EU 5b / 7.2.2021

Page 6

6 - Nro 5b Sunnuntaina helmikuun 7. pnä 2021 .

Osallistuminen SM-halleihin puntarissa

Tuomas Puputti kerryttää kilometrejä (Raasepori) Koronapandemia ei ole rajoittanut Tuomas Puputin matkantekoa, vaan IF Raseborgin yleisurheilija on lentänyt harjoittelussaan uusiin sfääreihin. Keskimatkojen juoksija on nakuttanut syyskuun lopusta mittariin jo yli 600 kilometriä enemmän kuin viime talvena. -Silloin tuli viikkotasolla 80-100 kilometriä, nyt 120140. Tarkoitus olikin nostaa määrää ja tehoja edellisestä talvesta, jolloin syksyllä tullut loukkaantuminen vaikutti tekemiseen. Nyt olen pysynyt terveenä ja kroppa on vastannut treeniin hyvin. Tämä on ollut minulle paras treenikausi tähän mennessä, Puputti virkkoo.

Askel rullaa hyvin Ari Paunosen suojatin askel on rullannut eteenpäin, vaikka etelän leirille ei ollut tällä kertaa asiaa. -Vuodesta 2017 lähtien olen joka talvi etelässä viihtynyt ja etenkin tammikuun leiri on ollut tärkeä. Olin sen peruuntumisen kanssa kuitenkin ihan sinut, Tenholan tossuttaja kertoo. Hän opiskelee Helsingin yliopistossa metsätieteitä, mutta majailee usein myös Jyväskylässä tyttöystävän luona. Hallissa harjoitteleminen

on luonnistunut molemmilla paikkakunnilla, vaikka tilojen käyttöä onkin rajoitettu. -Helsingissä harjoittelen normaalisti Myllypuron Liikuntamyllyssä, mutta sinne ovat päässeet vain kärkiurheilijat. Esport Arenalla olen käynyt ja siellä onkin ollut kuhinaa, kun muitakin yleisurheilijoita on sinne suunnannut. Jyväskylässä olen harjoitellut Hippos-hallissa. Kovat vedot olen tehnyt sisällä, mutta kevyet lenkit ulkona, Puputti sanoo. Liikuntamyllyn vaihtuminen Esport Arenaan on käynyt kukkaron päälle. -Se on vähän kalliimpi paikka. Onneksi IF Raseborgilta tulee tukea ja minulla on myös oma pieni tukiverkosto. Etelän leiriin ei mennyt rahaa, joten sekin auttaa.

Hyvän mielen kisa Kalevan kisoissa parhaimmillaan seitsemänneksi sijoittunut Puputti kilpaili sunnuntaina Pajulahden kutsukisassa, johon otettiin mukaan urheilijoita Lahden alueelta ja valikoidusti muilta mailta. Hän sijoittui 800 metrillä neljänneksi ajalla 1.55,90, joka on 23-vuotiaan juoksijan kovin hallinoteeraus. Pajulahdessa tosin kierrettiin ylipitkää 330 metrin rataa, joten halliennätystä siitä ei kirjattu.

Tenholassa varttunut Tuomas Puputti, tässä numero 13 rinnassaan, on laittanut talvella pökköä pesään ja tossua toisen eteen. -Kisasta jäi hyvä mieli. Yleensä ensimmäinen startti sujuu nihkeästi, mutta nyt oli freesiä menoa ja pystyin hyvin haastamaan. Harmi, että hieman hyydyin viimeisellä 50 metrillä ja tuli pari kaveria ohi. Vähän erikoista oli tuolla radalla kyllä juosta ja vauhdinjaostakin tuli erilainen. Hyvin se meni, mutta mieluummin kilpailen 200 tai

400 metrin radoilla, Puputti tuumii. Hallikauden kisakalenteria on saanut miettiä kieli keskellä suuta. -Epävarmuutta on ollut koko hallikauden suhteen, mitä kisoja pidetään ja mihin pääsee mukaan. Joku kisa oli paikallaan tähän kohtaan saada, jotta nähdään, missä mennään. Pajulahteen saatiin jänis

ja hyvä porukka, hän sanoo.

