EU 13b / 3.4.2022

Page 5

Nro 13b Sunnuntaina huhtikuun 3. pnä 2022 - 5 .

HUS peruu aikoja, kiireetön hoito keskeytettiin

Myös Raaseporin sairaalan koronanäytteenotto kiinni lakon vuoksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä joudutaan siirtämään lähes kaikki kiireetön hoito hoitajien lakon jälkeiseen aikaan. Keskeytykset koskevat myös koronavirustestausta ja osa näytteenottopisteistä on lakon aikana suljettu. Länsi-Uudellamaalla on suljettu näytteenottopisteet Raaseporin sairaalassa ja Lohjan sairaalan vieressä, joissa näytteenotto on ollut HUS:n omaa toimintaa. Ajanvarauksen kautta pääsee kuitenkin varaamaan ajan avoinna oleviin pisteisiin. Niihin kuuluu vuoden alussa alihankkijana aloittaneen 9 Lives -yrityksen näytteenottopiste Raaseporin kaupungintalon edustalla. Näytteenottopiste on teltassa Raaseporintiellä Tammisaaressa.

Palvelut ruuhkautuvat Potilaat saavat tiedon lakon vuoksi perutuista vastaanottoajoista tekstiviestillä tai puhelimitse. Aikoja alettiin perua torstaista lähtien. -Koska lakon kesto ei ole tiedossa, aikoja perutaan vähitellen. Tämän vuoksi on mahdollista, että peruutus tulee vasta edellisenä päivänä, johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo. HUS:in nettisivuille on koottu tietoa lakon vaikutuksista hoitoon ja ohjeita potilaille. Potilaita neuvotaan vastaamaan tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun

Koronanäytteenotto on suljettu lakon vuoksi Raaseporin sairaalassa, mutta Raaseporintiellä piste on avoinna. ja kuuntelemaan vastaajaviestit. Jos tietoa ajanvarauksen peruutuksesta tekstiviestillä tai puhelimitse ei ole tullut, vastaanotolle voi mennä normaalisti. Lakon aikana suljetaan merkittävä osa HUS:in laboratorio-, röntgen- ja kuvantamistoimipisteistä ja tämän vuoksi palvelut ruuhkautuvat. Lakko vaikuttaa myös kiireelliseen hoitoon. Kohdunkaulasyöpäseulonnat siirtyvät lakon jälkeiseen aikaan ilman erillistä viestiä asianomaisille. Potilaita, joilla on lähete luuston, keuhkojen tai hampaiston röntgenkuvauksiin,

pyydetään hakeutumaan tutkimukseen vasta lakon jälkeen. Lakon aikana sairaaloiden poliklinikoiden näytteenotot on suljettu ja ne palvelevat ainoastaan päivystyspotilaita.

”En ole tällaista kokenut” HUS:in johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi viestitti torstaina tilanteen olevan erittäin vakava ja totesi, ettei ole vastaavaa vielä uransa aikana kokenut. -Neuvottelut suojelutyöhön tulevan henkilökunnan määrästä ovat olleet vaikeita. Työntekijäjärjestöt eivät ole olleet halukkaita osoittamaan

riittävästi henkilökuntaa potilasturvallisuuden kannalta tärkeisiin kohteisiin. Olemme siirtyneet päivystystilaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyrimme arkisin tarjoamaan samat kiireelliset palvelut kuin päivystysaikoina eli esimerkiksi viikonloppuisin, mutta tämäkin on haasteellista ja ruuhkat ovat hyvin todennäköisiä monissa toiminnoissa, Mäkijärvi tiedotti. Monilla osastoilla hoitajien määrä on HUS:in mukaan niin pieni, että potilasturvallisuus vaarantuu. -Huolestuttavaa on myös, että syöpäpotilaiden polikliiniset lääkehoidot ja sädehoidot vastaanottoineen eivät kuulu suojelutyön piiriin, Mäkijärvi sanoi. Synnytykset ja raskaana olevat hoidetaan myös lakon aikana ja naistentautien päivystyksessä hoidetaan kiireellistä hoitoa vaativia potilaita. Sairaaloiden yhteispäivystykset ja Uudenmaan päivystysapu numerossa 116 117 toimivat vajaalla miehityksellä. Päivystyksissä hoidetaan vain kiireellistä hoitoa vaativia potilaita, joiden hoito ei voi odottaa. Odotettavissa on ruuhkia ja pidentyneitä hoitoaikoja muun muassa vähäisen tutkimuskapasiteetin vuoksi. Päivystysavun takaisinsoittopalvelu ei toimi. Oman terveysaseman aukioloaikoina apua saa sieltä ja henkeä uhkaavissa hätätilanteissa tulee soittaa numeroon 112, HUS opastaa.

