__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1


copyright

Kirjoittaja, kuvaajat, Eläkeliitto ja Maahenki Oy tekstit

Eemeli Hakoköngäs kuvat

ks. lähteet kuvien yhteydessä ja kirjan lopussa graafinen suunnittelu ja kuvankäsittely

Marko Mäkinen isbn

978-952-301-174-8 julkaisija

Eläkeliitto kustantaja

Maahenki Oy 2020 painopaikka

Print Best OÜ, Viljandi


eemeli h a ko kö n g ä s

SUKUPOLVIEN

KETJUSSA ELÄKELIITON 50 VUOTTA


Sisällys Esipuhe: Eläkeliitto 1970–2020 6 Eläkeliiton perustaminen 8 I Vaivatuista vaikuttajiksi 15 Köyhäinhoidosta vanhustenhoitoon 15 Sosiaalivakuutus vanhuuden turvaksi 19 Eläkeläisten järjestäytyminen alkaa 23 Ensimmäiset valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt 28 Eläkeliiton toiminta käynnistyy 31 Liiton järjestörakenne muodostuu 36 Suurimmaksi eläkeläisjärjestöksi 42 II Edunvalvonta- ja vaikuttamisjärjestö 69 Eläketurva oikeudenmukaisuuskysymyksenä 70 Vuoden 1972 eläkepommi 73 Vaatimuksia eläkeuudistuksen toteuttamiseksi 76 Kansaneläkeuudistus toteutuu 81 Veroruuvia vastaan 85 Eläkeliitto vaatii perusturvaa 89 Kansaneläkkeestä vähimmäiseläke 95 Indeksit puhuttavat 2000-luvulla 101 Sosiaali- ja terveydenhuolto huolenaiheena 106

4

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


Oloneuvoksesta osa-aikatyöntekijäksi 110 Eläkeläisjärjestöjen poliittisuus 113 Eläkeläispuolueet 118 Eläkeläisjärjestöjen suhteet 121 Yhteistyötä neuvottelukunnissa ja työryhmissä 123 Vanhusneuvostot 128 Edunvalvonta EU:ssa 133 III Virkistys- ja palvelutoiminnan järjestö 137 Lomatoiminta 138 Omat lomakeskukset 142 Matkoja kotimaassa ja ulkomailla 161 Kuntoa ja kansanterveyttä 167 Opintokerhoja ja kulttuuria 175 Hengellinen työ 184 Vapaaehtoistyö 187 Kolmas sektori muodostuu 188 Vanhustyö 193 Vapaaehtoistyö kehittyy 196 Laitosvierailuja ja ystävänapua 202 Sosiaalisen työn hankkeita 205 Yhteistyötä Virossa ja Inkerissä 209 IV Muuttuva käsitys eläkeläisistä 213 Vaikuttavat eläkeläiset: Eläkeliitto vuonna 2020 219 Puheenjohtajan loppusanat 223 Lähteet ja kirjallisuus 228 Viitteet 235

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

5


Esipuhe: Eläkeliitto 1970–2020

V

uonna 2020 Eläkeliitto täyttää 50 vuotta. Liiton perustamiskokous pidettiin helmikuussa 1970, ja puoli vuosisataa myöhemmin järjestö on kasvanut Suomen suurimmaksi eläkeläisjärjestöksi. Suomalainen yhteiskunta ja eläkeläisten asema Suomessa ovat kokeneet tuossa ajassa monia muutoksia. Eläkeliitto syntyi käytännön tarpeesta eläkeläisten taloudellisen aseman kohentamiseksi. Vuosien myötä tavoitteet ovat laajentuneet ja tulevaisuudessa odottavat uudet haasteet. Tämä kirja kertoo Eläkeliiton tarinan. Eläkeliiton historia on suomalaisen yhteiskunnan ja kokonaisen väestöryhmän, eläkeläisten, historiaa. Siksi kirja

6

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

ei rajaudu tarkastelemaan pelkästään liiton toimintaa, vaan valottaa laajemmin vaikuttamistyön, eläkepolitiikan ja suomalaisten eläkeläisten vaiheita eläkejärjestelmän alkuajoista 2020-luvulle asti. Eläkeliiton toiminnassa on kaksi pääalaa: vaikuttaminen, jota käsitellään kirjan ensimmäisessä osassa, sekä virkistys- ja sosiaalinen palvelutoiminta, joita kuvataan kirjan toisessa osassa. Kirjan tavoite on vastata kysymyksiin siitä, mitkä syyt johtivat Eläkeliiton perustamiseen ja miten liiton tehtävät ovat muuttuneet vuosien saatossa. Samalla kirja luo kuvaa siitä, miten eläkeläisten asema Suomessa on muuttunut. Vaikka Suomessa eläkeläisten järjes-


Eläkeliiton leikekokoelmasta löytyy lehtikuva liiton perustavasta kokouksesta. Vasemmalta Olavi Hertteli, Eetu Jormalainen ja Leena Maaskola. Pöydän päässä kokouksen puheenjohtaja KatriHelena Eskelinen ja oikealla Seija Helenius-Asp, Raimo Vanninen sekä Pentti Kurunmäki.

täytymisen juuret ovat jo 1950-luvulla, aihetta ei ole toistaiseksi juurikaan tutkittu.1 Tämä kirja valottaa siksi myös laajemmin suomalaisten eläkeläisten järjestäytymisen taustaa ja eläkeläisjärjestöjen välisiä suhteita. Eläkeliiton vaiheista ilmestyi vuonna 2000 toimittaja Ilkka Kaskian kirjoittama 30-vuotishistoria, ja useat piirit sekä yhdistykset ovat julkaisseet omia historiikkejaan. Nämä aikaisemmat teokset ovat muodostaneet pohjan tämän tutkimuksen kirjoittamiselle. Eläkeliiton arkisto Lehmirannassa, EL-sanomat sekä muu arkistomateriaali muodostavat kirjan tutkimusaineiston.

Kirjan nimi, Sukupolvien ketjussa, viittaa Eläkeliiton tavoitteeseen ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi mutta myös siihen tosiasiaan, että järjestön toiminnassa on mukana jo kolmannen polven eläkeliittolaisia. Väestön ikääntyessä eläkeläisten yhteistoiminnassa on suuri yhteiskunnallinen voima. Eläkeliitolla on yhdistys useimmissa Suomen kunnissa Kirkkonummelta Inariin. Tuntemalla historiansa järjestö voi suunnata kokeneesti uudelle viisikymmenvuotiskaudelle. Lehmirannassa 9.10.2019 Eemeli Hakoköngäs

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

7


Eläkeliiton perustaminen

L

aki kansaneläkkeestä hyväksyttiin vuonna 1937. Vaikka päätös oli historiallisesti merkittävä, osoittautui eläkejärjestelmä monella tavalla epätyydyttäväksi. Työväestöön kuuluneet eläkeläiset järjestäytyivät 1950-luvulla vaatimaan parannuksia ikäihmisten oloihin. Kansaneläkelain säätämisestä kesti kuitenkin kolme vuosikymmentä ennen kuin ajatus maaseudun eläkeläisten kokoamisesta yhteisten etujensa valvomiseksi ja elinolojen parantamiseksi alkoi itää. Vuonna 1970 perustettu Eläkeliitto keskittyi ensimmäisinä vuosinaan kansaneläkejärjestelmän uudistamiseen ja erityisesti maaseudun eläkeläisten olojen kohentamiseen.

8

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Eläkeliiton perustamisessa aloitteen teki siilinjärveläinen maanviljelijä ja kansanedustaja Katri-Helena Eskelinen. Vuonna 1966 Keskustapuolueen edustajana eduskuntaan noussut Eskelinen oli kiinnostunut erityisesti perhe- ja sosiaalipolitiikasta. Hän toimi myös aktiivisesti Lomayhtymässä ja Huoltoliitossa. Lomayhtymä eli Maaseudun lomaliitto oli vuonna 1949 perustettu järjestö, joka harjoitti muun muassa maaseutumatkailutoimintaa. Huoltoliitto puolestaan oli vuonna 1951 perustettu taloudellisesti ja alueellisesti eriarvoisessa asemassa olevien ihmisten auttamiseen pyrkivä järjestö. Eläkeliiton historiassa järjestön syn-


tyminen on kytketty Suomen elinkeinorakenteen muutokseen ja kaupungistumiseen 1960–1970-luvuilla: ”Varsin usein tämän maaseudun muutoksen keskellä kävi niin, että vanhaisäntä ja -emäntä jäivät eläkeikään tultuaan yksin pientilansa asuinrakennukseen nuoremman polven katsottua parhaaksi jättää taakseen elinkelvottamaksi kokemansa pientilan”.2 Vaikka jälkikäteen tarkasteltuna yhteiskunnan muutos ei kenties vaikuttanut ikäihmisten asemaan niin negatiivisesti kuin pelättiin, huoli maaseudun vanhusten heitteille jäämisestä oli todellinen ja herätti julkisuudessa vilkasta keskustelua.3 Suomen väestö ikääntyi ja maaseudulla ikärakenteen muutos näkyi nopeimmin, nuorten muuttaessa kaupunkeihin. Katri-Helena Eskelinen havaitsi, ettei mikään olemassa oleva sosiaalinen järjestö onnistunut laajasti tavoittamaan ja kokoamaan kasvavaa maaseudulla asuvien eläkeläisten joukkoa. Yhteisen järjestön puutteesta seurasi myös se, että maaseutuväestöllä ei ollut puolestapuhujaa eläkekeskustelussa, jossa pohdit-

Eläkeliiton perustajien tavoitteena oli antaa ääni myös maaseudun eläkeläisille. Tiedotuskanavana yhdistysten ja liiton välillä toimi Eläkeliitto-lehti, jonka ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 1972. ”Mikäli lehti saa myönteisen vastaanoton, julkaisemme sitä vastaisinakin vuosina”, kirjoitti päätoimittaja Kurunmäki. 9


10

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


tiin, miten Suomen eläkejärjestelmää tulisi jatkossa kehittää. Eskelinen itse katsoi ajatuksen Eläkeliitosta syntyneen vuonna 1966.4 Idea vaati kuitenkin muutaman vuoden kypsyttelyä. Vuonna 1969 joukko asiasta kiinnostuneita, lähinnä maalaisliittolaisia, kokoontui Eskelisen johdolla suunnittelemaan uuden eläkeläisjärjestön perustamista. Kokous järjestäytyi Vanhustyön huoltotoimikunnan nimellä, valmisteli perustettavan järjestön säännöt ja lähestyi sopivia puheenjohtajaehdokkaita vuoden 1969 aikana. Suunnittelutyölle toi arvovaltaa se, että Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja ja eduskunnan puhemies V. J. Sukselainen oli suostunut toimikunnan varajäseneksi. Sukselaisen kerrotaan ensin suhtautuneen eläkeläisjärjestön perustamiseen epäilevästi, eikä hän tehtäviensä vuoksi voinut olla ak-

Liittokokoukset ja kesäpäivät ovat koonneet jopa tuhansia eläkeliittolaisia. Kuva: Seppo Suominen

tiivisesti mukana perustamistoimissa. Eläkeliiton perustaminen Huoltoliiton, Lomayhtymän ja Maaseudun Sivistysliiton rinnalle ja kumppaniksi kirjattiin joulukuussa 1969.5 Liiton historiatietojen mukaan Sukselainen ehdotti perustettavan järjestön nimeksi Eläkeliittoa. Tarkempia tietoja liiton nimen valinnasta ei ole säilynyt. Nimeä voi kuitenkin tulkita suhteessa tuolloin toiminnassa olleiden eläkeläisjärjestöjen nimiin. Vuonna 1959 perustetun Eläkeläiset ry:n nimi viittasi eläkeläisiin ihmisryhmänä, kun taas vuonna 1962 perustetun Kansaneläkkeensaajien keskusliitto viittasi erityisesti kansaneläkettä saaviin. Eläkeliitto-nimen voi tulkita viittaavaan koko eläkejärjestelmään, jonka uudistaminen olikin alkuvuosina liiton ensisijainen tavoite. Liitto-sana herätti myös mielikuvia edunvalvontajärjestöstä, jollaisena Eläkeliitto halusi tulla tunnetuksi. Eläkeliiton perustamiskokous pidettiin Helsingissä Pursimiehenkatu 15:n kokoushuoneessa 26. helmikuuta 1970 ja järjestäytymiskokous kymmenen päivää

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

11


myöhemmin. Koska liiton oli perustuttava yksityisten jäsenten sijaan yhdistysten toiminnalle, oli ennen perustamiskokousta perustettu paikallisyhdistyksiä. Eläkeliiton perustavat yhdistykset olivat Eläkeliiton Kuopion osasto, Nilsiän Eläkeyhdistys sekä Helsinkiin rekisteröity Tuki, työ- ja eläketurva ry.6 Järjestäytymiskokouksen avasi Huoltoliiton toiminnanjohtaja Leena Maaskola ja puheenjohtajaksi valittiin kouluneuvos ja kouluhallituksen eläkkeellä oleva osastopäällikkö Alfred Salmela. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin toimituspäällikkö Kalle Nuutinen, kätilö Elina Ikonen, sosiaalineuvos Hilja Väänänen, agronomi Sylvi Halinen, emäntä Sirkka Laitinen, toimittaja Pentti Kärmeniemi, talousneuvos Viljami Hanni, opetusneuvos Urho Kittilä, varatuomari Arvo Säre ja piirisihteeri Eetu Jormalainen.7 Järjestäytymiskokouksessa puheenjohtaja Salmela kuvasi yhteiskunnan ajankohtaisiksi haasteiksi ikäihmisille virikkeitä antavan toiminnan puutteen ja toisaalta eläkeläisten tarpeen tuntea itsensä yhteiskuntaa hyödyttäviksi kan-

12

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

salaisiksi. Tehokas ja arvostettu kansalaisuus oli kantava teema koko liiton ensimmäisenä toimintavuonna.8 Eläkeliitto ei julkilausutuissa tavoitteissaan lähtenyt vaatimaan eläkeläisille lisää etuja vaan pyrki pikemminkin kohottamaan eläkkeensaajien itsetuntoa ja tietoisuutta ikääntyvien arvosta ja oikeuksista yhteiskunnassa. Aktiivisen kansalaisuuden painottaminen oli osaltaan seurausta työmarkkinapolitiikan uudesta toimintamallista. Vuodesta 1969 alkaen yhteiskunnallisesta tulonjaosta päätettiin tulopoliittisissa neuvotteluissa. Kuten Eläkeliitto ja muut eläkeläisjärjestöt nopeasti huomasivat, eläkeläisten kasvavalla kansanryhmällä ei ollut neuvotteluissa sananvaltaa, vaan heitä koskevat sosiaalipoliittisesti uudistukset sovittiin työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kesken. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla yhdistysten järjestämässä Eläkeläispäivässä itsenäisyyspäivänä 1971 toiminnanjohtaja Pekka Kupari perusteli eläkeläisjärjestön merkitystä vastapainona ammattijärjestöille. ”Eläkeläisiä on ver-


rattava ammattiin, joilla on tärkeitä etuja valvottavana”, Kupari painotti. Pyrkimys yhteiskunnallisen neuvotteluaseman saamiseksi oli sittemmin yksi eläkeläisjärjestöjen ensimmäisistä yhteishankkeista.9 Vaikka kaksi kolmesta liiton perustajayhdistyksestä sijaitsi Savossa, päätti johtokunta sijoittaa liiton toimiston Helsinkiin. Päätöksen taustalla oli jo perustamisvuonna muotoutunut ajatus siitä, että liiton toiminta kohdistuisi valtakunnallisen tason edunvalvontaan, jolloin yhteydet ministeriöihin, eduskuntaan ja eläkelaitoksiin oli helpointa hoitaa pääkaupunkiseudulla.10 Katri-Helena Eskelinen ja V. J. Sukselainen eivät olleet alkuvuosina näkyvästi mukana liiton toiminnassa. Eläkeliiton toiminnan käynnistymiselle antoi kuitenkin taustatukea se, että Sukselainen toimi vuoteen 1971 Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana ja Eskelinen puolestaan sosiaali- ja terveysministerinä vuosina 1970–1971 (uudelleen 1979–1982). Lisäksi Eskelinen toimi Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen

puheenjohtajana.11 Sosiaaliministeriö hyväksyi Eläkeliiton jo 1970-luvun alussa tahoksi, jolta pyydettiin lausuntoja eläkejärjestelmän uudistamiseksi.12 Myös liiton hakiessa ensimmäisiä avustuksia toiminnalle, vastaamassa oli liiton perustajiin kuuluva ministeri. Valtion talousarviossa Eläkeläiset ry:lle ja Eläkkeensaajien keskusliitolle oli aikaisemmin varattu 10 000 markan avustus, ja Eläkeliitolle budjetoitiin saman suuruinen avustus vuodelle 1971. Liitot pyrkivät yhteistyössä huolehtimaan, että järjestöavustus oli kirjattu valtion budjettiesitykseen ja että se myös pysyi siellä käsittelyn ajan.13 Eläkeliiton toiminta myös muilla kuin edunvalvonnan saralla käynnistyi nopeasti, vaikka toimintasuunnitelma ensimmäiselle vuodelle oli hyvin yleisluontoinen, eikä liitolla ollut henkilökuntaa järjestämään erityistä toimintaa. Vuoden 1970 lopussa Eläkeliittoon kuului perustajayhdistysten lisäksi Kuopiossa toimiva Virka- ja yrittäjäveteraanit -yhdistys sekä neljä-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

13


toista Eläkeliiton nimellä toimivaa paikallista yhdistystä. Yhdistysten määrä nousi sataan jo vuonna 1972.14 Erityisen aktiivista yhdistysten perustaminen oli alkuvuosina Savossa. Katri-Helena Eskelinen oli kansanedustaja Kuopion läänin vaalipiiristä, mikä selittää tätä alkuaikojen painotusta. Yhdistysten maantieteellinen keskittyminen näkyi muun muassa toiveina keskustoimiston siirtämisestä Kuopioon ja lomakeskusten sijainnista käydyissä keskusteluissa. Liiton ensimmäinen toimihenkilö Tyyne Ronkainen oli Kajaanista, ja hänen toimestaan Kainuuseen syntyi yhdistysten joukko. Vuonna 1974 Eläkeliiton toiminnanjohtajana aloittaneen Aaro Lintilän siteet Pohjanmaalle ja Länsi-Suomeen edesauttoivat yhdistysten maantieteellisesti tasapuolisempaa levinneisyyttä. Liiton jäsenmäärä ylitti 100 000 jäsenen rajan vuonna 1985, ja jäsenmäärän yhtäjaksoinen kasvu jatkui aina vuoteen 1993, jolloin jäseniä oli yli 120 000. Vuosituhannen vaihteessa jäsenmäärä

14

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

kääntyi jälleen nousuun, ja vuonna 2014 liiton jäsenmäärä ylitti 130 000 jäsenen rajapyykin. Jo aikaisemmin Eläkeliitto oli kohonnut Suomen suurimmaksi eläkeläisjärjestöksi sekä yhdeksi Suomen suurimmista sosiaali- ja terveysalan järjestöistä.15 Eläkeliiton toiminnan nopea laajeneminen ja Suomen oloissa huomattava jäsenmäärä kertovat siitä, että liitto osasi tehdä toimintaansa tunnetuksi, mutta erityisesti siitä, että Eläkeliiton kaltaiselle järjestölle oli tarvetta. Suomessa toimi jo ennen Eläkeliittoa kaksi valtakunnallista eläkeläisjärjestöä sekä joukko vanhusten huoltotyötä tekeviä yhteisöjä. Kansaneläkelain säätämisestäkin oli vuonna 1970 kulunut jo yli kolme vuosikymmentä. Miksi Eläkeliitto perustettiin juuri 1970-luvulla, ja miten liitto erosi muista ikäihmisten parissa edunvalvontaa ja sosiaalista työtä tekevistä järjestöistä? Näihin kysymyksiin vastaamiseksi on luotava katsaus eläkejärjestelmän kehittymiseen ja ikäihmisten aseman muuttumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.


I Vaivatuista vaikuttajiksi

J

ulkisessa keskustelussa nousee säännöllisesti esiin ajatus siitä, että ikääntyneiden asema oli menneisyydessä parempi kuin nyt. Suomen eläkejärjestelmän rakentumista tarkastellessa voi kuitenkin todeta, ettei tämä väite pidä suurelta osin paikkaansa. Ikäihmisten asema suomalaisessa yhteiskunnassa on 1900-luvun puolivälistä alkaen kehittynyt kohti parempaa. Eläkeläisjärjestöillä on ollut tässä kehityksessä tärkeä rooli uudistusten vaatijoina ja asennekasvattajina.

Köyhäinhoidosta vanhustenhoitoon Kruunun virkamiehet olivat suomalaisessa yhteiskunnassa pitkään ainoa

kansanryhmä, jolle eläke toi kohtalaisen turvan vanhuudessa. Muissa yhteiskuntaluokissa vanhuuden päivistä huolehtimiseksi oli 1700-luvun puolivälistä alkaen kaksi vaihtoehtoa: syytinki ja vaivaisruotu. Maataomistavan luokan turva perustui syytinkisopimukseen eli siihen, että talon seuraava isäntä, joka yleensä oli edeltäjänsä sukulainen, tarjosi edelliselle isäntäperheelle asunnon ja ylläpidon loppuiäksi. Varattomat vanhukset ja ne, joilla ei ollut omaisia, jäivät lähiyhteisön vastuulle eli vaivaisruotuun. Käytännössä joukko taloja vastasi ruotuvanhuksen ylläpidosta, ja ruodussa kiertäjät saattoivat hankkia voimiensa mukaan lisäansioita hieromalla, pyykkäämällä tai tekemällä muita töitä.16

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

15


Köyhäinhoitoon perustuva apu tarkoitti itsemääräämisoikeuden ja omaisuuden menettämistä. Moni ikääntyvä vältteli siksi yhteiskunnan apua viimeiseen asti. Kuvassa 78-vuotiaan naisen kotimökki vuonna 1941: ”Särkän lossin luona sijaitseva Houran-Hulkan asuma mökkipahanen. Itse asukas … on siirretty kunnalliskotiin.” Kuva: T. W. Vuorela, SA-kuva. 16


Molemmissa järjestelmissä oli hyvät puolensa. Parhaimmillaan syytinki mahdollisti ikääntyvälle turvatun elämän kotipiirissä, ja ruotuvanhus saattoi kokea elämänsä ehtoopuolen merkitykselliseksi osallistuessaan voimiensa mukaan talon töihin. Järjestelmissä oli kuitenkin myös vakavat haittapuolensa. Mahdollisuus syytinkielatukseen riippui tilan kannattavuudesta, ja toisinaan sukupolvien välille kehittyi pahojakin ristiriitoja. Ruotuvaivaisen elämä taas oli kokonaan riippuvainen häntä huoltavien talojen armeliaisuudesta.17 Syytingin ja ruotujärjestelmän ongelmakohtiin alettiin kiinnittää huomiota 1800-luvun lopulla, mutta paikoitellen ruotujärjestelmä oli käytössä vielä pitkälle itsenäisyyden aikana. Syytinkisopimukset ovat edelleen säilyneet käytössä erityisesti maaseudulla, mutta ne eivät enää muodosta yksin syytinkiläisen koko eläketurvaa. Laki kunnallisesta itsehallinnosta annettiin vuonna 1865 ja sosiaalisesta turvasta huolehtiminen siirtyi seurakunnilta kunnille, joihin alettiin pe-

rustaa vaivaiskassoja. Vaivaiskassoista ei maksettu avustusta iän vaan yksilön kunnon perusteella. Avun tarpeen määrittelijänä oli ihmisen työkyky ja omin avuin toimeen tuleminen. Apua tarvitseviin ”vanhastuneisiin” kuuluivat heikkonäköiset, huonokuuloiset ja eri tavoin liikuntarajoitteiset iästä riippumatta.18 Kunnallisen avun tarpeessa olivat usein tilattomat, joilla ei ollut perhettä huolehtimassa heistä. Vaivaisavustuksen vastustajat haukkuivat kassoja tilattoman väestön eläkekassoiksi. Kritiikin seurauksena yhteiskunnan avunantovelvollisuutta pyrittiin rajoittamaan, sillä pelättiin, että liian helposti saatava apu turmelisi ihmiset. Vuoden 1877 vaivaishoitoasetuksessa avun saaminen katsottiin yhteiskunnan armeliaisuudeksi. Vastineeksi armosta vaivaishoidon piiriin joutuneet menettivät itsemääräämisoikeutensa ja joutuivat luovuttamaan omaisuutensa kunnalle.19 Samoihin aikoihin yhteiskunnan tarjoamaa huoltoa myös kehitettiin

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

17


perustamalla kunnallisia vaivaistaloja. Vaikka hoidettavaksi joutuminen edellytti työkyvyn laskua, vaivaistaloissa hoidokkien oli ansaittava hoitonsa työllä. Myös vaivaistalojen eli kunnalliskotien asukaskunnan moninaisuus aiheutti ongelmia. ”Köyhäintalojen eli kunnalliskotien, kuten niitä nyttemmin on käyty nimittämään, tarkoituksena on: olla inhimillisinä hoitokoteina vanhuksille, sairaloisille ja saamattomille ynnä työ- ja ojennuslaitoksina…”, kirjoitti Köyhäinhoitolehti vuonna 1917.20 Vaikka lehti mainitsee inhimillisyyden pyrkimyksen, tuo se myös esiin ajatuksen siitä, että vaivaistaloissa oli tarkoituksena ojentaa ja kasvattaa kurittomia. Kunnalliskotiin joutuminen olikin monelle vanhukselle enemmän rangaistus kuin pelastus. Esimerkiksi pariskunnat erotettiin taloissa miesten ja naisten osastoille. Oman määräysvallan ja yksityisyyden menettämisen lisäksi vaivaistalot olivat monelle iäkkäälle vastenmielisiä, sillä samoihin tiloihin sijoitettiin kaikki vaivaisiksi luo-

18

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

kitellut: mielisairaat, kehitysvammaiset ja alkoholistit.21 Vaivaishoidosta alettiin 1900-luvun alussa vähitellen siirtyä köyhyyden hoitamiseen. Siinä missä vaivaiset aikaisemmin nähtiin yhteiskunnan taakkana, itsenäisen tasavallan alkuvuosina monien ryhmien, kuten iäkkäiden, katsottiin kaipaavan yhteiskunnan tukea. Samalla nähtiin, että ennen vaivaisiksi luokitellut ihmiset muodostivat useita eri ryhmiä omine yksilöllisine tarpeineen.22 Vuoden 1922 köyhäinhoitolaki palasikin kunnallisen vaivaishoidon alkuperäiseen tarkoitukseen, jonka mukaan köyhäinhoito oli ensisijaisesti puutteenalaisten auttamista. Köyhäinhoitolain myötä ruumiinvoimien heikentyminen nähtiin luonnolliseksi ikääntymiseen liittyväksi muutokseksi ja vanhuuden rajaa alettiin sovitella 50–60 ikävuoden paikkeille. Vanhuksen tai ikäihmisen kuva alkoi siten 1920-luvulla eriytyä ”vaivaisista”. Vanhus ei ollut enää synonyymi työkyvyttömälle tai vähäjärkiselle. Rankaisuperiaatteesta ei kuitenkaan päästy ko-


konaan irti. Köyhäinhoitolakiin sisältyi edelleen ajatus siitä, että yhteiskunnan tarjoaman huollon yhtenä tavoitteena oli kasvattaa huollon kohteita yhteiskuntakelpoisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi.23 Kunnallinen köyhäinhoitolaki lähti kansalaisen velvollisuudesta huolehtia omasta ja lähiomaisten toimeentulosta. Kunta velvoitettiin huolehtimaan niistä, joilla ei tätä turvaa ollut. Laki vaikutti myös vanhusten elämään, sillä sen mukaan ensisijaiseksi auttamisen muodoksi määrättiin kotiavustus.24 Ajatus siitä, että yksilön tulisi selvitä kotona mahdollisimman pitkään juontuu siis jo 1920-luvulta. Tarkoituksena toki oli yhteiskunnan varojen säästäminen, ei se, että koti olisi katsottu parhaaksi paikaksi elää. Jokainen kunnallisen avun varaan joutuva oli edelleen velvollinen luovuttamaan omaisuutensa köyhäinhoitolautakunnalle. Lisäksi hoidokiksi joutuminen tarkoitti muuttovapauden ja kunnallisen äänioikeuden menettämistä.25

Sosiaalivakuutus vanhuuden turvaksi Kunnan köyhäinhoitolautakunnan avustettavaksi joutuminen edellytti nimensä mukaisesti köyhyyttä. Myöskään syytinkijärjestelmä ei voinut turvata sen varassa elävien ikäihmisten toimeentuloa, jos syytinkisopimuksessa mainittu elättäjä ajautui talousvaikeuksiin. Kansainvälisten esimerkkien innoittamana Suomessa alettiin 1890-luvulla keskustella laajan sosiaalivakuutuksen eli eläkkeen mahdollisuudesta. Aikaisempiin sosiaaliturvan järjestelmiin verrattuna ajatus oli mullistava: kaikki kansalaiset, tai ainakin palkansaajat, olisivat tietyn iän saavutettuaan oikeutettuja yhteiskunnan maksamaan eläkkeeseen ja siten riippumattomia lautakuntien tai naapureiden armeliaisuudesta. Järjestelmän toteuttamista ei löydetty poliittista yksimielisyyttä ja vastustajat katsoivat, ettei Suomen suuriruhtinaskunnalla olisi varoja laajan vakuutuksen tarjoamiseen. Sosiaalivakuutusta koskevan ratkaisun lykkää-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

19


misellä oli se seuraus, että Suomi kulki eläkekysymyksessä seuraavina vuosikymmeninä muita Pohjoismaita jäljessä. Esimerkiksi Ruotsissa yleinen eläkevakuutuslaki säädettiin vuonna 1913. Suomessa eläkevakuuttamisesta tehtiin mahdollista vapaaehtoisten vakuutuskassojen kautta, mutta niiden varaan ei kattavaa eläkejärjestelmää voinut rakentaa. Pääasiassa kassoihin liittyi teollisuustyöväkeä, ja niihin kuului vielä 1930-luvulla vain parikymmentä tuhatta jäsentä. Keskustelu eläkejärjestelmän perusteista kuitenkin jatkui. Työväenliike kaavaili 1900-luvun alkuvuosina kansanvakuutusta, joka sisältäisi sairaus-, tapaturma-, vanhuus- ja leskeneläkkeen. 26 Maalaisliiton ensimmäisessä puolueohjelmassa vuodelta 1906 tiivistettiin kansaneläkkeen tavoite siinä muodossa kuin se puoli vuosisataa myöhemmin toteutui: ”Olkoon jokainen kansalainen oikeutettu saamaan jonkun vissin alimman määrän vuotuista eläkettä niin pian kun hän on menettänyt työkykynsä tai osan siitä eli

20

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

täyttänyt jonkun vissin säädetyn iän, esim. 55 tai 60 vuotta”.27 Sosiaalivakuutuksesta keskusteltaessa vastakkain asetettiin usein kaupunkilaiset ja maalaiset tai työläisten etuja ajanut SDP ja maalaisväestön edustaja Maalaisliitto. Keskustelu kävi kiivaana 1920-luvulla, ja vuonna 1926 Työn Ääni -lehti otsikoi koko sivun leveydeltä: ”Raatajavanhuksien toimeentulo on turvattava yhteiskunnallisilla toimenpiteillä”. Artikkeli kritisoi vallitsevaa tilannetta, jossa työtätekevien ansio meni kokonaan elämiseen ja vanhoiksi tultuaan ”ovat he pakotetut viettämään vanhuuden päivänsä vaivaistalossa, missä heihin suhtaudutaan kuin välttämättömään pahaan”.28 Samana vuonna Santeri Alkion päätoimittama Ilkka-lehti kiinnitti huomion ”pieneläjien” ja vapaiden ammattien harjoittajien vanhuuden päiviin sekä niihin itsenäisiin maanviljelijöihin, jotka tilojen pienenemisen vuoksi eivät voineet turvautua syytinkiin. Lehden toimittaja kuitenkin katsoi, ettei maalla vielä ollut varaa ra-


Parhaimmillaan syytinki tarjosi ikääntyneille mahdollisuuden elää tutussa ympäristössä ja sukulaisten keskellä. Kuvassa ”Essa Kuosku, Kuoskun kylän vanhin, 93 vuotias pirteä ukko, Eenokki poikansa kanssa tutkimassa viimeeksi mainitun ampuman ahman nahkaa. Siinä istuessaan Essa (Esaijas) Kuosku kertoi monta pirteää juttua.” (1944). Kuva: O. Hedenström, SA-kuva. 21


hoittaa täysimittaista eläkevakuutusta. Hänen mukaansa ensin olisi joka tapauksessa perustettava vakuutusmaksujen kantojärjestelmä.29 Sosialistit kritisoivat maalaisliiton varovaisuutta ja pyrkivät osoittamaan, että eläke- ja työkyvyttömyyslaitoksen perustaminen säästäisi yhteiskunnan varoja, kun kunnalliset vaivaishoitomenot pienenisivät ja talouselämä kasvaisi elintason kohentuessa. Keskustelua käytiin myös siitä, tulisiko vakuutus ulottaa vain palkansaajiin vai koko väestöön, ja millä periaatteella vakuutus toteutettaisiin. Puoluepolitiikka oli yksi syy sille, että eläkeasia eteni hitaasti. Esimerkiksi vuonna 1927 SDP teki esityksen sairausvakuutuslaeista, ja vastavetona maalaisliitto esitti vanhuus ja työkyvyttömyyslakien säätämistä. Kilpailuasetelma sai aikaan sen, että kumpikaan sinänsä kannatettava esitys ei toteutunut. 30 Toisaalta maalaisliittolaiset ja sosialistit yhdessä kritisoivat virkamiesten hyvää eläketurvaa. Virkamieseläkkeistä tulikin sittemmin malli, jonka mukai-

22

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

seksi yleinen eläketurva haluttiin rakentaa. Valtioneuvoston asettama sosiaalivakuutuskomitea aloitti työnsä vuonna 1935, ja maalaisliiton ja sosialidemokraattien hallituskumppanuus vuonna 1937 johti kansaneläkelain hyväksymiseen, kun Maalaisliitto viime hetkellä suostui kannattamaan esitystä. Kansaneläkejärjestelmä astui voimaan talvisodan alla vuonna 1939, joskin vuoden 1938 mukaisia kansaneläkkeitä pystyttiin maksamaan vasta vuonna 1948.31 Vaikka kansaneläkelakiin sisältyi lukuisia ongelmia, oli sen säätäminen periaatteellisesti merkittävä saavutus: ikääntymisen myötä laskevan työkyvyn ei enää nähty johtuvan laiskuudesta, ja yhteiskunta suostui ottamaan osan vastuusta kansalaistensa toimeentulon turvaajana.32 Kansaneläkelaki, se, että kansalainen oli tietyn iän täytettyään oikeutettu saamaan säännöllistä taloudellista tukea, loi Suomeen uuden väestöryhmän: eläkeläiset. Eläkepolitiikan myötä


toisilleen tuntemattomilla ihmisillä oli nyt yhteisiä etuja puolustettavana. Kansaneläkkeen nauttiminen ei myöskään rajoittanut yksilön itsemääräämis- ja äänioikeutta kuten köyhäinhoito. Tarve ja mahdollisuudet eläkeläisten järjestäytymiselle olivat näin ollen olemassa. Vuoden 1937 kansaneläkelaki perustui säästöperiaatteelle. Kansaneläkevakuutus oli pakollinen kaikille 18–65-vuotiaille ja 2 prosentin maksu talletettiin henkilökohtaiselle säästötilille. Lain määräämä vanhuuseläkkeen raja oli 65 vuotta, mikä oli jatkosodan aikana myös työvelvollisuuden yläikäraja. Vaikka eläkkeen kartuttaminen ei ollut vapaaehtoista, säilyi köyhäinhoidon ajalta periytyvä yhteiskunnan tarjoamaan apuun liittyvä vastenmielisyys vuosikymmenten ajan. Vielä 1970-luvulla Eläkeliitto-lehdessä olikin syytä tehdä myös ikäihmisten asennekasvatusta: ”Maaseudullakin olisi kokonaan päästä irti siitä asenteesta, että sosiaalisten palvelusten käyttäminen on jollakin tavoin hävettävää.”.33

Eläkeläisten järjestäytyminen alkaa Vuoden 1937 kansaneläkelaki ei tarkoituksestaan huolimatta ratkaissut ikäihmisten toimeentulokysymystä. Ongelmia oli useita; eläkevakuutusmaksut oli rahastoitu henkilökohtaisille tileille Kansaneläkelaitokseen, ja alhaisen säästöprosentin vuoksi tilien kertymä jäi hyvin pieneksi. Lisäksi sotaa seurannut inflaatio söi tileillä makaavien säästöjen arvon. Sosiaalisesti epätasa-arvoista oli puolestaan se, että ennen vuotta 1884 syntyneet oli jätetty kokonaan eläkejärjestelmän ulkopuolelle. Ikärajaa oli perusteltu sillä, etteivät vanhimmat ikäluokat ehtisi maksaa riittävästi vakuutusmaksuja ennen eläkkeelle jäämistään. Valtion sosiaalivakuutuskomitea pyrki selvittämään, miten kansanseläkettä tulisi uudistaa ja lisäksi eri puolueiden taholta tehtiin 1940-luvun loppupuolella aloitteita vanhusten aseman selvittämiseksi ja toimeentulon parantamiseksi. Myös tutkijat löysivät ”uuden”

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

23


Kansaneläkelain määräämä vanhuuseläkkeen raja oli 65 vuotta, mikä oli jatkosodan aikana myös työvelvollisuuden yläikäraja. Käytännössä ikäihmiset hoitivat monet kotirintaman työt yhdessä naisten ja lapsien kanssa. Kuva: Soldan, SA-kuva.

kansanryhmän ja vanhenemista koskevista kysymyksistä kiinnostuneet perustivat vuonna 1948 Societas Gerontologica Fennican eli Suomen gerontologisen seuran. Poliittista yhteisymmärrystä vanhuskysymyksen ratkaisemiseksi ei kuitenkaan löytynyt. Sota-aikana ja heti sen jälkeen päähuomio sosiaalipolitiikassa oli sodan uhrien auttamisessa sekä perhe- ja työllisyyskysymyksissä. Sotaa seuranneessa herkässä poliittisessa tilanteessa sosiaalisten uudistusten toteuttaminen oli vaikeaa. Poliittisten erimielisyyksien lisäksi vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkiväestön välillä kasvoi. Toisaalta sota-aika vaikutti myönteisesti yleisiin asenteisiin sosiaalipolitiikkaa kohtaan: kansalaisten vaikeuksien lievittäminen

24

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


25


alettiin nähdä yhteiskunnan velvollisuutena armeliaisuuden sijasta. Sosiaalista huoltotyötä harjoittamaan perustettiin joukko uusia järjestöjä.34 Kunnallisen vaivaishoidon järjestelmää täydentämään syntyi jo 1800-luvun puolella erilaisia epävirallisen auttamistyön muotoja. Yksi auttamistyön malli olivat hyväntekeväisyysyhdistykset sekä kansalaisjärjestöt. Järjestötoiminta juurrutti yhteiskuntaan käsityksen vapaaehtoisen työn merkityksestä ja yhteisvastuullisuudesta. Vaikka Suomea on pidetty järjestöjen maana, vanhustyöhön keskittyneitä järjestöjä syntyi kuitenkin vain vähän ja ikäihmisiä kokoavat yhdistykset olivat peräti harvinaisia.35 Suomessa ensimmäiset yksityiset vanhainkodit ja niitä ylläpitävät järjestöt perustettiin 1890-luvulla. Nämä kodit oli tarkoitettu säätyajattelun mukaisesti lähinnä yläluokalle. Yksi ensimmäisistä suomenkielisistä yhdistyksistä oli Kuopiossa vuonna 1905 perustettu Vanhojen ystävät. Yhdistys kantoi huolta iäkkäistä naisista ja ylläpiti heitä varten yksityistä vanhainkotia vuosina

26

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

1911–1989.36 Yksityisiä vanhainkoteja rakennettiin 1900-luvun alkupuolen aikana Suomeen noin puolensataa. Kansainvälisesti ensimmäiset ikäihmisten järjestöt syntyivät 1800-luvun loppupuolella. Niiden tavoitteet suuntautuivat edunvalvonnan sijaan pääasiassa sosiaaliseen ja virkistystoimintaan. Ruotsissa, jossa eläkejärjestelmällä oli pidemmät juuret kuin Suomessa, merkittävimmät eläkeläisjärjestöt perustettiin 1930–1940-lukujen vaihteessa. Kansainvälisesti ikäihmisten järjestäytyminen edunvalvontajärjestöihin tapahtui kuitenkin vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla, 1960–1980-luvuilla. 37 Suomessa valtionrautateiden työntekijät perustivat vuonna 1941 VR Eläkeläisten liiton, jota voidaan pitää Suomen vanhimpana eläkeläisjärjestönä. Suomen gerontologisen seuran perustamisen yhteydessä heräsi ajatus laajapohjaisen vanhusjärjestön perustamisesta, joka tutkimuksen sijaan keskittyisi käytännön huoltotyöhön. Vuonna 1949 perustetun Vanhainsuojelun keskusliiton (myöhemmin Vanhustyön


keskusliitto) tavoitteena oli ikäihmisten taloudellisten olojen turvaamisen lisäksi pyrkiä ”kohottamaan vanhukset heille kuuluvaan kunnioitettuun asemaan” ja toisaalta kohottaa ”vanhusten itseluottamusta ja viihtyisyyttä sosiaalisesti tarpeellisina kansalaisina”.38 Samankaltainen kaksitahoinen toimintapyrkimys näkyi myöhemmin eläkeläisjärjestöjen, myös Eläkeliiton, perustamisasiakirjoissa ja toimintasuunnitelmissa: järjestöt kokivat, että ikäihmisten ongelmat olivat osittain seurausta yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja arvomaailmasta, joita tuli muuttaa. Toisaalta ikäihmisten nähtiin itse väheksyvän itseään ja eläkeläisille tuli itselleen osoittaa, että he ovat merkityksellisiä kansalaisia, vaikka ovatkin jättäneet ansiotyön. Vanhainsuojelun keskusliiton toiminta käynnistyi hitaasti, eikä liitto ennättänyt puuttua ajankohtaiseen kansaneläkekysymykseen. Vastustus eläkelain epäoikeudenmukaiseksi koettua ikärajausta kohtaan nousi ensimmäiseksi työväenliikkeeseen piirissä.

Vuonna 1950 joukko työläistaustaisia vanhuksia kokoontui Helsinkiin laatimaan kirjelmää eduskuntaryhmille ja hallitukselle tilanteen oikaisemiseksi. Tämä ”kansaneläkkeen ulkopuolelle jääneiden vanhusten keskuskomitea” laski, että eläkettä tarvitsisi ainakin 150 000 ennen vuotta 1884 syntynyttä kansalaista.39 Hallitus otti komitean kirjelmän huomioon, ja epätasa-arvoinen ikärajaus poistettiin vuonna 1952. Työväkeen kuuluvien ikäihmisten delegaatio sai poliittiset puolueet kiinnittämään enemmän huomiota ikääntyvässä väestössä piilevään poliittiseen voimavaraan. Sosialidemokraattinen naisjärjestö sekä maalaisliittolaiset ja kansandemokraattiset naiset tekivät 1950-luvulla useita aloitteita vanhankotien tukemiseksi – asialla olivat naisjärjestöt, sillä sosiaalikysymykset nähtiin edelleen ensisijaisesti naisille sopivina politiikan kohteina.40 Sosiaalista työtä tekevien järjestöjen toimintaa alettiin tukea yhteiskunnassa 1950-luvulla. Vuosikymmenen puolivälissä aloitti toimintansa Sosiaalisten

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

27


järjestöjen rahoitustarvekomitea, jonka tehtävä oli nimensä mukaisesti selvittää, millaista rahoitusta järjestöt tarvitsivat. Vanhukset eivät vielä erottuneet päättäjien silmissä omana ryhmänään, vaan komitea keskittyi koti- ja perhetyöhön, invalidihuoltoon ja kansanvalistukseen. Vanhainsuojelun keskusliitto pääsi kuitenkin osalliseksi Raha-automaattiyhdistyksen tuotoista 1950-luvun lopulla, ja tämä avustus antoi todellisen alkusysäyksen ikäihmisiin kohdistuvan järjestötyön kehittymiselle.41

Ensimmäiset valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt Ennen sotaa säädetty rahastointiin perustuva eläkejärjestelmä tuli tiensä päähän 1950-luvulla. Edistyspuolue ja RKP vaativat ensimmäisinä järjestelmän uudistamista ja muut puolueet seurasivat perässä. Kansaneläkekysymyksessä eduskunta jakautui jälleen kaupunkilaisiin ja maalaisiin: verorahoilla rahoitettavaa

28

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

tasaeläkettä kannattivat Maalaisliitto, kansandemokraatit ja RKP ja hallituksen ehdottamaa yksilöllistä eläkettä SDP, Kokoomus ja Kansanpuolue. Ensimmäinen kanta voitti ja tasaeläkejärjestelmä hyväksyttiin vuonna 1956. Lopputulos oli kuitenkin kompromissi, joka oli lopulta kummallekin ryhmittymälle hienoinen pettymys.42 Erityisesti palkansaajat pitivät tasaeläkettä ja kertyneiden eläketilien tasausta tulonsiirtona maaseutuväestölle. Maalaisliiton kannalta tärkeä saavutus oli se, että syytinkiä ei otettu tulona huomioon, eikä se vähentänyt kansaneläkkeen määrää. Sosialidemokraattien näkökulmasta lopputulokseen pääsemissä oli kyse yhteiskuntarauhan säilyttämisestä, sillä kansandemokraatteihin kuuluvat eläkeläiset alkoivat uudistuksen alla järjestäytyä vanhusten toimikunniksi, jotka katsottiin yritykseksi kerätä eläkeläisten äänet seuraavissa vaaleissa.43 Vanhusten toimikuntia perustettiin ympäri maata, ja vuonna 1959 nämä toimikunnat järjestäytyivät Eläkeläiset ry:ksi, josta tuli näin ollen ensimmäi-


Järjestöt kiinnostuivat 1950-luvulla ikääntyvien aseman parantamisesta. Esimerkiksi vuonna 1949 perustettu Vanhainsuojelun keskusliitto pyrki ”kohottamaan vanhukset heille kuuluvaan kunnioitettuun asemaan”. Kuvassa kehruunäytös Osuusliike Oraan maatalousnäyttelyssä Somerolla 1950-luvulla. Kuva: Kulutusosuuskuntien Keskusliitto, Suomen valokuvataiteen museo. 29


nen valtakunnallinen ja ammattialaan sitoutumaton eläkeläisten järjestö. Järjestö itse tulkitsi myöhemmin perustamisensa olleen tulosta uudenlaisen sosiaalipolitiikan muodostumisesta ja kamppailusta kansaneläkkeiden tason korottamiseksi.44 Ikäihmisten parissa työtä tekevien järjestöjen määrä kasvoi nopeasti 1950-luvulta alkaen. Vanhainsuojelun keskusliiton perusti 16 järjestöä, mutta vuoteen 1970 mennessä jäsenjärjestöjen määrä oli noussut jo 125:een. Useat järjestöistä olivat paikallisia vanhainkotiyhdistyksiä.45 Toiminnan aktivoituminen kertoi väestön ikääntymisestä mutta myös siitä, että eläkeläisten oloihin oli syytä pyrkiä vaikuttamaan. Ajan hengen mukaisesti eläkeläisjärjestöt syntyivät poliittisten jakolinjojen pohjalle. Eläkeläiset ry:n keskeiset toimijat kuuluivat kansandemokraatteihin ja ainakin osittain vastaliikkeenä sosialidemokraatteja lähellä olleet eläkeläiset perustivat Kansaneläkkeensaajien keskusliiton vuonna 1962. Vuonna 1957 perustettu Suomen sotaveteraaniliitto

30

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

sai kilpailijan vuonna 1964 perustetusta Rintamamiesveteraanien liitosta. Veteraanijärjestöt olivat vuosia suorastaan riidoissa keskenään huolimatta yhteisistä tavoitteista.46 Eläkeläisjärjestöjen välillä käytiin kilpailua jäsenistä ja kannatettiin poliittisten taustojen vuoksi erilaisia ratkaisuja eläkekysymyksiin. Vaikka veteraanijärjestöt eivät alkujaan olleet eläkeläisjärjestöjä, myös eläkekysymykset muodostuivat niiden toiminnassa merkittäviksi. Esimerkiksi Suomen sotaveteraaniliiton ensimmäisessä ohjelmassa työkyvyttömyyseläke oli mainittu liiton ensimmäisenä tavoitteena. Liitto tavoitteli myös rintamaveteraanien kansaneläkeikärajan alentamista. Veteraanijärjestöt ajoivat lisäksi esimerkiksi asunto-olojen kohentamista, joka kuului myös varsinaisten eläkeläisjärjestöjen tavoitteisiin.47 Järjestöjen myötävaikutuksella toteutettiin jo 1960-luvulla joukko eläkeuudistuksia, joiden myötä kansalaiset tulivat kansaneläkkeen lisäksi eri työeläkejärjestelmien piiriin. Työntekijän eläkelaki (TEL) tuli voimaan 1962


ja samalla eläkkeitä alettiin kerryttää myös lyhytaikaisista työsuhteista (LEL). Seuraavina vuosina astuivat voimaan kunnalliset viranhaltijat sekä valtion ja kirkon työntekijöitä koskevat eläkelait. Vuonna 1970 tulivat voimaan yrittäjiä (YEL) sekä maatalousyrittäjiä (MYEL) koskevat eläkelait. Eläkeläisten elämää muutti myös vuonna 1963 säädetty sairausvakuutuslaki.

Eläkeliiton toiminta käynnistyy Ikääntyvien parissa toimivien järjestöjen määrä kasvoi, mutta maantieteellisesti valtaosa ikäihmisistä ei ollut järjestöjen piirissä. Esimerkiksi Eläkeläiset ry:n toiminta suuntautui asutuskeskusten työläisväestöön ja järjestön historiassakin todetaan, että 1960-luvulla maalaisväestön vanhusten ongelmat, kuten pitkät etäisyydet ja asunto-ongelmat, jäivät järjestössä sivuasemaan.48 Tässä tilanteessa Eläkeliiton perustaminen tuli ajankohtaiseksi. Eläkeliitto

profiloitui alkuvuosina erityisesti maaseudun eläkeläisten puolustajana. Vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien välillä oli jyrkkä. ”On kuitenkin pidettävä se tosiasia mielessä, että eläkeläiset ovat kovan ja kaupungistuneen yhteiskunnan tuote. Kaupungistuneessa yhteiskunnassa jokaisen ihmisryhmän on itse ajettava omaa etuaan”, todettiin Eläkeliitto-lehdessä vuonna 1974.49 Järjestäytymiskokouksen jälkeen helmikuussa 1970 Eläkeliiton toiminta käynnistyi virallisesti. Sopivan puheenjohtajan löytäminen oli vaatinut työtä. Liiton toiminnan äiti Katri-Helena Eskelinen oli kansanedustaja ja ministeri, joten hän ei ollut käytettävissä puheenjohtajaksi. V. J. Sukselainen toimi Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana ja hänen ryhtymisensä tehtävään olisi asettanut muut eläkeläisjärjestöt epäreiluun asemaan. Lopulta liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi suostui professori Alfred Salmela, joka oli tehnyt pitkän uran Kouluhallituksessa. Salmelalla oli kokemusta aivan toiseen väestöryh-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

31


Yhteiskunnan rakennemuutos 1960- ja 1970-luvuilla ja muutokseen liittyvät lieveilmiöt olivat keskeinen syy Eläkeliiton perustamiselle. Liiton perustajat olivat huolissaan maaseudun eläkeläisten toimeentulosta, mutta myös kaupungistumiseen liittyvästä yksinäistymisestä. Kuvassa asunnostaan irtisanottu nainen Helsingissä. Kuva: Simo Rista, Helsingin kaupunginmuseo.

mään kohdistuvasta sosiaalipoliittisesta toiminnasta: hänen virkamiesaikanaan kansakoululaitoksen yhteydessä käynnistettiin esimerkiksi kouluruokailu ja kouluterveydenhuolto. Salmela oli jäänyt eläkkeelle Kouluhallituksesta jo vuonna 1964, mutta vuosina 1970–1971 hän palasi yhteiskunnalliseen työhön tekemään Eläkeliittoa tunnetuksi.50 Toiminnan käynnistämiseksi johtokunta nimitti työvaliokunnan, jonka muodostivat varatuomari Arvo Säre, talousneuvos Viljami Hanni sekä piirisihteeri Eetu Jormalainen. Työvaliokunnan tarkoituksena oli pitää eläkeasiaa käsitteleviä selostustilaisuuksia sekä esitellä uusi yhdistys sosiaali- ja terveysministeriössä. Lisäksi ryhmä valmisteli Raha-automaattiyhdistykselle jäsenhakemuksen. Liitolla ei ollut alkupääomaa, ja lähinnä aikaisemmin perustettujen eläkeläisjärjestöjen esimerkki antoi suuntaa toimintamuotojen mahdollisuuksista. Koska jäsenmaksutuloja tai yhteiskunnan avustuksia ei ensimmäisenä toimintavuonna ollut käytettävissä, toiminta perustui muutamien innokkai-


den vapaaehtoisuuteen. Keskustapuolue myönsi Eläkeliitolle avustusta 2000 markkaa ja Maaseudun yhteisvaliokunnan säätiö 6000 markkaa. Avustuksilla korvattiin välttämättömiä matka- ja perustamiskuluja ja palkattiin liiton ensimmäiseksi toimihenkilöksi Tyyne Ronkainen Kajaanista. Ronkaisen tehtävänä oli ensisijaisesti uusien yhdistysten perustaminen. Kainuussa aloittikin vuonna 1970 toimintansa peräti seitsemän yhdistystä: Kajaani, Kuhmo, Puolanka, Sotkamo, Suomussalmi, Vaala ja Vuolijoki. Toinen yhdistysten keskittymä muodostui Eskelisen ja työvaliokunnan jäsen Eetu Jormalaisen ansiosta Savoon, jonne perustettiin Nilsiän, Siilinjärven, Maaningan, Keiteleen, Rautalammin ja Mikkelin yhdistykset. Lisäksi Lahteen ja Jyväskylään perustettiin yhdistykset.51 Vuoden 1970 lopussa yhdistyksissä oli yli kaksituhatta jäsentä, mikä antoi luottamusta siihen, että Eläkeliitolla oli menestymismahdollisuuksia, vaikka maassa toimi jo kaksi aikaisemmin perustettua eläkeläisjärjestöä.

Liiton ensimmäisen vuoden toiminnalle ei varojen ja jäsenten puutteessa ollut asetettu merkittäviä tavoitteita. Paikallisyhdistykset olivat kuitenkin itse aktiivisia, ja vuoden 1970 päätteeksi johtokunta totesi asiapitoisten opintokerhojen olevan yhdistysten suosituin toimintamuoto. Lisäksi yhdistyksissä harrastettiin muun muassa patikointia ja voimistelua. Toisena toimintavuonna liitto pystyi jo Raha-automaattiyhdistyksen tuella järjestämään lomaleirejä eri puolilla Suomea. Sosiaalisin perustein myönnetyt lomat vastasivat liiton perustavaa ajatusta vähävaraisten eläkeläisten tukemisesta. Samalla leirit toivat Eläkeliitolle näkyvyyttä ja sen myötä uusia jäseniä.52 Paikallisten yhdistysten toiminta käynnistyi jäsenmaksu- ja arpajaistuloilla. Varojen ja kokoustilojen puute olivat alkuaikoina suurimmat esteet yhdistystoiminnalle. Yhdistyksen jäsenmaksu oli tavanomaisesti 2–5 markkaa vuodessa ja ainaisjäsenmaksu 10–20 markkaa. Liitto piti ainaisjäsenmaksun keräämistä kannattavana, kun niis-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

33


tä kertyvä ”sievoinen pankkitalletus” tuottaisi ajan myötä korkoa. Nopeasti kuitenkin havaittiin, että vuosittainen jäsenmaksu oli yhdistysten ja liiton kannalta kannattavampi ratkaisu. Ensimmäisinä toimintavuosina myönnetyt ainaisjäsenyydet aiheuttivat liiton organisaatiossa harmaita hiuksia vielä 2010-luvulla.53 Vuoden 1973 maatalouseläkelain myötä eläkeasia kiinnosti maaseudun väestöä ja liitto sai lisää jäseniä. Vaikka erityistä ”jäsenkeräysrynnäkköä” ei suoritettu, nousi liiton jäsenmäärä jo lähes kymmeneen tuhanteen. Valtaosa Eläkeliiton yhdistysten jäsenistä oli tehnyt työuransa maa- ja metsätöissä ja 1970-luvulla heistä arviolta yli kolme neljäsosaa eli pelkän kansaneläkkeen turvin.54 Toisena toimintavuonna Eläkeliiton käytössä oli Raha-automaattiyhdistyksen ja valtion avustus. Taloudellisen tuen turvin, johtokunta päätti vakinaisen toiminnanjohtajan palkkaamisesta. Eetu Jormalainen työskenteli vuoden 1971 liiton toiminnanjohtajana ja jatkoi

34

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

sitten liiton järjestöpäällikkönä kotipaikallaan Kuopiossa. Vaikka liiton talous oli muodostunut nopeasti suhteellisen turvatuksi, juoksevien kulujen maksamiseksi oli ensimmäisinä vuosina otettava yksityistä lainaa toiminnanjohtajan taskusta. Liitto piti ”huomattavalta osin” ansionaan sitä, että vuoden 1973 valtion budjettiin varattiin 100 000 markkaa eläkeläisjärjestöjen tukemiseen.55 Toiminnanjohtajan tehtävä siirtyi vuonna 1972 Jormalaiselta Keskustapuolueen sosiaalipoliittiselle sihteerille Pentti Kurunmäelle. Kurunmäen aikana aloitettiin Eläkeliitto-lehden julkaiseminen. Ensimmäisenä vuonna lehti ilmestyi kuusinumeroisena ja ulkomuodoltaan varsin vaatimattomana. Lehdessä puhuttiin aluksi pääasiassa eläkepolitiikkaa, mutta nopeasti jäsenten leirikronikat ja kirjeet saivat entistä enemmän tilaa. Sisältö monipuolistui, kun myös yhdistysten tekemästä edunvalvontatyöstä alettiin raportoida lehdessä. Samalla lehti näytti uusille yhdistyksille esimerkkiä siitä, mitä toiminta saattoi pitää sisällään.


