15 minute read
Vertaistuki auttaa takaisin elämään
PULMATILANTEISTA ITSENÄISYYTEEN JA HYVINVOINTIIN
Tuki-tiimissä onnistumistarinat jaetaan toisten kanssa ja asiakkaan onnistumisista hoitorutiineissa tai oikean tuotteen löytymisestä iloitaan yhdessä. - Kerran asiakkaalla oli ongelmaa tuotteen pysyvyyden kanssa. Lähetin meiltä hätävaraa ja annoin ohjeet. Kerroin, että tämä tuote on ihan erilainen kuin mitä olet tottunut käyttämään. Se toimi, ja lopulta asiakas sai avannehoitajan lähetteellä tuotteen säännölliseen käyttöön, Anni muistelee.
Paras kiitos työstä on tieto siitä, että asiakas on saanut avun ja hyvä, normaali elämä saa jatkua. Palaute ilahduttaa. - Se tuntuu hyvältä, kun jälkikäteen on tullut viestiä, että pelastit minut pahasta pinteestä, Ida sanoo.
Katetroivien Tuki-palveluun yhteyttä ottavista moni jännittää katetroinnin aloittamista. Silloin kaivataan kuuntelua, tsemppiä ja kanssakulkijaa. - Käymme asiakkaan kanssa yhdessä läpi sen, mitä hoitajan vastaanotolla on katetroinnista juteltu ja opittu. On tärkeää, että katetrointia aloittava kokee onnistumista. Rohkeus kasvaa tehdessä, Edwin kertoo.
Mitä, jos se sattuu? Katetroinnissa monia huolettaa eniten mahdollinen kipu. Vieraan esineen laittaminen oman kehon sisälle voi tuntua luonnottomalta. Saattaa olla, että asiakas kaipaisi pidempikestoisempaa ohjausta katetrointiin. Hyvä ja riittävä opastus on kullanarvoista, sillä katetroinnin pois jättäminen tuo tullessaan monia ongelmia. Onnistuneen katetroinnin tuloksena itsenäisyyden kokemus ja hyvinvointi kasvavat. - Meillä on kattava tietopaketti katetroinnista Tuki-sivustolla. Sieltä löytyy tietoa matkustamisesta vapaa-aikaan, hygieniaan ja ravitsemukseen oman elämän tueksi, Edwin lisää.
ET OLE AINOA
Intiimiterveydenhuoltoon liittyvissä asioissa mukana pyörii monesti se ei kaivattu mörkö: häpeä. Tuki-tiimissä kuitenkin on nähty muutos positiivisempaan suuntaan. Nuorempi sukupolvi ei välttämättä koe esimerkiksi avanteesta häpeää. Siihen on auttanut sosiaalisen median avoimuutta ruokkiva kulttuuri. - Oma tilanne saattaa nolottaa. Meiltä kysytään yhä välillä, onko muita kaltaisiani paljon, on sitten kyseessä avanneleikattu, katetroiva henkilö tai suolihuuhtelulaitteen käyttäjä. Sanomme aina, että et ole yksin ja se on aika yleistä, nämä asiat ovat vain piilossa. Parhaimmillaan taas käy niin, että
Vertaisella on omakohtainen kokemus siitä, miten sairaus vaikuttaa arkeen. Vertaishenkilö on etäämpänä kuin aivan lähin piiri. Siksi hänelle saattaa olla huojentavaa jakaa vaikeita asioita. Vertaistukea on saatavilla sairauksien eri vaiheissa. Vertaisen voi kohdata kuntoutusosastolla tai tapahtumissa, tai vaikka soittamalla vertaistuelle tarkoitettuun numeroon. Vertaistukihenkilö on myötäeläjä, kokemusasiantuntija ja rinnallakulkija. Parhaimmillaan hän on peili, jota katsomalla voi ymmärtää, että sairaudesta huolimatta minullakin on vielä mahdollisuus hyvään ja tasapainoiseen elämään.
