kelttiläisyys ja egyptiläisyys).

Kokonainen teatterille pyhitetty päivä nosti mieleeni useita kiehtovia pohdinnan aiheita. Päivän aluksi hikoilimme Dionysoksen teatterilla ja eläydyimme antiikin juhlaesityksiin ja -kulkueeseen läpi kaupungin.

Teatteriesitykset koostuivat tragedioista, komedioista ja satyyrinäytelmistä kolmelta eri kirjailijalta. Juhlat huipentuivat parhaan näytelmäkirjoittajan valintaan. Teatteriperinteen kehittyessä alettiin palkita myös parhaat näyttelijät ja ohjaajat.Vaikka juhlan ajankohta on myöhemmin syksyllä, voin vain kuvitella miten näyttelijäparat hikoilivat kokomaskien ja roolivaatteidensa alla aamusta alkaen.

Suurena oivalluksena luennolla ymmärsin, että tiede on kuin se tehdään, mutta myös kuin luetaan. Tällä tarkoitan, että tieteeseen vaikuttavat tutkimuksenteon ajankohtaiset trendit, uskomukset ja menneet traditiot. Lisäksi Sandberg kertoi, että paljon uutta materiaalia on vielä käsittelemättä, kun uusien tekniikoiden avulla jo olemassa olevaa materiaalia saadaan tutkittua tarkemmin. Näin päästään käsiksi esim. vanhojen käsikirjoitusten alla sijaitseviin teksteihin ja korjausversioihin. Myös aivan uudet tutkimuskohteet tuntuivat äärimmäisen kiinnostavilta.Aiempi tutkimussuuntaus on pääosin keskittynyt mm. hallitsijoiden strategisiin päätöksiin, mutta nyt fokus on vaihtunut myös muinaisten kreikkalaisten ja roomalaisten tavallisten ihmisten elämään. Näin naisten, lasten ja perheiden elämää tutkitaan mm. säilyneiden kirjeiden, hallinnollisen kirjanpidon dokumenttien ja kuvallisen aineiston avulla.

Antiikin vaasimaalausten avulla onnistumme pääsemään teatteriesityksen katsomoon. Laiskana roikkuvat tekopenikset ja myötätuntoa sekä hämmästystä kuvaavat hahmot kertovat elävämmin esityksistä kuin pelkkä lista juhlien voittajista. Uskon, että tragedian voima ja kreikkalaisen teatteriesityksen suosion syy löytyy sen elinvoimaisesta tekstistä. Näyttelijöiden maskit ja ylikorostetut eleet vaikuttavat hieman kankeilta – ainakin nykypäivän mittapuulla mitattuna. Toisaalta tuijotamme isolla kankaalla liikkuvia hahmoja itkien ja nauraen täysin niihin samaistuen, vaikka tiedämme tarinan henkilöiden olevan pelkkää elokuvan mekaanista heijastetta. Ehkä ihminen ei ole muuttunut antiikin ajasta, vain teatterin tehosteet ovat vaihtuneet.

11

Arkkitehtuuria Akropoliilla Suomen Ateenan-instituutin johtaja Jari Pakkasen luento ja hänen johdollaan tehty kävelykierros Akropoliilla tarjosivat mielenkiintoisen esityksen alueen arkkitehtuurista. Oli yllättävää mm. kuulla, että Doric order eli doorilainen järjestelmä on rakennettu puusta eli marmori on vain pintaa. Puuta myös käytettiin eli muutenkin arvokasta materiaalia sahattiin ja pätkittiin säästäväisyys unohtaen. Lopputuloksena rakentajat saivat käyttöönsä kekseliäitä puuosia ja yllättäviä rakennusratkaisuja. Usein esitetty aikajako doorilaisen, joonilaisen ja korinttilaisen pylväsjärjestelmän välillä ei nykytutkimuksen mukaan ole selvä, vaan rakennukseen saatettiin lisätä ratkaisuja useasta ”järjestelmästä” tilanteiden mukaan.

Teimme sutjakan kierroksen tärkeillä rakennuksilla ja saimme tehdä havaintoja mm. Propylaian, Erektheionin, Parthenonin ja Athene Niken temppelin piirteistä.

