Nro 71 Sunnuntaina syyskuun 14. pnä 2014 - 5 .
su 14.9. klo 16.00
Pohjan Dagapuiston kivi pitää muiston elossa (Raasepori) Pohjan kirkon ja entisen kunnantalon välissä sijaitsevaan puistoon on pystytetty muistokivi muistuttamaan ruotsalaisen Daga Härad -kihlakunnan avustustoimista sotavuosina. Yli 60 vuotta sitten perustetun Dagapuiston luonnonkiviseen muistomerkkiin on ikuistettu ruotsiksi dagalaisen Ragnar Strömbergin sanat vuodelta 1945: “Meidän on autettava ja teemme sen mielellämme”. Puisto muistuttaa pysyvästi Pohjan kunnan Ruotsista saamasta materiaaliavusta sotavuosina 1939-45 ja sen jälkeen. Daga Härad oli 1940-luvulla Pohjan ystävyyskunta. Sen kanssa syntyi sekä henkilökohtaisia että yhdistysten välisiä yhteyksiä, joista osa on säilynyt aina näihin päiviin. Ystävyyskunta lähetti Pohjaan sotavuosina vaattei-
Kirkkojärven rantaan ei tehdä laituria (Raasepori) Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto ei halua venelaituria Kirkkojärven rantaan Karjaan kirkon luokse. Kirkkovaltuuston jäsenen Irja Bergmanin ehdottama hanke ei ole neuvoston mukaan taloudellisesti realistinen eikä tarkoituksenmukainen. Bergman ehdotti aloitteessaan tarpeeksi suurta laituria soutuveneille, kanooteille, pienille moottoriveneille ja vieraskäyttöön. Rahat rakentamiskus-
–
ta, kenkiä ja kuivamuonaa. Pohjaan perustettiin sen johdosta nk. Daga-toimikunta, joka järjesti ja vastasi avun jakamisesta. Toimikunta esitti vuonna 1946, että kunnan ja seurakunnan vuotta aiemmin kirkon vierestä ostama alue kaavoitettaisiin puistoksi, joka nimettäisiin ystävyyskunnan mukaan muistuttamaan Pohjan saamasta avusta. Puisto luovutettiin toimikunnalle vuoden 1951 heinäkuussa. Pohjan entinen kunnanjohtaja Gretel Johansson ja Börje Sjöblom tekivät vuonna 2010 aloitteen muistokivestä, sillä tieto puiston historiasta ja nimestä halutaan välittää myös jälkipolville. Alun perin muistokivi oli tarkoitus paljastaa jo vuoden 2011 kesällä, jolloin puisto täytti 60 vuotta. Muistokiven paljastus lykkääntyi eri syistä, mutta saatiin toteutumaan viimein viime viikonloppuna.
Dagapuiston luonnonkivi laattoineen muistuttaa sotavuosiin ulottuvasta historiasta. Puisto on nimetty Pohjan kuntaa 1940-luvulla auttaneen ruotsalaisen ystävyyskunnan mukaan.
tannuksiin olisi saatu aloitteen mukaan laiturivuokrista. Tätä ei kuitenkaan pidetä realistisena, sillä laiturin rakentaminen edellyttäisi alueen laajaa kunnostamista ja suurentamista. Tämä taas
voisi hankaloittaa kasteluveden pumppaamista Kirkkojärvestä hautausmaalle nykyisillä laitteilla. Laituri lisäisi myös liikennettä alueella ja ainoa tieyhteys paikalle kulkee hautaus-
KARJAAN URHEILUPUISTOSSA www.bk46.fi
maan kautta. Kirkkoneuvoston mukaan liikenne ei sopisi hautaustoimilain säädöksiin, joiden mukaan hautausmaata on hoidettava sen arvoa vastaavalla ja vainajien muistoa kunnioittavalla tavalla.
ville! h a k e l Tu Kom på kaffe! ma-pe 8-17 må-fre la 10-17 lö
Borgbyntie 2 Borgbyvägen, 10440 Bollstad Puh. (019) 241 1674 Tel.
www.backers.fi
LOUNASTARJOUS
LUNCHERBJUDANDE
LA 13.9. LÖ KLO 12-(16) KL. Leivinuunissa yön yli haudutettu I bakugnen över natten stuvad
ENTRECÔTE
14 €
Limousinliha / Limousinkött
Murea naudan etuselkä tai lapa Mör framrygg eller bog av nöt Suomi/Finland
895 kg
Kariniemen
Broilerin paistisuikaleet Stekstrimlor av broiler
Karjaan Hammas
ma - ke/må - ons 8.-10.9.2014
ALKUVIIKON EDULLISET FÖRMÅNLIGT I BÖRJAN AV VECKAN
HK Uunilenkki / Ugnslänk 400 g (2,50 kg)
250 -300 g (7,96-6,63 kg)
199
100
Burgeri Burgare
Maksamakkara Leverkorv
100 g (5,90 kg)
150 g (6,67 kg)
kpl/st.
kpl/st.
pkt
pkt
Ann Haglund Pirkko Grönroos Sarah Gustafsson
HK
Suuhygienisti
Tuula Starck-Schreiber Kauppiaank. 11, KARJAA. Puh. 019 231 033.
Snellman
059
100
Apetit
Apetit
Vihannessekoitus Grönsaksblandning
Keittojuurekset Sopprötter
250 g (1,60 kg)
200 g (2,00 kg)
200
200
5 kpl/
5 kpl/
st.
st.
Oululainen Reilu
Puolukat/Lingon
(2,00-1,82 kg) kpl/st.
Suomi/Finland raj. erä / begr. parti ltk låda
Viipaleet Skivor 500-550 g
5 kg (4,18 kg)
100
Mallisto vaihtuu.
PALJON UUSIA KENKIÄ!
Tule tekemään löytöjä! www.wildshoe.fi
2090
Valio
Meillä voit myös veikata! Hos oss kan du även tippa!
Arkijogurtti Vardagsyoghurt i Tiista g Tisda
1l
100 prk/brk
Tervetuloa edullisille ostoksille! Välkommen på förmånliga uppköp!
jopa Bonus t.o.m. 5%
Hangonkyläntie 18 Hangöbyvägen (019) 248 6067 Facebook “f ” Logo
Hanko / Hangö
OUTLET MYYMÄLÄ KARJAA, Malmkulla, Ensikuja 2. Ark. 11-18, la 10-15
Avoinna Ma-pe Öppet Må-fre
market@tommens.fi
9-21
La Lö
830 . -18
Su Sö
12-18
CMYK / .ai
Facebook “f ” Logo
CMYK / .ai