Kurunmäki siirtyi kesken ensimmäisen työvuotensa II sosiaali- ja terveysministerin poliittiseksi sihteeriksi. Vaikka toiminnanjohtajan kausi jäi lyhyeksi, pidettiin häntä liiton kannalta merkittävänä poliittisena vaikutuskanavana. Uutena toiminnanjohtajana aloitti vuonna 1973 entinen kansanedustaja Aaro Lintilä ja liiton toimistoon palkattiin ensimmäinen kokopäiväinen toimistonhoitaja Saara Saastamoinen. Liitto sai edullisen toimistohuoneen Pursimiehenkatu 15:sta, jossa sijaitsi myös Keskustapuolueen toimisto. Liitto toimi näissä tiloissa vuoteen 1977.56 Keskustan puoluetoimisto tarjosi apuaan myös Eläkeliiton näkyvyyden kasvattamiseksi. Järjestösihteerit Elias Rintala ja Ilmari Varvikko sekä kenttäpäällikkö Yrjö Tiihonen käyttivät omia verkostojaan yhdistysten perustavien kokousten koolle kutsumiseksi ja rekisteröintiin vaadittavan byrokratian hoitamiseksi. Sukselainen evästi yhdistysten perustajia puhumaan eläkepolitiikasta päivänpolitiikan sijaan. Elias

Rintalan muistelun mukaan tarkoituksena oli myös tehdä selväksi, mitkä poliittiset järjestöt vaikuttivat olemassa olevien eläkeläisjärjestöjen takana.57 Toiminta oli tehokasta, ja esimerkiksi Rintalan johdolla perustettiin Lapin lääniin kuusi yhdistystä kolmessa päivässä. Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin muodostui kolmas yhdistyskeskittymä ja Eläkeliiton yhdistysten määrä nousi kolmantena toimintavuonna jo sataan. Toisaalta ensimmäisinä vuosina perustetuista yhdistyksistä osa nukahti nopeasti ja unohtui. Kun pitäjään myöhemmin perustettiin uutta yhdistystä, voitiin huomata, että paikkakunnalle oli jo rekisteröity Eläkeliiton yhdistys.58 Lukuun ottamatta Jyväskylää, Lahtea ja Kuopiota alkuvuosina perustetut yhdistykset sijoittuivat tyypillisesti maaseutupitäjiin. Vaikka liiton toimisto sijaitsi alusta asti pääkaupungissa, liiton Helsingin yhdistys perustettiin vasta vuonna 1974. ”Kivierämaassa” sopivien jäsenten löytäminen oli hankalaa. Helsingin yhdistys pyysikin Eläkeliitto-lehdessä maaseudun eläkeläisiä kertomaan

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

35


pääkaupungissa asuville eläkeläistutuilleen uudesta yhdistyksestä.59 Vaikka liitto haikaili laajentumista myös asutuskeskuksiin, vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien välillä oli selvää. Kaupunkeja moitittiin yksinäisyydestä ja ahtaudesta. Eläkeliitto-lehdessä nimimerkki Anna muisteli maaseudun entistä elämää ja antoi varsin ankean kuvan kaupunkilaiseläkeläisen arjesta: ”Parvekkeellani katselen maailman menoa, ja kyllä se menoa onkin. … Mihin kaikilla mahtaa olla niin kiire?... Viime kirjeessäsi kerroit kodikkaasta äänestysmatkastasi. Se on maaseudulla sentään vielä tapaus, jota kannattaa naapurissa kahvipannun ääressä juhlia. Ulkonaiset puitteet täällä kaupungissa ovat kalseammat.”60

Liiton järjestörakenne muodostuu Eläkeliiton perustajat eivät ennättäneet miettiä, miten liiton toiminta parhaiten organisoitaisiin. Yhdistysten ja jäsen-

36

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

ten määrän nopea kasvu olivat yllätys, johon ei vielä ensimmäisinä vuosina osattu esimerkiksi liiton sääntöjä laatiessa varautua. Pohjois-Pohjanmaalla yhdistysten perustaminen oli saanut vauhdikkaan alun vuonna 1971, ja jo loppuvuodesta maakunnan yhdistykset suunnittelivat oman piirijärjestön perustamista. Pohjois-Pohjanmaan piiri perustettiin lopulta huhtikuussa 1972, vaikka Eläkeliiton säännöissä ei tämänkaltaista väliporrasta tunnettu. Kun tieto ensimmäisen piirin perustamisesta levisi, myös pohjoissavolaiset päättivät oman kokoavan järjestön perustamisesta. Eläkeliitto-lehti raportoi keväällä 1972, että Pohjois-Savossa oli perustettu ”Eläkeliiton Pohjois-Savon rengas”. Pohjois-Savon piiri perustettiin virallisesti saman vuoden syksyllä.61 Vaikka aluksi piirien tärkeimpänä tehtävänä oli lisätä yhteistoimintaa lähialueen yhdistysten välillä, niiden perustamisella oli myös muita tarkoitusperiä. Tyyne Nissinen Siilinjärveltä kuvaa kronikassaan 1970-luvun tuntoja:


Vanhusten huoltotoimikunta, joka suunnitteli Eläkeliiton perustamista, oli yhteydessä useisiin puheenjohtajaehdokkaisiin. Eläkeliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kouluneuvos Alfred Salmela. Salmela johti Eläkeliittoa vuosina 1970–1971.

Eläkeliiton johto toimii Helsingissä saakka. Keski-Suomen eläjille siitä koitui taakka. Tuntui kuin me seisoisimme toimintahan selin. Piiri kun vaan perustetaan, saadaan oma elin! 62 Kuten runosta ilmenee, erityisesti Pohjois-Savossa Eläkeliiton keskustoimiston sijoittuminen Helsinkiin herätti katkeruutta. Koska liiton ensimmäinen

toiminnanjohtaja ja järjestöpäällikkö Jormalainen hoiti tehtäviään Kuopiosta, savolaisten näkökulmasta koko liiton toiminnan koordinoinnin olisi voinut keskittää Itä-Suomeen. Edes oman piirin perustaminen ei ratkaissut tyytymättömyyttä, sillä vielä 1973 maakunnan yhdistykset tekivät aloitteen Eläkeliiton kotipaikan muuttamisesta Kuopioon tai Siilinjärvelle. Piirien perustaminen ei herättänyt liiton johtoportaassa aluksi innostusta. Alfred Salmelaa puheenjohtajana

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

37


Eläkeliiton toinen puheenjohtaja oli V. J. Sukselainen (toinen oikealta). Eläkeliitossa Sukselaisella tarjoutui mahdollisuus edistää eläkelainsäädännön uudistamista ja sosiaalista tasa-arvoa. Hän johti Eläkeliittoa vuosina 1972–1987. Kuvassa vasemmalla liiton toiminnanjohtaja Aaro Lintilä.

seurannut kansleri V. J. Sukselainen oli tapansa mukaan aluksi varovainen järjestön rakenteen liian nopeassa kasvattamisessa. Hän oli sitä mieltä, että ennen uusien toimintaportaiden perustamista oli odotettava liiton talouden vahvistuvan. Liiton johtokunta päätti kuitenkin myöntää Pohjois-Pohjanmaan piirille oikeuden lähettää edustaja liiton kokouksiin. Seurauksena oli, että säilyttääkseen yhtäläisen vaikutusvallan päätöksenteossa muutkin maakunnat ryhtyivät perustamaan piirejä.

38

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Liiton toimiston työmäärän kannalta piirien perustamisella oli lopulta hyvä puolensa. Yhdistyksien määrän noustessa toiselle sadalle yhteydenpito niihin kävi vaikeaksi. Toimistonhoitaja Saastamoinen ei enää yksin ehtinyt vastata yhdistysten kysymyksiin ja toiveisiin. Eläkeliitto-lehti pyrki tiedotuskanavana osaltaan helpottamaan postiruuhkaa, mutta sen levikki jäi pieneksi, koska halukkaiden piti tilata se itse. Piirejä voitiin käyttää tiedottamisessa väliportaana, jonka kautta vastuuta voitiin


jakaa laajemmalle. Samalla yhdistysten edustajat piireissä sitoutettiin vahvemmin mukaan liiton toimintaan. Vuonna 1973 piirien perustaminen tehtiin sääntömuutoksella mahdolliseksi mutta ei pakolliseksi. Seuraavana vuonna 1974 toiminnassa oli kuusi piiriä: Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Kainuu, Satakunta ja Karjala. Samana vuonna saivat alkunsa esimerkiksi Varsinais-Suomen, Etelä-Savon ja Päijät-Hämeen piirit. Piirirajat noudattivat lähinnä läänirajoja. Vuosien myötä piirien määrä nousi kahteenkymmeneen ja ne kattoivat koko manner-Suomen. Runsasjäsenisimmillä seuduilla tuli pian tarpeelliseksi ja taloudellisesti mahdolliseksi palkata piirille toiminnanjohtaja ja hankkia oma toimitila. Hyvän alun myötä liiton johtokunnan tavoitteetkin kasvoivat. Vuonna 1974 toimintasuunnitelman kunnianhimoiseksi päämääräksi asetettiin yhdistyksen saaminen jokaiseen Suomen kuntaan. Erityistä huomioita annettiin Etelä- ja Lounais-Suomelle. Piirien tehtäväksi tuli

huolehtia, että niiden alueen kunnissa oli toimiva Eläkeliiton yhdistys.63 Toiminnan leviäminen oli silti, kuten myöhemminkin, kiinni innokkaista vapaaehtoisista: esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla piiri perustettiin vuonna 1975 ja sen puheenjohtaja-toiminnanjohtaja Heikki Taipalus kiersi itse polkupyörällä tai liiton järjestöpäällikkö Vilho Kotilan kanssa autolla pitäjissä kokoamassa väkeä perustaviin kokouksiin. Tehokkaan toiminnan ansiosta Etelä-Pohjanmaan piiri kohosi nopeasti liiton suurimmaksi. Piirin alueella toimiva Ilmajoen yhdistys piti pitkään kärkisijaa liiton suurimpana yhdistyksenä yli tuhannen jäsenen jäsenmäärällä.64 Piirien tehtävä oli toimia tiedon välittäjänä alueensa yhdistysten sekä liiton ja yhdistysten välillä, mutta niiden vastuu ja toimintamuodot kasvoivat nopeasti. Liitto tarjosi piireille järjestökursseja ja tuki niiden toimintaa pienillä toiminta-avustuksilla kunnes jäsenmaksut, tapahtumien tuotot sekä lehtien ja arpojen myynti alkoivat kattaa toiminnan kulut.65 Piirien perustaminen

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

39


ja niiden toiminnan vakiintuminen toivat Eläkeliiton toiminnalle jatkuvuutta. Toiminta ei enää ollut pelkästään pienen keskustoimiston varassa, vaan maakunnissa ideoitiin itsenäisesti paikallista edunvalvontaa ja virkistystoimintaa. Piirien talouden vahvistuessa liitto siirsi niille yhä enemmän käytännön toimintaan liittyviä tehtäviä. Rahallisen tuen tarjoaminen 1980-luvulla oli rakennushankkeiden kanssa painivalle liitolle vaikeaa ja piirit rahoittivatkin jatkossa oman toimintansa. Vakavaraiset piirit myös lainasivat liitolle rahaa lomakeskusten rakennustöistä aiheutuneisiin kuluihin – jäsenistön oman aktiivisuuden tuloksena syntyneistä piireistä muodostui vuosikymmenessä tärkeä tukipylväs Eläkeliiton toiminnan kannalta.66 Piirijärjestöjen edustajat ovat tavanneet vuosittain järjestöpäivillä, jossa naapuripiirien edustajat voivat vaihtaa kokemuksia ja suunnitella tulevaa toimintaa. Lisäksi piirihallitusten jäsenille ja yhdistysten vastuuhenkilöille on tarjottu vuosittain koulutusta. Pii-

40

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

rit paremmiksi -hankkeessa vuosina 2010–2011 liitto pyrki yhtenäistämään piirien toimintaa ja kehittämään uusia keinoja niiden toiminnan ja talouden kehittämiseksi. Johtokunta vastasi ensimmäisten toimintavuosien ajan liiton toiminnasta parhaaksi katsomiensa tavoitteiden mukaan. Valta siirtyi toden teolla jäsenistölle, kun Eläkeliiton ensimmäinen liittokokous järjestettiin vuonna 1975 Saarijärvellä. Kokous keräsi noin 1000 osallistujaa. Seuraavina vuosina yhdistyksiä ja piirejä perustettiin vilkkaasti ja samalla kokousten osallistujamäärä kasvoi kasvamistaan. Jo 1980-luvulla liiton jäsenmäärän lähentyessä sataa tuhatta liittokokousten organisoiminen alkoi vaatia niin suuria ponnistuksia, että kokous päätettiin järjestää kahden vuoden välein. Ratkaisu mahdollisti sen, että välivuosina voitiin järjestää muita tilaisuuksia, joista hengelliset kesäpäivät muodostuivat suosituimmiksi. Ensimmäiset kesäpäivät pidettiin Joensuussa Pohjois-Karjalan piirin toimesta vuonna 1988. Eläkeläis-


ten yhteisöllisyydestä ja toisaalta liiton kasvamisesta kertoi se, että tapahtuma kokosi yli 4000 eläkeliittolaista. Vuoden 1995 liittokokouksessa Lahdessa päätettiin liittokokousvälin pidentämisestä kolmeen vuoteen. Seuraava liittokokous järjestettiin Seinäjoella vuonna 1997, mutta seuraava kokous pidettiin kolmen vuoden kuluttua vuonna 2000 Tampereella. Liittokokousten välin pidentäminen oli paitsi hallintoa helpottava päätös, myös taloudellinen kysymys. Liittokokouskäytäntöjä on päivitetty sääntömuutoksilla useaan otteeseen.

Vuonna 2018 Jyväskylässä pidetyssä liittokokouksessa vahvistettujen sääntöjen mukaan yhdistykset saavat lähettää liittokokoukseen edustajan jokaista alkavaa 300 henkilöjäsentä kohden, piirit yhden edustajan jäsenyhdistysten yhteenlasketun jäsenmäärän alkavaa 3000 jäsentä kohden. Muut jäsenyhteisöt voivat lähettää kukin yhden edustajan. Liitokokousten välisenä aikana ylintä päätösvaltaa käyttää liittovaltuusto. Eläkeliiton johtokunnasta tuli vuoden 1987 sääntömuutoksen myötä liittohallitus, joka käyttää Eläkeliiton puheenjohtajan johdolla toimeenpa-

Piirien tehtävä oli aluksi toimia tiedon välittäjänä alueensa yhdistysten keskuudessa sekä liiton ja yhdistysten välillä. Kuvassa Haukiputaan yhdistyksen edustajat matkalla piirikokoukseen vuonna 1991. 41


novaltaa liitossa. Liittohallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kymmenen jäsentä. Maakuntatasolla yhdistykset valitsevat keskuudestaan edustajat piirihallitukseen, jota johtaa piirin puheenjohtaja. Piirihallitus puolestaan toimii liittokokouksen viitoittamien teemojen mukaan.

Suurimmaksi eläkeläisjärjestöksi Vuonna 1976 liiton hallitus arvioi toiminnan saavuttaneen tarpeellisen laajuuden ja uutta päätettiin jatkossa suunnitella vain tarpeitten ja mahdollisuuksien mukaan. Hallituksen jäsenet pelkäsivät erilaisten kerhojen ja retkien järjestämisen vievän liiaksi resursseja edunvalvonnalta – tässä vaiheessa parista palkatusta työntekijästä koostuvalla toimistolla oli kädet täynnä työtä satojen lomahakemusten ja erilaisten kyselyiden käsittelemisessä.67 Uusien toimintamuotojen kehittämisen sijaan liitto halusi panostaa riittä-

42

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

vän vahvan yhdistysverkoston rakentamiseen. Toiminnanjohtaja Aaro Lintilä arvioi vuonna 1974 vahvan yhdistysverkoston olevan tärkeä tekijä liiton eläkepoliittisten tavoitteiden saavuttamisessa: ”Eläkeliitolla ei ole vielä riittävästi voimaa epäkohtien korjaamiseen. Jäsenmäärän lisääntyessä ja toiminnan laajentuessa lisääntyy sekä poliittinen että painostuksellinen voima”. Jäsenmäärän kasvattaminen päätettiinkin ottaa liiton seuraavien vuosien tavoitteeksi.68 ”Jäsenkeräysrynnäköiden” myötä eläkeliittolaisten määrä jatkoi nousuaan, ja vuosikymmenen loppuun mennessä liiton jäsenmäärä nousi 70 000:een. Puheenjohtaja Sukselainen asetti liiton kymmenvuotisjuhlavuodelle tavoitteen: jäsenmäärä oli nostettava aina sataan tuhanteen ja Eläkeliitosta tehtävä Suomen suurin eläkeläisjärjestö. ”Me tiedämme massan merkityksen silloin kun asia riippuu maan päättävistä elimistä, hallituksesta ja eduskunnasta”, hän muistutti.69 Vuonna 1984 laaditussa ensimmäisessä pitkän tähtäimen toimintasuunni-


Vuonna 1970 perustetun Eläkeliiton toiminta lähti nopeaan kasvuun. Ensimmäinen liittokokous vuonna 1975 Saarijärvellä keräsi noin 1000 osallistujaa. Osallistujien vakavat ilmeet kertovat, että kansaneläkeuudistusta oli päätetty tavoitella määrätietoisesti takaiskuista huolimatta. Kokouksen tunnuslause oli ”Omin voimin – yhteistoimin”.

43


Liittokokousten ja kesäpäivien järjestelyt ovat vaatineet reipasta talkoomieltä. Toiminnanjohtaja Aaro Lintilä ja toimistonhoitaja Saara Saastamoinen tarkastelevat kuinka ruokailualuetta rakennetaan Joensuussa vuonna 1979.

telmassa johtokunta korosti eläkeläisten määrän jatkuvaa kasvua. Tuolloin noin 900 000 eläkkeensaajasta reilun kolmasosan arvioitiin kuuluvan järjestäytyneen eläkeläistoiminnan piiriin. Myös kilpailuasetelma toisten järjestöjen kanssa oli tiedossa. Jäsenten tavoittelussa oltiin varsin raadollisia. ”Ikääntyneiden ihmisten osuus suomalaisessa yhteiskunnassa lisääntyy ratkaisevasti, mikä merkitsee myös, että taistelu heidän ’sieluistaan’ kiristyy”, arvioitiin toimintasuunnitelmassa.70

44

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Eläkeläiset ry. oli vanhimpana ollut pitkään maan suurin eläkeläisjärjestö. Eläkkeensaajien Keskusliitto kasvoi viimeistään 1970-luvulla sen ohi. Eläkeläisjärjestöjen määrä nousi sittemmin vielä kuudella, mutta Eläkeliitto menestyi jäsenhankinnassa lopulta parhaiten. Liitto kiri EKL:n ohitse suurimpana järjestönä jo 1980-luvun alussa. Liiton jäsenmäärä ylitti Sukselaisen asettaman 100 000 jäsenen tavoitteen vuonna 1985. Piirejä liitolla oli tuolloin 20 ja yhdistyksiä 391. Liitto totesi, että


laajenemisen rajat alkoivat tulla vastaan, koska lähes kaikista suomenkielisistä kunnista löytyi yhdistys.71 Paitsi suurin eläkeläisjärjestö, Eläkeliitto oli jatkossa myös yksi Suomen suurimmista sosiaali- ja terveysalan järjestöistä. Luvut eivät olleet kuitenkaan vielä saavuttaneet huippuaan. Esimerkiksi vuonna 1987 jäsenmäärä kasvoi kerralla usealla sadalla, kun Virolahden eläkeläisyhdistys päätti liittyä Eläkeliittoon. Yhdistys oli aikaisemmin toiminut järjestöjen ulkopuolella. Eläkeliiton saama julkisuus eläkeläisten mielenosoitusten järjestäjänä toi myös liitolle tunnettuutta. Jäsenmäärä kohosi pelkästään vuoden 1989 aikana yli 9000 jäsenellä. 72Yhtäjaksoinen kasvu jatkui aina vuoteen 1993, jolloin kokonaisjäsenmääräksi kirjattiin reilut 120 000 eläkeliittolaista. Lama-aika ja eläkeläisjärjestöjen voimattomuus hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen toteuttamassa eläkepolitiikassa vaikuttivat niin ikään ihmisten haluun kuulua järjestöön: liiton jäsenmäärä kääntyi hienoiseen laskuun ensimmäistä kertaa 1990-luvun lopulla.

Vuonna 2007 liitto saavutti uudelleen 120 000 jäsenen määrän. Myös uusia yhdistyksiä perustettiin vielä 2000-luvulla ja toimivien yhdistysten määrä vakiintui noin neljään sataan.73 Eläkeliitto arvioi yhdistystensä aktiivisuutta vuosittain. Yksi mittari on palautettujen toimintatilastolomakkeiden määrä. Vuonna 2014 lomakkeiden palautusprosentti oli 100 eikä liitossa siten ollut yhtään nukkuvaa yhdistystä. Liitto kerää tietoa myös yhdistysten toimintaan osallistuneista jäsenistä. Nämä tilastot osoittavat, että eläkeliittolaisista noin puolet on kannatusjäseniä ja toimintaan osallistuu noin 65 000 eläkeläistä vuosittain.74 Yhdistysten toiminnan laajuudessa on myös suuria paikallisia eroja. Kaupungeissa näkyvyyden saaminen on osoittautunut Eläkeliitolle edelleen haasteeksi. Maaseutupitäjissä liiton toiminnalla voi kuitenkin olla kattavuus, johon tuskin mikään muu järjestö pystyy. Ennätyssijaa piti 2000-luvulla Haukivuori, jossa viidesosa kuntalaisista ja liki 80 prosenttia eläkeläisistä kuului

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

45


Eläkeliiton yhdistykseen. Aina 2010-luvulle asti monet piirit ovat onnistuneet kasvattamaan jäsenmääräänsä nopeammin kuin alueen yli 65-vuotiaiden määrä on kasvanut.75 LIITON TOIMISTO

Ensimmäisen vuosikymmenen ajan liiton toiminta oli pääasiassa kolmen palkatun työtekijän vastuulla: toiminnanjohtaja kantoi päävastuun liiton taloudesta ja edunvalvontatyöstä, järjestöpäällikkö hoiti suhteita yhdistyksiin ja piireihin sekä alkuvuosina auttoi niiden perustamisessa. Toimistonhoitajan tehtävänä oli hoitaa paperityöt, toimittaa Eläkeliitto-lehteä sekä vastata yhteydenottoihin, joita tulikin runsaasti, sillä keskustoimisto vastasi niin lomahakemusten käsittelystä kuin antoi yleistä eläkeneuvontaa. Eläkeliitto toimi ensin pienessä vuokrahuoneessa Pursimiehenkatu 15:ssa. Vuonna 1977 liitolle tarjoutui mahdollisuus hankkia RAY:n tuella oma toimisto, joka löytyi Annankatu 31–33:sta. Tässä

46

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

osoitteessa liitto toimi kaksikymmentä vuotta. Sinä aikana toiminta laajeni ja tiloja oli vuokrattava naapurihuoneistoista. Vuonna 1997 liitto siirtyi Kalevankatu 61:n tilaviin toimitiloihin. Vaikka RAY ei enää 1990-luvulla myöntänyt tukea lomakeskusten rakentamiseen, uuden toimistohuoneiston hankintaa se rahoitti 700 000 markalla. Ensimmäiset toiminnanjohtajat olivat Eetu Jormalainen vuonna 1971 ja Pentti Kurunmäki vuosina 1972–1973. Erityisesti Eetu Jormalaisen työ liiton perustamisvaiheissa oli tärkeää: hän oli henkilökohtaisesti mukana perustamassa kymmeniä yhdistyksiä ja hoiti yhdessä puolisonsa Liisa Jormalaisen kanssa niin liiton paperiasioita kuin lomaleirin ohjelmien suunnittelua. Koska Kurunmäen työ liitossa jäi lyhyeksi, Jormalainen toimi vuoteen 1974 saakka tilapäisenä toiminnanjohtajana. Pitkäaikaiseksi toiminnanjohtajaksi saatiin 1974 entinen kansanedustaja Aaro Lintilä. Lintilällä oli aikaisempien tehtäviensä myötä hyvät yhteydet paitsi päättäjiin etenkin Keskustapuolueessa,


Liiton keskustoimiston henkilökuntaa ja pitkäaikaisia hallituksen jäseniä 1980-luvulla. Takarivissä vasemmalta oikealle toiminnanjohtaja Martti Havas, kiinteistö- ja taloussihteeri Eero Patrakka, Tauno Peura, toimistosihteeri Ritva Lindberg, Eino Verronen, koulutussihteeri Jukka Salminen, toimistonhoitaja Irma Niemi, talouspäällikkö Timo Vähäkoski, valtuuston puheenjohtaja Heikki Savola, Olavi Hämälainen ja Olavi Vatanen. Eturivissä vasemmalta Hilda Kattelus, Toini Minkkinen, puheenjohtaja Pekka Silvola, Veikko Leinonen ja Rauha Tammi. 47


myös kokemusta maaseudun oloista. Lintilä työskenteli toiminnanjohtajana 12 vuotta poismenoonsa asti. Lintilä oli tiukka taloudenpitäjä, jonka ajatukset liiton kehittämistarpeista sopivat yhteen pitkäaikaisen puheenjohtaja Sukselaisen mielipiteiden kanssa: kansaneläkeuudistuksen edistäminen ja liiton järjestörakenteen vahvistaminen menivät virkistystoiminnan edelle. Lintilän toiminnanjohtajakaudella Eläkeliitto kasvoi voimakkaasti. Työtä yhdistysten innostamiseksi jäsenhankintaan tekivät järjestöpäälliköt, Vilho Kotila vuosina 1975–1979 ja Martti Havas 1979–1986. Kotila oli vauhdikas puhuja, joka saikin lempinimen ”eläkeläisten piispa”. Hän oli myös innokas matkanjärjestäjä, jonka ansiona Eläkeliitossa virisi vilkas matkailutoiminta. Järjestöpäällikön ”virallisten” tehtävien päätyttyä hän toimi vielä vuosien ajan liiton arpajaisten pääorganisaattorina sekä Varsinais-Suomen edustajana liiton johtokunnassa. Kotilaa seurasi järjestöpäällikkönä Keskustapuolueen entinen järjestösihteeri Martti Havas. Havas kehitti piirien

48

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

toimintaa ja huolehti siitä, että piirien alueella kaikki tilaisuudet yhdistysten perustamiseen ja jäsenten hankkimiseen käytettiin hyväksi. Myös Havas kiersi runsaasti maakunnissa ja hänet opittiin tuntemaan ”reissumiehenä”, jota palstaa hän Eläkeliitto-lehdessä piti.76 Havas siirtyi vuonna 1986 Eläkeliiton toiminnanjohtajaksi Aaro Lintilän paikalle. Myös Havaksen kausi jäi lyhyeksi, ja vuonna 1989 hänelle jouduttiin etsimään seuraajaa. Uudeksi toiminnanjohtajaksi kutsuttiin aikaisemmin liiton koulutussihteerinä työskennellyt Jukka Salminen. Salminen oli tehtävässä aloittaessaan liiton nuorimpia työntekijöitä. Eläkeliiton lisäksi hänellä oli aikaisempaa kokemusta liiton toimintaan läheisesti liittyvän Maaseudun Sivistysliiton koulutussihteerinä. Jukka Salminen työskenteli Eläkeliitossa toiminnanjohtajana 27 vuotta. Hänen aikanaan liitto vakiinnutti paikkansa Suomen suurimpana eläkeläisjärjestönä. Toiminnan muodot monipuolistuivat esimerkiksi vapaaehtoistyön ja erilaisten kulttuurihankkeiden


myötä. Toisaalta eläkepolitiikan kenties vaikeimmat vuodet 1990-luvun laman myötä osuivat hänen toiminnanjohtajakaudelleen. Salminen edusti eläkeliittolaisten näkemyksiä useissa valtakunnallisissa toimikunnissa, ja hänelle myönnettiin vuonna 2016 järjestöneuvoksen arvonimi erityisistä ansioista järjestötoiminnan kehittämisessä. Samana vuonna Eläkeliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin Anssi Kemppi. Kemppi oli toiminut aikaisemmin Invalidiliiton järjestöjohtajana. Eläkeliiton järjestöpäällikkönä toimi vuosina 1990–1996 Liisa Saaristo ja vuosina 1996–2006 Ulla-Maija Halme. Saaristo vaikutti erityisesti liiton vapaaehtoistoiminnan käynnistymiseen, ja Halme oli kantava voima esimerkiksi Inkerin apu -hankkeessa. Heidän aikanaan toteutettiin myös liiton ensimmäiset suuret projektit, kuten kuntourheilun merkitystä tähdentänyt Hyvä mieli – liikunnan kieli ja käynnistettiin leskeksi jääneille suunnattu ammattilaisten ohjaama sopeutumisvalmennus Yhtäkkiä yksin. Vuosina 2006–2015 tehtävää

hoiti Hannele Laurila, ja vuodesta 2015 alkaen järjestöjohtajana on työskennellyt liiton pitkäaikainen työntekijä Kirsti Mustakallio. Eläkeliiton toimiston työntekijöiden määrä kasvoi 1980-luvun lopulla, kun liiton viestinnästä vastaamaan perustettiin tiedotuspäällikön tehtävä ja liiton tarjoamia erilaisia koulutuksia suunnittelemaan palkattiin koulutussihteeri. Seuraavalla vuosikymmenellä alkaneet moninaiset hankkeet vaativat työntekijöitä ja projektisihteereitä ja myös RAY edellytti järjestöiltä talousvastaavaa. Taloudenpito monimutkaistui ja vaati enemmän asiantuntemusta liiton toiminnan kasvaessa. Timo Vähäkoski on toiminut liiton talouspäällikkönä vuodesta 1987 alkaen. Pitkäaikaisimman uran liiton palveluksessa on tehnyt Eero Patrakka, joka vastasi vuodesta 1994 lomakeskusten kokonaistoiminnan johtamisesta ja toimi vuosina 2007–2018 Eläkeliiton talousjohtajana. Patrakan yli neljänkymmenen vuoden työrupeama alkoi keväällä 1976 Lehmirannan talonmie-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

49


Liiton kolmas puheenjohtaja Mauri Paananen valittiin Pekka Silvolan seuraajaksi vuonna 1995. Kouluneuvos Paananen oli työskennellyt Oulun läänin kouluhallituksen päällikkönä. Hän johti Eläkeliittoa vuoteen 2000.

henä. Työnsä ohessa Patrakka kouluttautui ja siirtyi aina tarvittaessa uusiin tehtäviin, hän toimi niin kansleri Sukselaisen tilapäisenä autonkuljettajana kuin liiton kiinteistö- ja taloussihteerinä ja vastasi muun muassa pitkään palkanlaskennasta. Hänen aikanaan koko Lehmiranta uudelleenrakennettiin ajanmukaiseksi lomakeskukseksi. Ansioistaan Eero Patrakalle myönnettiin taloustirehtöörin arvonimi vuonna 2019.77

50

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

PUHEENJOHTAJAT

Toisin kuin monissa muissa järjestöissä, Eläkeliitossa puheenjohtajuus ei ole ollut nimellinen edustustehtävä, vaan puheenjohtajilla on ollut suuri merkitys liiton suunnalle. Puheenjohtajilta on odotettu sitoutumista ja näkemyksiä siitä, miten liiton toimintaa tulisi kehittää. Toisaalta puheenjohtajat ovat auliisti käyttäneet aikaansa ja asiantuntemustaan liiton hyväksi. Tunnetut pu-


heenjohtajat ovat myös olleet keino ylittää uutiskynnys ja vaikuttaa sitä kautta eläkepolitiikasta ja ikäihmisten asemasta käytyyn julkiseen keskusteluun.78 Ensimmäinen puheenjohtaja Alfred Salmela ”antoi nimensä käyttöön” Eläkeliiton ensimmäisiksi toimintavuosiksi. Jo liittoa perustettaessa oli kuitenkin suunnitelmissa kutsua puheenjohtajaksi kansleri V. J. Sukselainen, kun hän vapautui Kansaneläkelaitoksen johtajan tehtävästä. Vieno Johannes Sukselainen johti Eläkeliittoa vuosina 1972–1987. Vaikka Sukselainen otti järjestötoiminnan kehittämisen sydämelleen, kenties vielä tärkeämpi tavoite hänelle oli ajaa Eläkeliiton kautta kansaneläkelain uudistamista ja sosiaalisen tasapuolisuuden toteutumista.79 Sukselaisen henkilösuhteet ja verkostot antoivat leimansa niin Eläkeliiton luottamus- ja toimihenkilövalinnoille kuin kiinteistökaupoille. Eläkeliiton johdossa tapahtui aikakauden ja sukupolven vaihdos vuonna 1987, kun Sukselainen jättäytyi puheenjohtajan tehtävistä ja hänen seuraajakseen valit-

tiin Yleisradion entinen ohjelmajohtaja Pekka Silvola. Myös Silvolalla oli vankka poliittinen tausta: hän oli toiminut Maalaisliitto-Keskustapuolueessa muun muassa puoluesihteerinä vuosina 1960– 1969. Pekka Silvola johti Eläkeliittoa vuosina 1987–1995. Silvola oli taitava puhuja, joka toi eläkeläisten asialle näkyvyyttä television Tiistaitiima -keskusteluohjelman vakiojäsenenä mutta keräsi myös eläkeliittolaisia kuulijoita liittokokouksiin ja kesäpäiville. Lama-aikana Silvola vaati selkeäsanaisesti eläkeläisten asian huomioimista ja valoi eläkeliittolaisiin itseluottamusta. Lahden liittokokouksessa vuonna 1995 Silvolan seuraajaksi valittiin kouluneuvos Mauri Paananen. Paananen oli toiminut vuonna 1992 Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajana ennen siirtymistään Etelä-Suomeen. Toisin kuin kaksi edeltäjäänsä hän ei ollut tunnettu politiikan saralta. Kuten liiton ensimmäinen puheenjohtaja Alfred Salmela, kansakoulunopettaja Paananen oli tehnyt elämäntyönsä Kouluhallituk-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

51


sessa, viimeksi Oulun läänin kouluhallituksen päällikkönä. Paananen oli myös musiikki- ja kulttuurimies, joka johti muun muassa Eläkeliiton kuoroa. Mauri Paananen johti liittoa vuoteen 2000. Hän kuvasi puheenjohtajakauttaan vaikeaksi ajaksi, jolloin eläkeläisten vastoinkäymiset seurasivat toistaan. Lama-aikana eläkeläisillä ei ollut mahdollisuutta esittää yleislakkouhkauksia, ja vaikka eläkkeisiin kohdistuneet poikkeustoimet luvattiin korvata talouskasvun elpyessä, eläkeläisten näkökulmasta leikkaukset jatkuivat koko 1990-luvun.80 Mauri Paanasen seuraajaksi oli kaksi ehdokasta: opetusministeriön ylijohtaja Kalervo Siikala ja Pohjois-Karjalan entinen maaherra Hannu Tenhiälä. Molemmilla oli sattumalta yhteyksiä Eläkeliiton perustajiin, sillä Siikala oli toiminut aikanaan pääministeri Sukselaisen sihteerinä ja Tenhiälä puolestaan oli avustanut Katri-Helena Eskelistä sosiaali- ja terveysministeriössä.81 Puheenjohtajasta käytiin vaali, ja Tampereen liittokokouksessa vuonna

52

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

2000 liiton puheenjohtajaksi valittiin selvin äänin Hannu Tenhiälä. Tenhiälä oli toiminut keskustan kansanedustajana vuosina 1975–1992 ja Pohjois-Karjalan läänin maaherrana 1992–1997. Juhlapuheessaan uusi puheenjohtaja korosti, että suurimpana eläkeläisjärjestönä Eläkeliiton oli osoitettava toisille järjestöille kehityksen suuntaa. Haja-asutusalueilla asuvien mukana pitäminen muuttuvan yhteiskunnan kelkassa oli Tenhiälän esiin nostama suuri tavoite.82 Hannu Tenhiälä johti liittoa kaikkiaan kaksitoista vuotta, vuoteen 2012. Hän tuli tunnetuksi innostavana yhteishengen nostattajana ja määrätietoisena liiton toiminnan kehittäjänä, joka sitoutui täydellä sydämellä Eläkeliiton asialle. Tenhiälän puheenjohtajakaudella eläkepolitiikassa jatkui 1990-luvulla alkanut keskustelu tulevien eläkkeiden rahoittamisesta ja yhteiskunnan ikääntymisestä. Eläkeliiton sisällä suuri kysymys oli liiton talouden tasapainottaminen, mikä vaati vaikeita päätöksiä lomakeskustoiminnan osalta. Tenhiälä osallistui Lehmirannan painoarvon


Puheenjohtajaehdokas Hannes Manninen (selin kameraan) esittäytyi liittovaltuustolle Lehmirannassa keväällä 2012. Mannista jututtivat tauolla kunniajäsen Marja Sairanen (vasemmalla), kunniapuheenjohtaja Pekka Silvola ja Eläkeliittoa vuosina 2000– 2012 johtanut Hannu Tenhiälä. Kuva: Vesa Toikka.

kasvattamiseen ja uudistamiseen ajanmukaiseksi lomakeskukseksi. Hannu Tenhiälän pitkää puheenjohtajakautta seurasi kaksi lyhyempää, kun puheenjohtajana toimi vuosina 2012–2015 kaupunkineuvos Hannes Manninen ja 2015–2018 Eeva Kuuskoski. Hannes Manninen oli hallintomies ja keskustalainen poliitikko, joka tarjosi Eläkeliitolle asiantuntemusta erityisesti ajankohtaisesta kuntapolitiikasta. Manninen oli myös RAY:n hallituksen entinen puheenjohtaja ja hänen taitonsa olivat arvokkaat, kun Eläkeliitto joutui

perustelemaan hankinta- ja kilpailutuslakien mukaisia ratkaisuja; toisin kuin monet muut järjestöt, Eläkeliitto ei ollut yhtiöittänyt palveluliiketoimintaansa eli Lehmirannan lomakeskuksen toimintaa. Ainoastaan lomakeskuksen henkilökunta työskenteli liiton perustaman erillisen yhtiön kautta ostopalveluna. RAY:n lakimiehet tulkitsivat liiton rikkovan kilpailutuslakia, kun se järjesti toimintaa omistamissaan lomakeskuksissa, sen sijaan, että liitto olisi kilpailuttanut tilat. Lopulta Eläkeliiton käytäntö todettiin lain mukaiseksi.83

53


Myös Kuuskoskella oli tausta keskustan kansanedustajana ja ministerinä mutta myös vankka järjestömaailman tuntemus. Hänen aikanaan liittoon rekrytoitiin Jukka Salmisen seuraajaksi uusi toiminnanjohtaja. Vaikka Eläkeliiton perustamisessa ja sen muussa toiminnassa naisilla on ollut tärkeä rooli, Eeva Kuuskoski oli liiton ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja. Kunniapuheenjohtaja Pekka Silvola kiinnitti tähän tasa-arvokysymykseen huomiota jo Eläkeliiton 30-vuotisjuhlissa vuonna 1990: vaikka naisia oli eläkeläisistä valtaosa ja heitä oli mukana myös liiton luottamustehtävissä, menivät korkeimmat tehtävät useimmiten miehille.84 Sittemmin tasa-arvon huomioiminen henkilövalinnoissa on kirjattu myös liittovaltuuston johtosääntöön. Eläkeliiton kahdeksanneksi puheenjohtajaksi valittiin vuonna 2018 sosiaali- ja terveysministeriön hallintoja suunnitteluosaston ylijohtajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt hallintotieteiden tohtori Raimo Ikonen.

54

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

TALOUS

Eläkeliiton toiminta oli käynnistynyt muutaman tuhannen markan pääomalla. Kovin suuria tavoitteita talouden kasvattamisesta ei ollutkaan, ja liiton johtokunta suhtautui varauksella kiinteän omaisuuden hankkimiseen. Valtion avustus ja Raha-automaattiyhdistyksen tuki katsottiin välttämättömiksi toiminnan monipuolistamisen kannalta. Liitolla ei ollut tarjota yhdistyksille niin paljon käytännön apua kuin ne olisivat tarvinneet, ja yhdistyksiä neuvottiin hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan jo paikkakunnilta löytyvää asiantuntemusta. Esimerkiksi eläkkeellä olevat opettajat todettiin sopiviksi opintokerhojen ohjaajiksi ja yritysmaailmassa työuransa tehneiden arveltiin voivan auttaa yhdistysten varainhankinnassa.85 Sosiaalisen työn parissa 1900-luvun jälkipuolella toimineiden järjestöjen historia on Suomessa lähes väistämättä sidoksissa Raha-automaattiyhdistykseen ja sen kulloinkin harjoittamaan avustuspolitiikkaan.86 Esimerkiksi Eläkeliitossa riippuvaisuus valtion tuesta


koskee etenkin uusia hankkeita ja projekteja, kun taas paikallistasolla toiminta rahoitetaan muulla tavoin. Raha-automaattivarojen jakamisella järjestöille on pitkä historia. Valtio näki 1930-luvulla parhaaksi rajoittaa yksityistä raha-automaattibisnestä, ja vuonna 1937 automaattien ylläpito keskitettiin eduskunnan valvonnassa olevan yhdistyksen vastuulle. Tammikuussa 1938 perustetun Raha-automaattiyhdistyksen jäseneksi valittiin vain hyväntekeväisyyttä ja maanpuolustustyötä tukevia järjestöjä. RAY:n hallitus ilmoitti automaattien tuoton valtioneuvostolle, joka päätti varojen jakamisesta.87 Toimintamalli, jossa paheellisena pidettyyn toimintaan kuten uhkapelaamiseen käytetyt varat ohjattiin sosiaalisiin tarkoituksiin, ei ollut uusi. Jo 1800-luvun puolivälistä alkaen väkijuomayhtiöiden tuotot, eli niin sanotut viinavoittovarat, käytettiin paikallisesti yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Alkoholin myynnistä saaduilla varoilla rakennettiin kieltolain voimaan tuloon 1919 asti kansakouluja, kirjastoja

ja ylläpidettiin museoita. Raha-automaattiyhdistys keskittyi ensi vaiheessa tukemaan kansanterveyden sekä lasten ja invalidien hyväksi tehtyä työtä. Sosiaalinen lomatoiminta tuli yhdistyksen rahoituskohteeksi 1950-luvulla. Ajatuksen vanhustenhuollon tukemisesta esitti RAY:n toiminnanjohtaja Väinö Lampela, ja yhdistyksen rahoitusohjelmaan uusi ala otettiin nuorisokasvatustyön ohella 1960-luvun alussa.88 RAY teki valtiolle avustusten jakoehdotuksen, joten järjestöille oli tärkeää ensinnäkin päästä yhdistyksen jäseneksi ja myöhemmin saada edustajansa sen hallitukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö esitteli ehdotuksen valtioneuvostolle, joka viime kädessä myönsi avustukset. Vanhainsuojelun keskusliitto hyväksyttiin RAY:n jäseneksi vuonna 1962. Eläkeläisjärjestöistä jäseneksi liittyi ensimmäisenä Eläkeläiset ry (1970), sitten Eläkkeensaajien Keskusliitto (1971), Eläkeliitto (1974), Svenska Pensionärsförbundet (1974), Kansallinen Eläkeläisliitto (1977) ja Kristillinen Eläkeliitto (1987).

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

55


Eläkeliitto pääsi osalliseksi rahaautomaattien tuotosta 1970-luvun puolivälistä alkaen. Toiminnanjohtajaa ja toimistosihteeriä oli evästetty ”ostamaan ja tekemään velkaa niin kyllä rahaa tulee”, mutta puheenjohtaja Sukselaisen mielestä avustuksia tuli hakea maltillisesti ja vain todelliseen tarpeeseen. Tästä säästäväisyydestä oli seurauksena se, että liitto koki myöhemmin, ettei sen saama tuki vastannut kasvaneen toiminnan laajuutta.89 Avustusten lisäksi Eläkeliitto sai vuodesta 1976 alkaen verohuojennuksia ”yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa” harjoittavana yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Huojennus myönnettiin aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kun eläkkeistä alettiin periä sairausvakuutusmaksua, liitto kääntyi myös Kelan puoleen kuntoutusvarojen toivossa.90 Raha-automaattiyhdistys tuki esimerkiksi järjestöjen omien lomailupaikkojen hankkimista ja rakentamista. Eläkeliitonkin kiinteistöomaisuus kasvoi Lehmirannan lomakeskuksella vuonna 1976. Vuonna 1977 liitto osti Etelä-Sa-

56

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

von, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen piireiltä vaikeuksiin joutuneen Haukivuoren lomakeskuksen ja samana vuonna Raha-automaattiyhdistyksen tuella oman toimistohuoneen Helsingistä. Myöhemmin lomakeskusten määrä kasvoi vielä Ylitorniolla sijaitsevalla Karemajoilla. Suomalaisessa yhdistystoiminnassa oman toimitilan rakentamista on pidetty osoituksena järjestön elinvoimasta. Nuorisoseurat, työväenyhdistykset ja maamiesseurat pystyttivät omia talojaan 1950-luvulle asti. Moni seurantalo jäi kuitenkin 1960- ja 1970-luvulla tyhjilleen ja rakentamisen painopiste siirtyi erilaisten loma- ja kuntoutuskohteiden pystyttämiseen. Lomakeskusten tarvetta perusteltiin esimerkiksi ennaltaehkäisevällä terveydenhuollolla ja sitä kautta yhteiskunnan varojen säästämisellä. Vetoomukset olivat menestyksekkäitä. 91 Kun yhtä järjestöä avustettiin, oli avustusta annettava toisillekin. Tämäkin toiminta hiipui 1980-luvulla, kun rahahanoja kiristettiin. Esimerkiksi kun Kristillinen Eläkeliitto


Jäsenistön perusteellinen koulutus on ollut Eläkeliiton toiminnan kivijalka. Kuvassa osallistujia Vilho Kotilan pitämälle sihteeri- ja rahastonhoitajakurssilla Lehmirannassa vuonna 1977.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

57


Liiton oma varainhankinta on sisältänyt muun muussa arpajaisia. Martti Havas luovuttaa voittajalle Enemmän elämältä -arpajaisten palkinnon, risteilymatkan Karibialle, vuonna 1987. Kuva: Seppo Suominen.

suunnitteli 1980-luvun lopulla oman lomakeskuksen hankkimista, Raha-automaattiyhdistys totesi, että lomakeskuksia oli Suomessa jo kylliksi. Myös Eläkeliitto ehdotti tässä vaiheessa RAY:lle, että tukien jaossa pääpaino oli siirrettävä investoinneista järjestöjen toiminnan tukemiseen. Ehdotuksen tausta johtui luontevasti siitä, että liiton oman painopisteen katsottiin siirtyvän rakentamisesta toiminnan monipuolistamiseen.92 Sosiaalinen lomatoiminnan kasvu johti järjestöjen kiinteistöomaisuuden kasvuun, mikä osoittautui myös Eläke-

58

liitolle myöhemmin taloudellisesti hankalaksi. Toisaalta lomakeskusten kautta sosiaalinen lomatoiminta vaikutti järjestön muun toiminnan kehittymiseen. Eläkeliiton lomapaikat tarjosivat mahdollisuuden monenlaisten kokousten ja koulutusten järjestämiseen ja kannustivat liittoa kehittämään ohjelmaa niillekin päiville, jolloin tuettuja lomaleirejä ei järjestetty. Alusta saakka johtokunta vaati, että lomakeskusten toiminnassa piti pyrkiä taloudelliseen riippumattomuuteen. Tämä kunnianhimoinen tavoite kirjattiin toimintasuunnitelmaan jo Lehmi-


rannan lomakeskuksen ensimmäisenä toimintavuotena.93 Liitto tähdensi vuodesta toiseen, että lomakeskusten kannattavuus voitiin hoitaa vain yhteistyöllä. Jäseniä kehotettiin suosimaan oman järjestön lomapaikkoja. Vielä 1970-luvulla lomakeskukset onnistuivatkin tuottamaan jopa kohtuullista voittoa. Lomakeskusten tuotoilla liitto kattoi 1980-luvulla yli puolet toimintansa kuluista. RAY:n tuki kattoi kolmasosan ja julkaisujen myynti sekä muu toiminta loput. Lomatoiminta muodosti myös suurimman kuluerän – 50 prosenttia liiton kuluista, kun esimerkiksi hallinto vei 5 prosenttia. Liiton rahoituspohjan laajentaminen oli jatkuvasti yksi hallituksen tavoitteista.94 Vaikka järjestöt kilpailivat samoista tuista, puolustivat ne myös yhdessä raha-automaattivarojen jakojärjestelmää. Vuonna 1980 järjestöt esittivät vastalauseensa, kun valtion tulo- ja menoarviossa 10 miljoonaa RAY:n tuottoja jätettiin jakamatta ja valtio siirsi ne lisäbudjetissa työllisyyttä edistäviin hankkeisiin. Myös yhdistyksen tuottojen käyttäminen Työ-

terveyslaitoksen ja UKK-instituutin perustamiseen herätti julkista arvostelua.95 Vuonna 1984 RAY:n tuotoista ehdotettiin käytettäväksi peräti 40 miljoonaa markkaa VALTAVA-uudistuksen toteuttamiseen, jossa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät saatettiin saman suuruisten valtionosuuksien piiriin. Eläkeliitto katsoi, että Raha-automaattiyhdistyksen varoilla rahoitettiin valtion menoja samalla, kun kolmannen sektorin tekemälle sosiaaliselle työlle oli entistä enemmän tarvetta: ”Nyt valtio pyytää apua toisella kädellä ja vie avun antamiselta pohjan toisella kädellään.”96 Myös paine Raha-automaattiyhdistyksen toiminnan uudelleenjärjestämiseksi kasvoi 1980-luvun lopulla. Eläkeliitto kuulutti kansalaisrintamaa RAY:n ja Veikkauksen tueksi ja vaati yhdistyksen pysyvän jäsenjärjestöjen hallussa. Liitto katsoi uudistusehdotuksen olevan poliittinen, sillä etenkin kokoomus oli kritisoinut järjestöjen saamia avustuksia ja pitänyt niitä piilopuoluetukena.97

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

59


RAY:n toiminta päättyi vuonna 2017 ja avustusten käsittely siirtyi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselle (STEA). Vaikka eläkeläisjärjestöt olivat huolissaan uudistuksen seurauksista, muutoksen vaikutus oli pelättyä pienempi. Eläkeliitto on saanut vuosittain jäsenjärjestöavustuksen, jota piirit ja yhdistykset ovat voineet hyödyntää esimerkiksi toiminnan piristämiseen ja uusiin kokeiluihin. Kuten RAY, avustusten kautta STEA on ohjannut kansalaisjärjestöjä huomioimaan ajankohtaisia aiheita, esimerkiksi tietotekniikkataitojen edistämistä tai eläkeläisten osallisuuden vahvistamista. Eläkeliitto on vuosien mittaan kokenut monia taloudellisesti vaikeita aikoja. Rakennushankkeiden viivästykset ja lama-ajan korkokulut sekä pienten lomakeskusten tuottama tappio ovat kukin vuorollaan johtaneet tilanteeseen, jossa taloutta on ollut korjattava. Avoin hallinto ja päätöksenteko sekä onnistuneet rakennushankkeet ja sitoutunut jäsenistö ovat Eero Patrakan mukaan keskeiset tekijät sille, että 2020-luvulle tullessa

60

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Eläkeliiton talous on paremmassa tilanteessa kuin koskaan aikaisemmin.98 ADRESSEJA, ARPOJA JA JOULULEHTIÄ

Eläkeliiton toimiston ja taloudelliset resurssit ovat pysyneet suhteellisen pieninä liiton jäsenmäärään nähden. Oma tulonhankinta on muodostanut merkittävimmän osan yhdistysten paikallisen toiminnan rahoituksesta. Varainhankinta on keino aktivoida jäsenistöä ja innostaa erilaisiin toimintamuotoihin.99 Taloudelliset kysymykset leimasivat liiton, piirien ja yhdistysten suhdetta vuosien ajan. Piirien toiminta vakiintui 1980-luvun loppuun mennessä, kun ne saivat itselleen pää- tai sivutoimiset toiminnanjohtajat, kokemusta erilaisten tapahtumien järjestämisestä ja omaa varallisuutta toiminnan rahoittamiseen. Alkuvuosina paikalliset yhdistykset lähestyivät usein liiton keskustoimistoa kohteliaan varovaisesti, kuten Juukan yhdistyksen puheenjohtaja Emma Kukkonen vuonna 1975: ”Nyt kysyn,


onko tämänlaatuiseen yhdistyksen toimintaan mahdollisuus saada liitosta päin avustusta? En kysy vaativassa äänensävyssä, vaan vain asiaan tutustuakseni. … Jos teille ei tuottaisi suuria vaikeuksia vastata tähän kirjeeseeni, niin se olisi ilo minulle ja olisihan se tervehdys sieltä etelän puolelta.” 100 Liiton toimisto joutui useimmissa tapauksissa pahoitellen vastaamaan, ettei sillä ollut varoja yksittäisten yhdistysten tukemiseen. Yhdistyksiä oli jo aikaisemmin kehotettu kääntymään kuntien, pankkien, meijereiden ja osuuskauppojen puoleen avustusten keräämisessä.101 Myös liittokokous ja keskustoimisto pohtivat, miten yhdistysten menot saataisiin rahoitettua, ettei lupaavasti alkanut toiminta näivettyisi alkuunsa. Järjestöpäällikkö kiinnitti 1980-luvulla huomiota siihen, että yhdistysten jäsenmaksu oli

Piirit hankkivat varoja toimintansa tukemiseksi muun muassa myymällä Eläkeliitto-tuotteita. Kuvassa standaareja, adresseja sekä suosittu Iloisen laulajan kirja 1980-luvulla.

61


Eläkeliiton ”Oulun osaston” talvilehti Syytinki vuodelta 1974 on Eläkeliiton joululehtien edeltäjä. Joululehtien toimittamisesta ja myymisestä on sittemmin tullut osa monien piirien toimintaa.

62


usein nimellisen pieni ja sen perinnässä esiintyi huolimattomuutta. Alkuvuosina myönnetyt ainaisjäsenyydet saattoivat rokottaa yksittäisten yhdistysten taloutta paljonkin. Liiton puuhamies Vilho Kotila kehotti yhdistyksiä laskuttamaan ainaisjäseniäkin ja esitti laskelman, miten piirien ja liiton talous vankistuisi, jos jäsenmäärä nousisi tavoiteltuun sataan tuhanteen ja jäsenmaksu esimerkiksi 10 markkaan.102 Rahallisen avun sijaan liitto alkoi tarjota piireille ja yhdistyksille koulutusta, jonka avulla niiden oma varainhankinta käynnistyi jäsenmaksujen, arpajaisten, myyjäisten ja kerhojen muodossa. Myös muutamat kunnat alkoivat 1980-luvulla myöntää yhdistyksille avustuksia. Epäsuoraa tukea yhdistykset olivat saaneet jo aikaisemmin esimerkiksi seurakunnilta ja pankeilta, jotka luovuttivat kokoontumistilojaan veloituksetta niiden käyttöön.103 Eräillä paikkakunnilla, kuten Tervolassa, suunniteltiin jopa Eläkeliiton oman ”seurantalon” ostamista, mutta lopulta vain muutama hankki oman

kiinteistön: Puolangan yhdistys sai itselleen pysyvät toimitilat rakentamastaan asuntoyhtiö Kesärannasta vuonna 1973, Toholammin yhdistys pystytti talkoilla kesähuvilan, Kallisen majan, vuonna 1979 ja Oulun yhdistys osti vuonna 1998 huvila Pukserin yhdistyksen käyttöön.104 Perinteisten varainhankintakeinojen lisäksi yhdistykset julkaisivat omia jäsenlehtiään, myivät adresseja ja standaareja sekä liiton laulukirjaa. Myös osa piireistä hankki omia myyntiartikkeleita: esimerkiksi Keskipohjanmaan piirin tuotteena ovat olleet Eläkeliiton lautasliinat, jotka kehitteli kaustislainen Liisi Penttilä Kokkolan liittokokoukseen vuonna 1991. Kymenlaaksossa piiri puolestaan vastasi Eläkeliiton logolla varustettujen korujen myynnistä vuodesta 1999 alkaen.105 Menestyneimmäksi tuotteeksi monessa piirissä on kuitenkin osoittautunut oma joululehti. Jo vuonna 1974 Oulun yhdistys julkaisi ”talvijulkaisun” ja Satakunnan sekä Pohjois-Karjalan piirit julkaisivat muutaman vuoden kuluttua ensimmäiset joululehdet. Liiton tiedot-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

63


taja Seppo Suominen havaitsi, että joululehdistä oli mahdollista kehittää liitossa kokonaan uusi toimintamuoto. Suomisen johdolla järjestettiin 1980-luvulta alkaen lehtikursseja, joilla kannustettiin jokaista piiriä oman lehden tekemiseen periaatteella, jonka mukaan ”joululehti on talouden turvallinen perusta”. Vuosittaisesta joululehdestä muodostuikin monille piireistä merkittävä varainhankintakeino – piirin alueella ilmestyvään lehteen oli helpompi hankkia ilmoittajia kuin valtakunnalliseen julkaisuun. Kukin yhdistys sai puolestaan lehden myyntihinnasta provision. Lehtituotoilla yhdistysten käytettävissä olevat varat kasvoivat ja moni piiri pystyi vakinaistamaan toimintaansa. Esimerkiksi Lapin piirissä joululehden tuotoilla katettiin 2000-luvun alussa jopa 40 prosenttia piirin toiminnallisista menoista.106 Varainhankinnan lisäksi lehden kokoaminen ja toimittaminen palvelee yhdistysten välisenä yhdyssiteenä. Ahkeran varainhankinnan ansiosta Eläkeliiton piirit ja yhdistykset toimivat 2010-luvulla omavaraisesti.

64

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

ELÄKELIITTO-LEHTI

Eläkeliitto-lehti oli yksi keino liiton sanoman ja tunnettuuden levittämiseen. Lehden ensimmäinen numero postitettiin tilaajille talvella 1972. Päätoimittaja Pentti Kurunmäki kirjoitti ensimmäisen Eläkeliitto-lehden pääkirjoituksessa, että lehden tarkoituksena oli toimia liiton kanavana jäsenien suuntaan ja päinvastoin: ”Mikäli lehti saa myönteisen vastaanoton, julkaisemme sitä vastaisinakin vuosina.”107 Tiedotuslehtinen koettiin tuolloin helpommaksi ja halvemmaksi tavaksi saada yhteys paikallisiin toimijoihin kuin uuden järjestöportaan perustaminen liiton ja yhdistysten välille.108 Lehti ei ollut sidottu jäsenmaksuun, vaan se piti tilata erikseen, mikä piti lehden levikin alkuvuosina vaatimattomana. Lehti muodosti myös suhteellisen suuren kuluerän ja sitä julkaistiin tappiollisena, vaikka niin yhdistyksiä kuin piirejä velvoitettiin hankkimaan siihen mainoksia. Ensimmäisissä numeroissa Eläkeliitto-lehden artikkelit olivat pääasiassa


Ensimmäisessä Eläkeliitto-lehdessä vuonna 1972 julistettiin kilpailu liiton oman tunnusmerkin suunnittelemiseksi, hanke kuitenkin raukesi ja viisi vuotta myöhemmin esitettiin uusi kilpailu. Tuolloin liiton vuosikertomuksissa käytettiin Väinö Helasen Oulun yhdistykselle suunnittelemaa tunnusta, jossa punaisella pohjalla olivat kirjaimet EL. Vuonna 1979 Eläkeliiton merkiksi hyväksyttiin hopeanharmaa neliapila, joka muistutti entisen maalaisliiton tunnusta. Tämäkään merkki ei vakiinnuttanut paikkaansa ja vasta vuonna 1982 julkaistiin EL-logo, joka pienin muutoksin toimi liiton tunnuksena 2010-luvulle asti.

toimituskunnan tai asiantuntijoiden kirjoittamia. ”Jäsenten ääntä” edustivat lomaleireiltä kirjoitetut kronikat. Eläketietouden ja järjestöasian lisäksi lehti sisälsi alkuvuosista saakka yhdistysten matkakertomuksia ja kuulumisia. Nimimerkki Anna kirjoitti lehteen eläkeläisen kirjeen vuodesta 1972 vuoteen 1985 ja Kriivari-Esko melkein yhtäjaksoisen ajan – valitettavasti kirjoittajien oikeat nimet eivät tulleet lehdessä julki. Yrjö Kujala tarinoi lehteen eläkeläisaiheisia pakinoita 1970-luvun loppupuolelta vuosikymmenen ajan.

