KOHTAAMINEN

Olen itse törmännyt silloin tällöin tilanteeseen, jossa on pitänyt kertoa jotain itsestään, vaikkapa vain leikkimielisesti jotain, mitä kukaan ei tiedä, ”salainen” harrastus tai kädentaito. Jos asia olisi astetta vakavampi, vaikkapa kipeä kokemus oman elämän varrelta ja siihen liittyvä tunne, tulee asiasta vaikeampi. Miten kertoa pettymyksistä, suruista, iloista tai muista omaan elämään liittyvistä asioista?

Lastensuojelussa olemme usein tekemisissä tilanteissa, joissa pyydämme lapsia ja nuoria kertomaan tunteistaan ja ajatuksistaan. Kertomaan meille työntekijöille salaisuuksia, haaveita, epäonnistumisia, pettymyksiä ja iloja. Missä vaiheessa olisit itse valmis samanlaiseen avautumiseen?

Luottamus ensin

Lastensuojelussa odotamme lapsilta ja nuorilta paljon, mutta olemmeko itse valmiita kertomaan asioista ennen kuin luottamus toista kohtaan on syntynyt? Luottamuksen syntyminen edellyttää myös vastavuoroisuutta, dialogia. Tie on kaksisuuntainen. Itse ajattelen, että minulla pitää olla myös annettavaa luottamuksen syntymiselle.

Luottamus syntyy kohtaamisesta ja kuuntelusta, mutta myös jakamisesta. On oltava rehellinen siinä, miltä minusta työntekijänä tuntuvat erilaiset lasten kanssa eteen tulevat asiat, kuitenkaan rasittamatta heitä omilla murheillamme. Lasten ja nuorten kanssa jaetut ilot ja onnistumiset, surut ja pettymykset sekä suuttumisetkin, ovat arkea ja rakentavat luottamusta.

Hyväksytyksi tulemisen tarve taustalla

Luottamuksen, vuorovaikutuksen ja kohtaamisen kautta tulemme hyväksytyiksi. Hyväksytyksi tulemisen tarve johtaa myös joskus sen vääränlaiseen tavoitteluun. Kun hakeutuu samankaltaisesti ajattelevien joukkoon, porukkaan tai jengiin, voi joutua myös väärille teille rikosten tai päihteiden käytön maailmaan.

Katujengit ja jenginuoret ovat esiintyneet median otsikoissa tiuhaan tahtiin viime aikoina. Näitä rikoksilla ja päihteillä oirehtivia nuoria on myös sijaishuollon laitoshoidon yksiköissä ja avopalveluidemme piirissä. Keskeinen kysymys lienee, miten tehdään tulevasta aikuisuudesta niin kiinnostavaa, että sitä kannattaa tavoitella. Miten tavallisuuskin on tavoittelemisen arvoista ja mitä voimme tarjota vertaiskokemuksen tilalle.

Taustalla voi olla myös muita syitä, mutta lastensuojelun ammattilaisena ajattelen, että meidän pitää kyetä näkemään oireen taakse, juurisyyhyn. Mitä asioita muutamalla saadaan suurin vaikutus, jotta muutos lähtee käyntiin myös muilla elämänalueilla ja muodostaa positiivisen kehän.

Pysyviä tunnejälkiä

Joskus nuorena lastensuojelun sijaishuollon ohjaajana ajattelin, miten voisin jättää omaohjattavaan sellaisen tunnejäljen, että hän valintoja tehdessään muistaisi minut ja ajattelisi, mitähän mieltä minä olen asiasta. Miten voisin ansaita paikkani opastajana ja olla tärkeämpi kuin se kaveriporukka, joka mahdollisesti vetää kohti vääriä valintoja. Kuinka oikea ja väärä erottuisivat toisistaan ja kuinka aiheuttaa omantunnon pisto nuoren sydämessä tai mielessä. Kuinka vähän hävettäisi kertoa vääristä ratkaisuista, samalla tavalla kuin itseä joskus nolotti kertoa omista töllön töistä kotona. Välillä onnistuin jäljen luomisessa ja välillä en, haastavimmat nuoret jättivät kyllä tunnejäljen minuun.

Joskus kohtaamiset myös väsyttävät ja voi tulla tietynlainen kohtaamisen ylirasitus. Silloin oma aika on parasta, myös sijaishuollossa eläville lapsille.

Kirjoittaja:

Marko Nikkanen, Laatujohtaja