
1 minute read
grillivinkit
Familarin markkinoinnista ja rekrytoinnista vastaava Miika Liimatta on usealle tämän lehden lukijalle tuttu yhteistyökumppani jo vuosien takaa. Lehden lukijoissa lienee myös niitä, joille Miika ei vielä ole tuttu.
Miika on tehnyt yli kahdenkymmenen vuoden työrupeaman lastensuojelussa sekä sosiaalialan muissa tehtävissä. Nykyisin Liimatta työskentelee Familarin lisäksi myös muiden Mehiläisen sosiaalipalveluiden palvelulinjojen parissa ja saa näin ollen jakaa tietotaitoaan myös mielenterveys-, vammais- sekä ikääntyneiden palveluissa. Tällä kertaa kuitenkin näemme hänet hieman tavanomaisesta poikkeavassa roolissa, grillimestarina!
Advertisement
Kasvisten käyttö kasvussa
Miika on tunnetusti kova grillaaja ja hän on lupautunut kertomaan rakkaasta harrastuksestaan. Pääsimme mukaan, kun Miika grillasi maittavan päivällisen perheelleen kotonaan Maskussa.
– Tärkeintä grillauksessa on tunnelma ja oikea mielentila. Vaikka paljon puhutaan välineiden ja kotimaisten raaka-aineiden merkityksestä, on fiilis kuitenkin tärkeintä. Itse aloitan oman grillikauteni jo varhain keväällä ja se jatkuu pitkälle syksyyn, kertoo Liimatta.
– Välillä napsautan grillin päälle myös talvella, jos esimerkiksi metsätöiden tauolla tekee mieli grillimakkaraa. Joskin nykyään oma grillimakkarani on joko soijaa tai kanaa – punaisen lihan syönnin lopetin viime kesänä, kertoo Liimatta. Myös muut perheenjäsenet ovat siirtyneet enemmän kasvis- ja kanaruokiin. Koska jokaiseen hyvään grilliartikkeliin kuuluu reseptivinkkejä, niin myös tässä artikkelissa jaetaan muutama kuuma grillausvinkki.
- Olkaa rohkeita grillaajia. Uskaltakaa kokeilla uusia asioita ja uusia raaka-aineita. Grillauksessa on lupa erehtyä ja hauskat sattumukset vain parantavat grillauskokemusta. Sillä ei ole väliä, käytätkö kaasu-, sähkö- tai hiiligrilliä, kaikki ovat hyviä ja käyttökelpoisia. Hyväksi grillaajaksi oppii vain kokeilemalla ja testaamalla, kannustaa Liimatta. Rohkeasti siis kokeilemaan!

Terveisiä kaikille Familar Uutiset –lehden lukijoille ja mukavia grillihetkiä!
Maskussa grillaaminen aloitetaan jo varhain keväällä. Tällä kertaa grillausta tuli seuraamaan läheiselle pellolle myös peura sekä kolme muuttomatkalta palannutta kurkea.

Mukavinta grillaaminen on perheen ja ystävien kanssa. Perheen naisväen suurinta herkkua ovat maissi sekä pekoniin kääritty parsa.
Chili Pimiento à la Julia
Pimiento Chilejä n. 200 g
Iso hyppysellinen merisuolahiutaleita
Tilkka ruokaöljyä
Grillaa Pimientoja kuumassa grillissä 4-7 minuuttia, jonka jälkeen lorauta päälle tilkka huonelämmintä ruokaöljyä. Lopuksi kruunaa
Pimientot ripottelemalla niiden päälle reilu hyppysellinen merisuolahiutaleita
Täytetyt Herkkikset
Muutama herkkusieni
Sinihomejuustoa
Kanapekonia
Poista herkkusienen kanta ja täytä sieni sinihomejuustolla. Kietaise kanapekonisiipale sienen ympäri ja pistä grilliin. Grillaa, kunnes pekoni on rapea ja juusto on sulanut.