6 - Nro 42 Sunnuntaina kesäkuun 1. pnä 2014 .
Korkeampia tarjouksia odotetaan
Villa Ormnäsin asemakaava muuttuu (Raasepori) Kaupunki keskeyttää Tammisaaressa sijaitsevan Villa Ormnäsin myynnin asemakaavamuutoksen ajaksi. Museota aiemmin palvelleen ison suojellun puurakennuksen hintapyyntö on 640.000 euroa. -Kaupunki on saanut muutaman tarjouksen, mutta ne ovat olleet liian alhaisia, koska kiinteistö ei sovellu nykyisessä kaavassa asumiseen ja siksi se on muutettava, puheenjohtaja Anders Walls (r) kertoo.
Konttoripäällikkö Christian Österlund saa iloita työkavereidensa kanssa uusista, toimivista ja valoisista tiloista Kauppiaankadun varrella. Myös asiakastapaamisiin on saatu omat tilat pankin omassa liikehuoneistossa.
(Raasepori) Tammisaaren Säästöpankissa Karjaalla saatiin juhlistaa uusien toimitilojen avajaisia kuluneella viikolla. Muuttomatka oli Kauppiaankadun varrella vain noin sata metriä uuteen Elina Kurjenkadun kulmauksessa sijaitsevaan kerrostaloon. Tammisaaren Säästöpankki avasi Karjaalla 13 vuotta sitten. Vuokralta päästiin
omiin toimitiloihin jo maaliskuussa. Avajaiset yhteistyökumppaneille järjestettiin vasta nyt, kun kaikki uudet kalusteetkin oli saatu paikoilleen konttoriin. -Tilat ovat hieman aiempaa suuremmat, käytössämme on noin 150 neliömetriä, jotka on yhdistetty kahdesta katutason liiketilasta. Uuden konttorin tilaratkaisu on selvästi parem-
pi meidän tarpeisiimme ja asiakastapaamisiinkin on nyt enemmän tilaa, konttoripäällikkö Christian Österlund sanoo. Hän huomauttaa myös, että kassapalvelut ovat avoinna aina pankin aukioloaikoina. Tiskillä on valmius kahteen palvelupisteeseen. Tammisaaren Säästöpankin yhteistyökumppani kiinteistönvälityksessä on Sp-koti Raasepori.
uonna 1988 syntynyttä raaseporilaista miestä V epäillään törkeästä rattijuopu-
Poliisipartio puhallutti miehen maanantaiaamuna kello 10 tienoilla Åminneforsissa.
Puhalluskoe paikan päällä antoi tuloksen 0,87 mg/l ja tarkkuusalkometrikoe poliisiasemalla 0,76 mg/l.
(Raasepori) Karjaan työvoimatoimiston säilyttämisestä viime vuoden lopulla tehty kansalaisaloite on johtanut Raaseporin kaupungin selvitykseen oikeuskanslerinvirastolle. Martti Leskelä teki helmikuussa kantelun, koska hänelle ei ollut ilmoitettu kansalaisaloite.fi -verkkopalvelun kautta jo lokakuun 8. päivänä tehdyn aloitteen johdosta suoritettuja toimenpiteitä. Oikeuskanslerinvirasto pyysi toukokuun alussa kaupunkia toimittamaan tarpeellisen selvityksen kantelun tutkimiseksi. Kaupunki toteaa,
Ford Focus 1.6 100 Trend Design Wag. 55 tkm -11 15.900 €
Ford Focus 1.6 100 Trend Design Wagon 59 tkm -10 15.900 €
Audi A4 1.9 TDi Avant 5-ov. 249 tkm -04 8.900 €
Audi A4 Sedan 2.0 TDi DPF Business A 54 tkm -10 28.400 €
asemakaavan muutos, jonka kaupunginhallitus voi vahvistaa. Pysyvän asumisen sallivan kaavamuutoksen tekemisellä todetaan olevan myös kiire. Myyntiä jatketaan, kun uusi asemakaava on hyväksytty. Rakennuksessa on pinta-alaa lähes 900 neliömetriä. Rakennus valmistui vuonna 1885 kesäasunnoksi. Kaupungin omistukseen talo tuli 1960-luvulla. Kiinteistön hoito ja siivous ovat maksaneet noin 49.000 euroa vuodessa.
Raasepori selvittää oikeuskanslerille
Säästöpankki uusissa omissa tiloissa
muksesta.