Tutkimme mm. pylväitä, portaikkoja, seinälaattoja ja eri elementtien kaltevuuksia.

Näin sain ensimmäistä kertaa jäsennetyn läpileikkauksen Akropoliin eri rakennusten arkkitehtuurista.

Muistan elävästi, miten Pakkanen korosti kreikkalaisten rakentajien plääniä eli suunnitelmaa, josta työt aloitettiin. Siihen saattoi kuitenkin tulla muutoksia, kun esim. mitat muuntuivat kivilouhimolla ja paikan päälle saapuneet blokit olivatkin jotain aivan muuta kuin alun perin oli suunniteltu.

Vaikka vahinkoja ja väärinymmärryksiä tapahtui, töitä jatkettiin ja rakennustyömiehet/mestarit käyttivät taitojaan muutoksia tehden. Näin pikkuhiljaa edettiin ja uusia 12

ratkaisuja kehitettiin. Isot kiviblokit työstettiin valmiiksi vasta paikan päällä, jolloin esim. rakennusten kulmauksissa ja saumoissa tarvittiin kekseliäisyyttä sekä luovaa ongelmanratkaisukykyä. Näin Kreikassa saatettin yhdistellä eri pylväistöjä ja palkistoja hyvinkin vapaasti. Mielestäni tämä jokaisen työvaiheen vapaus alkuperäisestä suunnitelmasta ilmentää elävästi kreikkalaisen maailmankatsomuksen perustaa eli demokratiaa.

Kiinnostavaa oli myös kuulla, miten antiikin arkkitehtuurissa on havaittavissa egyptiläisiä vaikutteita, sillä Egyptissä esiintyi mm. samanlaista periaatetta blokkien kiinnityksessä ja kiinnikkeiden muotokin saattoi olla yhteneväinen. Tämä saattaa johtua matkailusta, sillä jo tuolloin tehtiin ”ulkomaanmatkoja”. Suoranaisia kopioita ratkaisut eivät kuitenkaan olleet, sillä kirjallisia dokumentteja arkkitehtuurista ei ollut saatavilla eikä rakennuksia voitu kuljettaa matkamuistoina kotiin.

Spartan miekka ja valo

Tunnelin kautta stadionille

Spartan akropoliilla keskustelimme negatiivisesta julkisuudesta. Yllättäen jokaiselle ryhmämme jäsenelle tarina heikkoja vauvoja jyrkänteiltä heittelevistä spartalaisista oli tuttu. Google-haku spartalaisista tarjoaa laajan valikoiman lapsiin liittyviä lähteitä kasvatuksen karuudesta ja kovuudesta sekä kuoleman tuottamuksesta ruukkuihin sulkemalla. Jo keskustelun aikana pohdimme, mikä onkaan totuus, sillä historian kirjoittivat ateenalaiset eli sodan häviäjät. Spartalaisten keskuudesta ei noussut vastavetoa, sillä heidän kulttuurinsa keskittyi sotilaalliseen kasvatukseen.

Näin ateenalainen propaganda muodostui tehokkaaksi aseeksi voittajia vastaan, sillä yhä vielä runsas pari tuhatta vuotta myöhemmin opiskelemme kouluissa julmuuteen asti ankarista ja kurinalaisista spartalaisista.

Peloponneksoksen kierroksella tutustuimme kolmeen antiikin aikaiseen stadioniin Nemeassa, Olympiassa ja Delfoissa (Pythian kisat). Kaikkiaan kisoja järjestettiin neljällä paikkakunnalla, joten vain Isthmian kisapaikka jäi meiltä näkemättä. Nemean stadionille johti hyvin säilynyt tunneli, jonka läpi kilpailijat astuivat kilpakentälle. Sitä ennen he olivat kuitenkin riisuuntuneet tarkoitusta varten rakennetussa pukuhuone-rakennuksessa. Mieleeni nousee omat kilpailukokemukseni ja luulenpa, että samanlaiset kiirastulet ovat velloneet antiikin atleettien sydämissä ja kehossa kuten omassanikin.