Suomen Yrittäjät:

Kustannustuki hyvä alku – jakeluvelvoitteen poisto tarvitaan silti Hallitus on päättänyt varata kuljetusalan tukeen enintään 75 miljoonaa euroa. Tukea voi saada kolmelta kuukaudelta (tammikuu-maaliskuu 2022), ja sen tarkemmat ehdot tarkentuvat lakivalmistelussa. Lisäksi hallitus valmistelee alan vihreän siirtymän edistämiseksi tukikokonaisuuden, johon osoitetaan 20 miljoonaa euroa. Myös sairausvakuutuksen matkakorvauksia korotetaan polttoaineiden hinnannousun takia. Toimenpidekokonaisuudessa tuetaan sähkö- ja kaasukäyttöisen kuorma- ja pakettiautokaluston hankintoja sekä liikennesähkön ja -kaasun julkisen jakeluinfrastruktuurin kehittämistä.

Haku avattava nopeasti, kriisi on akuutti Suomen Yrittäjät pitää suunnitelmaa hyvänä alkuna. Järjestö vaatii, että kustannustuen haku avataan nopeasti, koska kriisi on akuutti ja yrityksillä ei ole mahdollisuutta odottaa kuukausia. Järjestö korostaa, että kus-

tannustukilakia valmistellessa on otettava opiksi niistä ilmiselvistä virheistä ja puutteista, jotka koskivat aikaisempia yleisiä kustannustukikierroksia. Kilpailuvääristymää ei saa syntyä. -Kuljetusalan kustannustuki on hallitukselta tarpeellinen vastaus akuuttiin hätätilanteeseen. Odotamme hallitukselta yhä jakeluvelvoitteesta luopumista. Lisäksi pidämme erittäin tärkeänä, että hallitus kiirehtisi ammattidieselin valmistelua, Suomen Yrittäjien liikennepoliittinen asiantuntija Emma-Stina Vehmanen viestittää. -On hyvä, että hallituksessa on ymmärretty kuljetusalan hätätilanne, mutta lisätoimia tarvitaan. Olemme jo esittäneet biopolttoaineen jakeluvelvoitteesta luopumista määräajaksi. Sillä saataisiin dieselin hintaa nopeasti alas ja vaikutus kohdentuisi kaikille dieselautoilijoille, ja myös taksiautoilijoille toisin kuin kustannustuessa, Vehmanen jatkaa.

Sovintoehdotus hylättiin, 25 000 hoitajaa lakkoon Tehyn ja SuPerin hallinnot hylkäsivät yksimielisesti valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen kuluneella viikolla ja noin 25 000 hoitajan lakko alkoi perjantaiaamuna. Sovintoehdotus ei sisältänyt järjestöjen mukaan mitään elementtejä hoitajapulan korjaamiseksi, ei palkkauksellisia eikä työoloja parantavia. Ne katsovat, että ehdotus olisi jopa heikentänyt nykytilaa. ”Sovittelijan ehdotus ei sisältänyt lainkaan palkkaohjelmaa. Tavanomaiset sopimuskorotukset jäivät alle muilla aloilla sovitun. Työaikoja koskevat tavoitteet eivät edenneet, eli työolojakaan ei olisi tällä ehdotuksella korjattu mitenkään”, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola tiedottivat torstaina. Esimerkiksi hoitajien kipeästi kaipaamia tiukennuksia työantajan yksipuoliseen oikeuteen vaihtaa työvuoroja