Vuonna 1981 liiton varat sallivat Eläkeliitto-lehden lähettämisen jokaiseen jäsentalouteen ja lehti muuttui aikakauslehdestä tabloidikokoiseksi sanomalehdeksi. Samalla kokeiltiin ulkopuolista ilmoitusten hankkijaa, mutta tämäkään ei riittänyt tekemään lehdestä itsekannattavaa. Liiton toimisto kokosi Eläkeliitto-lehteä kymmenen vuoden ajan muiden töidensä ohella. Vuonna 1983 johtokunta kutsui liiton tiedottajaksi Seppo Suomisen. Suominen oli toiminut lehtimiehenä useilla eri paikkakunnilla ja

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

65


Tiedotuspäällikkö Seppo Suominen oli Eero Patrakan sanoin ”lempeä mies vahvoilla mielipiteillä”. Suominen kehitti Eläkeliitto-lehdestä tabloid-tyyppisen julkaisun, ja luonnosteli esimerkiksi monet liiton julkilausumista. Kuvassa Suominen keskustelee Lehmirannan johtajan Maija Tahvosen kanssa.

viimeksi Suomenmaa-lehden maakuntatoimittajana. Päätoimittajana Suominen paneutui lehden lisäksi koko liiton viestinnän ja julkikuvan kehittämiseen. Hän toimi kouluttajana ja osallistui vaikuttamistyöhön luonnostelemalla muun muassa monet liiton julkilausumista ja kannanotoista.109 Ensimmäisenä tehtävänään Suominen toteutti lukijatutkimuksen, joka osoitti lehden suosion: valtaosa tilaajista luki lehden säännöllisesti ja puolet halusi sen ilmestyvän kuukausittain.110 Lehden merkitystä kahdensuuntaisena tiedostuskanavana selkiytettiin. Jatkossa

66

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

lehti palveli tiedotuskanavana jäseniä ja kertoi liitolle eläkeläisten mielialoista ja ajankohtaisista tarpeista. Suominen kehitti lehden sisältöä ja ilmoitusmyyntiä. Hänen aikanaan tappiollinen Eläkeliitto-lehti kohosi taloudellisesti kannattavaksi.111 Myös liiton tunnettuus jäsenistön ulkopuolella kasvoi, kun viestintä tehostui. Pitkän tähtäimen suunnitelmassa vuonna 1985 hallitus vaati, että liiton harrasteja virkistystoiminnan tuloksista oli saatava leviämään tietoa myös julkisuuteen. Suomisen vastuulle annettiin tiedon ”syöttäminen” viestintävälineille.112


Eläkeliiton lehtikursseilla piirien ja yhdistysten edustajat ovat saaneet oppia viestinnän keinoista. Kuva ensimmäiseltä lehtikurssilta 1980-luvun puolivälistä. Ohjaajana toiminut Seppo Suominen kuvassa vasemmalla.

Eläkeliitto on sittemmin pyrkinyt jatkuvasti keksimään uusia tapoja tavoittaa ikäihmisiä. Tiedottaminen on kuitenkin järjestöjen jatkuva ongelma: vuonna 2007 kolmasosa eläkeläisjärjestöihin kuulumattomista ikääntyvistä totesi, ettei heille ole tarjottu tilaisuutta lähteä toimintaan mukaan. Maaseudulla jäsenten hankkiminen on perustunut ihmisten olemassa oleviin verkostoihin, mutta taajamissa ja kaupungeissa kohderyhmään sopivien ja esimerkiksi yksinäisten eläkeläisten tavoittaminen on vaikeampaa.113 Eläkeliitolla oli myös vaikeuksia löytää mallia, jolla oma lehti tavoittaisi

koko jäsenistön. Vuodesta 1984 alkaen vastuu lehden tilausmaksun maksamisesta oli yhdistyksillä. Joissakin yhdistyksissä jäsenmaksu meni kuitenkin kokonaan yhdistyksen omaan kassaan tai jäsenmaksua ei peritty ainaisjäsenkäytännön vuoksi lainkaan. Laskettiin, että noin 10 000 jäsenperhettä ei näistä syistä saanut lehteä ollenkaan.114 Vuonna 2014 liittovaltuusto päätti jäsenmaksun ja lehden tilauksen yhdistämisestä. Jatkossa lehti toimitettiin jokaiseen jäsentalouteen ja painosmäärä ylitti sadan tuhannen rajan. Jo muutamaa vuotta aikaisemmin lehden sisältöä

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

67


oli uudistettu ja sen nimi lyheni muotoon EL-sanomat. Päätoimittaja Seppo Suomisen jälkeen lehden tekemisestä on vastannut ensin Kirsi-Maria Nurminen 2004–2006, Päivi Kapiainen 2006–2007 ja vuodesta 2008 alkaen Vesa Toikka. Tekniikka kehittyi ja 2000-luvun myötä sähköisen viestinnän omaksuminen tuli yhä tarpeellisemmaksi. Sähköposti otettiin ensimmäisenä käyttöön keskustoimiston ja piirien toiminnanjohtajien välillä vuonna 2002. Samoihin aikoihin Eläkeliitolle rakennettiin ensimmäiset verkkosivut. Myös muu-

68

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

tamat piirit ja yhdistykset pystyttivät jo omatoimisesti nettisivuja. Vuonna 2014 koko järjestön kotisivukäyntejä tapahtui vuodessa yli puoli miljoonaa. Vuonna 2018 toteutetussa suuressa verkkosivu-uudistuksessa liiton julkikuvaa ajanmukaistettiin ja Lehmiranta sai omat sivut. Vuonna 2019 toteutetun lukijatutkimuksen mukaan Eläkeliitto-lehti on kuitenkin säilyttänyt asemansa liiton tärkeänä viestintäkanavana ja esimerkiksi lehden lukukertojen määrä on suuri muihin järjestölehtiin verrattuna.115


II Edunvalvonta- ja vaikuttamisjärjestö

V

aikka Eläkeliiton toiminta laajeni nopeasti kattamaan kulttuuri-, virkistys- ja valistustyön, järjestön perustajien pääasiallinen tavoite oli eläkepolitiikkaan vaikuttaminen. Eläkeliiton ensimmäinen toimintasuunnitelma määritteli liiton yleiseksi tavoitteeksi eläkejärjestelmän korjaamisen. Liiton mukaan kansaneläkkeen tuli olla tarveharkinnasta vapaa kansalaisetu. ”On suuri joukko eläkkeellä [olevia] henkilöitä, joiden eläketurva on vähäinen ja vanhuuden päivät on vietettävä osittain sosiaalihuollon varassa. Tämä ei ole oikein. Kehityksen on mentävä kohti tasapuolisempaa eläketurvaa, jossa

kaikille annetaan samojen perusteiden mukainen kansaneläke ja sen perusosa määrätään elinkustannuksia vastaavaksi”, todettiin suunnitelmassa.116 Ensimmäisessä julkilausumassaan vuonna 1971 liitto tarkensi tavoitteitaan vaatimalla, ettei pientilan omistaminen saanut vaikuttaa maaseudun eläkeläisten kansaneläkkeen tukiosan määrään, koska kaupunkilaiseläkeläisen asunnon kokokaan ei siihen vaikuttanut.117 Sama eronteko maaseudun ja kaupungin välillä näkyi myös liiton vaatimuksessa maaseudun ala-arvoisten asunto-olojen parantamisesta Arava-rakentamisen kautta.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

69


Eläketurva oikeudenmukaisuuskysymyksenä Alfred Salmelan puheenjohtajakaudella luotiin liiton yhdistysverkosto. Professori Salmela teki myös liittoa tunnetuksi sekä virkamiehille että julkisuudessa suurelle yleisölle esimerkiksi eläkeasiaa käsittelevien radioesiintymistensä kautta. Vuonna 1971 V. J. Sukselainen jäi ”kansaneläkeläiseksi”, ja seuraavana vuonna hänet valittiin Eläkeliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Tammikuun 1972 vaaleissa Sukselainen nousi myös eduskuntaan. Eläkeliitto sai kiireisen mutta poliittisesti vaikutusvaltaisen johtajan; Sukselainen oli moninkertainen ministeri, maalaisliiton pitkäaikainen puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies, joka ehti urallaan toimia niin monissa tehtävissä, että hänen työnsä suomalaisen sosiaalija eläkepolitiikan saralla on usein jäänyt sivuun. Opiskeluaikanaan Sukselainen tutki osuustoimintaa, mutta kiinnostui pian väestötutkimuksesta ja oli mukana pe-

70

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

rustamassa Väestöliittoa. Vuonna 1946 hänet valittiin Väestöliiton väestöpoliittisen tutkimuslaitoksen esimieheksi. Väestöliitto keskittyi aluksi etenkin lapsiperheiden elinehtojen parantamiseen, mutta Sukselaisen mielenkiinto siirtyi 1950-luvulla ikääntyneisiin, väestöryhmään, jonka kasvava merkitys oli vasta toisen maailmansodan jälkeen alettu tiedostaa sosiaalipolitiikassa.118 Vuodesta 1954 alkaen Sukselainen toimi Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana. Tehtävässään hän vaati eläkejärjestelmän yksinkertaistamista. Laitoksen 30-vuotisjuhlassa vuonna 1967 hän totesi kaikkien tietävän kuinka ”keskeneräinen, monimutkainen ja sekava sosiaalivakuutusjärjestelmä meillä tälle kertaa on.” Sukselaisen lapsuuden kokemukset yksinäisen äidin kasvattamana saivat hänet painottamaan kaikista pienituloisimpien sosiaaliturvan kehittämistä. Maaseudulla suuri joukko eläkeläisiä oli työeläkkeiden ulkopuolella. Eläkeliiton johtokunta antoi helmikuussa 1972 julkilausuman, jossa se kiinnitti huomion näiden niin sanottujen väliinputoajien,


Eläkeliiton ensimmäinen tavoite oli väliinputoajien, eli perheenemäntien, pienviljelijöiden ja tilapäistöitä tehneiden sekatyömiesten, eläketurvan takaaminen. Liitto vaati kansaneläkkeen perus- ja tukiosan yhdistämistä tuloharkinnasta vapaaksi peruseläkkeeksi. Viesti sai kuulijoita. Kaikki eivät mahtuneet edes istumaan Joensuun liittokokouksessa vuonna 1979.

eli perheenemäntien, pienviljelijöiden ja tilapäistöitä tehneiden sekatyömiesten, eläketurvan takaamiseen. Perusturvaksi eläkeliitto esitti kansaneläkkeen perus- ja tukiosan yhdistämistä tuloharkinnasta vapaaksi peruseläkkeeksi.119 Poliittisesti maaseudun ”unohdetun kansan” huomioiminen oli myös vastaisku Veikko Vennamon Suomen Maaseudun Puolueelle, jonka eläkeläisjärjestö kilpaili samoista kannattajista. Kansaneläkkeen tulosidonnaisuus ja eläkkeensaajan puolison tulojen vaikutus kansaneläkkeen tu-

71


kilisään ja tukiosaan koettiin liitossa suuriksi epäkohdiksi. Kaiken kaikkiaan Eläkeliitto piti Suomen eläkejärjestelmää sekavana. 120Muutaman vuoden kuluttua järjestelmä oli yleisen huumorin kohde, ja kupletisti Veikko Lavi teki sen kunniaksi Tukilisäjenkka -laulun: ”Vaikka minä vanha ja viisas oon, sekosin mä pykälien viidakkoon: Perusosa, tukiosa, tukilisä, apulisä – kuka hitto niistä oikein selvän saa!” Sukselaisen johdolla Kansaneläkelaitos oli pyrkinyt yhdistämään kaikki eläkelait kokonaisjärjestelmäksi oman organisaationsa alaisuuteen mutta ei onnistunut tavoitteessa. Kun järjestelmän uudistaminen ei pääjohtajakautena toteutunut, Eläkeliitto tarjosi mahdollisuuden uuteen yritykseen.121 Eläkeliiton puheenjohtaja piti eläkejärjestelmän uudistamista jopa eläkeläisten velvollisuutena: epäoikeudenmukaisuuksia ei saanut jättää tulevien sukupolvien selvitettäväksi. Eläkeläisten yksimielisyys oli edunvalvonnan onnistumisen edellytys. Sukselainen rohkaisi eläkeläisiä uskomaan mahdollisuuk-

72

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

siinsa edunvalvonnassa: ”Me – tämän hetken eläkeikäiset – muodostamme suomalaisessa yhteiskunnassa riittävän voimakkaan mielipideryhmän.”122 Haasteena yksimielisyydelle oli kamppailu palkansaajien sekä työläisten ja maatalousyrittäjien välillä eli kysymys siitä, kumpi järjestelmä, työ- vai kansaneläke, muodostaisi eläkejärjestelmän perustan. Tämä kysymys jakoi myös valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt kahtia. Eläkkeensaajien Keskusliitto puhui työeläkkeiden puolesta, kun Eläkeläiset ja Eläkeliitto kannattivat jälkimmäistä. ”Tavoitteeksi on otettava sellainen eläkeuudistusohjelma, joka toteutettuna takaisi kaikille kansalaisille riittävän perustoimeentulon kansaneläkejärjestelmän puitteissa. Peruseläketurvaa täydentäisivät työeläkkeiden suomat etuudet”, tiivisti toiminnanjohtaja Pentti Kurunmäki Eläkeliitto-lehdessä liiton näkemyksen, kun hän raportoi Keskustapuolueen tekemästä eläkevälikysymyksestä vuonna 1972.123 Jo ensimmäisinä vuosina Eläkeliiton yhteiskunnallisen toiminnan tavoitteita


laajennettiin eläkepolitiikasta yleiseen sosiaalipolitiikkaan, asuntokysymyksiin ja kulttuuripalveluihin. Vähimmäiseläketurvan saaminen nousi asialistalle taas 1970-luvun loppupuolella ja liitto totesi, että yhteistyössä muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa se on valmis tarpeen tullen esittämään ehdotusten lisäksi myös vaatimuksia hallitukselle, eduskunnalle ja muille päättäjille.124

Vuoden 1972 eläkepommi Eläkeliiton edunvalvontatyön ensimmäinen koetus tapahtui jo pari vuotta liiton perustamisen jälkeen. Vuonna 1970 solmittu tulopoliittinen kokonaisratkaisu määritteli vähimmäispalkan 516 markkaan kuukaudessa. Eläkeliitto, Eläkeläiset ja Eläkkeensaajien Keskusliitto esittivät, että myös peruseläketurva oli määriteltävä vähimmäispalkan mukaisesti. Eläkeläisjärjestöjen keskustelunavaus oli menestyksekäs, ja eläkeläisten asia sai runsaasti huomiota vuoden

1972 eduskuntavaaleissa. Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jaakko Pajula ehdotti Eläkeliitto-lehdessä jopa kansanäänestyksen järjestämistä ”puuroutuneen eläkekeskustelun” selvittämiseksi. 125 Vaalien jälkeen Rafael Paasion sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus lähti toteuttamaan järjestöjen toivetta. Eduskuntavaaleja seurasivat kunnallisvaalit, joten myös oppositiossa olevat puolueet olivat avokätisesti valmiita kannattamaan eläkeläisten perusturvan parantamista. Hallituksen ja opposition kosiskellessa eläkeläisten ääniä seurauksena oli poikkeuksellinen tilanne, jossa uudistuksen toteuttamiseen kaavailtiin enemmän rahaa kuin järjestöt olivat alun alkaen uskaltaneet toivoa. Hallitusneuvotteluissa vähimmäiseläketurvan hinnaksi laskettiin 109 miljoonaa markkaa, lakiesityksessä puhuttiin 215–230 miljoonasta markasta, mutta eduskunnan käsittelyssä hintalappu nousi yli 600 miljoonaan markkaan. Pienituloiset eläkeläiset odottivat innolla uudistusta, joka olisi muun muas-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

73


Eläkeläisjärjestöt vaativat vähimmäispalkan suuruista vähimmäiseläkettä ja kansaneläkkeille tulokehitystä noudattavaa suojaa. Kuvassa järjestöt esittämässä vaatimuksiaan pääministeri Kalevi Sorsalle keväällä 1975. Eläkeliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen (oikealla) on sekä pääministerin että televisiokuvaajan huomion kohteena.

sa poistanut kuntien kalleusluokituksen ja sitä kautta hyödyttänyt etenkin syrjäseutujen vanhuksia. Eläkeliiton tavoitteet näyttivät täyttyvän nopeammin kuin osattiin odottaa. Vielä kesällä 1972 Kukkolankosken Siikajuhlilla pitämässään puheessa Sukselainen ihmetteli, miksi kaikkien puolueiden kannattamia

74

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

eläkelakimuutoksia ei ollut vielä esitetty vahvistettaviksi. Pian kävi kuitenkin selväksi, että puolueiden lupaukset eläkeläisille olisivat koituneet valtiontaloudelle liian kalliiksi.126 Toivotusta eläkepaketista oli eduskuntakäsittelyssä muodostunut ”eläkepommi”. Kolme eläkeläisjärjestöä


pyrkivät edelleen yhteistoimin vaikuttamaan valtioneuvostoon, jotta lakiesitykset hyväksyttäisiin. Lisäksi järjestöt valmistelivat yhteistä kirjettä presidentti Kekkoselle, jotta maahan saataisiin enemmistöhallitus uudistuksen pikaiseksi toteuttamiseksi.127 Vetoomus jäi lähettämättä, kun presidentti Kekkonen asettui julkisesti vastustamaan uudistusta. Presidentti katsoi, että eläkekeskustelu oli saatettu ”absurdiin, järjettömään, mahdottomaan tilaan” ja vaati koko eläkeuudistuksen keskeyttämistä. Eläkelaki jäi vahvistamatta ja Paasion hallitus väistyi syyskuussa 1972. Eläkepommi purkautui jättäen järjestöt ja eläkeläiset tyhjin käsin, mutta Eläkeliitto ei myöntänyt tappiota. ”Ratkaisua on pidettävä jatkuvaa riitaa onnellisempana vaihtoehtona”, todettiin liiton lehdessä. Kirjoituksessa myös muistutettiin, että laajamittaisen uudistuksen sijaan luvassa oli sovintopaketti, joka korjaisi eläkkeitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.128 Vuoden 1972 uudistus olisi vahvistanut Eläkeliiton tavoitteiden mukaisesti

kansaneläkejärjestelmää. Eläkekeskustelun aikana sosialidemokraattinen sosiaalipoliitikko Pekka Kuusi, kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Pajula ja työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Teivo Pentikäinen valmistelivat kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa esityksen, jolla työ- ja kansaneläkejärjestelmien kilpailulle pantiin loppu ja molemmille eläkejärjestelmille määritettiin omat tehtävänsä.129 Sukselainen kritisoi niin kutsutun ”Kuusen klubin” ehdotuksen asettavan kansaneläkkeen toissijaiseksi järjestelmäksi. Näin tapahtuikin. Uudessa tilanteessa myös eläkeläisjärjestöjen rivit rakoilivat. Järjestöt jättivät uudelleen hallitukselle esityksen vähimmäispalkkaa vastaavan eläketurvan luomisesta. Esitykseen sisältyi muiden muassa vaatimus pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korottamisesta, kuntien välisen kalleusluokituksen poistamisesta ja asumistuen omavastuuosuuden poistamisesta. Eläkkeensaajien keskusliitto kuitenkin vetäytyi vaatimuksesta kalleusluokituksen poistamiseksi, ja myös Eläkeliitto päätti tukea uuden hallituksen suunnit-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

75


telemia eläkelakeja, joilla työeläkkeestä muodostettiin pääasiallinen eläketurva, jonka jättämiä aukkoja kansaneläke paikkasi.130 Vaikka puheenjohtaja Sukselainen ei pitänyt Kuusen klubin ehdotuksia mullistavina, hän ymmärsi, että ”oikeamielistä ja tasapuolista sosiaalipolitiikkaa” voitiin toteuttaa vain taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa. Puheenjohtajan erityisenä huolen aiheena säilyivät maaseudun ihmiset, joilla ei ollut samanlaista eläketurvaa kuin palkansaajilla. Työeläkejärjestelmän vahvistuessa Eläkeliitto tavoitteli edelleen tuloharkinnasta vapaata kansaneläkettä.131

Vaatimuksia eläkeuudistuksen toteuttamiseksi Eläkeuudistuksen kaatumisesta ja inflaatiosta huolimatta eläkeläisten aineellinen hyvinvointi kasvoi koko 1970-luvun. Eläkejärjestelmän monimutkaisuuden aiheuttamat ongelmat eivät olleet poistuneet, eikä huoli vähä-

76

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

varaisimpien eläkeläisten toimeentulosta hellittänyt, vaikka kasvavat menot herättivät huolta Kansaneläkelaitoksen maksukyvystä.132 Kansaneläkelaitoksen pääjohtajana Sukselainen oli ollut toteuttamassa vuoden 1956 eläkeuudistusta. Vaikka uudistus hyödytti tuolloin kaikkia eläkkeensaajia, etenkin palkansaajien keskuudessa tasaeläkeratkaisua pidettiin maalaisia suosivana vääryytenä, jonka toteutuminen henkilöityi uudistusta ajaneeseen Sukselaiseen. Työeläkejärjestelmän kannattajien iskulauseena oli sittemmin: ”muistakaa vuoden 1956 kaappaus.” Eläkeliitto ja Eläkkeensaajien Keskusliitto väänsivät kättä eläkejärjestelmän toivotusta luonteesta vielä kaksi vuosikymmentä uudistuksen jälkeen, vaikka pyrkivät julkisuudessa luomaan kuvaa eläkeläisten yksimielisyydestä.133 Vuonna 1972 presidentti Kekkonen oli aiheuttanut eläkeläisjärjestöille pettymyksen asettumalla vastustamaan kallista eläkeuudistusta. Kaksi vuotta myöhemmin toteutui työmarkkinajär-


jestöjen valmistelema työeläkkeiden tasokorotus, ja loppuvuodesta 1974 presidentti tarjosi ikäihmisille kädenojennuksen antamalla haastattelun, jossa hän totesi eläkejärjestelmän olevan pirstaleinen. Presidentti vaati, että heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi oli jatkossa kohdistettava enemmän voimia kansaneläkejärjestelmän kehittämiseen. Eläkeliitto ja Eläkeläiset ry tarttuivat heti tilaisuuteen ja ilmaisivat tukensa presidentin kannanotolle. Liitot ilmoittivat haluavansa vähimmäispalkan suuruista vähimmäiseläkettä ja kansaneläkkeille tulokehitystä noudattavan suojan.134 Eläkeläisjärjestöjen ansiosta kansaneläkeuudistuksesta tulikin yksi vuoden 1975 eduskuntavaalikampanjan teemoista. Vaalipuheissa SKDL ja Maalaisliitto kannattivat kansaneläkkeen tarveharkinnasta luopumista ja vähimmäiseläkejärjestelmän luomista.135 Sosialidemokraatit sekä Kokoomus kannattivat tarveharkintaisten etujen korottamista.

Vaikka eläkeläisjärjestöjen vaatimukset saivat vastakaikua, uudistusten toteuttaminen eduskunnassa osoittautui vaikeaksi. ”Oikeudenmukaista eläketurvaa odotetaan eduskunnalta”, ilmoitti Eläkeliitto-lehti vuonna 1977.

77


Myös Kansaneläkelaitos laati vaalien alla oman suunnitelman eläkeuudistuksesta. Suunnitelmassa oli huomioitu eläkeläisjärjestöjen erilaiset toiveet. Nelivaiheisen ohjelman mukaan kansaneläkkeen tukiosaa korotettaisiin ja tulosidonnaisuutta lievennettäisiin, puolison tulo lakkaisi vaikuttamasta tukilisään ja tukilisää alettaisiin maksaa myös laitoshoidossa oleville. Neljännessä vaiheessa yksinäisten ja aviopuolisoiden välinen ero tukilisässä sekä tulojen vaikutus lisään poistettaisiin.136 Vaikka kaikki eläkeläisjärjestöt eivät olleet yhtä innokkaita kansaneläkkeen kannattajia, ne myönsivät eläkejärjestelmän yksinkertaistamisen tarpeen. Painottaakseen määrätietoisuuttaan järjestöt toteuttivat syksyllä 1975 näyttävän yhteisesiintymisen. Helsingissä pidetyn eläkeläisten suurjuhlan järjestelyihin osallistuivat Eläkeliitto, EKL, Eläkeläiset ry., Kansallinen eläkeläisliitto ja Svenska Pensionärsförbundet. Tapahtuma kokosi messuhalliin 4000 eläkeläistä. Kutsuvieraista vain presidentti Kekkonen jätti saapumatta paikalle.137

78

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Puhujien kesken oli ennen juhlaa sovittu, ettei järjestökohtaisia tavoitteita tuoda esiin. Tästä huolimatta Eläkeliiton Sukselainen ei malttanut olla puheenvuorossaan mainitsematta Eläkeliiton ja Eläkeläiset ry:n ajamaa tavoitetta tasaeläkejärjestelmään siirtymisestä. Eläkeliitto-lehden mukaan Sukselainen esitti juhlapuheessaan joitakin myönnytyksiä peruseläketurvan suuruudesta mutta totesi, että perusturvajärjestelmän olisi oltava kaikille yhdenmukainen ja riippumaton ansiotuloista.138 Tasaeläkkeen esille tuominen suututti Eläkkeensaajien Keskusliiton, jonka puheenjohtaja Uuno Raatikainen totesi Sukselaisen jälkeen omassa puheessaan kuulijoille, etteivät liitot tässä asiassa tavoittele samoja päämääriä.139 Juhlan pyrkimys eläkeläisjärjestöjen yhtenäisen rintaman luomisesta epäonnistui. Vaikka järjestöt palasivat yhteistyöhön jo seuraavana vuonna, Eläkeliiton ja EKL:n välit eivät korjautuneet hetkessä. Eläkeläisjärjestöt saivat vuonna 1976 aikaan yhteisen vetoomuksen kansan-


eläkejärjestelmän uudistamisesta ja järjestöjen ottamisesta mukaan eläkepoliittiseen päätöksentekoon. Eläkeliitto oli jo vuosia aikaisemmin kritisoinut tulopoliittisessa sopimisessa harjoitettua eläkepolitiikkaa: ”Eläkeliitto ei pidä oikeana sitä, että työmarkkinajärjestöt ohi eduskunnan puuttuvat valtion harjoittamaan sosiaalipolitiikkaan ja kaappaavat keski- ja suurituloisille ne eläkevarat, jotka yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta noudattaen kuuluisivat pienituloisten ja tulottomien aseman parantamiseen.”140 Myös toiset järjestöt olivat tyytymättömiä tulopoliittiseen menettelyyn, jossa ikäihmisillä ei ollut edustusta. Vuoden 1976 tupo-neuvottelujen käynnistyessä eläkeläisjärjestöt ilmoittivat vaatimuksenaan päästä mukaan päätöksentekoon. Valtioneuvostolle osoitetussa kirjelmässä liitot vetosivat siihen, että ”muissa pohjoismaissa eläkeläisten järjestöille tämä neuvotteluoikeus on turvattu”. Liitot totesivat myös olevansa valmiit syventämään keskinäistä yhteistyötä, jos se edesauttaisi neuvotteluaseman saamista.141

Tulopoliittinen virkamies ottikin ensimmäistä kertaa järjestöjen puheenjohtajat vastaan, mikä antoi vaikutelman siitä, ettei päätöksiä tehty pelkästään työmarkkinajärjestöjen kesken. Etenkin EKL piti järjestöjen kuulemista merkittävänä saavutuksena ja arvioi, että eläkeläiset pystyivät nyt todella vaikuttamaan tulevien uudistusten sisältöön.142 Vaikka tulopoliittisen virkamiehen tapaaminen ei tarkoittanut todellista neuvotteluvaltaa, vahvisti kuuleminen järjestöissä ainakin itseluottamusta. Eduskunnassa kansaneläkejärjestelmän uudistamissuunnitelma esiteltiin vielä samana vuonna. ”Eläkeläisten ja vanhusten asia alkaa olla vähitellen pop eli arkipäivän tuttu puheenaihe”, kirjoitti Kriivari-Esko 1976 hallituksen julkaistua eläkepoliittisen ohjelmansa.143 Martti Miettusen ”hätätilahallitus” totesi, että kaikille eläkeläisille on turvattava vähimmäispalkkaa vastaava toimeentulo. Puolueet pääsivät yksimielisyyteen siitä, että eläkejärjestelmää on kehitettävä, ja niiden laatima sopimus eläkeuudistuksen peruslinjoista sekä

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

79


työ- ja kansaneläkejärjestelmän tehtävänjaosta sai sittemmin kutsumanimen ”historiallinen kompromissi”.144 Uudistuksen periaatteena oli toteuttaa tarveharkinnasta vapaa yksilöllinen eläke, joka muodostuisi kaikille saman suuruisesta pohjaosasta ja eläkevähenteisestä lisäosasta. Eläkeliitto-lehti totesi tyynesti uudistuksen noudattavan niitä linjoja, joita liitto oli ajanut. Se julkaisi hallitusohjelman eläkepolitiikkaa käsittelevän kohdan sellaisenaan.145 Uudistuksen käynnistämiseen vaadittavaa poliittista voimaa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi. Eläkeläisjärjestöjen pelkona oli, että mahdollisuudet eläkeuudistukseen lykkäytyvät varojen puutteessa hamaan tulevaisuuteen. Eläkeliitto nimesi vuoden 1978 eläkeuudistuksen vuodeksi ja toimitti sinnikkäästi vetoomuksia päättäjille ja tiedotteita lehdistölle. Samana keväänä Kalevi Sorsan enemmistöhallitus antoi vihdoin eduskunnalle esityksen uudistuksen aloittamisesta.

80

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Hallitus teki päätöksen kansaneläkejärjestelmän kokonaisuudistuksen toteuttamisesta neljässä vaiheessa, ja ensimmäisen vaiheen lainsäädäntö hyväksyttiin voimaan tulevaksi vuoden 1980 alusta. Kokonaisuudessaan uudistuksen oli tarkoitus toteutua vuoteen 1985 mennessä. Eläkeliiton hallitus piti saavutusta järjestön siihenastisen toimintahistorian merkittävimpänä. Liiton johtokunta totesi eläkeuudistuksen lähteneen hyvään alkuun ja piti lopullisena tavoitteena yksilöllistä vähimmäiseläkettä. Ainoastaan suunnitelma eläkkeiden verollepanosta huoletti liittoa. Kun asian kehittymistä seurattiin, eläkkeiden verotusta ei kuitenkaan pidetty täysin tuomittavana. Pelkkää kansaneläkettä saavien, eli pienituloisimpien, kuitenkin toivottiin jäävän verotuksen ulkopuolelle. Suurten eläke-erojen kaventaminen oli liiton tavoite ja sillä perusteella vastustettiin myös niin sanottuja ylisuuria eläkkeitä.146


Kansaneläkeuudistus toteutuu Vuonna 1972 Eläkeliitto oli kokenut tappion, kun luvattu eläkepaketti jäi toteutumatta. Vajaa vuosikymmen myöhemmin eläkeläisten toiveet täyttyivät, kun eläkeuudistus vuonna 1980 käynnistyi ja kansaneläkkeestä tuli tarveharkinnasta riippumaton, jokaiselle kansalaiselle kuuluva vähimmäiseläke, ”todellinen kansaneläke”. Muutoksen vaatimisessa, poliittisessa vaikuttamistyössä ja uudistuksen toimeenpanon valvomisessa eläkeläisjärjestöillä oli keskeinen rooli. Kansaneläkkeen uudistaminen oli V. J. Sukselaiselle myös henkilökohtainen saavutus, ja järjestöjen erimielisyyksistä huolimatta Sukselainen toimi 1970–1980-lukujen vaihteessa eri ryhmittymiä edustavien eläkeläisten epävirallisena puhemiehenä.147 Eläkeliiton hallitus osoitti järjestön toiselle vuosikymmenelle suuria toiveita, sillä eläkeläisten aseman arvioitiin kääntyvän monessa suhteessa kohti pa-

rempaa. Kansaneläkeuudistuksen kaikkien vaiheiden toteuttaminen ei lupauksista huolimatta ollut varmaa. Valtion tulo- ja menoarvio vuodelle 1980 oli järjestöille pettymys, sillä siinä ei ollut esitetty ratkaisua eläkeuudistuksen vaiheiden II–IV taloudellisten vaikutusten kattamisesta. Lisäksi eläkeläisjärjestöille maksettavaa määrärahaa esitettiin leikattavaksi puoleen entisestä.148 Eläkeliitossa mielialat vaihtelivat toivorikkaudesta pettymykseen. Toisen ja kolmannen vaiheen lakiesitykset tulivat eduskuntaan kesällä 1981 ja Eläkeliitto-lehden pääkirjoituksessa todettiin, että arvostus ikääntyviä kohtaan on palautumassa ja eräs ”kulttuuri-ihmisille sopimaton aikakausi on takanapäin.”149 Lakiesitysten sisällöistä sopiminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, ja kohta ilmassa oli jopa ajatus, että vaiheet siirrettäisiin toteutettavaksi vasta 1990-luvulla. Koska eläkeläisillä ei ole mahdollista käydä lakkoon, joutui liitto pohtimaan keinoja, joille se pystyi vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja painostamaan

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

81


päätöksentekijöitä. Suuret eläkeläisjärjestöt olivat perinteisesti pyrkineet ajamaan asiaansa virallisia reittejä, toimittamalla poliitikoille ehdotuksia ja lehdistölle tiedotteita. Eläkeliitto päätyi kuitenkin 1980-luvulla ensimmäistä kertaa käyttämään mielenosoitusta painotuskeinona lakiesitysten vauhdittamiseksi. Eläkeläiset ry oli 1960-luvulla järjestänyt useita suuria eläkeläismarsseja Helsingissä. Tämä vaikutti siihen, että toiset järjestöt eivät halunneet kovin hanakasti käyttää samaa vaikuttamiskeinoa. Esimerkiksi Eläkkeensaajien Keskusliitto oli naapurijärjestön mielenosoituksiin viitaten sitä mieltä, ”ettei kansaneläkkeensaajien asiaa voida auttaa jonkinlaisten marssien järjestämisellä ja parveilemalla eduskuntatalon edessä.”150 Vilkkaasta eläkekeskustelusta huolimatta 1970-luku olikin eläkeläisten joukkoesiintymisen osalta hiljaista aikaa. Lainsäätäjien vauhdittamiseksi Eläkeliitto, Eläkeläiset ry, Kristillinen Eläkeliitto sekä Suomen Ruskaliitto päättivät kuitenkin kokeilla julkisen yhteisesiintymisen voimaa, ja vuonna 1982 järjestöt

82

tekivät historiaa, kun 8000 eläkeläistä kokoontui eduskuntatalon eteen ”toimintapäivään” vaatimaan vähimmäiseläkeuudistuksen toteuttamista luvatussa aikataulussa. Vaikka tämänkaltainen mielenilmaus hallitusvaltaa kohtaan arvelutti etukäteen osaa eläkeliittolaisista, tapahtumasta muodostui tärkeä hengennostattaja liiton jäsenille.151 Kun eläkeuudistuksen II ja III -osien toteuttaminen nytkähti eteenpäin mielenosoituksen jälkeen, koettiin, että toimintapäivä oli osoittautunut menestyksekkääksi. Ensimmäisellä suurmielenosoituksella oli myös tärkeä symbolinen merkitys: eläkeläiset eivät enää istuneet passiivisina kotona odottamassa poliitikkojen ratkaisuja vaan astuivat julkisuuteen ja televisiokamerojen eteen vaatimaan haluamaansa politiikkaa. Kansaneläkeuudistuksen II-vaihe toteutettiin vuosina 1983–1984. Kansaneläkkeen tukiosa ja tukilisä yhdistettiin lisäosaksi ja eläkkeen perusosasta tuli pohjaosa. Samalla tarveharkintainen kansaneläke siirtyi historiaan. Jatkossa työtulot eivät enää vaikuttaneet


Vuonna 1982 eläkeläisjärjestöt kokosivat eduskuntatalon edustalle 8000 eläkeläistä vaatimaan kansaneläkeuudistuksen II ja III -vaiheiden toteuttamista. Mielenosoitus oli ensimmäinen järjestöjen yhteistoimin toteuttama. 83


V. J. Sukselainen toimi eläkeläisjärjestöjen äänitorvena. Kuvassa valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt liikenneministeri Veikko Saarron puheilla vuonna 1981 vaatimassa eläkeläisille alennusoikeutta valtion omistamiin kulkuvälineisiin.

kansaneläkkeen määrään ja puolisoiden eläkkeet eriytettiin. Uudistuksen III-vaihe toteutettiin vuodesta 1985 alkaen. Kolmannen vaiheen jälkeen yrittäjä- ja pääomatulot eivät enää vaikuttaneet eläkkeen lisäosan määrään. Kansaneläkelaitoksen johtaja Pajula totesi muutosten merkitsevän vanhan köyhäinhoitojärjestelmän rippeidenkin karistamista.152 Jo eläkeuudistusten vaiheita II ja III koskevien lakien säätämishetkellä tiedettiin alkuperäisen suunnitelman viivästymisestä, sillä uudistuksen nel-

84

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

jäs lakipaketti jäi edelleen säätämättä. Neljännen vaiheen oli tarkoitus poistaa esimerkiksi aviosuhteesta johtuva kansaneläkkeen lisäosan alentaminen eli ”aviorangaistus”. Neljännen vaiheen toteuttamista ei lopulta pidetty kynnyskysymyksenä, vaikka sen edistäminen mainittiin vuodesta toiseen liiton toimintasuunnitelmissa. Liitto piti eläkeuudistuksen neljättä vaihetta oikeudenmukaisuuskysymyksenä, mutta tavoite vähimmäiseläketurvasta oli saavutettu jo ensimmäisen kolmen lakipaketin to-


teutumisella. Kun lisäksi Kansaneläkelaitoksen tehostamistoimissa eläke- ja sairausvakuutusorganisaatioiden yhdistämisellä asiakaspalvelu parani ja päätöksenteko nopeutui, otti eläkeläisten asema muutamassa vuodessa melkoisen harppauksen parempaan.153 ”Nyt jo tiedetään, että eläkeuudistus kokonaisuudessa suoritettuna on saavutus myös Eläkeliiton työssä”, totesi vuonna 1983 Eläkeliiton toimintakertomus. Ajoittaisista erimielisyyksistä huolimatta myös eläkeläisjärjestöjen yhteistyö sai kiitoksia. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan piiri antoi syyskokouksessaan 1985 julkilausuman, jossa todettiin kansaneläkeuudistuksen kolmen ensimmäisen vaiheen toteutumisen perustuvan ”suurelta osin valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen väliseen hyvään yhteistyöhön”. Myös niiden ja poliittisten puolueiden välinen yhteistoiminta oli avainasemassa parannettaessa ikääntyneiden ihmisten asemaa.154 Liitto oli syystäkin tyytyväinen, sillä eläkeuudistus oli parantanut etenkin pienituloisten eläkeläisten asemaa ja ko-

hentanut jäsenten keskuudessa käsitystä eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta. Uudistusta vaatiessaan liitto oli saanut kiitettävästi julkisuutta ja noussut jäsenmäärältään maan suurimmaksi eläkeläisjärjestöksi. Samalla liiton oli suunniteltava tulevaisuudentavoitteensa uudelleen. Eläkejärjestelmän koettiin olevan aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna niin hyvällä tolalla, että vuonna 1985 liiton valtakunnallisen edunvalvontatehtävän todettiin jatkossa olevan lähinnä ”saavutettujen etujen puolustaminen”. Parissa vuodessa liiton oli kuitenkin käännettävä huomio takaisin valtakunnan tason eläkepolitiikkaan.155

Veroruuvia vastaan Eläketurvan paraneminen ja 1980-luvun nousukausi näkyivät Eläkeliitto-lehdessäkin, kun pankkien mainoksissa piirongin lokero julistettiin säästöjen hautausmaaksi ja vaihtoehtoina esiteltiin kiinteistösijoittamista ja arvopapereita. Eläkeläisten luvattiin olevan ”VIP-asiak-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

85


kaita”.156 Eläkeläisille suunnattu markkinointi herätti niin paljon huomiota, että liiton toiminnanjohtaja Lintilä muistutti maltillisuudesta: ”Pankki- ja luottokortit ovat nykyaikaa, mutta soveltuvatko ne eläkkeellä olevien raha-asioiden hoitamiseen. … Kun korttien saamista helpotetaan eläkeläisten kohdalla, niin jokaisen on syytä edelleen harkita, onko tarpeen korttia ottaa ja käyttää.”157 Taloudellisella nousukaudella oli myös toinen puoli. Eläkeliitto-lehden vuosi 1988 alkoi räväkällä otsikolla: ”Verogiljotiini uhkaa eläkeläisiä. Nyt on lähdettävä liikkeelle perusturvan puolustamiseksi!” Eläkeliittoa huolestutta-

Poliitikkojen lisäksi oli tarpeen vaikuttaa myös julkiseen mielipiteeseen. Eläkeliiton viestintä tehostui 1980-luvulla ja toi liitolle näkyvyyttä. Samalla liiton jäsenmäärä ylitti 100 000 jäsenen rajan.

86

nut kysymys koski Holkerin hallituksen esitystä, jossa tuloverojen keventämisen vastapainona ehdotettiin lukuisten eläkeläisiä koskevien vähennysten poistamista. Esityksen mukaan esimerkiksi hoito-, apu- ja rintamalisät oli tarkoitus muuttaa verotettavaksi tuloksi.158 Jo aikaisemmin liitto oli esittänyt kunnallisverotukseen liittyen vastalauseensa invalidivähennyksen poistamisesta ja omavastuuosuuksien kasvattamisesta. Liitto muistutti, että Suomen sosiaalimenot olivat naapurimaita alhaisemmat, joten sosiaalitukien leikkaukset eivät olleet oikea keino kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi.


Puheenjohtaja Pekka Silvola toi Eläkeliitolle näkyvyyttä Tiistaitiima -ohjelman vakiojäsenenä. Kuva Tiistaitiiman nauhoituksesta vuodelta 1988. Vasemmalta Aarne Saarinen, Jutta Zilliacus ja Pekka Silvola.

Leikkaukset kohdistuisivat myös eläkeläisten ostovoimaan, jonka liitto arvioi huomattavaksi yhteiskunnan talouden kannalta – vuosikymmenessä vähävaraisina pidetyistä eläkeläisistä oli tullut aktiivisia kuluttajia, joiden käyttäytymisen liitto katsoi vaikuttavan myös kansantalouteen. Eläkeliiton liittokokous muistutti muutaman vuoden takaisesta suurmielenosoituksesta ja totesi, että eläkkeellä olevan kansanosan ”oikeutetut toivomukset on huomioitava jo yhteiskunnan rauhallisen kehityksenkin turvaamiseksi.”159 Vaikka eläkeläiset eivät järkyttäneet yhteiskuntarauhaa, Eläkeliitto, Kristillinen Eläkeliitto ja Eläkeläiset ry piti-

vät ”veroruuvia” ikäihmisten kannalta vahingollisena ja kokosivat jälleen jäsenensä helmikuussa 1988 eduskuntatalon eteen. Muutaman vuoden takainen järjestöjen tempaus oli koettu menestyksekkääksi keinoksi nostaa ikäihmisten asia julkisuuteen. Toinen toimintapäivä sai liikkeelle peräti 10 000 eläkeläistä. Eläkeliitto oli tapahtuman järjestämisessä voimakkaasti mukana ja liiton kaikki piirit olivat edustettuina. Aktiivinen yhdistysmies Vilho Kotila Halikosta piti liiton puheenvuoron eduskuntatalon portailla. Eläkeläisjärjestöjen suhde poliittisiin puolueisiin tuli selkeästi esiin mielenosoitusta järjestettäessä. Hallitukses-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

87


Eläkeläisjärjestöjen keskustelutilaisuus 1990-luvun alkupuolella veti osallistujien ilmeet vakavaksi. Takarivissä Eläkeliiton toiminnanjohtaja Jukka Salminen ja puheenjohtaja Pekka Silvola.

sa istuivat kokoomus, SDP, RKP sekä SMP, ja eläkeläisjärjestöistä EKL, Kansallinen eläkeläisliitto, Svenska Pensionärsförbundet ja Oikeutta Eläkeläisille eivät katsoneet tarpeelliseksi osallistua tapahtumaan. Eläkeliitto valitti, ettei eläkeläisten kenttä ole yksimielisesti

88

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

vaatimassa verouudistuksen kumoamista ja eläkeuudistuksen saattamista päätökseen.160 Mainittujen järjestöjen poisjäämisellä oli kuitenkin Eläkeliiton kannalta myönteisiä seurauksia. Mielenosoitus keräsi jälleen runsaasti mediahuomio-


ta ja liitto tunnettuutta pienituloisen eläkeläisen puolustajana. Vuoden 1989 aikana Eläkeliiton jäsenmäärä nousi yli 9000 jäsenellä. Hallituspuolueita lähellä olleet järjestöt heräsivät vasta myöhemmin kritisoimaan verouudistuksen kohdentamissuunnitelmia. Verotukseen liittyvät erilaiset näkemykset hiersivät kuitenkin järjestöjen välejä myös 1990-luvulla.161 Mielenosoitusta pidettiin jälleen onnistuneena ja valtion tulo- ja menoarvio vuodelle 1989 katsottiin eläkeläisten kannalta torjuntavoitoksi: verotettavan eläketulon alarajaa nostettiin ja myös tärkeimmät vähennykset säilyivät. Onnistunut yhteistyö lähensi etenkin Eläkeliiton ja Eläkeläiset ry:n välejä. Yhteiset periaatteet näkyivät muun muassa järjestöjen organisoimassa seminaarissa, jossa keskusteltiin eläkeläisten asemasta ja järjestötoiminnan muutoksesta.162 Yhteistyö tuli pian entistä ajankohtaisemmaksi Suomen ajautuessa 1990-luvun alussa taloudelliseen lamaan.

Eläkeliitto vaatii perusturvaa Vuosi 1989 oli Eläkeliiton toimintakertomuksen mukaan pysäyttävä. Valtion pyrkimykset inflaation hallitsemiseksi koskivat liiton mukaan eniten niihin, ”jotka eivät kulutusjuhlaa pystyneet viettämään”. Liitto totesi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta lisäävän uudistyön olevan pysähdyksissä ja paineen sosiaalietujen leikkaamiseksi kasvavan. ”Yhteiskunnassa ovat vallalla uudet, kovat arvot”, oli liiton näkemys ajan hengestä. Samanaikaisesti Suomessa valmistauduttiin Europan yhdentymiseen ja sosiaaliturvajärjestelmän kohtalo muutoksessa huoletti Eläkeliittoa, vaikka se ei pystynytkään muotoilemaan selvää kantaa siihen, oliko yhdentyminen hyvästä vai pahasta.163 Euroopan yhdentymisen ja kasinotalouden keskellä vähäosaisten jokapäiväinen elämä jäi liittovaltuuston mukaan jalkoihin. ”Muuttuvassa maailmassa tarvitaan vahvaa kansallista perustaa. Sen kestävyyden määrää heikoin lenkki. Tämä on syytä muistaa

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

89


Eläkeliiton toiminnanjohtaja Martti Havas, puheenjohtaja Pekka Silvola, Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Hilda Kattelus ja toiminnanjohtaja Vilho Ranta maaherra Pirkko Työläjärven puheilla 1988. Keskustelun aiheena on todennäköisesti Turun liittokokous, joka järjestettiin seuraavana vuonna.

eurohuumankin keskellä”, muistutti Eläkeliitto-lehden pääkirjoittaja. Liittovaltuusto painotti seuraavien eduskuntavaalien merkitystä ja eläkeläisten äänien kokoamista sosiaalisia uudistuksia ajavien ryhmien taakse.164 Vaikka verouudistus ratkesi eläkeläisten kannalta myönteisesti, liitto oli pettynyt vuonna 1989 mietintönsä anta-

90

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

neen Eläkekomitean 87 tekemiin päätelmiin. Eläkeliitto piti selvänä epäkohtana sitä, että komiteassa ei ollut mukana lainkaan eläkeläisjärjestöjen edustusta. Työryhmän lopputuloksen katsottiin tyrmäävän lopullisesti eläkeuudistuksen neljännen vaiheen toteutumisen, ja liitto katsoi komitean ehdotusten pahimmillaan jopa heikentävän eläkeläisten ase-


maa ja olevan koko kansaneläkejärjestelmän vastaisia. Ainoastaan komitean ehdotus asumistukijärjestelmän parantamisesta sai liitolta kannatusta.165 Liitto kritisoi sitä, että järjestöt oli unohdettu komiteoista ja työryhmistä, ja päätti ottaa entistä aktiivisemman yhteiskunnallisen keskustelijan roolin. Eläkeliiton oma sosiaalipolitiinen ohjelma valmistui vuonna 1990. Sen tarkoituksena oli määritellä liiton toiminnan henkiset ja aineelliset tavoitteet. Keskeiseksi päämääräksi nimettiin kaikkien kansalaisten tasapuolinen kohtelu asuinpaikasta riippumatta.166 Muita liiton esittämiä vaatimuksia olivat eläkeuudistuksen loppuun vieminen, eri järjestelmiin kuuluvien eläkkeiden tarkistaminen saman prosentin mukaisesti sekä kansaneläkkeiden tasokorotus. Kansaneläkkeet olivat indeksivertailussa jääneet jälkeen työeläkkeistä, eikä luvattuja tasokorotuksia ollut tehty vuoden 1984 jälkeen. Liitto korosti, että elinkustannusten nousu koski kaikkia eläkeläisiä mutta pienimpiä eläkkeitä suhteellisesti eniten. Vuoden 1990

alussa kansaneläkkeitä tarkistettiinkin mutta jälleen työeläkkeitä pienemmällä prosentilla. Liittohallitus vaati pysyvää tasapuolisuutta työ- ja kansaneläkkeen tarkastamiseen.167 Sosiaalipoliittinen ohjelma ja eläketurvan kohentamisvaatimukset oli ajoitettu vuoden 1991 vaalien alle. Liitto kehotti eläkeläisiä äänestämään perusturvan kehittämisen puolesta, ja lokakuussa 1990 Eläkeliitto, Eläkeläiset ry ja Kristillinen Eläkeliitto kokosivat mielenosoituksen vaatimaan perusturvan takaamista. Tapahtuman osallistujamäärä nousi jälleen ja mielenosoitukseen osallistui jo 12 000 eläkeläistä. Eläkeliiton puheenvuoron tilaisuudessa piti Eila Bisi Vaalasta ja vaati siinä kansaneläkeuudistuksen neljännen vaiheen toteuttamista. Kuulijoina olivat kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Hallituspuolueiden edustajat saivat osakseen välihuutoja, mutta oppositiolle mielenosoitus oli tilaisuus aloittaa vaalityö. Mielenosoitus päättyi lauluun ”Arvon mekin ansaitsemme”.168 Kolmas suurmielenosoitus sai jäl-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

91


Lama-aika 1990-luvulla tarkoitti leikkauksia myös eläkeläisten tarvitsemiin palveluihin. Eläkeliitto myönsi, että valtiontalous vaati korjausliikkeitä, mutta peräänkuulutti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden säilyttämistä.

leen näkyvyyttä. Eläkeliitto-lehdessä Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Pajula muistutti päättäjiä vuosia viipyneestä eläkeuudistuksen viimeisestä vaiheesta: ”Rehtiin suomalaiseen tapaan kuuluu, että tehdyt sopimukset täytetään.” Eläkeläisten saaminen liikkeelle onnistui liiton arvion mukaan hyvin, ja se piti kevään 1991 eduskuntavaalien tulosta kiistattomana valtuutuksena inhimillisen yhteiskuntapolitiikan puolesta. Perusturvaa, eli niin sanottuja ”pehmeitä arvoja”, kannattavien ehdokkaiden todettiin keränneen ääniä kautta koko puoluekentän.169

92

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Keskusta, Kristillinen Liitto ja Vasemmistoliitto lisäsivät vaaleissa kannatustaan. Keskustan Esko Ahon johtaman hallituksen ohjelmassa korostettiin eläkeläisten kannalta tärkeitä aiheita ja annettiin toiveita myös kansaneläkelain neljännen vaiheen toteuttamisesta. Kansantalouden pahenevat ongelmat estivät kuitenkin käytännön toimet. Eläke-etuja korjaavien uudistusten sijaan eläkeläiset joutuivatkin seuraavina vuosina kantamaan kortensa kekoon ”valtiontalouden korjaustalkoissa”. Eläkeliiton piirissä ensimmäiset havainnot lamasta tehtiin kuntatasolla.


Heikko valtiontalous heijastui kuntiin, joissa sosiaalipalveluita karsittiin. Liitto oli pitkään toiveikas ja arveli, että määrärahojen määrätietoisemmalla kohdistamisella ”kriisin uhka” oli voitettavissa.170 Talousennusteet ja samalla kaavailut säästötarpeista kuitenkin synkkenivät kuukausi kuukaudelta vuonna 1991. Eläkeliiton liittohallitus löysi hallituksen budjettiehdotuksesta maininnan eläkkeiden indeksitarkistuksen jäädyttämisestä, verojen kiristymisestä, palvelujen leikkauksista ja esimerkiksi terveyskeskusmaksun korotuksesta. Liitto totesi ymmärtävänsä hallituksen säästötarpeet mutta olevansa huolissaan kaikista pienituloisimpien selviämisestä.171 Järjestöt laativat vuoden 1991 aikana yhdessä ja erikseen ennätyksellisen määrän ehdotuksia ja vaatimuksia uudelle hallitukselle. Eläkeliitto vetosi sekä pääministeri Esko Ahoon että sosiaalija terveysministeri Eeva Kuuskoskeen, jotta kaavaillut heikennykset eläkeläisten toimeentuloon jätettäisiin toteuttamatta. Liittohallitus ehdotti leikkausten

sijaan byrokratian purkamista ja säästyneiden voimavarojen tehokkaampaa käyttöä. Sama ajatus resurssien tehokkaammasta käytöstä oli esiintynyt liiton kannanotoissa jo 1980-luvulta alkaen.172 Eläkeliiton liittokokouksen avajaistilaisuus Kokkolassa kesällä 1991 keräsi paikalle noin 7000 vierasta. Juhlapuhuja keskustan Johannes Virolainen pyrki valamaan kuulijoihin yhteishenkeä: ”Näissä rakkaan isänmaamme kunnostustalkoissa me eläkeläiset olemme vielä kerran valmiita olemaan voimiemme mukaan aktiivisesti mukana.” Myös pääministeri Aho vieraili liittokokouksessa ja vakuutti perusturvan säilyvän.173 Vaikka Eläkeliitto myönsi valtion taloudellisen tilanteen vaativan korjaustoimenpiteitä, ei hallituksen retoriikkaa hyväksytty mukisematta. Liittokokousväen pelko siitä, että laman kustannukset maksettaisiin osaltaan eläkkeistä, toimi perustana julkilausumalle, joka sai otsikon: ”perusturvalla on koko kansan tuki”. Perusturvan käsite oli noussut julkiseen keskusteluun 1980-luvulla ja

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

93


Kela nimesi vuoden 1992 perusturvan teemavuodeksi. Tavoitteena oli, että maahan tuli rakennettava järjestelmä, joka takaisi perustoimeentulon kaikissa elämänvaiheissa. Eläkeliitto oli puhunut jo vuosia perusturvan puolesta, mutta 1990-luvun alussa se huomasi, että käsitteen sisältö alkoi hämärtyä. Liittovaltuusto vaati, että maan hallitus määrittelisi, mitä palveluita perusturvaan sisältyy.174 Liitto vaati myös kansalaisten tasapuolista kohtelua ja elämiseen riittävän toimeentulon jatkuvaa takaamista uudistusten keskellä. Eläkkeistä oli tullut vuodesta 1990 alkaen ulosottokelpoisia ja välttämättömään elatukseen jätettävä suojaosa oli määrätty 2200 markkaan. Eläkeliitto piti päätöstä periaatteellisesti hyvänä, mutta huomautti, että maassa oli kymmeniä tuhansia eläkeläisiä, jotka eivät saaneet edes suojaosan verran eläkettä.175 Vuoden 1991 syksyllä lama oli Eläkeliitto-lehden mukaan tosiasia. Lehden pääkirjoituksessa todettiin Suomen siirtyneen hyvinvointivaltion raken-

94

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

tamisesta sen ylläpitämiseen. Vaikean vuoden loppupuolella eläkeläisjärjestöt kokosivat jäsenensä vielä kerran. Neljäs toimintapäivä lokakuussa 1991 keräsi Helsinkiin yli 20 000 mielenosoittajaa. Eläkeliiton puheenvuoron piti Pentti Raappana Rovaniemeltä.176 Mukana mielenosoituksessa oli tällä kertaa myös Eläkkeensaajien Keskusliitto. EKL:n esiintyminen tilaisuudessa sai Eläkeliiton puheenjohtajan Pekka Silvolan tulistumaan: osallistujat olivat sopineet, ettei järjestöllisiä tunnuksia tuoda esiin, mutta EKL, ”joka ei koskaan sosialidemokraattien ollessa hallituksessa tullut tämäntapaiseen esiintymiseen eläkeläisten puolesta, pyrki nyt selvästi tekemään puoluepolitiikkaa ja toi mm. lukuisan määrän järjestönsä punalippuja Eduskuntatalon eteen!”177 Alkuvuodesta 1993 liitto totesi maan taloudessa olevan valoa näkyvissä, mutta eläkeläiset joutuivat edelleen kiristämään vyötä maksujen kasvamisen ja indeksijäädytyksen takia. Eläkeliitto muistutti, että kansalaistenkin tarpeita olisi kuultava. Talouden elpyes-


säkin ikäihmiset, lapsiperheet ja työttömät joutuivat elämään niukkuudessa. Eläkeliitto totesi tukevansa kaikkia pyrkimyksiä näiden ihmisryhmien aseman parantamiseksi.178

Kansaneläkkeestä vähimmäiseläke Lama-aikana liittohallituksen työ eläkeläisten oikeuksien valvomisessa kasvoi. Lähes joka kokouksessa tehtävälistalla oli julkilausuman tai muun kannanoton valmistelu. Vaikka eläkeläisten asema oli monien heikennysehdotusten kohteena ja julkisessa keskustelussa eläkeläisjärjestöjen vaatimuksia kohtaan esiintyi vähättelyä, suuri osa jäsenistä oli tyytyväinen liiton toimintaan.179 Laman seuraukset näkyivät vielä vuosien perästä valtion talouden käännyttyä jo parempaan suuntaan. EU:n ruokapaketit ja toimeentulotuen saajien lisääntynyt määrän olivat merkkejä taloudellisesta ahdingosta. Moni eläkeläinen oli toiminut omaistensa lai-

Lokakuussa 1990 Eläkeliitto, Eläkeläiset ry ja Kristillinen Eläkeliitto kokosivat jäsenensä mielenosoitukseen vaatimaan perusturvan takaamista. Mielenosoitus päättyi lauluun ”Arvon mekin ansaitsemme”. Kuva: Seppo Suominen. 95


Eläkeläisjärjestöjen neljäs, ja toistaiseksi viimeinen, toimintapäivä lokakuussa 1991 keräsi Helsinkiin yli 20 000 mielenosoittajaa. Vaikka osa eläkeliittolaisista arasteli mielenosoittamista, muodostui ”toimintapäivistä” tärkeitä hengennostattajia. Tapahtumat ylittivät joka kerta valtakunnallisen uutiskynnyksen. Kuva: Seppo Suominen.