Puhelintyötä tekevä Reijo, kuntoutusosastolla työskentelevä Henna, tapahtumissa puhuva Lisbeth sekä vertaistukea internetistä löytänyt Marja-Leena kertovat omasta matkastaan vertaistuen parissa.
kun ihminen kokee onnistumisen hoitotarvikkeen tai hoitorutiinin kanssa, sen elämää mullistavan tunteen haluaa jakaa muille ajatellen, että haluaa omalla tarinallaan auttaa jotain toista vastaavassa tilanteessa olevaa, Virpi kertoo. - Muistan asiakkaan, joka oli käynyt 40 vuotta samassa toimistotyössä. Koko tänä aikana kukaan hänen työkavereistaan ei tullut tietämään, että hänellä oli avanne. Hän vei roskatkin yöllä, jottei naapurit osaisi yhdistää häntä roskiinsa, Anki muistelee. - Merkitsee tosi paljon, miten uuden elämän kynnyksellä ensimmäinen avannekontakti, eli avannehoitaja ottaa asiat puheeksi. Miten koko elämästä voi jutella, käydä läpi kaikki toiminnat, intiimiasiat ja tunteet, Ida miettii. - Alku on todella tärkeä sen suhteen, miten avanteeseen alkaa suhtautumaan. Avannehoitajalla on iso merkitys jatkon kannalta, Anki myöntää.
Suolihuuhtelulaitetta kohtaan voi liittyä samantapaisia epäilyksiä kuin katetrointiin. Virpi kertoo, että laitteen käyttö voi olla prosessi. - Ensimmäisellä kerralla juttelemme asiakkaan kanssa esille tulleista ongelmista, annan neuvoja ja rohkaisen. Seuraavalla puhelukerralla kysyn, noudattiko asiakas ohjeita. Muistan erään tapauksen, jossa henkilöllä oli vahva neuroosi, ettei hän halua tai osaa käyttää laitetta. Rohkaisin häntä, että jos kuitenkin kokeilisit vaikka niin, että oma kumppani on siinä vierellä auttamassa tarvittaessa. Seuraava puhelu oli mahtava. Asiakas oli innoissaan siitä, että hän oli saanut käytettyä laitetta jo monta kertaa. Hän kertoi, että oli ihanaa, kun tsemppasin, ja että minua vain pelotti niin paljon. Se kiitos jäi mieleen. Mitä hektisempi maailma, sitä suurempi merkitys on pysähtymisellä. Sitä Tuki-tiimissä tehdään: annetaan aikaa kohtaamisille. - Tämä työ antaa minun keskittyä rauhassa toisen auttamiseen, siis siihen mikä on lähellä sydäntä ja mitä rakastan, Anni kertoo. - Todella, tässä saa rauhoittua ydinasian äärelle. Minulle yksilön kohtaaminen on sydämen asia. Se on juttu, joka saa palamaan tälle asialle, Ida lisää. - Kohtaaminen on minullekin se työn suola. Saan jatkaa täällä elämäntyötäni, jonka aloitin sairaanhoitajana, Anki miettii.
Tuki-tiimissä vallitsevan huumorin ja yhteen hiileen puhaltamisen allekirjoittavat kaikki. Toisten tuki on tärkeää työssä, jossa käsitellään välillä rankkojakin aiheita. - Meillä on yhteinen tavoite, Ida hymyilee.
Jos paraneminen on tie, voi vertaistukihenkilö olla katuvalot matkan varrella. Vertaistuen rikkaus on se, että kohtalotoveri jakaa sairastuneen kanssa palan samaa tarinaa.
Tamperelaisen Henna Pimiän elämä pysähtyi kymmenen vuotta sitten. Kun se alkoi uudelleen, oli sydäninfarkti ehtinyt aiheuttaa hänelle täydellisen selkäydinvamman. Tampereen yliopistollisen keskussairaalan selkäydinvammaosastolla Henna kohtasi ensimmäistä kertaa vertaistukihenkilön. Hänellekin tarjottiin mahdollisuutta keskustella vertaisen kanssa, mutta silloin ajatus tuntui oudolta.