Voin vaikka vannoa, että käteni hieman hikoavat astellessani Nemean hyvin säilyneen tunnelin kautta stadionille. Kuulen myös yleisön hurrauksen kilpailijoiden ilmestyessä stadionin valoon. Tunnen ikuisuudelta tuntuneet minuutit ennen lähtölaukaisua. Kyseessä on maine ja kunnia, ehkä elämän suunnan ratkaiseva kamppailu.

Piste- tai hopeasijoja ei jaettu.

Mielenkiintoista on miettiä, miten antiikin kisat ovat toimineet ajanvietteenä ja ylevänä ihanteiden näytöksenä, mutta toisaalta niiden avulla useat väestöryhmät ovat myös ansainneet elantonsa ja jumalat temppelinsä. Näin jo kertynyttä varallisuutta on jaettu uudelleen tasaisemmalle väestöpohjalle, ja kisasysteemi on toiminut merkittävänä instituutiona.

13

Loppuhuipennus Tutkimuksissa on havaittu, että suurinpiirtein kaikki antiikin Kreikan temppelialueet olivat käytössä jo pronssikaudella, jotkut jopa ennen sitä. Myöhemmin myös kristityt ovat ängenneet kirkkojaan antiikin jumalten temppelialueille. Tulkitsen em. niin, että ihminen on mieltänyt itse alueet pyhiksi, ja että näitä “pyhiä alueita” on otettu käyttöön kunkin ajan jumaluuksille.Voimme siis tarkastella noin 7000 vuoden ajanjaksoa ja todeta, että vaikka alueet ovat pysyneet samoina, niin jumalat ovat vaihtuneet.

Kurssi tarjosi minulle huiman sukelluksen antiikin kreikkalaiseen kultturiperintöön ja arkeologina olen todella innoissani tästä tietovyörystä. Huomaan myös ajattelevani, että jo muinaiset kreikkalaiset olivat hieman erimieltä kaikesta, eikä heidän vaikeutensa saavuttaa yhteisiä päätöksiä ole kadonnut nyky-Kreikasta minnekään. Muistan lukeneeni palasen Demostheneksen kirjeestä, jossa ei ihmetelty, miten Filippos II valloitti kreikkalaiset alueet sillä aikaa, kun Ateenan vapaat miehet keskustelivat ja kinastelivat siitä, mitä pitäisi tehdä (Filippin arkeologinen museo). Filippos II oli toiminnan mies ja johti joukkojaan edestä, kun taas demokratia perustuu mielipiteiden kuunteluun ja yhteisymmärryksen löytymiseen.

14

Elämme juuri nyt aikaa, jolloin päätöksiä pitäisi saada aikaan, sillä länsimainen demokratiaan perustuva päätöksenteko ei pysty reagoimaan esim. ympäristön suojelun haasteisiin riittävän nopeasti.Vaarana on, että maapallomme tukehtuu saastaan, kun päätökset lykätään vuosikymmenten päähän.

MITÄ OPISKELLA ARKEOLOGIAN LISÄKSI? Nikolai Paukkonen

Fibulisti on omituinen otus ja erikoinen eläin.

Olemme humanisteja, mutta tenttikirjoissamme on matemaattisia kaavoja ja kryptisiä diagrammeja. Kulutamme pulpetteja nationalisminkeltaisessa empire-Topeliassa, mutta yhtälailla meitä voi löytää syvältä Lapin erämaista, mutaisista kuopista potkimasta yskiviä aggregaatteja kumisaappain. Kuinka moni humanistiopiskelija voi sanoa viettävänsä aikaa ”labrassa”?

Kuinka monella muulla alalla tarvitaan yhtä suurta tiedon ja taidon kirjoa, kuin arkeologiassa?

Arkeologia on monialainen tiede. Se käyttää yhtä lailla hyväkseen luonnontieteitä kuin ihmistieteitäkin. Se yhdistelee teoriaa ja käytäntöä, eksakteja mittauksia ja esseistisiä pohdiskeluja, rapaisia kenttätöitä ja pölyistä arkistoekskavointia. Arkeologi voi saman päivän aikana tarvita lääketieteen tuntemusta, tilastomatematiikkaa ja kuolleiden kielten taitoa. Oikeastaan on vaikeampaa löytää yliopiston oppiainevalikoimasta tieteitä, joilla ei olisi jotakin

sovellutusmahdollisuuksia arkeologiaan liittyen. Arkeologin ammattitaitoon kuuluu tyypillisesti muutakin kuin pelkkää arkeologiaa, ja Helsingin yliopisto tarjoaa sen kehittämiselle erinomaiset puitteet.