ei tullut. Hoitajat eivät edelleenkään ehdotuksen mukaan saisi jaksotyössä arkipyhiä kokonaisina vapaapäivinä vaan silputtuna pieniin pätkiin. Ehdotuksen mukaan eräiden hoitajien työaikaa olisi jopa pidennetty. -Olen vihainen ja surullinen. Hoitajien loputtoman joustamisen, pandemian, valmiuslain, oman terveyden vaarantamisen ja kaiken sankarihoitajien ylistämisen jälkeen meille esitetään tämä. Ehdotus viittaa täydellisesti kintaalla hoitajapulalle ja hoitajien arjelle. Päättäjämme olivat täysin yksimielisiä sen hylkäämisestä, Rytkönen kommentoi. Työvoimapula on pahin juuri sote-alalla. Tästä huolimatta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on koko neuvottelujen ajan hoitajajärjestöjen mukaan työntänyt pään syvälle pensaaseen ja välttelee omaa vastuutaan

Hyötyä ja hupia kuidun täydellä nopeudella!

Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET

karjaanpuhelin.fi

PASSIKUVAT

Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789

sote-alan kriisistä ja hoitajapulan ratkaisusta. Mutta ei valtiovaltakaan pääse tilannetta pakoon, koska se vastaa sote-sektorin rahoituksesta suoraan ensi vuoden alusta. –Sovintoehdotus on täysin kelvoton. Jos halutaan, että tässä maassa on jatkossakin julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto, poliittisen päättäjän on pakko puuttua peliin. Poliitikot välttelevät ja kiertelevät, mutta kyllä sote-palvelut, niiden rahoitus ja etenkin tulevaisuus ovat lopulta heidän vastuullaan, Paavola toteaa. ”Lakkokohteissa annetaan suojelutyöneuvotteluihin perustuen suojelutyötä välittömään hoitoon potilaiden hengen turvaamiseksi tai pysyvän vakavan vammautumisen estämiseksi”, järjestöt tiedottavat.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ilmoitti olevansa erittäin huolissaan potilasturvallisuudesta Tehyn ja SuPerin ilmoittamissa lakoissa. Sairaanhoitopiirien ja palkansaajajärjestöjen neuvotteluissa ei KT:n mukaan ole päästy sopimaan suojelutyöstä ja siihen annettava resurssi on täysin riittämätön. Johtajaylilääkärit ovat laatineet yhteisen huolenilmauksensa potilaiden hengen ja terveyden vakavasta vaarantumisesta lakon vuoksi. Kuuden sairaanhoitopiirin johtajat kommentoivat puolestaan, että lakkoilmoituksessa annettu lupaus suojelutyöstä ei ole toteumassa. ”Näkemyksemme mukaan asiantuntija-arviota ei kuultu, mikä voi pahimmillaan johtaa potilaiden hengen ja terveyden vaarantumiseen”, kannanotossa todetaan.

Meiltä 3/4G -osat ja -tarvikkeet

3/4G-delar och -tillbehör från oss

Antenni-TV ilman kuukausimaksuja (vapaat kanavat)

Antenn-TV utan månadsavgifter (fria kanaler)

www.ek-automatic.com

KOKO REMONTTI

KOKO KOTI KYMPILTÄ! HELA RENOVERINGEN ALK./FR. HELA HEMMET FRÅN KYMPPI! 100 € /KK/MÅN

Kattoremontit / Takrenoveringar

Ikkunat / Fönster

Ulkoverhoukset / Fasader

Ovet / Dörrar

TILAA ILMAINEN KUNTOKARTOITUS JA SUUNNITTELU! BESTÄLL GRATIS KONDITIONSBEDÖMNING OCH PLANERING! SOITA/RING 0400 217 173 & VARAA AIKA / BOKA TID! Nils Fagerström 0400 217 173 Markku Koistinen 0400 670 397

(02) 4358 006 • WWW.KYMPPI-KATTO.FI


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.