Nykyään Henna on itse Aksonin (Selkäydinvammaiset Akson ry) koulutettu vertaistukihenkilö, ja hän työskentelee samalla osastolla, missä oli itse hoidettavana. - Työviikot alkavat siten, että käymme hoitajien ja fysioterapeuttien kanssa läpi ihmisten tilanteita. Mietin, millä tavalla voisin kellekin olla avuksi. Aamuisin kuljen osaston läpi ja havainnoin, ketkä ovat juttutuulella. Heidän kanssaan vaihdetaan viimeisimmät kuulumiset ja kyselen vointia. Kerran viikossa vedän ryhmäkokoontumisia, joissa on vaihtuva aihe. Yleensä selkäydinvammaisia puhuttavia aiheita ovat matkailu ja autolla ajaminen. Välillä olen kuntoutujien mukana fysioterapiassa ja toimintaterapiassa.
Akuuttivaiheeseen liittyy kasa uusia asioita. Yksin pärjääminen mietityttää, ja vapaus on tärkein ja eniten puhuttava asia. Jokapäiväisten perusasioiden sujumiseen kaivataan näkökulmaa ja vinkkejä. - Nyt kun katson omaa elämääni taaksepäin huomaan, ettei kukaan tullut kertomaan minulle niitä asioita. Nämä jutut kuulee ja sisäistää parhaiten samassa tilanteessa olevalta ihmiseltä, Henna miettii.
Kuntoutusosastoilla ollaan pitkiä jaksoja. Henna on huomannut, että vertaishenkilön läsnäolo on koettu tärkeäksi kotiin ja normaaliin arkeen palaamisen tueksi. - Katselen asioita hieman eri perspektiivistä kuin hoitohenkilökunta. Kanssani on helppo ottaa puheeksi niitä asioita, joissa hoitohenkilökuntaa ei ehkä tohdi vaivata. Vertaiseen on ehkä helpompi luoda kaverillisempi suhde, Henna miettii.
Vertaiset tuovat potilaille sairaalaympäristöön arjen tuntua. Heidän kanssaan kahvitellaan ja jutellaan niitä näitä. Vertaistuki on ystävällistä, kuuntelevaa läsnäoloa. Kuntoutusvaiheessa kaikki on uutta ja oma tilanne vaatii sopeutumista. Silloin kuntoutujan on hyvä nähdä aktiivista elämää viettävää vertaista ja huomata, että elämä voi jatkua täysipainoisena vammasta huolimatta. Henna ja kollega Ville viettävät osastolla vuoroviikot. - Me muodostamme Villen kanssa kattavan kokonaisuuden, sillä meillä on eri vam-
matasot. Pystymme antamaan monenlaisia neuvoja ja näkemyksiä, ja me molemmat tulemme viikkojen aikana tutuiksi kuntoutujille.
Koska Henna käy osastolla joka toinen viikko, hän saa nähdä pois oltuaan kuntoutujien valtavan edistymisen. Kun kuntoutuja elää päivästä toiseen osastoarkea, omaa kehitystä ei välttämättä huomaa. - Itse saan hämmästyä iloisesti joka kerta. Ihan kuin siellä olisi aina uudet tyypit vastassa uudella toimintakyvyllä ja mielellä varustettuina!
Henna on huomannut, että joskus kuntoutuksessa tulee eteen pieniä hämmennyksen tai pelon hetkiä, joissa kuntoutuja kokee vertaisen läsnäolon tärkeäksi. Asioita ei tarvitse kohdata yksin. - Sain muutama viikko sitten palautetta kuntoutettavan omaiselta. Hän tuli kiittämään minua antamastani panoksesta potilaan kuntoutumisen ja kotiuttamisen eteen. Tuntui hyvältä huomata, että olen voinut olla avuksi uuteen arkeen totuttelun edessä myös omaisille, Henna kertoo.
Kaikki eivät halua päästää vertaista lähelle. On myös persoonasta kiinni, miten ylipäänsä uuden elämäntilanteen selkäydinvammautuneena pystyy ottamaan vastaan. - Hyväksymiseen voi mennä kauan aikaa. Omalta alkutaipaleeltani muistan, että halu-
Selkäydinvammaiset Akson ry on yhdistys selkäydinvammaisille henkilöille sekä heidän läheisilleen. Tutustu toimintaan: www.aksonry.fi
sin ensin pureksia asioita itse. Huomaankin helposti, jos joku meinaa alkaa käpertymään itseensä. Silloin koitan saada yhteyttä auki jotenkin muuten kuin käymällä suoraan asiaan, Henna kertoo.
