EU 50b / 17.12.2023

Page 3

Nro 50b Sunnuntaina joulukuun 17. pnä 2023 - 3

Kvarnström iloitsee uusista junayhteyksistä

”Radan sähköistämisen ensimmäiset vaikutukset näkyvät” .

Veturinkuljettajat havaitsivat sähköjunien koeajoissa, että Hanko-radan lähistöllä liikkui poikkeukselllisen paljon lapsia ja nuoria. Kuva koeajosta marraskuussa.

”Junaradalla liikkuminen on hengenvaarallista”

Väylävirasto ja VR huolestuivat alueen lasten turvallisuudesta Matkustajaliikenne Hanko-Karjaa -radalla alkaa taas tammikuun 8. päivänä sähköistysurakasta johtuneen 2,5 vuoden tauon jälkeen. Ensimmäinen sähköjuna kulkee Helsingistä Hankoon jo sunnuntai-iltana 7. tammikuuta. Veturinkuljettajat olivat havainneet junien koeajoissa, että radan lähistöllä liikkui poikkeuksellisen paljon lapsia ja nuoria. Sen vuoksi Väylävirasto ja VR lähettivät perjantaina vetoomuksen Raaseporin ja Hangon koulujen rehtoreille, että nämä ottaisivat asian puheeksi lasten kanssa. Viestissä muistutetaan, että rautatiet ja ratapihat eivät ole leikki- tai valokuvaus-

paikkoja, eikä niiden yli tai läpi saa oikaista. Liikkuminen raiteilla tai niiden välittömässä läheisyydessä on hengenvaarallista ja kielletty laissa. Myös huoltajien toivotaan keskustelevan asiasta lasten ja nuorten kanssa. Viranomaiset muistuttavat, että Hangon ja Karjaan välillä jatkossa kulkevat sähköjunat ovat nopeampia ja hiljaisempia kuin aiemmin kyseisellä rataosuudella dieselmoottorin voimalla liikkuneet kiskobussit. Sähköjunan lähestymistä radalla ei ehdi huomata ennen kuin on liian myöhäistä. -Radalle meneminen on paitsi kiellettyä, myös hengenvaarallista, ja olemme huolissamme lasten turvalli-

HUS on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Siellä hoidetaan vuosittain lähes 700 000 potilasta. HUS vastaa erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla.

JOULUJUHLA

Ke 20.12. klo 15.00 Päiväkeskuksessa Gentoftenkatu 8, Hanko Avaus: Jukka Silvola Juonto: Kauko Laaksamo Puhe: Ilpo Kari Musiikki: Heikki Silvola Juhlan jälkeen jouluateria.

Tervetuloa!

Järj. Hangon katulähetys

Helsingin ja Hangon välille. -Aluksi suoria vuoroja on kolmena päivänä viikossa, mikä on hyvä alku. Suorien junavuorojen lisääminen vaatii todennäköisesti lisärahoitusta alueellisten junaliikennepalvelujen hankinnan laajentamiseksi. Sellaista ei ole vielä myönnetty, mutta se riippuu tietenkin poliittisesta tahdosta ja käytännössä hallituksesta, elleivät kunnat halua maksaa kaikkea itse, Kvarnström sanoo. Hän toteaa, että uudet lähijunat mahdollistavat pysähtymisen myös sellaisilla asemilla, joilla junat eivät tällä hetkellä pysähdy, kuten esimerkiksi Inkoossa. -Tämä on askel oikeaan suuntaan ja tärkeä viesti. Lisäksi olisi vähintäänkin

toivottavaa, että edes muutamat junavuorot pysähtyisivät myös Kirkkonummella, Kvarnström sanoo. Hän toivoo, että hallitus kuuntelee länsiuusimaalaisen rantarataryhmän toiveita siitä, että hallitusohjelman 80 miljoonaa euroa rantaradalle käytettäisiin radan kapasiteetin vahvistamiseen. -Käytännössä se tarkoittaa uusia kohtaamispaikkoja ja pitkiä yhtenäisiä kaksoisraideosuuksia. Tarveselvitys ja hankearviointi voivat tuoda esiin myös muita kehittämistarpeita, mutta tärkeää on, että rahat käytetään radan kehittämiseen ja radan kuntoa ylläpidetään muilla varoilla kuin investointiohjelmalla, Kvarnström sanoo.

Elinkeinoelämän valtuuskunta:

Ensi vuonna noin 560 euroa vähemmän veroja Tavanomainen palkansaaja maksaa ensi vuonna noin 560 euroa vähemmän veroja kuin tänä vuonna, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore laskelma. Siinä otetaan huomioon ansiotuloveron ja palkansaajan sosiaaliturvamaksujen lisäksi myös kulutusverot. EVA:n esimerkkilaskelma koskee 3 500 euroa kuukaudessa ansaitsevaa, autolla töissä käyvää ja vuokralla yksin asuvaa tamperelaista

palkansaajaa, joka elää säästeliäästi. Laskelma on tehty EVA:n verokoneella, jossa voi laskea henkilön kokonaisuudessaan maksamat verot erilaisilla oletuksilla. Esimerkissä palkansaajan tulot eivät muutu. Laskelmassa esimerkkihenkilön kokonaisveroaste laskee 38,9 prosentista 37,5 prosenttiin. -Sosiaalivakuutusmaksujen muutokset ja ansiotuloveron kevennys tukevat kansalaisten ostovoimaa ja

yksityisen sektorin kasvua, Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää kommentoi. -Kansalaisten verotaakka on kansainvälisesti verraten kova, ja muun muassa OECD on suositellut työn verotuksen keventämistä. Suunta on nyt oikea. Hallituksen ei missään tapauksessa pidä tehdä ratkaisuja, jotka kääntäisivät suotuisan suunnan, Kujanpää jatkaa.

OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN

Sairaanhoitomaksuihin korotus HUS:in asiakasmaksuihin tulee vuoden 2024 alussa noin 10 prosentin korotus. Korotus on yhtymän mukaan huomattavasti pienempi kuin aiemmin kaavailtiin. Esimerkiksi poliklinikkakäynti erikoislääkärillä nousee 46 euroon (nyt 41,80 euroa) ja lyhytaikaisen laitoshoidon hoitopäivämaksu 54,60 euroon nykyisestä 49,60 eurosta. Korotus perustuu valtioneuvoston marraskuun lopulla antamaan asetukseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista. HUS:in aiempi arvio asiakasmaksujen korotuksesta oli noin 20 prosenttia.

suudesta, Väyläviraston viestintäpäällikkö Hanna Ackley perustelee vetoomuksen lähettämistä. Viestissä muistutetaan, että sähkörata on aina hengenvaarallinen, ja sähkö voi ”hypätä” ajolangoista kauaskin. Myös vaunujen päälle kiipeäminen voi aiheuttaa hengenvaarallisen sähköiskun. Juna ei voi myöskään väistää ja pysähtymismatka on aina useita satoja metrejä. Lisäksi liikkuvan junan aiheuttama ilmavirta voi kaataa radan lähellä olevan ihmisen helposti. Junat eivät myöskään aina kulje aikataulun mukaan, joten niiden tuloa ei voi ennakoida. Tämä koskee etenkin tavarajunia ja ratatyökoneita.

Raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström (sd) iloitsee H-junien käyttöönotosta Hangon ja Karjaan välillä 8. tammikuuta alkaen. VR aloittaa samalla muutaman suoran junavuoron liikennöinnin Helsingin ja Hangon välillä. -Hanko-Hyvinkää-radan sähköistämisellä on luonnollisesti valtava vaikutus tavarajunaliikenteeseen, mutta sähköistys vaikuttaa suuresti myös henkilöjunaliikenteeseen. Tulemme nyt näkemään hyviä tuloksia Rinteen ja Marinin hallituksen päätöksestä sähköistää rata, Kvarnström sanoo. Hangon ja Karjaan väliseen liikenteeseen saadaan sähköjunayhteys kiskobussin sijaan sekä suoria yhteyksiä

KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, kolikoita (myös Moneta), seteleitä, kelloja, postimerkkejä, vinyylilevyjä ja militariaa

Kiertuepaikat (olemme parkkipaikalla): MAANANTAI 18.12. TIISTAI 19.12. 11-12 Masala K-market 9.30-10.30 Hangon tori 12.15-13.30 Kirkkonummi Tokmanni 10.35-11.45 Hanko Tokmanni 13.45-15 Siuntio S-Market 12.10-13.30 Tammisaaren rautatieasema 15.20-16.20 Inkoon tori 13.50-14.50 Tenhola Sale 16.40-18.10 Karjaan tori 15-16 Pohja S-Market 18.30-20 Tammisaari Tokmanni 16.10-17 Fiskarin tori 17.20-18.30 Karjaa Tokmanni 18.45-20 Virkkala Sale

KESKIVIIKKO 20.12. 9.30-10.45 Mikkelä ABC 11-12 Veikkola Neste 12.15-14 Nummelan tori 14.15-15.15 Ojakkala K-Market 15.30-16.30 Vihti K-Supermarket 16.45-18 Karkkilan tori 18.15-19 Pusula Sale 19.20-20.20 Lohjanportti K-Market

www.kultahopea.fi

Todennäköisesti aina paras hinta!

KOTIKÄYNNIT 0800 150 150

IKKUNOIDEN ASENNUSTYÖNÄYTÖS FÖREVISNING AV FÖNSTERMONTERING

Osallistu arvontaan ja

VO 10.000 € KATT ITA O IKKUNAREMO - tai NTTI

Maanantai/måndag 18.12. klo/kl. 10-17

Delta i lotter

VINN EN 10.00 iet och 0 eller FÖNSTER €:s TAKREMONT Arvonn

Klockarsinkatu/Klockarsgatan 10 Karjaa/Karis Erkki Kallio

Edustajat/Representanter: Nils Fagerström 0400 217 173, Markku Koistinen 0400 670 397 TULE JA TUTUSTU TAI TILAA ESITTELY KOTIISI. KOM OCH BEKANTA DIG ELLER BESTÄLL EN FÖREVISNING TILL DITT HEM.

an säännöt / Lotteriets regl er: www.kymppi-k atto.fi

P./T. (02) 435 8006

AVAIMET KÄTEEN / NYCKLARNA I HANDEN • TAKUUTYÖTÄ / GARANTIARBETE • PITÄVÄT AIKATAULUT / TIDTABELLEN HÅLLER • WWW.KYMPPI-KATTO.FI


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.