voimalakirja

Page 136

Koska Risto oli jo varsin taitava rumpujen soittaja, niin soitimme hänen kanssaan myös valmiita, “oikeita” kappaleita, kuten Kuurankukka ja Rasmuksen Chill. Lisäksi Risto kiinnostui soittamaan kosketinsoittimilla kuvionuoteista. Soitimme esimerkiksi kappaletta Meksikon pikajuna, ja huomattavaa oli, että kuvionuoteista soittamiseen Risto kykeni nopeasti keskittymään. Samansuuntaista huomasin myös muilla vilkkailla pojilla. Tässä vaiheessa Riston keskittymiskyky oli jo hieman parempaa ja äidin leikkaus oli ohi. Liikunnalliset leikit ja pelit tulivat lisäksi näihin aikoihin terapiaan ja pelasimme sekä ilmapallolla että jalkapalloa. Kymmenen terapiakäynnin jälkeen parempi keskittymiskyky alkoi näkyä. Esimerkiksi tenniksen pelaaminen ilmapallolla auttoi osaltaan, koska siihenkin tarvitsi tarkkavaisuutta. Yhteistapaamisessa vanhemmat toivat esiin, että vaikka keskittymiskyvyttömyyttä oli, niin se oli vähentynyt äidin sairaalasta pääsyn jälkeen. Risto oli ruvennut myös kuuntelemaan nuorisomusiikkia kotonakin ja idoleita oli tullut, joka kertoi osaltaan iänmukaisesta kehityksestä. Voimala-käyntejä päätettiin vanhempien toivomuksesta jatkaa vanhoin tavoittein, mutta pääpainon ollessa keskittymiskyvyn kehittämisessä. Yhteistapaamisen jälkeiset neljä käyntiä kevään aikana sujuivat edelleen siten, että Risto innostui laajentamaan musiikillista ilmaisuaan ja hän esimerkiksi lauloi. Keskittyminen erilaiseen toimintaan tuntui paranevan kerta kerran jälkeen. Kevään viimeisellä kerralla Risto toi kukkia ja kiitti käynneistä ja kysyi, jatkuvatko nämä syksyllä, kun näistä on ollut hyötyä koulussa. Tapasimmekin sitten vielä koko syyskauden ajan, koska Risto oli jo kesällä odotellut terapiakäyntien jatkumista. Kesä oli äidin mukaan mennyt mukavasti. Risto oli kasvanut kesän aikana ja oli jo isomman pojan oloinen. Syksyn ensimmäisellä kerralla hän oli innokas soittamaan rumpuja ja hän vaihteli rohkeasti erilaisia rytmejä ja soitti voimakkaastikin. Ero oli aikamoinen verrattuna vuotta aikaisempaan arkuuteen, jolloin hän esimerkiksi pelkäsi soittaessaan kuuloaan ja huolehti siitä hieman turhan paljon. Syksyn aikana Riston olemisessa näkyi selkeää jäsentymistä ja hän pystyi paremmin keskittymään yhteen aloittamaansa asiaan. Hän tarvitsi siihen kuitenkin edelleenkin ajoittain tukea. Syksyn tunnelmissa korostui Riston hyväntuulisuus ja hän avautui keskustelemaan myös enemmän sanallisesti. Viimeisellä tapaamiskerralla Risto halusi minun pelaavan oikeasti hänen kanssaan tennistä ja haastoi minut peliin. Näin teimmekin ja viimeiseen tapaamiseen varasimme tennishallista vuoron. Hampaat irvessä ei pelannut kumpikaan ja yhteisestä tenniksen pelaamisesta tuli molemmille mukava tapa lopettaa terapiakäynnit. Viimeisessä vanhempien tapaamisessa, johon Risto ei itse halunnut tulla, puhuttiin, miten oli mennyt ja miten edetä tulevaisuudessa. 136


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.