Oli huhtikuun aamu vuonna 2017, kun Reijo Ahteela avasi silmänsä ja päätti lähteä aamukahvin keittoon. Hän nousi ylös mutta kaatui saman tien takaisin sänkyyn, sillä vasemmasta jalasta oli kadonnut tunto. Reijo ajatteli nukkuneensa huonossa asennossa, sillä olkapäitäkin särki. Puristusvoima oli kadonnut molemmista käsistä. Se sai vaimon soittamaan paikalle ambulanssin.
Halvausoireet olivat selvät, ja Reijo vietiin suoraan teho-osastolle ja magneettikuviin. Halvauksen syyksi löytyi infarkti kaularangan nikamien c4 ja c7 välillä. Tämä tapahtuu Suomessa yhdestä kolmeen ihmiselle vuodessa.
Vaimo tuli tapaamaan Reijoa Porin strokeosastolle samana päivänä. Hänen sanansa jäivät mieleen ja ovat määritelleet koko Reijon paranemisprosessia: - Nyt ei murehdita siitä, mitä ollaan menetetty, vaan ollaan kiitollisia siitä, mitä on jäljellä.
Huonoina hetkinä Reijo on muistanut, että hän on jo maksanut riittävän kovan hinnan, eikä lisää suremalla lisähintaa kannata maksaa suremalla. - On paljon hedelmällisempää oppia elämään asian kanssa, Reijo sanoo.
Reijo oli juuri eläkkeelle jäänyt pappi. Seuraavana talvena oli ajatuksena muuttaa pysyvästi Espanjaan. - Rukoilin jumalaa, eikö Hänellä olisi minulle mitään tehtävää, missä minua tarvittaisiin. Aika pian sain vastauksen, että tehtäväni on olla vertaisteni kanssa ja tukena, Reijo muistelee.
Reijo tuntee kokemustensa jakamisen mielekkäänä. Hän kokee tärkeäksi tehtäväkseen positiivisuuden tartuttamisen. - Enkä tarkoita sillä tyhjää puhetta siitä, että kaikki on hyvin. Tarkoitan, että ei tarvitsisi murehtia. Neliraajahalvaantuneenkin elämässä voi löytyä uusia, yllättäviä asioita, joiden varassa on ihan hyvä elää.
Reijo kertoo olevansa oikealla paikalla. Hänestä ei tunnu vaikealta olla vammainen. - Olen lähtenyt paikkoihin pyörätuolista huolimatta. Olen koittanut puhua rohkeasti. Olen huomannut, että on ihan erilaista puhua vertaisihmisenä pyörätuolista käsin toiselle pyörätuolissa istuvalle.Ei tarvitse arvailla, miltä toisesta mahtaa tuntua.
Näytteen vertaistuen voimasta Reijo sai intervallijaksolla Validia kuntoutuskeskuksessa. Siellä hänellä oli tapana kerätä porukka yhteisiin keskustelu- ja lauluhetkiin. Siellä joku vertaisista sanoi, että kuule Reijo, sinä et pystyisi puhumaan meille näin ellet olisi itse vammautunut.
Reijo oli tavannut jo kuntoutuksensa aikana vertaistukihenkilön. Siellä lähti kytemään ajatus siitä, että jotain tällaista voisi itsekin tehdä. - Käytännössä vertaistukena oleminen on paljolti kuuntelemista. Ihmisillä on monenlaisia ongelmia ja kivut voivat olla kovia. On asioita, joista voi olla vaikea puhua läheisille, kuten se, miten vammautuminen vaikuttaa seksuaalisuuteen. Nämä asiat on helpompi puhua ihmisen kanssa, joka on joutunut käymään ne kaikki läpi.
Aksonista kuultuaan Reijo meni heti mukaan toimintaan. Hän toimii vertaistukihenkilönä myös muualla.