Kyseenalainen kisa Hallikauden jatkonäkymistä Puputilla ei ole tarkempaa tietoa ja tautitilanteen kehittyminenkin siihen vaikuttaa. SM-hallit käydään Jyväskylässä kahden viikon kuluttua ja niiden ympärille on noussut älämölöä. Lähtökohdat nähdään epä-

tasa-arvoisina, kun osa urheilijoista on pystynyt harjoittelemaan hyvin ja osa heikommin. Lisäksi koronan leviämisalueilta tulevilta urheilijoilta vaaditaan alle 48 tuntia vanha negatiivinen testitulos. Kaiken kukkuraksi väki on kerääntymässä Jyväskylään, missä on ollut koronan kanssa kiipeliä. -SM-hallien järjestäminen on tässä tilanteessa aika kyseenalaista. Kaikki eivät ole pystyneet harjoittelemaan normaalisti ja joiltakin vaaditaan testitulos, toisilta ei. Enkä tiedä onko muutenkaan järkevää pitää tämän kokoluokan kilpailua, mikä liikuttaa isoa porukkaa. Olisi ehkä parempi järjestää Pajulahden tapaisia pienempiä kisoja, Puputti miettii. Hän empii vielä ilmoittautumistaan SM-halleihin, vaikka menohaluja olisi. -Ajattelin viettää kisoja edeltävän ajan Jyväskylässä, mutta en tiedä mitä se tarkoittaa testauksen suhteen. Jos testi pitää ottaa, niin se menee yksityiselle puolelle, sillä en ihan luota siihen että julkiselta saisi tuloksen ajoissa. Se on iso ylimääräinen kustannus, mutta siitä selviäisin kyllä. Täytyy nyt tarkkailla tautitilannetta ja omia tuntemuksia. Jos sinne lähden, niin juoksen 1.500 metriä, hän sanoo.

Nordcenter ja Ruukkigolf yhteiseen opetuspöytään (Raasepori) Nordcenter ja Ruukkigolf kulkevat käsi kädessä taloon täyteläiseen, missä pirteä pariskunta jo intoa puhkuen odottaa yhteisiä seikkailuita. Åminneforsin golfpyhättö ja Pohjankurun kolopallokeidas tulevat järjestämään kentillään opetustoimintaa samasta lähteestä käsin, kun naapurukset solmivat sopimuksen Minni & Roope Golf Schoolin kanssa. Minea Blomqvist-Kakon ja Roope Kakon perustama yritys on pyörittänyt toimintaa Siuntiossa Pickala Golfissa ja laajentaa nyt reviiriään Raaseporiin. Opetusta tullaan tarjoamaan jäsenille, junioreille ja uusille lajin aloittajille. Nordcenter ja Ruukkigolf ovat tehneet jo muutenkin yhteistyötä ja kun kumpikin kaipasi prota eli golfopetuksen ammattilaista, niin ilmoille heitettiin yhteishaku. -Omalla alueellamme ei ole ammattilaisia joita voisi tehtävään ajatella, joten teimme julkisen haun. Yhdellä kentällä ei tarvita opetusta niin paljon, mutta kahdella kentällä riittää jo enemmän töitä. Vaihtoehtoja oli useampia, mutta keskusteluja käytiin lopulta vain Minni & Roope Golf Schoolin kanssa, Nordcenterin toimitusjohtaja Antti Ahti kertoo.