Nykyisessä kaavassa Villa Ormnäsillä on merkintä KL1, mikä tarkoittaa liikerakennusten korttelialuetta. Kiinteistön varteenotettavin ostajaehdokaskin lienee jo selvillä, sillä kiinteistön todetaan olevan aivan leirintäalueen ja ravintolan vieressä. “Rakennusta käytetään tulevaisuudessa luultavasti majoitukseen matkailukaudella, mutta myös pysyvämpään asumiseen“, asian valmistelussa mainitaan. Kyseessä on vähäisempi
että syksyllä aloitteita varten avatussa verkkopalvelussa oli aluksi ongelmia ja kaupungin saamat ilmoitukset kansalaisaloitteista ontuivat. Sen vuoksi kansalaisaloitteiden käsittely viivästyi syksyllä 2013. Leskelän kansalaisaloite oli päivitetty aloiterekisteriin marraskuun 11. päivänä, eli yli kuukausi aloitteen jättämisen jälkeen. Kaupungin kirjaamossa aloite rekisteröitiin tammikuun lopussa. Aloitteentekijälle toimitettiin pöytäkirjan ote vastauksesta sähköpostitse maaliskuussa. “Kaupungin kirjaamolle
on selvennetty keväällä kansalaisaloite.fi -palvelusta tulleiden ilmoitusten periaatteet, minkä johdosta palvelu on alkanut toimia“, kaupunginhallitus toteaa. Asia ei näin ollen aiheuta lisätoimia. Aloitteentekijä vaati, että kaupunki tekee kaikkensa estääkseen Karjaan työvoimatoimistopalvelujen lakkauttamisen ja palvelujen siirtämisen Tammisaareen. Kaupunki totesi kyseessä olevan valtiollinen palvelu, ja toimistoverkosto uusittiin työ- ja elinkeinoministeriötä sitovan valtakunnallisen kehittämistyön mukaisesti.
Ford Focus 1.6 100 Trend Wa- Ford Mondeo 1.6 EcoBoost S/S gon 77 tkm -09 14.900 € Edit. Wag. 12 tkm -13 28.700 €
Vaihtoautolla vaikkapa Prahaan! Honda Civic 1.4i S 5-ov. 109 tkm -04 7.400 €
Mazda3 1.6 Classic 5-ov. 154 tkm -05 6.900 €
Lisää vaihtoautoja osoitteessa www.vnbauto.fi
Mercedes-Benz Vito 112 CDi Mercedes-Benz C 180 4-ov. 157 tkm -00 3.900 € Umpi 2.7 148 tkm -03 7.500 €
Vaihtoautokorko 2,9 % Mitsubishi L200 Pick Up 4x4 165 tkm -03 11.900 €
Renault Clio Sport Tourer 1.2 TCe Exp. 120 tkm -11 9.900 €
Toyota Auris 1.6 Dual VVT-i Škoda Yeti 1.2 TSi Adventure -09 12.800 € DSG 35 tkm -11 20.900 € 5-ov. 116 tkm
VW Passat Variant Alltrack 2.0 Volvo V50 1.6D DRIVe Momen-10 18.900 € TDi 4WD A 69 tkm -12 43.500 € tum 123 tkm
Mats Danielsson Jussi Laaksonen Patrik Enberg
040 703 7784 0400 650 650 0500 672 637
Avausmaksu 187 € sekä laskutuslisä 9 €/kk.
Škoda Superb Combi 2.0 TDi Renault Megane 1.6 Dynamique 5-ov. 217 tkm -02 1.400 € 4x4 Eleg. 210 tkm -10 21.400 €
Aurinkomatkojen 300 euron lahjakortti kaupan päälle! Koskee yli 5000 euron vaihtoautoja.
Volvo V60 T4 Ocean Race A 22 tkm -12 37.900 €
Volvo V70 D3 Momentum Aut. 82 tkm -11 32.900 €
VNB-Auto est. 1964
Toyota Avensis 2.0 D-4D Linea VW Golf 1.6 First 3-ov. A 75 kW Sol 4-ov. 101 tkm -09 13.900 € 304 tkm -99 1.900 €
Volvo V70 D4 Summum Aut. Volvo XC90 2.5T AWD 7-h. Aut. 206 tkm -13 27.800 € 155 tkm -04 19.900 €
Ekeröntie 10, 10600 Tammisaari puh. 0207 458 400 www.vnbauto.fi
Automyynti ark. 9-17, la 10-14 Huolto ark. 7.30-16 Varaosat ark. 7.30-16