96

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


nojen takaajana ja menettänyt laman seurauksena koko omaisuutensa. Avun hakeminen kunnan sosiaalitoimistosta oli monelle ikäihmiselle vierasta ja vaikeaa, ja liitto toivoikin toimeentulotuen maksatuksen siirtyvän Kelaan.180 Lamaa seuranneen suurtyöttömyyden aikaan yhteiskunnassa nousi huoli uudesta ”eläkepommista” eli eläkemenojen holtittomasta kasvusta. Suuret ikäluokat olivat 2000-luvun alussa tulossa eläkeikään, ja ikäluokkien pienentyessä ja työttömyyden ollessa korkealla eläkemenojen rahoitus oli hankala yhtälö. Vuonna 1991 mietintönsä jättänyt Eläkekomitea 90 esitti ratkaisuksi eläkemenojen leikkauksia – eläkeläisjärjestöjä ei taaskaan huomioitu komitean työskentelyssä. Ehdotukseen sisältyi muun muassa ajatus kansaneläkkeen pohjaosan muuttamisesta eläkevähenteiseksi. Eläkeliitto nimitti komitean ehdotuksia ”hätävarjelun liioitteluksi”. Toisaalta eläkeiän nostaminen ja vanhuuseläkeiän saavuttaneiden ansiotyömahdollisuuksien parantaminen saivat

eläkeläisten keskuudessa ymmärrystä.181 Komitean ehdotukset olivat alkua 1990-luvun julkisen sektorin eläkeuudistukselle, jonka myötä koko eläkepolitiikan suunta muuttui. Kun 1980-luvulla harjoitettu politiikka tähtäsi eläketurvan parantamiseen, lama-aikana pyrittiin sopeutumaan ja säästämään tulevista eläkemenoista. Laman päätteeksi vuosina 1994–1995 toteutettu uudistus oli eläkeläisjärjestöille pääasiassa suuri pettymys. Eniten keskustelua herätti eläkkeiden indeksisuojan heikentäminen.182 Eläkkeiden tarkastamiseen perustuvista indekseistä oli neuvoteltu aikaisemminkin. Työeläkkeet seurasivat vuoteen 1977 asti palkkatason muutoksia. Jatkossa huomioitiin myös hintatason muutokset. Eläkkeitä tarkistettiin kahdesti vuodessa, mutta 1983 hallitus kaavaili toisen indeksitarkistuksen poistamista valtion menojen säästämiseksi. Eläkeläisjärjestöt laskivat tuolloin, että toteutuessaan uudistus olisi syönyt kokonaan eläkeuudistuksen II-vaiheen tuoman korotuksen. Eläkeläisjärjestöjen vastustama leikkaus toteutui osit-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

97


tain, kun toisesta tarkistuksesta luvattiin maksaa 40 prosenttia. Lama-aikana 1990-luvulla indeksitarkistus jäädytettiin kokonaan: vielä vuonna 1993 eläkkeitä tarkistettiin, mutta seuraavana vuonna indeksitarkistuksista luovuttiin sillä perusteella, että eläkeläiset olivat jääneet ”säästötalkoiden ulkopuolelle”.183 Eläkeliitto epäili toimenpidettä jopa laittomaksi, sillä se piti indeksin jäädyttämistä perusturvan heikennyksenä, joka olisi vaatinut eduskunnassa suuren määräenemmistön. Työmarkkinajärjestöt sopivat eläkkeitä koskevista uudistuksista tahollaan, ja Eläkeliitto katsoi vuonna 1995 aiheelliseksi valittaa oikeuskanslerille siitä, ettei eläkeläisiä kuultu heitä koskevassa asiassa. Oikeuskansleri myötäili liiton näkemyksiä, mutta mitään käytännön apua yhteydenotosta ei ollut. SDP:n Paavo Lipposen hallituksen suunnitelmat eläkkeiden uudistamiseksi varjostivat Eläkeliiton 25-vuotisjuhlavuotta.184 Hallitusohjelmaa, jossa suunniteltiin indeksiturvan jäädyttämistä koko hallituskaudeksi, pidettiin tyrmistyttävänä.

98

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Liittovaltuusto vaati jo tehtyjen leikkausten aiheuttamien menetysten täysimääräistä korvaamista eläkkeensaajille. Poliitikkojen taholta oli vaalien alla saatu tämän kaltaisia lupauksia, ja kun ne osoittautuivat paikkansa pitämättömiksi, Eläkeliitto katsoi hallituksen uskottavuuden olevan vaakalaudalla.185 Eläkeläisjärjestöt, lukuun ottamatta EKL:ää, kääntyivät valtioneuvoston puoleen leikkausten estämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi, että eläketurva pitäisi nähdä perusoikeutena ja ansaittuna etuna, mutta talouskasvun ollessa heikko ja väestön ikääntyessä tulevien eläkeläissukupolvien eläketurvan rahoittaminen vaati koviakin toimenpiteitä.186 Eläkekomiteoiden ehdotukset kansaneläkkeen pohjaosan tulovähenteisyydestä nousivat myös uudelleen esiin. Eläkeliiton liittohallitus antoi loppuvuodesta 1995 julkisen vetoomuksen, ettei kansaneläkkeen pohjaosaan kajottaisi. Pohjaosan muuttamista työeläkevähenteiseksi ja muutoksen kohdentamista jo maksettaviin eläkkeisiin liitto piti taannehtivana lainsäädäntönä.


Eläkeläisjärjestöt korostivat indeksitarkistusten merkitystä käydessään vuonna 1994 eduskuntaryhmien puheilla.

Liitto laski pohjaosan leikkaamisen koskevan 400 000 eläkkeensaajaa, jotka olivat jo työelämässä ollessaan maksaneet kansaneläkkeensä. Vetoomukset olivat kuitenkin turhia, ja vuoden 1996 alusta alkaen kansaneläkettä ei maksettu eläkeläisen tulojen ylittäessä tietyn markkamäärän. Kansaneläke oli siten jatkossa vähimmäiseläke, ei koko kansan eläke kuten vuonna 1937 oli pää-

tetty. Uudessa tilanteessa myös Kelan asemaa ja tehtäviä arvioitiin kriittisesti. Muutos merkitsi Eläkeliiton mukaan paluuta vanhaan ”syynäysyhteiskuntaan”, josta edellisinä vuosikymmeninä oli ponnisteltu pois.187 Kaiken huippuna pohjaosaa leikattiin edelleen vuonna 1999. Hallituksen uudistustavoitteisiin kuului myös niin sanotun taitetun in-

99


deksin käyttöön ottaminen. Aikaisemmin hintojen nousu ja palkkojen muutokset vaikuttivat työeläkekorotuksiin tasapuolisesti. Uudessa mallissa pääpaino (80 prosenttia) annettiin hintojen nousemiselle, joten yleisen ansiotason kehitys vaikutti eläkkeisiin entistä vähemmän. Uudistus tuli koskemaan kaikkia 65 vuotta täyttäneitä. Liitto risti taitetun indeksin ”ikäsortoindeksiksi”. ”Koskaan ennen ei suomalaisen hyvinvoinnin perusteita ole leikattu niin rajusti ja paljon kuin hallituksen ensi vuoden valtion budjetissa uhataan tehdä”, todettiin Eläkeliitto-lehdessä syksyllä 1995.188 Taitetun indeksin oli tarkoitus olla käytössä vain taloudellisten vaikeiden aikojen yli, mutta siitä näytti tulevan pysyvä käytäntö. Vuonna 2005 eläkkeiden tarkistaminen 20/80 indeksillä tuli koskemaan myös alle 65-vuotiaita eli kaikkia maksettavia työeläkkeitä. Liitto oli kääntynyt indeksijäädytyksen osalta oikeuskanslerin puoleen, joka ei ollut voinut osoittaa ”laillisessa lainkierrossa” rikkomusta. Taitettua

100

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

indeksiä Eläkeliitto piti ikäsyrjintänä ja pyysi Euroopan Neuvoston ihmisoikeustoimikuntaa arvioimaan ratkaisun hyväksyttävyyden. Vaatimuksen tueksi kerättiin lähes 100 000 nimen adressi. Asia ei tuottanut tulosta, mutta Eläkeliitto kirjasi saavutukseksi sen, että asian käsittelyn aikana ikä lisättiin Euroopan Unionin säädöksissä yhdeksi syrjintäperusteeksi.189 Eläkeliiton näkökulmasta 1990-luku tarkoitti askeleita taaksepäin eläkeläisten oikeuksien kannalta. Kansaneläkkeen pohjaosan muuttuminen työeläkevähenteiseksi ja taitetun indeksin käyttöön ottaminen olivat Eläkeliiton suurimpia tappioita. Liitto koki monien 1980-luvulla saavutettujen etujen valuvan hukkaan. Pääsyyllisinä pidettiin työmarkkinajärjestöjä, joiden liitto epäili todellisuudessa sanelleen eläkeratkaisut.190 Vaikka Suomi oli selvinnyt taloudellisesta lamasta, Eläkeliitto koki yhteiskunnan henkisen laman jatkuvan. Sosiaali- ja terveydenhuollon puutteelliset resurssit olivat yksi esimerkki ky-


symyksestä, jossa ihminen ja raha asetettiin vastakkain. Taloudellisen nousun aikana yritysjohtajien suuret optiot kuohuttivat mieliä, kun kansaneläkkeen tasokorotuksiin ei samalla löytynyt rahaa. Pauli Känsälä Keski-Pohjanmaalta vaati Eläkeliitto-lehdessä vuonna 1998, että myös Eläkeliitossa piti käydä arvokeskustelua ja varmistaa, että järjestö tarjosi inhimillisen ja avarakatseisen ympäristön aikana, jolloin suhtautuminen vähempiosaisiin kiristyi: ”Päinvastaisista puheista huolimatta eläkeläisillä ei mene hyvin. Ylivoimainen enemmistö eläkeläisistä on jäänyt kansalaisten kahtiajaossa heikommalle puolelle”.191 Känsälä nosti vapaaehtoistyön yhdeksi mahdollisuudeksi saattaa humanistiset arvot käytäntöön ja paikata yhteiskunnan palveluiden aukkoja. Jäsentutkimuksessa eläkeläisten suurimmiksi ongelmiksi osoittautuivat eläketulon niukkuus, palvelujen heikko saatavuus sekä yksinäisyys. Eläkeliitto kehitti toimintaansa näiden kysymysten ratkaisemiseksi.192

Indeksit puhuttavat 2000-luvulla Eläkeliiton edunvalvonta koki muutoksen 2000-luvulla. Aikaisemmin kukin eläkeläisjärjestö oli tehnyt pääasiassa omaa edunvalvontatyötään ja vain toisinaan koonnut järjestöjen yhteisen vetoomuksen päättäjille. Järjestöjen yhteistyöelimen, Vanhus- ja eläkeasioiden neuvottelukunnan asema virallistettiin vuonna 2000, ja vuodesta 2006 alkaen suuret eläkeläisjärjestöt toimivat yhteistyöjärjestö EETU:ssa. Vaikka Eläkeliitto teki edelleen itsenäistä vaikuttamistyötä, osa edunvalvonnasta siirtyi tehtäväksi kaikkien eläkeläisjärjestöjen yhteistyönä EETU ry:n kautta. Suurmielenosoitusten kaltaisia eläkeläisten joukkoesiintymisiä ei ole 2000-luvulla enää nähty. Vaikuttamistyön aiheet säilyivät kuitenkin ennallaan. Vuosituhannen vaihteessa, Eläkeliitto-lehden pääkirjoittaja tiivisti ”kirjeessä joulupukille” eläkeläisen keskeiset huolet: ”Toteuta siis 14 vuoden tauon jälkeen kansaeläkkeiden tasokorotus. Anna eläkeikäiselle sama indeksiko-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

101


Monien eläkeläisten kannalta 1990-luvun eläkepolitiikka tarkoitti vyön kiristämistä. ”Pienituloisten eläkeläisten verorasitus kasvaa ensi vuonna”, esittelivät Eläkeliiton Mauri Paananen, EKL:n Pertti Hietala ja Kansallisen Senioriliiton Seppo Vuorio eläkeläisjärjestöjen laatimaa tutkimusta vuonna 1996.

rotus kuin eläkeikäistä nuoremmallekin. … Anna meille kansaneläkkeemme pohjaosa, joka olemme jo maksaneet, eläkä vaadi meiltä ylimääräistä sairausvakuutusmaksua, kun emme saa vakuutuksellamme kaikkia etujakaan.”193 Pääkirjoittajan esittämä toive ”raippaveron” eli ylimääräisen sairausvakuutusmaksu poistamisesta toteutui vuonna 2002. Liitto piti sitä vuoden ainoana valopilkkuna edunvalvonnan saralla. Kansaneläkkeen pohjaosan kohdalla toiveet eivät toteutuneet, sillä se poistettiin kokonaan. Pohjaosan poistamista pidettiin

102

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

periaatteellisesti suurena kysymyksenä, ja Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan piirihallitukset järjestivät päätöksen jälkeen hiljaisen hetken ”kansanvakuutusjärjestelmämme muistoa kunnioittaen”.194 Tilanne ei kuitenkaan ollut niin toivoton kuin miltä se saattoi tuntua. Vaikka eläkeläisten toimeentulon kehitys jäi tilastojen valossa 1990-luvulla jälkeen muun väestön toimeentulosta, eläkeläistalouksien osuus heikoimmin toimeentulevista talouksista väheni ja 2000-luvun taitteessa eläkkeiden ostovoima oli parempi kuin vuosikymmen aikaisemmin.195


Tutkimusten perusteella eläkeläiset olivat kuitenkin hyvin solidaarisia ja katsoivat, että eläkeindeksin piti suosia erityisesti pieniä eläkkeitä, vaikka korotuksista ei itselle olisikaan hyötyä. Eläkeliiton mukaan pienituloisimpien eläkeläisten asemaa olisi entisestään helpotettu esimerkiksi keventämällä ruoan arvolisäverotusta tai tukemalla enemmän lääke- ja lääkäripalkkioiden korvauksia. Liitto vertasi Suomea sekä ruoka- että sosiaalimenoissa toisiin Euroopan maihin, jolloin Suomi näyttäytyi suhteellisen kalliina maana elää.196 Myös keskustelu eläkkeiden indeksitarkastuksen periaatteista jatkui sekä lehdistössä että eduskunnassa. Eläkeläisjärjestöt eivät olleet ainoita, jotka olivat tyytymättömiä tapaan, jolla eläkkeitä tarkistettiin. Julkisessa keskustelussa ehdotus palaamisesta puoliväli-indeksiin oli usein esillä, ja eduskunnassa tehtiin sekä aloitteita että kysymyksiä siitä, miten eläkkeiden jälkeen jääminen saataisiin pysäytettyä.197 Leikkausten vastapainoksi kansaneläketurvaa kohennettiin 2000-luvulla

lähes parinkymmenen vuoden jälkeen. Myös kuntakalleusryhmän poistaminen ja eläkkeiden verotuksen oikaiseminen vuonna 2008 vaikuttivat yli puoleen miljoonaan eläkeläiseen, vaikka korotuksia pidettiin riittämättömän pieninä. Työeläkejärjestelmä koki suurempia muutoksia. Työmarkkinaosapuolet valmistelivat vuonna 2005 toteutetun työeläkeuudistuksen, jossa myös alle 65-vuotiaiden eläkkeitä tarkistettiin 20/80-indeksillä. Liitto toivoi edelleen, että palkkojen painoarvoa kasvatettaisiin.198 Työeläkejärjestelmä yksinkertaistui, kun TEL-, LEL- ja TaEL-lait korvattiin yhdellä Työeläkelailla vuonna 2007. Eläkepoliittisten uudistusten suurimpana tavoitteena oli varautua väestön ikääntymiseen ja kasvavaan eläkemaksurasitukseen sekä kannustamalla että pakottamalla pidempiin työuriin. Jälkimmäistä edusti esimerkiksi varhennetun vanhuuseläkkeen rajan nostaminen ja kannustamista taas iän myötä nouseva eläkekarttuma.199 Eläkejärjestelmien muutoksissa Eläkeliitto pyrki pitämään pienituloi-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

103


104


Mauri Paananen kuvasi puheenjohtajakauttaan ajaksi, jolloin eläkeläisiä koskevat leikkaukset seurasivat toinen toistaan. Heikennyksistä huolimatta Eläkeliitto säilytti jäsenistönsä luottamuksen. Kuvassa liehuvissa lipuissa liiton vuonna 1998 uusittu tunnus.

simpien ja eri tavoin väliin putoavien eläkeläisten puolia. Liitto oli jo 1990-luvun lamasta alkaen vaatinut perusturvan määrittelemistä ja toimeentulon turvaavaa vähimmäiseläkettä. Askel tähän suuntaan oli vuonna 2011 käyttöön otettu takuueläke, joka täydentäisi pienituloisimpien kansan- ja työeläkettä. Takuueläkkeen suuruutta pidettiin kuitenkin riittämättömänä. Vuonna 2017 kansaneläkeindeksi jäädytettiin uudelleen ja liitto nosti kiireellisimmäksi eläkepoliittiseksi tavoitteeksi eläkeläisköyhyyden poistamisen. Eläkeliiton laskujen mukaan vuonna 2016 Suomen 1,5 miljoonasta eläkeläisestä pelkän kansaneläkkeen tai takuueläkkeen saajia oli noin 180 000.200

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

105


Työelämän muuttuessa pirstaleiset työsuhteet ja toisaalta pitkäaikaistyöttömyys nostivat edelleen eläkeläisköyhyyden riskiä.

Sosiaali- ja terveydenhuolto huolenaiheena Eläketurvan lisäksi Eläkeliiton edunvalvonta kohdistui 2000-luvulla palveluiden saatavuuden turvaamiseen ja esimerkiksi vanhustenhuollon laatuun. Eniten keskustelua ja kannanottoja herättivät vuonna 2006 käynnistynyt kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS-hanke) ja sitä seurannut hanke maakuntien sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi. Hankkeiden juuret olivat jo edellisten vuosikymmenten tapahtumissa, kuten 1990-luvun talousongelmissa ja yleisessä väestönkehityksessä. Eläkeliitto seurasi 2000-luvulla tarkasti palveluiden kehittämiseen tähtääviä hankkeita ja suhtautui kriittisesti ehdotuksiin, joiden katsottiin heikentävän

106

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

haja-asutusalueella elävien ikäihmisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut vastahankaan asettumista. Liitto hankki itselleen menestyksekkäästi asiantuntemusta käynnissä olleista muutoksista. Esimerkiksi liittoa vuosina 2012–2015 johtanut kuntaministeri Hannes Manninen oli aikaisemmin johtamassa palvelurakenteen uudistamishanketta. Vuonna 2018 liiton puheenjohtajaksi valittiin puolestaan sosiaali- ja terveysministeriön entinen ylijohtaja Raimo Ikonen, joka työssään oli osallistunut monien eläkeläisiä koskevien uudistusten valmistelemiseen ja toteuttamiseen. Lamaa seuranneina vuosina hoitohenkilökunnan lomautukset saivat yleisen huomion kiinnittymään vanhusten hoitoon. Julkisuudessa puhuttiin heitteillejätöstä ja läheltä piti -tilanteista. Vuonna 1998 Valtioneuvostolle luovutettiin 150 000 kansalaisen allekirjoittama adressi vanhusten laitoshoidon kohentamiseksi. Seuraavana vuonna esitetty hallitusohjelma antoikin toivoa


Eläkeliiton ajamien kysymysten, kuten sosiaali- ja terveyspalveluiden tavoitettavuuden ja kotihoidon kehittämisestä.201 Vanhusten huolto oli kuitenkin aihe, joka nousi säännöllisesti kuohuttamaan mieliä. Esimerkiksi vanhustentalojen tulipalot Sonkajärvellä ja Turussa 2000-luvun alussa nostivat hoidon tason julkiseksi huolenaiheeksi. Eläkeliitto kiinnitti huomion maantieteelliseen epätasa-arvoisuuteen ja kannusti uusimman tekniikan käyttöönottoon, vaikka muistutti, etteivät koneet ja laitteet voi korvata ihmistä hoitotyössä.202 Julkinen keskustelu pakotti päättäjät valmistelemaan vanhustenhoidon laatusuosituksen. Eläkeliitossa yhdistykset arvioivat suosituksen toteutumista omissa kotikunnissaan. Esimerkiksi vuoden 2003 palaute osoitti, että tavoitteisiin yllettiin vain keskinkertaisesti. 203 Seuraavina vuosina vanhusten hoito ja ikääntyville suunnatut palvelut olivat jatkuvassa muutoksessa, jossa Eläkeliiton kannalta vaihtelivat vuoroin toiveikkuus ja huoli palveluiden heikentymisestä.

Vuonna 2005 alkanut palvelurakenneuudistus pyrki turvaamaan peruspalvelut kaikkialla maassa. Tavoite vastasi Eläkeliiton liittokokouksen asettamia toiminnan periaatteita, jotka tähtäsivät siihen, että hyviä eläkepäiviä oli mahdollista viettää asuinpaikkakunnasta riippumatta. Palvelurakenteen pirstaleisuus ja pienituloisimpien vaikeudet selviytyä asiakasmaksuista, olivat liiton mukaan myös perustuslain toteutumisen kannalta huolestuttavia epäkohtia. Lähiyhteisöjen ja esimerkiksi kolmannen sektorin rooli korostui uudistuksen yhteydessä, mutta liitto huomautti, että kansalaisjärjestöt olisi myös otettava mukaan uudistuksen suunnitteluun.204 Näin ei silti taaskaan käynyt ja uudistuksessa järjestöjen aseman pelättiin heikkenevän. Palvelurakenteen uudistuksessa kuntia kannustettiin tekemään yhteistyötä palveluiden tehokkaaksi tuottamiseksi. Samalla uudistus lisäsi kuntaliitoksia, ja vuosina 2005–2012 kuntien määrä putosi yli sadalla. Esimerkiksi vanhusneuvostoille kuntien yhdistymi-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

107


nen aiheutti tarpeen uudelleen järjestäytymiselle. Eläkeliitossa kuntaliitosten pelättiin myös heikentävän sosiaali- ja terveyspalveluja ja ainakin vievän ne kauas haja-asutusalueilla asuvien ikäihmisten ulottuvilta. Eläkeliitto oli seurannut sekä julkisten että yksityisten palveluiden muutosta 1970-luvulta alkaen ja tehnyt aloitteita esimerkiksi kuljetuspalveluiden ja teknologian tehokkaammasta hyödyntämisestä.205 Liitto vaati lähipalveluiden turvaamista lainsäädännöllä ja muistutti, ettei moni eläkeläinen vielä pysty käyttämään palveluita internetin välityksellä. Koska kehityksen suunta oli kuitenkin selvä, liitto tarttui toimeen ja kehitti eri hankkeissaan ja koulutuksissaan ikäihmisten teknologiataitoja. Esimerkiksi vuosina 2013–2017 toimineessa LähiVerkko-projektissa pelattiin, chatattiin ja koulutettiin vertaisopastajia teknologian käyttöön.206 Liiton yhdistykset ja piirit ovat omatoimisesti kouluttaneet jäseniään ja toisaalta tarjonneet esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta apua niille,

108

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

jotka ovat vaarassa jäädä palveluiden ulkopuolelle. Kuten 1990-luvulla perusturvan käsitteen kohdalla, Eläkeliitto piti tärkeänä, että ikäihmisten oikeudet palveluihin määriteltäisiin selkeästi. Vanhuspalveluiden takaaminen lainsäädännöllä ja vanhusasiainvaltuutetun toimen perustaminen olivat Eläkeliiton liittokokouskauden 2009–2012 tavoitteita.207 Vanhusasiainvaltuutetun esimerkkinä oli vuonna 2004 perustettu lapsiasiavaltuutettu, jonka tehtävä oli valvoa lasten aseman ja oikeuksien huomioimista lainsäädännössä ja päätöksenteossa. Eduskunta hyväksyi vanhuspalvelulain vuonna 2012, ja samana vuonna tehtiin aloite vanhusasiavaltuutetusta. Aloitteessa tehtävä ehdotettiin perustettavaksi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Valtuutetun tueksi olisi perustettu neuvottelukunta, johon toivottiin kansalaisjärjestöjen vahvaa edustusta. Vaikka Eläkeliitto ja muut järjestöt kannattivat vanhusasiainvaltuutetun


tehtävän perustamista ei hanke edennyt eduskunnassa. Vanhuspalvelulakia pidettiin kuitenkin tärkeänä periaatteellisena saavutuksena, sillä se takasi ikäihmisille oikeuden osallistua heitä koskevien päätösten tekemiseen. Tämä oli vaatimus, jota Eläkeliitto oli eri tavoin pyrkinyt ajamaan 1970-luvulta alkaen. Koska valtakunnallisen vanhusasianvaltuutetun nimittäminen viivästyi, Eläkeliitto perusti itse vanhusasiamiehen toimen. Tehtävässä aloitti vuonna 2019 Irene Vuorisalo.208 Vuoden 2008 talouskriisin ja sitä seuranneiden säästötavoitteiden paineissa edunvalvontaan kohdistuvat vaatimukset kasvoivat. Eläkeliitto totesi, että myös eläkeläisten on osallistuttava maan talouden tukemiseen. Kuitenkin hallitusohjelmassa kaavaillut asumistuen leikkaukset sekä lääke- ja terveydenhuoltomaksut koettiin kohtuuttomina. Hallitus pienensikin suunniteltua asumistuen leikkausta 30 miljoonalla ja päätti niin sanotun Yle-veron poistamisesta pienituloisilta, mikä oli Eläkeliiton pitkäaikainen tavoite.209

Liittokokous hyväksyi vuosiksi 2012–2015 ”Huolenpitoa ja oikeudenmukaisuutta” -strategian, joka toimi perustana kunnallisvaalikaudelle, Euroopan parlamentin toimikaudelle ja eduskuntavaalikaudelle asetetuille yksityiskohtaisemmille tavoitteille. Liiton keskeisiä linjauksia olivat lähi- ja aluepalvelujen turvaaminen, pienten eläkkeiden korottaminen ja eläkeindeksin korjaaminen sekä yleinen ikäihmisten arvostuksen kohottaminen.210 Kunta- ja palvelurakenneuudistusta seurasi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistamiseen tähtäävä hanke, joka sai julkisuudessa nimen sote-uudistus. Keskustelu sote-uudistuksen tavoitteista ja toteuttamisesta käynnistyi vuonna 2011 ja jatkui kolmen hallituskauden ajan. Vuonna 2011 liitto vaati maan hallitukselta toimia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi ja terveydenhuollon uudistamista. Eläkeliiton näkökulmasta ikäihmisten erilaisiin tarpeisiin osattiin parhaiten vastata paikallistasolla ja liittovaltuusto toivoi,

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

109


että kunnille annettaisiin vahva rooli hyvinvoinnin edistämisessä. Edelleen liitto muistutti uudistuksen valmistelijoita huomioimaan sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja niiden osaamisen.211 Sekä Eläkeliitto että järjestöjen yhteiselin EETU ry vaativat kunnallisten vanhusneuvostojen aseman vahvistamista. Sote-uudistuksen valmistelun aikana julkisuudessa liikkui paljon virheellistä ja epätarkkaa tietoa. Ikäihmisten oli vaikea muodostaa kokonaiskuvaa siitä, miten muutos tulisi vaikuttamaan oman paikkakunnan lähipalveluihin. Epätietoisuus herätti huolta siitä, että uudistuksen myötä palvelut voisivat jopa heikentyä. Liittovaltuusto muistutti, että valinnanvapauteen perustuvat terveyspalvelut edellyttäisivät esteetöntä ja riippumatonta tukea, jotta myös heikoimmassa asemassa olevat saisivat heille sopivimmat palvelut.212 Eduskunnassa sote-uudistuksen valmistelu ajautui vaikeuksiin ja keskeytettiin keväällä 2019. Eläkeläisjärjestöjen toteuttamien tutkimusten mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden turvaami-

110

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

nen on vuodesta toiseen osoittautunut ikäihmisten tärkeimmäksi asettamaksi tavoitteeksi.213 Sote-kysymys säilynee jatkossakin Eläkeliiton vaikuttamistyön yhtenä keskeisenä aiheena.

Oloneuvoksesta osa-aikatyöntekijäksi Suhde eläkeläisten työntekoon oli kysymys, joka mietitytti paljon Eläkeliiton alkuvuosina. Vielä 1950-luvulla ikääntyminen ja siihen liittyvät ongelmat liitettiin työkyvyn heikkenemiseen. Esimerkiksi Vanhustyön keskusliittoa perustettaessa osa perustajajäsenistä katsoi, että järjestön tuli toimia ikäihmisten työnvälitystoimistona, joka hoitaisi ”vanhusten töiden välitystä ja myyntitoimintaa”. Ajatuksena oli, että työn tekeminen ja elannon ansaitseminen omalla työllä – eläkeläisenäkin – oli paras keino antaa ikäihmisille kokemus siitä, että he olivat ”tarpeellisia kansalaisia”. Työllistämisajattelu säilyi aina 1960-luvun


Eläkeliiton liittokokous ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Kuvassa julkilausumavaliokunta työssään Joensuun liittokokouksessa vuonna 2009. Etualalla Raimo Sopo Jyväskylästä. Kokous otti tavoitteikseen vanhuspalveluiden takaamisen lainsäädännöllä ja vanhusasiainvaltuutetun toimen perustamisen. Kuva: Vesa Toikka

lopulle asti, ja vielä vuosina 1965–1968 Raha-automaattiyhdistyksen varoilla toteutettiin suuri ”vanhusten työllistämistutkimus”.214 Ajatus eläkeläisten työllistämisestä vaikutti taustalla myös Eläkeliittoa perustettaessa. Vuoden 1970 toimintakertomuksessa todettiin kerhotoiminnan tuoman viihtyvyyden olevan tärkeää, mutta vielä arvokkaampana ikäihmisten terveydelle pidettiin työtä, ”koska työ sopivassa määrässä on paras virkistys vanhemmallekin”.215

Suomea vaivasi 1970-luvun puolivälissä työvoimapula ja julkisuudessa pohdittiin, olisiko eläkeläisistä työvoimareserviksi, jolla työllisten tarvetta voitaisiin säädellä. Keskustapuolueen kansanedustaja Matti Ruokola arveli Eläkeliitto-lehdessä, että ”leppoinen osapäivätyöskentely, jossa ei ole mukana kilpailu- tai urakkamieltä” puoltaisi paikkaansa myös yksilön henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitäjänä. Eläkkeen tulorajat tekivät työnteon eläkeläisille kuitenkin kannattamattomaksi, ja osa eläkeläisistä pelkäsi

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

111


edes pukeutua ”työhaalareihin” kansaneläkkeen menettämisen pelossa. Eläkeliitto sai tästä epäkohdasta lisää perusteita vaatia kansaneläkkeen tuloharkinnan poistamista.216 Vaikka Eläkeliitto painotti julkisuudessa, että maan rakentamiseen osallistuneilla eläkeläisillä on oikeus rauhalliseen vanhuuteen, muistutti se omia jäseniään heidän velvollisuuksistaan yhteiskuntaa kohtaan. Lapin piirin kesäjuhlassa vuonna 1976 puheenjohtaja Sukselainen käsitteli väestön ikääntymistä ja totesi, että väestönkasvun hiipuessa eläkeläisten velvollisuus on pysyä aktiivisina ja toimintakykyisinä: ”Meidän on koetettava elää mukana yhteiskunnan pyrinnöissä niin kauan kuin jaksamme, jotta edes vähän voimme korvata sitä työvoiman puutetta, mikä läheisinä vuosikymmeninä joka tapauksessa on edessä.”217 Seuraavassa vaiheessa 1980-luvulla eläkeläisten vapaaehtoisesti tekemällä työllä katsottiin voitavan paikata julkisen palvelujärjestelmän aukkoja. Vuonna 1986 sosiaali- ja terveysministeriön

112

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

vanhuspoliittisessa katsauksessa todettiin ikäihmisillä olevan ”huomattavaa kapasiteettia” työskennellä erilaisissa palvelutehtävissä ja siten täydentää työvoimapulasta aiheutunutta tarvetta.218 Myös Eläkeliitto kannatti innokkaasti tätä ajatusta. Hyvinvointivaltion rakentamisen kaudella tavoitteena oli eläkeiän laskeminen. Eläkkeelle siirtymisen ikä oli 1990-luvun puolivälissä keskimäärin 58 vuotta, mikä oli Länsi-Euroopan alhaisin.219 Tässä vaiheessa havahduttiin siihen, että eliniän kasvaessa myös työuria oli pidennettävä, jotta kasvavat eläkemenot pysyisivät hallinnassa. Erilaiset joustavan eläkkeen mallit otettiin käyttöön 1980-luvun aikana. Kansaneläkelakia säädettäessä 1930luvulla eläkeiän rajapyykki oli asetettu 65 vuoteen, koska arveltiin, että siihen ikään mennessä suuri osa kansalaisista on työhön kykenemättömiä ja halukkaita siirtymään eläkkeelle. Pian havaittiin, ettei tämä pitänyt paikkaansa.220 Sosiaali- ja terveysministeriö piti 1990-luvulle tultaessa 65 vuoden van-


huuseläkerajaa teknisenä ja sopimuksenvaraisena ja suorastaan haitallisena ikääntyvistä muodostuvalle kuvalle. Lama-ajan suurtyöttömyydestä huolimatta joustavan eläkeiän toivottiin joustavan myös ylöspäin. Myös ikääntyvien itsensä näkökulmasta tietyn iän saavuttaminen oli yksi vähiten tärkeistä ikääntymistä kuvaavista tekijöistä. Kiinnostus ansiotyössä käymiseen vanhuuseläkkeellä on 2000-luvun aikana tasaisesti kasvanut. Vuonna 2019 liki puolet eläkeläisistä oli kiinnostuneita osa-aikaisesta työnteosta. Eläkeliitto ei ole vastustanut eläkeiän nostamista. Liitto on kuitenkin muistuttanut, että ihmisiä ei voi puristaa samaan muottiin, eikä jokaisen velvollisuus ole jaksaa työelämässä yhtä pitkään.221

Eläkeläisjärjestöjen poliittisuus Suomalaisten eläkeläisten järjestäytyminen alkoi ammattikuntapohjalta Valtionrautateillä 1940-luvulla (VR

Eläkeläisten Liitto). Sittemmin monien muiden valtion laitosten työntekijät ja esimerkiksi opettajat ja upseerit perustivat omat eläkeläisjärjestönsä. Valtakunnallisista ja tiettyyn työpaikkaan tai ammattialaan pohjautumattomista järjestöistä vanhimpia ovat vuonna 1959 perustettu Eläkeläiset ry ja vuonna 1962 perustettu Kansaneläkkeensaajien Keskusliitto (myöhemmin Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL). Suomessa eläkeläisjärjestöjen perustaminen oli seurausta eläkejärjestelmän kehittymisestä. Kun eläketurva kehittyi, eläkeläisillä oli ensimmäistä kertaa sekä yhteisiä etuja turvattavana että järjestelmän ongelmia korjattavana.222 Suurin osa suomalaisista eläkeläisten edunvalvontaryhmistä saikin alkunsa vasta, kun eläkejärjestelmien perusta oli jo rakennettu: Eläkeliitto (1970), Kansallinen Eläkeläisliitto (myöhemmin Kansallinen Senioriliitto) (1971), Oikeutta Eläkeläisille (1971), Svenska Pensionärsförbundet (1972), Suomen Ruskaliitto (1974) ja Kristillinen Eläkeliitto (1976) perustettiin kaikki 1970-luvun aikana.223

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

113


Saman kansanryhmän parissa toimivat järjestöt kilpailivat väistämättä jäsenistä ja julkisuudesta. Kuitenkin esimerkiksi kansaneläkeuudistuksen toteuttaminen 1970–1980-luvuilla osoitti, että niiden oli tehtävä yhteistyötä toisten saadakseen äänensä kuuluviin isoissa kysymyksissä. Hyvä yhteistoiminta muiden valtakunnallisten järjestöjen kanssa kirjattiin myös Eläkeliiton viralliseksi tavoitteeksi vuonna 1976.224 Erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla Eläkeliiton eläkepoliittiset tavoitteet menivät parhaiten yksiin Eläkeläiset ry:n kanssa ja pahimmin ristiin EKL:n kanssa.225 Yhteistoiminnan haasteina olivat käytännön erimielisyydet kansaneläke- ja työeläkejärjestelmien suhteesta. Eläkeliitto ja Eläkeläiset ry puhuivat vahvan kansaneläkejärjestelmän puolesta, kun EKL kannatti työeläkejärjestelmän ensisijaisuutta. Järjestöjen yhteistyöhön vaikuttivat myös niiden poliittisiin taustoihin liittyvät käsitykset, eikä järjestöjen poliittista taustaa voikaan kieltää. Suurista eläkeläisjärjestöistä Eläkeliiton on katsottu

114

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

olevan lähellä keskustapuoluetta: Eläkeliitto sai ensimmäisen toiminta-avustuksensa keskustalta ja liiton perustajahahmoista muun muassa Katri-Helena Eskelinen ja V. J. Sukselainen olivat näkyviä keskustapoliitikkoja. Puolueiden vaikutus järjestöjen perustamiseen ei ollut mitenkään poikkeuksellista. EKL sai alkupääomansa SDP:ltä, Eläkeläiset ry:n toiminnassa SKDL:llä oli vahva vaikutus ja Kansallinen Senioriliitto toimi lähellä Kansallista Kokoomusta. Pienemmistä liitoista Kristillinen Eläkeliitto oli perustettu aatteellisesti Suomen Kristillisen Liiton läheisyyteen ja Svenska Pensionärsförbundet lähelle Suomen ruotsalaista kansanpuoluetta. Oikeutta Eläkeläisille toimi Suomen Maaseudun Puolueen ja sittemmin Perussuomalaisten läheisyydessä ja Suomen Ruskaliitto lähellä Liberaalista Kansanpuoluetta. Ammattikuntaperusteisten järjestöjen voi vastaavasti katsoa toimineen lähellä kyseisen toimialan ammattijärjestöjä.226 Myöskään kansainvälisesti eläkeläisjärjestöjen poliittiset suhteet eivät ole


olleet poikkeuksellinen piirre. Esimerkiksi Ruotsissa suuret eläkeläisjärjestöt ovat virallisesti puoluepoliittisesti sitoutumattomia, mutta Pensionärernas Riksorganisation on saanut kannatuksensa sosialidemokraattien suunnalta ja Sveriges Pensionärsförbund porvaripuolueiden taholta. Norjan Norsk Pensjonistforbund on puolestaan toiminut lähellä ammattiyhdistysliikettä.227 Eläkeliiton ensimmäisen vuoden toimintakertomuksessa liiton historia aloitettiin kartoittamalla järjestön sijaintia poliittisella kentällä: ”V.1969–70 aikana heräsi ajatus eläkejärjestön perustamisesta Eläkkeensaajain Keskusliiton ja Eläkeläiset ry:n lisäksi, koska mainitut järjestöt toimivat pääasiassa vasemmistolaisten keskuudessa eikä m.m. ammattijärjestöihin lukeutumattomat tunteneet entisiä eläkejärjestöjä omakseen”.228 Eläkeliiton poliittisia siteitä ja puolueettomuutta käsiteltiin myös Eläkeliitto-lehden ensimmäisessä numerossa. Puheenjohtaja Sukselainen valaisi liiton suhdetta politiikkaan: ”Minulta on moni

kysynyt, onko eläkeläisten pakko järjestäytyä poliittisten tunnusten ympärille? Käytännössä näyttää näin olevan, koska eläkejärjestelmien luominen ja kehittäminen tapahtuvat poliittisissa elimissä. Liittomme piirissä lähdettiin liikkeelle siinä mielessä, että eläkeläisjärjestön ei olisi syytä puuttua varsinaiseen poliittiseen toimintaan vaan koetettava pysytellä eläkepolitiikan piirissä ja olla sen sallimissa rajoissa puolueeton.”229 Sukselainen luonnehti Eläkeliiton hoitavan ”työväenpuolueista oikealla olevaa kentänosaa” mutta korosti, että kolme eläkeläisjärjestöä tekevät yhteistyötä keskenään. Vuosikymmenen loppupuolella Sukselainen puhui enää ”eri mielipidesuuntia” edustavista järjestöistä ja esiintyi vuonna 1978 kuin kaikkien järjestöjen suulla: ”Meidän on vielä ennen vaaleja näytettävä, että eläkeläisjärjestöjen takana olevat massat ovat jatkuvassa kasvussa.”230 Suomessa ikäihmisten ryhmittäytyminen usean erilaisen tunnuksen alle on osoitus yhteiskunnassa 1960–1970-luvuilla vallinneesta poliittisesta jakautu-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

115


misesta, mutta sen on tulkittu kertovan myös siitä, että puolueet alkoivat tuolloin ensimmäistä kertaa kilpailla ikäihmisten äänistä.231 Eläkeläisten määrän kasvaessa myös heidän poliittinen painoarvonsa kasvoi. Toisaalta Eläkeliiton historia osoittaa, ettei siitä tullut keskustan vaalijärjestöä. Parissa vuodessa liitto irtautui taloudellisesti puolueen rahoituksesta ja eläkepoliittisissa ratkaisuissa se joutui usein asettumaan myös Keskustapuoluetta vastaan. Samoin EKL:n historia toteaa, että suhde toimintaa alussa rahoittaneeseen SDP:hen oli ongelmallinen ja järjestö koki, ettei puolue pitänyt yhteistyötä kovin tärkeänä.232 Politiikan roolia Eläkeliiton ja muiden eläkeläisjärjestöjen toiminnassa ei siis kannata yliarvioida, ja puolueettomuutta voi pitää edunvalvonnan menestyksen edellytyksenä. Puolueettomuus ei kuitenkaan tarkoita epäpoliittisuutta, onhan eläkeläisjärjestöjen vaikuttamistoiminnan tarkoituksena tuoda ikäihmisten ääni poliittiseen päätöksentekoon.

116

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Entisten tai nykyisten poliitikkojen kutsuminen järjestöjen johtotehtäviin on ollut tyypillinen keino luoda suhteita päättäjiin ja hankkia asiantuntemusta ikäihmisiä koskevasta päätöksenteosta. Tämänkaltainen toiminta on kuitenkin johtanut siihen, että käsitys järjestöjen poliittisuudesta ei ole hälvennyt vaikka järjestöillä ei olekaan mitään edustusta puolueissa.233 Kun Sukselaisen seuraaja Pekka Silvola jätti Eläkeliiton johtajuuden vuonna 1995, Helsingin Sanomat luonnehti järjestöä ”keskustahenkiseksi”. Kymmenen vuotta myöhemmin lehti alleviivasi järjestöjen poliittisia kytköksiä mutta myös korosti niiden yhteistyökykyä: ”Ikäihmisten asioita ujutetaan Arkadianmäen sokkeloihin kovalla ammattitaidolla ja kokemuksella. Asialla eivät ole eläkeläispuolueet, vaan varsinainen ”eläkeläismafia” koostuu suurten puolueiden liepeillä toimivista suurista eläkeläisjärjestöistä. … Suurin valtti järjestöillä on yhteistyö, joka näyttää sujuvan, vaikka taustat ovat erilaisia.”234 Vaikka Eläkeliitollakin on ollut puheenjohtajiensa kautta hankittua poliit-


tista asiantuntemusta, jäsenten aktivoiminen ajamaan yhteisiä tavoitteita on usein osoittautunut haastavaksi ja arkaluontoiseksikin kysymykseksi. Vuoden 1978 presidentinvaaleja lukuun ottamatta liitto ei ole halunnut suoraan ohjata jäsentensä äänestyskäyttäytymistä. Tuolloin liittovaltuusto toivoi jäsenistön näyttävän esimerkkiä siitä, miten ”Urho Kekkosen jatkuva toiminta tasavallan päämiehen paikalla vakuuttavalla tavalla turvataan.”235 Vuonna 1975 Eläkeliitto teki ensimmäisen yrityksen yhdistystensä aktivoimiseksi edunvalvontatyöhön. Vuosikokouksen ”liikekannallepanokäskyssä” kehotettiin yhdistysten johtokuntia pohtimaan ”valtiollisen elämämme nykyistä tilaa ja niitä mahdollisuuksia, joita se eläkeläisille tarjoaa heidän unohdetun asemansa korjaamiseksi”. Tämän jälkeen yhdistysten tuli piirien kanssa valmistautua maakunnalliseen vaikuttamistyöhön, jonka kautta ikääntyvien ajatukset tuotaisiin poliitikkojen tietoon. Vuoden 1979 vaalien alla Eläkeliitto-lehdessä kysyttiin voisivatko yh-

distykset toimeenpanna yhdessä toisten eläkeläisjärjestöjen kanssa yhteisiä vaalitilaisuuksia, joissa selvitettäisiin ehdokkaiden kantaa eläkeuudistukseen.236 Vuonna 1984 liitto laski, että vaikka eläkeläiset muodostivat prosentuaalisesti neljäsosan kansasta, edusti ikäryhmää vain puoli prosenttia kansanedustajista. Kunnanvaltuustoissa määrä oli hieman parempi ja liittovaltuusto katsoi, että Eläkeliiton oli jatkossakin panostettava kuntatason vaikuttamiseen. Yhdistyksiä kannustettiin etsimään kunnallisvaaleihin eläkeläisten asiaa ymmärtäviä ehdokkaita ja varmistamaan, että eläkeläisten ääni kuului kunnanvaltuustoissa.237 Esimerkiksi lama-aikana Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri kannusti jäseniään äänestämään ”eläkeläisten asioita ymmärtäviä henkilöitä”, mutta muistutti, että yhdistysten ei ole syytä osallistua puoluepoliittiseen toimintaan. Liiton epävirallinen suositus 1980-luvulla oli, että kunnallisvaaleissa ehdokkaiksi asettuvat eläkeläiset olisivat sitoutumattomia.238 Sitoutumattomuus kirjattiin liiton sääntöihin virallisesti kuitenkin

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

117


vasta Oulun liittokokouksessa vuonna 2003. Käytännössä etenkin paikallistoiminnassa yhdistyksiin on liittynyt jäseniä laajasti poliittiselta kentältä sekä poliittisen toiminnan ulkopuolelta. Eläkeliiton poliittinen moninaisuus näkyi vuoden 2009 kuntavaalitilastoista: eläkeliittolaisia kuntapäättäjiä oli 614 ja he edustivat keskustaa, kokoomusta, SDP:tä, vasemmistoliittoa, kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia. Keskusta oli edustettuna vahvimmin ja toiseksi suurimman ryhmän muodostivat sitoutumattomat edustajat.239 Eläkeläisjärjestön yhdessä toteuttamien tutkimusten mukaan tärkeimmät syyt olla menemättä mukaan järjestöjen toimintaan ovat muun tekemisen suuri määrä tai se ettei ihminen koe olevansa ”sopivassa iässä”. Politiikka nimettiin vasta seitsemännellä sijalla olevaksi syyksi.240 Se, minkä järjestön toimintaa paikkakunnalla ja oman asuinalueen lähistöllä sattuu olemaan, on merkittävämpi syy kuulua järjestöön kuin ideologiset perusteet.

118

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Eläkeläispuolueet Suomessa ei ole vaikutusvaltaisia eläkeläispuolueita, kuten ei myöskään puolueiden sisällä toimivia eläkeläisorganisaatioita. Ikäihmiset ovat järjestäytyneet pääsääntöisesti, joko ammatti- ja toimialapohjalle tai niin sanotusti puolueita lähellä oleviksi eläkeläisjärjestöiksi, joita edellisessä luvussa esiteltiin.241 Eläkeläisten poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiin liittyen ajatus ikäihmiset kokoavasta eläkeläispuolueesta on kuitenkin noussut säännöllisesti esiin Eläkeliiton historian aikana. Sekä Ruotsissa että Norjassa tämän kaltaiset puolueet ovat saaneet jonkin verran kannatusta.242 Eläkeläisten puoluetta käsiteltiin ensimmäisen kerran Eläkeliitto-lehdessä jo 1970-luvulla. Pakinoitsija Kriivari-Esko katsoi, että tuloksena olisi yhdenasian liike, joka ajaisi vain sosiaaliturvaa koskevia kysymyksiä. Lehden seuraavassa numerossa eläkeläispuolue nimettiin ”poliittiseksi harhauttamismanööveriksi”, jonka tarkoitus oli koo-


Palkansaajajärjestöjen ja eläkeläisjärjestöjen tapaamisessa vuonna 2013 EETU:a edustivat EETU:n sihteeri Jukka Salminen (Eläkeliitto) ja EETU:n puheenjohtaja Hannes Manninen (Eläkeliitto), Veronica Fellman (SPF:n toiminnanjohtaja), Matti Hellstén (EKL:n puheenjohtaja), Hannu Partanen (Eläkeläisten toiminnanjohtaja) ja Ensio Koitto (Krell:in puheenjohtaja). Kuva: Vesa Toikka

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

119


ta kannattajia eläkeläisten asian taakse, mutta todellisuudessa palvella vasemmistoryhmien poliittisia tavoitteita.243 Pyrkimyksiä eläkeläisten kokoamiseksi omaksi puolueeksi esiintyi jälleen 1980-luvulla. Vuonna 1985 perustettu Suomen Eläkeläisten Puolue (SEP) oli puoluerekisterissä 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun loppuun ja sai muutamia edustajia kunnanvaltuustoihin. Eläkeläisten Puolueen linja oli konservatiivinen, mutta liike ei päässyt yhteisymmärrykseen siitä tulisiko yhteistyötä tehdä kristillisten vai SMP:n kanssa. Puolue hajosi sisäisiin riitoihin ja liikkeestä erotetut perustivat Suomen Senioripuolueen.244 Senioripuolue oli yhdistysrekisterissä vuodesta 1990 vuoteen 2015, mutta sen toiminta oli katkonaista. Puolue määritteli ideologiakseen eläkeläisten etujen ajamisen. Käytännössä sen linja oli samankaltainen, kuin edeltäjänsä ja puolue teki yhteistyötä muun muassa eurokriittisen Itsenäisyyspuolueen kanssa. Eläkeläispuolueiden perilliset ovat asettaneet 2000-luvulla ehdokkaita

120

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

niin kunnallis- kuin eduskuntavaaleissa. Eläkeliitto otti SEP:iin jyrkän kannan jo 1980-luvulla: ”Kysymyksessä on tarpeeton yhden asian liike, jollainen ei ole koskaan saanut maassamme mitään merkittävää aikaan.” Liitto ei nähnyt yhtä kansanryhmää edustavilla puolueilla olevan suomalaisessa yhteiskunnassa menestystä, vaan pikemminkin hajottavaa vaikutusta. Eläkeliitto piti eläkeläispuoluetta jopa haitallisena, jos sen toiminta sekoitettaisiin vakiintuneisiin järjestöihin.245 Vaikka Eläkeliitto valvoo ikäihmisten oikeuksia, liiton toimintaperiaatteena on ollut lähestyä yhteiskuntaa laajemmin kuin vain yhden ihmisryhmän etujen kannalta. Muun muassa tämän vuoksi eläkeläispuolue on näyttäytynyt tarpeettomana. Järjestöjen toteuttamien tutkimusten mukaan ajatus eläkeläisten puolueesta kuitenkin jakoi mielipiteitä ikäihmisten keskuudessa vielä 2010-luvulla. Noin puolet ikääntyvistä katsoi, että eläkeläisten omaa puoluetta ei tarvita ja vajaa puolet suhtautui ajatukseen kiinnostuneena.246


Eläkeläisjärjestöjen suhteet Vaikka eläkeläispuolueet eivät ole saavuttaneet Suomessa mainittavaa kannatusta, ajatus eläkeläisten tiiviin edunvalvontaorganisaation perustamisesta tai eläkeläisjärjestöjen yhdistymisestä on herättänyt aika ajoin kiinnostusta. Jäsenistön kannalta tämä on ymmärrettävää, sillä vuosikymmenten saatossa poliittiset jakolinjat ovat lientyneet ja eläkeläisjärjestöjen julkilausutut tavoitteet ovat hyvin yhteneväisiä. Samankaltainen päällekkäisyys tavoitteissa vallitsi aikanaan myös veteraanijärjestöissä, joissa osa jäsenistöstä oli jo 1960-luvulla sitä mieltä, että järjestöjen olisi syytä yhdistää voimansa.247 Eläkeliiton tarkoituksena on ”eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen ja oikeuksien valvominen sekä sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen.” Eläkeläiset ry kertoo pyrkimyksenään olevan ”turvata jokaiselle eläkeläiselle ja ikäihmiselle hyvinvoinnin aineelliset, henkiset ja sosiaaliset edellytykset sekä

mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään”. Eläkkeensaajien Keskusliitto puolestaan toteaa tukevansa sosiaalista kanssakäymistä ja itsensä kehittämistä sekä toimivansa ”eläkkeensaajien edunvalvojana sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi”.248 Voimakkaimmillaan toiveet suurten eläkeläisjärjestöjen yhdistymisestä olivat 1970-luvun puolivälissä, jolloin järjestöt myös tekivät tunnusteluja toimintansa yhtenäistämisestä. Tärkeimpänä kannustimena oli joukkovoiman avulla saavuttaa neuvotteluasema tulopoliittisissa neuvotteluissa. Etenkin EKL suhtautui ajatukseen varauksellisesti, ja yhdistymisen sijaan yhteistyötä alettiin tehdä eläkeläisten neuvottelukunnassa. Liiton 25-vuotisjuhlavuonna 1995 Eläkeliitto-lehti haastatteli eläkeläisjärjestöjen toiminnanjohtajia järjestöjen suhteista. Eläkeliiton toiminnanjohtaja Jukka Salminen nosti kansainvälisen työn yhdeksi yhteistyön mahdollisuudeksi. Eläkkeensaajien Keskusliiton Teuvo Ikonen korosti oman järjestönsä aatteellista pohjaa ja yhteistyötä am-

121


Suuret eläkeläisjärjestöt perustivat vuonna 2006 Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n. Kuvassa keskellä Eläkeliiton puheenjohtaja Raimo Ikonen keskustelemassa kansanedustajien kanssa EETU:n tilaisuudessa vuonna 2018. Kuva: Vesa Toikka

122

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


mattiyhdistysliikkeen kanssa, mutta Kansallisen Eläkeliiton puheenjohtaja Matti Skyttä arveli, että tulevaisuudessa myös järjestöjen läheisempi yhteenliittyminen voisi olla mahdollinen. Kaikki haastatellut olivat yhtä mieltä siitä, että yhteistyön mahdollisuuksia löytyi etenkin kuntatasolla.249 Eläkeläisjärjestöjen teettämissä Huomisen kynnyksellä -kyselytutkimuksissa on 2000-luvulla kysytty yhden eläkeläisjärjestön kannatusta. Ajatus on jakanut mielipiteitä: noin puolet ikääntyvistä on katsonut, että yksi järjestö olisi riittävä, mutta vähintään yhtä moni on ollut sitä mieltä, että useampi järjestö voi paremmin vastata eläkeläisten erilaisiin tarpeisiin.250

Yhteistyötä neuvottelukunnissa ja työryhmissä Voimien hajaantuminen useaan järjestöön, sai valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt esimerkiksi Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa sekä muissa pohjois-

maissa 1990-luvulla kokoamaan voimiaan yhteistoimintaneuvostoiksi.251 Suomessa ruotsinkieliset eläkeläiset Svenska Pensionärsförbundet (SPF) teki jo 1970-luvun puolivälissä aloitteen eläkeläisjärjestöjen toiminnanjohtajien säännöllisistä tapaamisista. Poliittisten puolueiden 1970-luvulla saavuttama kompromissi työ- ja kansaneläkejärjestelmän tehtävänjaosta auttoi myös eläkeläisjärjestöjä kehittämään määrätietoisempaa yhteistyötä. Myös yhteinen tarve puolustaa Raha-automaattiyhdistyksen varojen käyttöä toi järjestöjä lähemmäksi toisiaan.252 Epämuodollisen tunnustelun tuloksena järjestöt muodostivat 1970-luvun lopulla Valtakunnallisten Eläkeläisjärjestöjen Neuvottelukunnan (VENK). Neuvottelukunnan perustamiseen saattoi vaikuttaa se, että myös eripuraiset veteraanijärjestöt kokoontuivat vuodesta 1979 alkaen valtakunnalliseen Veteraaniasiain neuvottelukuntaan. Ammatilliset eläkeläisjärjestöt järjestäytyivät myöhemmin Eläkeläisjärjestöjen valtuuskunnaksi.253

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

123


Alkuvuosina VENK toimi epävirallisena keskustelufoorumina, mutta sai vuodesta 1984 alkaen lisää painoarvoa, kun kukin suurista eläkeläisjärjestöistä toimi vuorollaan sen puheenjohtajana. Neuvottelukunnan toiminta perustui konsensusperiaatteelle, jolla oli sekä hyvät että huonot puolensa. Se, että VENK otti ajaakseen vain asioita, joilla oli kaikkien eläkeläisjärjestöjen tuki, antoi uskottavuutta esitetyille vaatimuksille. Konsensukseen pääseminen kuitenkin rajoitti käsiteltäviä aiheita. Kansallinen Senioriliitto ja Svenska Pensionärsförbundet halusivat kehittää VENK:ista järjestöjen virallisen katto-organisaation, mutta EKL ja Eläkeläiset ry suhtautuivat tämänkaltaiseen institutionalisoitumiseen varauksella järjestöjen itsenäisyyden säilyttämiseksi. 254Myös nopeasti kasvavassa Eläkeliitossa liian kiinteä yhteistyö pienempien järjestöjen kanssa voitiin kokea tarpeettomana. Neuvottelukunnan kautta harjoitettu edunvalvonta kattoi niin lainsäädäntöön vaikuttamista, kuin eläkeläisten

124

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

arjen parantamista pienemmillä teoilla. Neuvottelukunta valvoi esimerkiksi julkisten kulkuvälineiden alennuslippuoikeuksia, ja järjestöt vaativat yksissä tuumin alennuksia valtion hallitsemiin kulkuvälineisiin kuten rautateille ja Pohjolan Liikenteen linja-autoihin. Paikallisesti järjestöt neuvottelivat sopimuksia yksityisille autoilijoille. Eläkeläiskortilla myönnettävät alennukset ovat sittemmin muodostuneet samankaltaiseksi yleiseksi käytännöksi kuin opiskelija-alennukset.255 VENK:in perustamisen myötä eläkeläisjärjestöjen yhteistyö myös paikallistasolla kehittyi, kun monille paikkakunnille perustettiin paikallisia eläkeläisten neuvottelukuntia. Kuitenkin juuri paikallistasolla yhteistyö järjestöjen kesken koettiin myös vaikeimmaksi.256 Eläkeläisten neuvotteluaseman virallistaminen päätöksenteossa oli yksi VENK:in tavoitteista. Vuonna 1981 eläkeläisjärjestöt tekivät hallitukselle aloitteen siitä, että niitä kuultaisiin eläkeasioita koskevissa lakiehdotuksissa.