Vuorollaan Reijo päivystää vertaistukipuhelimessa. Puhelimessa käydään läpi soittajan mieltä painavia asioita. Epätoivo, masennus ja elämän merkityksettömyys ovat yleisiä aiheita. Se, että joku kuuntelee, voi olla korvaamattoman tärkeää. - Koronakriisin ollessa voimakkaimmillaan sain puhelun Singaporesta. Siellä oli mies, joka oli koronan takia täysin eristyksissä. Hänelle oli hirveän tärkeää saada puhua siinä tilanteessa omista asioistaan, sillä muita kontakteja ei ollut. Tuntui hienolta, kun koin pystyväni todella auttamaan häntä.
Vaikeuksienkin keskellä Reijo kannustaa vertaisiaan löytämään elämästä tyytyväisyyden lähteitä. Yksi Reijon omista ilon ja kiitollisuuden aiheista on Locomat-kävelyrobotti. Tietokoneohjattuun laitteeseen on ohjelmoitu Reijolle sopiva askelpituus. Hän asettuu pyörätuolilla kävelymaton päälle. Nivusista tulevat vyöt pitävät Reijon ryhdikkäässä seisoma-asennossa. Tietokone laskee, kuinka paljon käyttäjä pystyy kävelemään omilla voimillaan. Laite auttaa vain sen verran, mihin kävelijä ei itse pysty. Jokaisella harjoituskerralla Reijo kävelee yli kaksi kilometriä. Laitteen ansiosta verenkierto, syke ja vatsan toiminta tulevat aktivoiduiksi luonnollisella tavalla. - Se on aivan mahtava tunne. Millään muulla kuntoutusmuodolla ei saa aikaiseksi sellaista tervettä rasitusta. Sen ansiosta liikeratani ovat säilyneet, eivätkä jalat tai kädet ole jääneet koukkuun, Reijo iloitsee.
Maija-Leena Tiistolalle leikattiin avanne heinäkuussa 2021. Tuoreen asian kanssa elämään totuttelu on herättänyt monenlaisia kysymyksiä. Uuden opettelussa Coloplastin avanneleikattujen Tuki-palvelu ja Facebookin vertaisryhmät ovat olleet tärkeitä apuvoimia matkalla kohti hyvää tulevaisuutta.
Maija-Leenan konkreettisin tuki on kuitenkin oma mies. Avannesidoksen vaihto hoidetaan yhteispelillä. Maija-Leena irrottaa avannetuotteen ja mies asettaa paikalleen uuden. - Isäntä oppi aika pian, että avannetuote ei oikeastaan ole sen kummempi kuin laastari. Hän auttaa minua mielellään. Koen, että itse irrottaminen on helpompaa, sillä liima saattaa olla tiukasti kiinni iholla. Itse irrottaessani vältyn muutamilta auts-huudahduksilta, Maija-Leena naurahtaa.
Maija-Leena on saanut vertaistukea Facebookin avanneryhmästä. Siellä saa kysyä maailman tyhmimpiä kysymyksiä ilman pelkoa, sillä jokainen on avanteen kanssa uuden äärellä. Jokaisella on omat ongelmansa ja jokainen saa osakseen ymmärrystä.
Maija-Leena ei ole vielä sinut avanteen kanssa, sillä pussin kanssa eläminen mietityttää. Kotoa lähtiessä tuntuu, että on mentävä avanteen ehdoilla. Vaihto- ja peseytymismahdollisuudet on osattava kartoittaa etukäteen, ja se luo paineita. - Luulen, että kun opin elämään tämän asian
Finnilco
on valtakunnallinen järjestö avanne- ja vastaavasti leikatuille ja anaali-inkontinenssipotilaille Lisätietoa www.finnilco.fi kanssa, niin se on jo paljon, MaijaLeena miettii.
