
2 minute read
PUHEENJOHTAJAN PALSTA Mitähän tästä pitäisi oikein ajatella?
from Digesta 4/2020
by Artikla ry
Mitähän tästä pitäisi oikein ajatella?
Ensimmäinen asia, jonka ainejärjestötoiminnassa oppii, on se, että jokainen vuosi on hieman erilainen ja tuo eteen erilaisia haasteita. Näitä haasteita ratkoessa tukena toimii kuitenkin aikaisemmin luodut rakenteet ja toimintamallit. On melko turvallista väittää, että tämänkaltaista vuotta ei ole yhdistyksemme historiassa millään mittarilla tavattu. On myös helppoa todeta, että tämänkaltaiseen vuoteen ei oltu millään tavalla varauduttu. Kun kadut hiljenevät, tapahtumat perutaan, yliopisto ja ravintolat menevät kiinni sekä muut palvelut lakkautetaan toistaiseksi, menee sormi suuhun yllättävän helposti, sillä toimintaa tulisi kuitenkin jollain tavalla pystyä jatkamaan. Mitä teet? Go.
Advertisement
Tänä vuonna Artikla-aktiiveilta vaaditut elementit voidaan tiivistää kolmeen asiakokonaisuuteen, jotka saavat Artiklan kuulostamaan uunituoreelta start up -yritykseltä: innovatiivisuuteen, yhteistyöhön ja joustavuuteen. Tänä vuonna melkein mitään ei olla voitu järjestää normaalisti, vaan erinäisten tilaisuuksien järjestäminen on vaatinut kekseliäisyyttä ja kykyä lähestyä tilanteita uusista tulokulmista. Lateraalista ajattelukykyä, eli tuttavallisemmin laatikon ulkopuolelta ajattelemista, on myös kaivattu uusien tapahtumakonseptien ja muiden vapaa-ajanviettomahdollisuuksien kehittämisessä. Lateraalisen ajattelukyvyn kasvanut kysyntä kytkeytyy vahvasti seuraavaan tärkeään, tätä vuotta määritelleeseen, asiakokonaisuuteen: yhteistyöhön.
Lateraalista ajattelua voi suunnitelmallisesti kaivaa esille paloittelemalla ideoita useamman ihmisen ryhmässä aivoriihin muodossa. Normaaleissa olosuhteissa esimerkiksi hallituksen tapahtumavastaava voi pyöräyttää tapahtuman valiokuntansa avustuksella pystyyn ilman sen kummempia mietteitä, mutta tänä vuonna kaikki erityisjärjestelyt ja rajoitteet ovat tuoneet niin paljon lisää sisältöä kokonaisyhtälöön, että muidenkin toimijoiden on tullut aktiivisesti ideoida asioista, jotka eivät välttämättä varsinaisesti omaan toimenkuvaan kuulu. Yhdessä tekeminen ja ratkaisujen löytäminen ovat siis olleet korostuneessa asemassa. Kaiken tämän lisäksi yhdistyksemme on tullut olla joustava sekä sopeutua nopeastikin muuttuviin tilanteisiin. Artiklan joustavuushan tarkoittaa tietenkin Artikla-aktiivien joustavuutta. Tapahtumia on muutettu, muunneltu ja peruttu välillä päivänkin varoitusajalla. Monet tapahtumat eivät ole ehtineet edes julki, kun ne on jo jouduttu perumaan. Nopea reagointi, joustavuus ja kyky sopeutua uusiin tilanteisiin sekä sietää epävarmuutta ovat kaikki olleet koetuksella.
Kaikkea tätä pohtiessa yksi asia on selvääkin selvempää: varsinaisen toiminnan vähentyminen ei vaikuta helpottavalla tavalla toiminnan järjestämiseen. Olenkin vuoden mittaan koronaa ja Artikla-aktiiviemme toimikautta miettiessäni monesti löytänyt itseni tavaamasta ensimmäisen Taru Sormusten Herrasta -elokuvan Frodon ja Gandalfin välisen Morian kaivoksissa tapahtuvan kohtauksen dialogia:
“Frodo: I wish the Ring had never come to me. I wish none of this had happened. Gandalf: So do all who live to see such times, but that is not for them to decide. All we have to decide is what to do with the time that is given to us.”
Tämä pätkä dialogia tuo lohtua sekä auttaa pitämään tavoitteet kirkkaana mielessä, ja juuri tällä sitaatilla haluankin toivottaa koko sydämeni pohjasta tuhannesti tsemppiä Anniina Simoselle ja hänen luotsaamalleen Haarukkahallitukselle. Muistakaa pitää tavoitteenne kirkkaana mielessä!
Kuten Jon Snow sanoi, ”my watch is ended.”