Hyvä paketti Päävastuu opetuksesta lankeaa kokeneelle PGA prolle Harri Murtoselle, kun taas putiikin perustaja Blomqvist-Kakko tulee näkymään kentillä enemmän yritystapahtumissa, asiakastilaisuuksissa ja eri teemoilla värjä-

Yhteen hiileen. Antti Ahti (vas.), Minea Blomqvist-Kakko, Harri Murtonen ja Nina Sampakoski hyppäsivät samaan veneeseen. tyissä tempauksissa. Roope Kakko puolestaan keskittyy yhä peliuraansa, mutta piipahtaa Nordcenterissä harjoittelun ja pelaamisen merkeissä. -Kaksi asiaa nousi heidän paketissaan ylitse muiden. Toinen on Harrin pitkä kokemus ja osaaminen, toinen taas Minnin innostava ja mukaansatempaava persoona. Hänellä riittää ideoita ja virtaa, Ahti toteaa. Tyytyväisyyteen oli aihetta myös Ruukkigolfissa, joka

joutui päästämään irti suositusta opettajastaan Jouni Simanaisesta. -Jounilla oli valmennuksen taso todella korkealla ja hän teki paljon hyvää junioritoiminnallemme. Olemme erittäin onnellisia tästä ratkaisusta, sillä Harri on pätevä ja pidetty tyyppi. Tässä on toki kyse muustakin kuin pelkästä valmennuksesta, sillä yhteistyö kattaa isomman kokonaisuuden, Ruukkigolfin toimitusjohtaja Nina Sampakoski sanoo. Pääpaino opetuksessa

tulee olemaan Nordcenterissä. -Ruukissa on junioritoiminta voimissaan ja Harri tulee vetämään joka keskiviikko harjoitukset kilpajunnuille. Muut päivät katsotaan kysynnän mukaan, Sampakoski kertoo. Golfkoulu on saanut Pickala Golfin junioriosaston lentoon ja nostetta toivotaan myös Raaseporiin. -Toiveena on nostaa junioritoiminta uudelle tasolle ja saada perheet vahvemmin mukaan. Meillä on sen toteuttamiseen huippuolosuhteet ja

-osaamista, eivätkä harrastamisen kustannuksetkaan ole kasvamassa, Ahti toteaa.

Paluu juurille Blomqvist-Kakolle kyseessä on melkeinpä paluu juurille. -Voisi sanoa, että käytännössä Roope ja minä aloitimme golfinpeluun Nordcenterissä. Isälläni on ollut siellä osake alusta asti ja myös Roope on tutustunut paikkaan isänsä kautta. Ensimmäiset golfkierrokseni olen pelannut

Nordcenterissä ja sieltä on paljon hyviä muistoja, Minni kertoo. Kahden lapsen äiti lopetti hienon ammattilaisuransa viime kesänä keskittyäkseen perheeseen, golfkoulun toimintojen koordinoimiseen ja valmentajan ammattitutkinnon työstämiseen. Hän näkee Raaseporissa kivan kaksikon. -Nordcenterissä on huippukentät ja upea miljöö, Ruukissa taas tehdään mielettömän hienoa juniorityötä kauniissa ympäristössä. Eri vahvuuksilla toimiminen on rikkaus, josta voimme ammentaa. Golfin harrastamisen suosio on lisääntynyt valtavasti ja tehtävämme on innostaa mukaan mahdollisimman monia ihmisiä. Toivottavasti meidät otetaan avosylin vastaan, Minni toteaa. Murtosta hän kehuu mukavaksi hepuksi, jonka osaavissa käsissä pelaajilla on hyvät oltavat. -Opetustoiminnalla on tärkeä rooli kentillä ja toivon, että ihmiset lähtevät rohkeasti mukaan. Pikkalassa aloittaessamme jäsenistä vain viisi prosenttia käytti opetuspalveluita. Vaikka golf on hauskaa, niin se on myös vaikea ja haastava laji, jossa riittää opittavaa. Harri osaa opettaa niin kilpapelaajia kuin aloittelijoitakin ja hänellä on yhä palavaa intohimoa lajiin, kuten minullakin, Minni sanoo. Into suorastaan pursuaa Blomqvist-Kakon puheesta. -Varmasti siinä kuuluu se, että olen vähän aikaa sitten aloittanut yrittäjä, jolla ajatus raksuttaa. Draivia piisaa ja uusia ideoita tulee koko ajan.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.