EU 25 / 29.3.2015 su

Page 6

6 - Nro 25 Sunnuntaina maaliskuun 29. pnä 2015 .

Perussuomalaiset ajavat Hanko-Hyvinkää -radan sähköistämistä Uudenmaan Perussuomalaiset ajavat seuraavalla eduskuntakaudella Hanko-Hyvinkää -radan sähköistämistä. Nykyaikaistamalla rataosuus mahdollistetaan rantaradan ja pääradan välinen henkilö- ja tavaraliikenne tehokkaaksi ja toimivaksi poikittaisliikenteeksi. Uusittavan rataosuuden vaikutusalueen välittömässä läheisyydessä asuu tällä het-

kellä noin 100 000 ihmistä ja sijaitsee satoja yrityksiä. Muuttoliikenne radan vaikutusalueelle kasvaa jatkuvasti. Uudenmaan perussuomalaiset kannattavat kaavoittamista ja rakentamista jo olemassa olevan radan läheisyyteen. Radan sähköistäminen avaa myös alueen kunnille uusia mahdollisuuksia elinkeinoelämän ja kaavoi-

tuksen tehostamiseksi. Uudeltamaalta puuttuu tällä hetkellä kokonaan poikittaisrataliikenne, mikä vaikeuttaa merkittävästi työssäkäyntiä alueelta sekä yritysten toimintaa. Sähköistetty rata helpottaisi pääkaupunkiseudun ruuhkia työmatkaliikenteessä ja edistäisi yritysten tavaraliikenteen sujuvuutta. Nykyaikaistettu rataosuus

tarjoaa mahdollisuuden huomattavasti suurempaan asukastiheyteen sekä yritysten kasvupotentiaaliin tavarakuljetuksen nopeutuessa ja volyymien kasvaessa. Laitetaan pyörät pyörimään raiteita pitkin. Pekka M. Sinisalo Uudenmaan perussuomalaisten pj, HSL:n hallituksen jäsen

April soul jyräyttää huhtikuussa

Alueellinen kehitys muistettava Valtionvarainministeriön tuoreessa arviossa julkisen talouden alijäämä on kasvanut sen verran että sopeuttamistarve on jo kuusi miljardia euroa. Sekä kunnallinen talous että valtiontalous on vakavissa vaikeuksissa. Tämä tulee tarkoittamaan, että jo seuraavalla eduskuntakaudella tulemme näkemään isoja uudistuksia joilla on vaikutuksia myös paikallisesti. Isoin hanke on Sote-uudistus, sillä hallituksen loppumetreillä kaatunut jättihanke on käynnistettävä uudestaan. Tällä kertaa on varmistettava, ettei anneta sellaista esitystä joka rikkoo perustuslakia ja että sote-palvelut voidaan ohjata demokraattisesti. Alueellisten sairaaloiden

palvelut tulevat olemaan pöydällä ensi kaudella. Verotusta on kiristetty jo niin paljon hallituskauden aikana, ettei verotuksen kautta enää ole mahdollista paikata julkista alijäämää ilman, että vakavasti vaarannetaan meidän omaa tulevaisuutta kilpailukyvyn menettämisten kautta. Näin ollen on haettava sopeutuksia rakennemuutoksien kautta, sekä tarkoin harkittuja muutoksia, jotka tukevat yrittäjyyttä, vientiä ja kasvua. Velkaelvytykseen ei ole enää varaa, mutta kohdentamalla oikein ne vähäiset resurssit, jotka on käytettävissä, voimme kuitenkin luoda edellytyksiä alueelliselle kehitykselle. Poliittisesti on vaikeaa

luoda työpaikkoja muutoin kuin kehittämällä edellytyksiä yrittää ja luomalla mahdollisuuksia yritysinvestoinneille. Nyt esillä ollut datakaapelin liitos Hangon kautta on loistava mahdollisuus, joka toisi työpaikkoja Suomen etelään. Hanketta pitää tukea poliittisesti, jotta se toteutuu. Toinen tärkeä tavoite läntisellä Uudellamaalla, joka toisi edellytyksiä alueen yrityksille, olisi Hanko-Hyvinkää -radan sähköistäminen. Hallituskauden loppumetreillä saatiin muutama miljoona ”starttirahaa” hankkeelle, ja seuraavaan liikennepoliittiseen ohjelmaan olisi tärkeä saada hanke kirjattua, jotta hanke myös saadaan toteutettu kokonaisuudessaan.

Toinen tärkeä liikennehanke on rantaradan parantaminen ja toisen raiteen rakentaminen. Tämä lisäisi mahdollisuuksia työmatkaliikenteelle. Edellisellä kaudella Y-juna oli lakkauttamisvaarassa, mutta saimme Y-junalle lisäaikaa. Nyt olisi varmistettava, että myös lähijunaliikenne yhdessä IC-junaliikenteen kanssa jatkuisi. Seuraavalla hallituksella on edessään iso työ. Uudistuksien keskellä on huolehdittava, että läntisen Uudenmaan mahdollisuudet rakentaa hyvä tulevaisuus säilyy meidän omissa käsissämme. Niklas Andersson ehdokas eduskuntavaaleissa RKP

Lasten terveys vai teknologiayhtiöiden menestys Raaseporin koulutoimen johto ja sivistyslautakunta ovat päättäneet jälleen kerran, että kaikissa kaupungin kouluissa siirrytään tablettitietokoneiden ja langattoman verkon käyttöön. Ratkaisu on käsittämätön: on olemassa

satoja tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat langattomien laitteiden käyttämän mikroaaltosäteilyn olevan terveydelle vaarallinen. Erityisen vaarallista säteily on lapsille, sillä heidän aivoihinsa säteily tunkeutuu syvemmälle.

