Voimalassa tehdään työtä sydämellä Lipponen K ja Vataja S (2007). Lasten ja nuorten voimala. Monimuotoista perhekuntoutusta kehittämässä. 204 s. Osuuskunta Toivo. "No kun täällä puhutaan erilailla" oli 13-vuotiaan näkemys siitä, miksi voimavarasuuntautunut kuntoutus hänen kohdallaan onnistui Lasten ja nuorten Voimalan terapiakäynneillä. Voimala puolestaan on onnistunut työssään psykososiaalisista ongelmista kärsivien lasten ja nuorten parissa juuri siksi, että sen työntekijät ovat osanneet puhua erilailla. Vasta ilmestynyt, yli 200-sivuinen kirja Lasten ja nuorten Voimala, monimuotoista perhekuntoutusta kehittämä s sä kertoo Voimalan työntekijöiden suulla tästä toisella tavalla puhumisen taidosta. Kirjaan on koottu 15 eri kirjoittajan voimin tusinan verran artikkeleita käytännön työstä, jonka avulla on autettu 1200 elämänsä alussa olevan ihmisen ongelmaista alkutaivalta. Kirjoittajat ovat tehneet työtään jossakin Voimalan neljästä eri toimipisteestä, jotka sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Kotkassa ja Oulussa. Lasten ja nuorten Voimala on Osuuskunta Toivon vuonna 2000 käynnistämä ja Kelan rahoittama hanke, joka tarjoaa voimavarasuuntautunutta terapiaa ja moniammatillista perhekuntoutusta 5-25-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kohderyhmään kuuluvat myös vaikeuksissa olevien perheet ja lähiverkostot. Perhekuntoutus auttaa niin koulunkäynti- ja opiskeluvaikeuksissa olevia kuin psykososiaalisiin umpikujiin ajautuneita. Voimala-hankkeen johtaja, lastenpsykiatri Sara Vataja kirjoittaa esipuheessa, että kirjan kokoaminen on ollut keino raportoida ja tehdä näkyväksi yli kuusi vuotta sitten käynnistyneen kokeilun työtä. "Voimala-hanke on ollut rikas oppimisprosessi, joka jatkuu edelleen. Tätä prosessia varten olemme halunneet kirjoitusten avulla tallentaa sitä hiljaista tietoa, joka on onnistumisten taustalla." Kirjassa ei pyritä antamaan kuvaa toimintamallista, jota voisi yleispätevänä monistaa jokaiseen tarpeeseen. Kirjan artikkelit kuvaavat sen sijaan kirjoittajien omia näkökulmia työhön, joka on monissa tapauksissa äärimmäisen haastavaa ja vaativaa. Asiakkaiden kokemukset Voimala-käynneistä ovat olleet hyvinkin myönteisiä. Terapiaan osallistumisella on usein ollut vanhempien mielestä alkuperäisten tavoitteiden yli meneviä hyötyjä kuten lapsen itsetunnon vahvistuminen ja perheen yhteishengen kohoaminen. Äiti Tampereelta sanoi: "Ainut huono puoli siinä oli, että se loppui". Kirjan artikkelit kuvaavat kunkin kirjoittajan näkökulmasta käytännön työtä yksityiskohtaisesti esimerkkitapausten avulla. Tapio Malinen kirjoittaa narratiivisesta työskentelytavasta ja 7-vuotiaan Tanjan kouluvaikeuksista. Itkukohtauksien syyksi tunnistettiin Mustahattu, joka ahdisteli tyttöä luokassa. Ahdistelija peitottiin koulutoverin ja haltija Tähtisilmän avulla. Margareta Kurttila kertoo pitkittyneen traumaattisen surun aiheuttamasta ongelmavyyhdestä