Ehdotus ei toteutunut, ja vuonna 1987 VENK esitti uudelleen, että neuvottelukunnan toiminta olisi saatettava virallisemmalle pohjalle. Esimerkkinä käytettiin Norjaa, jossa paikallisella eläkeläisten liitolla oli suositusluonteinen neuvotteluoikeus eläkkeensaajia koskevissa asioissa.257 Suomessa ajankohtaisena, mutta päinvastaisena esimerkkinä oli Eläkekomitea 87:n työskentely, jossa ikäihmisillä ei ollut edustusta heitä koskevien asioiden valmistelussa. Järjestöjen vaatimus ei tuottanut tulosta, mutta 1990-luvun alusta lähtien sosiaali- ja terveysministeriö suhtautui neuvottelukuntaan avoimemmin. VENK:in toiminta saikin vuosikymmenen puolivälissä puolivirallisen luonteen ja vuosituhannen vaihteeseen mennessä myös ammattikuntapohjaiset eläkeläisjärjestöt kutsuttiin neuvottelukunnan jäseniksi. Jo tätä ennen järjestöt olivat tehneet yhteistyötä maakunnallisissa eläkeläisten neuvottelukunnissa. Maakunnalliset neuvostot koordinoivat ensimmäisten vanhusneuvostojen toimintaa ja tekivät yhteistyötä muun muassa

seurakuntien ja koululaitosten kanssa.258 Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 1993 vanhuspoliittisen tavoite- ja strategiatoimikunnan, jonka työ valmistui kolme vuotta myöhemmin. Eläkeliitto pisti ilahtuneena merkille, että ensimmäistä kertaa eläkeläisiä oli kuultu mietinnön valmistelussa. Myös toimikunnan suunnitelma korosti ikääntyneiden oikeutta osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Kuntia kehotettiin tehostamaan vanhuspoliittista toimintaa, mikä merkitsi eläkeläisjärjestöille syytä aktivoitua myös paikallistasolla.259 Samalla kun lama-aikaa seuranneet heikennykset eläketurvaan vielä kuohuttivat mieliä, sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre lupasi eläkeläisten neuvottelukunnan julkista tunnustamista. Järjestöjen ja julkisen sektorin välisen neuvottelusuhteen virallistaminen kuului Eläkeliiton pitkän tähtäimen suunnitelmaan.260 Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 1997 Vanhuus- ja eläkepoliittisen työryhmän, jonka tarkoituksena

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

125


oli seurata aikaisemmin valmistuneen tavoite- ja strategiaehdotuksen toteutumista. Lisäksi työryhmän piti tarkkailla vanhusten ja eläkeläisten toimeentuloturvan ja elinolojen sekä EU:n vanhuuspolitiikan kehittymistä.261 Työryhmän toiminta ei aluksi täyttänyt järjestöjen sille asettamia toiveita. Keski-Suomen eläkeläisjärjestöt vaativat keväällä 1998, että järjestöjen olisi vetäydyttävä toimikunnasta, jonka tehtävä näytti pikemminkin olevan ”estää, kuin edistää vanhuus- ja eläkepoliittista keskustelua”. Tyytymättömyyden aiheena oli se, että keskisuomalaiset olivat vaatineet toimikunnalta kannanottoa taitetun indeksin ja sairausvakuutusmaksun eläkeläislisän asianmukaisuudesta, mutta toimikunnan puheenjohtaja oli merkinnyt kysymyksen vain tiedoksi.262 Eläkeläisjärjestöt eivät jättäneet neuvottelukuntaa, mutta kritiikillä oli se vaikutus, että valtioneuvosto päätti virallistaa Vanhus- ja eläkeasioiden neuvottelukunnan aseman vuonna 2000. Virallistettuna toimijana VEN-

126

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

K:in tavoitteet olivat entisenlaiset, mutta lisäksi sen tehtävä oli ”pyrkiä toiminnallaan parantamaan sukupolvien välistä yhteisymmärrystä sekä kohentamaan vanhus- ja eläkeläisväestön omien voimavarojen hyödyntämistä ja yhteiskunnallista arvostusta”. Neuvottelukunnan aseman virallistamista pidettiin askeleena ikäihmisten poliittisen vaikuttamisen etenemisessä.263 VENK:in kasvaminen neljäntoista järjestön elimeksi, jonka piti pystyä yksimielisiin ratkaisuihin, alkoi lopulta turhauttaa suuria eläkeläisjärjestöjä. Vuonna 2006 Eläkeliitto, Eläkeläiset ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto, Kansallinen Senioriliitto, Kristillinen Eläkeliitto ja Svenska Pensionärsförbundet jättivät neuvottelukunnan ja perustivat uuden yhteistoimintaorganisaation, joka nimettiin Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:ksi.264 Suurten eläkeläisjärjestöjen lähdön jälkeen VENK:istä muodostui ammattikuntapohjaisten ja pienten järjestöjen yhteistoimintaelin. VENK:in piiriin kuului 2020-luvulle tultaessa noin


30 000 eläkeläistä. EETU:ssa toimivien järjestöjen jäsenistö, noin 300 000 jäsentä, kattoi 90 prosenttia järjestäytyneistä eläkeläisistä Suomessa.265 EETU:ssa yhteistyön periaatteet säilyivät ennallaan ja kukin järjestö toimi vuorollaan organisaation johdossa. Vaikka yhteistyö eittämättä edisti eläkeläisten asemaa, yhteisiä asioita ajaessa järjestöjen oli huolehdittava myös omista eduistaan. Uusi järjestö painottikin, ettei kyseessä ollut kattojärjestö, vaan itsenäisten toimijoiden yhteistoimintaorganisaatio. EETU:n perustaminen innosti järjestöjen väliseen yhteistyöhön myös alueellisessa edunvalvonnassa. Esimerkiksi Kymenlaakson alueella viisi eläkeläisjärjestöä perusti vuonna 2006 ”Pikku-Eetun”, jonka nimi muuttui sekaannusten välttämiseksi ”Kymen Eevaksi”. Vuonna 2018 eläkeläisjärjestöjen yhteisiä alueellisia neuvottelukuntia oli jo 12 ja lisäksi neljän maakuntaliiton yhteydessä toimi järjestöjen yhteistyöelin.266 EETU on antanut eläkeläisten asiaa koskevia lausuntoja ja toteuttanut sään-

nöllisesti ikääntyneitä koskevan Huomisen kynnyksellä -kyselytutkimuksen. Lisäksi EETU on tehnyt vaikuttamistyötä niin eduskuntaryhmien, Kelan kuin Työeläkelaitoksen suuntaan. Myös keskustelu työmarkkinajärjestöjen kanssa virisi ja esimerkiksi vuonna 2009 indeksi- ja sosiaalipoliittisia asioita koskeneiden neuvottelujen ilmapiirin todettiin olleen ”erittäin myönteinen”. EETU oli vuonna 2011 ensimmäistä kertaa hallitusohjelmaneuvotteluissa kuultavana, ja piti saavutuksenaan vanhuspalvelulakia ja työeläkeindeksiä koskevien uudistusten päätymisen hallituksen ohjelmaan.267 Sittemmin EETU sai edustajan esimerkiksi Kelan neuvottelukuntaan ja eläkeasiain neuvottelukuntaan sekä TELA:n yhteistyöryhmään. VENK:in ja EETU:n lisäksi eläkeläisjärjestöt ovat pääsääntöisesti olleet mukana Sosiaalija terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistyksessä (YTY) sekä Vanhustyön keskusliitossa (VTKL). Järjestökentässä tapahtui vuonna 2011 muutoksia, kun kolme keskusjärjestöä, Sosiaali- ja terveys-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

127


turvan keskusliitto STKL, Terveyden edistämisen keskus TEKRY ja Sosiaalija terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY, yhdistyivät Suomen sosiaali- ja terveys ry:ksi (SOSTE).268 Vaikka Eläkeliitto ja muut eläkeläisjärjestöt eivät ole tavoitteistaan huolimatta pystyneet hankkimaan työmarkkinajärjestöihin verrattavissa olevaa neuvotteluasemaa, ei niiden pitkäjänteinen työ ole jäänyt huomiotta. Esimerkiksi 2000-luvulla toteutetuissa tutkimuksissa yli puolet ikääntyvistä katsoi, että mikäli eläkeläisjärjestöjä ei olisi, moni iäkäs ihminen joutuisi oman onnensa nojaan. Eläkeläisjärjestöiltä kuitenkin toivottiin vielä enemmän aktiivisuutta ja ärhäkkyyttä.269 Vaikka ikäihmiset ovat yleensä olleet heikosti edustettuna hallintoelimissä ja puolueorganisaatioissa, eläkeläisjärjestöjen yhteiset julkilausumat ja vetoomukset ovat saaneet aikaan sen, että 1990-luvulta lähtien useimmat puolueet ovat valmistelleet myös ikäihmisiä koskevaa politiikkaa. Järjestöjen konkreettisena saavutuksena pitää esimerkiksi

128

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

sitä, että hallitusohjelmissa ikääntyvä väestö on pyritty huomioimaan palveluiden järjestämisessä, ei vain eläkkeitä tai terveydenhuoltoa ja hoivaa koskevissa kysymyksissä.270

Vanhusneuvostot Kansallisella tasolla tapahtuvan vaikuttamistyön lisäksi Eläkeliitto on kehittänyt eläkeläisten paikallisen tason edunvalvontaa. Yhdistysten toimesta kunnallisissa vanhusneuvostoissa tapahtuva vaikuttaminen on mahdollistanut paikallisiin ongelmakohtiin puuttumisen ja ollut merkittävää myös siksi, että siinä eläkeläiset ovat itse osallistuneet heitä koskevaan politiikkaan. Vaikka eläkeläisten paikallisen edunvalvonnan ja vaikuttamisen järjestäytyminen vei yli kolme vuosikymmentä, ja toiminta vaatii jatkuvaa kehittämistä, voi vanhusneuvostoja ja niiden lakisääteistämistä pitää järjestöjen tärkeänä saavutuksena. Ajatus erityisistä eläkeläislautakunnista esitettiin Eläkeliitto-lehdessä jo


Eläkeliiton kouluttajat ovat kiertäneet vuosikymmenien aikana ahkerasti piireissä jakamassa tietoa ajankohtaisista kysymyksistä. Liitto on kouluttanut esimerkiksi vanhusneuvostojen jäseniä. Kuvassa järjestösuunnittelija Seppo Mustonen Lapin piirin järjestöpäivillä. Kuva: Maria Paldanius

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

129


1970-luvulla. Tuolloin Suomen Kunnallisliitto totesi, että kunnanvaltuustolla on oikeus perustaa tällaisia ylimääräisiä lautakuntia. Kunnallisliitto antoi myös useita esimerkkejä eläkeläislautakunnan mahdollisista tehtävistä ja arvioi, että eräissä tapauksissa myös sosiaalilautakunnan lakisääteisiä tehtäviä oli mahdollista siirtää tällaiselle lautakunnalle. Tietojen mukaan Suomessa ei kuitenkaan toiminut yhtään ikäihmisten asioihin keskittyvää kunnallista toimielintä.271 Vaikka Kunnallisliiton lausunto oli myönteinen, lautakuntien perustaminen käynnistyi hitaasti. Kuitenkin esimerkiksi Nurmeksessa eläkeläisjärjestöt, seurakunta ja kunta kokosivat 1970-luvun lopussa toimikunnan, jonka tehtävänä oli vanhustyön tunnetuksi tekeminen ja järjestöjen ja viranomaisten yhteistyön parantaminen. Hämeenlinnassa syntyi samoihin aikoihin eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta, jolle kaupunki myönsi toimintamäärärahan. Seuraavina vuosina neuvottelukuntia perustettiin jo eri puolille Suomea.272

130

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Peruseläketurvan korjaamisen jälkeen 1980-luvulla Eläkeliiton toiminnan painopiste kääntyi jäsentoiminnan monipuolistamiseen, etu- ja harrastusjärjestöstä tuli harrastus- ja etujärjestö. Liittovaltuusto korosti, että edunvalvonnan painopiste siirtyi paikalliselle tasolle ja erityisesti kunnallisvaalien merkitys korostui. Liitto kehotti yhdistyksiä tarkkailemaan esimerkiksi oman kunnan terveydenhuollon mitoituksia, kirjastojen palvelun laatua ja sitä, millaista tukea kotona asumiseen tarjottiin ja tarvittaessa puuttumaan epäkohtiin.273 Kun eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunnan valtakunnallinen toiminta oli saanut järjestäytyneen muodon, järjestöt antoivat vuonna 1988 suosituksen, että niiden yhdistykset muodostaisivat paikallisia neuvottelukuntia ja toimisivat yksissä tuumin painostusryhminä kunnallisten päätöksentekijöiden suuntaan. Myös Eläkeliiton piirit tekivät työtä vanhusneuvostojen perustamiseksi. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan piirihallitus lähetti 1980-luvun lopulla


alueensa kunnille aloitteen ikäihmisten toimikuntien perustamisesta. Aloitteeseen sisältyi toive, että järjestöjen edustus huomioitiin toimikunnissa.274 Vanhuspolitiikka pyrki 1990-luvulla tehokkuuteen ja paikallisuuteen. Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi, että vaikka ikäihmisten olot olivat kehittyneet suotuisasti etenkin 1980-luvulla, vanhuspolitiikasta ei ollut muodostunut sellaista laaja-alaista kokonaisuutta, jossa ikääntyminen huomioitaisiin esimerkiksi asunto-, liikenne-, koulutustai kulttuuripolitiikassa. Vuoden 1993 valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa kustannusperusteisista valtionosuuksista siirryttiin laskennallisiin osuuksiin. Vastuu siirtyi valtiolta kunnille, jotka saivat vapauden huolehtia asukkaidensa hyvinvoinnista.275 Uudistukseen sisältyi ajatus siitä, että ihmiset ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja heillä on oikeus vaikuttaa itseään koskevaan suunnitteluun ja palveluiden toteuttamiseen. Tällainen näkökulma tarjosi tilaisuuden ikäihmisten vaikuttamismahdollisuuksien

kasvamiselle. Aluksi puhuttiin mutkikkaasti ”ikäihmisten palvelujen kehittämistoimikunnista” mutta nimi lyheni 1990-luvun myötä ”vanhusneuvostoiksi”. Paikalliset vanhusneuvostot vakiinnuttivat paikkansa myös Tanskassa ja Norjassa 1990-luvun aikana.276 Eläkeliiton vuosina 1996 ja 1998 tekemissä kyselyissä joka kolmas yhdistys löysi aukkoja kotikuntiensa perusturvassa. Kehitys oli kuitenkin positiivista ja useimmat yhdistykset kokivat yhteistyön kunnan kanssa sujuvan vuodesta toiseen paremmin. Vuonna 1998 yksikään yhdistys ei enää kokenut kunnan suhtautuvan eläkeläisiin kielteisesti. Neuvostojen kautta eläkeläiset kokivat vaikutusmahdollisuuksiensa kasvavan, joskin moni arveli vaikutusmahdollisuutensa edelleen keskinkertaiseksi tai huonoksi.277 Vuonna 1999 vanhusneuvostoja oli Suomessa perustettu 125 kuntaan ja Eläkeliiton tavoitteena oli saada neuvosto jokaiselle paikkakunnalle. Vuonna 2001 neuvostoja oli jo 257 kunnassa. Kehitys oli tehokasta ja 2010-luvun alussa yh-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

131


deksän kymmenestä eläkeläisestä asui kunnassa, jossa oli toimiva vanhusneuvosto. Eläkeliiton yhdistyksellä oli edustaja lähes jokaisessa neuvostossa. Neuvostojen käsittelemiä yleisimpiä aiheita olivat esteettömyyttä, rakentamista ja kaavoitusta koskevat kysymykset. Yhteistyö kuntien kanssa vaihteli, mutta niissä kunnissa, joissa eläkeläisiä kuunneltiin, tulokset olivat rohkaisevia.278 Vuonna 2006 käynnistynyt Paras-hanke johti useisiin kuntaliitoksiin, jotka asettivat haasteita myös vanhusneuvostojen toiminnalle, ja neuvostojen määrä kääntyi laskuun. Turvatakseen paikallisen vaikuttamistyön tulevaisuuden Eläkeliitto vaati neuvostojen ja yleisemminkin vanhuspalveluiden lakisääteistämistä. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama vanhustenhuoltotoimikunta oli esittänyt vanhuslain säätämistä jo vuonna 1974. Eläkeläisjärjestöt alkoivat ajaa lakia aktiivisemmin 2000-luvun aikana, ja vanhuspalvelulaki eli niin sanottu ikälaki annettiin lopulta vuonna 2012. Laissa määrättiin, että kuntien oli

132

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

jatkossa laadittava suunnitelma ikääntyvän väestön hyvinvoinnin ja esimerkiksi palveluiden järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Eläkeläisjärjestöjen yhteisenä tavoitteena oli, ettei vanhuspalveluista päätettäisi vain kunnan poliittisten voimasuhteiden mukaan, vaan ikäihmisiä edustavat järjestöt huomioitaisiin kuntien yhteistyötahoina. Lopullisessa lakitekstissä kunnat velvoitettiinkin toimimaan yhdessä ”ikääntynyttä väestöä edustavien järjestöjen” kanssa. Liitto piti vanhuspalvelulain säätämistä merkittävänä saavutuksena, mutta pelkäsi, että sen vaikutukset jäisivät vähäisiksi, ellei kunnille annettaisi resursseja palveluiden toteuttamiseen.279 Kuntalaissa puolestaan määrättiin kunnanhallituksen tehtäväksi vanhusneuvoston asettaminen. Neuvostolle oli annettava mahdollisuus vaikuttaa toiminnan suunnitteluun ja päätösten valmisteluun. Toisaalta Eläkeliiton pettymykseksi laissa säädettiin, että neuvosto voi olla myös kuntien yhteinen. Esimerkiksi Sote-uudistuksen valmis-


telun yhteydessä 2010-luvulla liitto vaatikin, että joka kunnassa on säilytettävä paikallinen vanhusneuvosto.280 Eläkeliiton tekemän selvityksen mukaan vanhusneuvostojen toiminnassa on esiintynyt suuria eroja kuntien välillä, ja neuvostojen menestys on riippunut niissä toimivien edustajien aktiivisuudesta ja asiantuntemuksesta. Vuodesta 2004 alkaen liitto onkin kouluttanut jäseniään toimimaan vanhusneuvostoissa ja vuonna 2009 se järjesti Sitran tuella kurssin, jossa viranhaltijat ja järjestöjen edustajat tapasivat toisiaan.281

Edunvalvonta EU:ssa Vanhustyön keskusliitto oli tehnyt pohjoismaista yhteistyötä ikääntyviä koskevissa kysymyksissä 1970-luvulta alkaen. Suomi osallistui vuonna 1982 YK:n vanhenemista käsittelevään maailmankongressiin, jonka viitoittamat vanhuspoliittiset tavoitteet vaikuttivat myös Suomessa harjoitettuun politiikkaan. Vuonna 1987 liiton puheenjohtajana

aloittanut Pekka Silvola pyrki määrätietoisesti lisäämään myös Eläkeliiton kansainvälisyyttä ja luomaan suhteita eurooppalaisiin järjestöihin. Ensimmäisen kerran kansainvälisen järjestötoiminnan kehittäminen huomioitiin liiton pitkäntähtäimen suunnitelmassa vuonna 1987.282 Yhteistyötä etsittiin ensin pohjoismaisten eläkeläisjärjestöjen kautta. Vuonna 1988 Ruotsin vanhimman eläkeläisjärjestö Sveriges Pensionärsförbundetin asiamies vieraili Eläkeliitossa ja osallistui seuraavana vuonna Turun liittokokoukseen.283 Vaikka keskustelut osoittivat monien kysymysten olevan yhteisiä, ja pohjoismaiselle yhteistoiminnalle todettiin olevan tarvetta, ei kiinteää yhteyttä naapurijärjestön kanssa syntynyt. Kansainvälistyminen näkyi Eläkeliitossa etenkin 1990-luvulla Euroopan yhdentymistä koskevana neuvontana ja tiedon välittämisenä. Euroopan yhdentyminen herätti eläkeläisissä pelkoja suomalaisen sosiaalipolitiikan kohtalosta. Sosiaaliturvan säilyttäminen ja sen

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

133


kehitysmahdollisuuksien turvaaminen olivat eläkeläisten kannalta keskeisiä kysymyksiä, joihin liitto pyrki voimavarojensa mukaan vaikuttamaan. Eläkeliitossa Suomen toivottiin näyttävän mallia koko Euroopalle yhdistämällä hyvinvointiyhteiskunnan ja tietoyhteiskunnan koko väestön kattavaksi yhteiskuntamalliksi. Sosiaaliturvan tason säilyttämiseksi liitto katsoi, että kotimaisten järjestöjen ”euroyhteistyötä” oli kehitettävä. Eläkeliiton huoli kohdistui etenkin siihen, ettei kansalaisilla ollut tarkkaa käsitystä siitä, mihin EY-säädökset tulisivat vaikuttamaan. Toisaalta liittovaltuusto oli huolissaan suomalaisen kulttuuriperinnön säilymisestä kansainvälisen ”krääsän” vyöryessä Suomeen. Liitto kannusti yhdistyksiä korostamaan oman maakuntansa omaleimaisuutta ja muistutti kotimaisuuden merkityksestä kotimaisen työn ja tulevien sukupolvien eläkkeiden turvaamiseksi.284 Epätietoisuudesta huolimatta liitto kannusti jäseniään ottamaan aktiivisesti osaa europarlamenttivaaleissa, ja muis-

134

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

tutti, että yhdistyneessä Euroopassa yhä useampi eläkeläisiäkin koskeva asia tultaisiin ratkaisemaan maan rajojen ulkopuolella. ”Eurooppa elää suurten muutosten aikaa. Myös sosiaalipolitiikka on murrosvaiheessa. Pohjoismaisen hyvinvoinnin puolustaminen europarlamentissa on yksi tärkeimmistä ehdoista, joita ihmisen on syytä asettaa lokakuun 20. päivänä omalle ehdokkaalleen”, todettiin lehdessä ensimmäisten europarlamenttivaalien alla vuonna 1996.285 Vuosituhannen vaihteessa Suomen liittymistä Euroopan rahatalousunioniin seurattiin Eläkeliitossa jännityksensekaisin tuntein. Liiton puheenjohtaja Mauri Paanasen mukaan eläkeläisten ja suurteollisuuden edut olivat erisuuntaisia. Paananen epäili, että aliarvostetulla markan kurssilla euroon siirtyminen voisi heikentää eläkeläisten ostovoimaa. Liittovaltuusto valitti jälleen, että näin suuresta ratkaisusta oli kovin vähän tietoa tarjolla.286 Euroopan yhdentyminen vahvisti myös järjestöjen välistä yhteistyötä, kun vuonna 2014 liitto osallistui mui-


den eläkeläisjärjestöjen kanssa yhteisten EU-vaalitavoitteiden laatimiseen. Eläkeläisjärjestöjen mukaan eläkejärjestelmät tuli jatkossakin pitää kansallisen päätöksenteon piirissä, lisäksi läheisyysperiaatetta, eli päätöksentekoa mahdollisimman lähellä ihmistä, tulisi noudattaa.287 Toisilla eläkeläisjärjestöillä kansainvälisellä toiminnalla on ollut pidemmät juuret: EKL teki 1970-luvulta alkaen yhteistyötä sosialidemokraatteja lähellä olevan ruotsalaisen Pensionärernars Riksorganisationin kanssa. Eläkeläiset ry puolestaan teki yhteistyötä itäsaksalaisen Volksolidarität -järjestön sekä neuvostoliittolaisen sota- ja työveteraanien neuvoston kanssa. Sittemmin EKL on tehnyt yhteistyötä sosialidemokraatteja lähellä olevan European Federation of Retired and Older People -järjestön kanssa ja Kansallinen Senioriliitto European Senior Unionin kanssa.288

Eläkeliitto osallistui 1990-luvun alusta alkaen tarkkailijana eurooppalaisen EurolinkAge -järjestön kokouksiin ja vuodesta 2001 alkaen liitto toimi eurooppalaisen eläkeläisjärjestöjen yhteistyöjärjestön AGE – The European Older People’s Platformin ulkojäsenenä. Vuonna 2019 Eläkeliiton liittohallitus päätti hakea AGE:n täysjäsenyyttä.289 Vaikka Eläkeliitossa tehtiin 1990- ja 2000-luvulla useita avauksia kansainvälisen toiminnan virittämiseksi, jäi kansainvälistyminen yksittäisten projektien ja vierailujen varaan ja liiton voimavarat keskitettiin kotimaassa tapahtuvaan vaikuttamistyöhön. Resurssien puuttumisen lisäksi yksi syy oli se, ettei kansainvälisellä vaikuttamisella ollut selkeää tavoitetta, ja sen tarve oli vaikeampi perustella jäsenille: kansainvälinen toiminta ei konkretisoidu samalla tavoin, kuin kotimaiseen päätöksentekoon vaikuttaminen.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

135


Monelle eläkkeellä olevalle maatalon emännälle ja isännälle Eläkeliiton järjestämä lomaleiri oli ensimmäinen loma koko elämässä. Kuvassa Siilinjärven Toivalan käsityökoululla järjestetyn leirin osallistujia vuonna 1972.

136

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


III Virkistys- ja palvelutoiminnan järjestö

E

läkeliiton säännöt määrittelevät liiton tehtäväksi paitsi eläkeläisten aineellisten etujen ja oikeuksien valvomisen, myös henkisen puolen, kuten sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen. Eläkepoliittiseen vaikuttamistyöhön osallistuvat lähinnä liittohallituksessa ja -valtuustossa sekä vanhusneuvostoissa toimivat eläkeliittolaiset. Sosiaalinen työ ja virkistystoiminta ovat sen sijaan suurelle osalle jäsenistöä tutumpi osa Eläkeliittoa. Vapaaehtoistyöhön, retkille ja opintokerhoihin sekä yhdistysten kokoontumisiin osallistuvat jäsenet toteuttavat päivittäin sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämästä kartuttamalla yhdessä

sosiaalista ja henkistä pääomaansa. Jos 1950- ja 1960-luvulla ikäihmisten elämänlaadun kohdalla puhuttiin ensisijaisesti eläketurvan riittävyydestä, 1970-luvulla alettiin ymmärtää, että riittävä eläke muodosti vain yhden osan mielekkäistä vanhuuden päivistä. Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jaakko Pajula luonnehti jo 1970-luvun alussa uusia kysymyksiä, joihin peruseläketurvaan liittyvien ongelmien ratkaisemisen jälkeen voitiin siirtyä: ”Tänään puhuessamme ihmisen elämänolosuhteiden turvaamisesta ei enää voida pitäytyä vain välttämättömien tarpeiden turvaamisessa, vaan asiat on nähtävä laajemmasta näkökulmasta. Ih-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

137


minen on yhteiskunnan jäsenenä oikeutettu niin aineelliseen kuin henkiseen hyvinvointiin.”290 Pajulan kuvaus luonnehti myös osuvasti Eläkeliiton periaatteita: perusturvan varmistamisen jälkeen huomiota oli kiinnitettävä myös muuhun hyvinvointiin. Vuonna 1987 puheenjohtaja Pekka Silvola kiteytti tämän ajattelumallin lauseeksi, joka toimi sittemmin vuosia liiton tunnuksena: Yhdessä enemmän elämältä.291

Lomatoiminta Jo toisena toimintavuonna Eläkeliitto järjesti viikon mittaisia lomaleirejä ympäri Suomen: Parikkalassa Karjalan Lomahovissa, Siilinjärven Toivalan käsityökoululla, Rautavaaran kansalaiskoululla, Kemijärvellä Jumiskon lomakylässä, Korpilahden Tähtiniemessä ja Iisalmen Runnin kylpylässä. Lomailijoille leirit olivat ilmaisia, sillä kyse oli niin sanotuista sosiaalisin perustein myönnetyistä lomista, joiden mukaan

138

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

jokaisella kansalaisella oli oikeus lepoon ja virkistäytymiseen.292 Sosiaalinen lomatoiminta sai alkunsa vuoden 1939 vuosilomalaista. Ammattiliitot perustivat tuolloin Lomankäytön Keskusliiton (myöhemmin Lomaliitto), joka tarjosi lomanviettomahdollisuuksia vähävaraisille palkansaajille. Raha-automaattiyhdistys tuki lomatoimintaa vuodesta 1945 ja seuraavina vuosina lomajärjestöjä syntyi koko joukko lisää, esimerkiksi Maaseudun Lomaliitto (myöhemmin Lomayhtymä) (1949), Äitien lomahuolto (Lomakotien Liitto) (1951), Työväen Lomakeskusten Liitto (Solaris-lomat) (1966) sekä pienempinä Huoltoliitto, Pienviljelijäväestön Lomakotisäätiö, ja Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto. Sosiaalisen lomatoiminnan järjestöt liittyivät vahvasti myös Eläkeliiton perustamiseen. Liiton ensimmäinen toimistonhoitaja ja perustavan kokouksen sihteeri Leena Maaskola oli Huoltoliiton toiminnanjohtaja. Myös Katri-Helena Eskelinen toimi Huoltoliitossa. V. J. Sukselainen oli ollut käynnistämässä


niin Maaseudun Lomaliiton kuin Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon toimintaa.293 Valtion kannalta sosiaalisten lomapalveluiden ulkoistaminen järjestöjen tehtäväksi oli käytännöllinen ratkaisu, sillä sen tarvitsi vain määritellä kenelle ja millä ehdoilla RAY:n tukea myönnettiin. Valtion tuen saamiseksi lomatoiminnan edellytyksenä olivat ”sosiaaliset perusteet” eli hakijan vähävaraisuus tai vaikea elämäntilanne. Kukin järjestö vakuutti, ettei lomalaisten poliittista kantaa tai yhdistysjäsenyyksiä kyselty. Kuitenkin lomajärjestöjen taustalla vaikuttivat samankaltaiset poliittiset yhteydet kuin eläkeläisjärjestöillä. Esimerkiksi Lomayhtymä oli lähellä Keskustapuoluetta, Lomakotien Liitto sosialidemokraatteja ja Työväen Lomakeskusten Liitto kansandemokraatteja.294 Vaikka vuosilomaoikeus ei koskenut työvoiman ulkopuolella olevaa väestöä, kuten eläkeläisiä tai ennen vuotta 1974 esimerkiksi maatalousyrittäjiä, järjestöjen lomatoiminta toi tuetut lomat koko väestön saataville. Myös maaseudun

asukkaiden katsottiin tarvitsevan lepoa ja heille suunnattuja omia lomia perusteltiin sillä, etteivät maalaiset kokeneet oloaan kotoisaksi muun väestön joukossa: ”Kun vähävaraiset maalaisäidit pakostakin tuntevat olonsa vieraaksi paikoissa, joissa varakkaampi ja osittain riehakas lomailijajoukko viettää hyvin ansaittua vapaa-aikaansa.”295 Vapaa-aikaa ei kuitenkaan pidetty yksilön kannalta itseisarvona vaan yhteiskuntaa hyödyttävänä: työntekijöille loman nähtiin tarjoavan mahdollisuuden palautua rasituksesta. Eläkeläisten kohdalla ei ollut aluksi itsestään selvää, että he olivat oikeutettuja lomailuun, pidettiinhän eläkkeelle siirtymistä työn rasituksista luopumisena ja ”oloneuvokseksi” heittäytymisenä. Eläkeläisten lomailu edellytti ajattelutavan muutosta: vielä 1970-luvun alussa Eläkeliiton järjestämä lomaleiri käsitettiin palkinnoksi pitkästä päivätyöstä. Seuraavassa vaiheessa kuntoutusajattelu perusteli loman tarpeellisuutta ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäjänä. Kun myös henkisen vi-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

139


Pohjoisimmat Eläkeliiton lomaleirit 1970-luvulla pidettiin Kemijärven Jumiskolla Lomayhtymän omistamassa lomakylässä.

140

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


reyden merkitys ihmisen kokonaishyvinvoinnille ymmärrettiin, loma alettiin nähdä uusien virikkeiden, itsensä toteuttamisen ja sosiaalisten kohtaamisten mahdollistajana. Ajatus siitä, että loma oli tarpeen myös ikääntyville, tarkoitti eläkeläisjärjestöille kokonaisen toimintasektorin muodostumista. Kiinnostava lomatarjonta oli keino houkutella uusia jäseniä ja täyttää Eläkeliiton toimintaperiaatetta vähävaraisten eläkeläisten hyvinvoinnin edistäjänä. Mutta vielä 1990-luvun puolivälissä Eläkeliitto-lehdessä piti muistuttaa: ”Loma on tärkeä myös eläkeläiselle.”296 Lomatoiminnan järjestämiseksi liittoon oli palkattava lomaohjaajia ja etsittävä sopivia lomapaikkoja. Eläkeliitto liittyi Lomayhtymän jäseneksi ja saattoi siten tarvittaessa käyttää yhtymän lomakeskuksia. Myöhemmin, hankittuaan omia lomakeskuksia, liitto teki tiivistä yhteistyötä Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon kanssa. MTLH:lla ei ollut omia lomapaikkoja, joten se vuokrasi liiton tiloja ja nosti siten niiden käyttöastetta.

Sosiaalisin perustein myönnettyjen lomien osalta Eläkeliiton johtokunta ja työvaliokunta käsittelivät aluksi lomahakemukset ja myönsivät ilmaisloman. Ensimmäisinä toimintavuosina lomia myönnettiin käytännössä yksinomaan niille, jotka elivät pelkän kansaneläkkeen turvin. Osallistuja joutui itse kustantamaan vain matkakulut leiripaikalle. Hakemusten määrä oli suuri ja vain murto-osalle hakijoista voitiin myöntää loma. Eläketurvan kohentuessa kokonaan maksetuista lomista siirryttiin 1970-luvun lopulla tuettuihin lomiin, jolloin avustus voitiin myöntää yhä useammalle. Samalla hakemusten määrä kasvoi edelleen ja liitto siirsi päätösvaltaa lomien myöntämisestä paikallisiin yhdistyksiin.297 Raha-automaattiyhdistys tuki aluksi sekä lomia että lomakiinteistöjen hankkimista, mutta 1980-luvulla avustusten painopiste siirrettiin investoinneista suoraan lomatukeen. Kriitikot katsoivat järjestöille suunnatun tuen vääristävän matkailualan vapaata kilpailua. Toisaalta elintason kohentuessa eläkeläisten

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

141


vaatimustaso nousi, ja järjestöjen lomakeskukset menettivät asiakkaita yksityisille lomakohteille.298 Monet järjestöt, Eläkeliitto mukaan lukien, joutuivat painimaan lomakeskusten kustannuksista aiheutuvien talousongelmien kanssa. Osa järjestöistä myi lomapaikkansa yksityisille yrittäjille ja esimerkiksi koko Lomayhtymän toiminta hiipui 2000-luvulla. Suomen vanhimman lomajärjestön, Lomaliiton, toiminta päättyi konkurssiin vuonna 2009 osaltaan juuri lomakeskusten aiheuttamien tappioiden seurauksena. Eläkeliitto selvisi lomatoiminnan myllerryksestä kunnialla, mutta lomakeskusten kohtalo oli liitossa yksi eniten puhuttaneista kysymyksistä 2000-luvun alkupuolella. Myös sosiaalinen lomatoiminta koki muutoksia 2000-luvulla. RAY (sittemmin STEA) kohdensi lomatukensa jatkossa vain suoraan lomajärjestöille ja Eläkeliiton tarjoamat sosiaaliset lomat päättyivät vuonna 2013. Samalla liitto erosi Lomayhtymästä ja liittyi Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon jäseneksi.299

142

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto, Hyvinvointilomat ja Solaris-lomat järjestävät 2020-luvulla eläkeläisille suunnattuja lomajaksoja. Järjestöt käsittelevät lomahakemukset ja vastaavat lomien myöntämisestä. Eläkeliitossa piirit koordinoivat ja tiedottavat jäseniään alueellaan tarjolla olevista tuettujen lomien mahdollisuuksista. Jo vuosikymmenten ajan muu lomatoiminta, kuten jäsenhintaisten lomien tuottaminen, on muodostanut pääosan Eläkeliiton lomatoiminnasta.

Omat lomakeskukset Lomatoiminnan käynnistyttyä eläkeläisjärjestöt ryhtyivät hankkimaan omia lomakeskuksia. Eläkeläiset ry oli perustanut lomakeskus Kuntorannan Varkauteen vuonna 1968. Eläkkeensaajien Keskusliitolla oli lomakodit Läpikäytävä ja Rajaniemi. Myös Eläkeliiton piirissä alettiin haaveilla järjestön omasta lomapaikasta, vaikka liiton toiminta oli vasta käynnistynyt.300


MÄYRÄMÄKI HANKASALMELLA

Pohjois-Pohjanmaan piiri teki vuonna 1972 liitolle esityksen, jossa se tiedusteli, löytyisikö esimerkiksi vanhaa koulutaloa ympärivuotiseksi lomaleiri- ja kurssipaikaksi. Piiri alkoi myös omatoimisesti etsiä tällaista leiripaikkaa omalta toiminta-alueeltaan, mutta halusi, että Eläkeliitto olisi hankkeesta päävastuussa.301 Samana vuonna Keski-Suomessa Eläkeliiton Hankasalmen yhdistys vuokrasi Hankasalmen kunnalta Mäyrämäen tyhjän kansakoulun kokoontumispaikaksi ja ”toimintakeskukseksi”. Mäyrämäestä muodostui Eläkeliiton ensimmäinen lomapaikka. Mäyrämäen toimintakeskuksen emäntänä ja Eläkeliitto-lehden mukaan koko idean äitinä toimi paikallinen kyläaktiivi Maija Kauppinen. Liitto oli hankkeen takuumiehenä ja osallistui koulun kunnostamiseen, mutta ei koskaan hankkinut Mäyrämäkeä omistukseensa.302 Koulun entisissä luokkahuoneissa mahtui talvisin majoittumaan 83 henkilöä, ja kesällä, kun talon ullakko

ja piharakennukset otettiin käyttöön, majoituskapasiteetti nousi yli sataan. Ensimmäinen lomaleiri Mäyrämäessä pidettiin toukokuussa 1973 Liisa Jormalaisen johdolla.303 Leirin ohjelma sisälsi asiapitoisia esitelmiä, ”omakohtaista liikunnan harjoittamista” sekä yksinkertaista lepoa – monet maaseudun eläkeläiset tekivät edelleen raskasta fyysistä työtä kotipiirissään, joten lomaviikko oli heille käytännössä tilaisuus virkistyä. Monille osallistujille leiri oli myös ensimmäinen ”loma”, eikä vaatimustaso siksi ollut korkea. Osallistujat majoittuivat yhteismajoituksessa ja auttoivat talkoohengessä esimerkiksi ruoanvalmistuksessa.304 Monissa alkuvuosien leirikuvauksissa korostuu lomien sosiaalinen puoli, leireillä tutustuttiin uusiin ihmisiin, laulettiin ja ulkoiltiin yhdessä. Vuonna 1972 muuan Savosta Jumiskon lomaleirille Kemijärvellä osallistunut kuvaili tuntojaan: ”Allekirjoittanut sai vaimonsa kanssa viettää k.o. leirillä ihanan kesäisen sään vallitessa, ystävällisten, välittömien ja toverillisten vanhusten

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

143


Eläkeliitto osti Alkio-opiston vanhat tilat Perniöstä vuonna 1975. Rakennukset olivat huonokuntoisia ja seuraavalla vuosikymmenellä alkaneissa rakennustöissä ne korvattiin ajanmukaisilla. Rakennustyöt kokivat myös vastoinkäymisiä, Eero Patrakka seisoo huolestuneena katsomassa uudisrakennuksen kaivantoa, joka sai liiton puheenjohtaja Silvolalta nimen ”Holkerin hallituksen hauta”.

seurassa … Siellä tuli uusia tuttavuuksia ja toivotaan, että tavattaisiin samoissa merkeissä taas jossain leirillä.”305 LEHMIRANTA PERNIÖSSÄ

Liitolla ei ollut 1970-luvun alussa varallisuutta, eikä oman kiinteistön ostamista siksi kiirehditty. Raha-automaattiyhdistykseltä oli mahdollista saada varsin huomattavaa tukea lomakeskuksen hankkimiseksi, mutta kauppa edellytti silti viidenneksen omarahoitusosuutta. Lomatoiminta jatkui Mäyrämäessä ja muissa vuokratiloissa, kun liiton

144

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

johtokunta etsi edullisinta lomapaikkaa. Maantieteellinen sijainti oli hinnan lisäksi keskeinen kysymys: aktiivisia yhdistyksiä toimi paljon Pohjois-Pohjanmaalla ja Savossa, ja keskuksen mahdollisena sijaintipaikkakuntina esillä olivat Kokkola, Kalajoki ja Virtasalmi. Pohjanmaan ja Savon eläkeläisille olikin suuri pettymys, kun liiton johtokunta ilmoitti vuonna 1974 lomakeskuksen sijoittuvan Varsinais-Suomeen, jossa yhdistystoiminta oli vasta käynnistynyt. Eläkeliitto osti ensimmäiseksi lomakeskukseksi Alkio-opiston tilat Perniöstä, Salosta. Paikalla oli toimi-


Alkio-opiston aikaiset rakennukset siirtyivät muistoihin, kun Lehmirannan uusi päärakennus, valkoinen talo, valmistui vuonna 1991. Lomakeskuksen johtaja Maija Tahvola seuraa vanhan keltaisen talon purkamista.

nut vuodesta 1928 alkaen Santalahden luonnonparantola ja sota-aikana keuhkotautiparantola sekä sotasairaala. Vuonna 1947 Maaseudun Nuorten Liiton kannatusyhdistys oli ostanut kiinteistöt Alkio-opiston käyttöön. Kun opisto muutti 1970-luvulla Jyväskylän Korpilahdelle, se halusi siirtää paikan Keskustapuoluetta lähellä olevan järjestön haltuun.306 V. J. Sukselainen oli ollut aikoinaan hankkimassa Santalahden parantolaa Alkio-opistolle ja 1970-luvulla Eläkeliitolle. Varsinais-Suomen piirin historia kertoo, että myös Salon kaupunki oli

kiinnostunut tontista, mutta Alkio-opiston kannatusyhdistys piti kaupunkia liian vasemmistolaisena ja hyväksyi Eläkeliiton tarjouksen. Kauppahinta oli 550 000 markkaa. Lopputulos oli liiton talouden kannalta positiivinen yllätys, sillä lomakeskuksen hankkimiseen oli varattu taloussuunnitelmassa 1,8 miljoonaa markkaa.307 Kaupasta ilmoitettiin jäsenille Eläkeliitto-lehdessä alkuvuodesta 1975. Lomapaikalla ei vielä ollut nimeä, joten uutisessa toivotettiin jäsenet vain tervetulleeksi Perniöön. Lomakeskuksen nimi Lehmiranta julkistettiin myö-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

145


hemmin keväällä. Ensimmäiset vieraat saapuivat toukokuun 19. päivä, jolloin toiminnan voi katsoa toden teolla käynnistyneen.308 Lehmirannan ensimmäiset lomaleirit vuonna 1975 ohjasi Hilda Kattelus, eläkkeellä oleva kunnalliskodin johtaja, josta sittemmin tuli Eläkeliiton sosiaalisen toiminnan kehittäjä. Lomakeskuksen kiinteistöt olivat kunnostuksen tarpeessa ja edes välttämätöntä kalustusta ei ollut ehditty hankkia. Ensimmäiset lomalaiset joutuivat nukkumaan patjoilla lattialla, kun tilatut sängyt eivät saapuneet. Jo ensimmäisenä toimintakesänä Lehmirannassa järjestettiin kuitenkin kymmenen lomaleiriä. Osa ”lomailijoista” käyttikin vapaaviikkonsa Lehmirannan ja sen ympäristön kunnostamistalkoissa. Talkoisiin osallistunut Antero Jäntti runoili vuonna 1976: Ehoisa Eläkeliitto Suojelema Sukselaisen Lintilän likipitämä hankki meille Lehmirannan

146

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

tuolta Perniön periltä päästä polun kiemuraisen ääreltä kalaisen järven. Tuli siis tulinen viesti. Konekirje Kotilalta Saastamoisen saattelema joka jotakin lupasi: Lomaleirin lohdullisen, työtä vastaan – toden totta, ilman hintaa hiiviskellä viipyäkin – viikon verran.309 Talven 1976 aikana lomakeskusta remontoitiin ja toisena toimintavuonna Lehmirantaan palkattiin myös henkilökuntaa: Aaro Lintilä ja Sukselainen rekrytoivat lomakeskuksen johtajaksi Salon seudun Osuuskaupasta kotitalousteknikko Maija Tahvosen, joka johti keskusta lopulta 26 vuotta, vuoteen 2002 saakka. Lehmirantaan vuonna 1976 kesätöihin tullut Eero Patrakka eteni taloussihteerin ja isännöitsijän tehtävien kautta liiton lomakeskustoiminnan johtajaksi ja liiton talousjohtajaksi. Lehmirannan rakennukset olivat pintaremontista huolimatta surkeassa


Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen piirit hankkivat vuonna 1975 Haukivuoren vanhan pappilan. Liitto joutui myöhemmin lunastamaan sen piireiltä toiseksi lomakeskuksekseen, Haukirannaksi.

kunnossa ja Tahvonen sekä Patrakka arvelivat, että toiminta saattaisi jopa loppua alkuunsa. Jäsenistö oli kuitenkin innokasta ja lomakeskusta kehitettiin jatkuvasti, vaikka monet tonttiin, jätevesiin ja tieasioihin liittyvät kysymykset vaativat vuosikymmeniä ennen kuin ne saatiin ratkaistua.310 Eero Patrakka johti Lehmirantaa vuosina 2002–2018. ja häntä seurasi johtajana Lehmirannassa jo kahdenkymmenen vuoden uran tehnyt Tanja Bergroth.

HAUKIRANTA HAUKIVUORELLA

Vaikka Eläkeliiton toiminta Lehmirannassa käynnistyi vauhdikkaasti ja saavutti nopeasti hyvän suosion, kauppa herätti myös ristiriitoja liiton sisällä. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan piiri esitti johtokunnalle pettymyksensä lomakeskuksen sijainnista. Itä-Suomen eläkeliittolaiset puolestaan vaativat liittovaltuuston kokouksessa keväällä 1975 koko Lehmirannan kaupan purkamista. Tyytymättömyyden äänitorvina olivat

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

147


erityisesti kaksi liiton perustamisajan keskeistä hahmoa: Eetu Jormalainen ja Ale Shemeikka, jotka vastustivat koko hanketta sillä perusteella, ettei Varsinais-Suomessa ole tarpeeksi liiton jäseniä.311 Lehmirantaa koskeva keskustelu kuumeni liittovaltuustossa niin, että puheenjohtaja Sukselainen ja toiminnanjohtaja Lintilä uhkasivat erota liiton palveluksesta, jos kauppa puretaan. Kokouksen puheenjohtaja ja Varsinais-Suomen edustaja Vilho Kotila määräsi neuvottelutauon, jonka jälkeen muotoillussa sopimuksessa johtokunta lupasi, että Itä-Suomesta hankitaan toinen lomakeskus, kunhan liiton talous sen sallii.312 Kenties johtokunta toivoi, että sopuratkaisun aikana Lehmiranta ehtisi näyttää suosionsa, tai ainakin liitto ehtisi lyhentää rakennuksen kaupasta aiheutuneita velkoja. Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen piirit eivät kuitenkaan malttaneet odottaa tulevaisuuteen, vaan alkoivat heti etsiä sopivaa lomakohdetta. Piirit tekivät kaupat

148

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Haukivuoren vanhasta pappilasta jo syksyllä 1975 yhteensä 225 000 markan hinnasta. Haukirannan lomakeskuksen toiminta käynnistyi vuonna 1976, kun Lehmirannan remontti oli juuri saatu valmiiksi. Vaikka Haukiranta kiinnosti erityisesti Keski- ja Itä-Suomen eläkeliittolaisia, ja Juvan ja Haukivuoren yhdistykset tekivät sen kunnostamiseksi runsaasti talkootyötä, oli hankinta jo lähtökohtaisesti liian raskas kolmelle vastaperustetulle piirille. Vaikka paljon työtä voitiin laittaa talkoolaisten varaan, ei lomakeskuksen tuotoilla ollut mahdollista kustantaa edes ensimmäisen vuoden toimintakuluja. Haukirannan talous pyöri lainarahalla ja piirien johtohenkilöiden myöntämillä vekseleillä. Jo ensimmäisen toimintavuoden jälkeen piirit pyysivät, että Eläkeliitto ostaisi Haukirannan ja ottaisi velat vastattavikseen. Liiton johtokunta ei ensin suostunut pyyntöön, sillä myös Lehmiranta kaipasi investointeja. Haukirannan tappioiden kasvaessa oli kaupat kuitenkin vuon-


Haukiranta laajeni Eläkeliiton omistuksessa useilla majoitusrakennuksilla. Professori Veijo Martikainen oli liiton luottosuunnittelija, jonka piirtämä uusi päärakennus valmistui vuonna 1986 ja toinen majoitusrakennus vuonna 1994.

149


na 1977 tehtävä, Sukselaisen mukaan ”Eläkeliiton maineen pelastamiseksi”. Kauppahinta oli 450 000 markkaa, josta valtaosa oli Haukirantaan kiinnitettyjä lainoja.313 Eläkeliiton liittovaltuusto hyväksyi Haukirannan ostamisen vastentahtoisesti ja totesi, että ”liittoa ei enää jatkossa saa tällä tavalla pakottaa ratkaisuihin”. Velkojen lisäksi Haukirantaan liittyi maksamattomia liikevaihtoveroja, työeläkemaksuja ja vekseleitä, joista Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Keski-Suomen piirit lopulta vastasivat yhdessä liiton kanssa.314 Eläkeliitto pestasi Haukirannan hoitajaksi vuonna 1978 Maija Nykäsen, joka vastasi kiinteistöstä 1980-luvun puoliväliin asti. Lomakeskus oli aluksi auki vain kesäkaudella ja muu henkilökunta irtisanottiin talveksi. Lomakeskuksen johtajaksi palkattu Tarja Gråsten-Tarkiainen toimi sittemmin kaksikymmentä vuotta Haukirannan johtajana. Vaikka Haukirannan siirtyminen Eläkeliiton omistukseen ei miellyttänyt johtokuntaa, pyrki liitto kehittämään

150

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

uutta lomakeskustaan. Arkkitehtiprofessori Veijo Martikaisen suunnittelema uusi päärakennus valmistui vuonna 1986 ja Haukirannan toiminnasta tuli ympärivuotista. Toinen majoitusrakennus valmistui vuonna 1994. KAREMAJAT YLITORNIOLLA

Haukirannan hankkimisen jälkeen Mäyrämäen lomapaikan toiminta hiipui ja Itä-Suomen lomaleirit keskitettiin Haukirantaan. Pohjois-Suomessa leirejä oli järjestetty 1970-luvun alusta lähtien Lomayhtymän omistamassa Jumiskon lomakeskuksessa Kemijärvellä. Jumisko oli voimalaitosrakentamisen tarpeisiin pystytetty parakkikylä, jonka Lomayhtymä oli hankkinut vuonna 1955. Kun Lomayhtymä 1970-luvulla aikoi luopua Jumiskosta, Eläkeliiton Lapin piiri kääntyi alueen kansanedustajien puoleen lomakohteen turvaamiseksi, ja vetosi siihen, ettei nuorella Eläkeliitolla ollut varaa oman lomapaikan rakentamiseksi maakuntaan. Lomayhtymä jatkoi Jumiskon ylläpitoa 1980-lu-


Eläkeliitto osti Karemajojen lomakeskuksen Lomayhtymältä vuonna 1986. Ylitornion Ainiovaaralla sijaitsevan lomapaikan arkkitehtuuri oli omintakeista: taustalla päärakennus ja tien molemmin puolin kodan mallisia mökkejä.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

151


Mestarihiihtäjä Eero Mäntyranta oli eräs Karemajojen ”nähtävyyksistä”. Mäntyranta toimi vuonna 1997 palkintojen jakajana Eläkeliiton hiihtokisoissa Karemajoilla. Perinteisen sarjan mitalinsaajat Maija Rantamartti, Eine Jurvanen ja Terttu Kavander. Oikealla lomakeskuksen johtaja Hannel Peuraniemi.

vun puoliväliin asti, jonka jälkeen ajatus Eläkeliiton Pohjois-Suomen lomapaikan hankkimisesta tuli ajankohtaiseksi.315 Vaikka liiton johtokunta suhtautui taas vastentahtoisesti kiinteistöomaisuuden kasvattamiseen, vuoden 1983 Oulun liittokokous antoi sille evästyksen ”lomakohteiden toiminnan kehittämisestä”. Luottamushenkilöt tarttuivat tehtävään ja jo vuonna 1984 suunniteltiin uusien majoitustilojen rakentamista ja Haukirannan toiminnan laajentamista ympärivuotiseksi. Samalla alettiin valmistella Pohjois-Suomen lomapaikan hankkimista.316

152

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Toiminnanjohtaja Lintilä muistutti vielä keväällä 1985, että vaikka kolmannen lomakeskuksen tarve oli jäsenmäärän kannalta perusteltua, ei Eläkeliitolla ollut varaa ylläpitää tappiollisia kiinteistöjä. Itä-Suomen Haukirannan pelastamisesta aiheutuneet vaikeudet olivat vielä mielessä. Toiminnanjohtajan oli kuitenkin taivuttava jäsenistön tahtoon ja kolmannen lomakeskuksen hankkimiseen.317 Pohjois-Suomen lomakeskusta suunniteltiin ensin perustettavaksi Utajärven Rokualle, jossa Sukselainen ja Lintilä vuonna 1982 katselivat mahdollisia kiin-


teistöjä. Myös Rovaniemen Pohtimolammen leirikeskus oli vaihtoehtona. Lomayhtymä oli kuitenkin saanut 1960-luvulla maanviljelijä Emil Karevirralta ja Esko Lampiselta lahjoituksena maa-alueen Ylitorniolta lomakohteen perustamiseksi ”maaseudun väsyneille ihmisille”. Yhtymä oli rakennuttanut paikalle 1980-luvun alussa päärakennuksen ja majoitustiloja, joista se oli valmis luopumaan.318 Eläkeliiton johtokunta kävi tutustumassa kohteeseen vuonna 1985. Raha-automaattiyhdistys oli rahoittanut Karemajojen rakentamista ja se oli valmis siirtämään rahoituksen Eläkeliitolle. Tämä oli keskeinen peruste, joka vaikutti ostopäätöksen syntymiseen. Päätös Karemajojen ostamisesta lyötiin lukkoon syksyn 1985 liittovaltuuston kokouksessa ja kaupat tehtiin seuraavana vuonna. Karemajojen johtajana toimi vuodesta 1986 alkaen Hannel Peuraniemi, joka siirtyi tehtävään Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon toiminnanjohtajan paikalta.319 Karemajojen kiinteistöt olivat suhteellisen uusia, ja suurempiin korjaus-

töihin oli tarvetta vasta 1990-luvulla. Vaikka jäsenistö oli lomakeskusten verkoston laajenemisesta innostunut, toiminnanjohtaja Lintilä oli Karemajojen ostamisen jälkeen sitä mieltä, että sen jälkeen Eläkeliitolle ei osteta ”enää yhtään vanhaa pappilaa”.320 LOMAILUN UUDET VAATIMUKSET

Eläkeliitolla oli 1980-luvun loppupuolella omistuksessaan kolme lomakeskusta, jotka tarjosivat jäsenistölle edullisen majoitusmahdollisuuden ja tilat liiton kursseille, jäsenlomille ja tuetuille lomille. Keskusten toiminnan ylläpitämiseksi liiton oli kasvatettava henkilöstömääräänsä ja lomapaikkoja oli kehitettävä kaiken aikaa, jotta ne pystyivät vastaamaan lomailijoiden muuttuviin vaatimuksiin. Kun vielä 1970-luvun puolivälissä viikon loma yhteismajoituksessa vanhan kansakoulun ullakolla oli riittänyt täyttämään lomaleiriläisten toiveet, 1980-luvulla eläkeläiset kaipasivat parempia puitteita, yksittäisiä huoneita ja esimer-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

153


Vielä 1970-luvulla lomailijoiden vaatimukset olivat vähäisiä. Ensimmäisinä vuosina lomaleirien osallistujat tekivät myös talkoita lomakeskusten kunnostamiseksi ja osallistuivat jopa ruoan valmistukseen. Kuvassa eläkeläiset perkaavat marjoja Lehmirannan keltaisen talon terassilla: ”Kaksi tuntia puolukkametsässä ja keittiö kiittää”.

154

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


kiksi kylpylämahdollisuuksia. Jopa Karemajoilla, jossa rakennukset olivat vain muutaman vuoden ikäisiä, majoitustiloja pidettiin vanhanaikaisina.321 Liitto aloitti lomakeskusten kehittämisen Lehmirannasta, jossa alkoi vuonna 1981 ensimmäisen uudisrakennuksen, niin sanotun punaisen talon, rakennustyö. Rakennus sisälsi keittiö- ja ruokailutilat, majoitustiloja sekä saunaja uima-allasosaston. Punaisen talon valmistumisen myötä Lehmirannan olosuhteet nousivat lomakodista hotellitasoiseksi ja paikka houkutteli myös ulkopuolisia vieraita. Samalla Lehmirantaan rakennettiin oma lämpökeskus. Uudiskohteen kulut kasvoivat yli kymmeneen miljoonaan markkaan muun muassa urakoitsijan konkurssin myötä.322 Lehmirannan rakennustöiden aikana Haukiranta tarjosi väliaikaiset tilat liiton järjestämille kursseille. Liiton hallitus ei vieläkään elätellyt suuria toiveita Haukirannan kannattavuuden suhteen ja katsoi tarpeelliseksi valmistella ”tulevia ratkaisuja”. Jäsenten tahdon mukaisesti Haukiranta valittiin kuitenkin

seuraavaksi kehittämiskohteeksi ja liitto aloitti vuonna 1985 uudisrakennustyön, jonka myötä lomakeskuksen majoituspaikkojen määrää nousi 60:een. Myös Haukirantaa suunniteltiin laajennettavaksi kylpylämittoihin, mutta ajatus kaatui riittävän tonttialan puutteeseen.323 Kuten Lehmirannassakin, Haukirannan uudisrakentamista vaivasi huono onni, sillä rakennuksen ollessa loppusuoralla sähköasentajien 11 viikkoa kestänyt lakko lykkäsi rakennuksen käyttöönottoa kesän lomakauden yli. Liitolle aiheutui lakosta yli puolen miljoonan markan tappiot.324 Raha-automaattiyhdistys tuki lomakeskusten rakentamista vielä 1980-luvulla huomattavasti. Liitolta edellytettiin 20 prosentin omarahoitusosuutta, joka suurien investointien kohdalla tarkoitti miljoonia markkoja. Rakennushankkeiden omarahoituksen kattamiseksi liitossa päätettiin 1980-luvun alussa järjestää ensimmäinen varainkeruu arpajaisten muodossa. Entinen järjestöpäällikkö ja liiton monitoimimies Vilho Kotila vastasi

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

155


Sekä tanssiminen että anniskelu arveluttivat monia vanhoillisempia eläkeliittolaisia. Sosiaalineuvos Hilda Katteluksen puheenvuoro hallituksessa hiljensi epäröivät ja Lehmirantaan saatiin 1990-luvun alussa a-oikeudet. Hannele Liski ja Anneli Lehtiö esittelevät ravintolan valikoimaa. Toisessa kuvassa pistetään jalalla koreaksi keltaisen talon terassilla.