KOULUJA JA KURSSEJA

SKOLOR OCH KURSER

NYA KURSER MOPED må 30.3 / 16.00 BIL må 30.3 / 18.00 MC ti 31.3 / 17.00

kuljettajaopetus.fi/bilskolaholmberg

KORTTIKOULUTUKSET VEIKKOLASSA EA1, lumenpudotus, hätäensiapu, tulityö, työturva, SFS6002 Koulutuskalenterimme löydät osoitteesta: www.korttikoulu.fi Lisätiedot: asiakaspalvelu@korttikoulu.fi tai 046 553 0414 / Kari Huuhtanen

Uusi kurssi 1.4. auto klo 18.00 Ny kurs 2.4 bil kl. 18.00 Ny kurs 8.4 moped kl. 16.00 Uusi kurssi 9.4. mopo klo 16.00 Ny kurs 7.4 A1->A2 kl. 18.00 Uusi kurssi 14.4. A1->A2 klo 18.00 040 705 3099 0400 471 387 Prästmossegatan 6 Papinnevankatu 6

Karis/Karjaa

www.trexo.fi

Tutkimusten mukaan säteilyä imeytyy lasten aivokudoksiin 2-3 kertaa ja luuytimeen kymmenen kertaa enemmän kuin aikuisilla. Lasten säteilyttämispäätöstä on siksikin vaikea ymmärtää, että useat kaupunkimme koulupäättäjät ovat kertoneen tietävänsä säteilyriskeistä. Mikä kummassa voi olla heidän mielestään tärkeämpää kuin lasten terveys? Näyttää siltä, että päättäjät uskovat tablettien edistävän uuden teknologian käytön oppimista. Tietenkin alan yhtiöt väittävät kilvan, että lasten on opittava koulussa juuri nyt myynnistä olevaa teknologiaa. Kuitenkin yhtiöt tähtäävät kaikin voimin siihen, että kymmenen vuoden kuluttua, nykykoululaisten ollessa aikuisia, teknologia on jälleen kerran muuttunut. Toinen mahdollinen perustelu tablettipäätökselle on usko siihen, että langaton teknologia parantaa yleisesti oppimistuloksia. Pohjan kouluissa tabletteja on käytetty pari vuotta. Ne ovat tietenkin muuttaneet koulutyöskentelyä, mutta oppivatko lapset paremmin verrattuna muihin kouluihin? Tätä ei ole tietääkseni selvitetty. Epäilen suuresti onko parannusta tapahtunut. Jotkut muualla tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että tabletit kohta niiden käyttöönoton jälkeen parantavat oppimistuloksia. Pitkän tähtäyksen vaikutuksista ei sen sijaan ole mitään tutkimustietoa. Kuten kansainvälisessä keskustelussa on tuotu esiin, tabletilla saavutetut tulokset voivat kuitenkin johtua siitä, että ne uusina juttuina kiehtovat lapsia. Mitä sitten kun ne ovat jo aivan normaaleja? Tabletin myötä

Paikallinen Billnäs Music Factory saa huhtikuussa nimekkäitä vieraita, kun Maarit ja Sami Hurmerinta ovat mukana Karjaalla järjestettävässä April soul- tapahtumassa.

opetus muuttuu usein oppilaiden itsenäistä työskentelyä korostavaksi, jolla voi olla vaikutuksia oppimiseen. Jokin toinen muutos – esimerkiksi montessorikouluista lainattujen menetelmien käyttöönotto – voi johtaa samaan. Tablettien terveydellisten riskien sivuuttamisen syynä voi myös olla epäilys, että tuhannet mikroaaltosäteilyn vaaroista varoittavat asiantutkijat ovat väärässä. Ehkä kyseessä on esimerkiksi jonkin vihamielisen ulkovallan organisoima propagandakampanja, jonka tarkoitus on heikentää Suomen asemaa mikroaalto-osaamisen kärjessä. Järkiperäisen päätöksenteon lähtökohta on ilman muuta kaiken tiedon epävarmuus ja monenlaisten erehdysten mahdollisuus. Olennaista on kuitenkin tarkastella erityyppisten erehdysten seurauksia. Jos Raasepori kieltäytyy terveyssyistä koulujen langattomasta teknologiasta, ja osoittautuukin, että tabletit ovat täysin harmittomia, seurauksena on ehkä pieni viivästyminen jonkun oppilaan oppimisessa ja mahdollisesti havaittava aleneminen jonkin pörssiyhtiön osakekurssissa. Sen sijaan jos kaupunki ottaa käyttöön langattoman kouluverkon uskoen teknologian turvallisuuteen, ja osoittautuukin, että vaaroista varoittavat olivatkin oikeassa, monen lapsen terveys on peruuttamattomasti menetetty ja moni tuleva aikuinen kuolee ennenaikaisesti syöpään. Luulisi, että jokaisen sivistyneen päättäjän on helppo tajuta, millaisen erehdyksen riskin voi ottaa ja millaista erehdystä on kaikin keinoin vältettävä. Olli Tammilehto