Yksi avanteen kanssa selätettävä asia on ollut häpeän tunne. Maija-Leena on aktiivinen allasjumpan harrastaja. Hänellä kesti kauan uskaltautua uimahallin saunaan ja suihkuun. Kun hän sitten kerran meni, hän ei ollut varma, oliko kukaan edes huomannut avannetta. - Olin kasvattanut tästä asiasta ihan valtavaa mörköä. Mietin pieniä lapsia, jotka ovat tarkkaavaisia ja saattavat jäädä tuijottamaan. Siihen osaan suhtautua. Mutta aikuisten katseet satuttavat. Olen kuitenkin ajatellut, että sitten vaan vetäisen pyyhkeen päälle, niin johan loppuu tuijotus, Maija-Leena naurahtaa.
Avanteeseen totutteluun ja hyväksymiseen Maija-Leena on saanut vertaisilta paljon apua. - Toisilla tottuminen tapahtuu muutamassa viikossa, toisilla voi mennä vuosia. Onhan se luonteestakin kiinni. Vertaisten ansiosta pystyn suhtautumaan asiaan armollisemmin. Ymmärrän myös, että sekin on ihan ok, jos hyväksyminen ja sisäistäminen ottaa aikaa. Niin se saa tehdäkin.
Vertaisilta saa paljon apua muun muassa ruokavalintoihin. Muilta Maija-Leena on oppinut, että esimerkiksi hedelmien siemeniä kannattaa välttää. Tukkeutumien välttämiseksi taas voi nauttia lasin Vichyä tai kolajuomaa. - Nestettähän tulee käytettyä muutenkin. Vuorokaudessa kannattaa juoda 2-3 litraa nestettä, jotta ulostemassa pysyy sopivan löysänä, Maija-Leena tietää.
Fyysiseen kokoontumiseen Maija-Leenalla on kaipuu. Olisi mukava kohdata vertaisia kasvokkain. Hän on toivonut löytävänsä samanhenkisen ystävän, jolla olisi avanne.
Pyyntöön vastattiin erityisellä tavalla, kun avanneryhmän jäsen lähestyi häntä viestillä. - Hän pohti viestissä, että onkohan meillä samat arvot, ja onhan meillä. Silloin tuntui, että kyllä elämä on ihmeellistä. Ajan myötä saatan saada hänestä ystävän. Siitä tuli lämmin tunne.
Vaikka Maija-Leenaa mietityttää avanteen kanssa ulkomaailmassa toimiminen, on hän tullut johtopäätökseen, että hän on lopulta päässyt aika helpolla. - Monisairaana minulla on välillä aika rankkaa. Ehkä henkinen kipukynnykseni on kuitenkin melko korkea. Kuvittelen usein, että en jaksaisi enää mitään uutta. Mutta kyllä elämä avanteenkin kanssa vain on lähtenyt sujumaan. Olin sittenkin valmis. Olen oppinut tämän systeemin, vaikka koko ajan olen sanonut ääneen etten halua tätä. Olen kai silti työstänyt asioita eteenpäin mielessäni. Ymmärrän ja hyväksyn sen, että lääkärit hoitavat ne asiat, joihin en pysty itse vaikuttamaan. Muu on itsestäni kiinni.
Maija-Leena on opetellut ottamaan elämäänsä mukaan lisää armollisuutta itseä kohtaan. Sairauksien myötä kiitollisuus kaikesta pyyteettömästä avusta ja tuesta on kasvanut. - Minusta tuntuu kuin minulla olisi aina joku valo päällä. Minua kyllä kannetaan. Olen saanut sydämestä lähtevää tukea lähipiiriltä, ystäviltä ja sisaruksilta. Olen aidosti saanut kertoa, miltä minusta tuntuu.