Oma loma -keräyksen organisoinnista ja hankkeen tiedottamisesta yhdistyksiin. Kyseessä oli samalla kokeilu siitä, kuinka yhdistysten aktivoiminen onnistuu. Aikaisemmin liitto oli välttänyt valtakunnallisia keräyksiä, sillä paikalliset yhdistykset järjestivät jo monenlaisia arpajaisia oman toimintansa hyväksi.325 Kotila kannusti ja muistutteli yhdistyksiä moneen kertaan yrittämään parhaansa, mutta keräyksen onnistumisesta oltiin niin varmoja, että Lehmi-

156

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

rannan rakennustyöt voitiin aloittaa jo ennen keräyslistojen palautumista. Keräys ylittikin tavoitteet ja tuotti yhteensä 1,1 miljoonaa markkaa. Oma loma -keräyksen tuotoista riitti lopulta varoja Lehmirannan päärakennuksen rakentamiseen, Haukirannan laajentamiseen ja Pohjois-Suomen lomakeskuksen suunnittelukuluihin. Vuosina 1988–1991 Eläkeliitossa toteutettiin vielä edellisiä suurempi rakennushanke, Lehmirannan valkoisen ta-


lon eli lomakeskuksen päärakennuksen rakentaminen. Tällä kertaa rakennustyö koki takaiskun, kun eduskunta pyrki hillitsemään rakennusalan ylikuumenemista asettamalla 40 prosentin ylimääräisen rakennusveron. RAY:n myöntämä rakennustuki katsottiin valtionavuksi, jolla tapahtuva rakentaminen määrättiin jäädytettäväksi. Rakennustyömaa seisahtui melkein vuodeksi ja jo aloitettu perustuskaivanto rajoitti lomakeskuksen käyttöä. Kaivanto sai puheenjohtaja Pekka Silvolalta nimen ”Holkerin hallituksen hauta”. Liitto vapautettiin ylimääräisestä verosta vuoden 1989 lopulla ja varsinainen rakennustyö pääsi alkuun seuraavana keväänä. Valkoisen talon rakentamisen yhteydessä liitto purki Lehmirannan vanhan päärakennuksen ja puiset piharakennukset. Alkuperäisistä rakennuksista jäljellä jäi siten enää Alkio-opiston vuonna 1956 rakentama asuntola Tervahovi.326 Rakentaminen Lehmirannassa ja Haukirannassa sekä Karemajojen ostaminen vaativat liitolta miljoonakaupalla varoja. Yhdistysten tekemät retket ja

matkat olivat kuitenkin niin suosittuja, että liittokokousedustajat uskoivat investointien olevan kannattava sijoitus. Jäsenistön innokkuudesta kertoo sekin, että vuonna 1987 toteutettujen Enemmän elämältä -arpajaisten puhdas tuotto oli jälleen yli miljoona markkaa ja vuonna 1992 Sinun hyväksesi -keräys tuotti 1,6 miljoonaa markkaa. Raha-automaattiyhdistys muutti 1980-luvun loppupuolella rahoitusperiaatteitaan. Vaikka tuki kattoi edelleen 70 prosenttia kuluista, rakentamisen intoa hillittiin. Lehmirannan valkoisen talon vihkiäisissä RAY:n varatoimitusjohtaja Seppo Pekonen totesi hankkeen olevan viimeinen lomakeskushanke, jota yhdistys rahoittaa.327 LOMAKESKUSTOIMINNAN NOUSUJA JA LASKUJA

Vaikka liittohallitus ja lomakeskusten johtajat tekivät parhaansa, jäi Haukirannan ja Karemajojen kannattavuus alkuinnostuksen jälkeen heikoksi. Lehmirannan rakennustöiden aikana

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

157


pienemmät lomakeskukset tarjosivat tilapäispaikan toiminnalle, mutta korjausten valmistuttua kurssit ja leirit palasivat Lehmirantaan, josta oli muodostunut liiton johtokunnan alkuperäisen ajatuksen mukaisesti merkittävin lomakeskus. Myös jäsenten lomailutavat muuttuivat. Ulkomaan matkailu ohitti jo 1980-luvun puolivälissä suosiossa kotimaan retket. Vaikka yhdistykset ja piirit vaativat sekä Eläkeliitto-lehdessä että liittovaltuustossa lomakeskuksen kehittämistä, eivät ne tilastojen perusteella itse käyttäneet keskuksia kovin aktiivisesti. Lehmirannan valkoisen talon valmistuminen ajoittui 1990-luvun laman alkuun. Vuoden 1991 aikana liiton lo-

Lehmirannan uudisrakentaminen ilman RAY:n tukea oli Eläkeliitolta suuri investointi 2010-luvulla. Uusi majoitus- ja kokousrakennus osoittautui kuitenkin hintansa arvoiseksi. Liiton lomakeskusten toiminnasta vastannut talousjohtaja Eero Patrakka muuraa Lehmirannan F-talon peruskiveä vuonna 2010. 158

makeskuksissa kävi noin 30 000 eläkeläistä. Laman myötä matkailu ensin hiipui, mutta koki sitten nousukauden. Kun ensimmäisinä vuosikymmeninä lomakeskuksia oli hoidettu tavallisilla järjestöperiaatteilla, Eero Patrakan siirryttyä vuonna 1994 lomakeskustoiminnan johtajaksi toimintaa alettiin suunnitella pidemmälle tulevaisuuteen liiketaloudellisin perustein.328 Kylpylät olivat tulleet muotiin jo edellisellä vuosikymmenellä ja vuonna 1998 myös Lehmirannan uima-allasosasto muutettiin kylpyläksi. Suuri taloudellinen investointi saatiin katettua kasvaneiden käyttäjämäärien myötä seuraavina vuosina. Haukirannan ja


Karemajojen toiminta sen sijaan oli tappiollista vuodesta 1994 alkaen, vaikka niihin ohjattiin esimerkiksi enemmän sosiaalisia lomia kuin Lehmirantaan.329 Vuosituhannen vaihteessa alkoi olla selvää, että lomakeskuksista vain Lehmiranta yltäisi kannattavuudelle asetettuun vaatimukseen. Pienemmät lomakeskukset jäivät tappiollisiksi ja veivät koko liiton talouden alijäämäiseksi 2000-luvulla useita vuosia peräkkäin. Uhkana oli, että Haukirannan ja Karemajojen ylläpitäminen toisi yhä enemmän kuluja, kun vanhenevat kiinteistöt vaatisivat korjauksia ja majoitusvuorokausien määrä laskisi. Esimerkiksi uudet esteettömyysvaatimukset olisivat edellyttäneet vanhojen rakennusten perinpohjaista kunnostamista. Päätöksiä lomakeskusten kohtalosta oli kuitenkin vaikea tehdä ja asia koetteli myös liiton yhtenäisyyttä. Liittohallitus vetosi vuosittain yhdistyksiin Eläkeliiton lomakeskusten käyttämiseksi ja valtuusto halusi antaa keskuksille aikaa näyttää mahdollisuutensa. Piirit ja yhdistykset puolustivat tunteikkaasti

oman maakunnan lomapaikkoja. Karemajojen laajentamista selvitettiin ja Haukirantaan suunniteltiin perustettavaksi hoitolaitos. Taloudelliset laskelmat osoittivat suunnitelmat riskialttiiksi.330 Lopulta päätöksiä oli tehtävä, sillä lomakeskukset veivät kohtuuttomasti liiton voimavaroja ja rajoittivat muun toiminnan kehittämistä. Ensimmäisenä lakkautuslistalle joutui Haukiranta vuonna 2005. Liitto vuokrasi lomakeskuksen rakennukset, mutta niistä eroon pääseminen oli vaikeaa. Karemajojen henkilökunta lomautettiin osaksi vuodesta. Päätös pienten lomakeskusten myymisestä tehtiin vuonna 2011. Liitto luopui Haukirannasta vuonna 2012 ja Karemajoista 2013. Lomakeskustoiminnan kohtaamista vaikeuksista huolimatta liittohallitus ja -valtuusto kannattivat Lehmirannan lisärakentamista, josta tehtiin päätös vuonna 2009. Uusi majoitusrakennus maksettiin nyt ilman Raha-automaattiyhdistyksen apua, mutta piirit ja yhdistykset tukivat jälleen liittoa keräämällä varoja ja hankkimalla rakennuksesta

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

159


Lehmirannasta on El채keliiton historian aikana kehittynyt monipuolinen lomakeskus. Keskuksen vanhin rakennus on vuonna 1956 valmistunut Tervahovi. Kuvassa keskell채 1991 valmistunut p채채rakennus, valkoinen talo. Uusin rakennus, F-talo on kuvassa etualalla. 160


nimikkohuoneita. Uudisrakennuksen lisäksi Lehmirantaan valmistui biolämpökeskus. Uusien maakauppojen myötä alkujaan 22 hehtaarin laajuisen Lehmirannan pinta-ala laajeni noin sataan hehtaariin, ja tarjoaa lomailijoille maastollisesti vaihtelevia kesä- ja talviulkoilumahdollisuuksia. Lehmirannan laajennustyö oli taloudellisesti suuri ponnistus ja liiton maksuvalmius oli vaakalaudalla. Rakennustyö ajoittui kuitenkin sopivasti laskusuhdanteeseen ja työn kulut alittivat laskelmat. Uusi F-talo kohotti lomakeskuksen palvelutasoa ja osoittautui hintansa arvoiseksi muutamassa vuodessa. Eläkeliiton 40-vuotisjuhlavuoden oma varainhankinta käänsi liiton talouden jälleen positiiviseksi ja viimeiset pankkilainat oli maksettu jo 2018.331 Lehmirannan lomakeskuksen vuosi on jaettu teemaviikkoihin, joihin sisältyy ohjattua päivätoimintaa. Harrastekurssit perehdyttävät eläkeliittolaisia uusiin taitoihin golfista tietokoneen käyttöön. Lomakeskuksessa on myös mahdollista viettää niin juhannusta

kuin joulua. Ikäystävällisen lomatoiminnan kehittäminen on yksi Eläkeliiton liittokokouksen vuonna 2018 asettamista tulevaisuuden tavoitteista.

Matkoja kotimaassa ja ulkomailla Osana muuta virkistystoimintaa Eläkeliitossa päätettiin toisena toimintavuotena aloittaa myös retkeily kotimaan kohteissa ja naapurimaissa: ”Retkeilyn avulla saadaan vaihtelua jokapäiväiseen arkielämään”, perusteltiin retkien käytännöllistä merkitystä eläkeikäisille. Yleinen matkailuinnostus ja eläkeläisten varallisuuden suhteellinen kasvu näkyivät siinä, että Eläkeliitto katsoi matkustamisen olevan ajanmukaisin tapa elämän rikastuttamisessa.332 Matkakertomuksia julkaistiin Eläkeliitto-lehdessä ja ne toimivat esimerkkeinä muille yhdistykselle matkojen suunnittelusta. Alkuvuosina ohjelmaksi riitti nähtävyyksien katselu, yhdessäolo ja kahvittelu. Nimimerkki A. H. kertoili

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

161


Kiinnostus ulkomaanmatkailua kohtaan kasvoi nopeasti ja ensimmäinen lomamatka Mallorcalle toteutui vuonna 1978. Kuvassa muiden muassa Marjatta ja Antero Jäntti Nurmijärven yhdistyksestä.

vuonna 1972 Kuopion eläkeliittolaisten retkestä Ruotsiin: ”Keskiviikkona, elokuun 9. lähdimme Kuopiosta kaupungintalon edestä klo 8.00. […] Lomapaikan hoitaja oli kotoisin Suomesta lapsena Ruotsiin muuttanut vanhempiensa mukana, joten hän osa hyvin suomea. Saimme ilta- sekä aamukahvit. […] Taas jatkettiin matkaa, tulimme Boden-nimiseen kaupunkiin. Siellä joimme kahvit hyvin kauniin suihkulähteen vierellä olevassa ulkoterassi-baarissa, joka muistutti paljon

162

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

meidän Valkeisenlampea. Täältä ajettiin Kukkolankoskelle, joka on 15 km pohjoiseen Haaparannasta Ruotsin puolella. Taas joimme kahvit ja saimme ostaa muutamia halstrattuja siikoja. […] Toiset olisivat tahtoneet kiertää Oulunjärven kosket ja toiset taas halusivat suorinta tietä kotiin. Jälkimmäinen ryhmä voitti ja niin ajoimme suoraan Iisalmeen. Siellä kävimme vielä linja-autoasemalla kahvilla. […] Ja kaikki olimme tyytyväisiä ja virkistyneitä tästä pitkästä, mutta erittäin hauskasta matkasta.”333


Kotimaan matkailun katsottiin 1970-luvulla soveltuvan parhaiten eläkeläisille, ja matkoja tehtiin korkeintaan Ahvenanmaalle ja naapurimaihin. Kuvan retkeläiset pääkaupungissa Sibelius-monumentilla.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

163


Kansainvälinen matkailu näkyi Eläkeliitto-lehden kirjepalstalla alusta asti. Lehdessä julkaistiin 1970-luvulla matkakuvauksia Keski-Eurooppasta, Israelista ja vaikkapa suomalaiseläkeläisten talvikaupunki Lake Worthista Floridasta. Artikkeleissa annettiin hyvin yksityiskohtaisia neuvoja siitä, miten kulkeminen, ruokailu ja majoittuminen vieraalla maalla hoidetaan. Kotimaan matkailun katsottiin kuitenkin parhaiten sopivan eläkeläisille: ”Hyviä puolia kotimaan matkailussa on paitsi yhteinen hyvä, suomalaisen suosiminen, myöskin se, että kotimaas-

Riemua aalloilla. Eläkeliittolaisia ryhmäkuvassa vastavalmistuneen risteilyalus Cinderellan kannella Itämerellä vuonna 1989.

164

sa on itse kullakin vielä paljon uutta ja kaunista nähtävää, ja ennen kaikkea se, että kotimaassa voidaan tehdä matkoja pienelläkin rahalla, koska matkat useimmiten ovat juuri lyhyitä yhden päivän visiittejä. Eikä pitempikään matka vie meitä tuntemattomiin, outoihin elämänmuotoihin omine yllätyksineen”, valisti lehti vuonna 1976.334 Jäsenistön kiinnostus ulkomaanmatkailua kohtaan kuitenkin kasvoi ja Eläkeliiton toimesta ensimmäinen lomamatka suoritettiin jo vuonna 1978. Kohteena oli Mallorca ja tutustuminen oli myönteinen kokemus: ”Meillä eläke-


Yhdessä enemmän elämältä. Eläkeliitto risteilyllä Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlavuonna 1997. Kuva: Seppo Suominen

läisillä ei ollut vaikeuksia. Kun lähdimme, lentoaseman tulli teki kunniaa. … Emmehän me koneita kaappaa, suomalaisiin luotetaan.”335 Matkailuharrastus kehittyi nopeasti. Vuosittaisia retkiä ja matkoja tehtiin liitossa 1980-luvun alussa jo yli 2000 ja vuonna 1984 yli 90 000 eläkeliittolaista otti osaa kotimaan- tai ulkomaanretkille. Vuosikymmenen lopussa rekisteröityjä matkavuorokausia oli yli 7200. Matkailun osuus yhdistysten liikevaihdossa laskettiin noin 15 miljoonaksi markaksi.336 Matkoja järjestivät niin liitto, piirit

kuin yhdistykset, ja välillä oli syytä valvoa, etteivät nämä kilpailleet keskenään. Liitto kehotti kiinnittämään huomiota matkojen laatuun määrän sijaan, ja järjesti piireille matkailukursseja, joissa annettiin tietoa käytännön järjestelyistä, jotta matkoista muodostuisi kaikille miellyttäviä kokemuksia.337 Huomio siirtyi kotimaan matkailusta kaukomatkoihin 1980-luvun alussa, kun todettiin, että ”koko Suomi on jo koluttu”. Enemmän elämältä -arpajaisten pääpalkintona vuonna 1987 oli kaksi maailmanympärimatkaa. Muutkin

165


Vaikka matkustamisesta on tullut useimmille eläkeläisillekin arkipäivää, ovat ryhmämatkat säilyttäneet suosionsa. Satakunnan piirin kaamoksentorjuntaristeilyllä vuonna 2016 Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva tanssittivat eläkeliittolaisia. Kuva: Tauno Santaoja

palkinnot osoittivat maailmanmatkailun vetovoiman: risteily Karibialla ja lomamatka Floridaan. Vuonna 1989 vuorossa oli liiton seuramatka Kiinaan.338 Pian voitiin todeta, että ”matkailuja retkitoiminnassa maitten väliset rajat ovat Eläkeliitonkin jäseniltä kaatuneet.” Liiton suunnitelmissa kansainvälisyys ei ollut pelkkää virkistymistä vaan johtokunta arveli, että esimerkiksi ystäväpaikkakuntien kautta voitaisiin tutustua toisen maan eläkeläisiin ja saada uusia näköaloja omaan kotoiseen työhön.339

166

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Matkojen järjestämistä rajoitti vuoden 1968 matkatoimistoasetus, joka käytännössä pakotti järjestöt ostamaan matkapalveluita yhtiöiltä, joilla oli matkatoimisto-oikeus. Eläkeliittokin oli solminut Suomen Matkatoimiston ja Silja Linen kanssa yhteistyösopimuksen matkojen järjestämisestä. Vuonna 1984 vastaperustettu eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta esitti matkatoimistopakon poistamista. Matkojen järjestämistä on sittemmin rajoitettu edelleen ja esimerkiksi yhdistysten matkojen


markkinointi on rajattu vain jäsenistölle. Matkojen järjestämisellä ei myöskään saa tavoitella yhdistyksille taloudellista hyötyä.340 Kotimaan matkailu koki 1990-luvulla uuden nousun laman seurauksena, ja on säilyttänyt suosionsa 2020-luvulle asti. Vaikka matkailu on muuttunut helpoksi ja eläkeläiset matkustavat paljon myös omatoimisesti, on ryhmämatkoihin sisältyvä yhteisöllisyys säilyttänyt arvonsa. Esimerkiksi Satakunnan piirin vuosittain järjestämät Kaamoksentorjuntaristeilyt ovat keränneet jopa tuhatkunta osallistujaa.341

Kuntoa ja kansanterveyttä Raha-automaattiyhdistys kohdisti 1960-luvulla noin 30 prosenttia kaikista avustuksista vanhustenhuoltoon. Käytännössä tuki kohdistui vanhainkotien rakentamiseen. Seuraavalla vuosikymmenellä rahoitusta suunnattiin enemmän kansanterveyteen ja kuntoutukseen. Rahoituksen painoalan muutos

kannusti myös järjestöjä kehittämään toimintaa näillä aloilla.342 Kansaneläkelaitos aloitti kuntoutuksen tutkimuksen vuonna 1972 ja Kuntoutustutkimuskeskuksen saama julkisuus ja siellä tuotettu tieto toivat kuntouttamisajattelun pian yleiseen tietoisuuteen. Vaikka kuntoutuksen yhteydessä puhuttiin ensisijaisesti sairausvakuutuksen päivärahaa saavien työikäisten työkyvyn palauttamisesta, sisältyi ajatukseen myös eläkeläisten kunnon ylläpitäminen ja kohentaminen.343 Kuntoutus ja eläkeläisten terveyden edistäminen nousivat esille, kun käsitys siitä, että pelkkä ikä määritti ikääntymisen asteen, alkoi väistyä. Uudessa käsityksessä ikääntymisen kriteerinä pidettiin toimintakykyä. Vaivojen lievittämisen sijaan uusi ihmiskuva korosti terveyden hoitamista ja ennakointia. Kuntoutuksella ylläpidettiin ja palautettiin toimintakykyä.344 Siirtyminen suurista eläkekysymyksistä terveys- ja kuntoutuskysymyksiin näkyi myös veteraanijärjestöjen harjoittamassa edunvalvonnassa. Esitys

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

167


Voimistelu virkistää. Eläkeliiton Kuopion-osaston liikuntakerho harjoittaa kuntoaan 1970-luvulla.

sotaveteraanien kuntoutuksen kokeiluluontoisesta aloittamisesta annettiin vuonna 1976, ja seuraavina vuosina myös eläkeläisjärjestöt ottivat kuntoutuksen ohjelmaansa. Kuntoutustoiminnan kehittäminen sopi yhteen sen ajatuksen kanssa, että yhteiskunnan oli laitoshoidon sijaan tuettava ikäihmisten kotona selviämistä. Eläkeliitolle ja muille järjestöille suuntaus loi tarpeen kehittää omia lomakeskuksia ja niiden tarjoamia palveluja.345 Kuntouttamiseen sisältyi myös ajatus siitä, että ikääntyvien toimintaan esimerkiksi liikunnan ja ruokavalion osalta oli mahdollista vaikuttaa ja myös

168

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

eläkeläiset olivat halukkaita oppimaan terveellisiä tapoja.346 Eläkeliitto tuki omalta osaltaan elinikäisen oppimisen ajatusta ja tarjosi lomakeskuksissaan ja Maaseudun Sivistysliiton kanssa mitä erilaisimpia kursseja. Nimimerkki Äiti-Liisa kertoili Eläkeliitto-lehdessä vuonna 1972 Toivalassa järjestetyn terveysleirin kuulumisia: Kahvipannun kiehuessa kuulumiset kerrottiin, vierailujen päättyessä virrenvärssyt veisattiin. […] Reumatismin kolotukset joogalla ne korjataan,


Kuntouttamisajattelu sai suosiota 1970-luvulla, kun Kansaneläkelaitos perusti kuntoutustutkimuskeskuksen. Kuvassa tutkitaan Eläkeliiton kuntoutuskurssin osallistujien pohjakuntoa.

saunan löylyn lämpimässä pakotukset poistetaan. […] Juur kun kaikki oppinut on, hyvästiä heitetään, käsi kaulaan, tippa silmään, toivotaan ett’ tavataan.347 Terveysajattelu näkyi myös Eläkeliitto-lehdessä. Lääkäri Ilkka Toivio oli jo seitsemänkymmentäluvulla ”maalaislääkäri”, joka antoi lehden palstoilla selväsanaisia neuvoja niin painonhallinnasta kuin tanssin soveltumisesta ikäihmisille. Kansanterveystyön uranuurtaja Pekka Puska piti lehdessä terveystietopalstaa viisitoista vuotta vuosina 1985–2000.

Urheilun merkitys ikääntyvien ihmisten hyvinvoinnissa nousi esille jo Eläkeliiton toisen toimintavuoden suunnitelmassa: ”On pyrittävä säännölliseen kuntoharjoitteluun ja liikuntaan”. Hiihdon ja kävelyn lisäksi ikäihmisille soveltuvana pidettiin vähemmän tunnettua voimistelulajia, jooga. Vuonna 1981 eläkeläisjärjestöt laativat Yleisradiolle esityksen siitä, että televisiossa esitettäisiin päiväsaikaan enemmän eläkeläisille suunnattua voimistelu- ja liikuntaohjelmaa.348 Toisaalta 1970-luvulla Eläkeliitto-lehdessäkin puhuttiin vielä huumorilla eläkeläisurheilusta: ”Tuollai-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

169


Vuonna 1994 alkanut liikuntahanke Hyvä mieli – liikunnan kieli juurrutti kuntourheilun kiinteäksi osaksi yhdistysten toimintaa. Kuvassa Eläkeliiton liikuntakerho Hausjärvellä.

Eläkeliiton lomakeskukset ovat järjestäneet monenlaisia liikunnallisia lomia ja kursseja. Kuvassa voimistellaan Karemajojen luonnossa 1998.

170


Sauvakävelystä tuli Suomessa 1990-luvulla liikuntasuosikki. Kuvassa Varsinais-Suomen piirin kävelysunnuntai Lehmirannassa syksyllä 2000.

Uusia talviliikunnan muotoja: lumikenkäkävelyllä Karemajoilla 2000-luvun alussa.

171


Kilpaurheilua ei vielä 1970- ja 1980-luvuilla pidetty eläkeläisille sopivana. Asenteet muuttuivat 1990-luvulla ja Eläkeliitossakin kilpailtiin jatkossa useissa eri lajeissa. Kuvassa suunnistajia 2000-luvun alkupuolella. Kuva: Seppo Suominen

172

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


set faarit ja mummot pärjäisivät hyvin olympialaisissa, eläkeläisten omissa kisoissa. Onneksi kukaan ei ole vielä sellaisia ehdottanut, vaikka meidän suomalaisten kunnon kohentamisessa onkin varaa.”, sanaili Kriivari-Esko.349 Kilpaurheilua ei pidetty ikäihmisille sopivana ja liikunta Eläkeliitossa keskittyi 1970- ja 1980-luvuilla kevyeen kuntoiluun. Lehmirantaan oli jo 1980-luvulla rakennettu ensimmäiset uima-altaat, jotka myöhemmin muutettiin kylpyläosastoksi. Liikunnan osalta 1990-luku toi toimintaan uusia muotoja, kun piirit alkoivat järjestää urheilukilpailuja. Hiihto, boccia, golf, keilailu, metsästysammunta, mölkky, pilkki, rantaonginta ja suunnistus osoittivat suosionsa, ja niistä muodostuivat Eläkeliiton ”viralliset” kilpailulajit. Valtakunnallisten mestaruuskilpailujen järjestelyistä ovat vastanneet joko yhdistykset tai piirit. Yhdistykset ovat myös tehneet yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa. Vuonna 1994 alkanut liikuntahanke Hyvä mieli – liikunnan kieli esitteli ja

kehitti erilaisia liikuntalajeja yhdistysten käyttöön. Hanketta voi pitää sikäli historiallisena, että sen myötä suomalaiskeksintö sauvakävelystä tuli Eläkeliiton yhdistyksissä maanlaajuisesti tunnettu laji. Kymenlaakson piirin aloitteesta sauvakävely oli vuonna 1999 hankkeen teemalaji.350 Hyvä mieli – liikunnan kieli kiinnitti huomion yksilön vastuuseen omasta terveydestään: ”Lääkäri-kuntouttaja on vain kolhujen korjaaja. Jos emme itse tee asian hyväksi mitään, tulokset jäävät laihoiksi”, eläkeliittolaisia muistutettiin. Kuntourheilu juurrutettiin osaksi Eläkeliiton toimintaa vuosina 2004–2007 toteutetussa Liiku ja liidä -hankkeessa, jossa liitto koulutti yhdistysten jäseniä liikunnan ohjaamiseen. Vuonna 2017 Eläkeliiton yhdistyksissä toimi 1 096 liikuntaryhmää, joita ohjasivat pääosin vertaisliikunnanohjaajat.351 Osteoporoosin ehkäisyyn kohdistuva vertaisliikuntahanke Murtumatta mukana tähtäsi 2000-luvulla sairauden hoidossa ja ehkäisyssä tarvittavan liikuntasuosituksen toteutumiseen. Hank-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

173


keiden myötä kertyneen tiedon pohjalta laadittu Kuntouttavaa kotielämää -opas toimitettiin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksille. Liikuntahankkeet saivat runsaasti valtakunnan laajuista julkisuutta. Murtumatta mukana -hanke on Eläkeliiton toiminnassa mainittava myös siksi, että yhteistyökumppanina on toiminut Svenska Pensionärsförbundet, ja koulutukset on järjestetty kaksikielisinä. Eläkeliiton lomakeskuksia kehitettiin 1990-luvulla kuntoilu- ja urheilumahdollisuuksia silmällä pitäen. Käyttäjien toiveiden perusteella Lehmirantaan rakennettiin vuonna 2012 ulko-

Boccia on 2000-luvulla muodostunut uudeksi suosikkilajiksi. Eläkeliiton boccian mestaruuskisat Karstulassa vuonna 2017. Kuva: Simo Hynninen

174

liikuntareitti Eeronpolku sekä ulkoliikunta-alue. Liittovaltuusto, yhdistykset sekä paikalliset vanhusneuvostot ovat tehneet aloitteita eläkeläisille sopivien liikuntamahdollisuuksien lisäämiseksi myös kuntiin.352 Eläkeliitto on 1990-luvulta alkaen pyrkinyt kaatamaan eläkeläisurheiluun liittyviä ennakkoluuloja. Vuonna 2018 kansainvälisellä peliviikolla liitto toteutti seniorien e-urheilutapahtuman, jossa Grey Gunners -joukkue havainnollisti, mitä virtuaalinen kilpaurheilu tarkoittaa: ”Kolmas ikä mahdollistaa myös tavoitteellisen kilpapelaamisen”, peliä seuranneessa paneelissa todettiin.353


Opintokerhoja ja kulttuuria Ikäihmisiä koskevassa tutkimuksessa kiinnitettiin 1970-luvun alussa huomiota myös henkiseen huoltoon taloudellisten ja fyysiseen terveyteen liittyvien kysymysten rinnalla. Henkisillä tarpeilla tarkoitettiin aktiivista ja uusia virikkeitä tarjoavaa toimintaa ”radion hartaushetkien ja sukan kutomisen” sijaan.354 Jo vuonna 1952 valtion Vanhustenhuoltokomitea oli esittänyt, että Suomeen olisi tuotava ulkomailla toimivien vanhusten klubien mukaista seuratoimintaa, jolla luotaisiin virkistystä ja sosiaalista tukea. Kyse ei ollut pelkästään

hauskanpidosta, vaan harrastustoiminnan ymmärrettiin olevan osa terveyden ylläpitoa. Toisaalta esimerkiksi ajatus eläkeläisistä opiskelijoina vaati juurtumista. Vielä 1990-luvun puolivälissä sosiaali- ja terveysministeriön raportissa todettiin, ikään kuin uutena asiana: ”Uusin tieto oppimisesta todistaa, että iäkäskin ihminen kykenee oppimaan uutta ja uusia toimintamalleja toimintakykynsä ylläpitämiseksi”.355 Järjestöissä harjoitetulla opintokerho- ja kulttuuritoiminnalla on pitkät perinteet. Nuorisoseurat ja työväenyhdistykset järjestivät jäsenilleen sekä asiapitoisia että viihdyttävämpiä opinto-

Eläkeliitto on järjestänyt jäsenilleen niin virkistävää kuin tietopuolista opetusta opintokerhojen muodossa. Vielä 1970-luvulla miesten kokkikurssi oli uudenaikainen keksintö.

175


piirejä 1800-luvun loppupuolelta alkaen. Opintopiireissä kehitettiin yhteiskuntatietoutta ja näytelmä-, lausunta- ja lauluryhmissä harrastettiin hengen sivistystä. Myös eläkeläisten harrastustoiminta rakentui aluksi tämän perinteen varaan. Valtion kansansivistyslautakunta tuki niin sanottujen sivistysliittojen järjestämää toimintaa. Vuonna 1964 säädettiin opintokerholaki ja luotiin opintokerhojen valtionapujärjestelmä, jonka turvin sivistysjärjestöt pystyivät järjestämään opintokerhoja ja luentoja myös syrjäseuduilla. Kuten sosiaalisen lomatoiminnan kohdalla, myös sivistystyössä kukin eläkeläisjärjestö etsi omaa aatemaailmaa lähellä olevan yhteistyöjärjestön. Sivistysliitoista Työväen Sivistysliitto oli perustettu jo vuonna 1919 ja 1960-luvulta eteenpäin se teki opintokerhoyhteistyötä Eläkkeensaajien Keskusliiton kanssa. Vuonna 1964 perustettu Kansan Sivistystyön liitto toimi Eläkeläiset ry:n kanssa ja Eläkeliitto solmi läheiset suhteet vuonna 1952 perustettuun Maaseudun Sivistysliittoon. Eläkeliitosta tuli MSL:n jäsen vuonna 1979. Maaseudun Sivistysliiton tavoitteena oli

176

edistää sivistyksellistä ja koulutuksellista oikeudenmukaisuutta ottamalla huomioon myös maantieteellinen tasa-arvo.356 Eläkeliitossa opintokerhotoiminta käynnistyi eläkepolitiikkaa käsittelevillä luennoilla jo ensimmäisenä toimintavuonna. Kurssit olivat hyvin asiapitoisia: vuonna 1972 valmistuneella Eläkekurssilla tutustuttiin eläkejärjestelmien historialliseen taustaan ja ohjeistettiin eläkkeen hakemisessa. Vuonna 1973 yhdistyksille mainostettiin puolestaan seuraavia kursseja: Desentralismi, Keskustapolitiikka, Ammattiyhdistystoiminnan perusteet, Keskusta-aatteet, Kodin sosiaalipolitiikka ja Koulutuspolitiikka. ”Opintokerho-opiskelua voidaan pitää hyödyllisenä ja tarkoituksenmukaisena vapaa-ajan käytön muotona”, todettiin Eläkeliitto-lehdessä keväällä 1973.357 Eläkeliiton kurssitoiminnan myötä MSL:n opintokerhojen määrä lähti nopeaan nousuun. Jo 1970-luvun lopulla Eläkeliitto oli Maaseudun Sivistysliiton kolmen suurimman jäsenjärjestön joukossa. Suosituimmat opintoaiheet ”Elämää ikä kaikki” ja ”Eläkekurssi” liittyivät liiton


Yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa toteutettu Elämänpuu-hanke innoitti yli kaksituhatta eläkeliittolaista kirjoittamaan runoja, ajatelmia ja rukouksia elämänpuun lehdille. Lehdistä kootut puut juhlistivat Kaustisen hengellisiä päiviä vuonna 1999 ja niistä koottiin sekä antologia että tehtiin väitöskirja.

tavoitteisiin eläketietouden lisäämisessä. Seuraavalla vuosikymmenellä Eläkeliitosta tuli MSL:n suurin jäsenjärjestö. Vuonna 1975 säädetty opintokeskuslaki teki opintokerhojen pitämisestä vapaamuotoisempaa, ja mahdollisti myös lyhyiden viikonloppukurssien järjestämisen. Vähintään kymmenen kertaa viiden hengen voimin kokoontuva kerho oli oikeutettu valtionapuun. Eläkeliitossa vuoden 1981 tavoitteeksi asetettu 1000 kerhoa oikeutti jo 200 000 markan avustukseen. Parhaimmillaan kerhoja järjestettiin liiton piirissä vuosittain toista tuhatta.358 Opintokerhojen suosiossa tapahtui kuitenkin notkahdus 1980-luvun puoli-

välissä. Mahdollisesti eläkekysymyksiin keskittyneet kurssit olivat eläkeuudistuksen myötä menettäneet kiinnostavuuttaan tai muut harrastukset veivät eläkeläisten huomion. Opintokerhojen pohja kohdattiin vuonna 1989 (892 kerhoa), mutta seuraavan vuosikymmenen alussa määrä nousi taas tuhannen kerhon paremmalle puolelle. Erilaisten tarpeiden huomioimiseksi MSL perusti aluekeskuksia vastaamaan paikallisen toiminnan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Yhteiskuntatietous ja terveys olivat alkuvuosina kerhojen pääasiallisia aiheita. Perinteiden tallettaminen, kuntoilu ja musiikki saivat kuitenkin vuosien myö-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

177


Seinäjoen liittokokouksen yhteydessä vuonna 2015 nähtiin lehmäparaati, jossa taivalsivat yhdistysten tekemät monen näköiset lehmät. Kulkue esitteli Eläkeliiton Elämää käsillä -projektin tuotoksia. Kuva: Vesa Toikka

178

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


tä enemmän näkyvyyttä ja 2000-luvulla liikunta- ja urheilu sekä kulttuuri ohittivat yhteiskunnalliset aiheet opintokerhojen suosituimpana ohjelmana. Lama-aikana opintotoiminnan ehtoja periaatteessa höllennettiin, mutta käytännössä valtion tuki väheni. Julkisen rahoituksen osuutta on 2000-luvulla leikattu edelleen. Eläkeliitolla on oma kulttuurisuunnittelija, joka auttaa kulttuuritapahtumien toteuttamisessa ja Maaseudun Sivistysliitto tukee yhdistyksiä niin opintokerhojen kuin kurssien järjestämisessä. Yhteiskunnan teknologisoituminen on aihe, jota opintokerhoissa on käsitelty 1990-luvun puolivälistä alkaen. Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä teknologisen kehityksen vauhti herätti myös epäilystä ikäihmisten pysymisestä mukana. Liiton 30-vuotisjuhlissa helmikuussa 2000 toiminnanjohtaja Jukka Salminen myönsi, että maailman monimutkaistuminen voi ahdistaa, mutta kansalaisjärjestönä Eläkeliiton pitää ymmärtää muutosta ja kehittää toimintaansa sen mukaan.359

Eläkeliiton toiminta onkin onnistunut pehmentämään teknologian kehityksen tuomaa muutosta, kun liitto on pyrkinyt pitämään jäsenensä tietoyhteiskunnan aktiivijäseninä. Tietotekniikkakursseille osallistuneet jäsenet ovat tarjonneet toisilleen vertaistukea. Oppimisen asenne on ollut määrätietoinen: tietotekniikan hallitsemista pidettiin tulevaisuuden kansalaistaitona, kun palveluiden ennustettiin siirtyvän verkkoon. Myös tekstinkäsittelytaidot ja internet sosiaalisen yhteydenpidon välineenä kiinnostivat eläkeläisiä. Ikääntyneiden tietoyhteiskuntaoikeuksien valvominen on yksi Eläkeliiton vaikuttamisen painopisteistä 2010-luvulla.360 KIRJALLISUUTTA JA MUSIIKKIA

Opintokerhotoiminnan myötä yhdistysten oma-aloitteisuus kulttuuritoiminnan ideoimisessa kasvoi ja ne perustivat omia kuoro-, teatteri ja lauluryhmiä. Vuonna 1994 aloittanut kirjoittajakilta on ollut erityinen harrastepiiri Eläke-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

179


Ikääntyneiden tietoyhteiskuntaoikeuksien valvominen on yksi Eläkeliiton vaikuttamisen painopisteistä 2010-luvulla. Elina Kämäräinen vakuuttaa, ettei tietokonetta tarvitse pelätä, ei se rikki mene. Kuva: Leena Jakkula

liitossa ja liiton 40-vuotishistoriassa se nimettiin järjestön kulttuuritoiminnan ”lippulaivaksi”. Sosiaalineuvos Hilda Kattelus toimi killan ensimmäisenä puheenjohtajana. Kilta on kokoontunut itsenäisesti ja järjestänyt kirjoittajakursseja. Monet kiltalaiset ovat julkaisseet omia runokirjoja, kaunokirjallisuutta ja muistelmiaan. Elämänkertakirjoittaminen ja sukututkimus ovat myös olleet suosittuja kerhojen aiheita. Lapin yhdistykset keräsivät opintokerhoissa jo vuonna 1981 lappilaista työtapaperinnettä. Keski-Pohjamaalla yhdistykset toteuttivat vuonna 2008 Maaseudun Sivistysliiton tuella ”Porinat tarinoiksi” -hankkeen,

180

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

jossa kerättiin ja tallennettiin jäsenten muistoja ja tarinoita kirjaksi. Hankkeen myötä opeteltiin myös tietototekniikkataitoja. Hankkeen tuloksena syntyi useita paikallisteoksia, kuten kaksiosainen Kaustislainen Tarina-arkku.361 Myös piirit ovat olleet kulttuuritoiminnassa aktiivisia: Pohjois-Karjalan piiri on tuottanut itsenäisesti useita äänitteitä hengellisiä ja isänmaallisia lauluja ja lausuntaa. Etelä-Pohjanmaan piiri on puolestaan julkaissut eläkeliittolaisten kaunokirjallisia tekstejä ja toteuttanut suurimittaisia näytelmiä: yli sadan esittäjän voimin esitetty Merestä noussut maakunta valmistui Eläkelii-


ton liittokokoukseen Seinäjoella vuonna 2015.362 Opintokerhojen lisäksi Eläkeliiton kulttuurinystävät ovat ajoittain kokoontuneet suurempiin yhteisiin tapahtumiin. Liiton ensimmäinen suurtapahtuma oli vuonna 1971 Kuopiossa järjestetty kulttuuripäivä, johon osallistui yli 400 henkilöä. Pohjois-Pohjanmaan piirin suvipäivät kesällä 1973 ja 1974 toimivat esimerkkinä toisille valtakunnallisille tapahtumille: Etelä-Savon Tähtihetkiä, Ylä-Savon kulttuuritapahtuma Seniori-Kulturelli, Etelä-Hämeen Runo- ja sävelmatinea, Pohjois-Karjalan Huvitörmän juhlailtamat ja Satakunnan piirin kulttuuripäivät ovat esimerkkejä useita kertoja järjestetyistä alueellisista kulttuuritapahtumista. Myös musiikki on muodostanut tärkeän osan Eläkeliiton kulttuurityöstä. Liiton kuorotoiminta käynnistyi 1970-luvun loppupuolella. Oululaisen Liitto-lehden entisen päätoimittajan Sulo Lapolan johtama suurkuoro kokosi laulajia etenkin Pohjois-Pohjanmaalta.

Lapola harjoitti eläkeliittolaisten kuoroja myös Lehmirannan kuorokursseilla liittokokousten alla. Ensimmäinen kuorokurssi järjestettiin vuonna 1978 ja suurkuoron ensiesiintyminen tapahtui seuraavana vuonna Joensuun liittokokouksessa. Kuorotoiminta keräsi paljon osallistujia ja esimerkiksi Oulun liittokokouksessa 1983 suurkuoro esiintyi 150 laulajan vahvuisena.363 Myös vapaamuotoisempi musisointi on tärkeä osa yhdessäoloa. Liisa Jormalainen laati eläkeliittolaisille laulumonisteen, jonka laajennettu versio Iloisen laulajan kirja oli yhdistyksille tärkeä myyntiartikkeli vuodesta 1972 alkaen. Kirjasta otettiin jopa kymmenien tuhansien kappaleiden painoksia. Yhteislaulutapahtumat, konsertit, tanssit ja pelimanniviikot muodostavat 2010-luvulla huomattavan osan Lehmirannan vuotuisesta ohjelmasta. Karaoke, eli videotallenteen säestämä yksinlaulu rantautui Suomeen 1990-luvulla. Eläkeliitossa karaokea harrastettiin ensin satunnaisesti ja lajia myös väheksyttiin. Kokemuksen myö-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

181


Eläkeliiton kuorotoimintaa johti 1970- ja 1980-luvuilla oululainen Sulo Lapola. Kuvassa Lapola harjoittaa Eläkeliiton kuoroa kuorokurssilla vuonna 1982 Oulun liittokokousta varten.

182

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


tä karaoken arvostus kasvoi ja liiton karaokemestaruuskisat käynnistyivät vuonna 2008 liiton järjestösuunnittelija Seppo Mustosen johdolla. Karaoken suosiosta kertoo se, että piirien kisakarsintoihin osallistuu jopa tuhat laulajaa. Vuonna 2016 EL-karaokemestaruuskilpailujen televisiointi AlftaTV-kanavalla saavutti liki puolen miljoonan katsojan yleisön.364 Maaseudun muuttuessa ja yhä useamman kunnan kärsiessä muuttotappiosta Eläkeliiton yhdistykset ovat kokeneet tehtäväkseen kotipaikkansa yleisen vireyden ylläpitämisen. Vilkas yhdistystoiminta on keino elävöittää paikallisyhteisöä. Kulttuuri- ja muu toiminta kasvattavat lisäksi yhdistysten jäsenten henkistä pääomaa: tutkimusten mukaan Eläkeliiton tai muiden eläkeläisjärjestöjen toimintaan osallistuvat arvioivat itsensä tyytyväisemmiksi kuin ikääntyvät keskimäärin. Kiinnostavat harrastukset, monipuolinen toiminta ja liikunta ovat terveyden ja ihmissuhteiden lisäksi tärkeimmät ikääntyvien koettuun onnellisuuteen vaikuttavat tekijät.365

Yhdistykset ja piirit ovat itse tuottaneet pääosan liittokokousten ja kesäpäivien ohjelmasta. Tanhuryhmä esiintyy vuoden 2017 kesäpäivillä Kaustisilla. Kuva: Vesa Toikka

183


Hengellinen työ Eläkeliitto on sekä poliittisesti että maailmankatsomuksellisesti sitoutumaton järjestö. Hengellisyys on näkynyt liiton toiminnassa vaihtelevasti vuosien mittaan. Vuoden 1971 yhdeksi tehtäväksi liitto listasi eläkeläisten hengellisen huollon yhteistyössä seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Aluksi osa seurakunnista suhtautui karsaasti liittoon, koska ne pitivät sitä poliittisena järjestönä. Sittemmin seurakunnista on tullut monien yhdistysten tärkeitä yhteistyökumppaneita.366 Ensimmäistä toimintasuunnitelmaa lukuun ottamatta hengellinen työ mainittiin seuraavan kerran vasta reilu vuosikymmen myöhemmin, jolloin todettiin, että liiton jäsenet kuuluvat ”valtiokirkkoihimme ja muihin uskonnollisuuden yhdyskuntiin”. Liiton ensimmäisessä pitkän tähtäimen toimintasuunnitelmassa 1980-luvulla painotettiin myös suomalaisuuden ja kristillisten arvojen merkitystä liiton toiminnassa.367

184

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Eläkeliiton hengellisen toiminnan käynnistäjä oli ”maalaispappi” Heikki Savola. Savola aloitti säännöllisen papin palstan Eläkeliitto-lehdessä vuonna 1978 ja hänen kirjoituksiaan julkaistiin lehdessä yli neljänkymmenen vuoden ajan. Aloittaessaan kirjoittamisen Savola työskenteli Liperin kirkkoherrana ja Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtajana. Hän myös johti Eläkeliiton liittovaltuustoa liki 17 vuoden ajan.368 Kun liittokokousväliä 1980-luvulla pidennettiin kahteen vuoteen, kokousten väliin jäävinä vuosina oli mahdollista järjestää muita suuria tapahtumia. Ensimmäiset Eläkeliiton hengelliset kesäpäivät pidettiin Joensuussa Pohjois-Karjalan piirin johdolla kesällä 1988. Tapahtuma kokosi yli 4000 eläkeliittolaista. Kesäpäiviä järjestettiin sittemmin ympäri maata, Rovaniemeltä Turkuun. Vuonna 1994 kesäpäivät pidettiin jälleen Itä-Suomessa ja lama-ajasta huolimatta, tai sen seurauksena, päivillä tehtiin yleisöennätys, kun liki 8000 eläkeliittolaista kokoontui Jo-


Kun liittokokousten järjestämistahtia harvennettiin, välivuosina oli mahdollista järjestää muita tapahtumia. Hengelliset kesäpäivät kokosivat 1980- ja 1990-luvuilla jopa tuhansittain osallistujia. Kuva Porin kesäpäiviltä vuonna 1992. Eturivissä Eläkeliiton puheenjohtajan Pekka Silvolan vieressä arkkipiispa John Vikström.

ensuun jäähalliin. Eläkeliiton kesäpäivien tunnuksena on toiminut tuohilippi, jonka on suunnitellut tuohitaiteilija Taisto Toropainen Pyhäselästä.369 Eläkeliiton hengelliseen toimintaan on alusta asti kuulunut ekumeenisuus. Erityisesti Itä-Suomessa luterilaisuuden ja ortodoksisuuden rinnakkainelo oli yhdistyksille tuttua. Arkkipiispa John Wikström totesi Porin kesäpäivillä vuonna 1992 liiton edustavan moninaisuudessaan suomalaista kansankirkkoa parhaimmillaan.370 Eläkeliiton hengellinen toiminta

on 2000-luvulla muuttanut muotoaan. Vuonna 2008 liitto kiinnitti huomion hengellisyyden monimuotoistumiseen osana monikulttuurisuuden lisääntymistä Suomessa. Liitto toimitti yhdessä MSL:n kanssa opintoaineiston, jossa käsiteltiin hengellisyyden uusia muotoja. Opintoaineistojen laatimiseen on osallistunut muiden muassa liiton hyvinvointityöryhmän jäsen rovasti Pertti Luumi. Lehmirannan lomakeskus on järjestänyt vuosittain hengellisen viikon ja elämänkatsomuksen merkitys on huomioitu myös liiton koulutuksissa.371

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

185


Vuonna 1999 käynnistynyt toukosiunaus on viesti kotoisen työn merkityksestä eläkeläisiltä EU-ajan nuorille. Eläkeliiton Pyhäjärven ja Kiuruveden yhdistysten yhteinen toukosiunaus vuonna 2016 Pyhäjärven Heittolassa. Kuva: Mirka Niskanen

186

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


Eläkeliiton hengellinen toiminta on jatkunut piirien ja yhdistysten voimin. Eläkeliiton yhdistykset järjestävät kirkkopyhiä ja moni yhdistys tekee yhteistyötä paikallisen seurakunnan kanssa. Pohjois-Karjalan piiri aloitti vuonna 1999 uutena toimintamuotona toukosiunauksen, joka laajeni muihin yhdistyksiin. Toukosiunauksessa hengellinen perintö yhdistyi kulttuuriperinnön siirtämiseen; Heikki Savola totesi kevätkylvön olevan viesti kotoisen työn merkityksestä eläkeläisiltä EU-ajan nuorille.372

Vapaaehtoistyö Kansalaistoiminnan rooli yhteiskunnan tehtävien rinnalla ymmärrettiin jo 1900-luvun alkuvuosina ja vapaaehtoiseen toimintaan perustuvaa osallistumista on pidetty keskeisenä osana suomalaisen kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa. Järjestötoiminnan merkityksen on katsottu perustuvan siihen, että järjestöt ovat pystyneet poliittista päätöksentekokoneistoa nopeammin ja joustavammin huomi-

oimaan esimerkiksi erilaisten vähemmistöjen muuttuvat tarpeet. Valtio tunnusti sosiaalista työtä tekevien järjestöjen merkityksen viimeistään 1930-luvulta alkaen, kun Raha-automaattiyhdistys perustettiin niiden rahoituskanavaksi. Myös sota-aikana ja heti sen jälkeen järjestöjen tekemä työ heikko-osaisista huolehtimiseksi sai tunnustusta. Valtiokeskeiseen sosiaalipolitiikkaan uskovat arvelivat kuitenkin vielä 1960-luvun lopulla, että vapaaehtoisjärjestöjen tarve katoaisi tulevaisuudessa julkisen sektorin vahvistuessa.373 Tästä oli seurauksena se, että monet järjestöt kokivat julkisen sektorin syrjivän niitä ja aliarvioivan niiden tekemän työn merkitystä. Järjestöille löytyi kuitenkin myös puolustajia, joiden mielestä niiden tehtävä oli sekä täydentää julkisia palveluja että nostaa esiin sosiaalipoliittisia kysymyksiä, jotka päättäjiltä jäivät huomiotta.374 Vuosina 1967–1972 RAY kartoitti järjestöjen roolia suomalaisessa sosiaalipolitiikassa. Tutkimuksen tulos oli järjestöille mieluisa, sillä tutkija Katri Hellsten

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

187


totesi, että vapaaehtoisten panosta tarvitaan edelleen täydentämään julkisten palveluiden aukkoja. Tutkimus myös viitoitti järjestöille uudenlaista roolia: erillisillä sektoreilla harjoitetusta hyväntekeväisyydestä oli tulevaisuudessa siirryttävä päämäärätietoisempaan toimintaan, jolla voitiin vastata suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten väestön ikääntymiseen.375

Kolmas sektori muodostuu Jouduttuaan ensin hyvinvointivaltion rakentamisen kaudella väheksynnän kohteeksi suomalaiset järjestöt kokivat uuden nousukauden 1970–1980-luvuilla, jolloin niiden asema julkisten palveluiden täydentäjänä hyväksyttiin. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY, johon myös Eläkeliitto kuului, neuvotteli sosiaali- ja terveysministeriön kanssa siitä, miten järjestöjen vastuualueet täsmennettäisiin ja niiden toimintaedellytykset turvattaisiin.376

188

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Sosiaalihallitus laati vuonna 1978 kiertokirjeen ”Vanhustyön kehittäminen”, jossa ehdotettiin järjestöjen ja viranomaisten vastuualueiden määrittelemistä ja järjestötyön tarkempaa koordinoimista ikääntyneitä koskevassa toiminnassa. Kun valtion oli huolehdittava lakisääteisistä velvollisuuksista, sosiaalihallitus määritteli järjestöjen vastuuksi palvelutoiminnan kehittämisen sekä kulttuuri- ja virkistystoiminnan. Järjestöjen vaikutuksen nähtiin toteutuvan erityisesti paikallistasolla ja sosiaalihallitus kannusti kuntia ottamaan järjestöt mukaan kehittämään paikallisia sosiaalipalveluita.377 Ajatus vanhuslautakunnista tai -neuvostoista toteutui vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Valtionhallinnossa perustettiin 1980-luvulla vanhuspoliittinen neuvottelukunta ja järjestöjen asema sai yhä tunnustetumman aseman, kun Valtakunnallisten Eläkeläisjärjestöjen Neuvottelukunta (VENK) vuonna 1984 sai muodollisen aseman. Vuonna 1989 julkaistu ”Järjestöt voimavarana vanhustyössä” -mietintö antoi järjestöille


Kunnalliskodin johtaja sosiaalineuvos Hilda Kattelus oli Eläkeliiton liittovaltuuston jäsen vuosina 1977–1997. Hän vaikutti merkittävästi muun muassa vapaaehtoistyön kehittymiseen ja oli kirjoittamassa Eläkeliiton eettisiä ohjeita. Kristillisellä ja sosiaalisessa maailmankatsomuksella varustettu Kattelus korosti Eläkeliiton avarakatseisuuden ja suvaitsevaisuuden tärkeyttä. Kuvassa Kattelus tanssittaa Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jaakko Pajulaa vuonna 1982.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

189


kiitosta julkisen sektorin työn täydentäjänä erityisesti omais- ja itsehoidon saralla.378 Eläkeliitto ennakoi kehitystä, jossa paine julkisten palveluiden karsimiseksi kasvoi. Vuonna 1985 laaditussa luonnoksessa liiton pitkän tähtäimen suunnitelmalle vaadittiin työnjakoa yhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen välillä. Kun valtio siirsi tehtäviään kunnille, liitto katsoi viranomaisten ja järjestöjen työnjaon olevan parhaiten toteutettavissa paikallistasolla.379

Eläkeliiton Puolangan yhdistys on ylläpitänyt vuodesta 1972 alkaen omaa asuntoyhtiötä. Kuvassa osa Kesärannan kiinteistöstä kadun puolelta. Kuva: Heikki Väyrynen

190

Vuoden 1985 liittokokous tarjosi kunnille yhteistyön kättä ikääntyviin liittyvän tehtäväkentän hoitamiseksi: ”järjestötoiminnasta saadulla virkeydellä yhteiskunnalle kuluja aiheuttava hoidon tarve vähenee”, liitto perusteli. Vuonna 1989 laaditun sosiaalipoliittisen ohjelman mukaan Eläkeliitto katsoi voivansa täydentää julkisia palveluja myös esimerkiksi ikäihmisten kuntouttamisen osalta. Julkisuudessa käyty keskustelu oli kuitenkin liiton mielestä ristiriitaista: järjestöjen toivottiin paikkaavan jul-


kisen sektorin aukkoja, mutta vapaaehtoisten tekemälle työlle ei annettu täyttä arvoa.380 Ajanjaksoa 1970- ja 1980-luvuilla voisi kutsua kolmannen sektorin institutionalisoitumisen esivaiheeksi. Varsinainen vakiintuminen tapahtui 1990-luvun laman jälkimainingeissa. Yhdistyksistä puhuttiin ensin vapaaehtoisjärjestöinä ja voittoa tavoittelemattomina toimijoina. Eläkeläisjärjestöjen kohdalla käytettiin myös etujärjestön käsitettä. Kolmannesta sektorista puhuttiin Eläkeliiton toimintakertomuksessa ensimmäisen kerran vuonna 2001. Sittemmin eläkeliittolaiset ovat itsekin omaksuneet paikkansa ”kolmannen sektorin aktiivisena toimijana”, johon kohdistuu monenlaisia odotuksia ikääntyvän väestön omatoimisuuden säilyttämisestä yksinäisyyden ”kansantaudin” ehkäisemiseen.381 Eläkeliiton yhdistykset arvioivat yhteiskunnan palveluverkoston ja sosiaalisten turvaverkkojen heikentyneen laman seurauksena. Toiminnanjohtaja Jukka Salmisen mukaan Eläkeliitto vastasi muutokseen vahvistamalla toimin-

tansa sosiaalista ulottuvuutta. Liitossa otettiin 1990-luvulla käyttöön määritelmä ”sosiaalisesta palvelujärjestöstä”.382 Vuonna 1996 julkaistussa komiteanmietinnössä ”Vanhuspolitiikkaa vuoteen 2001” keskeiseksi kysymykseksi nostettiin se, miten vastuu ikäihmisten hyvinvoinnista tulisi jakaa yksilön itsensä, julkisen sektorin, järjestöjen ja markkinoiden välillä. Julkisten ja yksityisten toimijoiden sekä järjestöjen muodostamasta kokonaisuudesta puhuttiin hyvinvoinnin sekataloutena.383 Kolmannen sektorin muotoutuminen ja Eläkeliiton toiminnan ”ammattimaistuminen” näkyi siinä, että 1990-luvulla liiton toiminnan tueksi alettiin tuottaa yhä enemmän tutkimustietoa. Ensimmäiset liiton tilaamat selvitykset koskivat liiton omaa lomatoimintaa ja Eläkeliitto-lehteä. Yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa toi mukaan opinnäytteinä tehdyt tutkimukset liiton hankkeiden vaikuttavuudesta. Liiton toimintaa on vuosien mittaan tutkittu liki kolmessakymmenessä opinnäytteessä.384

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

191


Eläkeliitto on esitellyt jäsenilleen uusia keksintöjä mikroaaltouunista älypuhelimeen. Yhteistyössä Työtehoseuran kanssa toteutettu keittiökoulutus opasti vuonna 1995: ”Mikroaaltouuni on kätevä pienten annosten kuumentamisessa ja kypsennyksessä. Mekaaniset valitsimet ovat helppoja käyttää.”

192

Liitto myös tuki ikäihmisiä koskevaa tutkimusta perustamalla vuonna 1993 Hyvän vanhenemisen tukisäätiön. Säätiön toiminta perustuu maakunnallisille rahastoille ja vuonna 1997 Pohjois-Karjalan rahasto jakoi ensimmäisen tutkimusapurahan ikäihmisten turvallisen asumisen kartoittamiseen. Tukisäätiö toteutti myös omia hankkeita ja painotti palveluiden muotoilua, jossa eläkeläisten mielipiteet ja tarpeet otettiin suunnittelun lähtökohdaksi. Säätiön rahoituksella on tutkittu esimerkiksi teknologian käytön mahdollisuuksien ikäihmisten arjessa.385 Eläkeliitto kasvoi vuosituhannen vaihteessa Suomen kolmen suurimman sosiaali- ja terveysjärjestön joukkoon. Toiminnan laajuus ja julkisuudessa saatu tunnustus eivät kuitenkaan ratkaisseet toiminnan rahoitukseen liittyviä haasteita. Ikäihmisten parissa työskentelevät järjestöt saivat 1970- ja 1980-luvulla nauttia RAY:n yleisavustusten kasvamisesta. Raha-automaattiyhdistyksen tuella toteutettiin monenlaisia hankkeita, joiden myötä järjestöt saivat


kehittää toimintaansa. Kääntöpuolena oli se, että kun toimintaa hyvinä aikoina laajennettiin, rahoituksen päättyessä sille oli vaikea löytää jatkuvuutta. Ensimmäinen kamppailu järjestöjen rahoituksesta käytiin 1980-luvulla, jolloin liitto vastusti suunnitelmia RAY:n varojen käyttämisestä yhteiskunnan lakisääteisten palveluiden rahoittamiseen. Myös lama-aikana Eläkeliitto kutsui kaikkia yleishyödyllisiä järjestöjä vastustamaan RAY:n rahojen ”kaappausoperaatiota” ja ihmetteli, että yhteiskunnassa samalla korostettiin järjestöjen tekemän työn merkitystä. Valtiovallan katsottiin huutavan järjestöjä avuksi sosiaalipuolen ongelmien ratkaisemiseksi ja samalla vaikeuttavan niiden toimintaa leikkaamalla avustuksia.386 Sosiaalista palvelutoimintaa harjoittavat eläkeläisjärjestöt joutuivat 2000-luvulla sopeutumaan yhteiskunnan kasvavaan markkinaehtoistumiseen. Kolmannen sektorin ei nähty vain täydentävän julkisia palveluita, vaan se sai osakseen myös kritiikkiä kilpailun

vääristämisestä. Eläkeliitto katsoi päättäjien unohtaneen kansalaistoiminnan logiikan, sillä lainsäädäntö ja vaatimukset kilpailuttamisesta vaikeuttivat järjestöjen työtä.387 RAY:n, Veikkauksen ja Hippoksen yhdistyminen vuonna 2017 huolestutti liittoa, joka vaati yleishyödyllisten järjestöjen toiminnan ja talouden turvaamista.