Iso pyörä pyörähti, eikä sivuaineista kai pitäisi enää puhua – uudet opiskelijat poimivat vapaasti valittavia opintokokonaisuuksia tai moduuleja (sikäli, kun niitä on tarjolla). Uudistus ei ole kuitenkaan poistanut 15

mahdollisuuksia erikoistumiselle, ja toisaalta se oikeastaan pakottaa valitsemaan entistäkin laajemmin eri alojen opintoja.

Kukaan ei valmistu ”pelkäksi” arkeologiksi, vaan lopullisen tutkinnon alle tulee väistämättä ainakin joidenkin muiden oppiaineiden suorituksia.Aloittava opiskelija saattaa kuitenkin tuupertua valinnanvaran edessä.

Mitä sitten kannattaisi lukea? Missä sitä on tarjolla? Miten sinne pääsee?

Ensiksi on sanottava, että kannattaa lukea sitä mikä kiinnostaa. Huolimatta muutospaineista yliopisto on edelleenkin vapaan tieteenharjoittamisen pyhättö, ja täällä sopii käyttäytyä sen mukaan. Kannattaa siis tutustua ennakkoluulottomasti eri oppiaineiden ja tiedekuntien opinto-oppaisiin, ja etsiä niistä mielenkiintoisia kursseja, tiedekuntarajoista välittämättä. Etenkään aluksi ei kannata antaa liikaa painoarvoa opintokokonaisuuksille tai moduuleille – on aivan normaalia kokeilla jotakin alaa kurssin verran, ja jättää se sitten siihen, jos

kiinnostus loppuukin kesken. Eikä kaikkien opintojen tarvitse lopulta liittyä mitenkään arkeologiaan!

Tästä vapaudesta huolimatta voi olla tarpeen esitellä joitakin arkeologian opintojen ja valmistumisen jälkeisen elämän – mikäli sellaista aikoo elää – kannalta hyödyllisiä aineita ja kokonaisuuksia. Seuraavat kolme esimerkkiä humanistisen tiedekunnan ulkopuolelta perustuvat omiin kokemuksiini, ja valitsin ne siksi, että humanistisen tiedekunnan alaiset sivuaineet taitavat olla monelle itsestäänselvä valinta (omassa opintosuoritusotteessani pyörii keskiajan tutkimusta, uskontotiedettä, islamin tutkimusta, klassillista arkeologiaa, teoreettista filosofiaa, kirkkohistoriaa jne. etc. usw. osv. ad infinitum). Jokaisella vanhemmalla arkeologian opiskelijalla on varmasti paljon kokemuksia monista eri aineista, joten myös meiltä voi kysyä ennakkoluulottomasti eri mahdollisuuksista.

ENSIKSI ON SANOTTAVA, ETTÄ KANNATTAA LUKEA SITÄ MIKÄ KIINNOSTAA.

16

GEOLOGIA JA GEOFYSIIKKA Miksi?

Arkeologisissa kenttätöissä kaivetaan maata, ja maaperä ja sen ilmiöt kuuluvat geologian ja geofysiikan piiriin. Geofyysiset menetelmät ovat kovaa huutoa inventoinnissa, ja ne hallitsevalle arkeologille löytyy kysyntää. Geologinen osaaminen auttaa ymmärtämään stratigrafian muodostumista ja helpottaa kivilajien ja mineraalien tunnistamisessa.

Missä?

Pääasiassa Kumpulan kampuksella (jonne on keskustasta yllättävän lyhyt matka). Joihinkin kursseihin kuuluu myös kenttätöitä.

Mistä aloittaa?

GEOK_102, Geologiset materiaalit: Mineraalien, kivilajien ja sedimenttien tunnistusta. Erittäin hyödyllinen varsinkin, jos kiviesineiden luonnontieteellinen tutkimus kiinnostaa.