”Mikä piti minut hereillä ennen leikkausta? Tietämättömyys ja tuntemattoman pelko. Heti leikkauksen jälkeen tarvitsin tukea säännöllisesti. Vähitellen tajusin kuitenkin, että elämä on kaunis lahja, ja teen parhaani unohtaakseni avanteen.” - Avanneleikattu Yael
Lisbeth Hänninen oli saamassa sytostaattihoitoa harvinaislaatuiseen virtsaputken syöpään. Suunnitelmana oli, että sytostaattihoitojen jälkeen olisi leikkauksen vuoro. Oli kaunis kesäpäivä, ja Lisbeth päätti mennä nauttimaan säästä sairaalan parvekkeelle. Sattumalta parvekkeella hän tapasi kohtalontoverin, joka kertoi omasta virtsa-avanteestaan. - Hän sanoi, että hyvin sinä sen kanssa tulet toimeen ja näytti omaansa. Hän kertoi, millaisia vaatteita kannattaa käyttää ja sanoi, että minulla ei tulisi olemaan mitään ongelmia. En tavannut häntä enää koskaan, mutta muistan tuon kohtaamisen hyvin tarkkaan. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka antoi minulle realistisen käsityksen siitä, mitä tämä tulee olemaan. Hän oli ihminen, joka antoi minulle toivoa, Lisbeth muistelee.
Syöpätautien poliklinikalta Lisbeth löysi kansion, jossa kerrottiin vertaistukitoiminnasta. Ajatus lähti kytemään. Ehkä hän voisi antaa tietoa muille samaa asiaa läpikäyville? Lisbeth oli eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja, ja vertaistukitoiminta voisi olla ikään kuin jatkoa sairaanhoitajan uralle. - Ammattini puolesta osasin varautua avanteeseen. Siinä se nyt oli.
Sytostaatit olivat vieneet voimat ja leikkauksen jälkeen koitti toipumisen aika. Liikunnallisena ihmisenä Lisbethillä oli luja tahto kuntoutua. Sängyn pohjalla maatessaan hän kysyi fysioterapeutilta, milloin hän pääsisi hiihtämään. - Joulukuussa olin jo ensimmäisen kerran ladulla. Aloitin pikkuhiljaa. Olin päättänyt, etten jää kotiin makaamaan. Ensimmäisenä päivänä kotiin päästyäni lähdin jo ulos. Tein ihan lyhyen lenkin, seuraava oli jo pidempi.
Haastetta toipumiseen toi laajasta leikkauksesta johtuva neljän viikon istumiskielto. Jalkojen koukistus oli kielletty. - Oli helpompi lähteä ulos kävelemään, kun ei jaksanut koko aikaa maatakaan. Tukisukat jalkaan ja ulos. Satoi tai paistoi, niin menin, Lisbeth muistelee.
Perheelleen Lisbeth oli kertonut, että ei aio olla yhtään reippaampi, kuin miltä tuntuu. Kun häntä ei huvittanut jokin, hän ei siihen ryhtynyt. Toinen linjanveto oli päätös, että pikkuasioista hän ei aio murehtia. - Tein itselleni selkeät säännöt. Oli kyse suuremmista asioista. Kyseessä oli kuitenkin syöpä, mikä oli pysäyttävää. En tiennyt, kauan minulla on vielä aikaa edessä. Nyt pitäisi vaan tehdä kaikkea mitä haluaa ja pystyy.
Lisbeth päätyi matkustelemaan paljon. Tyttärensä kanssa hän kävi vaeltamassa pohjoismaissa ja teki kaupunkilomia. Yhtäkään reissuista hän ei ole katunut.
Ensimmäiseen Finnilco ry:n järjestämään vertaistukitapaamiseensa Lisbeth osallistui jo ensimmäisenä syksynä leikkauksen jälkeen. Siellä hän tutustui ihmisiin. Finnilcon lehdestä Lisbeth ammensi tietoa. Hän luki, että vertaistukitoimintaan päästäkseen tarvitsee koulutuksen. Hän päätyi mukaan Olka-toimintaan. Sen myötä Lisbeth käy Peijaksen sairaalassa virtsa-avanneleikattujen luona. Joka torstai järjestettävässä toiminnassa hän vierailee potilaiden luona. Keskustelut lähtevät liikkeelle kuulumisista ja potilaan voinnista. - Potilaat saavat osastolla Finnilcon lehden. Se kannattaa kyllä avata. Pääset mukaan toimintaan, uusimpiin uutisiin ja pysyt ajan hermolla terveydentilasi kanssa, Lisbeth rohkaisee.