Maarit ja BMF yhteiskeikalla Karjaalla (Raasepori) Paikallinen ”pajavasarasoulia” soittava Billnäs Music Factory saa nimekkäitä vieraita, kun Maarit ja Sami Hurmerinta ovat mukana lauantaina 11. huhtikuuta järjestettävässä April Soul-tapahtumassa Karjaan palokunnantalolla. -Olemme noin kahden vuoden ajan tehneet töitä saadaksemme Maaritin keikkavieraaksemme ja solistiksemme, BMF:n rumpali ja tapahtuman toinen järjestäjä Timo Oksanen kertoo. Idea syntyi heti jo edellisen solistivieraan, Sami Saaren kanssa vuonna 2012 pidetyn yhteisesiintymisen jälkeen. Vain elämää -televisio-ohjelma toi Maaritille kuitenkin keikkakiireitä samoin kuin vuonna 2013 ilmestynyt uusi albumi. Pitkällisten aikatauluneuvotteluiden jälkeen löytyi vihdoin sopiva päivä tälle keväälle. -Tämä tulee olemaan mahtava kokemus myös meille bändiläisille. Pääsemme säestämään todella pitkän linjan ammattilaista ja upeaa laulajaa, jonka ensilevy julkaistiin jo vuonna 1973. Lisäksi

on kunnia saada soittaa yhden suosikkikitaristini Sami Hurmerinnan kanssa, BMF:n kitaristi Jukka Peltola hehkuttaa. BMF odottaa tapahtuman kiinnostavan kauempaakin Karjaalle tulevia Maarit-faneja. Tapahtuman yhteydessä karjaalaiset ravintolat KW ja Köttkontrollen valmistavat erityisen April soul -menun, jonka voi käydä nauttimassa ennen musiikkiviihdettä. Raaseporin vuoden 2013 kulttuuripalkinnon saaneet Oksanen ja Peltola lupaavat, että keikalla kuullaan Maaritin rakastetuimpia kappaleita vuosien varrelta. Illan toinen osa muodostuu Billnäs Music Factoryn soul-ohjelmistosta bändin omien laulajien Pia Åkerfeltin, Agneta Falckin, Josefina Jäkälän, Henka Kanervan, Jäxe Jäkälän ja Nylli Nyströmin esittäminä. Illan aloittaa lohjalainen KatiMarica. Ennakkolippuja April Souliin myyvät Karjaalla Wild Shoe sekä KW ja Köttkontrollen. Tammisaaressa lippuja löytyy Wild Shoesta, Lohjalta Säästötalo Latvalasta ja Salosta Pop Shopista.

Bergman jatkaa motoristien puheenjohtajana (Raasepori) Moottoripyöräkerho Ekenäs-Tammisaari touring mc:n puheenjohtajaksi valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa Pentti Bergman, nyt kolmannen kerran. Muut johtokunnan jäsenet ovat Robert Lindholm (varapj.), Olavi Rantala (siht.), Karl Lindström, Kristian Karen, Ralf Nordström, Mikael Hindström, Jan-Peter Svennblad ja Fred Lindström. Yhdistyksen vuoden päätapahtuma on toukokuun lopussa järjestettävä 12. Ruukinkierros. Viime vuonna tapahtumaan osallistui kaikkiaan 738 motoristia.

Yhdistyksen toiminta jatkuu tänä vuonna muutoinkin entiseen tapaan, ohjelmaan sisältyy ulkomaanmatkoja, osallistumisia kotimaisin kokoontumisajoihin, tiistaiajot, jne. Yhdistyksellä on noin 150 jäsentä. Kokouksen yhteydessä järjestetyssä keskitalven iltajuhlassa tyhjennettiin runsas palkintopöytä ansioituneille jäsenille ja ruokailtiin mukavassa hengessä iltamyöhään asti. Kerhon vuoden km-kunkku on Lars Hägn, 23.000 km, ja vuoden toimitsija P. Bergman. J-P. Svennblad

Vain kolme aloitetta kesken (Inkoo) Inkoon kunnanvaltuustolle annetaan tiedoksi varsin lyhyt luettelo keskeneräisistä ja edelleen valmistelussa olevista aloitteista. Keskeneräisiä aloitteita on vain kolme ja ne koskevat lähiruoan käyttä-

mistä julkisissa elintarvikehankinnoissa (vuodelta 2013), Merituulen koulun peruskorjausta koskevaa ulkopuolista selvitystä (vuodelta 2013) ja korotettujen suojateiden rakentamista Inkooseen (vuodelta 2014).


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
EU 25 / 29.3.2015 su by Etelä-Uusimaa - Issuu