GEOM_S2012, Field course of solid Earth geophysics: Maisterivaiheen geologian ja geofysiikan opiskelijoiden kurssi, johon myös arkeologit ovat olleet tervetulleita. Kenttäosuus on Lammin biologisella tutkimusasemalla. Kurssilla opetellaan monien eri menetelmien käyttöä, ja kirjoitetaan kerätyn datan perusteella raportti (ei niin vaikeaa, kuin miltä se saattaa kuulostaa).

Muita huomioita Kurssit ovat melko suuritöisiä: luentojen lisäksi on tyypillisesti pakollisia harjoitusryhmiä, ja tenttejä saattaa ainakin peruskursseilla olla useampiakin. Toisaalta mitään kovinkaan korkeaa fysiikan ja kemian taitoa ei vaadita, joten pehmeämpikin humanisti pärjää oikein hyvin.

17

GEOINFORMATIIKKA Miksi?

Geoinformatiikka on paikkatietoa – käytännössä siis karttaohjelmien kanssa puuhastelua. Sitä opetetaan toki arkeologiankin opetuksen puitteissa, mutta syvempää perehtymistä varten on suunnattava Topelian muurien ulkopuolelle.

Karttatieto-ohjelmien perustason osaamista tarvitaan esimerkiksi kaivausraporttien kirjoittamisessa tai artikkelien kuvittamisessa, mutta geoinformatiikkaan erikoistunut voi toteuttaa ja visualisoida monipuolisia tutkimuksia erilaisten paikkatietoaineistojen perusteella.

Missä?

Opetusta on tarjolla sekä maantieteen, että metsätieteen puolella – eli joko Kumpulassa tai Viikissä. Molemmissa suositaan ArcGISiä, joka on saatavilla myös kotikäyttöön yliopiston ohjelmistojakelun kautta. Karttaohjelmistojen käytön opiskelu onnistuu myös omatoimisesti, sillä esimerkiksi ArcGIS:iin liittyviä kysymyksiä on helppo googlata – perusasiat saa kuitenkin parhaiten haltuun kontaktiopetuksessa.

Mistä aloittaa?

Arkeologian puolen opetus kattaa mainiosti perusasiat, joten toisen tai kolmannen vuoden opiskelija voi harkita syventävienkin kurssien haalimista. Maantieteen ja metsätieteen puolen peruskurssit löytyvät Weboodista nimillä ME-2w03, Geoinformatiikka 1 ja MAA-104, Johdatus geoinformatiikkaan maantieteessä.

Muita huomioita Jos aikoo erikoistua geoinformatiikkaan, voi myös ohjelmoinnin opiskelu olla hyödyllistä. Tietojenkäsittelytieteen laitos tarjoaa Java-ohjelmoinnin peruskurssin helppotajuisina verkko-opintoina (yhteensä 10op).

LOPUKSI Kohtalon näkymätön demiurginen käsi on muovannut Ison dreijapyörän pyörittämän oppiainevalikoiman tunnistamattomaksi hahmoksi, joten tässä jutussa esitetyt näkymät ovat alttiita jatkuvalle muutosten sarjalle. Voimme vain alistua kohtaloihimme. Sivuaineopintojen kanssa tuskailuun 18

NYKYKIELET Miksi?

Monen mielikuvissa arkeologit osaavat kuolleita kieliä avestasta umbriin, ja onkin totta, että esimerkiksi klassilliseen arkeologiaan erikoistuvan on syytä osata latinansa ja kreikkansa. Käytännön kannalta tärkeämpää on kuitenkin tulla toimeen nykykielillä. Englannilla ei pärjää, mikäli tahtoo tehdä säännöllisesti kenttätöitä Suomen ulkopuolella. Lisäksi opinnäytteitä tekevälle avautuu uusi maailma, mikäli esimerkiksi saksa tai ranska sujuvat edes auttavasti. Yliopisto tarjoaa mittavan valikoiman eri nykykielten opetusta, jota kannattaa alkaa käyttää hyväksi heti opintojen alussa – valmistumisen jälkeen vastaavaa tilaisuutta tuskin tulee.

auttavat viini ja laulu: menkää siis toki opiskelemaan Kumpulaan ja Viikkiin, mutta hakeutukaa myös Matlu-klusterille, Viikin saunavaunuihin ja muihin poikkitieteellisiin seurueisiin ennakkoluulottomasti ja iloisin mielin – se on osa yliopistokokemusta.