Tapahtumissa taas voi tavata Lisbethin kaltaisia vertaisia. - Kerran olin luennoimassa tapahtumassa, jossa vertainen tuli antamaan minulle palautetta. Hän sanoi tuntevansa, että hänen suorastaan piti tulla tänne. Hän halusi nähdä ihmisen, jolla on avanne ja kuulla neuvoja ja ajatuksia minulta, Lisbeth kertoo.
Eräs Peijaksen sairaalan järjestämä massatapaaminen on jäänyt erityisesti mieleen. Lisbeth oli kutsuttu kertomaan oma tarinansa. Kahdenkymmenen minuutin puheenvuoron aikana hän sai kertoa hassuista kommelluksista, käydä läpi hoitotarvikkeiden rikki menot, kastumiset ja yöpussin hajoamiset. - Joskus hoitotarvikkeet vain irtoavat vahingossa. Pahinta oli, kun kerran kastelin hotellissa koko sängyn. Hotellin vastaanotosta vain sanottiin, että ei hätää, me vaihdamme kaikki petivaatteet. Näitä kertoessani yleisöstä kuului tasaisin väliajoin kuiskauksia. Kuulin ihmisten sanovan, että tiedän miltä tuo tuntuu, noin juuri minullekin on käynyt, Lisbeth muistaa.
Oma epävarmuuden hetki Lisbethille tuli vastaan vaellusreissulla, jossa hän oli menossa ensimmäistä kertaa yleiseen suihkuun. Silloin mukana ollut viisas tytär totesi, että eihän se ole avanneleikatun ongelma, jos joku paikallaolija kokee avanteen epämiellyttäväksi. Se on sen toisen ihmisen ongelma. - Uimahallissa vierailun lisäksi yksi huolenaihe on erilaisiin hoitoihin meno. Pohditaan, miten avanteen kanssa voi mennä hierontaan tai jumppaan. Ammattilaiset kuitenkin tietävät avanteista ja ymmärtävät sen vaatimukset, kun heille rohkaistuu siitä kertomaan.
Lisbeth tahtoo taistella monien avanneleikattujen pelkoja vastaan. Ihmiset eivät uskalla lähteä teatteriin, elokuviin tai pidemmälle bussimatkalle. - Siihen tarvitaan vertaistukea! Minä sanon: kyllä uskaltaa! Rohkaisu on niin hirveän tärkeää. Myös oma asenne ratkaisee. Jokaisen pitäisi löytää merkitys ja tarkoitus omalle elämälle. Se auttaa jaksamaan eteenpäin pienissä vastatuulissakin, Lisbeth kannustaa.
”Tunsin itseni hyvin epävarmaksi avanneleikkauksen jälkeen. Toivon, että minulle olisi kerrottu avanteen kanssa elämisestä, seksielämästä ja kyvystä saada lapsia. Jos olisin saanut oikeaa tietoa heti alussa, se olisi säästänyt minut monelta turhautumiselta.” - Avanneleikattu Moran
Peter, SpeediCath Flexin käyttäjä
Katetri notkealla päällä ja hygieniasuojalla
Jokainen yksityiskohta tekee siitä helpon käyttää
SpeediCath Flex -katetrissa on monta ominaisuutta, jotka on suunniteltu tekemään katetroinnista helppoa – aina avaamisesta hävittämiseen.
Hygieeninen
Pehmeä ohjain tekee kärjen viemisestä virtsaputkeen helppoa ilman, että on koskettava itse katetriin. Hygieniasuojan ansiosta katetri voidaan asettaa paikoilleen koskematta katetrin pintaan.
Notkea
Pehmeä katetri tekee käsittelystä helpompaa ja hellävaraisempaa samalla kun joustava kärki mahdollistaa katetrin helpon viennin virtsaputken mutkien ja kaarteiden läpi.
Henkilökohtainen
Siisti, helppo ja hygieeninen käsitellä sekä huomaamaton hävittää. SpeediCath Flex on uudelleensuljettava, eikä se näytä hoitotarvikkeelta
TILAA NÄYTE!
www.coloplast.fi/flex Tai kysy lisää asiakaspalvelustamme: (09) 8946 750 asiakaspalvelu@coloplast.com