Vanhustyö Raha-automaattiyhdistys suuntasi 1950luvun lopulta alkaen merkittävän osan tuestaan vanhustyölle, joka sai 1960-luvulla noin kolmasosan rahapelaamisen tuotoista. Erityisesti tukea annettiin vanhain- ja palvelukotien rakentamiseen. Useimmat tuolloin perustetut vanhustyöhön suuntautuneet järjestöt olivatkin paikallisia ja keskittyneet yksityisen palvelukodin ylläpitämiseen.388 Eläkeliitossakin harkittiin pariin otteeseen vanhainkoti- tai palvelukotitoimintaan ryhtymistä: 1970-luvulla Hankasalmen yhdistys suunnitteli Mäy-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

193


Vapaaehtoistyö eli ystävänapu sai jalansijaa yhdistyksissä 1980-luvulla, mutta löi toden teolla läpi seuraavalla vuosikymmenellä, kun lama-aika nosti esiin yhteiskunnan tukiverkoston puutteet. Eläkeliitto-lehdessä rohkaistiin pitämään huolta apua tarvitsevista omassa lähiympäristössä.

rämäen toimintakeskuksen muuttamista palvelukodiksi ja 2000-luvulla liitto keskusteli Haukirannan lomakeskuksen muuttamista hoitolaitokseksi.389 Poikkeuksen Eläkeliiton 400 yhdistyksen joukossa tekee Puolangan yhdistys Kainuussa: vuoden 1972 joululehdessä kerrottiin, että Eläkeliiton Puolangan yhdistyksen vanhustentalon odotettiin valmistuvan seuraavan vuoden kevääksi. Toisin kuin monet muut järjestöt, Puolangan yhdistys on ylläpitänyt kiinteistöään menestyksek-

194

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

kääsi koko historiansa ajan. Vuonna 1977 Kesäranta-nimistä eläkeläistaloa laajennettiin käsittämään 46 asuinhuoneistoa. Poikkeuksellista oli sekin, että yhdistys rakennutti Kesärannan omalla rahoituksellaan. RAY tuki vasta vuonna 1995 tehtyä kiinteistön peruskorjausta.390 Vaikka liitto ei itse rakentanutkaan asuntoja, se halusi kiinnittää huomiota ikäihmisille tarkoitettujen asuntojen suunnitteluun. Vuonna 1971 liitto vaati, että ikäihmisten erityistarpeet oli huo-


mioitava rakentamisessa ja että omistusasuntojen hankkimista tulisi tukea halpakorkoisilla lainoilla. Liittovaltuuston asuntopoliittisessa kannanotossa kotona asumisen tukeminen esimerkiksi peruskorjausavustuksia myöntämällä katsottiin yhteiskunnan kannalta tarpeelliseksi. Liitto puhui uuden tekniikan, kuten hissien ja apuvälineiden mahdollisuuksista, mutta maaseudulla kysymys oli 1970-luvulla edelleen myös perusasioista kuten juoksevasta vedestä ja viemäröinnistä.391 Ikäihmisten yksinäisyys koettiin erityisesti kaupunkien ongelmana. Esimerkiksi Vanhainsuojelun keskusliiton

ensimmäisessä vuosikokouksessa 1951 todettiin ”kipeimmän avuntarpeen” koskevan asutuskeskuksissa asuvia vanhuksia. Yhteiskunnan rakennemuutos 1960-luvulta alkaen käänsi huomion maaseudun vanhuksiin, jotka maaltamuuton seurauksena jäivät vuorostaan vaille lähiyhteisön huolenpitoa.392 ”Nykyaikana kuuluu tyyliin, että talojen vanhukset taloista luopuessaan ostavat asunto-osakkeita kirkonkylien kerrostaloista. Ei ole murhetta lumienluomisesta, lämmittämisestä ja saunavesien kantamisesta. Mutta ei ole yhteyttä myöskään lapsiin ja lastenlapsiin. Nimenomaan lastenlapset jäävät paljosta

Käskynkkää -hanke tarjosi hoito- ja hoiva-alan opiskelijoille mahdollisuuden perehtyä erityistä tukea tarvitsevien ikäihmisten kanssa toimimiseen. Kuva ensimmäiseltä Käskynkkää-lomalta Haukirannasta vuonna 1996. 195


vaille”, huolehti nimimerkki Tompan Tuomo vuonna 1973. Sukupolvien välisen kuilun syntyminen liitettiin maaltamuuttoon, joka oli yksi vaikutin Eläkeliiton perustamisessa.393 Koko toimintansa ajan Eläkeliitto on ollut huolissaan sosiaalisten turvaverkkojen haurastumisesta sekä eriarvoistumisesta, jota se on nähnyt tapahtuvan sekä eläkeläisten keskuudessa että eläkeläisten ja muiden väestöryhmien välillä. Jo vuoden 1972 toimintasuunnitelmassa liitto piti tavoitteenaan koko kansaan kohdistuvaa kasvatustyötä, jolla sukupolvien välistä kuilua kurottaisiin umpeen.394

Vapaaehtoistyö kehittyy Yhteiskunnan ja järjestöjen ikäihmisille kotiin tarjoama tuki ja apu ovat suhteellisen myöhään kehittynyttä toimintaa. Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Väestöliitto tarjosivat jo 1930- ja 1940-luvuilla kotiapua lapsiperheille. Myös kuntien kotiaputoiminta rajattiin

196

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

vuonna 1950 lapsiperheiden tukemiseen, joskin sosiaaliministeriö hyväksyi myös vähävaraisten vanhusten avustamisen. Vanhustyön keskusliitto, Punainen Risti ja seurakuntien diakoniatoiminta alkoivat kehittää ikäihmisten kotipalvelua 1950-luvulla. Vuonna 1966 laki kunnallisesta kodinhoitoavusta tarjosi tukea myös vanhuksille varallisuuteen katsomatta. Ensimmäisen toimintavuotensa päätteeksi Eläkeliitto summasi, että vanhusten huolto oli maaseudulla ollut aiemmin pääasiassa seurakuntien diakoniatyön sekä myöhemmin kuntien terveyssisarten varassa. Liitolla ei kuitenkaan ollut vielä selvää käsitystä siitä, millaista käytännön apua tai tukea yhdistykset voisivat tarjota ikäihmisille, jotka eivät esimerkiksi kuntonsa vuoksi päässeet osallistumaan itsenäisesti yhdistysten järjestämille retkille ja tapahtumiin.395 Yhdistykset innostuivat kehittämään ja kokeilemaan uudenlaisia toiminnan muotoja, kuten saatto- ja ulkoilupalvelua, ateriapalvelua ja pu-


Eläkeliiton yhdistykset tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä esimerkiksi palvelukodeissa. Kuvassa Eläkeliiton Keminmaan yhdistyksen vapaaehtoiset ulkoiluttavat terveyskeskuksen vuodeosaston potilaita. Kuva: Seija Vuoma

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

197


helinkontaktitoimintaa. Esimerkiksi Kainuun yhdistys järjesti ikäihmisille 1970-luvun alussa viikoittain neuvontatuntia, joka osoittautui niin suosituksi ja tarpeelliseksi, että yhdistys ehdotti kaupungille sosiaalihoitajan palkkaamista hoitamaan tehtävää. Moni yhdistys oli aktiivinen myös muiden terveydenhuollon palveluiden kehittämisessä paikkakunnallaan.396 Vuonna 1979 sosiaalihallitus lähestyi Eläkeliittoa ja muita eläkeläisjärjestöjä vapaaehtoistyön kokeiluprojektin nimissä. Hankkeen tarkoituksena oli selvittää viranomaisten ja yhteisöjen yhteistyötä kotona asuvien vanhusten avustamiseksi. Liitto vastasi ministeriölle, että ehdotus oli perusteltu ja katsoi, että vapaaehtoistoiminta voitaisiin asettaa kunnissa pysyvälle pohjalle. Eläkeliiton ehdotuksen mukaan yhdistykset voisivat toteuttaa niin sanottua ystävä- ja naapuriapua sosiaalilautakunnan ohjauksessa. Lausunnossa korostettiin että, vapaaehtoistyön tuli täydentää ammattilaisten tekemää työtä, eikä vapaaehtoisille saanut lastata kohtuuttomasti

198

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

velvollisuuksia.397 Myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY toi esiin järjestöjen mahdollisuuksia. Järjestöjen tekemän vapaaehtoistyön arvona pidettiin erityisesti sitä, että ne tunsivat toimintansa kohderyhmän ruohonjuuritasolla. Professori Jorma Sipilä kirjoitti vuonna 1982: ”Järjestöillä on yhä tärkeämpi asema tulevaisuudessa. Ne täyttävät yhtä aikaa kasvavia politiikan demokratisointitarpeita, antavat väylän toimia yhdessä toisten ihmisten kanssa, auttaa heitä ja edistää ihmisyyden korkeita arvoja. Samalla järjestöt täyttävät tarpeen tuottaa sosiaalipalveluja halvalla ja parantaa kansainvälistä kilpailukykyä.”398 Sosiaalihallitus kiinnitti huomion turvattomuuden ja yksinäisyyden kasvamiseen 1970-luvun lopulla. Eläkeliiton mukaan taloudellinen turva loi vain pohjan mielekkäille eläkepäiville. Henkinen vireys ja ruumiillinen kunto todettiin elämän varsinaiseksi sisällöksi. ”Aikamme ilmiöksi” nimetyn yksinäisyyden lievittäminen ei jäänyt


TunneMusiikki -hankkeessa on koulutettu vapaaehtoisia musiikin käyttöön ryhmätoiminnassa. Kuva: Päivi Raittila

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

199


Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen TalkooÄijät raivasivat Pälkäneellä Laipan vaelluspolkua. Miesten yhdessäolo ja jutustelu ovat vähintään yhtä tärkeä asia kuin yhdessä tekeminen. Kuva: Eino Anttila

200

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


pelkästään tavoitteeksi, vaan Eläkeliitto käynnisti vuonna 1980 kahdeksassa kunnassa projektin, jonka toivottiin tarjoavan kokemuksia laajemman toiminnan suunnittelemiseksi. Yksinäisyyden todettiin kuitenkin olevan niin laaja ongelma, ettei Eläkeliitto yksin pystynyt sitä ratkaisemaan.399 Vapaaehtoistyön käsitettä esiteltiin eläkeliittolaisille ja sitä perusteltiin niin kulttuuriarvoilla kuin ammatillisen avun täydentämisenä. ”Vapaaehtoistyö tuo elämään sisältöä ja yhdistää sukupolvia”, perusteli sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski-Vikatmaa Keski-Pohjanmaan piirin kesäjuhlassa Kokkolassa vuonna 1983.400 Vapaaehtoistyö oli esillä myös pohjoismaiden vanhustyön järjestöjen liiton NORSAM:in Suomen kokouksessa vuonna 1982. Seminaarissa vapaaehtoistyötä ei enää esitetty uuden ajan keksintönä, vaan sen juuria etsittiin vanhasta maatalousyhteiskunnan talkookulttuurista. Liiton viidestoista toimintavuosi nimettiin ihmisläheisen auttavan toiminnan vuodeksi. Toi-

minnanjohtaja Aaro Lintilä totesi, että vapaaehtoistyöstä oli tulossa osa liiton toiminnan ydintä.401 Sosiaali- ja terveysministeriön vanhuspoliittisessa katsauksessa vuonna 1986 todettiin, että vanhusten huollon turvaamiseksi yhteiskunnan palveluiden rinnalla tarvitaan ”omaisten, naapurien ja vapaaehtoisten apua” ja arveltiin, että järjestöjen aktiivisuus tehostuu tulevaisuudessa. Vapaaehtoistyöstä tuli yksi keino perustella RAY:n rahoituksen säilyttämistä ja vastustaa suunnitelmia raha-automaattivarojen ”kaappaamisesta” valtion kassaan.402 Eläkeliiton laaja yhdistyskenttä ja jäsenpohja lupasivat vapaaehtoistyölle menestystä, mutta liitto halusi rahoituspohjan varmistuvan ennen kuin yhteistoimintaa vapaaehtoistyön saralla lähdetään kehittämään. Järjestöpäällikkö Havas vaati, että eläkeläisjärjestöt oli huomioitava RAY:n jakoperusteissa omana erillisryhmänään ja avustukset tuli jakaa toiminnan laajuuden ja jäsenmäärän perusteella.403

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

201


Laitosvierailuja ja ystävänapua Vapaaehtoistyö käynnistyi vanhainkotivierailuilla. Eläkeläisillä itselläänkin oli ennakkoluuloja vanhainkoteja kohtaan: ”Meitä kyllä peloteltiin etukäteen. Sanottiin, että vanhainkodeissa on vain apaattisia, osallistumattomia ihmisiä. … Mutta nyt vasta tiedän, että me eläkkeellä olevat eläkeliittolaiset voimme todella antaa paljon muillekin”, totesi Turun läänin Kosken yhdistyksen jäsen vapaaehtoistyötä esittelevässä artikkelissa Eläkeliitto-lehdessä vuonna 1988.404 Kotona tapahtuva ”ystävänaputyö” käynnistyi samana vuonna esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla Halsuan yhdistyksessä. Varsinais-Suomen piirissä käsiteltiin vapaaehtoistoiminnan käynnistämistä pari vuotta myöhemmin. Elimäellä Eläkeliiton yhdistys otti vastuulleen Punaisen Ristin aloittaman miesten kerhotoiminnan ja on jatkanut sen ylläpitoa yhtäjaksoisesti jo kolmekymmentä vuotta yhteistyössä seurakunnan kanssa.405

202

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Eläkeliitossa vapaaehtoistoiminnan käynnistäjänä voi pitää järjestöpäällikkö Liisa Saaristoa. Hän määritteli toiminnan tavoitteiksi kansalaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämisen ja itsensä toteuttamisen. Laitos- ja kotivierailujen lisäksi ystävänapuun kuului esimerkiksi lukeminen, ulkoileminen ja harrastusten tukeminen. Suomensukuisten kansojen parissa toteutettu Inkerin apu -hanke toimi kansainvälisen vapaaehtoistyön esimerkkinä.406 Lama 1990-luvulla nosti vapaaehtoistyön muotisanaksi. Eläkeläisten tekemää työtä ei kuitenkaan katsottu aina hyvällä. Suurtyöttömyyden vallitessa eläkeläisten vapaaehtoisen toiminnan pelättiin vievän työpaikkoja nuoremmilta. Vaikka liitto vastusti yhteiskunnan lakisääteisten tehtävien siirtämistä järjestöille, perusteli se innokkaasti toimintaansa julkisten palveluiden täydentäjänä. Järjestöjä varoiteltiin suostumasta liian moniin niille tarjottuihin tehtäviin. RAY:n johtaja Hannu Salokorpi muistutti 1990-luvun lopulla, että kolmas sektori ei ole ratkaisu esimerkik-


Luonnon vaaliminen yhteistoimin on kenties yksi Eläkeliiton toiminnan tulevaisuuden teemoista. Kuvassa pönttötalkoissa vuonna 2011 Liperin yhdistyksen Aulis Lappalainen, Aulis Huikuri, Paavo Martikainen ja Pentti Huikuri. Kuva: Paavo Martikainen

si työttömyysongelmaan, vaikka järjestöt halusivat niin itsekin ajatella.407 Vapaaehtoistyön vakiinnuttamiseksi Eläkeliitto järjesti vuosina 1991–1996 Sinua tarvitaan -hankkeen, jonka avulla vapaaehtoistyö toimintamuotona esiteltiin laajasti yhdistyskentälle ja yhdistykset koulutettiin toiminnan käytännön kysymyksiin. Liitto julkaisi toiminnan tueksi Vapaaehtoinen -oppaan ja otti käyttöön lomakkeen, johon vapaaehtoistyössä tehdyt tunnit merkittiin. Vapaaehtoiset rekisteröitiin yhdistyksissä ja he sitoutuivat yhteisesti sovittuihin

periaatteisiin. Vapaaehtoistyön käynnistymisen myötä Eläkeliiton oli tarpeen määritellä toimintaansa ohjaavat eettiset periaatteet. Ohjeiden laatimista johti sosiaalineuvos Hilda Kattelus ja ne valmistuivat vuonna 1993. Eettisiin periaatteisiin, myös vapaaehtoistyön osalta, kuuluvat vapaaehtoisuuden ja palkattomuuden lisäksi luottamuksellisuus, vastuullisuus ja autettavien itsemääräämisoikeuden sekä elämänkatsomuksen kunnioittaminen.408 Myös kehittyvän teknologian mahdollisuuksia ikääntyneitä vaivaavan

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

203


yksinäisyyden lievittämisessä kokeiltiin. Vanhustyön keskusliitto koordinoi 1990-luvun alussa ”teletekniikka kotipalvelun tukena”-hanketta. Eläkeliitto oli tekniikan käyttöönoton kannalla ja katsoi, että eläkeläiset oli pidettävä mukana tietoyhteiskunnassa. Liitto kannusti selvittämään kaksisuuntaisen tietoliikenteen mahdollisuuksia turvallisuuden ja ikäihmisten vaikuttamismahdollisuuksien parantamisessa. Opintotoiminnassa Eläkeliiton ATK-kerhot käynnistyivät vuoden 1995 paikkeilla ja olivat erittäin suosittuja.409 Yhteistyö teknologiayritysten kanssa näkyi esimerkiksi vuonna 2006 Puhumalla paras -projektissa, jossa halukkaita koulutettiin puhelimen hyödyntämiseen vapaaehtoistyössä. Hankkeessa pyrittiin sekä auttamaan yksinäisyydestä kärsiviä, että kehittämään ikääntyville soveltuvaa teknologiaa. Projekti sai kansainvälistä julkisuutta ja Puhumalla paras -mallia käytettiin sittemmin myös maantieteellisesti etäällä olevien kurssiohjaajien työnohjaukseen.410 Kolmessa vuosikymmenessä vapaa-

204

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

ehtoistyö vakiinnutti paikkansa Eläkeliiton ja monien muiden sosiaalista työtä tekevien järjestöjen toimintana. Esimerkiksi vuonna 2005 vapaaehtoistyötä teki Eläkeliitossa vuosittain yli 10 000 liiton jäsentä ja ystävänapua sai yli 800  000 ikäihmistä.411 Vaikka vapaaehtoistoimintaa luonnehtii vapaaehtoisuus ja mutkattomuus, kertoo toiminnan ammattimaistumisesta esimerkiksi se, että liitto tarjoaa vapaaehtoistoimijoille vakuutuksen ja perusteellisen koulutuksen. Kiinnostus vapaaehtoistyön monipuolisia hyötyjä kohtaan on kasvanut tasaisesti ja samalla vapaaehtoistyön vaikutukset on opittu tuntemaan paremmin. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistyötä tekevät kokivat toimintansa merkityksellisenä monessa suhteessa: yhdistyksissä vapaaehtoistoiminta vahvisti yhteishenkeä ja lisäsi sosiaalista vuorovaikutusta ihmisten välillä. Yksilön kannalta vapaaehtoisuus nosti itsetuntoa ja jopa ehkäisi syrjäytymistä.412 Vapaaehtoistoiminnan asema suomalaisessa yhteiskunnassa näyttäytyi


vapaaehtoisten kokemusten perusteella kuitenkin edelleen ristiriitaisena. Yhteiskunnan toiveiden kolmatta sektoria kohtaan on koettu alati kasvavan, mutta samalla vapaaehtoistyötä tekevät ovat kokeneet arvostuksen puutetta. Suhteen viralliseen palvelujärjestelmään arvioitiin kuitenkin parantuneen 2000-luvun aikana.413

Sosiaalisen työn hankkeita Vapaaehtoistyön myötä liitto otti yhä aktiivisemman ja asiantuntevamman roolin kolmannen sektorin sosiaalisen työn kehittämisessä. Erilaiset ikäihmisille ajankohtaisia teemoja käsittelevät hankkeet koskivat 1990-luvulta alkaen niin sopeutumisvalmennusta elämänmuutoksiin kuin uuden tekniikan omaksumista yhteydenpidon helpottamiseen. Monet näistä hankkeista ovat jääneet pysyväksi osaksi liiton toimintaa. Eläkeliitto kehitti asiantuntemustaan kokoamalla oman sosiaalipoliitti-

sen toimikunnan laman alla 1990-luvun alussa. Toimikunta oli asiantuntijaryhmä, jossa oli liiton lisäksi edustajat Melasta, Kelasta, Telasta, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Kunnallisesta eläkelaitoksesta sekä Suomen Punaisesta Rististä. Toimikunta auttoi liittoa laatimaan sosiaalipoliittisen ohjelman, joka viitoitti liiton toimintaa seuraavina kahtena vuosikymmenenä. Ohjelmassa painotettiin palvelujen turvaamista asuinpaikasta riippumatta sekä eri hallinnonalojen yhteistyön lisäämistä. Palveluiden yksityistämistä pidettiin huolestuttavana kehityksenä.414 Myös Euroopan yhdentyminen herätti huolta kolmannen sektorin rahoituspohjasta. Kriitikot katsoivat RAY:n toiminta-avustusten vääristävän kilpailua tai perustuvan poliittisiin suhteisiin. Myös koko raha-automaattivarojen taustalla olevaa rahapelimonopolia vaadittiin purettavaksi. RAY säilytti asemansa, mutta osittain kritiikin seurauksena se suuntasi jatkossa enemmän rahaa erilaisiin projekteihin kuin järjestöjen yleisiin toimintakuluihin.415

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

205


TunneMieli-hanke kehitti vapaaehtoistyön tekijöille välineitä huolehtia myös omasta jaksamisesta. Kuvassa hankkeen seminaari Helsingissä vuonna 2017. Eturivissä vasemmalta Eläkeliiton 2. varapuheenjohtaja Heikki Haapakoski, 1. varapuheenjohtaja Merja Uusitalo, liiton toiminnanjohtaja Anssi Kemppi, puheenjohtaja Eeva Kuuskoski sekä juhlapuheen pitänyt pääministeri Juha Sipilä. Kuva: Vesa Toikka

Liiton kannalta erilaiset hankkeet mahdollistivat uusien toimintamuotojen kokeilemisen ja kehittämisen. Toisaalta hankkeiden päättyminen tarkoitti toisinaan myös hyväksi havaitun toiminnan päättymistä ja liitto toivoi, että tukea olisi annettu enemmän toiminnan jatkuvuuden takaamiseen.416 Kuvaavaa hankkeille oli, että ne toteutettiin tyypillisesti useiden eri järjestöjen yhteistyönä. Liiton pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ovat olleet esimerkiksi Miessakit, Suomen Mielenter-

206

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

veysseura, Sininauhaliitto ja Punainen Risti. Vuositasolla liitto teki yhteistyötä jopa neljänkymmenen eri järjestön kanssa. Hankkeiden määrän kasvaessa liitto alkoi myös tutkia hankkeiden vaikuttavuutta yhdessä eri korkeakoulujen kanssa.417 Sinua tarvitaan -vapaaehtoistyön koulutus ja Hyvä mieli – liikunnan kieli -hanke käynnistivät liiton projektitoiminnan 1990-luvulla. Molemmat hankkeista kohdistuivat suoraan yhdistyksiin, ja niissä liitto kehitti koulutusor-


ganisaatiotaan, jossa keskustoimiston valmistelemat välineet on siirretty kouluttamisen kautta piirien ja yhdistysten vastuuhenkilöille, jotka jatkavat kurssien pitämistä omatoimisesti. Tehokkaan koulutuksen kautta pienikin idea saattoi vaikuttaa kymmeniin tuhansiin eläkeläisiin, kun liiton neljäsataa yhdistystä harjoittivat esimerkiksi kuntoliikuntaa sauvakävelyn muodossa tai perehtyivät vapaaehtoistyössä tarvittaviin taitoihin. Hankkeiden myötä Eläkeliitto on kehittänyt asemaansa ikäihmisten elämänkulkuun liittyvien kysymysten asiantuntijana. Kuntien sosiaalimenot vähenivät 1990-luvulla, kun laitoshoitoa supistettiin. Vaikka Eläkeliitto kannatti kotihoidon lisäämistä, korvaavaa avohoitoa ei ollut tarjolla riittävästi. Paitsi vapaaehtoistyöllä, liitto pyrki vastaamaan julkisten palveluiden jättämään aukkoon tukemalla omaishoitajia. Yhteistyössä Maaseudun Terveysja Lomahuollon kanssa liitto tarjosi omaishoitajille suunnattuja erityislomia. Myöhemmin liitto aloitti yhteistyön ammattikorkeakoulujen kanssa omaishoi-

tajien tukemiseksi ja vuodesta 2005 Arjen ankkurit -hanke koulutti vapaaehtoisia omaishoitajien tueksi.418 Eläkeliitto on pyrkinyt myös kehittämään julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä. Käskynkkää -hanke toteutettiin yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten kanssa ja se tarjosi hoiva-alan opiskelijoille mahdollisuuden perehtyä erityistä tukea tarvitsevien ikäihmisten kanssa työskentelemiseen. Toimintaan osallistuneet ikäihmiset puolestaan pääsivät kertomaan näkemyksensä kokemusasiantuntijoina. Koulutusten tulokset olivat molemmin puolin myönteisiä.419 Vuonna 1994 käynnistynyt Yhtäkkiä yksin -hanke käsitteli puolison kuolemaan sopeutumista. Hankkeessa kokeiltiin ammatillisesti ohjatun vertaistuen mahdollisuuksia ja tulokset osoittautuivat niin hyviksi, että samaa mallia sovellettiin myöhemmissäkin hankkeissa. Hanke sai julkisuutta ja vastasi osaltaan yksinäisyyden ongelmaan, jota liitto pyrki lievittämään. Toiminta vakiinnutti paikkansa ainoana valta-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

207


kunnallisena leskeyteen kohdistuvana sopeutumisvalmennuksena. Suuren kysynnän vuoksi kursseja suunnattiin myös eläkeikää nuoremmille. Vuonna 2014 Yhtäkkiä yksin -sopeutumisvalmennus täytti 20 vuotta ja vertaistuessa kokeiltiin tuolloin ensimmäistä kertaa sosiaalisen median hyödyntämistä.420 Suomalainen yhteiskunta muuttui ja ikäihmisten avioerot olivat 2000-luvulla jo siinä määrin yleisiä, että liitto katsoi tarpeelliseksi tuen tarjoamisen myös eron kohtaamiseen. Vuonna 2002 alkanut Erosta eheäksi -hanke tarjosi ammattilaisten ohjaamia sopeutumiskursseja, joissa etsittiin välineitä jäsentää uutta elämäntilannetta. Aihe oli yhteiskunnallisesti ajankohtainen ja herätti sekä lehdistössä että televisiossa huomiota ja keskustelua, kenties enemmän kuin aikaisemmat hankkeet. Onnistunut projekti sai sittemmin kohdennettua toiminta-avustusta, joka on mahdollistanut valmennuksen jatkumisen jo lähes kaksikymmentä vuotta. Vuosittain tukea on saanut 300–400 eronnutta.421

208

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Vapaaehtoistoiminnan kehittämistä tukivat 2000-luvulla lukuisat projektit. Kuoleman kohtaamiseen valmensi Läsnä ja lähellä -koulutus vuodesta 2008 alkaen. Ikäihmisten mielenterveydestä huolehtiminen nousi esiin vanhustyön erityiskysymyksenä, ja liitto teki yhteistyötä aihetta käsittelevissä hankkeissa esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran kanssa. Vuodesta 2012 alkaen TunneMieli -toiminta on tarjonnut vapaaehtoistyön tekijöille tukea henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja uupumisen estämiseen.422 Vuonna 2009 alkaneen Sävel soikoon -hankkeen tavoitteena oli luoda malli musiikin hyödyntämiselle vapaaehtoistyössä. Musiikkihanke oli niin suosittu, etteivät kaikki halukkaat sopineet kursseille. Vapaaehtoistyöntekijöiden asiantuntemusta on sittemmin täydentänyt TunneMusiikki -toiminta, joka on keskittynyt kouluttamaan vapaaehtoisia musiikin käyttöön ryhmätoiminnassa. Hankkeessa on erityisesti huomioitu liikuntarajoitteet, heikentyneet aistit ja muistin ongelmat.423


Tieto muistisairauksista lisääntyi ja samalla kasvoi tarve tukea muistisairaita hoitavia omaisia. Liitto on tehnyt yhteistyötä ruotsinkielisten eläkeläisten Svenska Pensionärsförbundetin, Alzheimer-keskusliiton ja Mielenterveysliiton kanssa esimerkiksi Tarinatupa -hankkeessa, jonka osallistujat kirjoittivat elämäntarinoitaan hoitotyön tueksi. Hanke vastasi myös liiton vanhaan tavoitteeseen sukupolvien välisen yhteistyön lisäämisestä.

Yhteistyötä Virossa ja Inkerissä Kansainvälistyminen näkyi suomalaisten eläkeläisten arjessa viimeistään 1980-luvun lopulta alkaen. Vaikka monet yhdistykset ja piirit pyrkivät luomaan suhteita naapurimaiden eläkeläisiin, ei laajempi kansainvälinen yhteistyö kuitenkaan juurtunut liiton toimintaan. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan piiri solmi vuonna 1984 yhteistyösiteet ruotsinsuomalaisiin, mutta

piirin historian mukaan ”vilkasta yhteistyötä ei ole vain saatu aikaan, vaikka kielikysymyskään ei ole ollut esteenä”. Myös liitto yritti muutamaan otteeseen yhteistyötä Tukholman suomalaisen seuran eläkeläisjärjestön kanssa, mutta toiminta ei saanut tulta alleen.424 Ensimmäinen kansainvälinen projekti oli Eläkeliiton ja Suomen Lähetysseuran vuosina 1987–1992 toteuttama hanke Nepalin vuoristokylien elinolojen parantamiseksi. Apu ei kohdistunut pelkästään ikäihmisiin, mutta oli osoitus kansainvälisestä ajattelusta. Neuvostoliiton horjuessa virolaiset järjestöt ottivat yhteyttä Pekka Silvolaan ja tiedustelivat, voisivatko eläkeliittolaiset auttaa Viron kulttuuri- ja kerhotoiminnan kehittämisessä. ”Eläkeläiset avuksi uudistamaan Viroa”, tiedotti Eläkeliitto-lehti vuonna 1990. Aineellisen avun ja esimerkiksi yksityisviljelyn opastamisen lisäksi, liiton järjestöaktiivit antoivat naapurimaassa ohjeita vapaan järjestötoiminnan organisoimiseksi.425 Yhteistyön myötä liitto tutustui Viron eläkeläisjärjestö Eesti Pensionäride

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

209


Ühendukseen. Suomalaiset vierailivat Virossa ja kutsuivat paikallisia yhdistyksiä vastavierailulle. Kylpylämatkailu synnytti yhteistyötä ainakin Pärnun eläkeläiskerhon Elulustin kanssa. Helvi Aamer raportoi Eläkeliitto-lehteen usean vuoden ajan Viron eläkeläisten oloista. Naapureiden elämästä kuuleminen antoi suomalaisille laman keskellä vertailukohdan siitä, kuinka paljon elinolot vaihtelivat lähialueillakin. Kun Eläkeliitto oli vuosia kannustanut näkemään eläkevuodet positiivisessa valossa, vastaitsenäistyneen Viron kohdalla todettiin lakonisesti: ”Vanhuus ei ole iloinen asia Virossa.”426

Lama-ajasta huolimatta eläkeliittolaisilla riitti 1990-luvulla tahtoa auttaa myös naapurimaiden eläkeläisiä. Vapaaehtoistyötä tehtiin niin Virossa kuin Inkerissä. Kuva Inkeristä vuodelta 1998. 210

Vaikka lama oli Suomessa syvimmillään, liitolla ja sen yhdistyksillä riitti sympatiaa myös naapurimaiden ikäihmisille. Itä-Suomessa Kainuun piiri teki oma-aloitteisesti vapaaehtoistyötä eläkeläisten parissa Venäjällä. Eläkeliiton liittovaltuustossa Mirjam Ronni ehdotti liiton ryhtyvän toimiin erityisesti suomensukuisten ikäihmisten auttamiseksi. Eläkeliiton 25-vuotisjuhlavuoden yhtenä teemana olikin yhteistyö naapurimaiden eläkeläisten kanssa.427 Vuosina 1993–1999 Eläkeliitto toteutti Inkerin apu -hankkeen yhteistyössä Kirkon ulkomaanavun kanssa. Inkeriläisiä paluumuuttajia liittyi Suo-


messa myös liiton yhdistyksiin. Iäkkäät paluumuuttajat kokivat tärkeäksi tutustumisen ikätovereihin ja suomalaiset näkivät kontaktien hälventävän ennakkoluuloja.428 Inkerin avussa liitto pyrki parantamaan Inkerinmaan vanhusten elinolosuhteita. Työ Inkerin syrjäseuduilla oli hyvin konkreettista. Veteliläinen Eero Palola muisteli vuoden 1996 talkoomatkaa Salmen Miinalaan: ”Siinä olivat lähellä myös monet talkookohteet. Siinä peltotilkut, joita mukana tuodulla myyrällä käännettiin kasvukuntoon. … Laukkujen pohjalla olivat kulkeneet vihannesten siemenpussit. Tiedettiin, että ne olivat matkakohteessa kiven alla. Pihoissa halkopinot tehtiin polttopuiksi. Kesäkuntoon saatiin porukan voimin myös kotien asuinhuoneet, pidettiin suursiivoukset. Monenlaista tarviketta ja työkalua oli mukana matkassa, vasarasta alkaen aina verenpainemittariin asti.”429 Inkerin apu ei tarkoittanut pelkästään talkoita. Vuonna 1995 hanke kou-

lutti 52 diakoniatyöntekijää ja toimitti Venäjälle joulupaketteja sekä muuta aineellista apua, kuten pyörätuoleja, rollaattoreita ja muita apuvälineitä. Pohjois-Karjalan piiri järjesti Laatokan Karjalassa inkeriläisille kesäleirin samana vuonna.430 Kansainvälisessä työssä sovellettiin siis samoja toimintamalleja, jotka Suomessa muodostivat yhdistysten perustoiminnan. Eläkeliitto jatkoi vapaaehtoisten ja diakoniatyöntekijöiden kouluttamista Inkeriin ulkoministeriön tuella vielä vuonna 2000. Myös osa piireistä teki inkeriläisten omatoimista avustustyötä.431 Vaikka Inkerin apu -hanke onnistui hyvin, ei Eläkeliitossa ole sen jälkeen syntynyt pitkäkestoisia kansainvälisiä hankkeita. Myös Maaseudun Sivistysliitto on pyrkinyt edistämään eläkeläistoiminnan kansainvälistystä, mutta innostus ei ole ollut suurta.432 Tulevaisuus näyttää miten yhteiskunnan moninaistuminen ja kulttuurien välisten kosketusten lisääntyminen vaikuttavat Eläkeliiton kansainväliseen toimintaan.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

211


V. J. Sukselaisen mukaan Eläkeliiton yksi tehtävä on muistuttaa eläkeläisten velvollisuudesta huolehtia omasta yhteiskuntakelpoisuudestaan henkistä ja fyysistä vireyttään ylläpitämällä. Kuvassa vedetään narua Euran yhdistyksessä 1970-luvun lopulla.

212

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


IV Muuttuva käsitys eläkeläisistä

J

oensuun liittokokouksessa vuonna 1979 puheenjohtaja Sukselainen määritteli Eläkeliiton tehtävän sisältävän kaksi yhteiskunnallista ulottuvuutta: liiton on opetettava yhteiskuntaa huolehtimaan kaikista kansalaisista tasa-arvoisesti. Lisäksi liiton tehtävä on muistuttaa eläkeläisten velvollisuudesta huolehtia omasta yhteiskuntakelpoisuudestaan henkistä ja fyysistä vireyttään ylläpitämällä. Sukselaisen mukaan liiton oli muokattava paitsi yhteiskunnassa vallitsevia arvostuksia, myös eläkeläisten omaa käsitystä itsestään.433 Suomessa eläkeläinen-käsitteen vakiintuminen tapahtui myöhemmin

kuin muissa teollisuusmaissa. Merkittäviä askelia olivat kansaneläkelain voimaantuleminen vuonna 1939 ja lain uudistaminen vuonna 1956. Kansaneläkkeen myötä eläkeläiset erottuivat yhteiskunnasta ryhmänä, jolla oli omia etujaan puolustettavana. Myös lääketiede kiinnostui iäkkäistä 1940-luvulla, ja holhoamisen sijaan alettiin pohtia ikääntymiseen ja toimintakyvyn säilyttämiseen vaikuttavia tekijöitä. Ihmiskuvan muutos aktiivisuutta ja omatoimisuutta korostavaan suuntaan tarjosi mahdollisuuden ikäihmisten esiinnousulle yhteiskunnassa.434 Eläkeläisjärjestöt toimivat huomion kiinnittämiseksi ikäihmisten arvoon ja

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

213


oikeuksiin. Vanhainsuojelun keskusliitto alkoi 1950-luvulla järjestää valtakunnallista vanhainpäivää, jolla se pyrki saamaan tavoitteitaan esille niin viestimissä kuin päättäjien keskuudessa. Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina vietettävä vanhustenpäivä ja sitä seuraava vanhustenviikko ovat Suomen vanhimpia valtakunnallisia teematapahtumia. Useat Eläkeliiton yhdistykset ovat vuosittain osallistuneet kotipaikkansa vanhustenviikon tapahtumien järjestämiseen.435 Mielikuvia loivat erilaiset vanhuuteen liittyvät käsitteet: Eläkeliiton toi-

Sukselaisen nimeämä ensimmäinen tavoite oli kuitenkin se, että liiton on opetettava yhteiskuntaa huolehtimaan kaikista kansalaisista tasa-arvoisesti Vuonna 2020 Eläkeliiton visio onkin olla eläkeläisten ja ikääntyneiden oikeuksien puolustaja ja ikäystävällisen Suomen rakentaja. Kuva Hyvän mielen rollaattorimarssilta. Kuva: Aini Karvonen

214

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


215


Järjestötoiminta kasvattaa ihmisen henkistä ja sosiaalista pääomaa: tutkimusten mukaan eläkeläisjärjestöjen toimintaan osallistuvat arvioivat itsensä tyytyväisemmiksi kuin ikääntyvät keskimäärin. Kuva Lapin piirin järjestöpäiviltä Kittilästä vuonna 2015. Kuva: Kirsti Mustakallio

minnanjohtaja Aaro Lintilä oli vielä 1970-luvun lopulla sitä mieltä, että eläkeläinen-termistä oli päästävä eroon, ja liiton puheenjohtaja Pekka Silvola esitteli vuonna 1985 Eläkeliitto-lehdessä seniori-käsitteen korvaamaan eläkeläisen. Eläkeläisiä kutsuttiin myös ikääntyviksi, ikääntyneiksi sekä leikillisemmin ikinuoriksi ja oloneuvoksiksi. Yhteisenä tavoitteena oli yritys löytää positiivinen ilmaus jokaista ihmistä koskevalle vanhenemiselle.436 Ikäihmisten painoarvo on kasvanut sitä mukaa kun eläkeläisten määrä yhteiskunnassa on kasvanut. Käsitys

216

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

eläkeläisestä on muuttunut yksinkertaisesti elävistä vanhuksista taloudellisesti hyvinvoiviksi ikäihmisiksi, työkyvyttömistä ja sairaista toimeliaiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi. Tämä muutos on ainakin osittain seurausta järjestöjen pitkäjänteisestä työstä käsitysten muuttamiseksi.437 Mielikuviin vaikuttaminen ei ole turhanpäiväistä, sillä ne vaikuttavat esimerkiksi poliittiseen päätöksentekoon, mutta myös siihen, miten ihminen näkee itsensä. Kansaneläkeuudistuksen toteutuminen nosti ikäihmisten itsetuntoa. Keiteleen Eläkeliiton juhlissa vuonna


1980 aluejohtaja Venni Maunula totesi, että peruseläketurvaratkaisun myötä eläkeläisille avautuu ”aivan uusi tulevaisuus ihmisinä, yhteiskunnan jäseninä ja koko maailman kansalaisina.”438 Lainaus osoittaa kuinka suurena uudistusta pidettiin. Myös ikäihmisiin kohdistuvaa politiikkaa alkoi 1980-luvulla ohjata käsitys ihmisestä tulevaisuuteen suuntautuvana ja jatkuvasti itseään kehittävänä yksilönä. Eläkeliiton opintokerhotoiminta tuki tämänkaltaista ihmiskuvaa, jossa uuden oppiminen ei ollut iästä kiinni. Seuraavalla vuosikymmenellä ihmisten itseohjautuvuuden tukeminen ja psykososiaalisen luonteen ymmärtäminen korostuivat edelleen, vaikka Eläkeliitto koki lama-aikana yleisen ilmapiirin koventuneen ja kansalaisten eriarvoisuuden lisääntyneen. Eläkeliiton vapaaehtoistyön hankkeet vastasivat esimerkiksi yksinäisyyden ongelmaan.439 Eläkeliitto on tehnyt työtä eläkeläisiä koskevien käsitysten muuttamiseksi myös vastustamalla ikäsyrjintää. Ikäsyrjintä tai -rasismi nousi polttavaksi pu-

heenaiheeksi vuonna 1995, kun eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskinen esitti, että eläkeläisiltä pitäisi poistaa äänioikeus. Jo aikaisemmin 1970-luvulla oli käyty keskustelua esimerkiksi siitä, tulisiko kansanedustajan tehtävässä toimiville asettaa ikäkatto.440 Eläkeliitto otti ikäsyrjinnän vastustamisen osaksi pitkän tähtäimen suunnitelmaansa. Ennakkoluulojen kitkemiseksi liiton tavoitteena oli luoda kuva eläkeiästä luonnollisena elämänvaiheena ja työelämän jatkumona sekä kohottaa ikäihmisten yleistä arvostusta. Vuoden 2003 liittokokous vaati yhteiskunnan siirtyvän ikäpolitiikkaan. Vanhusneuvostojen yleistyminen ja eläkeläisten neuvottelukunnan aseman virallistaminen olivatkin askeleita ikäihmisten äänen tehokkaampaan kuulumiseen yhteiskunnassa.441 Eläkeläisten äänioikeuden poistamista ehdotettiin taas vuonna 2005 Elinkeinoelämän Valtuuskunnan toimitusjohtaja Pentti Vartian taholta. Eläkeliitto vastasi julkisella tiedotteella, jossa se piti ehdotusta kansanvallan periaat-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

217


teiden vastaisena: ”Väestömme ikääntymiseen liittyviä haasteita ei ratkaista polkemalla iän tai aseman perusteella ihmisten perusoikeuksia. Äänioikeus on olennainen osa täysivaltaista kansalaisuutta, vaikuttamista ja kuulluksi tulemista omissa asioissa.”442 Ikäsyrjinnän vastustaminen näkyi myös Kouvolan liittokokouksen julkilausumassa 2006. Liittokokous painotti ikäihmisten oikeutta osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon sopimusyhteiskunnan periaatteiden mukaisesti. Kysymys ei ollut vain lainsäädännöstä, vaan asenteiden muutoksesta. ”Yhteiskunnassamme tarvitaan yleistä keskustelua ja pohdintaa ihmisarvosta. Suku-

218

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

polvien väliset ennakkoluulot ja väärät mielikuvat häviävät ymmärryksen kasvaessa”, todettiin julkilausumassa.443 Vaikka eläkeläiset ovat kokeneet julkisen keskustelun kohtelevan heitä liian usein ”toisen luokan” kansalaisina, Eläkeliiton jäsenet ovat katsoneet liiton onnistuneen ikääntyviä koskevien käsitysten muokkaamisessa parempaan suuntaan.444 Liitto kuitenkin arvioi, että tehtävää on vielä paljon ennen kuin eläkeläisiä kohdellaan tasaveroisina kansalaisina. Vuonna 2020 Eläkeliiton visio onkin olla ajassa elävä eläkeläisten ja ikääntyneiden oikeuksien arvostettu puolustaja ja ikäystävällisen Suomen rakentaja.


Vaikuttavat eläkeläiset: Eläkeliitto vuonna 2020

E

läkeliitto täyttää viisikymmentä vuotta vuonna 2020. Liitto on lähes 130 000 jäsenellään Suomen suurin eläkeläisjärjestö ja kuuluu suurimpiin sosiaali- ja terveysalan järjestöihin. Kun Eläkeliitto perustettiin vuonna 1970, sen keskeisenä tavoitteena oli kansaneläkkeen uudistaminen erityisesti pienituloisimpien eläkeläisten hyväksi. Suomen eläkejärjestelmää on sittemmin uudistettu useaan otteeseen, mutta eläkeläisköyhyyden poistaminen on säilynyt Eläkeliiton keskeisenä tavoitteena. Jo ensimmäisinä toimintavuosina Eläkeliitto teki käytännön työtä ikäih-

misten elämän parantamiseksi retkien, kurssien ja harrastusten muodossa. Viisikymmentä vuotta myöhemmin liiton toiminnan ytimessä ovat edelleen paikalliset yhdistykset ja niiden toiminta. Liitto on läsnä useimmissa Suomen kunnissa. Tasa-arvo, ikäyställisyys, virkistäytyminen, yhdessäolo, opiskelu ja harrastaminen kuvaavat toimintaa ohjaavia periaatteita. Yhdistysten vapaaehtoiset tekevät vuosittain satojatuhansia tunteja vapaaehtoistyötä toisten eläkeläisten arjen rikastuttamiseksi. Vaikka Eläkeliiton toiminnalla on vahva pohja, liiton on oltava valmis

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

219


muuttumaan pysyäkseen mukana yhteiskunnan muutoksessa. Eläkeliitto on perinteisesti ollut vahvasti läsnä maaseutupitäjissä, ja kaupunkilaiseläkeläisten parempi tavoittaminen on yksi tulevaisuuden haasteista. Toisaalta liiton perustavoitteiden täyttämiselle on edelleen tarvetta, sillä 2020-luvulle tultaessa maaseudun eläkeläiset kokevat enemmän toimeentulovaikeuksia kuin kaupungeissa asuvat ikätoverinsa. Myös kansaneläkettä työeläkkeen rinnalla saavien määrä on maaseudulla suurempi.445 Toiminnan alkuvuosina Eläkeliiton jäsenet muodostivat varsin yhtenäisen ryhmän, mutta eläkeläisten joukko monipuolistui eliniän ja terveiden elinvuosien kasvaessa. Kiinnostuksen kohteiden moninaistuminen ja eläkeläisten yksilöllistyminen näkyivät jo 1980-luvulla. Eläkeliitto ja Eläkeläiset ry järjestivät vuonna 1988 Muutosten aika -seminaarin, jossa ne pohtivat eläkeläistoiminnan tulevaisuutta. Seminaarin yhteenvetona todettiin, että tulevaisuudessa järjestöjen oli kyettävä luomaa me-henkeä ilman, että ikäihmiset puris-

220

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

tettiin samaan muottiin.446 Eläkeliiton kohderyhmään kuuluu useita eläkeläispolvia, joiden odotukset ja kiinnostukset sekä elämäntavat poikkeavat toisistaan. Nuoremmissa ikäluokissa osa eläkeläisistä voi kokea järjestötoiminnan periaatteet vieraammaksi, ja toisaalta vanhemmilla voi olla vahvoja käsityksiä siitä, millaista järjestötoiminnan tuli perinteisesti olla. Uusien sukupolvien saaminen mukaan toimintaan on edellyttänyt, ja edellyttää, liitolta uusien ideoiden ja toimintamuotojen jatkuvaa kehittämistä. Viestintäympäristön nopean muutoksen, talouspohjan laajentamisen ja oman organisaation uudistamisen lisäksi liitto piti 2010-luvulla keskeisenä haasteena erilaisuuden hyväksymistä. Mielekkään toiminnan tarjoaminen eri sukupolvia ja erilaisia sosiaalisia ja kulttuurisia taustoja edustaville eläkeläisille on mietityttänyt liiton päättäviä elimiä. Eläkeliitto näyttää kuitenkin onnistuneen eläkeläisten tavoittamisessa, sillä sen jäsenmäärä on 2000-luvulla edelleen kasvanut.447


Toisaalta suhteessa eläkeläisten määrän yleiseen kasvuun, liitto ei ole onnistunut tavoittamaan ihmisiä entiseen malliin. Eläkeläisjärjestöjen kattavuus Suomessa on kuitenkin edelleen suuri: runsas viidennes 55–84-vuotiaista on jossain vaiheessa kuulunut johonkin eläkeläisjärjestöistä. Eläkkeellä olevista järjestöihin kuuluu liki joka kolmas eläkeläinen.448 Samat tulevaisuuden haasteet koskevat myös toisia eläkeläisjärjestöjä. Järjestöt ovat yhdessä tutkineet eläkeläisten ja eläkeikää lähestyvien toiveita ja käsityksiä 2000-luvulla. Tulosten mukaan tärkein syy osallistua järjestöjen toimintaan on edelleen sosiaalinen: yli 70 prosenttia toiminnassa mukana olevista arvioi järjestöjen tärkeimmäksi anniksi mahdollisuuden saada uusia ystäviä ja viettää aikaa yhdessä. Myös itsensä kehittäminen esimerkiksi uusien harrastuksien kautta on tärkeää.449 Eläkeliitolla on kolmiportainen rakenne, ja toiminnan muodot sekä tavoitteet eroavat portailla jonkin verran: kun liiton tavoitteena on vaikut-

taa yhteiskuntaan ja eläkeläisiä laajasti koskeviin asioihin, jäsenten tasolla sosiaalisuus ja virkistäytyminen ovat vaikuttamismahdollisuuksia tärkeämpiä seikkoja. Toisaalta ne vastaajat, jotka eivät osallistuneet aktiivisesti toimintaan, toivovat järjestöiltä enemmän ”etujärjestömäistä” toimintaa ja ärhäkkyyttä puolustaa eläkeläisten asemaa. Eläkeliiton on tulevaisuudessakin pystyttävä yhdistämään vaikuttaminen ja virkistystoiminta tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.450 Tasa-arvoinen yhteiskunta ei ole koskaan valmis. Vaikka moni asia huolettaa ikääntyviä 2020-luvun koittaessa, voi Eläkeliiton katsoa onnistuneen tehtävässään hyvin. Eläkeasioissa ikääntyvät luottavat eläkeläisjärjestöihin enemmän, kuin vaikkapa eduskuntaan ja maan hallitukseen. Lisäksi koko 2010-luvun ajan ikääntyvien tyytyväisyys omaan elämään ja kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa oman elämän kulkuun, ovat olleet korkeammalla kuin muilla täysikäisillä suomalaisilla.451

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

221


222


Eläkeliiton puheenjohtajan loppusanat

E

läkeliiton tarina on saavuttanut keski-iän. Liiton toiminta on elänyt ajassa ja niin sen on tehtävä tulevaisuudessakin. Aikamme megatrendit tukevat sitä, että järjestöjen tulevaisuuden näkymät ovat historiallisen hyvät. Tällä hetkellä maassamme on yli 65-vuotiaita yli viidennes väestöstä ja kymmenen vuoden kuluttua jo yli neljännes. Eläkeläiset ovat hyväkuntoisia ja hoitoisuusvaihe on yhä lyhyempi. Eläkeläiset ovat aktiivisia toimijoita, kuluttajia ja päättäjiä yhteiskunnassa. Teknolo-

Hallintotieteiden tohtori Raimo Ikonen on Eläkeliiton kahdeksas puheenjohtaja. Kuva: Vesa Toikka

gia tukee elämän hallintaa ja arkielämää. Lähipalveluja ja ihmisten kohtaamisia tarvitaan yhä enemmän ja ennaltaehkäisevä toiminta lisääntyy. Nämä kaikki vaativat järjestöjen vahvistuvaa panosta. Englantilainen sosiaalihistorioitsija Peter Laslett kehitti kolmannen iän teorian, jota erityisesti nopeimmin maailmassa ikääntyvä Japani on soveltanut. Kolmannella iällä tarkoitetaan työiän ja varsinaisen vanhuuden välistä aikaa, ”elämän kruunua”. Sillä tarkoitetaan vapauden, työhön osallistumisen, aktiivisuuden ja harrastamisen vaihetta, jossa voi omista haluistaan lähtien hyödyntää työelämässä opittuja taitoja, säilyttää sosiaalisia rakenteita ja yhteisöjä, aloittaa uusia uria, opetella taitoja, harrastaa ja oleilla. Käytännös-

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

223


sä kokea mielekästä, hyödyllista tekemistä ja ihmisarvoa. Nykyisin tutkimusten mukaan eläkeläisistä 74 prosenttia kokee itsensä toisen luokan kansalaisiksi ja suuri enemmistö kokee myös yhteiskunnassa aktiivista ja passiivista ikäsyrjintää. Kolmas ikä tulee toiminnallisesti muuttumaan kuten elämän muutkin vaiheet. Järjestöjen tulee olla edellä kulkijana kolmannen ja neljännen ikävaiheen uudistamisessa. Uudistaminen ei voi jäädä pelkästään työssä olevien ja asiantuntijoiden varaan. Ikääntymisen ymmärtäminen syntyy kokemuksen myötä. Usein keskusteluista puuttuu ihmisarvon kunnioitus, ihmisen itsemääräämisoikeuden huomioiminen sekä positiivinen asenne ja ymmärtämys ikääntymiseen. Kolmannen vaiheen lähestyessä sen onnistuneelle käynnistymiselle pohja luodaan jo työelämän viime vuosina hyvissä ajoin ennen eläköitymistä. Järjestöjen tulee olla keskeisesti mukana luomassa polkua, jotta siirtyminen eläkevaiheeseen tapahtuu joustavasti eikä se ole hyppy tuntemattomaan. Eläköitymistäkin tulee opetella kuten muissakin

224

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

elämänvaiheissa tehdään. Eläkeläiselle tulee mahdollistaa polku ja vaihtoehtoisia näkymiä. Siirtymävaiheen tulee olla liukuva ja helppo, mikä mahdollistaa positiivisen näkymän eläkeiässä. Eläkeläisistä yli 80 000 saa eläketulon lisäksi muuta palkkatuloa. Tulevaisuudessa eläkeläisten asiantuntemusta käytetään laajemmin ja systemaattisemmin yhteiskunnan toiminnoissa hyväksi kuin vielä nyt tehdään. Eläkeliitossa on koko historian ajan keskusteltu työn merkityksestä eläkeläisten hyvinvoinnille. Liiton johto on ollut asialle myötämielinen, mutta lainsäädäntö ja asenteet ovat vaikeuttaneet laajempaa osallistumista. Työvoimapula on krooninen lähivuosikymmeninä. Hoidon ja hoivan alueella tarvitaan yhä enemmän vertaistuen tyyppistä mukana elämistä, hoiva-apulaisia, naapuriapua ja lähitukea. Tarvitaan tuttujen ihmisten kohtaamisia täydentämään viranomais- ja ammattilaisten työtä. Tutkimusten mukaan osa-aikatyöhön haluaisi osallistua puolet eläkeläisistä ja se tarkoittaa 800 000 ihmistä. Tässä on järjestöillä valtava kenttä kynnettävänä.


Teknologiset ratkaisut, digisovellutukset sekä toimintaa tukevat älyratkaisut tekevät tuloaan vauhdilla. On tärkeää, että eläkeläiset ovat vahvasti kokemusasiantuntijoina mukana kehittämistyössä, ei vain passiivisina kohteina. Erilaiset esine-digit, älymatot, älyrannekkeet, turva- ja hälytyslaitteet, robotiikka, hoitajien virtuaalikäynnit, aistihuoneet, etähoitotabletit, lääkeautomaatit jne. ovat tulevaisuudessa osa hoitopalettia, jota käytetään hoidossa tukena. Mutta ne eivät koskaan korvaa kosketusta, läsnäoloa, katsetta eikä jaettua elämänkokemusta. Tämä on merkittävä kenttä, jossa hyväkuntoiset eläkeläiset voivat antaa suuren panoksen yhteiskunnalle ja samalla ovat mukana kehittämässä malleja ja sovellutuksia, joita oman vanhuuden vaiheessa osaavat jo näppärästi käyttää. Pääministeri Marinin hallituskaudella vuosina 2019–2023 toteutettava sote-palvelujärjestelmän kehittäminen on jatkuva prosessi, jonka valmisteluun Eläkeliitto osallistuu valtakunnan, maakuntien ja myös kuntien tasolla. On tärkeää, että järjestöjen näkökulma ja panos osana

palvelujärjestelmää on vahvasti mukana. Myös järjestöjen vapaaehtoistoiminta sekä virkistys- ja harrastustoiminta tulee integroida osaksi palvelujärjestelmää. Uusi sote-järjestelmä vaatii myös vahvaa järjestöjen edunvalvontaa vanhus- ja vammaisneuvostojen työskentelyssä sekä myös valtakunnan tasolla. Tulevaisuuden megatrendit tukevat järjestöjen vahvaa roolia ja haastavat järjestöt elämän kolmannen ja neljännen iän uudistamiseen ja sen arvon palauttamiseen. Tässä me Eläkeliitossa olemme olleet historian valossa vahvoja. Erittäin hyvin se näkyy esimerkiksi puheenjohtajamme V. J. Sukselaisen vuoden 1976 pitämässä juhlapuheessa ”Väestönkasvun hiipuessa eläkeläisten velvollisuus on pysyä aktiivisina ja toimintakykyisinä. Meidän on koetettava elää mukana yhteiskunnan pyrinnöissä niin kauan kuin jaksamme, jotta edes vähän voimme korvata sitä työvoiman puutetta, mikä läheisinä vuosikymmeninä joka tapauksessa on edessä.” Sanoma järjestölle oli silloin ajankohtainen, mutta nyt se on vielä ajankohtaisempi.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

225


SUKUPOLVIEN

KETJUSSA ELÄKELIITON 50 VUOTTA


Lähteet ja kirjallisuus ELÄKELIITON ARKISTO LEHMIRANNASSA

Eläkeliiton perustamiseen tähdänneiden kokousten pöytäkirjat 1969–1970. Eläkeliiton vuosikirjat ja toimintasuunnitelmat 1970–2019. Mäyrämäen, Lehmirannan, Haukirannan ja Karemajojen toimintaan liittyvät asiakirjat 1972–2019. Liittokokouksen, -valtuuston ja -hallituksen julkilausumat ja kannanotot 1970–2019. Eläkeliitto-lehti 1972–2007, EL-sanomat 2007–2019; EL Ekstra 1989–2018. Eläkeliiton lehtileikekokoelma 1970– 2019. Eläkeliiton eettiset ohjeet 1993.