perheessä, jonka isä kuoli jo kymmenen vuotta aiemmin. 14-vuotiaan Sipin ahdistuneisuus ja unihäiriöt helpottivat, kun terapiatapaamisissa käytettiin muun terapiatyön ohella valokuvia ja rakennettiin sukupuu. Sami Alanne kirjoittaa artikkelissaan musiikin ja musiikkiterapian mahdollisuuksista voimavarasuuntautuneessa terapiassa ja Daniela Seeskari käy läpi vastaavasti taideterapian keinoja syömisongelmaisen nuoren kuntoutusprosessissa. Kristiina Lipponen ja Anne Nordlund kertovat 17-vuotiaan Siirin pitkästä ja vaikeasta polusta itsensä hyväksymiseen. Voimavarasuuntautuneen terapian käytännön keinot ankkuroidaan artikkeleissa alan ammattikirjallisuuden keskeisiin kansainvälisiin nimiin. Suomalaisista Ben Furmanin Muksuo ppi on ollut usean kirjoittajan tukena käytännön työssä. Voimavara- ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa nähdään yleisavaintyyppisenä toimintamallina, jonka avulla löydetään perheen ja lapsen voimavarat ja otetaan ne käyttöön. Lähestymistapa toimii erityisen hyvin juuri lasten ja nuorten parissa, koska he eivät yleensä halua puhua ongelmistaan eikä niiden syistä. Lapset ovat valmiimpia toimintaan kuin tuntemusten ja ajatusten analysointiin. Kirjaa on suunnattu ensi sijassa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, mutta se kiinnostaa luultavasti myös monia ihan tavallisia lukijoita, jotka ovat kiinnostuneita lasten ja nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnista. Ratkaisukeskeisen terapian perusajatukset kuten Jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä ja Kun tiedät, mikä toimii, tee sitä lisää ovat psykoterapiaa täysin tuntemattomallekin ymmärrettäviä. Kirjan artikkelien kautta lukija pääsee ikään kuin vastaanottohuoneen sisälle seuraamaan aitoja ja monimutkaisia terapiatilanteita (asiakkaita koskevat tiedot on toki muunnettu niin, ettei heitä voi tunnistaa). Artikkelit ovat kuin matkoja vieraisiin maailmoihin ja outoihin suuntiin kulkeneisiin ajatuksiin, jotka ovat vaarassa työntää nuoret ulos koulusta, toveripiiristä tai perheen turvasta. Kirjaa lukiessa tulee mieleen, että Voimala-kuntoutukseen pääseminen täytyy olla monille ongelmaisille lapsille, nuorille ja heidän perheilleen todellinen onnenpotku. Eräs äiti vertasikin käyntejä lottovoittoon. Kirjaa voisi hyvin suositella luettavaksi myös sellaisille vanhemmille, jotka painiskelevat jälkikasvunsa hyvinvoinnin kanssa. Se voisi antaa heille vinkkejä siitä, miten ymmärtää paremmin lapsensa mielentiloja ja miten puhua vaikeista asioista toisella tavalla. Kirjasta voi lukea, että voimavarasuuntautunut terapia soveltuu erityisen hyvin syyttelyyn tottuneille nuorille. Kuntoutuksen aikana kun ei enää etsitäkään syyllisiä, vaan yritetään löytää nuoren vahvuuksia, joiden avulla pinkaista eteenpäin. Lasten ja nuorten Voimala on kirja, jolle toivoisi paljon lukijoita jo siksi, että sen edustama ajattelu edustaa maailmaa, jota ollaan nykyisin sysäämässä yhä syrjemmälle kovien, yliorganisoitujen ja tuloskeskeisten lähestymistapojen jaloista. Esipuheessa Sara Vataja kertoo tilanteesta, jossa isä ensikäynnillä Voimalassa kysyi: "Teetkö tätä työtä sydämellä vai viran puolesta?". Työntekijän vastaus on, että "ilman sydäntä lasten ja perheiden kanssa tehtävä työ voi olla paitsi hyödytöntä jopa vahingollista". Vuokko Rajala