Missä?

Käytännössä kaikkia tarjolla olevia kieliä voi opiskella keskustassa. Kielikeskus (Fabianinkatu 26) tarjoaa kursseja erityisesti alkeistasolla, mutta kielten kandiohjelman kurssit menevät pidemmälle (ja vaativat enemmän omistautumista).

Joihinkin näistä on (ainakin ennen ollut) erillinen pääsykoe sivuaineopiskelijoille.

Mistä aloittaa?

Päätä ensin, mitä kieltä tahdot oppia. Sen jälkeen selvitä (esimerkiksi lähettämällä vastuuopettajalle sähköpostia), mnkä tason kurssilta kannattaa aloittaa, mikäli sinulla on aiempia opintoja. Jos epäröit, mene suoraan alkeiskurssille.

Muita huomioita Joillekin kielikeskuksen kursseille on paljon hakijoita, joten kannattaa olla liikkeellä ajoissa. Ei kannata lannistua, vaikka Weboodin mukaan olisitkin vain varasijoilla – kursseille vapautuu aina paikkoja ensimmäisten viikkojen aikana, kun jotkut jättävät leikin kesken. Kurssit vaativat myös taloudellista panostusta, sillä oppikirjoja ei ole juuri koskaan kirjastossa riittävästi.

(Kirjoittaja on n+1:nnen vuoden arkeologian pääaine- ja lukemattomien muiden oppiaineiden sivuaineopiskelija.)

19

Keskiaikaiset kivikirkot matkailukohteina Tia Niemelä

Tämän jutun syynä on yksinkertaisesti se, että jo kaksi viikkoa luentojen alkamisen jälkeen, joista toisen olin viettänyt itseasiassa kaivauksilla enkä luentosalissa ollenkaan, tunsin tuskaa alkaa kirjoittaa esseetä ja päätin kirjoittaa jotain ihan muuta.

Keskiaikaisia kivikirkkoja on yllättävän paljon ihan tässä Helsinginkin lähellä ja toisaalta osa on niin hienoja, että niiden vuoksi kannattaa lähteä kauemmaksikin.

Tässä vinkkejä.

1. Osta tai lainaa Markus Hiekkasen kirja; Suomen keskiajan kivikirkot (2014).

Todennäköisesti löydät vastaukset kaikkiin Suomen keskiaikaisia kivikirkkoja koskeviin kysymyksiisi sieltä.

20

Keskiaikaisten kivikirkkojen määrä voi myös yllättää suuruudessaan.

2.Tarkista onko kirkko auki, jos haluat

mennä sisälle!! Joissakin kirkoissa sisäpuoli

Kuvassa Pyhän Laurin kirkko Vantaalla.

5. Pukeudu reissulle siististi, ellet halua

kuokkia mahdollisissa kirkossa järjestettävissä juhlissa missä tahansa vaatteissa.

(Huom! Erityisesti kesällä juhlia voi olla paljon ja esimerkiksi konfirmaatiotilaisuuteen pölähtäminen voi olla kiusallista vuosisadan darrassa ja kesähepeneissä…)

6. Jos tuntuu, että osut paikalle väärään ai-

kaan, eikä turreilu näytäkään enää hyvältä idealta, voit aina esittää etsiväsi jonkin kaukaisen sukulaisen hautaa kirkon pihalta.

Eli mukana voi olla hyvä pitää varmuuden vuoksi hautakynttilöitä ja kukkia.

7. Jos matkaseurueeseen kuuluu 2-vuotias

on se syy, jonka vuoksi matka on sen arvoinen. Esimerkiksi Lohjan kirkko on toki ulkoakin kaunis, mutta sen kalkkimaalaukset ovat todellakin näkemisen arvoisia.

3. No se Lohjan kirkko ja ne maalaukset. (nähtävillä myös Fiban kannessa)

4. Helsinkiä lähimmät keskiaikaiset kivi-

kirkot sijaitsevat Vantaalla (Helsingin pitäjän), Espoossa, Sipoossa (vieressä myös 1800-luvun kirkko, joka on sekin varsin miellyttävää katseltavaa), Porvoossa, Siuntiossa ja Kirkkonummella.

lapsi, joka on viime aikoina katsonut Disneyn Robin Hoodia, kannattaa varautua siihen, että tämä munkki Tuckia siteeraten huutaa kovaan ääneen "ulos minun kirkostani!!" täysin tuntemattomille ja viattomille ohikulkijoille.

8. Edellisen kohdan kaltaisia tilantei-

ta varten on hyvä muistaa, että kirkoissa on usein paljon pitkiä penkkirivejä joiden taakse voi heittäytyä piiloon katseilta.

9. Jos sinäkin haluat lähteä retkelle Hattulan kirkkoon mennään yhdessä!

21

Aineistona sotiemme jäljet:

konfliktiarkeologiaa, humanitaarista työtä ja metallinilmaisinharrastajia Jenna Savolainen

Klo 21.50...Käsky sisälsi seuraavaa: Os.P. lähtee etenemään Koitajoelle1.Kärjessä etenee 1.IJR2 seuraavasti: 2.K -- kärjessä katkaisten kulun Hullari-Palokangas tien.”.

(Jalkaväkirykmentti 52. I Pataljoona 1944-1944).

Edessä aukeaa lähes epätoivoinen näky, metsää silmänkantamattomiin eikä merkkiäkään mahdollisesta hautapaikasta, puhumattakaan itikoista jotka parveilevat ympärillä mustanaan. Vainajanetsintäryhmä on valmiina aloittamaan työnsä, pakkaan kaivaustavarani mukaan ja lähdemme kohti entistä tulilinjaa äärettömässä hiljaisuudessa.

Metallinilmaisin antaa etsijöille signaaleja, jotka kertovat heidän kokeneisiin korviinsa mitä mullan alla piilee, ainakin noin pääpiirteisesti. Tallustan perässä ja kuuntelen ääniä, tai no tarkemmin ottaen hiljaisuutta.

Ympärillä on vain metsää, eikä jälkeäkään taisteluista, josta vasta juuri arkistojen kätköistä luin. Lopulta tulemme mahdollisen neuvostovainajan viimeisen leposijan kohdalle ja merkitsemme alueen, huomenna nostamme vielä yhden tulilinjalle jääneen.

22

Kaivaukset suoritettiin 12 tunnin jatkuvalla työpanoksella ja tiuhalla dokumentoinnilla. Kaivamisen lopputuloksena varmistettiin neuvostosotilaan todella lepäävän poterossa, hyvin säilyneenä. Vain pieni osa luista jäi tavoittamattomiin.Vainajanetsintä ja nosto oli suoritettu onnistuneesti ja se pääsisi dokumentoinnin jälkeen haudattavaksi sankarihautaan. Kaivaukset ovat onnistuneet ja yhteistyön ansiosta saimme paljon dataa myös haudan ympäriltä.

Tämän tutkimuksen mahdollisti moni taho, eikä ilman näiden joustavaa yhteistyötä tällaista vainajannostoa arkeologisin menetelmin olisi pystytty toteuttamaan.

Tällaisen ”vaikean” kulttuuriperinnön suojelu on hankalaa.Vainajien etsijät ovat kuitenkin onnistuneet osittain suojelemaan

etsintäalueita tarkastamalla etsintäryhmien kelpoisuutta ja salaamalla paikat ulkopuolisilta. Yhteistyö metallinilmaisinharrastajien ja arkeologien kanssa voi hyvinkin olla ratkaisu konfliktialueiden suojelun keinojen löytämiselle.

Koko projektin kulun voit lukea täältä: https://www.academia.edu/34581653/ Konfliktiarkeologia_osana_humanitaarista_ty %C3%B6t%C3%A4

JA VIELÄ PIENTÄ AJANKOHTAISTA 22.11. HALLITUSINFO-ILTA 1.12. FIBULAN VAALIKOKOUS 11.12. ARKEOLOGIAN ILTAPÄIVÄ, TIEDEKULMAN LOUNGE 13.12. FIBULAN PIKKUJOULUT

SEURAAVA FIBA ILMESTYY...

JOULUKUUSSA!

Piirros / Jenna Savolainen

23

”Snakes. Why’d it have to be snakes?”

Indiana Jones

ISSN 1237-2084 24