HAASTATTELUT

Eero Patrakka 8.10.2019 (Kirjoittajan haastattelemana) Pentti Raappana 20.5.2019 (Kirjoittajan haastattelemana) Saara Saastamoinen ja Ale Shemeikka 22.7.1989 (Elias Rintalan haastattelemana) Jukka Salminen 3.6.2019 (Kirjoittajan haastattelemana) V. J. Sukselainen 28.10.1988 (Elias Rintalan haastattelemana) Hannu Tenhiälä 17.9.2019 (Kirjoittajan haastattelemana) LEHDET

Helsingin Sanomat Ilkka Köyhäinhoitolehti Työn Ääni

228

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


KIRJALLISUUS

Alho, Raija (toim.) 1971. Vanhukset tässä maassa. Helsinki: Otava. Asunmaa, Martti 2012. Niin mieltäni nostaa ja juhlistaa. Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin 40-vuotishistoriikki. Oulu: Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry. Auttamisen iloa 2010. Palvelevan vapaaehtoistyön opas. Helsinki: Eläkeliitto ry. Bergenheim, Sophy 2012. Sosiaalivakuutus politiikan näyttämönä. Sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton ristiriidat sosiaalivakuutuksen synnyssä ja kehityksessä 1927–1964. Pro gradu -työ. Helsinki: Helsingin yliopisto. Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri 2005. 30 toimintavuotta 1975–2005. Seinäjoki: Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri ry. Eläkeliiton Kainuun piiri 2008. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa. Eläkeliitto Kainuussa 35 vuotta. Kajaani: Eläkeliitto Kainuun piiri ry. Eläkeliiton Kymenlaakson piiri 2005. Eläkeliiton Kymenlaakson piiri 1975–

Edellinen aukeama: EL-Sanomien 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyssä valokuvakilpailussa yleisön suosikki oli teos Kalastuskilpailu. Kuva: Pirjo Ilkka.

2005. Kouvola: Eläkeliiton Kymenlaakson piiri ry. Eläkeliiton Lapin piiri. 2005. Ikäihmisten asialla 30 vuotta: 1975–2005. Rovaniemi: Eläkeliiton Lapin piiri ry. Hagfors, Robert, Hellsten, Katri, Ilmakunnas, Seija & Uusitalo, Hannu 2003 (toim.) Eläkeläisten toimeentulo 1990-luvulla. Helsinki: Eläketurvakeskus. Halme, Ulla-Maija & Raulo, Sylvia (toim.) 2000. Inkerin apu. Eläkeliiton ja Kirkon ulkomaanavun yhteishanke 1993– 1997, 1998–1999. Helsinki: Eläkeliitto ry. Hanhikoski, Terttu 2015. Yhdessä – enemmän elämältä. Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry 40 v. Kokkola: Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry. Helander, Voitto 2001. ”Ei oikeutta maassa saa…”: Ikäihmiset poliittisina vaikuttajina. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

229


Helander, Voitto & Laaksonen, Harri 1999. Suomalainen kolmas sektori. Rakenteellinen erittely ja kansainvälinen vertailu. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto. Hellsten, Katri 1972. Vapaaehtoisten järjestöjen terveys- ja sosiaalipalvelut muuttuvassa yhteiskunnassa. Helsinki: Raha-automaattiyhdistys. Henttinen, Annastiina 2002. Maaseudun Sivistysliitto 1952–2002. Helsinki: Maahenki. Huomisen kynnyksellä 2007. Kysely 55–84-vuotiaiden tulevaisuudennäkymistä. Helsinki: EETU ry. Huomisen kynnyksellä 2010. Kysely 55–84-vuotiaiden tulevaisuudennäkymistä. Helsinki: EETU ry. Huomisen kynnyksellä 2019. Kysely 55–84-vuotiaiden tulevaisuudennäkymistä. Helsinki: EETU ry. Hietanen, Elina 1997. Vapaaehtoiset – lähimmäiset. Vapaaehtoistyön erityiskysymykset. Helsinki: Eläkeliitto. Hänninen, Sakari 2005. Sosiaalinen lomatoiminta liikkeenä. Teoksessa Kaisa Kin-

230

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

nunen & Sirpa Puhakka (toim.) Kun ei ole varaa valita: Tuetulta lomalta toivoa arkeen (ss. 12–19). Helsinki: Solaris-Lomat. Häggman, Kai 1997. Suurten muutosten Suomessa. Kansaneläkelaitos 1937–1997. Helsinki: KELA. Jaakkola, Jouko 1994. Sosiaalisten kysymysten yhteiskunta. Teoksessa Jouko Jaakkola, Panu Pulma, Mirja Satka & Kyösti Urponen (toim.) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva – Suomalaisen sosiaalisen turvan historia (ss. 71–162). Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto. Järjestöt voimavarana vanhustyössä. Komiteamietintö 1989:57:6. Helsinki: Järjestöjen vanhustyön toimikunta. Kangas, Orvokki 1994. Me investoimme ihmiseen. Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon neljä vuosikymmentä. Jyväskylä: Koivu ja tähti Oy. Kaskia, Ilkka 2000. Yhteisiä vuosia: Eläkeliiton menestystarina. Helsinki: Eläkeliitto ry. Kortelainen, Jukka 1988. Pajatso ja kansanterveys- Raha-automaattiyhdistys 1938-1988. Helsinki: WSOY.


Kärkkäinen, Osmo 2006. Mun muistuu mieleheni. Eläkeliitto Etelä-Savossa. Mikkeli: Eläkeliiton Etelä-Savon piiri ry. Kärkkäinen, Osmo 2008. Jos kielin voisi kertoa. Eläkeliitto Pohjois-Savossa. Kuopio: Eläkeliiton Pohjois-Savon piiri ry. Lähteenmäki, Maria 2003. Koteja vanhuksille: ikäihmisten asuminen ja hoiva hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Helsinki: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto. Makkonen, Maiju 2008. Osallistumisen iloa ja omia rajoja. Eläkeläiset vapaaehtoistoiminnassa. Helsinki: Eläkeliitto. Matikainen, Anja 2005. Me olemme yhdessä vahva joukkue: Tutkielma Eläkeliiton järjestämien sopeutumiskurssien käyneiden leskien sosiaalisesta pääomasta. Julkaisematon pro gradu -työ. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Moilanen, Merja 1976. Eläkeläisjärjestöt eläkeläisten poliittisena resurssina. Pro gradu -työ. Helsinki: Helsingin yliopisto. Nikula Tuuli 2010. Puhumalla paras – ohjaajan opas. Helsinki: Eläkeliitto ry.

Numminen, Jaakko 2006, Salmela, Alfred. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Nurmela, Kari A. 1999. Lomayhtymä: muistikuvia viideltä vuosikymmeneltä. Jyväskylä: Lomayhtymä. Nyberg, Jerker 1997. Svenska Pensionärsförbundet 1972–1997. Ekenäs: Svenska Pensionärsförbundet r.f. Ollila, Jouni 2015. Eläkeliiton Kymenlaakson piirin historiaa 1975–2015. Kouvola: Eläkeliiton Kymenlaakson piiri ry. Ollila, Jouni 2018. Eläkeliiton Elimäen yhdistyksen historiaa 1978–2018. Elimäki: Eläkeliiton Elimäen yhdistys ry. Pekkarinen Jussi 1992. Vastavedosta vetovoimaksi. Helsinki: Eläkkeensaajien keskusliitto. Pekonen, Kyösti 1991. Essays on political representation. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Perttula, Pekka 2017. Äidin poika: V. J. Sukselainen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana. Helsinki: Edita.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

231


Pessi, Anne Birgitta & Oravasaari, Tomi 2010. Kansalaisjärjestötoiminnan ytimessä. Tutkimus RAY:n avustamien sosiaalija terveysjärjestöjen vapaaehtoistoiminnasta. Helsinki: RAY. Pitkänen, Kari 1999. Puoli vuosisataa vanhustyötä. Vanhustyön keskusliitto 50 vuotta. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. Pollarikoski, Johannes 2005. Näät kuinka rannat viljavat… Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri 30 toiminnan vuotta. Kaustinen: Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry. Pratt, Henry .J. 1993. Grey agendas: Interest groups and public pensions in Canada, Birtain and the United States. Ann Arbor: University of Michigan Press. Pulma, Panu 1994. Vaivaisten valtakunta. Teoksessa Jouko Jaakkola, Panu Pulma, Mirja Satka & Kyösti Urponen (toim.) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva – Suomalaisen sosiaalisen turvan historia (ss.15– 70). Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto. Raassina, Anne 1994. Vanhuspolitiikka. Lähtökohdat tulevaisuudelle. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

232

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

Rintala, Taina 2003. Vanhuskuvat ja vanhustenhuollon muotoutuminen 1850-luvulta 1990-luvulle. Väitöskirja. Stakes: Helsinki. Saarela, Tauno 1989. Vanhuksista eläkeläisiksi: Eläkeläiset ry 30 vuotta. Helsinki: Eläkeläiset ry. Saartoala, Ritva 2006. Tarinatupa muisteluryhmien osallistujien kokemuksia. Julkaisematon pro gradu -tutkielma. Joensuu: Joensuun yliopisto. Satka, Mirja 1994. Sosiaalinen työ peräänkatsojamiehestä hoivayrittäjäksi. Teoksessa Jouko Jaakkola, Panu Pulma, Mirja Satka & Kyösti Urponen (toim.) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva – Suomalaisen sosiaalisen turvan historia (ss. 261–340). Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto. Savola, Heikki 2003. Kaikuja Karjalan kunnailta. Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piirin 30-vuotisjuhlakirja. Joensuu: Eläkeliiton Pohjois-Karjalan piiri ry. Sarkamaa, Sakari 1999. Kristillinen Eläkeliitto 1976–2000. Loimaa: Kristel ry.


Sarlund, Seppo 2008. Vähäväkisten valtiomies. Helsinki: Maahenki. Siisiäinen, Martti 1989. Four studies on voluntary organizations in Finland. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Sonkin, Leif, Petäkoski-Hult, Tuula, Rönkä Kimmo & Södergård Hans 1999. Seniori 2000. Ikääntyvä Suomi uudelle vuosituhannelle. Helsinki: Suomen itsenäisyyden juhlarahasto. Spännäri, Jenni 2008. Rukous on perintöä suvusta sukuun. Ikääntyneet ja uskonto vuosituhannen vaihteen Suomessa. Väitöskirja. Teologinen tiedekunta: Helsingin yliopisto. STM [Sosiaali- ja terveysministeriö] 0142:00/14/02/1997 Vanhuus- ja eläkepoliittinen neuvottelukunta (työryhmä). STM [Sosiaali- ja terveysministeriö] 0699:00/15/07/2000 Vanhus- ja eläkeläisasioiden neuvottelukunta (toimielin). Sulamaa, Kaarle 2007. Veteraania ei jätetä: Suomen Sotaveteraaniliitto 1957– 2007. Helsinki: Suomen Sotaveteraaniliitto ry.

Suomen Ruskaliitto 2014. Ruskaviesti: Suomen Ruskaliitto 40 v. Helsinki: Suomen Ruskaliitto ry. Uusitalo, Hannu 2009. Elinaikakerroin tulee – onko se oikein? Yhteiskuntapolitiikka, 74, 429–432. Uutela, Antti, Palosuo, Hannele & Haukkala, Ari 1994. Vanhenemiseen liittyvät mielikuvat. Teoksessa Antti Uutela & Jan-Erik Ruth (toim.) Muuttuva vanhuus. (s.7-26). Helsinki: Gaudeamus. Uotila, Jukka 2014. Iloa ja eloa: 40 vuotta Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirissä. Salo: Eläkeliiton Varsinais-Suomen piiri ry. Urponen, Kyösti 1994. Huoltoyhteiskunnasta hyvinvointivaltioon. Teoksessa Jouko Jaakkola, Panu Pulma, Mirja Satka & Kyösti Urponen (toim.) Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva – Suomalaisen sosiaalisen turvan historia (ss. 163–260). Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto. Valtion tulo- ja menoarvio vuodelle 1971. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion tulo- ja menoarvioksi. Helsinki: Valtiovarainministeriö.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

233


Vanhuspoliittinen katsaus 1986. Vanhusten elinoloja ja vanhuspolitiikan ajankohtaisia haasteita kartoittava katsaus. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Vanhuspolitiikkaa vuoteen 2001. Suomen vanhuspoliittisen tavoite- ja strategiatoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 1996:1. Virnes, Eevaliisa & Häkkinen, Hannele 2000. Vanhusneuvostot Suomessa ja eräissä muissa maissa. Helsinki: Suomen kuntaliitto. YTY ry. 1982. 30 vuotta sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyötä. Helsinki: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY r.y. Örn, Seija 2007. Kohteesta toimijaksi: Teknologiaa ikäihmisten ehdoilla. Helsinki: Hyvän vanhenemisen tukisäätiö.

234

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

KUVITUS

Kuvaajan nimi on mainittu kuvan yhteydessä, mikäli se on tiedossa. Osa tunnistamattomista vanhemmista kuvista on mahdollisesti Maaseudun Tulevaisuuden valokuvaajan Pekka Kyytisen ottamia. Eläkeliiton tiedotuspäällikkö Seppo Suominen on kuvaaja useissa kuvissa 1980-luvulta 2000-luvun alkuun. Kuvat sijaitsevat EL-sanomien toimituksessa Helsingissä ja Eläkeliiton arkistossa Lehmirannassa, lukuun ottamatta yksityisiltä saatuja kuvia. KIITOKSET

Historiatoimikunta, Heikki Haapakoski (pj.), Pirkko Nikula, Anssi Kemppi, Kirsti Mustakallio (siht.) ovat lukeneet ja kommenteillaan kehittäneet teoksen käsikirjoitusta kirjoitustyön aikana. EL-sanomien toimitussihteeri Vesa Toikka on merkittävästi avustanut kirjan kuvituksen valitsemisessa. Useat piirit ja yhdistykset ovat myös toimittaneet aineistoa kirjaa varten. Tanja Bergrothin johtama Lehmirannan lomakeskus on tarjonnut viihtyisän ympäristön kirjan kirjoittamiseen. Kiitos!


Viitteet 1

Helander 2001, 23. Voitto Helanderin 2000-luvun alussa tekemä selvitys ikäihmisistä poliittisina vaikuttajina edustaa toistaiseksi laajinta katsausta eläkeläis- ja veteraanijärjestöihin sekä eläkeläispuolueisiin Suomessa.

15

2 3

Vuosikirja 2014, 6. Vuonna 2015 liiton jäsenmäärä painui taas niukasti alle 130 000:en.

38

Pitkänen 1999, 23.

16

Lähteenmäki 2003, 20–23.

39

Saarela 1989, 12.

17

esim. Lähteenmäki 2003, 15–19.

40

Kaskia 2000, 5.

18

Rintala 2003, 65.

Lähteenmäki (2003, 66) on laskenut vuosina 1951–1959 eduskunnassa tehdyn 35 aloitetta aiheesta.

Lähteenmäki 2003, 162.

19

Pulma 1994, 64–65; Rintala 2003, 69–70.

41

4

Kärkkäinen 2008, 12.

20

Köyhäinhoitolehti 19.1.1917.

5

Kaskia 2000, 10. Eskelisen haastattelu: Eläkeliitto 5/1995, 17; Eläkeliitto 1/1980, 10–11: Eetu Jormalainen: Eläkeliitto ry:n perustaminen. Myös toisella poliittisella suunnalla sosialidemokraattien Väinö Tanner vastusti eläkeläisjärjestön perustamista puolueen läheisyyteen. Pekkarinen 1992, 15.

21

Lähteenmäki 2003, 24–25.

Sosiaalisten järjestöjen rahoitustarvekomitean mietintö 1957 ref. Lähteenmäki 2003, 169; Pitkänen 1999, 32. Vanhainsuojelun keskusliitto sai avustusta vuodesta 1958 alkaen.

22

Jaakkola 1994, 117.

42

Lähteenmäki 2003 167; Bergenheim 2012.

23

Rintala 2003, 73–76.

43

24

Urponen 1994, 179.

25

Lähteenmäki 2003, 32.

26

esim. Lähteenmäki 2003, 53–55.

Pekkarinen (1992, 14) toteaa EKL:n historiassa, että SDP joutui myöntymään eläkeuudistukseen, osasyynä ”kommunistien masinoima eläkeläisten joukkoesiintyminen ja alkanut taistelu heidän ’sieluistaan’”.

27

Maalaisliiton puolueohjelma 1906, ref. Perttula 2017, 394.

44

Saarela 1989, 17–20.

45

Pitkänen 1999, 63.

28

Työn Ääni 22.12.1926.

46

29

Ilkka 5.8.1926: ”Yleisen vanhuus ja työkyvyttömyysvakuutuksen vaatimus”

EKL:n historia (Pekkarinen 1992) on nimetty kuvaavasti: Vastavedosta vetovoimaksi; Sulamaa 2007, 40–41.

30

Bergenheim 2012, 119–120. Vakuutus olisi koskenut vain palkansaajia ja jättänyt siten viljelijät etuuden ulkopuolelle. Sekä maalaisliitto että kokoomus pelkäsivät myös vakuutuksen laajentamisesta aiheutuvia kuluja.

47

Sulamaa 2007, 42.

48

Saarela 1989, 29; Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989.

49

31

Bergenheim 2012, 121: Maalaisliiton näkö- kulmasta säästövakuutus -malli suosi kaupunkilaisia; Häggman 1997.

Eläkeliitto 6/1974, 9: Jukka Martinvesi: Eläkeläiset terveydeksenne.

50

32

Pitkänen 1999, 19.

Numminen 2006; V.J. Sukselaisen haastattelu 22.10.1988: Sukselainen oli tutustunut Salmelaan jo Väestöliiton aikana ja suositteli häntä Eläkeliiton puheenjohtajaksi.

33

Eläkeliitto 1/1972, 7.

51

34

Urponen 1994, 215.

Vuosikertomus 1970; Eläkeliiton Kainuun piiri 2008, 8; Kaskia 2000, 14.

35

Jaakkola 1994, 143.

52

Vuosikertomus 1970; Kaskia 2000, 45.

36

Pitkänen 1999, 17. Vuonna 1892 järjestö De gamlas vänner perusti Helsinkiin nimeään kantavan yksityisen vanhainkodin. Tampereella De Gamlas Hem i Tammerfors r.y. perustettiin 1898 tarkoituksena ”ijäkkäille, turvattomille ja kunnioitettaville naisille säätyläisperheestä Tampereella huokeasta maksusta tarjota koti”. Yhdistys tuki myöhemmin kaupungin vanhustenhuoltoa. Yhdistys lakkautettiin vuonna 2008.

53

Moilanen 1976; Toimintasuunnitelma 1971: E. Jormalainen: Viitteitä Eläkeliiton toimintasuunnitelmaan; Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

54

Vuosikertomus 1971; Moilanen 1976.

55

Vuosikertomus 1971; 1972.

56

Vuosikertomus 1972; Saastamoinen oli aikaisemmin työskennellyt Keskustanaisten Kainuun piirin toiminnanjohtajana. Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989.

6

7

Eläkeliiton perustamiseen tähdänneiden kokousten asiakirjat 1969–1970; Vuosikertomus 1970; Kaskia 2000, 11. Perustavan kokouksen pöytäkirjassa edustajien mainitaan olevan Kuopion, Vihdin ja Helsingin yhdistyksistä, mutta tämä viitannee edustajien kotipaikkoihin. Pöytäkirjan liitteenä olevan sopimuskirjan allekirjoittivat Nilsiään, Kuopioon ja Helsinkiin rekisteröityjen yhdistysten edustajat. Vuosikertomus 1970. Useimpia johtokunnan jäseniä yhdisti tausta maalaisliitossa: Väänänen ja Halinen olivat toimineet puolueen kansanedustajina, Hanni puolueen talouspäällikkönä ja Kittilä sanomakeskuksen johtajana. Eläkeliiton käytännön työhön osallistunut Jormalainen oli puolueen piirisihteeri Kuopiossa.

8

Vuosikertomus 1970.

9

Vuosikertomus 1972; esim. Saarela 1989, 122; Asunmaa 2012, 13.

10

Kaskia 2000, 11.

11

Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989.

12

Kaskia 2000, 35.

13

Esimerkiksi: Valtion tulo- ja menoarvio vuodelle 1971, momentti 34, s. 572. Eläkeläisjärjestöjen avustukset jaettiin aluksi momentilta ”siirtoväenja vanhusten huolto”; Kaskia 2000, 35.

14

Vuosikertomus 1970.

37

Pratt 1993.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

235


57

58

Kärkkäinen 2008, 16; Asunmaa 2012, 5; Eläkeliiton Lapin piiri 2005, 7–8. Elias Rintalan haastattelun 1988 perusteella; V. J. Sukselaisen haastattelu 28.10.1988. Rintala toimi sittemmin Eläkeliiton Kauhavan yhdistyksen puheenjohtajana.

88

Kortelainen 1988, 150, 182–183.

117

Kaskia 2000, 36.

89

Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989; Jukka Salmisen haastattelu 3.6.2019.

118

Perttula 2017, 427.

90

Toimintasuunnitelma 1979.

119

Eläkeliitto 1/1973, 2.

esim. Saarela 1989, 87.

Vuosikirja 1975.

Uotila 2014, 14–15; Kärkkäinen 2008, 16; Asunmaa 2012, 5.

91

120

92

Sarkamaa 1999, 45; Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980-luvulle.

121

Häggman 1997, 168.

122

Eläkeliitto 1/1972.

123

esim. Eläkeliitto 1/1972, 4.

59

Eläkeliitto 1–2/1976, 13.

60

Eläkeliitto 2/1972, 13–14; 4/1972, 8.

61

Eläkeliitto 1/1972, 12; Asunmaa 2012, 5.

62

Kärkkäinen 2008, 21.

63

Toimintasuunnitelma 1973.

64

Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri 2005, 14.

65

Uotila 2014, 19.

66

Pentti Raappanan haastattelu 20.5.2019.

67

Toimintasuunnitelma 1976.

68

Eläkeliitto 3/1974, 3.

69

Eläkeliitto 1/1980, 3.

93

Toimintasuunnitelma 1975; 1976.

124

Toimintasuunnitelma 1978.

94

Vuosikirja 1987; Esimerkiksi vuonna 2014 liiton taseen loppusumma oli 5,9 miljoonaa euroa, josta RAY:n avustuksia yhteensä 2,1 miljoonaa euroa. Vuosikirja 2014, 6–10.

125

Eläkeliitto 1/1972, 14.

126

Eläkeliitto 1/1972, 2.

127

Pekkarinen 1992, 55–56.

95

Kortelainen 1988, 221, 248.

128

Häggman 1997, 186, 193; Eläkeliitto 3/1972, 2.

96

Kortelainen 1988, 250–251; Liittokokouksen kannanotto: Toimintakertomus 1989.

129

Häggman 1997, 182–183.

130

Saarela 1989, 72.

97

Liittovaltuuston julkilausuma: Vuosikirja 1988; Liittovaltuuston kannanotto 18.11.1992: Vuosikirja 1992; Kortelainen 1988, 221, 248.

131

Vuosikirja 1972; Perttula, 2017, 397, 418.

132

Häggman 1997, 187.

133

Häggman 1997, 173.

134

Eläkeliitto 3/1975, 2–3; Häggman 1997, 219; Saarela 1989, 122.

135

Eläkeläiset ja Eläkeliitto jakoivat puolueiden tavoitteet. Perttula, 2017, 442.

70

Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980-luvulle.

98 99

Helander, 2001, 131–132.

71

Vuosikirja 1985.

100

Eläkeliitto 5/1975, 10.

72

Eläkeliitto 5/1989, 17.

101

Toimintasuunnitelma 1972.

73

Esimerkiksi vuonna 2006 yhdistysten lukumäärä oli 412; Vuonna 2009 toimivia yhdistyksiä oli 403 ja vuonna 2015 toimivia oli 404.

102

Eläkeliitto 3/1981, 7; 6/1982, 16.

136

Saarela 1989, 97.

103

esim. Eläkeliitto 3/1980, 22.

137

Kaskia 2000, 37.

104

Hanhikoski, 2015, 203.

138

Eläkeliitto 7–8/1975, 15.

139

Pekkarinen 1992, 60–63.

140

Eläkeliitto 4/1974, 2; Pekkarinen 1992, 64.

141

Pekkarinen 1992, 58.

142

Eläkeliitto 1–2/1976, 5; Saarela 1989, 122; Pekkarinen 1992, 101.

143

Eläkeliitto 3/1976, 4.

144

Häggman 1997, 221.

145

Eläkeliitto 3/1976, 2.

110 86% liiton jäsenistä luki lehden säännöllisesti ja 61% kaikki artikkelit. Vuosikirja 1984.

146

Toimintasuunnitelma 1979, 1980, 1982.

147

Perttula 2017, 442; Sarlund 2008, 236–253.

111

Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980–luvulle; Kaskia 2000, 86.

148

Eläkeliitto 5/1979, 2.

149

Eläkeliitto 5/1981, 2.

Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980-luvulle.

150

Saarela 1989, 33; Pekkarinen 1992, 23.

151

Kaskia 2000, 41.

113

Huomisen kynnyksellä 2007, 11, 38.

152

Häggman 1997, 222–223.

114

Eläkeliitto 6/2000, 20.

153

Vuosikirja 1985.

115

Vuosikirja 2014, 5. Eläkeliitto-lehdestä tuli EL-sanomat vuonna 2007. EL-sanomat 4/2019, 10.

154

Vuosikirja 1983; Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri, 2005, 58.

116

Toimintasuunnitelma 1971.

155

Vuosikirja 1985.

74

Vuosikirja 2014, 6. Vuonna 2015 liiton jäsenmäärä painui niukasti alle 130 000:en.

75

Kärkkäinen 2006, 62; Esimerkiksi Varsinais-Suomen alueella oli vuonna 1986 yli 65-vuotiaita 57 000, joista 12,6 prosenttia kuului Eläkeliittoon. Vuonna 2012 yli 65-vuotiaiden määrä oli 92 000 ja eläkeliittolaisia heistä oli 17 prosenttia. Uotila 2014, 115.

76

Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019.

77

Eläkeliitto 6/2018, 6–7.

78

Jukka Salmisen haastattelu 3.6.2019; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019; Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

79

Sarlund 2008, 236–253.

80

Eläkeliitto 3/2000, 4.

81

Eläkeliitto 2/2000, 5.

82

Eläkeliitto 3/2000, 7.

83

Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

84

Eläkeliitto 1/2000, 13.

85

Toimintasuunnitelma 1972; 1977.

86

Helander & Laaksonen 1999, 41–42.

87

Kortelainen 1988, 93–94.

236

Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

105 Hanhikoski 2015, 22–23; Eläkeliiton Kymenlaakson piiri, 2005, 14. 106 Vuosikirja 1988; Uotila 2014, 26–27; Ollila 2015, 11; Eläkeliiton Lapin piiri, 2005, 27; Pentti Raappanan haastattelu 20.5.2019. 107

Eläkeliitto 1/1972, 3.

108

Kaskia 2000, 24.

109 Vuosikirja 1988; Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

112

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta


156

esim. Eläkeliitto 2/1983, 3; Eläkeliitto 1/1985.

157

Eläkeliitto 1/1985, 4.

158

Eläkeliitto. Kaskia 2000, 41

159

Liittokokouksen kannanotto: Vuosikirja 1987.

160

Saarela 1989, 110; Eläkeliitto 1/1988, 1–2

161

Eläkeliitto 3/1988, 3; 5/1989, 17; Vuosikirja 1988.

162

Eläkeliitto 5/1989, 8–9.

163

Vuosikirja 1989.

164 Liittokokouksen julkilausuma: Vuosikirja 1989; Eläkeliitto 4/1990, 4. Liittohallituksen vaalikannanotto 6.2.1991. 165

Eläkeliitto 3/1988, 9; Vuosikirja 1989.

166

Eläkeliitto 1/1990, 4; 2/1990, 3.

167

Liittokokouksen kannanotto: Vuosikirja 1989; Liittohallituksen kannanotto: Vuosikirja 1990.

168

Kaskia 2000, 41–42; Eläkeliitto 5/1990, 20.

169 Eläkeliitto 4/1990, 7; 2/1991, 4; Liittohallituksen kannanotto 21.3.1991: Vuosikirja 1991. 170

Eläkeliitto 6/1990, 4; Vuosikirja 1991.

171

Liittohallituksen kannanotto 21.3.1991: Vuosikirja 1991.

172

Liittohallituksen kannanotto 21.3.1991: Vuosikirja 1991.

173

Pollarikoski, 2005, 31.

174

Häggman 1997, 252; Kaksivuotiskauden toimintaohjelma: Vuosikirja 1993.

Vuosikirja 1995; Liittovaltuuston kannanotto: ”Syynäysyhteiskuntaan ei saa enää palata”: Vuosikirja 1996; Häggman 1997, 258. 188

Eläkeliitto 6/1995, 7.

189

Vuosikirja 1995; 1997.

190

Vuosikirja 1995.

191

Eläkeliitto 3/1998, 4.

192 Eläkeliitto 1/1998, 4–5; PTS suunnitelma 1997– 1998: Toimintakertomus 1995. 193

Eläkeliitto 6/1998, 4.

194

Eläkeliitto 6/2000, 9. Myös muut valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt vaativat vuosituhannen vaihteessa kansaneläkkeen tasokorotusta, kansaneläkkeen pohjaosan leikkaamisen lopettamista, eläkeläisten maksaman ylimääräisen sairausvakuutusmaksun ja taitetun indeksin poistamista. Kansaneläkkeen täyttä määrää oli viimeksi korotettu vuonna 1984 ja sen jälkeen siihen oli tehty vain indeksitarkistuksia. Eläkeliitto 4/2000, 6.

195 Hagfors, Hellsten, Ilmakunnas & Uusitalo 2003, 13–14. 196

197

Huomisen kynnyksellä 2010, 51. 86 % vastanneista piti pienten eläkkeiden suosimista tärkeää; Liittohallituksen kannanotto 28.8.2002: Toimintakertomus 2002; Liittovaltuuston kannanotto 12.4.2006: ”Kohta puoli miljoonaa uutta eläkeläistä”. Eduskunnassa tehtiin vuosina 1995–2008 yhteensä 95 kappaletta eläkkeiden indeksisuojaa koskevia aloitteita ja kysymyksiä. Uusitalo 2009, 90–91.

207

Vuosikertomus 2009.

208

Myös alueelliset vanhusneuvostot esimerkiksi Satakunnassa ovat suunnitelleet oman vanhusasiamiehen hankkimista. Esim. Hanhisalo 2013.

209

Eläkeliiton liittokokous 3.6.2015: Eläkeläisiin kohdistuvat leikkaukset arvioitava uudelleen. Vuosikirja 2015, 46; Eläkeliitto 11.9.2015: Kohtuullistamistoimet liian vaatimattomia. Vuosikirja 2015, 47.

210

Vuosikirja 2014, 5.

211 Liittovaltuuston kannanotto 20.4.2011: ”Hyvän ikääntymisen edellytykset hallitusohjelmaan!”: Vuosikertomus 2011; Eläkeliiton liittovaltuusto 18.11.2015: Kunnille vahva rooli hyvinvoinnin edistämisessä. Vuosikirja 2015, 47. 212

Liittovaltuuston kannanotto 16.4.2014: Vuosikirja 2014, 44

213

Huomisen kynnyksellä 2007, 31; Huomisen kynnyksellä 2010, 19.

214

Pitkänen 1999, 22, 34, 39.

215

Vuosikirja 1970.

216

Eläkeliitto 7–8/1974, 3, 9; Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989.

217

Eläkeliiton Lapin piiri 2005, 31. V. J. Sukselaisen juhlapuhe Sodankylässä 8.8.1976.

218

Vanhuspoliittinen katsaus 1986, 101

219

Häggman 1997, 225.

220

Rintala 2003, 96.

221

Raassina 1994, 159–160; Uutela, Palosuo & Haukkala 1994, 21; Huomisen kynnyksellä 2019, 36. Pekonen 1991, 110–113.

175

Liittovaltuuston kannanotto 18.11.1992: Toimintakertomus 1992; Eläkeliitto 5/1989, 4.

198

Eläkeliitto 6/2018, 2.

199

esim. Uusitalo, 2009, 88–89.

176

Eläkeliitto 6/1991, 4.

222

200

177

Eläkeliitto 5/1991, 3–4.

Eläkeliiton liittovaltuusto 20.4.2016: Eläkeläisköyhyys nujerrettava. Vuosikirja 2016, 35.

223 EKL:n nimi oli vuosina 1962–1966 Kansaneläkkeensaajien Keskusliitto. Kansallinen Senioriliitto oli 1971–1966 nimeltään Kansallinen Eläkeläisliitto.

178 Kaksivuotiskauden toimintaohjelma: Vuosikirja 1993. 179

Toimintakertomus 1993. Vuonna 1993 liiton toiminnan koki hyväksi 64 prosenttia jäsenistä.

180

Liittohallituksen kannanotto 1.10.1997 ”Hinta ei saa ratkaista lääkkeiden käyttöä”: Toimintakertomus 1997.

181

Eläkeliitto 1/1992, 4–8.

182 Hagfors, Hellsten, Ilmakunnas & Uusitalo 2003, 9–10. 183

Hellsten 2003, 42.

184

Eläkeliitto 3/1995, 19.

185

Liittovaltuuston kannanotto: Vuosikirja 1994.

186

Raassina 1994, 170.

187 Liittohallituksen kannanotto 4.10.1995: ”Pohjaosan poisto murtaa koko eläkejärjestelmän”:

201 Liittovaltuuston kannanotto ”Vanhusten hoito heti ajan tasalle”: Toimintakertomus 1998; Liittovaltuuston julkilausuma: ”Hallitusohjelma on eläkeläiselle karu”: Toimintakertomus 1999. 202 Esim. HS 14.11.2001; 2.3.2001, 29.9.2000, 21.10.2000; Liittohallitus 17.3.2000: Toimintakertomus 2000. 203

Toimintakertomus 2003.

204 Liittokokouksen kannanotto: Toimintakertomus 2003; Liittovaltuusto 18.4.2007: ”Väestön ikääntymisen huomiointi riittämätöntä”: Vuosikertomus 2007; Liittovaltuuston kannanotto 13.4.2005: ”Tasavertaisuusperiaate ei toteudu…”: Vuosikertomus 2005. 205

Liittovaltuuston julkilausuma: ”Hallitusohjelma on eläkeläisille karu”: Toimintakertomus 1999.

206

Liittovaltuusto 21.11.2012: ”Lähipalvelut turvattava lailla”. Vuosikertomus 2012; Vuosikirja 2015, 35.

224

Toimintasuunnitelma 1976.

225 V. J. Sukselaisen haastattelu 28.10.1988; Savola 2003, 8. 226 Helander 2001, 118. Liberaalinen Kansanpuolue toimi vuosina 1965–2011. Sitä, että järjestöt eivät ole Suomessa olleet elimellinen osa puolueita osoittaa se, että Ruskaliitto on jatkanut toimintaansa, vaikka puolue on lakannut olemasta; Kaskia 2000, 13; Saarela 1989, 29; Pekkarinen 1992, 34; Sarkamaa 1999, 12; Suomen Ruskaliitto 2014; Vuonna 2018 VENK:n jäseniä olivat VR Eläkeläisten Liitto, Päällystöliiton evp-yhdistys, Opetusalan seniorijärjestö ja Julkisen alan eläkeläisten liitto. Aikaisemmin esimerkiksi Tielaitoksen eläkeläiset ja Kunnalliset eläkeläiset muodostivat omat järjestönsä. 227

Helander 2001, 113–114.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

237


228

Vuosikertomus 1970.

keellä olevien sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia sekä heidän henkistä ja fyysistä kuntoaan” ja Kristillinen Eläkeliitto toteaa tarkoituksensa olevan ”henkisten ja hengellisten virikkeiden antaminen, sosiaalisten ja taloudellisten etujen valvominen sekä epäkohtien poistaminen”. Sarkamaa 1999, 14. EKL liiton vanhat säännöt. https://www.elakkeensaajat.fi/ekl/saannot/liiton-vanhat-saannot2/; Eläkeläiset ry säännöt: https://elakelaiset.fi/jasenyys/ yhdistyksen-saannot/

229 Eläkeliitto 1/1972, 2–3. Vrt. Eläkeläiset ry edusti sääntöjensä mukaan vähävaraisia eläkeläisiä ”puoluekantaan, uskonnolliseen vakaumukseen, tai muulla perusteella muodostettuun maailmankatsomukseen katsomatta”, mutta järjestön historiakin toteaa, että tästä huolimatta järjestön keskeiset voimat kuuluivat kansandemokraattiseen liikkeeseen. Saarela 1989, 40. 230

Eläkeliitto 5/1975, 2. 7–8/1978, 3.

231

Siisiäinen 1989.

232

Pekkarinen 1992, 34. Myös V. J. Sukselaisen haastattelu 28.10.1988.

233

Helander 2001, 133–135.

234

Helsingin Sanomat 26.11.1994 Viimeisen sotasukupolven puhemies; Helsingin Sanomat 9.1.2001 Eläkeläisten painostus kuuluu jo eduskunnassa.

249

Eläkeliitto 5/1995, 14.

250

Huomisen kynnyksellä 2007, 21–22; 2010, 10.Tarkasteltaessa vastaajien poliittista taustaa ilmenee, että vasemmistotaustaisista liki 75 % kannatti vallitsevaa usean järjestön tilannetta, kun muissa puoluetaustoissa kannattajia oli noin 50 %.

251

Pratt 1993, 127–143; Helander 2001, 114–115.

252

Saarela 1989, 124. Neuvottelukuntaan kuuluivat: EKL, Eläkeliitto, Kansallinen eläkeläisliitto, SPF, Eläkeläiset ja Ruskaliitto. Kristillinen Eläkeliitto liittyi neuvottelukuntaan 1986.

235

Eläkeliitto 7–8/1977, 7.

236

Eläkeliitto 4/1975, 2; 1/1979, 2.

237

Vuosikertomus 1984. Osana yhteiskunnallista vaikuttamista osa piireistä on esimerkiksi kutsunut alueensa kansanedustajaehdokkaat vaalipaneeliin. esim. Hanhikoski 2015, 99.

253

Sulamaa 2007, 211; Nyberg 1997, 31–31.

254

Nyberg 1997, 30–31.

255

Kaskia 2000, 38.

238

Pollarikoski 2005, 34; Uotila 2014, 65.

256

Saarela 1989, 123–124; Vuosikirja 2007.

239

Helander 2001, 120; Vuosikirja 2009. Vuonna 2015 670 kunnallisissa luottamustehtävissä.

257

Eläkeliitto 6/1987, 5.

258

Uotila 2014, 79–81.

259

Eläkeliitto 2/1996, 7.

260

Eläkeliitto 5/1996, 17; Toimintakertomus 1997: PTS suunnitelma 1997–2000.

261

STM 0142:00/14/02/1997 Vanhuus- ja eläkepoliittinen neuvottelukunta (työryhmä).

262

Eläkeliitto 2/1998, 9.

263

STM 0699:00/15/07/2000 Vanhus- ja eläkeläisasioiden neuvottelukunta; Helander 2001, 138.

264

Kärkkäinen 2008, 69; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019.

240 Huomisen kynnyksellä 2007, 11: 44 % vastaajista mukaan järjestön toiminta on liian poliittista; Huomisen kynnyksellä 2010, 7: 42 % vastaajista mukaan järjestön toiminta on liian poliittista. 241

Helander 2001, 102.

242 Helander 2001, 105–109. Eläkeläispuolueiden heikkoa menestystä Suomessa on selitetty sillä, että niiden ohjelmat ovat olleet hyvin suppeita ja toisaalta se, että vanhat luokkasidonnaiset aatepuolueet ovat muuttuneet kaikkia väestöryhmiä edustaneiksi yleispuolueiksi, jolloin tiettyä ryhmää edustavalle puolueelle ei ole ollut tarvetta. 243

Eläkeliitto 1/1973, 4; 2/1973, 11.

265

244

Riippumattomat Sitoutumattomat Eläkeläiset Suomessa. Puolueen myöhempiä nimiä olivat Eläkeläiset kansan asialla ja Senioripuolue. Helander 2001, 106; Eläkeläisten Puolue oli puoluerekisterissä vuosina 1985–1991 ja 1992–1999. Esim. Helsingin Sanomat 9.1.1991: ”Eläkeläisille jo kolmas puolue”.

http://www.venk.fi/, luettu 2.3.2019; ”EETU:a ei perustettu kuuden järjestön kattojärjestöksi vaan se on edunvalvontaan keskittyvä yhteistoimintaorganisaatio.”: www.eetury.fi, luettu 2.3.2019.

266

esim. Hanhilahti 2013; Ollila 2015, 14.

245

Vuosikirja 1985.

268

Vuosikirja 2009; 2014, 7.

246

Huomisen kynnyksellä 2007, 22; Huomisen kynnyksellä 2010, 48.

269

247

Sulamaa 2007, 40, 191–199.

248

Ruskaliiton tavoitteena on ”tukea ja edistää eläk-

Esim. Huomisen kynnyksellä 2007, 58: vuonna 2007 Täysin ja jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa oli 65 % vastaajista. Huomisen kynnyksellä 2019, 7: Eläkeläisjärjestöjä piti tarpeellisina 73 %, lisää aktiivisuutta ja ärhäkkyyttä kaipasi 68 % vastaajista.

238

267 EETU toimintakertomus 2009; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019; Haapakoski 2013, 88.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

270

Helander 2001, 97, 154.

271

Eläkeliitto 5/1976, 3.

272

Eläkeliitto 3/1984, 5; 5/1984, 11; Eläkeliitto 5/1985, 22. Toisaalta esimerkiksi pohjanmaalla vanhusneuvosto -ajatuksen juurten katsotaan tulleen Ruotsista. Hanhikoski 2015, 102–103.

273

Eläkeliitto 1/1984, 4; 5/1984, 3; 2/1986, 7.

274

Eläkeliitto 5/1988, 4; Pollarikoski 2005, 48.

275

Raassina 1994, 158; Rintala 2003, 146.

276

Virnes & Häkkinen 2000.

277

Vuosikirja 1996; 1998.

278

Liittovaltuuston julkilausuma 22.11.2000: Väestön ikääntyminen otettava huomioon päätöksenteossa”: Vuosikirja 2000. Uotila 2014, 66; Liittovaltuuston kannanotto 24.11.2004: Vuosikirja 2004; Vuosikirja 2014, 17.

279

Liittovaltuuston julkilausuma 22.11.2000: Väestön ikääntyminen otettava huomioon päätöksenteossa”: Vuosikirja 2000. Uotila 2014, 66; Liittovaltuuston kannanotto 24.11.2004: Vuosikirja 2004; Vuosikirja 2014, 17.

280

Kuntalaki §27 Vanhusneuvosto; Vuosikirja 2012.

281

Uotila 2014, 64; Eläkeliiton vanhusneuvostoselvitys 2017–2018: painamaton selvitys.

282

Lähteenmäki 2003, 1990–191; Eläkeliitto 5/1985, 7. Ensimmäisenä yhteystahona oli kansainvälinen eläkeläisjärjestöjen liitto FIAPA, jonka kautta toivottiin esimerkiksi pääsyä kansainvälisiin tutkimusaineistoihin; PTS toimintasuunnitelma 1987–1991.

283

Eläkeliitto 4/1988, 3; Eläkeliitto Ekstra 1989, 9. Myös Sukselainen pyrki luomaa suhteita Ruotsin eläkeläisjärjestöihin, mutta tuloksetta: V. J. Sukselaisen haastattelu 28.10.1988.

284 Eläkeliitto 3/1990; Liittovaltuuston vetoomus 26.3.1997: Vuosikirja 1997. 285

Liittovaltuusto: ”Nyt on tärkeä syy pyrkiä vaikuttamaan”: Vuosikirja 1996; Eläkeliitto 4/1996, 5.

286

Eläkeliitto 1/1998, 4, 2/1998, 2.

287

EETU ry:n kannanotto 26.2.2014: EU-vaalien kärkitavoitteet; Vuosikirja 2014, 24.

288

Saarela 1989, 144; Helander 2001, 142. EurolinkAge oli perustettu vuonna 1981 ja toimi vuoteen 2001. Sen seuraaja oli AGE Platform Europe -järjestö.

289

Esim. Jukka Salmisen haastattelu 3.6.2019; Myös Inkerin apu -hanke 1990-luvulla oli osa kansainvälistymistä. Halme & Raulo 2000, 11.

290

Häggman 1997, 180.

291

Kaskia 2000, 39.

292

Kaskia 2000, 45.


293

Kaskia 2000, 8–9; Kangas 1994, 32–33; Maaseudun Lomaliitto ry oli Maalaisliiton Naisten ja Maaseudun Nuorten Liiton hanke. Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry oli Maalaisliiton Naisten hanke.

324

Kaskia 2000, 72–73.

325

Toimintasuunnitelma 1982.

326

Uotila 2014, 101.

294

Kangas 1994, 11.

327

Kaskia 2000, 62.

295

Hänninen 2005, 15–17; Nurmela 1999, 9.

328

Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

296

Toimintasuunnitelma 1972; Eläkeliitto 3/1994, 4.

329

Uotila 2014, 109.

297

Eläkeliitto 1/1972, 6; Kangas 1994, 99.

298

Hänninen 2005, 18; Nurmela 1999, 14.

299

Jukka Salmisen haastattelu 3.6.2019; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019.

300

Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989.

301

Asunmaa, 2012, 23–24.

330 esim. Liittohallituksen vetoomus yhdistyksille: Vuosikirja 2003; Uotila 2014, 42; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019; Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019. Myös RAY:n avustusten palautusvelvoite oli huomioitava lomakeskuksista luovuttaessa. Patrakan mukaan pitkä kypsyttelyaika tarvittiin kuitenkin ensisijassa jäsenistön taivuttamiseen lomakeskuksista luopumiseen.

302

Eläkeliitto 1/1973, 9. Kauppinen oli koulun tiloissa aiemmin toimineen Hankasalmen kotiteollisuusseuran perustaja. Eläkeliitto sai ostaa seuralta kalustoa lomakeskuksen tarpeisiin. Mäyrämäen taloudenpito oli Hankasalmen yhdistyksen vastuulla.

331

Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

332

Toimintasuunnitelma 1971; 1972.

333

Eläkeliitto 4/1972, 14–15. Nimimerkki AH: Eläkeliiton retki Ruotsiin.

334

Eläkeliitto 6/1976, 8–9.

335

Eläkeliitto 5/1978, 9.

336

esim. Toimintasuunnitelma 1978; Vuosikertomus 1982; Eläkeliitto 2/1990, 3–4.

Uotila 2014, 94.

337

Eläkeliitto 2/1983, 8.

Uotila 2014, 95, myös: Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989.

338 Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980-luvulle.

308

Eläkeliitto 4/1975, 13.

309

Eläkeliitto 4/1976, 12.

339 Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980-luvulle.

310

Eero Patrakan haastattelu 8.10.2019.

311

Asunmaa 2012, 23–24; Kaskia 2000, 50.

340 Toimintasuunnitelma 1984; Eläkeliitto 3/1984, 20; 6/2018, 8; Pentti Raappanan haastattelu 20.5.2019.

312

Uotila 2014, 95–96; Kaskia 2000, 50.

341

Hanhilahti 2013.

313

V. J. Sukselaisen haastattelu 28.10.1988.

342

Kortelainen 1988, 184,226

314

Ale Shemeikan haastattelu 1989; Kaskia 2000, 70; Uotila 2014, 108; Kärkkäinen 2008, 39–41; Kärkkäinen 2006, 16–17.

343 Häggman 1997, 197; Kuntoutustutkimuskeskusta esiteltiin Eläkeliitto-lehdessä 1973, jolloin päähuomio oli työkyvyssä ja sen säilyttämisessä. Eläkeliitto 1/1973, 12–15.

303

Eläkeliitto 1/1973, 9.

304

Haastattelu Ale Shemeikka 1989.

305

Eläkeliitto 2/1972, 15.

306 307

315

Eläkeliiton Lapin piiri 2005, 22–23. Nurmela 1999, 73. Lomakylä toimi Pohjolan Voiman voimalaitostyömaalta jääneissä rakennuksissa. Jumiskon toiminta hiipui 1980-luvulla.

316 Toimintasuunnitelma 1984; Pentti Raappanan haastattelu 20.5.2019.

352

Liittovaltuuston kannanotto 24.11.2004: Vuosikirja 2004.

353 Eläkeliiton tiedote 6.11.2018: Tietokonepeleistä innostuneet seniorit kohtaavat ennakkoluuloja. 354

esim. Alho 1971, 7–8.

355

Vanhustenhuoltokomitean mietintö 1952:11. Lähteenmäki 2003, 166; Raassina 1994, 166.

356 Henttinen 2002; MSL sai opintokeskusoikeuden vuonna 1968. 357

Eläkeliitto 3/1972, 1/1973, 6; 10; 5/1973, 12.

358

Toimintasuunnitelma 1981. Vuonna 1984 kerhoja oli jo 1500: Vuosikirja 1984.

359

Eläkeliitto 1/2000, 16.

360

esim. Hanhikoski, 2015, 39; EL Ekstra 2018–2019, 22–23; Eläkeliitto 1/2000, 26.

361

Hanhikoski, 2015, 50.

362

Savola 2003, 89–91.

363

Asunmaa 2012, 43.

364

Vuosikirja 2016, 13. AlfaTv ei ollut mukana Finnpanelin tv-katselua mittaavassa tutkimuksessa, joten katsojamäärä perustuu kanavan omaan arvioon. Eläkeliitto ry:n tiedote 10.10.2018: Karaokekisa päätökseen.

365 Ollila 2015, 24; Huomisen kynnyksellä 2019, 31–32: järjestöissä toimivien tyytyväisyys omaan elämään (8,46), kaikki (8,18) asteikolla 1–10. 366 Toimintasuunnitelma 1971; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019. 367

Toimintasuunnitelma 1984; Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980-luvulle.

368

Savola 2003, 89–91.

369

Savola 2003, 81.

370

Kaskia 2000, 97.

371

Vuosikirja 2014, 19.

372

Eläkeliitto 1/2000, 22.

373

Helander & Laaksonen 1999, 13–14; Kortelainen 1988, 95, 219.

344

Rintala 2003, 107–108.

345

Sulamaa 2007, 60.

346

Rintala 2003, 129.

374

Pitkänen 1999, 43; Urponen 1994, 229.

347

Eläkeliitto 2/1972, 2: ”Äiti-Liisa: Kronikka Toivalan leirillä”

375

Hellsten 1972.

376

Urponen 1994, 230; Satka 1994, 305; Kortelainen 1988, 221.

377

Lähteenmäki 2003, 83.

378

Järjestöt voimavarana vanhustyössä. Komiteamietintö 1989:57:6; Lähteenmäki 2003, 185.

317

Eläkeliitto 4/1985, 4.

318

Nurmela 1999, 77.

319

Vuosikirja 1985.

348 Toimintasuunnitelma 1971. E. Jormalainen: Viitteitä Eläkeliiton toimintasuunnitelmaan; Saarela 1989, 121.

320

Kärkkäinen 2006, 25.

349

Eläkeliitto 3/1972, 5.

321

Eläkeliitto 2/1987, 3.

350

Eläkeliitto 6/1998, 17.

322

Uotila 2014, 98.

351

Eläkeliitto 6/1995, 21.

323

Toimintasuunnitelma 1981; Kärkkäinen 2006, 27.

379 Toimintasuunnitelma 1985: Toimiston alustava ehdotus Eläkeliitos PTS:ksi 1980-luvulle.

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

239


380

Vuosikirja 1985; PTS toimintasuunnitelma 1987– 1991; Sosiaalipoliittinen ohjelma 1989.

406

381 Esim. Erkki Laajaniemen tervehdys: Eläkeliiton Kymenlaakson piiri, 2005, 3.

407

382

Eläkeliitto 3/1995, 11.

383

Vanhuspolitiikkaa vuoteen 2001. Komiteamietintö 1996:1; Lähteenmäki 2003, 187; Helander & Laaksonen 1999, 11–12.

408 EL eettiset ohjeet 1993; Auttamisen iloa 2010, 16–17.

384

Jukka Salmisen haastattelu 3.6.2019.

385

esim. Örn 2007.

386 Liittokokouksen julkilausuma: Vuosikirja 1987; 1989; Liittohallituksen kannanotto: Vuosikirja 1991. 387

Liittohallitus: Vuosikertomus 2007.

388

esim. Pitkänen 1999, 64–65; Lähteenmäki 2003, 103.

389

Mäyrämäkeen liittyvät kokousasiakirjat 1970–74; Eero Patrakan haastattelut 8.10.2019.

390 Eläkeliitto 5/1972, 12; 7–8/1977; Eläkeliiton Kainuun piiri 2008, 103–110; Heikki Väyrynen: Eläkeliiton Puolangan yhdistys 8.5.2019. Vöyrissä 1970-luvun lopulla yksityistä asuntoyhtiötä ylläpitämään perustettu suomenkielisten eläkeläisten yhdistys liittyi sittemmin Eläkeliiton Ylihärmän yhdistykseen. Eläkeliitto 5/1989, 13; Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri, 2005, 14.

Eläkeliitto 5/1990, 35; EL Kuusankosken yhdistys 1991–2011; Halme & Raulo 2000, 34–35. Vuosikirja 1992; esim. Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piiri, 2005, 27; Eläkeliitto 2/1998, 18.

Eläkeliitto 4/1979, 5.

434 Rintala 2003, 84–87: Viranhaltijoiden eläkeiäksi 65-vuotta oli määritelty jo 1820-luvulla. 435

Pitkänen 1999, 30, 114–117. Vanhustenpäivästä oli alun perin tarkoituksena tehdä äitienpäivän kaltainen juhlapäivä.

409

Vuosikirja 1989: Sosiaalipoliittinen ohjelma; Vuosikirja 1998; Vuosikirja 2001: Liittohallituksen kannanotto: ”Televisio kuuluu kaikille”.

410

Nikula 2010.

411

Vuosikertomus 2005.

412

Pessi & Oravasaari 2010, 189, ks. myös Makkonen 2008 ja Hietanen 1997.

437

Helander 2001, 163.

413

Pessi & Oravasaari 2010, 187.

438

Eläkeliitto 4/1980, 12.

414

Vuosikirja 1989: Eläkeliiton sosiaalipoliittinen ohjelma.

439

Rintala 2003, 123; Vuosikirja 1993.

415

Sonkin ym. 1999, 10.

416

Jukka Salmisen haastattelu 3.6.2019; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019; Kaksivuotiskauden toimintaohjelma: Toimintakertomus 1993.

417

Jukka Salmisen haastattelu 3.6.2019. Opinnäytteistä esim. Matikainen 2006; Saartoala 2006; Spännäri 2008.

418

Eläkeliitto 6/1992, 4; Sosiaali- ja terveysministeriö aloitti 1980-luvun alussa kokeilun kotihoidon tukemiseksi. Esimerkiksi iäkkäälle puolisolle maksettu kotihoidon tuki koettiin tavaksi tunnustaa epävirallisen hoitotyön arvo ja toisaalta tukea epävirallisen hoidon jatkuvuutta. Vuodesta 1997 alkaen omaishoitajat olivat oikeutettuja yhteen vapaapäivään kuukaudessa. Rintala 2003, 139.

391

Toimintasuunnitelma 1971; Liittovaltuuston kannanotto: Vuosikirja 1988.

392

Pitkänen 1999, 9; Kaskia 2000, 5.

393

Eläkeliitto 4/1973, 10. Tompan Tuomo = Urho Kittilä; Lähteenmäki 2003, 82.

394

esim. Vuosikirja 2014, 10.Toimintasuunnitelma 1972.

395

Toimintasuunnitelma 1971.

419

Esim. Eläkeliitto 3/1998, 15.

396

Pitkänen 1999, 82, 96. Vuonna 1976 lähes jokainen kunta tarjosi kunnallista kotipalvelua. Tämänkin jälkeen järjestöjen toiminta vaikutti merkittävästi kotipalvelun muotojen kehittämiseen. Esimerkiksi vuonna 1978 Vanhustyön keskusliitto esitteli kotipalveluauton, jonka kunnat omaksuivat nopeasti käyttöönsä; Eläkeliitto 5/1972, 12.

420

Vuosikirja 2014, 27.

421

Toimintakertomus 2002; Vuosikirja 2014, 28. Vuonna 2014 kurssien saama kouluarvosana oli 9,25; Valmennuksesta lisää: Yhdessä muutoksen virrassa (2010).

422

Lähteenmäki 2003, 108.

397

Eläkeliitto 2/1979, 12; 5/1979, 15.

423

Vuosikirja 2014, 31–32.

398

YTY ry. 1982, 34.

424

esim. Asunmaa 2012, 51–52.

399

Rintala 2003, 134; Toimintasuunnitelma 1979; 1982; 1984.

425

Eläkeliitto 3/1990, 10.

400

Eläkeliitto 4/1983, 12.

426

Eläkeliitto 5/1995, 21; Asunmaa 2012, 51–52.

401

Eläkeliitto 3/1982, 3; 1/1984, 4.

427

Eläkeliitto 5/1995, 21; 6/1995, 13.

402

Vanhuspoliittinen katsaus 1986, 106.

428

Vuosikirja 1999; Halme & Ronni 2000, 28.

403

Eläkeliitto 5/1983, 19; 2/1986, 2; 2/1989, 3.

429

Hanhikoski 2015, 75.

404

Eläkeliitto 6/1988, 13.

430

Eläkeliitto 4/1995, 15.

405

Hanhikoski, 2015, 74; Ollila 2018, 9.

431

Halme & Raulo 2000, 30–31, 36–37.

432

Asunmaa 2012, 52.

240

433

Sukupolvien ketjussa: Eläkeliiton 50 vuotta

436 Pollarikoski 2005, 14; Eläkeliitto 5/1985, 7; Jo 1940-luvulla Vanhainsuojelun keskusliiton nimeksi oli ehdotettu pitkäikäisyyteen viittaavaa Methusala Keskusta: Pitkänen 1999, 23, 54. Liiton tavoitteena oli asennekasvatus yhteiskunnassa vallitsevia vanhenemista ja vanhuutta koskevia asenteita koskien; Rintala 2003, 132.

440 esim. Helsingin Sanomat 28.11.1995; Helander 2001, 64–65, 87. 441

PTS suunnitelma 1997–1998: Vuosikirja 1995; Vuosikirja 2014, 5; Esim. Liittohallituksen kannanotto: ”Hallitus ei saa jatkaa ikäsortopolitiikkaansa”; Liittohallituksen julkinen vetoomus 20.11.1995: Vuosikirja 1995; Liittohallituksen kannanotto: ”Eläkeläisiä ei saa verottaa muita ryhmiä ankarammin”: Vuosikirja 1996.

442

Eläkeliitto 7.3.2005: ”Äänioikeus on perusoikeus”: Vuosikertomus 2005.

443

Liittokokouksen julkilausuma 14.6.2006: Vuosikertomus 2006.

444

Vuosikirja 2014, 5: arvosana-asteikolla 1–5 osio sai arvosanan 4.

445

Eläkeliitto 4/2019, 5; Hannu Tenhiälän haastattelu 17.9.2019.

446

Eläkeliitto 5/1988, 9; Saara Saastamoisen ja Ale Shemeikan haastattelu 22.7.1989.

447

Vuosikirja 2008; Vuosikirja 2014, 10.

448

Huomisen kynnyksellä 2019, 3–4: 55–84-vuotiaista 22 % mukana, eläkeikäisistä 31 %.

449

Huomisen kynnyksellä 2007, 8. Huomisen kynnyksellä 2010, 24–25.

450

Huomisen kynnyksellä 2007, 8, 15–16.

451

esim. Huomisen kynnyksellä 2019, 7–8; 2019, 15: Vastaajista järjestöihin luottaa paljon tai melko paljon 35 %, eduskuntaan 18 % ja hallitukseen 17 %. Huomisen kynnyksellä 2007, 48. (Esimerkiksi tyytyväisyys omaan elämään: 55–79-vuotiaat (8,28), koko väestö (7,84). Huomisen kynnyksellä 2010, 30–31. (Tyytyväisyys omaan elämään; 55–84-vuotiaat (8,13), koko väestö (7,34).

Profile for Eläkeliitto

Sukupolvien ketjussa. Eläkeliiton 50 vuotta  

Eemeli Hakoköngäs. Maahenki, 2020.

Sukupolvien ketjussa. Eläkeliiton 50 vuotta  

Eemeli Hakoköngäs. Maahenki, 2020.

Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded